Biologiaa ja purtavaa

//Xafir tänne Micinsä kanssa!//

Oli iltapäivä. Koulu oli loppunut muutama tunti sitten. Yasmin oli tehnyt läksynsä tavallista nopeammin, syönyt tavallista reippaammin, ulkoiluttanut koirat aikaisemmin kuin yleensä ja jopa laittautunut paljon huolellisemmin kuin tavallisesti. Ja syy siihen oli eräs poika, jonka hän oli tavannut kerran ollessaan koiriensa kanssa lenkillä puistossa.
Mici. Se oli kyseisen pojan nimi. Kyseinen poika oli pyörinyt Jazzien ajatuksissa turhan paljon sen päivän aikana, koulussakin oli ollut tavallista vaikeampaa keskittyä opetukseen. Ja kaikki vain sen takia, että tänään he tapaisivat. Jazzie oli luvannut auttaa Miciä läksyjen kanssa, biologia kun ei ollut tämän vahvin aine, niin tämä oli sanonut.

Nyt Jazzie istui erään kahvilan nurkkapöydässä, josta hän näki selvästi ovelle. Ja ovelle hän vilkuilikin vähän väliä, sekoitellen samalla kaakaotaan. Kuppi ei ollut juurikaan tyhjentynyt, sillä hän oli oli ollut paikalla vasta muutaman minuutin. Hän oli tullut liian ajoissa, joten saattoi olla, että hän joutuisi vielä odottamaan. Mutta Mici tuskin olisi myöhässä, tai ainakaan tämä ei ollut ilmoittanut mitään sen suuntaista.
Tyttö naputteli kynnellä pöytää ja vilkaisi sitten kelloa. Se oli melkein kuusi ja kuudelta he olivat sopineet tapaavansa kahvilassa. Jazzie ei muistanut, milloin häntä olisi viimeksi jännittänyt näin paljon. Nyt jännitys oli melkeinpä mukavaa, odotusta ja intoa, sekä riemua siitä, että tiesi pääsevänsä hyvään seuraan.

Mici nousee bussista kadulle ja katsoo ympärilleen; kaikilla ohikulkijoilla on kiire kaikkialle hoitamaan lukemattomia asioitaan, joilla kaikilla on suunnaton kiire toimitettavaksi. Pari tuskastunutta äitiäkin löytyy näköpiiristä, jotka raahaavan ipanoitaan sinne tänne. Aivan tavallinen päivä.
Ehkä jollekin, muttei Micille. Koko päivä on mennyt miten sattuu; Koulussa Mic ei ollut keskittynyt lainkaan ja kaatoi ruokalassa sapuskat paidalleen. Kotona kani oli päässyt karkuun ja poika oli saanut jahdata sitä pitkin katuja. Ja kirsikaksi kakun päälle Mic oli mennyt väärään bussiin. Onneksi hän oli lähtenyt ajoissa...

No, nyt joka tapauksessa maali jo häämöttää horisontissa; paikka, jossa istuu syy päivän kommelluksiin.
Jazzy. Häpeäkseen Mic ei muista edes tytön oikeaa nimeä, olkoon siis Jazzy siihen asti, että jostain sattuisi tulemaan nimen oikea versio.
Mici talsii kohti edessä näkyvää kahviota yrittäen muistaa Jazzyn oikeaa nimeä, siinä hienosti onnistumatta.
Vihdoin perillä! Rokkaripoju harppoo sisään ja katselee ympärilleen kunnes tavoittaa katseellan tutut kasvot. Hän tilaa kahvin ja tulee istumaan Jazzya vastapäätä. "Heih!", poika tervehtii hymyillen aurinkoisesti. Ja vihdoin jännitys on tiessään ja Mic voi jälleen rentoutua.

Jazzie lopetti pöydän naputtelun. Se alkoi kuulostaa rasittavalta hänen korvissaan. Hän hörppäsi pienen siemauksen kuumaa juomaa ja jatkoi sitten oven suuntaan tuijottamistaan. Sitten hän alkoi pohtia oliko sittenkin liian hienona. Hän oli pukeutunut siisteihin farkkuihin ja punaiseen puseroon. Jalkoihinsa hän oli laittanut tavallista hienommat kengät ja kaiken kukkuraksi hän oli laittanut ripsivärin lisäksi myös hieman luomiväriä.
Hehän kuitenkin tekisivät vain läksyjä yhdessä. Oli hassua auttaa Miciä läksyissä. Ennemmin olisi pitänyt olla toisin päin, olihan poika jo kolmannella ja hän vasta toisella luokalla. Mutta hän oli kuitenkin luvannut auttaa ja jos pojalla oli kirja mukana, niin kyllä sieltä helposti löytäisi vastaukset ja muun tarvittavan tiedon.

