Try to keep the distance

// joku vain seuraksi : )

Natasha käveli pitkin tyhjää, laimeankeltaista käytävää kantaen kirjapinoa sylissään. Hän oli jättänyt laukkunsa luokkaan lähdettyään vessaan kesken tunnin, opettaja oli onneksi päästänyt hänet, vaikkei hänellä mitään oikeaa tarvetta olisi ollut, hän oli vain istunut vessassa itkemässä, olo oli ahdistava, hänellä olisi tänään illalla työvuoro eikä hän tuntunut olevan ollenkaan kunnossa. Natasha pelkäsi ettei kykenisi työskentelemään tänään kunnolla.
Tytön onneksi kukaan ei hänen tyylistään osannut sanoa mitä hän teki työkseen, mutta olihan Astonissa Natashan harmiksi muutama poika joka oli nähnyt hänen tanssivan klubilla. Natashaa hävetti, mutta onneksi juoru ei ollut kulkenut suosituimpien korviin, tyttö oli hieman ihmeissään miksi asia oli näin, mutta toisaalta, miksiköhän nuorukaiset toisivat ilmi olleensa strippiklubilla... Joku voisi toki kehuskella asialla, mutta Natasha oli sitä mieltä että suuremmalle osalle se oli lähinnä häpeällistä.

Tyttö oli jo melkein käytävän päässä kun hän saapui sen luokan eteen missä päivän viimeinen tunti oli pidetty. Hyvin harva nuori oli enää koulussa, muutama oli aulassa vielä notkunut, suurin osa oli rynnistellyt viikonlopunviettoon. Natasha oli hakenut päivän muut kirjat kaapistaan voidakseen sulloa ne laukkuunsa ja lähteä pois, luokassa olevassa laukussa oli vain luokassa pidetyn tunnin historiankirjat.

Natasha tasapainotteli kirjapinoaan yhdellä kädellä ja hapuili toisella ovenkahvaa. Tytön kasvot vääristyivät kun hän huomasi ettei ovi auennutkaan. Lukittu! Eikä kukaan enää olisi luokassa avatakseen hänelle ovea. Hän ei siis saisi laukkuaan ennen maanantaita.
"Helvetti!" Natasha manaili ja yritti vielä saada ovea auki vääntämällä kahvasta lujempaa. Samalla kirjat lipesivät hänen toisen kätensä päältä ja päätyivät ryminällä lattialle. Natasha nojasi oveen ja valui hiljalleen siitä lattialle istumaan kirjojensa sekaan. Hän puri huultaan ettei olisi itkenyt.

//Miepäs tungen tästä! :>//

Miki kaiveli kaappiaan. Hän lastasi laukkunsa täyteen kirjoja, joista oli tullut päivän aikana läksyä. Kun joka ikinen oli laukussa ammotti kaappi jo tyhjyyttä. Miki nappasi hyllyltä askin tupakkaa ja laittoi laukkuun. Hän vilkaisi itseään peilistä, joka oli kiinnitetty kaapin oven sisäpuolella. Miki nappasi laukun sivutaskusta huulikiillon ja sipaisi sitä huulilleen, vaikka meikissä ei ollut ollutkaan mitään vikaa. Laitettuaan huulikiillon laukkuun ja pamautettuaan kaapin oven kiinni, neitokainen lähti kävelemään käytävää pitkin yli-painavaa laukkua kädessään kantaen. Korkojen kopina kantautui käytävällä, joka oli melkein tyhjä. Vain muutama norkoili siellä enään.

Pahis kääntyi juuri eräälle käytävälle suunnatessaan ulko-ovia kohti. Hän säpsähti rajusti, kun kirjat rymähtivät lattialle. Miki pysähtyi tarkastelemaan hetkeksi tilannetta; säälittävän näköinen tyttö oli juuri pudottanut kirjansa pitkin lattioita luokan oven edessä ja istui nyt lattialla kenties itkun partaalla? Lisäksi tyttö oli vielä pahis. Kyllä vain, Miki tunnisti tytön, joka kuului samaan klikkiin hänen kanssaan. Ja voisikohan olla, että tämän seikan johdosta, Miki astelikin sitten tuon tytön luo. Muutenhan neitokainen olisi tavallisesti vain kävellyt ohi välittämättä pätkän vertaa.
"Hei, kaikki kunnossa?" Miki kysäisi hieman välinpitämätön sävy äänessään. Hän seisoi tytön vieressä katsoen tuota alaspäin.
"Huono päivä vaan?" Neitokainen virnisti ja ojensi ihme kyllä kätensä auttaakseen tuon toisen ylös. Hän ei vain ollut ihan vielä varma, voisiko auttaa toista nostelemaan kirjat lattialta. Ei kai Miki sentään siihen alentuisi?

