ötökät on parhaita ystäviäni, entä sinun?

/ ilkeä-KINGtäti tänne ruudmurusen kanssa. ((: JA OTSIKKO.. en keksiny mitää XXDD

Coral Berond, tokaluokkalainen astonilainen käveli koulun pihalle järjestelmäkamera kädessään. Että miksikö? Ihan huvinki vuoksi vain? No, Coral nimittäin harrastaa valokuvausta, eikä biologian opettaja voinut olla antamatta tytölle tehtäväksi kuvata kolmea eri hyönteis-/ötökkälajia. Mutta miksi juuri ötököitä? Tyttö vihasi niitä. Yööh.

Blondi käveli pihalla etsien sopivaa puskaa nurmikolla. Eikä mennyt kauaakaan kun sellainen löytyi. Coral asteli nurmikon poikki lähimmälle marjapensaspuskalle ja etsi kaikenmaailman hyönteisiä. Hetkeen Coral ei ollut uskoa silmiään, kun eräs kirjokehrääjä perhonen (mitkä ovat muuten aika harvinaisia) löytyi erään kukan päältä. Jos Coral nty saisi sen kuvattua, enää olisi kaksi kuvattavaa. Mutta ei se niin helppoa ollut.

Tyttö lähestyi perhosta, laskeutui lähemmäs maan tasoa ja otti kameransa valmiusasemiin, linssin osoittaessa perhosta. Kaikki oli täydellistä, enää riittäisi vain laukaisu napin painaminen. Juuri kun blondi oli painamassa sitä, perhonen lähti lentoon eikä Coral voinut kuin kirota itsekseen.
"Ei hittooo", huudettiin ja etsittiin katseella mahdollisen kovan äänen synty. Selvä se. Pahislauma. Voi luoja. Coral nousi maasta ja lähti kävelemään kohti toista puskaa. Saavuttuaan sinne, tyttö osoitti linssin kohti puskaa ja sai kohteekseen jonkun toukan. Hyi ällöä. Oli ensimmäinen ajatus. Mutta valokuvan näpsähtäessä Coralin kasvoille nousi hymy. Hihi, vihdoinkin. Oli viimeinen ajatus ja jatkettiin puskan luona ötököiden etsimistä.

// Otsikolle hajosin X’D
Vielä kerran pahoittelut kestosta. Ei tule toistumaan D8 //


Toisen vuoden opiskelija Ruud Weinhofen oli juuri saapunut kouluun kimppakyydissä. Hieman ajattelemattomana tohelona omana itsenään, hän oli kumminkin tajunnut vilkaista lukkariaan vasta koulun pihalle päästyään. No voi kun suuremoista. Poju oli saapunut kouluun kaksi tuntia etuajassa. Ruud huusi mielessään haaleluujaa tajutessaan, että oli juuri haaskannut sen ainoan kouluaamun jolloin saisi nukkua pidempään. Kaikkina muina päivinä kun hänellä alkoi jo kahdeksalta. No, nyt piti sitten koittaa keksiä itselleen jotain viihdykettä näille kahdelle seuraavalle tunnille. Se tosin saattoi olla vähän hankalaa. Kaikki muut kun olivat tunnilla tai kämpillään vielä tyytyväisenä kuorsaamassa.

Muut kimppakyydillä saapuneet kaverit nauroivat Ruden toheloinnille ja hyvästelivät tämän sitten poistuessaan itse tunnille. Tummatukka katsoi hivenen haikeana toisten lähtöä kun itse jäi vain paikoilleen seisomaan. Hänet hyljättiin! Kuin mikäkin orpo koiranpentu! Ruud ei kumminkaan jaksanut jäädä märehtimään ja vatkailemaan sattunutta, vaan lähti ajankuluksi kiertelemään koulunpihaa. Pian hän istahti yhdelle penkille, jonka takana oli valtava pusikkoviidakko. Syvä huokaus. Tylsää. Niin sairaan tylsää ja turhauttavaa. Niinpä hän kaivoi mustasta olkalaukustaan mp3-soittimen ja tökkäsi kuulokkeet korviinsa. Musiikki väännettiin täysille, joten se varmasti kuului läpi myös ohikulkijoille. Jos siis näitä ohikulkijoita olisi ylipäätään ollut.

Pian Ruudin mielenkiinnon herättikin jokin aivan muu kuin tuo pieni mp3-soitin. Hänen takanaan oleva pusikko heilui. Tuskin nyt jokin etana sitä sai aikaiseksi, eli siis mikä sitten? Ruud ei voinut vastustaa kiusausta, vaan kurkotteli nähdäkseen mikä otus oli kyseessä. Näkyi jotain vaaleaa.. Hiussuortuvia! Täh, oliko sielä joku ihminen? Möyrimässä pusikossa? Ruudin molemmat kulmat kohosivat aavistuksen kummastuneina. Joku tyttökö sielä oli..? Tai sitten pitkätukkainen poika. Jännää.

