People say that life is the thing, but I prefer reading.

Kello oli puoli kuusi, tasan 17:30. Kirjasto oli mennyt kiinni tunti sitten, tasan 16:30. Oli hiljaista ja joistakin kirjasto olisi voinut tuntua kolkolta. Alex puolestaan nautti hiljaisuudesta. Tuo oli jäänyt istumaan mustalle nahkatuolille, näyttäen lukevan jotakin kirjaa. Koulun pahispoika lukemassa kirjaa? Ei Alex sitä ääneen kailottanut, mutta lukeminen osasi rentouttaa joskus. Joskus kirjat veivät jonnekin muualle, joskus ne vain olivat ajanvietettä. Tuo luki tällä hetkellä täysin hiljaa, päästäen ääntä vain sivuja rapistellessaan niitä kääntäessä. Kirja oli The Green Mile, teos joka sisälsi kaikki kuusi "osaa". Alex oli päässyt neljänteen osaan, joka tunnettiin nimellä The bad death of Eduard Delacroix. Pojan oli pakko myöntää, että piti paljon tästä kirjasta jonka tarina oli mielenkiintoinen vaikka joidenkin mielestä surullinen. Tuon omasta mielestä kirjan sanoma oli vain kirjoittajan mielipide oikeuslaitoksista.

Alex laski hetkeksi kirjan tuolin käsinojalle ja kaivoi taskussa olevastaa tupakkiaskista yhden röökin, jonka tuikkasi suupieleensä. Sytkärillään tuo sytytti syöpäkääryleen ja imaisi siitä ensimmäiset sauhut, puhaltaen ne ulos nenästään. Sytkärin poika työnsi takaisin taskuunsa ja nappasi uudelleen kirjan käsiinsä. Tupakka suupielessä sauhuten Alex jatkoi lukemista, käännellen sivuja melko nopeaan tahtiin. Tupakasta irtoava savu leijaili korkealle huoneen kattoon ja hitaasti tupakan katku alkoi levitä koko kirjastoon. Sulkemisaikana pystyi myös polttamaan ja olla silti rauhassa, ilman että jotkut tulivat valittamaan savusta tai mistään muustaan. Siitäkin Alex piti - siis rauhassa olemisesta, varsinkin tänään koska päivä oli osoittautunut lievästi vittumaiseksi. Puuduttavaksi. Kuten jokainen muukin päivä koulussa. Alex tuhahti ja käänsi taas sivua, samaan aikaan napauttaen sormillaan tupakastaan palaneen osan kirjaston lattialle.

Alexin suurin poikkeava seikka normaalista olivat tuon nenällä lepäävät, mustasankaiset lukulasit. Laseistakaan poika ei huudellut. Oikeastaan tuon ei olisi melkeinpä tarvinnut edes käyttää niitä, kyllä näkö erinomainen oli mutta lukiessa teksti vain rupesi heittelehtimään. Lasit auttoivat. Alexin yllä oli mustat farkut ja tavallinen valkea t-paita, jonka päälle tuo oli vetänyt mustan kauluspaidan jota ei ollut edes napitettu kiinni.

# Mimi & Nora♥ :------)

+ aws, here we come ;> +

Rastapäinen tyttö mustavalkoruudullisissa tennareissa, riekaleisissa punaisissa pillifarkuissa ja tiukassa mustassa niskalenkkitopissa suhteellisen avonaisella kaula-aukolla kantoi rähjäistä mustaa laukkua josta roikkui ketjuja, hakaneuloja sekä pinssejä. Hänellä oli jälleen voimakkaasti mustalla meikatut silmät, piilolinssit jätetty kotiin ja muutamia koruja ranteissaan. Mitä Mimosa Amery siis teki puoli kuuden maissa koulun aikoja sitten tyhjentyneillä käytävillä, suunnistaen kirjastoa kohti vähän väliä olkansa yli kurkkien?
Hän oli saanut edellisenä päivänä porttikiellon kirjastoon, koska oli vahingossa, no, hyvä on, hiukan tahallaan hajottanut pari kirjaa ja pistänyt tupakaksi sitten. Jälki-istuntoa oli tullut, kaiken kukkuraksi, minkä neitokainen vielä ymmärsi. Mutta porttikielto? Ei onnistu, hän meni minne tahtoi ja sillä selvä!

Kostoreissu oli siis edessä, spraymaalipurkit kolisivat toisiaan vasten laukussa kun hän tiirikoi kirjaston surkean lukon auki, joka oli helppoa kuin heinänteko näin kokeneelle kapinalliselle. Mimosa sulki oven hiljaa, naurahtaen hiljaa itsekseen mutta jähmettyi sitten paikalleen sydän hakaten. Hän ei nähnyt ketään, mutta tuore tupakansavu leijaili hänen nenäänsä, aiheuttaen saman tien nikotiinin himon, mutta lisäksi sai rastapäisen hivenen pelästymään. Okei, hetken kelattuaan Mimi tajusi ettei siellä kukaan opettaja tai kirjastotäti ollut, vain oppilaat polttivat kirjastossa sääntöjä rikkoen. Nyt pikkuruisen neidon mieltä kutkutti tietää, kukas kumma se täällä oli todistamassa hänen murtautumistaan.

Mimosa askelsi pehmeästi, hiljaisesti kohti tupakansavun lähdettä, ja kääntyi sitten hyllyn takaa ja pysähtyi paikoilleen huomatessaan tämän tuhman sääntöjenrikkojan. Hetken aikaa kesti kun anarkisti tuijotti silmälasipäistä poikaa ilmeettömänä, kunnes hän tunnisti toisen, ja ilkikurinen virnistys kohosi tytön huulille.
"Hei, tiikeri", pörröpää sanoi kehräävästi, mielessä kelautui edellisen tapaamisen mielenkiintoinen, vauhdikas ilta ja seuraava päivä... Alexista ei ollutkaan kuulunut mitään vähään aikaan.
"Olinko mä viimeksi niin silmiähäikäisevä että sä jouduit ihan hankkimaan lasit?" rokkari sanoi virnistäen, nojautuen kirjahyllyyn hymyillen koko ajan huvittuneena mutta mielissään.

