Mä revin aivoni irti ja heitän ne seinään

- Tänne kaipaamme nico pupua med ihanan Ionan. Ja otsikko on... öh, omaa sanoilla leikkimistä, ei puhuta siitä XD -

Oscar ostui leveästi portaiden yläpäässä tuijotellen alas päin. Muihin hän ei kiinnittänyt huomiota, ei hän koskaan. Se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Friikkigootin reppu oli avoimena tuon rinnalla, käsi upposi sinne aina vähän väliä. nappasi matematiikan kirjan, heitti sen alas portaita. Se ei tippunut alas asti, seuraavana oli biologian kirjan vuoro.
Tätä oscar oli harrastanut jo jonkun aikaa. Yksikään kirja ei ollut vielä tippunut alas asti. Ja kun kirjat loppuivat kesken ei tarvinnut kuin mulkaista jotakuta ja käskeä keräämään ne. Jos ei pelkkä käsky tehonnut, sitten oscar uhkasi purra kaulan poikki. Sitä monikaan ei ottanut vitsinä, sävy kertoi miten tosissaan poju oli. Joko toteltiin tai karattiin tosi nopeasti.

Enää oli kovakantinen historian kirja jäljellä. Sillä Oscar heitti jotain itseään vanhempaa tavista.
"Kerää ne tai mä tapan sut." Ääni oli kolea, katse jäätä. Kylmän harmaat silmät vain tehostivat sitä. Oscar oli yksi koko koulun friikeimmistä friikeistä. Hänelle ei ryppyilty. Jopa pahikset saivat hänen kanssaan katsoa mitä sanoivat tai tekivät. Oscarista oli vastustamaan niitä. ja kerman kusipäistä nyt ei edes puhuttu, ne kyllä tajusivat pysyä kaukana. Jo henkensä, kasvojensa ja maineensa takia. No, mitäpä muuta tärkeää niiden elämässä muka edes oli? Jaa a, ei Oscar sitä miettinyt.

Tavis poju keräsi kaikki kiltisti ja toi kirjat Oscarin laukkuun. Peloissaan, varuillaan ja pysytellen mahdollisimman kaukana friikistä. kiitoksena Oscar sylkäisi pojan kengille.

Klikkittäytyneen käytävän läpi asteli varsin erikoinen, karmaisevakin hahmo. Rastat heilahdellen, suu mitäänsanomattomassa virneessä Iona asteli eteenpäin. Tuolla oli yllään tiukahkot, roikkuvista langanpätkistä päätellen itse tehdyt mustat housut. Housuissa oli punertavia paikkoja, sekä vasemman polven kohdalla oli suuri repeämä, joka paljasti tytön kalpeasta jalasta melkoisen osan. Paitana oli sinertävänvioletti pitkähihainen, jossa oli mustaa hämähäkinverkkokuviota ja pitkähihaisen päälle oli vedetty musta kangasrätti, jota t-paidaksikin olisi joskus voinut kutsua. Nyt paidassa oli suuria reikiä ja sen pitivät koossa useat hakaneulat. Kaulassa heilahtelivat yhteensä viidet helminauhat, joissa risteili punaisia, vihreitä ja mustia helmiä. Kaikessa kokonaisuudessaan tämä friikki oli tosiaankin erikoisen näköinen.

Ionan kasvoja koristi virneen lisäksi kevyehkö meikki. Huulille ja poskille ei ollut tehty mitään, mutta luomiväriä oli laitettu senkin edestä. Oikea silmän luomiväri oli valkeaa ja vasemman mustaa. Muutamat vastaantulijat mielellään väistivät tätä kummajaista, jonka suuri olalla roikkuva laukku paukautti muutamaa läheltä kävelijää kylkeen. Välittikö Iona? Ei pätkääkään. Päästessään rappusille, tuo näki Oscarin ja kirjojen itsemurhahypyt. Virne syveni ja paljasti tytön suhteellisen kauniin hammasrivistön, mutta itse virneessä ei ollut mitään kaunista – enimmäkseen se oli vain karmea. Pian friikin korvat tavoittivat toisen kummajaisen uhkauksen, jonka tuo saneli jollekin massavirran tavikselle. Kirjat kerättiin näköjään nopeasti pois. Varsin vaikuttavaa.

Huuliaan lipaisten myrkkysilmä asteli kohti Oscaria ja katsahti paikallaan vielä värisevää tavista.
”Miau.”, lyhyt äännähdys karkasi tytön huulilta ja tuo lähestyi vaarallisesti tärisevää pojua, joka lähti viipottamaan karkuun ennen kuin myrkkysilmä oli edes kerjennyt koskea otukseen. Hetkeksi tekaistu, harmistunut ilme nousi Ivyn kasvoille. Sitten tyttö rennosti istahti paikalle, jossa tavallinen tallaaja oli hetkeä sitten tärissyt. Pelottiko Oscar tuota? Ei. Ei ollenkaan. Poikahan vaikutti suloiselta friikiltä.

# friikkiprinsessa tuli, näki ja peloitteli.

Tavis liukeni paikalta nopeasti ja tuon tilalle ilmestyi Iona. No, eipä se Oscaria haitannut, kummallakaan ei suuremmin väliä hänen kannaltaan ollut. Tai ehkä iona kuitenkin oli jollain tasolla parempi vaihtoehto. Tai sitten ei, tyttö tuskin suostuisi keräämään hänen kirjojaan.
"Säikytit se pois, se oli huomattavasti sua hyödyllisempi." Oscar katseli tyttöä kulmiensa alta. ääni oli viattoman pikkupoikamainen, ristiriidassa tuon koko muun olemuksen kanssa. Nopeasti kasvot kuitenkin palautuivat normaaleiksi mitäänsanomattomiksi. Tai voiko kukaan muka Oscarista puhuttaessa edes käyttää sanaa 'normaali'?

No, eipä sen normaalimpi ollut pojan seurakaan, jos siihen verrattiin. Siinä he istuivat vierekkäin, kaksi friikkiä ilman minkään laisia pelokkaita katseita toisiinsa. no, muut soivat niitä heihin siitäkin edestä.
Oscar noukki taas käteensä kirjan ja viskasi sen portaikkoon. Sai siitäkin varmaan jotain omituista mielihyvää.
"Jos noi kirjat eläis, ne olis tappajia." Niinpä niin, ehkä Oscar olikin vain pikkupoika vaiheelle jumittunut kauhukakara? Ja pokémon friikkiytynyt friikkigootti poju, joka ei ymmärtänyt miksi ihmiset muka olivat parhaita. Itse hän tuli huomattavasti paremmin toimeen eläinten kanssa. Varsinkin Smithin perheen koirien kanssa.

