Älä päästä naista rattiin

[[Kuka tahansa saa hypätä mukaan, jos siltä vain tuntuu.]]

San Diegossa satoi. Aivan, aurinko ei paistanut, tiet olivat liukkaita ja Brandi oli myöhässä. Ja juuri sen sateen ja kiireen takia, oli tummatukkainen tyttö joutunut tarttumaan mustan Cadillacinsa avaimiin ja istuutumaan ratin taakse. Isäkin oli lähtenyt aikaisemmin töihin, mistä syystä ei Brandi ollut pystynyt pummimaan häneltä kyytiä. Tai oikeastaan olisi voinutkin, mutta tyttöhän oli vedellyt raskaita hirsiä vielä siihen aikaan kun Will oli lähtenyt. Pahus, ukko ei ollut edes vaivautunut herättämään tytärtään vaikka kello oli näyttänyt jo varsin kivoja lukemia. Nytkin se näytti jo sitä, että tunnit olivat alkaneet jo upeat kaksikymmentä minuuttia sitten.

Onneksi tumma auto saavutti jo koulun parkkipaikat. Enää oli vain itse parkkeeraus edessä, mikä olikin juuri se osa minkä vuoksi Brandi oli saanut korttinsa vasta neljännellä yrittämällä. Tai saattoihan siinä olla muutakin: välillä tyttö oli ajanut liian keskellä tietä, auto sammunut vähän väliä ja välillä vauhtia oli tuntunut olevan vähän liikaa kun taas toisinaan sitä oli liian vähän. Vaihteetkaan eivät sujuneet oikein vieläkään. Vaikka onneksi hänen Cadillacissaan oli automaattivaihteet. Kenties isä oli kuullut jostain Brandin onnettoman tuurin vaihteiden kanssa ja valinnut tyttärelleen automaattivaihteisen auton. Tai sitten kyseessä oli puhdasta naljailua. Brandi ei ollut paneutunut syihin miksi isä oli hänelle tällaisen pelin ostanut, tyttö ennemmin toivoi, että auto vain olisi pysynyt siellä kaupassa. Mitä hän sillä teki kun ei edes osannut ajaa? Kaiken lisäksi auto tuntui vähän liian hienolta hänen allaan, vaikka tottunut hän olikin hieman parempaan elämään.

Hyvä paikka löytyi. Tai oikeastaan se oli juuri sellainen taskuparkki mitä Brandi vihasi. Muuta vain ei ollut tarjolla - ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tulla autolla kouluun sateen takia. Toisaalta, tämä kohta näytti olevan leveämpi kuin muutaman auton päässä oleva. Brandi huokaisi syvään ja hänen sydämensä alkoi hakkaamaan. Miksi hän ei vain voinut rentoutua jolloin tämäkin haaste olisi voinut olla helpompi? No, ehkäpä ajan kuluessa hänkin oppisi. Tyttö alkoi kääntää rattia, mutta joutui yllättäen painamaan jarrun pohjaan, sillä olisi muuten törmännyt parkin vieressä olevaan autoon. Hienoa. Niinpä jouduttiin ryhtyä pakittamaan. Ja hupsis, kun Brandi niin teki, kuului takaa mukava rysähdys: Cadillac oli osunut suoraan takana olevan auton etupuskuriin.
"Ei helvetti..." tyttö murahti itsekseen.
Sen yhden ainoan kerran kun hän päättää tulla autolla kouluun, tapahtuu näin.

