Eat up the banana

(Joku vain mukaan, kavereita Wendylle :D)

Wendy käveli kohti ruokalaa siitä huolimatta ettei hän ollut kovinkaan nälkäinen. Nuori nainen ei vain ollut keksinyt muuta paikkaa viettää ruokatuntia, hän oli vastikään muuttanut San Diegoon eikä tuntenut koulusta juurikaan ketään.
Ruokalaan astuttuaan Wendy nappasi tarjottimen kouraansa ja siirtyi lähimmälle linjalle ottamaan ruokaa, hänen edessään meni vain muutama ihminen, hän pääsisi siis nopeasti istuskelemaan johonkin syrjään.
Keittoa, Wendy totesi hieman pettyneenä, hän olisi voinut syödäkin jotain jos ruoka olisi ollut jotain maukasta, mutta tyttönen ei ollut keiton ystävä. Hän ei edes tiennyt mitä keittoa mokoma mössö oli.
Wendy kauhoi mössöä hieman lautaselleen, täytti lasinsa maidolla ja otti hieman vaaleaa leipää.
Wendyn iloksi linjan päästä löytyi myös ilmeisestikin jälkiruuaksi tarkoitettuja hedelmiä joten tyttö nappasi yhden banaanin itselleen.
Kun annos oli valmis, Wendy haki katseellaan tyhjää pöytää, niitä oli aika harvassa, mutta ruokalan oikeassa nurkassa, melkein viimeinen pöytä loisti tyhjyyttään, Wendy hymyili itsekseen ja suunnisti kohti pöytää.
Hän laski tarjoittimen pöydälle, veti tuolin esiin ja istuutui.
Tyttö tuijotti hetken ruokaansa ja alkoi hämmentää keittoaan lusikalla.

Wendy ei oikein tuntenut kuuluvansa joukkoon, suurin osa hänen uusista koulutovereistaan oli vaaleita, pitkiä ja atleettisia, Wendy taas ei ollut urheilullinen. Lisäksi hän uskoi olevansa koulun ainoa tyttö jolla oli lapsi, hän ei voisi missään nimessä kertoa kenellekään Natesta, edellisessä koulussaan Wendy oli joutunut pilkan kohteeksi raskaaksi tultuaan, hän ei haluaisi saman ruljanssin toistuvan täälläkin.
Wendy ei kuitenkaan halunnut tuntea oloaan masentuneeksi, se ei ollut ollenkaan ominaista hänelle, vaikkakin jonkinlaisia synkkiä pilviä oli leijaillut tytön ympärillä siitä lähtien kun Max, Naten isä, ilmoitti ettei halua olla enää missään tekemisissä Wendyn saatika Naten kanssa. Sen jälkeen Wendyn äiti päätti lähteä aviomiehensä (joka on myöskin Wendyn biologinen isä) ja pienen poikansa kanssa miehen entiselle kotiseudulle, San Diegoon. Wendy oli joutunut lähtemään mukaan, jättäen sisarensa ja kasvatti-isänsä Louisianaan. Onneksi hän oli saanut pitää Naten, Wendy ei olisi kestänyt jos olisi joutunut luovuttamaan pojan adoptioon.

//here we come:> me feat miss Mickey~

Lamialla sattui olemaan ruokatauko ennen Daisyllä, joten he eivät voisi sitä viettää yhdessä, kovin surkuteltavaa, friikki kun oli ostanut uuden filmin hänen ja Minneyn teekutsuille, perjantaihin oli vielä monta päivää, mutta kyllä niinkin ihanaan tapahtumaan piti sijoittaa aikaa ja vaivaa.
Kovin valitettavasti aston high oli kehuttu ja arvostettu koulu, mutta tuosta kaikesta huolimatta ruokala oli jotain muuta kuin huippuluokkaa, siellä oli epämääräinen keittäjä-täti eikä Lamia olisi ollenkaan ihmetellyt jso tuo tantta sylkäisisi ruokaan aina ennen kuin sen tarjoili oppilaille.
phyih.
Onneksi sentään ''kuivaruoka-hylly'' oli jotenkin kelpuutettavaa, matkaan kahmaistiin täytetty voileipä, mehupurkki sekä kauniin punainen omena.
Nyt kun vielä löytäisi sopivan istumapaikan niin hyvä tulisi!
Pinkkipään katse kierteli koko ruokalan läpi, missään ei oikein tuntunut olevan tilaa ja hetken jo näytti siltä, että tyttö joutuisi kantamaan kimpsunsa ja kampsunsa ulos pihalle,
mutta sitten hän näki yhden viimeisistä vapaista pöydistä. Siinä istui joku hiirulaiselta näyttävä tyttönen, hän oli joko hylkiö tai sitten uusi kasvo, koska kyllä yleensä kaikilla oli jotain seuraa kun he söivät, oli sitten cheerleader tai nörtti.
Kuitenkin tyttö istui pöydässä yksin ja katseli hiukan ujosti välillä ympärilleen, tökkien soppaa lusikalla, pikkasen surkuteltava näky... Juuri sellainen johon sopii mennä kiusaamaan, eikös niin?

