Nothing less and nothing more

- - - vapaasti tänne jokujoku Judahin seuraksi : )

Taivaalla liikkui pitkästä aikaa hajanaisesti pilviä, jotka antoivat silloin tällöin mukavan varjon hetkeksi, kun ne lipuivat kärventävän auringon eteen. Judah käveli Dusty'siä kohti selkä suorana, kasvot pienessä ja ystävällisessä virneessä, syystäkin. Poika oli saanut sekä fysiikan että matematiikankokeista kiitettävät, ja se oli kohottanut hänen mielialaansa huomattavasti. Kaiken kukkuraksi hänen pomonsa oli ennen koulun alkua soittanut ja ilmoittanut, että Judah saisi tästä eteenpäin työskennellä ihan oikeana työntekijänä, eikä enään vain harjoittelijana, niinkuin ennen. Pitkä, mustahiuksinen poika avasi Dusty'sin oven ja astui sisälle kahvin ja leivosten tuoksuiseen ilmapiiriin, oli rauhallista, niinkuin yleensä tähän aikaan aamupäivästä. Judah oli sonnustautunut tavalliseen mustaan puuvillatakkiin ja harmaaseen huppariin, jonka alla oli musta printtikuvalla varustettu t-paita. Jalassaan hänellä oli tummansiniset denim-farkut ja ihan tavalliset, mustat Converset.

Edelleen yhtenä hymynä poika käveli tiskin luokse ja istahti korkealle jakkaralle, "Espresso ja tuommonen... suklaamuffinssi?", hän tilasi pirteänä mutta kysyvänä, mustahiuksinen ei ollut ihan sataprosenttisen varma päätöksestään... Mutta kelvatkoon. Hän sai kahvinsa ja muffinssinsa, maksoi ne kassaneid... Vai pitäisikö sanoa tädille? Kiitoksen jälkeen Judah siirtyi tiskin luota vähän syrjempään, ja nappasi päivän lehden mukaansa nurkkapöytää kohti. Hän istahti tuolille ja levitti sanomalehden pöydälle, siemaillen kuumaa juomaansa varovaisesti, muffinssiin hän ei raaskinut edes vielä vilkaistakkaan.

// Pöllähdän tänne!

Liberty istui Dusty'sin pöydässä edessään lasi coca-colaa, mutta ei muuta syötävää/juotavaa. Yksin tytön ei tarvinnut aamupäiväänsä kahvilassa viettää, vaan seurana tuolla oli noin kaksikymppinen, lihaksikas nuori mies, joka näytti hieman vankilakundilta. Juoma oli juotu jo puolityhjäksi, samalla kun he olivat käyneet keskustelua. Keskustelua, jossa Mr. I'm perfect - kuten tyttö joskus ajatteli - puhui ja Libby oli tyytynyt nojailemaan käteensä ja kuuntelemaan. Skeittarilla oli päällään mustat farkut ja valkoinen t-paita sekä valkoiset kengät.

Libby katsoi tummahiuksista poikaa, joka meni heidän ohitse, istuutuen heidän taaksensa. "Niin mitä sä sanoit?" tyttö mutisi ja käänsi katseensa sekä ajatuksensa mieheen. Tuo oli sanonut jotain, mutta se mitä, oli mennyt ohi korvien. Libby kuuli tuon mainitsevan bileet. Miehen suu kävi, sen Libby huomasi, mutta ei kuullut mitään syvennyttyään ajatuksiinsa. Miksi hänen oli pitänyt tutustua tuohon ja alkanut hengaamaan? Se oli varmasti johtunut tatuoinneista ja siitä, että tuolla oli karismaattiset kasvot. Ei kai siinä muuta syytä voinut olla. "... ja sua ei vois yhtään vittu kiinnostaa!" mies huudahti ja heitti mytätyn servetin Libbyn ohi kohti Judahin pöytää. Huono sihti, jos oli tolla mua yrittäny... Mies nousi seisomaan ja katsoi Libertyä, kun odottaen tuolta jotain. Skeittari ei yrittänyt esim. estää tuota lähtemästä vaan katsoi takaisin kasvoilla tylsistynyt ilme. Ja niin mies lähti törmäten vielä ovesta sisälle tulleisiin ihmisiin. Libby oli iloinen kun tuo olikin lähtenyt.

Tyttö kääntyi kohti mustahiuksisen pöytään, johon mies oli heittänyt paperimytyn enempi tai vähempi tahallaan. Ei mytätty paperi varmaan kamalaa tuhoa ollut tehnyt?

Judah oli edelleen omissa maailmoissaan, silmät lukivat tarkkaavaisesti erästä artikkelia sanomalehden viimeisillä sivuilla ja siemaili jo hitusen jäähtynyttä espressoaan. Kasvoilla oli se ainainen, mietteliäs ilme, joka sai pojan silmät näyttämään entistä surumielisimmiltä.
Poika oli tyytyväinen siihen, että kahvilassa oli suhteellisen rauhaisaa, ei mitään järkyttävää
pahislaumaa tai mäkättäviä ja nokkivia kermalaisia, joiden jatkuvaa kuittailua Judah oli joutunut kuuntelemaan viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan. Tarkalleen ottaen siitä päivästä asti, kun hän oli ryhtynyt opiskelemaan Astonissa. Ja sielä ei auttanut edes se, että yritti leikkiä näkymätöntä tai edes käyttäytä huomaamattomasti. Aina oli joku, joka pani merkille Judahin mitättömyyden ja värittömyyden, ja aina oli joku joka myös vaivautui huomauttamaan siitä. Mutta
muuten Judah oli kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ei hän sentään koskaan ollut joutunut pahemmin nöyryytetyksi.