Natasha istui lattialla silmät kiinni, ovi tuntui kovalta selän takana. Hengitystä alkoi ahdistaa ja Natashan teki todella mieli itkeä, muttei hän voinut antaa itselleen periksi, hän ei itkisi tänään enää enempää.
Tyttö kuulu lähestyvien korkojen kopinaa, muttei ajatellut että kenkien omistaja pysähtyisi hänen luokseen. Kopina kuitenkin loppui juuri hänen kohdallaan. Natasha kuuli naisen äänen puhuvan ja avasi sitten silmänsä nähdäkseen kuka puhuja oli.
Hän näki edessään japanilaispiirteisen tytön, jonka tunnisti kyllä nähneensä ennenkin, tämä oli samalla vuosiluokalla ja kuului vieläpä samaan klikkiinkin. Natasha vain ei halunnut tulla autetuksi, muutenkin häntä ärsytti tarpeeksi.

Tyttö oli kysynyt oliko kaikki kunnossa, tämä ei kuulostanut kovinkaan avuliaalta vaikka tämän kysymyksen esittikin. Natasha siristi silmiään ja oli hetken hiljaa.
"Miltä näyttää?" Natasha tiuskaisi ja näki miten toinen ojensi kättään. Natasha mietti hetken tarttuisiko toisen kädestä kiinni, mutta pudisti sitten kevyesti päätään ja ponnisti itse ylös.
"Kiitti vaan mutta mä pärjään", Natasha sanoi alkaen poimia kirjojaan lattialta. Hänestä oli nöyryyttävää että joku näki hänen kohtauksensa, lisäksi päätä oli alkanut särkeä niin että ensitöikseen kotiin päästyään hänen olisi otettava särkylääkettä ja nukuttava hieman, ehkä hän sitten kykenisi työhön.

Miki katsoi tyttöä hiljaa pitäen kätensä ojennettuna. Hiljaisuus ei tiennyt hyvää ja olisihan se noloa, jos tyttö kieltäytyisi. Hän tunsi itsensä hieman tyhmäksi seistessään siinä käsi ojennettuna toisen tytön naaman edessä. Kun lopulta tyttö vastasi, ei vastaus sitten ollutkaan niin miellyttävä, mitä Miki olisi toivonut.
Miki kohotti hieman kulmiaan. Kyllähän hän näki, että kaikki ei ollut ihan hyvin, mutta kysymys oli putkahtanut ensimmäiseksi hänen mieleensä ja lisäksi se oli hyvin yleinen esimerkiksi tällaisissa tilanteissa. Liiankin yleinen.
Neitokainen tuhahti hiljaa ja veti kätensä pois. Jos apu ei kelvannut, niin ei sitä väkisinkään tyrkytetty. Miki suoristautui, sillä oli joutunut hieman kumartumaan korkojensa varassa, jotta saisi ojennettua kätensä niin alas. Sitten pahistyttö astui askeleen taaksepäin ja hymähti.
"Ei sitten. Kovin usein en apuani tarjoakkaan", Miki sanoi kuin toisen pahistytön pitäisi ottaa Mikin avuliaisuus jotenkin kohteliaisuutena. Ja sitähän mieltä hän itsekkin oli. Miki ei ollut kovin innokas auttamaan muita, mutta nyt oli jo poikkeus tapahtunut ja se oltiin tyrmätty. Hiljaa mielessään hän päätti olla auttamatta edes Nanaa - pikkusiskoaan - hetkeen missään.

Miki oli vapunut hetkeksi mietteisiinsä. Aika oli tuntunut ikuisuudelta, mutta todellisuudessa ei ollut kulunut minuuttiakaan. Nyt tyttö nousi pienellä hissillään taas maanpinnalle ja katsahti toista tyttöä, joka nähtävästi keräili kirjojaan lattialta. Miki päättikin livetä paikalta, jottei häiritsisi toista enempää.
Hän heilautti laukun olalleen ja lähti - taas korot lattiaan kopisten - astelemaan pois päin, kohti ovea, vilkaisemattakaan enää taakseen.

