Run for the sunlight

// Kaisu & Oliver 8 )

Tom hyppäsi moottoripyöränsä selästä iloisena, hän oli tullut viettämään kaunista iltapäivää rannalle, koulu oli loppunut tänään aikaisin ja viikonloppu oli alkanut. Nuorukainen oli erittäin hyvällä päällä, asiat olivat sujuneet jo jonkin aikaa niin hyvin kuin mahdollista. Hänellä oli valetyttöystävä eikä kukaan tähän mennessä ollut epäillyt suhteen aitoutta tai Tomin suuntautumista.
Nuorukainen vihelteli jättäessään kypäränsä moottoripyöränsä luokse ja napatessaan avaimet virtalukosta. Tummahiuksinen urheilija käveli rennosti kohti rantaa jossa aurinkoa oli palvomassa useita Astonissa opiskelevia nuoria. Tomilla ei ollut mitään pakkomiellettä auringonottoon, itseasiassa hän piti enemmän sadepäivistä, mutta nyt hän halusi pulahtaa raikkaaseen meriveteen ja uida jonkin aikaa. Siinä samalla voisi hetken aikaa löhöillä auringossakin, ihan vain kalpeuden ehkäisemiseksi.
Nuorukainen levitti siniraidallisen pyyhkeensä rantahietikolle ja silmäili houkuttelevan näköistä merta. Viimeisestä rantakäynnistä oli jo jonkin aikaa, tällä kertaa hän voisi ehkäpä viipyä hieman pidempäänkin.

Tom oli jo kotona lähtiessään pukenut ylleen uudet tummanruskeat uimashortsinsa, hän oli ajellut rannalle vain ne yllään. Nuorukaista oli huvittanut miten muutama ihminen oli jäänyt toljottomaan häntä kaupungilla, Tom ei yksinkertaisesti ollut viitsinyt laittaa enempää vaatetta ylleen näin läpimänä päivänä. Ei sillä että häntä olisi edes kauheasti muiden katseet häirinneet, urheilijapojalla oli hyvä kroppa ja hän oli suht mukavan näköinen muutenkin.
Tom oli ehkä enemmän vetäytyvää kuin esillä olevaa tyyppiä, mutta joskus hänkin nautti huomiosta.
Nuorukaisen katse vaelteli merestä muihin rannalla olijoihin, suurin osa oli tyttöjä, cheerleadereita ja muita ulkonäöstään tarkkaa huolta pitäviä nuoria neitosia. Tom ei jaksanut tyttöjä kauaakaan tuijotella, hän rynnisti mereen ja ui lämpimässä merivedessä noin vartin verran.
Virkistävän pulahduksen jälkeen Tom palasi pyyhkeensä luokse, kaivoi rantakassistaan pullollisen limonadia ja totesi sen jo ehtineen lämmetä auringossa. Huokaisten hän istuutui pyyhkelleen ja alkoi seurata muutaman pienen lapsen hiekkaleikkejä vesirajassa. Tom piti lapsista, ne olivat hänen mielestään suloisia ja viattoman leikkisiä. Harmi vain ettei hän juuri ollut päässyt tekemisiin pienten lasten kanssa, hänellä ei ollut pieniä sisaruksia eikä lähisuvussakaan pikkulapsia montaa ollut. Tomin serkku oli kuitenkin ollut kyläilemässä kolmevuotiaansa kanssa edellisellä viikolla ja Tomilla oli ollut hauskaa pikkuisen kanssa leikkipuistossa. Ehkä hänellä itselläänkin olisi joskus pikkuinen... Biologisia lapsia nuorukainen ei kuitenkaan uskonut koskaan saavansa, mutta ehkäpä tärkeintä olikin auttaa jotain pulassa olevaa lasta ja adoptoida tämä.
Tom jätti lapsimietteet sikseen, nappasi aurinkolasinsa pyyhkeeltä, asetti ne silmilleen ja kävi pitkäkseen pyyhkeelle. Taivaalla ei näkynyt pilvenhattaraakaan vaikka yöksi oli luvattu rankkasadetta. Nuorukainen epäili säätiedottajan erehtyneen tällä kertaa ja sulki sitten silmänsä nauttiakseen hetken auringosta.

// here we come x)) //

Morinien autossa pauhasivat täyttä päätä Lady Gagan hittibiisit, kun hieman vanhemman mallinen Land Rower kaartoi San Diegon rannan tuntumassa sijaitsevalle parkkipaikalle. Isä oli saanut jostain päähänsä, että he lähtisivät rannalle, eikä kukaan ollut vastustanut, joten perhe oli ollut valmiina lähtöön ennätysnopeasti, vaikka yleensä pitkän suunnittelunkin jälkeen heillä meni hyyyyvin kauan päästä matkaan. Mutta koska kaikki olivat olleet kotona, ja varusteet olivat löytyneet helposti, oli matkaan päästy nopeasti, vaikka eväitä olikin jouduttu tekemään oikein urakalla.

Autosta hyppäsi ensimmäisenä ulos Patric, Oliverin 12-vuotias pikkuveli yllään Haamujengi- t-paita, sekä uimashortsit, vaikka äiti olikin yrittänyt saada pojan laittamaan päällensä normaalit shortsit. Sitten autosta pomppasi pois Abigail päällään kukkakuvioinen mekko, jalassaan flipflopit ja päässä hattu suojaamaan auringolta. Äiti tuli pois seuraavana, Oliver kannoillaan. Isä, joka ei koskaan ollut tyytyväinen parkkeerauksiinsa, parkkeerasi auton uudelleen, jonka jälkeen hän, äiti ja oliver kantoivat tavarat ulos autosta Patricin ja Abigailin valitsemalle paikalle, lähelle rantaa.

"Mää haluan uimaan, mää haluan uimaan!" Patric toitotti ottaessaan paitansa pois ja heittäen lenkkarit jalastaan. "Ei vielä", äiti sanoi: "teidät täytyy ensin rasvata aurinkoa vastaan, sitten voitte mennä uimaan." Patricin vastusteluista huolimatta, äiti rasvasi sekä hänet että Abigailin, itsensä ja isän. "Ei kiitti äiti, mä osaan itsekin", Oliver sanoi, kun äiti yritti rasvata hänetkin. Poika otti päältään paidan, ja shortsit, joiden alla olivat tumman siniset uimahousut. oliver nappasi rasvan äidiltään ja levitti sitä päällensä, laskien sitten purkin alas. Uiminen ei huvittanut, eikä auringon ottokaan, jota äiti niin suosi. Isä ja sisarukset olivat pelaamassa jenkkifutista, joten Oliver päätti liittyä heidän seuraansa, ainakin hetkeksi.

