Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin

- Badding♥ Ei voinut vastustaa kiusausta, vaika mitenpä tuokaan mihinkään mitenkään liittyy..... n__n muru&Muza~ -

Jakoavain sopi Phinxin käteen kuin nenä päähän. Toiset syntyivät kädessään kulta- tai hopealusikka, mutta tuolle peikkotukkaiselle tytölle siihen oli tarkoitettu nimenomaan jakoavain, vaikka sorkkarautakin sopi oikein täydellisesti. Toisella vain useimmiten tuli korjattua ja toisella pistettyä paikkoja remonttiin, joskin kumpikin sopi hätätilassa ja tarpeen mukaan molempiin.
Tytön tukka sojotti tavanomaisesti joka ikiseen ilmansuuntaan ja sinne tänne oli ujutettu korpisulkia. Yläosaksi valittuun ketunruskeaan T-paitaan oli onnistuttu sotkemaan öljytahroja, rennoissa ja juuri näihin hommiin hankituissa indigonsinisissä työhaalareissa kyseiset tahrat eivät haitanneet niin mitään.
Jalassa tytöllä oli raskastekoiset moottoripyörä saappaat, jotka pitivät mallinmittaisen linnunluisen neidin painollaan maanpinnalla. No, eipä Phinx sitä liihottelevaa ja unelmoivaa tyyppiä ollut muutenkaan.

Neiti sihahti ärtyneesti huomatessaan syvät uurteet moottoripyörän bensatankissa. Niitä ei hiomalla siistittäisi. Miten kukaan pystyi naarmuttamaan jotain näin kaunista noin pahasti? Jos tyttö olisi pyörän omistanut ja sabotaasin aiheuttanut jäänyt peikkotukkaiselle pahikselle kiinni itseteossa olisivat seuraukset olleet valonarkoja ja verisiä. Tytön ohut etusormi siveli arpia muistuttavia uurteita analysoiden tuntoaistilla niiden vakavuutta vain todetakseen asian olevan juuri niin huonosti kuin hän oli jo vilkaisusta osannut arvatakin.
”Voi vittu perkele”, neiti ärähti saaden isänsä virnistämään huvittuneesti. Esikoinen kuin osasi kirota kärkkäästi ja tunteella kuin pahinkin rekkamies.

// (; Tadaa, täs mä nyt oon~~ //


Muza Lebedev, hän joka kultalusikan kera syntyi, oli nyt erittäin turhautunut ja ärtynyt. Hänen oopperalaulaja isänsä oli päättänyt rehata hänet mukanaan autokorjaamolle. Siis autokorjaamolle! Hän ei todellakaan voinut käsittää, että mitä hänellä sielä tehtiin. Aivan kuin herra Lebedev ei kykenisi hoitamaan neuvotteluita yksikseen. Mutta oikeasti, kyllähän neiti hyvin tiesi syyn, miksi hänet oltiin rehattu mukaan. Oikeastaan koko syy miksi he ylipäätään suuntasivat kohti korjaamoa, johtui Muzasta. Tuo albiino neiti oli nimittäin päättänyt vähän kokeilla ajaa tulevaa ajokkiaan, jolla hänellä ei vielä olisi ollut lupaa ajaa. Ei vielä ajokorttia. Mutta eihän sitä kortilla ajeta, eihän? Neidon ajamiset eivä kuitenkaan menneet oikein putkeen. Eihän tuo ehtinyt kun vasta peruuttaa, kun ajosuoritus oli lyttyyn lyöty. Neiti nimittäin taidokkaasti peruutti suoraa autotallin oveen ja voimalla. Eiköhän siitä jo hyvin pystynytkin päättelemään, että auto näytti nyt vähän.. No.. Kolhitulta.

