We have to destroy them, the freaks

Kuten yleensä, tänäänkin oli aurinkoinen ja lämmin päivä San Diegossa. Aurinko paistoi kirkkaasti pilveettömällä taivaalla - lukuunottamatta paria läpinäkyvää pilvenhattaraa. Mutta kuka niistä nyt välitti.

Eikä välittänyt tämä blondi cheerleaderi, joka istui pöydällä nojaten taaksepäin käsivarsiinsa. Mary-Ann McAllister antoi auringon hyväillä kasvojaan ja otti ruokatauon todella rennosti. Hänellä oli reidet hieman jumissa eilisen kovan treenin jälkeen, joka oli ollut hyvin jalkapainotteista. Mutta henkilökohtainen kunto-ohjaaja oli ollut sitä mieltä, että jalkoja olisi treenattava. Ainakin töitä oli tehty kunnon eteen, siitä ei voinut olla erehtymättä.
Tytön asustus oli taas huomiota herättävää, mutta huomiotahan tämä tyttö rakasti.
Keltapunainen laukku, joka sopi hyvin yhteen kenkien kanssa, oli laskettu vierelle, jotta väritasapaino pysyisi koko ajan tasapainossa. Jep, M.A ajatteli koko ajan vain sitä, miltä näytti muiden silmissä ja hyvältähän hänen oli koko ajan näytettävä. Hänen ulkonäköäänhän kadehdittiin ja ihannoitiin, joten mitä se tarkoittikaan? Mary-Annen täytyisi hoitaa ulkonäköään todella hyvin ja sen hän teki ihan mielellään. Ehkä vielä jonain päivänä joku ohjaaja törmäisi häneen kadulla ja pyytäisi näyttelemään elokuvaan pääroolia, josta aukeaisi ihana ura! Ah, se oli hänen unelma, tulla julkisuuteen näyttelijättärenä!

Tummasiniset silmät oli suljettu ja aurinko lämmitti mukavasti silmäluomia. Pieni rentoutunut huokaus karkasi raottuneiden huulten väleistä, oli niin ihana viettää välillä päiviä aivan rauhassa, vaikka tyttö tahtoikin jo kuulla uusimpia juoruja, suurennella niitä ja lähettää niitä eteenpäin. Hänen pitäisi lähettää jo viestiä siitä, että friikit vehtasivat nykyään melkein missä vain, jotain uusia kermalaisia pareja oli ilmennyt, friikit ahdistelivat kermalaisia... Jopas friikit alkoivat tehdä kunnollista vallankumousta. Se ei voinut käydä päinsä, asiaan oli puututtava! Friikit ja muut kummajaiset pitäisi liiskata ja pitää siellä kengän alla. Eihän kukaan halunnut koulumaailman musertua niiden takia, eihän?

//Lumene feat Céline please <:

//coming~ ♥

Vaaleanruskeahiuksinen tyttö katseli haikeasti ulos ikkunasta kaunista päivää ja houkuttelevasti vihertävää nurmea, joka oikein yritti vietellä häntä ulos nauttimaan sen ihanasta, ihoa kutittavasta matosta ja sen päällä sydämellisesti kukkivien kukkasten huumaavasta tuoksusta.
Tarkasti nypittyjä kulmia rypistettiin pienesti ja harmaanvihertävien silmien tuuhean tummia ripsiä räpäytettiin pari kertaa. Auringon säteiden lämpö tuntui oikein huokuvan sisälle asti, joka sai neidon liikkeelle.
"Sori, mä meen vähäks aikaa haukkaa happee. Tuun kohta takas", luvattiin hempeällä äänellä ja väläytettiin hurmaava hymy rakkaille ystäville, jotka näyttivät hetken harmistuneilta, mutta päätyivät nyökkäämään ja jatkamaan puheenaihettaan.
Céline McAdams, ystävien keskuudessa paremmin tunnettuna Céli tai draamakuningatar, jätti suuren ystävärykelmänsä ja lähti kävelemään koulun ulko-ovia kohti. Hänen turkoosinsiniset korkokenkänsä kajahtelivat lattiaa vasten ja tyylikkään, tyttömäisen asukokonaisuutensa minihameen helmat liehahtelivat lanteiden liikkuessa puolelta toiselle.

