Mun maailmani vietiin multa salaa

Rakkaalle kummajaispojalleni peliä kehitin, ihan kuka vaan saa tulla mukaan. Ja sanottakoon, että Justin on nyt ihan oma itsensä.

San Diegon aamu oli sateinen. Puistossa oli melko hiljaista, mutta muutamia ihmisiä kuljeskeli sateenvarjojen alla, mitä ilmeisimmin matkalla kiireisesti jonnekkin sisälle. Oli sunnuntaipäivä, joka teki päivästä vielä rauhallisemman. Puistossa käveli nuori mies, ilman sateenvarjoa ja aivan murjottuna. Tuon nuorukaisen päällä oli ainoastaan mustapunaruudullinen huppari, jonka alla oli värikäs t-paita ja jalassa ohuet punaiset pillifarkut.

Syy miksi Justin oli mustelmilla ja ruhjeilla, vailla kunnon vaatetusta ja ilman mitään suojaa, oli se, että nuorukaisen persoona oli edellisen illan juhlissa vaihtunut. Valitettavasti vallassa oli ollut Ralph -persoona, joka oli erittäin vihamielinen. Siitähän Justin (tai siis Ralph) oli joutunut kahakkaan uhitellessaan ihmisille. Lopulta Justin oli hakattu jonkun parikymppisen miehen ansiosta ja tämän ystävien. Eihän Justin ollut tappelevaa sorttia, muttei hän sille mitään voinut. Ei kerrassaan mitään. Justin sairasti identiteettihäiriötä, joka taas johtui epävakaasta lapsuudesta. Nuorukaisen maailma oli riistetty lapsena jo, joka aiheutti teini-iässä vakavia ongelmia mielen kanssa.

Nuorukainen oli herännyt jostakin kaupungin sivukujalta, mutta onneksi yö oli ollut lämmin. Vasta aamuyöstä oli alkanut satamaan ja siihen nuori herra oli herännyt. Justinin vaatteet olivat läpimärät, hiukset sekaisin ja verentahrimat takaraivosta. Pojan otsassa oli haava, joka oli ilmeisemmin tullut pään lyömisesta mukulakiville. Silmä oli mustana ja käsissä, sekä vatsassa mustelmia. Justinilta oli varastettu puhelin ja kaikki rahat, onneksi lompakko muuten oli jätetty nuorukaisen takataskuun aloilleen.

Nyt tämä nuoru herrasmies käveli puistossa, kohti kotia. Valitettavasti kotiin pitäisi mennä bussilla tai taksilla ja siihenhän tällä ei ollut varaa. Kotimatkasta tulisi pitkä, sillä eihän hän edes voisi soittaa sijaisperhettään hakemaan. Oi miksi! Oi miksi pojan täytyi olla hullu, miksi ihmeessä hänelle juuri oli käynyt näin? Miksi Ralph oli sekopää? Miksi Justin ei voinut hallita persoonaansa? Miten hän ikinä selviäisi tästä maailmasta, tästä elämästä, tästä vuodesta edes? Miksi piti olla sekopääfriikki, jota kukaan ei edes voisi rakastaa? Miksi hän oli jäänyt edes eilisestä eloon? Kaikki nämä ajatukset pyörivät pojan päässä tämän laahustaessa puistossa kasvot suunnattuna märkään maahan.

// voinko minä tulla? :} ja sry pieni hittaus, jos siulle ei käy niin sana vain ja muokkaan.

Anona, pieni ja kovapäinen vaaleahiuksinen käveli puistossa, mutisten samalla jotain epämääräistä. Veljien kanssa piti taas haastaa riitaa television katselu vuoroista ja tietenkin kävi niin, että pieni tyttö jäi alakynteen. Eihän siinä voinut tehdä mitään muuta kuin lähteä kovaäänisesti ovesta pihalle. Ani kun vielä oli se nuorin porukasta, että kaikki pistettiin aina pikkuisen tytön syyksi ja no niin, eihän häntä silloin kukaan mahtanut uskoa. Ja olihan tyttö melko helppo saada olemaan juoruamatta, sinisilmäinen tuo kun oli.

