Maybe I'm just blind.

// rawktheworld thänne~! :3 //

Hyppytunti. Hiroya oli vain ollut liian laiska poistuakseen koulun alueelta joten hän oli suosiolla jäänyt sisälle, aulaan, ei ulkonakaan mikään unelma sää ollut. Blondi oli tapansa mukaan vähän meikannut ja pukeutunut värikkäästi. Kaulassa roikkui koruja, samoin kuin ranteissa. Housuissa ketjuja ja pari niitti vyötäkin komeili lantiolla. Silmiinsä poika oli asettanut tumman violetit piilarit. Hiukset oli takaa pystyssä ja otsatukka laitettu oikealle, se meni hiukan oikean puoleisen silmän päälle. Hiroya katseli kaikenmaan ilmoituksia. Kerhoja, kursseja, opettajien ilmoituksia, pilapiirroksia.. Kuka lie niitäkin piirrellyt. Hiro ei löytänyt mitään kiinnostavaa joten kääntyi ja katseli aulassa olevia ihmisiä. Ei siellä niitäkään paljoa ollut. Pari nörttiä lukemassa, suosittuja ei näkynyt. Ehkä se vain oli hyvä. Kuuluihan Hiro kuitenkin luusereihin, vaikka hän ei niin välittänyt klikeistä, ei hän jaksanut millään suosittuen alentavia ilmeitä.

Ihmistä, josta saisi siksi tunniksi juttuseuraa, ei näyttänyt löytyvän. Blondi käveli vähän matkaa suuressa aulassa ja jäi sitten seisomaan seinää vasten, katse maassa. Hän vilkaisi lukujärjestystään, jep, ranskaa seuraavaksi, kuten Hiroya oli muistellutkin. Poika antoi laukkunsa pudottautua maahan hänen viereensä pojan olkapäältä. Hiroyasta oli huvittava katsoa kahta nörttiä, jotka keskustelivat - tai riitelivät kiivaasti jostain. Ilmeisesti fysiikasta tai matematiikasta. Blondia ei pahemmin kiinnostanut eikä hän uhrannut enää ajatusta toisille.

Pienehkö, ruskeatukkainen poika valui käytävältä aulaan. Hänet oli lähetetty päänsäryn vuoksi kotiin, mutta oikeastihan Gerardia ei särkenyt mihinkään. Hän ei ollut niin tunnollinen, että olisi jaksanut mennä jokaiselle tunnille kun oli tärkeämpääkin tekemistä. Siispä poika oli jopa vaivautunut hankkimaan terveydenhoitajalta luvan lähteä kotiin. Jollain luokalla näkyi olevan hypäri, mutta eihän se häntä haitannut. Toisaalta, ulkona oli aika hirveä ilma. Poika päätti jäädä odottamaan, että sade sentään lakkaisi.

Ilmoitustaulujen luona oli sopivan tyhjää, olihan sielläkin yksi tyyppi mutta ehkä sen kanssa voisi jutella. Tämä mahdollisuus oli ihan hyväkin. G ei kuitenkaan vielä sanonut mitään, vaan majoittui ensimmäiseksi istumaan seinän vierelle pienehköön myttyyn.

Hiroyan katse liukui ruskeatukkaiseen poikaan joka ilmestyi juuri aulaan. Toinen oli varmasti Hiroa nuorempi, sen pystyi päättelemään oikeastaan jo kasvoistakin. Poika koitti arvioida toista, mihin klikkiin tuo kuului, minkä ikäinen, mikä oli tuon lempiruoka.. Toinen lähestyi häntä ka lysähti sitten lattialle, Hiron katse seurasi toista koko ajan. Poika hymyili miltein huomaamattomasti. "hmm. Ulkona on surkea ilma." Blondi aloitti kommunikoinnin toiselle. Hän katseli juuri ikkunasta ulos. "onko sulla hyppytunti vai mikä ?" Poika sitten kysyi, katseen siirtyessä toiseen. Tuskin toisen kuoli vielä loppuisi, eihän kello ollut vielä paljoa.. Ehkä toinen oli sullut sairaaksi, vaikka ainakaan Hiroyan silmiin toinen ei näyttänyt sairaalta, mutta mistä sitä ikinä tiesi.

Hiroya nosti kädessään olevaa pitkää käsinettä, josta oli leikelty sormien paikat pois, hanska tuppasi valumaan koko ajan. Pojan katse siirtyi taas nuorukaiseen joka möllötteli lattialla. Yan teki itsekkin mieli istua, mutta häntä ei houkuttanut istuskella kouln lattialla, eikä hän jaksanut etsiä mitään istumapaikkaa muutenkaan. "olen muuten Hiroya." poika esittäytyi, hymyillen. Miksi hän oli koskaan avannut suutaan toiselle. Seuran puutteessa ehkä, mutta ei toinenkaan näyttänyt sille että ei kaipaisi seuraa. Ja kai tuo osaisi sanoa jos ei kiinnostaisi ?

Gerard nosti katseensa ilmoitustaululla möllineeseen poikaan, joka oli alkanut puhua hänelle.
"Ei, ei ole hyppytunti. Mä olin lähössä himaan mutta aattelin odottaa ensin että tuo sade lakkaa", selitti poika katse toisessa, "ja joo, se ilma on surkea."

Ruskeatukkainen ei keksinyt mitään fiksua sanottavaa, eikä vähemmänkään fiksua, harvinaista kyllä. Niinpä hän jatkoi hiljaisena istuksimistaan, kunnes päätti jatkaa elämäntehtävänsä toteuttamista - elämäntehtävä tuntui olevan tiedossa melko yleisestikin. Pelasta eläimet ja psyykkaa muut auttamaan siinä.
"Tiiäksä ketään joka käyttää turkiksia?" hän kysyi vakavana ja pää kallellaan.

"Se tarhatouhu on tosi julmaa, siis mieti nyt, niitä viattomia pieniä eläimiä vaan pannaan johonkin häkkeihin oottamaan kuolemaa ja joissain paikoissa, ne sit nyljetään elävältä ja niit hakataan kepeillä ja potkitaan. Eiks oo kauheaa?" hän jatkoi katse tässä toisessa pojassa, eikä kasvoilla näkynyt hymyn häivääkään. Ehkä hän onnistuisi käännyttämään toisen omaan kettutyttöfilosofiaansa, ehkä ei, mutta yritys oli aina yritys ja sen arvoinen.

Hän ei noussut ylös lattialta, nojautui seinään takanaan jatkaen toisen pojan katselemista. Tuo oli aika jännän näköinen, hyvin värikäs. Väreistä G piti kovasti.
"Sä oot pukeutunu kivasti", hän kommentoi väläyttäen nuorukaiselle hymyn, "siis meinaan tosi persoonallisesti. Persoonallisuus on hieno asia."