oh, it's a beautiful morning... right?

//jukkis tänne! tuli vähän abstraktistia tekstiä, mutta kelvatkoon.

Oli kaunis lauantaiaamu San Diegon paremmalla asuinalueella, siellä, missä ne rikkaat ja silmäätekevät asustelivat toinen toistaan upeammissa kartanomallisissa taloissa. Sumua ei kumma kyllä ollut ilmassa laisinkaan, vaikka merenrantakaupungissa sitä olisi voinut olettaa aina aamuisin olevan. Tämä päivä oli kuitenkin mukava poikkeus.
Eräässä ei-niin-äveriäässä, vaaleassa talossa – joka tietysti sijaitsi tuossa paremmassa korttelissa - heräili muuan tummaverikkö. Yleensä kyseinen neiti olisi noussut vasta ehkä yhden, kahden aikoihin, sillä hänen perjantai-iltansa tuppasivat olemaan pitkiä ja juhlinnantäyteisiä. Eilisiltansa tyttö oli kuitenkin – poikkeuksellisesti – viettänyt kirjojen parissa, lukien jotain niinkin kiinnostavaa kuin historiaa, ja vieläpä Amerikan sisällissodan historiaa. Ensi viikolla tytöllä olisi nimittäin helvetin iso tentti, kuten kaikilla muillakin ykkösluokkalaisilla. Valitettavasti siitä ei pystynyt puhumaan saatika maksamaan itseään ulos, vaan se oli aivan pakko tehdä.
Niin, mainitsinko jo että tyttö, josta puhun, on rakas Gemma Flemingimme?

Gemma kohottautui vaivalloisesti istumaan leveässä sängyssään, kiroten samalla ikkunasta paistavaa päivänvaloa, joka hänet oli luultavasti herättänyt. Niin, tai sitten herätys johtui siitä kaameasta kolinasta joka kuului alakerrasta - luultavasti keittiöstä. Joku typerys jonglööräsi varmaan kattiloilla tai jotain... se typerys oli luultavasti Elly, sillä kumpikin serkuista oli varmaan liian arka siihen hommaan ja äiti antaisi isälle satikutia jos tuo koskisi keittiövälineisiin. Sirkuslajit eivät kuitenkaan kuulostaneet Giselen jutulta...
"Saatanan saatana, on se kumma kun omassa kodissaankaan ei saa nukkua, perkele", Gemma kirosi rekkamiesmäisesti, nousten samalla sängystään ja työntäen jalkansa pehmeisiin aamutossuihin. Ulkonäköönsä tarkempaa huomiota kiinnittämättä tyttö tallusti alakertaan, suuntasi kotitalonsa moderniin, teräksellä ja tummilla puupinnoilla sisustettuun keittiöön, jossa Gisele näkyi... kyykistelemässä kivilattialla, keräilemässä kattiloita. Gemma laski yhteen yksi plus yksi, ja päätyi aiempaan diagnoosiinsa; Gisele oli varmaan ajatellut tehdä itselleen aamupalaa ja onnistunut tiputtamaan puolet talouden kattiloista, kattilankansista ja paistinpannuista.
"Oot mulle aamiaisen auki kun herätit tolla röminälläs", Gemma mutisi pahantuulisesti ja taapersi jääkaapin ääreen, kaivelemaan itselleen mehupurkkia. Gisele, joka ei ollut ollenkaan kuullut sisarensa saapumista omalta häärimiseltään, pamautti päänsä ikävästi tiskipöytään säikähtäessään Gemman äkillistä ääntä. Joo, aamulla ei ollut koordinaatiokyky ihan huipussaan...
"Ai hitto", Gisele urahti könytessään vihdoin pystyyn, päätään pidellen. Tuon enempiä tyttö ei viitsinyt asiasta valitella, sillä hän tiesi ettei Gemmaa kiinnostaisi paskan vertaa, kuten ei muulloinkaan. Sen sijaan vanhempi sisaruksista päätti osoittaa jotain käytöstapoja, joten tyttö totesi semi-iloisesti: "Joo, huomenta sinullekin, siskokulta. Aamupalana tänään leipää ja appelsiinimehua koska mä en tosiaankaan käy enää leikkimään voiveistä vaarallisemmalla keittiövälineellä."
"Laiska - mulle olisi kelvannut pekoni ja munakas", Gemma vastasi edelleen happamesti.
"Liikaa rasvaa, pikkusisko, liikaa rasvaa. Passaatko mullekin sen appelsiinimehun?" Gisele hymyili, iskien pari lasia pöydälle ja kääntyi sitten kunnolla siskonsa puoleen. Hmm, Gemma ei näyttänyt erityisen hehkeältä tänä aamuna. Toisen pitkät hiukset olivat jokseenkin sekaisin, ja tuo XXL-kokoinen Nalle Puh-yöpaita sai kuusitoistakesäisen tytön näyttämään ikäistään paljonkin nuoremmalta. Voi, jos ne koulussa tietäisivät...

