It's now or never

//Vapaa peli. En taaskaan keksinyt mitään otsikkoa, joten Elvis Presley sai hoitaa homman XD//

Matsuri Yamagata loikoili pehmeällä rantahiekalla. Tai no, hän loikoili kyllä keltaisen pyyhkeen päällä, joka oli aseteltu hiekalle. Tyttö oli vasta saapunut rannalle, eikä oikein tiennyt, miksi oli sinne edes päätynyt. Tietokone ei vain ollut saanut häntä pysymään sisällä, mikä oli melkein ihme. Hän olisi ihan hyvin voinut viettää koko aurinkoisen lauantaipäivän katsellen elokuvia ja chattailemalla. Sitä hän harrasti oikeastaan päivittäin, mutta nyt lämmin ja houkutteleva sää oli kerta kaikkisesti saanut hänet ulos talosta ilman kummempaa tarkoitusta. Shoppailemaan tyttö ei ollut halunnut mennä, joten ranta oli mitä mainioin paikka. Ja jos tylsää tulisi, pääsisi hän aina kännykällä nettiin seikkailemaan. Siihen ei nyt vielä ainakaan ollut tarvetta, sillä hän oli ottanut lukemista mukaan. Tosin hänen lukemisensa oli koulutehtävää varten lainattu, joten samalla piti keskittyä miettimään mitä oikeati tuli luettua.

Punavalkopilkullisiin bikineihin pukeutunut Matsuri oli tällä kertaa jättänyt silmälasinsa kotiin. Nyt hän halusi koettaa ruskettua, kun kerran oli tänne tullut, eikä silloin tullut kysymykseenkään pitää laseja, kasvoihin jäisi vain vaaleat silmälasien muotoiset rajat, eikä se kyllä ollut kovin houkutteleva ajatus. Mukaansa tyttö oli ottanut vain kaikkea, mitä rannalla saattoi tarvita: pyyhkeen, puhelimen, iPodin, vesipullon, suolapähkinöitä, sekä aurinkorasvan. Muuta tyttö ei ollut viitsinyt ottaa, jotta kaikki tarpeellinen mahtuisi samaan, vaaleanvihreään kangaspussukkaan, joka lojui tytön vierellä.
Kirjan sivu vaihtui. Matsuri päätti lukea meneillään olevan luvun loppuun ja mennä sitten uimaan. Ei kai sitä kotiinkaan voisi mennä, ennen kuin oli uimassa käyty? Ja uiminen oli mukavaa, varsinkin ihanan viileässä vedessä.

// Jos Theo saisi tulla? :3 //

Theodore Wimud asteli tyytyväisenä kohti rannalle valkoinen laukku kädessään. Tosin hänen kasvoillaan ei näkynyt tyytyväisyyttä, vaan ilmeetön katse, jota täydelliset huulet korostivat. Nuorukainen oli tullut loikoilemaan saadakseen yksinäisyyttä. Ranta oli silti aika huono paikka siihen, mutta se ei näyttänyt haittaavan häntä, kun valitsi paikan punavalkipilkullisen bikineihin omistavan tytön viereen.

Theo levitti valkoisen ison pyyhkeen nätisti hiekalle ja riisuutui puolialastomaksi. Hän oli tällä kertaa pukeutunut tiukkoihin mustiin uimahousuihin, jotka tekivät hänestä vieläkin laihemman. Ei Theo ollut mikään bodari, kuten urheilijat, eikä mikään ruipelo, vaan sellainen.. sopiva laihaksi. Oli vaikea sanoa millaisen vartalon poikanen omisti, sillä jossain valossa hän näytti hyvältä ja toisaalta, kun katsoi tätä tarpeeksi pitkään, näytti hän sairaalta.
Bulimia oli tehnyt siedettävästi tehtävänsä.

Miehenalku meni makaamaan pyyhkensä päälle vatsalleen, sillä uskoi saavansa rusketusta herkemmin selälleen. Hän oli levittänyt jo valmiiksi aurinkorasvaa, mutta tuumi, että sitä pitäisi levittää vielä hieman lisää. Olihan hän nopea palaamaan.
Theo nappasi uunituoreen lehden ja kylmän vesipullon laukustaan. Lehden pistettyä eteensä, hän vilkuili ympäristöään, jota ei ollut katsonut sen kummemin. Ketään tuttua ei ollut missään, sillä omistihan poikanen vähän kavereita. Kylmän katseen omistava Theodore jäi katsomaan vieressä olevaa tyttöä, mutta keskittyi sitten takaisin lehteensä. Mitäänsanamaton ilme kasvoillaan.

