Kyyneleitä ja kuun valoa

//Joku tänne mukaan//

Oli ilta. Belle vaelteli pitkin San Diegon katuja turhautuneena ja syvästi loukkaantuneena. Hän ei voinut ymmärtää, miksi oli pilannut välinsä parhaimman kaverinsa kanssa. Ja vielä jonkun typerän Anthonyn takia! Se ei ollut oikein, mutta eihän menneitä voinut enää muuttaa. Nyt Rebecca oli taas alkanut syytellä häntä, vaikka tapahtuneesta olikin jo aikaa. Rebecca oli ollut tosissaan Anthonyn kanssa, tyttö oli ollut niin onnellinen tämän kanssa, mutta Belle oli kännissä mennyt pilaamaan ystävänsä onnen.
Belle oli juuri törmännyt Rebeccaan. Oli ollut niin lähellä, että olisi syntynyt vuosisadan kissatappelu. Rebecca oli haukkunut häntä, syytellyt ja ei kuunnellut ollenkaan. Toinen ei vain ymmärtänyt, että se oli pelkkä vahinko ja että hän ei ollut ainoa, jota syyttää. Anthonylle Rebecca ei vihoitellut, niin rakastunut tämä oli. Mutta nyt Rebecca oli mennyt jopa niin pitkälle, että oli lyönyt Belleä. Sitä ei ollut ennen tapahtunut. Rebecca kyllä oli ollut humaltuneen oloinen, sillä tietenkin oli vaikutusta asiaan.

Blondi tyttö huokaisi ja istuutui lähimmälle penkille. Hän ei voisi vielä mennä kotiin, koska äiti kuitenkin ihmettelisi, miksi hän saapui niin aikaisin. Ja äiti oli viimeinen henkilö, jonka hän halusi katsomaan turvonnutta poskea.
Belle ei voinut mitään sille, että alkoi itkeä. Häneen sattui, sisälle. Posken kipu oli tämän rinnalla ihan toista. Hän ikävöi Rebeccaa ja tämän kanssa vietettyjä hetkiä enemmän kuin mitään muuta.
Sitten Belle päätti soittaa Bradleylle. Veli kyllä ymmärsi häntä ja osaisi lohduttaa. Puhelin kuitenkin tuuttasi varattua, joten tyttö purskahti vielä kovempaan itkuun. Oli noloa istua penkillä itkemässä, kun ohi kulki ihmisiä, mutta hän ei mahtanut tunteilleen mitään. Joskus oli vaan pakko itkeä.

// Minä + Deli voidaan ängetä mukaan =)) //

Deli käveli rivakkaan tahtiin pimeällä kadulla. Laukku heilui hänen olallaan ja sieltä kuului vaimeaa kolinaa tavaroiden kolahdellessa yhteen. Ääni tosin peittyi melkeinpä kokonaan tytön korkkareiden tuottavan äänen varjoon. Välillä ohi ajoi auto tai vastaan käveli ihminen, mutta muuten oli hiljaista. Vastoin kaikkia odotuksia, Deli tunsi olonsa turvalliseksi. Yö oli hänen aikaansa, varsinkin jos hauskanpidosta oli kyse.

Deli kääntyi suuremmalle tielle, jota pitkin kulki enemmän ihmisiä. Kävely alkoi jo väsyttää tyttöä, ja hän alkoi epätoivoisesti pälyillä ympärilleen, yrittäen etsiä vapaata penkkiä. Monet penkit olivat varattuja joko nuoleskelevien rakastavaisten toimesta tai juttelevien ystävien. Hän jatkoi kävelyä, tällä kertaa hitaammin, kunnes huomasi eräällä penkillä blondin, jonka kasvonpiirteet erottuivat hämärästi pimeässä illassa. Delin kävellessä lähemmäs hän huomasi tytön itkevän ja se sai hänen myötätuntonsa heräämään.

Hitaasti Deli lähestyi tyttöä, tietämättä mitä tehdä. Hän halusi vain mennä halaamaan ja lohduttamaan blondia, mutta se tuskin olisi sallittua. Eihän hän voinut mennä vain hiplaamaan tuntematonta ihmistä! Ehkäpä olisi vain parasta istua tytön viereen ja sanoa jotakin…lohduttavaa, Deli päätti ja liikkui jo itsevarmemmin kohti penkkiä. Hän istahti penkille tytön vierelle ja vilkaisi tämän itkusta vääristyneitä kasvoja.

”Rankka päivä, vai?” Hän kysyi ja koitti loihtia kasvoilleen lohduttavan hymyn.
Toivottavasti blondi ei pitänyt hänen lähestymistään sopimattomana. Tappeluun hän ei todellakaan halunnut ajautua, saati sitten pahentaa tytön mieltä entisestään!

Belle yritti hillitä itkuaan, onnistuen siinä kuitenkin hyvin kehnosti. Ei ollut helppoa menettää ystävää omien valintojensa takia. Ja omien typerien tekojen. Anthonyn kanssa vehtaaminen oli ollut typerin teko, mitä hän tiesi tehneensä. Hän oli kyllä tehnyt vaikka mitä muutakin typerää, mutta parhaan kaverin poikaystävä! Se oli jo jotain, mitä ei missään nimessä saanut tapahtua.
Belle ei kuullut lähestyvää korkokenkien kopinaa. Hän havahtui itkusta ja synkistä mietteistään vasta, kun kuuli jonkun arvelevan, että hänellä oli ollut rankka päivä.