Mustahiuksinen nuorimies hätkähti kuullessaan edestäpäin vihaisen miesäänen, tuo kohotti siniharmaat silmänsä sanomalehdestä ja tutkaili kahvilan tapahtumia. Ilmeisesti joku oli suivaantunut pahemman kerran, eikä vain joku, vaan sellainen vankilakundin näköinen jätkä joka sai Judahin automaattisesti varpailleen. Hän ei uskaltanut edes mainita
pöytänsä reunalle lentäneestä servetistä, hän vain huitaisi sen kädellään kahvilan lattialle ja koitti näyttää normaalilta, vaikka tilanne sai niskakarvat pystyyn.
Judah pani merkille pöydässä istuneen tytön, joka oli kääntynyt häneen päin ja selvästi tutkailemaan pojan reaktiota sen naurettavan servettiepisodin jälkeen. Mustahiuksien koitti näyttää siltä, ettei olisi edes huomannut koko juttua, silmät naulittiin takaisin sanomalehteen ja sormet ujuttautuivat espressomukin ympärille.

"Sori, tolta sattuu usein lentämään vähän kaikki", tyttö pahoitteli katsoen pojan kasvoihin, odottaen katsetta, joka oli nyt kohdennettu edessä olevaan lehteen. "Ja se on muutenkin idiootti", tätä tyttö ei enää pahoitellut. Lehden vieressä oli kuppi sekä hyvännäköinen leivos, joka sai tytön tajuamaan nälkänsä. Rahaa ei ollut mukana minkään ostamiseen, kokiskin oli tarjottu hänelle. Se siitä sitten, että hän olisi saanut jotain syödäkseen. Katsoen pöydällä olevia juttuja, ei paperimytystä näkynyt jälkeäkään. Ajatus sen lattialle tippumisesta pälkähti Libbyn päähän ja silmät tarkistivat kahvilan lattian. Siellähän se oli, hieman omituisessa paikassa siihen nähden mihin se heitettiin, mutta kuitenkin todisteena tapahtuneesta.

"Onneks ei ollu lautanen tai mitään muuta särkyvää", Libby sanoi tyytyväisenä, koska sellaistakin oli tapahtunut. Kuten hän oli sanonut mies viskoi usein tavaraa etenkin hermostuneena. Rippeitä siitä, mitä vihanhallintakurssilla mies oli oppinut ja ruvennut hallitsemaan kohtalaisesti. Tummahiuksista poikaa ei näyttänyt haittaavan pieni tilanne, johon hän oli sivullisena joutunut mukaan. Siltä se tytöstä näytti, olihan toinen niin rauhallinen. Liberty kääntyi puoliksi pöytäänsä takaisin, tarttuen lasiin. Pieni tilkka jäi lasin pohjalle, tytön laskiessa sen alas.

Judah kohotti katseensa lehdestä tytön kasvoihin kuullessaan tuon pahoittelut, nopeasti se kuitenkin laskettiin takaisin lehteen ja poika kohautti harteitaan. "Ei toi nyt iso juttu ollut...", hän vakuutteli hivenen hermostuneena ja piti silmänsä naulittuna lehteen, vaikka se olikin epäystävällistä ja antoi varmasti huonon ensivaikutelman. Vanhemmat olivat opettaneet
lapsensa käyttäytymään kohteliaasti ja juurruttaneet ensivaikutelman tärkeyden jokaisen jälkikasvunsa edustajan takaraivoon.
Ilmeisesti tyttö ei ollut millään tapaa yllättynyt välikohtauksesta, Judahin se oli kuitenkin saanut varpailleen, koska hänelle ei aikaisemmin ollut tapahtunut mitään vastaavaa... Oikeastaan hänelle ei koskaan ollut tapahtunut mitään.
"Niin onneksi se ei ollut mitään särkyvää", mustahiuksinen naurahti ja vilkaisi tyttöä nopeasti.

Muki kohotettiin huulille ja espressoa hörpättiin, pitihän se juoda ennen kuin koko litku jäähtyisi. Judah vilkuili edelleen ympärilleen kuin peläten, että kohta se sama mies palaisi kahvilaan riehumaan.
Sillä hetkellä hän piti itseään typeränä, säikkynä ja epänormaalina ihmisenä, moiset ajatukset kuulostivat niin typeriltä ja Judah koetti olla maalaamatta piruja seinille.
Espresso juotiin loppuun ja Judah vilkaisi taas edessä istuskelevaa tyttöä, pitäisikö hänen olla kohtelias vai ei? Ei-vastaus olisi ollut helppo ja siitä ei olisi otettu niin paljon paineita, kyllä-vastaus olisi ollut vaikeampi mutta juuri se oikea.

"Haluisitsä liittyä seuraan... Tai jotain?", poika aloitti sanoissaan takellellen ja pelkäsi sillä hetkellä jo katuvansa päätöstään. Ei aina tarvitsisi olla niin kiltti, eikö vain?