Abigail kirkui, kun pallo lensi liian läheltä hänen päätään, mutta nauroi sitten kun isä kaatui hiekkaan yrittäessään potkaista palloa. Myös Oliver nauroi makeasti. Oli hauska viettää aikaa perheen parissa, kerrankin. Sitten pallo tuli hänelle ja isä huusi: "Syötä tänne!" Oliver, joka ei todellakaan ollut hyvä futiksessa, heitti pallon, ainakin mielestään, isää kohti, mutta jostain kumman syystä se lensi minne sattui, ja päätyi jonkun jätkän lähelle, siihen vähän matkan päähän. Patric katsoi veljeään syyttävästi, joten Oliver alistui kohtaloonsa ja lähti hakemaan palloa.

Pallo oli kuin olikin lentänyt turhan lähelle tuota nuorukaista, jonka Oliver jostain kumman syystä tunnisti. Tai ainakin epäili tunnistavansa, sillä jätkä oli Astonissa, aivan varmasti! Poika ei kuitenkaan osoittanut huomiota toiselle, mitä jos hä olikin väärässä?, vaan jäi hieman kauemmaksi odottamaan mitä tuleman piti.

Tom oli torkahtanut aurinkoon ja näki parhaillaan jotain hyvin sekavaa unta. Hän oli joutunut keskelle sotaa eikä osannut sotia sitten tippaakaan, muut heittelivät häntä kivillä... Hän heräsi säpsähtäen kun jokin laskeutui aivan hänen viereensä pölläyttäen hiekkaa. Nuorukainen nosti aurinkolasit silmiltään ja katsoi mikä hänet oli herättänyt, sotauni ei sentään ollut totta eikä kukaan ollut häntä kivillä paiskonut, mutta aivan hänen pyyhkeensä reunassa oli tuttu esine, jalkapallo. Tomhan pelasi jalkapalloa koulun joukkueessa, joten pallo oli tullut hänelle hyvinkin tutuksi. Nuorukainen vilkaisi nopeasti kehoaan varmistuakseen ettei ollut nukkunut pitkään käristyen ravunpunaiseksi, helpotuksekseen hän huomasi että oli edelleen sen värinen mitä ennenkin, pitkään hän ei siis ollut pyyhkellä torkkunut.

Urheilija nousi istumaan, otti pallon käsiinsä ja huomasi samassa nuorukaisen joka oli ilmeisesti tulossa palloa hakemaan. Tom muisteli nähneensä kyseisen nuoren miehen ennenkin, muttei hän saanut päähänsä tämän nimeä. Todennäköisesti kyseessä oli joku Astonista, muualla Tom ei juuri nähnyt ikäisiään.
"Tää on varmaan sun", hän sanoi hymyillen lämpimästi pojalle joka oli tullut hänen luokseen noutamaan palloa. Tom pisti merkille että pojalla oli hyvin suloiset suklaasilmät, sinivihreäsilmäinen urheilijapoika piti tummia silmiä kiehtovina.
Tom ojensi pallon toiselle ja kääntyi sitten laukkunsa puoleen ottaakseen limonadipullostaan taas pienen huikan. Lämmin limsa ei oikein ollut hyvää, mutta muutakaan hänellä ei juuri nyt ollut.
Nuorukainen alkoi miettiä pitäisiköhän hänen mennä taas hieman uimaan, auringossa oleskelu oli saanut olon hieman tukalaksi. Ennen uimaan lähtemistä Tom kuitenkin tarkasti kellonajan kännykästään. Kännykkä löytyi laukun pohjalta, akku melkein tyhjänä. Herranen aika, olihan hän nukkunut ainakin kaksikymmentä minuuttia! Ehkä hän ei sitten palanutkaan enää niin helposti kuin ennen, aikaisemmin poika ei ollut tarvinnut kuin vain hetken aikaa auringossa oleilua ja iho oli jo palanut. Aurinkoisemmassa kaupungissa eletyt kaksi vuotta olivat siis tehneet tehtävänsä Tominkin iholle.
Nuorukainen tuikkasi kännykkänsä takaisin laukkuun ja venytteli, nyt hän kyllä menisi uimaan.

Oliver, joka mitä ilmeisemmin oli herättänyt tuon jätkän, oli hieman paniikissa. Tai siis kun kaikissa sarjakuvissa kun tuolla tavalla kävi, sai aika nopeesti turpiinsa, tosin isä olisi lähellä, että ei hätää, mutta ei kai sellaista oikeasti voinut tapahtua eihän? Oliver astui lähemmäs jenkkifutispalloa, jota oli tullut hakemaan, eikä toinen vaikuttanut kovinkaan vihaiselta tai mitään. Sillä kyllähän hän olisi jo saanut turpiinsa, jos toinen oli aikeissa antaa hänelle kuonoon rantarauhan häiritsemisestä. Mutta jätkän hämmästykseksi toinen ojensi pallon Oliverille, poika meinasi nipistää itseään, sillä yleensä pallon sai hakea niin nopeasti kuin kerkesi, ettei vain häirinnyt toista. Mutta tuo, kyllä, Oliverin oli pakko myöntää, komea jätkä ojensi palloa hänelle.

Poika astui muutaman askeleen lähemmäs toista, jotta sai pallon käsiinsä. "Joo, on se mun, tai siis mun veljeni", poika selitti hymyillen: "mä en niin futiksesta tyttää, mutta eipä rannalla oikeen muuta voi tehdäkään." Oliver otti muutaman askeleen taaksepäin, jolloin muisti taas hyvät käytöstapansa. "Kiitti", Oliver lisäsi vielä iloisesti, toivottavasti toinen ymmärsi mitä hän ajoi takaa, sillä ei hän ruvennut selittämään, että voi kiitos oikein paljon, kun ojensit mulle tuon pallon, ja BLAA BLAA. Ei, jätkä sanoi sen lyhyesti ja ytimekkäästi. Poika harkoi hieman hiuksiaan, hymyili ja kääntyi lähteäkseen perheensä luo, vaikka toisaalta Oliver olisi ollut mieluummin jonkun kaverinsa kanssa, vaikka sitten tuon jätkän, joka oli aivan varmasti Astonissa, vaikkakin varmasti vanhempi ja ylemmässä klikissä, varmaan urheilija kropasta päätellen.

