Bad timing

Noramuru ja iki-ihana Dolph<3

Jänittyneisyys löi ilmassa salamoita erään kattohuoneiston olohuoneen sohville kerääntyneiden jengiläisten keskuudessa, harmaanmustiin farkkuihin ja valkoiseen pitkähihaseen, sekä harmaasävyiseen huiviin pukeutuneen miehen pitäessä pitkää puhetta alaisilleen. Osa jengistä istui ruskeasävyisen pöydän äärellä, kaikki yhtä keskittyneitä kuuntelemaan Mescalinea johtavan miehen ankaria sanoja tauluTV:n edestä. Melkein kaksikymmentä maailman julmuuteen tottunutta ihmistä kuuntelivat Shayne Prestonin opettavia ja ohjaavia sanoja, miehen pitäessä lyhyttä kertausta seuraavan päivän keikasta.

”Niitä ei oo ku pari enemmän, eikä ne ole ku vahvempiensa perseitä nuolevia kakaroita. Ne ei osaa tapella ja ne ovat saaneet 'hyvän' maineen likaisilla strategioilla ja varastamalla. Ne pellet eivät osaa edes asetta käyttää, ilman että ampuvat tulivoimasta hieman vinoon. Ne on vain pahaisia kakaroita, jotka nyt vittu vie heittivät viimeistä kertaa läppää meidän asioista!”

Vain pari päivää sitten eräs roskajoukko oli pilkannut Mescalinea ja levittänyt perättömiä huhuja Shaynen johtaja-taidoista ja menneisyydestä. Mescalinesta oltiin puhuttu kuin likaisesta koirasta ja tämä kooltaan hieman suurempi mutta taidoiltaan sitäkin pienempi jengi oli pilannut pahasti Shaynen jengin suunnitelman erään toisen jengin tuhoamisesta. Kuukausia suunniteltu työ oli valunut hukkaan ja räjähtänyt pirstaleiksi suoraan vasten johtajan kasvoja. Teollaan typerä ja aloittelijamainen jengi oli saanut itsensä pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen: He olivat siirtyneet suoraan Mescalinen tappolistalle ja kosto oli varma, eikä anteeksiantoa suotu. Mescalinen ylpeyttä oltiin louktattu ja tietoisesti aloittelijajengi oli ottanut askeleen vihollisen maalle. He olivat astuneet Mescalinen reviirille ja laskeneet likaiset jalkansa kartalle, jolle eivät saisi astua. Ne paskiaiset olivat itse astuneet keskelle sodan rinkiä, rinkiä, jota hallitsi Mescaline.

Kukaan ei sanonut mitään, mutta jengiläisten silmistä paistoi se sama viha ja raivo, joka loisti johtajankin kirkkaista silmistä. Hän halusi kostaa ja repiä kappaleiksi ne räkäiset kakarat. Jokainen kuunteli tarkoin Shaynen sanoja ja jos joku olisi väittänyt, ettei jengin ja STOPin välillä ollut minkäänlaista luottamusta tai ihailua, olisi se tyyppi ollut aivan väärässä. Mescalinen jäsenet olivat STOPin perhettä. Jokainen jäsen oli tärkeä ja pala sitä suurta ja murhaavaa pizzaa. Kylmät ja raivoisat sanat lentelivät pitkin seiniä ja raaka, veistäkni terävämpi kostonhimo silmissään STOP puhui, varoen jättämättä mitään epäselväksi. Huomenna olisi se päivä, jolloin aloittelija jengi katoaisi kartalta. Lopullisesti.

Pinkkivalkoinen Volkswagen-paku kaahasi pitkin San Diegon katuja holtittomasti. Kaasu oli pohjassa, ja mutkissa auton perä heittelehti epäilyttävästi. Kuski sen sijaan ei välittänyt hurjasta ajamisestaan, vaan hekotti täyttä päätä ja lauloi välillä kurkku suorana radiostaan soivan biisin mukana. Miespuolisen kuskin toisessa kädessä sauhusi marisätkä, toisella hän ohjasi vaikkakin välillä kummatkaan kädet eivät olleet ratissa kun hän vaihtoi vaihteita tai muutenvain ajatus herpaantui. Luojan kiitos missään ei näkynyt poliiseja, eikä kukaan tainnut niitä paikallekaan hälyttää.

