Let's get loud

//Abbyn tämän päiväinen hiustyyli :-)

Niin, miksi rokkari olikaan täällä?
Siksi, koska nyt oli hyvä tilaisuus yrittää kaupitella aineita (lue= takaikasieniä) noille aivottomille urheilijapojille.
Aivan, juuri siksi hän oli täällä.

Abigail Bailey, tuttavallisesti Abby, käveli urheilukentän laidalla, radan ulkopuolella ja tuijotteli kentällä juoksevia poikia aina, kun nämä juoksivat hänen ohitseen. Rokkari ei oikein kuulunut tuonne urheilijoiden joukkoon, sillä hänellä oli yllään valkoinen mekko, jossa oli painettuna punaisia sekä mustia omenoita (eli noista mekoista se keskimmäinen). Mekko oli näyttänyt kaupassa kivalta, ja näytti vielä paremmalta Abbyn päällä, joten totta kai mekko oli ostettava. Tänään oli sen ensimmäinen käyttöpäivä ja tyttö kantoikin sitä ylpeästi yllään.

Vaaleahiuksinen rokkari, jonka hiuksiin oli tosin jäänyt punaista väriä edellisestä hiusväristä, pysähtyi aloilleen ja pohti, miten hän voisi yrittää salakavalasti mainita jollekin noista urheilijapojista, että hänellä oli mukanaan sellaisia aineita, joista tulisi hyvin mukava ja rentoutunut olo. Kuka nyt ei tahtoisi hieman rentoutua raskaan rääkkitreenin jälkeen.
Abby päätti, että hän vain näyttelisi neitoa hädässä. Ainakin se saattaisi tuoda yhden uhrin hänen luokseen. Aineet oli nimittäin myytävä pois, koska muuten ne vain jäisivät Abbyn käsiin ja paljastumisen mahdollisuus olisi hyvinkin mahdollinen. Itse Abby ei käyttänyt huumeita, koska niihin jäisi koukkuun ja tytön kaikki rahat hupenisivat huumeisiin.
Jep, Abby ajatteli vain ja ainoastaan rahaa. Sellainen hän oli. Rahanahne ja erittäin pihi.

Noniin, suunnitelma number one käytäntöön.
"Oih", vaaleaverikkö huudahti 'kompastuessaan' urheiluradalle menevään kynnykseen ja kaatui polvilleen maahan.
"Ai saatana!" se oli oikeasti sattunut ja nyt ei tahdottu väkipakolla leikkiä viatonta neitoa hädässä. Abby istuutui paremmin maahan ja tutkaili polviaan. No voihan helvetti, tulipa mukavat haavat.
Miksi tyttö olikaan tehnyt jotain näin typerää? Ai niin, jotta saisi jonkun aivottoman urheilijapojan auttamaan, jolle voisi tarjota aineita.
Niin, tulisikohan kohta joku auttamaan vai joutuisiko rokkari kauankin tässä istua odotella pelastajaansa.

//Nova feat Pogue :--)

--täältä tullan!:) Poguen tän päivän lookki

Harkat olivat juurikin alkamassa,
vihdoin ja viimein..
Niitä ei koskaan jaksanut odottaa, saisi vain pelata vaikka koko päivän putkeen, ainakin tämän urheilijapojun mielesä, mikään ei olisi hauskempaa.
Pogue Griffits oli jäänyt suustaan kiinni erään kaverinsa kanssa ja he keskustelivat siitä mistä miehet nyt yleensäkin. Treeneistä, tytöistä, vapaa-ajasta. Tämä kaveri itseasiassa ehdotti Polle, että tämä tulisi hänen kanssaan kokeilemaan surffausta, se olikin asia mitä hän ei vielä ollutkaan kokeillut. Se olisi mielenkiintoista, muuten hän olis varmaan suostunutkin, tosin jätkä oli jo luvannut Percylle, että he menisivät tänään ajelulle, hän kun oli saanut autonsa korjattua edellisen kerran jälkeen, niimpä hän joutui valitellen kieltäytymään tarjouksesta, mutta tokaisi perään, että ehkä joku muu päivä sitten.

Koutsia ei näkynyt vielä mailla eikä halmeilla, joten Pogue voisi vallan hyvin laskea kassin kädestään ja keskittyä paremmin keskustelemaan kaverinsa kanssa.
Tosin tämä mokoma lähti lätkimään ja Griffits läppää heittäen karjui tämän perään, että jätkä sitten jätti mut kuin vanhan tyttöystävänsä!, ja naureskeli siihen perään, hän sai naurujen lisäksi kauniin kansainvälisen käsimerkin peräänsä, johon vastattiin samalla mitalla.

Brunette poika nosti urheilukassin takaisin käsiinsä ja otti ensimmäiset askeleet kohti pukukoppeja, mutta kuuli kovaa kiroamista takaansa ja kun hän kääntyi katsomaan kuka kumma oikein manasi hänen katseensa osui tähän vaaleahiuksiseen neitoon joka harmistuneena tarkasteli polveaan, miten kummassa tuo oli onnistunut telomaan polvensa?
Eihän täällä ollut mitään mihin kompastua, joten neitokainen oli ilmeisesti kömpelö tapaus?
Oli kuinka oli, Pogue päätti mennä kysymään tältä, oliko käynyt pahasti joten hän askeli muutamalla askeleella Abbyn luokse ja kyykistyi siihen viereen tarkastellen polvea.
''Miten oikein onnistuit kaatumaan? ei täällä ole edes kiviä mihin kompastua... Tarviitko laastaria tai puhdistusainetta tuohon? Näyttää meinaa aika ilkeältä.'' Hän sanoi ja nosti katseensa Abbyn silmiin.

Hän tarkasteli hetken aikaa toista ja tokaisi itselleen, että naikkonen oli kaunis, oikein nättiä sorttia, samalla hän odotteli mitä kiharahiuksinen tyttö vastaisi.

Abigail oli jo ehtinyt ajatella, että kukaan ei aikoisi auttaa häntä. Hänet oltiin noin vain jätetty huomiotta, ja tyttö oli juuri saamassa kiukunpuuskan, kunnes kuulikin jonkun miespuolisen kysyvän häneltä jotain.
Abby nosti safiirinvihreät silmänsä eteen tulleeseen pitkään nuorukaiseen, jolta ei kyllä todellakaan lihaksia puuttunut. Wau... Ehkä tälle jätkälle oli turha yrittää steroideja kaupitella. Onneksi rokkari ei tosin niitä kaupitellut.

