Haluatko puhkaista yksinäisyyteni kuplan?

Ceri, kuten tuo itseään halusi kutsuttavan, talsi koulun pihalle. Hänen kämmenensä olivat nahkatakin taskuissa piilossa, kun nuori naisen alku suunnisti katse tennareissaan kohti onneksi tyhjää penkkiä. Yhtäkkiä tuo huomasi, että se penkki valloitettiinkin, ja neito irvisti itsekseen. Mustatukka vilkuili ympärilleen, mutta totesi kaikki penkit varatuiksi, eikä häntä huvittanut istua kenenkään tuntemattoman viereen.
Nuori neito muutti suuntaansa kohti nurmikkoa. Siellä tuo saisi edes hieman rauhaa itsellensä. Ajatus kuulosti mukavalta, ja Ceri saapuikin nurmelle. Hän kyykistyi, ja istuutui sitten maahan. Mustiksi lakatut kyntensä tuo upotti nurmikon sekaan, ja tarkasteli taivasta, joka oli suurimmalta osin pilvinen, mutta kyllä se valopallokin yritti tunkea itsepäisesti esiin.

Muiden puhumiset tavoittivat Cerin korvat, vaikka tytöllä olikin musiikki päällä i-podissaan, mikä ei ollut harvinaista tälle neidolle. Mustat kulmat kurtistuivat hieman, ja vaaleat sormet tavoittelivat soitinta taskusta, asettaen äänenvoimakkuuden kovemmalle.
Kuulon vaurioituminen ei käynyt hänen mielessäkään, tärkeintä oli peittää muiden ärsyttävät käkätykset ja keskustelut alle. Ne eivät kiinnostaneet rokkaria yhtään, niin kuin eivät yleensäkään. Tuo tahtoi vain olla pyhässä yksinäisyydessään, antaa musiikin kuljettaa ajatukset muualle ja olla ainakin hetken miettimättä koulua ja sitä arkisen tylsää pakertamista. Välitunneillahan kuului rentoutua, eikö? Tämä oli juuri sitä rentoutumista.
Ceri ojensi jalkansa suoremmiksi ja nojautui käsivarsiinsa taaksepäin, heilutellen varpaitaan mustien tennareiden sisässä. Tavallinen poissa oleva ilme häilyi tuon kasvoilla, kun tyttö työnsi muut asiat kokonaan mielestään, keskittyen vain musiikkiinsa.

//Juu, eli nana tänne Theonsa kera...//

(And here we are~~!)

Theodore Wimud kävi koulua juuri niin kuin täydellinen oppilas voikaan. Kävelikin niin kuin omistaisi koko koulun pihan, eikä edes viitsinyt kohottaa katsettaan toisten puoleen, vaikka ne olivatkin puolituttuja. Poika huomasi jo kaukaa, että penkit oli varattu. Jopa se paikka, missä hän eniten viihtyi, mutta huokasi sitten raskaasti, sillä nurmikolle istuminen ei ollut hänen mielestään mitenkään miellyttävä tunne. Etenkin, kun housut menivät likaiseksi.

Theo talsi nurmikolle ja katsoi koko ajan hieman ylöspäin, eikä siis todellakaan huomannut pitkät jalat edessään ennen kuin kompastui niihin. Pojalta lensi kirjat sylistään hienossa kaaressa, mutta itse hän ehti ottaa juuri ja juuri tasapainonsa takaisin, ja se oli erittäin huvittavaa näköistä. Theo oli niin järkyttynyt, että silmäili heti ympärilleen, ettei kukaan nauraisi hänelle, mutta niin onneksi ei ollut ja sitten loi katseen maassa makavaan tyttöseen, jolla oli mustat hiukset ja pukeutui ei-Theon tapaan.
Itse asiassa hän oli pukeutunut tänään jotenkin rokkarimaisesti. Mustat kynnet ja kajaalia silmissä ei mitenkään ollut hänen tapaistaan..Converse-lenkkarit oli taas aivan liian kaukaa hänen tapaistaan. Mutta hän viihtyi vaatteistaan.

Asiasta toiseen, Theo mulkoili kylmästi pienen ajan tyttöä maassa, kunnes veti henkeä sisään.
"Mitä helvettiä? Et voisi mitenkään katsoa mihin noita sääriäsi oikein pistät? Ole hyvä ja nosta kirjani", ja kaikki tämän hän käskytti toista rauhallisesti luomatta ainuttakaan hyvää hymyä. Oli jo tarpeeksi, että joutui jonkun rokkarin kamppaamaksi, vaikkei se varmasti ollut tahallista.