Vakain askelin käveltiin kohti äärioikealla olevaa viimeistä pöytää jonne oli parin metrin matka, sen taittumiseen ei mennyt edes kauaa ja hän laski eväänsä pöydälle, suoraan Wendyn eteen, vasta sitten pinkkipää istui.
Kyynerpää nojasi pöydän tasolle ja pää nojasi kämmeneen, katse kierteli hetken aikaa arvioivasti Wendyssä. Lamian Asukokonaisuus varmasti oli aika silmiin pistävä, samoin kampaus ja meikki.
''Oletko sinä uusi täällä?'' friikki kysyi ilman mitään tahdikkuutta tai ennakkovaroitusta, hänen sointuvassa äänessä oli ranskalaista aksenttia, omenasta haukattiin palanen ja katse Wendyssä.

//Joo tuli hiukan tönkkö:'3

Wendy oli huomannut ruokalaan saapuneen hieman omituisesti pukeutuneen tytön, ei sillä ettei omituisesti pukeutuneita olisi ollut useampi, ei Wendy itsekään ollut niin muodikas vaikka hänellä olikin tänään hieman tavallisempi asu kuin yleensä. Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä tuijottamaan outoa tyttöä vaan keskitti katseensa takaisin soppaansa.

Wendy ei osannut odottaa että tämä omituinen ilmestys tulisi hänen pöytäänsä. Eihän vapaita pöytiä varmasti montaa ollut, mutta Wendyllä ei käynyt mielessä että kukaan tulisi istumaan hänen viereensä.
Siinä tämä outo tyttö kuitenkin oli, iski tarjottimensa Wendyä vastapäätä ja istuutui siihen. Hetken päästä tyttö jo tiedusteli oliko Wendy uusi oppilas.
"Oon joo. Kolmas päivä", Wendy sanoi kohottaen katseensa hetkeksi sopastaan.

Wendy halusi toki uusia ystäviä, mutta hän oli aina aluksi hieman varuillaan, hän ei kyennyt tavalliseen smalltalkiin aivan samalla tavalla kuin muut nuoret, tyttö pelkäsi koko ajan lipsauttavansa jotakin Natesta ja se murskaisi suuren osan Wendyn elämästä kertaheitolla.

Hän tapitteli silmät sirillään tätä uutta tyttöä, toinen ei vaikuttanut mitenkään erikoiselta, mutta hän jos joku tiesi, ettei ulkonäkö todellakaan kertonut ihmisen todellista luonnetta.
Brunette tyttö kertoi tämän olevan hänen kolmas päivänsä astonissa. Toisen olemus oli ylivarovainen sekä jäykkä, eikä se varmankaan johtunut jännityksestä?
Tai mistäs sitä ikinä tiesi eikä Aston ollut välttämättä kaikista helpoin paikka uudelle oppilaalle, mutta heti kun sai yhdenkin ystävän niin kaikki oli kunnossa.

''Entäs mikä on hiirulaisen nimi?'' Friikkityttö hymyili ja avasi samalla sämpylän rapisevaa käärepaperia, jonka sitten rypisti vierelleen, se tosin suoristui suurimmista rypyistä heti Lamian käden siitä irrottua.
Tämä tarkisti mitä kaikkea siinä oikein oli ja noukkaisi sitten juustosiivun pois vasta sitten se pääsi testin läpi ja Lamia haukkaisi palasen, kääntäen taas katseensa Wendyä kohden vastausta odotellen.