//Saahan hän ^^//

Matsuri jatkoi lukemistaan. Kirjassa ei tapahtunut nyt juuri mitään, päähenkilö vain muisteli menneitä. Olisikin tapahtunut jotain, niin olisi ollut helpompaa keskittyä lukemiseen ja unohtaa rannalla kaikuvat äänet. Nörttityttö jäi hetkeksi oikein kuuntelemaan, mitä kaikkea ympäriltään kuuli. Ainakin lasten kiljuntaa, vanhempien komentelua, lintujen ääniä, nuorison naurua ja tietenkin laineiden suloisia ääniä niiden osuessa rantaan. Jos laineiden ääni olisikin ollut ainoa ääni, hän olisi luultavasti unohtanut kaiken muun, sillä se oli niin rauhoittavaa. Parempi siis oli, että kuului muitakin ääniä ja hän pysyisi omana, pirteänä itsenään.
Tyttö huokaisi ja luki taas eteenpäin. Oli nyt paras lukea, että pääsisi nopeammin sellaiseen kohtaan, jossa olisi jotakin kiinnostavaa, ei pelkkää tylsää muistelemista. Ja koska kirja oli koulutehtävää varten, niin tottakai se oli silloin luettava kokonaan, eikä hyppiä tylsien kohtien yli. Jotkut Matsurin luokkalaisista tekivät niin ja tytön mielestä se oli väärin. Mitä järkeä siinä edes oli?

Tyttö hätkähti ajatuksistaan, kun tajusi jonkun levittävän pyyhettään hänen viereensä. Matsuri käänsi katseensa tulijaan ja totesi, että kyseessä oli poika, jossa oli jotain tuttua. Nörtti ei millään saanut mieleensä missä oli toisen nähnyt. Koulussa kai, sillä siellä oli kuitenkin paljon sellaisia oppilaita, joihin hän ei juuri kiinnittänyt huomiota, kun ei joutunut näiden kanssa mihinkään tekemisiin.
Matsuri mietti, olisiko pitänyt sanoa jotakin, mutta ajatteli sitten, ettei toinen halunnut. Poika näytti jotenkin siltä, ettei tätä olisi tippaakaan edes kiinnostanut, jos hän olisi jotain alkanut pälättää. Ja toinen alkoi jo lukea jotain lehteä, joten se siitä. Ei poika ollut juttutuulella, eikä Matsuri kyllä ollut ihan varma oliko itsekään.

Pojan katsoessa tyttöä, oli tämä huomannut, mitä kirjaa toinen luki vieressä. Se oli sama kirja, jonka nuorukainen oli lopettanut viikko sitten. Pettyneenä. Kirja oli vaikuttanut kiinnostavalta lukukokemukselta, mutta lukiessaan sen kokonaan, se jätti lukijan tyhjäksi. Ja nyt kirja löytyi pojan sängyn alta, jonne meni kaikki ei_niin_hyödylliset tavarat.

Hän kääntyi selälleen ja vei jotain pehmustetta päänsä taakse ja syventyi takaisin lehteensä. Neljä kertaa taitettu lehti näytti jo nyt kärsineeltä poikasen käsissä. Hänellä ei ollut mukana aurinkolaseja ja sen takia peitti lehdensä auringon tieltä. Nuorukainen oli herkkä silmistään.
Theo ei pystynyt olla kuuntelematta rannan ääniä, jotka eivät sinänsä tehnyt mitään pojalle, mutta lapsien joka hetkinen kirkunta, räkättävän mummon nauru ja typerien blondien flirttailu ja juoruilemminen suureen ääneen kävivät kyllä ajallaan päähän.

"Olen lukenut tuon kirjan", Theo ei voinut olla sanomatta tuota tytölle. Hän oli nostanut katseensa lehdestä ja katsoi nyt tyttöä ilmeettömästi, hitusen itsevarmasti. Eikä äänensävy ollut sen ystävällisempi, mutta se ei näyttänyt haittaavan häntä. Eihän se koskaan haittanut häntä.

"Jos olet kiinnostunut siitä, onneksi olkoon, tulet pettymään."

