Lounaalla

//Guinnevere tännepäin//

Eliana käveli pihan yli korkeat korot kopisten. Hän etsi paikkaa, jossa syödä ruokansa. Ruokalaan ei millään viitsinyt mennä, ulkona oli kuitenkin kaunis ilma ja sisällä kävisi olo vähitellen tukalaksi. Sitäpaitsi Eliana istui kuitenkin suurimman osan päivästä sisällä opiskelemassa, joten miksi siellä olisi pitänyt vielä syödäkin?
Hetken mietinnän jälkeen Eliana suuntasi pienen pöydän luo. Sen ääressä ei, ihme kyllä, istunut ketään. Eliana laski laukkunsa penkille ja istui alas avaten tuoremehupurkin. Hänellä oli evääksi varattu yrttipatonki mukanaan, koulun ruoka ei tytön ajattelutavan mukaan ollut aina oikein syömäkelpoista. Tänään oli juuri sellainen päivä, jolloin hän katsoi parhaaksi kiertää ruokala kaukaa jo pelkän ruuan takia. Tämä oli kuitenkin vain Elianan mielipide, hänen ystävänsä ja tuttunsa olivat suunnanneet ruokalaan syömään Elianan vastaväitteistä tai kauniista ilmasta huolimatta. Nämä kun tahtoivat aina olla perillä kaikesta ja olettivat, että paras tapa siihen oli olla aina siellä, missä oli suurin määrä samoihin klikkeihin kuuluvaa porukkaa. Eliana ei kuitenkaan ollut juuri sillä hetkellä erikoisen kiinnostunut siitä, kuka sääti mitäkin kenenkin kanssa. Niinpä tyttö istui ja joi tuoremehuaan yksin. Enää kolme tuntia, sitten pääsisi kotiin. Sitten voisi kinuta isältä kyydin ja lähteä käymään pienellä ostoskierroksella. Edellisestä kerrasta olikin jo melkein viikko, eli Elianan näkemyksen mukaan pieni ikuisuus. Isä oli kyllä edellisen kerran jälkeen sanonut, että rahaa ei tippuisi ainakaan kuukauteen ellei tytär palaisi reissultaan mukanaan jotain muutakin kuin korkeakorkoisia kenkiä tai aina vain kalliimpia farkkuja. Tämän ilmoituksen kuullessaan Eliana oli nostanut metelin. Mitä isän päässä liikkui? Potkupukujako Elianan tämän mielestä olisi pitänyt ostaa?
"Ääh, ei miehet mitään shoppailusta ymmärrä"
Eliana mutisi itsekseen ja alkoi kaivaa patonkia laukustaan. Kai se olisi syötävä, vaikkei hänellä oikeastaan ollutkaan nälkä. Sen sijaan hänellä oli hiukan tylsää..

//Olen surkea aloittamaan ja otsikoimaan//

Daylen käveli koulun pihalla kädet taskuissa laahustaen, poika oli ollut aamusta asti niin väsynyt, ettei opiskelusta meinannut tulla mitään. Ja väsymykseen oli syy, hän oli lähtenyt kouluun parin tunnin yöunien jälkeen, sillä ilta venyi melkein aamuun asti. Koulu oli puskenut kokeita niskaan sellaisella tahdilla, ettei ensimmäisiä saanut edes alta pois ennenkuin uusia lykättiin naaman eteen. Onneksi Daylen oli suoriutunut kaikista ihan kiitettävästi matematiikka lukuunottamatta.

Ulkona oli aurinkoinen sää, eikä pilvenhaiventakaan näyttänyt olevan taivaalla. Poika kuitenkin ymmärsi hyvin, miksi ihmiset olivat hakeutuneet mielummin ruokalaan - ulkona oli riivaavan kuuma. Siniset silmät tutkailivat pihaa ja osuivat pöytään, jonka ääressä istui joku aivan vieras ja tuntematon tyttö, ilmeisesti uusi oppilas. Daylen otti yhtä laiskoja askeleita pöytää kohti ja pysähtyi tuon tytön eteen, kohottaen kasvoilleen tuttavallisen virneen.