Lopulta Dolph parkkeerasi ja sammutti suloisen autonsa poikittain korkean, hienon kerrostalon parkkipaikalle. Kuluneisiin ja repaleisiin farkkuihin pukeutunut pörröpää nojasi päätään taaksepäin, imi viimeisetkin savut sätkästään ja tumppasi sen sitten ylitsepursuavaan tuhkakuppiinsa. Hän virnuili leveästi itsekseen, hyräili itsekseen ja nappasi laukkunsa pelkääjänpenkiltä, hypäten sitten autostaan tietysti lukiten sen ensin; jokuhan ryöstäisi hänen tavattoman söötin kärrynsä. Hän suoristi ylpeänä t-paitaansa sillä oli vasta ostanut sen, ja hyvin mielissään printistä joka sitä koristi; sehän ilmoitti hänen rauhantahtoisuutensa heti ensisilmäyksellä.

Dolphin hypähteli hilpeänä kerrostalon hissiin ja painoi ylimmän kerroksen nappulaa. Hetkosen kuluttua nuorimies olikin isoveljensä kattohuoneiston ovella, räpeltäen vähän aikaa etsiessään oikeaa avainta. Sitten hän avasi oven omalla avaimellaan, sillä tottakai hänellä nyt oli rakkaan veljensä kämpän avain, että hän pääsisi toisen luo milloin vain halusi. Angel astui sisään asuntoon, sulki oven perässään ja alkoi potkiskella tennareita jaloistaan.
"Kulta, mä oon kotona!" Dolly hihkaisi ja nauraa käkätti päälle, päästyään eroon tennareista hän sipsutteli olohuoneeseen josta kuuli ääntä. Nähdessään Shaynen, rokkarin normaalistikin iloisille kasvoille ilmaantui leveääkin leveämpi, jokaisen takahampaankin esittelevä hymy.

Doll pompahteli television edessä seisoskelevan miehen luo, halasi tuota muista huoneessa olevista ihmisistä välittämättä ja irrottamatta otettaan suukotti poskelle.
"Hei prinsessa, miten menee?" rokkari sanoi suloisesti ja hymyili tapansa mukaan aurinkoisesti. Irroitettuaan Shaynesta hän laski pinkin laukkunsa lattialle, kaiveli sitä hetken ja otti sieltä sitten muovirasian jonka aukaisi ja esitteli sen sisältöä veljelleen.
"Kato mä toin sulle pinnejä, saanhan mä laittaa sun tukan tänään?" Dol kysyi koiranpentuilme kasvoillaan, ja käännähti sitten äkisti ympäri. Smaragdisilmä katseli hämillään vähän aikaa väenpaljoutta, kunnes kasvoille levisi taas hyväntahtoinen hymy. Hän vilkutti innostuneena yleisölle, kallisti päätään ja näytti rasian sisältöä muillekin.
"Mä voin laittaa teidänki tukat, mut mulla on sitä ennen tehtävä suoritettavana", pörröpää julisti ja hymyili, katseen yhtäkkiä siirtyessä kuin hän olisi nähnyt kärpäsen ja seuraavan sitä katseellaan; valitettavaa oli että huoneessa ei ollut mitään kärpästä. Sitä se kannabiksen polttelu aiheutti, ja Dolphin kun sattui aina olemaan pöllyssä...

Murhaava tunnelma raapi kattoja ja seiniä, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi mitä seuraavana päivänä tehtäisiin. Peter näytti olevan erittäin mielissään ilmapiiristä, sekä tulevasta keikasta. Hän saisi paljon tekemistä ja uutta väriä valkoiselle kauluspaidalleen. Paljon kodikkaita ja tuttuja, punaisia värejä monelta eri tyypiltä. Destin istuskeli pöydän ääressä ja poltteli kolmea tupakkaa yhtä aikaa, varoen karistamasta pöydälle, joka oli ostohetkestä lähtien ollut pomolle melkoinen ilon aihe. Hyväkuntoinen, kestävä ja suuri pöytä. Kukaan ei valittanut.
”Eli joka vitun sälli kiertää niitten taakse ja koska ne kehtas asetuu meidän reviirille, ne ei ansaitse piiruakaan sää---”, Shaynen kylmyyttä säteilevät sanat ilmassa keskeytyivät nauravaan ääneen, joka hetkessä sai miehen jämähtämään paikoilleen. Kaikki sohvalta ja pöydän äärestä olivat kääntyneet eteisen ovea kohti ja vetäneet käsiaseensa esille. Nopeasti aseet kuitenkin laskettiin pois, parin jengiläisen (mm. Peter, Destin, Dennis, Amber, Frido) tunnistaessa sisälle astelleen pojan. Ne jotka eivät aurinkoisesti hymyilevää poikaa tunteneet, silmäilivät hämmästyneinä pomon ja pojan tuntevan ryhmän puoleen.
”Dolph The Love!” Destin huikahti pöydän luolta heilauttaen kättään, Shaynen hieraistessa niskaansa ja tuijottaessa hieman ällistyneen näköisenä lyhyempää poikaa, joka oli hänelle sekä hyvin tärkeä ihminen, että pikkuveli.
”Eäh?” Shayne älähti lyhyemmän aurinkopojan halatessa tuttavallisesti. Olihan hän Dolphiin tottunut, mutta lempeät ja ystävälliset eleet olivat hänelle jääneet vuosien varrella niin vieraiksi, että hän ehti yllättyä joka toinen kerta veljensä tavasta kohdella häntä, kuin....no kuten hän itse ilmaisi, prinsessaa.