Jälleen kirja lensi jonkun päähän, se joku käänsi katseensa ylöspäin tulistuneena. Oscar virnisti omalla omalaatuisella tavallaan, eikä tulistumisesta ollut enää jälkeäkään. Tyyppi liukeni paikalta.

Poika jätti kirjat sikseen ja keskitti katseensa paikalle ilmestyneeseen friikkityttöön, se oli samalla luokalla hänen kanssaan. Jotenkuten Oscar sen muisti, vaikka harvemmin ihmisiin huomiotaan kiinnittikään. Oikeastaan katse tyhjeni heti ja poika jäi tuijottelemaan jonnekin kauas. Hän oli poistunut elävien keskuudesta.

Oscarilla oli yllään tummanvioletti T-paita, jonka alla pitkänhihainen musta paita, ranteissa muutamia helmiä ja niitti rannekkeita. kaulassa roikkui ketjuja, housut pysyivät yllä suuri solkisella panosvyöllä ja ne housut olivat vaaleanpunaiset maastokuvioiset reisitaskuhousut. Kenkinä paksupohjaiset maiharit.

Iona käänsi katseensa Oscariin kuin hidastetussa kohtauksessa ja räpäytti yhtä hidastetusti silmiään, antaen myrkynvihreän katseensa tutkia rauhassa tätä puhujaa.
”Se olisi laskenut alleen.”, tuo totesi kepeän virneen kera ja siirsi katseensa portaiden alapäähän, jossa muutamat oppilaat tuijottivat pelokkaina kaksikkoa. Varsinkin paikalle sattuneet nörtit. Aivan kuin friikit olisivat hypänneet pian noiden kurkkuihin tai sitä pelkureiden silmät ainakin viestittivät. Ja eleet. Säikkyjä ja täriseviä. Heikkoja, tyttö totesi mielessään ja sähisi hampaidensa välistä.

Tappajakirja kommentti sai tytön naurahtamaan kuivasti.
”Ne purisivat kaikilta pään irti. Ja sitten lattia olisi veressä. Ja siinä veressä voisi tanssia.”, rastapää heläytti ja virnuili niin, että heikompia pelotti. Taas jälleen. Kirjojen lentäessä taas, päätti Ionakin ottaa ilon irti ja röyhkeästi varasti Oscarilta yhden kirjan. Se oli sattumoisin se kova historiankirja, joka kunnolla osuessaan sattuisi. Sattuisi varmasti kovasti. Tyttö tähtäsi ja viskasi kirjan, sen pyöriessä ja pamahtaessa erästä nörtin näköistä tyttöä takaraivoon. Nörttityttö huudahti, tuon lasit lensivät lattialle ja kädet nousivat takaraivolle.
”Harmi – pää ei irronnut. Olisin halunnut tanssia.”, myrkkysilmä veti taas kasvoilleen teeskennellyn harmistuneen ilmeen, katsoen friikkiä vieressään.

Pojan näyttäessä hiipuvan jonnekin rastapää katsahti tuon ulkomuotoa paremmin. Vaaleanpunaiset housut kiinnittivät eniten huomiota.
”Hattarahousut.”, Ivy totesi ja nyökkäsi housuja kohti, rastat villisti heilahdellen.

"Entä sitten?" Oscar hymähti, häntä se olisi vain huvittanut. Eikä olisi sitäpaitsi ollut edes ensimmäinen kerta, kun sellaista sattui tapahtumaan Oscarin läsnäolon takia. Poika ei jaksanut edes kiinnittää huomiotaan muiden katseisiin, niitä hän oli saanut osakseen jo lastentarhassa. Ja oli saanut kuulla, kuinka hänellä on ihastuttava isoveli. No, Ivan oli ihan kiva. ja pelasi joskus jopa Tekkeniä Oscarin kanssa.

"Joo, veri on kivaa. Olis myös kivaa, jos olis sellanen kolmipäinen kerberos lemmikkinä, sitte sille vois syöttää kaikki ihmiset. Ja mä voisin ite juoda verta." Oscar tyytyi väin murahtamaan uhkaavasti Ionan viedessä hänen historiankirjansa. Ihme kyllä poika ei ollut heti hampaillaan kiinni tuon kädessä. Sekun olisi ollut hyvinkin oletettavaa hänen osaltaan.
"Niiiiiiinpä, ois kuollu. Turha nöyristelijä, paska ihminen. Paskoja kaikki ihmiset", poju julisti nostaen keskisormensa pystyyn ja näyttäen violetiksi maalattua kynttä nörtin suuntaan.
"KUOLE SINÄ KURJA!"

Oscar katsahti hivenen kummistastuneena Ionaan tuon kommentoidessa housuja. Kasvot olivat pian taas mitään sanomattomat.
"Hattara..." Oscar toisti yrittäen käsittää. Hänen mieleensä kohosi vaaleanpunainen pilvi, poika nauroi mielipuolena.
Kuka tahansa ulkopuolinen olisi saattanut olla hyvinkin kummissaan kahdesta hattarasta puhuvasta friikistä.

Ohi kulki joku kerman tyttö suuremmin egoltaan friikkejä huomaamatta. Ei tainnut tajuta, että oli vaarallista kulkea nokkapystyssä portaita. Minihame oli typerä valinta, ajellut sääret olivat alastomat. Mikään ei estänyt Oscaria iskemästä hampaitaan lihaan. Tytön kirkuna oli korvia särkevää, Oscarin leuoissa voimaa. Veri alkoi valua pieninä noroina pohjetta pitkin. Friikki kerkesi nuolaista vain kerran, kunnes tyttö oli juossut jo karkuun. Tappaisi itsensä vielä noilla koroilla, mutta sekös olisi Oscaria haitannut.

Pojan suupielestä valui noro verta, joka ei ollut hänen omaansa.
"Se karkasi.." sävy oli huvittunut, mutta pettynyt.