Pojan vakuuttelut upposivat Libertyyn, joka tuskin huomasi toisen olevan mitenkään hermostunut. Tyttö oli tottunut paikkailemaan äskeisen jälkiä ennenkin, ja osa ihmisistä oli ollut joskus suuttuneita, ymmällään tai säikähtäneitä. Tapaukset olivat olleet hieman erilaisia, mutta hyvä jos tummahiuksista poikaa ei haitannut. Ehkä tuo oli nähnyt yhtä sun toista, joten tällaiset asiat eivät vaivanneet. Kuten tyttö oli nähnyt, ei häntä saanut hätkähtämään pienistä asioista. Libby hymyili hetken toisen naurahduksen jälkeen.

Libertyn katse valelteli muissa kahvilan asiakkaissa, ehkä hieman tunkeilevastikkin. Saatuaan keskeytettyä meneillään olevan keskustelun ja tuijotuksen, joka ihmetteli mitä tuo katsoi, jatkoi tytön katse matkaansa seuraaviin ihmisiin. Kun ihmiset olivat käyty läpi, vilkaistiin tummahiuksista poikaa. Tuo oli varmasti hieman vanhempi kuin hän, kasvojen piirteistä tyttö ajatteli sen johtuvan. Jotkut olivat kypsän näköisiä, mutta ei oikeasti sitä ollutkaan.

Liberty jäi katselemaan poikaa, joka oli ehdottanut seuraan liittymistä tai jotain. Mitäköhän tuo jotain sitten olisi tarkoittanut? "Mun seura häippäs joten..." Libby sanoi melkein jo suostuen. Tytön katse kiinnittyi toisen lehteen. "Mut lue vaan rauhassa lehtees. Siellä taitaa olla jotain kiinnostavaakin luettavaa?", tyttö kysyi, kun kokoajan toinen oli sitä silmäillyt. Jos pojan katse olisi laittanut asioita palamaan, lehti olisi tulessa. Libby taas todennäköisesi ei, niin lyhyitä vilkaisuja oli häneen luotu.

Judah tunsi käyttäytyneensä tyttöä kohtaan todella epäystävällisesti, "Itseasiassa täällä ei ole mitään kiinnostavaa, mä vaan yritin pitää huomioni tässä ja olla tuijottelematta turhia koska se saattais vaikuttaa ahdistavalta ja tungettelevalta... Mutta jos sä haluat liittyä seuraan niin siitä vaan, en mä sitä ainakaan pahakseni pistä",
poika lausui pisimmän lausahduksensa koko tähänastisen keskustelun aikana ja tiesi kuulostavansa täydeltä idiootilta. Ei idiootilta vaan... oudolta, eriskummalliselta, epänormaalilta, friikiltä?
Puheenvuoron ajattelu ja sen katuminen sai selvän punan kohoamaan mustahiuksisen pojan kasvoille, ja punastelu tuon taas vaivaantuneeksi ja nolostuneeksi. Miten hän osasikaan olla niin surkea ihmisten seurassa?
"Haluatko sä vaikka jotain juotavaa?", Judah koitti ajaa keskustelua arkisille raiteille ja käyttäytyä niinkuin herrasmies, tässä tapauksessa juoman tarjoaminen kuulosti hyvältä ja helpolta vaihtoehdolta.

Juutalaispoika ajatteli tilata itselleen ainakin limun, tai mitä vaan minkä juomiseen voisi keskittyä ja kehitellä samalla jotain arkisen tylsää aihetta, mistä hän voisi keskustella tytön kanssa. Eikä hän edes tiennyt toisen nimeä...
"Mä olen Judah", poika esittäytyi ystävällinen sävy äänessään ja vino hymy kiskoi toista suupieltä hieman ylöspäin.

Libertyn kulmat olivat hieman kohonneet pojan selittelyn aikana. Hän oli sitten todella tunkeileva ihminen tuijottaessaan, jos hän olisi ajatellut kuten toinen. "Ahaa", lyhyt vastaus säesti Libbyn siirtymistä naapuripöytään. Lasinsa hän jätti odottamaan toiseen pöytään kahvilan henkilökunnan keräämistä. Katsellessaan uutta seuraansa, tyttö oli tyytyväinen äkkinäiseen seuranvaihtoon. "Mut en mä ainakaan olis häiriintyny vaikka olisit tuijottanut", Liberty totesi, antaen käsien olla pöydällä kyynerpäihin asti.

Libby kohotti harteitaan, miettien tarjosiko toinen hänelle oikeasti juomista. "Emmä varmaan" tyttö sanoi, "Eikä sun tarvii mulle mitään tarjota." Libby vilkaisi herkkuleivosta, jota oli aikaisemmin toisesta pöydästä himoinnut. "Minkä makuinen tuo leivos on?" kysyttiin katsellen tummahiuksista poikaa. Tuo ei ollut siihen vielä koskenutkaan, koskisiko ollenkaan? Ruoka hänelle olisi kyllä maistunut juoman sijasta.

"Hauska tavata Judah. Liberty tai Libby" sanottiin huolettomasti hymyillen. Judah vaikutti kohteliaalta ja normaalilta tyypiltä.