Okei, ehkä olisi hyvä esittää tyhmää ja aivotonta blondia, jotta hän näyttäisi tuon urheilijan silmissä viattomalta tapaukselta. Vaaleahiuksinen hymyili muka nolona ja vältteli katsomasta nuorukaista silmiin.
"Hehe.. Mun kaatamiseen ei paljoa vaadita.." Abby mutisi 'nolona' ja hymyili hieman hurmaavammin urheilijalle. Miten tyttö inhosikaan esittää aivotonta ja tällä tavalla huomiota keräävää tyttöä. No, toivottavasti esitys menisi läpi ja poika olisi valmis tekemään hänen eteensä vaikka mitä.
Kokeillaanpa pientä koetta.
"Musta tuntuu, että mä kyllä pärjään. Kiitos vain avusta", Abby vastasi sitten ja nousi 'huterasti' seisomaan. Tyttö seisoi hetken ajan paikoillaan, hymyili ujosti urheilijalle, mutta astuessaan askeleen eteenpäin hän ikään kuin horjahti nuorukaiseen päin. Vaaleaverikkö tömähti vasten pojan rintakehää ja tytön kädet asettuivat pojan rintakehälle.
"Oih.."

Joku, tappakaa hänet siihen paikkaan, koska hän ei tahtonut esittää kömpelöä, ujoa tai pulaan joutunutta tyttöä tämän enempää. Mutta aineet olisi pakko saatava myytyä ja... No, urheilijapojat yleensä hurmasi tällainen käytös, mikä sai heidät vain näyttelemään ylpeästi lihaksiaan ja todistamaan sankarillisuutensa.
Mmm, jätkällä oli todellakin oikein muhkeat lihakset...

//... Toivottavasti ei ollut kovin epäselkeä XDD

Toisen silmät olivat todella kauniit ja erikoisen väriset, muutenkin tällä oli erikosiet piirteet, eikä hän näyttänyt miltään naapurintytöltä. Pogue hymyili hiukan tälle viehättävän näköiselle neidolle jonka luonteesta tosiaan ei tiennyt vielä mitään.
Kireä paita vain korosti hänen kaappimaisuuttaan ja treenattuja lihaksiaan. Kaulassa hänellä roikkui aitoa kultaa oleva sormus, siihen oli painettu suvun vaakuna ja jokaisella Griffitsillä oli omansa ja tämä esine olikin hänelle tärkeä.

Tyttösen kaatamiseen ei kuulemma paljoa tarvittu, sekös hiukan nauratti urheilijanuorta, mutta hillitsi kuitenkin sen.
Tämä vaaleaverikkö sanoi, että luulisi pärjäävänsä ja jos ei toinen tahtoisi hänen apuaan niin ei kai sitä turhaankaan kannattaisi tyrkyttää, mutta juuri kun hän oli sanomassa, että kannattaisi ainakin putsata haavat tai ne voisivat tulehtua, mutta tämän jalansija horjahti ja tyttö kaatui suoraan hänen vahvaan syliinsä,
vaistonmaisesti Pogue otti lempeästi kiinni tytön käsivarsista, ikäänkuin ettei toinen valahtaisi maahan tai jotain, vaikka ei siitä mitään pahaa sattuisikaan, se oli vain, no refleksi.

Naurahtaen urheilija nousi ylös ja auttoi siinä samassa Abbynkin pystyyn, ''Ootkos nyt ihan varma, että sun jalat on vakaat? Et meinaan kauheastu vakuuta.. Mun nimi on muuten Pogue Griffits.'' Kyllähän tässä voisi nyt samalla esittäytyä?
Ja luultavimmin kun tyttö kuulisi hänen sukunimensä tämä varmasti osaisi kyllä tunnistaa hänen sukunsa, jos oli yhtään perillä asioista tiesi, että he omistivat toiseksi suurimman yksityisesti omistetun yhdistyksen USA:ssa. Rikkaita paskoja siis..
Vaikka eihän tuo pitänytkään pahemmin siitä, että rahoilla pröystäillään.
Urheilija tietenkin odotti kuulevansa tytön nimen, koska ei tätä entuudestaan tuntenut hänellä oli useimmiten jotain menossa, eikä kauheasti ehtinyt tiirailemaan ympärille ja ottamaan kaikista ihmisistä tai opiskelijoista selvää.

--joo, ei ollu sekavaa, ja toivon mukaan tää munkaan teksti ei oo kauheenxD päänsärky auttaa kirjottamista toosi paljonx3

Hehe, jätkä otti tosiaan kiinni. Aivan kuten Abby oli olettanut. Hienoa, sittenhän tämä sujuisi melko vaivatta.
Rokkari hymyili typerästi pojalle, joka esittäytyi Pogue Griffitsiksi. Hmm, missähän Abby oli toisen nimen kuullut? Harvemmin Abby näet nimiä muisti, mutta tuossa sukunimessä oli etäisesti jotain tuttua.
"Joo, hehe... Heikot nilkat", rokkari mutisi ja hymyili. Noniin, jos sitä alettiin jo lainauksia ottamaan Disneyn Herkules -elokuvasta, niin tämä esitys ei kohta enää menisi läpi.

"Abigail Bailey. Mut voit sanoo Abbyks", vaaleaverikkö esittäytyi ja irrottautui viimein yhdellä askeleella pojasta, jottei olisi tässä kiinni kuin iilimato. Vaikka ei tyttö olisi sitä pahaksi pistänyt, ihan kiva kroppahan tuolla jätkällä oli. Mikäs tässä ollessa niin.
"Niin, nää polvet kannattais varmaan tosiaan putsata..." tyttö sitten mutisi, kun pieni kirpaisu polvessa muistutti haavojen olemassa olosta. Äh, mitä kaikkea Abby joutuisikaan taikasienien myymistä varten!
Toivottavasti tämä Pogue nyt edes oli joskus käyttänyt huumeita, niin jätkälle saisi edes jotain myytyä.

Tyttö otti käyttöönsä sievät räpsysilmänsä, kun hän nosti katseensa Pogueen.
"Tiedätkö sä, missä mä voisin nää polvet paikata?" rokkari esitti viattoman kysymyksen, räpsytti pari kertaa silmiään ja hymyili niin valloittavasti kuin osaisi.
Kohtahan Abby pääsisi helposti mukaan cheerleadereihin, jos hän jatkaisi näin käyttäytymistään. Haha.

Kun vaikutti siltä, että vaaleaverikkö pysyisi pystyssä, hän päästi irti tämän kädestä.
Tyttö esitti syyksi heikot nilkat, eikä jätkä voinut olla vilkaisematta toisen nilkkojen suuntaan, tyttö oli kyllä aika solakas ja pitkä niin ei se sinällään kuullostanut oudolta. Pogue kohautti hiukan itsekseen olkiaan ja sanoi ymmärtävänsä kyllä.

Viehättävä neitokainen esitteli itsensä Abigailiksi, mutta antoi Poguelle luvan kutsua häntä tuttavallisemmin Abbyksi, mikä sopi hyvin. Toisen nimi ei kylläkään soittanut mitään kelloja..
Abby tokaisi, että ehkäpä tosiaan olisi hyvä käydä putsaamassa polvet ja raamikas urheilija oli kyllä samaa mieltä ja mikäli hän muisti oikein niin valmentaja oli viimeksi edellisellä viikolla täydentänyt ensiapupakkauksen pukukoppien luona, joten he voisivat mennä sinne ja hän voisi auttaa.
Jätkällä vain ei ollut vielä mitään hajua minkä takia Abby oikeasti oli tullut urheilukentän laidalle kävelemään..