Tyttö näytti empivän, kuin miettien uskaltaisiko nimeän kertoa pinkkipäälle, joten hän otti ensiaskeleen kertomalla oman nimensä, ''Minun nimeni on Lamia Beaudelaire, kolmosluokkalainen friikki'' ja taasen hymyiltiin hiukan.
Aksentin lisäksi, tuo kummajainen puhui jatkuvasti kirjakieltä.

Kummajainen näytti selvästi tutkiskelevan Wendyä tarkasti, mikäs siinä, olihan Wendy uusi koulussa ja ihmiset olivat uteliasta sakkia. Pinkkihiuksinen tiedusteli Wendyn nimeä ja keskittyi sitten leipänsä kääreisiin ennen kuin Wendy ehti vastata tämän kysymykseen.
Tyttö sai leipänsä nopeasti ojennukseen ja ehti esitellä itsensä Wendylle ensiksi. Wendyn kulmakarvat kohosivat sanan 'friikki' kohdalla, mutta ne laskeutuivat yhtä nopeasti kuin nousivatkin.

"Vai hiiru", Wendy naurahti pienesti, häntä ei oltu varmaan koskaan ennen kutsuttu hiirulaiseksi, hän oli ennen raskauttaan se joka kutsui muita hiiruiksi. Toisaalta, asiat olivat hieman muuttuneet.
"Madison Ferrara. Mutta kaikki kutsuu Wendyksi", Wendy esitteli itsensä Lamialle ja maistoi sitten hieman soppaa, se maistui yhtä pahalta kuin näyttikin. Hän lykkäsi soppalautasen hieman kauemmaksi itsestään ja alkoi kuoria banaania. Se sentään maistuisi hyvältä, sen tiesi jo ennestään.

"Niin joo ja olen valitettavasti vasta ykkösellä", tyttö virnisti ja haukkasi ison palan banaanistaan.
Harvat uskoivat Wendyä kun hän kertoi olevansa ykkösellä ja 16 -vuotias, tyttö vaikutti itseään vanhemmalta, varsinkin jos seurassa oli ihmisiä jotka olivat häntä enemmän kuin 5 vuotta vanhempia. Ikäistensä parissa Wendy sopeutui melko hyvin joukkoon, onneksi.

Lamia katseli perusilmeellään Wendyä ja tämän vaihtelevia ilmeitä. Eikö toinen tiennyt täällä vallitsevistä klikeistä? Jos ei niin se voisi kostautua tytölle jossain vaiheessa, mutta eiköhän tuo ruskeahiuksinen hiirulainen saisi karun totuuden selville piakkoin.
leivästä tehtiin selvää hitaasti, mutta varmasti pienillä puraisuilla.

''No hiirulaiselta sinä ainakin näytät, jos minuun verrataan...'' Hän sanoi veikeästi hymyillen.
Häntä myös kiehtoi se, ettei Wendy tuntunut olevan kauhuissaan kun tälläinen friikki tuli hänelle juttelemaan, yleensä reaktio oli ''hyi helvetti,mee pois!'' tai muuta, se oli hänestä mielenkiintoista.
''Vai Wendy..'' Hän totesi.
Sämpylä tuhoutui lopulta ja saadakseen viimeisenkin palan nielaistua tytön oli avattava mehupullon korkki, pohjanmaan kautta kulaus kävi ja hän laski pullon pöydälle.

Wendyn kertoessa ikänsä, tyttö kävi läpi tarkemmin miltä hän näytti ja totesi tytön näyttävän kypsemmältä kuin useamat ikäisensä.
''Jassoo... No Wendy Ferrara ykköseltä, mistä päin olet muuttanut? Vai oletko ihan alkuperäis-San Diegolaisia?'' Jos Lamia on jotain oppinut värikkään elämänsä aikana niin yksi asia oli, että tieto on valtaa.
Vaikkei todellisuudessa välittäisi ollenkaan, niin aina kuitenkin kannatti tietää jotain mistä tahansa.

Wendy katsoi veikeästi hymyilevää Lamiaa joka oli juuri ilmoittanut että Wendy näytti hiirulaiselta toiseen verrattuna.
"No se varmaan on totta", tyttö naurahti ja haukkasi uuden palan banaanistaan. Wendyn katse pysähtyi hetkeksi toisen hiuspehkoon, mutta pian hän alkoi vilkuilla ikkunasta ulos, pihalla oli jonkin verran porukkaa.