"Okei, kuin myös, Libby", Judah lausahti jo huomattavasti rennommin,
ujous tuntui joka kerta unohtuvan entistä helpommin ja loppujen lopuksi uusien tuttavuuksien hankkiminen ei ollut vähääkään kamalaa. Pojasta vain tuntui, että tavat joilla hän törmäsi ihmisiin, eivät olleet ihan sieltä parhaimmasta päästä.
Mustia hiuksia pörrötettiin ja lehti taiteltiin sivuun, olihan se kohteliaampaa edes keskittyä keskustelemaan sen sijaan, että tuijottaisi naama nyrpeänä sanomalehteä. "Mitäs jos mä haluan tarjota?" Judah naurahti ja viittoi sen enempiä kyselemättä tarjoilijaa luokseen, "Mä ottaisin ison pepsin ja tämä tyttö tässä haluaisi jotain?", hän tilasi ja vilkaisi Libbyyn kysyvänä.

"Sä voit syödä ton mun leivoksen, mulle ei oikein maistu", poika ehdotti ja siirsi muffinssin keskelle pöytää, jotta tyttö ylettyisi halutessaan nappaamaan sen siitä. "Ilmeisesti suklaamuffinssit on ihan hyviä", hän sitten lisäsi.
"Miten sä päädyit yksiin semmosen ihme hemmon kanssa?" Judah kysyi, ehkä se oli arka aihe Libbylle, ja asian ajatteleminen sai pojan hieman katumaan kysymystään. "Ei sun oo pakko kertoo, mä taidan välillä vähän möläytettä tyhmiä", hän selitteli nolostuneena ja hieraisi niskaansa.

Olisiko hänen pitänyt kieltäytyä vielä toistamiseen, kun Judah ystävällisesti tarjoutui kuitenkin juoman tytölle hankkimaan? Liberty vilkaisi tarjoilijaa ja sitten poikaa. "Vesi kiitos." Tyttö tunsi sokerijuoman tekevän ilkeän kalvon hänen hampailleen, joten oli parempi tyytyä terveellisempään vaihtoehtoon.

"Ai, miksei sulle maistu?" kysyttiin ja katseltiin muffinsia, joka oli siirtynyt lähemmäksi. Judahin lisätessä sen olevan vielä suklaan makuinen, tarttui tyttö vihdoin siihen ja alkoi räpeltää paperia vois sen ympäriltä. Muoviin tullessa reikä, tunsi hän mukavan makean tuoksun leijailevan sieraimiin. Tuota pientä herkkupalaa pidettiin etusormen ja peukalon välissä hennon ottein. "Ootko sä ihan varma, että et tahdo tätä?"

"Mitäs siitä vaikka kertoisin, se taitaa olla menneen talven lumia", Libby sanoi. "Tutustuttiin yksissä juhlissa. Tutustuttiin sit hieman lisää ja musta se oli ihan ok - tyyppi sillon. Mä en ees tiiä missä vaiheessa se muuttu "ihme hemmoks"..." tyttö sanoi hymyillen Judahin käyttämälle nimitykselle. "Siitä tuli tosi huomionhaluinen, ja mä kun en ruoki mitään sellasta niin se vähän taas räjähti", tyttö kertoi, vilkaisten välillä tummahiuksisen pojan kasvoja ja välillä pöydän pintaa. Sellainen tarina oli yksinkertaisuudessaan, toivottavasti kelpasi pojalle.
"Ja nyt mulla yks pikku ongelma..."

"No suoraan sanoen säikähdin sitä episodia, meni vähän fiilikset tohon muffinssiin", Judah naurahti nolostuneena ja hieraisi niskaansa, siitä oli tullut jo jonkinlainen tapa. Aina kun hän oli hermostunut, niskaa hinkattiin ahkerasti.
"Ja sä voit kyllä ihan varmasti syödä sen", mustahiuksinen poika lisäsi ja nyökkäsi sanojensa perään Libbyn vielä varmistaessa, ettei hän halunnut syödä muffinssiaan.
Miten Judah oli saanut sellaisen käsityksen, ettei pareista jotka olivat tavanneet juhlissa, tullut yleensä yhtään mitään? Tai sitten hän oli vain tavannut sellaisia pareja, jotka tapasivat juhlissa ja olivat eronneet. Tai jotain, Judah meni ajatuksissaan jo hieman sekaisin.
Tarjoilija toi nopeasti hänen tilaaman limun ja tytön tilaaman veden. Lasista kumottiin pitkä siemaus virkistävää limua, ennenkuin lasi laskettiin pöydälle, johon osuessaan lasi päästi kimeän kolahduksen.
"Minkälainen ongelma sulla sitten on?", Judah kysyi ja otti lyhyen katsekontaktin tyttöön. Hän ei kuitenkaan jäänyt tuijottelemaan, se olisi varmasti ollut erittäin tungettelevaa ja epäkohteliasta. "Siis, sun ei oo pakko kertoa, mutta jos mä vaan mitenkään voisin vaikka auttaa?", poika lisäsi ja käänsi katseensa pöytään ja pepsilasiinsa.

"Mutta sellaiset jätkät on paskiaisia...", Judah mumisi hiustensa takaa ja käsi kävi niskalla jälleen, "En mä sano siks, että koittasin tässä kohotella omaa egoani, mutta aika väärin se hemmo kyllä teki", hän jatkoi mumisemistaan ja vilkaisi jälleen Libbyn kasvoja.
Toinen oli nätti tyttö, sellainen omaperäisen näköinen, tai niin poika ainakin ajatteli. Lisäksi Libby vaikutti mukavalta ja järkevältä, ihmiseltä jonka seurassa varmasti viihtyisi, kunhan Judah vain pääsisi ujoudestaan ja varautuneisuudestaan eroon.