”Joo! Sellanen olis kiva. Paitsi jos se suuttuis. Sitten se söis sultakin pään irti. Ja kaikilta. Ja kaikki kävelis päät kainalossa. Zombeja.”, Iona luetteli yhteen hengen vetoon ja virnisti, rastojaan taas heilauttaen mutta tällä kertaa kädellään. Oscarin huutelu nörtille sai tytön nauramaan sävyttömästi, suu ammollaan ja naskalihampaat välkkyen.
”Ehkä se saa aivovamman.”, tuo kuitenkin sanoi naureskelunsa loppuun ja kohotti olkapäitään. Aivovamma olisi ollut hauska. Mutta kuolema. Kiinnostavampi – paljon kiinnostavampi.

Friikkipojan purressa kiinni kermalaisen jalkaan meni lähes jokainen oppilas kauemmas, tytöt kiljuivat tai ainakin ne hameniekat jotka kuuluivat tämän puretuksi tulleen tytön ”haaremiin”. Ivy ei liikahtanutkaan vaan katsoi tyynesti pojan verellä mässyttelyä. Ja kun Oscarin suupielestä valui tyttösen verta, rastapää nojautui ja pyyhkäisi sen pois sormellaan. Tosin oli suuri mahdollisuus, että toinen friikki purisi nyt friikkityttöäkin. Mutta Iona purisi takaisin, aivan varmasti purisi. Tuo katsahti kuitenkin veren täplittämää sormeaan ja pyyhkäisi sen housuihinsa.

Pojun harmitellessa tytön pakenemista Iona virnisti.
”Tietysti se karkasi sottapytty.”, tuo totesi ja vilkaisi ympärilleen kuin varmistaen, ettei kukaan lähellä oleva kuulisi tytön seuraavia sanoja.
”Seuraavalla kerralla.. Minä pidän kiinni ja sinä rouskutat.”, Io nyökäytti omille sanoilleen päätään ja heti perään viskasi päätään taaemmas, rastojen lennähtäessä pois olkapäiltä.
”Tosin nyt ne väistelevät, Jaws.”, tuo lisäsi ja katsahti Oscaria, käyttäen tuosta samaa nimeä millä tunnettiin kuuluisa hai- elokuva. Itse asiassa friikissä ja kyseisessä haissa oli paljonkin samaa. Ainakin purukalusto.

Oscar murahti ärtyneenä, kun tyttö pyyhtäisi sormellaan verta hänen kasvoistaan siirtäen ne sitten omiin housuihinsa.
"Mä puren sun kaulas poikki, ei noin saa tehdä", Oscar totesi. No, se ei ollut vain uhkaus, poika oikeastaan kohottautui hieman lomittain tytön päälle ja iski hampaansa tuon kaulaan. Hän tahtoi sen vuotamaan verta, hän tahtoi juoda sitä verta. Sama se oliko toinen sitten samaa klikkiä tai ei. Vitut Oscar mistään klikeistä välitti. Vahingossa poika antoi kielensä tutkia tytön kaulan ihoa. Se tuntui pehmeäsltä, sen olisi pitänyt antaa pojun hampaille helposti periksi.

"Katotaan sitten ensi elämässä tai kyoleman jälkeen, jos metsastettäisiin yhdessä." Ei ollut niinkään tavanomaista, että tämä friikkipoika mutisi mitään tyttöjen kauloja vasten, mutta nyt sekin oli sitten koettu. Jälleen Oscar iski kiinni yrittäen saada palaa irti. Hän tahtoi verta, ja hän sai tahtonsa läpi. Kukaan ei kapinoinut pelottaville friikeille. Ei ainakaan jos henki oli jollain tapaa kallis.

Tilanteessa oli paljon muutakin Oscarille outoa. harvemmin hän edes varoitti iskevänsä kiinni. Yleensä se tuli hänelle itselleenkin vain hetken mielijohteena.

- lyhyttä ;'< -

Iona, kumma kyllä pysyi jopa rauhallisena. Ei ollut uutta, että joku uhkasi tappaa tytön tai puri tuota. Oscarista kyllä ei koskaan tiennyt.
”Yritä, yritä. Haluan yhä tanssia.”, tyttö kannusti ja ei voinut välttää muutamaa kylmää värettä, jotka johtuivat pojan kielestä. Muutama oppilas katsoi kauhuissaan friikkejä, joista toinen tuntui tappavan toisen siihen portaille kaikkien eteen. Ivyä ajatus lähinnä nauratti. Olisihan se hassua kuolla kupsahtaa keskelle portaikkoa ja pyöriä alas, verivana seuraten. Hetkeksi rastapää upposi ajatuksiinsa kun Oscar purikin uudelleen, joidenkin epämääräisten sanojen perään. Kaulasta alkoi varmasti vuotaa verta, ellei jo vuotanut – tyttö kyllä tunsi ihoaan lävistävät hampaat.

Iona siristi hieman silmiään ja nopealla liikkeellä vetäisi pojan oikean käden suunsa eteen, upottaen hampaansa tuon sisäranteeseen. Aluksi hampaiden oli vaikea saada otetta ihosta, kunnes tyttö saattoi huoletta jarskuttaa ihoa. Tuo tunnusteli hampaillaan suonia ja ihoa, valiten kohtaa josta olisi paras purra. Ei rastapää tätä kylläkään veren takia tehnyt, vaan ei halunnut jäädä noin vain alistettavaksi ja jonkun puruleluksi.

Ivy käänsi hieman rannetta ja sitten puri hampaansa tiukasti ihoon, josta seurasikin että ohut, vaalea iho lävistyi. Kuumia pisaroita punaista verta valui friikin huulille ja suuhun sekä hieman suupieliinkin. Suussa alkoi maistua rautaiselta. Hassulta. Veriseltä. Oiva huomio.
”Kaipaat sokeria.”, tyttö totesi tyynesti hampaidensa välistä, mutta liikautti kuitenkin hieman päätään.

Oscar murahti jälleen, se oli hänelle hyvinkin luontainen, pinttynyt, tapa. Poika sai ihon lävistettyä hampaillaan ja nuoli nyt ahkerasti verta tytön kaulalta. Hän ei tahtonut päästää tippaakaan karkuun ja sotkikin huomattavasti. Kasvot olivat täysin veren tahrimat, suussa maistui tuo huumaava maku. Oscar nautti tilanteesta, vaikka olikin ennen kuulumatonta, ettei hampaiden välissä oleva saalis edes yrittänyt pysistellä pakoon. No, eipä Oscar olisi sen puoleen tyttöä hampaistaan päästänytkään. Tuo maistui taianomaiselta, Oscar nautti verestä.

