Benvenuto e va all'inferno

//Welcome and go to hell in english~ jatkuu Novaliini ♥

Mustalla Ferrarilla ajettiin suurten porttien luokse, jolloin Lizbeth pysäytti autonsa laittaen käsijarrun pohjaan ja nousi autostaan avaamaan portit näppäilemällä seinässä olevaan turvajärjestelmään. Kuului "naks" ja portit avautuivat hitaasti, missä ajassa brunette ehti hyvin marssia autolleen ja istahtaa takaisin sen kyytiin.
Porttien avauduttua kokonaan, tyttö käänsi katseensa takanaan odottelevaan Liamiin ja näytti hieman anteeksipyytävältä, ennen kuin ajeli sisään porteista, jotka sulkeutuivat hieman myöhemmin näiden päästyä pihalle.
Heille oli aivan välttämätöntä omistaa aidattu piha, sillä pitihän paparazzit pitää loitolla heidän yksityisyydestään!
Autolla ajettiin suuren, kauniin pihan läpi kivetystä pitkin etuovien luokse, joiden edessä kökötti tuttu, hopeinen Chrysler.
Rakkaan äidin auto, totta kai.
Brunette pysäköi autonsa äitinsä auton taa ja nousi pois ajajan paikalta huikaten Liamia tulemaan perässään.

Kun ovet avattiin, juoksivat koirat kilpaa keskenään emäntänsä luokse Liamista välittämättä ja tervehtivät tätä iloisesti.
"No hei äidin kullat!" tervehti tyttö rakkaita koiriaan silittämällä ensin isompaa koiraa ja sitten kyykistyi nostamaan Chadin syliinsä joka nuoli innokkaasti tämän kasvoja.
Toivottavasti koira parka ei saa myrkytystä tai oksennustautia hänen meikkipuuteristaan, jota koira kovin innokkaasti nuoli häntä heiluen.
"Sono casa, mama!" ilmoitti Liz italiaksi, jolloin korkokenkien kopina alkoi kaikua suuressa, avarassa ja valoisassa talossa tullen lähemmäs, kunnes ääni loppui ja ruskeahiuksinen nainen kurkisti kulman takaa.
"Lizbeth, kultaseni!" tervehti nainen iloisesti ja käveli nuorten luokse kuin olisi esiintymässä muotinäytöksessä suurelle yleisölle ja valmiina poseeraamaan valokuvaajille.
Lähemmäs nelikymppinen nainen katsoi ensin tytärtään ja käänsi sitten huomionsa nuoreen miesvieraaseen, jolloin täyteläisiä huulia mutristettiin arvioivasti ja kulmia nostettiin pari milliä. Liamista se ei ehkä tuntunut ollenkaan mukavalta, kun Lizbethin äiti kävi katseellaan tämän jokaisen yksityiskohdan läpi vielä tytärtäänkin tarkemmin.

Neiti rykäisi pienesti ja silitteli koiraa sylissään.
"Äiti, tässä on Liam. Hän on meidän koulustamme ja kuuluu urheilijoihin", aloitettiin esittely kohteliaalla äänensävyllä.
"Ahaa, hauska tutustua Liam. Olen Lucrezia, Lizbethin äiti", esitteli nainen itse itsensä ennen kuin Lizbeth oli ehtinyt siirtyä esittelemään äitiään brunetelle urheilijan komistukselle vierellään.
"Olet siis Lizin poikaystävä?" Lucrezia totesi kohteliaasti ja hymyili maireasti, jolle Lizbeth kivahti vihaisesti, ettei asia ole niin, mutta äiti ei uskonut, "Tiesin aina, että sinulla on hyvä maku Liz."
Cheerleader irvisti pienesti äidilleen ja pudisteli päätään vaivaantuneena, jonka jälkeen siirsi anteeksipyytävän katseensa Liamiin.
Miksi äiti aina onnistui nolaamaan hänet muiden silmissä?

Yamahan punamusta moottoripyörä ajoi Lizin ferrarin perässä ja pysähtyi siksi aikaa kunnes tuo neitokainen saisi portin auki, jalka maassa ja välillä kevyesti kaasutellen poika odotti, että matka jatkuisi sisäpihalle asti. Tumman visiirin takaa ihailtiin suuren talon kauneutta ja koreaa ulkomuotoa. Rahaa oli ja sen annettiin näkyä.
Ruskeahiuksinen kaunotar katsahti häntä kohden ja siinä oli jotain, pientä anteeksipyytäväisyyttä. Kypäränsä sisällä Liam hymähti hiukan hymyntapaisesti.
Prätkällä seurattiin pihalle, katse kierteli paikkaa minne hän voisi kulkuneuvonsa jättää.

Saatuaan yamahan pysäköityä hyvään paikkaan poika kahmaisi avaimet taskuunsa ja lähti seuraamaan Liziä sisälle, kypärä riisuttiin pois päästä oven edessä ja jätettiin kainaloon.
Koirat juoksivat heti oven avauduttua tervehtimään emäntäänsä eikä Liam voinut olla hymyilemättä kun hän katseli Lizin hymyileviä kasvoja kun Chad nuoleskeli hänen kasvojaan, katse myös kiersi Rossissa ja huomasi kyllä miten tuo isompi koira kyräili häntä ilkeästi.
Hehheh, joku ei pitänyt hänestä ollenkaan.
Tytön sukujuuret olivat siis Italiasta, poika mietti itsekseen kun kuuli toisen huudahtavan äidilleen.
Korkokenkien vaimea kopina voimistui ja kun keski-ikäinen nainen kurkisti nurkan takaa hän huomasi heti mistä suunnasta Liz oli kauneutensa perinyt ja heti kun tämä asteli varmoin askelin Liam tunnisti kuka tuo nainen oli, kyllä hän hiukan oli perillä asioista ja uutisiakin tuli katseltua niin senkin osalta hän tiesi, myös tunnistettuaan äidin poika tiesi kuka bruneten cheerleaderin isä oli. Hiukan yllättyneenä molemmat kulmat nousivat hetkeksi ylemmäs.
Ei sen enempää, hänellä oli kuuluisat vanhemmat, mutta kuten myös suurimmalla osalla astonissa oli joten tavallaan se ei myöskään poikaa yllättänyt, kyllähän hänenkin vanhempansa olivat kuuluisia.
Eritavalla tosin..

Naisen katse kiersi hänet kokonaan ja pojasta tuntui olla siinä arvioitavana hiukan hankalalta, mutta hyvä ryhti pysyi ja hiukan huolissaan olevat, raamikkaat kasvot eivät tuijottaneet.
Taas Liz oli ehtinyt alkaa puhumaan aikaisemmin kuin hän. Nainenhan tuntui jyräävän hänet mennen tullen puheen saralla! Se huvitti poikaa enemmän tai vähemmän kuinka vahva ja määrätietoinen Liz olikaan olemukseltaan.
Hän tervehti tätä kertomalla ,että ''On oikein mukava tavata Rouva Rodriguez.'' Ja vilautti jalat veteläksi vetävällä hymyllään.
Olet siis Lizin poikaystävä?"
Öhm... Mitäpä tuohon nyt sanoisi? Varsin viehkeää.. Kasvojen ilme vääntyi mielenkiintoisesti, hän oli samaan aikaa hiukan huvittuneen sekä huolissaan olevan näköinen, eikä tehnyt mitään niistä piirteistä tahallaan, ne vain tulivat.
''Haha, en kovinkaan valitettavasti ole tyttärenne poikaystävä, ihan vain tuttu..'' Koskaan ei voinut olla varma mitä sopi möläyttää joten tarkemmat yksityiskohdat jäivät Lizin hoidettavaksi, mitä toinen nyt sitten halusikaan kertoa äidilleen heidän tuntemansa ajan määrästä saatikka kuinka he tapasivat, kaipa tässä oli myös käyty hiukan epävirallisilla treffeilläkin.
Lizbethin kasvot olivat nolostuneet, voi kuinka hellyyttävältä toinen nyt näyttikään.. Hellyyttävä ja kaunis.
Muuta kai ei voinut sanoa.