Tytön katse kiinnittyi erääseen komeaan nuorukaiseen, Wendyllä ei ollut hajuakaan kuka tämä oli, mutta toinen käveli rehvakkaasti koulun pihan poikki, tyttö ei voinut olla katsomatta tämän perään. Ilmeisesti kyseessä oli joku koulun urheilijapojista, tai ainakin sellaiselta nuorukainen näytti.
"Onko täällä yhtään kelvollisia jätkiä?" Wendy tiedusteli kummajaistytöltä hieman pirullinen virne naamallaan.

"Baton Rougesta. Se on Louisianassa", Wendy vastasi Lamialle tämän kysymykseen.
"Isä on kyllä täältä kotoisin, siksi palasimme tänne", Wendy jatkoi korostaen huomaamattaan isä -sanaa hieman ivallisesti.
Wendy haukkasi viimeisen palan banaanistaan, joi maidon lasistaan ja pyyhki pienet maitoviikset pois huvittuneen näköisenä.
"Entä itse? Oletko ihan San Diegosta kotoisin?" Wendy esitti vastakysymyksen Lamialle.

Seuraavaksi jututstelun lomassa tyttö kävi punaisen omenansa kimppuun ja jokaisella puraisulla kuului pieni ''crunch''-ääni palan irroittua kiinteästä ompusta.

Harmaan hiirulaisen katse eksyi jonnekin, eikä ollut vaikeaa etsiä minne, tai pikemminkin kehen toisen silmät nauliintuivat.
''En tiedä, oletko jo tietoinen tämän koulun klikki-järjestelmästä?'' friikki kyseli tytöltä vaikka se oli oikeastaan aika selvää, ettei tai sitten sillä ei ollut väliä tälle uutukaiselle.
Ennen vastausta Wendy ehti esittää hänelle oman kysymyksensä, "Onko täällä yhtään kelvollisia jätkiä?"
Luultavasti muutama, mutta ne on aika kiven alla, varattuja tai homoja,- kuului vastaus ja hän hymyili hiukan ilkeästi.

Hmm..Baston Rougesta? Missäs sellainenkaan taas oli, jassoo, jossain Lousianan rämeissä luultavasti, vitsailtiin mielensä sisällä.
Isä-sana aiheuttu lamialle aina kylmiä väreitä. Hän oli niin kiitollinen vaikka sitten Jumalalle, tai Paholaiselle, ihan sama, että hänellä ei enää ollut isää, tai äitiä.
Tai ainakaan sellaisia jotka hänellä oli vuosia sitten. Daisy oli hänen perheensä, samoin Ronnie ja tottahan toki myös hänen rahansa.
''En lähimailtakaan! Olen kotoisin Kanadasta..'' Hän totesi ja etsi katseellaan roskista jonne voisi omenan tröntin viskaista, kun lähtisi poispäin.

Toinen tiedusteli Wendyltä oliko tämä kuullut koulun klikkijärjestelmästä. Wendy nyökkäsi pinkkipäälle.
"Oon joo, mutta se ei kauheesti merkitse mulle mitään. En mä oo ite niin erityinen et kuuluisin mihinkään näistä hienoimmista klikeistä, oon vain tavis. Mut se on ihan jees, mä en suostu siltikää sorsittavaks", Wendy ilmoitti mielipiteensä napakasti.
Tyttö ei todellakaan suvainnut jos joku kävisi hyppelemään hänen nenilleen, hän keksisi tavan antaa takaisin kaksinkertaisesti.

"Jos joku on varattu, se ei luonnollisestikaan ole este vaan hidaste", tyttö virnisti hieman pirullisesti. Wendyn pojan isä Max oli varattu niihin aikoihin kun Wendy iski tähän silmänsä, ja lopultahan siinä kävi niin että Wendy Maxin sai, vaikka sai myös huomata ettei mies oikein ollut vaivan arvoinen.
"Homoista saa taas yleensä hyviä ystäviä, paras ystäväni Baton Rougessa oli homo. Välillä on vähän ikävä Louisianaan, sinne jäi kuitenkin suuri pala perhettäni", Wendy sanoi hiljaa.

"Vai Kanadasta? Mikä sut sieltä tänne lennätti?" Wendy tiedusteli toiselta tämän kerrottua että on Kanadasta kotoisin.