Brandi sammutti autonsa, avasi oven ja juoksi nopeasti katsomaan kuinka toiselle autolle oli käynyt. Oikea etuvalo näytti olevan rikki ja etupuskuri hieman kuprulla. Cadillacista näytti olevan mennyt toinen jarruvalo, mutta muuten oli kunnossa.
"Hienoa Brandi, näin sitä pitää!" tyttö huudahti itsekseen, tarrasi hiuksiinsa ja tallasi maata vasemmalla jalallaan.
Sateenvarjonkin hän oli jättänyt autoonsa. Kivahan tässä tuli kun kastui ja auto oli ihan miten sattui. Ja missä lie mahtoi olla toisen auton omistaja? Tyttö lähti kohti omaa autoaan, istahti sisään ja alkoi kaivaa repustaan paperia ja kynää. Ei kai tässä auttanut muu kuin kirjoittaa lappu, jossa oli pahoittelut ja hänen yhteistietonsa, jotta toisen auton omistaja voisi ruveta pyytelemään häneltä korvauksia.

// minäpäs tulen seuraksi jos passaa Danteni kanssa

Dante oli saanut myöhäisen aamun tälle päivälle koska oli käynyt jossain näyttelyssä vapaa ajallaan mikä antoi etuuksia nukkua jonakin aamuna pidempään. Sateinen aamu passasi herralle oikein hyvin ja tuo oli vasta nyt noussut ylös. Veli oli painellut kouluun kaksikymmentä minuuttia sitten, isä töihin ja nuorempi veli kerhoon. Kotona oli ollut hiljaista ja se sopi hyvin pojalle joka hieraisi hiuksiaan parempaan kuosiin auton tuulilasin pyyhkijän heilahdellessa puolelta toiselle uudestaan ja uudestaan. Dante oli valinnut mersunsa tallista katsoessaan että keli oli hivenen huono ja tiet liukkaat lähteäkseen lotuksella ajelemaan koululle, eikä siellä sitä paitsi kukaan ollut katsomassa hienoa pihaan ajoa, ehkä jotkut myöhästyneet nassikat mutta tuskin nekään kiinnittivät kiireltään autoon huomiota.

Tuo ajoi tasaista vauhtia koulun pihalle ja lähti etsimään vapaata parkki paikkaa, sateinen aamu kuitenkin tiesi ruuhkaa siltä alalta joten paikkoja oli hyvin harvassa. Yhden jos toisenkin vapaan taskuparkin poika huomasi mutta etsi kuitenkin mahdollisimman kätevään paikkaan sijoittuvaa parkkia josta pääsisi nopeasti sisätiloihin vaikka sateenvarjokin lojui vänkärin paikalla. Lopulta sellainen löytyi, pojan silmiin osui myös yksi pihaan ajava cadillac jonka tuulilasin läpi näki naiskuskin, hymy nousi herran huulille tuon huomatessa että neito ajeli samaan suuntaan etsimään parkkipaikkaa. Tytön ilme oli kuitenkin sitä luokkaa että taskupaikat hirvitti, mutta Dante antoi asian olla, parkeeratessaan itse nopeasti kahden auton väliin. Tuo sammutti mersun ja nappasi laukkunsa ja sateenvarjon vänkärin paikalta, hän oli tullut ehkä hivenen liian ajoissa, mutta kerkesipä tehdä päivän läksyt ennen kuin hänen koulu aikansa varsinaisesti alkoi, eikä tuolla ollut siis nytkään kiirus sisälle. Poika nousi autosta, nappasi olkalaukun olalleen ja avasi sateenvarjon, jääden huvittuneena katsomaan kuinka epäonnekkaasti toinen peruutti takana olevan auton etupuskuriin. Jollakin ei tullut olemaan mukava yllätys koulun jälkeen, neito nousi autosta tilanteeseen sopiva ilme kasvoillaan eikä Dante voinut jättää tilaisuuttaan väliin.

"aijai.. onneksi en parkkeeraanut sun taakse" Poika hymähti viileä, rauhallinen ilme kasvoillaan pienoinen pilke silmäkulmassaan, sekin johtui lähinnä vain siitä että hän sattui puhumaan naiselle, jonka ulkonäössä ei tunnetusti tuntunut olevan mitään vikaa.
"kaunis cadillac.. on hivenen vinossa ? voinko olla herrasmiehenä jotenkin avuksi ?" tuo kysyi kohteliaasti harpattuaan muutaman auton ohi ihan tytön vierelle ja katseli kuinka toinen sateessa sähelsi lappua takana olevan auton omistajalle, kyllähän sitä vähän sääliksi kävi mutta poika ei antanut näkyä sen kasvoista.