Toisen kysellessä kuulumisia, oli kokous jo käytännössä päättynyt, sillä vakava ilmapiiri oli kadonnut pois. Shayne tuijotti toista hetken, kunnes hitaasti suli pehmeään hymyyn, jota hän ei koskaan sallinut kenellekään muulle. Tai oli hän joskus aikaa sitten eräälle diivalle vankilassa tuon hymyn kerran tai pari väläyttänyt. Vaaleat sormet pörröttivät lyhyemmän hiuksia ja STOP virnisti.
”Hyvin, miten sä tänne pörhelsit?” mies kysyi huvittuneena ja tuon esitellessä pinnejä, jäätyi mies toviksi. Ne jotka sohvalta Amberin, Peterin ja Denniksen lisäkni Dolphin tunsivat, naurahtivat tottuneina tuon tempaukselle ja iloluontoinen nauru kävi kaikkien (paitsi Peterin.....) huulilla tuon esitellessä pinnejään.
”Joo totta helvetissä saat!” Destin nauraa räkätti pöydän luota ja isthati sohvalle Peterin viereen.
”Laita tänki!” mies jatkoi ja osoitti Peteriä, joka näytti samasssa siltä kuin olisi halunnut tukehduttaa huumepellen sohvatyynellä.

Se siitä murhaavasta tunnelmasta X''DD

+ nimenomaan XDD Dolph onnistuu kivasti sekottamaan ajatukset murhaavasta >D +

Dolphin ei ollut edes huomannut aseita jotka oli otettu esille kun hän tuli, poika oli vain niin innoissaan isoveljensä näkemisestä että ei malttanut kiinnittää vielä toistaiseksi huomiota mihinkään. Hiukan myöhässä hän kuitenkin älysi jonkun huudahtaneen hänen nimensä, ja äänen tunnistaessaan pörröpää etsi Destinin katseensa kohteeksi.
"Lil' Leo la Foo! Moi!" Dol tervehti iloisena ja huiskutti Destinille yhtä innokkaasti kuin ykkösluokkalainen äidilleen ensimmäisenä koulupäivänään. Ja mistä tuollainen lempinimi? Ei aavistustakaan.
Poika hymyili onnellisena takaisin isoveljelleen kun tuon kasvoille levisi hymy, eikä hän lainkaan välittänyt kun Shayne oli aluksi vaikuttanut hieman yllättyneeltä kun hän suinpäin ryntäsi halaamaan toista. Hän oli jo tottunut siihen, sekä veljensä kohdalta että niiden useiden tuntemattomien joita hänen oli tapana lähennellä spontaanisti.

STOPin pörröttäessä hänen vaaleammaksi raidoitettua tukkaansa, Dollyn ilmeen perusteella olisi voinut odottaa hänen alkavan pian kehräämään.
"Mä tulin Jean Claude le bon bon la Fluffilla", Dolph ilmoitti omahyväisellä äänellä, ja olisi voinut kuvitella hänen puhuvan jostakin lemmikistä. Mutta ei, hän oli nimennyt autonsa Jean Claude le bon bon la Fluffiksi, koska piti nimeä yksinkertaisesti niin suloisena ja oli ehdottomasti halunnut nimetä autonsa. Eihän siitä voisi puhua pelkällä 'auto'-nimikkeellä, sehän olisi suorastaan törkeää hänen kaunista kulkuvälinettään kohtaan.
"Sitäpaitsi mulla oli ikävä sua, ja pitihän mun nyt tulla katsomaan oletko sä jo kuollut pullattomuuteen", rokkari totesi rauhallisesti kuin asia olisi itsestäänselvyys ja hän ei olisi kannabista nähnytkään.