Ulko-ovi avattiin ja lämmin, raikas tuulen puhallus lävisti Célinen. Hän veti keuhkonsa täyteen nautittavan tuoksuista ilmaa ja lähti kävelemään koulun pihalla verrytelläkseen kankeita jalkojaan. Vaaleanruskeat, tarkasti tehdyt kiharat lipuivat pienen tuulenvireen mukana tytön kävellessä pitkin pihaa aurinkoinen hymy kasvoillaan. Ketäpä kaunis ilma ei saisi hyväntuuliseksi?

Samassa neidon jalat pysähtyivät kuin seinään ja hän jäi katsomaan hämmästyneenä kuvattoman kaunista, hurmaavaa blondia, joka näytti nauttivan päivästä täysin siemauksin hieman kauempana.
Célinen aivot alkoivat raksuttaa hitaasti ja yrittivät haukkoa happea toimiakseen normaaliin tahtiinsa.
Ei voi olla! Mary-Ann McAllister! Hänen ihannoimansa, rakastamansa cheerleader-kaunotar ihka oikeana ja elävänä (no, kyllähän hän oli toisen nähnyt useamminkin, muttei ollut koskaan päässyt toista näinkään lähelle) vain kymmenisen metrin päässä hänestä!
Uskaltaisiko hän mennä juttelemaan toiselle vaiko jäisi tapansa mukaisesti vain ihailemaan tuota hieman kauempaa?

Sen enempää ajattelematta, Céline käveli rennosti blondin luokse ja pysähtyi parin metrin päähän tästä varoen samalla, ettei vahingossakaan peittäisi pituudellaan toisen aurinkoa. Nyt häntä hermostutti. Hän oli sellainen hujoppi, kukkakeppi ja toinen oikea kauneuden perikuva. He varmasti näyttäisivät typeriltä yhdessä, sillä tytön pituus ja rumuus näyttäisi aivan kamalalta toisen täydellisyyden rinnalla.
"Hei", aloitti Céline ja loi valloittavan hymyn hempeän vaaleanpunaisille huulilleen katsoen toista ystävällisesti, lämpimästi, tarkkaavaisilla silmillään.
"Saako liittyä seuraan? Vai haluutko olla yksin?" jatkoi neiti sitten kysymystään pienen tauon jälkeen, jottei vaikuttaisi aivan oudolta sanoessaan vain "hei".
Puhuminen tuntui oudon vaikealta, aivan kuin sanat olisivat jumittuneet kurkkuun, joita hän yritti epätoivoisesti kakoa ulos suustaan.

Mutta miten friikeistä pääsisi eroon, eivät ne korvaansa hetkauttaneet juoruille. M.A tunsi itsensä voimattomaksi, ja se todellakin ärsytti häntä. Hän kammoksui luusereita, friikit olivat kamalia, rumia ja... Epäinhimillisiä! Pelkkä ajatuskin siitä, että Mary-Ann joutuisi vastatusten friikin kanssa sai inhon väreet kulkemaan selkärankaa pitkin ja lopulta tyttö pudisteli päätään, kun inhon väreet saavuttivat pään.

Kuitenkin hänen ajattelunsa keskeytti ääni, jota cheerleader ei tuntunut heti tunnistavan, joten äänen täytyi olla peräisin jostakusta, ketä M.A ei tuntenut kunnolla. Mary-Ann avasi tummansiniset silmänsä ja katseli kauniisti meikatuilla silmillään saapunutta tyttöä, joka ilmiselvästi kuului kermaan asustaan ja ulkonäöstään päätellen. Pieni kateuden piikki tuntui osuvan sydämeen, kun cheerleader huomasi toisen hyvinkin viehättävän ulkonäön. Nopeasti hän kuitenkin ryhtyi etsimään epäkohtia toisesta; tyttö oli pitkä ja hontelo. Ja hetihän se mieli piristyi ja Mary-Ann soi toiselle viimein kauniin hymynsä.

