I'm living for something now. It's hardcore honey.

[otsikko kusee x) Lumene & Monique~]

Russel Haughton irvisti oikein kunnolla, kun oli saapunut turvallisesti Belmontin huvipuistoon kielletyllä ajoneuvolla. Poliisit eivät olleet nähneet hänet, vaikka hän näki ja siten kaahasi kauas heistä aiheuttamatta silti mitään huomion herättävää tempausta. Nuorukainen oli mennyt oikotietä, sillä häntä ei voinut vähempää kiinnostaa ajaa valoissa.
Hän ajeli ilman kypärää, sillä oli antanut ainoan kypäränsä tytölle, jonka hän tapasi koulun pihalla ja tämä tytteliini oli Monique. Hän ei nähnyt mitään sen suurempaa kiinnostusta toisesta pahiksesta, sillä ymmärsi vain, että tyttö oli vain nussittavaksi. Russelilla oli sellainen tutina, ettei sellainen onnistuisi tänään, eikä varmaan koskaan muutenkaan, jos tyttö kieltäytyi. Tietenkään poikanen ei käytä naisia hyväkseen, mutta näki sellaisia tilaisuuksia enemmän kuin mitään muuta.

Tummahiuksinen pahis pysäytti motocrossipyörän sivummalle, sillä ei mielellään tahtonut saada poliisin kiinnostumaan pyörästään. Ennen kuin hän sammutti ajoneuvonsa, katsahti hän nopeasti huvipuiston suuntaan, ihmisiä siellä oli, vaikka oli vasta melko aikainen päivä. No, lomalaisia siellä kai oli enemmän kuin opiskelijoita tai ei sitä koskaan tiedä.
Russ siirsi päänsä sitten sivulle ja katsoi tyttöä sivusilmällä.
"Jos neiti nyt viitsisi hypätä pois", ivallisesti ja omaperäisen kohteliaasti Russ toivotti toisen huvipuistoon.
Russel painoi pyörän jalan maahan ja loikkasi itse pois ja suoristi jalkalihaksiaan, sillä melko isokokoisena hänen jalat eivät kestä kauan olla pyörän selässä.
"No oliko kivaa?" Russ kysyi irvistäen niin, että valkoiset hampaat loistivat.

//Nää, hyvä se on :''D

Mitäpä muuta Monique olisi voinut tehdä toisen kyydissä, kuin vain olla hiljaa ja katsella ohitse kiitäviä maisemia, pieni pelonpoikanen velloen sisällään, joka kiljaisi kauhuissaan poliisit nähdessään. Hänen onnekseen nämä eivät kuitenkaan nähneet heitä ja Russel oli varsin tilanteen tasalla, joten kurvasi vähin äänin pois poliisien lähettyviltä.
Siinä vaiheessa brunette päästikin pienen huokauksen. Hän oli jo ehtinyt pelkäämään pahinta. Ei rangaistus siinä niinkään paha olisi ollut vaan se, että hänen ÄITINSÄ tulisi muistuttamaan häntä siitä vielä seuraavat 20 vuotta, jos vielä enemmänkin. Isän saarnatkaan eivät olleet kauhean mukavaa kuultavaa, mutta niin kuin aina, sanat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja niin oli hyvä. Pääasiahan rangaistuksessa ja saarnassa oli, että hän itse ymmärtäisi tehneensä väärin, ja niinhän hän ymmärsikin. Ei nyt tällaiseen lähdettäisi jos ei uskallettaisi ottaa sitä riskiä, että jäätäisiin kiinni.