"Säikähdit? Toi ei ollu vielä mitään" sanottiin pyöritellen päätä. Liberty hymyili ystävällisesti ja haukkasi ison palan kuohkeasta leivoksesta. Murusia tippui pöydälle, ja tyttö pyyhki niitä pois myös suun pielistään. Se oli mahdottoman hyvää, ainakin silloin kun maha ilmaisi kärsivän tyhjyydestä. Veden saapuessa Libby seurasi Judahin esimerkkiä ja joi siitä kulauksen.

"Niin se ongelma... ", tyttö sanoi. "Tänään ois mun kaverin läksiäiset ja se mieskin on kutsuttu", Liberty kertoi ja laski muffinsin hetkeksi alas käsistään. "En tiiä viittinkö mennä sinne, kun me varmasti saadaan siellä ollessa vielä kamala riita aikaan. Ja se ei ois kivaa sitä kaveria kohtaan..." jatkettiin ja katseltiin Judahia. "Kyllä mä pystyisin olla riitelemättä, mutta se ei kuitenkaan voi", tyttö tiesi, ettei hän saisi pidettyä suutaan kiinni jos toinen aloittaisi.

"Mun tapailemat jätkät on aina jotenkin paskiaisia", Liberty sanoi, luoden pienen hymyn huulilleen. "Saat mustakin varmaan tosi hyvän kuvan, mut se vaan on totuus", hän naurahti ja otti toisen haukun Judahin lahjoittamasti muffinssista.

Judah kuunteli tarkkaavaisena Libbyn puhetta, vaikka ei tilannetta pystynyt oikeastaan ymmärtämään.
Eihän hän ollut sellaista kokenut, tuskin oli edes ikinä tapaillut ketään todella vakavasti. Hänen ymmärryksensä mukaan jätkiä arvostettiin kaadettujen naisten määrän mukaan, mutta jos tytöt sortuivat samaan... He olivat huoria, ja mitä vielä? Judahin teki pahaa edes ajatella niin kamalaa sanaa, kuin se h-alkuinen. Kyllä poika tiesi, mitä se tarkoitti, mutta hyvät käytöstavat ja terveet arvot tekivät sanasta hyödyttömän. Eihän ketään saanut kutsua sillä nimellä, se oli naispuolisia kohtaan halventava...
Miten hän onnistui aina uppoutumaan ajatuksiinsa, jotka olivat monien mutkien kautta tupsahtaneet hänen päähänsä, vaikka ne eivät edes liittyneet puheenaiheeseen mitenkään. Judah nyökkäili ymmärtäväisen näköisenä,
"Sun pitää etsiä uusi avekki, tai odottaa että ehdokas kävelee itse sun luokse", hän naurahti ja kohotti limulasinsa uudestaan huulilleen.
Aika huono tilanne Libbyn kannalta, mutta viimeiseksi toinen varmaan sääliä kaipasi. Ei tilanne niin kamala voinut olla,
että tässä ruvettaisiin mitään sen syvempiä avautumisia harrastelemaan, eihän?

"Musta tuntuu että sulla on vaan ollut huono tuuri, tai sitten oot saanut väärät tyypit kiinnostumaan itsestäsi", Judah totesi rohkaisevaan sävyyn ja nyökkäsi tytön suuntaan kuin sinetöidäkseen sanansa. Tuskin tulevaisuudessa kaikki toisen tapailemat pojat olisivat samanlaisia. Joukkoon mahtui aina päästään vähän vialla olevia, viisaita, köyhiä, rikkaita, komeita, tavallisen näköisiä... Listaa olisi voinut jatkaa vaikka loputtomiin, mutta aina niin asioissa kuin ihmisissäkin tuntui olevan kaksi puolta.

"Niin, en kyllä yhtään tiedä miten uusi seura auttais mitään", Liberty sanoi katsellen lasissa olevan veden tasaista pintaa, "Ehkä se auttais selittämään, että se mikä meillä olikaan meneillään on loppunut." Tyttö katsoi nyt Judahiin. "Sit se kuitenkin juo överit ja alkaa herkistelemään", pyöritettiin päätä, ajatellen, ettei se ollut hyvä juttu. Jos ajatteli miehen ulkonäköä ja karskia kieltä mitä tuo käytti, ja hetkeä monien lasillisten jälkeen, jolloin alettiin lässyttämään jotain turhaa ja avautumaan tunteistaan... Se oli Libertyn mielestä hauskuuden ohella myös hieman ärsyttävää. Jos huomattiin, että homma oli menossa siihen suuntaan, tyttö saattoi sanoa lähtevänsä jo kotiin. Tyttö toivoi kierosti, ettei hän ollut mikään tärkeä ihminen miehelle, jolloin avautuminen tapahtuisi epätodennäköisemmin. Libby kajosi vesilasiinsa ja joi siitä kulauksia.

