Doch es ist mir scheissegal

Chaosta ja Destiä ootellaan =)

Pakko oli laittaa saksaks toi nimi ><
(Dont give a fuck, o aika tarkka käännös xD Jos ei saksa luonnistu =))

Edwyn haukotteli käteensä ja työnteli ostoskärryjä. Ei hänellä minkäänlaista krapulaa eilisestä ollut jäänyt, mutta väsymys painoi silti. Olihan hän käynyt syömässä baarista lähdön jälkeen, mutta senjälkeen oltiin tosissaan eksytty vielä pubiin. Neljän jälkeen hän oli sitten könynnyt kotiin. Juuri sopivasti ennen vanhempien heräämistä. Nuo kun olivat aamunvirkkuja. Onnellisena Wyn oli saanut nukkua humalaansa pois ruhtinaalliset neljä ja puoli tuntia, kunnes Aaron oli tullut hänet herättämään vanhempiensa käskystä. Siitä sitten oli jouduttu suoraan väsyneenä (Ja edelleen hieman humalassa) aamupala pöytään. Siellä isä ja äiti olivat kertoneet lähtevänsä johonkin konferenssiin, minne äidin oli pakko mennä. Käyttivät siis tilaisuuden hyväksi ja pakenivat lomalle. Se tosin ei Edwyniä pahemmin vaivannut.

Nyt Cheerleader oli sitten päätynyt kauppaan pikkuveljensä kanssa. Tuo rullaili parhaillaan ympäri kauppaa omilla kärryillään. Toisella oli niin pahoja keskittymisongelmia, että se miltei huvitti. Tosin, ei heidän vanhempiaan. He tekivät kyllä selväksi aina, että Edwyn oli se suosikki lapsi. Toisille Aaronin vilkkaus ja uhma oli lähinnä haitta. Siksi toiselta ei odotettu juuri mitään. Tuo saikin pukeutua aivan miten halusi ja tehdä mitä halusi. Aivan erilaista mitä Wyn sai itse kokea.

Brunette nappaili pari nuudelipakettia kärryyn. He olivat päätyneet hieman pienempään kauppaan ostoksille. Edwyniä kun ei yhtään huvittanut nyt ravata ympäriinsä suurta ruokakauppaa.
"Aaron! Tule nyt tänne, niin saat ehkä päättää hieman seuraavien päivien ruokalistoja!" Wyn huusi sitten saksaksi hieman lujempaa. Poika oli juuri vilahtanut juuri hyllyjen ohi kärryjensä kanssa. Toinen lentäisi vielä ulos kaupasta ja siitäkös Wyn saisi kuulla.
"Tulen tulen tulen tulen tulen KOHTA!" Pojan vastaus kuului samaisella kielellä ja nauraen tuo jatkoi kärryillä leikkimistä. Wyn pyöritti vain päätään ja katseli sitten erilaisia jauhoja. Mitä ihmettä käytettiin pitsapohjaan?

((Pienen ja ison Gonzalezin vaatetukset näet tästä ;D ))

Tänään Destiny Beat oli tuomittu lapsenvahdiksi ja kauppaan. Ja ihan kun se tuota pahista olisi haitannut, aika Sugarin kanssa oli aikaa Sugarin kanssa, vaikka sitten kauppareissulla. Ihme, että Lou oli päästänyt heidät kaksistaan, tiesihän nainen, ettei Des osannut sanoa pikkuprinsessalleen ei. Tai toki osasi, jos näki sen olevan tarpeen, mutta… No, Des pisti rajat hieman sen taakse, miten muut ne asettivat.
Pieni blondi kauriinsilmä oli istutettu ostoskärryjen lastenistuimeen ja tuo selitteli pirteästi ja iloisesti jotain mielikuvitus ystävälleen. Eihän Des toki mitään ymmärtänyt, kun tyttö puhui omaa kieltään. Osasihan neiti toki puhua kunnollakin, mutta.. No, Sugar oli hieman omaperäinen lapsi. Olihan tuo ristinyt mielikuvituskaverinsakin Beetleksi.