"No mitä?" Gem kysyi äkäisesti Ellyltä huomattuaan tuon tutkivan katseen. Nuorempi siskoista oli sulkenut jääkaapin ja iski nyt sisarensa pöydälle asettamien lasien viereen tölkin mehua, voirasian sekä jotain randomleikkeleitä.
"Ei mitään.. näytät vaan tosi hehkeeltä", Gisele virnisti.
"Haistapa kuule paska. Kaikki ei syntynyt ikisuorissa hiuksissa ja mallivartalon kanssa", Gemma antoi takaisin, vilkaisten nopeasti isosiskoaan. No niin, hyvähän toisen oli tosiaankin sanoa! Mokoma nojaili siinä pöytään typerästi virnistellen, toppiin ja joihinkin tyhmiin shortseihin pukeutuneena. Pitikö sitä helvetin täydellisyyttä tyrkyttää vielä vapaa-ajallakin, ihan kuin sitä ei saisi tarpeeksi jo koulussa...

Tietäisipä vaan, Gemma murahti ajatuksissaan, istuutui alas ja soi sitten edellistä äkäisemmän katseen Giselelle.
"Jos vaikka saisi sitä leipääkin vielä?"

Kaunis aamu sai erään kolmannen nuoren neitokaisen iloiseksi ja pirteäksi. Reiko oli herännyt aikaisemmin kuin serkkunsa ja laittanut itsensä valmiiksi uutta päivää varten miltei kokonaan. Hiukset pitäisi vielä kihartaa kunhan vain jaksaisi, meikattu oli jo.

Tyttö istui hiljaisena sängyllään ja mietti elämäänsä. Vielä hieman yli viikko sitten tummasilmäinen neiti oli ollut Japanissa isänsä luona. Kulttuurishokki oli ollut melkoinen Reikon saapuessa San Diegoon, mutta hän oli kuitenkin nopeasti oppinut ne tärkeimmät asiat. Toki välillä vieläkin tuli vastaan tytölle kummallisia asioita tai tapoja, mutta Reiko kyllä selviytyisi niistä. Koti-ikävä olikin sitten toinen asia. Isä ei osannut käyttää kunnolla tietokonetta, joten kaikki keskustelut käytiin lähinnä kirjeitse ja puhelimitse. Kuitenkaan aina Reiko ei kehdannut soittaa, sillä se oli niin kallista. Vaikka toki hän voisi jos haluaisi, mutta tyttö ei halunnut käydä liian kalliiksi äitinsä sisaren perheelle.


Mustanruskeiden silmien katse siirtyi ovelle päin, tytön kuullessa jostakin päin taloa kolinaa. Seuraavaksi kuuluivat serkusten äänet ja Reiko puri kipeästi huultaan. Hän oli yrittänyt tutustua kahteen serkkutyttöönsä, mutta nuo tuntuivat jotenkin karttavan häntä, etenkin nuorempi, joka totteli nimeä Gemma. Mutta se ei silti lannistanut nuorta neitokaista. Kyllä Gemma hänestä vielä joskus pitäisi. Hän ei ainakaan alkaisi vihata toista mitä ikinä tuo sitten tekisi. Anteeksi piti antaa aina, toiselle piti antaa ainakin toinen mahdollisuus. Mina oli opettanut tyttärensä liian hyväsydämiseksi, mutta sellainen Reiko oli.