Miettipä hän tänään paljon. Kannattaisi varmaan useammin saada lähtöpassit luokasta niin saisi edes jollain tavalla itselleen aikaa muutenkin niin kiireisen elämän ohella.
Crossipyörä pysähtyi ja ajajana toiminut kundi kehotti ivallisella äänellään nousemaan häntä pois kyydistä.
"Joo, mä oonki tosi neiti ja kiitti kyydistä", naurahti Mona kuivasti ja nousi pois toisen kyydistä, jonka jälkeen siirtyi heti ottamaan kypärää pois päästään. Turhaan hän sitä nyt enää piti päässään.
"Jos ei oteta huomioon sitä, että mä en saanut ajaa niin joo, oli se kivaa", tyttö vastasi ojentaen kypärän toiselle pahikselle, "yllättävän kivaa."
Neiti hymyili sitten hurmaavasti toiselle ja käänsi huomionsa huvipuistoon, jossa näytti olevan harvinaisen paljon porukkaa ottaen huomioon, että koulupäivät eivät ole vielä lähelläkään päättymistään.

Russel kohotti toisen kulmakarvansa katsoessaan tyttöä. Pieni, kumma olo valloitti hänet, kun poikanen hetki laski katseensa Moniquen puoleen. Ei siinä, että Russ alkaisi sulamaan Monan edessä, ehei, mutta jokin toisessa kiehtoi. Tai sitten Russel oli vain ollut pitkään saamatta naista. Ehkä se oli niin, Russ päätteli ja antoi asian olla. Eikä hän edes välittänyt, jos Monique näki, miten hän katsoi tätä.

Russ nappasi kypärän ja kiinnitti sen huolellisesti pyöränsä kylkeen. Kokemus oli opettanut, että ihan missä hän oli, siellä oli myös kypärävarkaita, joten oli erittäin tärkeää kiinnittää kypärä mahdollisimman omalaatuisesti, ettei sen hihna olisi niin paljas. Niks naks, kypärän hihna pystyi leikkaamaan.

Poika huomasi tytön hurmaavan, ehkä hieman lämpimän hymyn. Niin monet muijat olivat tehneet. Yrittäneet sulattaa hänet hymyllä.
"Näytäs liian heikolta, jotta osaisit ajaa yhtä hyvin kuin mä", Russ tokasi pienen pieni virne kasvoillaan. Ei hän tiedä tarkoittiko loukata toista, mutta luuli virneen hyvittävän kaiken. Tai no, miten sen nyt ottaisi. Ei Russ osaa edes itseään lukea. "Tosiaan, mitä mä sulle selitän, kun tiedäs sen hyvin."

Kääntämättä enää katsettaan toisen puoleen, Russ nappasi Monan kädestä ja päättäväisesti johdatteli heidät portin luo. Hänen askeleet olivat joustavat, mutta miehekkäät, etenkin kun tuollainen kylmät silmät tarkkailivat maisemaa.
"Kui kauan siitä on, kun viimeksi olin täällä.." mutisi poika itselleen, että toiselleen ja kääntyi sitten katsomaan tyttöä, eikä enää sanonut mitään.

Kyllä, pahisneito huomasi hyvin, millä tavalla Russel häntä katseli, jolle neiti nosti kulmaansa ja mutristi suutaan.
Ahaa, tämän takia Russel oli siis suostunut ottamaan hänet mukaansa. Miksei kundeilla ollut muuta mielessä kuin seksi, seksi ja seksi? Oliko se noille olennoille niin helvetin vaikeaa tajuta, etteivät naiset olleet pelkkää panemista varten?
"Kultapieni, multa et tuu saamaan minkäänlaista seksiä", Monique sanoi kylmästi toiselle.
Häntä ei todellakaan tällä hetkellä hotsittanut mikään halaamista vaativampi toiminta. Aivan selvästi hänellä oli tänään "Ette saa millään Monaa lämpiämään" -päivä, joka alkoi olla hyvin yleinen suorastaan raastavien motocross-treenien jälkeen, puhumattakaan spinningistä.