Tyttö oli saapunut puistoon, sinne missä vielä vähän aikaa sitten oli aurinko paistanut ja linnut laulaneet. Nyt siellä taisi olla melko hiljaista, no hyvä paikka kirota tyhmät ajatukset mielestään tyhmistä veljistään. Joskus Anin oli pakko myöntää, että hän mietti millaista elämä olisi jos ei olisi sisaruksia. Ja miksei Catherinekaan voi pitää hänestä? Oi miksi! Olihan se typerää, ihailla nyt ihmistä kenen tiesi vihaavan itseään. No sellaista se oli. Mitä pikku sinisilmäinen blondi sille voisi.

Ani käveli rivakkaa tahtia puiston teillä, katse tiukasti maassa seuraamassa jalkojen tahtia. Eikä tuo silti ollut huomaavinaan puistossa kävelevää jätkää. Minkä seurauksena vauhdikkaasti kävelevä tyttö saattoi törmätä toiseen ja eikös Ani sen seurauksena maannut selälleen maassa, avaten silmiään ja nousten istumaan. Blondi hieroi otsaansa, nyrpistäen naamaansa. ”Maa sut nielaiskoon!” Ani mutisi ja tunnusteli takaraivoaan. Kuitenkin pian tuon katse kiinnittyi poikaan tarkkailevasti. Hetkinen, eikös tuo ollut astonista. ”Hei mutta... etkös sä ole astonista?” pikku vaaleaverikkö totesi kysyvään sävyyn, katsoen toista edelleen varovaisesti. Ehkä jopa uppoutui niinkin syvälle pohtimaan oliko tuo astonista, ettei noussut ylös. Eikä asukokonaisuuskaan pysynyt ihan puhtaana, muutama sadepisara siellä täällä.

//Jee, tottakai voit tulla. Eikä tuo ollut hitti eikä mikään vielä :'D

Justin ei kauaa ehtinyt pyöriä ajatustensa kanssa, kun jo joku törmäsi tähän. Aluksi ensimmäinen ajatus pojan päässä oli, että ne samat hakkaajat olivat nyt bonganneet punahousuisen pojan ja päättäneet vielä tulla uudestaan mukiloimaan. Justin otti ison harppauksen ensiksi kauemmaksi ja vasta sitten uskalsi käännähtää katsomaan mikä häneen törmäsi. Ei se ollutkaan se porukka, vaan joku tyttö. Tyttö joka nyt istui maassa ja kirosi Justinia maanrakoon.
"Ei ollut mun vika..", Justin mumisi tuolle tytölle, jota ei tunnistanut. Nuorukainen raapi niskaansa, joka oli märkä, koska kaikki hiuksista valuva vesi virasi niskan kautta paidan alle.

"Öö.. Joo? Oon. Ja sä oot?", Justin vastasi hieman epäröiden ja mietti, että tunsiko tytön. Kuitenkaan pojalla ei raksuttanut mitään. Mutta olihan koulu toisaalta niin iso, ettei kaikkia voinut tunnistaa. Ainakaan jos sattui olemaan jossakin suuressa klikkiryhmässä, kuten rikkaat pennut tai tavikset. Justinin taas valitettavasti tiesi monikin, sillä olihan poika klikitetty friikkeihin. Ja no.. monet olivat saaneet tutustua myös Erickiin, Kasperiin ja Ralphiin. Hetken jumitettuaan Justin kuitenkin tajusi auttaa tytön ylös vetisestä maasta. Miehenalku ojensi kättään tyttöä kohden, jotta toinen pääsisi helpommin ylös.
"Ehkä kannattaa nousta sieltä maasta seisomaan, ellet haluu sairastua..", Justin mutisi sitten mietteliäänä. Päivä ei todellakaan ollut alkanut hyvin ja paikkoja kolotti. Lisäksi päätä särki eilisesta juhlinnasta. Justin oli melko alakuloinen juuri nyt, ei ollenkaan sellainen, minä Justinia koulussa saattoi nähdä.