Oliver lähti kävelemään kohti perheensä leiripaikkaa, sillä kaikki muut paitsi isä, olivat menneet uimaan, eli palloa ei edes olisi tarvinnut hakea niin nopeasti. "Tässä tää nyt on", poika sanoi isälleen, joka luki jotain dekkaria. Isä oli hulluna niihin... "Hyvä", isä vastasi. "Otatko sä limsan?" Oliver nyökkäsi ja sai isältään limsan, jonka kulautti kurkkuunsa lähes saman tien, niin jano jätkällä oli. "Kukas tuo poika muuten oli?" isä kysyi sitten dekkarinsa takaa. "En mä tiiä, mut varmaan Astoinsta, kuten puolet tän rannan nuorista", Oliver vastasi virnistäen isälleen. Isä pyöritti päätään ja syventyi taas dekkariinsa Oliverin mennessä makuulle viltille, jonka äiti oli levittänyt.

Tom kuunteli mitä palloa hakemaan tullut nuorukainen selitti kiittäen Tomia pallon ojennuksesta. Tom nyökkäsi ja vetäytyi takaisin makuuasentoon pyyhkeelle seuraten miten pallon hakenut poika meni perheensä luokse. Urheilijastakin olisi ollut kivaa viettää aikaa perheen kanssa, mutta harmikseen ainoa perheenjäsen jonka kanssa hän tuli toimeen oli hänen äitinsä. Kyllähän hän Kylenkin kanssa toimeen tuli silloin tällöin, mutta pikkuveli oli niin ailahtelevainen ettei tästä voinut sanoa mitään varmaa.

Tom oli miettinyt uimaan menoa ja nyt hän toteuttikin sen. Hän uiskenteli hetken aikaa, tarkkaili vedestä rannalla olevia ihmisiä ja kelluskeli taivaalle tuijotellen. Pian tummahiuksinen poika kuitenkin palasi takaisin kuivalle maalle ja kaiveli reppuaan rantalukemisen toivossa. Ei kai hän nyt ollut unohtanut sitä kirjaa! Onneksi kirja oli kuitenkin repussa, ohuehko opus ei heti vain osunut nuorukaisen käteen.
Tom asettui mukavasti alkaakseen lukea kirjaansa, mutta hänen katseensa eksyi seuraamaan pallopojan touhuja. Tämä makoili viltillä perheen pörheltäessä ympärillä. Tomin kasvoille nousi pieni hymy ja hän yritti syventyä takaisin romaaninsa pariin. Romaanin lukemisesta ei kuitenkaan tullut oikein mitään, nuorukainen vilkuili jatkuvasti hieman oikean olkansa ylitse. Kerran hän meinasi jäädä jopa vilkuilusta kiinni, tai ehkä hän vain kuvitteli tuon pallopojan isän huomanneen Tomin katseen. Nuorukaisen kasvoille levisi pienoinen puna ja hän tuijotti tarkasti romaaninsa sivua jota ei kuitenkaan lukenut. Ei hän voinut mitään sille että toisella oli kauniit silmät eikä pallopojan ulkonäössä muutenkaan mitään vikaa ollut. Tomia ahdisti se ettei hän osannut suhtautua omaan seksuaalisuuteensa avoimesti vaan hän häpesi jatkuvasti mitä tunsi toisia miespuolisia kohtaan.
Jos pallopoika olisi Astonista, tämä todennäköisesti tietäisi Tomin seurustelevan Mackenzien kanssa. Urheilijanuorukaisen tuijottelu olisi siis vain outoa ja varmaankin häiritsevää. Mitä muutakaan samaa sukupuolta edustavan vilkuileminen voisi olla, varsinkaan heteron mielestä?

Abigail ja Patric tuntuivat pysyvän vedessä tunti tolkulla, kun taas Oliver ei edes halunnut mennä uimaan. Hän ei ollut koskaan pahemmin uimisesta pitänyt, mutta kyllä hänkin ui, jos sellaiselle tuulelle sattui. Ja nyt hän ei sattunut, jätkä vain lojui viltillä vielä silloinkin kun äiti tuli takaisin ja vahtoi yltiöimelän suudelman isän kanssa. Oliver käänsi kasvonsa pois tapahtumasta ja seurasi sisarustensa touhuja, sillä jonkunhan oli heistäkin pidettävä huoli. Oliver vilkutti Abigailille, joka vastasi veljensä vilkutukseen naurulla, kun Patric roiski vettä siskoaan päin. He olivat kuin viisi vuotiaat, vaikka olivatkin jo 11 ja 12, eikä sitä kyllä aina uskonut.

Oliverin katse usui kuitenkin siihen jätkään, jonka läheltä oli hakenut pallon. Miksi? Poika pohti miksi tuo toinen oli niin tuttu, vaikka tietysti hän oli Astonista, mutta silti? Oliver yritti pitää katseensa sisaruksissa, kuin vahtiakseen heitä, mutta aina välillä hän vilkaisi tuota toista, ja oli varma, että tuo toinenkin aina välillä vilkaisi häntä, mutta eihän hän voinut olla varma, ei mitenkään. "Isä", Oliver sanoi ja kääntyi isäänsä kohti. "Annatko mulle voileivän, karmee nälkä?" Äiti nauroi: "Ethän sinä ole edes tehnyt mitään!" Oliver tuhahti muka suuttuneena. "No ei, pelasinhan mä futista, vaikken ees pidä siitä! Mut saanko mä nyt sen leivän?" poika sanoi hymyillen sitten. Isä heitti leivän pojalleen, ja Oliver sai kuin saikin sen kiinni. oliver hymyili ja upotti hampaansa leipään, joka maistui hyvltä. Mutta taas hänen katseensa ajautui tuohon toiseen poikaan. Miksi, oi miksi? Eihän häntä tuon toisen tuijotus häirinnyt, mutta mitä jos toinen olikin hetero? Tosin, miksi hän sitten vilkuilisi Oliveria..? Päivän kysymys, joka kuitenkin unohtui leivan syömisen ajaksi.