Napattuaan pari kuvaa puskasta löytyvistä tyttö suoristi ryhtiään ja otti jo muutamaan askeleen kauemmas puskasta. Enää yksi ötökkä ja se olisi siinä, päivän hyvä työ olisi tehty. Mutta mistä löytyisi jokin öliö mitä blondi ei ollut vielä kuvannut? Mahdoton etsintä, varsinkin kun koulun pihalla oltiin. Otettuaan askeleen eteen, ei Coral huomannut banaanin kuorta maassa ja niimpä blondi liukastui taaksepäin suoraan puskaan. Itseasiassa tuo kaatuikin sinne ryminällä ja Coral vain toivoi ettei puskan takana istuisi ketään. Niin noloa se olisi.
"Auauauauauauuuu", tyttö parahti saatuaan monien piikkien kosketuksen paljaisiin käsiinsä, olihan kyseessä joku ruusupuskan tapainen piikkipensaikko. Voi perkele sentään, Coral mumisi hiljaa ja nousi ylös ponnistaen käsillään. Ensimmäisenä taisi tytöltä päästä pieni parkaisu, huomatessaan kameran linssissä naarmun. Saatana!

Tyttö laittoi linssisuojuksen kiinni ja lähti kävelemään pusikon taakse, toiveissa jospa sieltä löytyisi jokin kiva ötökkälaji. Toisaalta ajatus ötököiden löytämisestä yökötti Coralia ja hyvä ettei oksennus tullut ulos. Käveltyään sen verran pusikon taakse, että penkit tulivat esiin, näki blondi myös niillä istuvan jonkun, joka ei kuitenkaan näyttänyt olleen huomaavan tyttöä. Mikä helpotus. Coral käveli penkkien läheiselle puskalle ja melkein pojan edessä tyttö kompuroi jalkoihinsa ja kaatui maahan pienen kirkaisun kera. Onnekseen blondi kerkesi asettaa kädet eteensä maahan ettei kamera kolhiutuisi enempää. Mikä vitun kaatuilu päivä tänään oli?

"Ai saatana", Coral kirosi noustessaan polvilleen maahan ja katsoessaan kämmeniään, kivat naarmut, ei siinä muuta voinut sanoa. Kirvelikin kivasti. Yhtäkkiä Coral havahtui ja huomasi pojan istuvan penkillä, mitäköhän toinenkin mahtoi ajatella? Toivottavasti ei mitään, että HÄN olisi saanut blondilta jalat alta. Sillä asia ei todellakaan ollut niin... vai oliko? Ei! Älä edes ajattele sitä Coral. Hän nousi pystyyn ja puhdisti farkkunsa risuista, minkä jälkeen musta liivikin koki puhdistuksen. Kameraa taas tarkasteltiin ja pian blondi läheni varovaisin askelin kohti puskaa. Ehkä jos hän pysyisi hiljaa ja olisi välittämättä, ei toinenkaan sanoisi mitään. Oli jo tarpeeksi noloa kaatua tuollaisen pojan eteen.. siinähän saattoi luulla vaikka mitä. Ai, olisiko hän sen tahallaan tehnyt? Ei todellakaan! Coral piti katseensa tiiviisti puskassa, vaikka aina välillä katse saattoikin pälyillä kohti poikaa, tosin vain sivusilmällä.

// Aaww mikä tohelo~~ //


Pusikko heilui vielä enemmän mitä äsken ja taas näkyi vain heiluvia hiussuortuvia keskellä pusikkoa. Jos Rudella ei olisi ollut kuulokkeita korvissaan, eikä volyymia väännettynä täysille, hän olisi kyllä kuullut tuon ryminän ja huudot. Mutta kun hänellä oli. Hän ei luopunut musiikista, muttei kyllä pystynyt vieläkään kääntämään katsettaan pois pusikosta. Ei ennemmin kuin näkisi kunnolla mikä siellä oikein möyri. Niin eihän Rude toki koskaan ollut utelias tai mitään. Ja paskat. Hänen täytyi aina saada tietää kaikesta kaikki. Ainakin kaikista vähemmän olennaisista asioista. Kuten esimerkiksi mikä jättiläisetana blondeine hiuksineen heilutti pusikkoa pyörremyrskyn lailla.
Pojan silmät suurenivat lautasenkokoisiksi kun hän näki pusikosta nousevan tytön. Mitä helvettiä? Se nousi pusikosta? Ja mitähän ihmettä se sielä teki? Ruud räpäytteli silmiään ja naurahti hiljaa. Nyt hän luopui jopa kuulokkeistaan ja tunki ne jonnekkin syvälle laukkunsa pohjaan. Hän oli juuri keksinyt itsellensä jotain muuta mielenkiintoista tekemistä. Nimittäin tuon ihmetyttösen touhuilujen seuraamista sivusta. Jännää. Tästähän tuli hauskaa. Tytöllä oli hallussaan kamera, joten ehkäpä valokuvaamisella oli osuutta tuohon pusikkoseikkailuun.