Sitten hymy nousi Yasminin kasvoille. Mici oli astunut juuri ovesta sisään ja tilasi itselleen kahvia. Ja kohta poika olikin jo istuutunut pöytään.
"Moi," Jazzie sanoi ja hymyili iloisesti. Nyt sitten alkoi ehkä koko elämän mukavin ilta. Se saattoi olla täysin mahdollista.
"Mitä kuuluu?" tyttö kysyi sitten. Oli pakko sanoa jotakin, ettei hän vain istuisi hölmönä ja tuijottelisi toista.

"Juu ihan hyvää.. Pontus pääsi kadulle mut sain sen onneks kii ennen autoa..", Mici virnistää. "Entä sulle?", poika esittää vastakysymyksen kun ei keksi muutakaan. Hän hörppii kuumaa kahvia ja onnistuu polttamaan kielensä, "Auch!". Tänään ei oikein suju.. Mic pyyhkii suunsa lautasliinaan ja naurahtaa itselleen. Hän katselee ikkunasta ulos mietteissään. Edelleen kaikilla on kiire jonnekin, tai ainakin siltä tuntuu. Toisaalta, eihän Micilläkään periaatteesa erityinen kiire ollut.. Ehkäpä ihmiset ovatkin menossa jonnekin mukavaan paikkaan ja sen takia kiiruhtavat. Se tuntuu ainakin miellyttävämmältä vaihtoehdolta, joten Mic tyytyy siihen. Sitten hän kääntää katseensa takaisin Jazzyyn, joka on vähintään yhtä kaunis kuin viimeksikin. "Mitäs Duffylle ja Puffylle kuuluu?", poju kysyy toivoen nimien menneen oikein. Tällä jätkällä on nimittäin lähes olematon nimimuisti, eikä tämä tilanne ole kyllä ihan paras hetki unohtaa nimiä..

"No, ihan hyvää mullekin," Jazzie sanoi, todeten samalla, että enää ei jännittänyt juuri ollenkaan. "Todellakin onneksi sait sen kiinni ajoissa!"
Jazzie hörppäsi sitten kaakaotaan. Sekin tuntui maistuvan paremmalle nyt, kun Mici oli paikalla. Tai sitten hän pystyi nyt maistamaan sen maun paremmin, kun vatsassa ei enää lepatellut jättikokoista perhosparvea.

"Koirille kuuluu hyvää. Ja Puffy on kyllä oikeasti Muffy." Jazzie virnisti iloisesti. Häntä ei haitannut, vaikka poika oli muistanut koiran nimen väärin. Ainakin se oli melkein oikein, moni olisi muistanut huonommin. "Duffy tuli viime yönä herättämään, pelkästään rapsutusten takia. Ihan hassu otus."
"Miten Furi jakselee?" Jazzie kysyi sitten. Pojan koira oli niin suloinen, että Jazzien oli suorastaan pakko saada tietää mitä sille kuului.
Tyttö hörppäsi taas kaakaotaan ja mietti sitten, joko kaivaisi koulukirjat esiin. Sitten hän päätti kuitenkin, ettei halunnut kiirehtiä pois paikalta. Ja ehkä Mici halusi ensin istua rauhassa, ennen kuin alkaisi opiskella mitään.

Sori kun vastaamisessa kestää kun netti takkuilee..//

"Ai jaa sori..", Mici naurahtaa kuullessaan muistaneensa koirien nimet kuitenkin väärin, ja jatkaa sitten "joo Furi voi ihan hyvin, se ei oo toistaiseksi tehny mitään tyhmää lähiaikoina.". Kaikki on juuri niin mukavaa kuin poika oli kuvitellutkin. Milloinhan pitäisi ottaa koulukirjat esiin, ettei Jazzy ihmettelisi..

Hetkinen nyt.

Mic käy tilannetta läpi mielessään.
Nyt on joku todella hassusti. Poika ei muista milloin olisi viimeksi yrittänyt säädellä toimintaansa vain peläten toisen ihmisen ajatuksia hänestä. Tämä on jo lähes outoa!