Oscar tunsi, kuinka tyttö kuljetti hänen ranteensa omiin hampaisiinsa, eikä vastustellut. Tyttö halusi vastapalveluksen, eikä poika ihme kyllä sitä toiselta kieltänyt. Hän ei pelännyt kipua, eikä sen puoleen omaa vertansa. Käytävällä vallitsi ainakin Oscarin nenään voimakas veren rautainen tuoksu. Hän ei todellakaan valittanut siitä yhtään.

"Hattarassa olis paljon sokeria", Oscar totesi varsten tytön kaulaa. Hän kohotti ´veren tahrimat kasvonsa ja nuolaisi huuliaan. Poika vapautti ranteensa tytöltä ja nuolaisi sitä itse.
"Totta, hieman on laihaa..." No, pitäisi kai aloittaa kunnon kuuri, paljon sokeria ja niin.

#aww. osku & io on sulosia. ::’ D

Iona naurahti pakostikin, kuitenkin vasten pojan rannetta. Tuon ote oli hieman hellempi jopa nyt, mutta veri lorisi silti tytön suuhun kuin lavuaariin.
”Hattarakuurille. Joka päivä hattaraa. Sitten olisit hattarasta tehty. Ja sinut syötäisiin.”, rastapää virnisti ja pian huomasikin menettävänsä ranteen. Hieman ärsyyntynyt, kissamainen sähinä kohosi tytön kurkusta ja tuo nyhti itsensä myös kauemmas. Ei rannetta, ei kaulaa – that’s it.

Ivy nuolaisi kämmentään ja pyyhki veristä kaulaansa, vaikkei se mitään auttanutkaan. Veritahrat vain levisivät ja nyt myös kämmen oli veressä. Hyvähyvä. Tyttö siirsi katseensa ohi menevään nörttiin, jolla oli puhtaan valkeat kangashousut. ”Vahingossa tapahtunut horjahtaminen” ja pojan housujen lahkeet olivat veressä. Tyttö virnuili ja räpytteli myrkkyisiä silmiään, katsahtaen käsiään. No eivät ne paljoa puhdistuneet, mutta hauskaa se oli ollut.

Koko verituokiota seuranneet oppilaat näyttivät yhä kauhistuneilta ja osa lähti helpottuneina tunnille. Siitä Iona keksikin miettiä, mikä tunti oli vuorossa seuraavaksi. Kuvaamataidon valinnainen. Tyttö siirsi katseensa Oscariin ja muisteli, että tuokin oli myös kuvaamataidon valinnaisryhmässä. Virneen kera rastapää kompuroi pystyyn ja katsoi ”friikkikaveriaan”, jonka rannetta oli juuri kurittanut hampaittensa kera.

”Tunti. Piirtämistä. Aiotko nostaa hattarakuuri- kehoasi ylös siitä?”, Ivy kysyi ja kallisti päätään.

- Jep♥ -

"Kukaan mua syö, mä syön kaikki. Kannibaalihattara." Poika suoristi vaaleanpunaisten housujen verhoamia jalkojaan ja katseli ympärilleen. Kukahan saisi kerätä hänen kirjansa seuraavaksi?! Kylmän harmaat silmät metsästivät sopivaa saalista lähietäisyydeltä. Harmikseen hän ei saanut kiinni ketään varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Oscar nauroi kolkosti, pahaenteisesti kun Iona onnistui sotkemaan viattoman nörtin vereen. Poikaa se ei haitannut yhtään, huvitti senkin edestä. Oli harvinaista, että muiden tekemiset miellyttivät Oscaria. Todella harvinaista.
No, tyttö ei saanut käsiään puhtaaksi edes valkoisiin housuihin, mikä oli ollut ihan oletettavissa. Kai Ion oli vain tyydyttävä normaaliin käsien pesemiseen vedellä.

Iona kampesi itsensä pystyyn, Oscar murahti ja napsautti sormiaan osoittaakseen jollekulle avuttoman oloiselle teiniangst emolle portaikossa lojuvia kirjojaan. "Nouki ne." Luultavasti veren tahrima friikki oli tarpeeksi uskottava, jotta toinen toimi sanojen mukaan kapinoimatta. No, siihen oli saanut tottua, hänelle harvemmin sanottii ei.

"Ehkä, ehkä en", poju tokaisi viileällä sävyllä verisiltä huuliltaan. Ei hän tietenkään jättäisi väliin kuvaamataitoa, joka kuitenkin oli yksi hänen lempiaineistaan. Sai friikkipoikakin rauhoittua hetkeksi ja purkaa tunteensa paperille. Toteuttaa itseään.

”Ha-ha-ha. Sitten ne kuolisivat hattaran ympäröimänä. Makea kuolema.”, Iona teeskenteli alkuun naurua ja sanan ”makea” kohdalla lipaisi huuliaan. Tuo vilkaisi sitten Oscarin uhriksi joutunutta angstiteiniä, joka keräsi kirjat nopeasti ja sitten ohitti molemmat friikeistä nopeasti. Tyttö heilautti päätään angstin suuntaan ja rastat heilahtelivat iloisesti. Välillä tuntui, että mokomat olivat kuin eläviä lonkeroita. Niin kuin Meduusalla oli ollut.

Pojan puhuessa viileästi friikki kohotti olkiaan. Ei tuo alkaisi ruikuttaa tai anella Oscaria mukaansa. Iona paransi laukun asentoa taas olallaan ja lähti kävelemään kohti oikeaa luokkahuonetta. Tuntikin taisi olla alkanut juuri. Tosin eipä myöhästyminenkään mitenkään tyttöä haitannut. Se olisi ihan hyvästä, jos opettajan valitsema aihe olisi typerä. ”Piirrä kukka” tai ”piirrä talo”. Tylsää, tylsää ja tylsää. Ivy tuhahti ja laahusteli kohti ovea, muutaman muun oppilaan rynniessä tuon ohi mutta sopivan välimatkan päästä.

# lyhyehkö, mutta Oscar saa raahata hattaraperseensä Ionan mukaan. :' D

- vastaan kaulan katkasunki uhalla x> -

"Raaka ja sokerinen", Oscar vielä heitti ilmeetömästi, värittömästikin. Poika ei vaivautunut avuliasta emoa kiittämään, eikä tuo varmaan sitä ollut odottanutkaan. Omaksi onnekseen ei alkanut tivaamaan, ei uskaltanut. Ja hyvä niin.
Tyttö otti ja teki lähtöä, huokaisten Oscarkin veti laukkunsa vetoketjun kiinni ja heitti tuon selkäänsä nousten jaloilleen.