Natasha ei vastannut toiselle enää mitään vaan keräili kirjojaan lattialta hiljaisuuden vallitessa. Edelleen vieressä seisova tyttö näytti uppoutuneen ajatuksiinsa, mutta Natasha yritti parhaansa unohtaakseen tämän läsnäolon.
Kirjat alkoivat kerääntyä pinoksi kun Natasha huomasi toisen vain lähteneen paikalta, mikä oli ihan hyvä juttu, Natashaa hävetti niin paljon että toisen läsnäolo olisi ollut enemmän kuin kiusallista.

Natashan hiukset valuivat kasvoille kun hän kykki lattianrajassa nostamassa ylös viimeisimpiä kirjojaan. Kun kaikki kirjat olivat taas hänen sylissään, Natasha kääntyi ympäri ja näki että toinen tyttö oli edellen käytävällä eikä ollut vielä ehtinyt ulos asti. Natashan valtasi äkkinäinen into napata päälimmäinen kirja pinostaan ja viskata se tuon ylimielisen oloisen nuoren naisen suuntaan. Tummahiuksinen tyttö kuitenkin päätti ettei tekisi niin, se vain osoittaisi turhaa lapsellisuutta. Natasha mietti istuisikohan takaisin lattialle vai lähtisikö pois, hän vain tunsi itsensä jotenkin kauhean voimattomaksi. Natasha valui takaisin lattialle ja laski kirjapinon viereensä.
Ei hän jaksaisi lähteä vielä mihinkään.

Miki oli jo melkein saanut tyylikkään poistumisensa toteutettua, kun hän huomasi kauhukseen jotain; Hänen kännykkänsä oli kadonnut!
Tällähetkellä tummahiuksinen tyttö tunnusteli laukkunsa taskua, jossa piti AINA kännykkäänsä. Hän pysähtyi ja sujautti kätensä taskuun. Pelkät kotiavaimet siellä oli. Hän alkoi kaivella koko laukkuaan läpi. Ei mitään. Tai siis, kyllähän laukku sisälsi vaikka minkä moista tavaraa, mutta puhelinta, joka oli Mikin elämä heti parin muun asian jälkeen, ei vain löytynyt!
Hädissään Miki kaivoi yhä raivokkaammin laukkuaan ja siinä samassa muutama koulukirja, lompakko ja joitain meikkejä tippui laukusta lattialle. Miki huokaisi turhautuneena ja kumartui nostamaan tavarat. Samassa hän vilkaisi toiseen tyttöön, joka ei huomattavasti ollut liikkunut paikaltaan. Voi kuinka noloa! Miki olisi tehnyt mitä vain, jotta tyttö ei olisi ollut näkemässä hänen sähläystään! No jaa, nythän he olivat toisaalta tasoissa. Miki oli nähnyt tytön kohtauksen ja toisin päin.
Mikään näistä tuntemuksista ei ollut havaittavissa neitokaisen kasvoilla. Kuten ei usein muulloinkaan, Mikin sisäisistä tunteista ei näkynyt merkkiäkään ulos päin ja siksi niitä olikin aika vaikea havaita.
Tyttö keräsi nopeasti kimpsunsa lattialta takaisin laukkuun ja nousi.

Miki tunnusteli vaatteidensa taskuja. Ei löytynyt takin taskusta, eikä myöskään housujen. Mihin hittoon yksi puhelin on voinut hävitä?!
Tyttö kirosi itsekseen, tosin ei kovinkaan hiljaa. Hän oli vihainen sekä itselleen että kännykälle. Miksi sen piti juuri nyt kadota? Ja MIKSI ylipäänsä sen piti kadota?
Miki katseli tarkkaavaisesti lattiaa alkaessaa kävellä hieman hitaammin takaisin päin käytävää. Jospa se oli tipahtanut lattialle.
Etsiessään Miki toivoi hartaasti, että tuo toinen tyttö, joka oli kirjansa tiputtanut, ei kiinnittäisi häneen minkäänlaista huomiota.

