That's What You Get

//vlip feat Milo <3

Ruokatunti.
Kun aurinko kerta paistoi pilvettömällä taivaalla ja lämmitti mukavasti osuessaan ihoon, niin kuka hullu muka jäisi sisälle? Koulun piha oli täynnä ihmisiä eri klikeistä, mutta kaikki hengasivat omien klikkiensä kanssa. Sehän olisi ennenkuulumatonta, jos kermalainen ja luuseri nähtäisiin yhdessä! Jotkut kyllä näitä normeja rikkoivat, tosin salaa. Ei kukaan täysjärkinen halunnut saada huonoa mainetta tässä koulussa.
Paitsi, että yhdelle tytölle se oli yksi ja sama, mitä hänestä ajateltiin. Hänet oli muutenkin jo potkittu ulos kermasta ja päätynyt kertaheitolla suoraan luusereihin. Ai että oliko katkeruutta ilmassa? Voi kyllä.

Mandy Landon käveli yksinään pihaa pitkin. Hänellä oli yllään ruskea avonainen toppi ja tummat kireät farkut, jotka myötäilivät hänen jalkojaan. Hiukset oli solmittu hätäisen näköisenä nutturalle, eikä kasvoillakaan ollut meikkiä. Hän näytti nuhjuiselta muihin tyttöihin verrattuna ja aika moni hänelle nauroikin salaa. Kerran Mandy kuuli kuiskattavan 'Aika sairaan näköinen', mutta ei ehtinyt paikallistaa, mistä päin maailmaa se oli lausuttu.
Brunette oli taas joutunut valvomaan koko helvetin yön Jasperin takia. Poika sai jonkun kauhean itkuparkukohtauksen, eikä vain tahtonut lopettaa! Mandy sai kun saikin lapsen viimein nukutettua, kun kello tuli kuusi aamulla. Tyttö ei sitten herännytkään seitsemältä soivaan herätyskelloon, vaan havahtui hereille 20 vaille kahdeksan eli pahikselle tuli hieman kiire ehtiä kouluun. Ei hän voinut poiskaan jäädä, poissaoloja oli jo nyt liikaa.

Siitä siis johtui tytön nuhjuinen ulkonäkö. Häntä ei kuitenkaan kiinnostunut muiden mielipiteet niin kauaa, kunnes ne pidettiin oman pään sisällä. Jos joku idiootti huomattaisi hänelle tytön ulkonäöstä, Mandy ei oikeasti voisi vastata seurauksista, joita siitä koituisi. Häntä vitutti jo muutenkin niin paljon, että hänen pitäisi päästä purkamaan turhautuneita tunteitaan johonkin!
Ja mistä hän nyt saisi ruokaa, kun eväät olivat jääneet kotiin, eikä Mandylla ollut rahaa kouluateriaan? Helvetti!
"Hei!" kuului huudahdus jostain kauempaa, mutta Mandy ajatteli, ettei hän ollut huudon kohde.
"Sä brunette, joka kävelet. Tuu tänne", ääni huusi yhä, jolloin Mandy käänsi laiskasti päätään äänen suuntaan. Miksi vitussa neljä urheilijapoikaa virnuilivat hänelle ja yksi viittoi tyttöä tulemaan luokseen. Sitä tyttö ei kuitenkaan tehnyt, pysähtyi vain paikoilleen ja tuijotti poikia närkästyneenä.
"Sä näytät riutuneelta. Haluatko vähän syötävää?" poika kysyi muka ystävällisesti ja heilutteli kädessä vaaleanruskeaa paperikassia. Mandylla oli suuri työ hillitä itseään tässä vaiheessa, mutta hän onnistui melko hyvin, sillä oli jo lähtenyt jatkamaan matkaansa.
"No en mä ois sun näköselle lutkalle mitään antanutkaan", poika nauroi rehevästi ja kolme muuta poikaa yhtyivät nauruun. Mandy kääntyi aloillaan ja marssi raskain askelin urheilijapoikien luo, jotka yhä riemuitsivat voittoaan. Brunette tempaisi paperipussin urheilijapojan käsistä ja kaatoi sen sisällöt pojan päälle. Leivät tippuivat pojan syliin voi puoli alaspäin liaten pojan housut. Poika ähkäisi vihaisena, mutta Mandyn jääkylmä katse ei värähtänytkään. Vaikka tyttö olikin pieni, hänessä oli tällä hetkellä aivan varmasti enemmän munaa kuin noissa aivottomissa steroidipalikoissa!
"Mitä vittuu?" poika kysyi sihahtaen.
"Just sitä, vitun mulkku", Mandy ärähti takaisin ja potkaisi poikaa suoraan toisen sukukalleuksille. Poika kaatui haarojaan pidellen lyyhistyneenä maahan ja kolme muuta poikaa menivät heti valppaaksi. Mandy ei välittänyt heistä mitään, hän vain kävi aggressiivisesti maassa olevan pojan kimppuun alkaen potkia ja hakata tätä jaloilla sekä nyrkeillä. Tässä vaiheessa kolme urheilijapoikaa hyökkäsivät Mandyyn kiinni ja yrittivät pitää tätä lyhyttä tyttöä aisoissa. Mandylla kuitenkin oli aikamoinen taistelutahto ja hän sai kun saikin itsensä riuhdottua irti kolmen muskelipojan käsistä alkaen samalla hakata näitäkin kaikin voimin.
Kukaan ei alistaisi häntä, kukaan ei haukkuisi häntä, kukaan ei saisi kohdella häntä kuin halpaa lutkaa!