''Syy siihen miksi olen täällä ei suinkana ole uuden poikaystävän esittely, vaan kuulin Lizbethiltä, että olisitte ryhtymässä siirtelemään huonekaluja keskenänne ja ajattelin ojentaa auttavat lihakseni, kun miehennekään ei ole kotona.'' Kohtelias hymy pääsi taas uudelleen huulille.
Liam jos joku osasi esiintyä edustavasti, mutta vaikka poika hymyileekin kohteliaasti hänen olemuksensa aiheuttaa väkisinkin pienen tunteen, että tämä olisi viileä ja ylitunteellisuutta karttava henkilö, mikä on kovin valiteltavaa, kun asia ei todellisuudessa ole niin.
Liam vain antaa jotenkin sellaisen kuvan itsestään.
Kyllä.
Hän ei ole ihan niin avoin kuin muut, lisäksi Liamilla on paha tapa sanoa asiat kärkkäästi kuten ne on, mutta poikaan pitäisi vain tutustua kunnolla, antaa aikaa.

Epähuomiossaan Liam melkein unohti jättää kypärän kainaloonsa, joten kysyttiin mihin olisi hyvä paikka jättää nuorukaisen takki ja kypärä, Lizbeth näytti hänelle vaatekaapin johon tavarat sitten jätettiin.
Poika kääri jo valmiiksi -,niin luksuslukaalin lämmön takia, kuin tulevaa uurastusta varten- hihansa ylös jolloin suoneikkaat ja lihaksikkaat käsivarret paljastuivat, poika ei ollut ladyshavella vedeltyä posliinia vaan hänellä oli miehekkäästi hiukan karvoja käsien ihossa.
Rouva Lucrezia Lähti johdattelemaan ketunhymy huulillaan molempia nuorukaisia kohti yläkertaa,
samalla Liam rukoili mielessään ettei hänen tarvitsisi raahata mitään raskasta alas, selkää jomotti nyt jatkuvalla syötöllä, ilman hetkittäistä helpotusta, mutta hän peitti sen hyvin.
Luultavasti niinkin hyvin, ettei kumpikaan näistä kissansilmäisistä naisista sitä huomannut mitenkään, korkeitaan Liz saattoi aavistaa asian. Tämä kun oli tietoinen niin hänen selkärankareumastaan, kuin siitä, että selkä oli juuri aikaisemmin rusahtanut ilkeästi.
Liz sekä Liam kävelivät vanhemman naishenkilön perässä, brunette tyttönen tunsi jo kotinsa paremmin kuin omat taskunsa,
mutta ruskeahiuksinen poika tarkasteli mielenkiinnolla kauniisti sisustettua taloa, ollen kuitenkin koko ajan perillä asioista jos Lucrezia tai Lizbeth jotain sanoivat.

Lizbeth suorastaan kihisi kiukusta, kun hänen äitinsä ei ollut suostunut kuuntelemaan hänen mielipidettään poikaystävä asiaan, eikä tuo kaiken lisäksi ollut uskonut Liamia! Miten hän oli voinut saada noin vaikean naisen äidikseen?
Tyttö katseli närkästyneenä äitiään, joka käveli tyylikkäästi (niin kuin aina) portaita pitkin heidän edellään, ja elekielestä päätellen vielä sangen tyytyväisenä. Brunette silitti Chadia sylissään, jonka huomasi pienen hetken kuluttua nukahtaneen syliinsä.
Aws! Miten tuo pieni olento sai hänet aina näin myydyksi??
Pieni, huvittunut naurahdus karkasi Lizbethin huulilta, mutta sen verran hiljainen, ettei koira muuta tehnyt kuin letkauttanut korvaansa ja jatkanut uniaan. Sivusilmällään tyttö huomasi vanhemman koiran kävelevän epäileväisesti heidän perässään, joka yksinkertaisesti johtui siitä, ettei koira pitänyt Liamista, sillä molemmat olivat uroksia ja toinen oli törkeästi tunkeutunut hallitsevan uroksen reviirille.
"Kuinka vanha olet?" kysyi Lucrezia sitten Liamilta, kun oli pysähtynyt erään huoneen oven eteen, joka sattumoisin oli Lizin huone. Tyttö rypisti huolestuneesti kulmiaan ja odotti kärsimättömästi, että äiti avaisi hänen huoneen ovensa.
Mitä äiti oli nyt tällä kertaa tehnyt hänen huoneelleen?

Brunette ehti jälleen vastata Liamin puolesta, jolle hänen äitinsä ei voinut muuta kuin naurahtaa samalla kun siirsi hiussortuvan korvansa taa. Lucrezia avasi Lizbethin huoneen oven, jonka takaa paljastui juuri sellainen näkymä, kuin oli silloin tytön lähtiessäkin ollut. Cheerelader huokaisi helpotuksesta. Hän oli jo ehtinyt pelätä pahinta.
"Tässä onkin Lizin huone, jota hieman hienosäädämme", kerrottiin lähinnä Liamille hurmaavan hymyn levitessä huulille ja silmien tuikkiessa innostuksesta kuin kauniit yötaivaan tähdet.
"Nuo säihkyvät silmät eivät tiedä hyvää..." kuiskaisi Lizbeth vaivihkaa Liamille lähinnä mumisten, silitellen edelleen sylissään nukkuvaa, tyytyväistä koiranpentua.
"Tulehan Liam, niin näytän sinulle sillä aikaa, kun Liz vaihtaa vaatteensa, mitä joudumme siirtämään alakerrasta tänne", Lucrezia kehotti nuorta miestä ja lähtikin jo suunnistamaan alakertaan odottamatta toisen vastausta. Kuului vain korkojen kopinaa portaissa.

Liamin ja neidin äitin häivyttyä näköpiiristä, asteli brunette huoneeseensa ja sulki oven perässään, sillä ei halunnut kenenkään häiritsevän vaatteidenvaihto operaatiotaan.
Koiranpentu laskettiin jatkamaan unia sängylle ruusuisen päiväpeitteen päälle ja kauniit vaatteet vaihdettiin hieman normaalimpiin, joita voisi sanoa vapaa-ajan Lizbethin vaatteiksi. Hän ei nimittäin välittänyt olla kovinkaan hienona vapaa-ajalla, sillä eihän häntä kukaan näkisi. Tosin nyt kun Liam oli heillä vierailevana tähtenä, vilkaisi hän vielä peiliin tarkastaakseen ulkonäkönsä ja paranteli puuteriaan huomaamattomasti.
"Onkohan tämä toppi liian heruttava...?" mietti cheerleader katsoessaan yllään olevaa, vihreää toppiaan, "Nää.. Hyvä se on. Ja sitä paitsi, täytyyhän minun olla edelleen edukseni."

Lucrezia johdatteli urheilijan alakertaan, toiselle puolelle taloa, jossa olikin pari koottavaa laatikostoa, vaatteita, suuri pehmonalle ja uusi keittiönpöytä.
"No? Mitä pidät Lizbethistä?" aloitti äiti heti utelun ja nosti yhden laatikoston seinän kainaloonsa.
Lucrezia oli toisinaan hyvin raivostuttava työntäessään nokkansa Lizbethin suhdeasioihin, mutta ei hän sillä pahaa tarkoittanut. Ei ollenkaan. Hän pikemminkin halusi aina tarkistaa tyttärensä onnellisuuden kenenkin kundin kanssa, eikä enää antaisi kenenkään vahingoittaa tytärtään niin musertavasti, kuin tämän ensimmäinen rakas.
Sen vuoksi Lizbethillä olikin tatuointi vasemmassa kyljessään muistuttamassa ensimmäisestä seurustelusuhteesta, tosin ei sitä ole vielä neidon tämänhetkisissä vetimissä näkynyt, ellei tuo välttämättä itse halua nostaa paitaansa ylös.

''Olen 18 vuotias'' vastattiin lyhyesti ja ytimekkäästi Lizin äidin kysymykseen.
Tästä taitaa tulla aikamoinen hiillostus, poika ajatteli mielessään kulkiessaan tuon arvokkaan naisen takana, eikä nuoremmalla neidollakaan näyttänyt kauhean iloista aikaa olevan, jotta toisella ei olisi nolostunut olo Liam hymyili brunetelle,
kuin kertoakseen, että kaikki oli hyvin eikä toisen tarvitsisi hävetä äitiään.
Kun kaikki kolme pysähtyivät Liamin jo entisestään suora, patsasmainen vahva ryhti suoreni entisestään.