Toinen vaikutti erikoiselta henkilöltä, enempää hän ei osannut sanoa.
'Hoo, vai silleen.. Mutta, varo vaan, täälläpäin se menee aika äärimmäisyyksiin..Ja tiedätkö, epäilen tuota jälkimmäistä, sillä jos alat hyppimään tiettyjen kuuluisuuksien nenille, he repivät sinut kahtia, enkä ollenkaan liioittele.''
Virnistys huulillaan ja sinisilmät tuikkien.
Kellään jotka olivat keskustelun kuulleet, ollut varmastikkaan epäilystä keistä kuuluisuuksista tyttö puhui.

Ensimmäisinä mieleen varmasti tulivat M.A McAllister sekä tietty suosittu nelikko.

Vai pelkkä hidaste? Ohho, tytössä taisi olla jotain muutakin kuin pelkkää harmaata hiirulaisuutta, mutta sillä ei pitkälle pötkittäisi, hän vain kerjäisi verta nenästään.
Lamia tulisi nauttimaan päivästä jona näkisi Wendyn pillahtaneena itkuun astonin julmimpien naikkosten juorujen alla.
Hyi häntä, mokoma sadisti.
Plah,bah toinen vain selitteli jotain, mistä ei tulisi olemaan friikille mitään hyötyä.
Mikäkö hänet Kanadasta ajoi San Diegoon?
''No, halusin muuttaa lämpimämpään..'' Hän sanoi virnuillen.

"No, sit täytyy vaan hankkia itelle suojakilpi joka menee kappaleiks mun puolesta", Wendy virnisti ja muisteli lämmöllä entistä parasta ystäväänsä Frankia. Poika oli suojellut Wendyä aina viimeiseen asti, Frank oli pari kertaa jopa joutunut hakatuksi kun tämä oli puolustanut Wendyä tytön sekoiltua.
"Ei sillä että edes tietäisin näitä koulun kuuluisimpia vielä, eilen huomasin erään blondikaksikon repivän toisiaan hiuksista pihalla, ainoa tapahtuma johon kiinnitin liiemmin edes huomiota", Wendy naurahti.
"Vahvimpia puoliani taitaa olla että mä en loppujen lopuksi välitä muiden jutuista, annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei mulla edes ole mitään menetettävää, joten miksi vaivautua murehtimaan", tyttö jatkoi virnistäen.

Toinen ilmoitti muuttaneensa San Diegoon lämmön vuoksi, Wendy tuhahti.
"Lämpöä olet varmaan saanutkin, olet kalpeampi kuin jauho", tyttö virnisti toiselle katsoen tämän ihonväriä.
Wendy laski kyynerpäänsä pöydälle, laski päänsä käsiensä varaan ja tapitti Lamiaa pieni hymynkare kasvoillaan.
"No, onko sulla paljon kavereita täällä?" Wendy tiedusteli täysin normaalilla äänellä vaikka epäilikin ettei tyttö ollut kovin suosittu koska tämä oli tullut yksin syömään.

''Joo, toihan oli hyvä idea. Varmasti jossain antiikkiliikkeessä myydään vanhoja ritarinkilpiä'' Sanottiin hiukan pilkkaavaan sävyyn vaikka friikki varsin hyvin tiesi mitä tuo tavis oli tarkoittanut kilven hankkimisella. Mutta ilmeisesti toinen ei tiennyt, että ei kyllä saisi sellaista kovin helpolla. Ainakaan ketään urhilijaa..
''Joo, en tarkoita ihan sellaista repimistä..'' Lamia hymyili julmasti.
Vai toinen ei oikein välittänyt asiasta. No,saisi nähdä kuinka kauan sitäkin kestäisi, hän melkein toivoi brunetten tekevän jotain tyhmääm kuten vikittelisi jonkun cheerleaderin poikaystävää. Sitä miten hiirulainen selviytyisi kyseisestä hornankuopasta, olisi niin kiva seurata!

Lamia ojensi siroja käsiään eteenpäin tarkastellen niitä, jos jossain Wendy oikeassa niin siinä, että friikin iho tosiaan oli valkea kuin jauho. ''Noo, ei ne suunnitelmat ihan pitäneet.. Aurinko polttaa.'' Hän vastasi virnuillen.
''Kavereita?'' Pinkkipää mietiskeli hetken aikaa ja vain ainoastaan Daisyä. Tuo scene-tyttö oli ainut jolle oli avannut sydämensä. ''Vaan yksi ja se on ihan riittävä määrä'' vastattiin lopulta.