Kolhittu auto ajoi sulavasti korjaamon pihan eteen ja pysähtyi. Ensin ulos nousi herra Lebedev ja pian hänen käärmeissään oleva tyttärensä, jonka huulet olivat nyt vain yhtenä suorana viivana. Muza oli hyvin laittautunut, kuten aina. Yllä oli hoikkia muotoja myötäilevä musta olkaimeton mekko, jonka pituus oli noin puoleenreiteen. Kapeaa vyötäröä koristi kirkkaanpunainen nahkavyö ja puolinaamaa peitti suuret paarmalasit. Eikä voinut olla myöskään huomaamatta punaisia soljen koristamia korkkareita, joilla 163cm pitkä Muza olikin yhtäkkiä vähän päälle 170cm.

Herra Lebedev huomasi jonkun prätkän luona miehen ja manaavan teinityttösen ja marssi samantien näiden luo vaatimaan palvelua.
”Hyvää päivää. Meillä olis teille menopeli työstettäväksi, jos vaan aikaa riittänee?”, oopperalaulaja puheli kohteliaasti, kun taas Muza ei sanonut sanaakaan. Oli vain hiljaa ja antoi katseensa vaeltaa arvioivasti paikan jokaista nurkkaa ja hyllyä myöten. Tämä ei todellakaan ollut hänen paikkansa. Eikä myöskään hänen isänsä. Tuo tollo ei vaan näyttänyt tajuavan sitä. Sitten hän katsoi noita kahta hahmoa edessään. Joku mies, ei siitä sen enempää ja tyttö. Todella pitkä ja hoikka sellainen. Tyttö oli karehdittavissa mallimitoissa, mutta mikään muu tuossa ulkonäössä ei sitten malliuden kanssa sopinutkaan yhteen. Tukka oli kuin kanalasta hankittu ja vaatetus.. Ööö, öljyn tahraama. Näky sai Muzan suupielen nykimään, mutta eipä tuo itsekkään oikein tiennyt miksi. Hän ei osannut sanoa mitä mieltä tuosta nyt oikein olisi. Ei se pahalta näyttänyt, vaikka ehkä olisi kuulunut näyttää.
”Tyttäreni ajoi autotallin oveen”, isä hekotti ja saikin sillä murhaavan katseen osakseen omalta tyttäreltään. Jaa että piti oikein tuokin kertoa? Suurenmoista! Hän tuli siis tänne vain nolaaman itsensä joidenkin mekaanikkojen edessä. Ärtyneenä Muza mutisi venäjäksi isäänsä olemaan hiljaa, mutta turhaan. Kuin kuuroille korville puhuisi.

Phinxin vihreät silmät siirtyivät katsomaan paikalle saapuneita ihmisiä. Voi helvetti mitä sakkia, mitä tuon näköiset ihmiset tekivät jossain sellaisessa paikassa kuin vanha tehdasalue, nykyinen korjaamo? No, luultavasti korjauttivat ajokkejaan, kuinkas muuten.
Pitkätukkainen ja parrakas mies nousi tuokin täyteen mittaansa, jota oli paljon, ja katseli rauhallisin silmin asiakkaitaan. Cyril Kovac nyökkäsi, mies tarkensi kuinka vahinko oli aiheutettu, mikä sai hymyn Harley Davidson -miehen kasvoille.
“Sitä sattuu, ties kuinka monta pyörää ja autoa Phinx on pistänyt päreiksi”, mies kuittasi ja asteli nahkasaappaissaan auton luo tarkistaakseen vahingot silmäarviolla.
Isän kuittaus sai peikkotukkaisen neidin murahtamaan, mutta ei sitä loukkaantumiseksi voitu sanoa. Isi oli Phinxin idoli, ja tuolta sallittii kaikki. Ja koska tuo oli idolin lisäksi vielä isäkin, oli Cyril verrattavissa jo hyvin jumalaan. Joskin Phinx arvosti isäänsä huomattavasti enemmän kuin mitään jumalia.
Vihreäsilmäinen pahistyttö naurahti tuon vaalean, kovinkin kauniin, tytön mulkaistessa isäänsä, oletettavasti isää kun oli kerta tyttäreksikin kutsunut. pahalla silmällä. Peikkotukkainen neiti olisi voinut lohkaista jotain pirullista ajotaidoista, mutta jätti mainitsematta. Ei sopinut suututtaa asiakkaita, vaikka huomattavasti enemmän rahaa tähän talouteen tulikin pimeiltä teiltä.