Matsuri ei voinut olla vilkaisematta poikaa, joka kääntyi pyyhkeellään. Tämä näytti kovin laihalta uimahousuissaan, oikeastaan aika ruipelolta, ei sellaiselta, joka jaksaisi nostella tuosta vain tyttöjä ilmaan.
Tyttö käänsi kiireesti katseensa kirjaan, ettei toinen vain huomaisi hänen tuijotustaan. Poikaa olisi kyllä ollut paljon mukavampi katsella, kuin opusta joka ei enää kiinnostanut senkään verran kuin hetki sitten. Mutta pakkohan se oli lukea jos meinasi siitä jonkin esseen kirjoittaa. Mitähän siitäkin tulisi? Hän kirjoittaisi kai vain kirjan tylsyydestä ja siitä, kuinka ajatus koko ajan karkasi muualle. Parempia kirjoja oli kyllä sadoittain olemassa, joten miksi opettaja oli valinnut jonkin noin typerän teoksen? Tuskin kukaan siitä pitäisi.

Matsuri kohotti katseensa taas poikaan kuullessaan tämän puhuvan. Ja hänellehän tuo puhui, katseesta päätellen. Poika olisi kyllä saanut edes yrittää olla vähän ystävällisempi puhuessaan, nyt tuo ei nimittäin ihan sellainen tuntunut olevan.
"Ai," Matsuri tokaisi, taikoen sitten ystävällisen hymyn huulilleen, toivoen saavansa toiseen valettua edes jotain ilmettä ja iloa. "No, voin sanoa että ei tämä kyllä kiinnostavalta vaikuta. Enkä mä varmasti tätä lukisi vapaaehtoisesti. Tää on koulutehtävä nimittäin, essee pitäisi kirjoittaa," Matsuri selitti sitten.
Jos kirja olisi loppuun saakka samanlainen, niin sitten lukeminen olisi kyllä pelkkää pakkopullaa. Ehkä tämä voisi olla taas sellainen tehtävä, jonka hän suosiolla skippaisi? Ei kai se nyt niin tärkeää ollut lukea jotain, mikä tuntui kerta kaikkiaan mahdottomalta.
"Musta tuntuu että mä luovutan tän suhteen jo nyt. En millään jaksa lukea tätä," Matsuri tuhahti ja virnisti sitten. "Kai sitä tän alun perusteella jo voi kirjoittaa että kirja oli tylsä? Tuskin mä sen parempaa esseetä tästä saan kun ei mitään jää mieleen."

Theo katsoi toista tämän selittäessä, miksi tylsää kirjaa luki. Pojan silmät upposivat tytön silmiin ja hän katsoi toista värähtelemättä lainkaan silmiään. Hän ei itse kirjaa lukenut koulutehtävän takia, vaan sen takia, kun löysi sen edullisten kirjojen korista ja sen kansi oli lumonnut hänet täysin.

"En tiedä, miten voisin auttaa sinua siinä, että saisit kirjastasi hyvän pituisen esseen", poikanen aprikoi tyynellä äänellään. "Lue se silti ja hauku se esseesäsi. Niin se yleensä toimii. Kirjaa kannattaa aina lukea, vaikkei se olisikaan kiinnostava. Se on kuin kirous; luet ensimmäisen virkkeen ja sitten sinun pitää lukea se kokonaan valittamatta."

Hän ei itse tuollaista kirousta tuntenut lukiessaan typerän kirjan, mutta luki sen silti kokonaan ja jätti arvostelut muille jaettavaksi. Theolla ei ollut enää mitään mielipiteitä koko roskasta, mutta mielellään sanoisi viimeiset sanat kirjailijalle. Tietenkin joku alkoholistinen juoppohullu oli kirjoittanut kirjan tietämättä mitä kirjoittaa. Eikä kirjailijan nimi ollut tunnettu. Ei se ollut ihme.

Nuorukainen nousi istumaan ja katsoi merelle päin ihan kuin ei olisi koskaan puhunut tytön kanssa. Mutta sitten hän kääntyi keskustelukumppaninsa puoleen ja pisti kädet silmiensä tielle, jottei aurinko pistelisi ilkeästi.
"Mikä on nimesi?"