Tummaverikkö tuhahti toisen tokaisulle ja virnisti sitten heti perään.
"Älä aliarvioi mua", sanottiin varoituksensana komistukselle hyvin tasaisella äänellä. Niin, Monaa jos ketä ei kannattanut arvioida. Jos häntä hotsittaisi hyökätä Russelin kimppuun, hän tekisi sen. Jos hän haluaisi murtaa toiselta nenän, sekin kävisi.
"Niin, kyllä mä tiiän että oon tiitiäinen suhun verrattuna", pahisneito joutui kuitenkin toteamaan toiselle. Ei hänellä läheskään noin paljon ollut lihasmassaa, varsinkaan näkyvää sellaista. Hän oli enemmän piilolihasta täynnä, joka oli totta puhuen hyödyllistä, sillä ei kukaan mulkvisti osannut olettaa, että tällainen nätti tyttö voisi selättä heidät helposti.

Monique ei sen erikoisemmin reagoinut siihen, kun toinen pahis otti kiinni hänen kädestään ja alkoi johdatella häntä huvipuiston porteille.
Mutta hetkinen... Kai Russelilla nyt oli rahaa maksaa heidän sisäänpääsynsä vai joutuisiko hän itse sen maksamaan? Nimittäin jos hän joutuisi maksamaan molemmat sisään, jäisi huvipuistossa käyminen siihen. Hänen luottokorttinsa ei ollut enää edes kunnolla hengissä ja tili näytti melkein nollaa, kun isoäiti ei ollut muistanut siirtää rahaa hänen tililleen ja vanhemmat kun olivat Egyptissä lomailemassa niin heiltäkään hän ei saisi rahaa vähään aikaan. Pitäisi tosiaankin soittaa isoäidille ja pyytää kiltisti, että tuo antaisi rahaa, jotta hän voisi käydä ostamassa itselleen ruokaa ja muuta mukavaa.
".... Mä olin viimeks viime kesänä, kun sukulaistyttö pakotti lähtemään mukaan. Ja sitä edellisenä vuonna, ja sitäkin edellisenä", kertoi pahis saatuaan toisen katseen itseensä, mutta ei itse luonut katsettaan tähän.
"Onko sulla varaa maksaa sisäänpääsymaksu?" neiti kysyi sitten ja nosti katseensa komistukseen vierellään joka piteli edelleen kiinni hänen kädestään.
Huh, ainakin oli vahva ote, jos ei muuten.

"En edes haluaisi", vastasi Russ kylmästi takaisin empimättä lainkaan. Hän ei ole mikään säälittävä jätkä, joka yrittäisi iskeä tyttöjä seksin takia, sillä tytöt sulavat hänen kanssaan, joten nuorukainen ei tee mitään, mikä johtaisi seksiin. Tytöthän itse sen tekevät.

Russel viristi pahismaisesti Moniquen sanoille. Poika ei osannut olla aliarvioimatta ketään seuralaisistaan, sillä hänen luonteeseen oli iän myötä kasvanut tuollainen ylimielisyys, joka ei hevillä kaatunut. Ei edes silloin, kun aseella uhkaillaan.
"Hyvä, että tiedät sen. Ei mulla olis aikaa sepittää sulle mitään siitä, että ettet pärjää mulle", Russ hymähti katsomatta Monaa. Vaikka hänen olemuksensa olikin melko rentoa, osasi hän varautua pieniinkiin hyökkäyksiin kuin viimeistä päivää. Kova elämä oli opettanut pojan kovaksi.