AleX säpsähti hetkeksi, kuullessaan kirjaston melko äänekkään oven avautuvan. Tuo kohotti kulmiaan, mutta päätti jatkaa lukemistaan kuin ei olisi koskaan huomannutkaan kenenkään tulemista. Pian alkoikikin kuulua lähentyviä askelia ja pian poika kuuli tutun äänen. Katseensa kirjasta nostaen silmälasipäinen kohtasi Mimin ja virnisti tuolle hurmaavasti.
"Hei sähikäinen. Mitä sä täällä teet? Et näytä oikein lukuihmisiltä, mut kyllä mä sulle voisin Le Petit Princeä suositella.", tuo vinoili ja lausui oikein oikeaoppista ranskaa, vieden aksenttinsa uudelle tasolle. Selvää naljailua siis. Sähikäisen seuraavat sanat saivat Alexin vain tuhahtamaan ja pudottamaan tupakkansajämän lattialle, kuitenkaan sitä tumppaamatta. Pikku röökinpätkä jäi savuamaan hetkeksi, kunnes poika hieman myöhässä tumppasi sen kengällään jättäen jälkeensä vain lattiaan mustan jäljen ja litistyneen röökin.
"Älä nyt suuria luule, kissanainen.", tuo totesi ja sanojensa aikana veti laseja pidemmäs nenälleen, kuin katsoen niiden "takaa" tyttöä. Sanojensa jälkeen Alex työnsi lasit oikealle paikalleen ja siirsi katseensa uudelleen kirjaan.

Hetken poika vain luki hiljaa, ehkäpä pari sivua kunnes käänsi katseensa uudelleen tyttöön.
"Olenks mä noin pelottava, ettet uskalla tulla tohon viereen istumaan ku kurkit sieltä?", tuo kysyi huvittuneen näköisenä ja kohotti kulmiaan. Alex oli ihan tyytyväinen Mimin näyttäytymiseen, sillä olihan noiden viime tapaamisesta melkein kuukausi. Siinä ajassa poika oli kyllä kerennyt esittelemään asuntoaan muillekin naisille, ajeluttamaan noita ympäriinsä ja olemaan tappeluissa. Mutta silti rastapää oli ihan muistettava tuttu, eikä sellainen turha tahra känni-illan sumeissa muistoissa.

Mimosa naurahti kuullessaan pitkästä aikaa Alexin hänestä käyttämän lempinimen, sähikäinen. Toinen oli kyllä ihan oikeassa, ei hän lukuihmisiä ollutkaan jos sarjakuvia ja moottoriajoneuvolehtiä ei laskettu. Sitten hän kuuli ranskaa pojan suusta ja kohotti kulmiaan. Rastapää oli puoliksi ranskalainen, joten totta kai hän oli opiskellut kieltä ja opetellut sitä, ihmeellistä kyllä. Nyt ranska toimi hänen toisena äidinkielenään, vaikka siitä ei moni tiennytkään. Mutta hän arvosti kovasti autokolarissa kuolleita vanhempiaan, joten kieli oli ollut pakko oppia kunnianosoituksena vanhemmille. Oikeille, eikä millekään tekovanhemmille.
"Parlez-vous français, un tigre?" tyttö kysyi virnistäen, näinköhän hänen tiikerinsä puhuisi ranskaa enemmänkin kuin kirjan nimen verran. Ääntämys oli ainakin puhdasta.

"Ja mä en lue, kirjastossa voi tehdä muutakin", Mimi sanoi iskien silmää Alexille, jättäen avoimeksi sen mitä muuta kirjastossa voisikaan tehdä... Rokkaritytön tuntien mitä vain.
Alexin sanat kuullessaan tyttö naurahti, hän mitään suuria luullutkaan. Ja hän oli oikeastaan aika pieni, joten...
Mimosa seuraili kun pahis lueskeli kirjaansa, tytön pysyessä kuitenkin paikoillaan ja miettien sitten samalla mitä hän haluaisi tuhota kirjastosta. Kirjastotätien kamoja hän voisikin vähän koristella spraymaalilla...
"No oothan sä vähän pelottava, puret vielä mua... Ei sillä että se mua haittais, mutta mulla on pieni operaatio suoritettavana", hän sanoi hymyillen salaperäisesti, liikahtamatta vielä mihinkään kirjahyllyn vierestä. Kohta hän suorittaisi tämän 'operaationsa' ja voisi sitten jatkaa seurusteluaan Alexin kanssa.

Alexin silmät levisivät hieman, kun sähikäinen puhuikin ranskaa. Kysyi, että puhuiko tiikeri enemmänkin. Virnistäen haastavaan sävyyn tuo köhäisi ja laski kirjansa syliinsä, pois käsistään.
"Oui. Et vous parlez trop français. Comment, où avez-vous appris?", poika kysäisi, yrittäen pitää ääntämyksensä niin puhtaana kuin pystyi. Ranskaa tuo oli harjoitellut nuorena, silloinkin kun Alexin vanhemmat olivat olleet elossa. Ranskan sanat vain soljuivat tuon suusta kuin taikaiskusta, joskus yhtä helposti kuin oikea äidinkieli mutta minään toisena äidinkielenään poika ei voinut kuitenkaan sitä pitää. Mimin ilmoittaessa, että kirjastossa pystyi tekemään muutakin kuin lukemista naurahti silmälasipäinen.
"Bibliothèque est pour la lecture, madame.", tuo jatkoi ranskaksi ja naurahti perään, työntäen valuneita silmälasejaan korkeammalle nenällään. Silmälasit päässäkin Alexista ei olisi voinut mitenkään saada nörtin ja muuten vain pelkurin näköistä.