Tyttö ei luultavimmin ollut huomannut vielä Rudea mutta Rude oli kyllä huomannut hänet. Tai niin poika luuli. Tuo blondi näytti harrastelevan paljon maassa ja pusikoissa pyörimistä. Tällä kertaa se kaatuikin aivan Ruden eteen. Tummatukka tirskahti mutta kokosi nopeasti itsensä. Ei saanut nauraa toisten kompuroinnille. Noin olisi voinut käydä vaikka hänelle itselleenkin. Ei hänelläkään mikään kehuttava tasapaino ollut nimittäin.
”Ootsä ihan kunnos?”, poju kysäisi kepeästi työltä, joka nyt manasi naarmuja kämmenissään. Rude ei kyennyt hillitsemää hilpeää ilmettä kasvoillaan. Varmasti toista oli sattunut, mutta ei hän voinut sille mitään, että sivusta katsottuna se näytti huvittavalta.
Poju katseli tyttöä nyt tarkemmin. Päällimmäinen ajatus Rudella oli tästä, että ompas suloinen. Suloinen ja vähän kömpelön puoleinen. Ja blondi. Jostain käsittämättömästä syystä pojua tapasi vetää puoleensa vaaleaveriköt. Vaikka no eihän sillä hiustenvärillä nyt niinkään ollut edes väliä, mutta silti. Silti näin.

/ aina täytyy olla vähän tohelo

Pian Coralin katse kiinnittyi toiseen, joka kysyi jotain. Oliko hän kunnossa? No miltä näytti? Blondi katsoi toista siirtäen painoa toiselle jalalleen.
"No miltä näyttää? Kameraan tuli naarmu, kädet verillä, housut rikki... ja sitä rataa. Että oonko mä kunnossa? No en todellakaan!" Coral sanoi hivenen jo huutaen välittämättä olisiko joku muu pihalla olija katsonut häntä omituisesti. Hän oli hölmöblondi joka ei tajunnut ajankulusta tai mistään muustakaan mitään. Mitä totuutta nyt kieltämään. Tyttö keskittyi taas puskaan ja asetti kameran linssin yhtä ötökkää kohti, ikäväkseen hän sai todeta akun loppuneen ja koko kamera sammui siihen paikkaan. Coralin huulet menivät mutrulla ja tyttö kääntyi katsomaan poikaa. Ei, hänellä ei todellakaan ollut kaikki hyvin.

Tyttö käveli penkille ja istahti siihen rennosti nojaten selkänojaan ja pitäen kameraa sylissään ja käsiä sen ympärillä. Sitten tuo eteensä katsoen alkoi puhua.
"Ehkä mulla on tänään joku epäonnipäivä. Ehkä mä kävelin tikapuiden ali tai sitten se johtuu siitä mustasta kissasta joka meni tien yli! Eikä ne seitsemän lasinsiruakaan varmasti onnea tuoneet. Ja nyt akku loppu, enkä mä saa kuvaa siitä ötökästä, enkä mä siksi saa suoritettua sitä bilsan maikan antamaa tehtävää jajaja..." Coral lopetti ja puri pienesti mutristettuja huuliaan ettei kyyneleet pääsisi silmistä. Kaikki meni tänään pieleen ja sen takia tuo toinen poikakaan tuskin halusi olla tässä Coralin seurana. Sitten blondi kääntyi katsomaan poikaa.
"Olen muuten Coral, kuka sä olet?" hän kysäisi ja tytön huulet olivat enää vain viivana, tuota ei huvittanut hymyillä. Vaikkakin jokin hyvä läppä tai hauska vitsi saisi hänet paremmalle tuulelle. Eikä kunnon seurakaan olisi pahitteeksi.

Okei. Ne luulot ja mielikuvat kiltistä ja herttaisesta barbiesta haihtuivat nopeasti kun tuo blondi avasi suunsa. Ainakin ääntä siitä näytti lähtevän. Ja eli siis se ei ollut ihan kunnossa. Toinen oli satuttanut itsensä, housunsa ja kameransa. No, auts. Rude nosteli käsiään rauhan merkiksi tyynnytelläkseen toista.
”Wou, wou hei. Ihan rauhas”, hän virnisti kepeästi. Ruden päässä taisi olla jotakin pahasti pielessä, sillä hänen mielestään toisen kiukustimen näytti söpöltä. Keneltä tahansa muulta ohikulkijalta kun olisi kysynyt, niin olisi tuskin tullut samaa vastausta kuin Rudelta.

Seuraavaksi tyttö suunnisti taas pusikkoa kohti. Se matka kumminkin näytti päättyvän lyhyeen. Ja tytön mutrusuusta päätellen, kamera ei nyt suostunut oikein tottelemaan häntä. Rudelle tuli turhautunut olo tajutessaan, ettei voinut nyt oikein auttaa tyttöä pienien huoliensa kanssa. No, lohduttavan hymyn tämä sentään pystyi väläyttämään. Perus idiioottiRudenallekarhuhymy. Ruden ilmeet kun tapasivat aina olemaan jokseenkin koomisia, ei niinkään vakavasti otettavia. Mitäpä sitä muuttumaan tuota piirrettä itsessään. Tuskin se edes häneltä onnistuisi.