Mies katsahti pienellä sivusilmällä tyttöä. Toisella sentään oli sukulaisia, hänellä vain adoptioperhe täynnä paskiaisia, jotka eivät erota mitään, mitä heidän silmien eteen pistetään. Olivat muka rikkaita ja ostivat hienoja autoja ja joutuivat sitten maksamaan tuhansia erilaisia laskuja, joihin Russin näpit eivät olleet sotkeutuneet. Kotona hän eli aivan omaa elämää ja kävi vain joskus haukkaamassa ruokaa, jos sattui siis olemaan kotona.
"Onnentyttö", mutisi nuorukainen melko välinpitämättömästi.
Russel päästi tytöstä irti, kun tämä otti puheeksi sisäänpääsymaksusta. Olihan miehellä rahaa, mutta ei halunnut todellakaan tuhlata sitä mihinkään lippuihin. Hänellä oli omat jekkunsa päästä huomaamattomasti sisään.
"Kui tuhlaisin rahaa johonkin siihen, kun tiedän mistä saa ilmaispääsyn huvipuistoon", tokasi Russel, katsoi ympärilleen ja veti sitten Moniquen perässään, kun suunnisti poispäin portista. Hän käveli muina miehenä, kunnes vähän matkan päästä näki saman tutun aukon, josta oli monet kerrat mennyt läpi tuhlaamatta ainuttakaan kolikkoa sisäänpääsylippuihin. Aukko oli tarpeeksi iso, jotta Russelin kokoinen mies pääsisi läpi ja se oli tarpeeksi huomaamaton, jottei kukaan sitä näkisi pensaan takaa.
Nuorukainen siirsi varovasti oksat sivummalle ja kumartui aukon puoleen. Aukon toisella puolella oli puuseinä, joka kuului johonkin henkilökunnan tiloihin. Eli vaara kiinnijäämisestä oli todella suuri, mutta ei se näemmä Russia huolettanut, kun hän sulavasti pujahteli aukosta.
"Sori, en ole herrasmies", hän hymyili kylmää hymyään aidan toisella puolella.

Onnentyttö? Moniqueko? Ehei, hän oli kaikkea muuta kuin sitä. Hänen elämänsä pakettiin kuului raivostuttava, hienohelma kaksoissisko, satoja sukulaisia jotka utelivat koko ajan hänen yksityiselämästään, hyvin pihi ja muiden asioista kiinnostuva äiti. Mutta olihan hänellä myös ihana, ymmärtäväinen isä, mukava serkkupoika jonka kanssa hän tuli hyvinkin usein juttuun sukujuhlissa, sekä myös kiltti mummi joka auttoi häntä niin paljon kuin vain kykeni ja Mona itse halusi.
Mutta onnentytöstä ei kyllä voitu sanoa samaa. Niin, niin kauan kun Céline pyöri hänen nilkoissaan oli hän epäonnentyttö. Aamen.
Tummaverikkö nosti kulmaansa Russelin tokaisulle, joka viesti hyvin selkeästi sitä, että he menisivät kepulikonstein sisään huvipuistoon. No, ei se häntä haitannut, ainakaan ei mennyt rahaa hukkaan, mutta jälleen kerran olisi taas kiinnijäämis mahdollisuus olemassa..
Komistuksen annettiin johdattaa tyttö kauemmas porteista ja pian toiselle näytettiin, että aidassa oli reikä, josta molemmat mahtuisivat vallan mainiosti pujahtamaan sisään. Hommassa oli kuitenkin yksi pieni ongelma; se, että he jäisivät kiinni olisi erittäin suuri.

Ennen kuin Monique edes ehti harkita aukosta menoa, oli jo Russel pujahtanut aidan toiselle puolelle. Hienoa. Kerrassaan hienoa. Noh, syteen tai saveen.
"No sen huomaa..." pahis tokaisi kyllästyneellä äänellä ja pujahti aukosta sisään huvipuistoon.
"Mut ei se haittaa, herrasmiehet ei oo kauheen kiinnostavii ja usein aikamoisia paskiaisia", lisättiin vielä edelliseen lauseeseen kunhan katseen oli ensin annettu kiertää lähiympäristössä.
"Onko sulla jotain suunnitelmaa päästä huomaamattomasti tätä pidemälle?"
Nyt neito vihdoin ja viimein jaksoi katsoa toista vähän pidempään silmiin ja tarkastella niitä, niin kuin yleensä teki kaikille vähänkin kiinnostaville ihmisille.

Russelin kiinnijääminen oli aina vain pieni mahdollisuus, sillä poika kenties oli liian sulavaliikkeinen ja muutenkin katupoika, joka tiesi kaikki mutkat ennen poliiseja ja vartijoita. Joten tuollainen aukko huvipuistossa oli pikku juttu, sillä "kolmas kerta toteen sanoo" on jo mennyt ajat sitten, vaikkei taikauskoon nuorukainen todellakaan uskonut. Ehkä hän taisi olla liian itsevarma ja kävi mielessään jo sitä, ettei nyt ihan innoistuisi. Mutta katsoessaan taas tyttöä, jonka oli raahannut huvipuistoon, hän vähät välitti mistään.