Vaikka se vaikutti neitokaisen mielestä jotenkin tunkeilevalta, tuo nousi ylös ja suoristi haaleanlilaa vintage-tyylistä mekkoa. Söpö mekko sopi tytölle kuin nakutettu. Lattia tuntui ihanan viileältä paljaiden varpaiden alla Reikon tehdessä tietään kohti keittiötä. Tuo leikki hiuksillaan astahtaessaan sirosti keittiön puolelle. Tummat silmät hakivat serkkujen kauniit hahmot näköpiiriin ja huulille levisi kaunis hymy.

”Huomenta! Tosi nätti päivä tänään”
Sanottiin. Reikon katse vaelsi Gemman aavistuksen.. räjähtäneeseenkin olemukseen, mutta siirtyi kohteliaasti pois. Koko perhe ja talo oli hänelle jokseenkin outo vielä, joten hän koki olevansa vieras tässä talossa. Ei kuulunut siis perheeseen ja se sai siron neitokaisen varovaiseksi. Kuitenkin hän asteli siroin askelin hakemaan vesilasillista ja siemaisi lasistaan kääntyen samalla vilkaisemaan serkkujensa toimia.
Huomatessaan noiden jokseenkin niukan (Reikon silmiin siis) aamiaisen suu kääntyi pieneen mutruun.

”Hei, voisin tehdä aamiaista…”

Leipää? Aivan! Vaaleaa vai tummaa, tai ehkä sämpylöitä. Niitä taisi olla jossain pakastimessa jos Gisele oikein muisteli. Pussi vaaleaa leipää taas näkyi olevan tuolla espressokeittimen vieressä, tumman leivän pussia tyttö ei nähnyt missään, vaikka senkin kuuluisi olla espressokeittimen lähettyvillä. Ehkä tumma leipä oli loppu...

Leipämysteeriin syventyneenä Gisele ei tosiaankaan huomannut saatika kuullut keittiön puolelle saapuvaa Reikoa, jonka tervehdys sai Elly-paran säikähtämään uudestaan. Tällä kertaa hän ei suinkaan lyönyt päätään, vaan polvensa johonkin tyhmään pöydänjalkaan kääntyessään äänen suuntaan. Gisele ei sentään kiljaissut (vaikka vähällä olikin), irvisti vain kivusta.
"Joo, tuota", Gisele ynähti Reikolle kulmiaan kurtistaen, hieroen tällä kertaa polveaan. "Huomenta."
Tyttö tajusi sitten että hän vaikutti varmaan hieman tylyltä, ikään kuin hän syyttäisi serkkuaan polvensa pahoinpitelystä, joten tyttö kiirehti sanomaan: "Ennen kuin edes ehdit harkita, niin turha pyytää anteeksi tuosta! Se oli mun omaa kömpelyyttäni, koordinaatiokyky vähän kusee näin aamuisin..."
Gisele ei nimittäin tosiaankaan halunnut olla Reikolle tyly, ei missään tapauksessa. Toinen vaikutti mukavalta, sellaiselta jonka seurassa voisi vain olla eikä tarvitsisi koko ajan riidellä tai esittää. Elly halusi osoittaa serkulleen että tuo oli tervetullut paitsi heille asumaan, mutta myös San Diegoon ja Astoniin, vaikka hän epäilikin että Astonin kuviot olivat ehkä hiukan rajuja Reikolle.