//Näin. ^^//

Natasha keskittyi vain tyhjyyden ajattelemiseen, kun hän huomasi paikalta juuri lähteneen tytön sekoilevan jotain laukkunsa kanssa. Ehkä tämä oli hukannut avaimensa tai jotain vastaavaa.
Tyttö lähti kävelemään Natashaa kohti, Natashan oletus siitä että toinen oli hukannut jotain, voimistui. Lattialla istuva tyttö suki hiuksiaan korviensa taakse, samalla hänen katseensa etsi jotain hukassa olevaa esinettä lattialta. Silmät osuivat lähellä olevan kaapin alle, siellä oli kännykkä! Natashan kasvoille meinasi kiivetä virnistys, mutta hän sai pidettyä itsensä aisoissa. Kännykkä todennäköisesti kuului tuolle toiselle tytölle, hän oli todennäköisesti pudottanut sen samalla kun oli ojentanut kättään Natashalle. Kännykkä oli varmastikin pudonnut erään pehmeäkantisen kirjan päälle eikä siitä siten ollut kuulunut huomattavaa ääntä.

Natasha seurasi miten toisen katse etsi puhelinta lattialta. Tummaverikkö ei tehnyt elettäkään auttaakseen toista, hän halusi hetken katsella kun tyttö etsi puhelintaan. Jos homma alkaisi näyttää toivottomalta, hän kumartuisi hieman ja nappaisi puhelimen kaapin alta.
Toinen ei tuntunut löytävän puhelintaan, tämä kuitenkin seisoi eikä niin korkealta kaapin alle nähnyt. Natasha pyöräytti silmiään ja kurotti puhelimen kaapin alta.
Natasha katsoi hetken aikaa puhelinta ja nosti sen sitten ilmaan heilutellen sitä.
"Mä uskon että tämä on sun", tyttö huhuili toiselle edelleen lattialla istuen.

Maailmanloppu oli koittamassa. Mikin oli pakko löytää hänen rakas kännykkänsä! Tyttö manaili hiljaa itsekseen ja pyyhki lattiaa katseellaan astellen hitaasti eteenpäin. Jossainhan se oli pakko olla! Jospa se jäi kaappiin? Tai jopa luokkaan? Miki puri pienesti alahuultaan, mutta ilme ei värähtänytkään, kuten ei yleensä koskaan.
Sivusilmällä Miki toisinaan tarkkaili tummahiuksista tyttöä lattialla, joka ei tehnyt elettäkään auttaakseen. Miki ei ollut yhtään yllättynyt, mutta hänkin sentään vaivautui tarjoamaan apua! ..jota ei tosin ollut huolittu..
Hiljakseen tuhahtaen ja mielessään manaillen Miki lähestyi joka askeleelta toista tyttöä, kun hän etsi puhelinta.

Kun tilanne alkoi näyttää jo toivottomalta, toinen tyttö teki jotain; hän kurotti kätensä läheisen kaapin alle ja otti sieltä jotain. Toisen avatessa suunsa Miki pysähtyi ja katsoi tyttöön. Tyttö oli löytänyt hänen kännykkänsä!
Tai ehkä hän ei ollut löytänyt.. Jospa hän oli piilotellut sitä tahallaan? Varastanut tai huomannut lattialla ja ruvennut sitten piilottelemaan Mikiä kiusatakseen?
Mikin ilme muuttui hieman hämmentyneen näköiseksi. Hän ei todellakaan ollut olettanut, että toinen auttaisi!
Muutaman sekunnin päästä Miki huomasi korjata kasvojensa ilmeen; takaisin tuli vakava ja ilkeä naama, kuin äsköisen aidon hämmennyksen päälle olisi laskettu naamio.
Miki asteli toisen luo. Hänen silmänsä tuijottivat toista koko ajan. Kuin syyttävästi.
Miki pysähtyi ja nappasi kännykän tuolta.
"No, kiitos", hän sanoi välinpitämättömällä äänensävyllä, vaikka tosissaan puhelimen löytyminen merkitsi paljonkin. Hän avasi laukun ja laski kännykän sen sisätaskuun. Ja 'telkesi' tarkoin sinne.