Tyttö istahti hänen viereen ja alkoi puhua outoja kuin mikäkin robotti tuijottaen suoraan eteenpäin. Ja taaskaan Rude ei pystynyt hillitsemään huvittunutta ilmettään. Naurunsa tämä tällä kertaa sai kumminkin pidettyä kurissa.
”Hei älä ny. Päivä on vasta aluillaan ja nyttehän sä tapasit mut. Onko seki susta sit jotain huonoa onnea?”, Rude kysäisi kuin mikäkin pikkupoika jota oltiin nyt pahasti loukattu. Eikä myöskään tuota Ruden koiranpentu- ilmettä voinut olla huomioimatta..
Tyttö esittäytyi huulet viivana Coraliksi. Rude nyökäytti päätään pari kertaa. Aaww.. Se oli suloinen, vaikkei se edes hymyillyt. Ruud ei tajunnut enää itsekkään mistä nuo oudot ajatukset hänen päähänsä oikein tulvivat. Olikohan hän kuumeessa tai jotain? Tai nukkunut aivan liian vähän ja aivot toimivat nyt jotenkin eri tavalla. Aivot oli horroksessa. Ei, ylikierroksilla. Jos tyttö uskoi joihinkin huonononnen tikapuihin ja kissoihin, niin Rude uskoi, että oli oikeasti olemassa joku hyyppä heidän keskuudessaan ampumassa amor nuoliaan persuksiin.
”Mä oon Rude”, tummatukka esittäytyi ja koko olemus muutettiin nyt hurmaavaksi. Hän vaihtoi jalkaansa toisen päälle koukkuun ja levitti kätensä leveästi ja rennosti penkin selkänojalle.

Toinen yritti rauhoitella, mutta turhaan. Päivä oli mennyt pepuilleen eikä varmasti paranisi enää tästä. Pitkän litaniansa ja esittelynsä jälkeen tyttö asetti kädet puuskaan mulkaisten hieman poikaa joka puhui jotain huonosta onnesta kun tyttö oli sattuman kaupalla törmännyt poikaan. Hei voi ei.
"Kuule ei tietenkään, tai no riippuu ihan susta.." Coral sanoi jättäen sanansa aukinaisiksi ja kaupan päälle virnisti tekaistusti, huomaten sitten toisen ilmeen tuo mulkaisi pienesti poikaa, ihan kuin tuollaiset ilmeet häneen tepsisi. Coral oli yhä hieman suutuspäissään kaikesta tapahtuneesta, mikä näkyi selvästi tytön kasvoilta.

Pojan esittäytyessä Rudeksi, blondi hymähti pienesti ja jatkoi sitten mielessään vittuilemista. Minköhän kuvan hän oli antanut itsestään? Lapsellisen ja tyhmän? Oliko sillä loppupeleissä mitään väliä, kun muutenkin kaikki varmasti jäisi tähän hetkeen ja huomenissa se olisi jo unohdettu, eikä kukaan muistaisi ketään enää parin tunnin kuluttua. Coral heilautti pienesti jalkojaan penkin alla potkien pikku kiviä hiekassa ja nojaten penkin selkänojaan, myöhemmin tytön katse kiinnittyi sitten eri suuntaan lentäviin pikkukiveihin ja kasvoillekin alkoi pikku hiljaa nousta vähän tyytyväisempi ilme. Eihän se nyt maailman kaato ollut.

Vähän ajan kuluttua tuo lopetti jalkojen heiluttamisen.
"No Rude.. oletko ollut kauankin Astonissa?" Coral kysyi pienesti virnuillen, mikä tosin kesti vain hetken ja käänsi päätään vain vähäsen toista kohti. Pian kuitenkin tytön katse kiinnittyi ohitse kävelemään pahispoikaan, joka mulkkasi ikävästi tyttöä, olisihan hänen tehnyt mieli huutaa perään jotain vähän ikävämpää mutta ei kuitenkaan. Tuntemattoman mennessä pois tytön mielenkiinto heräsi taas poikaa kohtaan ja käänsi katseensa Rudeen. Jännä juttu, kun ei blondi ollut nähnyt toista aikaisemmin.

Koiranpentu- ilme vaihtui leveään, korviin asti ulottuvaan hymyyn. Se siis riippui kuulemma ihan Rudesta itsestään, että oliko se huono-onni vai ei törmätä häneen.
”Ai, no sitten ei oo mitään hätää”, hän virnuili. Mikä epäonni se muka oli kun häneen törmäsi? Rude nyt piti sitä päivänselvänä, ettei hänen kohtaamisestaan mitään huonoa seurannut. Tai no, riippui täysin siitä kuka häneen törmäsi. No mutta anyway, nyt ei ollut kyse kestä tahansa, vaan nimenomaan tuosta, Coral tyttösestä. Ja sillehän Ruud ei ainakaan mitään pahaa tahtonut.