Lucrezian katse tosiaan säihkyi onnesta kuin tähtitaivas, okei nyt pojalla oli hiukan hankala olo..
Poika rassukkaa kai hermostutti tuon naisen innokkuus, joka oli kaikkea muuta kuin pojan olemus.
Vain nopea vilkaisu suotiin tyttösen huoneeseen ja kuin vahingossa sen todettiin ääneen olevan todella kodikkaan oloinen
toisin kuin hänen oma huoneensa.
Lizbeth kuiskasi ettei äitinsä katse luvannut hyvää ja poikaraukka alkoi itsekin olla samaa mieltä. Siihen vain vastattiin toteamalla, että tytöllä oli ainakin voimakastahtoinen äiti.
Hänen pelkonsa oli osoittanut todeksi, poika joutuisi todella kantamaan jotain portaita pisin. Voihan nyt paska suoraan sanottuna, mutta mielelläänhän hän auttoi..
Rappuset käveltiin naisen perässä alas.

Mitäkö poika piti Lizbethistä? Hän taisi joutua juuri tuleva poikaystävä-ristikuulusteluun, tämä suku taisi olla täynnä määrätietoisia ja miehet alleen jyrääviä kiivaita naisia...
Mutta mitäpä tuohon voisi vastata? He olivat tunteneet toisensa vasta päivän, tosin Liz tiesi hänen nimensä jo ennen kuin poika tiesi Lizin joten kuka tietää mitä kaikkea toinen hänestä oikein tiesikään..
Vastausta mietittiin jonkun aikaa, mikä olisi sopivaa eikä paljastaisi varsinaisesti mitään.
''Lizbeth on oikein mukava nuori nainen.. Emme vain ole tunteneet kovinkaan kauaa joten en osaa sanoa sen tarkemmin, mutta tutustuisin häneen mieluusti pareemmin'' Komea hymy kohosi kasvoille, jälleen kerran.
Hän ei ollut sanonut suoraan oliko kiinnostunut rouva Rodriguezin tyttärestä vaiko ei,tuo miehenalku osasi joskus olla erittäin raivostuttavan salaperäinen, hänestä ei saanut mitään selvää, ei koskaan voinut olla varma mitä hän mietti tai mitä hän sanoillaan tarkoitti.
Liam kahmaisi suurimman osan laatikon osista käsiinsä, sen verran kun nyt otteeseen sai mahtumaan ja lähti kantamaan niitä yläkertaan päin, Lizbeth tuli vastaan rappusten päässä joten urheilija poju nosti niita vahvoilla käsillään kohti kattoa ja asettui kaidetta vasten jotta neito pääsisi hänen ohitseen, taas heidän katseensa kohtasivat kuin silloin ensimmäisen kerran balboa parkissa, hänen vihreät silmänsä katsoivat bruneten siniharmaisiin silmiin ja kun toinen oli kävellyt hänen ohitseen Liam jäi odottamaan Lucreziaa, sillä Wolflinin esikoisella ei ollut mitään hajua minne nämä osat pitäisi laittaa.
Veisikö hän ne Lizbethin huoneeseen? Jättääkö tähän vai kuinka.

Kädet valuivat alaspäin lattiaa kohden, kämmenet pitivät tosin edelleen lipaston osia tiukassa otteessaan, hänen selkänsä huusi hoosiannaa kuorossa, hän ei tahtonut valittaa, ei ollenkaan. poika oli vahva, hän kestäisi ja kestääkin kyllä kipua, mutta ai perkele kun selkään sattui!
Hän olikin naksauttanut sen pahemmin kuin oli luullut.
''Minne mä nämä laitan?'' Kysyttiin kun ruskeahiuksinen malli rouva pääsi vihdoin rappusten päähän, hänellä oli kestänyt hetken aikaa, olivatkohan he puhuneet jostain Lizbethin kanssa..

Väkisinkin tuon suojelevaisen äidin mieli alkoi heti laulaa hallelujaa ja hälytyskellojen soida Liamin sanottua "tutustuisin häneen mieluusti paremmin".
Vai että sellaista tuokin miehenalku ajatteli? Miten Lizbeth onnistui aina saamaan itselleen surkimuksia, jotka eivät muuta ajatelleet kuin seksiä?!
Lucrezia rypisti huolestuneesti kulmiaan ja katsoi nuorukaista paheksuvasti, paljastamatta kuitenkaan ajatuksiaan toiselle.
"Sanon tämän ystävänä:" aloitti nainen ja käveli lähemmäs avuliasta kundia, "Jos satutat Lizbethiä, tulet katumaan päivää jona synnyit."
Olihan se ehkä liioiteltu uhkaus, mutta ne olivat ainakin tämän naisen kokemuksen mukaan tarpeellisia nuorten miesten kanssa, jotka eivät aina saattaneet ajatella muita kuin itseään ja olivat vielä melko kokemattomia elämänkulkijoita.
Ystävällinen hymy kuitenkin palasi takaisin kasvoille ja maailma tuntui taas kirkastuvan bruneten naisen silmissä. Hänen mielialansa tosiaankin ailahtelivat rajusti. Tai sitten hän vain oli niin hyvä muuttamaan niitä.
Ettei vain olisi vaihdevuodet alkamassa?

Juuri silloin, kun äiti oli vastaamassa nuorukaisen kysymykseen, avasi Lizbeth huoneensa oven ja sanoi: "Tänne näin".
Tyttö katseli Liamia, joka oli urheana prinssinä tullut auttamaan häntä ja hänen äitiään, vaikka eivät he olleet edes sen kummemmin tunteneet. Hänen täytyisi palkita toinen jotenkin. Kahvilaan vienti oli jo poissa pelistä, joten täytyisi ajatella jotain muuta. Elokuviin? Ei, se toisi liikaa mieleen treffit...
Treffit -sana alkoi kaikua cheerleaderin päässä ja hän astui mekaanisesti sivummalle ovelta, antaen Liamille tilaa viedä kantamukset hänen huoneeseensa nojaamaan ikkunan viereiseen seinään.
Voi kuinka houkutteleva sana tuo olikaan! Lizbeth ja Liam, TREFFEILLÄ!
Jo tuota ajatellessaan, alkoi tytön kasvoja kuumottaa ja hän hautasi nolona kasvonsa käsiinsä, jota tuntuivat mukavan viileiltä kuumaa ihoa vasten. Miksi hänen piti reagoida näin? Sehän oli vain Liam, yksi urheilijoista, ei sen enempää...
Eihän?

"... Sattuuko selkääsi?" uskalsi Lucrezia sitten pienen hiljaisuuden jälkeen kysyä, kunhan oli ensin päässyt sisään Lizbethin huoneeseen ja katsoi hieman kummissaan urheilijaa.
Silloin neiti heräsi mietteistään ja nosti katseensa Liamiin.
"Voi ei! Ei kai satu?" voihkaistiin huolestuneesti ja ehkä hieman toruvastikin. Aivan, Liamillahan oli reuma selässä, eikä sitä saisi kuin vain tietyn verran rasittaa. Oliko toinen niin typerä, että otti liikaa kantamuksia vain osoittaakseen, että olisi hyvä tyyppi ja oikea pelastaja prinssi? Sehän oli idiotiaa!

Vaikka Liam oli koittanut sanoa asiat mahdollisimman yksinkertaisesti (monimutkaisesti ja vaikeaselkoisesti) niin ilmeisesti keskustelun toinen osapuoli veti omia johtopäätöksiään.
Toisen ilme ei luvannut ollenkaan hyvää, olikohan tämä erehtynyt tulkitsemaan hänen sanojaan jotenkin väärin?
Siltä se ainakin vaikutti ja lopullisen varmistuksen antoi tämän uhkaus: ''Jos satutat Lizbethiä, tulet katumaan päivää jona synnyit."
Do dih.
Muuta hänen ei tarvinnutkaan tietää toisen ajatuksista, mutta Lucrezian piti selvästi saada tietää, ettei Liam ollut ihan sellaista sorttia mitä Lizin äiti ilmeisestikin luuli hänen olevan.
''Sanon myös tämän teille, ihan vain korjauksena, ettet mene luulemaan mitään väärin.
En tarkoittanut sillä, että koittaisin päästä tyttärenne pöksyihin. '' Ilme oli tuima eikä hymyä enää kasvoilla, häntä ei miellyttänyt se, että Lucrezia oli luullut tämän olevan kiimainen naistenkaataja.
Molempien osapuolien sanottuaan sanottavansa hymyt palasivat taas kohteliaasti heidän kasvoilleen.