"Sori. En osaa parkkeerata. Ota yhteyttä niin sovitaan korvauksista", muodostui paperille samalla kun Brandi kuuli vierestään puhetta. Voi ei, tämähän tästä vielä puuttui! Oliko joku todellakin nähnyt äskeisen esityksen? Tyttö tunsi kuinka kasvoille alkoi nousta pieni puna eikä hän kehdannut katsoa kuka onnekas oli paikalle päässyt todistamaan mahtavaa hetkeä. Tämä oli juuri tätä mahtavaa onneksikin haukuttua tuuria. Ja onnihan piili juuri siinä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Brandi päätti paukauttaa toiseen autoon kopiksi, joten tiesihän tyttö kuinka tällaisissa tilanteissa kuului menetellä. Isä saisi ainakin päivän naurut siitä, kun kuulisi kuinka tytölle oli tällä kertaa käynyt. Tai sitten vaihtoehtoisesti isä saattaisikin ruveta raivoamaan kun joutuisi jälleen maksamaan tuntemattoman tyypin auton korjauksen. Vaikka olihan Brandillakin jonkun verran omia säästöjä, jotta hän voisi osallistua maksupuuhiin. Ehkäpä oli kuitenkin parasta, että tulevaisuutta ei vielä ajateltaisi, sillä tästäkin tilanteesta oli selvittävä ensin.

"Joo, se on ihan kiva. Ja Joo, jätin sen tahallaan näin", Brandi vastaili äänestä päätellen miespuoliselle henkilölle selvästi kimpaantuneeseen sävyyn, "ja kyllä, voit auttaa."
Hän lukaisi vielä kerran lappunsa ja kirjoitti siihen oman nimensä sekä puhelinnumeronsa, sieppasi sateenvarjon ja ruskean takkinsa, jota ei ollut kiireessä kerinnyt kotona laittaa valkoisen paitansa päälle. Hän nousi autosta ja kehtasi vilkaista vasta nyt ensimmäisen kerran seuralaistaan. Samalla Brandi ehkäpä toivoi, että ei olisi sitä tehnyt, nimittäin tietenkin paikalle oli saapunut koripalloilija, Dante Ricci. Tyttö onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä ja loihtimaan kasvoilleen hymyn samalla kun avasi punaisen sateenvarjonsa.
"Varmaan huomasit, että toi auto ei oikeen suostu parkkeerautumaan. Avaimet on paikallaan, että anna mennä", hän puheli jo kepeämmin ja nyökkäsi autonsa suuntaan siirtyen pois urheilijan tieltä kohti takana olevaa autoa viedäkseen huolella kirjoitetun lappunsa sinne.

Päästyään sen kärsineemmän auton luokse, silmäili tyttö vielä siihen tulleita vaurioita. Paremminhan törmäyksen tuloksen näkisi vasta sitten kun cadillac olisi turvallisesti kahden muun auton välissä.

Toinen vältteli katsomasta Danteen, mikä hymyilytti poikaa, vaikka toisaalta toisella oli syynsäkin olla katsomatta. Tytön kasvoille nousi kevyt puna eikä tarkkasilmäinen urheilija poju voinut olla huomaamatta, viileä ilme muuttui huvittuneen lempeäksi hymyksi, miten nuo naiset sitten osasivatkaan olla tuollaisia.
"niinhän ne taitavat sanoa ettei naista rattiin kannata päästää" tuo myhäili sitten kuunneltuaan toisen vastaukset hänen kysymyksiinsä, hänen ei varsinaisena tarkoituksena ollut loukata, mitä nyt vähän heitti huulta tuskin toinen ottaisi nokkiinsa.
"et paljoa näytä autolla ajelevan" poika tuumasi toisen antaessa tälle luvan auttaa. Hän ei kuitenkaan tunkeutunut autoon ennen kuin toinen oli kunnolla saanut itsensä sieltä ylös ja nyökkäsi autoa kohden. Dante tavoitti toisen katseen ennen kuin siirtyi autoon korjailemaan toisen parkkivirheitä ja hymyili tuolle kannustavasti.
"kiitoksia, kyllä tää sultakin joskus sujuu kuin tanssi" tuo kannusti laittaessaan sateen varjonsa kiinni ja tunkien sen hetkeksi koululaukkuunsa astuessaan autoon, vieden penkkiä vähän taaemmaksi että saisi tungettua jalkansa auton sisään ja laittoi oven kiinni.

