After many years u haven't changed

Tummaihoinen nuorimies potkaisi oven auki jalallaan, oven alareunaan oli kulunut selvät jäljet jotka kertoivat pojan rutiineista. Kämppä ei ollut hääppöinen pieni ja melko ahdas kaikkine kalusteineen mitä tuo väkisillä tunki joka nurkkaan, peruspoikamies kämppä mutta kyllä siellä pystyi hyvin yksin elämään ja miksei kaksinkin jos joku sattoi tulla kyläilemään. Joel ei laittanut ovea lukkoon koska tiesi että hänen lisäkseen kämpille oli tulossa joku toinenkin. Poika hymyili potkaistessaan kenkänsä jonnekin naulakon alapuolelle ja astellen keittiöön mennessään ruttuun menneen maton suoraan lattaen kahvin tippumaan, illalle ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmia, normaali perjantai iltapäivä jolloin Romeo tulisi jälleen käymään. Joel hymyili kaataessaan vettä keittimeen, rompulle olisi voinut samantien kehittää oman avaimen ettei tuon aina tarvisi rämpyttää ovenkahvaa tullessaan jos Joel sattui olemaan vaikka päikkäreillä mikä oli melko harvinaista. He saattoivat vain pysyä kämpillä tai mennä jonnekin, romeon päähän pistot eivät olleet Joelille mikään uusi juttu ja hän oli vuosien myötä oppinut tuntemaan ne.

Tuo kohensi hieman paitansa asentoa kaivellesaan avain nipun taskustaan ja pyöritellen sitä hivenen hajamielisenä, hän oli käynyt vanhempiensa luona hetki sitten kaappamassa pöydältä muutaman setelin ja vähän juomisia jääkaappiin, hän oli löytänyt yhden toimivan sytkärinkin mikä oli liuskahtanut taskunpohjalle ihan kaiken varalta ja lähtenyt sitten takaisin kämpille. Avain nippu pyöri sormen ympärillä Joelin katsellessa hajamielisenä ajatuksiinsa uponneina kahvinkeitintä joka porisi pahaisesti. Romeolla saattoi mennä viisi minuuttia tai kaksituntia ennen kuin hän tulisi, tuolla tuskin oli kovin tarkkaa aikataulua tällekään illalle joten Joel oli varautunut odottamaan tarpeentullen kauankin. Hän tiputti avaimet keittiön pöydälle nojautuessaan kehollaan pöydän reunaa vasten ja hieraisi vasemmalla kädellään hiuksiaan vaihtaen samalla lippalakin lipan suuntaa joka päässä nökötti vilkaisten kohti ulko ovea, jonne oli keittiöstä suora näkymä.

//aah.. järkeviä aloituksia ja huonoja otsikoita <'D onkos jotain suunitelmia ?

Perjantai… Alku ilta nyt ainakin tulisi vietettyä Joelin luona, ehkä rastapää saattaisi puhua parhaan ystävänsä mukaansa jonnekin klubille tai jotain. Fiiliksen mukaan elämisessä oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut suunnitella mitään tarkemmin. Poika nousi istumaan sänkynsä laidalle tiputtaen selaamansa sanomalehden lattialle. Pitäisi viedä se varmaan takaisin keittiöön, isä saattoi kaivata lehteään.
Poika loikkasi jaloilleen ja heitti kepeästi paidan päältään lattialle myttyyn napaten yöpöydältä deadorantin ja suihkien sitä rennosti suunnaten sitten vaatekaapilleen valiten valkoisen, ohuen T-paidan, joka kastuessaan liimautuisi ihoon ja näkyisi läpi. Oikein mukava tanssi paita, jos tahtoi huomiota, kuten Romeo. Löysiin maastonvihreisiin reisitaskuhousuihinsa poika oli tyytyväisen, joten tuo vain sitaisi rastansa löysästi päältä niskaan niin, että kaikki useimmiten silmille pyrkivät vedettiin kiinni sivuilta ja alta roikkuvat rastapötköt jäivät vapaiksi. Vasemmasta takataskusta poika nappasi mustat kynsikkäät, jotka veti käsiinsä ja vilkaisi itseään pikaisesti peilistä väläyttäen hurmaavan hymyn taklaisin katsovalle komistukselle.
Kun meni Joelin luo, ei tarvinnut edes muistaa lautaa. Varmasti ainut paikka, jonne takkutukka ei sitä mukaansa ottanut. Hyväpuoli siinä, että että paraskaveri sattui asumaan samassa talossa kerrosta ylempänä.

Romeo tarkisti, että avaimet olivat taskussa ja poistui asunnosta rappukäytävään sulkien oven perässään. Poika harppoi portaat ylös ja virnisti huomattuaan kaivatun oven olevan raollaan. Niin tavallista ja ajattelevaista Jeoa, yksi niistä hyvistä syiostä rakastaa sitä poikaa niin paljon.
”Yo, darling, daddy’s home”, Romeo ilmoitti napatessaan oven kiinni perässään voimatta vastustaa kiusausta kilauttaa avaimiaan yhteen, kun olisi muka ihan itse omilla avaimilla toisen pojan asunnon avannut. Hieman oudot huvit, juu. Kenkiä ei tarvinnut ottaa pois, kun sukkasillaan rappukäytävässä hypellyt poika ei ollut niitä vaivautunut jalkaansa vetämään.
Leveä hymy huulillaan rastapäinen skeittari käveli rennosti tummanpojan luo ja suikkasi häpeilemättä suukon tuon suupieleen.
”Etkä oo ees kahvia keittäny, sähän kohtelet mua ihan kaltoin”, poika nurisi teatraalisesti vetäen suupielensä kuitenkin kohti korvia sulaen tyyliseensä, vastustamattomaan hymyyn.

- hyvä on otsikko ja alotus♥Annetaan mennä painollaan, niin eiköhän tää tästä? (; -

Tummat silmät tarkensivat katsettaan jonkun liukuessa oven raosta sisään, varkaista ei kuitenkaan ollut pelkoa kun Romeon hyvän näköinen vartalo puikahti sisään ja ovi rämähti kiinni. Hymyn kare pysytteli Joen kasvoilla tuon tuijottaessa rastatukan hipsuttelua keittiön puolelle, suukko ei hätkäyttänyt poikaa ja tuo töyttäisi kaveriaan lempeästi kyynerpäällä kylkeen.
"voi kamalaa, joel on nyt ollut paha poika ja laittoi kahvia tippumaan heti kun pääsi kotiin" tuo virnuili ja tiesi että romeo oli kyllä kuullut kahvinkeittimen lorinan. Hän vain ilmoitti toiselle että hän oli tullut liian aikaisin koska Joelkin oli saapunut juuri kotiin. Tummaihoinen oli tyytyväinen että toista ei tarvinnut odottaa sen kauemmin, virne levisi tuon huulille tuon tarkastaessa Romion vaatetuksen.
"suunnitelmia illalle ?" tuo kysyi ihan muina miehinä sujauttaessaan avaimet takaisin taskuunsa ja siirtyen pois keittiöstä, hän voisi itsekin käydä suikauttamassa muutamat deodorantin tuoksut päälleensä kunhan löytäisi sen tölkin. Hän jätti hetkeksi ystävänsä oman onnen nojaan keittiöön tietäen että tuo oli siellä ihan yhtä kotonaan kuin omassa kotonaan oli.