"On mulla ponnareitakin, kato, kato Shayne! Eiks oo söpöjä", Dolphie hihkui yhtäkkiä taas ylipirteän innostuneena, ja nappasi sormiinsa muutamia vaaleanpunaisia ja röyhelöisiä ponnareita jotka olivat selkeästi tarkoitettu pikkutytöille jotka halusivat pukeutua prinsessoiksi. Eihän tämä pilvipäinen rokkipoika sellaisia ajatellut, halusi vain laittaa Shaynen nätiksi, sillä tuohan oli jo prinsessa.
Dolph hymyili aurinkoisesti Destinille, tai siis Lil' Leo la Foo'lle, ja hän tanssahteli pirteänä tuon ja Peterin eteen. Pörröpää napitti kumpaakin vähän aikaa, kallisti sitten päätään ja naiivin luottavainen ilme kasvoillaan ojensi pinni- ja ponnarirasiansa Peterille.
"Pidä huolta mun pinneistä. Ja ponnareista kanssa", hän sanoi vakavasti aivan kuin olisi luovuttanut oman henkensä toisen käsiin.

Sitten Dolly katsahti ihailevasti Shayneen, kipittäen takaisin tuon eteen eikä etäisyyttä kaksikon välillä ollut viittä senttiä enempää.
"Teenkö mä pullaa vai kakkua? Vai mitä sä haluaisit?" Angel kysäisi kirkkaanvihreät silmät suurina.

+ juuu kivasti kuumeisena kirjotin niin tiedä sit mitä tuosta tuli XD +

Tökstöks D8 käsiiii

Tunnelma oli pienessä hetkessä murrettu ja ne jotka tiesivät Dolphin, poistuivat paikalta jos muuta tekemistä löytyi töiden ulkopuolelta. Osa niistä jotka Dolphin tunsivat, vain heilauttivat kättään tuolle tervehdykseksi ja nauttivat siitä rennosta ilmapiiristä jääden juttelemaan keskenään tulevasta keikasta. Destin katseli huvittuneena pomonsa pikkuveljeä, jolla oli aina ollut samat paheet kuin hänellä itselläänkin. Toinen oli aina aineissa, kuten Destinkin. Blondi mies ei voinut kuin purskahtaa nauruun lempinimelleen. Hän oli pilvessä ja nauroi aina, vaikka ketään muuta ei olisi naurattanut. STOP oli ulospäin neutraali, vaikka olikin hetkessä muuttunut erittäin hyvätuuliseksi. Hän oli pieneltä osin myös jäässä. Hän ei itse koskaan ollut lempeä tai hellä. Eikä kukaan ollut sitä hänelle. Dolph oli ainut, joka oli häntä kohtaan hellä. Ainut joka uskalsi olla häntä kohtaan hellä. Ainut joka halusi olla hellä. Se oli jollain tavalla hämmentävää, sillä usein ihmiset eivät tahtoneet osoittaa Shaynelle minkäänlaista kiintymistä tai lämpöä. Siihen mies oli tottunut. Hän ei ollut todellakaan tottunut siihen, että häntä passattiin tai kohdeltiin....no niin kuin ihmistä. Eikä hän sitä erityisemmin tarvinnut, mutta olihan se joskus mukavaa. STOP ei tehnyt muuta kuin räpsyttänyt silmiään. Hän piti veljestään, piti kovasti, muttei tiennyt miten kohdella toista hyvin. Mies ei vain osannut näyttää välittävänsä, ellei oikein kovasti yrittänyt. Dolph ei kuitenkaan ollut koskaan vaatinut minkäänlaista.. no vastapalvelusta tai sellaista. Kaipa toinen sitten ymmärsi Shaynea tai jotain.

"Pullaa!" Destin, ynnä neljä muuta jengin jäsentä pöydän äärestä huudahtivat yhteen äänen. He kaikki tunsivat Dolphin ja tuon leivontataidot. STOP pyöräytti silmiään ja haroi hiuksiaan. Luoja, hän ei osannut ollenkaan olla lempeä tai hellä. Hän vain lagasi ja hymyili. Helvetti että hän osasi olla pelle. Eivät hirviöt osaa olla helliä ja rakastavia. Ponnareihin Shayne ei osannut reagoida muulla tavalla, kuin naurahtamalla kuivasti. Nopeasti se korjattiin ja mies hymyili nyökähtäen. Kyllä hän tiesi, miten herkästi hän saattaisi pois työntävällä asenteella saada veljensä todella masentuneeksi. Mies käski itsensä rentoutua ja olla oma itsensä. Kaikki sujuisi helpommin ilman suurempia mietteitä.