Wendy tyytyi nyökkäämään neutraalilla ilmeellä toisen höpistessä antiikkikaupoista. Hän kyllä varmasti löytäisi koulusta itselleen poikapuolisen ystävän tai jopa poikaystävän joka olisi halukas auttamaan häntä. Poikaystävää hän ei välttämättä edes tällä hetkellä tarvinnut, mutta ystäviä hän tarvitsi aina.
Vaikkei Wendyllä ollut heikko luonne muutenkaan, äitiys oli tehnyt hänestä paljon vahvemman ja jopa jollakin tapaa kovemman ihmisen, hänen oli suojeltava itseään parhaimmalla mahdollisella tavalla suojellakseen Natea, poika tarvitsi äitiään. Ei olisi mitään mitä Wendy ei poikansa puolesta tekisi.

"Niin se polttaa... Vähän kuin tuli, hyvä renki mutta huono isäntä", Wendy sanoi katsellen toisen kalpeaa ihoa. Wendy ei itsekään ollut kauhean ruskea, muttei hän kyllä ollut jauhoissakaan kylpenyt.
"Yksi? Vai niin", tyttö sanoi friikin kerrottua että tällä oli vain yksi ystävä. No, jos toinen ei tarvinnut enempää...
"Onko sulla perhettä vai yksinkö asustelet?" Wendy uteli pinkiltä tapaukselta, hän halusi tietää lisää tuosta oudosta tyypistä, Wendy oli varma että tällä oli jotain piilossa kuoren alla.

Wendylle oli kuitenkin käynyt selväksi ettei toinen ollut mukava vaan tällä oli aika ilkeä luonne. Wendy ei pitänyt ilkeistä ihmisistä, mutta sellaisiin oli kuitenkin hyvä tutustua, kaiken varalta.

''Joopa joo.. Ja kyllä vaan, mutta se henkilö onkin ainut ketä minä tarvitsen.'' Friikki vain totesi hymyillen hiukan vinoon ja laski kätensä takaisin pöydälle.
Seuraava kysymys iski. Sillä se koski hänen perhettään, hän katseli hiukan vakavemmalla katseella Wendyä. ''Ei ole perhettä, ainakaan virallista sellaista.. Vanhemmat on kuolleita.. Siitä on jo parisen vuotta.'' Pinkkipää oli kovin salamyhkäistä sorttia. hän ei kertonut itsestään varsinaisesti paljon mitään ja hänen ilmeensä sekä äänenpainonsa olivat aina sitä luokkaa, ettei voinut tietää puhuiko hän edes totta vai ei.
Mukava Lamia osaisi olla, mutta tämän tytön mukavuuden ansaitakseen piti tehdä paljon töitä. Liikaa tyttö oli kärsinyt siitä miten läheisetkin ihmiset voivat pettää ja pahasti.

Tulen aina muistamaan vanhempani, mutta valitettavasti en niin kauhean mukavalla tavalla..

Tyttö hymyili hiukan, vahvasti meikatut kasvot olivat kuin nuken naamio ja sellainen se oli aina ollutkin, kukaa muu Astonissa ei ole päässyt näkemään tätä friikkiä ilman suojaavaa kerrosta.
Mitäs muuta tästä uutukaisesta saisi vielä puristettu tietoa? Mietittiin hiljaa pään sisällä, samalla tyttönen pyöritteli pinkkiä kiharaa etusormensa ympärillä. Katse siirtyi myös kelloon, pitihän aina olla ajan tasalla.
oijoi, oliko vasta mennyt 20 minuutia? Kylläpäs aika mateli vaikka hänellä olikin uhri hiillostus-uunissa, Lamialla olisi vielä 15-20 minuuttia aikaa, ennen kuin tunti alkaisi, lounastunteja kun sai aina venutettua hiukan.

Toisen kerrottua menettäneensä vanhempansa Wendy nyökkäsi myötätuntoisesti.
"Ahaa, olen pahoillani", tyttö sanoi neutraalilla äänellä, häntä ei kauheasti liikuttanut oliko toisella vanhemmat vai ei, mutta voisihan sitä aina pahoitella toisten poismenoa.
Wendy ei yleensä jaksanut esittää jos hän ei pitänyt toisesta, mutta nyt hänestä tuntui että tällä tytöllä oli pinnan alla jotakin muuta, ehkä hänen käyttäytymisensä oli kuori jollekin...
Wendyllä oli aika hyvä ihmistuntemus, hän osasi nopeasti sanoa minkälaisesta ihmisestä oli kyse, ihan muutaman lauseen perusteella. Mutta eihän tämä ihmistuntemuskaan aina ollut oikeassa. Tällä kertaa viisari vähän väpätti, Wendy ei ollut aivan varma.