Lizbeth osoitti paikkaa jonne laatikon osat pitäisi viedä ja työtä tehtiin käskystä, poika seurasi talon naisia ja laski ne osoitetuille paikoilleen ja kun hän nousi ylös koko sillä hetkellä hiljaisen huoneen äänettömyyden rikkoi ilkeä rusahdus joka oli peräisin, kenenkäs muunkaan kuin rakkaan Liamimme selästä.
Poika irvisti inhosta kun vihlova kipu lävisti hänen selkänsä ja johti selkärankaa pitkin sädehtivää tuskaa koko selän alueelle, helvetti viekööt!
Eikä aikaakaan kulunut kuin minuutin ehkä ja Lucrezia oli jo utelemassa sattuiko pojan selkään.
Kyllä vain sattui.
Ennen kuin hän ehti sanoa mitään poikkipuolista kieltävää lausetta tähän väliin, Liz ehti jo alkaa hossottaa toruvaan sävyyn, pahus viekööt.
Hänhän oli jäänyt kiinni.

Selkä hiukan kyyryssä hän nousi kunnolla seisomaan ja katseli kahta naista jotka katsoivat häntä takaisin kovin epäuskoisin ilmein, ei taitaisi kannattaa väittää vastaan, mutta toisaalta sen verran egoisti hän oli, ettei haluaisi antaa heikkoa kuvaa, mutta samalla se oli myös typerää koska pitäisi tuntea omat rajansa, varsinkin kun kulki perinnöllistä sairautta.
Typerähän Liam ei ollut joten hänen oli myönnettävä miten asia oli, mutta hän vakuutteli molemmille, että se ei haittaisi. Kyllä hän jaksaisi kantaa, eikä vielä ollut kovinkaan vakavaa.

Lizbethillä ei tainnut olla mitään käsitystä kuinka suuri hömppä Liam oikeastaan oli. Nimenomaan juurikin sellainen joka koittaa osoittaa olevansa hyvä tyyppi ja kenties jopa prinssi uljas punamustalla moottoripyörällä?
Eikä poika varsinaisesti sillä mitään ajanut takaa, hän vain oli tälläinen helliteltävä nallekarhu joka kyllä auttaa kun vain pyytää, rajansa kaikella tosin. Turhaa sääliä ja katkeransuloista sympatiaa on turha odottaa.
Liam suoristi taas ryhtinsä ylvääksi ja vaikutti taas kuin selässä ei olisi yhtään mitään vikaa.

Cheerleaderin olisi niiin tehnyt mieli alkaa jäkättää urheilijalle, mutta ei hän yksinkertaisesti kehdannut. Eiväthän he olleet äiti ja poika, eivätkä yhdessä elävä pari, saati sitten edes rakastavaisia, joten hän ei kokenut jäkättämistä oikeudekseen.
"Haluaisitko särkylääkettä? Hierontaa?" aloitti Lucrezia pienen paapomisensa välittämättä tyttärensä luomasta, varoittavasta katseesta, josta Lizbeth närkästyi vielä vain enemmän.
"Soita iskälle ja valita sille, ettet saa raahattua tavaroita yläkertaan. Nimittäin Liamin auttaminen jäi tähän", totesi brunette hammasta purren ja hänen olisi tehnyt mieli ottaa oma puhelimensa ja tyrkkäistä sen äitinsä käteen, mutta koska hänellä ei ollut puhelinta käden ulottuvilla, osoittautui tehtävä mahdottomaksi.
Miksei äiti voinut ylipäätänsä pyytää jota kuta muuta kuin häntä avuksi? Omistihan tuo sentään monia, hyvännäköisiä miesystäviä, jotka olivat aina vähän turhankin avuliaita.

Neiti päätti lopulta toimia kokonaan omanpäänsä mukaan ja otti kiinni äitinsä kädestä raahaten tätä kohti ovea.
"Ja sä meet makaamaan sänkyyn." sanottiin käskevästi Liamille suuttumusta huokuvalla äänellä ja katsottiin sängyllä nukkuvaa Chadia, jolle napsautettiin sormia ja pieni pentu heräsi nostaen katseensa emäntäänsä, joka käski tämän alas sängyltä. Pentu hypähti muitta mutkitta alas sängyltä ja majoittautui jatkamaan uniaan sängyn alle.
Miksi miesten piti aina näyttää olevansa niin helvetin avuliaita?!
Äiti raahattiin ulos ovesta ja tälle annettiin tehtäväksi hakea vettä ja särkylääkettä, jolle Lucrezia ei voinut muuta kuin näyttää huvittuneelta ja nostaa käden kuin armeijassa ja sanoa: "Kyllä, rouva kenraali!" Sitten äiti jo lähti turhankin rauhallisesti kävelemään alas portaita Ross perässään, joka oli juuri herännyt nokosiltaan Lizbethin huoneen oven vierestä.
Brunette pudisti pienesti päätään ja käveli takaisin huoneeseensa sulkien oven perässään, kääntäen sitten katseensa Liamiin ja tästä avonaiseen ikkunaan, josta tulvi lämmintä ulkoilmaa sisään huoneeseen.

Voi hitto kuinka häntä suututtikaan! Mielessä kiroaminen taisi olla vain ja ainoastaan hyvä vaihtoehto, sillä hänen ei kannattaisi antaa itsestään huonoa kuvaa toiselle, vaikka ehkä hän oli jo paljastanutkin joitain huonoja puoliaan. Dominoiva oli erittäin osuva yhden sanan kuvaus hänestä.
"Tarviitko jotain?" kysyttiin sitten jonkin ajan kuluttua, kunhan suuttumus oli saatu karkoitettua niin mielestä kuin äänestäkin. Hänen äänensä ei kuitenkaan ollut ystävällinen, vaan pikemminkin yhtä pingottunut kuin viulun kielet. Tyttö laittoi kätensä puuskaan ja nojasi painoaan hieman enemmän vasemmalle jalalleen.
Mitä ihmettä hän tekisi Liamin kanssa?

Nyt olisi mukavaa saada ajatukset suunnattua kokonaan pois kielteisten tunnetilojen luota.

Pojan teki mieli vain heilauttaa kättään ja väittää kivenkovaa että hän olisi kunnossa, eikä olisi mitään ongelmaa jatkaa tavaroiden siirtelyä, lisäksi tuntui hiukan nololta kun selkä meni kaapin osia kantaessa,
siitäkin huolimatta, että hän oli kahmaissut kaksin kourin mahongista vuolettuja puunpalasia mukaansa se tuntui silti hiukan miehisessä ylpeydessä.
Hän pysytteli hiljaa kun Lizin äiti aloitti paapomisen, nyt tuntui taas hiukan tukalemmalta, jätkä ei viitsinyt sanoa yhtään mitään siihen suuntaan.
Hieronta Lizbethiltä oli tosin erittäin houkutteleva ajatus, mutta sellaiset ajatukset survottiin pois mielestä, eihän se kai kävisi päihinsä?

''Mutta..'' Liam ehti aloittaa vastaan vänkkäämisen mutta cheerleaderin tuikea ilme säväytti häntä sen verran, että antoi kuitenkin ihan suosiolla olla. Mitä hän oli jo oppinut tuntemaan tuota naista niin hänen päättään ei helpolla pyörrettäisi ja asiaa ei auttanut, että hänellä oli alimiehitys kun vahvatahtoisia naisia oli vielä kaksin kappalein, jääräpäisyyttään hän ehtisi näyttää myöhemminkin.

Brunetten mitta äitiinsä tuli ilmeisesti täyteen kun toinen otti tämän kädestä kiinni ja alkoi raahata kohti huoneen ovensuuta, temperamenttista Liz, kovin temperamenttista.
Vai sängylle makaamaan?
Pientä vastustavaa ''mmnh'' ääntä tuli huulten välistä ja koitti edelleen vakuuttaa, että hän tosiaan oli kunnossa, mikä kyllä aikalailla kokonaan täyttä paskaa, sitä kundi vain ei halunnut myöntää.
Pojan katse kiersi pennussa kun Lizin käskyn alla Chad joutui vaihtaa nukumispaikkaa ja kun vihreät silmät käännettiin taas tyttö kohden alkaakseen nurisemaan vastaan,
mutta toisen kiukkuinen katse sai hänen varoituskellonsa soimaan joten se jätettiin ihan suosiolla pois aikeista.
Liam ei oikein ymmärtänyt minkä takia Lizbeth oli oikeastaan suuttunut,
olihan selvää, että Liz oli vihjaillut häntä tulemaan auttamaan ja hänhän oli tullut, eikä ylikään ollut lyöty.
Kovinkaan pahasti ainakaan, joten missä vika? Hänhän oli vain ollut kohtelias.