Milo oli kerännyt kamppeensa kemian tunnin päätteksi laukkuunsa ja poiks päätti mennä happihyppelylle ennen ruokalaan tallustamista. Nuorukaisella oli ollut ennen kemiaa jo äidinkieltä ja vielä koulussa riittäisi tunteja pitkälle iltapäivään. Milolla oli päällään harmaat shortsit, jotka pysyivät ylhäällä laihan mutta lihaksikkaan pojan päällä nahkavyöllä. Nuorukainen oli napannut kaapistaan päälleen t-paidan, jonka sai mukavasti napeilla rintakehään asti auki. Se auttoi näinkin lämpöisellä säällä, ettei tulisi aivan hiki. Kenkinä tällä ruskettuneella pojalla oli päällään varvassandaalit kuva ja silmien edessä olivat mustat lentäjäaurinkolasit.

Milo käveli pitkin koulun pihaa ja moikkaili tutuilleen, lähinnä siis urheilijoille ja muulle kerman väelle. Sillä poikahan ei halunnut maineensa menevän koulussa. Vaikkei oikeasti sisimmissään klikkijaosta välittänyt. Kuitenkin joku raja piti mennä. Poika huomasi tyttöystävänsä Mandyn kävelevän pihaa pitkin, mutta Milo esitti ettei edes tuntisi tyttöä. Kuka lie tuokin. Poika ajatteli ja tervehti taas yhtä tuttuaan. Sitten nuorukainen kiinnitti huomionsa näihin neljään urheilijapoikaan, jotka huutelivat Mandylle. Milo ajatteli, ettei siitä hyvää seuraisi, muttei vieläkään tehnyt elettäkään tunnistaakseen Mandyä. Urheilijapojat olivat jalkapallojoukkueesta, sen Milo tiesi. Niitä idiootteja, tenniksen ja koripallon pelaajat tuntuivat olevan paljon järkevämpiä kuin jalkapallon pelaajat. Ainakin suurin osa näistä oli idiootteja.

Mutta sitten. Mandy saatiin näköjään suututettua kunnolla ja tyttö teki tempauksensa taas. Voi helvetin helvetti. Poika kirosi mielessään ja otti muutaman nopeamman askeleen, päästäkseen lähemmäksi näitä tappelijoita. Pakkohan Milon olisi mennä väliin, jottei tuolle urheilijapojalle kävisi huonommin.
"Helvetti rauhotu nainen!", Milo huudahti ja esitti kuitenkin, ettei tuntenut tyttöä. Sitten poika nappasi Mandyn takaapäin kiinni ja nosti ilmaan. Tyttö oli niin pieni, ettei se tehnyt Milolle pahaakaan. Sitten nämä urheilijapojat ottivat muutaman askeleen taaksepäin, mutta jäivät katsomaan tapahtumia. Milo raahasi riuhtovan tytön kauemmaksi ja laski sitten maahan, kuitenkin ottaen tyttöä ranteista tiukasti kiinni.
"Mitä helvetin vittua sä teet? Etkö sä oikeesti osaa käyttäytyä ollenkaan", Milo mutisi nyt tytölle hiljaa ja vilkaisi poikia, jotka olivat suosiolla lähteneet muualle. Kuitenkin koko koulun pihan oppilaat tuijottivat tätä pariskuntaa ja Milo tunsi kuinka häpesi silmänsä päästään.

