Pirteä kuin peipponen - not

Silmät halusivat painua kiinni ja pää notkahtaa alemmas. Sitä ei kuitenkaan sallittu, vaan silmät pakotettiin pysymään auki sormivoimin. Kuitenkaan se ei ollut kovin tehokas keino, sillä pitihän hänen syödäkin, kun oli ruokatauko. Ei hän voinut koko ruokataukoa pitää sormillaan silmiään auki.

Abigail Bailey päästi vaaleiden huuliensa välistä pitkän huokauksen, ennen kuin kaatui nojaamaan laiskasti toisen kätensä varaan pöytää vasten ja tökki haarukallaan salaattiaan. Leipä oli jo puoliksi syöty, se oli jo aikamoinen saavutus.
Abby ajatteli sulkevansa silmänsä, edes hetkeksi. Ehkä hänen väsyneet silmänsä ehtisivät jonkin aikaa levätä ja pian, kun hän ne aukaisisi, hän olisi taas pirteämpi.
Turha luulo.
Neitokaisella oli ollut duunia pitkälle yöhön, keskellä arkea. Onneksi se oli nyt vain tällainen poikkeustapaus, hän yritti muuten vältellä yömyöhään työskentelyä arkisin. Olihan hänellä tämä koulukin käytävänä. Vielä ensi vuosi, niin sitten tämäkin kidutus oli ohi ja Abbysta toivottavasti tulisi maailmankuulu!
... Paitsi, että hän ei ollut kovin varma, halusiko hän tulla maailmankuuluksi pornoteollisuudella.

Blondi avasi silmänsä ja oli varsin tokkurainen. Olikohan hän torkahtanut hetkeksi?
Abby katseli pöllämystyneenä ympärilleen ja vilkaisi jopa kännykästään kelloa varmuuden vuoksi. Kello oli vain pari minuuttia enemmän kuin se viimeksi oli ollut Abbyn sitä katsoessa.
Okei, ehkä hän ei siis ollutkaan torkahtanut. Tai sitten oli, mutta vain pariksi minuutiksi.

"Voihan helvetti!" Abigail parkaisi kiukkuisena ja ruokala hiljeni hetkeksi, kun taas samanlainen hälinä alkoi. Miksi häntä pitäkään väsyttää näin paljon?
Abby läimäytti molemmat kätensä poskilleen ja yritti nipistelemällä saada itseään pirteäksi. Lopputuloksena oli vain punertavat posket, eikä mitään piristystä. Tämän täytyi olla kamalin kidutuskeino ikinä. Tästä lähtien hän kieltäytyisi yökeikoista, saisivat ne vanhat irstaat herrat katsella jotakuta muuta kuin hänen riisuutumistaan.

//Finial tälle Fredericon kanssa (sitten ku se on hyväksytty) ~

+ Täältä tullaan~ >:)) +

Päivä oli lähtenyt käyntiin normaalilla tavalla; kuljettaja oli jättänyt pitkän ruskeaverikön lähelle koulun aluetta ja näin tämä sinivihreäsilmäinen oli talsinut - puoliksi nukutun yön edelleen painaessa silmiä alaspäin – kouluun ja nukkunut kaksi ensimmäistä matikantuntia. Opettaja ei ollut herättänyt ja syy oli arvatenkin selvä: kukaan ei halunnut olla tekemisissä Fredricon kanssa, kun hän sattui olemaan väsynyt. Väsymys taas johtui siitä, että Rico oli joutunut kenttähommiin yöllä ja hoidellut erään nimettömäksi jätetyn rotan elävien kirjoista. Kaksoistunnit olivat saaneet uutta puhtia mafiapojan kehoon ja ruokatauolle oli lähdetty erittäin ahkerien tuntien päätteeksi. Ohuita hiuskiekuroita harottiin punertavien huulten saattaessa raukean haukotuksen ulos.