Kauan ei mennyt kun poika oli kääntänyt avainta virtalukossa, hän oli joutunut ensimmäiseksi peruuttamaan pois kokonaan parkista ja ajamaan sitten siihen uudestaan hyvin sievästi, huolehtien ettei auto ollut senttiäkään vinossa ennen kuin sammutti kauniin kevyesti hurisseen menopelin ja nappasi avaimet lukosta. Dante astui ulos ja avasi jälleen mustan sateenvarjonsa ja lattoi auton ovet huolellisesti kiinni ja lukkoon ennen kuin nakkasi avaimet takaisin tytölle.
"varmaan olisi kohteliasta esittäytyäkkin" tuo hymähti enemmän toiselle kuin itselle, sillä piti ihan itsestään selvyytenä että urheilijat tiedettiin koulussa nimeltä.
"Dante Ricci, kolmasluokkalainen koripalloilija" tuo vinkkasi silmää toiselle saapuessaan tämän vierelle ja odottaen sitten kuulevansa mikä hädästä pelastetun prinsessan nimi mahtoi olla.
"oletko varma että pääset tuolla ehjin nahoin koulun jälkeen takaisin kotiin, liikenne saattaa olla ruuhkaisempaa silloin ?" tuo hymisi sitten ja vilkaisi vielä kerran cadillacia, silmäillen sen peräpään vahinkoja ja todeten että pahemminkin olisi voinut mennä lommolle.

Sujuu kuin tanssi. Niin, vielä kun se tanssikin sujuisi niin mikäs siinä.
"Jaa, ehkä joskus", tyttö huudahti hieman ennen kuin auton ovi paukahti kiinni, mysteeriksi jäi kuuliko poika edes kommenttia.
Samapa tuo. Brandista ainakin tuntui siltä, ettei hän ikinä oppisi hallitsemaan autoa. Ei ainakaan samalla tavalla kuin urheilija, jolle auton parkkeeraus näytti olevan helppo nakki. Ja tämän jälkeen hän ei ainakaan ikinä oppisi, sillä hän tuskin ajoi enää milloinkaan. Tai ei ainakaan julkisesti ja hän välttäisi visusti myöhäisiä lähtöjä, jotta saisi helpon naisparkin. Mieluiten hän myös pysyisi kaukana ihmisistä, jotka saattoivat nähdä hänen ajamistaan. Niinhän hän oli nytkin melkein välttänyt yleisön, vaikka ehkä oli parempi, että juuri tällä kerralla olikin paikalle sattunut joku heppu. Brandi tyytyikin nyt sitten vain katselemaan sivusilmällä kun nuorukainen ajoi nätisti cadillacin sille tarkoitetulle paikalle, samalla kun taittoi oman viestinsä pari kertaa ja yritti asettaa sitä sillä tavalla uhriauton pyyhkimen alle, että se säilyisi jonkun verran sateelta. Toivottavasti tekstistä saisi selvää vielä silloin kun koulu päättyisi. Asetettuaan viestinsä ihan kohtuullisen näkyviin, heitti tyttö vielä takkinsa päälle.