Liam istahti ja vain istahti sängyn reunalle katsellen samalla Lizin suuntaan kuin koiranpentu, hänen ilmeensä ei ollut varsinaisesti mikään selkeä tunnetila. Hän vain katseli rauhoittavasti tyttöä päin, näyttäen hellyyttävältä nallekarhulta joka suorastaan kutsui tulemaan halimaan itseään, mikä ei tosin ollut pojan tarkoituksena.
''En mä kai mitään tarvitse..'' Hän tokaisi brunetten kysymykseen. ''Kyllä tää tästä ihan kohta ja kyllä mä voin edelleen teitä auttaa, ihan tosi.'' Koitettiin vakuuttaa Cheerleaderia, samalla katseltiin toisen reagointia.
Suuttuisiko toinen nurisemis vielä pahemmin vai uskoisiko toinen hänen väitettään.

Lizbethin tuimalta näyttävä naamio alkoi murentua ja pahasti, kun hän katsoi Liamia, kunnes se oli kokonaan pudonnut murusina lattialle ja paljastanut altaan pienen, huolestuneen pikkutytön kasvot.
Brunette kyykistyi ja alkoi houkutella kiivaaseen tahtiin Chadia luokseen, sillä halusi purkaa Liamin aiheuttaman hellyydentunteen ja saada ajatuksensa jälleen kasaan. Laiskasti Chad kömpi sängyn alta ja löntysteli emäntänsä luo, joka nosti koiran heti syliinsä ja alkoi silitellä sen sileää turkkia.
Se tuntui rauhoittavalta ja cheerleader huokaisi pienesti antamalla Liamin vakuuttelujen menevän ohi korviensa. Vakuuttelu oli aivan turhaa, sillä jos Lizbeth jotain päätti niin siihen oli turha yrittää vaikuttaa.
"Turha yrittää. Sä pysyt nyt siinä", sanottiin ystävälliseen sävyyn harmaiden silmien siirtyessä koirasta kundiin.
"Täältä tulee särkylääkettä ja vettä", ilmoitti Lucrezia juhlavasti avattuaan Lizbethin huoneen oven ja vei vesilasin särkylääkkeen kera Liamille, hymyillessään turhankin ystävällisesti. Sitten hän taas lähti sulkien oven hiljaa perässään, hädin tuskin sitä edes kuuli.
"Saat auttaa myöhemmin, kunhan sun selkäs on paremmassa kunnossa." brunette kertoi käskynsä ja valmistautui sulkemaan korvansa kaikilta Liamin vastaväitteiltä, jos niitä vielä tulisi.

Hetken silittelyn jälkeen tyttö laski koiran alas sylistään ja avasi sille kohteliaasti oven, kuin mikäkin ovimies, ja koira sipsutteli häntä heiluen ulos huoneesta portaikkoa kohden. Oven suljettuaan Lizbeth istahti Liamin viereen sängylle, kuitenkin jättäen metrin kokoisen hajuraon sillä ei halunnut olla tungetteleva toisin kuin yleensä.
"Kiitos, kun tulit auttamaan mua ja äitiä. Teit jo yhdellä kertaa melkeen puolet hommasta, joten sulla on niin sanotusti ansaittu levähdystauko. Mut ei sun tartte yrittää näyttää, että oot hyvä tyyppi." todettiin pienen hiljaisuuden jälkeen ja käännyttiin katsomaan toista pää kallellaan suu mutristettuna suloisesti kiinni, hymyn säestäessä vaaleanpunaisia huulia.
"Kyllä me äidin kanssa pärjätään, niin ku aina", brunette lisäsi vielä.
Niin. Kyllä he äidin kanssa pärjäsivät oikein hyvin. Ilman isääkin, joka juoksi kaiken maailman elokuvien ja tv-sarjojen kuvauksissa, ja oli sen vuoksi harvoin kotona auttamassa talon naisväkeä.
Ystävällinen lähestymistapa tuntui paremmalta kuin pakottaminen, ainakin tässä tilanteessa. Liam vain piti saada luopumaan auttamisesta hetkeksi.

Mikä päivä! Harvoin Lizbethillä on ollut yhtä tapahtumarikasta päivää, kuin nyt.
Huoneessa alkoi jo pimetä, joka oli luonnon merkki siitä, että ilta alkoi jo tehdä tuloaan. Lintujenkin joskus raivostuttava, joskus kaunis, laulu oli jo ajat sitten loppunut, jonka cheerelader tajusi huomata vasta äsken. Olipa hänellä ollut tämän päivän aikana paljon ajateltavaa.. Tai sitten ei yhtään.
Tyttö vilkaisi kelloa, joka näytti jo seitsemää. Kohta pitäisi syödä iltapala ja valmistautua nukkumaan, sillä huomennahan olisi uusi koulupäivä elettävänä.

Hän katseli edelleen sillä samalla katseella Lizbethin kasvoja joiden mieliala alkoi laantua asteittain kunnes se äsken vielä paikan päällä ollut tuima katse oli kokonaan ropissut alas, tämänhetkinen ilme taisi olla huolestunut tai jokin muu sen kaltainen tunnetila. Ehkä parempi niin Liamin kannalta.
Hänen vakuuttelunsa menivät kuin kuuroille korville ei mitään vaikutusta neidon suuntaan. Tuo oli jo päätöksensä tehnyt. Liam ei saisi enää kaunottaren päätä kääntymään vaikka antaisi toiselle suudelman! Ei kun siis häh? Päätä pudisteltiin, hän taisi olla menossa sekaisin. Ehkäpä se oli vain särky selässä joka teki hänestä tälläisen.
Kuten oltiin arveltu, tyttö kielsi häntä auttamasta yhtään enempää, kieltämättä se harmitti hiukan..
Lucrezia toi pojalle särkylääkettä ja vaikka tuo veikkaili ettei se mitään auttasi hän otti sen kuitenkin kuuliaisesti kiittäen samalla ja nielaistuaan pillerin vesineen, hän laski sitten tyhjän lasin Lizbethin yöpöydälle.
''...Tuskimpa saan sun päätä käännettyä, niin pakko se kai on sitten uskoa'' sanottiin pieni vino hymy huulillaan ja toisin kuin tyttö olisi luullut, vastusteluja ei enää tullut.

Brunette istui hänen viereensä, tai ainakin niille maille ja he katselivat toisiaan.
''En mä kyllä paljoa tehnyt niin vähän ärsyttää kun en saanutkaan paljoa aikaiseksi..'' Hän kuului niihin ahkeriin raatajiin joten tuollainen hänen mittapuullaan mitätön suoritus jäi hiukan kalvamaan.
Vai he pärjäisivät? Ehkä niin, mutta kuitenkin.. ''Uskon kyllä, mutta jos tulee vastaavassakin jotain tälläisiä ongelmia, niin voit soittaa ihan rohkeesti mulle... Tuun kyllä auttamaan.'' Pieni puolittainen vino hymy huulillaan joka sai pojan näyttämään entistäkin paremmalle.

Kello alkoi kääntyä jo illan puolelle joten tahtomattaankin Liam alkoi miettimään, että hänen ehkä pitäisi alkaa suksimaan kotia kohden, pois näiden kahden Rodriguezin jaloista, tuskin kumpakaan naisista innostuisi jos hän olisi katselemassa heidän iltatoimiaan.
''Kello alkaa jo varmaan olemaan sen verran, että haluatte heittää mut pihalle, vai kuinka?'' Taas ne lempeät maanvihreät silmät kohdistettin Lizbethin omiin ja hän jäi odottamaan vastausta lauseeseen, jonka kykeni tulkitsemaan sillä tavalla, että poika jäisikin ihan mieluusti jos saisi. Tämä kun nautti Lizin seurasta.

Brunette naurahti huvittuneesti toisen sanoille.
"Jaahas, taidat olla aika hyvin sisäistäny ton prinssi Rohkea -roolin." totesti Lizbeth huvittuneesti, yrittäen pitää ilmeensä iloisena, sillä ei halunnut sen muuttuvan virnistäväksi, jonka olisi voinut tulkita ilkeäksi eleeksi.
"Mut pistän ton korvan taa", tyttö lisäsi ja napautti hellästi korvaansa etusormellaan. Hän kyllä muistaisi Liamin avun tarjouksen. Mutta saiko sitä käyttää milloin vain? Vai koskiko tarjous vain kantoapua tarvitsevia päiviä?
Lizbethin olisi tehnyt mieli pyytää toista täsmentämään sanojaan, jos kerta tarkoitti vain ja ainoastaan kantoavun tarvetta, mutta päätti vaieta aiheesta. Sovitaan niin, että hän tulkkasi tuon tarjoukseksi, joka oli koko ajan voimassa ja kattoi kaikki ongelmat, joita tytön eteen tuli.
Eikös niin?