“Ei voi verrata, mä osaan itse siivota sotkuni ja korjata pyöräni”, Phinx jupisi itsekseen, joskin tarkoituksella tarpeeksi kuuluvasti, että Cyrilkin sen kuuli. Pitkätukkainen harrikkamies nauroi partaansa. Osasihan Phinx toki hankkiutua välillä sellaisiinkin sotkuihin, joita ei päineen kyennyt selvimään, mutta sitä varten hänellä oli suhteita. Alamaailmassa nimenomaan, jo pelkkä jengiin kuuluminen turvasi taustat, mutta se että isä kuului, aikoinaan myös kaitsi, maineikkaaseen moottoripyöräjengiin teki Phinxistä lähes vahingoittamattoman. Otsaan leimattuna “Koske niin kuolet.”
“Uutta peltiä, maalia ja pientä fiksailua… Vie aikaa ja rahaa, mutta ei kovin monimutkainen operaatio”, Cyril kuittasi aikansa auton pintaa tiirailtuaan.
“Ja mitä meinaa ‘pintä fiksailua?’ Vedetään neonpinkiksi parilla vauhtiraidalla ja kuvitetaan?”, Phinx irvisti. Katse vilkaisi vaaleaa ja sorjaa kaunotarta, silmissä kiilui pilkka. Eipä sillä, etteikö peikkotukkainen neiti olisi toista sänkyynsä mieluusti kaatanut.

Anton Lebedev hymähti toisen miehen kertoessa kuinka Phinx niminen tyttö oli pistänyt ties kuinka monta menopeliä päreiksi.
”Sellaisia nämä nuoret tapaavat olla”, oopperalaulaja totesi venäläis aksentillaan ja vilkaisi tytärtään, joka vain pyöräytteli silmiään lasejensa takana. Hänen isänsä oli niitä tyyppejä, jotka tahtoivat tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Tuo mies oli aina kohtelias, oli kyseessä sitten vaikkapa presidentti tai hämäräkujan kauppias. Siinä mielessä Muza ei ollut tullut yhtään isäänsä (tosin ei juuri missään muussakaan mielessä). Hän kun taas ei yrittänyt tai edes välittänyt miellyttää juuri ketään. Tiuski kelle sattui ja katsoi alempiarvoisiaan nenän varttaan pitkin. Osasi hän toki olla oikein herttainen ja ystävällinenkin jos vain tahtoi. Se tosin oli hyvin, hyvin harvinaista.

Peikkotukkainen tyttö jupisi jotain siitä, kuinka heitä kahta ei voinut verrata, sillä kykeni kuulemma itse siivoamaan sotkunsa. Jupina sai albiinon kohottamaan toista kulmaansa asteen verran. Vittuiliko se jotain?
”Anteeks..?”, jääprinsessa sihahti ja nosti paarmalasinsa otsalleen ja katsoi tummaksi meikatuilla kissasilmillään peikkotukkaista neitoa.
”Äläs nyt kiivastu. Tottahan se on ettet ymmärrä autoista mitään”, albiinon isä huomautti, jolloin tuo saikin jo toistamiseen mulkaisun tyttäreltään. Voi kyllä he olivat sitten oikein malli esimerkki hyvästä isän ja tyttären välisestä suhteesta. Kröhömn, tai sitten ei. Aivan, Muza hyvä ettei vihannut isäänsä. Tuo ei antanut hänelle juuri minkäänlaista vapautta. Päätti hänen harrastuksistaan, vallinnaisistaan, kotiintuloajoista, millaisia vaatteita hän sai käyttää ja millaisia ei ja kaikesta muusta mahdollisesta. Eipä sillä, etteikö Muza olisi joskus ollut tottelematta näitä määräyksiä.. Ja sitten se vielä virnuili ja huomautteli jostakin kokoajan Muzalle. Eipä tainut kyllä esikoinen olla tuon herran lempilapsi.