Musta auto oli nyt paikallaan. Toisen työskentely oli näyttänyt vähän liiankin helpolta, mikä sai Brandin vain ärsyyntymään. Saipa tyttö sentään avaimet kiinni vasemmalla kädellään toisen ne hänelle heittäessä. Ja saman tien kyseltiin jo nimeä. Tosiaan, voisihan se olla ihan hyvien tapojen mukaista. Danten kertoessa omansa, kohotti tyttö hieman kulmiaan kuin kertoakseen, että juttu oli jo varsin pihvi ennestäänkin.
"Sori, oli vähän muuta mielessä. Brandi Darcy, eka luokka ja..." hän aloitti jo omaa litaniaansa ja kerkesi melkein kertoa oman kastinsa kunnes muutti mieltään, "...en osaa ajaa."
Lause päättyikin varsin typerästi, mikä ei ollut kuulunut Brandin suunnitelmiin millään tavalla. Varmasti poika oli asian huomannut itsekin. Sitten jouduttiinkin jo miettimään tulevaa, mikä sai tytön ähkäisemään. Tosiaan, millä konstilla hän saisi auton liikkeelle tuosta?
"Kai mun pitää odottaa, että suurin ruuhka on ohi. Ja varsinkin, että koko muu parkkipaikka on tyhjä", hän totesi virnistäen.
Nyt katse kiinnittyi hänen omaan autoonsa. Kun toisen auton omistaja sitten koulun päätyttyä saapuisi paikalle, ei varmaan olisi ihan vaikea tehtävä arvata, millä autolla oli sähelletty, sillä näkyi cadillacinkin perässä pieni lommo ja rikkinäiset valot. No, varmasti kenelle tahansa olisi voinut käydä näin.

Katse kääntyi nyt Danteen, jolle Brandi loi kiitollisen hymyn.
"Kiitti. Toivottavasti ei nyt ollut kovin paljon vaivaa tästä, etkä myöhästynyt kovin paljo tunnilta tai mitään..." hän totesi äänen hiljentyessä lopussa ja katseen siirtyessä omiin jalkoihin häpeissään, "tää on vähän noloa."
Huulilta karkasi kuitenkin naurahdus. Olihan se vähän koomistakin. Varmaan ei Dantekaan ollut kovin monesti päässyt parkkeeraamaan muiden autoja. Tai mistäpä sitä tiesi millaisen supersankarin pelastuksen kohteeksi Brandi oli päässyt.

Toinen nappasi avaimet sievästi kouraansa, toisesta olisi ajajan sijasta voinut tulla mainio koppari johonkin pesispeliin, mutta ei neitokainen näyttänyt sinnekään sopivan. Dante vilkaisi lappua jonka toinen oli taitellut pieneksi mytyksi tuulilasin alle ja poika huokaisi hiljaa.
"olisit päällystänyt vielä kontakti muovilla" tuo tuumasi jokseenkin huvittuneena, jos hän olisi itse ajanut jonkun auton lommoille, mitä ei todennäköisesti koskaan tullut tapahtumaan, hän olisi vain ajanut toiselle parkkipaikalle ja antanut asian olla. Eipähän olisi mennyt rahaa muiden ongelmiin. Toinen kohotti kulmiaan pojan esittäytyessä, fiksu tyttöhän tuo oli, tiesi urheilijat siinä missä muutkin ja Dante vilautti tuolle rivin pepsodent hampaitaan.
"eka luokka ja ei osaa ajaa" tuo toisti toisen esitelmän jälkeen, pojan mielessä kävi että toisella oli ollut ehkä jokin toisenlainen aikomus päättää kertomansa, mutta mikäs siinä.
"huomasin kyllä jo ettet osaa" tuo naurahti ja risti kädet rintakehälleen nostaen samalla laukkuaan parempaan asentoon ja vaihtaen sateenvarjon toiseen käteen. Siihen ropisi pisarat hivenen häiritsevästi, mutta nyt Dante ei kiinnittänyt huomiotaan säähän. Naisille puhuessaan tuo ajatteli aivan kaikkea muuta.

