Dante Ricci

» Danten yleis ilme on rauhallinen ja tyyni, se kuvastaa täydellisesti kahdeksantoista vuotiaan luonnetta joka on hyvin itsevarma. Dante ei ole mikään hihhuli kuten veljensä, hän uskoo itsestään ehkä vähän liikoja, mutta hän ei esitä kovaa. Poikaa voisi verrata valtavaan suteen joka on uhkaava ja pelottava, mutta ei kuitenkaan pure. Hän on täynnä tiettyä rauhallisuuden tunnetta ja poika kykenee keskittymään asioihin täydellisesti. Pientä ylimielisyyttä voi olla ilmassa ja hän saattaa nostaa itsensä helposti arvo asteikolla muiden ylitse, sitä hän ei kuitenkaan mainitse koskaan ääneen. Dante kykenee vaikuttamaan todella kylmältä ja välinpitämättömältä, varsinkin perheen seurassa se tulee helposti esille, hän uskoo olevansa yhtäkorkealla kuin isänsä perheessä ja uskottelee itselleen että tarvii yhtä sivistyneen asenteen perhettään kohden, toinen syy miksi hän ei vaikuta kovin rennolta ja rempseältä perheensä kanssa on se, että he tietävät varsin hyvin pojan vakavasta sairaudesta, jota tuo ei itse koskaan ota puheeksi. Dante ei ole koskaan kertonut kenellekkään sairastavansa Fabryn tautia, eikä tule koskaan kertomaankaan. Lapsena hän pelkäsi sairauttaan kamalasti ja oli upota masennukseen sen takia, mutta vanhetessaan hän ymmärsi että se ei olisi auttanut ketään. Hän ottaa elämästään kaiken irti asettamatta rajoja lainkaan sairauden mukaan, kuin sitä ei olisikaan vaikka se saattaa syöstä pojan turmioon jo paljon ennen sitä ikä vuotta milloin hänen äitinsä kuoli, sillä ei ole pojalle mitään väliä.

Urheilu on tuolle henki ja elämä, ainut asia mistä hän on koskaan nauttinut täysin aistein ja ainut asia missä hän todella on paras. Edes koulun käynti ei ole koskaan ollut niin tärkeää pojalle, eikä hän siksi ole kovin keskiverto numeroa paremmin koulujaan vetänyt mutta sillä ei ole mitään väliä tuolle. Hän mielummin harrastaa urheilua kun pänttää koulussa. Vaikka Fabryn tauti haittaisikin tulevaisuudessa hänen koripallo harrastustaan tuskin Dante tulee laantumaan lainkaan, hän jatkaa vaikka se tekisi hänelle itselleen kipeää. Urheilu saa hänet rentoutumaan kaikista parhaiten, kun hän voi tehdä jotain missä on todella taitava ja kaikki sujuu kuin leikiten on todella helppoa rentoutua. Toinen asia minkä kanssa hän voi täydellisesti rentoutua ovat joukkuetoverit ja kaverit, hänen ystävänsä ovat tuolle melkein tärkeämpiä kuin hänen omat veljet, he eivät tiedä Dantesta kaikkea mitä perhe tietää, eivätkä sen takia koita ylipuhua häntä käyttäytymään sairautensa rajoissa sillä sitä hän ei tekisi edes kuolleen ruumiinsa yli. Ystäviään hän ei jätä koskaan pulaan, vaikka onkin melko rauhallinen on Dante helppo hermostuttaa, aiheesta riippuen. Hänen sairaudestaan puhuminen saa tuon aina kireälle ja jos hänen ystäviään loukataan on kyllä oikeuden nyrkki pystyssä tälläkin herralla. Pojalla on kuitenkin melko hyvä itsehillintä vaikka se välillä pettääkin, tuo saa helposti kerättyä itsens taas kasaan.