"Niin mä varmaan teen. Ei tätä oikein voi kuin haukkua," Matsuri sanoi ja näperteli kirjan sivujen kulmia. "Mut mulla ei kyllä melkein koskaan ole niin että lukisin tylsän kirjan loppuun asti. Se vaan on niin tuskaista etten viitsi itseäni kiusata."
Se oli totta. Matsuri mieluummin jätti kirjat kesken, jos ei niistä saanut mitään irti. Miksi olisi pitänyt vaivautua lukemaan koko kirja, kun kirjastosta kuitenkin aina löytyisi jotakin mielenkiintoisempaa.
Matsuri mietti, joko laittaisi kirjan laukuunsa. Jos hän ei sitä edes lukisi, niin mitä hän sitä käsissäänkään pyörittelisi? Mutta toisaalta, olisi ainakin jotain tekemistä, ettei tarvitsisi turvautua kännykän nettiin. Jos hän niin tekisi, hän kuitenkin menettäisi ajantajunsa kokonaan ja havahtuisi vasta kun alkaisi hämärtyä ja tulla kylmä.

Japanilaissyntyinen tyttö hämmästyi pojan kysyessä hänen nimeään. Oliko hän muka kuitenkin tämän mielestä sen verran kiinnostava, että nimi piti saada selville? No, oli miten oli, niin tyttö oli kuitenkin tyytyväinen kun toinen oli edes jossain määrin kiinnostunut hänestä.
"Mä olen Matsuri," tyttö sanoi sitten ja tuijotti poikaa. "Mikä sun nimi sitten on?"
Täytyihän Matsurinkin nyt saada tietää pojan nimi, kun kerran omansakin kertoi. Ja muutenkin, tottakai häntä kiinnosti tietää kenen seurassa nyt oli. Poika vaikutti kylmästä katseestaan ja ilmeestään huolimatta mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta ihmiseltä.

Theodore nyökkäsi huomaamattomasti, ihan vain itselleen, vaikka toista kuuntelikin puoliltakorvin. Hän oli siirtänyt katseen takaisin merelle päin, eikä välittänyt enää mistään kirjasta. Hänen piti tulla rannalle, jotta saisi omaa rauhaa paremmin, mutta joutuikin katsomaan puolialastomia ihmisiä, joista osa ei mahtunut edes bikinien alaosaan.
Theota yökytti ja harmitteli itsekseen, ettei ollut syönyt mitään pitkään aikaan, jotta olisi voinut käydä oksentamaan "huonon olon pois." Mutta kovana nuorukaisena hän antoi tällä kertaa periksi ja tyytyi pelkkään vesipulloon, joka oli pian hänen kädessään ja pullon pää huulien välissä.

Tytön vastatessa pojan kysymykseen, Theo käänsi katseensa hitaasti takaisin ja katsoi pitkään Matsurin vartaloa saamatta silti mitään kritiikkiä aikaseksi. Hyvä niin. Kerrankin normaalin näköinen ihminen keskutelukumppanina. Tullessaan bussilla rannalle, oli nuorukainen joutunut erään lihavan tädin uhriksi. Theo yritti pitää pokkaa, mutta ennen kuin häipyi bussista, haukkui hän naisen kokonaan. Okei, ei kokonaan, mutta piikittelyä silti.

"Theodore, Theo vaan", poika vastasi ja tutki jäätävästi Matsurin silmiä. "Olet japanilainen. Olis ollu ihmeellist, jos olisit ollu lihavempi. Mutta.. tuollaisena näytät hyvältä. Kai japanilaiset on aika laihoi mun tiedäkseni. Syövät kalaa ja vihanneksia, eivätkä mitään roskaruokaa kuten nää ihmiset täällä."
Näin hän taas on suorasanainen välittämättä siitä, mitä oikein päästi suustaan. Hänellä ei ollut tietoakaan hymyilikö hän, mutta jonkinlainen outo, lempeän viileä virne levisi hänen huulilleen. Tarkoimatta mitään tai niin hän ainakin luuli.