Ceri sai olla rauhassa, kuten tuo oli toivonutkin. Muiden älämölöt pysyivät mukavasti taustalla, kun i-pod piti siitä huolen. Mutta mikäänhän ei kestä ikuisesti, ei myöskään tämä autuus. Tyttö oli tuudittautunut ajatukseen, että hän oli tarpeeksi syrjässä, ja muut kyllä katsoisivat eteensä, että tuon ei tarvitsisi seurata ympäristöään. Vaan toisin kävi.

Yllättäen tuo hätkähti, kun jonkun jalat sotkeutuivat omiin jalkoihin. Neito räväytti silmänsä auki, nähdäkseen, kuinka tuntematon nuoriherra sai juuri tasapainonsa takaisin. Ceri katsoi hetken toista, pieni virne huulillaan, nuorukaisen kompurointi oli ollut vähän huvittavan näköistä. Nopeasti mustatukka korjasi ilmeensä neutraaliksi, tarkastellen sitten tuota henkilöä, jonka oli tahattomasti kampannut.

Ensin tyttö aikoi pyytää hyvässä hengessä anteeksi, mutta toisen mulkoilu sai hänet muuttamaan mieltään. Ceri piti suunsa kiinni, katsoen, kuinka toinen veti henkeä. Nuoren seuraavat sanat saivat neidon kulmat yllättyneesti koholle. Luuliko tuo, että kykenisi käskyttämään Ceriä? Pieni tuhahdus kantautui mustatukan huulilta, kun tyttö vilkaisi laiskasti nuorukaisen tiputtamia kirjoja.
”Anteeksi vain, mutta ensinnäkin... sinä et omista tätä paikkaa. Toiseksi, minä saan istuutua mihin lystään, ja jos itse olet niin sokea, ettet näe minua, niin omapa on vikasi. Ja kolmanneksi, minä en nosta sinun tavaroitasi... itsepä ne pudotit”, Ceri vastasi tyynesti. Hänellä ei käynyt mielessäkään, että suostuisi noin vain toisen käskemiseen.

”Mikä sinä sitä paitsi olet minua käskyttämään?” tuo tiedusteli vielä ja naurahti hieman halveksien. Nuorukainen ei edes tainnut olla kovinkaan arvostettu henkilö, sillä mustatukka ei tunnistanut tuota. Ceri kyllä tiesi kasvoilta kaikki kerman pennut, joten tuskin hänellä olisi kovastikaan mitään syytä totella tuota tuntematonta kompastelijaa.

Theodoren huulille nousi pilkkaava hymy. Hymy, joka oli hänen kasvoillaan joka päivä ja joka kertoi aina kaiken hänestä. Ei tarvinnut omistaa älykköiden aivosoluja, jotta ymmärtäisi millainen Theo oli oikeastaan. Poika nosti hieman leukaa ja katsoi maassa istuvaa tyttöä ylpeästi.
"En haluaisikaan omistaa tällaista paskaa", hän hymyili edelleen ja kylmin sanoin lausuein. "Etenkään, kun tuollainen.." Theo katseli toista halveksivasti "on täällä pilaamassa maiseman."

Theo pursui niin paljon itsevarmuutta, kuten aina, ettei voinut kuin olla itsestään ylpeä. Tosiaan hänen ei tehnyt mieli nyt tuota tyttöä haukkua, sillä päivä ei ollut mennyt putkeen. Nuorukainen oli myöhästynyt ensimmäiseltä oppitunnilta ja silloin oli historiaa, vaikkei se häntä paljon kiinnostanut, hän vihasi hetken aikaa itseään, kun myöhästyi viitisen minuuttia. Eikä päivä ole tulossa paremmaksi, jos hän joutuisi terveydenhoitajan puheille. Terkkari oli saanut jostain vihiä, että Theo oli mukamas liian sairaalloisen näköinen. Herran jumala. Mihin tämä maailma on menossa? Pojan mielestä hän oli hyvän näköinen, juuri sellainen niin kuin monien muidenkin pitäisi olla.
Pah, ja hän sanoo terveydenhoitajalle suorat sanat.