Käytävällä ihmiset väistelivät käskyttä Ricoa, joka oli tapansa mukaan ryhti hieman kumarassa matkalla ruokaan, muttei suinkaan syömään. Bruneten äiti oli aamulla tuputtanut vaikka minkälaista vatsatäytettä, eikä miehenalulla ollut nälkä nimeksikään. Ruokatauko oli kuitenkin pyöreän tunnin ja tekemistä löytyi aina ruokalasta. Pirunomainen hymy viivähti huulilla. Ruokalasta löytyi yleensä joku kiusattava, jonka parissa oli mukava viettää tunti. Jalat veivät määrätietoisina ja ruokalan suulle mafiapoika pysähtyi ja ryhtyen katseellaan etsimään vähänkään mielenkiintoista ihmistä, johon uhrata aikaa. Katse viivähti punapäisessä tytössä ja vaikka tämä yksilö olikin kaunis, vaikutti toinen hissukalta pitäen katseensa ruoassa minnekään vilkaisematta.

Katse vietiin muualle, eikä Rico edes jaksanut käyttää katsettaan häntä katselevissa ihmisissä. Suu vedettiin mutrulle, koska katse ei osunut kehenkään mielenkiintoiseen. Ehkäpä kaikki kiinnostavat tyypit olivat jo häipyneet. Tylsistyneenä Costello huokaisi ja kääntyi kannoilleen. Vain hetkeä myöhemmin katse kääntyi monen muun kanssa tyttöön, joka oli kiukkuiseen sävyyn parkaissut. Ihmiset tuijottivat tätä vaaleaverikköä hämmentyneinä. Rico oli varmaan ainoa, joka näytti innostuneelta, tai ennemminkin tyytyväiseltä. Valkoharmaaraidalliseen kauluspaitaan ja rentohenkisiin housuihin pukeutunut mafiankasvatti asteli arkailematta parahtaneen tytön luokse, eikä välittänyt siitä, vaikkei toinen seuraa kaipaisi.
”Moi, istun tähän”, Fredrico ilmoitti maireasti hymyillen ja istahti tyytyväisenä hymyillen vastapäätä tätä tyttöä, joka tarkemmin katsottuna oli aikamoista silmänruokaa.

Abigail oli juuri voivottelemassa aroilta tuntuvia poskiaan läpsäisynsä jälkeen, kun kuuli jonkun puhuvan jotain lähettyvillään. Safiirinvihreät, ihmetyksen vallassa olevat silmät nostettiin pöydästä tuijottamaan samaan pöytään istuneeseen poikaan, jonka huulilla oli jokseekin ärsyttävä mairea hymy. Vaaleaverikkö veti vaistomaisesti ruskean hupparinsa vetoketjua ylemmäs, jotta toinen ei vain saisi minkäänlaista silmänruokaa hänen rintavaostaan, kun hupparin alla hänellä oli vain minimaalinen toppi. Jos toinen tahtoi nähdä paljasta pintaa, niin menkööt vaan strippiklubeille.

"No kiva", todettiin aluksi melko happamasti, mutta Abbyn tajutessa, ettei hän oikeastaan ollut vihainen tai ärtynyt, hän päätti lopettaa ivailevat kommentittinsa. Ei hän aikoisi itsestään tahallaan tehdä kiukkuista.
"Mä en nukkunu viime yönä tuntiakaan ja vittu mua väsyttää", Abby avautui tuolle tuntemattomalle nuorukaiselle ja hieroi taas vaihteeksi silmiään, jotka tahtoivat koko ajan laskeutua kiinni.
"Miten vitussa mä muka jaksan koko päivän?" tyttö ärähti enemmän itsekseen ja asettui taas laiskasti nojaamaan toisen käsivartensa varaan pöytää vasten.
"Yöduunit on sanonko mistä", Abigail mutisi uupuneena ja siirsi katseensa viimein saapuneeseen nuorukaiseen. Abby oli aivan unohtanut toisen olemassaolon.
"... Ollaanko me nähty jossain", tyttö mutisi enemmän itsekseen. Jep, Abby tosiaankin oli aika väsynyt. Olihan hän toisen voinut nähdä koulussa aikaisemminkin, mutta nyt Abby oli unohtanut sen, että oli koulussa. Ja olihan toinen voinut myös käydä strippiklubeilla, eihän se nyt olisi lainkaan ihmeellistä.