"Okei, Theo siis." Matsuri totesi hymyillen iloisesti. Hän ei tiennyt mitä muutakaan olisi sanonut, mutta Theo hoiti sen puolen ja alkoi puhua japanilaisista. Tyttöä toisen ajatukset huvittivat ja se näkyi hänen kasvoistaankin. Toinen taisi luulla Japania ihan erilaiseksi paikaksi kuin Yhdysvallat olivat. No, siinä poika oli ainakin ruuan suhteen väärässä.
"Kyllä kuule Japanikin on tulvillaan pitserioita ja McDonaldseja. Eikä siellä tosiaan kaikki ole laihoja, eikä siis syö terveellisesti," tyttö selitti ja katsoi toista hiukan punastuneena, olihan Theo juuri sanonut hänen näyttävän hyvältä. Tarkoittiko poika sitä todella? Kyllä kai, tiesihän Matsuri sen itsekin, ettei ollut mikään ruma tai lihava tyttö, vaikka tottakai hänessäkin vikoja oli, paljonkin. Eihän kukaan voinut olla täydellinen, eivät edes suositut. Näistäkin kai löytyi vikoja, jos jaksoi etsiä. Ainakin käyttäytymisessä jos ei muuten.

"Mun täytyy kyllä kai sanoa kiitos," Matsuri sanoi punastuksen jo häivyttyä. "Ei mulle ihan joka päivä sanota että näytän hyvältä."
Matsurin olisi tehnyt mieli kehua Theon ulkonäköä, muttei uskaltanut sitä tehdä. Hän olisi kuitenkin punastunut niin tehdessään, eikä hän halunnut kasvoilleen samaa väriä, mitä hänen bikineissään oli. Mutta eihän hänen tarvinnut tietenkään sanoa suoraan, että toinen oli hyvännäköinen. Saattoihan sen sanoa kai hiukan kierrellenkin.
"Mut et sä kyllä itekään oo hassumman näköinen," tyttö sai sanottua. "Kyllä huomaa ettet sä ainakaan vietä kaikkia iltoja hampurilaisia syömässä. Tai kotona nököttämässä tietokoneella."
Matsuri meinasi sanoa loppuun "niin kuin mä teen", mutta ei halunnut kuitenkaan paljastaa omaa nörttiyttään toiselle.

Theo katsoi Matsuria sillä ilmeellä, että toinen puhui liikaa. Liikaa on aina liikaa, vaikka niin asia ei olisikaan. Theo halusi olla se, joka päättää onko asia oikein vai väärin. Hän halusi puhua, jos halusi puhua toisille ja siksi hän oli surkein kuuntelija kautta maan. Ehkä hän vaikutti ihmiseltä, joka halusi, että asiat pyörisivät hänen ympärillään, mutta niin ei usein ollut. Hän ei sietäisi ihmisten mielistelyä, jos hänestä puhuttiin liikaa.

Theo jätti japanilaiset ja niiden ruuat siihen, eikä sanonut enää mitään. Ei hän vihainen ollut japanilaisetarelle, mutta ei keksinyt mitään ja tahtonut enää sanoa siihen liittyvää. Hän nielasi pettymyksensä pois ja kääntyi sitten hiekan puolelta takaisin toisen luo.

Poikanen katsoi toista pitkään hievahtamatta mihinkään, kun toinen kiitti ulkonäönsä kehuskelusta. Siitä saikin olla ylpeä, ei Theo melkein kenellekään sano niin. Japanilainen oli poikkeustapaus ja sehän oli ilmiselvää. Itse asiassa, kun hän mietti ankarammin, toinen tosiaan näytti hyvältä. Nopeasti nuorukainen pudisti päätään itsekseen, sillä hänhän oli homo.
Tai ainakin niin luuli.

Theodorea puistatti, kun Matsuri totesi, ettei poikanen näyttänyt siltä, että söisi hampurilaisia. Helvetti ei. Se ei kuullunut hänen tapoihin, kuten ei syöminen, kun se tuli melkein samaa aikaa uloskin.
"Kiitos. Ne eivät kuulu tapoihini", poika vastasi lyhyesti ja nousi sitten seisomaan. Kurkotti ottaamaan vesipullonsa ja joi pitkään ennen kuin kääntyi Matsurin puoleen.

"Haluatko mennä uimaan?" Theolla oli tullut liian kuuma ja nyt virkistävä kylmä vesi tekisi terää.

Matsuri joutui entistä enemmän hämilleen, kun Theo vain tuijotti häntä pitkään, sanomatta mitään. Oli niin kummallinen tunne, kun joku vain tuijotti ja varsinkin kun tuijottaja oli niin lähellä. Ei Matsuri saanut sellaista jokapäivä kokea, olihan hän enemmän tietokoneensa, kuin oikeiden ihmisten seurassa. Ehkä ulkoilemassa kannattaisi käydä useamminkin, jos vaikka jatkossakin tapahtuisi jotain vastaavaa?
"No se on vaan hyvä asia," Matsuri sanoi hymyillen aurinkoisesti. "Mun mielestä hampurilaisten syöminen onkin aika kamala tapa, vaikka pakkohan mun on myöntää, että teen niin välillä itsekin. Mut sen jälkeen mä aina kadun mielettömästi, koska mieluummin syön terveellisesti."