"pelkäät paljastaa klikkiäsi" tuo virnisti sitten jotenkin huvittuneesti tajutessaan minkä toinen oli kiertänyt esittäytyessään mutta poika antoi sitten asian olla, tyttö vastaisi jos olisi vastatakseen. Nyt hän alkoi spekuloida tulevaisuutta, kyllä toinen varmasti kotiin pääsi ja kun tuollaisella autolla ajeli niin isä tuskin turhan köyhä oli joten kyytikin voisi varmaan löytyä. Se ei kuitenkaan ollut Danten ongelmana, eikä häntä pahemmin se asia kiinnostanutkaan, toisella tuntui olevan jo hyviä suunnitelmia koulun jälkeiselle elämälle ja se oli hyvä. Kunhan toinen pääsisi perille aiheuttamatta kauheaa liikenne ruuhkaa tai vahinkoa itselleen. Dante hymyili yhä pienesti nyökätessään toiselle vastaukseksi.
"sulla on sitten selvät suunnitelmat" tuo tuumaili sivellessään uhriauton lommoja kevyesti sormillaan. Jäljet olivat pahemmat kuin cadillacissa mutta korvattavissa kyllä, sattuihan sitä.
"mulla ei itse asiassa ole vielä edes alkanut koulu" Dante nosti katseensa toiseen, ilmoittaen ilmeellään ettei toisen tarvinnut huolehtia Danten myöhästymisestä, jos pojalla olisi ollut kamala kiire tuskin tuo olisi jäänyt auttomaan neitokaista, tai sitten olis. Mies oli aina mies.

Toista huvitti tuon todetessa että se oli hivenen noloa, miten kukakin sen otti, toisesta varmaan oli ihan kamalaa mutta Dante tykkäsi olla esillä, häntä ei haitannut tippaakaan vaikka olikin joutunut avun antajaksi, tai päässyt.
"no.. en minäkään kovin usein muiden autoilla ajele, saati sitten parkkeeraa niitä heidän puolestaan joten, voin melkein aavistaa miten nololta sinusta tuntuu" tuo hymähti sitten ja vaihtoi painoaan toiselle jalalle, sade alkoi paiskata sateenvarjoa yhä vain kovemmin ja poika vilkaisi kohti koulun ovia.
"sinä taidat olla jo hivenen myöhässä ? vai ?" Dante kysyi vilkaistessaan vielä kerran Brandia ja lähtien sitten askeltamaan kohti sisätiloja kaivaen varulta vielä autonsa avaimet taskustaan ja varmistaen että omakin auto oli täysin lukossa.

Mahtoi sitten Dantekin olla tämän päivän jälkeen yhden kokemuksen rikkaampi, hieno homma. Ja onnenpekkahan poika oli vielä siinäkin asiassa, että tunnit alkaisivat vasta myöhemmin. Kun taas tytölle ei tätä onnea oltu myönnetty tälle päivälle.
"Sekin vielä", hän ähkäisi läimäistessään kätensä otsalle.
Olihan hän unohtanut kiirensäkin autoepisodin takia. Tuntiakaan tuskin olisi jäljellä enää korkeintaan kuin parikymmentä minuuttia. Mahtavaa. Päivä alkoi loistavasti. Ja varsin nolon päätöksen hänen aamunsa saisikin, kun hän ilmaantuisi tunnilla vasta ihan loppumetreillä. Ehkäpä lopputunti pitäisi vain yrittää skipata tyynen rauhallisesti. Tai sitten ei, sillä sotisihan se aika kirkkaasti Brandin moraalia vastaan. Tyttö lähtikin ensin urheilijan perään, kunnes hoksasi hänen laukkunsa olevan vielä autossa. Niinpä siis tapahtui täyskäännös ja suunta kohti cadillacia. Auton ovien avaaminen oli paljon helpompaa kuin itse ajaminen, joten nopeasti tyttö saikin kiskottua laukkunsa vänkärin puolelta. Auton ovet kiinni ja lukkoon ja nyt kaikki oli kunnossa, ainakin toivottavasti. Tietysti asiat olivat siinä määrin huonosti, että sadesäällä olivat tennarit pettäneet siinä mielin, että vettä oli tulvinut jo niiden sisäpuolelle. Ennen kuin matka jatkui kohti koulun kuivina odottavia sisätiloja, kääntyi katse vielä molempien autojen ruhjeisiin. Nähtyään enemmän vammautunen auton lommot, huokaisi tyttö syvään ja nyrpisti hieman nenäänsä. Eipä tässä auttanut vielä ruveta seurauksia murehtimaan, tulisivat sitten kun tulisivat.

