Sisaruus on siteistä vahvimpia

//eli yuki ja ihana ikari <3

Kuten tavallista, pikku japsilais rakkari nukkui punkkaansa uponneena keskellä perjantai päivää, kello oli jotain yli kahden mutta poika veti vain tyytyväisesti sikeitä, yksi koulupäivä sinne tai tänne ei sillä ollut helvettiäkään väliä. Hän oli vain tahtonut aloittaa viikonloppunsa hivenen aikaisemmin ja se sai riittää syyksi opettajille jos he tulisivat hänen peräänsä myöhemmin kyselemään. Ivanin hiukset oli miten sattuu ja muistutti samallaista harakanpesää kuin hänen koko huoneensa oli, vaatteet oli kiskottu pitkin lattioita ja tuo nukkui vain tyytyväisesti mustilla, valkoisilla ja turkooseilla raidoilla somistetuilla boksereillaan. Peittoa oli päällä sen verran että vasen jalka peittyi ja pojan kroppa näkyi selvästi tuon rötköttäessä selällään mutta sitä olisi tuskin siskon lisäksi katselemassa kukaan muu joten sillä nyt ei periaatteessa ollut väliä näkyikö se vatsa vaiko eikö se näkynyt, mutta mitä sitä suotta kauniita tatuointeja piilottelemaan, Iku kun niin tykkäsi olla esillä, jopa nukkuessaan.

Iku käänsi tyytyväisenä kylkeä, pahaksi onnekseen juuri sille puolelle missä sattui olemaan sängyn reuna eikä mennyt aikaakaan kun hän oli jo rämähtänyt äänekkäästi lattialle, kirosanojen liutta kaikui ulos aukinaisesta huoneen ovesta ja poika nousi istumaan selkäänsä hieroen. Hän katsoi räjähtäneen näköistä naamaansa edessään olevasta koko vartalo peilistä ja jäi tuijottamaan sitä toviksi. Hänen huulensa oli ilmeisesti auennut viimme iltana koska veri noro oli kuivunut leualle ja huuli sinersi ja punersi sekaisin verestä ja mustelmista.
"huomenta kaunokainen" tuo kähisi peilikuvalleen ja viidentoisita sekunnin kuluttua päätti että se oli tarpeeksi ruma ja kauneusunia oli siis hyvä vielä jatkaa. Tuo nousi polvilleen ja kapusi epämääräisesti kolistellen takaisin sänkyyn, isomies ja silti kuin pikku kakara. Hän kiskaisi peiton päälleen sen verran että se peitti hänen oikean kylkensä ja jäi retkottamaan jalat levällään ja toinen käsi kasvojen päälle asetettuna. Iku sulki silmänsä ja koitti jatkaa vielä nukkumista, missäköhän se sisko oli ? ja miksei se ollut tullut jo repimään raasua sängyn pohjalta ? oliko se koulussa ? vai hä