Safiirisilmien katse kohdistui nyt pojan ruskehtaviin silmiin, tyttö räpsytteli ripsiään muutaman keran oikein viehättävästi, mitäköhän toisella oli mielessä?
Polvien paikkaus, hyvä juttu.
''Itseasiassa tiedän, meiän koutsi täytti ensiapulaatikon tässä hiukan aikaa sitten, joten siellä pitäis olla kaikki tarvittava sun paikkaamisees.'' Hymy nousi pojan huulille ja hymy kyllä teki hänet entistäkin komeamman näköiseksi, sitä oli turha kiistää.
Eikä myöskään sitä, että Abby oli kovin kaunis hymyillessään.
''Tuu perässä niin mennään putsaamaan polvesi'' hän kyllä jaksoi olettaa, että toinen pystyisi ihan kävelemään itse.

Urheilikentän laidalla olevan pienen rakennuksen ovi aukeni kun Pogue väänsi kankeasta kahvasta, koska kukaan ei ollut tällä hetkellä pukutiloissa, sieltä oli sammutettu kaikki valot, jotka sitten brunette nuorimies sytytti, hän käski Abigailin istuutua penkille kun poika itse sitten lähti hakemaan puhdistusainetta,pumpulia ja laastareita, mitä nyt sitten tarvitsisikaan.

Mmm, jätkällähän oli oikein hurmaava hymy. Taisi olla melko suurikin naistenkaataja, ainakin ensivaikutelman perusteella. Tosin toinen vaikutti enemmänkin prinssiltä valkealla ratsulla kuin naistenmieheltä, mutta aivan sama se loppujen lopuksi oli, millainen jätkä olisi luonteeltaan. Kunhan toiselle saataisiin kaupiteltua huumeita.

Abby lähti kävelemään Poguen perässä. Ei polvet sen pahemmin vihoitelleet, mutta pieniä kirpauksia tosin välillä polvissa tuntui. Hemmetti, tämähän ei ollut todellakaan ollut hyvä juttu tämä kaatuminen. Illalla olisi taas töitä ja varmasti monet asiakkaat esittäisivät kysymyksiä hänen polvistaan. Eh, toivottavasti nämä haavat eivät kuitenkaan estäisi asiakkaita antamasta suurta tippiä.

Rokkari istuutui kiltisti penkille ja pyöräytti silmiään, kun Pogue oli kadonnut näkyvistä. Miten ihmeessä Abby olikaan tähän tilanteeseen ajatutunut... Okei, enää hän ei aikoisi samaa kysymystä toistaa.
Tyttö silmäili polvissa olevia haavojaan ja kosketti toisen polven haavaa varovaisesti sormellaan. Äh, sepäs kirpaisi mukavasti. Ja näytti olevan kaikenlaista roskaakin täynnä.
Mainiota, kerrassaan mainiota.

"Jokos se prinssi uljas kohta tulee?" Abigail huhuili kärsimättömän kuuloisena, mutta torui itseään heti sanomisensa jälkeen. Älä nyt pilaa tätä kiltin ja viattoman tytön imagoa, Abby! Koska muuten jätkä alkaisi miettiä, oliko tytöllä kaksi eri persoonaa.
"Tai siis, oo ihan rauhassa vaan", tyttö huudahti toisen kerran ja toivoi näiden sanojensa hieman korjailevan edellistä lausettaan.

''Hmm, tarvitaankohan mitään muuta? Ei sillä ainakaan nyt mitään tikkuja voi olla, eikä varmaan nyt sideharsoa sentään, luultavimmin pärjätään pelkällä puhdistuksella..'' Hän mieti päänsä sisällä ja jostain syystä hänen mietteensä kulkeuituivat jotenkin kummasti urheilun pariin, parin kuun päässä olevaan jääkiekko-otteluun nimittäin ja siitä sitten Percyyn, sillä aina ottelun jälkeen, voitti heidän joukkueensa tai ei, Po meni kaljoille bestiksensä kanssa, mielenkiintoinen ajatuskulku, kyllä.

Kun kaikki tarvittava oli mukana, joten urheilija sulki kaapin ja lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkaa jonne olo jättänyt rokkarin istumaan, sieltähän se huudahtikin, että missäs prinssi uljas, aka Pogue oikein viipyi, siihen poika huudahti vastaukseksi, että kävi laittamassa valkean ratsunsa karsinaan. Siinä samassa hän ilmestyikin kulman takaa, kädessään laastaripaketti, desinfiointi aine sekä pumpulia.

Griffitsien nuorukainen laskeutui kyykkyyn Abigailin eteen ja tarkasteli tämän polvia, ehkä kannattaisi kuitenkin kysäistä toiselta lupaa ennen kuin alkaa sörkkimään mitään.
''Haluatko hoitaa paikkaamisesi itse, vai autanko minä?'' Vaikka eihän siinä paljoan mitään auttamista nyt ollutkaan.
Ruskeat silmät olivat kohdistettuna Abbyn kasvoihin. Häntä ei haittaisi kumpakaan vaihtoehto, se oli neitokaisen täysin oma valinta.

Ruskeahiuksisella jätkällä oli kumma tunne, että hän oli nähnyt tuon tytön aikaisemminkin, ei siis siinä, tottahan toki oli nähnyt, hehän kävivät samaa koulua! Mutta siis koulu-ajan ulkopuolella jossain, hän ei ollut varma missä, mutta ehkä se tulisi mieleen jossain vaiheessa, eikä Pogue alkaisi sitä toiselta kyselemään. Sehän oli myös Surkeiden Iskulauseiden -Oppaasta, sivulta 23. Joten, juu...
Mutta miksi se toisaalta kiinnosti niin paljon? Loppupeleissä San Diego kun ei ole iso paikka ja hänen mahtaileva perheensä suunnilleen tunsi kaikki, tuntemisen arvoiset tyypit, joten mahdollisesti sitä kautta..

--laatuu taas, varsinkin toi loppu, kun oli pakko keksii jotain, ettei olis niin lyhytxD

Pogue palasi, jolloin Abby loihti huulilleen viehättävän hymyn. Poika kyykistyi hänen eteensä ja esitti kysymyksen, mikä sai tytön hieman tirskahtamaan. Ai, sitä oltiin näin herrasmiehiä, todella suloista.
Abigail ojensi toista jalkaansa vihjailevasti Poguen suuntaan. Hänen jalkansa oli siro ja pitkä, ja yleensä ne olivatkin Abbyn pitkät ja kauniit jalat, jotka kiinnittivät katsojan huomion ensimmäisenä.
"Voisitko sä... Auttaa?" vaaleaverikkö kysyi vilpittömästi ja räpsytteli safiirinvihreitä silmiään muka ujosti.
Oikeastaan, oli ihan kiva esittää tällaistä avutonta, pulaan joutunutta tyttöä. Abbylla kun oli tapana vain hoitaa asiat ominpäin, tuntui mukavalta antaa jonkun toisen välillä auttaa. Kuten nyt, kun Pogue tarjosi ritarillista apuaan.
Harvemmin Abby tosin sai, ja kyllä tyttö apua vastaan otti. Ainakin välillä, kun oli sellaisella tuulella.