Pian tummaihoinen palasi vessan seuduilta kiskoen itsekin uutta hiatonta paitaa päänsä yli nakaten epähuomiossa lippalakkinsa jonkin pöydän päälle.
"nulikka on hyvä ja kaivaa maidon kaapista" tuo kehotti astuessaan jälleen keittiön kynnyksen yli hipaisten ohimennessään Romeon kylkeä. Poika siirtyi tiskikaapin tuntumaan nostaen löysiä farkkujaan ennen kuin ne laahasivat tyystin nilkoissa vilkaistessaan että kahvi rupesi olemaan pikkuhiljaa valmista. Hän oli rutiiniensa mukaisesti valmistanut nelisen kuppia jotta molemmille riittäisi ja kaiveli sitten kaapistaan suosikki mukejaan vilkaisten sivu silmällä että Romeo myöskin totteli hänen pyyntöään, hän ei koskaan ollut pojalle varsinaisen ilkeä, ainakaan liian ilkeä. Joel hymyili edelleen laskiessaan mukit pöytä tasolle, hän piti Romeossa kaikesta siitä huolettomuudesta ja iloisuudesta, hänen älyttömät ideat toivat väriä elämään vaikka pojasta saikin välillä huolehtia. Toinen sai pojan lähes aina hymyilemään, oli niitä päiviä jolloin tuo oli liian huolissaan Romeosta mutta poika tapasi pärjätä elämässään eteenpäin.
"paljon vai vähän ?" tuo kysyi kaataessaan kahvia mukeihin, mutta ennen kuin sai edes vastausta hän oli jo kaatanut molemmille ja laittoi pannun paikoilleen sujauttaen oman kahvin sekaansa sokeria.

//sopii : )

Romeo virnuili kesyttömästi toisen letkautukselle, hän tosiaan oli ajoissa. No, eipä poika koskaan itsekään tiennyt kuinka ajoissa minnekin oli menossa, tai vaihtoehtoisesti kuinka myöhässä. Toisen katse tarkasti vaatekerran, kysymys oli ollut odotettava, Romeo myhäili entistäkin tyytyväisemmän oloisena.
”Bailabaila, ja sä”, Romeo ilmoitti viimeisen mainitun sanan kohdalla tökäten toista kevyesti rintaan, ”lähdet mukaan, koska mä olen vastustamaton.”
Niinhän se meni, ainakin rastatukkaisen pään sisällä. Kymmenen senttiä Romeota pidempi poika katosi keittiöstä, ja muitta mutkitta rastatukkainen iski perseensä pöydälle, ei suinkaan kiltisti tuolin pinnalle kuten joku muu olisi saattanut tehdä. Pian tummapoika tuli jo takaisin ja kehotti Romeon ottamaan jääkaapista maidon. Ja harvinaisen kiltisti takkutukka myös totteli. Pienet, lähes huomaamattomat hellyyden osoitukset olivat jo totuttu tapa, joten Romeo ei reagoinut suuremmin toisen kosketukseen tuon ohi mennessä.

Rastatukka iski jääkaapista kaivamansa maidon pöydälle ja jäi tuijottelemaan Joelia. ”Paljon, ja et sotke siihen sokeria”, rastapää totesi rutiinilla. Tokihan Joel sen jo tiesi, mutta aina tuo silti sitä kysyi. No, olihan Romeo muutenkin kova muuttamaan mieltään lyhyen ajan sisällä. Kahvi oli silti kahvia, ei sokerilitkua. Maitoa siihen saattoi lisätä, mutta vain hyvin harvoi. Ja tänään ei ollut sellainen päivä, lisä virta ei olisi pahitteeksi.
Tällekertaa poika istui jopa tuolille napaten kahvin lähemmäs itseään. Kuumahan se toki oli, mutta ei poika sitä heti juoda aikonutkaan. Eri asia olisi ollut, jos hän olisi laittanut sekaan maitoa…
”Mä haluun johonkin kunnon klubille, enkä mihinkään räkälään… Johonkin homobaariin, Romeo tahtoo tänään miestä”, poika ilmoitti hymyillen ja piirtäen oikea kätensä etusormella urosmerkin(♂) pöydän pintaan. Ja Joelin tahtomisia ei tarvinnut kysellä, takkutukalle oli käynyt hyvin selväksi toinen seksuaalinen suuntautuminen. ”Jotain toive mestoja, koska mulle ei ole tänään väliä, kunhan saa tanssia.”

"haha, mä osaan kartella sua koska tiedän minkälaisen suhdesopan sä osaat keittää jos sun kanssas alkaa liian tosissaan leikkimään Romeo, älä yritä" Joel nauroi toisen itsevarmuudelle, puoliksihan asia oli totta, Romeo tapasi saada mitä halusi pelkällä pärställä mutta varmasti asiasta pystyi löytämään nurjankin puolen. Mutta tietenkin Joel lähtisi mukaan, eihän skippaisi iltaa kavereiden parissa ilveelläkään ja yleensä hän oli se joka tunki mukaan joka paikkaan vaikka sitten väkisillä. Hän nappasi maitopurkin toiselta ja kaatoi sitä sopivasti kahviinsa jotta se jäähtyisi edes hieman ja laittaessaan sen takaisin kaappiin tuo sammutti ohimennen kahvinkeittimen.
"kyllä mä tiedän" tuo ilmoitti Rompun kertoessa hieman liian myöhässä tyylistä miten hänen kahvinsa tarjoillaan, maininta oli Joeliltakin melko turha koska hän tiesi että toinen tiesi hänen tietävän.
Lempeä virne tuon huulilla pysyi tuonkin siirtyessä keittiönpöydän äärelle ja alkaen hennosti sekoitella lusikallaan kahviaan.

Tummanruskeat silmät katselivat toisen selittämistä ja sormien viuhahtelua.
"tässähän mä olen" tuo letkautti huuliensa välistä nojautuessaan tuolin selkä nojaan ja laskien kupin hetkeksi kädestään jotta se vielä hivenen jäähtyisi. Homobaari sopi Joelille oikein mainiosti, vaikka hän parhaansa mukaan koitti vältellä lyhyt suhteita koska oli itse niin kova kiintymään, mutta miksei sitä voisi välillä vähän ottaa rennosti eikä sitä kännipäissään kuitenkaan ajattele rakkauselämää.
"jonnekin joka on mahdollisiman myöhään auki" Joel ilmoitti heti sillä hänestä tuntui että tänään voisi pitää kunnolla hauskaa, muuten hänelle oli aivan sama mestasta kunhan hän saisi katsella hyvä kroppaisia miehiä ja romeota ja tanssia siinä samalla. Se tuntui oikein sopivalta suunnitelmalta.

Romeo vilautti kovin kypsään tyyliin kieltään toiselle tuon mainitessa tiedetyn tosiseikan Romeolle. Tottahan se oli, jos joku rastatukan tunsi, oli se joku juuri Jeo. Romeon ykkösmies kun oli.
Joel mainitsi tietävänsä ja Romeo hymyili. Sama näytelmä ja samat repliikit joka ikinen kerta. Ei siihen silti kyllästynyt, jopa Romeo kaipasi elämässään jotain pysyvää. Kyllä hän vielä joskus ikivanhana ukkona muuttaisi Joelin kanssa yhteen, koska tuo nyt vain oli ainut jota Romeo rakasti itsensä lisäksi. Tai olihan isä, mutta sitä hupsua ukkelia ei laskettu mukaan tähän yhtälöön.
Totuus vain oli, että Joel oli sitoutuvaa tyyppiä, Romeo ei. Ja Romeolla ei ollut minkään sortin halua repiä toista riekaleiksi kusipäisyyttään, joten parempi näin. Sitä paitsi symbioosi toimi paremmin ilman seksiä. Tai melkein ilman seksiä, kännissä sitä nyt vain ei aina hallinnut itseään.