Tom jatkoi satunnaista vilkuiluaan vaikka yrittikin keskittyä kirjaansa. Kirjan sivut vain eivät vaihtuneet eikä Tom edes tiennyt mitä oli viimeksi tapahtunut.
Nuorukaisen keskittymiskyky herpaantui lopullisesti kun hän tavoitti muutaman kerran pallopojan katseen. Tämä oli siis huomannut hänen vilkuilunsa! Todennäköisesti toinen alkoi ärsyyntyä ja ilmetellä mistä oli kyse.
Nolostunut Tom sulki kirjan ja läimäytti sillä itseään päähän aivan kuin vähä-älyinen, hänestä vain tuntui kohtuulliselta tehdä niin vaikkei se aiheuttanutkan muuta kuin päänsärkyä.
Nuorukainen hapuili limsapulloaan laukustaan, mutta tuli sitten ajatelleeksi ettei hullukaan enää joisi tuota litkua. Hänen olisi siis haettava uusi kojulta joka sijaitsi melko lähellä pallopojan oleskelupaikkaa. Tom kaivoi kukkarostaan hieman rahaa, kampesi itsensä ylös pyyhkeeltä ja lähti suunnistamaan kohti kojua.

Kojulle päästyään hän hymyili leveästi myyjänä toimivalle vanhahkolle naiselle, otti limsaa ja jääteöä, iski rahat tiskille ja vilkuili ympärilleen. Kojun vieressä oli muutama piknikpöytä, yksi jopa tyhjänä. Tom päätti istahtaa pöydän äärelle, tästä hän joutuisi kääntymään kokonaan jos meinaisi vilkuilla pallopoikaa, joten hän ei voisi vilkuilla taakseen näyttämättä aivan liian epäilyttävältä.
Nuorukainen keskittyi syömään jäätelöään joka oli jotain uutta makua jota Tom ei ollut ennen maistanutkaan, ei hassumpaa vaikka ei aivan nuorukaisen suosikin, minttujäätelön veroista.

Abigail ja Patric juoksivat merestä suoraan äidin ja isän pyyheisiin lämmittelemään. "Nyt kuulkaas pieni tauko, niin ette aivan ala sinertämään", äiti komensi ja Oliver virnisti sisarustensa surkeille ilmeille äidin kieltäessä hetkellisesti uimisen. "Äääää, mutta kun mä haluun uimaaaan!" Patric protestoi, mutta äiti heristi vain sormeaan ja perheen nuorimmat istuutuivat kiltisti alas saaden isältä limsat, jotka katosivat heti parempiin suihin. "Minä menen nyt uimaan", isä sanoi ja äiti nyökkäsi antaen hänelle suukon. Oliver, joka oli ollut hiljaa lähes koko ajan sanoi sitten: "Äiti, meillähän ei ollut jäätelöö mukana, eihän?" Äiti nyökkäsi. "Voisinko mä siis mennä hakemaan itselleni jotain tuosta kioskista?" poika jatkoi sitten saaden äidin tuumivalle tuulelle. Yleensä hän ei tällaisia heräteherkkuja puoltanut, mutta kun nyt oltiin rannalla ja kaikkea.. "Jäätelöä? Missä? MÄKIN HALUUN!" Patric huusi niin, että meinasi vetää limsansa väärään kurkkuun. Oliver nauroi iloisesti. "Ei jäätelö ennen kuin olette Abin kanssa syöneet leipänne, Oliver jaksaa kyllä varmasti odottaa, eikö?" äiti sanoi vihjaten, ettei Oliver saisi hakea jäätelöä ennen kuin pikkusisarukset ovat syöneet leipänsä. "Joo, tietty mä venaan teitä", isoveli vastasi hymyillen. Patric näytti helpottuneelta ja Abigail hymyili suloisesti. Niin, Oliver oli huomannut tuon jätkän, sen jota hän oli katsellut, ja joka oli katsellut häntä, että toinen oli mennyt kioskille, joten Oliver oli päättänyt lähteä itsekin sinne, ja sisarukset olivat oiva tekosyy "vierailulle".

Pikkuiset olivat mussuttaneet leipänsä, ja nyt kolmikko oli matkalla kioskiin ostamaan "jotain normaalihintaista ja -kokoista", kuten äiti oli vielä vannottanut antaessaan rahan Oliverille. Sisarukset olivat jo valitsemassa jäätelöjään, kun Oliver vasta saapui sinne. "Hei, rauhallisesti. Äiti käski ostaa jotain kohtuullista", Oliver muistutti sisaruksiaan, erityisesti Patricia joka mitä ilmeisemmin suunnitteli ottavansa jonkin jättiläisannoksen. Abigail otti mango-ananaspallon, Patric minttu-banaanin, kamala yhdistelmä, jos Oliverilta kysyttiin, mutta Patric tykkäsi. Ja Oliver otti itselleen pienen suklaapallon. Poika laittoi rahat tiskille ja hymyili tuolle vanhalle tädille, joka kioskissa oli töissä. Elämäänsä tympääntynyt nainen, varmasti, sillä hän ei hymyillyt takaisin, joten Oliverinkin ilme laskeutui perusilmeeseen.

"Olkaa varovaisia kun kävelette takaisin, äiti tuskin ilahtuu, jos joku meistä kaatuu tai tiputtaa jätskinsä hiekkaan. Eli olkaa varovaisia, okei?" Oliver vielä teroitti sisarustensa päähän. Abigail lähtikin kulkemaan vanhimman isoveljensä kanssa pienen askelin, mutta Patric oli jo menossa juoksujalkaa kohti äitiä. Toivottavasti jäätelö vain pysyisi matkassa mukana. Oliver vilkaisi aina välillä tuota jätkää, joka oli asettunut istumaan kioskin lähellä olevaan pöytään. Abigail, tuo fiksu tyttö, taisi huomata ne joten hän kysäisi Oliverilta asiasta. "Tunnetko sä ton tyypin?" tyttö kysyi hymyillen ja nuollen jäätelöään. "Kun vaan tuntisikin", Oliverin olisi tehnyt mieli vastata, mutta siskolleen hän sanoi toista. "Ei kun mä yritän muistella oonko mä nähnyt sen jossain, varmaan meidän koululla." Oliver hymyili siskolleen iloisesti ja keskittyi sitten hetkeksi jäätelöönsä jota nuoli iloisesti vilkuillen aina välillä tuohon turhankin söpöön jätkään.