Päätä kallistettiin ja asento tuolilla pysyi rentona, Ricon silmäillessä tätä edessään istuvaa tyttöä mahdollisimman tarkasti. Arkailematta hän oli aina katsellut ihmisiä päästä varpaisiin ja ns. tarkistuksen jälkeen silmien katse palautettiin aina silmiin. Tytöllä oli eittämättä kauniit silmät, jotka sopivat hyvin tuon kasvonpiirteisiin ja vaaleaan ihoon. Hapan tervehdys- tai miksi sitä nyt uskalsi väittää - ei saanut tyytyväistä hymyä katoamaan mafiapojan punertavilta huulilta. Kyllä hän sai karismaattisuudellaan ja rennolla olemuksellaan pahimmankin murjottajan sulamaan tai edes hyvälle tuulelle. Ellei nyt sattunut, että tämä vaaleaverikkö piti vain suoraviivaisista kavereista, eikä häntä kiinnostanut tuhlata aikaansa hieman värikkäimpiin persooniin.
”Mikäs sua risoo?” kysyttiin, mutta pian tyttö jo kertoikin olevansa väsynyt. Rico hymähti ja kuunteli tämän tuntemattomantytön puheita. Eipä tämä yksilö ainakaan hissukka ollut. Ja se oli pelkästään miellyttävää.
”Mäkään en oo nukkunu ku kaks matikantuntii ja yöllä lyhyet unet”, Costello huomasi kertovansa ja silmäili tätä uupuneen oloista tyttöä pohtivasti. Minkähän vuoksi tyttö oli yönsä valvonut? Ricon omista menoista kukaan koulussa ei tiennyt mitään. Ihmiset tosin saattoivat tietää, että hän on kuuluisan pankinjohtajan poika, mutta alamaailman menoista ei tiedetty.

Kulmia kohotettiin, tytön kysyessä olivatko he mahdollisesti nähneet jossain. Hunajainen hymy nostettiin kasvoille.
”En usko, sinun näköisiä ei unohda”, Fredrico virnisti hiuksiaan haroen. ”Mut ihmiset yleensä muistaa mun pituuden tähden. Ehkä säkin muistat sen takia tai oot nähny mut tappelemassa jossain”, jatkettiin neutraalina.

Ah, hienoa. Poika oli siis jonkin näköinen kohtalontoveri tässä nukkumisasiassa. Paitsi, että toinen oli kuitenkin nukkunut. Abby oli ollut töissä neljään asti, jonka jälkeen hän oli joutunut viihdyttämään manageriaan, joka oli suutahtanut Abbylle siitä, että tämä oli tullut myöhään töihin. Ja päästyään ulos strippiklubilta kello olikin jo puoli kahdeksan, että sitä rataa.
"Mut sä oot silti nukkunu", Abby tokaisi hitusen kateellisena, mutta suoristi sitten ryhtinsä ja venytti käsiään pitkälle ylös.