"Minulla on sentään jotain, mitä sinulta puuttuu", nuorukainen irvisti ja katsoi kirjojaan ja sitten takaisin toiseen. Paljon miettimättä hän istuutui tytön viereen katsoen joka hetki kylmästi, mutta hetken päästä hän suli keskustelijaksi.

"Et ole tuttu? Kuka olet?"

Ceri katseli nuorukaisen pilkkaavaa hymyä, mikä hieman etoi tyttöä. Tästä tyypistä olisi turha odottaa sydänystävää, eikä se tyttöä kiinnostanutkaan. Toinen totisesti yritti olla halveksiva ja pilkkaava, mustatukka aikoi pudistaa päätään, mutta päätti sitten vain katsoa tyynesti toista.
Tuo kuunteli kylmästi lausuttuja sanoja, ja tytön oli pakko hymähtää pahastumattomasti, kun toinen viittasi häneen. Pilaamassa maiseman? Ehei, nyt hän erehtyi. Hän pilasi maiseman, ei Ceri. Hetken tuo aikoi vastata jotain tuon suuntaista, mutta päätti sitten olla kylmän hiljaa.

Mustatukka näki, että toinen oli täynnä itsevarmuutta, ja ylpeyttä. Hän ei jaksanut sellaisia tyyppejä, kukapa jaksaisi? Ceri mietti hetken, ja päätti sitten kääntää katseensa pois, venytellen niskaansa välinpitämättömästi. Häntä ei jaksanut enää kiinnostaa koko tyyppi, josta tuskin kuoriutuisi yhtään mukavampi ja mielenkiintoisempi persoona. Neito huokaisi hiljaa, heilutellen nilkkaansa edestakaisin.

Ceri pyöräytti silmiään toisen sanoille, ja näki tuon irvistävän. Niinpä niin, pitikö sitä vielä jauhaa tuota samaa linjaa? Rokkari seurasi sivusilmällään, kun toinen istuutui hänen viereensä. Mitä vielä? tuo mietti, mutta antoi asian olla, odottaen, mitä toinen hänestä tahtoi.

Neito käänsi katseensa ihmetellen toisen kysymystä. Mitä se toiselle kuului? Ja miksi tuo sitä edes haluaisi tietää?
”Miksi ihmeessä tahtoisit edes tietää? Ja miksi minä kertoisin?” mustatukka kysyi puolestaan hieman halveksivasti naurahtaen.
”Luuletko, että voit vain yhtäkkiä alkaa tutustua, kun olet ensin saanut hieman käyttäytyä ylimielisesti? Sori, ei onnistu”, Ceri pudisteli päätään naurahtaen.

Nuorukaisen sisällä paloi voitonvarmuus, kun tuntematon tyttö pysyi hiljaa, eikä enää sanonut vastaväitteitä. Eli se todisti, että Theo oli taas oikeassa tai sitten toinen vain ei kestänyt poikaa. Edellistä ehdotusta Theo ei ollut moksiskaan, ei edes ajatellut niin, joten hänen mielestään hän voitti niin kauan, kun tuntematon tyttöliini oli hiljaa.
Ei, hän voitti.

Theo irvisti ihan kuin ei osaisi muuta tehdäkään. Ei osannutkaan, ei ainakaan tuntemattomalle. Hän esitti tytölle kysymyksen ja toivoi saavansa vastauksen ylimielisyydestä riippumatta.

"Sinulle en olisi ystävällinen, mutta täällä on muuten tylsää, joten mikäpäs siinä.." Theo hymähti ja nojasi taaksepäin kyynerpäiden varaan.
Hänellä ei ollut tietoakaan, miksi oli lähiaikoina hakeutunut tuntemattomien opiskelijoiden luokse, sillä hänhän oli epäsosiaallisesti epäkypsä, eikä tullut oikein juttuun kenenkään paitsi itsensä kanssa.

"Joten vastaa kysymykseeni, kun sen sinulle esitin."

Ceri odotti rauhallisesti hiljaisuuden vallitessa. Hän haroi mustia hiuksiaan neutraali ilme kasvoillaan. Vihreät silmät tuijottivat nurmea, kun ei muutakaan keksitty. Rokkari seurasi vain puoliksi toisen toimia, ja odotti, mitä tuo vastaisi hänen sanoihinsa.
Niinpä tietysti, tyttö ajatteli naurahtaen kylmästi, mutta aika hiljaisesti. Hän käänsi katseensa toiseen, katseen, josta ei saanut koskaan mitään selvää.
”Jaa-a... Hyvä on sitten, jos kerran herra niin vaatii. Olen Ceri, niin siinä se”, Ceri kohautti olkiaan, ja pyöräytti pienesti silmiään.