Tummanpojan vastaus Romeon toteamukseen irrotti rastatukassa naurua eikä suklaasilmä voinut olla vinkkaamatta toiselle silmää. Ei olisi järkytys tai edes yllätys herätä aamulla krapulassa alasti Joelin sängystä… Mutta ehkä ei kuitenkaan, Romeo kuitenkin yritti pitää kaverit ja ystävät erossa seksipartnereista. yritys vain ei aina ollut tarpeeksi kova, tai oikeastaan varsin harvoin. Ja ei koskaan kännissä.
”yep, eiköhän me jotain keksitä. Tiedätsä sen paikan, missä on se DJ, joka käyttää stroboa kivasti. Ja tietää mistä mä tykkään.” Viimeinen lause tuli oikein monimielisellä sävyllä, vaikka musiikkia poika pääasiassa tarkoitti. Se ei kuitenkaan jäänyt sanojen ainoaksi tarkoitusperäksi.
”Onko sulla suunnitelmia näin alkuillalle?”, rastatukka uteli. Kylläpä hän tänään kyseli paljon, normaalisti poika vain kertoi mitä tehtiin ja sitten… tehtiin.
No, Joel nyt vain oli poikeeus Romeon kirjoittamattomissa säännöissä.

Toinen repesi nauruun ja joel rakasti katsella sitä, hän nosti rennosti toisen jalkansa pöydälle napatessaan kahvikupin käteensä ja alkaen hörppiä sitä hitaasti yksi kulaus kerrallaan. Harvoin joel kuitenkaan kaipasi toisen kanssa sänkyyn, ehkä se johtui siitä että kun jos niin oli joskus sattunut käydä oli aamulla tummaihoinen pitänyt mielellään Romeon pitkään vierellään ihan vain ollakseen ja toinen taas tykkäsi livahtaa aina nopeasti herättyään johonkin. Joe ei kuitenkaan koskaan ollut asiasta mitenkään hätkähtänyt tai antanut sen masentaa itseään, krapula aamuista he selvisivät silloin aina kahdestaan ja olihan Romeo aina hänen ykkösensä ja varmasti toisinpäin.
"tiedän tiedän" Joel virnuili rivosti toisen lause valinnalle " onko sulla ikävä sitä DJ:tä ?" tuo irvaili ihan vain kiusallaan ja joi jo kahvi kuppinsa pohjia.
"ei mulla mitään ole, tai no on yks, sä.. ja se riittää koska sä päätät ja mä tuun perässä" Joel totesi ja juotuaan kahvinsa loppuun tuo laski jalkansa takaisin lattia tasolle ja kurottautui sitten laittamaan kahvikupin tiskipöydälle. Ei Joel aina tossu ollut, kyllä hänkin tapasi nostaa mielipiteensä pöydälle jos todella oli erimieltä kuin Romeo tai kaipasi vaihtelua, mutta tänään hänellä ei ollut sellainen päivä ja oikein mielellään tuo seuraisi Romeon perässä.

Poika hiljenntyi hetkeksi, hän oli ollut kaksikosta aina se rauhallisempi ja se joka oli vain hiljaa kun Romeo kälätti ja se riitti kyllä.
"tänä iltana vois räpätä vähän yleisölle.." Joel tuumaili sitten katsellessaan kohti seinällä olevaa kelloa miettien mihin aikaan olisi hyvä suunnata kohti baareja.
"..jos saisi edes hitusen huomiota" Tuo virnisti, Romeon seurassa sai huomiota yllättävän paljon, mutta miksei olisi saanut kun kaksi helvetin hyvän näköistä jätkää kävelevät ovesta sisään yhtäaikaa. Sai Joel huomiota kyllä ilman toistakin varsinkin jos paita pysyi pois päältä tai muuten vain oli melko läpinäkyvä. Joel ei aivan ollut niin sulava rakenteinen että harrastaisi näyttävää tanssia keskellä lattiaa, mutta hän sai huomiota taitavalla räppäämisellä ja parilla pyörähdysliikkeellä lattian tasossa. Romeon hento rakenne sitten oli se joka pystyi kääntymään joka suuntaan sulavasti ja sitä oli aina ilo katsella.

Tummapoika myönsi tietävänsä kyseisen paikan, uteli vielä kiusoitellen oliko Romeolla ikävä kyseistä DJ’tä. Rastapää ei voinut olla nauramatta, hänelläkö ikävä? Tuskimpa sentään, kyllähän Jeo sen tiesi. ”Enempi sitä stroboa, muru”, rastapää virnisti leveästi. Niin, strobo tehosti tanssia mukavasti ja tehostaminen oli aina ollut ihan kivaa. Joskin edukseen poika erottui, tanssi sitten missä ikinä. Takkutukkakin kohotti kahvikuppinsa huulilleen ja kaatoi hivenen jäähtynyttä, mustaa nestettä alas kurkustaan laskien kupin jälleen pöydälle.
”Oi, kyllä mä tiedän, että mä riitän sulle”, rastatukka hymyili oikein leveästi. Ja Joel tiesi, että ei riittänyt rastatukalle, mitä oli täysin turha sanoa ääneen.
”Vietetään laatuaikaa, mä en tarvi just nyt ketään muuta kun sut”, rastatukka kertoi. Nyt ei kiinnostanut lähteä skeittipuistoon tekopyhien ihmisten seuraksi, jotka halusivat olla rastapään kavereita saadakseen vain osansa hänen loistostaan.

Toinen ajatteli ääneen, että voisi tänään ihan esiintyäkin, tavanmukaisesti Romeo hymyili hyvinkin romeomaisesti. Joel totesi vielä tekevänsä sen huomionhakuisuuttaan.
”Älä nyt, mehän ollaan täydellinen pari, jota kukaan ei voi jättää huomioimatta. Sitä paitsi, kyllä sä multa ainakin huomiota saat”, rastapää virnuili. No, oikeushan toisella oli tehdä mitä teki, mutta kieltämättä Romeo oli helvetin mustasukkainen Jeosta. Joskin ei mikään haitannut, kunhan Romeo ei tuntenut asemaansa uhatuksi. Jos Joel olisi alkanut seurustelemaan, niin oletettavasti toinen ainakin sillä herättäisi mustasukkaisuutta rastatukassa. Ristiriitaista silti, sillä poika itse tahtoi pitää omat menonsa, eikä ymmärtänyt miten kukaan saattoi tuntea mustasukkaisuutta hänestä, kun ei edes omistanut. Ja eipä takkutukkainen skeittari omistanut tummaapoikaakaan.