Liberty hymähti Judahin puhuessa huonosta tuurista paskiaisten suhteen. "Ehkä, tai sitten mä vaan kiinnostun sellaista tyypeistä, tajuamatta sitä itse", Libby mietti ja kohotti hentoja olkapäitään pienesti. "Eikö sitä tule sokeaksi toisen joillekkin puolille, jos on... positiivisiä tunteita toista kohtaan", tyttö sanoi ja katsahti nopeasti muualle. Olisiko ollut niin vaikea sanoa rakastunut? Skeittari totesi mielessään, että hän ei ollut rakastunut, joten ei hänen pitänyt sellaista ilmausta siis käyttää. Käsi tarttui leivokseen ja haukatessaan siitä hän ei ajatellut siinä oleviä kalorimääriä, vaan pelkästään suussa sulavaa makua. "Sun on pakko maistaa tätä", Liberty sanoi saatuaan suunsa tyhjäksi ja otti käärepaperin pois kokonaan. Sen jälkeen hän tarjosi muffinsia kädestään Judahille.

"No kai mä vähän voin maistaa", Judah mumisi ja pudisteli päätän hivenen huvittuneena ottaessaan muffinssin Libertyn kädestä.
Hän haukkasi muffinsista pienen palasen ja pureskeli sitä aikansa, tarkasti maistellen, se oli oikeasti hyvää. Vähän ehkä liian makeaa Judahin makuun, mutta se ei tehnyt siitä yhtään huonomman makuista.
"Tää on oikeesti hyvää", Judah nyökkäili ja hörppäsi limulasistaan hieman suunkostuketta.
Muffinsia ojennettiin takaisin pöydän toiselle puolelle, Libby saisi syödä sen loppuun jos tahtoi, pojalla oli edelleen sellainen tunne ettei mikään ruoka menisi alas. Ei edes leivonnaiset suklaamuffinseineen päivineen.

"Mutta miksi sun kaltanen nuori ja mukavanoloinen tyttö tuhlaa aikansa sellaisiin... paskiaisiin", Judah kysyi ihmetellen ja laski lasin kädestään pöydälle. "Tarkoitan... Että... Mh, kai sä osaat pitää puolesi?", hän täsmensi kysymystään ja naulitsi katseensa pöytään, poika tunsi olonsa tungettelevaksi ja käsi hieraisi taas kevyesti niskaa.

"Mukavanoloinen tyttö?" Liberty sanoi erittäin kysyvään sävyyn. Kahvilan pöydän alla jalat saivat taas uuden asennon, mutta kädet pysyivät kyynerpäitä myöten pöydän päällä. "Vaikka mä annoin sulle muffinsista palasen, se ei automaattisesti tarkoita, että oon mukavanoloinen", hän naurahti katsellen väitteen tehneeseen tummahiuksiseen poikaan. "Ehkä se tarkoittaakin", jatkettiin samaan huolettomaan sävyyn.

"Sillä, että mä en osaisi pitää puoliani ei ole tekemistä näiden tyyppien kanssa. Kyllä mä osaan", Liberty selitti. Jos Judah olisi tuntenut hänet paremmin, ei pojan mieleen olisi tullut esittää tuollaista kysymystä. Mutta asia oli toisin, joten tietenkin se oli saanut tilaa pojan pääkopassa. "Onhan se ajan tuhlausta, mutta kuten sanoit, mutta mä oon vasta nuori, joten se ei haittaa", tummahiuksinen jatkoi, katsellen välillä aina niin kiinnostavan pöydän pintaa. Tytön käsi hamusi muffinsin itselleen ja otti palan. Hän ei juossut paikasta toiseen kiireellä, ajatellen, että tuhlasi aikaa jos sattuikin kävelemään. Hän oli niin päämäärätön, kuten olisi tytön perhe varmasti tässä vaiheessa tokaissut.

Libby rutisti jälkiruokakääreen kämmenessään pieneksi palloksi. "Sä oot varmaan ihanassa toimivassa suhteessa", todettiin, vilkaisten poikaa. Lausahdus oli johdattelu kertomaan pojan tilanteesta. Hänestä oli löpisy jo aivan tarpeeksi.

Judah kuunteli - kuten tapoihin kuuluu - Libbyä hiljaisena, keskeyttämättä. Välillä epämääräinen äännähdys saattoi kaikua huulten välistä, ikäänkuin merkiksi, että hän tosiaan kuunteli. Vaikka ei mitään ymmärtänytkään, mutta se ei estänyt kuuntelemasta. Judah nyökkäsi tytön lopetettua itsestään puhumisen, ei hän osannut sanoa siinä vaiheessa mitään, kun ei kokemustakaan ollut. Juomasta kumottiin jälleen pitkä huikka alas ja lasi laskettiin pöydälle vakain käsin, Libby kysyi häneltä jotain. Suhteessa? Judah suhteessa? Pienoinen naurahdus, tosin kiusallinen sellainen, karkasi pojan sisältä tuon katsoessa pöydän toisella puolella istuskelevaan tyttöön. "En ole, mä olen seurustellut kerran... Siitäkin on aika pitkä aika", mustahiuksinen paljasti virnuillen ja oli melkein otettu; ilmeisesti toinen luuli hänen olevan kokenutkin tälläisten parisuhdemyllerrysten suhteen. "Mutta niitäkin ymmärtää pelkällä maalaisjärjellä... Suhdekoukeroita siis, sikamaisia miehiä mä en ole koskaan ymmärtänyt... Enkä haluakkaan", Judah mumisi ja koitti pitää puheenaiheen myös poissa itsestään.