Poika on hyvin itsevarma, hän uskoo pystyvänsä kaikkeen ja olevansa hyvä ihmissuhteissa, kyllähän sitä joutuu välillä pettymään ja toteamaan että on väärässä, se on yleensä kovapaikka pojalle joka on tottunut olemaan oikeassa. Vaikka hän yleensä tapaa näyttää melko kovaa naamaa, hän osaa olla myös tosi lempeä, kovan kuoren alta paljastuu hyvin tulinen rakkaus. Hän pitää omistamastaan tiukasti kiinni eikä koskaan tulisi pettämään rakastettuaan, mutta hän myös harvoin rakastuu. Tuo tykkää ympärillä pörräävistä cheeleadereista ja maineesta, mikä nyt melkolailla kuuluu siihen klikkiin. Yhdenyön jutut on jees, mutta ei silloin kun hänellä on rakas jota hän ei tule koskaan loukkaamaan. Poika osaa olla lempeän ja romanttisen lisäksi myös hyvin huumorintajuinen, ystävien keskuudessa ja koulussa sen huomaa paljon helpommin kuin kotona, tuon heittäessä typerää läppää niin opettajien kuin oppilaidenkin kustannuksella. Hän on toisinaan hyvinkin ilkikurinen, riippuen päivästä tuo tykkää härnäillä vähän turhankin tosissaan eikä tuosta voi aina tietää onko se tosissaan vai esittääkö se, myös pikkuveljet ovat joskus joutuneet pojan uhriksi, mutta ei tuo pahaa tarkoita, välttämättä. Dante osaa valehdella, mutta jättää valheet yleensä vain pieniksi valkoisiksi valheiksi josta tuskin on haittaa kenelekkään. Tuo myös arvostelee ihmisiä todella helposti klikittäytymisen perusteella, varsinkin poikia, mutta jos tyttö on hyvän näköinen niin sillä ei ole mitään väliä onko se nörtti vai cheeleader, kyllä sen tunteilla vähän kehtaa leikkiä.

Surua poika osaa käsitellä hyvin, hän ei itke juuri koskaan ja viime kerta kun hän itki oli äidin kuolema, ja hän itsekin sanoo että seuraavan kerran kun itku tirahtaa niin taitaa olla omat hautajaiset kyseessä, mutta sekin on vain läppää. Kuka nyt kuolleena voisi itkeä, voi olla että veljienkin takia saattaisi itkut päästä jos nuo veivin heittäisi mutta eihän poika sitä myönnä. Hän rakastaa veljiään loppujen lopuksi hyvin paljon ja koko perhettään, mutta hän ei vain osaa näyttää sitä eikä myönnä sitä oikein itselleenkään. Hyvät välit hän koittaa pitää koko sukunsa kanssa. Jos pojalla itku pääsee hän pitää sen lyhyenä ja koittaa piilottaa sen mahdollisimman hyvin kaikilta, itsetunto ei vain riitä siihen että kykenisi kaikkien nähden itkemään. Tuo pitää hyvin paljon tunteistaan muutenkin piilossa, paitsi ilon ja nautinnon tunteet. Eritoten tuo piilottelee sairautensa kanssa ja sen myötä tulevan pienen häpeän. Mihin ei olisi toisaalta mitään syytä, mitäpä mies sairaudelleen mahtaa.