Joel kuunteli toisen jaaritteluja hymyposkella, romeo puhui kuin olisi omistanut Joelin, ainahan se puhui niin ja kyllä Jeo aina tulisi jollain tasolla olemaankin Romeon. Yhtäkkiä tummaihoisen naama vakavoitui ja tuo katsoi romppua hyvinkin syyttävään sävyyn.
"Sä suotta oot mustasukkainen.." Joel harvoin huomautteli toiselle tuon luonteesta mutta rajansa kaikella ja hän oli tottunut moittimaan Romeota ja arvostelemaan tuon ajatuksia. Ei poikaa haitannut vaikka toinen tunsikin hänestä pientä omistushaluisuutta, se oli toisen luonteelle ihan normaalia ja melko imartelevaakin, joelkin oli koittanut parhaansa ettei satuttaisi toista tunnetasolla millään tavalla tekemisillään.
"kyl sä tiedät sen itekin" Joel huomautti virnistäen sitten taas rennosti ja siirtäen keskustelun kulun takaisin iltaan.

"okei, eli paikka on päätetty.. alatko sä olla pikkuhiljaa siinä kunnossa että voidaan mennä vai haluatko viettää laatu aikaa mun kanssa ensin" Jeo virnuili, tietenkään hän ei tarkoittanut lausettaan mitenkään kieromieliseksi mutta kukin pystyi sen käsittämään omalla tavallaan. Joel nousi ylös katsoessaan tarpeettomaksi jäädä kykkimään keittiöön ja sammutti kahvinkeittimen vaivautumatta tekemään pannuun jääneille kahveille mitään, kello ei vielä ollut kovinkaan paljoa, joten aikaa heillä oli varmasti, mutta jos haluttiin aloittaa aikaisin tai toisin sanoen jos haluttiin päästä aikaisemmin takaisin punkkaan oli hyvä lähteäkin jo aikaisemmin. Joe antoi kuitenkin nyt Romeon vaikuttaa asiaan. Tuo vilkaisi kohti rastatukkaa antaen lempeän katseensa kohdata toisen kasvot, heidän suhteensa oli aina ollut vähän epäselvä kaikille, mutta eivät he olleet vaivautuneet sitä selvittelemäänkään heille, ei joel ainakaan, luulkoot mitä luulevat, poika itse tunsi olevansa kuin jossain irtosuhteessa joka oli kuitenkin ystävyyspohjalla. Ajatus huvittu tummaihoista tuon nojautuessa vielä pöytään odottelemaan että rastatukka saisi litkittyä mustan kahvinsa alas sirosta kurkustaan.

Joel kertoi Romeon olevan mustasukkainen syyttä, se oli oikeastaan ihan kiva kuulla. Toinen kertoi vielä, että Romeo myös tiesi sen, ja tiesihän hän. Poika hymyili kaataen kahvia kitaansa ja nieli sen.
“Tiedän”, takkutukka kuittasi. Romeo ei osannut edes hävetä, vaikka tiesi rajoittavansa tunteillaan toisen elämää. Hän oli kovinkin hyvillään siitä, miten hyvin tuo poika huomioi tunteet, joista joku olisi saattanut väittää ettei Romeolla ollutkaan. No, Jeoa kohtaan oli, eikä se enää edes haitannut rastatukkaa. Tokihan hänen oli alkuun ollut vaikea hyväksyä sitä, että hän ihan oikeasti oli kiintynyt johonkuhun, ja vieläpä aidosti. Ja antanut vielä valttikortin, jolla saisi poikaa oikeastikin satutetuksi. Ja silti, sekin oli piirre, jota rastapää toisessa arvosti, ettei Joel käyttänyt Romeon tunteita häntä vastaan.

Romeo hymyili oikein pervosti toisen sanoille ja kaatoi loputkin kahvista kurkkuunsa laskien mukin pöydälle ja nousten ylös. “Ihan sama, mutta nyt mä tarvitsen tupakan”, poika julisti, toisen ilme oli niin Joelmainen. Lempeä ja välittävä, se vaikutti jopa Romeoon lämmittävästi. Poika hymyili toiselle säteilevästi, hivenen vinosti ja kiusaavasti, ja käveli sitten parvekkeelle yhtä tottuneesti kuin olisi kotonaankin tehnyt.
Aski kaivettiin taskusta ja yksi kääryle heitettiin huuleen, pian poika jo sytyttikin sen ja veti henkoset katsellen ruskeilla silmillään maisemaa. Niin nähty jo… Ja silti Romeo viihtyi ihan hyvin San Diegossa. Ei ehkä ikuisesti, mutta vielä.
Tupakin poltettuaan poika tumppasi sen ja tiputti törkeästi asvaltille alapuolella. Skeittari meni takaisin sisään pyöritellen tottumuksesta yhtä rastapötkylää sormissaan.
“Voidaan me lähteä vaikka heti jos susta tuntuu siltä”, Romeo vastasi, vaikkakin myöhässä.

Romeo sai kuin saikin melko vikkelästi juotua sysimustan litkun kurkustaan todettuaan ensin tietävänsä, oikeastaan kaksikon välillä oli melkein turhaa toitottaa mitä he toisistaan tiesivät kun he tiesivät toisistaan melkein kaiken, silti oli välillä mukava muistuttaa toista ja virkistää omaa muistia ettei vain pääsisi unohtumaan. Joel huolehti toisen kahvikupin omansa seuraksi romeon jättäessä sen pöydälle, oikeastaan hän ei ollut niin pikkutarkka siivoamisesta kuin voisi luulla, mutta Jeo kaipasi käsilleen jotain tekemistä.
"siitäpä menet.. älä hyppää parvekkeelta pakoon, pelastan sut kuitenkin" Joel tuumasi astellessaan sitten ulos keittiöstä hymyillen vinosti, ei toinen ollut mikään säälittävä angstaava emo, mutta vitsailu oli vain niin arkipäiväistä ja huomaamatonta että sitä tuli tehtyä ihan tahattomastikkin.

Joel katsoi toisen terassille katoavaa selkää, romeo tuntui olevan hänen seurassaan kuin kiltti kerhopoika joka valvojan lähdettyä alkaisi rellestämään ilman mitään rajoja tai mielipiteitä. Ehkä Romeo oli sellainen mutta joel ei tuntenut itseään valvojaksi, se tuntui liian vakavalta kuvailulta. Valvojat tuskin tunsivat sellaista rakkautta kerhopoikia kohtaan. Joel ei vautunut mennä tupruttelemaan vaan etsi lätsänsä takaisin päähän ja kävi hakemassa jonkun hupparin huoneestaan jääden hetkeksi huoneeseensa nojaileen työpöytäänsä ja katsomaan kaikkia pöydällä lojuvia tavaroita mietteisiinsä uppoutuneena. Pian tuo kuitenkin kuuli parvekkeen oven taas käyvän ja havahtui aatoksistaan suunnaten huoneensa ovelle.
"ai hä?" tuo kysyi vaikka olikin oikeastaan kuullut kysymyksen, heräili vielä vain ajatuksistaan.
"niin siis joo.. kyllä me voidaan mun puolesta jo mennä" tummapoika tuumasi sitten ja heräsi kokonaan takaisin maanpinnalle katsoen toista ruskeilla silmillään. Tuo asteli pitempänä toisen eteen ja risti kädet rinnuksilleen vetäen sen ystävällisen hymynsä joka paljasti hivenen tuon vaaleita hampaita.
"tai joo nyt mennään.." joel totesi sitten hymähtäen pökäten toista kevyesti kämmenellään olkapäähän.
Nopea lempeä suukko laskettiin Romeon huulille ja sitten tuo oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
" ..eikä meinata" Joel kääntyi jo kohti ovea mennäkseen etsimään kenkänsä "säkin ajattelit varmaan sukkasilleen mennä ?" tuo naureskeli todetessaan ettei toisen kenkiä eteisessä ollut.