Mustatukka suuntasi katseensa takaisin eteenpäin. Tuo heilutteli hieman sormiaan, ja huokaisi sitten.
”No, kerro itse sitten. Mikä ihmeen hyypiö itse olet?” tyttö kysyi vilkaisten toista. Ceristä tuntui aivan reilulta, että toinen esittäytyisi myös, olihan se nyt mukavaa tietää toisenkin nimi, kun oli itse esittäytynyt.
Rokkari hymähti hiljaa. Mitä ihmettä hän teki? Miksi hän alistui tuollaisen seuraan, kun halusi vain olla rauhassa, ja kykenisi hyvin olemaan, kun ei kukaan häntä pakottanut? Tyttö pudisti hieman päätään, ja käänsi katseensa arvioivasti toiseen.
Nuorukaisella oli aika tavallisen ruskeat hiukset ja ihan komeat kasvot kyllä.

”No, kun kerran päästiin tutustumisen alkuun, kerro, millä luokalla olet?” Ceri kysyi sitten hetken mietittyään. Tuskin toisesta ihan heti päästäisiin...

[sowwy, kesti vastata, oli ongelmia~~]

Poikanen katsoi mustahiuksista tyttöä, joka esittäytyi Ceriksi. Kumma nimi, kun Theo ei ollut ennen kuullut. No, ihan kuin se olisi hänelle todella tärkeä asia tässä iankaikkisessa koulussa. Mutta nyt hän tiesi, kuka toinen oli nimeltään, eikä silti pitänyt tämän asenteesta. Hän ei antanut tuumaakan periksi epäluulloisuudelle, joka kasvoi kasvamistaan itsepintaisuudeksi.

Niinpä hänen yksitolkkuinen ääni vastasi Cerin kysymykselle:
"Theodore, Theoksi kutsutaan tai jotain sinne päin", hän hymyili silmäkulmillaan, mutta hymy ei koskaan saavuttanut huulia, jotka olivat olleet pitkään kiinni supussa, ihan kuin Theo olisi todella vakavamielinen nuorukainen. Olihan hän, muttei sellainen niin kuin jotkut ajatteli. Theo osasi mielestään pitää hauskaa.
Omalla tasollaan tietty.

Theodore huomasi melkein heti, että toinen tahtoisi päästä hänestä eroon. No, pikkujuttu Theolle, ei hän ikuisesti siinä tytön vieressä pysynyt. Cerin kysyttyä toista kysymystä, Theo vilkasi kirjojaan, jotka olivat sikin sokin siinä heidän jalkojen juuressa. Hän ei niitä nostaisi, ellei olisi ihan pakko. Ja pakkoa hän ei tässä hetkessä nähnyt.
"Toisella luokalla, sinä?" Nuorukainen oli siirtänyt katseensa takaisin toisen puoleen ja katsoi tätä jotenkin omalla tavallaan ystävällisen jäätävästi.
"Yrität päästä musta eroon vai? Kävis se ihan hyvin, jos sä nostat mun kirjat."

Ceri kuunteli, kun toinen esittäytyi Theodoreksi. Hän nyökkäsi pienesti, osoittaakseen, että oli kuullut asian. Ja ehkä jotenkin myös ymmärtänyt... Mustatukka mietti, oliko ennen kuullut tuollaista nimeä. Tai, ei hän ainakaan ollut tavannut ennen samannimistä, kuullut kylläkin ehkä jossain. Ei se kyllä kovin tavalliselta ja yleiseltä nimeltä kuulostanut, tyttö tuumi ajatuksissaan.
Theo kertoi olevansa toisella luokalla, kysyen sitten neitokaisen luokkaa. Ceri käänsi katseensa nuorukaista kohti, yrittäen päästä selville toisen katseesta. Se oli jännä, lähes voisi luulla ystävällinen, muttei kuitenkaan, ehkä? Tyttö työnsi arvuuttelut mielestään, eivät ne häntä sinällään kiinnostaneet.
”Toisella myös”, mustatukka vastasi. Toivottavasti he eivät joutuisi samalle tunnille, tai ainakaan tekemään mitään koulujuttua yhdessä. Varsinkaan, kun heidän tämänhetkinen keskustelu ei ollut kaikkein ilakoivan ystävällisin. Asiallinen kylläkin, ainakin tähän mennessä.