Toinen, joskin huomattavasti edellistä vanhempi, kauriinsilmä pujotteli ostoskärryineen hyllyjen välissä. Hedelmäosastolta Destiny noukki matkaansa kaksi kokonaista ananasta ja omenoita. Niitä ei tarvinnut lukea listasta, toisin kuin salaatti, tomaatit ja kurkut.
Sinihiuksinen ja tänään meikitön poika oli pukenut päälleen löysän mustan T-paidan ja violettipinkki ruudulliset bondagehousut muutamalla ylimääräisellä ketjulla toki remmejä unohtamatta. Tennarit olivat tummansiniset ja käsistä löytyi kynsikkäät.
“Daddy!”, Sugar komensi yhtäkkiä kimeästi saaden isänsä katsomaan itseään sellainen hymy lävistetyillä huulillaan, jota ei koskaan saanut osakseen kukaan muu kuin tuo pieni prinsessa. Se oli Destinyn heltynyt ja alistunut isänhymy. “Popcorn!”, jatkoi neiti vaativaan sävyyn saaden pitkätukan nauramaan.
“Joojoo, ei me nyt voida mennä hakemaan. Ensin otetaan hedelmiä”, Des kertoi rauhallisesti.
“Miksi?”, tyttö intti ja mutristi huuliaan. Sugar olisi ollut loistava komentaja.
“Koska äiti käskee”, Destiny kertoi hymyillen ja sipaisi tytön kasvoja hellästi. Se olikin hyväksi todettu vastaus, jolla tyydytettiin tytön tiedonjano. Sugar toki tiesi, että äiti oli pomo.

Hyvää vauhtia ostoskärryt olivat täyttyneet ja listalla lukevat eineet yliviivattu. Vielä jonkin verran oli jäljellä. Läheltä kuutui vieraskielisiä huutoja, jotka poika ingnoorasi. Hän vain mietti, mistä löytäisi hiivaa. No, eipä sekään niin vaikeaa loppujenlopuksi ollut, kun käytti järkeään. Samalla kuitenkin löytyi jotain, mitä des ei ollut edes etsinyt, eikä pahemmin miettinytkään.
Samaisen hyllyn kohdalla oli poika, joka näytti mietteliäältä.
“Valinnan vaikeus?”, Destiny kysyi virnistäen muistamatta edes tervehtiä. Siihen tarttui suhteellisen hyville tavoille opetettu pikkuprinsessa vaaleanvihreissä housuissaan ja vaaleanpunaisessa pitkähihaisessaan, jonka päälle oli puettu violetti kollariliivi.
“Daddy, pitää sanoa moi”, Sugar ohjasti katsoen isäänsä toruvasti. Selvästi Loulta opittu ilme, katsoi ihan samalla tavalla kuin äitinsä, kun Des oli tehnyt jotain väärin.

Edwyn hätkähti, kun etäisesti tuttuääni kysyi häneltä kysymyksen. Hämillään katse vaihdettiin hyllyköstä äänen omistajaan ja hieman nolo hymy nousi Cheerleaderin kasvoille.
"Joo ja ei. En oo mikään kokki, enkä siis tunnista jauhoja." Hän selitti. Toinen oli baarimikko eilisestä baarista. Tehnyt hänelle juoman. Oli aika hassua, että he törmäsivät uudelleen. Sellaista ei sattunut kuin elokuvissa. Wyn sipaisi hieman hiuksiaan sivuun silmiltään. Nyt hänellä oli vain kalliit merkkivaatteet päällään. Ei eilisiä rocktamineita. Luojalle kiitos ettei vanhemmat olleet kaupassa. Se olisi ollut jo paha.
"Edwyn!! Saanko minä hoitaa mässy politiikan!" Kuului sitten jälleen Aaronin ääni ja Wyn katsoi ohi eilisen tuttavuuden.
"Kohtuudella!" Tuolle vinkattiin takaisin ja katse siirrettiin taas baarimikkoon.
"Me ei taidettu eilen esittäytyä. Minun nimi on Edwyn." Cheerleader totesi sitten ja ojensi kättään toiselle.