Tom istuskeli rauhassa syömässä jäätelöään, lähistöllä mekastivat lapset ja joku nuori pariskunta riiteli äänekkäästi. Tomia hymyilytti nuorten rakastavaisten riita, nii-in, naiset olivat aina tuollaisia niinkuin tuokin tyttönen tuossa, karjui poikaystäväraukalle naama punaisena jostain asiasta mikä ei oikeastaan merkinnyt mitään.

Tom oli jo melkein syönyt jäätelönsä kun huomasi pallopojan suunnistavan kojulle. Siinä tämä nyt söi jäätelöään ja näytti puhelevan pikkuisen tytön kanssa, tyttö oli ilmeisesti pojan sisar. Nuorukainen hotkaisi loput jäätelöstään ja mietti menisiköhän heittämään jonkin roskan roskikseen jonka vieressä vaalea poika ja tämän sisar seisoskelivat. Onneksi Tomilla oli roskiinheitettävää, paperi jonka hän oli saanut jäätelön mukana. Nuorukainen hörppäsi limsastaan joka oli onneksi raikasta, nappasi paperin kouraansa ja lähti kävelemään kohti roskista.

"Moi taas", Tom tervehti saapuessaan roskiksen luokse, hän oli niin ajatuksissaan että meinasi aluksi viskata limsapullonsa roskiin, mutta onneksi tajusi virheensä viime hetkellä eikä raikas limsa päätynyt roskien joukkoon. Nuorukainen hymyili pikkutytölle ja mietti keksisikö jotain fiksua sanottavaa tälle. Tyttö oli noin reilu kymmenvuotias ehkä 11, korkeintaan 12. Tyttönen näytti syövän juuri samaa jäätelöä mitä Tom oli äsken syönyt, siitähän nuorukainen keksisikin mainittavaa.
"Kappas, sä syöt just samaa jätskiä mitä mä äsken", Tom totesi tytölle hymyillen ja kohotti sitten katseensa tytön isoveljeen.
"Olis kiva jos mullakin olis pikkusisko", nuorukainen totesi edelleen hymy kasvoillaan. Hän mietti ihmettelisikö toinen kun hän näin törmäsi juttelemaan, mutta ainakin hänellä oli hyvä syy tulla heidän luokseen, roskis nimittäin.
"Sä taidat olla myös Astonista, etkö?" Tom tiedusteli pallopojalta hieman silmiään siristäen. Urheilija oli melko varma päätelmästään sillä hänestä tuntui että hän oli joskus nähnyt tämän nuorukaisen koulun käytävällä.

Oliver oli pysähtynyt Abigailin kanssa lähelle roskiksia, sillä roskat saisi sitten samalla roskiin, eikä tarvitsisi tulla takaisin. Jäätelö katosi isonveljen suohin nopeasti, mutta Abigail ei pystynyt syömään jäätelöään niin nopeasti kuin veljensä, sillä hänen etuhampaansa vihloivat niin pahasta, etteivät voinut purra jäätelö lainkaan. Sitten sekä Oliver että Abigail huomasivat lähestyvän jätkän, eikä Oliver voinut kuin hymyillä. "Moi", Oliver vastasi iloisesti. Jätkä rouskutti vielä vohveliaan, joka oli lähes koko jäätelön paras osa, ja ne maistuivat yleensä tosi hyviltä. "Hei!" Abigail sanoi veljeään iloisemmin. Hän ei koskaan vierastanut vieraita henkilöitä, jotka tulivat oma-aloitteisesti juttelemaan, eihän Abi nyt itse olisi mennyt kenenkään kanssa puhumaan, mutta kyllä hän uskalsi, varsinkin kun Oliver oli vieressä.

Abigail hymyili, kun toinen sanoi tytön syövän samaa jäätelö, kuin poika äsken. "Tää on mun lempijäätelöö, ja tää on aivan huisin hyvää", tyttö höpötti iloisesti nuollen samalla jäätelöään. Sitten tyttö kuitenkin katsoi isoonveljeensä murhaavasti, kun Oliver oli jo syönyt jäätelönsä. "Äääää, miks sä jo söit sun jäätelös?" tyttö kysyi surullisesti. "Hei, mulla on isompi suu kuin sulla", Oliver vastasi, mutta kun toinen jätkä sanoi sitten, että haluaisi itsekin pikkusiskon poika vain hymyili. "Uskon, ainakin jos tyttö ois samanlainen enkeli kuin Abigail", Oliver vastasi ylpeänä siitä, että omisti niin ihanan pikkusiskon. "Mutta sitten kun sulla ois sekä pikkusisko että -veli, niin siitä tulee oikeesti aika katastrofi", jätkä lisäsi kuitenkin nauraen. Aston? Oookei, kaikki tuntuivat olevan Astonissa, mutta sillä hetkellä se ei haitannut. "Joo oon", poika vastasi, mutta sitten Abigail puuttui puheeseen: "Ootko säkin Astonissa? Oliver on ekalla ja se on toooosi hyvä koulussa. Ja se auttaa mua aina läksyissä", sisko höpötti niin, että Oliver pyöräytti silmiään ja hymyili toiselle. "Abi hei, sä oot pian syönyt ton jäätelös, niin menisitkö sä äidin luo, kun sun ihos pitää rasvata uudestaan, ja sit sä pääset uimaan", poika sanoi. Pikkusiskon silmät kirkastuivat kun Oliver mainitsi uimisen. "JOOO!" sisko huusi, hymyili ja poistui juoksujalkaa kohti perheen leiriä, varoen tiputtamasta vähenevää jäätelömäärääns.

"Sori, Abigail on hirvee puhumaan, kun sille päälle sattuu", poika sanoi pahoittelevasti. "Mutta sä siis olet Astonissa, tai siis tietty olet, mutta millä luokalla?" Oliver kysyi sitten vilkaisten itseään pidempää poikaa kainosti hymyillen.

Tom hymyili leveästi pikkutytön selittäessä että jäätelö oli huisin hyvää. Pallopoika sanoi sisartaan enkeliksi ja Tom nyökkäsi, tyttö oli suloinen eikä vaikuttanut kauhealta riiviöltä.
"Kaksoissisko ja pikkuveli on katastrofiyhdistelmä", nuorukainen nauroi toisen sanottua että pikkusisko ja pikkuveli muodostivat katastrofin.