"Autatko sä yleensä pulaan joutuneita neitokaisia, vai oonko mä poikkeustapaus?" rokkari kysyi uteliaasti ja hymyili huvittuneena. Saipa nähdä, mitä jätkä tähän vastaisi.
"Sä oot ihan söötti", vaaleaverikkö totesi sitten noin vain ja virnisti tuttuun tyyliinsä.

Noh? Mikäs hänen kysymyksessään nyt niin ihmeellistä oli, että sitä piti mennä tirskumaan? Hänen kasvoillaan oli hiukan huvittunut ja kysyvä hymy. Ei poika voinut olla ihailematta hiukan toisen sääriä, mies vain hänkin, mutta vihje oli ymmärretty.
''Totta kai, kun kerran kysyinkin..'' vastattiin pieni vino hymy huulillaan, poika otti desinfiointipullon käteensä ja laittoi hiukan nestettä, joka oli hiukan ruosteiselta vereltä näyttävää tököttiä. Kevyesti hän tuputteli sillä Abbyn polvien naarmuja, mahtoi kirvellä..
Samalla kun Pogue paikkaili tytön polvia, tämä kysyi oliko hän erikoistapaus vai oliko Pogue aian näin ritarillinen, noh yleensä hän oli, tämä nosti katseensa Abbyyn ja naurahti hiukan ''Olishan se valhe, jos väittäisin sun olevan erikoistapaus, kyllä mä yleensä autan jos joku on pulassa, jätkä tai nainen..'' Kaapin kokoinen järkäle oli kyllä kuin iso nallepehmo, täynnä lempeyttä ja positiivisen oloista energiaa.

Molemmat polvet oli nyt putsattu, joten jätkä tarkasteli niitä hiukan paremmin, josko tarvitsisi laittaa laastaria, mutta ne näyttivät ihan hyviltä, vasemmanpuoleisessa polvessa tosin oli hiukan verestävä haava joten siihen voisi olla ihan jees laittaa jotain, onneksi koutsi tällä kertaa oli hommannut niitä ihonvärisiä laastareita, niin ne ei pistäny niin pahasti silmään.
''Nää on muuten okei, mutta vasempaan laitan yhden laastarin, ettei tule pahempi pipi polveen'' Hän lässytti hiukan viimeisen lauseen ja selvästi kiusasi ihan hiukkasen toiselle, mutta vain hyväntahtoisesti.
Laastarista irroitettiin paperit ja aseteltiin aivan millin tarkkuudella oikeaan kohtaan, kun se oli tehty poika nousi ylös ''Noin, valmis..'' Ja hymyili vielä hiukan.

--lallaa, lyhyt tuli, mutta joo:D

//... Älä koskaan valita vastausten lyhyyttä mulle !!!
XD
Oon saarnannut jo monille tästä samasta asiasta; välillä ei voi mitään, jos vastauksista tulee lyhyitä. So what, ei kaikkea pidäkään kuvailla. Ja tärkeintä on, että peli etenee!

:--)

Abigail vain hymyili pienesti, kun Pogue alkoi putsata hänen haavojaan. Kyllähän se hieman kirpaisi, mutta ei niin paljoa, että tyttö olisi alkanut uikuttaa kivusta. Ei Abby ollut sellainen, hän kesti vaikka minkälaisia koettelemuksia. Tosin... Nyt hänen viattoman tytön imago saattoi vähän kärsiä, kun tyttö ei pitänyt äänähdystäkään. Ehkä sitä pitäisi vähän valitella kipua? Hyvä idea.
"Ah... Vähän kirvelee.." vaaleaverikkö valitti hiljaa ja nosti safiirinvihreät silmänsä polvistaan katselemaan miehenalun kasvoja. Pogue vastasi hänen kysymykseensa auttamisesta, jolloin Abigail hymähti huvittuneena.
"Aaaw, mikä pelastaja sä ootkaan", tyttö piruili leikkimielisesti ja hymyili pirteästi.

Nuorukainen pisti vielä laastarin Abbyn vasempaan polveen ja nyt kaikki oli valmista. Abby vilkaisi siistittyjä polviaan ja nosti hymyilevät kasvonsa Pogueen, joka oli noussut ylös.
"Kiitos", rokkari kiitti lämpimästi ja nousi itsekin ylös. Abigail seisoi aivan Poguen edessä, ehkä aavistuksen verran liian lähellä toista. Olivathan he vielä melkolailla tuntemattomia toisilleen, mutta tytöllä oli mielessään suunnitelma, minkä avulla hän ehkä onnistuisi mainitsemaan huumeet toiselle.
"Miten mä voin... Kiittää?" Abby kuiskasi Poguen edessä seistessään ja antoi kauniiden silmiensä upota Poguen silmiin. Jep, typeräkin tajuaisi tämän olevan flirttiä.
"Koska täytyyhän pelastajaani jollain tavalla palkita.." tyttö lisäsi hiljaisesti ja hymyili valkoiset hampaat esillä.

--okeij, en enää valita lyhyydestäxD

Abby sanoi, että Pogue oli aika pelastaja, mahtoikohan tuo olla nyt vittuilua? Vaikka olisikin ollut siihen vastattiin vain kevyesti naurahtamalla ja tokaisemalla jotain, että ei näe syytä olla auttamatta jos siihen kykenee. Hän muisti oman lapsuutensa jolloin kukaan ei auttanut häntä kun muut kiusasivat tai hän oli pulassa, mutta eipä myöskään pojasta uskoisi, että hän ollut joskus pieni kuin riisikeppi kun hän oli lähes kaksimetrinen kaappi himokokoisilla muskeleillaan.

Alustavan paikkauksen jälkeen Abby tarkasteli hetken polviaan ja kiitti urheilijapoikaa joka vastasi siihen ettei kestä kiittää, Pogue hymyili hiukan komeaa hymyään joka leveni kun tuo vaaleahiuksinen rokkari nousi ylös ja lirkutteli hänelle, ensin hiukan viattomampaan sävyyn, miten voisi kiittää Pogueta auttamisesta ja lisäsi siihen vielä, että pitihän urheilijan nyt saada vastapalkkio,
noh... Ei hän kyllä ollut aikonut mitään vaatia tytöltä, muttei voinut myöskään kieltää etteikö se olisi ollut erittäin mukava bonus siihen.
''Vai niin? Ei mulla kyllä nyt ollut mitään mielessä joten annan sun päättää miten kiität'' flirtti tytön silmissä oli selvää ja häntä kiinnosti jo saada tietää mihin suuntaan tämä nyt oikein olikaan menossa.