Gemma puolestaan huomasi Reikon paikalle ilmestymisen, mutta ei viitsinyt vaivautua tervehtimään toista. Tsiiisuuus, tuo 'oi olen niin orpo pieni pallero koska olen juuri muuttanut Japanista enkä tiedä mitään' -juttu ei purrut Gemmaan yhtään. Hän oli aivan varma että Reiko oli pohjimmiltaan kiero kuin korkkiruuvi, sellainen typerä pyrkyri joka yritti saada kaikkien huomion itseensä olemalla niin söpö ja suloinen ja sinisilmäinen ja argh..! Miksi äidin piti olla niin mukava ja ottaa joka hiton hylkiö asumaan tänne... lupaus runsaammasta aamiaisesta sai Gemman kuitenkin piristymään, ja tämä seurueesta ehdottomasti tummin tyttö suostui nyt jopa hymyillen katsomaan Reikoa.
"Aamiainen kelpaisi mainiosti", Gemma ilmoitti, vilkaisten sivusilmällä Giseleä, joka oli onnistunut jotenkin upeasti telomaan ilmeisesti polvensa. Mikä helvattu siskoa vaivasi tänään, krapula vai? "Siis kunhan ei jouduta kärräämään Ellyä sairaalaan. Tuota menoa pari lihaveistä kasvattaa siivet ja lävistää sen jostain arasta paikasta..."
"Heko heko..." Gisele murahti ja näytti pikkusisarelleen kieltä. Huomionsa tyttö kiinnitti kuitenkin takaisin Reikoon, joka oli näköjään täysissä pukeissa, ja muutenkin jo sen näköinen että kehtaisi näyttää naamansa kodin ulkopuolella. Mitenköhän pitkään toinen oli jo valveilla ollut...

"Mitä olisi sitten aamiaisena tarjolla?" Gisele heitti sitten, ja hymyili. Kunnon aamiainen kelpaisi hänellekin, mutta hän ei tosiaankaan aikoisi auttaa sen valmistamisessa. Kuka tiesi vaikka veitset kasvattaisivatkin siivet?

Tummien silmien katse kävi huolestuneemmaksi kun vanhempi serkuista löi polvensa ikävän näköisesti pöydän kulmaan. Pieni irvistys kävi huulilla, Reikon ollen jo valmiina pyytämään anteeksi, mutta sitten serkku kielsi. Pieni punastus hiipi kuin varkain poskille, Elly taisi tuntea Reikon paremmin kuin neitokainen oli aavistanut. Hän hymyili suloisesti toisen huomenen toivotukselle, mutta huomasi toki harmissaan, ettei Gemma reagoinut tytön toivotukseen olleenkaan. Tummat silmät kävivät nopeasti nuoremmassa serkussa, mutta katse palasi nopeasti Giseleen.

”Ei kai käynyt pahasti..?”
Kysyttiin aidon huolestuneena samalla kun vesilasi laskettiin pöytätasolle. Samalla katse silmäili Giselen olemusta, pään tullessa kallistetuksi aavistuksen vasemmalle päin. Hän ei todellakaan tahtonut, että säikyttäisi toisen niin, että tuo satuttaisi itsensä pahasti. Reiko piti Giselestä, joka vaikutti niin kivalta ja myötämieliseltä häntä kohtaan. Gemma oli sitten asia erikseen. Hän oli kuullut tuosta muutamia ei niin imartelevia juttuja, joita tosin vain puhuttiin silloin kun tyttö itse ei ollut läsnä. Sääli sinällään, olikohan serkulla niistä mitään hajua?


Lämmin hymy nousi aitona huulille kuin vastareaktiona nuoremman serkun hymylle. Olo tuntui heti paremmalta ja Reiko oli iloinen, että sai Gemmaan edes jonkinlaisen kontaktin. Neitokainen olisi voinut heittää volttia, jos olisi ollut edes vähän riehakkaampi persoona. Mutta hän ei ollut, joten tyttö tyytyi hymyilemään toiselle kauniisti.
Kysymys aamupalasta sai mietteliään katseen nousemaan silmiin. Kotona Japanissa oli nauttittu myös kalaa aamupalaksi, mutta myös paljon hedelmiä. Isä oli pitänyt huolen, että tyttö sai syödä terveellisesti, vaikka pienellä perheellä ei ollutkaan rahaa paljoa.

”Miltä kuulostaisi keitetyt kananmunat, paahtoleipä juuston, leikkeleen, salaatin, kurkun ja tomaatin kanssa, hedelmät myslin, murojen tai jogurtin kanssa? Sitten vähän teetä tai kahvia ja vasta puristettua appelsiinimehua.”
Tyttö luetteli pienen litaniansa.
”Vai tahdotteko jotain muuta?”
Jatkettiin, tummien silmien katseen risteillessä kahden serkun välillä.