Tyttö huomasi miten toinen vilkaisi kelloa hiuskiehkuran pyörittelyn lomassa, Wendykin pisti merkille että aikaa oli vielä jäljellä, ehkä hän voisi keksiä jotain kysyttävää tältä pinkkihiuksiselta olennolta.
"Onko sulla valinnaisia?" Wendy tiedusteli ihan keskustelun vuoksi.

Phyh, toinen esitti oikein myötätuntoista ihmistä.. Sääliä ei tyttö kaivannut, se sai hänen pönttönsä vain sekaisin.
Eikä toinen edes ollut pahoillaan, luultavasti oli vain vahingoniloinen pinkkipäälle, mutta sepä ei olisi mitään uutta ja ikäänkuin tuo friikki siitä välittäisi.
Hän ei halunnut paljastaa sisintään kellekään, se oli Pandoran lipas. Vain Minnie tiesi hänestä ja siinä oli tarpeeksi.
Lisäksi Wendyllä oli sellainen asenne, että jopa Lamialle teki mieli vähän kurittaa tuota uutta tyttöä.

Valinnaisiako? ''Draama, se kun on kaikista helpoin.'' tyttö sanoi vinolla hymyllään. ''...Entäs sinulla sitten?'' Olihan se tapojen mukaista udella toiselta samaa kysymystä.
Mehupullossa oli vielä hiukan juotavaa joten se kaikki kitattiin pohjanmaan kautta kurkusta alas, tyttö etsi katseellaan roskista ja kun se oli sattumalta sopivan matkan päässä, friikkityttö ryttäsi paperin pullon sisään, samoin omenan rippeet, tähtäsi ja heitti pullon kohti roskista.
Pullo osui korin reunaan ja melkein tippui väärälle puolelle, mutta se osui ja upposi juuri ja juuri korin sisälle, hehhee-virnistys huulilla.
Se oli riittävän hyvä heitto.

//Sori kun kesti, blokki ja laiskuus iski :<

"Hah, mullakin on draama. Lisäksi otin filosofian", Wendy vastasi virnistäen vaikka ei uskonutkaan että pinkkihiuksista kiinnosti hänen vastauksensa. Näemmä hänellä ja tuolla friikillä oli kuitenkin jotain yhteistä.

Wendy seurasi miten toinen heitti roskansa koriin, heitto melkein epäonnistui. Wendy oli iloinen ettei se epäonnistunut, hän oli sellaisella tuulella että olisi varmasti revennyt nauruun ja pinkkihiuksinen olisi joko loukkaantunut tai raivostunut.

Wendy oli jo aikoja sitten lopettanut ruokailunsa joten hän päätti nousta ylös pöydästä.
"Taidan viedä nämä pois ja lähteä odottamaan seuraavaa tuntia", tyttö totesi nousten ylös pöydästä. Olihan sitä kohteliasta ilmoittaa toiselle poistuvansa eikä vain lähteä sanomatta sanaakaan.

Kun hän seisoi, pieni pömppömaha oli havaittavissa. Wendy ei ollut urheilullista tyyppiä, joten raskaus oli jättänyt häneen pienet jälkensä. Maha ei kuitenkaan ollut mikään hirmuinen, joten ei sitä kukaan osannut ajatella jäänteeksi raskaudesta, jollei tiennyt Wendyn lapsesta.

Ah, heillä olisi siis sama valinnaisaine, eipä sillä tosi mitään väliä olisi friikkitytölle kuten Wendy oli arvellutkin.. Eiväthän eri luokkalaisilla ollut samaan aikaan valinnaiset, kuinka olisikaan kun tunnitkin olivat eri aikaan?
Parempiakin heittoja oli heitetty, mutta samalla voitiin näyttää myös hiukan huonommalta kuin oikeastaan olikaan sillä se antaisi vain lisäpotkua luuloille, ettei hän kyennyt mihinkään..erikoiseen.
Tyttö siis voihdoin oli lähtemässä, hyvä vain. Toisesta kun ei tuntunut varsinaisesti mitään olennaista irtoavan, muuta kuin tuo oli hämärä persoona jolla oli vähän turhankin suuret luulot itsestään. Tämä ei kauaa aston high'issa pärjäisi, sanokaa hänen sanoneen.