”Mikä ettei”, tyttö antoi toiselle viimein suostumuksensa ja viittoi hieman päällään toista asettumaan aloilleen. Tummansiniset silmät tarkkailivat yhä toista. Mary-Ann mietti toisen nimeä ja sai viimein sen päähänsä. Céline McAdams. Tytöllä oli kaksoissisko alemmassa klikissä. Hyiii. Alemmista klikeistä taas puheenollen…
”Sanohan.. Eikö sustakin friikit ala olee liian huomiota herättäviä täällä”, Mary-Ann puhui sitten ja hänen katseeseensa osui yksi friikkipari, jotka purivat toisiaan kaulasta. Siis hyi helvetti! Tuohan oli ihan käsittämättömän inhottavaa ja kuvottavaa!

”Ne pitää tuhota, jotta ne ei pilaa tätä koulua..” cheerleader mutisi itsekseen, sähisten. Hänen hampaansa vilahtivat vaarallisuuden merkiksi. Hän oli onnistunut täysin unohtamaan viereen tulleen tytön, sillä tämä viha alempia klikkejä kohtaan oli vain yksinkertaisesti hyvin mukaansa vievä.

Sillä hetkellä, kun Célinen palvoma cheerleaderi loi kauniit silmänsä häneen, tunsi hän itsensä yhtä rumaksi kuin saapas. Pelottavaa, eikö olekin?
Mary-Annen tarkastelu sai kylmien väreiden kulkemaan nuken selkäpiitä pitkin, joka vavahti huomaamattomasti, kuin ravistaakseen pois väreet, jotka aiheuttivat epämukavaa tunnetta. Tuohan oli Mary-Ann! Ota rauhallisesti Céli! Hän on kaunis, vaikutusvaltainen... Ja paskat! Mikset vain sano suoraan, että T-Ä-Y-D-E-L-L-I-N-E-N-?

Vaaleanruskeahiuksisen nuken olisi tehnyt mieli hypätä ja kiljahtaa onnesta blondin suostumuksen takia, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja hymyili valloittavasti paljastaen valkoisen hammasrivistönsä. Häntä tosiaankin onni potki tänään ja oikein kunnolla!
Céline istahti pöydälle Mary-Annen viereen jättäen kuitenkin tarpeeksi ilmavan hajuraon, sillä ei halunnut vaikuttaa tungettelevalta, ei lainkaan. Miksi hän haluaisi tungetella, kun oli jo päässyt näin lähelle toista?
Kun Mary-Ann esitti kysymyksensä, räpytteli Céli pari kertaa ripsiään katsoen toista ja käänsi katseensa tämän katsomaan suuntaan.
"Hyi!" hihkaisi Céline inhosta huomaten friikkiparin purevan toisiaan kaulasta. Kuinka vastenmielistä! Olivatko nuo ihmisiä vai vampyyreja?
"No on! Musta ne pitäs hävittää maan päältä niin nopeasti kuin vain mahdollista", nukke totesi ja nyrpisti nenäänsä katsoen inhoten friikkipariskuntaa.

Mary-Ann sähäisi jotain friikkien tuhoamisesta, johon Céline ei uskaltanut nyökätä, sillä hän ei tiennyt, oliko toteamus tarkoitettu vain ja ainoastaan tuon kauniin prinsessan korville. Mutta Mary-Ann oli oikeassa. Friikit olivat ottamassa vallan heidän rakkaassa koulussaan, johon oli ehdottomasti puututtava! Nämä eivät saisi missään nimessä nousta koulun kerman ylitse!

Céline istahti hänen vierelleen pöydälle ja M.A antoi katseensa hetken aikaa tarkastella tyttöä. Toinen tosiaan oli pitkä ja sain Mary-Annen näyttämään rinnalta kääpiöltä. No, ehkä hän antaisi tällä kertaa anteeksi tuolle tytölle. Olihan hänellä nyt suurempiakin ongelmia kuin tytön pituus - nuo friikit.
Oli mukava kuulla Célinen mielipide asiasta, he siis liikkuivat yhdessä samalla aallonpituudella. Toinen vaikutti kuitenkin sellaiselta persoonalta, jota olisi helppoa käskyttää.
Testataanpas.