Urheilija seisoi ryhdikkäästi rokkarin edessä ja odotteli toisen vastausta se, että hänen pitäisi olla nyt treeneissä oli päässyt unohtumaan jo mielestä, mutta tuskimpa ainakaan mitään kovin mainittavaa on tapahtunut kun kukaan ei ole laittanut viestiä saati tullut vaihtamaan vaatteitaan joten Pogue voisi vallan mainiosti viettää aikaansa nyt tässä.

//Hienoa, että oppi meni perille ;--)

Abigail hymyili yhä hurmaavasti, kun Pogue sanoi antavansa tytön päättää kiittämistavan. Abby kohotti hitusen toista kulmaansa, kun hänen toinen kätensä sipaisi sitten nuorukaisen hiuksia kevyesti. Hän tahtoi tietoisesti antaa pojalle sellaisen kuvan, että aikoisi pian tehdä jotain hyvinkin ratkaisevaa. Oikeasti tyttö vain tahtoi leikkiä toisen tunteilla ja mielikuvituksella. Vaikka Abigail sattuikin olemaan strippari ja rumasti sanottuna huora, hän ei kuitenkaan käyttäytynyt sillä lailla kouluaikana.
"Hmm.. Mitähän mä keksisin antaa sulle palkinnoks..." vaaleaverikkö henkäisi miettivästi Poguen kasvojen lähellä ja virnisti herttaisesti.

Mutta sitten miehenalun yllätykseksi Abigail nosti laukkunsa penkiltä ja alkoi penkoa sitä. Pian esille napattiin pussi, jossa oli valkoista jauhetta. Pussia vilautettiin nopeasti Poguelle.
"Saat alennusta tästä", rokkari sanoi ja hymyili viattomasti. Jep, tyttö oli yhä vakavissaan huumeiden myynnin suhteen. Ne oli saatava myytyä tai tämä tyttöenkeli saisi kokea jotain ei niin mukavaa hämärällä kujalla. Ei Abby nyt oikeasti aikonut sen suurempaa alennusta antaa huumeista, mutta eihän Poguen tarvinnut koskaan tietää sitä oikeaa hintaluokkaa. Riitti, kun tyttö sanoi myyvänsä alennuksella. Eikös se yleensä herättänyt kysyntää.

Olihan tämä sinänsä sääli. Abigail olisi tahtonut ensiksi hieman leikitellä tämän miehenalun kanssa ehkä hieman läheisimmissäkin merkeissä, mutta työ meni valitettavasti etusijalle. Mutta jos Pogue ostaisi häneltä yhden pussin ja olisi yhä myönteisellä tuulella, niin hehän voisivat lähteä pukuhuoneista jatkoille? Hehe, aina sai toivoa, eikö niin.

--hahaxD Poguen silmät varmaan laajenee teetassin kokosiks kun se huomaa että mitä Abby kaupittelee

Trallalaa, tässähän voisi käydä varsin mielenkiintoisesti, tyttö hipaisi sirolla kädellään hänen puolipitkiä hiuksiaan ja katseli häntä, Pogue odotteli innolla mihin tämä oikein veisikään. Tyttö oli vaikuttanut hiukan pakotetun kiltiltä ja näköjään olikin, Abby mietti hitaasti miten oikein palkitsisi 'prinssi rohkean' avun. Taisipa tuo härnätä häntä tahallaan?
Noo, eiköhän hänellä ollut aikaa odottaa. Muttei kuitenkaan loputtoman kauan.

Pitihän pojan itselleen myöntää, että hiukan harmistui kun Abigail kiepahtikin poispäin hänestä ja ryhtyi kaivamaan jotain laukustaan, mitäköhän tämä mahtoi etsiä?
Vastaus tulikin siinä samassa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaaleaverikkö oli myymässä hänelle huumeita.. Mitä helvettiä? Pojan kulmat kääntyivät kurttuun ja hän katsoi hiukan nyrpeänä 'palkkiotaan' Hän ei kyllä sietänyt moisia, ryypätä voisi kunnes laatta lentää, tupakkaakin joskus, mutta huumeet olivat kyllä jotain mitä poika ei ikinä ollut edes ajatellut kokeilevansa.
Hänen närkästynyt ilmeensä varmasti kertoi enemmän kuin tarpeeksi tytölle joka täten oli aika pulassa jos Pogue päättäisikin ottaa ja kertoa siitä jollekulle.
Kuitenkin hän tuli siihen päätökseen, että jättäisi kertomatta, se oli aina jokaisen oma päätös käyttikö vai ei, niimpä urheiliaj pudisti päätään. ''Kiitti ei, en mä tarvii palkkiota.'' todettiin tyynesti, äskeinen veikeä tunnelma oli kyllä kadonnut kuin pieru saharaan.
Griffits pörrötti ensin hiuksiaan ja hieroi niskaansa, nyt oli kyllä aika nihkeä ja kireä ilmapiiri.

//Haha, luultavasti :,DD

Tämä suunnitelma ei tainnutkaan toimia niin kuin Abby oli olettanut.
Poguen ilme kertoi kaiken. Rokkarin hymy hyytyi ja nyt vaaleaverikkö katsoi urheilijatapausta epäilevästi, tarkkailevasti. Aivan, nyt Abigailin järki varoitti siitä, että tuo miehenalku voisi kertoa tästä jollekulle. Kertoa Abigailin pienistä huumekaupoista. Voi vittu, hienoa Abby! Mikset keksinyt parempaa suunnitelmaa.
Valkoista jauhetta sisältävä pussi laskettiin alas ja safiirinvihreät silmät tavoittivat Poguen kasvot. Abby irvisti hienovaraisesti.
"Tota joo... Ois ihan kiva, jos et sitte kerro tästä kellekään muulle", tyttö puhui viimein, jolloin itseluottamus kuitenkin alkoi tehdä hidasta paluuta.

"Mut hei, camoon! Ees yks pussi? Mä oon ihan vitun pahassa kusessa, jos mä en saa ees yhtäkää myyty", kyllä. Normaali Abby oli nyt ottanut vallan ja rokkari katsoi Pogueta anovan ja turhautuneen ilmeen välimuodolla.
"Ihan sama, vaikka et käyttäiskää. Heitä vaikka vessanpöntöstä alas tai myy eteenpäin, ihan sama", vaaleaverikkö yritti ylipuhua toista ostamaan, mutta ei ollut varma, miten vakuuttava hänen myyntipuheensa nyt oli. Kuka muka tahtoisi ostaa huumeita, jos ei ollut niihin aikaisemmin sekaantunut?
Se kiltti ja viaton Abigail, johon Pogue oli tutustunut, oli tosiaankin kadonnut. Nyt miehenalun edessä seisoi nuori nainen, jonka itseluottamus oli korkealla ja päättäväisyys huipussaan unohtamatta jääräpäisyyttä.

Abby hymähti hiljaa, raskaasti ja istahti alas penkille. Hienoa, tosi hienoa joo. Ehkä Abigailin olisi pitänyt vain tajuta pitää turpansa kiinni tästä huumeiden kauppaamisesta, niin hän olisi voinut saada seuraa tuosta ihan kivan ulkonäön omistavasta urheilijanuorukaisesta. Nyt hän ei varmaan saisi mitään, ei myytyä huumeita eikä komeaa seuraa.