Rastapään jatkaessa puhumista jostain operaatiosta, tuli Alexin mieleen heti jokin riehuminen. Vandalismi. Spray-maalitölkit, jotka kolisivat Mimin laukussa. Poika kun tunsi niiden äänen, kun oli itsekin joskus maalaillut.
"Ha-ha, vous êtes très drôles. Et saviez-vous que le vandalisme est un crime?" Tuo jatkoi ranskalla yllättävästi ja naurahti kuivasti perään. Alex yskäisi kerran ja hieraisi kurkkuaan.
"Ranska kipettää kurkun.", tuo totesi lyhyesti ja virnisti, siirtäen katseensa kirjaan. Kyllä silmälasipäinen voisi lukea sen aikaa, kun sähikäinen toteuttaisi operaatiotaan.

# kaikki nuo ranskatekstit on käännetty google translatorilla, joten ne ovat varmasti suomeksi käännettyinä päin honkia, mutta näin ne menevät (ei kannata siis suomentaa vaan katsoa tästä, mitä Alex "puhui" niin saa selvää kunnolla.)
1# "Kyllä. Ja sinä puhut ranskaa myös. Kuinka, missä opit?"
2# "Kirjasto on lukemista varten, neiti."
3# "Ha-ha, olet hyvin hauska. Tiesitkö, että vandalismi on rikos?"

Mimosa virnisti leikkisästi kun Alexin ilme muuttui hivenen hämmästyneeksi, ja tuo kysyi miten hän puhui ranskaa.
"Je suis à moitié français", hän hymähti, harvempi tuotakaan tiesi koska hänen englantinsa oli tietysti puhdasta koska hän oli kuitenkin enemmän puhunut englantia kuin ranskaa. Mimin syntyperästä puhuminen toi pörröpään mieleen välittömästi myös adoptioperheen, jonka kanssa hän oli viime kuukauden aikana tullut normaaliakin huonommin toimeen, johtuen varmaan Alexin edellisestä käynnistä...

Pojan kertoessa kirjaston olevan lukemista varten, ja sitten sanan "madame" perään, rastapää kohotti kulmiaan.
"Mademoiselle, mon chéri. Je ne suis pas encore mariée", Mimi sanoi hymyillen seuraillen kun pahis nosti lasejaan. Tuollaiset silmälasit itseasiassa sopivat hyvin Alexille, tekivät tuon samalla fiksun että seksikkään näköiseksi.
Rokkari vain virnuili ilkikurisena toisen seuraaville sanoille, vandalismia muka... Hän vain kosti kun hänen tupakkansa jöllittiin törkeästi kirjastotätien huomaan, ja että hän sai porttikiellon. Anarkisti vain innostui jos häntä kiellettiin, teki useimmiten juuri niin kuin ei saisi tehdä.

"Voi sua, pitäisköhän mun tulla taas puhaltamaan?" neitokainen kysyi virnistäen, iskien silmää ja kipitti sitten kirjaston 'tiskin' luo ja hypähti kevyesti sen yli. Koulun kirjasto ei onneksi omistanut valvontakameroita, kuvittelivat ettei sinne kukaan tulisi pahojaan tekemään. Voi, väärin luulivat, mietti Mimosa askeltaessaan kirjaston työntekijöiden huoneeseen.
Rastapää otti spraymaalinsa, ravisti sitä ja alkoi tehdä oikeastaan omalla tavallaan hienoakin taideteosta seinälle joka kyllä sisälti paljolti rivoutta ja hänen henkilökohtaisia mielipiteitään kirjastotädeistä sun muusta. Sitten hän suihki erivärisiä maaleja muiden tavaroiden päälle, räsäytti rikki pari tietokoneen näyttöä ja veti jokaikisen laatikon irti leväyttäen niiden sisällöt ympäri huonetta. Mimi kaiveli sitten vielä takavarikoitujen kamojen laatikkoa, otti sieltä sekä tupakkansa että sytkärin ja vähän muutakin ylimääräistä jotka voisivat osoittautua hyödyllisiksi.

Hetken aikaa osoitettuaan mieltään huoneelle, Mimosa käveli itsevarmana takaisin Alexin luo ikään kuin olisi vain käynyt vessassa. Hän istahti pahiksen vieressä olevalle nojatuolille ja laski laukkunsa lattialle, napittaen sitten toista.
"Mut kerrohan mulle, minkä ihmeen takia sä oot täällä lukemassa tähän aikaan? Asuuko sussa pieni nörttipoika joka vaatii välillä huomiota?" neitokainen kysäisi hymyillen suloisesti.

+ sama juttu:
1# Olen puoliksi ranskalainen
2# Neiti, kultaseni. En ole naimisissa vielä
nii ja madamehan on suomeksi rouva ;> +

Alex hämmästyi uudelleen. Puoliksi ranskalainen? Ei olisi uskonut. Poika katsoi hetken epäuskoisesti Mimiä ja naurahti sitten.
"Intéressant.", tuo heitti ja virnisti. Tytön jatkaessa, että oli neiti ei mikään rouva tyytyi silmälasipäinen vain näyttämään kieltä. Pilkun paneskelua. Alex seurasi sähikäistä, joka katosi hyllyjen taakse. Pian kuului jotakin kolinaa ja meteliä, mutta tuo vain kohotti olkiaan ja jatkoi lukemistaan, päästäen melkein neljännen osan loppuun. Poika luki niin keskittyneesti, että tajusi Mimin palanneen vasta kun tuo istahti vierekkäiselle nojatuolille. Tuo nosti katseensa tyttöön ja tuon kysymyksen kuullessaan irvisti vain.
"Je.., krhm, siis minä nautin lukemisesta. Joskus.", Alex totesi ja virnisti, nyökäten samalla kirjaansa kohti.