Kiireesti tyttö pyyhkäisi kyyneleet poskiltaan ja kohotti katseensa. Kadulla seisoi joku tyttö, joka kaikesta päätellen oli tajunnut hänen itkevän. Ja kuinkahan moni muukin sen oli huomannut jo?
"Jep," Belle sai sanottua nyyhkytysten lomasta. Olo tuntui jo jotenkin paremmalta, kun itkua ei vain tullut toisen tuijotellessa vieressä.
"Enkä mä voi syyttää tästä muuta kuin itseäni. Ja yhtä miestä," Belle kertoili. Itku sai hänet puhelemaan asioistaan taas paljon avoimemmin kuin normaalisti.

"Miehet on kyllä maailman typerin syy itkuun ja tappeluun," blondi tokaisi sitten ja yritti epätoivoisesti taikoa kasvoilleen jonkinlaista hymyä. Hän sai kuitenkin aikaiseksi vain onnettoman irvistyksen, joten käänsi sitten kiireesti katseensa pois toisesta. Tyttö oli kyllä jo huomannut hänen turvonneen poskensa, joten ei kai irvistys voinut sen järkyttävämpi näky olla? Belle arveli olevansa muutenkin erittäin epäilyttävän näköinen. Hiukset olivat hajallaan ja meikit levinneet kyynelten mukana. Tämän näköisenä ei kyllä voisi lähteä mihinkään, mutta eipä hänellä vielä mihinkään ollut kiire.

”Tuskin kaikki nyt sun syytäsi on”, Deli hymähti ja tarkoitti joka sanaa.
Vieressä nyyhkyttävä blondi ei ehkä ollut hehkeimmillään, mutta Deli sai hänestä silti varsin viattoman ja puhtaan kuvan. Ehkäpä hänen mielipiteensä olisi toisenlainen, jos hän tuntisi tytön Astonista, mutta tällä hetkellä hän ei pystynyt hahmottamaan tytön kasvoja minnekään koulun ryhmien joukkoon. Ehkäpä tyttö ei edes käynyt samaa koulua kuin hän.

”Oon samaa mieltä, siksi en niihin halua kovin vakavasti sekaantuakaan”, Deli hymyili pienesti viitaten blondin edelliseen kommenttiin miehistä ja alkoi samalla kaivaa laukkuaan. Nopeasti hän löysi meikkipussinsa ja otti rapisevasta pakkauksesta meikinpoistoliinan. Hän ojensi sen tytölle ja hymyili varovaisesti.
”Haluat varmaan hieman korjata meikkiäsi”, hän ehdotti ja toivoi, että tyttö ei ottaisi sitä pahalla. Hän yritti vain auttaa, sillä jos hän itse olisi ollut blondin tilalla, hän ei olisi halunnut olla pilaantuneet meikit kasvoilla koko kansan tuijotuksen kohteena. Harmikseen hän ei kuitenkaan voinut tehdä mitään blondin turvonneelle poskelle, johon kohoaisi varmasti ilkeä mustelma. Ajatuksissaan Deli yritti miettiä vamman aiheuttajaa. Ehkäpä tytöllä oli ongelmia perheensä tai poikaystävänsä kanssa? Kummin päin vain, se ei takuulla ollut hauskaa.

”Tappeluunko oot joutunut?” Deli kysyi ja tunsi irvistävänsä ajatellessaan turvonnutta poskea ja sitä mikä sen oli aiheuttanut.

"No, ei nyt ehkä kaikki," Belle tuhahti toisen lohdutusyritykselle. "Mut mä olisin voinut kyllä estää tän kaiken."
Bellen poskelle vierähti jälleen kyynel. Anthonyn kanssa oli ollut mahtavaa, mutta se oli niin väärin, että ihan puistatti. Belle päätti nyt ainakin yrittää olla ajattelematta asiaa. Hän ei halunnut nyyhkiä toisen tytön läsnäollessa, vaikka äsken hänelle oli ollut aivan sama, vaikka kaikki näkivät hänen onnettoman olemuksensa.
"Se on ihan viisasta," Belle sanoi, kun punapää kertoi, ettei halunnut olla vakavissaan tekemisissä miesten kanssa. "Mut kyllä miehet on ihan jees, sillon kun ne tosiaan sua rakastaa."
Belle vaikeni sitten. Hän oli melkein maininnut varatut miehet. Siitä tyttö olisi varmasti voinut päätellä ties mitä. Ja kaikkea sellaista vieläpä, mitä Belle ei oikeasti ollut. Häntä pidettäisiin helposti uskottomana ja mitä kamalimpana petturina, vaikka ei hän sitä ollut. Hän oli kyllä oppinut läksynsä, vaikka ei ollutkaan pettänyt omaa poikaystäväänsä. Hän oli pettänyt Rebeccan luottamuksen ja se tuntui pahimmalta koko asiassa.