Mici kuitenkin tyytyy vain selvittämään kurkkuaan ja nojautumaan tuolin selkänuojaan. Tämä vaan on jotenkin niin.. Uutta.

//En tiedä milloin pääsen taas vastaamaan koska lähen 29. pv reissuun enkä tiedä millon palaan.. Mut yritän päästä vastailemaan//

"No se on kiva kuulla," Jazzie sanoi ja hörppi sitten juomaansa. Nyt hän alkoi tosissaan miettiä, mitä tekisi tai sanoisi seuraavaksi. Hän halusi antaa itsestänsä hyvän kuvan.
"Haluatko sä ensin syödä jotain. Tai siis joko sä haluat ruveta tekemään niitä läksyjä?" Jazzie kysyi ja oli jo valmiina kaivamaan kirjansa laukustaan. Hänen kirjoissaan tuskin olisi samoja asioita, olihan hän alemmalla luokalla. Mutta saattoihan sieltä jotain perusasioita löytyä, mitä poika ei välttämättä tietäisi, vaikka ne olikin opetettu tällekin.

"Missä aiheessa sä muuten tarvitset mun apua?" Jazzie sitten kysyi. Hän päätti nyt olla reipas ja ystävällinen. Ja nyt hänen kyllä piti osata neuvoa poikaa. Jazzie osaisi kyllä neuvoa poikaa, jos tällä oli omat kirjansa mukana. Mutta jos ei olisi, niin saattaisi olla ongelmia. Eihän hänkään kaikkea voinut tietää, vaikka fiksu olikin.

//Jäi vähän lyhyeksi, pitää lähteä syömään//

//Noo niin! Tästä lähtien vastaaminenkin käy nopeemmin//

"Jos syötäis ensin jotain pientä? Mä en oo syöny koulun jälkeen mitään..", Mici virnistää. Sitä hän ei kuitenkaan myönnä, että syömättömyys johtui siitä ettei hän ollut saanut jännitykseltään palaakaan alas.
"Haluutko sä jotain? Tai siis mitä sä haluut?".
Mic tutkii talon antimia yrittäen saada selvää tekstistä, vaikka se on kirjoitettu tiskin yläpuolelle kissankokoisin kirjaimin. Poika ei vain osaa nyt keskittyä. Ja voi vain arvailla miten bilsaan syventyminen tulee onnistumaan..
"Öööh.. Oliks se nyt ihmisen anatomia vai mikä..". Juuri näin. Poika ei edes muista missä apua tarvitsee.. Tuon tytön läsnäolo ei ole selvästikään hyväksi Micille. Mutta mitäpäs se haittaa, Jazzyn kanssa on hauskaa! Ja kaipa se siitä tasoittuisi. Toivottavasti..

"Ai niin! Mulla on sulle pieni.. ömmm.. tuliainen", Mici kääntyy ja kaivaa repustaan pienen, punaiseen käärepakettiin (hyvin huolimattomasti) paketoitu, taskukokoinen nalle. "Mä en tienny oikein mistä sä tykkäät joten ostin ton. Ja ajatushan on tärkein..", poika virnistää toivoen että tyttö pitää siitä.

"Okei, se sopii," Jazzie sanoi, kun Mici ehdotti, että he söisivät ensin jotakin. Yasminilla ei kyllä ollut nälkä, mutta eiköhän hän saisi alas ainakin jonkun sämpylän. Hän oli kyllä syönyt, mutta vain vähän. Ruoka ei ollut millään meinannut mennä kurkusta alas, äitikin oli ollut ihan ihmeissään ja luullut, että hän oli tulossa kipeäksi. No, siinäpähän luuli, ei hän ollut uskaltanut kertoa mihin oli menossa. Kyllä hän sitten kertoisi, jos jutusta saattaisi jotakin kehittyä. Mutta hän ei halunnut äitiä utelemaan kaikesta, mitä Micin kanssa teki ja puhui. Se oli hänen yksityistä elämäänsä, eikä sitä tarvinnut muiden siis tietää.

"Mä voisin ottaa jonkun juustosämpylän," Jazzie sanoi. "Mä kyllä voin maksaa sen itse."
Jazzie kuunteli sitten, mikä oli pojan ongelmana. Ihmisen anatomia siis. Se oli kyllä vaikea aihe, mutta eiköhän siitäkin selviäisi. Tyttö meinasi kysyä, oliko aiheessa joku tietty asia, mitä Mici ei ymmärtänyt, vai oliko koko anatomia ihan pelkkää utopiaa. Jazzie kuitenkin päätti, että he voisivat ensin syödä ihan kaikessa rauhassa, ennen kuin edes ajattelisivat koko biologiaa.