"Ja sinä tulit tänne vain vandalisoimaan vai aioitko lukeakin jotain?", poika kysyi sanojensa perään ja kohotti kulmiaan. Tuo nousi tuolista ja pudotti kirjansa nojatuoliin, kävellen kirjahyllyille. Alex selasi hetken kirjoja, napaten pian tuolle näköjään tutun teoksen ja palasi paikalleen. Kirja oli Le Petit Prince, Pikku-Prinssin alkuperäinen versio.
"Tässä on sinulle selvästi sopivaa lukemista, sähikäinen.", tuo vinoili ja iski silmäänsä, avaten kirjan randomista kohtaa.
"Vous êtes belles, mais vous êtes vides.... On ne peut pas mourir pour vous.", pahis käytti kaiken ranskan taitonsa ääntääkseen lauseen oikein ja siirsi katseensa sähikäiseen, saadakseen tuon koko reaktion selville. Saattoihan lause kuullostaa siltä, että Alex juuri suoraan tarkoitti sen Mimille. Ehkä, ehkä ei.

"Mitenkäs pitkä aika siitä onkaan, kun viimeksi.. tapasimme?", poika vaihtoi aihetta ja haraisi hiuksiaan, asetellen silmälaseja nenälleen.
"Miten, isäsi voi?", tuo jatkoi selvästi ivaavalla sävyllä. Alex olisi voinut helposti tappaa Mimin "isän", sellaiselta paskiaiselta mies vaikutti. Pelkkä ajatuskin sai veren kohisemaan korvissa.

#1 Mielenkiintoista.
2# Minä..
3# Olet kaunis, mutta olet tyhjä.. Kukaan ei voisi kuolla vuoksesi.

Vai nautti poika lukemisesta. Mielenkiintoista, Mimosa itse kun vihasi kirjoja, ehkä hänellä oli hieman keskittymishäiriötäkin sillä ajatukset ja katse alkoivat aina harhailla kun joutui keskittymään johonkin sivuun mikä oli täynnä tiheästi kirjoitettua tekstiä. Hän oli aina ihmetellyt miten kukaan jaksoi lukea joitakin paksuja tai vähemmän paksuja tiiliskiviä, häntä kiinnosti vain jotkut harvat lehdet.
"Hm, mä en tullut vandalisoimaan. Mä tulin suorittamaan kosto-operaatiota ja hain mun tupakat. Ja ei, mä en tullut lukemaan mitään", pörröpää sanoi ja samalla sytytti itselleen savukkeen, katsoen kun Alex haki jonkin kirjan hyllystä, tytön kiinnostumatta siitä juuri lainkaan.

Mutta pojan ranskankieliset sanat kuullessaan kasvot pysyivät ilmeettöminä, vain toinen kulma kohosi, mutta sisimmässä lausahdus kirvelsi hiukan, toivottavasti tuo ei pitäisi hänen kohdallaan paikkaansa vaikka välillä siltä tuntuikin.
"Mikä kirja toi on?" Mimosa kysyi kallistaen päätään luoden kasvoilleen uteliaan ilmeen, poltellen syöpäkäärylettään.
Alex vaihtoi sitten aihetta, olihan siitä vähän aikaa tosiaan kun he viimeksi olivat nähneet. Viimeisin varttitunti heidän tapaamisestaan oli ollut hyvinkin mielenkiintoinen.
"Onhan siitä, useampi viikko jo", Mimi sanoi kohauttaen olkiaan, ei hän ollut laskenut päiviä. Oli tytölläkin ollut muutamia hoitoja tällä välillä, mutta jostain syystä pahispoika oli jäänyt mieleen huomattavasti paremmin kuin muut. Eikä toista hoidoksi voisi kutsua, ei tosiaankaan.

'Isä'-sanan kuullessaan rokkarin silmät siristyivät ja kasvoilla leimahti voimakas viha.
"Se ei oo mun isä", tyttö sihisi tiukasti, ei vihaisena Alexille vaan vihaisena pelkästä sen miehen ajattelusta. Sillä lyöminen ei ollut jäänyt siihen yhteen ainoaan kertaan, hänen feikki-isänsä oli huomannut että myös Mimosaa pystyi kohtelemaan väkivaltaisesti, ja nyt tyttö oli joutunut piilottelemaan mustelmia. Sillä vaikka hän harrastikin paljon eri lajeja ja urheilua sun muuta, pörröpää oli yhä pikkuruinen, vaikka ei aivan niin avuton kuin kuvittelisi.
"Noh... Siinähän se. Laitto mut puolen vuoden kotiarestiin", Mimi sanoi vältellen, kohauttaen olkiaan, ja naurahtaen hivenen myöhässä. Ei hän sääliä kaivannut, joten jättäisi mieluusti kotiväkivallan kertomatta.

"Mikäkö kirja? Le Petit Prince - hyvää materiaalia pikku prinsessoille.", Alex totesi ja nousi sanojensa aikana ylös, lopulta tyrkäten kirjan Mimin syliin. Ole hyvä prinsessa, lue kiltisti. Tuo lysähti kuitenkin heti kirjan viskaisun jälkeen istualleen tuoliinsa ja kuunteli tytön puhetta. Isä taisi olla kusipäinen itsensä. Ajatus aiheutti pienen kivistyksen tunteen leuassa. Ainakin isän suora oikea oli ollut varsin makoisan tuntuinen.
"Pitäsköhän mun tulla kyläilemään teillä useamminkin?", Alex naurahti ja lipaisi huuliaan.