--No voi baawn, pikku rassukka:,D ei Pogue kestä kattoo nyrpeesti Abbyn koiranpentu-ilmettäxD

Abby ymmärsi selkeästi yskän, ettei poika ollut järin innoissaan ideasta, että hänelle kaupitettaisiin huumeita, ei sitten ollenkaan, tuima katse oli Abbyn osana jonka hymy hyyti oitis, hän oli näkevinään pienen pelon syttymisen toisen safiiri silmiin.
aivan, hän voisi kertoa... Kertoa ja paljastaa toisen laittomuudet, toinen voisi ja luultavimmin päätyisikin putkaan mikäli näin kävisi.
Tyttö laski pussin alas ja alkoi selkeästi miettiä mitä hänelle sanoisi, ilmapiiri oli jännittynyt ja aika epämiellyttävä.
Pogue ei yllättynyt kuullessaan tytöltä seuraavat sanat, jotka pyysivät häntä olemaan kertomatta kellekään.

Hän katsoi vaaleaa rokkiria todeten, että kyllä. Toisen pakotetun kiltin oloinen rooli oli kuin olikin ollut vain kulissia ja tämä oli vetänyt häntä suoraan sanottuna nenästä kuin mitäkin typerystä, hiukan kyllä ärsytti, mutta sitten oli taas tämä hänen yleensä lempeä luontonsa, eikä hän voinut olla tuntematta pientä sääliä Abigailia kohden kun toinen koitti surkeasti maanitella häntä ostamaan edes yhden pussin vaikka heittäisi sen sitten pois, mutta mitä järkeä olisi ostaa jotain kuitenkin helvetin kallista huumepussia ja heittää sen sitten viemäriin? No hän voisi aina viedä sen poliisi-asemalle ja kehittää jonkun uskottavan tarinan että löysi sen kadulta tai vastaavaa, mutta niin...

Katse seurasi tyttöä joka istahti lannistuneen oloisena penkille, tytöllä olisi tosiaan aika kusinen tilanne mikäli Pogue kertoisi... Hän voisi isompana ja lihaksikkaampana, selkeästi ylivoimaisempana ottaa Abigailista kiinni ja raahaisi tämän vaikka rehtorin kansliaan huumepussukka kädessä.
Mutta tekisikö Pogue sen?
Se oli hyvä kysymys jota kyseinen herra itsekin vielä mietti, hän istahti siihen Abbyn viereen istumaan ja nojasi hieman eteenpäin, kyynerpäät polviin ja pää kämmeniin nojaten.

Hiljaisuus varmasti kävi rokkaritytön hermoille, oli varmasti raastavaa olla tälläisen kaltaisessa epätietoisuudessa, kauan oli poika hiljaa ja mietti, välillä hierottiin niskaa ja pörrötettiin hiuksia, sitten taas mutistiin ja oltiin hiljaa.
Tämä oli vakava asia jota ei voinut päättää noin vain, sitä piti miettiä ja punnita mikä olisi.. Niin, oikein.. Kerrassaan hankala tilanne jonka poika olisi mieluusti jättänyt käymättä, mutta lopulta hänen piti tehdä päätös.
''Phuuh... Älä huoli, en mä kerro kellekään..'' Vielä hetken oltuaan poika päätti lisätä lauseeseen;
''Mitä noi sun pussit maksaa? Mä kai sitten ostan ne ja vien vaikka poliisi-asemalle, kunhan oon keksinyt jonkun sopivat tarinan MITEN ne löysin mainitsematta susta mitään.. Vaikka se ei periaatteessa mitään hyödytäkkään, koska tuskimpa sitä tähän erään jätät.. Kertakaikkiaan'' Selkä kallistui nyt seinää vasten ja nojasi sen kovaa pintaa vasten.
Johan oli soppa.

//Abby onkin niin suloinen ja harmiton tapaus *v*

Abigail oli ehtinyt asettaa kätensä puuskaan ja miettiä, että miehenalku luultavasti katoaisi paikalta ovet paukkuen. Kyllä Abby nämä tapaukset tiesi vallan hyvin, ei kukaan isin tai äidin pikkukulta nyt huumeisiin tai niitä kaupitteleviin tahtonut sekaantua. Pogue todellakin vaikutti tällaiseltä tapaukselta. Rokkari oli jo unohtanut urheilijapojan kiltteyden, koska tyttö oli sillä hetkellä kiukkuinen ja turhautunut.
Vaaleaverikön toinen kulma kohosi ylös, kun tyttö huomasi sivusilmällään Poguen istahtavan hänen vierelleen. Abby ei malttanut olla katsomatta poikaan ja nyt tuijotti tätä ihmeissään. Mitään tyttö ei kuitenkaan sanonut, sillä aavisteli, että Pogue aloittaisi seuraavan keskustelunaiheen.

Ja niinpä toinen aloitti. Vieläpä mieluisan keskusteluaiheen aloittikin! Tosin, Abigail ei pitänyt tästä, mikä ihmetti tyttöä itseäänkin. Ei Abby nyt noin surkea myyjä ollut! Kyllä rokkari pystyisi myymään nämä huumeet ihan kenelle tahansa, ei hän nyt niin säälittävä tapaus ollut.
"Pidäks sä mua ihan säälittävänä tapauksena?" Abigail kysyi ja hänen äänestään kuulsi selvä ärtyneisyys. Tyttö ponkaisi nopeasti seisomaan ja astui seisomaan aivan Poguen eteen, kuin tukkien tältä tien pakenemaan. Hän vieläpä nosti jalkansa pojan jalkojen väliin. (päätin raa'asti, että Pogue istuu jalat jonkin verran levällään XD)
"Kyllä mä nää onnistun myymään, ritari hyvä. Jos sä et yhtä pussia osta, niin voit samantien unohtaa koko jutun. En mä tartte sun palveluksias sen enempää", vaaleaverikkö puhui suivaantuneesti ja hänen kasvoilleen oli ilmestynyt hyvin tuima ilme.

Kun Abby oli vihainen, hän oli vihainen. Nyt hän oli vihastumaan päin. Jos Pogue vain kuulisi, mitä tyttö oli elämänsä aikana tehnyt, ei toinen puhuisi hänelle tuohon sävyyn. Voi ehei, olkoon syntynyt vaikka kultalusikka suussa, mutta Abby ei kyllä tuolta tahtonut vapaaehtoisesti ottaa rahaa! Vaikka Abby pitikin rahasta. Ei, Abby rakasti rahaa ylikaiken! Mutta nyt hän tunsi itsensä loukatuksi ja arvottomaksi.
"Mä osaan huolehtia itsestäni, kiitos vain", tyttö lisäsi vielä nopeasti sanojensa perään ja odotti, mitä Pogue aikoisi tähän vastata. Vai aikoisiko vastata laisinkaan. Se vasta hauskaa olisikin, jos Abby olisi onnistunut vaimentamaan toisen

--no tottahan tokixD

Toinen tuntui olevan kummissaan siitä, että hän ei ollutkaan ottanut ja lähtenyt häntä paljastamaan vaan istui mietteliäästi viereen, mutta kyllä se oli ymmärrettävää. Jos hän olisi tehnyt järkevästi, Pogue olisi ottanut tämän kainaloonsa ja vienyt suoraan pusseineen päivineen rehtorin luokse joka olisi saanut soittaa poliisit paikalle, mutta ei.
Jäisi nähtäväksi katuisiko hän päätöstään, todennäköisesti kyllä jossain vaiheessa.