ikari on ihana, minä en .> here we are <3

Oli vain hyvä että pikku pahis oli jäänyt kotiin.
Ikari kyllä oli aamulla herännyt kuuden jälkeen ja aikonut valmistautua kouluun, mutta olo oli ollut niin kuollut, ettei kouluun lähdöstä tullut mitään. Kuumetta oli lähemmäs 40 astetta, yskitti, nenä oli tukossa ja kurkku kipeä. Niimpä tyttö jäi suosiolla kotiin nukkumaan, pistettyään parille ystävälleen viestiä ettei tulisi kouluun. Aina ei ehkä kannattaisi liikkua hameella ja topilla vesisateessa, keskellä yötä. Ikari oli hetki sitten herännyt, olo ei ollut yhtään parempi, vaikka ystävien paranemis terveiset piristikin. Tytön tukka oli sekaisin, vaalean sininen toppi, kuvioituna japanilaisella tekstillä peitti ylävartaloa ja polviin asti ylettyvät, leveä lahkeiset ja mustat housut peitti jalkoja. Brunette nousi seisomaan, vaikka tuntui ettei jalat kantaisi. Hän kietoutui vilttiin ja lähti kävelemään kohti alakertaa. Horjahdus, tyttö oli kaatua. Kerrankin tyttö oli mielissään nähdessään veljen kengät eteisessä. Se tarkoitti että Iku oli kotona, hyvä juttu. Ikarin tarkoitus oli koulun jälkeen käydä kaupassa ja vähän siivota. Siinä kunnossa hän ei toimiaan suorittaisi, joten Ikuya saisi hoitaa ne. Tyttö mätkähti sohvalle istumaan ja tavoitteli kaukosäädintä, aivastaen pari kertaa. Pian hän sai kaukosäätimen käteensä ja avasi television. Ei. Ei. Ei. Ei. Joka kanavalta tuli vain kokki ohjelmia, ostos tv:tä, saippuasarjoja.. Ei mitään hyvää siihen aikaan !
Tyttö huokaisi hiljaa ja jätti saippusarjan pyörimään ja alkoi kurotella kuumemittaria. No voi helvetti. Se oli jäänyt yläkertaan. "ivan..." tyttö kähisi heikolla äänellä ja yski taas limaa. "IKUYA !" Tyttö huusi kaikin voimin, ääni oli käheä ja tytön kurkkua koski. Ikari kaipasi kuumaa mehua ja jotain ruokaa.

anteeksi lyhyt

Ivan oli alkanut jo hiljalleen painua takaisin unten maille kunnes isosisko alkoi kolistella jossain päin alakertaa, poika raotti silmiään närkästyneenä ja katseli kattoon toivoen että toinen hiljenisi uudestaan. Pian alkoi olla taas hiljaista ja poika naurahti tyytyväisenä sulkien uudestaan silmänsä kunnes siskon ääni kaikui olohuoneen suunnasta.
"EN TULEEE....!" Iku älähti kuin pikku poika ja kääntyi mahalleen sängyllään upottaen päänsä tyynyn kuin olisi niin päässyt karkuun siskon ääntä ja käskyjä. Hän ei ollut edes varma mitä toinen oli vailla mutta hän ei olisi millään jaksanut nousta ylös sängystä. Hetken tapeltuaan itseään vastaan ja odotellen että toinen karjuisi hänelle vielä lisää Iku kampesi itsensä vaivaantuneena ylös. Ainakin sisko oli kotona, ilmeisesti sairaana, koska toinen oli ollut vielä illalla menossa kouluun. Mitä hän kello oli ? Ivan ei ollut tietoinen siitä ollenkaan kompuroidessaan vaatteiden yli huoneensa ovelle.

"mitä sä nyt oot vailla, mua väsyttää" Ivan motkotteli nojatessaan avoinaisen oven karmiin ja katsellen kohti olohuonetta vaikkei sinne suoraa nähnytkään siitä kulmasta.
"miksi sä olet kotona ? olet sä sairas" tuo kysyi sitten vielä ja painoi ohimonsa väsyneenä ovenkarmiin sulkien silmänsä, päätä jomotti ihan kamalasti, se johtui joko siitä että hän oli pudonnut lattialle tai sitten huulen särky oli levinnyt muuallekin. Haukotus karkasi pojan kapeiden huulien välistä ja tuo pyöritteli hetken aikaa hajamielisesti huulikoruaan parempaan asentoon odottaen että sisko selostaisi mikä sillä oli nyt ongelmana.