Herra Lebedev seurasi toisen miehen perässä tiirailemaan auton vahinkoja ja kuunteli sitten korva tarkkana tuon korjaussuunitelmista. Pientä fiksailua, joka vei aikaa ja rahaa. No eipä onneksi ollut rahasta pulaa, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa. Eikä myöskään siinä mitään, jos operointi vei jonkin aikaa. Kyllä heillä muitakin autoja oli. Niin ja tarvittaessa pystyi aina soittamaan vaikka limusiinikuljetuksenkin jos huvitti. Joillakin kun sitä rahaa vain oli.
Peikkotukkainen neito virnuili taas. No, Muza virnuili tietenkin takaisin.
”Voikun kiva että pystyt lukemaan mun ajatuksia, et millast mä haluun”, albiino totesi ja tällä kertaa mulkaisun sijasta väläytti täydellisen pepsodent hymynsä. Joskaan se ei ollut mikään aito, vaan teennäinen hymy. Tummatukkaista neitoa tuijoteltiin päästä varpaisiin. Muza kun oli varma, että toisella oli varmasti vielä muutakin sanottavaa hänelle. Paljon sanottavaa, niin kuin tuon kaltaisilla tyypeillä aina oli. Ja jollain oudolla ja ihmeellisellä tapaa Muza jopa nautti aina kun törmäsi johonkin kunnon kapinalliseen ihmiseen. Silloin kun ei yleensä ollut mitään rajaa vittuilun suhteen.


// Ei toki väsy oo tai mitää~~ //

Cyril nyökkäsi vahvistaen venäläisittäin puhuvan miehen sanat. Hänen toinen tyttärensä oli onneksi enkeli, joten Birdie tasoitti Phinxiä huomattavasti. Ja ihan kuin miehellä itsellään olisi ollut varaa, hän kun oli aikoinaan liikkunut hyvinkin arvovaltaisena
Albiinotytön sihahdus nosti astetta huvittuneemman, vinon ivan peikkotukkaisen tytön huulille. Ja rauhoitteleva isä sai Phinxin vain naureskelemaan itsekseen ja repimään katseensa irti tuosta kauniista lumienkelistä. Näppärät sormet rassasivat koneistoa ja lopulta Phinx päätti lyödä hanskat tiskiin. Ainakin tupakkatauon ajaksi.
Toistaiseksi nimetön tyttö oli hetken aiemmin ilmoittanut sarkastisesti, että oli se hienoa kuinka Phinx ymmärsi tuon haluja. Joo, kyllä helvetissä hän osaisi haluja ymmärtää ja tyydyttääkin, tyttö vain saisi olla yllyttämättä Phinxiä.

Mallinmitoissa oleva, sairaalloisen laiha ja miltei poikamaisen muodoton Phinx nousi täyteen 180 senttiä ja risat pituuteensa ja kaivoi taskustaan askin, johon oli edellisenä iltana kääntänyt parisen kymmentä sätkää. Raskaiden moottoripyörä saappaiden peittämät jalat kuljettivat tytön kohti uloskäyntiä, sormet veivät yhden sätkistä huulille ja Phinx ei kyennyt vastustamaan kiusausta kulkea matkaallaan liian läheltä toista tönäisten tuota sitten ikävästi. Haha, että hän olikin paha. Phinx virnisti tavalla, joka kieli siitä ettei tyttö ollut mitään vahingossa tehnyt ja että anteeksipyyntöjä oli täysin turha odottaa sillä sitä ei ollut tulossa.
Tyttö lapsi ulos ja pisti tupakkiinsa tulen vetäen keuhkot pilaavaa savua säälittä sisäänsä. Kerranhan tässä vain elettiin ja kaikki kuolivat joskus, joten se ja sama missä, milloin ja miten.
Oikeastaan pahistyttö suorastaan toivoi sen enkelinkasvoisen jääprinsessan seuraavan itseään ulos. Hän kuulisi oikein mieluusti lisää räkkyämistä. Sitä paitsi, toinen oli oikein mieluista katsottavaa Phinxin vihreille ja vahvasti rajatuille ja varjostetuille silmille.