Poika huomasi nyt, että toisella oli myös pieni lapsi mukanaan. Oikein suloinen sellainen! Silmät toivat etäisesti mieleen Aaronin pienenä. Se olikin ollut ainoa suloinen asia tuossa kauhukakarassa siihen aikaan... Ja siitä kauhukakarasta puheen ollen. Toinen juoksi nyt käytävää pitkin ja pysähtyi heidän eteensä hengästyneenä.
"Törmäsin säilyke hyllyyn ja siitä tippu varmaan sata niitä alas." Tuo totesi sitten vakavana ja nyt kielenä englanti. Edwyn oli avaamassa suunsa, mutta pikkuveli purskahti nauruun.
"No ei niitä ollu hei ku pari! Ja nostinkin ne. Kuka tää on? Poikaystäväs? Vai joku koulukaveri? Ei kyllä voi olla. Sultahan menis maine tän näkösen tyypin kanssa. Kyl mä sut tiiän. Kukas tämä pikkulapsi on? Aika söps. Mikä sun nimi on? Mä oon A-" Lapsi puheli nopeaa tahtia, kunnes Edwyn läimäisi tylysti käden toisen suun eteen.

Des oli tainnut pelästyttää pojan, ainakin hän hämmensi. No, kuinkapas muutenkaan, eiväthän he edes tunteneet. Mitä nyt olivat edellisenä iltana vaihtaneet muutaman sanan. Toisen vastaus nauratti Destinyä.
“Mitä jauhoja sä sit tarvitset? Tai mihin?”, poika kysäisi. Ihan hyvinhän hän voisi olla avuksi tässä näin ohimennen. Kun nyt ainakin jotenkuten tiesi. Ei ainakaan avuttomaksi jäänyt.
Sinihiuksinen pahis katseli toista tummilla kauriinsilmillään rekisteröiden, että tuo näytti tänään ihan erinäköiselle kuin eilen. Vaatteet oli vaihdettu tyylikkäisiin ja oletettavasti kalliisiinkin. Huomion riisti vieraskieli, jonka Des osasi nyt sanoa saksaksi, joka kuului hänen takaansa. Poika, johon hän oli eilen törmännyt vastasi samalla kielellä, eikä Des ymmärtänyt oikeastaan kuin hieman ja silläkään ei tehnyt mitään.
Sitten tuon huomio palasi Destinyyn, joka siirtyi hänkin katsomaan toista. Tuo esittäytyi Edwyniksi ja Des kirosi itseään, kun ei ollut tajunnut aiemmin edes ajatella kysymistä.
“Destiny”, poika vastasi tarttuen toisen käteen hymyillen. “Ja neiti on Sugar”, Des esitteli samalla tyttärensäkin.

Toisen seura pelmahti paikalle hengästyneenä ja puhui nyt englantia. Sanat saivat vinon virneen Desin huulille. Vai oli tuo törmännyt hyllyyn ja karannut paikalta? Somaa, kuulosti aikalailla samalle kun viitisentoista vuotta sitten heidän perheensä kaupassa. Se oli ollut yhtä kaaosta, iso katras ylivilkkaita ja kesyttömiä kakaroita.
Poika kuitenkin nauroi ja kertoi jutun olleen vitsi. Tuo puhui nopeasti ja aika epäselvästi. Des piti pojasta jo nyt, sinitukkaisen huulilla pideltiin hymyä. Edwyn kuitenkin hiljensi pojan kädellään. Noissa oli jonkin verran samaa näköä. Saattoivat olla veljeksiä, tai niin rumpalipoika veikkaili.
“En ole poikakaveri, enkä koulukaverikaan. Prinsessa on mun tytär ja… Mä kerkisin jo unohtaamitä muuta sä sanoit”, Destiny kertoi virnuillen katse tuossa pienemmässä, josta se palasi vanhemman pojan kasvoihin.
“Hassu”, Sugar ilmoitti katsoen hämmentyneenä Aaronia osoittaen pienellä etusormellaan poikaa. Des naurahti. “Ei saa osoitella ihmisiä.”