Peter ei osannut suhtautua ponnareihin yhtä avoimesti. Miehen kasvoilta oikein näki sen paistavan kauhun, kun ponnarirasiaa työnnettiin hänen suuntaan. Mies tuijotti rasiaa kuin tautia ja päätä pudistamalla kieltäytyi koskemasta moiseen. Dolph oli hänen pomonsa poika, tuohon ei saanut käydä käsiksi. Se ei ollut pahinta, pahinta oli se että rokkari tuntui rakastavan kaikkea ja kaikkia. Peter ei pystynyt olemaan sellaisessa seurassa, jossa ei voinut tukalaa tilannetta hoitaa väkivallalla. Jos hän kajoaisi Dolphiin pikkurillilläänkin, hän saisi niin julman käsittelyn, ettei kykenisi enää edes liikkumaan sairaalavuoteelta. Hän oli vahva, julma ja ehdoton sadisti, muttei taidoiltaan, julmuudeltaan tai voimaltaan yltänyt pomonsa tasolle.
"Ota. Se. Rasia", Shayne tavutti Dolphin käännettyä hänelle selkänsä. Miehen katse oli varoittava, täynnä sitä tosiasiaa, miten hän todella repisi Peterin kappaleiksi jos vähänkään loukkaisi Dolphia. Sanaakaan sanomatta, vastahakoisen näköisenä Peter otti rasian ja piteli sitä kuin kuollutta rottaa. Silmät inhoa täynnä.

Kirkkaansiniset silmät tuijottivat suuriin, kysyviin silmiin ja STOP naurahti.
"No jotain syötävää, ihan sama mitä jos sä oot kokki", Shayne ilmoitti ja sai jenginsä jäsenet hihkumaan hyväntuulisuutta.

ei luoja Shayne osaa olla pelle. Se vaa lagaa ja jäätää X'''DDD seeiosaaaaa

+ mitään tökstöks, just ihana♥ <: +

Dolphie virnuili keskellä olohuonetta hiukan poissaolevan näköisenä, keikkuen päkiöillään pörröiset kiharat hapsottaen mikä mihinkin suuntaan. Hän kyllä huomasi että STOP ei käyttäytynyt häntä kohtaan yhtä lämpimästi kuin hän toista, mutta se ei ollut uutta, eikä haitannut poikaa. Tai no, tietysti pidemmän päälle Dollysta tulisi huomattavasti alakuloisempi ja masentuneempi jos hänen rakas isoveljensä ignooraisi hänet kokonaan tai käyttäytyisi kylmästi, sillä kyllä delfiinipoikakin kaipasi hellyyttä osakseen. Mutta rokkari tiesi kyllä että Shayne ei ollut tottunut siihen, vieläkään, mitä hän koittikin korjata ylitsevuotavalla rakkaudella isoveljeään kohtaan.
Mutta vaikka Shayne ei ulospäin mitään tunteita näyttänytkään sen enemmin, Destin ja useimmiten muutkin jengiläiset osoittivat pitävänsä pomonsa välillä raivostuttavankin ylipirteästä ja energisestä pikkuveljestä. Ja sehän piristi Dolphia entistä enemmän.

"Ootteko te taaskaan syöny mitään kunnon lämmintä ruokaa tänään? Koska jälkiruoka syödään vasta viimisenä! Ja mä kerkeen ihan hyvin väsätä jotain ennen ku pullat nousee..." rokkari puheli lähinnä itsekseen kun jengiläiset vaativat haluavansa pullaa. Vaikka Shayne ei mitään sanonutkaan tai paljoa elehtinyt, niin tuon hymy sai Dolphinin hyvin onnelliseksi ja naurahdus vihreät silmät loistamaan. Hän oli Shaynea kohtaan kuin omistajaansa palvova, joka paikkaan seuraava koiranpentu.
Kun Peter tuijotti kauhistuneena rasiaa joka oli täynnä pinkkejä ja vaaleanpunaisia, röyhelöisiä ponnareita ja pinnejä, ja sitten pudisti päätään, Dolphin olemus muuttui täysin. Rokkarin hartiat valahtivat alemmas, suupielet painuivat lattiaa kohden, smaragdisilmät täyttyivät kyynelistä ja kädet tärisivät pienesti.
"Mikset sä halua pidellä mun ponnareita ja pinnejä?" äärettömän pettyneeksi ja surulliseksi muuttunut nuorimies kysyi lähes kuiskaten. Hän näytti siltä kuin särkyisi siihen paikkaan, muutamasta väärinvalitusta sanasta.