Tyttö lopetti puheensa, enne kuin alkaisi kuulostaa siltä, että pitäisi toiselle jotain saarnaa hampurilaisten haitoista ja terveyden hoitamisesta. Ehkä Theo kuitenkin osasi itse päätellä, mikä oli tervettä ja mikä ei. Ja poika ei todellakaan kaipaisi Matsurin neuvoja, johan sen näki tämän ulkonäöstäkin. Tosin, jos Matsuri olisi saanut asiaan vaikuttaa, poika olisi saanut lihoa vähän. Tai ainakin hankkia lihaksia. Nyt tämä oli kyllä hieman turhankin laiha.
"Uiminen kuulostaa kivalta," Matsuri totesi hymyillen. "Mä mietinkin jo, että lähtisin uimaan, mutta sitten sä ilmestyit paikalle ja unohdin omat ajatukseni."
Tyttö virnisti, vaikka samalla soimasi itseään sanoistaan, jotka vain olivat lentäneet suusta. Theo tuskin niitä arvostasi, vaikka varmasti tajuaisi niiden merkityksen. Tottakai kenen tahansa nuoren miehen paikalle tulo olisi saanut Matsurin unohtamaan mitä mielessä liikkui, varsinkin jos pojassa olisi edes jotakin kiinnostavaa, kuten Theossa oli.

Theo ei tunne hyvin sanaa "terveellistä" tai edes "syömistä". Ne ovat vain kaukaiset sanat jostain, jota hän ei enää ole. Joten Matsurin sanat menivät ohi korvien, sillä mitä enemmän hän ajatteli ruokaa, sen pahemmaksi hän olonsa tunsi.

Hän tunsi Matsurin katsovan häntä kuin olisi halunnut sanoa pojalle jotain. Theolle tuo katse oli tuttu. Jokainen keskustelukumppani halusi miiehenalun lihovan hieman tai pumpata edes lihaksia nuorukaiseen. Ei, niin ei käy koskaan, sillä hän tunsi itsensä juuri näin hyväksi. Ei mitään liikaa tai vähempää, tai no tietenkin tuosta ja tuosta voisi ottaa..
Mutta joka tapauksessa japanilaiskaunotar ei sanonut hänelle mitään, vaikka alitajunnassa Theo odottikin sitä. Ei se olisi tullut yllätyksenä.

Uiminen ei ollut kivaa, Theo ajatteli, mutta hymyili koleasti toiselle. Hymy mikä hymy, olisi se kuitenkin hymy, jonka hän päästi huuliltaan.
"No tule sitten", Theo tokasi melko ilopillerinä ja lähti kävelemään kohti merta katsoen aina välillä tuleeko Matsuri perässä. Hän tunsi kuinka kuuma hiekka poltteli jalkapohjaa ja toivoikin pääsevänsä nopeasti kylmään veteen, jotta olo helpottuisi.

Matsuri nousi reippaasti ylös pyyhkeensä päältä ja lähti kipittämään Theon perässä, hyvin iloisen ja tyytyväisen näköisenä. Kyllä oli kannattanut tulla rannalle, kun heti sai hyvää seuraa. No, olihan sitä koneellakin aina hyvää seuraa, mutta se nyt oli täysin eri asia. Ei chattaillessa aina kuitenkaan ollut ihan oma itsensä ja olihan se typerää, kun ei nähnyt toista, paitsi nyt joskus webbikameran kautta. Se oli kyllä jotain ihan muuta tavata joku kasvotusten, niin että näki kaikki eleet, ilmeet, kuuli äänen sävyt ja jopa saattoi tehdä jotain yhdessä.
Tyttö arveli viettävänsä liikaa aikaa koneensa kanssa, mutta päätti samalla, että varmasti kirjoittaisi tästäkin päivästä blogiinsa. Olihan niin nyt pakko tehdä, kun kerrankin tapahtui jotain erikoisempaa. Ei hän joka päivä edes käynyt ulkona, jos sattui olemaan jokin koukuttava peli hyvässä vaiheessa.