Joel antoi luvan, ihan kuin Romeo ei olisi voinut mennä tupakalle ilman toisen lupaa. Joel olisi voinut kieltääkin, ja silti rastatukka olisi mennyt. Paitsi jos toisella olisi ollut helvetin hyvä syy kieltää, sitten Romeo olisi saattanut jopa harkita jäämistä.
Rastatukkainen skeittari ei kuitenkaan voinut olla hymähtämättä lisäykselle siitä, kuinka Jeo hänet kuitenkin pelastaisi. Niin tuo teki aina, Romeo hankki heidät ongelmiin ja Joel pois niistä. Ja vaikka Romeo keittäisi itsensä minkälaiseen soppaan, niin aina Joel tuli ritarillisesti hänet sieltä pelastamaan.

Joel oli vaipunut ajatuksiinsa sillä välin, kun Romeo oli ollut keuhkojaan tuhoamassa. Rastatukka hymyili leveästi toisen typerälle kommentille. Ihan normaali kommentti ihmiselle, joka ei heti sisäistänyt kuulemiaan sanoja, ja siksi se niin typerä olikin.
Tummapoika ilmoitti, että hänelle sopi lähteä vaikka heti. Jeo tuli lähemmäs ja hymyili leveästi, Romeo vastasi samankaltaisella hymyllä. Toinen vahvisti vielä, että nyt mentiin ja pukkasi rastatukkaa olkapäähän.
“Mennään, mennään”, Romeo hymähti. Jeo painoi huulensa kevyesti ja tottuneesti Romeon huulille. Totuttu tapa, josta ei oltu opittu ja tuskin tahdottiinkaan oppia pois. Asia johon ei kiinnitetty edes suurempaa huomiota, niin nyt vain oli ja tulisi olemaan.
Joel kysyi aikoiko Romeo mennä sukkasillaan, lyhyempi virnisti. “Joo, tai sit mä vien sulta kengät, tai sitten yksinkertaisesti käydään matkalla meillä. Käydään meillä, koska mä tahdon myös hupparin”, Romeo päätti, ja tiesi ettei toisella olisi siihen mitään vastaan sanomista.

Toisen huulien maku ei ollut vuosien aikana muuttunut miksikään, se tuntui hyvin tärkeältä ja läheiseltä vaikka suukko oli nopea. Ehkä Jeo vain halusi aina varmistaa uudestaan ja uudestaan ettei toisen huulissa maistunut vieras maku, hän ei tiennyt miksi edes teki niin, se oli vain sellainen tapa. Poika lakkasi hetkeksi aikaa hymyilemästä liikkuessaan aivan eteisen maton rajalle.
"mun kengät on varmaan kaks kokoa sulle liian isoja mutta mikäs siinä jos sä haluat kadottaa sen toisen kengän niin kuin joku tuhkimo konsanaan. Ties mikä komistus sitä on sitten mulle palauttelemassa" Jeo virnisti toisen ehdotellessa lainakenkiä mitkä eivät välttämättä olleet viisas ratkaisu, toinen kuitenkin päätti kaivata kotoaan vielä hupparia joten he tulisivat pyörähtämään Romeon kodin kautta ennen kuin pääsivät ulos, onneksi hän ei kuitenkaan asunut hirmuisen kaukana, pari porrasta ja se siitä.

Joel kaiveli jo omia kenkiään ja sujautti ne nopeasti jalkaansa kohentaen omaa paita varustustaan paremmin päälleen ja kääntäen lätsän lipan oikeaan suuntaan.
"ok, eli teidän kautta" poika totesi sitten vielä myöntyen toisen toivomukseen, vaikka jeo olisikin sanonut että he eivät kävisi romeon kotona ennen kuin lähtisivät, romeo olisi siitä huolimatta mennyt käymään kotonaan. Kaikki mikä sopi Romeolle sopi myös Joelille. Tuo sai pian toisenkin jalkansa työnnettyä hyvin kenkään ja räpelsi sitten hetken aikaa taskujaan tarkistaen että kaikki olennainen oli mukana ja avasi oven. Hän odotteli että rastatukka hipsisi ensin sukkasilleen käytävään ennen kuin laittoi oven kiinni perässään, tarkistaen että se meni lukkoon ja lähtien sitten toisen perään.
"pääsetkö sisään vai pitääkö kiivetä ikkunasta?" Jeo virnisti veikkaillessaan oliko toisten ovi lukossa ja oliko pojalla avaimia. Tumma liu'utti kättään pitkin ruostunutta rautatankoa jonka piti olla kaide, se oli osittain jopa vääntynyt ja maali oli mennyt joistakin kohdasta reippaasti ruosteen alle piiloon. Jeoa huvitti kaiteet aina krapulaisina aamuina kun hän saapui kotiin jos joutui ottamaan niistä tukea, ne olivat joutuneet kyllä kestämään ties mitä. Hän antoi kuitenkin kaiteiden olla keskittyessään jällee siihen hetkeen ja ennen kaikkea Romeoon joka kulki yhä edellä. Kaksikon saapuessa oikealle ovelle Jeo jäi odottelemaan miten toinen saisi taiteiltua oven auki vai oliko ukko kotona.

Romeo nauroi toiselle, tottahan se oli. Joelin kengät olivat liian suuret rastatukkaisen jalkoihin. Ja olivathan hänen omatkin kenkänsä suuret, mutta pysyivät sentään jalassa.
“Eiköhän ne prinssit juokse sun perässäs vaikken mä sun kenkiä kylväiskään”, Romeo hymähti läpäten toista perseelle tuon etsiessä itselleen kenkiä. Rastapää ohitti parhaan ystävänsä eteisessä ja avasi oven kadoten sukkasillaan käytävään. Hän oli jo menossa kuullessaan Jeon myöntyvän heillä käymiseen. Takkutukka ei vaivautunut edes kätkemään hymyään.
“Pääsen sisään, on avaimet”, rastatukka ilmoitti kaivaen mainitsemansa avaimet taskustaan ja heilutellen niitä ilmassa. Poika hyppi portaikkoa alemmas vilkaistessaan suklaasilmillään toisen seuraavan. Pian he olivat jo Ewansejen ovella ja Romeo työnsi avaimen lukkoon kuullakseen sen napsahtavan auki. Ovi vedettiin auki ja poika siirtyi eteiseen vetäen kengät jalkaansa ja sen jälkeen käyden hakemassa matkaansa hupparin. Olisihan Romeo voinut ihan hyvin hakea ensin hupparin ja laittaa sitten vasta kengät, mutta sama kai se oli.

“Nyt on kaikki ok, jopa rahat mukana joten voidaan mennä”, poika kuittasi palaten käytävän puolelle vetäen oven perässään kiinni. Suklaasilmät katselivat hetken tummaa poikaa ja Romeo hymyili. Oli oikeastaan huvittavaa, kuinka hän oli joskus sotinut noinkin rauhallista ja täydellistä ihmistä vastaan. Ja vielä huvittavampaa oli ollut katsella muiden ilmeitä, kun asiat olivatkin sittemmin kääntyneet päälaelleen.
Romeo käänsi katseensa ja hyppi loputkin portaat alas ulko-ovelle ja siitä luonnon valoon.