Tunnelma oli hetkessä muuttunut päinvastaiseksi, sillä äsken nuorimmaisen Prestonin iloisuus ja onnellisuus oli täyttänyt koko kattohuoneiston, mutta nyt hänen ollessaan surullinen, tila täyttyi pettymyksestä. Mutta yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, tunnelma palasi ehkä jopa äskeistä iloisemmaksi, kun STOPin sanojen jälkeen Peter otti rasian vastaan. Sillä Dolphien kasvot levisivät sellaiseen hymyyn että näytti kuin naama ratkeaisi pian, kyyneleet katosivat silmistä kuin taikaiskusta ja smaragdinväri loisti taas, ryhti oikeni ja poika hypähteli taas innoissaan, levottomana paikallaan. Onnellisuutensa vuoksi pörröpää jopa halata rutisti Peteriä, ja veljensä sanat kuultuaan halasi tuotakin, vielä hieman pidempään kuin edellistä.
"Mä rakastan sua, Shayne!", Dolly hihkaisi hellästi, ja pinkoi innostuneena veljensä keittiöön, käyden tottuneesti kaivelemaan esiin välineitä ja tarvikkeita joita tarvitsisi ruoanlaittoon.

Kirkkaansinisilmäinen pomohahmo hieroi ohimoaan, koko huoneen huudahdettua yhteen ääneen, että kaikki Dolphin tekemä ruoka kelpasi. Tokihan se Shaynellekin kelpasi ja Dolph tekisi varmasti niin paljon ruokaa, että sitä riitti kaikille. Sen lisäksi tuolla oli koko jengi käytettävissään, jos jokin ruoan ainesosa jäisi uupumaan. Joka ikinen jäsen oli varmasti valmis säntäämään kauppaan, jos palkaksi oli mitä mainioin ateria. Pomomiehen katse lujittui aste asteelta, siinä missä hiki nousi Peterin otsalle ja tuo tuijotti kauhusta lamaantuneena värikästä rasiaa Dolphin sormissa. Destin pidätteli taustalla naurunpurskahdusta alahuultaan purren, ilonkyyneleiden kohotessa hänen silmäkulmiinsa. Pitkään Destin ei kuitenkaan joutunut nauruaan pidättelemään, kun kaikki naurunaihe katosi ja mies valahti jauhonvalkeaksi. Samoin teki Peter, joka tuijotti kauhistunutta ilmettä pidätellen huumepoikaa, jonka olemus oli painunut lyttyyn ja hyvä jos tuo ei purskahtanut itkuun siltä seisomalta. Peter ei edes uskaltanut ajatella katsettaan Shayneen siirtämistä, hän tiesi täysin hyvin, ettei tuon suunnalta löytyisi mitään ystävällistä tai anteeksiantavaa. Siniset silmät tuijottivat Peteriin raivosta palaen, mutta leppyen, kun tuo vihdoin otti Dolphin tarjoavan rasian vastaan. Destin purskahti nauruun, kun jäätävä ilmapiiri oli vihdoin asettunut. Peter ei tiennyt mitä sanoa, mutta oli hän kuitenkin johonkin tyytyväinen. Hän ei saanut Dolphilta tämän enempää huomiota ja se oli ehdotonta plussaa. Hän piteli paljon mieluummin kauhun rasiaa, kuin otti vastaan mitään muita hellyyden ja lempeyden osoituksia, joita kaikkea rakasta Dolph jakeli ihmisille enemmän kuin mielellään. Peter kykeni halaamaan jotakuta vain kerran vuodessa, viimeksi hän halasi Fridoa yhdeksän kuukautta sitten, kun tuo oli kaatunut ja itkemällä vaatinut mustatukkaa kantamaan itsensä. Ei. Enää. Ikinä. Uudestaan.