Toisen niskottelua tässä nyt kaivattiinkin. Hiiskatin kakara. Ikaria väsytti ja ärsytti tarpeeksi muutenkin, hän missasi nyt musiikin tunnit sekä illan tanssi treenit. Iku kuitenkin päätti olla kiltti ja kysyä mitä sisko halusi. Saattoi kyllä johtua siitä, että Ikuya tunsi siskonsa. Ikari suuttuisi jos Iku ei nyt tottelisi ja jatkaisi unia. "ole kiltti ja tuo mun huoneesta kuumemittari !" Tyttö huudahti ääni käheänä. Pikkuveljen kysymys ärsytti. Luuliko tuo tosiaan että Ikari missaisi treenit ja musiikin vain huvikseen ? ei ikinä !
"joo ihan huviksenihan mä nyt makaan tässä kun pitäs olla musiikintunnilla. Normaalistihan ihmisellä onkin lähemmäs neljääkymmentä astetta kuumetta !" Tyttöä ärsytti, ei hänen ollut tarkoitus sillä tavalla ärjyä viattomalle veljelle. Tai mitähän viatonta tuossa olisi. Hakkasi muista tylsyyttään. No Ikaria veli ei koskaan ollut hakannut, eikä varmana tulisi hakkaamaankaan mikäli se nyt Ikarista riippui. Tyttö huokaisi syvään, teki niin mieli tanssia, mutta jo kävely tuntui sen verran pahalta että tanssista ei tulisi mitään. Ikari käänteli taas kanavia ja huomasi lempi biisinsä tulevan musiikkikanavalta, joten jätti sen auki. Että tekikin mieli laulaan sen tahtiin. Ärsyttävä flunssa pilasi jälleen kaiken. Vaikka olihan flunssa Ikarin omaa syytä. Mitäs oli hameessa ja topissa keskellä yötä vesisateessa. Ei kovin järkevä idea.

"entä miks ite oot kotona ? tuskin sairaana.." Lopun tyttö mumisi hiljaa ja lausetta säesti pari aivastusta. "ja voisitko samalla tuoda paketin nenäliinoja ja.." lause jäi kesken. Aivastus taas. ".. ja voisitko tuoda mun kännykänkin ? kiltti.." Ikari uskoi että veli toisi tavarat, mutta ei siitä koskaan tiennyt..

Ikuya totteli hivenen vasta hakoisen oloisena, mutta eikai siinä muuta voinut. Ainakin hän oli vihdoin ja viimein saanut itsensä ylös ja pystyisi aloittamaan päivän edes jotenkin, edes johonkin aikaan ennen illan tuloa. Hän vilkaisi portaille mennessään kelloa ja huomasi olevansa yhä pelkillä boksereilla, hällä väliä, kotonahan sitä vain oltiin. Hän pyöritteli kuumemittaria käsissään kun isosiskon ääni taas tavoitti korvat, se oli vailla jotain vielä lisää ja vieläpä ylhäältä. Hitto olisi voinut ilmoittaa samassa läjässä kuin kuumemittarinkin
"no ollaampa sitä nyt vailla kaikkea... ihme ettet kohta lähetä mua kauppaankin ostaan sulle jotain suklaata" Iku kiristeli hampaitaan talsiessaan melko lapsekkaasti portaita potkien takaisin ylös ja siskon huoeeneseen.
"missä sun puhelin on !! en löydä !" iku kailotteli kaivaessaan toisen huonetta ympäri, sisko tuskin tykkäisi hyvää jos veli alkaisi kaivella tuon kamoja kovinkaan kauheasti, joten oli parempi vain kysyä mihin tuo oli tänään kännykkänsä haudannut. Pian se kuitenkin löytyi, sängystä kaikkien peitteiden alta ja kaiken lisäksi siihen oli avattuna yksi viesti. Ivan ehti lukea nimen kunnes piilotti uteliaisuuden tunteensa ja nappasi senkin nenäliinojen ja kuumemittarin seuraksi.
"sulle oli tullut yks viesti!" ivan ilmoitti jo portaissa. No niin, olihan sekin jotain tavaroiden kaivamista ja toisen yksityis asioiden tutkimista kun katsotaan että yksi viesti on tullut, tuskin Ikari nyt ihan kauheaa hepulia heittäisi, eihän se ollut ennenkään, mutta nyt kun se oli sairaana ja skippasi kaikki itselleen tärkeät harrastukset osasi Ivan olla erityisen varuillaan.