Tuo vetäisi mustasankaiset salit yhdellä liikkeellä kasvoiltaan ja asetti ne roikkumaan paitansa kaulukseen. Kun ei luettu, ei myöskään tarvittu laseja. Ajatukselleen pahis virnisti ja siirsi sitten katseensa Mimiin.
"Joteen.. suaki näkee koulus?", tuo kysäisi ja kohotti kulmiaan, parantaen asentoaan tuolilla.
"Mua ei suoraan sanottuna näe useasti, työt vie paljon aikaa ja sellasta paskaa. Ei sitä rahaa noin vaa saa, ellei oo jotain vitun kermaperseporvariporukoita.", Alex mutisi itsekseen ja nojautui kyynärpäällään nojatuolin käsinojaan, sitten painaen poskensa vasten kämmentään vasten.

Oli tuo saanut aina hiukan rahaa Keviniltä, serkkupojalta jonka porukat ja suku oli tehty rahasta ja rikkauksista. Nekin rahat pahis oli ottanut pitkin kynsin, almut kun loukkasivat egoa pahasti.

Kirjan nimi ei sanonut Mimosalle mitään, ja saadessaan opuksen syliinsä hän käänteli sitä käsissään ja katsellen epäluuloisesti aivan kuin ei olisi koskaan mitään tuollaista härpäkettä nähnytkään. Pff, hän ei kirjoja lukenut. Tyttö nousi ylös ja survoi kirjan hyllyyn mihin vain sai mahtumaan, sen suuremmin innostumatta.
"Mä en oo niitä lukuihmisiä, hani", Mimi sanoi virnistäen istuessaan takaisin.
"Toki, senkun tulet. Se ei varmaan vaan laske sua ovesta sisälle, muuten hyvä. Mut eipä se oo ennenkään haitannut", pörröpää sanoi hymyillen. Hän ei pistäisi lainkaan pahakseen jos Alex tulisi joskus käymään, se olisi hyvinkin miellyttävää vaihtelua hänen niinkutsutun kotinsa ilmapiiriin.

Pahiksen ottaessa silmälasit silmiltään, Mimosa hymyili toiselle.
"Lasit sopii sulle yllättävän hyvin, Alex", hän sanoi päätään kallistaen.
"Noh, kyllähän mua välillä. Sillon ku jaksan raahautua, useimmiten mä lähden aamusta kaupungille kun Harry kyttää haukan lailla että mä käyn koulussa. Eli nukkumaanjäänti ei tule kysymykseenkään... Se yrittää epätoivosesti saada mut pysymään ruodussa, mitä mä en ymmärrä. Miks se haluaa musta kiltin tytön kun se ei musta kuitenkaan pidä", rastapää mutisi puoliksi itsekseen, pudistellen päätään. Raha-puheenaiheen hän jätti useimmiten suosiolla välistä, sillä tyttö itse luultavasti kuuluisi niihin kermaperseporvareihin jos hän olisi erilainen ja lisäksi saisi käyttää oikeasti itselleen kuuluvia rahoja. Nimittäin hänen vanhempansahan olivat olleet hyvin rikkaita, mutta adoptioperhe oli ottanut hänen rahansa omaan käyttöönsä sillä varjolla että hän oli liian nuori omistamaan niin paljon rahaa. Ja vitut.

"Niin... Kuka saa rahaa mistäkin ja toiset ei saa rahaa ollenkaan, mutta ei se mua ennenkään oo haitannut", rokkari sanoi kepeästi, varastelemalla oli ennenkin pärjätty ja niin hän pärjäisi vastedeskin. Okei, joku päivä hän olisi vielä linnassa kun innostuisi ryöstämään pankin tai vastaavaa, mutta se oli sen ajan murhe. Hän karkaisi, jos tulisi ongelmia.
"Meidän pitää muuten joku kerta lähteä oluelle, edellinen kerta meni vähän vituiks", Mimo huomautti, ja mielessä vilahti hänen eksänsä joka oli mättänyt kerran kapakassa hakannut kavereineen häntä ja Alexia.

Alex virnisti suloisesti Mimin todetessa, että lasit sopivat tuolle. Niinhän ne sopivat, joidenkin mukaan.
"Tietysti, mähän näyttäsin hyvältä vaikka mekossa.", poika virnisti ja vilautti ilkikurisesti kieltään tytölle, muuttaen samalla hieman asentoaan tuolissa.
"Ja mulla päivät menee yleensä töissä. Tai sitten en vaan jaksa tulla tänne.", tuo totesi ja kohotti olkiaan välinpitämättömästi. Mimin ehottaessa oluelle menoa tyytyi pahiksiin kuuluva vain virnistämään leveämmin ja lipaisemaan perään huuliaan.
"Tosiaankin.. Edellinen kerta kusi sun Prinssi Rohkean takia.", tuo tuhahti ja pyöräytti silmiään sarkastiseen sävyyn. Ja nyt kun päästiin miehiin ja prinsseihin, ei Alex voinut estää itseään miettimästä oliko sähikäisellä ketään? Tai oliko tuo hoitanut ketään tai jotain muuta sellaista. Ei poika mustasukkainen ollut - ainakin uskotteli itselleen ettei ollut, sillä eihän Mimosalla ja tuolla ollut mitään.. vakavempaa. Nuohan olivat tavanneet aivan kerran! Okei, sillä kerralla tyttö oli päätynyt Alexin makuuhuoneeseen mutta useat naiset olivat.