Matsuri keskitti ajatuksensa rannalla olemiseen ja päätti unohtaa tietokoneensa ainakin hetkeksi. Hän keskittyi tuntemaan hiekan lämmön ja auringon poltteen. Tuntui niin vapaalta olla siinä, rannalla, joka kuitenkin oli täynnä ihmisiä.
Hetken kuluttua tyttö pääsi rantaan. Hän astui varovasti veteen, joka oli mukavan vilpoista. Ei liian kylmää, muttei kyllä erityisen lämmintäkään. Juuri sopivan virkistävää. Tyttö asteli syvemmälle ja virnisti iloisesti Theolle. Kai pojallakin oli kivaa? Ainahan uimassa ollessa oli mukavaa.
"Tää on just ihanan viileetä tää vesi," Matsuri tokaisi ja sukelsi sitten hetkeksi pinnan alle. "Uidaanko johonkin päin, vai jäädäänkö vaan tähän?"
Tyttö piti itsestään selvänä, että Theo aikoi pysytellä vedessäkin hänen seurassaan, eikä suinkaan lähtisi omille teilleen. Olivathan he kuitenkin tulleet veteen yhdessä, joten kai he nyt siellä edelleen olisivat.

Theodore ihmetteli Matsurin iloisuutta katsoessaan taakseen matkalla kohti mereen. Tyttö oli niin elämänhaluinen, ilioinen, että poika tunsi olevansa toisessa maailmassa, jossa tuollaisia persoonallisia oli vaikea löytää. Kyllä nuorukainen nautti itsekin auringosta, merestä ja kuumasta hiekasta, mutta ei osannut näyttää sitä toisille. Hän nautti, mutta on menettänyt tavan näyttää sitä tuolle tytölle, jota ei tuntenut tarpeeksi hyvin, mutta niin hyvin, että pystyi olemaan tämän kanssa.

Poikanen käveli tytön viereen ja kosketti itsekin rohkeasti vettä. Tarpeeksi viileä elvyyttämään palanneet jalanpohjat. Theodore käveli Matsurin viereen syvemmälle ja katsahti tätä hieman aurinkoisesti, olihan valtavan tulipallon säteet hän silmiensä viholliset.
"Uidaan vain", Theo hymähti ja asteli reippaaminen syvemmälle. Saatuaan hyvän etäisyyden rannasta, poika heittäytyi pienten aaltojen mukaan ja ui hetken vastavirtaan, kunnes luovutti ja katsahti kohti Matsuria. Nyt tuntui hyvältä, kun kuuma iho sai viilennystä, eikä seurakaan ollut pahitteeksi.

"Miksi olet niin iloinen niin kuin olet?" Nuorukainen oli tullut lähemmäksi toista ja päätti kysyä tuota kysymystä ajattelematta seurauksia. Hänenhän piti tietää aina kaikki tuollaiset asiat, joissa ei useinmiten ollut perää.

Vedessä oli niin ihanaa. Milloin Matsuri edes oli viimeksi uinut? Ja miksi ihmeessä hän ei tehnyt sitä useammin, vaikka se oli niin nautinnollista? Tyttö päätti, että alkaisi käydä rannalla useammin, aina silloin, kun tuntui vähänkin siltä, ettei keksinyt parempaa tekemistä. Tai jos kotona olo alkoi tympiä. Niin tuskin kävisi kovin usein, koska tietokone kuitenkin veisi voiton kaikesta. Melkein ainahan sen ääressä keksi tekemistä, joskus tosin kaikkea täysin turhaa.
Syvemmälle päin oli paljon vaikeampi uida kuin kohti rantaa. Sen Matsuri sai huomata, eikä häntä siksi ollenkaan haitannut, kun Theo ui lähemmäs ja alkoi jutella. Matsuri pysähtyi ja jäi kellumaan paikalleen kuullakseen tarkasti, mitä toinen sanoi.