"Mulla on kauhee jano. Voi, kun mun jalkoja särkee. Mun kunto-ohjaaja oikeesti rääkkäs mua eilen", M.A voivotteli liioitellusti ja hieroi jalkojaan.
"Et viittis käydä ostaa mulle juotavaa ruokalasta?" cheerleader kysyi vilpittömästi ja siirsi tummansiniset silmänsä pyytävästi toisen blondin puoleen.
"Pliis?" tyttö vielä sanoi anelevasti ja hymyili niin kauniisti kuin osasi.

Nukke ihasteli vielä toistamiseen kadehdittavan kaunista ilmaa ja vilkaisi sivusilmällään ohitse käveleviä urheilijapoikia, jotka meinasivat aiheuttaa hänelle sydämen sivuääniä pelkällä komealla ulkomuodollaan.
Millaistakohan on kunnollinen seurustelu? Varmaankin sellaista, missä poikaystävä ei tuomitsisi tyttöystävää pituutensa ja painonsa takia, jolle tämä ei yksinkertaisesti mahda yhtään mitään.

Prinsessa aloitti voivottelun, jolloin Céline käänsi katseensa tähän. Hän kuunteli hiiskahtamattakaan toisen voivottelut ja nosti pienesti kulmiaan blondin kysyessä, voisiko hän hakea tälle vettä.
Yrittikö Mary-Ann juoksuttaa häntä? Mutta mitä väliä sillä olisi, jos hän saisi vain enemmän aikaa tuon kanssa. Ja ainahan Céli halusi olla avuksi, vaikkakin se ei aina ollut sitä, miksi hän oli sen halunnut tarkoittaa.
"Okei", todettiin ja tiputtauduttiin alas pöydältä pitkille koiville, jotka joustivat hyvin koko painon tippuessa niiden varaan.
"Mitä juotavaa sä haluaisit?" kysyi nukke lempeästi vakuutellen itselleen, että teki sen vain silkkaa ystävällisyyttään ja herttaisuuttaan, jota voisi vaikka muille jakaa, jos tarvetta olisi. Tietysti sitähän ei jaettu muille, olihan Céline sen verran itsekeskeinen ja häijy naisenalku.

Johan nyt! Céline oli jo hypännyt alas pöydältä ja kyseli, mitä juotavaa Mary-Ann haluisi. Blondi katseli kukkakeppiä pöyristynein silmin ja räpäytti pariin otteeseen silmiään ennen kuin sai ajatuksensa kulkemaan.
"Ihan vaa vettä. Ei oo ainakaa kaloreita", cheerleader sanoi ja pieni ivallinen virne kipuili hänen toiselle huulenpielelleen. Jos toista olisi noinkin helppo komennella, teetättäisi M.A jotain muitakin tehtäviä toisella. Sai nähdä, miten toinen niistä selviäisi, ansaitsisiko toinen paikkansa Mary-Annen porukoissa.
Hmm... Katsotaan, miten Céline selviäisi tästä koettelemuksesta

"Älä vielä meekää", Mary-Ann ehti vielä sanoa ja hymyili oikein viehättävästi. Hän nosti kättään osoittaakseen suuntaan, jonne Célinenkin pitäisi katsoa.
"Nääks sä ton tummakutrisen urheilijapojun tuolla. Ton punapaitasen", M.A kysyi ja hymähti hiljaa.
"Voisitko sä käydä sen luona mun puolesta, kun kerta oot jo jalkeilla. Sanoisit sille vaa, että "Sä olit tosiaankin koko yön arvoinen" ja lähet sitten pois. Okei?" cheerleader katsahti viattomasti pitkään tyttöön ja yhä viehättävä hymy kaunisteli hänen vaaleanpunaisiksi maalatuilla huulillaan.
"Ja sitten voisit hakee mulle sitä vettä."