Tyttö heilutteli jalkojaan ja potki pikkukiviä ilmaan. Alkoi näyttää siltä, että tässä pikkuhiljaa.. pikkuhiljaa.. Tuo tyttö vihdoin alkoi leppyä. No sehän oli loistava uutinen. Kyllähän hyväntuulisella seuralla oli aina aivan toisenlainen vaikutus ja ilmapiirikin muuttui leppoisemmaksi. Siinä oli sitten kivempi alkaa rupattelemaan niitä näitä kun taas jos toinen päättäisi pysyä äksynä kokoajan. Vaikka siis olihan äksykin blondi Rudesta suloinen näky. Niin hullulta ja typerältä kun se kuulostikin.. No, ne oli niitä Ruden mieltymyksiä ne. Mutta joka tapauksessa, aikaahan rupatella tummatukalla oli tässä yllin kyllin. Kaksi kokonaista oppituntia aikaa. Tosiaan, tyhmä Rude. Voisi oppia vilkaisemaan sitä lukkaria jo kotona ja tarkistaa vielä sen kellonajan milloin pitää kouluun..

Blondi kysyi oliko Rude ollut Astonissa jo kauankin. Pojan ensimmäinen reagtio tähän oli kulmien kohotus. Mitä? Eikö toinen ollut nähnyt häntä muka koskaan ennen? Hö, eihän se ollut mahdollista. Siis kyllähän Ruden ny erotti massan keskeltä vähintäänkin noiden lukuisten loistavien tatuointejen vuoksi. Eikä hän myöskään ihan tuntematon heppu ollut. Joten tummatukka oli vähän pettynyt kun ei tuo blondi häntä tiennyt.
”Tokaa vuotta nyt täs samas koulus”, hän hymähti ja siirsi ruskeat tappisilmänsä tapittamaan toisen omia. ”Entäs ite? Tuntuu hullulta ettei me olla muka koskaan nähty..”, poju kysäisi ja ihmetteli vielä pää kallellaan sitä, kun eivät olleet muka koskaan nähneet toisiaan. Tosiaan. Kummallista.
Rude nojautui taas selkänojaa vasten ja nosti mietteliäänä katseensa taivaalle.
”Kyllä me ny ihan varmaan ollaan vähintäänkin jossain bileissä tai keikal törmätty tai jotai. Mä oon varmaan ollu vaan nii kännis ettei kykene muistaan enää”, poika puheli rennosti ja naurahti päälle. Hän tarkoitti tuon enemmänkin läpällä, mutta silti kumminkin puoliksi tosissaan. Hänen kohdallaan ei nimittäin olisi ollut mikään ihme, ettei muistanut nähneensä toista vain liiallisen alkoholin vaikutuksin vuoksi. Hänen kohdallaan kun ei olisi ollut mitään uutta överiksi pistetty juominen.

Toisen virnuili tarttui tyttöönkin ja samalla tuo pohtikin ja toivoi ettei toinen vaan ajatellut mitään sen suurempaa. Tai siis, eihän koskaan pitäisi luulla liikoja itsestään - sen pitäisi tietää jokainen. Paitsi tottakai joskus - varsinkin miespuolisilla - tämä saattaa unohtua ja he saattavat luulla saavansa kenet tahansa lankeamaan jalkoihinsa. Jos poika jotain sellaista odotti, niin sai odottaa turhaan. Ei Coral kehen tahansa lankeaisi, ehei.

Kun Rude vastasi Coralin kysymään kysymykseen, tuo näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä kun ei ollut nähnyt toista ennen. "Hmm tosi outoo. Tai siis mäkin oon ollu täällä kaks vuotta", Coral vastasi miettien asiaa.
"Ehkä mä en vaan ole kiinnittänyt suhun mitään huomiota, älä ota tätä ittees", blondi sanoi äänensävyssään kuuluen pientä mutta viatonsa sarkasmia. Ei tyttö edes itse huomannut sitä. Kun poika sitten ehdotti jotain bilepaikkoja ja keikkoja, sekä syytti känniä tästä, Coral naurahti pienesti.
"Ehkä.. voihan se niinkin olla. Tosin kyllä mä varmasti olisin jäänyt sun mielees jos me oltais jossain tavattu. Olit sä kännis tai et", Coral sanoi itsevarmana ja virnisti viattomaan tapaansa.

Coral laittoi kameran linssisuojuksen paikoilleen olettaen että kuvaamiset saisivat tältä päivältä riittää. Kiitos bilsan maikan, oli blondi saanut kaksi ensimmäistä tuntia vapaaksi tehtävää varten - mitä ei voisi suorittaa. Jes, pitäisi taas tuhlata päivä viikonlopusta sen tekemiseen tai kurssista ei pääsisi läpi hyvin arvosanoin. Että osasikin potuttaa. Tällä hetkellä tyttö tarvitsi vaan hyvää ja mukavaa seuraa, hauskan illan kaupungilla ja muuta kivaa. Taas kerran tytön katse kiinnittyi vieressään istuvaan poikaan, tyttöä jopa hymyilytti hiukan. Ihmeellistä.