"Pituuden?" Abigail kysyi ihmeissään. Hänelle tuli ensiksi mieleen se alapään pituus, mutta tajuttuaan ajattelevansa aina ensimmäiseksi noita epäoleellisia asioita, hän hoksasi, mitä toinen tarkoitti. Pervo Abby. Abbyn huulille ehti kivuta ilkikurinen hymy, mutta hän naamioi sen nopeasti yllättyneeksi hymyksi.
"Ai, ootko sä niinko pitkä? Kuin pitkä? Mä oon melkee 180 senttiä, ja se on musta jo aika pitkä", Abigail puheli ja kiinnostui nuorukaisesta, sillä hän alkoi nojata kyynärpäidensä varaan pöytää vasten, jotta pääsisi lähemmäs toista.
"Tappeleks sä useastikin?" vaaleaverikkö uteli ja tapitti toista kauniilla silmillään.
"Mä en osaa muuta ku löydä. Mut luulen, että teen senki ihan väärin. Miten löydään niin, että ei satu niin paljoa?" Abigail puheli ja nosti toisen kätensä pöydältä ylemmäs ja puristi sen nyrkkiin.
Hän oli joskus joutunut käyttämään väkivaltaa siinä tilanteessa, kun joku oli yrittänyt strippiklubilla ottaa hänet väkisin, vaikka se ei ollut sallittua. Eikö tunteilleen voinut joskus mitään, joskus oli pakko lyödä, jotta voisi puolustaa oikeuksiaan.

Sinivihreät silmät tuijottivat tutkivasti tätä mielenkiintoista vaikuttavaa tyttöä. Usein ihmiset joko hullaantuvat siitä kun Rico arkailematta astui paikalle, tai sitten he hämmentyivät täysin ja ihmettelivät italialaispojan rohkeutta astua piireihin ollenkaan arkailematta. Sitä Fredrico oli aina ollut, ulospäin suuntautunut ja rohkea. Hänelle ei ollut ongelma tuoda julki mielipidettään tai ajatuksiaan vaikka ne muita loukkaisivatkin. Hänhän oli nimenomaan itsepintainen ja tulihenkinen pirulainen, varsinkin hiljaisten ja varovaisten ihmisten silmissä. Costello hymähti. Tyttö ei sitten kai ollut nukkunut ollenkaan, hän oli sentään parisen tuntia vieraillut höyhensaarilla. Hänen työssään väsymys oli vain taakaksi ja vaaraksi kentällä. Viikonloppuisin päivät menivät yleensä pelkästään unen parissa.
”Pituuden”, hymyiltiin selvästi flirttaavasti. Hän yleensä huomasi puheidensa kaksimielisyyden vasta jälkikäteen, mutta tämä uusi tuttavuus sai ottaa asian aivan miten tahtoi. Ei se mafiapoikaa haitannut. Ihmisillä oli outo taipumus puhua Ricon kropan pituudesta ja eihän se niin ihme ollut, hipoihan hänen päänsä usein matalissa taloissa katonrajaa. Ehkäpä hän vielä joskus olisi miltei kaksi metriä korkea.
”193 cm”, ilmoitettiin hymyn kera. Oliko tuo tyttö oli oikeasti 180cm? Pitkä siis tosiaankin, tytöksi ainakin. Ei se Ricoa haitannut, pituus oli vain kaunista ja lyhyys oli yleensä hänen silmissään vain epäseksikästä. Olihan niitä poikkeuksiakin: täytyi olla muuten todella vetävän näköinen, saadakseen mafiakasvatin unohtamaan pituuserot.

Kulmia kohotettiin, vaaleaverikön yllättäen heittäytyessä jopa hieman kiinnostuneen oloiseksi. Arvatenkaan toinen ei ollut kilttien poikien perään, muuten hän olisi varmaan reagoinut aivan eri tavalla siihen, että Ricolla oli tapana olla tappelemassa siellä täällä. Hän olisikin täysin väärää seuraa jos kilttiä poikaa etsisi.
”Turhankin usein”, myönnettiin hymyn kera. Kevyesti omalla nyrkillään tökkäistiin safiirisilmän nyrkkiä ja hymy koristi väkivaltaan ja vereen tottuneen miehen kasvoja.
”Susta varmasti löytyis yllättävän paljon voimaa jos vaan osaisit kohdistaa sen oikeen. Lyö rystysillä ja jos tähtäät päähän niin suoraan poskipäiden alle. Kaataa isommankin miehen hetkessä kumoon. Silmät ainakin lähtevät iskusta aivan väärään suuntaan”, Rico luennoi tottuneena.