"Mutta onkos pikku-Mimillä jo poikaystävää? Uutta pitkätukkaista Prinssi Rohkeaa, jolle voisit esitellä minut?", pahis kysyi hurmaava ja samaan aikaan todella ärsyttävä virne huulillaan. Tuo katsoi tyttöä silmät pikkupoikamaisesti tuikkien. Alexilla itsellään ei ollut ketään vakituista. Vakituinen oli ahdistava ja kahlitseva sana. Siispä tuon rakkauselämä oli jäänyt satunnaisiin hoitoihin ja tusinakamaan. Ei kukaan jaksanut poikaa pitempään kiinnostaa ja muutenkin vakituinen parisuhde kuulosti oudolta. Olkiaan itsekseen kohauttaen Alex palautti katseensa Mimosaan kysyvänä, yhä sama virne huulillaan.

Mimosaa hymyilytti Alexin mitä suloisin ilme kun hän kertoi että lasit sopivat tuolle, ja sitten hän nauroi toisen seuraavalle lausahdukselle.
"Jaa-a, en kyllä voi kuvitella sua mekossa, valitan. Mut pistäsitkö sä pahakses jos me kokeiltaisiin joskus, niin olisi sitten sekin ihme todistettu", rastapää sanoi nauraen ja virnuillen leikkisä pilke silmissään. Hän silmäili pojan vartaloa sillä varjolla, että muka mietti miltä tuo näyttäisi mekossa, vaikka todellisuudessa hän muisteli minkälainen silmäämiellyttävä ylävartalo noiden vaatteiden alta löytyi.
"Ai niin, sä reipas poika käytkin töissä... Miks mä en muista sun kertoneen että mitähän ihmeen töitä sä teet? Tosin mun mielikuvitus kyllä keksii sulle vaikka minkälaisia hommia..." Mimi sanoi ja viimeisin lause tuli hieman epäselvemmin mutisten, mutta kyllä siitä selvää sai jos halusi kuulla. Sitten hän virnisti niin viattomasti että tiesi kyllä mitähän neitokainen oli tällä kertaa ajatellut.

Kun tuli puhe 'Prinssi Rohkeasta', rokkari hymyili omahyväisesti toisin kuin viime kerralla; he olivat joutuneet hänen eksänsä ja tuon kaveriporukan hakkaamiksi ja sen jälkeen ei tosiaankaan ollut hymyilyttänyt. Mutta nyt hänellä oli hyvä syykin...
"Jep, vähän kusahti joo. Mutta siitä poikaparasta tai sen kavereista ei tuskin enää oo haittaa, mä pidin siitä huolen", Mimi sanoi vielä röyhkeän ylpeään sävyyn, se kuka uskalsi satuttaa häntä tai hänen lähimmäisiään, sai jokaisen nyrkiniskun, puukonviillon ja haukkumasanan kymmenkertaisena takaisin, ennemmin tai myöhemmin. Ja tässä tapauksessa se oli ollut myöhemmin, sillä rokkarin kroppa oli ollut sen verran murjotussa kunnossa ettei hän ollut paljoa riehunut pariin viikkoon. Tai no muutamaan päivään ainakaan, sen jälkeen hän oli vain yrittänyt hampaat irvessä vastustaa kipua ajatuksen voimalla ja sisulla.

Alexin kysyessä hänen rakkausrintamastaan, Mimosan mieleen tulvahti varmaan satoja kysymyksiä. Miksi Alex halusi tuon tietää? Kiinnostiko toista oikeasti seurusteliko hän vai ei? Ei kai poika ollut mustasuk--- no ei todellakaan, tuota hän ei edes voinut ajatella loppuun sillä se oli niin kaukaa haettua. Kyllä hän oli sen heidän lyhyen tuntemisensa perusteella tajunnut, että Alex harrasti yhdenyönjuttuja siinä missä hänkin, todennäköisesti vielä enemmänkin. Eikä kukaan tunne mustasukkaisuutta hoidoista, vaikka eivät he kaksi kylläkään olleet edes kerenneet tehdä mitään suutelua kummempaa. Ja se itseasiassa oli harmittanut Mimiä silloin, nyt hän taisi olla vain hyvillään siitä; Alex ei ollut jäänyt pelkäksi hämäräksi, hädin tuskin muistettavaksi tahraksi hänen mieleensä. Vaikka ei tuo todennäköisesti olisi jäänytkään, oli heidän tapaamisensa sen verran ikimuistoinen.

Mieli oli täynnä nasevia letkautuksia ja sarkastisia vastauksia pahispojan kysymykseen, mutta katsellessaan toisen virnettä joka oli samaan aikaan todella valloittava ja raivostuttava, ja tuon ilkikurisina tuikkivia silmiä, ei hän voinut vastata mitään ilkeään päin viittaavaakaan.
"Ei yhtään sen enempää kuin ennenkään, soulmate", Mimosa sanoi ilkikurisesti, iskien silmää toiselle ja virnuili.
"Ja sitäpaitsi, ei ne kaikki ole olleet pitkätukkaisia", pikkuruinen naisenalku ilmoitti hieman puolustelevasti, tosin jääden nyt kiinni siitä ettei ollut kertonut koko totuutta; ei poikaystäviä, muunlaisia seuralaisia kylläkin...
"No mites pikku-Alex, löytyykös sulta joitakin pieniä ja sieviä blondeja makuuhuoneen perältä?" Mimi kysäisi leppoisasti, hymyillen suloisesti. Vaikka olemus olikin niin rento, mielikuva joka hänelle tuli jostakin muijasta Alexin kanssa, sai äkillisen kiukunpoltteen leiskahtamaan Mimissä. Tunne oli selittämätön, ei se häntä pitäisi haitata... Mutta tuntuipa haittaavan kuitenkin. Mutta todennäköisesti se johtuisi vain siitä, että hän ei ollut koskaan päässyt Alexin kanssa suudelmia pidemmälle, niin, siitä se varmaan johtuisi...