Russ hymähti, hiljaa ja omalla reviirillään, Moniquen sanoille. Herrasmiehet totta tosiaan olivat sellaisia, kuten tyttönen itse kuvaili. Nuorukaisesta ei sellaista saisi vaikka pesemälläkään. Hän ei tiennyt, millaista oli rakastua palavasti ja olla näin kiltti ja mukava jollekulle. Herrasmiehenä ehkä joskus, joskus sitten, kun elämä alkaa maistumaan puulta ja vieressä on nainen, rakastavainen ja joka ymmärtäisi häntä. Ehkä aamiaiset sänkyyn kuuluisivat sitten tämän hulttion pojan joka päiväseen elämään.

Nuorukainen katsoi tyttöä takaisin, yhtä pitkäksi, mutta käänsi sitten katseen pois ihan kuin neitokainen olisi lävistänyt hänen sisällä olevan herkän kohdan. Tai edes päässyt herkkää pistettä lähemmäksi. Hän ei vastannut taaskaan Moniquelle heti, vaan lähti tarkkaavaisena astelemaan pois aukon läheltä ja vilkuili ohimeneviä nauravia ihmisiä.
"Kukaaen ei älyä, että tultiin täältä, joten ala tulla", komentelu ei järin ollut epäystävällinen, vaan hieman varoittava ja rohkaiseva. Hän kääntyi takaisin tytön puoleen ja itsekään tajuamatta, nappasi hän tästä kiinni ja feikki nauru ja hymy valtasivat nopeasti kylmän pojan kasvot.
"Ollaan kuin nuo muut lemmenpaskiaiset", kuiskasi poika ja piti tyttöä lähempänä itseään.

Idea oli paskin, mitä hän oli koskaan ajatellut.

Monique antoi toisen puheen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei häntä tarvinnut hoputtaa tekemään jotain, sillä hän kyllä tekisi sen silloin kuin huvittaisi, kukaan ei ikinä saisi hänestä täydellistä otetta ja tekisi hänestä oikeaa räsynukkea itselleen. Niin ei ikinä kävisi. Ei edes vahingossa.
Pienen hetken kuluttua pahis sitten käveli toisen viereen ja katseli ohitse käveleviä ihmisiä. Hyh, kaikki rakastavaisia. Ainakin melkein. Oliko tänään muka rakastavaisten päivä? Eikös ystävänpäivä ollut sitä varten jo kehitetty?

Kun Russel kuiskasi ehdotuksensa tummaverikön korvaan ja otti tämän lähemmäs itseään, työnsi neito pahiksen kauemmas itsestään. Ei nyt töykeästi, mutta hieman rajummin kuin hellävaraisesti.
"Voit kuule leikkiä sitä ihan ittes kanssa", sanottiin närkästyneesti ja otettiin sopivasti hajurakoa toiseen.
Ei käy, hän ei ikinä ryhtyisi moiseen! Aivan sama, vaikka toinen osapuoli halusi, hän ei siihen suostunut. Hän jos kuka ei halunnut vajota yhtä alas kuin muut ja esittää olevansa niin rakastunut ja kilpailla muiden kanssa, ketkä rakastivat toisiaan eniten.
Maailman naurettavin asia kilpailla!

Pehmo tai kovis, jompikumpi sen olla pitää, eikä siltä väliltä ja sen roolin mukaisesti oli myös käyttäydyttävä, oli tilanne mikä tahansa.