Pallopoika myönsi ensiksi että oli myös Astonista, pikkutyttö höpötteli innoissaan ja tiedusteli oliko Tomkin Astonin opiskelijoita.
"Sitte sustakin varmaan tulee toosi hyvä koulussa", poika sanoi hymyillen kumartuen hieman pikkutytön puoleen. Pikkutyttö rynnisti kuitenkin pian veljensä kehoituksesta uimaan ja Tom katsahti pallopoikaan edelleen pienoinen hymy kasvoillaan.
"Ei mua haitannu, oli ihan kiva jutella sun siskolle", nuorukainen naurahti toisen pahoiteltua sisarensa puheliaisuutta.
"Oma sisko inhoo mua niin ettei suostunut tulemaan edes samaan kouluun", urheilija jatkoi iloisen ilmeen murentuessa hieman hänen kasvoiltaan. Supersuosittu Rachel halveksi nuorempaa kaksoispuoliskoaan koska Tom oli sisarensa mukaan nösverö idiootti. Lähiaikoina Rach oli kuitenkin jättänyt veljeään hieman rauhaan saatuaan selville että Tom oli vihdoin alkanut seurustella. Eihän urheilija ollut kertonut sisarelleen ettei oikeasti seurustellut, yksi huijausseurustelun hyvistä puolista olikin sisaren nokan tukkiminen.

"Joo, oon kakkosella, kuulun koulun jalkapallojoukkueeseen", Tom ei voinut olla tuntematta pienoista ylpeyttä saavutuksestaan, hän oli työskennellyt rankasti päästäkseen asemaansa. Nuorukaisen äänestä ei kuitenkaan ylpeys kuulunut, hän ei halunnut kehuskella itseään muille.
"Seuraatko sä urheilua?" sentterinä pelaava nuori mies kysyi vaalealta pojalta. Yleensä miehet olivat innoikkaita penkkiurheilijoita tai innokkaita urheilijoita, joskus jopa kumpaakin. Tom seurasi itsekin urheilua, lähinnä jääkiekkoa ja socceria, omasta lajistaan sai tarpeeksi sitä pelatessa.

Pieniä tiedonmuruja sateli toisesta, mutta niin varmaan myös Oliverista. Toiselle oli siis sisaruksia, ja tuli mitä ilmeisemmin hyvin toimeen pienempien lasten kanssa, ainakin sen perusteella miten jätkä huomioi Abigailin, joka yleensä jätettiin vaille ansaittua huomiota. "Toivotaan ainakin", Abigail sanoi vielä iloisesti, ennen kuin juoksi hymyillen kohti leiriä. Oliver hymyili toiselle, kun tuo sanoi, ettei Abigailin läsnäolo häirinnyt. Niin, ei ehkä tuota, mutta Oliveria kylläkin, sillä sisko tuntui muistavan ihmeasioita pitkänkin ajan takaa. Kuten sen, mitä Patric oli sanonut opettajalle viime kevätjuhlassa, ööö, kuinka sellaisen pystyi edes muistamaan? Abigail näemmä pystyi.

"Niin, ainakin vielä, sillä sitten kun Abi oikeen innostuu, niin sitä ei saa hiljaiseksi mitenkään!" poika sanoi iloisesti. "Jauts, ei oikeen kiva. Perheriidat ei oo mitään kivoja, ainakin jos ne johtaa tohon", Oliver sanoi. "Ei siis sillä, että sä tai sun siskos olisitte tyhmiä, vaan siis, et jos se jää pitkäksi aikaa hampaan koloon, niin saattaa tulla isojakin ongelmia", jätkä selitti pikapikaa, ettei toinen vain ymmärtäisi väärin yhtään mitään. "Sen vähän arvasikin, kun sulla on tollanen kroppa", poika sanoi kehuen. Hänen oma kroppansa ei ollut läheskään yhtä hot kuin toisella, mutta ehkä se tosiaan johtui siitä, että Oliver oli vielä pieni ja hintelä, mutta myös siksi että hänen ainoa liikunnallinen harrastuksensa on tanssi, mikä ei niin kovasti niitä lihaksia kasvata, mutta kasvattaa edes vähän. "En mä niin innokas urheilufani oo, mut kyllä mä näitä kansainvälisiä kisoja katson", poika selitti suhdettaan urheiluun. "Mä oon enemmän tanssi-ihmisiä, vaikka se onkin varmaan aika homojen laji, mutta se ei haittaa ollenkaan", poika sanoi nauraen. Niin, tanssia pidettiin yleisesti aika homojen lajina, vaikka oikeasti esim. paritanssissa miehet olivat heteroja, että hähähää. "Niin joo, mä oon varmaan unohtanut esittäytyä, mä oon Oliver, kuten siskoni puheista saattoi kuulla", poika sähelsi vielä, niin, pitihän se esittäytyä aivan virallisestikin, vaikka Abigail oli hänen nimensä jo "paljastanut".

Pallopoika selitti perheriidoista ja Tom nyökkäili tämän puhuessa.
"Rach vaan on turhan pinnallinen... Ei ymmärrä vähän syvällisempää meininkiä", urheilija naurahti, Rachelista oli äärettömän huvittavaa että Tom kirjoitti paljon. Onneksi sisar ei kuitenkaan tiennyt millaista tekstiä Tom kirjoitti...
Tomin kasvoille kohosi hieman hämmästynyt hymy pojan kehuessa hänen kroppaansa. Toinen oli siis kiinnittänyt hänen kroppaansa huomiota! Tai no, monikin pisti merkille Tomin lihaksikkuuden joten se ei ollut kummallista.