"Pidäks sä mua ihan säälittävänä tapauksena?" Anteeksi kuinka? Missä välissä oli Pogue tytölle sellaisen kuvan oikein antanut, ehkä siinä vaiheessa kun toinen kyhjötti säälittävän näköisenä möläyttäessään kovin typerän asian hänelle miettimättä käyttikö Po aineita. Hieman kummastuneena katse kohotettiin Abbyyn joka oli uhmakkaasti hypähtänyt seisomaan häneen eteensä ennen kuin urheilija oli ehtinyt mitään sanoa, kappas vain miten kipakka pakkaus tuosta paljastuikaan mutta se että miten kummassa toinen oli saanut päähänsä, että Pogue tarkoitti ehdotuksellaan, että Abby olisi surkea myyjä?
''En tarkoittanut, että olisit surkee myyjä vaan, että en halua sun levittävän huumeita ympäriinsä.'' Vastattiin hieman nyreällä äänellä, katse kohdistettuna suivaantuneen tytön silmiin, mutta ei hän myöskään toista kehua halunnut tälläisestä aiheesta.

Toista kulmaa kohotettiin vain tämän puheille ei voinut olla poika miettimättä, että missä vaiheessa hän oli sanonut jotain mikä suututti tytön, hänhän oli tarjoutunut ostamaan kaikki pussit, sekä mutissut ettei se tosin auttaisi koska Abigail kuitenkin jatkaisi myymistä.
Tämä kertoi napakkaan sävyn että oli täysin kykenevä huolehtimaan itestään ja jäi katselemaan häntä odottavasti, jäisikö häneltä luu kurkkuun. ''Jassoo, no sen kyllä uskon..'' hän sanoi, jokin kyllä sanoi että tämä tyttö ei olisi mikään itkupilli..
Paskan marjat, mitään kauhean järkevää hänen suustaan ei tällä hetkellä tullut ja hän arveli jo Abbyn vetelevän veikeää voitontanssia päänsä sisällä voitostaan.

--tökstöks~

Vai ei Pogue tahtonyt Abbyn levittelevän huumeita ympäriinsä. Sepäs tultaisiin näkemään.
"Anteeks nyt vaan, mutta joidenkin on saatava elantonsa. Jotkut ei sattumoisin syntynyt kultalusikka suussa, niin kuin eräät", rokkari tiukkasi ivailevasti ja laski jalkansa (joka oli ollut Poguen jalkojen välissä) takaisin tukevammalle maaperälle. Ai saatana, kun polvessa olevaa haavaa vihlaisi siinä samalla ikävästi.

Urheilijan viimeisimpien sanojen jälkeen hiljaisuus laskeutui kuin verhona heidän ylleen. Abby tuijotti edelleen nyrpeästi penkillä istuvaa Pogueta, mutta kauaa ei tyttö jaksanut moista mykkäkoulua. Rokkari nappasi laukkunsa käsiinsä ja kaivoi sieltä esiin yhden pussin, jossa oli valkoista jauhetta. Pussia ojennettiin Poguen suuntaan vakavalla naamalla.
"Ostat yhden tai et mitään. Sä päätät", Abigail supisi ja mutristi huuliaan korostaakseen kiukkuaan. Ei Abby enää ollut niin vihainen kuin äsken, mutta hän ei tahtonut antaa toiselle vielä anteeksi. Vaikka eihän tässä oltu vielä edes kunnon riidassakaan.
"Haluutko nähä mut ens viikolla hakattuna vai ehjänä. Senkin sä päätät", vaaleaverikkö lisäsi vielä ja loihti huulilleen feikkihymyn.
Noniin, saipa nähdä, mitä ritari hyvä nyt vastaisi. Ei Abbya nyt oikeasti hakattaisi, jos hän ei saisi myytyä huumeita. Tyttö tosin joutuisi maksamaan omasta pussistaan niille herroille, jos tahtoi säilyä ehjin nahoin. Ja rokkari harvoin luopui omista rahoistaan, eikä hän tehnyt sitä mielellään.

Abby tiuskaisi pojalle, että kaikki eivät olleet rikkaita paskoja kuten hän, mitäpä tuohon nyt sanoisi? Ei oikein mitään, sillä hän kyllä oli syntynyt kultalusikka suussa, timanttikoristein sekä rubiinikahvalla ja ihan tottahan se oli ja kieltämättä tämä työ mitä Abby harjoitti oli paljon tuottavampi kuin vaikka kassan työntekijä.. Mutta ainakaan siinä ei ollut mitään minkä vuoksi pelätä jäävänsä kiinni. Tyttö laski jalkansa hänen haaroistaan maahan, suupielet irvistivät hiukan joten toisen polvea taisi vihlaista.

Molemmat katsoivat toisiaan hiljaa, puhumatta mitään. Kunnes vaaleaverinen rokkari alkoi kavaa laukkuaan nostaen sieltä yhden muovipussin täynnä kamaa ja ojensi sen häntä kohden. Pogue katsahti ensin huumeita ja sitten taas Abbyä joka käski päättää, ostaako vaiko ei, äänensävy ei enää ollut niin vihainen kuin äsken, mutta ei myöskään mikään kauhean iloinen. Ennen kuin Po ehti edes alkaa miettimään asiaa kunnolla, Abby lisäsi sihen että haluaako hän nähdä toisen hakattuna ensi viikolla vai ei hymyillen, voihan nyt...paska.
Kaikki oli siis kiinni Poguesta ja niin mielellään kuin hän olisikin vain tarrannut tytöstä kiinni ja kuljettanut poliiseille ei tämä viitsinyt.

Murahtaen kundi sitten alkoi kaivaa lompakkoaan takataskustaan ja käski tytön antaa 'se kirottu pussukka' hänelle tiedustellen vielä mikä oli toisen hinta.
Lompakko kädessään poika otti pussin jonka Abigail ojensi ja jäi odottamaan, että toinen nimeäisi hintansa, tuskin se oli hänen kukkarolleen liian kallista, mutta eipähän se vaikuttanut siihen, ettei pitänyt ajatuksesta.
Ei tämä urheilija sitä kuitenkaan aikonut käyttää vaan veisi koulun jälkeen poliisi-asemalle, kyllä hän keksisi jonkun nerokkaan tekosyyn, että mistä oli tämän pussin löytänyt.
Oli päivä oli kyllä saanut enemmän tai vähemmän mielenkiintoisen käänteen törmättyään Abigailiin, ei muuta voinut sanoa.