Ennen kuin kilpailu kelloa vastaan alkaisi toden teolla, olisi Brandin vaihdettava muutama sana vielä Danten kanssa. Ihan vain senkin takia, että olisi varsin töykeää vain juosta pois paikalta ja pakko kai se olisi hieman turvata selustaansa. Niinpä hän otti nopeasti pojan kiinni ja ilman muita mukavia turinoita avasi jo suunsa.
"Kuule", hän aloitti ja veti sitten henkeä, "et varmaankaan aio kertoa tästä kenellekään? Eihän tää niin mielenkiintonen juttu ole ollenkaan, että edes pitäisi."
Ei sitä koskaan tiennyt millainen juorukello poikakin oli, eikä Brandi halunnut, että hänet tunnettaisiin pian San Diegon upeimpana ja vauhdikkaimpana rallikuskina. Vaikka samapa tuo mitä muut ajattelivat hänestä, mutta silti jotkut asiat olivat niin tarpeettomia, ettei kenenkään niistä tarvinnut tietää. Tottahan toki kohta kaikki kuulisivat silti, että hän oli jonkun auton telonut, sillä tietysti uhriauton omistaja kailottaisi kaikille kuka hänen autonsa oli pistänyt korjauskuntoon, sillä olihan Brandi jättänyt mukavan viestin pyyhkimen alle. Tai eihän sitä tiennyt kuka auton omistaja oli. Mahdollistahan saattoi nimittäin olla, että omistaja olikin joku tavis tai nörtti, joita nyt ei kukaan kuuntelisi. Mutta tosiaan, asiaahan oli turha vatvoa etukäteen. Tapahtui mitä tapahtui, kyllä Brandi sen kestäisi. Tuskin rallikuskin maine nyt niin hirveä olisi. Ja ainakin kaikki osaisivat varoa häntä liikenteessä tästä lähtien.


//Yhyhyy, sori tää varmaan hehkein rooli ikinä :')//

Dante vilkaisi olkansa yli kun tyttö katosi hetkeksi viereltä, niinpä niin. Toinen taisi olla jokin dementikko tai jotain. Urheilija hymyili hieman vinosti, eihän tarkoittanut sitä tietenkään mitenkään pahalla, mutta miten voi unohtaa laukkunsa tuolla lailla, ei hän koskaan tehnyt sellaisia pikkuvirheitä. Tuo antoi asian kuitenkin olla ja siirsi katseensa jälleen kohti koulun ovia. Hän tahtoi nyt vain sisälle lämpimään ja suojaan sateelta, vaikka tähän mennessä ei ollut kerennyt edes kunnolla kastua, hyvä niin. Tuo jatkoi matkaansa huolimatta siitä että neitokainen hänen takaan paukautteli vielä auton ovia kiinni, käveli urheilija kuitenkin sen verran hitaasti eteenpäin että hänen kiinni ottaminen ei ollut mahdotonta lyhyt jalkaiselta tytöltäkään.