"Me ollaan kuitenkin molemmat nuoria, silti ei tiedä että kuinka kauan, pitää ottaa kaikki irti", poika naurahti huvittuneena ja katsoi Libbyä hetken ajan suoraan silmiin. Toisella oli kivat silmät, mutta eihän Judah niitä kehdannut koko aikaa tuijotella, se olisi epäkohteliasta. Eikä hän halunnut olla epäkohtelias. "Saisiko neidille olla vielä jotain?", kysyttiin kulmien kohotessa hivenen ylemmäs.

Tummien hiuksien ympäröimiä vaaleita kasvoja kuunneltiin. Huomattiin, että toisella oli jopa pidemmät hiukset kuin hänellä itsellään. Judah kiisti tytön väitteen, jossa oli arveltu aivan päinvastaista. Liberty ei lähtenyt väittämään, että poika oli niin mukava että tuon olisi pitänyt seurustella, tai mitään muutakaan aiheeseen sopivaa löpinää. Tai tytön mielestä sopimatonta löpinää, hänhän ei ollut Amorin apulainen. Myöskään edellisestä seurustelusuhteesta ei lähdetty utelemaan enempää. Ei kuulunut hänelle, eikä hän ollut kiinnostunut edes siitä. Liberty nyökkäsi ja naurahti pojan loppumutinalle. Maalaisjärki piti pitää mielessä, eikä lähteä vaikeuttamaan yksinkertaisia asioita.

Libby katsahti taasen muualle kahvilaan, jonka meno oli rauhallista iltapäiväkahvien nauttimista. Nuorisoryhmittymät saivat eloa kahvilaan ajoittaisilla naurunpyrskähdyksillä, huudahduksilla ja puheella. Hekin pojan kanssa kuuluivat tähän ikäryhmään, vaikka heidän pöydän melutaso oli melko hiljainen. Tunnuttiin olevan taas omissa ajatuksissa, kelattiin mieleenmuistuvia asioita samalla kun tuijotettiin viereistä pöytää. Tuossa toisessa pöydässä syötiin kakkupalaa, pieninä annoksina sitä vietiin kohti suuta. Yhä uudestaan ja uudestaan. Liberty käänsi katseensa poikaan, katsahti tuo silmiin. Jos Judah olisi kysynyt mitä tyttö oli äsken katsellut, ei Libby olisi osannut vastata, oltuaan ajatuksiensa kanssa kaukana. "Niin ollaan", pienellä kannustavalla hymyllä vahvistettiin lyhyttä lausahdusta.

Päänpuistelulla ilmoitettiin, ettei Judahin tarvinnut tarjota hänelle enää mitään. Kohteliaaseen kysymykseen vastattiin hieman tökerösti. Liberty ei ollut käytöstavoiltaan yhtä hienovarainen kuin toinen. "Mun pitää maksaa nämä jotenkin", tyttö sanoi, osoitti lasia ja tyhjää muffinssipaperia.

Judah naurahti ja pudisteli päätään. "Ei sun tarvitse korvata mitään", hän lausahti ystävällisesti ja katsoi Libbyä hetken aikaa silmiin.
Eihän muffinssista ja yhdestä vesilasista tullut hintaa kuin muutaman dollarin verran, eikä Judahilla muuten oikein ollutkaan mitään, mihin töistä ansaitsemansa rahat tuhlaisi. Sitä paitsi, olihan hän saanut vastapalveluksena hetken ajaksi mukavaa juttuseuraa ja uuden tuttavuuden."Ihan mielelläni mä tarjosin, ja olin alunperin ostanut ton muffinssin itselleni... Jos satut muistamaan",
poika lisäsi hymähtäen ja naurahti. Ajatustensa lomassa Judah pähkäili, näkisikö hän Libbyä enään tämänpäiväisen jälkeen.

"Missä sä käyt koulua?", Judah sai sitten kysyttyä ja katsoi tyttöön kulmiaan kysyvän näköisenä kohottaen. Hän olisi uskaltanut veikata Astonia, mutta tunnetusti poika vietti suurimman osan ajasta niin keskittyenesti pakertaen, ettei ollut ehtinyt solmia tuttavuuksia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Lisäksi heikommanpuoleinen kasvomuisti vaikeutti ihmisten muistamista ja tunnistamisa, joten juutalainen mielummin kysyi kuin luuli tietävänsä.

Liberty oli jotenkin odottanut tällaista vastaanottoa pojalta. Suuta mutristettiin hieman kun tarkasteltiin toisen kilttejä kasvoja. "Joo, sä ostit sen, mutta mä kuitenkin söin sen", tyttö muistutti puolestaan poikaa. Hän olisi voinut ruveta inttämään aiheesta, ja olisi saattanut lopulta saada tahtonsa läpi ja maksaa jotenkin pojalle kaikesta tästä. Libby mietti, oliko se kaikki sen arvoista. Saada tahtonsa läpi, mutta sitä ei Liberty tavoitellut. Hänellä vain oli tapoja, kuten itsestään huolehtiminen, joten oli vaikea muuttaa niitä. "Kyllä mä jotenkin tän sulle vielä hyvitän", sanottiin mietintöjen päätteeksi, toisen oli turha puhua häntä ympäri. "No, tykkäätkö juhlista tai skeittaatko?" Libby kysyi.