Nukke odotti kärsivällisesti toisen tilausta, jonka oli valmis hakemaan ruokalasta. Kun blondi sitten antoi tilauksensa ja sanoi sen syyksi, ettei vedessä ole liikaa kaloreita, nosti Céline pienesti kulmaansa.
Kaloreita? Ei hyvänen aika sentään! Eihän Mary-Annen nyt niin tarkka tarvinnut painostaan olla. Sitä paitsi kyllä tuo nyt hieman pyöreämpi saisi olla, aivan kuten hänkin, mutta toisaalta silloin tämä ei olisi yhtä täydellinen ja hyvä palvomisen kohde, kuin nyt.
Mary-Ann näytti hivenen mietteliäältä, joka sai vaaleanruskeahiuksisen tytön varuilleen. Mitäköhän tuo aikoi?
Toivottavasti blondi ei luullut, että Célineä pystyisi tuosta noin vain juoksuttamaan, sillä oli hänelläkin ylpeytensä ja periaatteensa joiden mukaan hän toimi. Juoman hakeminen ei ollut Célinen mielestä ollut mitenkään alistumista, ei todellakaan!

Juuri, kun nukku oli lähdössä hakemaan prinsessalle vettä, muisti toinen vielä jotain. Céline pysähtyi niille sijoilleen ja käänsi katseensa tytön osoittamaan suuntaan ja sai silmiinsä punapaitaisen urheilijakundin.
"Okei, mä hoidan sen", sanottiin sitten ilmeettömästi ja käveltiin aivan pokkana urheilijakundin luokse, jolloin tyttö loi ystävällisen hymyn huulilleen.
"Hei, Mary-Ann halus sanoo sulle, että sä olit tosiaanki koko yön arvonen", välitti Céline urheilijakundille viestin sanatarkkaan, niin kuin hän oli sen itse kuullut. Hän jäi kuitenkin vaihtamaan pari sanaa kundin kanssa, kunnes sitten päätti lähteä noutamaan blondille lupaamaansa vettä ruokalasta.

Eipä aikaakaan, kun Céline jo tuli Mary-Annen pyytämän veden kanssa ja istahti tämän viereen pöydälle.
"Tässä", nukke totesi pienesti hymyillen ja ojensi prinsessalle tämän kaipaamaa vettä.

Sinnekös tuo kukkakeppi jo marssi, varsin tyynen näköisenä. M.A katseli tätä toimitusta toinen kulma hivenen koholla ja huulilla pysyi pieni tyytyväinen virne. Urheilijapoika, joka vastaanotti Célinen tuoman viestin näytti hetken aikaa hitusen hämmästyneeltä, mutta pian poika kuitenkin löysi katseellaan pöydän päällä istuvan Mary-Annen, joka heilautti viehättävästi kättään pojalle. Tuo urheilijapoika oli ollut varsin ujoa poikaa ja nytkin toisen kasvoille näytti syntyneen pientä hämmennystä. Toinen tosiaan omisti hyvän ulkonäön, mutta ei omistanut lainkaan itsevarmuutta. Tuota jätkää ei ainakaan enää samaan sänkyyn, kiitos.

Cheerleader alkoi jälleen nauttia lämmittävästi auringosta. Hän odotteli kärsivällisesti vettäänsä, kyllä Céline oli jo tällä tavoin omaksunut M.A:n hyväksynnän. Ehkä toisen voisi jopa kutsua ruokalassa samaan pöytään? Hmm, pitää pistää harkintaa.

Pian Céline oli palannut vesipullon kera ja sai kiitokseksi Mary-Annen hurmaavan hymyn.
"Kiitos muru", blondi kiitteli leperrellen ja hörppäsi pullonsuusta viileää vettä kuivaan kurkkuunsa. Ah, miten mukavalta vesi tuntuikaan kuivassa suussa.
"Missä sä yleensä istut? Ruokalassa siis?" kysyttiin kuin ohimennen ja cheerleader käänsi tummansiniset silmänsä toiseen päin.

Céline sulki silmänsä ja asettui hyvään asentoon ottamaan pienesti aurinkoa kasvoihinsa, jotka tosin olivat niin puuterin peitossa, että hädin tuskin auringonsäteet pääsivät tunkeutumaan moisen kerroksen lävitse. Lisäksi pitkät, tummat ripset varjostivat hänen alaluomiaan, joten nekään eivät välttämättä saisi pienintäkään sävymuutosta, mutta ei se nukkea haitannut. Ainakin hän sai nauttia auringon lämmittävästä hehkusta, joka ei kuitenkaan pistänyt ketään viatonta paistattelijaa hikoilemaan. Silloinhan alkaisivat meikit valua pitkin kasvoja, jotka loppupeleissä tahraisivat hänen kauniin valkoisen paitansa.
Hyi! Se vasta olisikin kamalaa!