Ei mennytkään kauan kun Brandi jo saapui hänen viereensä laukku heiluen käsipuolessa, Dante virnisti tuolle leveästi katsoessaan tuota ja avasi suunsa ivaillakseen hieman jotain sööttiä, mutta toinen kerkesi ensin ja koripalloilija hiljentyi kuuntelemaan toisen asiaa.
"tottakai, ensimmäisenä menen kehumaan ystävilleni miten sain auttaa kauniin neidon pulasta" Tuo heitti sarkastisesti ja kohautti olkiaan, mutta sitten hymyili toiselle jokseenkin huvittuneena ja pudisteli päätään.
"en tietenkään kerro" tuo sanoi ja veti olemattoman vetskarin suunsa edessä kiinni "ei sinun tarvitse pelätä, pysyttelen vaiti" tuo lupasi sitten ja katseli vielä hetken aikaa Brandia. Hölmöhän toinen oli, vaikka ihan oletettavissa, kermat olivat tunnettuja juoruilustaan mutta sekin oli Dantesta enemmän naisten hommia, hän ei niinkään välittänyt kertoa sellaisia asioita eteenpäin mitkä eivät varsinaisesti hänelle kuuluneet tai joku toinen pyysi olla eteenpäin kertomatta.
"sinulla taitaa olla hoppu, päästän sinut nolostumisen tuskasta" Dante naurahti vilkaistessaan kelloa ohimennen koulun seinältä ja siirsi lempeän katseensa sitten taas tyttöön kestohymyn roikkuessa yhä kasvsoillaan, harvoin hän antoi tyttöjen karata käsistään mutta toiselle todellakin taisi olla kiire, joten toinen saisi hänen puolestaan mennä jos tahtoi.

Varsin vitsikkään kommentin urheilija heittikin tytön puheisiin.
"Ahaha, olishan se pitänyt arvata, ettei sun suussas mikään pysy", hän heittikin nauraen takaisin vähintään yhtä sarkastisesti, "ja muista painottaa sitä sanaa kaunis."
Hän vakavoitui kuitenkin saman tien pojan luvatessa pitää tämän tiedon itsellään. Pojan olemus saikin Brandin vakuutettua jotenkin ihmeellisesti, että ainakaan ei hänen kautta asia lähtisi liikkeelle. Hyvä niin, löytyipähän vielä sellaisiakin tyyppejä, joita omat asiat kiinnostivat enemmän kuin toisten. Harmi vain, että juuri niitä heppuja sattui olemaan nykyään aika vähän.
"Kiitti", hän sanoikin sitten ja vilkaisi itsekin kelloa.
Tosiaan, kiire oli. Tuntiakaan ei kovasti enää jäljellä ollut, mutta mikäli Brandilla mahdollisuus oli, hän kyllä yrittäisi päästä paikalle. Tuskin hän lopputunnista enää kärryille pääsisi, mutta ainakin se teki hänestä opettajan silmissä tunnollisen, että hän saapuisi edes paikalle.

Tyttö vilkaisi nopeasti vielä poikaan ja sitten ulko-oville.
"On mulla. Hoppu", hän totesi hieman töksähtävästi.
Ja sitten vain pitäisi pistää menoksi. Hän kääntyi kuitenkin vielä hymyilevän urheilijan puoleen itsekin hymyillen varsin kiitollista hymyä.
"Ja kiitos oikeasti vielä. Oon sulle vissiin palveluksen velkaa, jos et ois tullu paikalle oisin ties missä kusessa noitten autojen kans", hän nauroi vielä.
Eihän tilanteelle nyt periaatteessa voinut kuin nauraa. Tyttö kohautti olkiaan ja lähti sitten hieman nopeampaa kohti ulko-ovia odottamatta sen kummemmin, mitä pojalla olisi vielä sanottavana.
"Törmäillään", hän huikkasi vielä olkansa yli kättään heilauttaen.
Ja kun tyttö oli kerinnyt ulko-oville, oli vauhti kiristynyt jo melkein puolijuoksuksi. Tämä päivä alkoi niin älyttömän hyvin.



||Se meni sitten. Kiitti kivasti pelistä, vaikka se vähän lyhyeks jäikin. : )||