"Vittu sä oot pitkä", kuului vain ihmettelevä toteamus Abigailin huulten välistä ja tytön huulet jäivät hitusen raolleen, kun hänen silmänsä tutkailivat toista.
"Kumpi vanhemmista antoi geenin?" Abby kysyi leikillään ja hymyili liioitellun suloisesti.

Abby hymyili hetken aikaa viekottelevasti, kun tämä nuorukainen tökkäsi tytön nyrkkiä kevyesti omallaan. Vaaleaverikkö yritti kuunnella toisen opetusta oikein lyömisestä ja kun toinen oli saanut opetuksensa päätökseen, kohosi Abbyn nyrkki hitusen ylemmäs, kun hän veti sen itseään päin.
"Saanko kokeilla?" tyttö kysyi viattomaan sävyyn, heilautti nyrkkiään hitusen ja räpsytteli safiirinvihreitä silmiään kuin mikäkin enkeli.
"Tulevaisuuden varalle?" Abby yritti ylipuhua toista, jotta hän saisi kokeilla toiseen nyrkkinsä voimaa. Tosin kyllä hän ymmärsi, jos toinen ei tahtonut ylimääräisiä mustelmia häneltä, mutta mitäs toinen oli alkanut opettaa oikein lyömisestä. Abigail vain innostui asiasta.

Pidempi kaksikosta naurahti, tämä blondi neitokainen ei todellakaan ollut ainut, joka häntä pitkäksi väitti. Hänellä tosiaan oli pituutta ja siitä hän oli tyytyväinen. Isäukkokin oli reilusti lyhyempi ja se vasta hauskaa olikin, kun mafian tapaamisissa Fredreco hujoppina heilui jossain yläilmoissa ja lyhyempi pappa asteli vierellä. Ahtaisiin paikkoihin Rico ei kyllä mahtunut, joten hän ei ollut paras vakoiluhommissa jossa pieni koko ja sulavuus olivat valttia. Olihan hän ketterä ja sulavaliikkeinen, mutta pituus rajoitti silti tekemisiä aika tavalla.
”Tiedäthän sen sanonnan, et jokases pennus on jotain sellasta, mitä ne ei vanhemmiltaan peri. Mun mutsi on sua varmaan 9cm lyhyempi ja mun faija on mua päälle 7cm lyhyempi. Eli en kummaltakaan”, vastattiin kysymykseen ja etusormellaan italialaispoika hipaisi sänkeään ja virnisti tyytyväisenä. Miehen huomio ei kuitenkaan ollut pahemmin kiinnittynyt kysymykseen, vaan tapaan, jolla tyttö oli kysymyksen kysynyt. Suloinen hymy suloisilla kasvoilla, Rico ei valittanut. Mies veti kätensä pöydälle ja hymyili maireasti ja naurahti, tytön kysyessä saisiko hän kokeilla.

”Raaka kysymys viattomalla ja suloisella ilmeellä”, mies totesi virnistäen pirullisesti. Hiuksia harottiin ja Rico vilkaisi ruokalan seinällä roikkuvaa muovikelloa. ”Mä en varmaan näytä kovin hyvältä, jos saan sulta turpaani ruokalassa, mut voin mä sulle itsepuolustusta jossain muualla opettaa”, Fredrico ilmoitti ja virnisti ehdottelevasti. Koulun pihalla harjoittelu onnistuisi ja harjoittelu sievän neidon kanssa olisi vain hauskaa, vaikka hän pari mustelmaa saisikin. Tämä kaunotar tuskin saisi pelkästään harjoittelua, koska jos Rico itseään yhtään tunsi, osasi hän jo valmiiksi sanoa mitä hän varmasti tekisi kun tilaisuus ilmaantuisi.