"ei en mä ole sairas" ivan vaivautui viimeinkin vastaamaan siskon kysymykseen tiputtaessaan kamppeet tuon syliin sohvalle ja kiertäen itsekin sitten sen oikealle puolelle ja katsellen sairastavaa siskoa sohvalla, yhä vain ne bokserit jalassa niin että kaikki hänen omistamansa tatuioinnit näkyivät selvästi.
"mä vaan taisin nukkua vähän ponniin, eikä oikein muutenkaan kiinnostanut perjantai, mielummin alotin jo nyt viikonlopun ku kestän yhden hikisen päivän kaikkia vihaamiani aineita" Ivan virnisteli ja oli jo nappaamassa kaukkaria ihan vain kanavaa vaihtaakseen, toisen lempi musiikki kun ei oikein poikaan iskenyt, tuo kuitenkin perui ajatuksensa muistaessaan toisen mielentilan ja nakkasi kaukkarinkin takaisin tytön syliin kun oli vähän volumea kääntänyt hiljemmalle.

Toinen huusi jotain Ikarin huoneesta, mutta tyttö ei halunnut menettää ääntään kokonaan, joten ihan sama mitä toinen sanoi, kunhan Ikari saisi haluamansa. Toinen tuli alas ja Ikari luki viestin. "niin. tänään pitää käydä kaupassa, ja mä en voi. Pikkuvelii..." ikari manipuloi, hymyillen viattomasti ja mahdollisimman kerjäävästi. Ikari kyllä tiesi että pelkkä käsky toimisi, mutta hän käyttäisi sitä vasta jos hymyily ei toiminyt, Ikari ei jaksanut karjua nyt turhista. "no sen mä tiesin että mun rakas veljeni ei olisi sairas." Ikari totesi sitten ja nakkasi kännykän kauemmas, kun huomasi että sai heti perään viestin, äidiltään. "miks vitussa se mulle viestittää." Tyttö ärähti vaivautumatta edes lukemaan viestiä. Ihan sama vaikka tuo kertoisi isän kuolleen ja pyytäisi lapsiaan hautajaisiin, Ikari ei menisi. Ei äidillä ollut pokkaa soittaa, viestinkin kirjoittaminen varmasti oli vienyt viimeiset kaks tuntia, jos edes se riitti. Ikari tiesi aina, ettei hänestä pidetty, Ikuya oli kultapoika. Tai kulta ja kulta, pahainen riitapukari. Mutta kun Ikari katsoi Ivania, hän näki valon, auringon, kauneuden. Pikkuveli oli hänelle tärkein ihminen ikinä, kukaan ei sitä muuttaisi.
"mikähän perjantai viimeksi olit koulussa ?" tyttö kysyi, vaikka hän tiesi että viime viikolla toinen oli ainakin käynyt koululla. Toinen volyymin pienennys oli turhaa, heti kun Ikari sai kaukosäätimen, hän laittoi äänen tuplasti lujemmalle. "mä näin viime yönä unta Ryotasta." tyttö huokaisi sitten. "että voikin olla ikävä ihmistä, jonka näki joskus monia vuosia sitten, ihan naperona." Hän ärähti hiljaa ja katsoi lattialle, antoi hiusten valia kasvojen eteen, ettei pikkuveli näkisi kyyneleitä, jotka pääsivät valumaan poskille. Hän puri huultaa hiljaa ja ei antanut äänenkään päästä. Hetken kuluttua hän huokaisi syvään ja pyyhki silmänsä.

"Hmm.. mitä aiot tehdä tänään ? " tyttö kysyi, katse yhä lattiassa.