"Ai tanssitko sä? Mä tykkään kans tanssimisesta, jokseenkaan en oo kovin hyvä siinä", tummahiuksinen naurahti toisen kertoessa olevansa tanssi-ihmisiä. Hän piti lähinnä paritansseista, vain paritansseja tanssiessaan Tom tunsi olonsa rennoksi naisten seurassa, muuten hän ei mielellään ollut naisten kanssa tekemisissä. Ei ainakaan kovinkaan monen, muutamia poikkeustapauksia toki löytyi.
Pallopoika kertoi olevansa Oliver, Tom tarkkaili hänen kasvojaan hetken ja totesi mielessään että nimi sopi tälle.
"Thomas. Kaikki kutsuu kyllä Tomiksi", urheilija esittäytyi hymyillen niin että valkoiset hampaat näkyivät. Yleensä hän kuitenkin vältti hammashymyjä vaikkei hänen hampaissaan ollutkaan mitään vikaa.
"Onks sulla mitään kulkupeliä?" Tom tiedusteli Oliverilta ajatellen ettei nähnyt millaisella autolla tämä oli perheineen tullut paikalle. Kuitenkin kyseessä oli varmastikin äidin tai isän auto.
"Mulla on maasturi ja moottoripyörä, jälkimmäisellä tulin tänne", Tom jatkoi juttelua moottoriajoneuvoista, hän piti moottoripyörästään paljon, mutta maasturi oli kätevämpi hänen harrastuksensa huomioonottaen. Tom piti metsässä liikkumisesta ja maasturilla oli kätevä ajella ympäri metsikköjä. Nuorukainen olikin suunnitellut lähtevänsä pian taas käymään Kanadassa, synnyinseuduillaan.

Poika nyökkäsi, kun toinen kysyi tanssimisesta. Oikeastaan poika olisi mielellään sanonut, että hei, mähän sanoin just että tanssin, ootko vaan kuurov ai onko aivoissa vikaa?, mutta ei tietenkään kehdannut. "Joo, tää on aika mones vuosi kun tanssin", poika selvitti hieman. Poika ei ollut sanonut, ettei tanssinut paritansseja, niin kuin toinen arvatenkin ajatteli, sillä ensimmäinen reaktio oli jotain sellaista, et mistä sä oot saanu sellasen tytön, joka tuostuu tanssimana sun kanssas?, tai vastaavaa, siksi Oliver joutui selittämään useaankin otteeseen, että tanssi ns. ryhmätanssia, eli showia, joka ei todellakaan ollut lähellähään lattareita, vakioista puhumattakaan.

Sitten toinen esitteli itsensä, ja kertoi olevansa Tom. Miten massanimi, mutta toisaalta se olikin vain kutsumanimi, jollaista Oliverilla ei ollut, paitsi tietysti Ollie, mutta jota äiti käytti, eikä sitä siksi laskettu lempinimeksi, vai lasketaanko? Ja sitten puhe siirtyikin jo moottoriajoneuvoihin, asiaan, jota Oliver ei oikeastaan ymmärtänyt juurikaan. Kyllä hän osasi huollot ja näin, mutta ei ollut kovinkaan innostunut niistä. "Kyllä mulla auto on, muutaman vuoden vanha, mutta parempi sekin kuin ilman kulkupeliä olo", poika totesi virnistäen. Kun toinen sitten luetteli omia menopelejään, Oliverille tuli taas sellainen ikävä tunne, että oli jotenkin vähäpätöinen, vaikka isällä olikin oma firma ja äiti menestyneessä leipomoyrityksessä, eikä Aimeekaan mikään turha ollut, viimekin kerralla, kun sisko oli soittanut, hän oli ylentynyt freelancer-toimittajaksi, ja sai kierrellä ympäri Kanadaa. "Matkusteletko sä sitten paljonkin, kun on tollasia hulppeita menopelejä?" poika kysyi sitten hymyillen.

Oliverin kertoessa että oli jo tanssinut monta vuotta, Tom nyökytteli näyttääkseen että kuunteli mitä toinen sanoi. Urheilija ei kauheasti arvostanut moderneja tansseja, useimmiten ihmiset näyttivät vain tyhmältä hytkyessään jonkun päähän jyskyttämään jäävän biisin tahdissa. Olihan toki niitäkin jotka onnistuivat tanssimaan tyylillä, mutta Tom ei ollut sellaista useinkaan nähnyt.

"Mun on kummatki menopelit suht uusia, myin vähän aikaa sitten vanhan maasturini joka oli vähän nykyistä pienempi... Tai no, ei se kauhean vanha ollut, mutta halusin kookkaamman auton", Tom virnisti Oliverin kerrottua että omisti muutaman vuoden vanhan auton.
"Joo, lähinnä Kanadassa, oon kotosin sieltä. Harrastan metsästystä ja Kanadassa siihen on hyvät puitteet. Oonhan mä kyllä Afrikassakin käynyt harrastuksen parissa", Tom virnisti leveästi, hänestä tuli aina iloinen kun hän sai puhua harrastuksestaan joka oli hyvin tärkeä nuorukaiselle. Harmillisesti kaikki eivät ymmärtäneet harrastuksen hyödyllisyyttä, mutta Tom ei ollut sellainen ihminen joka kuunteli muiden nurinoita.
"Ootko ite matkustellu?" urheilija tiedusteli toiselta sipaisten ärsyttävän hiussuortuvan pois silmiltään. Hiukset alkoivat käydä jo melko pitkiksi, ehkä hänen pitäisi kipaista parturissa joku päivä...

tökkiii ._.

Okei, toinen siis osasi ja pystyi laittamaan rahaa noin vain mihin tahtoi. Oliver oli aina ollut hieman kateellinen niille rikkaille kakaroille, jotka saivat mitä halusivat tekemättä mitään, mutta kuten hänen molemmat vanhempansa olivat sanoneet, he eivät osaisi aikuisina tehdä mitään, jos kaikki tuotiin valmiiksi eteen. Eikä Oliver itse taas ymmärtänyt sitä, miksi porukka halusi tuhlata rahaa niinkin paljon, kun kukaan tuskin oli epätietoinen ilmaston lämpenemisestä ja näin. "Okei", toinen vastasi lyhyesti, mutta hymyili kuitenkin.