Toinen kysyi mitä jauhoja hän tarvitsisi, mutta siihen kysymykseen ei Aaronin takia oltu keretty vastata. Pian baarimikolle saatiin nimikin. Destiny. Olipas erikoinen nimi, mutta silti se jotenkin sopi toiselle. (Vaikka eivätpä he oikeastaan edes tunteneet. Tosin, tytön nimi oli Sugar, joten ehkä erikoiset nimet kulkivat toisilla suvussa. Aaron katsoi nyt toinen kulma ylhäällä Destinyä.
"Aijaa... No, mä vähän päättelinkin ettette te homoilta näytä. Sori? Saako sitä sanaa sanoo pienen eessä? Anteeks. Nii, etkä sä voi Wynin kaverikaan olla. Se nyt on varmaa. Ellette sitten ole...Ammm...Was ist geheim?" Aaronin puheripuli keskeytyi sananlöytämimseen. Edwyn hymyili.
"Salainen?" Isoveli ehdotti ja Tummempi heistä nyökkäili.
"Niin Saloinen ystävä. Awww!!! olet söpö!" Aaron ilahtui sitten Sugarin osoitettua häntä. Nuoremman pojan huomio kiinnittyi nyt tyttöön, joten Wyn sai aikaa keskittyä Destinyyn.

"Vai että tytär?" Hän totesi sitten katsoen pientä tyttöä. Kyllä, toisissa oli todella samaa näköä. Automaattisesti hän oli vain olettanut, että kyseessä oli pikkusisko... Edwyn ei ollut koskaan tavannut nuorta isää. Vai olikohan toinen edes nuori?
"Niin, etsin jauhoja, joita voi käyttää pitsapohjan tekemiseen." Hän vastasi pitkällä viivellä Destinyn kysymykseen.
"Se on se vihree pussi, jossa on pitsankuva." Aaron huomautti sitten pipo päässä ohimennen. Tuo oli napannut hellän näköisesti Sugaria käsistä ja heilutteli niitä hyräillen samalla jotain kappaletta. Edwyn pyöritti huvittuneena päätään. Mitäköhän täsäs voisi keskustella? Ei sillä ettei Cheerleaderin olisi tehnyt mieli niin tehdä, mutta mitä hän voisi sanoa?
"Wyn? Miksi me ostetaan ruokatarpeita, kun et sinä osaa tehdä ruokaa?" Aaron totesi sitten lopettaen leikkimisen Sugarin kanssa. Tuo tapitti katsoa veljeään ruskeilla silmillään. Edwynin poskille kohosi kevyt puna. Tuota ei nyt välttämättä olisi tarvinnut tässä sanoa!
"Kyllä me nyt jotain keksitään. Älä siitä huoli."

Des naureskeli pienemmän pojan sanoille. “Ei se kirosana ole.” Jaa, eivät näyttäneet homoilta? Miltä homot sitten näyttivät? No, kaiketi toinen tarkoitti yleistettyä mielikuvaa. Ystäviä he eivät kuulemma voineet olla, automaattisestihan siinä rupesi miettimään mikä syy oli. Ei Destiny nähnyt vaivaa laskeakseen yksi plus yksi, sillä asiahan ei periaatteessa hänelle kuulunut. Mutta nuorin poika tuli sitten siihen lopputulokseen, että jos he olisivat salaisia ystäviä niin se olisi mahdollista. Välillä Des todellakin tunsi itsensä vanhaksi nuorten seurassa ja se pisti virnuilemaan. Olihan se todellakin huvittavaa, hän ei ollut enää teini, kun mittarissa oli kaksikymmentä.
Aaron aawsitteli Sugaria saaden tytön kihertämään. Neiti todellakin piti huomiosta, oikea pikkuprinsessa, isin pikkuenkeli.

“Joo”, Des vahvisti toisen sanat, vaikka olettikin ne toteamukseksi kysymyksen sijasta. Poika sipaisi hiuksiaan ja katseli tyttöä. Hetken poika hymyili rakastavasti, virnisti Edwynin pikkuveljen leikkivän Sugin kanssa. Ruskeat kauriinsilmät palasivat katsomaan Wynia.
Tuo kertoi, että etsi jauhoja joita käytettiin pitsapohjaan. Des oli jo avaamassa suutaan, kun tuon pikkuveli kerkisi vastaamaan kysymykseen. des naurahti. Aaronin kysymys taasen sai Destinyn nauramaan ihan kunnolla. Edwyn punastui. Voi pientä, kuulosti kieltämättä aika koomiselle.
“Ihminen selviytyjä, kyllä sitä aina jotain keksii syödä”, poika virnisti. “Vaikka toki säälittävä selviytyjä, jos verrataan oikeastaan mihintahansa muuhun lajiin. Ihmiselle on tärkeää myös se, mikä ei ole konkreettista, toisin kuin hyvin harvoille eläimille.”