"Kelpaako tähän istua?" Hän kysyi värittömästi pitäen virneen kuitenkin kasvoillaan.

Eliana ei huomannut Daylenin tuloa, hän oli liian keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Hän kävi itsekseen kinaa siitä, olisiko hänellä sittenkään aikaa lähteä iltapäivällä mihinkään. Eliana oli nimittäin juuri muistanut, että hänellä olisi espanjan koe seuraavana päivänä ja siihen pitäisi lukea vielä, koska tyttö oli harvinaisen pihalla useammastakin asiasta. Toisaalta sehän olisi vain yksi koe, mutta Eliana oli tottunut ottamaan koulunsa vakavasti, joten…

Tytön ajatusten juoksu keskeytyi kun hän kuuli Daylenin äänen läheltään. Katse nousi pöydänpinnasta ja suuntautui poikaan. Eliana ei tuntenut tätä ja oli siksi heti vaistomaisesti hieman varuillaan. Hän ei ollut vieläkään oikein tottunut siihen, että kukaan tuntematon puhui hänelle. Ellei nyt otettu lukuun jotain humalaisia tai puutteessa olevia idiootteja, jotka huutelivat perään tai yrittivät iskeä. Tämä poika ei kuitenkaan ollut juovuksissa eikä varmasti myöskään iskuaikeissa.
”Juu, istu vain”
Eliana sanoi rauhallisesta ja mahdollisimman paljon samanlaisella äänensävyllä, jolla poikakin puhui. Samalla hän pakotti luontaisen ujoutensa kuriin ja hymyili hieman pojalle.

"Hyvä" Daylen hymähti lyhyesti ja istahti tyttöä vastapäätä sen pienen pöydän ääreen. Toinen oli ilmeisesti aikeissa lounastaa ulkona, oikein omat eväät mukana. Poika haroi hetken hiuksiaan ja nosti sitten kätensä rennosti pöydälle, hän ei ollut ehtinyt ottamaan kouluun mukaan mitään syötäväksi kelpaavaa eikä koulun ruokalista sinäpäivänä houkutellut tuota syömään. Tosin, ei hänellä ollut pahemmin nälkä joten loppupäivä mentäisiin Coca-Colan ja kahvin voimin. "Mä en ole nähnytkään sua aikaisemmin?" Daylen kysäisi tunnelmaa piristääkseen ja hymyili jälleen rentoon tapaansa.

Poika oli pukeutunut harmaisiin college-housuihin ja mustaan South Park-huppariin jonka rintamusta koristi Kenny, jonka pään vasemmalla puolella oli "OMG THEY KILLED KENNY"-teksti. "Muuten, olisi harvinaisen mukavaa tietää sun nimi, mä olen Daylen", pellavapää esitteli itsensä ja tutkaili sinisillä silmillään pöydän toisella puolella istuvaa tyttöä.

Pojan istuttua Eliana haukkasi palan patongistaan. Hän rakasti sen makua ja tytön nälkä heräsi hetkessä. Hän tuskin jaksaisikaan opiskella tyhjällä vatsalla, ottaen huomioon muutenkin alhaisen verensokerin. Eliana oli tapansa mukaan nukkunut pitkään ja lähtenyt viime tipassa kouluun. Aamiainen oli siinä hässäkässä jäänyt väliin.
Syödessään Eliana tutki pöydän toiselle puolelle istunutta poikaa kulmiensa alta. Naamataulu näytti jotenkin hyvin etäisesti tutulta, mutta nimestä tytöllä ei ollut hajuakaan. Hän oli varmaan nähnyt pojan joskus ohimennen ja kasvot olivat jääneet mieleen, tai jotain sellaista.
Pojan avatessa suunsa Eliana kohotti katseensa tähän ja kohautti olkapäitään.
”Mä en ole niitä koulun tunnetuimpia tyyppejä, että eipä tuo sinänsä ole yllätys.. Sä sen sijaan näytät jollain tapaa tutulta.”
hän sanoi ja vastasi pojan hymyyn. Hän pysyi yleensä joko yksin tai tietyn kaveriporukan seurassa, joten eipä se ollut ihmekään jos häntä ei erityisemmin täällä tunnettu.