Mary-Annen avatessa sievän suunsa ja kysyessään pienen kysymyksen, avasi Céline silmänsä ja siirsi katseensa tähän.
"Parin pöydän päässä pahiksista", vastattiin ystävällisesti hymyillen.
"Ja Moniquesta!" huusi ääni hänen päänsä sisällä, jonka tyttö sai kuitenkin vaimennettua melkein olemattoman kuuloiseksi. Ei hän tuolle hurmaavalle prinsessalle voinut kertoa, että syy, miksi he istuivat niin lähellä pahiksia oli yksinkertaisesti se, että hän sai turvan tunnetta siskostaan ja tämän kaveriporukasta.

Voi, kuinka hän häpesikään toista! On niin hirvittävän rankkaa, että rakas kaksoissisko on eri klikissä ja vielä alemmassa kuin hänen omansa. Mutta toisaalta Céline oli hyvillään siitä, että oli päässyt korkeammalle, kuin Monique, mutta eihän sitä saanut kenellekään paljastaa!
"Ne on kyllä hullua porukkaa. En tajuu niiden aivoituksista yhtikäs mitää.." neiti totesi pudistellen vaivautuneena päätään kulmat kurtussa.

//töks töks

M.A pudisteli tyytymättömänä päätään kuullessaan Célinen istuinpaikan ruokalassa.
"Tsot tsot tsot..." cheerleader torui ja sipaisi vaaleita hiuksiaan korvansa taakse siirtäen katseensa tytöstä eteensä.
"Eihän sellainen nyt sovi ollenkaan", Mary-Ann totesi päätään yhä pudistellen. Pian kuitenkin pää käännettiin takaisin Célineen päin ja blondi hymyili toiselle hurmaavasti.
"Huomisesta lähtien sä istut mun pöydässä, okei?" tyttö pikemminkin vaati kuin kysyi ystävälliseen sävyyn ja jatkoi hymyilemistään.
Niin, pitihän sitä nyt omiaan suojella, eikö niin? Eihän Célinen kaltaisia, käskytettäviä ja helposti jalan alle tallattavia tyttöjä voinut vapaalla pitää. Heidät piti ottaa remmiin, jotta he pysyisivät kaltaistensa luona.
"Ihan sun parasta vaan ajattelen", M.A lisäsi vielä, naurahti hennosti ja antoi katseensa taas vaeltaa pitkin koulun pihaa.

"Oikeastaan... Sä voisit kyllä enemmän hengata kaltaistesi kanssa. Jospa me sovitaankin nyt niin, että tästä päivästä lähtien sä vietät aikaasi mun ja mun ystävien kanssa. Eikö olisikin hienoa?" Mary-Ann houkutteli tarjouksella, josta ei täysijärkinen voisi kieltäytyä. Kun Mary-Ann tarjosi omaa seuraansa (lue= turvaa), siitä ei kieltäydytty ellei tahtonut maineensa pilaantuvan.
Tyttö kaivoi laukustaan esille vihkon, josta repäisi pienen palan irti. Penaalista kaivettiin esille vaaleanpunainen kuulakärkikynä, jolla M.A kirjoitti paperille oman numeronsa.
"Tässä. Soita, jos tulee vaatekriisi tai jokin muu kriisi. Mä autan", cheerleader sanoi ojentaessaan paperinpalaa Célinelle ja hymyili tälle oikein viehättävästi.
Hienoa, tässä olisi uusi kala verkkoon, jonka avulla voisi yrittää urkkia tuorempia juoruja.