Edwyniä nolotti tilanne. Aaron oli aina ollut suuri suustaan väärillä hetkillä ja nyt tuo oli taas sen tehnyt. Destiny piti häntä varmasti nyt ihan uusavuttomana.
"Joo, paitsi että kerran kun Edwyn vahti minua, me syötiin koko päivä keksejä. Eli ei se selviytyä osaa." Aaron ilmoitti sitten, mutta kääntyi sitten taas Sugarin puoleen.
"Osaatko sinä irvistää?" Tuo kysyi tuolta ja Wyn sai olla jälleen tyytyväinen, kun pikkuvelin huomio herpaantui. Destiny ei selvästikään ollut tyhmäihminen. Sen verran hienosti tuo puhui. Edwyn naurahti hieman ja haroi hiuksiaan.
"Minä en ole hirveästi kokkaillut, mutta ainahan sitä jostain jotain saa haettua, jos poltan keittiön." Hän ilmoitti hymyillen.

Cheerleaderin olisi kovasti tehnyt mieli kutsua toinen kotiinsa. Vaikka syömään jos ei muuta Sugar mukanaan. Mutta se ei tainnut olla mahdollista. Mitä Destinykin sanoisi nähdessään vanhempien ja hänen palkinnot. Cheerleader palkinnot? Edwyn häpesi niitä niin julmetun paljon ettei mitään rajaa. Eikä niitä oikein voisi piilottaakaan minnekään.

Destiny nauroi Aaronin selostukselle ja Edwynin punaisille kasvoille. “Kuulostaa aika tutulle. Meillä elettiin pari päivää alkoholilla ja pakastepullalla, kun äiti ja Robert olivat keskenään jossain. Se oli aikaa ennen Sugaria.. Olisinko ollut viidentoista”, Des kertoili.
“Ja kyllä veljet useimmiten on selviytyjiä, vaikkei sitä niistä aina uskoisi. Välillä niistä saa olla ylpeä, vaikka useimmiten sitä toivookin, etteivät ne olisi niin kovia selviytymään.” Niin, selväähän se oli, että nyt puhuttiin omakohtaisesta kokemuksesta. Justice oli selviytyjä, se tosin oli ollut aina selvää. Sevenkin oli selviytyjä, vaikka Des olisikin kuvitellut tuon heikommaksi. Ja Snakesta nyt ei tarvinnut edes mainita mitään.
Aaronin kysymykselle Destiny ei voinut olla nauramatta, pieni vaalea kauriinsilmä katseli poikia hölmistyneenä, viattomana pikkutyttömäisenä itsenään. “Osaan”, sinihiuksinen vastasi. “Mutta en pahemmin harrasta.”
Wyn selitti, ettei pahemmin kokkaillut, mutta osasi hakea jotain, jos polttaisi keittiön. Destiny nauroi taas. Sugar vilkaisi kiinnostuneesti isäänsä, mutta keskittyi häntä leikittävään Aaroniin, joka sillä hetkellä oli huomattavasti mielenkiintoisempi.

“Se on nimenomaan selviytymistä, olet löytänyt punaisen langan. Hyvä poika, saat keksin”, Destiny virnisti. “Onko poika koira?”, Sugar kysyi viattomasti katsoen Desiä laajennein silmin. Des oli pakahtua siihen tunteeseen, kuinka hän rakastikaan pientä tytärtään, ainakin tuon hymyillessä ja näyttäessä viattomalle. “Ei ole.”
“Onko papukaija?”, Sugar yritti uudestaan näyttäen miettivältä ja asiasta oikeasti kiinnostuneelta. Destiny nauroi. “Ei ole.”
“Höh. Saako popconia?”, Sugar kysyi ja hymyili oikein viattomasti kokovajaan hammasrivistön leveydeltä.