"Kiitos," Belle sanoi ja otti vastaan toisen ojentaman pyyhkeen. Hän oli kyllä karmean näköinen, meikkien pyyhkiminen kyllä helpottaisi asiaa. Se ei kuitenkaan saisi punaisia silmiä katoamaan, eikä myöskään posken turvotusta. Onneksi huomenna ei olisi koulua! Tämän näköisenä sinne ei kyllä olisi menemistä, missään tapauksessa. Blondi kaivoi laukustaan peilin ja alkoi sitten pyyhkiä levinnyttä ripsiväriä ja kajalia pois.
"Tappelu se kyllä oli," Belle tuhahti. "Kissatappelut ei kyllä kannata, sen voin sanoa."
Belle huokaisi. Nyt oli sentään selvitty eroon meikkikerroksesta. Kannattikohan uutta enää edes laittaa? Ei hän mihinkään ihmisten ilmoille kuitenkaan enää aikonut mennä. Hän viettäisi aikansa mieluummin vaikka pimeillä kujilla, jossa ei ollut ketään. Nyt kyllä oli ihan mukava olla, Rebecca ja Anthony kyllä aiheuttivat yhä päänvaivaa, mutta eihän sille mitään kai voinut.

Vaitonaisena Deli katseli blondin pyyhkiessä tämän kasvot puhtaiksi. Huolimatta turvonneesta poskesta ja vieläkin itkuisista silmistä, tyttö oli nätti jopa ilman meikkiä. Surun hävitessä kasvoilta ja tytön hymyillessä tämä olisi varmasti vielä kauniimpi. Blondin kasvoilla tuntui kumminkin olevan niin surullinen ilme, että Deli ei ollut varma osasiko tämä edes hymyillä. Välillä surun tilalle ilmestyi myös katumus, mikä sai Delin miettimään taas yhä uudestaan mahdollisia koettelemuksia, joita tyttö olisi saattanut joutua kokemaan.
”Mä en ole onneksi joutunut vielä sellaiseen, mutta kai sekin on vielä joskus edessä”, Deli virnisti pienesti, kuin unohtaen toisen pahan olon. Hän palautti kasvonsa kumminkin pian peruslukemille ja kietoi kevyttä takkiaan paremmin ympärilleen. Kello oli ties mitä ja alkoi olla niin pimeä kuin kylmäkin.

”Haluatko sä puhua siitä?” Deli kysyi ennen kuin ehti estämään itseään.
Saman tien katumus virtasi läpi Delin mielen. Eihän hän voisi kysyä tuollaista täysin ventovieraalta ihmiseltä! Hän jopa itse olisi pitänyt kysymystä liian tunkeilevana, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Parempi oli vain yrittää paikata, Deli päätti ja kirosi mielessään suurta suutaan.

”Tai siis ei sun tarvitse kertoa jos et halua, eihän se mulle kuuluu”, tyttö sanoi hätäisesti ja koitti näyttää katuvalta, mitä kyllä olikin. Katumuksesta huolimatta, uteliaisuus kasvoi hänen sisällään, niin kuin halu auttaa tuntematonta tyttöä.
”Ajattelin vaan, että se ehkä helpottaisi”, Deli lisäsi vielä ja loi varovaisen katseen blondiin.

"No toivottavasti ei oo," Belle tokaisi toisen toteamukselle.
Belle huokaisi. Nyt oli jo paljon parempi olo, vaikka poskea jomottikin ikävästi. Hän tunsi kyllä yhä olonsa hyvin turhautuneeksi ja loukatuksi. Mutta itsepä oli yrittänyt hieroa sovintoa Rebeccan kanssa. Tyttö ei ollut edes kuunnellut häntä, eikä halunnut puhua hänelle mitään. Silti Rebecca oli haukkunut ja syytellyt heti. Ja saanut siten Bellen entistä katuvaisemmaksi.
Blondilla ei ollut mitään käsitystä, kuinka pääsisi taas ystävänsä kanssa väleihin. Se oli ehkä mahdotonta, mutta ainahan sai toivoa ja yrittää. Vastapuoli teki sen kyllä valitettavasti hyvin hankalaksi.
Belle käänsi katseensa toiseen tyttöön. Toisaalta hänen teki mieli kertoa tälle kaikki, mutta toisaalta taas asia oli liian yksityinen. Mutta johan se oli koko koulun tiedossa muutenkin! Ainakin kaikkien niiden tiedossa, jotka olivat jaksaneet kuunnella Rebeccan valituksia ja juoruja. Niitä Bellestä kyllä liikkui paljonkin, ainakin se oli pääteltävissä katseista, joita jotkut koulun oppilaat häneen loivat.
"Mä en oikein tiedä," Belle sanoi totuudenmukaisesti. "Mut sä oot oikeessa, se varmasti helpottaisi mun oloa. Ja mä en ole puhunut tästä paljon kenellekään, kun tuntuu että kaikki tietää sen jo. Ainakin kaikki jotka käy Aston Highta."

Blondi vaikeni hetkeksi ja mietti mistä aloittaisi. Pitikö kertoa koko yhteinen historia Rebeccan kanssa? No, tuskin toinen jaksaisi niin pitkää tarinaa kuunnella.
"No, mä tein pahimman virheen minkä tyttö voi kaverilleen tehdä." Belle aloitti sitten vaimealla äänellä. "Me oltiin erään Rebeccan kanssa parhaimmat kaverit, oltiin jo ennen Astoniin menoa ja sielläkin. Me päästiin molemmat cheerleadereiksikin ja sähän kai tiedät millasta elämää siinä joukossa vietetään? Aina hyviä bileitä ja miehiä."
Bellen piti taas pitää pieni tauko ennen kuin meni itse asiaan.
"No, Rebeccan poikaystävä Anthony sattui tietysti olemaan yksissä bileissä myös. Ja sitten mä olin kännissä, se oli myös ja sä varmaan arvaatkin jo loput..."
Bellen ääni vaimeni melkein kuulumattomaksi. Häntä alkoi taas itkettää, muttei enää niin pahasti. Tällä kertaa kyyneleet eivät olleet nöyryytyksen ja kivun kyyneleitä, vaan ainoastaan katumuksen kyyneleitä.