/ mä rakastan tätä peliä<3 enkä nyt puhu otsikosta vaikka seki o iha kiva :'DD

Voi Rude pieni hölmö poika. Hän ei ollut niitä itseään täynnä olevia kusipäitä, mutta antoi niin ymmärtää vähän liiankin usein. Ehkäpä juuri nytkin. Hei, eikö sitä muka saanut sitten olla hyvä itseluottamus? Siis olihan hänellä nyt sentään ulkonäköä ja luonnetta.. Eikö sitä sitten voinut näyttää myös muille tulematta heti tuomituksi itsekeskeisyydestä? Voi tätä julmaa maailmaa.

Ruud ei voinut kuin vain nyökkäillä päällään toistamiseen. Kyllä, kyllä. Outoa, että hän ei ollut koskaan ennen muka nähnyt tuota kyseistä blondia. Ja sitäkin oudompaa, ettei tuo blondi ollut koskaan nähnyt häntä! Tai oli ehkä nähnyt, muttei muistanut. Auts, se horjutti Ruden itseluottamuspylvästä. Tosin vain hyvin, hyvin vähän. Pah, häntä moinen pikkuseikka häirinnyt. Eihän sitä kaikkeen nyt voinut kiinnittää huomiota. Vaikka Rude kuinka vakuutteli tätä itselleen päänsä sisällä, se kieltämättä jäi kismittämään häntä. Mmn, miten niin se ei muka häneen olisi kiinnittänyt huomiota?
Tyttö puheli siiihen tyyliin, että Rude kyllä muistaisi nähneensä hänet. Olipa sitten kännissä tai ei. Ruud hymähti ja kääntyi nyt virnuillen tytön puoleen. Jaa jaa, että tämmöstä.
”Ai niinkö luulet?”, poju kiusoitteli brittiaksentillaan takaisin itsevarman oloiselle typylle. Jotenkin toinen kävikin kokoajan vain yhä mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi.. Nyt kun tuosta paljastui vähän muitakin puolia, kuin kömpelyys ja herttainen ulkomuoto. Mn, todellakin.
”Mut jos mä oonkin ollu oikeen kännissä? Siis ihan sekasin. Enhän mä voi olla enää varma, et ootsä sit ollu oikeesti siinä vai ootsä ollu vaa mun jonkun alitajunnan muodostama harhakuva?”, Rude sepusti ihmeellisen teoriansa toiselle ja virnuili toistamiseen. Tosiaan, hänen kasvoille oli nähtävimmin jäänyt joku kestovirne päälle.

Tyttö sulki kameransa linssisuojuksen, joten tuon kuvaamiset taisivat olla tältä päivältä ohi? Noniin, hyvä juttu Ruden kannalta. Jos tytöllä ei ollut nyt muuta tekemistä, niin tuosta toivon mukaan saisi pitempi aikasta seuraa tälle piiiiiitkälle välkälle. Tai kahdelle hyppytunnille. Paitsi saattoihan tytöllä taas pian jatkua omat tuntinsa. Sääli taas pojun kannalta. Mutta eipä sitä kannattanut nyt murehtia. Kerta nyt elettiin juuri ja tasan tätä hetkeä.
Ruud huomasi pienen hymyn jyväsen tytön huulilla. Haa, hienoa. Äksystä Coralista ei näyttänyt enää olevan mitään tietoakaan.


// Mmn, kieltämättä noi on kyl ihania 8’D < 3. Otsikko myös ! //

"Joo kyllä niin mä luulen", Coral painotti sanojaan ja kuunteli pieni virne kasvoillaan toisen superhyvää selitystä miksei poika ollut ennen nähnyt tyttöä. Sekä toisen ärsyttävä brittiaksentti, joka oli huomattava, alkoi ärsyttää tyttöä. Ehei, tämähän ei käynyt päinsä.
"Sun selitykset kusee, valitan", blondi sanoi virnistäen hurmaavaa tekaistua virnettään, ja ehkä äänensävyssäkin kuuli jotain pientä ivaa. Tosin hyvällä.
"Sun kannattais vaan myöntää, että ei kaikki sua huomaa", Coral lisäsi vielä jatkaen tätä tekaistua leveää virnettään. Oli se niin hauskaa väitellä jostain asiasta mihin kumpikaan ei tiennyt vastausta. "Mun kanssa ei kannata väitellä", tuo lisäsi vielä loppuun vaihtaen tällä kertaa virneen omahyväiseksi hymyksi.