"Nääh, hermoon osui vähän, mutta enköhän mä toivu tästä... mustelma siihen kyllä tulee, minihameet on siis pannassa hetken", Gisele hymähti vastaukseksi Reikon huolehtimiseen. Tyttö laskikin tuon kolhimansa jalan maahan, ja uskaltautui varaamaan sille painoa, kuin todistaakseen sanansa. Ehkä olisi pitänyt kieltää Reikoa myös kysymästä "kävikö pahasti", koska tässä ei tosiaankaan ollut mitään hätää. Tälläistähän sattui normaaleille ihmisille miltei joka päivä!
Gemma puolestaan oli vähällä päästää suustaan halveksuvan tuhahduksen. Hänen onnistui vaivoin tukahduttaa tuo äännähdys, jonka päästäminen olisi varmasti saanut Giselen ärsyyntymään. Gem kun tiesi oikein hyvin miten Elly halusi olla kaveria Reikon kanssa. Jos isosiskon suhtautumistapa olisi yhtä nuiva kuin tämän nuoremman, olisi Reiko kyllä saanut niskaansa vaikka mitä paskaa heti ensimmäisenä koulupäivänään. Itseasiassa neiti Fleming oli jo miettinyt heti kuultuaan Reikosta, mitä kaikkea tuosta voisi keksiä, jotta tuo ei vain saisi työnnettyä itseään Astonin kermaan. Tietysti olisi pitänyt arvata, että Giselen piti pilata kaikki rupeamalla mukavaksi...

Mutta kieltämättä tuollaisen aamiaisen takia voisi itsekin esittää hetken mukavaa! Gemman leuka loksahti suorastaan auki kun Reiko ilmoitti aamiaissuunnitelmansa. Tyttö ei oikeasti edes muistanut milloin olisi saanut aamulla eteensä jotain noin herkullisen kuuloista - paitsi silloin kun äiti oli herännyt aamulla aikaiseen ja päättänyt kokeilla jotain ostostv:stä ostamaansa ruoanlaittovälinettä. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut niin usein, muunmuassa sen takia että äiti oli nyt vaihteeksi totaalisen hurahtanut hyväntekeväisyyteen.

"Toi suun aukiloksahtaminen tarkoittaa et kuulostaa erinomaisen hyvältä", Gisele kuittasi sisarensa reaktion hymyillen. Myös Giseleä miellytti Gemman hitusen parempi suhtautuminen Reikoon. Tietenkin oli aivan mahdollista että pikkusisko vain feikkasi - itseasiassa se oli erittäin todennäköistä - mutta parempi sekin kuin riehumaan ryhtyminen. Mutta hyvä ruoka, parempi mieli, eikö? Ehkä serkkutytön onnistuisi oikeasti sulattaa Gemin sydän, jos ei tänään, niin ainakin jossain vaiheessa.
"Mä en ole erityisen hyvä ruoan kanssa, hädin tuskin osaan tehdä munakkaan, mutta sano jos tarvit apua jossain", Gisele jatkoi, peruen aiemmat ajatuksensa. "Eiköhän multa luonnistu leivän paahtaminen."

"Ja mä haluan kananmunani pehmeäksi keitettynä", ilmoitti Gemma. Saatuaan nuivan katseen sisareltaan, Gemma huokasi: "Siis, jos viitsisisit niin haluaisin kananmunani pehmeäksi keitettynä, kiitos."

Reiko ehti luulla sanoneensa jotakin väärää. Hän oli unohtanut, että Gemma ja Gisele varmasti pitivät kovasti huolta linjoistaan, sillä se oli niin yleistä tässä maassa. Koulussakin tytöt tuntuivat vierastavan ruokaa. Ehkä hän voisi opettaa ainakin serkkutyttönsä syömään hyvin ja terveellisesti niin ettei noiden tarvitsisi kaiken aikaa käyttää niitä hirveitä light-tuotteita joissa ei ollut juuri mitään makua.