Delin olo helpottui huomattavasti kun blondi olikin valmis kertomaan hänelle mieltään painavasta asiasta. Deli tunsi uteliaisuutensa heräävän, vaikkei yleensä ollutkaan kovin utelias persoona.
”Mä en ainakaan ole kuullut mitään suhun liittyvää”, Deli vakuutti, vaikka sehän olikin aika ilmeistä.
Hän ei tiennyt tytön nimeä, joten tietenkään hän ei ollut kuullut tästä juorun juorua, tai jos olikin, hän ei tiennyt siitä vielä mitään.

Deli kuunteli blondin tarinan ystävänsä menettämisestä, nyökkäillen välissä. Hän osasi yhdistää poskessa olevan ruhjeen ja kissatappelun blondin ystävään, ja tajusi olleensa väärässä aiempien arvailujensa suhteen. Se ei kumminkaan muuttanut hänen empaattisuuttaan tyttöä kohtaan, vaikkei hän voinutkaan kuvitella parhaan ystävänsä menettämistä. Nyt Deli tosin muisti tytön kertomukseen vastaavia juoruja, tosin todella ilkeitä ja paisuteltuja. Hän saattoi vain toivoa, että tyttö ei ollut kuullut niitä, mikä tosin oli hieman mahdotonta, jos tämä kerran kävi Astonia. Blondia cheerleadereihin hahmottamisessa Deli ei kumminkaan onnistunut. Ehkäpä tyttö oli menettänyt paikkansa siellä?
Deli huomasin blondin silmistä alkavan kihota uudestaan kyyneleitä, ja tunsi sen melkein omaksi syykseen. Tällä kertaa hän rohkaistui, siirtyi lähemmäs tyttöä ja kietoi kätensä tämän hartioille.
”Eihän se sun syy kokonaan ollut. Sä olit kännissä, ja voin sanoa, että mä oon tehnyt paljon pahempia virheitä ja oon niistä selvinnyt”, Deli yritti lohduttaa ja seurasi katseellaan kyyneltä, joka valui pitkin blondin vieläkin hieman suttuiselta näyttäviä kasvoja pitkin, kunnes se katosi jonnekin kaulalle.
”Eikö sille…Anthonylle käynyt mitenkään?” Deli kysyi kohottaen kulmiaan.

// Vähän lyhyt, mutta pannaan kipulääkkeiden piikkiin =D //

Belle oli yllättynyt, mutta samalla jotenkin helpottunut, kun toinen ei ollut kuullut hänestä juoruja. Saattoihan tyttö toki valehdella, mutta se ajatus hävisi blondin mielestä yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynytkin. Parempihan se vain oli, että toinen ei ollu selvillä kaikesta siitä, mitä hänestä oli liikkeellä. Häntä syyteltiin poikaystävän viejäksi, vaikka se oli kyllä liikaa. Anthony ei ollut puhunut hänelle yhtään sen enempää kuin Rebeccakaan. Tai no, Rebecca oli kyllä huutanut hänelle, eikä sitä voinut laskea minkään lajin puheeksi. Anthony taas oli parhaansa mukaan vältellyt häntä ja ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja kyllä Belle oli huomannut, että urheilijapoju yritti saada välejään korjattua Rebeccan kanssa. Vaikutti kyllä siltä, että mies saattaisi siinä onnistua, koska Rebecca halusi Antohonyn, oli aina halunnut.

"Niin kai se on," Belle tokaisi. Olihan Anthony ihan yhtä syyllinen kuin hänkin. Tällä vaan oli niin paljon kroppaa ja ulkonäköä, sekä tietenkin rahaa, että asia unohdettiin helpommin. Olihan Bellekin ihan suht rikkaasta perheestä, mutta Anthonyn perhe! Mitä lie hotelleja ja linnoja näillä edes olikaan. Rikkaita kuin kuninkaalliset, ainakin siltä vaikutti.
"No, Anthony on sellainen, ettei siitä kukaan kauaa uskalla juoruta," Belle sanoi. "Ja mä tiedän, että Rebecca rakastaa sitä vielä. Kyllä se varmasti antaa Anthonylle anteeksi, kunhan on sitä mieltä että on mennyt tarpeeksi kauan aikaa. Ja se haluaa olla varma, ettei Anthony ajattele enää muita kuin sitä."
Belle piti pienen tauon. Hän oli kuitenkin tuntenut Rebeccan paljon kauemmin kuin Anthony. Ja silti tyttö oli valmis luopumaan ihanasta ystävyydestä, miehen takia. Ehkä Rebecca ei ollutkaan välittänyt hänestä niin paljon kuin Belle tästä?
"Mä tunnen Rebeccan. Me oltiin kavereita jo pienestä asti. Ja Rebecca on sanonut mulle joskus, että se vois olla Anthonyn kanssa, vaik se pettäis sitä, mutta jos sen ystävät pettää, niin sitä se ei unohda ikinä. Mut puhutaanko välillä jostain muusta. Niin säkö olit myös Astonissa?"
Sellaisen käsityksen Belle oli ehtinyt toisen puheista saamaan. Kyllä punapää nyt varmasti osasi jo yhdistää kolme henkilöä. Hänet, Anthonyn ja Rebeccan. Tai ainakin hänet ja Rebeccan, olihan heillä ollut ties mitä välikohtauksia koululla. Ja jos joku nyt jaksoi Rebeccan touhuja seurata, niin kyllä varmasti näki, kenen ympärillä tämä aina liihotteli, Anthonyn nimittäin.