Blondi siirsi kameran lopulta laukkuunsa (no nyt sil oli sellanen jos ei aikasemmin tullu julki !) kokonaan. Tuo nosti jalkansa penkille kääntyen pienesti sivuttain toista kohden nojaten samalla selkänojaan. Pienellä puhalluksella silmien eteen kiirineet hiussortuvat siirtyivät sivummalle ja näköyhteys parani huomattavasti.
"Mitäs oot ajatellu tehdä tänään?" blondi kysyi kuin olisi kysynyt päivän säätä, toivoen ettei poika saisi nyt mitään liiallisia toiveita jotka eivät sitten missään nimessä toteutuisi.

Kauempana penkistä seisoi eräs jengi jonka kaikilla jäsenillä näytti olevan tupakka suussa. Ei se itseasiassa Coralia kiinnostanut, mutta ei siinä tainnut muutakaan tekemistä olla kuin katsoa ja arvioida muita pihalla olevia astonlaisia. Pian tytön katse harhautui kuitenkin poikaan ja mielessään tuo alkoi klikittää poikaa mielestään sopivaan klikkiin, tosin tämä jäisi vain tytön pään sisälle sillä hän oli helkutin surkea arvioimaan ihmisiä ulkoapäin.

//Köhh, sekavaa sori X’3. mut pakko oli vastaa tähä pelii♥ //


Vai että kusi muka Ruden selitykset. Poju mutristi suutaan ja vilkaisi tyttöä. Ilkeää. Hänen teoriansahan oli mitä loistavin. Mutta siinä se tyttö vain virnuili hänelle. Tosin varsin hurmaavaa virnettä.. Ei! Ei mitään hurmaavaa. Tyttö oli ilkeä, paha! Mutta.. Pahus kun se näytti.. No.. TUOLLAISELTA.
Seuraavaksi tyttö jo huomautteli, että Ruden kannattaisi myöntää, ettei kaikki häntä nähnyt. Rude virnisti ja hymähti.
”Hei nyt ei puhuttu mun huomaamisesta vaan sun”, hän puheli ja vastasi tytön kestovirneeseen samalla tavalla. Sitten tyttö sanoi, ettei hänen kanssaan kannattanut väitellä. Rude ei voinut muuta kuin naurahtaa. Siis kerrassaan loistavaa. Tässähän nyt sitten olikin kaksi kovapäätä vastakkain. Rude kun myöskään ei helposti periksi antanut. Vaikka eihän hän nyt tosissaan alkaisi tuollaisen tytön kanssa väitellä. Eehei, mutta leikki oli täysin asia erikseen.

Coral kysyi, mitä Rude aikoi tehdä tänään. Poju kohautti huolettomasti olkiaan.
”En kai mitää erikoista. Jätkien kaa vähä ollu täs puhetta et treenattais bändikämpil tänää”, hän puheli rennosti ja tajusi sitten vasta miettiä miksi tyttö sitä kysyi. Kasvoille kohosi innostunut virne joka kohdistettiin sitten tytön puoleen. ”Kuis? Ja mitäs ite?”.

Poju nosti taas katseensa taivaalle ja seurasi suklaasilmillään hattaramaisten pilvien liikehdintää. Mieleen nousi taas tytön ennemmin sanomat sanat siitä, ettei kaikki kiinnittäisi huomiota Rudeen. No, totta. Eihän maailmassa ollut olemassakaan tyyppiä, josta kaikki olisivat kiinnostuneet. Eikä Rude mitään semmoista toivonutkaan. Mutta oli niitä ihmisiä, joilta hän halusi saada jalat alta. Ja yllätys yllätys, Coral olisi pojun mielestä ollut oikein kiva yksilö siihen kuuluvaan ryhmään. Mutta tuopa olikin vähän kovapäisempi tapaus.
”Hei muute. Väitätsä ettet muka kiinnittäis MUHUN mitään huomiota, jos sattuisin käveleen sua vastaan johnai?”, hän virnisti oikein leveästi ja vinkkasi silmää leikillään. Toivottavasti toisella oli sen verran huumorintajua.

/ <3 lisäsin muuten uusia kuvia tyttösen esittelyyn~

Hitto. Poika oli taas vetänyt pidemmän korren. Toki Coral oli vähän pettynyt kun ei ehkä voittanutkaan, muttei tuo tietenkään sitä ulospäin näyttänyt. Ei tietenkään. Toivottavasti toinen ei silti alkaisi tästä mitään pitkää väittelyä aloittamaan, koska se ei loppuisi hyvin.
"Suus kii", Coral sanoi mutristaen leikillään huuliaan ja heilutti sormeaan tuon edessä merkiksi ettei asiasta puhuttaisi enää. Toinen vaikutti yhtä kovapäiseltä kuin tyttö itse, mutta kaikesta huolimatta Coralin mielestä se oli aika kivaa. Siis löytää toinen melko samanlainen, vaikka kyllä hän voittaisi Ruden ihan missä vaan ja milloin vaan. Pieni virnistys nousi tytön kasvoille ajatteluhetken jälkeen.