//OMG mikä typo mulla tossa edellisessä viestissä XDDD Aivan kuin Abby muka tietäis vanhempansa LOL
Joo, korjasin siis tuon pituusasian... :,DD

Abby hymähti kirkkaasti, vai että jokaisessa lapsessa olisi jotain sellaista, mitä ei vanhemmiltaan perisi. Mikäköhän olisi Abigailin laita, mitä hän ei ollut vanhemmiltaan perinyt? Paha sanoa, kun ei tuntenut vanhempiaan.
Nyt Abby oli saanut selville, että pojalla oli molemmat vanhemmat. Tai no, ainakin Abby ymmärsi, että molemmat olivat elossa ja näkyvillä. Toisin kuin Abbyn vanhemmat. Okei, heistä ei sen enempää. Blondi ei halunnut uhrata ajatuksiaan niiden paskapäiden vuoksi.
"En tiennyt, mut nyt tiedän", rokkari vastasi pehmeästi, hymyili näsäviisaasti ja tökki sormellaan puoliksi syötyä leipää. Se ei taitaisi enää mennä alas kurkusta.

Abigail naurahti heleästi toisen toteamukselle.
"Mä osaan yllättää.." Abby kuiskasi ja hänen äänestää kuulsi selvä salamyhkäisyys. Hän vinkkasi nopeasti silmää ja hymisi hiljaa itsekseen. Hän todellakin osasi yllättää, monessakin asiassa. Tässä tytössä oli niin paljon sellaista, mitä ei ulkoisesti näkynyt, eikä hän ollut mielellään niitä piirteitä näyttämässäkään.
"Oi", vaaleaverikkö totesi muka ihmeissään, kun poika tarjoutui opettamaan ihan oikein itsepuolustusta! Toisella taisi olla hieman jotain muutakin mielessä kuin pelkkä itsepuolustuksen opettaminen, mutta siihen ei Abbylla ollut mitään vastaansanomista. Hän voisi ihan hyvin 'touhuilla' tämän nuorukaisen kanssa. Olihan toinen hyvännäköinen, pitkä, sopivan lihaksikas, charmikas.. Mmmm, varmasti hyvää sänkypuuhaa.

"Okei", Abby puhui ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Väsymys tuntui olevan tiessään ja se oli mitä mainioin asia!
"Milloin aloitetaan? Mä oon aika kärsimätön odottamaan", rokkari puhui, hymyili ehdottelevasti ja nojautui tuolin selkänojaan. Hän katseli nuorukaista tyytyväisin ilmein ja avasi muka huomaamattomasti hupparinsa vetoketjua hitusen auki.
"Mä oon btw Abby", tajuttiin viimein esittäytyä ja tyttö soi pojalle oikein sievän hymyn.

X''DD Haha, mä en ees huomannu ja sori ku kesti! Ja jos lyhyempää, että saadaan kulkemaan nopeammin :--)

Tyttö tosiaan osasi yllättää. Ainakin sillä, että hän vaikutti oikeasti kiinnostuvan ajatuksesta itsepuolustuksen opettamisesta. No Federicolla ei tapansa mukaan ollut ongelmia yllätysten suhteen. Yllätykset kun olivat yleensä positiivisia, ainakin töiden ulkopuolella. Mafiahommia hoitamassa yllätykset maksoivat yleensä raajan tai toisen. Luodista selkään tai vastaavaa, jos tuntematon pääsi yllättämään. Rico pudisti työasiat mielestään ja yritti keskittyä seuraansa. Miehen vaaleille huulille nousi mairea hymy, tytön hymyillessä ehdottelevaa ja ehdottomasti sievää hymyä. Ai että milloin he aloittaisivat? Se olikin hyvä kysymys ja vielä parempi kysymys oli se, missä he harjoittelisivat. Iltasella ei onnistuisi aivan mikä tahansa päivä. Ei ainakaan nyt, kun mafian askareita oli jatkuvasti häirinnyt jokin jengi. Se oli rasittavaa ja sen jengin Rico halusi kadottaa maan pinnalta.