//Pöh! Ei toi sun vastaus kyllä ollut yhtään liian lyhyt, mulla tulee melkei aina lyhyitä//

Helpottuneena Deli antoi käsiensä valahtaa blondin harteilta, kun huomasin tämän koonneen itsensä taas kokoon. Hän tarkkaili tytön kasvoja, kuin odottaen tämän alkavan kyynelehtiä uudestaan, mutta blondi vaihtoikin aihetta nopeasti itsestään Deliin. Enää hänen ei kannattaisi udella tämän ongelmista, tyttö halusi selvästi jättää aiheen taaksensa.
”Niin säkö olit myös Astonissa?"
”Joo, mutta en mä sinne vielä oikein ole kunnolla sopeutunut. Mulla on enemmän ystäviä koulun ulkopuolelta”, Deli vastasi ja jäi hetkeksi miettimään Astonin räjähdysaltista ilmapiiriä.
Jos jonkinmoista draamaa oli aina havaittavissa ja monet tuntuivat olevan todella pinnallisia. Tai ainakin rikkaat pennut, ryhmä johon hänetkin oli leimattu., tosin vastoin tahtoaan.
”Astonissa kaikki on vain niin…epäluotettavaa”, Deli selitti, yrittäen keksiä mahdollisimman kuvailevan sanan sille mitä hän Astonista ajatteli.
”Tajuatko mitä ajan takaa? Koskaan ei voi tietää keneen luottaa”

Vaikka Deli ei ollutkaan kauaa viettänyt Astonissa, hän oli oppinut olemaan varuillaan. Hän ei halunnut heti ensimmäisenä vuotenaan joutua silmätikuksi, joten oli varonut astumasta kenenkään varpaille. Kyllä hän tilaisuuden tullen osaisi puolustaa itseään, mutta ei halunnut käydä yhdenkään vaikutusvaltaisen oppilaan kanssa poikkiteloin muuten kuin pakon edestä. Opettajat tosin olivat eri luokkaa, heitä hän saattoi ärsyttää mielensä mukaan.
”Mutta sellaistahan high school on. Ja onhan Astonissa hyviäkin puolia. Toiset oppilaat järjestää ihan helvetinmoisia bileitä”, Deli virnisti ja uskoi blondin tietävän mitä hän tarkoitti, olihan tämä juuri kertonut olleensa cheerleader, joten täytyi tällä olla myös jotain hyviä muistoja juhlista.

"On mullakin onneks koulun ulkopuolella kavereita," Belle sanoi. "Koulussa taas ei juurikaan, niiden Rebeccan juorujen takia joita se musta koko ajan levittelee."
Belle puhui täyttä totta. Hänen kaverinsa Astonissa rajoittuivat isoveljeen ja tämän kavereihin. Ja oli tietenkin muutama nörtti ja tavis, jotka eivät niin piitanneet kermalaisten asioista. Belle oli saanut huomata, että luuseriklikkiläiset ottivat muut oppilaat paljon ystävällisemmin vastaan kuin toiset. Ilman noita luusereita Belle olisi taatusti ollut kaiket päivät vain Bradleyn ja muiden skeittareiden seurassa. Veljen kaverit eivät kyllä hänestä niin välittäneet, mutta oli sekin parempi kuin istua yksinään päivät pitkät muiden pilkattavana. Kun sulautui johonkin joukkoon, jota ei huomattu, pääsi paljon helpommin eroon ilkkuvista katseista ja ilkeistä sanoista. Oli ehkä vain parempi, että Rebecca oli kertonut hänen kummitushurahtaneisuudestaan suureen ääneen ympäri koulua. Ja siitä, kuinka hän mielellään istuskeli koneella. No, Rebecca oli halunnut tehdä niin vain siksi, että hän joutuisi mahdollisimman alas koulun arvoasteikolla ja siinä toinen olikin kyllä onnistunut.

"No se on ihan totta," Belle sanoi. "Varsinkin niitten parhaimpien oppilaiden kohdalla on niin. Jos mun pitäis valita koulussa joku kelle kertoisin salaisuuden, niin se olis takuulla joku nörtti. Paitsi onhan mun isoveli koulussa, mut ei nyt omalle sukulaiselle kaikkea voi kertoa. Varsinkaan just Bradleylle."
Belle vain nyökkäsi toisen sanoille. Sellaista tosiaan taisi olla kaikissa kouluissa, yliopistoissakin, missä luuli ihmisten jo kasvaneen yli sellaisesta lapsellisuudesta. Aston olisi kyllä voinut tuntua tylsältä paikalta ilman sitä kaikkea draamaa ja klikkiytyneisyyttä. Nyt sentään oli jotain mielenkiintoista, ainakin niin kauan kuin ei itse joutunut olemaan kaiken hälinän keskipisteenä. Oli ollut niin häpeällistä, kun Rebecca oli kailottanut ääneen kaikki hänen asiansa. Ensisuudelmat ja kaikki. Koko koulun edessä vieläpä! Se oli jo jotain, mistä blondi oli aavistanut, että tyttö oli erittäin tosissaan Anthonyn suhteen. Ja hän typeränä oli pilannut sen kaiken, ainakin toistaiseksi. Viime aikoina oli alkanut näyttää epäilyttävän varmalta, että Rebeccasta ja Anthonystä tulisi vielä pari.
"No, hyviä bileitä kyllä löytyy. Varsinkin siinä porukassa missä mäkin ennen olin," Belle naurahti. "Ja on niitä muillakin kuin vain kermalaisilla, vaikka niihin ei niin käytetäkään rahaa. Mut tunnelmahan se aina ratkasee loppupeleissä, vai mitä?"