"Ei!" parkaisi tyttö nopeasti ja liikahti levottomasti sängyllä, joka heilahti voimakkaasti tämän liikkeen johdosta.
"Tai siis..." hän tajusi sitten rauhoitella itseään, sillä oli tainnut itsekin säikähtää äkkinäistä parkaisuaan, joka oli tullut aivan tyhjästä, "Voithan sä toki lähteä, jos sä välttämättä haluut."
Noin, nyt kuulosti jo paljon paremmalta, Liz hyvä. Annat hienostuneesti vaikutelman, että ehdottaisit toista jäämään, mutta jos toinen välttämättä haluaa lähteä, niin sekin kyllä kävisi. Tosin seurauksista ei voitaisi puhua tässä vaiheessa.
Mitä tuokin nyt oli? Ei hän halunnut Liamin lähtevän! Oliko se niin vaikeaa myöntää itselleen? Liam oli mukava ja tyttö tosiaan itsekin nautti toisen seurasta, mutta ei vain tiennyt, oliko se hyvä vai huono juttu. Hän ei halunnut satuttaa itseään yhtä pahasti kuin silloin aikoinaan ensimmäisessä seurustelusuhteessa. Mutta eihän tässä nyt oltu seurustelusta puhutukaan!
Äh! Mitä hän oikein sekoili?

Cheerleader yritti pyyhkiä mielestään kaikki ajatukset ja hymyili nolona toiselle. Se vain tuli. Ei hän ollut ehtinyt ajatella vastaustaan tuskin lainkaan, kun sanat jo olivat ehtineet putkahtaa hänen suustaan.
"Musta vaan on kiva olla sun seurassa", uskallettiin tunnustaa lopulta ja kasvot lehahtivat punaiseksi siinä silmänräpäyksessä.
Miten sattui olemaan sellainen hetki, jolloin hän ei ajatellut yhtään, mitä sanoi, vaan laukoi kaiken päin naamaa?
Ja kasvot olivat punastelleet tänään harvinaisen paljon. Yleensä hän kun ei punastellut, ei edes miesseurassa. Voisiko se merkitä että- Ei! Ei tietenkään! Lopeta tuollainen ajattelu Liz! Ei se tietenkään voisi olla mahdollista!

Pieni naurahdus kuului myös pojan suusta.
''Voi kyllä vaan..'' Kuului vastaus pojan huulilta, kasvoillaan sukkela ilme kun toinen kertoi laitavansa lauseen korvan taane, toinen lisäsi siihen vielä pienen eleen napauttamalla korvanlehteään.
Juuri kun Liam oli nousemassa sängyltä tyttö huudahti.

Ei?

Eikö poika olisikaan saanut lähteä? Hiukan hämmästyneenä Wolflinien esikoinen laski perseensä takaisin sängyn päälle ja katseli Lizin kasvoja tarkkaan kuin tulkitakseen mitä toisen mielessä oikein liikkuikaan. Tyttö koitti parhaansa mukaan koota itseään niinsanotusti, toinen siis halusi Liamin jäävän. Siitä poika oli nyt varma, niin ainakin hän halusi sen, kai tulkita.
Hetkisen aikaa Liam istuskeli paikallaan kuin miettien toisen ''tarjousta''.
''Kaipa mä sitten vielä jään, ajattelin vain kun te varmaan alatte ryhtyä iltatoimiinne niin olisin vaan tiellä, mutta mikäs tässä..''
Liam oli vain ihan tyytyväinen kun toinen ei halunnut hänen lähtevän, hän kun viettäisi mielellään lisää aikaa Lizbethin kanssa, tutustuisi paremmin tähän, sillä tytö kiehtoi poikaa.

Hiljaisuus oli vallitseva osapuoli viitisen minuuttia, jos sitäkään? Kaiken sen äärettömyyden rikkoi Lizin sanat;"Musta vaan on kiva olla sun seurassa"
Tyttö ei voinut aavistaakkaan kuinka mukavalta tuo lause kuullosti pojan korvissa, hän hymyili lempeästi ja totesi toiselle, että hänkin piti Lizbethin seurasta. Tuo tyttö oli niin kaunis, varsinkin kun hänen kasvonsa olivat punastuneet kuin ruusun terälehdet, noita kasvoja ja juuri tuollaisina poika olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan, kovin valitettavaahan on, että kun joku katsoo toista kauan yleensä reaktio on ''mitä mun naamassa on?'' tai ''mitä tuijotat?'' eli epäkohteliaisuuden merkki, siitä huolimatta hän ei saanut katsettaan pois.
Oli vain siinä paikallaan ja katseli hymyillen Lizin kasvoja.

Toinen näytti pohtivan hänen tarjoustaan, jos sitä nyt saattoi tarjoukseksi sanoa, kunnes sitten pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen tämä totesi, että voisi jäädä vielä joksikin aikaa.
Mahtavaa!
"Ei, ei se yhtään haittaa. Pitää vaan syödä iltapalaa ja viedä koirat..." selitti tyttö ehkä turhankin innokkaasti ja nojautui huomaamattaan lähemmäs toista hymyillen suorastaan enkelimäisesti, hän kun ei halunnut pelottaa toista pois. Ei tosiaankaan!
"Eikä se äitiäkään haittaa yhtään, kun iskäkin tulee kohta kotiin pitämään sille seuraa", brunette lisäsi vielä, sillä halusi kaikintavoin vakuuttaa, ettei toisen jääminen olisi ongelma eikä mikään. Se olisi suorastaan helpotus tytölle, joka alkoi jo kyllästyä äitinsä sähläämiseen ja ainaiseen varoitteluun miespuolisista henkilöistä.
Mutta ei Liam tuntunut samanlaiselta kuin muut. Tuossa oli jotain... Jotain, jonka hän halusi saada selville, joka varmaankin edellyttäisi syvempää tutustumista kyseiseen kundiin ja tämän ajatusmaailmaan.

Toisen vastaukselle päästettiin pieni, melkeinpä huomaamaton kikatus ja kasvot alkoivat punoittaa entistä enemmän.
Okei, ehkä hänellä oli kuumetta tai jotain, kun alkoi olla tukalat oltavat punoituksen ja sen mukana tulevan oudon kuumuuden takia, jonka johdosta hänen tekisi mieli vain riisua toppinsa ja housunsa, mutta se ei tulisi kuuloonkaan Liamin seurassa! Mitä toinenkin ajattelisi, kun hän yhtäkkiä nousisi ja riisuisi päällysvaatteet pois yltään?
Ajatuskin sai cheerleaderin ihon menemään kananlihalle ja hän totesi, että olisi parempi vain kestää tämä outo kuumuuden tunne. Kyllä se kohta menisi ohitse. Aivan varmasti.
Tyttö katsoi hiljaa takaisin toisen vihreisiin silmiin harmailla silmillään, eikä raaskinut rikkoa tätä mukavan tuntuista hiljaisuutta, sillä ilmassa leijui hyvän olon tunne.
Mutta miksi toinen vain katsoi hänen kasvojaan ja hymyili? Jos meikit olisivat menneet pilalle tai hänen kasvoissaan olisi jotain muuta outoa, ei toinen varmasti noin tiiviisti katselisi... Uskaltaisiko käyttää sanaa intiimisti? Mutta pakkohan neidin oli saada tietää, mikä hänen kasvoissaan oli noin katselemisen arvoista! Harvat kun olivat oikein noin kauan sitä katselleet.

"Tota... Onks mun kasvoissa jotain vikaa?" kysyttiin hiljaa ja laskettiin päätä, katse siirtyen heidän välissään olevaan metrin pituiseen hajurakoon, ja ihailtiin erityisen kauniin näköistä päiväpeitettä, kun sitten silmiä räpäytettiin ja katse nostettiin takaisin toiseen.
Brunette vain hymyili, joka alkoi muuttua suorastaan ujoksi ja hänestä tuntui, että kohta hän olisi punainen kuin tomaatti, eikä se olisi ollut kaunista katseltavaa! Sehän olisi järkyttävää!