"Astonia, tiedät varmaan paikan", Libby vastasi. Olihan se niin lähellä kahvilaa, että varmasti jokainen paikan asiakas sen tiesi. Näin ainakin tyttö uskalsi arvata. "Ihmisiä on niin erilaisia, että ei koskaan tiedä mitä sattuu käytävillä näkemään", kerrottin ja kaiveltiin samalla kynsien alusia. Skeittarin kynnet olivat lyhyet ja niistä huomasi, että niitä oli taidettu purra. Tyttö ei tiennyt tunsiko yhteenkuuluvuutta muiden oppilaiden kanssa. Mistään laajasta yhteishengestä ei voinut puhua, puolet oppilaista kun vihasivat toisiaan. "Ihan käytävä ahjo." Libby suuntasi kynsissään olevan katseen poikaan. "Ja nyt sä varmaan sanot, että säkin oot astonilainen", arvattiin pienen hymyn kera.

Judah naurahti, "Itseasiassa mä käyn Astonia", hymy viipyi suupielissä hetken aikaa, kunnes se kaikkosi sinne jonnekkin tavoiteltamattomiin, mistä se palaisi varmasti hetken kuluttua takaisin tummahiuksisen pojan kasvoille.
Hän ajatteli ryhtyä tekemään lähtöä, joka tapauksessa kotona tarvitsisi olla piakkoin, vaikka seurassa ei ollut valittamista ollenkaan. Siniset silmät tutkailivat Libertya ja sitten taas pöydän pintaa, josta sormet naarmuttelivat näkymätöntä likaa irti.
"Mun pitäisi varmaan lähteä... Täytyy katsoo Ephramin ja Jesiahin perään kun äiti lähtee viemään Rabahin tanssiharjoituksiin", juutalainen ilmoitti kohteliaasti ja kaivoi lompakkoaan farkkujensa takataskusta.

"Oli kiva tutustua, Liberty", Judah nousi seisomaan ja penkoi lompakkonsa setelitaskua, napaten sormiensa väliin muutaman setelin ja jättäen ne pöydälle tyhjäksi juodun espressomukinsa alle.
"Me nähdäänkin varmaan koulussa", poika naurahti ja laittoi lompakon takaisin taskuunsa, käden siirtyessä hieraisemaan niskaa tuttuun tapaan. Ehkä hänen olisi pitänyt kysyä, olisiko Libby mahdollisesti ollut lähdössä samaan suuntaan. Hehän olisivat voineet kävellä yhdessä, jos tyttö vain niin olisi halunnut. Siniset silmät tavoittivat ruskeatukkaisen silmät, suupielen kaartuessa hieman ylöspäin. "Moikka", Judah tervehti ja käänsi selkänsä toiselle, lähtien sitten rauhallisin ja rennoin askelin kävelemään kohti ulko-ovea, joka päästi avatessaan lyhyen ja kimeän narahduksen.
Ulkoilma tuntui viileään kahvilaan verrattuna tuskaisen kuumalta ja aurinko häikäisi kalvakkaa poikaa epämiellyttävästi... Mutta hyvä mieliala ei ollut kadonnut minnekkään.

// kiitos pelistä !:---)<3

Judah oli Astonista. Miten hän olikaan arvannut näin oikein? Enemmän nojautuen pöytään, silmät seurasivat toisen silmiä, jotka hänessä käydessään suuntautuivat pöytään. Toisen sormet näyttivät jotenkin soittajan sormilta, mutta sitä ei ilmaistu ääneen, sillä eihän Liberty sellaista voinut nähdä, kun musiikki oli aika kaukainen aihe. Hän olisi sanonut samaa anorektikkotyttöjen ohuista luusormistakin. Poika mainitsi lähtemisen sekä syyn siihen. Ephr.. Jes.. Rabat? Hetken hiljaisuutta. "Aaa okei", sanottiin enempää utelematta, melkein kun hän olisi tajunnut jokaisen sanan toisen suusta. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt. Se oli ymmärretty että toisella oli jotain hommaa. Hommia, joita ei voinut sivuuttaa.

Libby katsoi toisen laittavan tarpeeksi rahaa maksamista varten. "Mustakin, ja joo nyt ainakin nähdään kun tunnistan sut", tyttö sanoi. Judah ei ollut enää yksi tuntemattomista kasvoista, joihin ei kiinnitetty huomiota. Hänellä oli mahdollisuus nähdä toinen ja maksaa toiselle jopa takaisin. Tyttö sanoi myös heit toisen lähtiessä, muttei jäänyt katselemaan perään. Katseleminen kohdistui taas jotenkin tutuksi tulleisiin muihin asiakkaisiin. Rouva oranssipää hieroi jatkuvasti kahdella sormella ohimoaan kun taas samassa pöydässä istuva pikku poika näytti hotkivan kakkupalastaan erittäin nälkäisenä ja nauroi itsekseen. Liberty ei jäänyt vain katselemaan muita vaan jäi tekemään suunnitelmaa omista lähtemissuunnitelmista. Ehkä viitisen minuuttia istuttuaan hänkin lähti pian samasta ovesta ja kuuli saman oven päästämän äänen. Suunnitelma oli tämän kaltainen: pikainen kotivisiitti, takaisin ulos mahdollisesti skeittipaikalle ottamaan muutama mustelma taas polveen sekä mahdollisesti pummimaan jotain.

// Vihdoin sain edes vähän järkevän lopetuksen! Kuin myös Guinn! (: the end