”Mulla ei ole sisaruksia, kenen kanssa jutella, mutta ei se kyllä mua kauheesti haittaakaan”, Deli tokaisi ja hetkeksi hänen mieleensä nousi ajatus siitä, että hänellä voisi olla sisaruksia, jos hänen isänsä ei olisi kuollut. Deli työnsi ajatuksen mielestään niin pian kuin se oli sinne ilmestynyt. Hän ei ollut juuri koskaan surrut edesmennyttä isäänsä, ja nyt ei todellakaan ollut oikea hetki aloittaa. Piti vain osata välttää oikeita ajatuksia, niin kuin hän oli tähänkin asti tehnyt.

”Joo, niinhän se on, vaikka mä en kyllä paljon ole käynyt muiden kuin suosittujen bileissä”, Deli tunnusti ja virnisti pienesti.
Hänellä oli tiettyjä ennakkoluuloja muiden kuin suosittujen järjestämien juhlien suhteen. Hän oletti niiden olevan paljon rauhallisempia ja vähemmän alkoholipitoisia, joten hän ei ollut koskaan edes miettinyt muiden juhlissa käyntiä, ja olihan siinä vielä sekin, että hän ei halunnut aiheuttaa itseensä kohdistuvaa draamaa muiden suosittujen keskuudessa. Mitäköhän sekin aiheuttaisi, jos joku näkisi hänet täällä? Ei se ainakaan hänen ystäväpiiriään kasvattaisi koulussa.

Silloin jokin naksahti Delin päässä. Oliko hänestä todella tullut niin pinnallinen Astoniin tulonsa jälkeen, että hän todellakin välitti maineestaan ja antoi sen valita kenelle hän puhui? Ja juurihan hän oli sortunut pitämään muita alempiarvoisina. Hän oli antanut muiden vaikuttaa omiin mielipiteisiinsä ja se soti vastaan melkein kaikkia hänen periaatteitaan! Aston ei selvästikään tehnyt hyvää hänellä, eikä sen läpimätä ilmapiiri. Samassa hänen mieleensä juolahti idea, joka saattoi koitua hänen kohtalokseen, mutta mitä väliä sillä muka oli.
”Arvaa mitä”, Deli aloitti, eikä jäänyt odottamaan blondin vastausta.
”Sähän voisit viedä mut jonnekin toisiin bileisiin kuin suosittujen!” Hän huudahti ja katsoi vielä nimeltä tuntematonta tyttöä innoissaan, Tämän oli pakko suostua!

Samalla kun toinen kertoili asioita itsestään, Belle yritti keskittyä pelkästään tämän puheeseen. Hän ei halunnut ajatuksiensa enää karkaavan epämieluisiin tapahtumiin, kuten entisen parhaan kaverin kohtaamiseen.
Belle nyökkäsi. Toisella siis ei ollut sisaruksia. Joskus blondi oli kadehtinut niitä, joiden ei tarvinnut jakaa lelujaan ja sukulaisten huomiota muiden kanssa. Nykyisin hän kuitenkin tiesi, ettei olisi mitenkään kestänyt ilman isoaveljeä, joka oli aina tukena ja turvana, jos oli hätä. Ja silloinkin vielä kun kaikki oli hyvin.
Suosittujen bileissä? Sanat jäivät pyörimään Bellen mieleen. Toinen tyttö siis kaveerasi koulun susituimpien oppilaiden kanssa? Ehkä tämä sitten oli itsekin melko suosittu? Mutta mitä ihmettä punapää sitten hänen seurassaan vielä teki? No, ehkä tämä oli niitä fiksuja tyyppejä, jotka eivät alistuneet toisten pompoteltavaksi. Sellaisia ihmisiä Belle nykyisin arvosti enemmän kuin cheerleaderina ollessaan. Hän oli kyllä totisesti muuttunut niistä ajoista. Hän oli tullut nöyryytetyksi pahanpäiväisesti, eikä siksi olisi mitenkään mahdollista enää päästä parempiin klikkeihin. Ellei sitten asia joskus unohtuisi. Siihen kyllä menisi varmasti aikaa, varsinkin jos Rebecca pysyi samassa koulussa.

"Ihanko totta?" Belle kysyi hämmästyneenä. Miten joku koulun kermaan kuuluva edes ehdotti mitään noin omituista? Tämähän menettäisi maineensa kokonaan, varsinkin jos liikkuisi hänen seurassaan. Sitten tytön mieleen palasivat hänen äskeiset aavistuksensa koskien tyttöä. Tosiaan, jos tämä kerran ei välittänyt missä seurassa liikkui, niin mikäs siinä. Kyllähän he aina joihinkin bileisiin voisivat lähteä.
"No, en mä kyllä ehkä tänään ainakaan. Tän näkösenä en halua mennä kyllä mihinkään ihmisten ilmoille," Belle sanoi. "Mut kyllä mä sut joskus voin johonkin viedä, ellet sit pelkää nörttien ja tavisten seuraa. Mut niillä on kyllä oikeesti bileissä aina tosi kova meno, vaik ei sitä välttämättä uskois."