Toinen alkoi heti latelemaan pojan hyväksymisen jälkeen kaikkia erinäisiä syitä miksi se ei haittaa tai mitä pieniä asioita vain piti hoitaa ennen, toinen taisi kiivaasti haluta hänen jäävän, se kyllä passasi ja vallan mainiosti.
Tyttö vielä nojautui häntä kohden innoissaan selitellen kaikennäköistä. Suloista.
''No hyvä on, sä sait mut vakuutettua ettei tarvitse lähteä..'' huvittuneisuus äänesävyssä oli hienoista ja juurikin vain huomattavissa. Minkäköhän takia toinen oli oikeastaan niin innoissaan koittamassa saada häntä jäämään?
Lizbeth oli kuin liekki koiperhoselle, hänessä oli jotain koukuttavan tapaista.
Typerältähän se oli vielä nyt sanoa, hehän olivat tunteneet vasta päivän, mutta tuskinpa se estää tuntemasta mielenkiintoa ihmiseen,vai mitä? Ei, aivan niin.

Voih, toisen punastuneet kasvot olivat kuin huumetta Liamille, kerran kun on nähnyt ei saa enää tarpeekseen, hymy hänen huulillaan oli auttamattomasti jäänyt jäädäkseen, pää kaatui hiukan kenoon katsellen tarkemmin tuota kaunista naista jonka kehoa laskevan auringon punertavan kultaiset säteet värjäsivät.
Tytön paksut hiukset lainehtivat kauniisti kasvojenkehyksinä, harmaat silmät tuikkivat kevyesti ja pieni inostunut hymy huulilla kruunasi tämän näyn kokonaan.
Nielaistiin hiukan tämän sykähdyttävän näyn edessä, hän tarvitsisi pian jääpussin päähänsä tai sitten tökkäyksen selkään, josko jompikumpi rauhoittaisi häntä edes hiukan. Poikahan oli omasta mielestään tulossa ihan hulluksi!
Vaikka kuinka kauan pidempään urheilija olisi katsonut Lizbethiä,
mutta toinen kysyi oliko hänen kasvoissaan jotain vikaa, ilmeisesti hän oli tuijoitellut liiankin kauan..?
Harmin paikka..

''Ei niissä oo mitään vikaa..'' Hymy hänen huulillaan oli vastustamaton, jonkin sykähdytti häntä ja sai myös samalla hermostuneeksi, mikä häntä oikein vaivasi?
Ja koska Liam ei ollut kiertelevää tyyppiä vaan kertoi asiat kuten ne olivat hän jatkoi lausettaan ''Oot vain todella kaunis..'' Lempeä ilme kasvoillaan, eikä suinkaan ''joten pannaaks?''-tyylillä, ehei!
Liam ei ollut todellakaan sellaista sorttia joka menisi vain ja ehdottaisi, mutta hän oli sitä mieltä, että Lizbeth oli kaunis joten miksei hän siis voisi myös niin sanoa.

Pieni huokaisu karkasi tytön huulilta, kun Liam kertoi, ettei hänen kasvoissaan ollut mitään vikaa. Eli hänen ei tarvinnut vilkaista itseään peilistä tarkistaakseen, mikä mättäsi ja pahasti, eikä sitten tarvinnut kaivaa meikkejä esiin jotta hän pystyisi peittämään virheen kasvoissaan. Mutta silloinhan hän vasta olisi antanut itsestään hyvin turhamaisen kuvan, joka usein ärsytti kundeja. Eivät nuo toisen planeetan olennot tajunneet, kuinka paljon loppujen lopuksi naisen ulkonäkö vaikutti heihin ja heidän valintoihinsa.
Mutta sitten toinen sanoi sen pienen lauseen; "Oot vain todella kaunis..''. Lizbeth lopetti hetkeksi hengittämisen ja sievää suuta raotettiin kuin vetämään happea, mutta mitään ei tapahtunut, ilmaa ei vedetty sisään eikä ulos. Keuhkot eivät suostuneet vetämään happea itseensä ja tuottamaan hengitysilmaa muualle vartaloon, jonka johdosta sydän alkoi lyödä hitaammin.
Hetken analysoituaan lausetta, aloitti cheerleader taas hiljaisen hengittämisensä ja aivot tuntuivat heti kevyemmiltä.
"Ai", sai brunette sanottua liikkumattomien huultensa välistä ja sulki ne sitten. Tuollaista kohteliaisuutta hän ei kyllä ollut osannut odottaa! Mutta olivathan muutkin kundit kehuneet hänen ulkonäköään, tosin vain suppein sanoin "nätti", "sievä" ja muuta vastaavaa, mutta ei koskaan sanalla kaunis.
Neiti tunsi itsensä heti hieman aikuisemmaksi ja maisteli kaunis sanaa huomaamattomasti suussaan.

Ulko-ovi avattiin kuuluvasti ja miesääni ilmoitti olevansa kotona, jolloin korkokengät sipsuttivat äänestä päätellen tulijaa vastaan ja nainen toivotti tervetulleeksi tulijan heleällä äänellään.
Hieman myöhemmin alkoivat raskaat askeleet lähestyä Lizbethin huonetta ja oveen koputettiin kohteliaasti, jonka jälkeen odotettiin hetki ja ovi avattiin. Leveästi hymyilevä, brunette mies käveli ovesta sisään yllään mukavan näköinen smokki ja katsottiin brunettea tyttöä.
"Iskä!" hihkaisi Lizbeth ja ponkaisi ylös sängystä halaamaan isäänsä, joka jo avasi sylinsä kutsuvasti ja sulki sen sitten tiukasti kiinni, kuin luodakseen suojan tyttärensä ympärille.
"Mitäs tyttö? Oletko ollut kiltisi sillä aikaa, kun olen ollut poissa?" kysyi Peter Rodriguez pikkuprinsessaltaan, joka hymyili melkein yhtä leveästi toiselle kuin tämä itse.
"Totta kai. Oon ollu M.A:n kanssa, joten ei hätää", vakuutti cheerleader isälleen, joka rypisti otsaansa ja hymy katosi kasvoilta. Lizin ei olisi kannattanut vedota Mary-Anneen, sillä Peter oli aina ollut sitä mieltä, ettei Mary-Ann ollut Lizbethille hyvää seuraa.
"Mutta minusta sinun ei kannattaisi oles-" Peter sai aloitettua, mutta tytär oli nopeampi ja painoi etusormensa toisen huulille hiljentääkseen tämän.
"Ei nyt iskä", brunette kuiskasi hiljaa ja irrottautui isänsä turvallisesta sylistä.

Cheerleader loi katseensa Liamiin ja sitten istumaan takaisin tämän viereen, kuitenkin lähemmäksi kuin hän oli parisen minuuttia sitten istunut toisen vieressä ennen isän pyyhältämistä sisään.
Peter käänsi myös huomionsa Liamiin ja suoristi ryhtiään leukapielten jännittyessä, jonka huomasi tämän kasvoista. Ystävällisyys ja rauhallisuus oli karissut täysin pois tämän miehen kasvoilta, isähirviö oli saapunut keskuuteemme.
"Kukas hän on?" esitettiin kysymys lähinnä Lizbethille kireiden hampaiden välistä.
"Liam Wolflin, meidän koulun yks urheilijoista ja kolmosluokkaa käyvä avulias höpönassu", ilmoitettiin juhlallisesti isälle, joka ei näyttänyt ymmärtävän, että bruneten heittämä lausahdus oli lähinnä pieneksi vitsiksi tarkoitettu. Tosin kuka isä tällaisessa tilanteessa ymmärtäisi sitä?
Lizbeth sen sijaan hymyili iloisesti ja yritti jollakin tavalla hieman keventää hyvin ahdistavaksi muuttunutta tunnelmaa, joka tuntui vain syvenevän ja syvenevän.
"Mä tapasin Liamin tänään, kun olin ulkoiluttamassa koiria. Ja sitten mä autoin sen pennun ettimisessä ja me mentiin kahvilaan, josta mä sain sen vapaaehtosesti auttamaan äitiä ja mua kantamaan krääsää, jota se oli taas menny ostamaan", neiti yritti kertoa mahdollisimman tylsästi isälleen, jottei tämä saisi napattua kiinni hänen selostuksestaan lauseen "me mentiin kahvilaan", sillä sen voisi tulkita monella eri tavalla.