Minä? Sinusta eroon? Mistä sinä puhut?” Ceri naurahti. Ei hän yleensä huumoria viljellyt, mutta pitäisikö tytön sitten myöntää asia oikein ääneenkin? Ehkei sentään.
”Sori, olen jo sanonut, etten niitä nosta, ja pysyn päätöksessäni. Ei ole minun vikani, että olet sokea, ja kömpelö. Se ken kirjansa pudottaa, saa ne myös itse nostaa”, tyttö totesi.
”Ja koska näytät siltä, että asia ei käy sinulle, niin taidan kärsiä antoisasta seurastasi”, neitokainen jatkoi.
Jotenkin toinen kiehtoi, vaikkei mustatukka sitä halunnut myöntää. Theon itsepäisyys oli lähestulkoon liikuttavaa.

//Joo, ei se mitään. :)//

Theodore ei ymmärtänyt, miksi Cerri nyökkäsi hänen nimelleen. No, ehkä se vain oli sellainen ele, että tämä tajusi. Ainakaan Theo ei ollut koskaan nähnyt tätä tyttöä ennen. Joo joo, poikanen ei katsonut koskaan ketään tarkasti, se sanottiin joo, mutta mistäs sitten Cerri tiesi hänen nimensä. Äh, Theo yliajatteli itseään taas kerran ja vetäytyi hetken mietinnän jälkeen takaisin olemattomaksi ihmisrääpäleeksi.

Tytön vihlovat sanat herättivät pojan sisäisen ilkimyksen. Kylmät silmät ruokkuvat kylmää tulta, eikä hänen nyrkkinsä voinut sille mitään, kun rystyset muuttuivat valkoisemmaksi. Theo hymyili. Hymyili sellaista hymyä, että siinä voisi kuolla sitkeämpikin urheilijapoju.
"Olet oikeassa. Sinun kuuluukin nauttia seurastani, joka on niin ihastuttava ja mitä mielenkiintoisin", poika olisi halunnut jatkaa, mutta huomasi kuumentuvan liikaa. Eihän hän voinut sellaista näyttää tytölle. Hän yritti hengittää taas tasaisesti ja vilkasi kirjojaan. Oikeasti, Cerri oli oikeassa. Mutta Theo ei koskaan myöntäisi sitä tälle.
"Luulin jo, ettet tietäisi mitään sivistyksestä", eikä hänellä ollut hajuakaan miksi Theo sen lausui. Äh, että tuo tyttö sai hänen harmaat aivosolut liikkumaan liian nopeasti.

Ceri vilkaisi pikaisesti nuorukaisen nyrkkejä, kun rystyset vaalentuivat. Eihän tuo tietenkään pelännyt, miksipä pelkäisi? Hänellä oli nopeat koivet, eikä tuo uskonut toisen tahtovan alkaa ryttyilemään, kuitenkaan. Vaikka vähän suutahtaisikin. Lähestulkoon neitokainen naurahti, mutta sai sen tyrehdytettyä, ennen kuin pääsi karkaamaan huulilta.

Theodore hymyili ja sanoi, että Cerin kuuluukin nauttia tuon seurasta. Jep, tietysti, mikä olisi ihastuttavampaa, kuin se, että ilkimys tunkeutuu seuraan? Ja vaatii nostamaan kirjoja, jotka on itse pudottanut ja näin poispäin.
Ceri kurtisti pienesti otsaansa, kun toinen keskittyi hengitykseensä. Hänen teki mieli naurahtaa, muttei tehnyt sitä. Alkoiko poika kuumentua, vai mitä?
Sivistys? Kuka tässä mitään sivistyksestä oli puhunut? tyttö mietti, muttei lausunut ajatustansa ääneen, ei tietenkään. Hän mietti, pitäisikö sanoa jotain.
”Minä tiedän paljonkin sivistyksestä”, neitokainen totesi. Niin, musiikillisella alalla jonkin verran, Ceri korjasi mielessään ääneti. ”Ja jos jokin aukko löytyy, niin Google on keksitty”, tyttö jatkoi virnistäen hieman pirullisesti. Mitä hittoa hän nyt puheli? Suu kiinni tyttö! mustatukka ajatteli luoden katseensa polviinsa.