Mutta tosiaan, olisi aika hänenkin nyt lähteä sillä tunti alkaisi pian ja viimeksi kun hän oli ollut myöhässä opettaja oli kovin valitellut hänen käyttäytymistään ja tällä kerta hänen oli vältettävä sitä.
Ei suinkaan koska olisi välittänyt arvosanastaan, hänhän pärjäsi hyvin koulussa vaan sen takia, ettei jaksanut kuunnella kun se lihava tantta piipitti korkealla ja kimeällä äänellään. Hyrrh, ei sitä kukaan jaksaisi..
Ohho, toisella oli kumpare maha ja repsottavan paidan alta taisi näkyä muutama raskausarpi nopealla vilkaisulla, se tarkoitti yleensä kolmea asiaa; Toinen oli laihtunut nopeasti lyhyessä ajassa, lihonut nopeasti lyhyessä ajassa tai sitten tämä oli synnyttänyt.
Olkoot kuinka oli, Lamia nousi ylös pöydän äärestä ja koukkaisi reppunsa olalleen. ''No, katsellaan jos törmäillään vielä tämän vuoden puolella..'' tyttö sanoi hymy nukenomaisilla kasvoilla.

Wendy huomasi miten Lamia katsoi hänen mahaansa, toivottavasti toinen ei nähnyt liikaa, Wendy ei tahtonut että pinkkipää älyäisi että Wendyllä oli lapsi.

Seuraavalla tunnilla olisi historiaa joka oli yksi Wendyn lempiaineista, hänen onnekseen parhaillaan käsiteltiin Afrikkaa ja erityisesti Egyptiä, faaraoiden tarinat olivat mielenkiintoisia, opettajakin oli koulun miellyttävimmästä päästä.

Lamia oli myös lähdössä ja puheli jotain uudelleennäkemisestä, Wendyltä meni hieman toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos joten hän otti laukkunsa tuolilta ja nosti tarjottimensa ylös valmistautuen lähtemään.
"Joo..." Wendy sanoi nyökäten pienesti nukkemaiselle tytölle ja lähti sitten tassuttelemaan kohti tarjottimien palautuspistettä.

lyyyhyt. mutta tää taisi loppua? : D

Hän vilkaisi nopeasti miettivällä katseellaan Wendyn suuntaan kuin tarkastellen mitä toisen mielessä liikkui sillä hetkellä, josko siitä olisi sitten saanut hiukan enemmän irti.
Voi kuinka tyttö toivoikaan ettei tarvitsisi mennä tunnille vaan hän voisi luikahtaa pois koulusta ja lähteä vaikka hiukan ostoksille, nopeasti kuluvat meikit olivat loppumassa sekä hän oli löytänyt edellisenä päivänä ihanan korsettiasun erään kaupan ikkunassa, mutta kukkaroa ei ollut tullut napattua mukaan joten asia jäi ikkunaostokseksi.

Kumpaakaan ei oikeasti kiinnostanut tavata toisiaan enää, sen näki selkeästi ja se myös sopi molemmille, he eivät ymmärtäisi toisiaan, eivät välttämättä vaikka tuntisivat toisensa. Näin oli hyvä.
Jotain brunette höpisi, luultavasti vain tokaisi lyhyen vastauksen, Lamia katsahti pikaisesti olkansa taane ennen kuin lähti kävelemään kohti ruokalan ovien suuta. Nörtit tekivät ystävällisesti tilaa kun hän käveli näiden ohitse ja kermalaiset tuttuuun tapaansa katselivat häntä nenänvarttaan pisin mutta pöyristyivät kun neiti Beaudelaire aka. Mr. Mickey virnisti heille ilkeään sävyyn ja lähetti pikaiset lentosuukot.
Ja niin pinkkipää katosi ruokalan tiloista ja saapasteli kohti luokkia hiljaa hyräillen päässään soivaa kappaletta.

//voi että kun tulikin tosi laatu tekstii multa, hyi saatanaD: mutta kyllä tää oli tässä~ kiitos pelistä:3