Toisella oli kuitenkin avaimet, joten ikkunasta ei tarvinnut lähteä kiipeilemään, paloportaat tuskin oli sitä varten että täytyi päästä sisään kämppään. Toinen hiippaili sisätiloihin ja Jeo jäi kuuliaisesti nojailemaan seinään oven vierelle, näyttäen portsarilta joka heittäisi ylimääräiset pulliaiset pihalle, onneksi Jeo ei kuitenkaan koskaan ollut asettunut portsarien virkaan, mielummin sitä talsittiin sisään sinne baariin kuin kykittiin selvinpäin koko ilta siinä sen vieressä. Romeolla ei kestänyt kauaa, poika oli melko vikkelä jaloistaan ja se sai tummaihoisen hymähtämään kevyesti, toisen tullessa ulos ovesta Jeo tarkisti jotenkin automaattisesti että toisella myöskin oli kengät jalassa, miksi toinen olisi edes unohtanut ne ? ei sitäkään voisi koskaan tietää. Romeo ilmoitti myös lompakon ja muun olennaisen olevan mukana joten he olivat valmiita lähtemään. Joel nyökkäsi rennosti toisen sulkiessa oven ja kaksikko jäi hetkeksi silmäilemään toisiaan, se olisi voinut olla hyvin vaivautunut katselu tuokio jos seurana olisi ollut joku muu, mutta Romeon kanssa mikään ei tuntunut koskaan vaivautuneelta, jopa ne hiljaiset hetket joita he toisinaan viettivät olivat täynnä jotain, mutta ei ainakaan vaivautuneisuutta. Joel veti omalle luonteelleen sopivan virneen pitkin hyvän näköisiä kasvojaan.
"vieläkö meinaat kauan ihmetellä siinä vai mennäänkö me jo ?" Joel naureskeli tarraten kevyesti lyhyemmän poskesta ja heilutellen sitä kuin Romeo olisi ollut jokin pikkulapsi, sen jälkeen Romeo lähti liukumaan, lähes tulkoon kirjaimellisesti liukumaan kohti ulko ovea ja mörökölli Jeo seurasi tuota kuuliaisesti perässä.

Kaksikko olisi voinut näyttää jonkun pikku lapsen mielestä prinssiltä ja sen hyvin koulutetulta jättiläiskaverilta, vaikka ei Jeo loppujen lopuksikkaan niin iso ollut kuin olisi voinut luulla, perus ikäisensä pojan kolttiainen vain, Romeo heistä oli se keskenkasvuisempi kakara. Kauan aikaa poika talsi hiljaa omiin mietteisiinsä uponneina seuraten vain Romeon selkää edellään, hänellä itsellään ei ollut kauhea kiire, mutta tahdilla ei loppujen lopuksi ollut mitään väliä. Hymy pysytteli tuon huulilla eikä se kadonnut hetkeksikkään mihinkään tuon kävellessä toisen perässä.
"millä mennään ? riittääkö jalat sinne asti ?" tuo kysäisi kuin ohimennen, jääden sitten uneksien odottamaan Romeon vastausta tuntiessaan viileän ulko ilman vasten kasvojaan astuessaan ulos. Ulkona oli yllättävän hyvä sää, mikä sai Jeon positiiviselle tuulelle, tästä illasta tulisi vielä hauska, aivan varmasti.

Joel seurasi Romeota tottelevaisesti, kuten aina. Rastatukka ei osannut enää edes kyseenalaistaa sitä, Jeo oli lievästi ilmaisten hivenen tossunalla heidän kaverisuhteessaan.
“Mennään”, rastatukka vahvisti, mutta ei voinut kuin irvistää tumman pojan kohdellessa häntä kuin lasta. Ja lapsihan rastatukka nimenomaan ei ollut, ja voisi koska tahansa todistaa sen Joelille. Ja myös Romeo tiesi, ettei Joel ollut mummo.

“En varmasti kävele, mutta eipä ole lautaakaan”, Romeo vastasi. “Autolla, jos se ei ole sulle ongelma”, rastatukka jatkoi. Ei se tietenkään olisi Jeolle ongelma, kun ei ollut hänellekään. Se ei vain voinut olla. Romeo oli heitä se, jolla oli mielipide, ja Romeon mielipide oli myös Joelin mielipide. Niinkin yksinkertaista.
“Ja auto on siitäkin kätevä, että jos tahtoo pikapanon, eikä vessat miellytä niin sitten autoon”, rastatukka ilmoitti. Ihan kuin se olisi ollut ratkaisevakin seikka.

Toinen oli sitämieltä että kävellen ei kuitenkaan lähdetty, ja lautaa ei nyt ollut sattunut käteen. Auto sopi Romeolle, mutta myös Jeolille aivan mahtavasti.
"autolla, sopii kyllä" tuo naurahti sitten ja askelsi toisen vierelle, auto oli tosiaan ihan kätevä, nopea ja lämmin menopeli josta löytyi monenmoista hyötyä aina millaisessa tilanteessa sattui sitä tarvitsemaankaan.
".. olet aivan oikeassa rastatukkaseni, kyllähän siitä apua on, mutta miten käy kun vetää liian pahat kännit ja rällää sitten kotiin kolmeasataa kilometriä tunnissa nelipyöräisellä ?" Joelia nauratti, hän ei ikinä tulisi olemaan niin pahassa kännissä että ajaisi autolla ojaan, tai ylipäätään kovinkaan montaa kymppiä yli nopeusrajoitusten, joten huolta tuollaisesta tuskin oli. Mutta aina oli hyvä varautua ainakin jos oli Romeosta kyse.

"kenen autolla meinaat ? mä en omaani tahtoisi kovin paljoa romuuttaa vaikkei se nyt hääppöinen olekkaan" Jeo totesi sitten vieläkin lempeä hymynkare suunpielissään roikkuen tuon askeltaessa hivenen verran rastatukkaa edellä, kiitos pitkien askeleidensa. Tummaihoisen katse oli kuitenkin nauliutunut tiukasti hyvä kroppaiseen skeittariin eikä tuo siitä huolimatta taituroinut itseään mihinkään paaluun tai seinään, eihän Jeo nyt niin kömpelö ollut vaikka olisi voinut kaikki ne kuteet päällä joku luullakin niin.

// anteeksi kesto, on vähän ollut inspi matallla

Auto kuulemma sopi Joelillekin, mikä toki oli ollutkin itsestäänselvyys. Pitihän tummanpojan toki päästä vielä varoittelemaan, mutta sille rastatukka viittasi kintaalla leveä virne huulillaan. Mitään Romeo ei voisi Joelille luvata, sillä mistäpä sitä tiesi miten yössä sitä tulisi myöhemmin olemaan.
Toinen kieltäytyi lähtemästä omalla autollaan ja Romeon oli pakko vangita parhaan ystävänsä katse omaansa. “Pitääkö mun ylipuhua sut?”, rastapää nauroi. “Lähetään kuitenkin, sä tiedät sen ihan hyvin”, skeittari virnuili. Hän oli sitä mieltä, että he voisivat ihan hyvin mennä toisen autolla. Ja tunnetustihan Romeo ainakin näkyvin puolin oli Joelin mielipide.

“Ei se romuksi mene, kun pidät huolen siitä, että et päästä epäluotettavia tahoja rattiin”, skeittareihin klikitetty hurmuri ohjasti vinkaten leikittelevään tyyliin silmää. Kyllä Jeo autonsa perään katsoisi siinä missä exänsäkin. Ja huomattavasti enemmän perään katsomista oli Romeossa kuin autossa.
“Eli me mennään sun autolla, mä päätin jo”, poika vahvisti vielä.