Jazzie kasvoille levisi hymy, joka ulottui silmiin asti ja sai ne tuikkimaan onnesta. Mici oli tuonut hänelle tuliaisenkin! Ja hänellä ei ollut toiselle mitään. Hiukan punastuen mielihyvästä tyttö otti pojan ilmeisesti itse paketoiman tuliaisen ja avasi sen. Sisältä paljastui pikkuinen nalle, joka oli kieltämättä hyvin hellyyttävä.
"Se on suloinen," Jazzie sanoi ja hymyili, katsoen samalla poikaa suoraan tämän silmiin. "Kiitos tosi paljon. Mulla ei kyllä ole sulle mitään..."
Jazzie laittoi nallen pöydälle eteensä. Kotona hän ehdottomasti laittaisi sen yöpöydälle nököttämään, jotta voisi aina katsella sitä. Mici oli sitten suloinen! Ja niin herttainen ja mukava. Jazzie ei edes muistanut, milloin oli viimeksi saanut jotain niin suloista keneltäkään.

"Ei suna tartte, mä voin kyl maksaa sen", Mici kiirehtii sanomaan Jazzyn ilmoittaessa sämpylästä. "Mä otan vaikkaa.. Kinkkusämpylän sitten", hän jatkaa.
Tytön kommentti nallesta saa Micinkin huomattavasti paremmalle tuulelle, mikäli vain mahdollista. "Ei se mitään, en mä mitään tarvi. Ja sitäpaitsi mun tuurilla Pontus sais sen kuitenkin kynsiinsä ja sitten olis jäljellä muisto vain, poika virnistää naurahtaen. Sitten hän käy ostamassa sämpylät ja antaa toisen Jazzylle. Mieli kyllä tekisi kysyö tytön oikeaa nimeä, mutta eihän sitä noin vain kehtaa myöntää unohtaneensa maailman suloisimman ihmisen etunimeä.
Jazzy siis olkoon.

"Oon varmaan jo sanonu tän, mutta sulla on tosi kauniit silmät. Sellaset kirkkaat ja säihkyvät", Mic selittää katsoen Jazzya silmiin. Myönnettävä on, että pojan sydän jättää yhden lyönnin väliin joka kerta kun Jazzy katsoo häntä. Hyvinpä menee juu..

//lyhyt sry.. koiran päivälenkki kutsui//

"No mut, ei sun tarvi." Jazzie sanoi, vaikka olikin samalla iloinen siitä, että poika oli tarjoutunut maksamaan hänenkin sämpylänsä. "Mut jos sä välttämättä haluat, niin siitä vaan."
Jazzie jäi katsomaan pojan perään, kun tämä lähti hakemaan sämpylöitä. Miten hän olikaan onnistunut tapaamaan jonkun noin mukavan? Ja vielä jonkun, joka tuntui olevan kiinnostunut hänestä, Yasmin Davisista, ihan tavallisesta nörttitytöstä! Se oli jo melkein kuin jostakin elokuvasta. Mici vaan ei ollut sellainen hyvännäköinen urheilija, joita aina oli valkokankaalla. Hyvännäköinen poika tottakai oli, sitä ei voinut kieltää. Tuo taisi kyllä olla joku rokkari, ainakin pukeutumisesta saattoi niin päätellä.

"Ai..." Jazzie sanoi hämillään ja punastui taas hieman. Mici vain kehui hänen ulkonäköään, vaikka se oli niin arkinen. Ei hän ollut omasta mielestään mitenkään erityisen kaunis, mutta ei kyllä ihan rumimmastakaan päästä.
"Kiitos. Sulla on myös tosi ihanat silmät, niitä vois tuijotella vaikka kuinka pitkään."
'Sanoinko mä oikeasti noin?' Jazzie mietti. Tuollaiset puheet eivät olleet hänelle mitään normaalia puhetta. Oliko hän mennyt sekaisin? No, Mici kyllä saisi kenet vain sekaisin, ainakin oli saanut Jazzien, joka alkoi syödä sämpyläänsä selvittääkseen ajatuksensa.