Pojan kysymys yllätti Matsurin, sen varmaan huomasi hänen katseestaan, jonka hän loi Theoon. Matsuri oli melkein aina iloinen, eikä juurikaan pohtinut hyvän mielensä syitä. Sitä vain oli onnellinen, jos kaikki oli hyvin.
"En mä tiedä," Matsuri sanoi ensimmäisenä. "Mulla kai vaan on jotenkin tosi hyvä päivä. En mä nyt aina näin iloinen ole."
Tyttö vaikeni ja alkoi nyt tosissaan miettiä, miksi sattui juuri nyt olemaan niin täynnä hyvää tuulta. Ehkä se johtui hyvästä seurasta? Eihän hän edes ollut kovin iloinen ja pirteä, ennen kuin Theo oli tullut. Mutta sitä nyt ei voisi kai ääneen sanoa, ettei poika vain alkaisi luulla mitään.
"Kai se johtuu siitäkin, että pääsin eroon sen kirjan lukemisesta," Matsuri virnisti ja kääntyi sitten uimaan rantaan päin. "Tai sit mä jotenkin piristyin kun on näin mukava päivä."

Nuorukainen katseli ympärilleen kääntämättä päätään melkein laisinkaan. Ihmiset änkesivät juuri samaan aikaan uimaan, kun hän ja uusi tuttavuus olivat vedessä. Itse asiassa poikanen tahtoi pois rannalta, sillä siellä oli paljon ihmisiä, mutta nyt vedessä oli ja se alkoi vähitellen tympiä. Pysyisivät paikalla, eivätkä seuraisi häntä joka paikkaan. Mutta hän viihtyi kaupungissa kuin maalla, sillä saattoi tuntea kuinka ihana olikaan verrattuna muihin ihmisiin, jotka eivät osaneet pitää itsestään huolen.
Theo oli täydellinen ja hän tiesi sen.

Huomaamattomasti poika oli siirtynyt varsin lähelle tyttöä, mutta oli kuin ei sitä huomaisi, sillä jos hän näyttäisi toiselle, että huomaisi läheisyyden ja siirtyisi siis kauemmaksi, saisi tyttönen hänestä huonon kuvan. Ja Theo yritti aina näyttää olevan täydellinen pakkaus mihin vain.
Theodore kuunteli Matsurin selityksiä vaiti. Hänen mielestään ei ollut oikein sanoa, että päivä oli niin hyvä ollakseen iloinen. Joka päivä oli hyvä, kunhan osaisi ottaa kaikesta irti. Niin se oli. Tai niin poikanen kuvitteli. Tiesi ja kuvitteli.

"Tai sitten minä tulin seuraksesi", hän totesi kuin lause ei olisi mitenkään paha. Eihän se ollutkaan. Theo uskoutui itselleen, että asia oli näin, vaikka mitä toinen siitä ajattelisi.
"Ajattelitko näin?"

Hän oli kääntynyt nyt kunnolla katsomaan minne Matsuri meni ja ui tämän perään.

Matsurin uinti pysähtyi äkisti, kun hän kuuli mitä poika sanoi. Tyttö kääntyi ympäri ja huomasi toisen lähteneen uimaan hänen peräänsä. Japanilaistyttö kun oli juuri lähtenyt tätä karkuun, poika oli ollut niin pelottavan lähellä, eikä Matsuri tiennyt mitä olisi tehnyt. Tai ainakaan hän ei uskaltanut jäädä siihen, vaikka olisikin ehkä kannattanut. Miten hän edes oli tuolla lailla lähtenyt tiehensä? Ei tainnut kyllä olla ihan reilua Theodorea kohtaan, sen Matsuri tajusi.
Nyt tyttö tuijotti poikaa hiukan hämillään. Miksi tämän nyt piti saada jotain tuollaista mieleensä? Jotain mikä taisi pitää paikkansa melkein täydellisesti, vaikka kuinka yritti keksiä muita syitä iloisuuteen.

"Saatoin mä jotain sellaista ajatella," tyttö uskaltautui myöntämään ja tuijotti sitten varovasti poikaa. Nyt tämä saisi vapaasti lähteä karkuun jos niin halusi, Matsuri kyllä kestäisi sen. Mutta sitä hän ei kestäisi, jos toinen nyt nauraisi hänelle. Se saisi hänet vain suuttumaan, pahimmassa tapauksessa jopa itkemään. Theon edessä ei kyllä alettaisi kyynelehtiä, vaikka tämä tekisi mitä. Poika vaikutti niin täydelliseltä, että tuskin sietäisikään minkäänlaista epätäydellisyyttä.
Matsuri mietti, uisiko taas karkuun ja välttyisi paljastamasta enempää itsestään. Tuntui jotenkin kummalliselta, kun toinen oli arvannut oikein. Kai tämä osasi lukea nytkin hänen kasvoiltaan sen, miten hän oli niin sekaisin ajatuksistaan.