Edwyniäkin alkoi naurattaa, kun Sugar kyseli koirista ja papukaijoista.
"On tyttö kyllä söpö. Ei voi kieltää." Toiselle todettiin sitten ja katse palautettiin jauhohyllyyn. Hetken sitä katseltiin, kunnes omiin ostoskärryihin tyydyttiin nojaamaan.
"Otetaan Aaron valmis pohjat ja mätetään jotain päälle. Kerää vain itse mitä tahdot omaasi." Isoveli komensi nuorempaa, joka oli alkanut katsella katossa olevia lamppuja mietteliäänä. Hetken tuo vielä katseli niitä, kunnes nyökkäsi veljelleen ja lähti jälleen rullailemaan kärryillään. Tästä saattaisi tulla pitkä viikonloppu... Ja ehkä koko ensiviikkokin, jos vanhemmat viihtyisivä wannabe työmatkallaan.

Nyt hänen kuuluisi vähän niin kuin jatkaa matkaa, mutta Edwyn ei olisi millään tahtonut. Destiny oli mielenkiintoista seuraa! Ei hän ollut aiemmin päässyt tuollaisen persoonan kanssa juttusille. (Vaikkakin kokoajan päänupissa huusi ääni hiljaa, että pitäisi olla varuillaan, jos koululaisia tulisi kauppaan.)Olo alkoi valua typerän puoleiseksi, kun mitään sanottavaa ei keksitty, joten Cheerleader tyytyi naurahtamaan.
"Oisko liian omituista, jos antasin numeron ja ehottaisin, et joskus voitas nähä? Vaik neljästään, niin saa Aaronkin henkisesti samanikäistä seuraa?"

Destiny nyökkäsi. “Pieni enkeli, mutta odotapa vaan, kyllä se kohta rupeaa komentamaan. Sugar on kova pomottamaan”. sinitukkainen nauroi. Tyttö katsoi isäänsä ja mutristi suloista suutaan. “Äiti on pomo. Isi! Popcorn!”
Destiny nauroi ja suukotti kevyesti pikkuprinsessansa otsaa. “Joo, äiti on pomo. Ja haetaan sitä popcornia, mutta ajallaan.”
Aaron katosi etsimään einekset valmispohjansa päälle isoveljen niin komennettua. Des katseli kevyt hymynkare lävistetyillä huulillaan kainostelematta Wynin silmiin.
Toinen kysyi, olisiko omituista jos tuo antaisi numeronsa ja tahtoisi joskus nähdä. Sinitukkainen pudisti kevyesti päätään kaivaen suhteellisen hienon kännykkänsä taskustaan. Hän olisi kyllä pärjännyt halvemmallakin, mutta kun äiti oli pakottanut ottamaan tämän vastaan ujuttamalla sen osana kaksikymmenvuotislahjaa.

“Anna tulla vaan”, pitkätukka kehotti. Hän saisi kätevästi häläyttämällä siirrettyä oman numeronsa toisen kännykkään tallennettavaksi. “Mulla on päivisin koulu, mutta työvuorot on joustavia. Ja soittaa saa mihin vuorokauden aikaan vaan ja vaikka ihan siksi, että haluaa puhua jostain.”

Edwyn oli odottanut, että toinen purskahtaisi nauruun ja ilmottaisi hänen olevan typerä kun kysyi tuollaista, mutta Destiny kaivoikin puhelimensa esille ja kertoi milloin pystyi soittamaan.
"Nooh, minä käyn itsekin koulua ja sen jälkeen aikalailla menee aikaa harrastusten parissa, mutta aina sitä aikaa jostain löytää." Brunette ilmoitti ja luetteli sitten numeronsa toiselle. Kehtaisiko hän kysyä toista tänään heille? Jos he Aaronin kanssa yrittäisivät vaikka ennen sitä piilottaa palkintoja? (Olihan heillä kaappitilaa yllinkyllin) Edwyn tuhahti ääneti omille ajatuksilleen ja vilkaisi hieman hyllyjen väliin, josta Aaron sujahti vain ohi. Kohta kuuluisi ryminää...
"Onks teil tänään illemmal mitä suunnitelmii. Meillä tosissaan ei ole porukat kotona. Ja susta vois olla hyötyä ton superpallon ruokkimisessa." Cheerleader kysyi sitten ja irvisti päälle, kun kuuluikin selvä ääni, kun joku törmäsi ostoskärryllä hyllyyn.