Pojalle ei ollut enää niinkään ongelmaksi kävellä korkeapohjaisilla maihareillaan, vuosien aikana siihenkin oli oppinut. Oscar laahusti hiljaa tytön perässä kohti kuvaamataidon luokkaa. Tuhahti halveksuen muutamalle tunnille kiirehtivälle oppilaalle. Säälittäviä otuksia, syödä tuollaiset pitäisi. Aamu- tai välipalana, mieluiten.
"Jos nyt on joku tylsä aihe, niin mä puren opettajalta sormen poikki." Ja jos nyt olisi se typerä sijainen, joka antoi heille tehtäviä kuin esikoululaisille, lentäisi veri ja tippuisivat päät.

Iona vilkaisi vaistomaisesti olkansa yli, rastojensa alta ja huomasin Oscarin seuraavan. Hyvä hyvä. Tuo käveli hitaasti luokkaan, kuin aave ja katseli ympärilleen. Takapenkin pulpetit olivat hyviä, mutta nyt niissä istui kaksi uutta oppilasta. Uutta siksi, että nuo olivat tavis- klikkiin kuuluvia, eivätkä tienneet järjestyksestä mitään. Friikki murahti kurkustaan ja asteli pulpettien luo, painaen toiselle niistä kätensä. Tavistyttö ja tuon kaveri näyttivät hämmentyneiltä.
”Siirry tai äitisi ei tunnista sinua, kun palaat kotiin.”, rastapää sihisi ja lipoi huuliaan kuin nälkäinen peto, joka odotti vain ahdistetun saaliinsa syömistä. Tyttö lähti karkuun kuin rakkikoira; häntä koipien välissä, ystäväänsä uikuttaen. Kahden paikan näin vapautuessa saattoi Ivy istahtaa toiselle niistä ja laskea laukkunsa maahan. Tuo nojautui kyynärpäillään pulpettiin, katsoen taululle päin.

Käsi täristen sijainen kirjoitti päivänaiheen taululle. Kirjain kirjaimelta muodostui sana ”tunne”. Sitten ruskeahiuksinen, silmälasipäinen nuori nainen selitti hiljaisella äänellään, että jokainen piirtäisi valitsemansa tunteen paperille. Surua, iloa, vihaa, kipua.. Mitä vain halusi. Iona kohotti leukaansa ja seurasi arvioivasti kuinka sijainen jakoi papereita. Friikin kohdalle päästäessä opettaja tuntui vetäytyvän vielä pienemmäksi, laittaen paperin pulpetille. Ivy sihisi ja napsautti hampaitaan yhteen ilmassa. Kun paperit oli saatu join kuin jaettua, jokainen aloitti työn. Tai no melkein: suurimmat meikkipellet hihittelivät ja muokkailivat meikkiään, emot angstasivat pulpetti ringissä ja vertailivat lusikalla viilleltyjä ranteitaan sekä nörtit piirsivät tietokoneita, jotka joko hymyilivät tai niissä luki sitten ”ERROR”.

Iona lipaisi alahuultaan ja nappasi penaalin laukustaan, vetäen esille mustan tussin. Tyttö alkoi hahmotella hirsipuuta ja siinä roikkuvaa tikku-ukkoa. Kuvajaisen vierelle ilmestyi päätön mies, naisen puolikas, tekstejä ja muita normaaleja ihmisiä hirvittäviä hahmoja. Mustan keskelle väriä toi punainen, jota oli roiskunut paperille holtittomasti. Kuin veripisaroita. Ivy virnuili ja jatkoi taideteoksensa tekemistä, roiskuttaen punaista ja taiteillen mustalla.

Oscar tuutui vain tuhahtaamaan kun Iona uhosi tavis tylleröille. Sama se pojulle oli tuliko siinä ruumita vai ei, kun paikkoja vallataan.
Nälkäisen ja verisen pojan harmiksi tytöt luikkivat karkuun ihan suosiolla. Hän olisi niin mielellään vielä jatkanut ruokailuaan...
No, kaikkea ei voinut saada vaikka kuinka olisi tahtonutkin, jopa Oscar ymmärsi sen.

Oscar istui mukisematta, mutta myös kyselemättä, vapautuneelle paikalle heittäen laukkunsa lattialle ja jalkansa pöydälle. Kylmän harmaa katse seuraili poissaolevan tuntuisena sijaisen tärisevää kättä. Tunne, vittu. Mikähän oli pojan vallitseva tunne juuri nyt? Tai ehkä parempi kysyä, voitiinko nälkä määritellä tunteena? No, murhanhimo oli sitä ainakin. Tai niin Oscar ainakin uskoi.
No, niin näytti uskovan Ionakin, mitä tuon työstä nyt sai selville.

Poika itse kaivoi laukkunsa syövereistä nuhruisen ja reikäisen nasu-penaalinsa ja sieltä pisimmilläänkin kymmenen senttiä pitkän lyijykynän. Poika rupesi hahmottelemaan paperilleen viivoilla muutamia hahmoja ja hautausmaata. Niin klisee, että oikein oksetti. Ja silti se oli jotain niin pakollista. Taivaan valtasivat ihmissyöjä feeniksit, läheisessä lammessa kanteleitaan ja harppujaan soittivat silmättömät seireeni naiset. Muutama zombie repi auki miehensä haudalla vierailevan vaimon vatsaa ja nauttivat ravinnostaan. Oscar tahtoi maalata lammen veden verestä punaiseksi. Hän tahtoi kuvaan paljon verenpunaista. Ja silti alareunassa orpona ruohoja järsivä nappisilmäinen pupu oli varmasti väriltään vaaleanpunainen.