Toinen tyttö lähestyi Natashaa ottaakseen puhelimensa. Natasha ojensi puhelimen tytölle joka kiitti häntä melkoisen välinpitämättömän oloisena. Nat ei voinut olla pistämättä merkille hämmentynyttä ilmettä joka häälyi tytön kasvoilla hetkisen.
"Voin mä sen pitääkin jos sä et halua sitä", Natasha sanoi äänellä josta ei voinut päätellä leikittelikö hän vai ärsyttikö hän toista tahallaan. Hänellä oli itsellään tarpeeksi hyvä kännykkä, se ei ollut kallis eikä hieno, mutta siinä oli kaikki toiminnot mitä Natasha tarvitsi, ei hänellä ollut minkäänlaista tarvetta hankkia upeaa kännykkää josta kenties muotoutui peili tai jotain muuta turhaa.

Tummaverikkö nousi ylös lattialta ketterästi napaten kirjapinonsa mukaansa. Hän ei saisi laukkuaan tänään, ok. Hänen olisi kuitenkin ryhdistäydyttävä ja lähdettävä töihin. Natasha leikitteli hetken ajatuksella että pummisi joltain parkkipaikalla lorvivalta nuorukaiselta kyydin ettei hänen tarvitsisi kävellä tai mennä bussilla, mutta tyttö tyrmäsi ajatuksen olettaen ettei parkkipaikalla enää olisi ketään, ei edes niitä autoihinsa rakastuneita pöhköjä jotka silloin tällöin lorvivat parkkipaikalla koulun päätyttyä keskustelemassa autojensa uusimmista tuunauksista.
Hän siis menisi bussilla, kävellen matkaan menisi liiaksi aikaa jota ei ollut tuhlattavana.

Miki tuhahti. Hän ei edes viitsinyt vastata toisen esittämään toteamukseen. Hän ei todellakaan luopuisi kännykästään ja senhän nyt pitäisi olla päivän selvää!
No, mutta olihan parkkipaikalla edes yksi auto! Nimittäin Mikin ikioma Aston Martin. Toinen juttu taas oli kenet Miki autonsa kyytiin päästäisi. Hän ei juurikaan välittänyt kyyditä ketään ylimääräistä autollaan. No joo, kyllähän pikkusiskoa oli joskus tullut vietyä jonnekkin, muttei sen enempää.
Miki nappasi laukkunsa sisätaskusta avainnipun, jossa oli mm. auton ja kodin avain.
Hän vilkaisi toista tyttöä, joka juuri nousi. Toisella näytti olevan nyt kaikki ok. Vaikka eihän se Mikiä sinänsä kiinnostanutkaan. Miksi kiinnostaisikaan? Tyttö osasi olla aika täynnä itseään joskus.. tai aina..
Miki huokaisi. Kotiin oli jossain vaiheessa mentävä. Halusihan Miki koulusta pois, mutta kotiin hän ei mielinyt mennä. Illaksi hän ainakin lähtisi muualle ja palaisi varmasti vasta myöhään yöllä..
Vilkaistuaan vielä toista, Miki alkoi hitaasti mietiskellen kävellä ulko-ovea kohti. Eihän hänellä kiirettä ollut.

//Anteeksi hirveästi kesto ja lyhyys!//

Natasha vilkaisi toista tyttöä joka oli juuri ottanut kännykkänsä takaisin. Tällä tuskin oli enää mitään asiaa Natille, joten tummaverikkö voisi hyvinkin lähteä kotiinsa valmistautumaan työvuoroonsa.
Natasha katsahti vielä kerran tyttöön joka lähti kävelemään kohti ovea ja lähti sitten itsekin pois paikalta kävellen vastakkaiseen suuntaan toiselle ovelle. Koulupäivä oli vihdoin ohitse ja hän pääsisi hieman tuulettumaan. Tuulettuminen ei kuitenkaan oikein kuvannut Natashan työpaikkaa, hänhän työskenteli klubilla jossa tupakansavu oli niin sakeaa että sitä olisi voinut leikata veitsellä.
Nat käveli ovelle, työnsi sen reippaasti auki ja astui aurinkoiseen iltapäivään. Tyttö lähti suunnistamaan kohti bussipysäkkiä, bussin tuloon olisi vielä noin kymmenisen minuuttia, mutta hän voisi hyvin odottaa.

vähän lyhyt, mutten enää oikein keksinyt mitään. tää taisi sitten olla tässä? kiitos pelistä : )