Giselen sanojen myötä pieni naurahdus karkasi luonnostaan punertavien huulten raosta samalla kun tytön tummissa silmissä kävi aavistuksen huvittunut pilke. Hän kuitenkin tiesi varsinkin Gemman aika äkkipikaiseksi (sellainen kuva hänellä oli tytöstä), joten hän siirtyi lähemmäs jääkaappia alkaen tutkia sen sisältöä tottuneesti.
”Pienilläkin asioilla autat paljon, Gisele. Kiitos”
Reiko tokaisi kääntäen hetkeksi katseensa serkun suuntaan.

Hän löysi jääkaapista etsimänsä ja levitti ne keittiön tason päälle. ensiksi oli kai viisainta laittaa kanamunat kiehumaan ja sitten sillä aikaa valmistella muut. Pöytäkin pitäisi kattaa.
”Toki saat kananmunasi sellaisena kun toivot, Gemma. Millaisena sinä tahtoisit omasi?”
Kysyttiin tummien silmien katseen siirtyessä Giseleen.
”…luuletteko, että teidän vanhempannekin heräävät kohta vai ovatko he jo valveilla? Voisin tehdä heille aamiaista samalla…”
Toki Reiko tiesi, ettei tytöillä ollut samaa isää, mutta he olivat silti perhe.

Gemma lysähti vielä enemmän pöydän ääreen. Hänen nälkänsä paheni hetki hetkeltä kun hän vain miettikin mitä saisi kohta eteensä. Ihan vitun sama paljonko oli kaloreita, kerranhan sitä vain eletään! Sitä paitsi laiha on rumaa...
Auttamaan kuusitoistakesäinen pikkudiiva ei tarjoutunut. Hän ei yleensäkään auttanut ihmisiä. Kaikista vähiten hän auttoi sellaisia ihmisiä, joista ei pitänyt. Joten ei - näitä kahta hän ei ainakaan avustaisi. Sitä paitsi hän sopi keittiövälineiden kanssa vielä huonommin yhteen kuin tuo rakas isosisko.

Mainittu rakas isosisko nyökkäsi Reikolle, ja siirtyi leivänpaahtimen puoleen. Paitsi että ehkä leivät kannattaisi paahtaa vasta viimeiseksi, tai ne varmaan kylmenisivät. Ha, ehkä Gisele ei niin toivoton ruoanlaitossa ollutkaan!
"Mä luulen että leipien paahto kannattaisi hoitaa viimeisenä", tyttö sanoi ääneen, vilkaisten Reikoa kuin mielipidettä kysyäkseen. Elly arveli kuitenkin olevansa oikeassa tässä asiassa, joten hän siirtyi vastausta odottamatta astiakaappien luo. Hän otti sieltä muutaman lautasen ja mukin alas (Gisele muisteli että heistä jokaisella oli jo lasi), siirtyen varovaisesti takaisin ruokapöydän luo. Hän ei halunnut vielä kaiken päätteeksi kaatua äidin rakkaat astiat käsissään...

"Voisin myös ottaa pehmeäksi keitetyn", Gisele vastasi serkkutytölle ja tönäisi sitten sisartaan pois pöydältä saadakseen tilaa kattaa. Viimeksi mainittu urahti mielenosoituksellisesti ja könysi pystyyn, haukotteli ja ilmoitti lähtevänsä siistiytymään. Gemman laahauduttua keittiöstä pihalle, rupesi Elly asettelemaan pöytää kuntoon.
"Äiti ja isä lähtivät Vegasiin aikaisin", hän totesi Reikon kysymykseen. "Ja Jiyoon istuu varmaan jo Etelä-Korean koneessa... joten sulla on vain kolme suuta ruokittavana."
Gisele kävi vielä nappaamassa kupit muroille tai myslille, lautasliinat sekä ruokailuvälineet, ja saatuaan nekin asetettua paikoilleen, tutki hän kriittisesti tulosta. Kokiksi hänestä ei ollut, mutta kyllä hän pöydän osasi jotenkin kattaa. Sitten hän kääntyi serkkunsa puoleen, ja kysäisi kepeästi: "Mitäs pidät Astonista? Omalaatuinen, eikö."