Blondi näytti yllättyneeltä kuullessaan Delin ehdotuksen ja se sai tytön hieman hymyilemään. Ilmeisesti hän ei ollut ainoa joka oli varsin tietoinen siitä miten erilaisista piireistä he olivat ja miten nopeasti heidän pieni ystävyytensä (jos se edes oli vielä ystävyyttä) saisi kaiken sekaisin. Blondikaan ei onneksi näyttänyt välittävän siitä.

Delin ilme valahti hetkeksi, kun blondi sanoi jättävänsä biletyksen tältä illalta väliin, vaikka kyllä Delikin olisi varmasti vastannut niin vastaavassa tilanteessa. Hymy palasi kumminkin hänen huulilleen, kun hän kuuli lopun.
”Mä otan ton lupauksena”, Deli ilmoitti ja virnisti voitonriemuisena.

”Mä olen muuten Deli”, tyttö esitteli itsensä ja mietti olisiko soveliasta pyytää toisen numeroa.
Vaikka Deli ei juurikaan ollut pystynyt tutustumaan blondiin kunnolla, hän oli saanut tästä hyvän vaikutelman, ja uskoi tulevansa tämän kanssa hyvin toimeen. Olisi mukava päästä tutustumaan tyttöön paremmin, jos vain tämä sitä haluaisi. Vähän väliä Delin päässä pilkahteli kumminkin ajatus siitä, mitä muut heidän ystävyydestään ajattelisivat. Parhaansa mukaan hän yritti kuitenkin jättää ajatuksen omiin oloihinsa ja keskittyä hetkeen.

// Sori, kesti vähän =) //

"No, ehkä se sit on lupaus," Belle virnisti. Oli helppoa virnistellä nyt, kun se ei enää ollut niin väkinäistä. Ajatuksetkin siirtyivät koko ajan kauemmas Rebeccasta ja Anthonysta. Sitä kaksikkoa nörttityttö ei halunnut enää sinä iltana ajatella, parempi ehkä olisi jos ei ajattelisi koko loppuelämänä. Se kuitenkin oli täysin mahdoton ajatus, mutta erittäin houkutteleva.

"Mä olen Belle," tyttö esitteli itsensä heti toisen jälkeen. Toinen tyttö vaikutti mukavalta. Ei ollut mikään ujo hissukka, josta ei saanut mitään puhetta kuuluville. Sellaisten ihmisten seura oli jotenkin hankalaa, koskaan ei tiennyt mitä olisi keksinyt, että saisi toisen puhumaan edes vähäsen. Ja nyt hän itse oli koulussa samassa porukassa hissukoiden kanssa. Oli nörttien joukossa tietenkin niitäkin, jotka puhua pälpättivät yhtenään ja se oli ehkä vieläkin rasittavampaa kuin täydellinen hiljaisuus.

"No, joko aletaan suunnitella koska mennään bilettämään?" Belle kysyi sitten saadakseen jotain mukavaa ja innostavaa ajateltavaa. Nörttien ajattelu kun ei ollut lainkaan niin mukavaa, kuin kunnon juhlinnan miettiminen. Tosin Belle ei enää uskaltanut juhlia yhtä rankasti kuin ennen, ettei saisi aikaan enää muita vahinkoja ystäviensä kanssa, eikä kyllä kenenkään muunkaan kanssa.

”Se on lähinnä sun suunniteltavissa, sillä mulla ei ole mitään tietoa muiden kun kerman bileistä”, Deli sanoi Belleksi esittäytyneelle tytölle ja lisäsi heti perään:
”Tosin mä en kyllä tule minnekään missä ei ole mitään vettä vahvempaan”
Omien ennakkoluulojensa takia hän ei vieläkään pystynyt kuvittelemaan tavisten villejä bileitä. Hän oli elänyt liian kauan suosittujen oppilaiden kanssa samassa ryhmässä, joten heidän ennakkoluulonsa olivat tarttuneet häneenkin, vaikka yritti juuri nytkin kitkeä niitä pois.

”Ja mä olen valmis kunnon bileisiin ihan milloin vain. Tosin mä en kyllä sitten vastaa siitä missä me seuraavana aamuna ollaan”, Deli ilmoitti omahyväinen virne kasvoillaan.
Hän oli varmasti planeetan ainoa ihminen, joka oli ylpeä kännisistä seikkailuistaan ja niiden seurauksista. Juuri ne ongelmathan vetivät häntä puoleensa, enemmän kuin mikään muu. Bellestä hän ei tosin ollut varma, ehkäpä tyttö oli liian kiltti tekemään mitään sellaista. Toisaalta Delillä oli paha tapa manipuloida muut mukaan tyhmiin juttuihinsa, joten Belle varmasti saisi jotain kaduttavaa. No, olihan hän varoittanut tyttöä. Ja ehkä tämä oli kiinnostunut irrottelemaan jälkeen kaikkien sotkujen, mistä tämä oli kertonut Delille. Hän itse ainakin olisi, mutta taas Delin täytyi muistuttaa itselleen, että kaikki eivät pitäneet kännäämistä normaalina viikonlopun viettona.