- kestoa täälläkin joo .__. -

Joel katsoi toista kohottaen kulmiaan, niinpä niin. Jos toinen oli päättänyt jotain niin se oli sitten niin, eikä Jeolla ollut paljoa vastaan laittamista, vaikka hän harvoin edes laittoi vastaan.
"tiedätkös, voisin josksu muuttaa tapojani" tuo virnisti sitten toiselle, pitäen katseena toisen silmissä ja odottaen miten toinen aikoisi tällä kertaa ylipuhua tummaihoisen.
"ihan vain sinun kiusaksi" tuo totesi sitten ja pysähtyi kaksikon saapuessa hänen autonsa luokse. Nuorukainen nojautui tummaan autoon ja kuunteli innokkaasti mitä toinen tällä kertaa selosti.

Epäluotettavia tahoja, kuten sinä kännissä. Jeo lisäsi mielessään ja hymy kaareutui hivenen huvittuneena tuon huulille paljastaen tuon puhtaita hampaita muutaman.
"sen lisäksi että katson sun perääs, mun pitää huolehtia mun autosta, ja koska me mennään mun autolla niin mun pitää pitää itsestänikin sen verran huolta etten juo mitään liikaa" Joel totesi jotenkin pettyneenä ja kallisti päätään, eihän se häntä oikeasti haitannut, ei lainkaan. Hän kyllä kykeni pitämään itsestään huolta, se tuli automaattisesti ja kunhan autoakaan ei varastettaisi ongelmia tulisi tuskin senkään kanssa. Loppujen lopuksi hän sai sen kuitenkin ajaa takaisin kotiin, ja hän saisi ohjata Romeonkin oikeaan asuntoon, ettei tuo jäisi mihinkään. Ehkä auto tosiaan oli huomattavasti helpompi nakki kuin Romeo jolla oli omaa tahtoa.
"hyvä on.." tuo huokaisi sitten, vaikka juuri sitä varten hän oli askeltanut autolleen että tiesi heti toisen ensimmäisten lauseiden aikana että he tulisivat menemään hänen autollaan.
"hyppää kyytiin" tuo totesi istuessaan itse kuskin paikalle.

Tummapoika uhkasi muuttaa tapojaan, Romeo vain hymyili tuolle kovin kyseenalaistava katse suklaisissa silmissään. Hän todellakin kehtasi epäillä väitettä, Joel oli kuitenkin Joel. Tietyissä rajoissa täysin rastatukkaisen tossun alla. Toinen kertoi tekevänsä tämän ihan vain Romeon kiusaksi, mikä oli hyvin arvattavissa. Hurmurin huulille kaareutui leveä hymy.
“Mä sulle kiusan näytän”, poika tuhahti naureskellen vieden askeleensa toisen eteen ja nuolaisten toisen kaulaa kielellään kiusaavasti. “Mä puren tähän jumalattoman merkin, niin et saa ketään. Ja sitten ei enää paljoa naurata”, Romeo ilmoitti parhaansa mukaan pitäen pokkaansa. Poika vetäytyi kauemmas, Jeo olisi hetkessä suostuteltu, ei siihen tarvittu edes mitään pientä viatonta ja flirttaavaa kiusaamista. Romeo oli heistä se, joka sanoi mitä tehtiin ja sitten tehtiin ja tarkalleen, kuten sanottu. Typerää kysyäkään kumman osa tässä ystävyyssuhteessa oli helpompi. Romeo ei osannut huolehtia yhtään mistään, joten Joel sai huolehtia hänenkin puolestaan. Ja siksi Jeo olisikin aivan loistava vaimo Romeolle. Kyllähän sitä oli syyllistetty, että vielä joskus he palaisivat toistensa syliin virallisesti. Rastapään korviin oli joskus karannut jopa sellaisia epäilyksiä, että Romeo lopettaisi Casanovan uransa ja vakiintuisi ja vieläpä juuri Joelin kanssa. Oikeastaan ajatus oli lähinnä huvittava.

Toinen poika heittäytyi marttyyriksi ja Romeo katsoi toista naureskellen itsekseen. Ja ihan kuin Joel olisi muka muutenkaan aikonut juoda itseään penkin alle. Ei ollut lainkaan toisen tapaista vetää perseitä, ainakaan Romeon seurassa. Tai sitten rastatukka oli vain lahjakkaasti onnistunut skippaamaan ne kerrat. Yleensä kaikki muu vain unohtui, kun hurmuri pääsi soitimelle.
Rastatukan ei tarvinnut avata edes suutaan, kuin tummapoika jo myöntyi ja kehotti hyppäämään kyytiin. Romeo soi toiselle oikein leveän hymyn kiertäessään istumaan pelkääjänpaikalle.
“Kyllä mä voin ottaa suihin samalla kun sä ajat, jos sulle tuli pahamieli”, Romeo heitti ja näytti toiselle kieltä.

Joel tarrasi toista lempeästi rastoista kiinni ja vei tuon pään kauemmaksi kaulastaan
"yhtään merkkiä, ei mun kaulalle sulta jää" tuo sanoi lempeästi kuin koiralle, joka oli juuri pissannut naapurin pihalle. Autolle saavuttuaan ja kun molemmat osapuolet olivat päässeet sisään, Räppäri tunki avaimen virtalukkoon ja käynnisti moottorin.
"ota ihmeessä, mutta en sitten takaa meidän turvallisuutta" tuo totesi katsomattakaan Romeoon vaan vilkuillen hivenen närkästyneenä bensavaloa joka uhkaavasti loisti punaista väriään ratintakana, no eiköhän he tämän reissun ainakin saisi matkustettua tai voisihan sitä sitten paluumatkalla käydä tankilla, jos ei muuten.
"sun pää voi sen jälkeen olla sen verran epäsievässä kunnossa ettei niitä parnereita niin paljon enää löydykkään" Jeo vihjaisi irvailevasti ja katsoi nyt rastatukkaa taputtaen kevyesti tuota olalle.
"turvallisuus syistä armaani" tuo totesi ja tarttui rattiin lähtien peruuttamaan sitten pois parkkipaikalta.

Nopeasti räppäri oli saanut auton jo tielle ja kaksikko kulki reipasta vauhtia kohti klubia. Jeo alkoi pikkuhiljaa päästä fiilikseen ja kuunnellen Romeon touhuja pelkääjän paikalla tuo ajeli katse tiukasti tiessä vain toisella kädellä ratista kiinni pitäen keskustaan.
"no niin" tuo henkäisi saatuaan pian parkeerattua autonsa klubin tuntumaan ja vilkaisi sitten Romeota, vilauttaen tuolle lempeän hymynsä.
"eiköhän painella sisään"

Joel kielsi vakaalla mielipiteellä merkit ja Romeo naurahti. “Sovitaan sitten niin, kunhan päästän mun tukasta irti”, rastapäinen lupasi. Eipä hän muutenkaan varmaan olisi mitään Jeon kaulalle tehnyt. Ja toine vieläpä se, että koko merkki olisi toisen tummassa nahassa ollut miltei huomaamaton.
Läpän heitto suihin ottamisesta oli autossa oikein rattoisaa. Joel kuitenkin kielsi koko huvin alkuunsa. Sillä olisi Romeo voinut tehdä siitä vitsistä täysin tottakin. Jos olisi siltä kohdalta ottanut. Nyt kuitenkin teki jo kovasti mieli tanssilattialle.
“Mulle irtoo aina, beibi”, Romeo nauroi silmää iskien Joelin todetessa toimituksen johtavan siihen, että rastatukkaisen nassu ei olisikaan enää niin hyvässä kunnossa. “…Vaikka rekka ois päältä ajanu.”