Ani huomasi toisen ottavan isompia askelia, mutta kuitenkin tuo pysähtyi sitten ja otti kääntyi tyttöön. Hän oli siis ollut oikeassa, toinen oli astonista. Tai siis tottakai Ani oli oikeassa, olihan hän joskus nähnyt pojan. Mikä sen nimi olikaan, joku Kasper?
”Arvasin siis oikein! Ja mä olen Anona, mutta Aniks ne kaikki kutsuu.” pikkuruinen tyttö kysyi ja tajusikin heti todellisuudessaan, että hän istui edelleen maassa. Niimpä tuo nousi ylös ja putsasi hieman lumisia housujaan, katsoen sitten toiseen.
”Ööm, mikä sun nimi oli? Oliko se joku... Kas-.. Kasper?” Ani veikkasi iloisesti, vaikka hänen nimimuistinsa olikin ollut melko huono.

Hän oli satavarma, että oli nähnyt tuon koulussa ja ehkä ohimennen jutellutkin? Mutta kai siitä oli aikaa. Kuitenkin tuo katsoi varovaisesti ja hieman tarkkailen toista, mistäköhän tuo oli tullut, ei varmaankaan suoraan kotoa, Ani veikkasi suoraan mielessään.
”Millä luokalla sä olet?” tuo tyttö kysyi sitten hetken tarkkailun jälkeen. Kyllä kuka tahansa saattoi jäädä pohtimaan mitä oli tapahtunut. Eihän kuka tahansa liikkuisi tällä ilmalla ulkona ilman kunnon vaatetusta tai ruhjeilla? Hmmmm. Toisaalta, ei hän edes viitsinyt kysyä asiasta mitään, koska eihän se tytölle kuuluisi.

Justin säpsähti kuullessaan Kasperin nimen.. Aivan, mikä yllätys sekään oli, että kukaan ei tuntenut oikeastaan Justinia, mutta kaikki ne muut tunnettiin. Ehkä siksi, että Kasper oli itsetuhoinenpaska, Eric ällöttävä limanuljaska jne. Kuitenkaan poika ei halunnut paljastaa sairauttaan, tuntemattomimmille voisi vain kieltää asian. Täytyisi vaan toivoa, ettei persoona muuttuisi. Onneksi persoona harvemmin muuttui kesken päivän, paitsi jos oli humalassa.
"Vai että Ani, no kiva että törmäsit. Ja ei, en oo Kasper, oon Justin. Mutta melkein", nuorukainen vastasi pienen virnistyksen kera tuolle tytölle ja veti märän huppunsa hiuksiensa peitoksi, vaikkei siitä nyt enää mitään hyötyä tässä vesisateessa oikeasti ollutkaan.

Justin huomasi, että tuo Anonaksi nimetty tyttö tuijotteli poikaa. No, eiköhän kuka tahansa tuijottaisi ruhjottua nuorukaista aamulla sateessa.
"Kakkosella", Justin vastasi sitten toisen kysymykseen taas ja katseli hetken maahan. Poika potki kiviä edessään ja mietiskeli vieläkin illan tapahtumia, mutta juurikaan ei mitään muistunut mieleen. Helvetin Ralph!
"Mietit varmaan, et miks oon tän näkönen ja tähän aikaan liikkeellä. En meinaan oikeastaan tiedä itsekään, olin juhlimassa ja heräsin hakattuna tuolta kujalta. Nyt mulla ei oo rahaa eikä puhelinta, kotiavaimetkin on hävinnyt..", Justin sanoi sitten hiljaa edelleen tuijotellen kenkiinsä.