Tyttö ehti aikansa pahoinpidellä noita aivottomia urheilijapoikia, kun häneen taas tartuttiin kiinni ja nostettiin tällä kertaa ilmaan. Mandy ei ollut ehtinyt prosessoimaan aivoissaan, kuka hänelle oli huutanut, mutta piankos huutaja selveni. Bruneten silmistä paistoi yhä suunnaton aggressiivisuus, joka suorastaan hehkui hänen katseestaan. Hänen sydämensä löi yhä tiuhaan tahtia ja rintakehä kohoili kiivaasti saadakseen happea. Pahis oli todellakin menettänyt kontrollinsa ja sitä oli hyvin vaikea saada takaisin.
Brunette ärähti suutuspäissään, kun Milo oli laskenut hänet maahan ja tarttunut ranteista kiinni. Mandy yritti riuhtoa itseään irti pojan otteesta, mutta ei onnistunut, vaikka kuinka riuhtoi aloillaan. Hän oli yhä suuren adrenaliinpiikin vallassa ja sen pystyi huomaamaan vaikka sokeakin. Tai ainakin kuulemaan.
"Vittu haista paska, senkin saatanan kermaperse!" Mandy kivahti vihaisena. Hän oli menettänyt totaalisesti malttinsa, eikä hän huomannut lähettyville kerääntyviä ihmisiä ollenkaan.
"Ne helvetin aivottomat urheilijapellet ansaitsee tulla pieksetyks, mitäs huutelee sellaisia!" pahis jatkoi huutamistaan ja yritti taas riuhtoa itseään irti Milon otteesta.
"PÄÄSTÄ MUT JO VITTU IRTI!" Mandy huusi niin kovaa kuin vain kykeni ja rutisti silmänsä tiukasti yhteen juuri ennen kuin kyynelvirta oli pääsemässä valloilleen. Yksi kyynel ehti pudota nurmelle, mutta sitä tuskin huomasi.

Milo naurahti räkäisesti tytölle tämän riuhtoessa. Poikaa hävetti todenteolla ja ainoa keino peittää häpeä oli nauraa. Ainakin tässä tilanteessa. Oikeastaan tilanne oli melko huvittava muutenkin. Milon silmistä paistoi kuitenkin häpeä ja samalla pieni aggressio, sillä ei poika olisi halunnut tällaistä keskeytystä päiväänsä.
"Vittu haista paska ite", Milo murahti tytölle hiljaa ja puristi otettaan tytön riuhtoessa enemmän.
"Ehkä ansaitsiskin, mutta ei kannata koulussa piestä, koska muuten sut erotetaan. Hyvä jos nyt saat vaan jonkun varotuksen ja jotain", Milo jatkoi rauhallisella äänensävyllä, josta saattoi kuulla pienen ärtymyksen vivahteen. Parhaansa mukaan nuorukainen yritti peittää ärsytystään ja tytön käytöksen aiheuttamaa häpeää. Plus että muut oppilaat tuijottivat edelleen tätä episodia.

Milo päästi tytöstä irti, mutta oli valmiina nappaamaan tytön uudestaan kiinni, jos toinen aikoisi syöksyä niiden poikien perään. Nuorukainen tuijotti tiiviisti tytön silmiin, jotka olivat painautuneet kiinni. Milo ei voinut oikeastaan muuta, sillä jos poika olisi lähestynyt enemmän tyttöä, olisi näitä alettu epäilemään.
"...haluutko himaan?...", poika kuiskasi sitten hiljaa tytön korvaan ja katsahti ympärilleen heittäen pienen virneen tuijottajille. Aivan kuin tilanne olisi ihan okei.

Mandyn sydän löi edelleen kiivaasti ja hengitys oli edelleen tiheää, vaikka tyttö olikin lopettanut jo hetki sitten riehumisen. Hän ei kertakaikkiaan jaksanut pidätellä tuntemuksiaan, jotka suorastaan kerjäsivät tulla paljastetuiksi. Jos Mandylla ei olisi ollut sitä pientä vastustuskykyä, eli vastustusta murtumiseen, hän luultavasti itkisi nyt silmänsä irti koulun pihalla muiden silmien edessä.
Mutta tyttö ei itkenyt. Ei, hän puri vain kiivaasti huultaan ja rutisti silmiään tiukasti kiinni. Hän ei antaisi muille sitä iloa, jos hän alkaisi tässä näin itkemään.