Peikkotukkainen tyttö naureskeli itsekseen ja Muza kyllä tiesi oikein hyvin, mikä tuota nyt niin nauratti. Venakko naurahti kuivasti, katse naulittuna toiseen tyttöön. Oli se kiva että toisilla oli kivaa. Albiino neiti aikoi kyllä pian korjata tilanteen. Eihän hän voinut olla tässä se naurunalainen osapuoli. Ei todellakaan. Kyllä hän kohta näyttäisi, että peikkotukka oli valinnut aivan väärän kohteen pilkattavakseen.

Toinen tyttö löi hanskat tiskiin, kaivoi taskustaan askin ja näytti lampsivan kohti uloskäyntiä. Muza siirsi katseensa muualle mallimittaisesta tytöstä, jottei näyttäisi olevan mitenkään kiinostunut tuosta neidosta ja sen puuhista. No miksi helvetissä häntä tuollainen kiinostaisi? Joku random rahvas poikatyttö, joka korjaili hänen autoansa. Täysin eri maailmasta kuin mistä Muza itse oli.
Ja koska Muzan huomio oli siirtynyt aivan toisaalle, ei hän tajunnut mitenkään väistää peikkotukkaisen tytön tönäisyä. Albiinon kissasilmät tuijottivan toisen perään pahannäköisinä, kun tuo virnisti ärsyttävästi. Selvä. Se selvästi koitti saada Muzan kiehahtamaan tai itkemään isälleen, kuinka korjaaja tyttö kohteli häntä ikävästi. Mutta turha toivo. Muzalla oli mielessä jotain aivan muuta.

Punaisine korkkareineen myös Muza asteli ulos, mutta piti kuitenkin välimatkaa toiseen neitoon. Käsilaukusta kaivettiin aski ja yksi tupakka vietiin täyteläisten huulien väliin ja sytytettiin. Savut vedettiin sisään ja puhallettiin ulos. Katse käväisi tummatukkaisessa tytössä, mutta siirtyi siitä pian maahan. Ja järkytyksekseen hän huomasi kenkiensä näyttävän nyt joltain aivan muulta, kun mitä ne oli vielä tullessa olleet. Punainen väri oli saanut vähän toisenlaista säväystä lisukkeeksi. Kengät oli ties missä sotkussa. Öljyssä, pölyssä, maalissa? Sama se missä, pilalla ne oli joka tapauksessa.
”Voi vittu”, näky sai albiinon sihahtamaan itsekseen. Voi minkä sydänkohtauksen herra Lebedev olisi jälleen saanut, jos olisi kuullut pienen prisessansa manaavan tuolla lailla. Ei ollut hänen tyttärensä päässyt vieläkään kaikista huonoista vanhoista tavoistaan eroon. Niiden menneiden aikojen muisteleminen sai herra Lebedevin melkein oksentamaan.
Muzan katse siirtyi omista korkkareista peikkotukkaisen saappaisiin, eikä tuo sitten tietenkään voinut olla vähän vittuilematta.
”Kivat kengät. Pradanko? Vai kenties Louis Vuittonin?”, Muza hymyili, sitä kieroa, mutta myös hurmaavaa hymyään.
”Niin noloa kuin se onkin, joudun myöntämään, etten tunnista mistä mallistosta nuo ovat”, albiino jatkoi vittuiluaan ja antoi savun karata keuhkoistaan suoraan peikkotukkaisen päälle.