Nyrkkeilijä katsoi paheksuvasti tyttöä. Jo entiset kylmät silmät saivat uutta eloa ihan kuin pakkastuuli olisi käynyt niissä. Tyttö ei tainut ymmärtää, mitä hän oikein tarkoitti. Russelia ei silti noin vain työnnetä kauemmaksi. Poika katsoi tyttöä päästä varpaisiin ja tokasi ihmeen hymyillen:

"Haista vittu, huora, ole onnellinen että olen sun kanssas, kun vähän näyttää siltä, ettei kukaan tuollaista läskipersettä tahtoisi." Russel oli tullut takaisin lähemmäksi Moniqueta, mutta piti silti sitä tunnettua hajurakkoa. Hänen äänessään oli taas sitä vakavan sarkastista kaikkineen mausteineen ja näytti siltä, että hän pystyisi käyttämään tuota toista hyväkseen ihan miten tahansa.

"Ole nyt kiltisti tai saat katua sitä, että olen edes sulle näin kiltti", poika matalsi ääntään ja kääntyi katsomaan yhtä kojua. "Haluutsä jotain tuolta?"

Hän tahtoi olla tuolle tytölle kiltti, mutta jos toinen ei sitä kilteyttä ottaisi vastaan, pokkaisi hän jonkun muun tytön. Nuorukainen ei vain tahtonut olla kenenkään muun kanssa.

Siis... MITÄ?! Ai miten niin kukaan ei häntä haluaisi? Ja miten niin hänen perseensä oli läski?!
Kumpikaan noista väittämistä ei pitänyt paikkansa, sillä hänen persettään on kehuttu sen kiinteyden takia, kiitos monipuolisten harrastusten, ja se, ettei häntä muka kukaan haluaisi oli täyttä paskaa. Hän sai joka ilta houkuteltua komeita kundeja sänkyä kuluttamaan. Ja mistä hän sai kiittää sitä? Ulkonäöstään ja flirttailutaidoistaan.
Pahis puri raivokkaasti alahuultaan ja katsoi tulistunein silmin toista pahista.
"Kato vaan kuule omaa persettäs ja tuu vasta sitten aukomaan päätäs muille", antoi Monique takaisin Russelille katsoen tätä uhmakkaasti silmiin. Toinen alkoi nyt pyöriä niillä rajoilla, että kohta hänen pinnansa rasahtaisi rikki ja silloin olisi piru irti. Eikä häntä yhtään pelottanut kundin koko tai mikään muu, hän ottaisi haasteen vastaan jos olisi tarvetta.

"Hei, kukaan ei komentele mua eikä saa taipumaan omaan tahtoonsa, ei edes mun vanhemmat, joten sun on aivan turha yrittää päästä niskan päälle. Lyö jos haluut, mut se on jo ihan helvetin säälittävää lyödä naista, oli se sitten miten raivostuttava tahansa", pidettiin pieni saarna Russelille ja ignoorattiin kokonaan tuon esittämä kysymys.
Ihan näin varmuuden vuoksi tyttö alkoi varautua jo henkisesti siihen, että tilanne saattaisi kärjistyä pahiksen kanssa. Olihan se sääli, sillä hän ei halunnut nahistella toisen kanssa, mutta loukkauksia hän ei katsoisi sormiensa lävitse.

Russel naurahti. Hän tiesi kyllä vallan hyvin, että toisella oli timmi takapuoli, mutta tietenkin hän halusi altistaa tytön alleensa. Siksi hän naurahti Moniquella, sillä Russ oli yksi komeimmista koulussa, eikä hänen persessään ollut mitään vikaa. Monet tytöt tahtoivat todellakin puristella tätä ja nauttia miehen sänkytaidoista. Hän oli täyttä seksikyyttä ja sataprosenttisesti mies. Yhden tytön komentti ei riittänyt kaatamaan hänet maahan. Paskat tuo tyttö osasi tehdä mitään saadakseen pojan omatunto alas.


"Mitä vittua? En mä vittu sua lyö, en kuluta nyrkkiäni sun pärstääsi", Russel loi taas sellaisen katseen,että etsi jotain pahaa sanottavaa. "Ei kukaan sua halua nussia, sillä olet liian poikamainen."
Naurua lisää. Hän ei todellakaan lopettanut siihen. "Jos mun seurani ei tuollaiselle lehmälle kelpaa, häivy sitten, mutta mä tiedän, että haluat mua."