"HHNNNNNGNNGGH", Peter päästi järkyttyneen, kankean ja totaalisen lamaantuneen äännähdyksen, Dolphin halattua häntä. Mies menetti kaiken jäljellä olevasta ryhdikkyydestään ja rojahti velttona sohvan tyynyjä vasten kuin kuollut eläin. Destin tuijotti tapahtumaa suu auki ja niin tekivät kaikki muutkin. Kukaan, KUKAAN, ei uskaltanut tehdä moista. Ei edes lähes olemattoman itsesuojeluvaiston omistava Destin. Ei sen jälkeen, kun hän oli kerran vankilassa niin erehtynyt tekemään. Shaynekin oli liian hämmästynyt, jotta olisi voinut vastata veljensä halaukseen muuten kuin jotain sekavaa sopertamalla. STOP tuijotti vuoroin Peteriä ja keittiöönsä pinkonutta pikkuveljeään. Hetken mies haroi hiuksiaan, kunnes astahteli baaritiskin ohitse keittiöön, josta oli selvä näköyhteys muuhun huoneistoon. Keittiötä ja olohuonetta kun ei mikään seinä erottanut. "Onkse elos?", sohville kipittänyt Frido kysyi huolestuneena, Destinin tökkiessä kalpeaa ja täysin liikkumatonta Peteriä kynällä poskeen. "Onko sulla kaikki mitä sä tarvitset?" Shayne uteli pehmeästi, avaten pohtivana jääkaapin oven pikkuveljeään varten. "Jos sä tarttet apuu niin kaikki on varmasti valiit auttamaan, mitä sä aiot muuten tehä?" mies kysyi ja hetken kuulosti jopa omiin korviinsa todella oudon lempeältä.

Dolph ei käsittänyt lainkaan mitä oli yhdellä viattomalla halauksellaan saanut aikaan, eikä Peterin järkyttynyt äännähdyskään ollut herättänyt pörrötukkaisen pojan huomiota että hän oli todennäköisesti tehnyt jotain mitä ei välttämättä olisi kannattanut tehdä. Hänestä oli itsestään vain niin vaikea ajatella että kaikki eivät ehkä pidäkään halailusta tai suukottelusta tai vastaavista hellyydenosoituksista, joita kyllä Dollyltä riitti kaikille.
Narkkari vihelteli ja hyräili iloisesti, suupielessään sätkä joka ei edes palanut vielä, se oli vain tapa. Ja vaikka huoneistossa ei soinut minkäänlainen musiikki, Dol tanssahteli hieman paikoillaan keräillessään kippoja ja kuppeja joita tarvitsisi. Vihreiden silmien katse nousi isoveljeen kun tuo tuli hänen perässään keittiöön, ja rokkari ilahtui välittömästi Shaynen näkemisestä. Angel oli tavallaan kuin koiranpentu, ja Shayne hänen omistajansa, sillä poika oli valmis tekemään mitä tahansa miellyttääkseen ihailemaansa isoveljeä. Ja joka kerta nähdessään Shaynen, delfiinipojan suu venyi hymyyn.

"On mulla varmaan, kyllä mä sitten kerron jos tartteen jotain", Dolph sanoi hymyillen suloisesti, ja kuullessaan sitten lempeän sävyn STOPin äänessä, oli lähellä ettei hän loikannut toisen kaulaan siltä seisomalta. Mutta esteenä oli se, että pojalla oli syli täynnä kattiloita kun hän yritti valita oikean kokoista.
"Spaghetti pollo e pesto, eli spagettia kanakastikkeella", vaaleaverikkö ilmoitti suu leveässä virneessä niin että jokaikinen valkoinen hammas näkyi. Hän laski valitsemansa kattilat ja astiat pöydälle, aloittaen sen jälkeen kaivelemaan jääkaappia ja muita kaappeja etsiäkseen tarvitsemiaan ainesosia.
"Shaaaa-aayynee", Doll aloitti valittavaan sävyyn, suu mutrulla, jatkaen sitten. "Täällä ei ole spagettia! Miten mä voin tehdä spagettia ilman spagettia, en mitenkään. Kuuletteko te kaikki, täällä on kriisi päällä! Mä tarvitsen savut, en mä muuten selviä tästä hengissä", poika kailotti kuin paraskin dramaqueen, elehtien käsillään puhuessaan. Okei, ehkä tuo oli lievä tekosyy päästä sytyttämään suupielessä roikkuva sätkä, mutta hän ei oikeasti löytänyt spagettia mistään.
"Tuleeko joku mun kanssa parvekkeelle?" pörröpää kysyi viattomasti, katse lievästi vihjailevana Destinissä. Hän tiesi kyllä mitä mieltä Shayne oli pikkuveljensä suhteista, tai lähinnä hänen kumppaneistaan, ja isoveli olikin välillä pelottavan suojelevainen häntä kohtaan. Mutta minkäs delfiinipoika sille voi, että flirttailu ja lääppiminen oli mukavaa.