Paperille ilmestyi hirsipuun, veriroiskeiden, päättömän miehen ja naisen puolikkaan lisäksi kauhistuneelta näyttävä tyttö, jolla ei ollut toista kättä. Muutamia muita teurastettuja ihmisiä ilmestyi ja lopuksi kuin musta pyörre piirrettiin paperin keskelle. Näytti kuin kaikki muut piirustukset ja tekstit imaistaisiin juuri siihen pyörteeseen. Iona kaivoi rähjäisestä, mustasta penaalistaan hopean tussin ja luonnosteli pyörteen keskelle rastapäisen likan. Ivyltähän se näytti, paitsi oli laihempi, eri tavalla pukeutunut ja niin edespäin. Rastat vain yhdistivät piirtäjää ja piirroksen mitään sanomattoman näköistä, pelottavan tyyntä tyttöä jolla oli toisessa kädessään anatomisesti oikeanlainen sydän. Hieman verta punaisesta tussista ja työ oli valmis kaikessa kauheudessaan.

Rastapää vilkaisi taululle ja käänsi työnsä ympäri, napaten lyijytäytekynän kirjoittaen nimensä. Iso I, paksu mustattu O, isohko N ja pieni persoonallinen A. Persoonallinen K ja nopeasti hutaistu ’itty’. Tadah – allekirjoitus ala Ivy. Tuo käänsi työn uudelleen ympäri ja vilkaisi Oscariin päin, mittaillen katseellaan tuon työtä.
”Kaunis.”, sana muodostui tyttösen huulilla, niin ettei sitä voinut kuulla tai ”normaalisti tajuta”, ellei sitten yksinkertaisesti vain lukenut suoraan huulilta.

- kyllä tää muuten edistyy!! XD "Oscar... naaaaaaaah~ vesi loppu! *kipsuttaa täyttämään lasia* mnah, jatkuu! *puhelin soi* -

Oscar virnuili tytön työlle. Siinähän sitä tunnetta riitti ihan tarpeeksi kerta annoksena. Friikkipoika ei edes tahtonut nähdä yltiö siirappisia rakkaustöitä, mitä varmasti kyllä olisi riittämiin.
Oscar murahti Ionan kommentille, miltei sortui näyttämään kieltään. Hillitsi kuitenkin itsensä lopulta ja nousi ylös laahistaen hakemaan peitevärit, jotta saisi työnsä loppuun. Hän tahtoi kunnolla suttuisen lopputuloksen.

Samalla reissulla poika metsästi itselleen siveltimen ja kuppiin vettä. Viimein hän pääsi tarvikkeineen takaisin paikalleen ja alkoi sutia suuremmin välittämättä ylittyivätkö rajat vai eivät. Sehän oli loppujenlopuksi hänen tunteensa. Ja täysin turha kysyä mitä se sitten loppujen lopuksi esitti. Siinä tapauksessa poika varmaan purisi jotain irti. Tai purisi kyllä varmasti muutenkin.

Kun poika sai maalauksen mielestään valmiiksi hän kaatoi vedet reilusti paperin päälle.

Iona seuraili rauhallisesti Oscarin tekemisiä, vaikka kohottikin kulmiaan hieman hämmentyneenä kun näki tuon kaatavan vedet työlle. No tapansa kullakin. Kuitenkin valmiita piirustuksia keräämään tullut sijainen oli kauhuissaan. Naisen kurkusta pääsi pieni älähdys ja tuo käveli pelokkaasti friikkien luo.
”Miksi sinä pilasit sen?”, nainen piipitti ja painui matalaksi. Iona sihisi ja nousi pystyyn, ojentaen lähes alleen laskevalle sijaiselle oman työnsä.
”Valmis.”, tuo virnisti ja nainen katsoi työtä.
”Mi-mikä s-s-se on?”, sijainen änkytti ja katsoi rastapäätä kauhuissaan. Rastapää itse näytti muuttuvan tympeän näköiseksi, raottaen huuliaan.
”Se mitä tunnen juuri nyt. Katsos, kultaseni, sinä olet tuo.”, aluksi friikin ääni oli kylmä, kunnes se muuttui karmivan imeläksi ja Ivy osoitti työssään olevaa tyttöä, jolla ei ollut toista kättä. Sijaisen suu loksahti auki ja tuo katsoi vielä pelokkaammin friikkejä.
”Niin sinulle käy, kun sanoit hänen pilanneen työnsä.”, Iona nyökkäsi hänen kohdalla Oscariin päin ja virnisti. Sijaisen silmissä Oscar näytti ihmissyöjältä, kamalalta pedolta.
”Te- te- te olette ka-kamalia! Ssssekopäitä! Min—”, nainen panikoi oppilaiden edessä ja lopulta tuon jalat muuttuivat kuin spageiteiksi. Ivy ei edes yrittänyt ottaa kiinni pyörtyvästä opettajasta ja antoi tuon kaatua lattialle. Muutama oppilas ponnisti pulpetistaan ja jotkut vain tuijottivat tyttöä ja sijaista.

”Hups.”, sanat virtasivat friikin suusta ja tuo katsahti sijaista. Iona vilkaisi Oscaria ja astahti sen verran lähemmäs, että puremisenkin uhalla saattoi napata tuota ranteesta.
”Tule.”, yksi sana, jopa pyyntö mutta enemmänkin käsky. Tyttö nykäisi poikaa ranteesta ja otti puolikkaan askeleen eteenpäin.

# dra-a-amaa. :---'D

- Iona aikoo varmasti vidä pojan siivouskomeroon... o.o -

Oscar mulkoili pahasti naista, joka yritti udella hänen tekemisiään. Käärmemäinen sihinä karkasi tuon hampaiden välistä. Tyhmä lehmä, ei tainnut tietää missä menee raja. No, avuliaana poikana Oscar voisi kyllä ilmaista, että se menee muutamia metrejä naisen takana, muutamia minuutteja takanapäin. Oscar tyytyi väin mulkoilemaan, Iona aukoi sijaiselle jo. Outoa, että se joltenkin poikaa edes esti. Mustaleski oli kuitenkin syöjätär sanan kirjaimellisessa merkityksessä, kai Iona oli lauman johtaja naaras, joku leijona? Oscar oli harvinaisen kilttipoika, vaikkei ollenkaan kiltti jos verrattiin moniin muihin. Hänellä oli itsesuojelu vaisto, muttei myötätuntoa. Hän ei seissyt egonsa takana, kuten monet pahikset. Ne machoilivat liikaa ja se oli syy, miksi he eivät aina pärjänneetkään hontelolle friikille.