Ivanin suu loksahti auki tuon kuullessa mitä häneltä vielä pyydettiin.
"kauppaan...?" tuo sönkkäsi ja katsoi toista kuin hullua, ei missään nimessä hän ei jaksaisi lähteä kauppaan. Toisen hymy oli kuitenkin hellyyttävä ja varoitus siitä että pahempaa oli tulossa jos käskyjä ei toteltaisi.
"katotaan sitten vaikka illemmalla.. kun käyn ostamassa jotain vettä väkevämpää juomista viikonlopulle" tuo virnuili ihan vain kiusallaan ja katsoi siskoaan nyt tiiviisti silmiin, hän koitti olla vaikuttamatta alistetulta, sellainen hän ei ollut, mikään tossu. ei ainakaan siskolleen, missään nimessä ei siskolleen... tai ehkä sitten, vain ja ainoastaan siskolle. Ivan rojahti kuin pikkupoika siskonsa vierelle lattialle ja painoi päänsä sohvalle katsoen hivenen masentuneen oloisena musiikki kanavaa jossa musiikkivideoiden valot pyörivät ympäriinsä.
"viime perjantaina olin kolme tuntia kuudesta" iku ilmoitti ylpeällä äänellä ja virnuili itsekseen televisiolle nostaen toisen kätensä pitelemään päätään. Hän tukki korviaan voluumin kääntyessä isommalle ja mielessä kävi sammuttaa ruutu kokonaan, eihän kuitenkaan jaksanut niin ilkeä olla tänään.

"ryosta...?" ivan toisti hiljaa, toisen mainitessa pikkuveljen nimen, hampaat kiristyivät ja tuo käänsi katseensa siskoon juuri parahiksi nähdäkseen kuinka toisen tummat silmät painuivat hiuksien alle kätkeäkseen jotain mitä sisko ei tahtonut veljen näkevän. kyyneleitä, kuitenkin, ei iku tyhmä ollut.
"mm" Iku mumisi, hän ei koskaan tulisi myöntämään ääneen tuntevansa todella jotain sellaista kuin ikävä, veljeään kohtaan jota ei ollut nähnyt niin moneen vuoteen, mutta se oli kaikesta huolimatta se tunne mitä hän tunsi. Toinen oli kiekaissut esille jo uuden kysymyksen ja se oli yksi luonteen piirre mistä heidät sisaruksiksi tunnisti, heidän äänensä hiljeni hyvin harvoin hyvin lyhyiksi ajoiksi, ottaen huomioon että siskokin oli sairas.
"en mitään, oikeasti ajatukseni oli nukkua koko päivä, kunnes sä herätit mut ja järkkäsit sun hovimestariksi tälle päivälle, ehei älä luule että teen sellasta hommaa ilmaseksi.. joten, kai mun pitää nyt keksiä jotain suunnitelmaa tällekin päivälle" poika hieroi leukaansa miettien mitä voisi tehdä tänään.
"sulta on turha edes kysyä koska sä makaat raukka koko päivän sairaana vuoteessa" ivan kiusoitteli ja virnisti sisarelleen.

Naukaus, Ikari havahtui ja katsoi lattialle, sohvan viereen ja huomasin silmäteränsä, kissanpentunsa Sakuran siinä, raapimassa sohvaa. "äidin mussukka." tyttö hymyili ja nosti pennun syliinsä, silitellen sen pehmeää karvaa. "iku, kun käyt siellä kaupassa niin osta Sakuralle ruokaa. EIKÄ sitä mitä ostit viimeksi. Ellet huomannut niin siinä luki "Not for kittens." etkö englantia osaa, häh ?" Tyttö piikitteli. Hän katsei kuitenkin Ivania hymyillen isosiskollisesti ja pörrötti toisen mustaa tukkaa. Pojan toinen lause oli väärä, toisen ei olisi kannattanut sanoa sitä. "Ivan Ikuya Nakane, pikkuveli rakas. tarkoitatko nyt että minun pitäisi maksaa sinulle siitä, että pidät minut hengissä, kun itse en pysty tästä edes nousemaan ?" Tyttö kysyi rauhallisesti, liian rauhallisesti. Kyllä toisen pitäisi tajuta ettei Ikarilla ollut antaa rahaa toiselle vain siitä hyvästä että tuo kerrankin kävisi kaupassa ja ehkä hoitaisi muita pieniä hommia siskollee, kun tuo itse ei pystynyt. Ikari ei todellakaan maksaisi toiselle siitä, paitsi ehkä sillä että ensi kerran kun tuo olisi sairaana, Ikari hoitaisi tuota, kuten brunette aina piti huolta veljestään, kun tuo tuli tappelujen jälkeen kotiin silmä mustana, huuli verellä. Ikarista tuntui välillä kuin hän olisi äiti ja Ivan olisi 6-vuotias pojan koltiainen, joka kolhisi itsensä joka paikkaan, ei osaisi varoa vaaroja. Tyttö huokaisi syvään ja pudisti päätään. Hän hymyili pienesti toisen kiusoittelulle ja pörrötti taas veljen hiuksia. "olet ehkä epätäydellinen, mutta silti paras." Hän virnisti toiselle ja yski pariin otteeseen, jotta saisi liman irtoamaan kurkusta.
Ikari katseli hymyillen Sakuraa, joka nukkui nyt tyytyväisenä tytön sylissä. "ja voisit tuoda mulle suklaata kaupasta." tyttö totesi ja nojautui selkänojaan.