Dolph tanssahteli parvekkeelle kuitenkaan odottamatta tulisiko kukaan hänen kanssaan, ja heti päästyään ulkoilmaan hän sytytti sätkänsä. Ensimmäiset savut vedettiin sisään tyytyväinen hymy huulilla, ja hän nojautui kaiteeseen kurkkien alas kiinnostuneena.

+ anteeks että on kestänyt Fini-murunen♥ ja oletan nyt että siellä on parveke, jos ei niin muoksin 8> +

+ Kyllä nyt Shaynen penthousessa täytyy parveke olla ! XDDD<3 +

Mustahiuksinen tuijotti kattiloiden kanssa vouhottavaa veljeään ja nyökähti lyhyesti, Dollyn ilmoittaessa kertovansa jos häneltä uupuisi jotain. Shaynella ei itsellään ollut kaapeissa juuri mitään muuta kuin astioita. Alaiset yleensä kuskasivat hänen kaappeihinsa ruokaa vain omiin suihinsa. Monilta löytyi valmisruokia jääkaapista ja kokkailun jalon taidon taittavat ostelivat kaapit täyteen kaiken maailman mausteita ja jauhoja. Kukaan ei tietenkään kokkaustaidoillaan vetänyt vertoja Dolphille. Siitä asiasta ei tarvinnut edes kättä vääntää, kaikki tiesivät sen sanomattakin. Kokkaustarvikkeet ja einekset olivat yhteisessä käytössä, ellei nyt joku sattunut rustaamaan nimeään jauhopussiin ja näin merkannut sitä yksityiseen käyttöönsä. Jokainen kuitenkin oli valmis antamaan Dolphille mitä tuo ikinä tarvitsisi, kunhan isolle poppoolle löytyisi ruokaa riittämiin. Shayne virnisti ja olohuoneen puolelta kuului hurraahuutoja sekä vislauksia Dollin julistaessa päivän menun. Hymypoika väläytti isoveljelleen aurinkoisen hymyn ja mielessään STOP päästi hyvin epä-Shaynemäisen 'tui tui tuiii' -lirkutuksen. Ääneen ei tietenkään pikkuveljen viatonta sulokkuutta julistettu, vaikka Shayne juuri sellaisena veljeään pitikin.
"Oh", pomomies ynähti pikkuveljen kailottaessa spagetin uupuvan. Ei mennyt kauaakaan, kun pari jengiläistä, jotka olivat ennenkin Dolphien jumalaisia ruokia päässeet maistelemaan, olivat rynnänneet ovesta ulos lähikauppaa kohti. Olkapäitään kohauttaen mustatukka seilasi sohvia kohti ja vilkaisi toinen kulma koholla melko loppuun kulutetun näköisenä lattiaa tuijottavaa Peteriä. Aivan kuin tuosta olisi kerralla puristettu kaikki mehut pois. Hah. Kaikkea sitä. Peter tuskin koskaan tottuisi pomonsa pikkuveljen hellyydenosoituksiin.

"Prinssisi saapuu!" Destin kailotti sohvalta ja hyvä jos pystyssä pysyi, kompuroidessaan muiden sohvalla istuvien ihmisten jalkojen ylitse parveketta kohti. Lyhyesti blondi vilkaisi pomomiehen puoleen, joka vain tuijotti takaisin neutraali säväys kasvoillaan. Kyllä blondi tiesi rajansa: mitä hän sai tehdä ja mitä ei. Shayne oli hyvillä mielin niin kauan, kun hän ei pakottanut prinsessaa mihinkään ja piti näppinsä erossa vain tuon kanssa kikatellen. "Hei, hei, hei~", Destin hymisi maireasti ja astahteli lyhyemmän mieshahmon luokse kaksi jointtia huultensa väliin sytyttäen. "Eihän oo kamasta puutetta? Multa saa ihan millon vaan", blondi lupasi "pomo, alias tappajavalas, älä tuijota noin ilkeesti. Tarkoitin ihan oikeesti että multa saa kamaa ihan millon vaan. Ei kaksimielisesti", mies täsmensi virnuillen, olkansa ylitse Peterin kanssa jotain mumisevaa pomoansa vilkaisten.