Eliana nypläsi punaisia kiharoitaan toisella kädellään ja piteli patonkiaan toisella. Samalla hän heitti satunnaisia silmäyksiä poikaan. Tämä tuntui aivan vaarattomalta ja hymyili mukavasti, mutta Eliana oli silti sisäisesti vähän varuillaan, kuten aina uusien ja vieraiden kanssa.
”Mä olen Eliana. Oletko sä millä luokalla?”
Tyttö vastasi Daylen esitellessä itsensä ja kysyessä hänen nimeään. Tämän nimi ei sanonut hänelle mitään.

Daylen hymyili rennosti, taas. "No hauska tutustua sitten", hän naurahti rohkaisevasti ja tutkaili tyttöä hetken aikaa katseellaan. "Kolmosella, entä sä?" poika vastasi kohteliaasti ja kysyi Elianalta samaisen kysymyksen. Hänellä ei ollut nälkä, eikä ruokahalu edes herännyt vaikka tytöllä oli mukanaan yhtä pojan lempiruokaa - patonkia. Daylen tyytyi vain haromaan hiuksiaan ja moikkasi muutamalle ohi kävelleelle tuttavalleen, kiinnittäen taas huomionsa Elianaan.

"Mitä oot mieltä tästä koulusta?" pellavapää kysyi luontevasti koittaen pitää keskustelua yllä, ei tosin häiritäkseen tytön lounastamista. Kunhan vain tylsyyksissään puheli, ja kuunteli toisen puheita. Ilmeisesti Elianassa oli pientä seinäruusun vikaa, parempi niin. Eihän tässä mitään draamaa tarvittu, ei alkuunkaan.

Eliana pisti puoliksi syödyn patongin takaisin kääreisiin ja sitä tietä laukkuunsa. Tyttö kokeili mehupurkkiaan. Taisi olla puolillaan sekin, riittäisi siis vielä hetkeksi. Sen jälkeen pitäisi keksiä muuta juotavaa, Eliana ei kauaa pärjäisi juomatta tässä kuumuudessa.
”Mä olen kakkosella”
Eliana vastasi Daylenin kysymykseen ja pyöritteli jälleen hiuksia sormissaan, lähinnä siksi, ettei keksinyt niille muutakaan tekemistä. Hän tunsi itsensä hiukan hölmöksi kun ei keksinyt mitään puhuttavaa.

Pojan jälleen puhuessa Eliana kuitenkin kohotti katseensa. Koulusta? Tytön suusta karkasi naurahdus. Yhtä hyvin toinen olisi voinut puhua säästä, tämä aihe kuulosti aika väkisin keksityltä. Toisaalta, eipä Eliana voinut toista syyttää, eihän hän itsekään mitään kovin järkevää keksinyt.
”Onhan se ihan okei, noin kouluksi. Porukka vähän… jaoteltua, mutta niin kai se kaikkialla on. Valmiita kuppikuntia ja silleen”
hän sanoi olkapäitään kohauttaen. Oli tämä koulu ainakin parempi kuin se, jota hän oli käynyt asuessaan vielä Lontoossa.
”Osaatko sä espanjaa?”
Eliana möläytti pienen hiljaisuuden jälkeen ja punastui heti sen sanottuaan hieman. Vaikea koealue oli jälleen noussut mieleen eikä tyttö ajatellut mitään ennen kuin oli jo päästänyt sanat suustaan.