Vahvistaakseen Ionan sanat Oscar nappasi tytön penaalista tussin, jonka puri poikki sotkien jo ennestään verestä suttuiset kasvonsa nyt myös musteeseen. Tuhmapoika, Oscar. No, eipä häntä kukaan kuriin saisi, pahainen kakara kun oli.
Kolkko mielipuolinen nauru kumpusi friikkigootti pojusta sijaisen pyörtyessä. Oikein sille, mitäs rupesi virittämään keskustelua Ionan kanssa.

Ja jälleen Ionan sanat saivat Oscarin liikkelle, jos sanat olisi lausunut kuka tahansa muu poika olisi tuskin edes liikahtanut. Laukku kaapattiin lattialta, kun penaali oli sinne heitetty ja poika laahusti rastapäisen meduusatytön perässä vastaan mukisematta.

"Ja mihin sä aattelit mut kiskoa?", poika kysyi miltei ihmismäisesti kallistaen päätään. Se olisi saattanut olla suloinenkin ele, jos Oscarin kasvot eivät olisi väännettynä friikille ominaiseen irveeseen.

Iona katsahti edesmennyttä tussiaan hetkellisesti surulliseen sävyyn, joka muuttui kuitenkin nopeasti vain karmivaksi perusilmeeksi. Tussi sinne tai tänne. Kun Oscar lähti perään, tyttö pudotti pulpetiltaan penaalinsa avoimeen laukkuun ja nappasi sen mukaansa. Muut oppilaat tuijottivat vielä sijaista ja joku tuota lähestyikin, mutta hämmästyneimmät katseet kääntyivät poistuviin friikkeihin. Ivy sihisi ja heilautti päätään villisti, rastojen poukkoillessa kuin joukko kyitä. Oscarin kysymys tuntui liukuvan sisään tytön toisesta korvasta ja tulevan toisesta ulos, mutta huomioimatta sitä ei jätetty.

Muutaman askeleen päässä luokasta rastapää laski irti Oscarin ranteesta ja käännähti, heittäen laukun kunnolla olalleen ja sulkien vetoketjun.
”En tiedä vielä. Luokka oli tylsä. Harmi, että Ruusunen vaipui uneen niin nopeasti.”, tuo harmitteli ja pyyhkäisi sormillaan huuliaan, näyttäen miettivän mitä elämää mukavasti piristävää toimintaa keksisi. Kun, joku älyäisi hälyttää toisen opettajan tai sairaanhoitajan, lähdettäisiin varmaan myös friikkikaksikon perään. Pois koulusta – sehän oli loogista, vaikkei kuitenkaan pakenemista. Loogista, järkevää käyttäytymistä. Io nyökäytti päätään ja tarrasi uudelleen pojan ranteeseen, vetäen tuota perässään hyppiessään alas rappusia.

”Keksin jo. Seuraa kiltisti niin näet.”, tyttö sanoi ja virnisti leveästi, kuitenkin tutulla karmivalla sävyllä. Eiköhän Oscar seuraisi ihan kiltisti? Iona mietti kävellessään paikkaa jonne friikit voisivat laahustella. Dusty’s? Eäh, tylsä paikka. Entä se pizzeriapaikka? Rastapää vilkaisi Oscarin ruumiinrakennetta – tuo ei näyttänyt miltään ruuan ystävältä. Ehkä Iona vain salakuljettaisi friikkipojun kotiinsa. Tai.. keksisi jotain. Mistähän Oscar piti? Siis yleisen kaaoksen aiheuttamisen ja veren sekä puremisen lisäksi?

”Pidätkö mistään?”, Ivy kysyi kuin ohimennen ja jatkoi kävelyään, rastat poukkoillen.

# minnehän nuo voisi loikkia? :--'o siis muualle kuin siivouskomeroon köh. ostarille pelaamaan jotain pelejä? siellähän on niitä.. "kokeilupiste"- juttuja. jos siellä olis joku pokémonpeli tms. XDD kher. vai onko sinulla mitään ideoita?

Oscar raapi päänahkaansa, ei ihme kyllä ihan verille asti. Sitä vain kutitti, täitä tai kirppuja. satiaiset tuskin päässä asustivat, ja mahdollisuudet, että niitä Oscarilta löytyi olivat lähes nollissa.
"Ja tuskin herääkään ihan nopeasti, prinssiä tuollaiselle tuskin äkkiä löytyy." Niinhän se oli, kuvaamataidon sijainen oli yksi inhottavimpia opettajia Oscarin mielestä. Vaikka se olikin hivenen ristiriidassa sen kanssa, että kuvaamataito sattui olemaan yksi lempi aineista.

Oscar murahti kapinoivasti sanoille. Ja hänen pitäisi olla kiltti, vai? Ja jonkun toisen käskystä? Vastalause! Ja silti Oscar teki juuri niin kuin Iona käskikin. Tietämättä lainkaan mistä syystä. Kai ne täit/kirput/satiaiset mitä olivatkaan söivät aivoja. Viimeisetkin rippeet niistä, enää ei auttaisi Oscarin päätä selvittämään edes lobotomia, kun aivot oli syöty. Itse hän olisi vain käyttänyt moottorisahaa avatakseen kallon. Ja sitten repinyt sen turhan kasvaimen päänsä sisältä irti ja keksinyt siitä jotain kiva. Kai syöttänyt kuvaamataidon sijaiselle tuon herättyä. Tai viskonut alas käytävän portaita. Tai yksinkertaisesti liiskannut ne seinään. Aivoja miettiessään poika ei edes tajunnut seuraavansa Ionaa, havahtui vasta kysymykseen.

"öööh.. Pokémoneista." Lause ei ihan istunut Oscarin näköisen friikin suuhun, mutta eihän tuo friikki olisikaan ollut, jos luonne ei ollut vähintäänkin arvaamaton? Jos ääni ei olisi ollut niin totinen, olisi saattanut käsittää pojan vitsailevan.