--laatuu:D<3

// <3

Abigailin huulille kipusi omahyväinen ilme, kun huomasi Poguen kaivelevan taskusta esiin lompakkonsa. Bingo, Abby oli osunut aivan oikeaan. Jätkä tosiaankin oli niitä heppuja, jotka eivät voisi jättää avutonta neitoa pulaan. Ei sillä, että Abby nyt kovin avuton neiti olisi, mutta siltikin. Pogueta oli ollut helppo huijata. Tosin Abby teki tällaista usein, huijasi ihmisiä ostamaan huumepussin, joten tyttö oli jo tuttu tekijä tällaisissä asioissa.

Tyttö tuuppasi toiselle pussin, joka sisälsi valkoista jauhetta.
"150 dollaria", Abby nimesi hinnaksi ja hymyili oikein sievästi.
"Mutta sanotaan 100 dollaria, kun paikkasit mun polvet", tummaverikkö 'alensi' hintaa ja hymyili jälleen hurmaavasti. 100 dollaria oli oikeasti pussien hinta, mutta eihän Poguen sitä tarvinnut tietää. Tuntisipa ainakin ylpeyttä siitä, että saisi alennusta autettuaan Abbya polvien paikkauksessa.

Tästähän oli kehkeytynyt oikein loistava päivä. Abby sai myytyä yhden pussin ja jäljellä olisi enää pari pussia. Sitten hän voisi kiikuttaa rahat niille tummiin pukeutuneille henkilöille, jotka antaisivat Abbylle tämän osuuden.
"Älä näytä noin nyrpeältä, ritari hyvä", rokkari totesi pehmeästi ja asetti kätensä pojan leuan alle nostaen Poguen kasvoja ylemmäs.
"Voin mä sulle muutakin antaa, jos tahdot."
Niin, mitähän se muutakin olisi. Jos Pogue ei ollut tyhmä, niin urheilija varmasti tajuaisi, että nyt Abby puhui seksistä.

Pogue kaivoi hurmaavasti hymyilevän Abbyn mainitsemat 100 dollaria paksusta lompsastaan jossa oli rahaa vaikka millä mitalla eikä ,oinen summa ollut kuin taskurahaa hänelle, mutta ei sitäkään taasen mainostettu kenellekään vaikka pojulla olikin maine rikkaana paskiaisena.
Hieman närkästyneen näköisenä poika ojensi rahat Abbylle ja otti pussin, nyt hänen enää piti keksiä peitetarina mistä sen löysi ja heivata poliisi-asemalle.
Tyttösellä oli tyytyväinen hymy huulillaan saatuaan satkun käteensä.

Pogue sulloi kukkaronsa takaisin housujen taskuun ja kun tämä kääntyi katsomaan takaisin eteenpäin, niin Abigail nosti hänen kasvojaan ylemmäs kasvojaan kohden, sirolla kädellään ja tyynnyteli olemaan näyttämättä hapanta ilmettä, Pogue katseli tytön kauniita kasvoja ja kohotti huomaamattomasti toista kulmaansa rahtusen ylemmäs kuin toista.

''Voin mä sulle muutakin antaa, jos tahdot''

Tyhmäkin sen tajuaisi mitä Abby tuolla meinasi ja Pogue ei todellakaan ollut tyhmä, pieni vino nousi hänen kasvoilleen, josta ei saanut luettua oliko se myöntyvä ilme vai kieltävä ja kuultuaan lähenevää meteliä ulkoa poika tokaisi vain, että ''Hmh, kiitos ei.. Mielenkiinto pääsi lopahtamaan''
Tuon lisäksi hänen treeninsä näköjään alkoivat sillä tunnelman pilasi lopullisesti äänekkäät urheilijat jotka rynnivät päät kolmansina jalkoinaan pukukoppiin jossa hekin olivat.
Tyttö Poguen kanssa kaksin tietenkin aiheutti tietynlaisia lapsekkaita ääniefektejä ja naurua joka sai Poguen vain nauramaan ja käskemään mokomia painumaan kylmään suihkuun.

''Treenit alkaa joten sun pitää varmaan nyt lähteä Abby.'' poika sanoi komea hymy edelleen huulillaan ja nousi ylös seisomaan jolloin joku tämän joukkueesta tönäisi kaapin kokoista kundia, joka ei tosin liikkunut pätkääkään kun oli toista paljon isokokoisempi.
Jokseenkin oli harmi, että muut olivat tulleet sisälle olisi ollut mielenkiintoista nähdä mihin tässä olisi päädytty.

--pakotin itseni vastaamaan vaikka ei teksti ookkaan mitään Shakespearea koska oli huono omatunto kun olit joutunu venaa niin kauan:--D

//Haha :,D

Abbyn saadessa satanen käsiinsä hän todellakin näytti erittäin tyytyväiseltä hymynsä perusteella. Seteli tungettiin laukkuun ja katse palasi takaisin Poguen kasvoille. Nyt vaaleaverikkö odotti mielenkiinnolla, mitä miehenalku hänen ehdotukselleen aikoisi vastata. Abby pohti, että toinen voisi ihan hyvin suostuakin. Tai siis, kuka muka voisi vastustaa Abbyn kaltaista nuorta naista, joka omisti haluttavan vartalon ja kauniit kasvot. Vaikka Pogue saattoikin olla näitä 'yhden naisen miehiä', ei se silti tarkoittanut sitä, että toinen ei voisi rokkarin kanssa hieman leikkiä.

Mutta tosiaan, Pogue sanoi mielenkiinnon päästessä lopahtamaan. Silloin tyttö kiinnitti huomionsa ulkopuolelta kuuluviin ääniin, ja piankon pukuhuoneeseen alkoi lapata useampikin miehenalku. Abigail vain virnisti leikkisästi jokaiselle heitä katsovalle jätkälle ja kääntyi sitten taas urheilijan puoleen, joka ei aikonut leikkiä hänen kanssaan.
"Mmm, harmi. Mä oisin voinut viihdyttää sua vaikka millä tavalla", rokkari vastasi ja kohotti viekkaasti toista kulmaansa, kun heilautti hiuksensa selälleen. Mairea virne kaunisteli yhä hänen kasvoilleen, kun Abby otti yhden askeleen taaemmas Poguesta.
"Älä unohda mua. Musta tuntuu, että me vielä jonain päivänä törmätään uudemman kerran", Abby totesi sitten ja vinkkasi leikkimielisesti silmää. Sitten tyttö vain lähti kävelemään pois pukuhuoneesta.

Ah, päivä oli pelastettu. Tyttö oli onnistunut myymään jälleen yhdelle typerälle urheilijalle huumepussin. Abby todellakin oli ylpeä itsestään, kuka muka ei olisi.
Harmi vain, ettei Abby saanut Poguelta mitään muuta kuin rahaa. Kyllähän Poguen näköisen nuoren miehen seurassa olisi voinut tehdä vaikka mitä mielenkiintoista.

//Abby poistuu ! :--) Kiitos pelistä <3

--The End<3 kiitos pelistä:3