”Milloin vain sulle sopii, jos vaan keksitään paikka missä opetan”, Rico virnisti ja tuijotti tyttöä sipaisten sormenpäillään sänkeään. Katse laskeutui häpeilemättömästi alemmas tytön silmistä, tuon vetäessä hupparinsa vetoketjua alemmas. Katse nostettiin kohteliaisuuden nimissä takaisin kasvoihin. Tyttö oli ilmeisesti rentoutunut ja se oli vain hyvä asia. Tyttö esittäytyi sievästi hymyillen ja Rico nojautui paremmin tuolinsa selkänojaa vasten.
”Il mio nome è Fredrico”, Rico esittäytyi italiaksi ja soi tytölle avoimen katseensa. Kyllähän hänestä italialaispiirteitä löytyi, mutta useat eivät aina arvanneet häntä juuri italialaiseksi.

"Mulle käy melkee milloin vain. Paitsi illat ja yöt. Ja vaikka missä vaan. Miksei jo koulun pihalla", Abby puheli kevyesti ja yritti luoda sanoihinsa sellaista pientä arkailevaa sävyä. Oikeastihan Abby oli jo varma touhuistaan ja tulevista suunnitelmistaan, mutta oli kiva leikkiä viatonta. Viaton hän nyt vähiten oli, ken siihen koukkuun menisi, yllättyisi viimeistään sängyn puolella hyvinkin mukavasti.
Abigail pisti merkille pojan katseen valumisen alas, eikä vaaleaverikkö voinut olla virnuilematta tyytyväisesti. Hän päätteli, että tämä nuorukaisen reaktio merkitsi sitä, että poika oli jo jäänyt koukkuun. Abigailin tarvitsisi luultavasti vain ehdotella, niin toinen olisi varmasti mielellään ottamassa hänet mukaansa.

Abbylla oli itsestään ehkä liian suuret luulot ulkonäkönsä kannalta, mutta hän oli tottunut ihailuun ja olemaan palvonnan kohteena työtä tehdessään, joten totta kai nämä ulkonäköluulot olivat toiminnassa myös vapaa- sekä kouluaikana.

"Itailialainen?" rokkari kysyi pöyristyneenä, kunnes hänen kasvoilleen kohosi leveä virne tytön nojautuessa käsiensä varaan pöytää vasten.
"Mut ethän sä ees näytä italialaiselta! Missä on tummempi iho tai sellane parrantynkä tossa huulen yläpuolella?" Abby kysyi huvittuneena ja tarkasteli Fredericoksi esittäytyneen pojan kasvoja tarkasti safiirinvihreillä silmillään.
"Mä oon ihan San Diegolainen. Kai", vaaleaverikkö puhui ja kohautti lopuksi olkiaan. Ainakin hän oli aina ollut San Diegossa, asunut siinä samaisessa hoitokodissa jo pitkät ja turhauttavat 17 vuotta.

"No onks sulla mitään huomen illalla? Mulla taitaa olla nimittäin vapaapäivä töistä", Abby kysyi sitten, tarkoittaen tietenkin heidän 'itsepuolustus' -harjoituksiaan. Safiirinvihreisiin silmiin syttyi pieni pilke ja herttainen hymy kohosi huulille. Niin, eihän Abigaililla tietenkään mitään taka-ajatuksia ollut. Kunhan vain ajatteli, mitä huomenna saattaisi tapahtua.