Miten hän oli voinut muistaa noin huonosti? Ihan selvä muistikuva hänellä oli, että tuon näköinen poika oli esitellyt itsensä Kasperiksi. Ehkä hän oli sekoittanut tyypit, tai sitten tuolla joku salainen kaksoisveli! Taai jotain.
"Ootko varma? Tai siis ehkä sä oot lyöny pääs. Ja mä kun olin ihan varma, että sä olisit Kasper!" Ani sanoi hiukan pettyneenä lähinnä itselleen, koska ei hänen muistinsa ollut melkein koskaan pettänyt. No jaa, kerta se olisi ensimmäinen. Sitten toinen kertoikin olevansa kakkosella ja Ani nyökkäsi pienesti.
"Ai okei. No sitten meillä ei olekaan samoja tunteja, kun itse olen vasta ykkösellä", tyttö selitti katsoen eteensä, kuitenkin siirsi katseensa edessä päin olevista ihmisistä poikaan.

Hetken päästä poika alkoi selittää miksi oli tuon näköinen ja Ani kuunteli kuten yleensäkin hän joutui kuuntelemaan.
"Aijaa. Ehkä sä vaan joit liikaa ja taju meni", Ani sanoi hieroin leukaansa sekunnin murto-osan. "Se on aika yleistä. Niin siis se, että taju menee ja ei tiiä mitä on tapahtunu ja niin..." Anona alkoi selittää, mutta lopettikin tajutessaan, että toista ei varmaankaan sattuisi kiinnostaan pätkääkään. Toisaalta eihän Anikaan tiennyt varmasti miltä tuntui olla humalassa, eihän hän itse edes ollut koskenut alkoholiin. Okei nyt asiasta kolmanteen, Ani oli ehkä keksinyt hyvän syyn sille, että toinen ei ollutkaan se miksi Ani häntä luuli.
"... Hei muuten, onko sulla kaksoisveli? Se selittäis miks muistin sut Kasperiks, mutta sä ootkin Justin. Tai niin sillai jännästi", tyttö yritti keksiä kuumeisesti selitystä hänen huonolle muistilleen. Vaikka joskus oli vain parempi myöntää, että oli väärässä. Toisaalta se ei kuulunut Anonan tapoihin.

Justinin ilme muuttui hieman kylmemmäksi, miksi tuon tytön piti tietää Kasper. Eikä Justin todellakaan aikoisi tuolle kertoa sairaudestaan. Vain yksi ihminen perheen lisäksi tiesi pojan sairaudesta ja se riitti. Mitä siitäkin tulisi jos koko koulu saisi sitten tietää? Niin, poikaa varmasti välteltäisiin enemmän. Tai oikeastaan helpompaahan olisi, että ihmiset tietäisivät sairauden, mutta Justin ei sitä vain halunnut.
"Oon mä varma mun nimestä..", Justin mutisi sitten vielä vastaukseksi. Puheenaiheen vaihdos kiitoksia.

"Joo niin varmaan on käynyt, koska juhlimassa mä olin. Sen verran muistan. Mut sit on vähän sumeeta ton muistin kanssa. Tiedä sit vaikka jotain tyrmäytippoja olisin saanu juomiini.. tai jotain", Justin jatkoi tytön hyvää selitystä. Ainakin tuo olisi ihan selkeää ja voisi unohtaa, että Ralph oikeastaan oli syypää koko tapahtumiin - taas.
"Ei mulla kyllä omasta mielestäni oo kaksoisveljeä, tosin mut on huostaanotettu ja sijoitettu eri perheeseen, niin mistäs sitä sitten tietää.. Kentis mulla on salainen kaksoisveli, joka on tullut ettimään mua.. tai jotain", Justin yritti hatarasti selittää ja toivoi mielessään, ettei Anona enää jatkaisi miettimistä.
"Tää on ehkä vähän noloa kysyä, mut ei sulla olis lainata vähän rahaa mulle, et pääsisin bussilla himaan?", Justin kysyi sitten hieman epävarmasti ja katseli alta kulmiensa märkänä tyttöä.

