After many years u haven't changed

Hän oli kuulemma Joelin viimeinen vaihtoehto. Romeo naureskeli itsekseen. No, ehkä kuka tahansa muu olisi saattanut hieman loukkaantuakin, paitsi tämä kyseinen rastapää. Hän oli liian itsetietoinen uskoakseen, että voisi olla kenellekään se viimeinen vaihtoehto. Ainakaan Jeolle. Hän oli ehdottomasti tuon number one ja kuolisi mustasukkaisuuteen, jos tummapoika alkaisi joskus seurustelemaan vakavasti. Se saattaisi aiheuttaa vakavaakin masentuneisuutta, mutta Romeo sitä tuskin kenellekään näyttäisi. Hän ei ehkä sanonut sitä usein, mutta helvetti vie, Joel oli hänelle aivasn laittoman tärkeä, ellei tärkein.
Biisi otti vallan pojassa, joka hallitsi kehonsa täydellisesti. Hän ehkä keräsi katseita, mutta ei jaksanut välittää mistään. Hän tunsi musiikin ja omaksui sen kehossaan. Hän tanssi ja heitti ajatuksen kauas pois.

Joel oli pian siinä vieressä, lausui sanottavansa saaden pojan hymyilemään.
“Näillä näkymin mä nukun ens yön sun kainalossa”, rastapää vastasi kepeästi. No, hän ei ollut vilkaissutkaan ympärilleen. Mistäpä sitä siis vielä mistään mitään saattoi tietää? Hän tanssisi itsensä kipeäksi, tai ainakin niin kauan kuin tahtoi.

Joel nappasi kappaleen rytmin nopeasti, mutta ei viitsinyt tehdä mitään silmiin pistävää, vähän vain hyllyä jengin mukana ettei näyttäisi rautakangelta kaiken sen jengin seassa ja tietenkin hän katseli toisen menoa mielummin silloin kun itse pysyi paikallaan niin silmät pysyivät Romeon mukana.
"sehän kuullostaa aika mainiolta idealta" tummaverikkö sitten myönsi virnistäen, toisen todetessa että tänä iltana hän saattaisi nukahtaa Jeon kainaloon, kyllähän se kävisi nuorukaiselle aina, ei mitään vastaan laitettavaa.

Joel joka ei hallinnut tanssimista niin hyvin kuin Romeo, osasi kuitenkin muutamia kehuttaviakin liikkeitä ja päästyään vauhtiin tuo uskaltautui jopa vetämään pari rohkeaa bäkkäriä tanssilattian etuosassa missä väkeä oli vähän vähemmän. Duracellin puhti alkoi pikkuhiljaa vasta päästä vauhtiin mutta sitä ennen tuo päätti käydä ottamassa vielä yhden drinkin, väkijoukon ja kirkkaiden valojen seasta tummaverikkö kävi etsimässä Romeon ja asetteli lätsäänsä paremmin päähänsä rastatukan viimein löytessä.
"hei moppipää!" tuo huudahti niin että toisen keskittyminen varmasti herpaantuisi edes hitusen niin että Joelille tulisi mahdollisuus ottaa kontakti poikaan joka oli aivan vauhdin huumassa.
"eikö sua yhtään janottais?" Joel sitten huudahti ja naksautteli niskojaan hymyn roikkuessa nuorukaisen kasvoilla ja tuon pyyhkäistessä hikeä tuon otsalta katsellen Romeota. Hän itse oli jemmannut hupparinsa kainaloonsa ja oli nyt vain tumma hiaton paita yllään liikenteessä, vaikka sekin oli vähän miten sun sattuu alareunasta päällä ja toisen boxerien reunaa ja paljasta alavatsaa vilkkui hitusen.

Tietenkin idea oli mainio, kun se esitettiin Romeon ajatusten mukaan Romeon äänellä ja se tuli ulos Romeon huulilta. Mitä muuta se silloin saattoi olla kuin täydellistä? No, melkoinen katastrofi, mutta tuskin sentään. Ei olisi ensimmäinen kerta toisen kainalossa. Ja hän tykkäsi nukkua siinä, Joel oli maailman ainut ihminen, joka sai hänet rauhoittumaan. Kesyyntymään ei sentään, mutta oikeastaan… No, välillä tuo teki sitäkin. Joelin sänky oli paikka, jonne rastapää saattoi palata, vaikka olisikin riekkunut edelliset viikot jokaisen santiagolaisen kanssa. Aina hän palasi nimenomaan tämän pojan syliin.
Joel ilmaantui taas jostakin huutaen moppipäätä ja toki Romeo tajusi katsoa äänen suuntaan kysyvänä. Oliko jano? No ei, mutta ihan sama. Voisi hän aina muutaman juoda ja palata sitten tanssimaan…
Okei, tokihan Romeo jäi avoimesti tuijottamaan tumman nuoren miehen olemusta ilman hupparia. Ja nuolaisi huuliaan mitään häpeilemättä tai peittelemättä. Toisen kroppa oli todella syötävä, sitä ei käynyt kiistäminen.

“Enköhän mä aina muutaman voi ottaa”, rastatukkainen vastasi ja nyppäsi toista tuon hihattomasta paidasta suunnaten kohti tiskiä. Muutaman, joka venyisi sitten yli varojen… Jasitten vielä muutaman lisää…