» Dante syntyi 12.5.1991 Pohjois-Italiassa, Milanossa. Hän sai vuoden kuluttua pikkuveljen Rodneyn, josta sitten kasvoi huomattavasti Dantea pirteämpi pojan kloppi. Elämä sujui mukavasti. Poikien isän vanhemmat asuivat San Diegossa, eivätkä pojat nähneet näitä usein. Poikien olessa 4 ja 3 vuotiaita, perhe päätti muuttaa San Diegoon. Vanhempien mielestä pojilla olisi parempi ympäristö siellä, sekä sukulaiset lähellä. Äidin vanhemmat jäivät Milanoon, mutta vuoden kuluttua, kun äidin isä kuoli ja äidinäidille Nerezalle tuli masennus miehen menettämisestä, haettiin tuo San Diegoon asumaan saman katon alle. Pikkuhiljaa Nereza alkoi parantua ja saamaan elämäniloaan takaisin, vaikka tuo ei enää kovin nuori ollutkaan. Poikien äiti sairasti Fabryn tautia, jonka takia tuo eläisi vain alle 50-vuotiaaksi, vaikka hoitoa saikin. Sairaus oli periytynyt myös perheen vanhimpaan poikaan, Danteen. Vaikka oireita ei vielä juuri ollut, Noemi tiesi, että Dante oli sairastunut. Danten varttuessa 10 ikävuoteen Fabryn sairauden yleisimpiä oireita alkoi näkyä, tuolle tuli ihonmuutoksia, purppuranpunaisia ja tummansinisiä näppylöitä ilmaantui alavatsan tienoille mutta vanhetessa nämä jäivät pois. Myös silmien sumentuneisuus alkoi näkyä kunnolla, hänellä oli ollut syntymästä asti hivenen sumentuneet silmät, mutta nyt ne näkyivät todella ja joka päivä kun Dante katsoi itseään peilistä, hän kykeni näkemään sairautensa silmästä silmään. Vaikka sumentumat eivät haitanneet näkökykyä, poikaa ahdisti katsoa peiliä ja yhäkin hän jää kiinni niihin silmiin jotka kertovat hänelle aikaisesta kuolemasta. Parin kuukauden kuluttua veljesten äiti Noemi tuli raskaaksi, mutta raskauden aikana meni huonompaan kuntoon. Lopulta, Lucan syntyessä Noemi kuoli tautiin sekä raskausmyrkytykseen. Noemi oli ollut pojille ehkä se tärkein henkilö, eritoten Dantelle, äiti oli kertonut pojalle ensimmäisenä tuon sairaudesta ja toisen pois meno tuntui hirveältä. Oli todella vaikeaa uskoa ettei tuota enää ollut. Elämää piti kuitenkin jatkaa. Isä näytti parantuvan menetyksestä ja parin kuukauden päästä tuo oli jo oma itsensä. Tuo suhtautui aina jotenkin kylmästi Lucasiin. Pojat arvasi syynkin, Ilman Lucasta, äiti voisi vielä elää. Mutta ei Noemi kuitenkaan olisi elänyt kauaa muutenkaan. Vuosia, ei kuitenkaan kovin montaa ja tätä miettiessään Dante muisti, ettei itsekään eläisi tuskin montaa vuotta äitiään vanhemmaksi. Isä alkoi kuitenkin päästä siitä yli, päivä päivältä tuo näytti olevan onnellisempi ja lämpimämpi Lucalle. Mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Parin vuoden kuluttua, Danten ollessa 14-vuotias, Nereza oli lähtinytlasten lastensa kanssa puistoon viettämään iltapäivää. Illansuussa he palasivat kotiin. Rodney oli juuri mennyt yläkerrän kylppäriin kun Dante jäi alas isoäitinsä kanssa, kun ylhäältä kuului karjaisu, pikkuveljen nähdessä isänsä siellä keittiöveitsi kädessään, itsemurhaa yrittämässä. Isä vietiin sairaalaan psykiatriselle osastolle. Tutkimuksilla selvisi, että Antonio ei ollutkaan päässyt yli vaimonsa kuolemasta. Vuoden kuluttua isä pääsi kotiin sairaalasta, selvästi parempi vointisena. Alku kuukauden pojat pelkäsi sen olevan vain esittämistä. Mutta pian sai huomata, ettei se ollut esittämistä. Kaikki tuntui taas olevan hyvin, perheen kannalta. Danten sairaus oli alkanut saada lisäoireiluja 15 vuoden jälkeen, hänelle oli alkanut ilmaantua teini-iän korvilla kriisijaksoja, jolloin pari päivää putkeen poika joutui kestämään korventavaa kipua, lämpö nousee ja laskee miten sattuu eikä pojasta ole tekemään mitään. Silloin kun sairaudesta tuli Dantelle melkein joka päiväistä, vähintään kerran kuussa hän sai kärsiä näistä kriisijaksoista pojan ei auttanut muuta kuin jatkaa elämäänsä sairauden kanssa, se kasvatti hänen itsetuntoaan ja elämän haluaan kamalasti.

Dante aloitti koulunsa Astonissa, jossa pikkuveli aloitti vuoden päästä, se muutti pojan elämää jo hiukan, tuon tutustuessa ystäväänsä Jasperiin, pojat pyrkivät molemmat koulun korisjoukkueeseen ja pääsivät. Kaksikko alkoi viettää paljon aikaa keskenään ja Jasperista muodostui Dantelle paras ystävä ja luotettava tukipilari joka pysyy ikuisesti tuon vierellä ja antaa jaksamusta sairauden kanssa, Dante on siitä hyvin kiitollinen Jasperille mutta ei osaa koskaan oikein näyttää sitä pojalle itselleen.