» Ää sori ku on kestäny _kauan_ ;--s »

Okei, toinen ei selvästikään halunnut enää puhua tästä asiasta. Kai Anin oli pakko myöntää itselleen, että hänkin oli taipuvainen erehdyksiin. Ja kyllä sitä oli tullut törmäiltyä niin moniin tyyppeihin, että ei ihme, jos nimet olisivatkin menneet sekaisin. Samalla, kun Justin sanoi kyllä olleensa juhlimassa, Ani vain kuunteli mielenkiintoisena.
"..Aivan..." tyttö sanoi lopulta ja nyökkäsi. Sitten toinen vastasi tytön esittämään, kaksoisveli asiaan ja Ani katsoi toista pienesti hymyillen. Kuitenkaan Ani ei viitsinyt enää aiheesta puhua vaan myöntää itselleen, että hän sattui olemaan nyt väärässä.

Se rahakysymys, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja hetken aikaa Ani katsoi toista hieman tyhmästi.
"Rahaa?" tyttö toisti ja ravisti pienesti päätään. "Onhan mulla, paljon tarvitset?" Ani kysyi, sillä eihän hän yleensä busseilla liikkunut, minkä vuoksi tyttö ei ollut varma paljonko ne nykyään maksoivat. Pian tuo kaivoi laukustaan lompakon ja otti sieltä pari seteliä, ojentaen ne toiselle.
"Tai ota noi. Mulla rahaa aika paljon, niin että pidä loput", Ani sanoi ystävällisesti ja ojensi paria seteliä pojalle. Tyttö siirsi katseensa rahoista takaisin poikaan, tarkistaen vielä tuon kunnon ja ne vaatteet. Sitten päässä heräsikin kysymys:
"Pärjäätsä?" tyttö heitti ilmaan ja katse harhaili takaisin pojan kasvoille, kysyvänä.

//Ja samat sanat, sori tässä kestossa :'D On ollu kiirettä, niin unohdin koko pelin.. No jaa :'D

Justin nylkkäsi mietteliäänä toisen sanoille. Onneksi tyttö ei enempää kysellyt asiasta, Justin ei halunnut paljastuvansa hulluksi. Vaikka eihän se pojan vika ollut, itseasiassa entisen perheen vika. Tai ei oikeastaan senkään, mutta lapsuuden traumat edesauttoivat sairauden syntyä. Nuorukainen potki maata jalkojensa alla ja tuijotteli hetken hiekkaa. Edelleen joka paikkaa kolotti ja päätä särki enemmän kuin laki salli. Olisi kyllä pakko päästä kotiin pian, tai edes saada jotakin syötävää. Ties milloin Justin oli edellisen kerran jotain syönyt.

Justin ei ehtinyt vastata mitään toisen kysymykselle, kun Ani jo antoi pari seteliä käteen. Tällä kyllä selviäisi kotiin asti. Justinin kasvoille kohosi pieni hymy, kun poika otti setelit vastaan.
"Kiitos, näillä mä pärjään. Maksan tietty takasin, ollaanhan me samassa koulussa, niin ehkä törmäillään siellä", Jus sanoi sitten ystävällisesti ja köhäisi kurkkuaan selvemmäksi. Sitä se tupakointikin teetti. Tupakasta puheenollen, olisi kiva saada polttaa vielä yksi. Omat tupakathan oltiin kyllä varastettu, joten olisi hieman ongelmallista polttaa. Sattuisikohan tuolla tytöllä olemaan tupakkaa?
"Ehkä mä pärjään, mutta pieni kysymys: ei sulla sattuis olemaan röökiä heittää?", Justin vastasi toisen kysyvään katseeseen ja heitti pienen virneen kasvoille. Kaikki olisi hyvin, kunhan saisi vielä ennen bussiin menoa poltella yhden. Jos tytöllä ei olisi, pitäisi etsiä joku kioski ja ostaa pieni aski. Näillä rahoilla saisi juuri sellaisen ja kyyti riittäisi juuri ja juuri bussiin.