 Mä en tajuu X ’DD Mä kirjotan jatkuvasti Federico, vaik se on Fredrico. jfskldfjlsdkjflsd

Rico hymyili, kirkkailla silmillään lähinnä. Huulet pysyivät lähinnä rennossa virneessä. Abby ilmoitti, että hänelle sopisi harjoiteluun kaikki paitsi yöt ja illat. Se sopi Fredericolle, sopi oikein mainiosti. Hän voisi rauhassa hoitaa mafian bisneksiä illan tuntumassa ja opettaa päivällä tätä varsin mielenkiintoista safiirisilmää. Hyväntuulinen naurunpyrähdys pääsi ilmoille Ricon suunnalta viimeistään, silloin, kun tyttö pyöristyi kuultuaan hänen olevan italialainen. Tai oikeastaan pääteltyä. Rico kohotti hieman hämmentyneenä kulmiaan, Abbyn antaessa ilmi oman kuvansa italialaisten ulkonäöstä.
”No jos tarkasti kuuntelet, mulla on heikko italialainen aksentti. Myös mun nenä on italialainen, samoin leuka”, mies esitteli ja virnisti. Hänellä tosiaan oli heikko italialainen aksentti ja hän puhui italiaa sujuvammin kuin englantia. Molemmat kuitenkin olivat hänen äidinkieliään. Tyttö vaikutti suostuvaiselta melkeinpä mihin vain. Toinen vaikutti melko helpolta palalta. No ei Rico valittanut, vaikka haasteista pitikin. Olihan tyttö varsin hyvännäköinen.

”Mun molemmat vanhemmat on italialaisia”, mies hymähti vielä ja pörrötti ruskeita hiuksiaan.
Tyttö kyseli seuraavan päivän illasta ja Fredrico näytti hetken pohtivalta. Ei, ei hänellä hänen muistaakseen mitään ollut. Katse viivähti katossa, mutta laskeutui pian Abbyyn ja tuon hurmaaviin silmiin.
”Ei ole. Joten huomenna nähdään, koulun pihalla?” Rico tiedusteli ja paransi ryhtiään, hymyillen maireasti.

//... Joo, näköjään mäkin onnistuin kirjottaa hahmosi nimen oikein XDD Yks e liikaa, omg. Ethän tapa mua :,DDD

Kun Fredrico huomautti aksentistaan, korvat tuntuivat muuttuvan välittömästi tarkemmiksi. Tosiaan, toisella oli kyllä jonkinlainen aksentti puhuessaan. Abby ei vain ollut huomannut sitä, hän oli oikeastaan tottunut kaikenlaisiin aksentteihin, eikä yleensä jäänyt niihin roikkumaan.
"Ai, sen voi päätellä siis nykyään nenästäkin, mistä päin on kotoisin. Okei, selvähän tämä", vaaleaverikkö nauroi ja pudisteli päätään. Ajatus siitä, millainen nenä hänellä itsellään olisi sai hänet naurahtamaan. Voi elämä, kaikkea sitä ajatuksissaan mietti.

Pojan molemmat vanhemmat olivat siis italialaisia, kuinka kiintoisaa. Abbyn teki mieli kysyä, miten ihmeessä Fredrico päätyi San Diegoon, mutta pojan jo puhuessan huomisesta päätti Abby jättää tuon kysymyksen myöhemmäksi.
"Okei. Sovittu. Etkä sitten tee ohareita tai mä suutun", vaaleaverikkö puhui oikein sievästi ja kohotti kulmaansa kuin korostaakseen sitä, että jos toinen nyt tekisikin jotkut oharit, hän oikeasti suuttuisi. Mutta sitten rokkarin huulille kohosi söpö virne, kun hän alkoi pakata ruoka-astioitaan laukkuunsa.
"Suo anteeksi, mutta matikan tunti kutsuu", Abby pahoitteli muka syvästi ja nousi tuoliltaan. Jopas jalat tuntuivat raskailta ja kohmeisilta. Sitä se väsymys tuntui teetättävän - vaikka nyt väsymys olikin kadonnut.

"Nähdään huomenna, viisitoista nolla nolla", vaaleaverikkö kuiskasi toisen korvaan, kun oli kävelemässä tämän ohi. Toinen saattoi vielä kuulla pehmeän ja huvittuneen naurahduksen, kun Abby oli lähtenyt kävelemään poispäin ruokalasta.

//The end !