"No, mulla on kokemusta molemmista, niin voin sanoo, että ihan samanlaista on suunnitella molempia," Belle sanoi toiselle ja hymyili. "Hankkii vaan jostain juomat ja syötävät ja jotain hyvää musaa, niin sillä pärjää jo mainiosti."
Belle alkoi nyt tosissaan pohtia, viitsisikö järjestää itse jonkin sortin bileet. Ehkä Bradleyn kanssa yhdessä? Sitten paikalle saisi muitakin kuin vain nörttejä ja taviksia. Ainakin skeittareita tulisi mukavasti. Ja näiden joukossa eräs Bradleyn kaveri, joka oli Bellen mielestä syötävän suloinen. Mutta tuo kyseinen tyyppi ei tuntunut häntä huomaavan, mutta ehkä kunnon bileet muuttaisivat senkin asian?

Blondi tyttö naurahti, kun toinen sanoi olevansa valmis kunnon bileisiin milloin vain. Siispä piti hankkiutua kunnon bileisiin, että Deli pääsisi kokemaan kunnolla, millaista oli bilettää tavisten kanssa.
"Mut en sitten tiedä riittääkö mulla aika bileitten järkkäämiseen," Belle tajusi sitten. Hänellähän oli harrastuksia vaikka kuinka paljon ja niiden lisäksi vielä piti hoitaa kouluasioita. Joogatuntia hän ei kyllä missään tapauksessa jättäisi väliin, eikä myöskään vatsatanssia. Ne olivat hänen suosikkiharrastuksensa, joten sellainen ei tullut kysymykseenkään.
"Mut mä voin yrittää puhua Bradleylle. Se on skeittari ja se kyllä saa kavereineen aikaseks vaikka mitä. Jos nyt saisin sen jotenkin innostumaan tästä ideasta." Belle selitti. "Se kun skeittaa kaiket päivät, niin eiköhän se kerkiä suunnitella bileitä. Ja jos se järjestää jotain, niin se ei niin välitä siitä ketä sinne tulee."

”Kyllä mulle riittää ihan sekin että otat mut seuralaiseksi jonkun muun juhliin”, Deli hymähti ja alkoi sitten kaivaa laukkuaan.
”Mä voin antaa sulle mun numeron niin voit sitten ilmoitella kun kuulet hyvistä bileistä, tai jos nyt innostut itse järjestämään sellaiset sen Bradleyn kanssa”, Deli sanoi.
Löydettyään laukustaan kynän ja vanhan kuitin hän alkoi raapustaa kuitin toiselle puolelle omaa numeroaan. Vaikka hän olikin ensin miettinyt antaisiko oman numeronsa, oli tyttö tullut siihen tulokseen, että se olisi pelkästään järkevää. Miten muuten hän pääsisi ensimmäistä kertaa kokemaan muidenkin kuin kermalaisten bileitä?

”Mä toivon vaan, että mua ei katsota oudosti ja pidetä vain rikkaana pentuna”, Deli kertoi mietteitään ääneen ja ojensi samalla Bellelle kuittia, jossa nyt oli hänen numeronsa nimellä varustettuna.
Jos hänellä kerran oli ennakkoluuloja taviksista, luultavasti hekin pitivät häntä vain lellittynä kakarana, joka arvosteli ihmisiä ja kenelle oli raha kaikki kaikessa. Hän kyllä yrittäisi parhaansa päästä eroon siitä maineesta ja kermasta välittämättä ystävystyä muiden kanssa.

"No, täytyy katsoa kuinka tässä käy," Belle vastasi hymyillen. Mukavien bileiden ajattelu piristi kummasti. Oli niin paljon mukavampaa suunnitella tulevaa kuin miettiä menneitä. Tosin äskeisestä riidasta hän varmasti kuulisi vielä, olihan sillä ollut silminnäkijöitäkin, jotka olivat Astonissa myös. Cheerleadereitä tietenkin, joten kaikki kävisivät tietenkin joukolla häntä vastaan.
"Okei, kiva juttu," Belle sanoi iloisesti, kun Deli tarjoutui antamaan numeronsa. Nyt hän ainakin saisi tälle tiedotettua, jos jotain sopivaa juhlintaa jostakin joskus löytäisi.

"No, niin voi kyllä käydä," Belle sanoi sitten toisen huolelle, että tätä pidettäisiin rikkaana pentuna. "Mut toisaalta, tuskin ne siitä välittää. Ei ne muakaan oo aristellu, vaikka mä oonki ollut cheerleader ennen tätä kaikkea hässäkkää."
Belle otti toiselta lapun, johon numero oli nyt raapustettu. Hän laittoi kuitin laukkuunsa, jottei vahingossa sattuisi sitä hukkaamaan. Kotona hän voisi vaikka tallentaa numeron puhelimeensa, jotta varmasti löytäisi sen sitten tarvittaessa.
"Pitäisköhän keksiä jotain tekemistä?" Belle kysäisi sitten. Häntä ei enää huvittanut vain istua, etteivät äskeiset tapahtumat vain tulvisi takaisin mieleen. Ne hän nimittäin halusi pitää jossakin ihan taka-alalla.
"Kun ei sitä oikein kotiinkaan viitsis vielä mennä, kun on näin aikaista. Ja ei oikein huvita mennä näyttämään tätä poskea äidille ihan vielä."