// hehee.. taas kesti D:

Ani tuli heti paremmalle tuulelle, kun toinen sanoi pärjäävänsä sekä sen, että maksaisi sitten koulussa takaisin. Vaikka ei hänellä nyt niin tiukille mennyt, että tarvitsi maksun heti joten sen suhteen ei ollut huolta. Olihan hän aika rikkaasta perheestä ja.. no niin.
"Hyvä. Ja maksat sit joskus takas, ei sillä ole kiire", tuli sitten sanottua. Kuitenkin Anona sattui tietämään vallan hyvin, että kun sanottiin 'sillä ei ole kiire', niin yleensä kumpikin osapuoli unohtaa koko jutun vähän ajan päästä. Tyttö hymyili edelleen iloisesti, ihan kuin kaikki olisi todella hyvin. Hänelle taisi oikeastikin tulla hyvä mieli toisten auttamisesta.

Kun Justin kysyi oliko Anilla tupakkaa, kohotti tyttönen hennosti ja hieman loukkaantuneesti kulmiaan. Näkyikö se muka, että hän sattuisi polttamaan? Vaikka toisaalta kysymyshän saattoi olla ihan viatonkin, ei Ani sitä viatonta sävyä siitä tällä hetkellä löytänyt.
"Hmph, no eipä mulla ole, kun en itse satu polttamaan", tyttö tokaisi sitten, mutta piti kasvoillaan sen hymyn, ettei toinen luulisi tytön nyt noin vain ottaneen pahastikin nokkiinsa moisesta. Eihän sellaista saisi luulla. Pian Ani katsoi kännykästään kelloa ja tajusi sen olevan noinkin paljon. "Huih, mun täytyy kyllä mennä tai myöhästyn. Oli kiva tavata", Ani sanoi sitten hiukan pahoittelevasti, vaikka varmaan toinen sitä pahakseen laittaisikaan. Justinilla varmasti oli omiakin asioitaan hoidettavana. Sitten Ani lähti lampsimaan poispäin. Oli oikein jännä päivä. Anonan mieleen palasi taas kuva siitä, että ihan varmasti hän oli tavannun samanlaisen pojan kuin Justin, mutta nimenä oli Ralph. Ha, ehkä toisella oli kaksoisveli, mutta poika ei kertonut tästä mitään, koska se oli se pahis.. Joo ja näin Anona jäi pohtimaan erilaisia jännittäviä tarinoita päässään matkalla.

// Oisko se sitten loppu? : ) Kiitos pelistä : )

Justin nyökkäsi toisen sanoille ja naurahti pienesti. Nuorukainen kyllä pyrkisi maksamaan takaisin mahdollisimman pian. Ja voishan hän vaikka Violetilta lainata, jos ei muuten keksisi. Violet kun kuitenkin tuki poikaa aina, vaikkei nuorukainen oikea isosisko ollutkaan. Siitä muuten saisi taas puhuttelun.. että missä oli ollut. No jaa, Violetin temperamenttiinkin jo oltiin totuttu.
"No höh, mutta ei mitään. Nähdään ja oli kiva tavata, ja kiitos", Justin sanoi ystävällisesti ja lähti sitten kävelemään lähintä kioskia kohden ja siitä bussipysäkille. Tupakkaa olisi kyllä ensiksi saatava, harmi ettei tytöllä ollut.. No jaa.

Äkkiä kioski löytyikin ja rahasta saatiin tupakka-aski ostettua ja jäi raha bussilippua varten. Nuorukainen huomasi bussinsa tulevan juuri ja Justin joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen, että ehti bussiin. Nyt tupakka jäi polttamatta, mutta sitten kotimatkalla pysäkiltä sitten. Ainakin oli tupakkaa.

//Kiitos itsellesi pelistä : )

THE END