"Sori, mä en kyllä mihinkään mekkoon suostu, sillä saattasin tappaa sut mun upeudella. Plus, luulen että jotkut.. väärää sukupuolta olevat kans innostuis.", Alex kuittasi mekkokommentin ja iski silmäänsä yhä virne huulillaan. Tällä kertaa se oli ilkurisen sävyinen pikkupoikavirnistys.
"Mä korjaan autoja.", tuo vastasi nopeasti ja viattomaan hymyyn vastattiin lyhyellä hymähdyksellä. Olisihan pahiksiin kuuluvasta saatu vaikka mallipoika. Alex kuunteli, kun Mimi uhosi vetäneensä pitkätukkaisia prinssejään turpaan. Vaikuttavaa. Sinäällään. Toisaalta tämä takaisi myös sen, että jos tyttö suuttuisi jotenkin saisi myös poika itsekin helposti nenilleen. Ja sähikäisen bitchsläpit tuskin tuntuivat mukavilta, eivätkä nyrkin kuulostaneet yhtään paremmilta. Olisi parempi siis pitää rastapää tyytyväisenä ja iloisena - senhän pahis osasikin hymyilemällä suloista hymyään.

Tytön sitten vastaessa Alexin esittämään poikaystäväkysymykseen pienellä viiveellä, tuo vain virnisti.
"Vai soulmate? Pitäskö meidän nyt vetää chichflick-moment ja olla onnellisia?", pahis kysyi ja virnisti ilkikuriseen sävyynsä. Chickflick-momentit kuuluivat kerman kanoille ja sen takia tuo pyrkikin pitämään tunteensa visusti omana tietonaan. Ja pilaamaan kaikki herkät hetket. Rastapään jatkaessa kertomalla, etteivät kaikki tuon poikaystävät olleet pitkätukkaisia tyytyi poika kohottamaan kulmiaan. Vai niin. Mimi vaikuttikin rakkauselämältään melko samanlaiselta kuin Alex itse; ei mitään vakavempaa, yhdenyönjuttuja ja muita whatever-hoitoja.
"Ja aijai, oletpas utelias. Tosin sanotaan, että siitä puhe mistä puute.", pahis totesi ja virnisti nyt jopa ärsyttävän iloisesti.
"Ja eivät ne kaikki ole pieniä tai blondeja. Punapäät ja brunetetkin käy.", tuo jatkoi ja iski silmäänsä.

"No voi harmi, etkö sä tykkääkään pojista? Mä kun luulin..." Mimosa sanoi teennäisen hämmästyneenä, mutta virnisti sitten esityksensä lopuksi. Hän alkoi äkisti kaivaa laukkuaan, sillä tupakanhimo oli iskenyt yhtäkkiä. Kesti hetken ennen kuin neitokainen löysi askinsa, noukkien sieltä yhden savukkeen ja saman tien sytkärin jolla sytytti aikaisemmin mainitun. Vedettyään keuhkojaan pilaamaan ensimmäiset sauhut, Mimi heitti askin sytkäreineen Alexille; olihan se nyt kohteliasta tarjota toisellekin. Tosin, hän oli kyllä viimeksikin tarjonnut pojalle muutamat röökit mutta kai hän sen kestäisi. Joskus ne kyllä pummattaisiin takaisin, aivan varmana.
"Jaa korjaat vai? Se on aikas rentouttavaa", pörröpää kommentoi virnistäen, kyllä hän hääräili autojen ja moottoripyörien kimpussa välillä vapaa-ajallaan, huvin vuoksi. Tai oikeastaan sen rentoutumisen, oli mukavaa välillä keskittyä korjaamaan tai muuten vain tuunaamaan jotain kulkupeliä. Olkoot oma tai jonkun muun.

Chickflick-moment. Aijaha, mistäs helvetistä se tuokin keksintö tuli? Mimosaa kävi hivenen nyppimään, mitä Alex oikein kävi kettuilemaan? Mimi oli niin herkkä raivostumaan, että ei tarvinnut kuin pari väärää sanaa ja hän oli jo repimässä silmiä päästä. Eikä tosiaankaan omiaan.
"Nääh, chickflick-momentit ei oo ihan mun juttu. Onnellisuus sen sijaan ois kivaa, mut kaikkee saa haluta", Mimi sanoi virnistäen leikkisästi, ollen saman tien jo leppynyt. Hänen kiukkunsa useimmiten leimahti liekkeihin yhtä nopeasti kuin sammuikin.
Alexin seuraaville sanoille rastapää vain murisi hiljaa, irvisti ja lopulta näytti kieltä pahikselle. Pah, mistään ollut puutetta perhana...
"Niin mä vähän arvelinkin", rokkari sanoi huvittuneella sävyllä, mutta ei voinut estää muutamia sekunteja sitten herännyttä, kummallista kiukunpoltetta leiskahtamasta taas. Vai punapäitä ja brunetteja, hemmetti...

Mikä häntä oikein vaivasi?!

Mimosan etkö tykkääkään pojista-kommentti sai osakseen vain Alexin bitchfacen ja silmien pyöräytyksen. Seksuaalisesta suuntautumisestaan tuo ei halunnut kuulla mitään vitsejä. Mikään homohan poika ei ollut. Todellakaan. Homouden vastaisista ajatuksistaan pahis heräsi, kun sai syliinsä tupakka-askin sekä sytkärin. Virnistäen tuo nappasi yhden tupakan suuhunsa ja yhtä nopeasti myös sytytti sen. Tämän jälkeen tupakkatavarat lensivät takaisin rastapään suuntaan.
"Ja joo.. se on.", Alex mutisi ja imaisi tupakkaansa. Olihan korjailu toki rentouttavaa, mutta ei sillon jos joku muka kaikentietävä futisäiti seisoi autonsa vieressä ja kommentoi pojan jokaista tekoa. Silloin teki enimmäkseen vain mieli ottaa jakoavain ja hiljentää sillä kälisevä nainen. Tupakka siirrettiin sormien väliin ja tuo puhalsi savua ulos nenästään. Pian kirjaston sen nurkan täyttikin tupakan haju sekä savu, jälkimmäisen leijaillessa hitaasti kohti kattoa.