Sormi nostettiin pystyyn vinkiksi, että Destiny odottaisi hetken. Sitten miehenalku hölkkäsi käytävän päähän ja asteli veljensä luo, joka istui nyt maassa yltäpäältä jonkinlaisissa mannaryyneissä. Toinen näytti hieman pöllähtäneeltä. Tuskin oli itsekään vielä tajunnut mitä oli tapahtunut.
"Okei. Sinä lähdet nyt autoon ja laitat itsesi käsiraudoilla ovenkahvaan kiinni." Isoveli tuhahti toiselle hieman äkäisenä, mutta veti toisen kuitenkin käsistä ylös.
"Sattuiko?" Hän varmisti, mutta Aaronin kasvoille nousi jo onnellinen hymy.
"Siistiä!"
"Kipitä autoon, nyt."

Destiny hymyili toiselle, eikä kokenut olevan tarpeen sanoa mitään vastaukseksi. Des näppäili numeron kännykkäänsä ja tallensi sen painaen sitten vihreää luuria soittaakseen Edwynille. “Tallenna siitä”, Des mainitsi, vaikka se tuskin oli tarpeen.
Wyn kyseli illan suunnitelmista, kertoi etteivät hänen vanhempansa olleet kotona ja että Destiny voisi olla hyödyksi ‘soperpallon’ kaitsemisessa. “Ei uskoakseni, joten miksipäs ei. Loukaan tuskin pahastuu vapaapäivästä”, sinitukkainen rumpali kertoi.

Lähistöltä kuului ryminää ja Edwyn kehotti odottamaan. Des naurahti itsekseen ja selasi ostoslistaa napaten sitten hyllystä korppujauhoja. Ja mihinköhän helvettiin heillä muka sellaisiakin tarvittiin?

Hieman loukkaantuneena Aaron lähti ulos kaupasta. Edwyn kuitenkin tiesi, että toinen mököttäisi tasan kotimatkan ajan, kunnes pääsisi purkamaan ostoskasseja. Aikuistuisikohan pikkuveli ikinä? Hymy huulillaan Cheerleader asteli nyt takaisin käytävälle, missä Destiny ja Sugar kiltisti odottivat.
"Niin. Jos vaikka soitellaan illemmalla? Monelta neiti käy nukkumaan? Ettei ihan liian myöhäseks mene?" Poika kysyi sitten hymyillen pienelle tytölle. Luoja toinen oli kyllä suloinen! Rannekelloa vilkaistiin hieman. Ostokset pitäisi kyllä saada kohta suoritettua, tai päivän aikataulu kusisi samantien.

Eipä heillä toisaalta mitään suurempaa aikataulua ollut. Piti vain käydä kaupassa ja kotona... No, tehdä ruokaa polttamatta taloa ja keksiä jotain tekemistä. Hänellä tai Aaronilla kun ei oikein kummallakaan ollut sellaisia kavereita keitä he tahtoisivat kutsua kotiinsa kyläilemään. Pikkuveli kuulemma tunnettiin koulun friikkinä ja maskottina. Mikä ihme se sellainen persoona edes oli? Ja Edwyn taas... No, hän ei viihtynyt koulukavereittensa kanssa pahemmin vapaalla. Mielummin hän oli yksin.

“Sopii. Sugar olisi hyvä saada nukkumaan viimeistään kymmeneen mennessä. Tänään voi joustaa, kun huomenna saa nukkua pitkään”, Des naurahti. “Normaalisti siinä seitsemän, kahdeksan tienoolla. Sillä on kyllä mahtavat unenlahjat, tiedä mistä perinyt”, Destiny naurahti ja ei vaivautunut edes näyttelemään viatonta.
Poika sipaisi hiuksiaan ja katsahdettuaan pikkuneitiä virnisti Edwynille. “Eli jos tosiaan soittelet myöhemmin ja me hoidetaan ostokset loppuun ennen kuin pikkurouva ärsyyntyy odottamiseen”, Destiny naurahti.

“Nähdään sitten myöhemmin”. Destiny sanoi heilauttaen vielä kättään hymy huulillaan ja jatkoi ostoskierrostaan.

- jajaja, jatkoa sitten koteihin? :’3 -