Kuten Phinx oli uumoillutkin, tuli tuo väripikmentin omaamaton venakko hänen perässään ulos. tarkoituksenaan haastaa riitaa tai ilmaista olemuksellaan, ettei tuo välittänyt peikkotukkaisesta pahiksesta. Oivoi, Phinx niin piti tilanteen kieroudesta. Jos joku nyt olisi väittänyt, ettei tuo kaunotar koskaan taipuisi Phinxin vieteltäväksi ei tyttö olisi voinut kieltäytyä haasteesta. Ja tavallaan viimeistään nyt mekaanikko haastoi itsensä. Häntä tuon tytön ulkomuoto viähätti, myönnettäköön. Ja asenne oli taipumattoman oloinen, ylpeys selvästi erotettavissa. Selvästi ilmassa oli haaste, joskin se oli yksin neidin itsensä asettama.
Toinen kirosi ääneen, tuokin oli kaivanut tupakin huulilleen, ja jos Phinx olisi ollut huomaavainen hän olisi sytyttänyt sen, mutta kaiketi sanomattakin selvää ettei sellaista ihmettä sopinut edes odottaa tapahtuvaksi. Albiino katseli kenkiään, joihin laskeutui myös vihreiden silmien terävä katse. Phinx nauroi räkäisellä sävyllä, josta vahingonilo olisi ollut vähättelevä ilmaus.
“Kovin yllättävää, että tuollaiset pikkuprinsessat ajattelevat pillua”, Phinx letkautti.

Nyt jääprinsessa katseli Phinxin moottoripyöräsaappaita. Tyttö mulkaisi toista silmiään pyöräyttäen ja seinään nojaillen keskittyi tupakkaansa. Toinen vittuili, luetteli joitakin nimiä, jotka jopa Phinx tunnisti vaate/kenkä/muoti merkeiksi. Kapeilta huulilta päästettiin pitkä, varautunut sihahdus, jonka mukana ulos karkasi myös tupakinsavu. Tuo neiti vittuili hänelle? Virheliike, ei tainnut tiedostaa kenen kanssa leikki.
Sormet kuljettivat tupakin pois huulilta, katse kääntyi tyttöön, toinen kulma kohosi hieman.
“Tsk. Loukkasinko mä sua, kun otit noin itteesi? Kuules likka, elämä on kovaa”, Phinx lausui viileästi irtautuen seinästä huuliaan nuolaisten.

Muutama varma askel kuljetti Phinxin vaalean venäläisen eteen, tupakkaa imaistiin ja Phinx kumartui saaden kasvonsa samalle tasolle toisen kanssa. Savut puhallettiin s´äälittä tytön kasvoille.
“Älä leiki hengelläsi, muru. Pahat tytöt ei jaksa olla kilttejä suloisille porvaripennuille, jotka luulevat itsestään liikoja…” Phinxin ääni oli harvinaisen tasainen ja viileä, pitkä ja ohut sormi kosketti kevyesti toisen kasvoja pahaenteisen hymynkareen käväistessä viileillä kasvoilla.

Peikkotukkainen tyttö alkoi nauraa. Ja yllättäen, jälleen Muzalle. Tai no oikeastaan tuon pilalle menneille kengille. Vahingoniloinen pikku pirulainen. No, sittehän heitä oli kaksi. Muza ei ollut aivan sitä miltä näytti. Enkelikö? Ehkä ulkonäöltään, mutta luonne olikin sitten jotain aivan muuta.
Pahistyttö letkautti jotain pillua ajattelevista pikkuprinsessoista, että kuinka yllättävää se olikaan. Muza hymähti viekkaasti. Suu aukesi siihen malliin, että albiino aikoisi sanoa jotain takaisin, mutta lopulta päättikin olla sanomatta mitään. Ei sitä kaikkea tarvinnut ääneen sanoa, vaikka toisaalta taas peikkotytön reaktio sanoihin olisi voinut olla hyvinkin huvittavaa katsottavaa.