Céli laski päätään painuksiin, ikään kuin alistuvasti, vaikka todellisuudessa hän ihmetteli Mary-Annen itselleen suomaa päätösvaltaa hänen asioistaan. Tyttö tiesi varsin hyvin, ettei hänellä ollut muuta valinnanvaraa kuin suostua, sillä oli kuullut monia huhuja tuosta prinsessasta, joka osasi järjestää kieltäytyjille epämukavat olot, näin kauniisti sanottuna. Eihän Céline halunnut itselleen enempää ongelmia, varsinkin kun joutui aina turvautumaan Moniquen antamaan turvaan jota tuskin tässä tilanteessa tippuisi, ja kaiken kukkuraksi hän itse oli jo jonkin aikaa ehtinyt unelmoida tuon blondin seurasta ja hyväksynnästä ystäväpiiriinsä.
Joten oliko tämä paha vaiko hyvä enne?
Sitä nukke ei osannut päättää, joten tyytyi vain katsomaan toista hämmästyneenä ja sai lopulta nyökättyä jäykästi Mary-Annen toteamukseen, että se olisi vain hänen parhaakseen.

Tyttö räpäytti pari kertaa ripsiään ja yritti saada aivonsa vastaanottamaan prinsessan sanomisia, joiden käsittelyyn meni tovi. Kun hän sitten vihdoinkin tajusi täysin tuon sanomiset, Céline loi hurmaavan hymyn huulilleen paljastaen valkoisen hammasrivistönsä, jonka eteen oli joutunut tekemään kaikki mahdolliset kauheudet, mutta lopputulos oli kuitenkin yhtä täydellinen kuin hän oli osannut odottaa.
"Joo, se olis mahtavaa", henkäistiin vastaukseksi.
Blondi alkoi kaivella laukustaan jotain ja pian tämän käteen olikin ilmestynyt vihko ja kuulakärkikynä.
"O-okei, mä soitan..." sai Céline soperrettua ja otti vastaan blondin ojentaman paperinpalasen, jossa luki kauniilla käsialalla toisen puhelinnumero. Sen Céline tosiaankin tallentaisi kännykkänsä muistiin ja harjoittelisi sen vielä ulkoa!
"Mä voin kirjottaa mun puhelinnumeron jonnekin ylös, niin sun ei tartte sitten ihmetellä, että kenen numero se oikein on", ehdotti nukke ja hymyili ystävällisesti prinsessalle.

Mary-Annen tyytyväinen hymy vain suureni, kun Céline otti vastaan hänen puhelinnumeronsa. Silloin cheerleader hypähti alas pöydältä ja pöyhitti hiuksiaan tuuheammiksi.
"Ei sun tartte", sanottiin Célinelle siihen, että toinen voisi antaa myös numeronsa.
"Mä kyllä saan selville kenen tahansa numerot", M.A sanoi itsevarmana ja väläytti toiselle upean hymynsä. Tyttö nappasi laukkunsa olalleen ja iski Célinelle kevyesti silmää.
"Cheerleadaus kutsuu", vaaleaverikkö puhui ja katsoi yhä pitkää tyttöä kuin tutkivasti.
"Nähdään huomenna", kuuluivat hyvästit ja sittenkös Mary-Ann jo olikin kävelemässä tunnistettavalla tyylillään kohti urheilukentän pukuhuoneita.

Hienoa, uusi jäsen koko ajan kasvavaan joukkoon. Pian Mary-Ann olisi takuu varmasti vaikutusvaltaisempi kuin kukaan suosittu ikinä ja silloin hänelle varmasti avautuisi ovi suosittujen joukkoon!

"Nähdään!" tajusi Céline huikata blondin perään ja katsoi sitten tyytyväisenä paperilappusta.
Jes jes jes! Hänen olis tehnyt mieli alkaa kiljua ja hyppiä innosta, mutta paikalla oli liikaa todistajia hänen oudolle käytökselleen.
Tyttö liukui pöydältä alas ja putsasi sitten pienesti mekkoaan, vaikka eihän siinä mitään ollut. Hän puristi toisen antaman paperinpalasen nyrkkiinsä ja lähti varmin askelin kävelemään takaisin sisälle, ystäviensä keskuuteen kertomaan tapahtuneesta ja kertomaan heille, että tästä lähtien hän saisi istua Mary-Annen kanssa samassa pöydässä. Ekstrana hänet oli otettu mukaan tuon kauniin prinsessan hovineitosakkiin. Takuulla kaverit tulisivat siitä kateellisiksi!

Aurinko paistaa ja kaikki on niin hyvin kuin voi ollakaan. Toivottavasti onnea ja menestystä riittää hamaan tulevaisuuteen asti!

//the end~ kiitos pelistä ♥