Pahis kuuli sitten Milon kuiskauksen, joka oli vain ja ainoastaan tarkoitettu hänen kuultavaksi, ei noiden muiden, jotka katsoivat tätä käsistä karannutta episodia kauempaa. Mandy avasi harmaansiniset silmänsä ja nosti ne hitaasti Milon silmiin. Hetken tyttö tuijotti nuorukaista, kunnes hänen silmänsä taas sulkeutuivat ja tyttö vetäisi keuhkonsa täyteen happea.
"... En mä tiedä.." kuului epämääräinen mumina tytön huulilta ja sitten tämä olikin jo kääntänyt selkänsä Milolle. Brunette lähti kävelemään voimattomin askelin kauemmas Milosta, kauemmas uteliaiden silmien alta, kauas... Vain kauas pois muista, okei?

Milo tuijotti yhä tyttöä intensiivisesti, kuin odottaen jotain kunnon vastausta tai selitystä tapahtumiin. Mutta koska sitä ei näyttänyt ilmestyvän tuhahti poika hiljakseen. Tytön avatessa silmänsä Milo pyöräytti omiaan ja siirsi katseensa pois toisesta. Mandyn vastatessa ja lähtiessä kävelemään, mietti Milo syöksyisikö perään vai antaisiko toisen olla. Toisaalta, jos hän nyt menisi Mandyn luokse, ihmettelisivät muut enemmän. Poika päätyi kaivamaan kännykän taskustaan ja lähti kävelemään kohti koulun parkkipaikkaa ja autoaan. Samalla Milo näpytteli viestiä kännkykkänsä näyttöön.
'Tuu autolle, heitän sut himaan. M.' Milo kirjoitti ja lähetti viestin. Poika tallusteli hitain askelein kohti autoaan ja vilkaisi taakseen, normaalijärjestys oli palannut koulun pihalle ja kukaan ei kiinnittänyt huomiota Miloon normaalia enempää. Tietenkin muutama cheerleaderi moikkasi ja katseli ihastuneena tähän komistukseen. Milo vain nyökkäili heille ja avasi autonsa ovet. Parkkipaikalla ei onneksi ollut ketään, koska ruokatunti oli päättymässä ja tunnit alkamassa. Milo joutuisi nyt itsekin lintsaamaan tunneilta, toisaalta siinä ei ollut mitään uutta. Vaikka tunnollinen koulunkävijä poika muuten oli.

Nuorukainen istahti autoon ja pisti sen päälle, niin että radio toimi. Poika avasi molemmat etuikkunat ja laski kyynerpäänsä nojaamaan ikkunaan. Poika laski päänsä kämmenensä päälle ja jäi odottelemaan vastausta viestiinsä tai tyttöä jo saapumaan autoon.

Mandy oli ehtinyt kävellä jo melkein sisälle kouluun, kun hän tunsi taskunsa tärisevän. Tyttö otti laiskasti kännykkänsä esille ja luki Milon lähettämän viestin väsyneesti. Milo veisi hänet kotiin. Kotiin. Oliko Mandylla oikeasti koti, sellainen koti, jossa olo tuntuisi turvalliselta ja onnelliselta?
Mutta tyttö ei jäänyt pohtimaan sitä kysymystä sen enempää, sillä hän oli pohtinut sitä jo aikaisemmin. Voi, monet kerrat, kun hän oli käynyt yksin nukkumaan Jasperin nukahdettua. Hänelle tuli aina paha mieli ja sitten kauhea ongelma saada pidäteltyä kyyneliä, jotka suorastaan puskivat ulos silmistä.