Muza katsahti taas tummatukkaa ja alkoi nauraa hiljaa itsekseen. Oi voi, ilmeestä päätellen albiino oli saanut toisen vittuuntumaan, ainakin vähän. Lyhyt pinnako? Toinen alkoi puhua ja tällä kertaa äänensävy oli viileä. Venakko kohotti kulmaansa ja katsoi toista kuin mitäkin hölmöläistä.
”Ai et loukkaannuinko?”, jääprinsessa toisti tyylillä kuin ei olisi voinut uskoa korviaan. ”Ehkä olisinkin voinut loukkaantua, mutta siinä nyt vaan on yks pikkuinen pulma. Mua kun ei nyt hirveästi liikuta mitä teidänlaiset ihmiset puhuu tai ajattelee musta”, tyttö jatkoi samanlaisella äänensävyllä, milllä toinen oli puhunut ensin hänelle.

Peikkotukkainen käveli albiinoa kohti ja pysähtyi aivan tämän eteen. Muza sai savut kasvoillensa, mikä sai tytön kurtistamaan kulmiaan. Sitten tuo pitkä ja erittäin hoikka tyttö alkoi taas puhua. Se puhui hengellä leikkimisestä ja siitä, kuinka pahat tytöt ei jaksa olla kilttejä porvaripennuille, jotka itsestään liikoja luulivat.
”Whuu, alkoipas ihan pelottaa. Ja nyt mun varmaan kuuluis itkeä ja huutaa isiä apuun?”, albiino virnisti pää kallella, katse naulittuna toisen silmiin. Huulille nousi taas se sama pieni kiero ja hurmaava hymy. Ehkei hän oikeastikkaan tajunnut, kenen kanssa tosiaan oli nyt tekemisissä. Tai sitten hän oli itsekin sen verran hullu, ettei vaan välittänyt.
”Onko käynyt mielessäkään, etteivät nämä ’porvaripennut’ olekaan kaikki ihan samanlaisia?”, Muza kysäisi ihan vain ohimennen ja käänsi kasvonsa muinamiehinä pois peikkotukkaisesta ja jätti tuon pienen kosketuksen hänen kasvoillaan täysin huomioimatta. Hahah, ei kai hän suinkaan ilkeä ollut?

Albiino tytössä oli sisua ja kovapäisyyttä ylpeydestä nyt edes puhumattakaan. Ja Phinx hitto vie piti siitä. Pilkallinen, jopa julma hymy kaartui tytön huulille, tuo painoi kevyellä liikkeellä tytön takana olevaan korjaamon seinään.
“Aijaijai, kun olet tuhma tyttö”, Phinx nauroi itsetuntoa jyrsivällä sävyllä. “Olisi ihan hyvä välittää, terveyden kannalta parempi”, Phinx uhkaili jäätävän teräksisellä sävyllä. Ne uhkaukset, joita tuo alamaailmassa viihtyvä neiti jakoi, kannatti ottaa tosissaan. Tosin, mistäpä Muza sitä voisi tietää. Varovaisuus ei silti olisi ollut lainkaan pahasta. Tytön onni, että omasi nätin naaman ja miellyttävän temperamentin. Tylsähän tuo olisi ollut, jos olisi täysin pahisneidin vietävissä.

Tyttö koetteli onneaan, kyseenalaisti Phinxiä. Ja siitäpä peikontukkainen tyttö ei lainkaan pitänyt. “Voisi olla ihan kannattavaa”, tyttö vastasi. Joskaan tuskin tuon säädyttömän viehättävän jääprinsessan isukista olisi ollut mitään hyötyä.
Phinx hymähti toisen väittäessä, etteivät kaikki porvaripennut olleet samanlaisia. Pahis todellakin kehtasi nauraa väitteelle, vaikka häntä vituttikin, kun tyttö ei ollut häntä huomaavinaan.
“Ja millähän tavoin sä kuvittelet eroavasi muista sun kaltaisista? Mun silmissä et mitenkään, samanlainen lehmä kun kaikki muutkin”, Phinx tuhahti ottaen etäisyyttä vaaleaan kaunottareen. Hän oli jo kyllästynyt ahdisteluun, joskin saattaisi syttyä siihen uudelleen piankin.