No? Miksei iskä nyt voisi olla se järkevämpi osapuoli ja esittäytyä asiallisesti ja sitten häipyä tiehensä, niin kuin aina ennenkin?
"Peter Rodriguez, Lizbethin isä", esitteli Peter itsensä sitten lopulta ja käveli Liamin luokse ojentaen kätensä osoittaakseen, että oli rehti mies ja osasi tervehtiä muita, vaikkakin leukapielet olivat vieläkin kireänä.
"Niin, mun iskä on näyttelijä, niin ku sillon kerroin", brunette antoi kertausinformaatiota Liamille.
"Olehan Liz varovainen. Et kai halua saada samanlaista verta ja kyyneliä vaativaa suhteen loppua, kuin silloin...?" Peter varmisti tyttäreltään, joka hymyili rohkaisevasti ja luottavaisesti isäänsä, joka rentoutti leukapieliään tulkittuaan tyttärensä ilmettä.
Miksi isän piti aina ottaa tuokin asia esille? Se sattui ja tuli sattumaan aina, kun siihen viitattiin edes pienestikin ja mahdollisimman huomaamattomasti.

Poika oli aikeissa todeta toiselle jotain mikä ei kyllä onnistunut sillä tämän oveen koputettiin ja sisään astui keski-ikäinen mies joka oli selvästi herra Rodriguez.
Liz hypähti innoissaan sängyn reunalta halaamaan isäänsä, Liam hymyili hiukan tytön perhe-idylille, samassa hänelle tuli pieni koti-ikävä omaa perhettään kohden joka oli kaukana hänestä.
Heidän kuulimisiensa vaihtelu keskeytyi kun Lizin isä huomasi bruneten urheilijapojan tyttärensä sängyltä, huppista keikkarallaa. Alkaisiko nyt toinen ristikuulustelu?
...Höpönassu?
Oliko Liam juuri kuullut oikein vai valehtelivatko vain hänen korvansa...? Mutta kun kundi onnistui vilkaisemaan Lizin ilmettä niin hän tunnisti asian vitsiksi ja hymyili hiukan ystävälliseen sävyyn, vaikkakin isä ei tuntunut olevan yhtään niin mieluissaa uuden miestuttavan tapaamisesta.
Ei laisinkaan.
Leukapielet kiristyivät ja otsa meni hiukan ruttuun, silmien katse myös koveni ja arvioi Liamia. Ne eivät olleet kovin ystävällisiä merkkejä ja kaikesta tästä poika kykeni vain päättelemään ettei Lizbethillä ole ollut kauhean hyvä miesonni tai sitten vanhemmat vain olivat hyvin ylisuojelevaisia.

Lizbeth koitti selitellä isälleen miten tunsi hänet, miten tapasivat ja niin edelleen, kovin harmaasti sekä nopeaan sävyyn, selkeästi ettei isukki alkaisi raatelemaan Liamia palasiksi kysymyksillään.
Liam nousi ylös sängyltä seisomaan, hiukkasen kankeammin ja sulki tuskaisena silmänsä hetkeksi aikaa,kulmat kurtussa..Selkeästi selkä vaivasi, mutta ryhti palautui parin sekunnin sisällä ja hän ravisti Peterin kättä.
''Liam Wolflin, mukava tutustua herra Rodriguez.'' Sanottiin ystävälliseen sävyyn ja nyökättiin myöntävästi Lizin kertausopinnolle.

Kysymysmerkki leijui Liamin ympärillä kun hän mietiskeli Peterin sanoja ja niiden tarkoitusta, hän käänsi katseensa lempeästi Lizbethiin jonka ilmeen ahdistuneisuus kieli että asia ei todellakaan ollut mieluisa ja mikään asia joka viittasin veriin ja kyyneliin ei vointu olla kauhean mukava.

Piakkoin Peter lähtikin halattuaan vielä Liziä ja vilkaistuaan vihjavasti Liamia, viesti oli selvä;
Varokkin satuttamasta tytärtäni.
Kyllä oli mukava ja kotoisa olo näin suoraan sarkastisesti, häntä harmitti hiukan tämän ison paikan ja ihmisten epäluulo, kotona kaikki olivat kovin mukavia toisilleen ja luottavaisia,
mutta kaipa sillä ei ollut väliä.
Liam käänsi katseensa brunetteen cheerleaderiin jolla oli hiukan pahoitteleva ilme kasvoillaan, poika vain hymyili ystävällisesti ja kertoi katseellaan, että kaikki oli hyvin eikä hän aikoisi udella väkisin mitä Peter tarkoitti
''Et kai halua saada samanlaista verta ja kyyneliä vaativaa suhteen loppua, kuin silloin...?" lauseella vaan he voisivat jatkaa keskustelua siitä mihin se oli jäänytkin.

Sillä hetkellä Lizbethistä alkoi tuntua siltä, että ehkä Liamin olisi parasta lähteä. Hänen isänsä nimittäin pitäisi saada sulatella ajatusta tuosta urheilijasta kaikessa rauhassa ja koirien lenkinkin aika alkoi olla käsillä. Eikä saa unohtaa kundin pientä karkailijapentua, Hydeä, joka jo varmasti odotti innoissaan isäntäänsä kuin kuuta nousevaa lenkille.
"... Ehkä sun kantsis lähtee.. Ihan vaan sun turvallisuuttas ajatellen..." ehdotti brunette sitte urheilijalle ja nousi seisomaan sängyltä.
Aivan Liamia hän tässä vain ajatteli, ei itseään. No okei, kyllä tyttö ajatteli myös itseään, sillä ei halunnut muistella isän sanoja, jotka olivat repineet ilkeästi sydämen arville. Kyllä Lizbeth tiesi, ettei hänen isänsä ollut tarkoittanut sitä. Ei hänen isänsä ikinä ollut niin julma, että sanoi jotain liian kirpaisevaa läheisilleen. Silkkaa vahinkoa se vain oli. Isä halusi pitää tyttärensä turvassa. Siinä kaikki.

Liam johdateltiin pois huoneesta ja portaita pitkin alas eteiseen vilkaisemattakaan olohuoneeseen, josta isä mulkaisi heti varoittavasti. Lizbeth päätti hoitaa Liamin mahdollisimman nopeasti turvaan ja ojensi tälle tämän moottoripyöräkypärän, avaten sitten ulko-oven ja ilmoittaen vanhemmilleen, että saattaisi urheilijan moottoripyöränsä luokse (joka ei todellakaan ollut kaukana ulko-ovesta).
Cheerleader sulki oven perässään ja katseli, kun toinen valmistautui lähtöön.
"Anteeks, mun iskä vaan on tollanen suojelevainen kaiken hulluttelun takia.." tyttö selitti anteeksipyytävä hymy jälleen paistaen huuliltaan.
"Mut oli kiva jutella. Nähdään koulussa, höpönassu", sanottiin vielä hyvästeiksi ja virnistettiin höpönassu -nimityksen kohdalla.

//kiitos pelistä ♥

Lizin isän vierailu oli muuttanut äsken niin mukavan tunnelman nihkeäksi ja haavoittuvaksi, tyttö olikin heitämässä seuraavassa otteessa ulos. Liamin hengen puolesta tosin se saattoi ollakin ihan järkevää ja samalla poika kuitenkin ymmärsi minkä takia tämä äkkilähtö tuli.
Yhdessä hiippailtiin alas ja vaikka hän tunsikin pistävän katseen selässään ei matkaa lopetettu vaan pysähdyttiin vasta vaatekaapin luon ajosta kiskaistiin takki päälle ja kypärä kainaloon,
oven suussa pysähdyttiin uudelleen katsoman Lizbethiä joka taas näytti niin suloiselta, että sekä myös kovin herkältä.

''Ei se mitään, ei mua haittaa..'' Sanottiin ymmärtäväisesti ja lempeä, rauhoittava hymy huulilla, sitä aitoa Liamia itsessään, aina niin lempeänä.
''Kuin myös, eikä synkkiä asioita kannata muistella, keskity mielummin hyviin tapahtumiin ja hymyile, sillä hymy näyttää hyvälle sinulla..'' tämän sanottiin vielä ennen lähtöä ja ennen kuin brunette ehti sanoa mitään takaisin Liam hyppäsi prätkänsä selkään,sujautti kypärän päähänsä ja heilautti kättään näkemisiin kurvauttaen pois pihalta.

--Kotona poika ruokki koiransa, teki iltatoimet ja meni niiltä suorin sänkyynsä makaamaan, miettien samalla pitäisikö laittaa viestiä Lizille, mutta ei hän kuitenkaan sitten viitsinyt, kyllä tyttö varmasti pärjäisi ihan hyvin. Näin sammutettiin yölamppu ja silmien sulkemisen myötä painuttiin unten ihmeelliseen mailmaan.

//End♥ Kiitokset Lumenelle pelistä Lizin kanssa x3♥