Brunette lähti laahustamaan aivan toiseen suuntaan kuin hänen olisi ollut tarkoitus. Hänen piti mennä koulun vessoihin piiloon, mutta nyt suuntana oli parkkipaikka, jossa Milo luultavasti odotti. Tyttö oli asettanut kännykkänsä takaisin taskuunsa, vaivautumatta vastaamaan Milolle mitään. Jos poika kerran oli kirjoittanut vievänsä hänet kotiin, niin se piti luultavasti paikkansa.
"Vitun muija!" kuului vihastunut huuto kauempaa, mutta tyttö tiesi katsomattakin, mistä tuo huuto oli kuulunut. Hän oli tunnistanut äänen kuuluvan yhdelle niistä ääliöurheilijoista, jotka suorastaan olivat kaivaneet verta nenästään. Okei, ehkä hän olinkin 'vitun muija', mutta mitä sitten. Ei se ollut noiden asia.

Miten pahis halusikaan päästä tanssimaan. Baletti tuntui olevan tällä hetkellä ainoa asia, joka pystyisi kadottamaan kaikki murheet alleen. Miksi kaikki tuntui kaatuvan päälle, ja vielä sellainen raskas kuorma tällä kertaa? Mandy halusi päästä turvaan ja olla rauhassa. Hän ei halunnut kuulla muiden mielipiteitä itsestään, hän oli sellainen kuin oli. Miksi hänen elämänsä oli mennyt niin monimutkaisesti, kun vielä reilu vuosi sitten kaikki oli loistavasti? Mitä osaa hän ei ymmärtänyt, miksi hänet pistittiin kitumaan tällä tavoin.

Mandy tempaisi auton oven auki ja istahti sisään purren huultaan. Tyttö piti katseensa tiukasti tuulilasissa ja yritti olla mahdollisimman liikkumatta. Se tosin hieman epäonnistui, sillä reisien päälle nyrkkiin puristetut kädet tärisivät vietävästi.
Hän ei murtuisi, hän ei murtuisi.

Nuorukainen naputteli radiossa soivan 3OH!3 biisin mukaan sormiaan ja päätyi harjoittelemaan äänihuuliaan taasen beatboxaamisen avulla. Kukaan ei kuulisi, sillä parkkipaikka oli tyhjä. Onneksi. Nuorukainen ei kovasti mainostanut taitojaan. biisi<3 Milo kuuli oven avautuvan ja käänsi katseensa tyttöön samalla hiljentyen itse. Oven mennessä kiinni poika laittoi pakin päälle ja peruutti pois ruudusta.

Päästyään pois koulun parkkipaikalta tielle, poika katseli liikennevaloja ja välillä vilkaisi sivusilmällä Mandyä. Valot vaihtuivat juuri punaisiksi ja Milo jarrutti, että ehtisi pysähtyä. Nuorukainen hiljensi hieman radiota ja käänsi katseensa hetkeksi Mandyyn.
"Mitä ihmettä tuolla tapahtu..", Milo avasi sitten suunsa hieman epäröiden ja käänsi katseensa takaisin liikennevalotolppaan. Naputteli taas musiikin tahtiin sormiaan, jääden odottamaan tytön vastausta.

Mandy ehti jo kiittää onneaan, ettei Milo puhunut hänelle mitään, mutta sitten toinen kuitenkin avasi suunsa. Brunette sulki silmänsä ja käänsi päätään sivuikkunan suuntaan.
"Ei mitään..." tyttö mutisi ja hänen äänestään kuuli selvästi sen, miten tyttö taistelikaan suurta tunneaaltoa vastaan.
"Ei yhtikäs mitään.." Mandy vielä lisäsi kuin varmistaen sen, että Milo ei enää jatkaisi tätä keskutelua tämän edempää. Tämä keskustelu nimittäin päättyisi tähän, sillä jos se jatkuisi, ei Mandy takaisi sitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Tyttö avasi silmänsä ja katsoi sivuikkunasta näkyvää maisemaa kuin se muka olisi oikeasti häntä kiinnostanut. Mutta nyt hän tarvitsisi jonkin kohteen, ettei hän enää ajattelisi kurjaa elämäänsä.

