And it all began when I met you

Wrai - Matt<3

Keltainen, sumuun puoliksi uponnut bussi ajoi hiljaiselle pysäkille ja avasi ovensa. Vincent loikkasi hieman rauhoittuneeseen sateeseen ja odotti itselleen tutuksi tulleen punkkarin seuraavan. Vaikka sade oli hieman leppynyt, oli taivas edelleen tumma ja raskaannäköinen. Eriparisilmät vilkaisivat punkkariin tummien lasien takana ja bussi jatkoi matkaansa. Sade todennäköisesti vielä yltyisi ja leppyisi moneen kertaan, koska kyseessä ei näyttänyt olevan pelkkä kuuro. Onneksi ei tuullut, muuten vesipisarat olisivat ikävästi paiskautuneet ihoa vasten. Vince haroi kosteita hiuksiaan ja asteli tottuneesti pitkin asfalttista tietä, vierekkäisten rivitalojen ohitse.
”Tuo”, Vincent ilmoitti tomerasti ja osoitti matalaa, ruskeasävyistä omakotitaloa. Talo ei ollut kovin uusi, muttei vanhakaan. Vincent oli asunut siinä siitä asti, kun oli San Diegoon muuttanut. Rauhassa poika astahteli pihan poikki ja kaivoi taskunsa pohjalta kilisevän avainnipun. Itsekseen mutisten hän käänsi avainta lukossa ja asteli peremmälle.

”Tässä olis”, poika hymähti hymynkare huulillaan ja veti raskaan oven kiinni perässään. Kosteita hiuksia harottiin ja märät kengät jätettiin eteiseen. Askeleet veivät keittiöön ja poika naputteli sitä tahtia valoja päälle, kuin katkaisimien vierestä asteli. Heidän talossaan ei ollut kahta kerrosta, mutta se oli jo ilmankin todella suuri. Kuin yläkerta olisi laskettu alas alakerran viereen.
”Ei haittaa jos paikat kastuu”, Vincent virnisti ja asteli olohuoneeseen. Ketään ei tosiaan ollut kotona ja se oli hyvä asia. ”Meil ei oo aina näin siistiä ja älä ihmettele sitä et meil on aika valkosävystä kaikki. Sitä se on ku molemmat vanhemmat rakastaa sisustamista ja pitää vaaleista sävyistä”, Vincent jupisi hieman nolona ja kohotti etusormellaan hieman aurinkolasejaan.

Matt seuraili Vincenttiä ja potki tennarit jaloistaan sisällä. Takki heitetti mytyksi niiden päälle ja hiuksia ravistelintiin hieman. Huppari oli myös kastunut ja näin myös hiuksetkin. Niinpä Mustahuppari jätettiin myös muiden luo. Poika talsi toisen perässä ja katseli melkein suu auki paikkoja. Siellä oli todella hienoa. Matt ei ollut koskaan ollut sellaisessa talossa luvan kanssa.
"Tääl on tosissaan aika hienoa." Punkkari tokaisi ja virnisti hieman pojalle, joka kohensi lasejaan.
"Ota nyt noi lasit pois, Vin. Ei niitä sisällä tarvitse." Hän huomautti ja asteli toisen eteen, yrittäen nähdä skeittarin silmiä lasien takaa.

Hetken hän katsoi toista painokkaana, kunnes yskäisi hieman käteensä ja käänsi katseensa muualle ja silmäili olohuonetta. Sohvakin oli niin vaalea, että pahiksesta tuntui, että jo pelkkä hänen istuuntuminen likaisi kauniin sohvan. Heidän oma sohva oli varmasti ollut joskus saman värinen... Joskus hyvin hyvin hyvin kauan sitten.
"Missäs sun huone on?"

Pojan vanhemmat tosiaan rakastivat sisustamista ja se näkyi kaikkialla. Mutta ei asunto sisustuksestaan huolimatta mikään koskematon ollut, vaan jokaisesta valkoisesta esineestä löytyi tahra tai pari. Harmi että vanhemmat olivat niin kiintyneitä vaaleisiin väreihin. Vincent ei niistä sen kummemmin välittänyt. Kävi taas kehotus siitä, että lasit voisi riisua. Vince näytti hetken pohtivalta ja haroi ruskeita hiuksiaan.
”Mutku--- niiden pitäminen on tapa?” Vince mumisi ja hymyili muka viattomasti. Punkkari ei tosiaan ollut ainut joka laseista huomautteli. Ihan kohteliaisuudesta hän voisi ne kuitenkin riisua.
”No okei…”, poika mumisi ja hieman nolon näköisenä riisui lasinsa ja laski ne sohvapöydälle. Eriparisilmät lukittuivat pidempään poikaan ja Vin virnisti. Niin tosiaan, hänen huoneensa oli näyttämättä. Huomaamattaan Vince nielaisi ilmaa. Okei… miksi häntä hermostutti? Hänen olonsa oli pienen hetken kuin teinitytön, joka esittelisi ensimmäistä kertaa kämppäänsä poikaystävälleen. Vikakohtia löytyi, Vincent ei ollut tyttöä tai Matt hänen poikaystävänsä.
”Et usko kauan mä jouduin tappalee, ettei siitäki olis tullu kokonaan valkonen”, Vincen naurahti jastahteli punkkarin ohitse ja viittoi toista seuraamaan. Vince johdatteli pidemmän pojan perässään takkahuoneen ohitse ruskealle ovelle ja haroi sitten hiuksiaan pohtivan näköisenä.
”Tota… mä en sit oo siistein ihminen”, poika huomautti, ennen kuin hieman vastahakoisen näköisenä työnsi oven pois tieltä. Vince huokaisi ja katse vaelteli huoneen (huone ei yhtä siisti kuin kuvassa)seinillä.
”Varo papereita, vaatteita ja roskia lattialla”, Vincent nauroi ja tapitti hetken sukkiaan, kuin tuomiota odottaen.

Matt hymyili tyytyväisenä, kun Vincent heitti lasinsa pois ja esittelisi vielä huoneensakin ilman pahempia pakotusyrityksiä. Skeittarin perässä asteltiin huoneeseen ja sitä katseltiin. Kyllä siitä näki, että se oli sisustettu kunnolla, mutta no... Olihan se hieman sotkuinen, mutta punkkari oli kyllä tottunut näkemään paljon pahempaakin. Yleensä hänen tuntemiensa nuorten huoneet nähtiin kotibileissä ja silloin ei ainakaan huoneet siistejä olleet. Ja tähän kastiin ei edes luettu vielä ihmisiä, jotka omistivat omat asunnot.
"Tämä on ihan siisti." Matt huomautti sitten ääneen ja asteli peremmälle huoneeseen ja istahtikin tylysti toisen sängylle.

Piene vilunväristykset kulkivat pojan kehoa pitkin. Pitkään aikaan sitä tunnetta ei oltukaan tunnettu. Yleensä hän oli humalassa ja silloinhan kylmää ei pahemmin tunnettu.
"Täällähän vois melkein alkaa viihtymään." Pahis naurahti sitten katsellen Vincenttiä. Hänen teki mieli suudella poikaa. Koskea tuon pehmeitä hiuksia ja tuntea tuon lempeä kosketus jälleen kehollaan. Matt hätkähti hieman omia ajatuksiaan ja käänsi katseensa nopeasti muualle.
"Saaks tääl jossain polttaa? Vai onks se salanen juttu vielä sulla?"