Hänen katseensa oli päättäväinen, eikä kadunnut lainkaan sanojaan. Russel uhkui miehekkyyttä siinä seisoessaan Moniquen edessä.

Nyt Monique puolestaan naurahti ivallisesti toisen kommentille. Mitä? Yrittikö tuo liian poikamanainen kommentti muka loukata häntä? Sehän oli pikemminkin kohteliaisuus, jonka tyttö oli jo tiennyt ties kuinka kauan. Kyllä, hän saattoi olla jätkämäinen luonteeltaan, ja jos toinen tarkoitti vartaloa niin kannattaisi mennä tutkituttamaan näkönsä, sillä silloin toinen vasta vääränlainen mies olisikin.

Kun tyttö kuuli sanan lehmä, kilahti hänellä totaalisesti. Pinna oli rikottu ja pahiksella kun se oli vielä niin kuuluisan lyhyt, että varokaa vain raivokasta Monaa.
"Ai että mä haluan sua?" neiti kysyi ivallisesti katsoen toista. Nyt kyllä alkoi jo riittää paskan puhuminen ja sitä jos mitä hän vihasi!
Oikea käsi puristettiin nyrkkiin koko käden lihasten jännittyessä, jotka alkoivat vasta nyt koreilla tytön sirossa käsivarressa ja kova, nopea lyönti kohdistui Russelin nenään samalla, kun toisella kädellä suojattiin omia kasvoja varmuudenvuoksi.
Hah! Nyrkkeilijäserkun oppitunneista oli tosiaankin ollut hyötyä ja paljon. Kiitokset siis hänelle.
"Ehkä unissas", lisäsi Monique ja perääntyi pari askelta taaemmas toisesta.

//Pieni hittaus, jos ei miellytä niin muokaan toki :''D

Russ kallisti päätään sivulle ja hymyili ivallisesti samalla, kun Monique nauroi hänelle. Ehkäpä tätä on haukuttu niin monta kertaa poikamaiseksi, että tyttö jo luuli olevansa poika. Hah, ihan sama nuorukaiselle.

Mies kyllä huomasi, että loput sanat osuivat ja upposivat tytön pääkopassa ja näin myös huomasi oman tilanteensa. Näytti pahasti siltä, että Mona oli harrastanut nyrkkeilyä joskus, mutta niin myös Russ, joka jo hyvissä ajoin kallisti kroppansa sivulle ja ohitti näin tytön iskun. Isku oli nopea ja suora, joka olisi rikkonut komean nuorukaisen kasvot. Mutta nyrkki meni kauas ohi ja ennen kuin Russ sai tasapainonsa takaisin jalkojen alle, hän nappasi veitsenterävästi tytön ranteesta kiinni (se käsi, mikä oli ilmassa) ja puristi siitä tiukasti.

"Ei, mun unissani ei ole tollasta tyttöä. On mun unet sentään yhden luokan arvoisia", Russ virnisti pirullisesti, eikä välittänyt katseista, jotka valtasivat hänen niskansa.

Omnom, sowy myös multa >3

Voi hiton hitto! Nyt vasta Monaa alkoikin kaduttaa kun hän oli hetkenmielijohteesta yrittänyt lyödä toiselta nenän paskaksi ja Russel oli väistänyt iskun ja ottanut vielä kiinni hänen ranteestaan. Tänään ei tosiaankaan ollut hänen päivänsä..
Pahis mutristi suutaan ja yritti riuhtaista kättään toisen pahiksen otteesta, mutta turhaan, kundilla kun oli kova ote.
"Päästä. Irti." tyttö sanoi käskevällä äänellä Russelille ja katsoi tätä jäätävästi silmiin.
Ei siinä muuten mitään, mutta toinen puristi ehkä hieman liian kovaa hänen kättään ja se jos mikä vihlaisi inhottavasti. Tummaverikkö yritti uudestaan riuhtaista, mutta päätyi samaan lopputulokseen kuin ensimmäisellä kerralla; hän ei saisi kättään vapaaksi ennen kuin Russel niin halusi. Lisäksi äkkiliike tuntui vai pahentavan käden särkyä.