Valojen vaihtuessa poika kaasutti melko äänekkäästi, vähän hermostuneena. Pojan kädet puristuivat ratin ympärille ja nuorukainen yritti hillitä parhaansa mukaan sanojaan ja tunteitaan. Vai ei mitään. Niin varmasti, sitähän Milo ei uskonut. Ei sitten yhtään.
"Vai ei mitään.. Muuten vain hakkasit niitä urheilijoita.. Just joo", Milo totesi hieman närkästyneenä ja jarrutti taas hitaasti, kun valot olivat vielä punaisina. Ehkä ne vaihtuisivat ja ei tarvitsisi pysähtyä. Ja niinhän ne tekivät, poika ajeli pitkin teitä kohti näiden kahden kotia.
"Vaikka susta kyllä uskoisin, että sekoat ilman mitään ja muksit muita. Se ei vaan ehkä oo hyväks, jos haluut koulus käydä", Milo jatkoi vielä ja äänestä paistoi läpi ärtymys. Poika menetti tytön takia oppitunnin ja joutuisi tekemään joitakin lisätehtäviä tämän takia. Ketäpä se ei ärsyttäisi. Lisäksi muut saattoivat epäillä jotain..

Päästessään kerrostalon pihaan nuorukainen parkeerasi omalle paikalleen ja nousi ylös autosta, jääden odottamaan että tyttökin nousisi.

"Mitä se sua liikuttaa", kuului hiljainen sihahdus neidin hampaiden välistä. Niin, miksi Miloa muka liikuttaisi tytön käyttäytyminen, eiväthän he edes 'tunteneet' toisiaan koulussa, eivätkä he kaksi olleet muutenkaan kovin läheisiä verrattuna esimerkiksi muihin pareihin. Eikä heitä kahta oikestaan voinut edes verrata muihin pareihin, he eivät olleet pari, he vain sattuivat olemaan isä ja äiti heidän lapselleen.

Kun he viimein pysähtyivät tutulle parkkipaikalle, riuhtasi Mandy oven auki ja paikasi sen kiinni perässään. Hän kääntyi katsomaan Miloa loukkaantuneena ja suunnattoman vihaisena.
"Mä käyttäydyn niin kuin mä haluan. Mä voin tehä mitä vain, eikä se kuulu kellekään muulle. Tää on mun elämä, johon sä et kuulu! Ja jos se musta riippuu, niin et tuu ikinä kuulumaakaa mun elämään! Mä en halunnut tällaista elämää, en tällasta paskaa, jollaseks tää on mennyt. Jos mä voisin mennä taaksepäin ajassa, mä en tekis sitä suurta virhettä sun kanssas! VITTU TAJUUKS SÄ, ETTÄ MÄ OON TÄYNNÄ TÄTÄ PASKAA!" Mandy viittoi käsillään puhuessaan ja loppua kohden hänen puheensa nopeutui ja loppujen lopuksi Mandy huusi keuhkonsa tyhjiksi. Vedet tulvahtivat silmiin ja Mandy puri huultaan niin kovasti kuin pystyi. Kuitenkin kyynelvirta teki tietään tytön poskille ja brunette pyyhki vimmatusti silmiään.

"... Mä vaan toivon, että sä et ois osa mun elämää..!" tyttö huusi itkunsa seasta ja lähti sitten juoksemaan niin lujaa kuin vain kykeni poispäin Milosta, poispäin heidän asunnostaan. Poispäin kaikesta siitä, mitä hänen ihanasta elämästä oli tullut.

"Liikuttaa aika paljonkin, kun porukka saattaa jo nyt arvailla jotain meidän suhteesta", Milo sihahti toiselle takaisin ja käänsi katseensa pois.
"Valitettavasti mä JOUDUN kuulumaan sun elämääs, vaikka todellakaan en ehkä haluaisi. Ja tajuu säkin, ettei mun elämä oo tän takia ruusuilla tanssimista! SÄ ET OLE AINOA JOKA KÄRSII! Enkä todellakaan menis tollasen kanssa selvinpäin sänkyyn", Milo ärähti tytölle takaisin ja painoi sitten autonsa ovet lukkoon. Poika lähti mitään sanomatta tämän jälkeen kävelemään kohti kerrostalon ovea ja katsahti olkansa yli vielä tyttöä tämän huutaessa.
"IHAN SAMAT SANAT SULLE!", Milo huudahti vielä toisen perään ja avasi sitten avaimillaan kerrostalon oven laittaen sen sitten perässään kiinni. Poika käveli hissiin ja lyyhistyi hissin lattialle kyykkyyn. Mihin ihmeeseen tämä oli ajautunut ja mihin tämä kaikki veisi taas. Poikaa ärsytti ja hän ei olisi halunnut mennä kotiinsa. Ehkä kunnon kännit tänään olisi hyvä sana ja huomenna ei tämä nuorukainen ilmestyisi kouluun, se olisi varmaa.