Kun toinen sitten sanoi mitä olisi tekemässä tänään Coral hymyili pienesti ja pohti mitä itse tekisi kun sama kysymys sattui omalla kohdalleen.
"Aijaa. Mitä sä soitat?" blondi kysäisi ensiksi. "Mä en oikein tiedä mitä tekisin. Ei mulla mitään suunnitelmia täks päiväks. Kattoo ny mitä päivä tuo tullessaan.." Coral jatkoi optimistisen pirteällä äänensävyllään silmissään hieman mietteisä katse. Pojan seuraava kysymys sai tytössä huvittuneen reaktion, nimittäin blondi ei voinut pidätellä pientä naurunpärskähdystä.
"ÖÖÖ-, väitän?" Coral katsoi toista viattoman kysyvästi valmiina lähtemään karkuun jos toinen sattuisikin raivostumaan jostain kumman syystä. Pitihän sitä nyt aina olla valppaana, ties mitä seuraavaksi joutuisi kokemaan.

Pieni ja viaton virhe muuttui pikku hiljaa härnääväksi katseeksi ja suupielille nousi pienenmoinen virne. Tyttö siirsi katseensa toisesta muuhun pihalla tapahtuviin asioihin, pitihän sitä nyt pysyä perillä kaikesta mitä edessään tapahtui. Hmm, jännittävää. Jokin pahis oli varastamasta nörtiltä eväspussin ja nyt sen rillit lensivät maahan. Toisaalta tytön kävi nörttiä sääliksi, mutta tällä hetkellä hänellä oli parempaa ajateltavaa - ja seuraa.
"Haluaisitko sä lähteä kahvilaan seuraksi? Ellei bänditreenit tai seuraavat tunnit oo mua mielenkiintoisempia", Coral sanoi siirrettyään katseensa toiseen ja virnistäen hieman pettyneesti jospa toinen vastaisikin ei. Kasvoilleen nousi koiranpentuilme -jolle ei voisi sanoa ei.

// Ooooh♥ //


Ruud totteli hymyssä suin tytön käskyä. Okei, ollaan sitten hiljaa. Se väittely siis päätyi Ruden voitoksi. Tai ainakin tummatukan omasta mielestä. Joten mikäs siinä sitten. Vaikkakin olisihan tuon kanssa voinut jatkaa väittelyä vaikka kuinka kauan. Olihan se sentään hupaisaa ajanvietettä. Haha.

Tyttö kysyi mitä poika soitti. Rude virnisti ja risti kätensä rinnalleen.
”Kitaraa, joskus myös bassoo. Ja suutani. Semmosta örinää lähinnä”, poju sepusti ja hymähti. Musiikista puhuminen oli aina kivaa. Se kun oli vähän kaikki kaikessa Ruden elämässä. Todellista intohimoa musiikkia kohtaan.
Coral selitti, ettei hänellä ollut vielä suunnitelmia ja katsoi nyt mitä päivä toi tullessaan. Poju nyökäytteli päätään. Niin, semmoisesta hänkin piti. Siis ettei kaikkia oltu aina suunniteltu ja merkattu etukäteen. Poju vain ahdistui sellaisesta. Paljon mukavampaa oli vain elää siinä hetkessä ja mennä mukana. Yleensä vain jotkut keikat ja muut tapahtumat oli merkattu tarkasti kalenteriin. Niin ja joskus myös omat bändiharkat. Mutta muuten.
Ruud meinasi kommentoida tuohon jotain, mutta sen ajatuksen keskeytti tytön naurupärskähdys. Se tosiaan väitti, ettei huomioisi Rudea jos tämä tulisi häntä vastaan johnain. Poju pyöräytteli päätään ja tuhahti muka loukkaantuneena.
”Sun olis sitte korkea aika käydä tarkistuttamas toi sun näkös”, hän heitti siihen ja tökkäsi kevyesti kyynerpäällään Coralia kylkeen.

Rude katsahti myöskin aina välillä muihin pihalla olioihin, kuten tuohon kovikseen joka pölli juuri nörtiltä eväspussin. Mutta suoraan sanottuna, eipä se Rudea voinut nyt vähempää kiinnostaa. Hänellä oli paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä ja seuraa. Ja nyt tuo seura ehdottelikin häntä kahvilaan kanssaan. Pojun katse siirtyi taas tuohon somaan typykkään.
”Mmn mietiimpä.. Ensin mulla on pari hypäriä täs ja sit uskontoo ja sen jälkeen taas fysiikkaa hmn..”, Rude kallisteli päätään ja näytti muka hyvinkin pohtivalta.
”Niin että kahvila vai seuraavat tunnit?”, Rude kysäisi, tai enemmänkin totesi virnuillen oikein hurmaavasti. Oli tuo tytön ilme kyllä aika moinen. Tuollaiset pitäisi kieltää lailla!
”Noh, mennäänkö nyt heti?”, Rude hymyili aurinkoisesti ja asetteli jo laukkuaan kovaa siihen malliin, että nyt oltaisiin lähdössä.

// Niin heitätsä nää nyt kahvilaan vai mitä? 83 //