"Onnellisuus on yliarvostettua.", Alex totesi ja tuhahti perään. Tosiaankin. Onnellisuuden tunne tuntui välillä olevan kuin jokin urbaanilegenda. Kielen näytölle tuo vain virnisti, imaisten tupakkaa uudestaan ja napauttaessa sen palaneen osan lattialle. Rokkarin viimeinen kommentti Alexin naisasiaan ei saanut osakseen minkäänlaista vastakommenttia. Tuo nappasi tupakan uudelleen huuliensa väliin ja sipaisi kauluksestaan roikkuvia lukulasejaan sekä katsahti sylissään olevaa kirjaa. Toisaalta sen lukeminen ei enää houkuttanut - ei ainakaan nyt, kun poika oli saanut seuraa.
"Joten.. onks sulla mitään ehdotuksia miten voitas tappaa tylsyyttä täällä?", tuo kysyi ja kohotti kulmiaan. Pahis nousi tuolista ja käveli Mimin eteen, tönäisten tuon kevyesti päin yhtä kirjahyllyä sekä pudottaen puoliksi palaneen tupakan huuliensa välistä.
"Koska mulla olisi pari.. mielenkiintoista ideaa.", Alex kuiskasi, tuoden huulensa lähestulkoon tytön korvaan kiinni. Samalla tuo kumartui enemmän rastapään puoleen ja asetti kätensä Mimin molemminpuolin, vangiten tuon itsensä ja hyllyn väliin.

Mimosa otti taitavan kopin yhdellä kädellä saadessaan tupakkansa sytkärin kera takaisin, ja hän heitti ne avonaiseen laukkuunsa josta pilkotti koulukirjojen sijaan muutama spraymaalipullo ja muuta niinkutsuttua turhaa tavaraa. Tyttö vain ynähti nyökäten Alexin vastaukselle, autot olivat kyllä yksi hänen intohimoistaan. Ehkäpä he voisivat joskus hieman, eh, rentoutua yhdessä korjaamalla autoja... Rastapää hymyili ajatukselleen ja katseessa välkähti kaksimielisyyttä.
Mimi poltteli tiivistä tahtia savukettaan, joka oli lyhentynyt puoleen. Hän oli melkeinpä ketjupolttaja, ja sai kulumaan helposti parikin toppaa tupakkaa päivässä. Siksi hän varmaan näin lyhyeksi olikin jäänyt, vaikkei hän koskaan ollut ollutkaan mitenkään ihmeellisen pitkä. Kitukasvuinen mikä kitukasvuinen, vanhemmat olivat olleet lyhyenpuoleisia jos neitokaisen muisti toimi oikein kun olihan siitä kuitenkin kahdeksan vuotta kun ne oikeat vanhemmat olivat joutuneet onnettomuuteen.

"Niinhän se on, mutta en mä silti pahakseni pistäs olla välillä onnellinen", Mimi sanoi virnistäen, eikä lainkaan katkerasti vaikka sanoista sellaisen käsityksen saikin. Hän kyllä rakasti elämäänsä, vaikka siinä oli monia epätäydellisyyksiä ja hän oli melkein kaiken aikaan hemmetin kiukkuinen, mutta oli silti upeaa olla vapaa maailman kahleista. Mutta, sellainen oikein ylitsepursuava, elokuvista - tai lapsuudesta - tuttu onnellisuus olisi silti mukava tunne joskus vaihtelun vuoksi. Tosin sitä tuskin tapahtuisi pitkään aikaan.
Rokkari tarkkaili sinisellä ja ruskealla silmällään koko ajan mitä Alex oikein touhusi, katsahti kirjaansa ja kosketti lukulasejaan, samalla kun pikkuneiti sai röökistään viimeiset savut, sen jälkeen tumpaten sen nojatuolin käsinojaan. Savuke poltti kankaaseen reiän, mutta eipä Mimi siitä välittänyt.

Pahiksen seuraaville sanoille Mimosa nosti kulmiaan, ja kasvoille nousi vino, ilkikurinen hymy. Mutta ei hän kerennyt edes vastata kun poika oli jo tönimässä häntä kirjahyllyä vasten - eikä hän hangoitellut lainkaan vastaan, ehkä aavistuksen yllättyen vain - ja sitten Alex olikin painautunut kiinni häneen. Pikkuisella rokkitytöllä ei ollut mitään mahdollisuuksia - okei oli jos hän halusi ryhtyä väkivaltaiseksi - karata paikalta, mutta halua lähtemiseen ei ollut, muita haluja senkin edestä...
"Mä haluan enemmän kuin mielellään kuulla sun ideoitas", Mimosa kehräsi hiljaa, käsien liukuessa Alexin lantiolle rastapään vetäessä poikaa niin lähelle itseään kuin mahdollista. Pää oli käännettynä ylöspäin, sillä varsinkin kun he olivat näin lähekkäin niin huomasi entistäkin selvemmin heidän lähes neljänkymmenen sentin pituuseronsa, mikä kyllä ärsytti Mimiä hivenen. Hemmetin jättiläinen... ja miksi hän oli jättänyt ne korkokengät kotiinsa!