Ivan mutristi huuliaan toisen kysyessä eikö hän englantia osannut.
"no en!" tuo tokaisi sitten japaniksi ja näytti toiselle kieltään, hänellä oli ollut silloin vain kamala kiire ja hän oli epähuomiossa ottanut mitä sattuun. Tummat silmät siirtyivät katsomaan sakuraa ja lempeästi pojan sormet nousivat silittelemään sen pehmeää turkkia, se oli niin pieni, söötti ja viaton. Tuon ilme muuttui hyvin koomiseksi tuon silitellessä siskonsa kissaa. Se kehräsi hiljaa, nautti kosketuksesta ja poika rapsutteli sitä korvan takaa katsoen sitä ilmeellä millä rakastava isä katsoi ainoaa lastaan. Ivan ja lapset eivät sopineen yhteen, jos hän olisi tuon ikäisenä saanut lapsen, rakastanut hän olisi sitä mutta huolehtiminen ei olisi onnistunut kun tuo ei onnistunut huolehtimaan edes itsestään. Hänen silmänsä nousivat kohti siskoa tuon äänensävyn käyttäytyessä hassusti, toisen ääni oli rauhallinen mutta hän kykeni näkemään sen taakse.
"no älä ota sitä noin kirjaimellisesti, tarkoitin lähinnä sitä etten aijo vain pyöriä täällä vahtimassa sinua koko päivää" tuo totesi hivenen häpeillen että oli saanut sanansa näyttämään niin röyhkeiltä. Poika puhui edelleen japaniksi, mitä hän teki toisinaan vain ja ainoastaan kotona. Ei ikukaan niin tyhmä ollut että olisi perinyt vähä varaiselta siskoltaan rahoja, hän ei tuskin saanut itsekkään kyllä paljon mistään rahaa mutta silti hän tuntui tuhlaavan sitä kaksi kertaa enemmän.

Ivanin kasvoille nousi tuttu ivallinen ja hivenen itsetyytyväinen virne siskon kehuessa häntä ja tuo laski hitaasti kätensä silittelemästä kissaa ja risti ne päänsä alle nojaten yhä sohvaan.
"kyllähän minä tuon tiesin" tuo virnuili huvittuneena ja katsoi siskoa katseella joka kysyi tuolta 'eikö tuo nyt ollut ihan itsestään selvää ?' ei hän tarkoittanut sitä varsinaisesti itserakkaasti, ei hän aina ollut paras, mutta pärjäsi kyllä hyvin kakkos sijallakin.
"voisitko kirjoittaa minulle jonkun ostoslistan, musta tulee varhais dementikko ja unohdan kuitenkin jotain.. sit sä rökität mut ja mua alkaa itkettää" tuo mutristi leikkimielisesti alahuultaan ja katsoi siskoaan säälittävästi puhuen yhä japania, kuin ei olisi oikeastikkaan ymmärtänyt englantia.
"voin hakea sulle paperia ja kynän ?" tuo virnisti.