Siis, mitä mitä täh? Mainitsiko tuo komistus juuri äsken olevansa Kanadasta? Okei, olihan Oliver itsekin kanadasta, mutta ei toisen puheesta ainakaan erottanut mitään erikoisia korostuksia tai sanoja, kuten Oliverin, joka joskus tiputteli lauseisiin mukaan ranskan kielisiä sanoja tai aksentti vääntyi oudoksi. Muut sanat menivätkin sitten iloisesti ohitse, paitsi tietysti metsästys ja Afrikka. "Sä siis oot Kanadasta, tai siis tietty oot kun sanoit niin, mutta mistä päin?" poika kysyi sitten hymyssä suin. Hän ei viitsinyt puida toisen metsästysjuttuja enempää, sillä hän, ei nyt vastustanut, mutta ei aivan hihkunut innostakaan sen puolesta. Sitten toinen kysyikin jo Oliverin omasta matkustamishistoriasta, joka kyllä vaikutti naurettavalta verrattuna Tomin omaan. Hyvä kun poika matkusti Kanadan Torinoon tai Prinssi Edwardin saarelle tuttuja tapaamaan, ei hän muuten matkustellut, sillä heidän perheellään oli harvoin rahaa ja aikaa matkustaa minnekään kauemmas, ja kun Kanadassa asui sukulaisia ja tuttuja, ei majoituksestakaan tullut ongelmaa, kuten jos he olisivat lähteneet suurella laumalla vanhalle mantereelle, Eurooppaan. "Käydään perheen kanssa aika paljon Kanadan puolella, siskoa katsomassa Torontossa ja entisellä kotiseudullamme Prinssi Edwardin saarella", Oliver sanoi sitten myhäillen. Jos toinen yhtään tunsi Kanadan maantietoa ja kirjallisuutta, hän tiesi missä sijaitsi Toronto ja mistä Prinssi Edwardin saari oli kuuluisa.

Oliver tiedusteli Tomilta mistä päin Kanadaa tämä oli kotoisin, eli todennäköisesti pallopoika tiesi jotakin Kanadasta. Tom hymyili toiselle ajatellessaan vanhaa kotipaikkaansa jossa oli viihtynyt erityisen hyvin.
"Thunder Baysta. Tiethän, se on Ontariossa", Tom vastasi pojalle iloisesti, hän oli elänyt Thunder Bayssa 15 -vuotiaaksi asti jolloin joutui muuttamaan isänsä työn perässä tänne San Diegoon.
"Ai säki oot Kanadasta!" Tom hihkaisi Oliverin mainittua Prinssi Edwardin saaren olevan hänen vanhaa kotiseutuaan. Urheilijanuorukaisella asui sukulaisia kyseisellä saarella, mutta Tom ei ollut vieraillut sukulaistensa luona vähään aikaan.
"Torontossa mä oon käyny vaan kerran, mut Prinssi Edwardin saarella kävin paljonki aiemmin, mun äidin sisko asuu siellä perheineen... En kyllä oo vähän aikaan käyny siellä, enkä ennenkää käyny muualla ku Summersidessä missä serkut ja täti miehineen asuu", Tom höpötteli iloisesti, hän piti Summersidessä asuvista serkuistaan, muttei vaan ollut ehtinyt heitä katsomaan melkein kahteen vuoteen. Nuorukainen ei varsinaisesti ollut kauhean paljon tekemisissä sukulaistensa kanssa, häntä pidettiin isän puolen menestyneessä lääkärisuvussa hieman outona ja äidin puolen boheemien taiteilijoiden kanssa Valet eivät kauheasti olleet yhteyksissä koska Gallantien suvussa ei kauheasti rahaa ollut ja Valet taas uiskentelivat rahassa. Se että arvostetun perheen vesa, lääkäri neljännessä polvessa valitsi puolisokseen köyhän perheen kirjailijatyttären ei herättänyt kunniotusta Markin perheessä, joten mies on pyrkinyt välttämään runsasta yhteydenpitoa vaimonsa suvun kanssa.
"Millon sä oot tänne muuttanu?" Tom tiedusteli Oliverilta kallistaen päätään kuin koiranpentu.

sori kesto ja nyt tästä tuli tämmönen tynkä... -.-

// mikään tynkä ollut! :)) //

Thunder Bay, ei ollut Oliverille henkilökohtaisesti niin kovin tuttu paikka, mutta tietysti hän tiesi kaupungin, sillä se sijaitsi lähellä isän veljen kotikaupunkia ja oli siksi itsekin käynyt kaupungissa pariin otteeseen vanhempiensa ja Aimeen kanssa, joten tiesi suurin piirtein jotain kaupungista, siis sen lisäksi mitä koulussa oli puhuttu. Poika kuitenkin hymyili toisen vastaukselle siitä, missä oli asunut ja vastasi sitten iloisesti toisen kysymykseen. "Jep, 14 vuotta asuttiin Summersidessä, eli oon nyt kaks vuotta asunut San Diegossa", poika selosti sitten hieman. Mutta sitten iski pienoinen "salama", kun toinen kertoi, että hänellä oli sukulaisia, siis ihan ilmieläviä sukulaisia!, Summersidessä! Siis mitä mitä mitä? Nyt pitäisi selvittää ja äkkiä, ketkä olisivat Tomin sukulaisia, serkkuja ja täti miehineen, nimien kanssa, sillä Summersidessa kaikki tunsivat toisensa todella hyvin, varsinkin jos olivat kotoisin joko Summersidesta tai lähialueilta. Oliverin isä kun oli johtanut paikallista poikakoulua ja valmentanut tennisjoukkuetta, ja äiti toiminut Oliverin Wendy-tädin kanssa leipomossa, joten he, jos ketkä tietäisivät Tomin sukulaiset, jos Oliver ei itse heitä muistaisi.

"Siis sulla on serkkuja Summersidessä? Tai siis niinhän sä sanoit, mutta minkä nimisiä, kun mä tosiaan asuin siellä sen 14 vuotta, niin jos ne ovat jotain meidän ikäisiämme, niin mä epäilen, että mä voisin hyvinkin tietää sun serkkusi", Oliver papatti sitten menemään. Hän paloi halusta tietää ketkä olivat tuon komistuksen serkkuja, ja nyt heillä oli jotain yhteistäkin sen lisäksi, että he olivat oikeasti kanadalaisia; heillä oli myös yhteys Summersideen. Sitten toinen kysäisi sitä, milloin Oliver oli muuttanut tänne. Okei, hän oli jo vastannut kysymykseen, mutta ajatteli vastata uudestaan. "Mä oon nyt kaksi vuotta asunut San Diegossa, ja sitä ennen me asuttiin tosiaan Summersidessä, eli pian tulee kaksi ja puoli vuotta siitä, kun me muutimme tänne", Oliver selosti sitten. "Entä milloin te, sä ja sun perheesi siis, ootte muuttanut tänne USA:n puolelle?" poika kysyi sitten vuorostaan.


// jos tom mainitsi asiasta jo, niin muokkaan sitten. en vaan löytänyt sitä aikaa, milloin ne olis muuttanu.. :)) //