Iona pysähtyi kuullessaan vastauksen. Tuo kääntyi ja katsoi poikaa kulmiaan kohottaen.
”Pokémoneista? Pikachu ja Bulbasaur? Okei. Siistii.”, tyttö totesi ja kohotti olkiaan, jatkaen sitten kävelemistään yhä Oscaria ranteesta vetäen.
”Mä katoin pienenä Pokémonia. Ja pelasin niillä korteilla. Ja oli mulla sellanen pelikin. Missä niitä piti saada kiinni ja kouluttaa.”, tuo selitti yhteen hengen vetoon ja heilutteli päätään, lopulta katsoen poikaan päin olkansa yli.
”Ostarilla on sellanen testipaikka, missä on uusin pokémonpeli. Ainakin eilen oli. Mennäänks pelaa?”, Ivy kysyi ja virnisti. Kyllä Oscar varmasti suostuisi, jos pokémoneista piti. Useimmat pitivät pokémoneista. Ainakin nuoremmat lapset. Pikapikapikachuu tai jotakin sellaista. Rastapään lempipokémon oli varmaan ollut sellainen violetti rotta, Rattata tai joku samankaltainen nimi otuksella oli. Hyödytön se rottanen oli ollut ja tyttö oli aina hävinnyt pelaamansa ottelut, mutta hauskaa se oli ollut.

Iona ravisti päätään pudotakseen ajatuksistaan ja tönäisi oven auki, astuen ulos koulurakennuksen pääovista. Nyt pitäisi kävellä ostarille, mutta onneksi se ei ollut kovinkaan kaukana. Ehkä muutaman vaivaisen korttelin päässä, jonne jalkaisin sinne pääsi helposti. Tyttö vilkaisi friikkiä takanaan ja laski ainakin hetkeksi irti Oscarin kädestä. Kai tuo seuraisi ilmankin tai ainakin parempi olisi.

- Oskun unelma treffit, muija vie sen pelaa pokémonia! xD hihnassa seurais vielä paremmin mukana.. x3 -

Oscar hymähti, mutta ei hymyillyt. Sekin oli jo paljon tuolta friikiltä, jota useimmat osasivat varoa. Ei kukaan tullut ajatelleeksi, että pikkupoikahan Oscar Smith vain oli. Täysin vaaraton ja... tai ehkei kuitenkaan.
Oscar nyökäytti päätään tytön selittelyille. Iona puhui paljon, mikä oli varmaan ihan hyvä vastapaino Oscarin harvasanaisuudelle. Eipähän tullut tylsää tai hiljaista, mistä siitäkään friikkigootti olisi tuskin valittanut lainkaan. Ei hän osannut valittaa ääneen tai muille, pukea ajatuksia sanoiksi ja se erotti hänet pikkupojasta, tehden hänestä villipedon.
Se mitä Iona kertoi tehneensä joskus pentuna kuului oikeastaan Oscarin arkipäivään, tosin hän pelasi pokémonia vain konsolipeleinä.

Silmissä välähti joku, jota voisi myös mielenkiinnoksi kutsua. Voisi, jos kyseessä ei olisi Oscar Smith. Iona ajatteli siis viedä hänet pelaamaan jotain uutta pokémonia. Oscar virnisti friikille soveliaalla tyylillä.
"Joo." Muuta poika ei osannut sanoa, eikä uskonut Ionan muuta kaipaavankaan.

Oscar laahusti kiltisti Ionan perässä osin siksi, että tyttö roikotti häntä mukanaan pitäen ranteesta ja suurimmilta osilta siksi, ettei hänellä ollut mitään syytä vastustaakaan. Iona laski irti Oscarin kädestä, eikä poika siltikään karannut. No, sehän oli melkein kuin legendaarinen keppi ja porkkana juttu aasin kanssa.

Iona nyökäytti vain määrätietoisesti päätään Oscarin vastaukselle ja jatkoi kävelyään. ’Mennääks pelaa?’ Kuinka typerältä se oli kuulostanutkaan. Tyttöhän voisi samalla värjätä hiuksensa blondeiksi ja ruveta hihittelemään ja ihkuttelemaan muiden Barbien kanssa. Tuo ei yleensä pyytänyt ketään mukaansa minnekään, mutta kai säännöt oli luotu rikottaviksi. Tai rutiinit. Mitkä lie! Olkiaan itsekseen kohottaen rastapää käveli pirteästi, luottaen siihen että Oscar seuraisi. Tosin, ei se olisi Ionan menetys jos tuo ei seuraisi – se olisi ihan pojan oma menetys. Kuitenkin hiljaisuus oli hieman outoa, vaikka kyllä tyttö itsekin vietti suuret ajat hiljaisena kotonaan. Omassa kellarikämpässään, jonne isosisko joskus uskaltautui käymään. Ivy ajatteli taas liikaa ja käveli sen verran hiljempaa, että löysi pian itsensä kävelemästä friikkipojan viereltä. Rastojensa takaa tuo vilkaisi ”seuralaistaan” ja nykäisi toista suupieltään ylemmäs, jonkinmoisen virneen merkeissä.

”Mikä on sun lempipokémon?”, tyttö kysyi yllättäen, muttei katsonut Oscariin. Myrkynvihreiden silmien katse oli jossain asfaltissa, eikä tuo oikeastaan jaksanut sitä kääntääkään. Jos joku ulkopuolinen olisi kuullut koko pokémon-keskustelun, ajattelisi tuo varsin että friikkien kehoihin olisi vangittu kaksi kahdeksanvuotiasta pokémonia fanittavaa kakaraa. Tosin Ivy ei välittänyt mitä muut ajattelivat – ei se koskaan ollut tärkeää tuolle.

# kohta voisi varmaan tehdä uuden töpön Ostoskeskukselle.

Oscar käveli Ionan johdattamana ajatellen niitä näitä. Tai sitä, että hänen oli nälkä. Tai siis nälkä nälkä, ihan oikea nälkä! Ei hän silti missään pikaruokalassa voinut syödä, kun niistä nyt ei tiennyt mistä mikäkin valmistettiin. Voi kun he olisivat olleet Lontoossa monia vuosia takaperin, niin hän olisi voinut käydä Ms. Lovettilta hakemassa lihapiirakoita... Ehtää ihmislihaa, Oscar piti Paholaisparturista. Se oli yksi hänen lempi tarinoitaan jo pienestä pitäen.
Ei se silti sitä tarkoittanut, että joku olisi muka pokémonit voittanut. Ei todellakaan, sillä eihän ollut edes olemassa pokémonin voittanutta. Ei Oscarin maailmassa.

"öh... Alakazam?" Mitä pojan olisi tuohn nyt pitänyt vastata? Ei hän oikeastaan osannut sanoa niistä niinkään ykköstä tai niin... No, hypnot olivat jotenkin kuitenkin niitä mielenkiintoisempia.
Kukaan tuskin olisi uskonut poikaa pokémon riippuvaiseksi ensinäkemältä. No, sellainen tuo kuitenkin oli.