Romeo puheli hetken niitä näitä kunnes käänsi radiota isommalle ja rupesi laulamaan mukana kovasti virnuille Taoi Cruzia. Ryhti oli tavattoman huono ja Romeo valui alas penkkiä pitkin turvavöissään.
Joel pysäköi klubin eteen ja Romeo virnuili tyytyväisenä. Vöistä vapautuminen ja ulos. Toinen ehdotti sisään menemistä ja rastatukkainen nyökytteli vastalauseitta.
“Mä voin jättää sullekin jonkun namun”, Romeo virnisti silmää vinkaten ja suikaten suukon itseään reilusti pidemmän pojan huulille. Skeittari kääntyi ja lähti astelemaan kohti sisäänkäyntiä.

Joel naurahti kevyesti, aivan varmasti irtoisi, vaikka olisi puoli naamaa palanut, joelilta ainakin. Tuon poika jätti kuitenkin sanomatta ja myhäili vain omiaan toiselle takaisin. Automatka meni melko rattoisasti ja nopeasti Romeon puhuessa itsekseen ja jumputtaen Break your hearttia. Se oli huvittavaa sivusta katsottavaa kun toinen röhnötti tuttuun tapaansa penkissä niin että oli kuristua turvavöihin, siitä huolimatta Jeo ajeli nopeusrajoitusten mukaan klubin pihalle ja laittoi auton jälkeensä lukkoon.

Toinen lupasi jättää Joelillekin jonkun namun ja tummaihoinen naurahti taas.
"tai mä voin jättää sulle.. miten vaan" tuo mutisi puoli itsekseen napatessaan Romeon vielä kiinni ja kietoen kätensä toisen vyötärön ympärille hellästi painaen huulensa vasten rastatukan korvaa.
"onhan mulla aina sut, jos ei muita jää" tuo kuiskasi ja antoi kielensä nuolaista toisen korvanlehteä ennen kuin poika päästi namupalansa irti ja harppasi toisen edelle ja klubiin sisään. Meno oli kehuttavaa ja musiikki hyvää, kyllä Romeo tiesi missä soi hyvä musiikki ja Joel oli jo ovella aivan fiiliksessä mukana. Ehkä tästä illasta ei tulisikaan niin kamalan tylsää, niin kuin parista aijemmasta illasta. Hän oli kerennyt jo tylsistyä kotona istumiseen.
"hei hei tanssipoika, mihin sä jäit ?" Joel virnisti katsoessan olkansa yli vasta ovesta sisään tullutta ystäväänsä. "äläpä nyt hidastele" tummatukkainen härnäsi Romeota minkä ehti, hyvän tahtoisen lempeän, mutta hivenen ilkikurisenkin hymyn roikkuessa Joelin huulilla ja pienen pilkkeen välähdellessä silmäkulmassa. Hän oli täynnä virtaa ja sitä varmasti riitti vielä pitkälle yöhön.

Rastatukkaisen olo oli villi. Hän todellakin janosi tanssilattialle väsyttämään itseään. Ei, tänään pääosassa ei ollut juominen, eikä edes metsästys. kaikessa oli nyt kysymys nimenomaan tanssimisesta. Joel tokaisi, että tuo voisi jättää hänelle. Romeo naurahti, Joel kiersi kätensä hänen vyötärölleen. lyhyempi nojasi Jeon rintaa vasten virnuillen tyytyväisenä. Hän miltei kehräsi. Hän oli niin kovin hyväntuulinen juuri nyt, eikä Joelkaan pahalla päällä ollut. Osasi tuo olla, kyllä se tiedettiin, mutta sitä tapahtui hyvin harvoin.
Toinen kuiski hänen korvaansa, Romeo virnuili. “Ai mä olen sun viimenen vaihtoehto?”, Romeo nauroi. Ei, Romeo ei koskaan voinut olla viimeinen vaihtoehto. Hänet oli napattava ennen kuin kukaan muu ehtisi. Tosin… tänään sillä ei ollut väliä, koska hän pitäytyisi klubilla valomerkkiin asti, nauttisi hyvästä musiikista ja tanssisi itsensä henkihieveriin.
Joel karkasi, harppoi pitkillä jaloillaan ovelle ennen rastatukkaista, Romeo virnuili huvittuneena. Duracell oli jälleen vauhdissa…

Romeo pääsi sisään vasta hetken Joelin jälkeen, toinen kyseli jo kiusaten missä hän oli viipynyt ja kielsi hidastelemisen. Ihan kuin rastatukkainen sellaista harrastaisi! …Tai ainakaan tahallisesti.
Narikkaan ei tarvinnut jättää mitään, kunhan maksaisi itsensä sisälle ja sitten valtaamaan tanssilattialle. Siinä ei kauaa mennyt, kun jonoa ei ollut. Romeo ei käynyt ottamassa edes ensimmäistä baaritiskillä vaan Joelille virnistäen lähti suoraa lattialle.

Tummaverikölle tuli paljon rentouttavampi olo kun tuo huomasi Romeon nauttivan hänen läheisyydestään, tai miksipä ei olisi nauttinut. Siitä huolimatta se sai Joelin tunteemaan itsensä aina hyödylliseksi, tai varsinkin se kun Romeo nautti hänen läheisyydestään, olihan tuolla niin paljon kaikkea tärkeää hommaa kuten vanhempien ja Romeon kaitsiminen että pojan oli mahdotonta tuntea itseään hyödyttömäksi.
"todellakin, vasta se viimeinen" Joel nyökkäsi toiselle, hän tiesi hyvin että pönkittäisi vain toisen itsetuntoa sanomalla että toinen olisi ensimmäinen vaihtoehto jos se vain kävisi romeolle itselleen. Loppujen lopuksi sellaista oli ihan turha sanoa koska Romeo oli aina joelin, järjestyksellä ei niinkään ollut väliä. Ykköspoika Joelille silti.

Duracell liukui maksun jälkeen rastatukan perässä tanssilattialle, tuota ei aivan vielä tanssittanut ja poika liukui mielummin ottamaan yhden, tänään hän ei joisi paljoa koska joutui ajamaan kotiin, mutta tuskin se yksi nyt mitään haittasi, tai vaikka kaksikin. Koko ajan silmällä pitäen Romeota tuo tilasi yhden drinksun jonka sitten kaatoi nopeasti kurkustaan alas, huomasi kyllä kun Romeo oli vauhdissa ja ei Joelkaan vitsinyt kauan istua paikallaan kun jalat välttämättä halusivat jotain toimintaa. Tummaverikkö nousi ylös ja laski tyhjän juomalasin baaritiskille suunnaten ihmistenläpi takaisin Romeon luokse.
"taitaa poikaa vähän tanssittaa, ootko kerenny ollenkaan katsoa mies valikoimaa" Joel virnisti läpällään tullessaan toisen luokse ja katsellen toisen keveän kehon liikehdintää, sitä oli aina ilo katsella.