"No se onkin hyvä, koska ethän sä nää unia kuin vaan itestäs!" sähisi Monique ja huomasi vasta nyt heidän herättäneen muiden ihmisten huomion.
Voi jes... Tilanne pitäisi nopeasti saada takaisin sellaiseksi kuin se vähän aikaa sitten oli tai kohta he olisivat vielä pahemmassa liemessä. Ei se nyt haittaisi jos Russel olisi liemessä, kunhan vain hän itse pääsisi livistämään kuin koira veräjästä.
Hetken aikaa punnittuaan, päätti pahistyttö rauhoittaa itsensä, sillä totesi, että oli typerää jatkaa nahistelua. Hän voisi toimia sinä järkevänä osapuolena ja näyttää esimerkkiä, että näin se homma hoidettiin aikuisten tavoin.
"Okei, voisitko päästää irti?" kysyttiin ystävällisemmin, "Ei sillä että se mua kauheesti häiritsis, mutta mun käteen ihan oikeesti sattuu."

//Hahaa, hyvä me xD

Huvittaa oli, kun tyttö yritti katsoa häntä kylmästi. Vaikka miten Monique yritti repeistä itsensä irti, Russel piti vahvan otteen ranteesta, eikä tosiaankaan tahtonut päästää tätä irti. Jos Mona oli joskus nyrkkeillyt, nauroi Russ sillekin, miten tämä ei osannut käsitellä liikkeittään. Poika oli oppinut melkein kaikki nyrkkeilyn salat ja voisi ihan hyvin katkaista toisen ranteen, jos vain haluaisi. Mutta hän ei tehnyt sitä, sillä ihmiset alkoivat tuijottaa heitä. Poika kävi tytön kimppuun, saattoi Russ niin kuulla kaukaa, mutta ei välittänyt.

"Enpä näe itsestänikään.." hymyili nuorukainen suloisesti. Hän tuijotti yhtä kylmästi tyttöä ja kun tämä halusi päästää vapaaksi, Russ riuhtasi Monan käden kauemmaksi itsestään.
"Tahdot kai nyt häipyä paikalta?"

Säälittävän lyhyt, sowy, kiirus

"Ohhoh! Jo oli yllätys!" olisi tytön vielä tehnyt mieli möläyttää, mutta malttoi mielensä ja yritti olla haastamatta enempää riitaa. Ainakin muiden nähden.
"Hei! Älä riuhdo enempää...!" parkaisi pahis tuntiessaan ärhäkän vihlaisun kädessään, jonka seurauksena kättä alkoi tykyttää niin helkkaristi.
"No totta helvetissä haluan."

Niinpä niin. Heti kun Monique pääsisi omaan rauhaansa, ottaisi hän esiin puhelimensa ja soittaisi serkkupoikansa isoveljelle, jonka pakottaisi opettamaan hänelle enemmän nyrkkeilystä, sillä nyt jos mitä hän halusi niin antaa kunnon selkäsaunan Russelille. Sellaisen, jota toinen ei tulisi koskaan ikinä unohtamaan.
Odottakaahan vain! Hän aloittaa vaikka itsenä näännyttämisen kuntoilulla jos tarvetta.
Ja mitä tämä kertookaan Moniquesta? Sitä, että hänen ylpeytensä oli saanut kovan kolauksen.

//Nää, ei se pituus oo se tärkein :'D

Russel nosti hieman päätään ollakseen kovempi. Hän ei ymmärtänyt tuota tyttöä. Mitäs meni kauemmaksi tuosta komeasta kollista ja sitten alkoi vittuilemaan. Russ oli oma itsensä, mutta mielellään vaihtaisi luonnettaan, jos saisi toisen mahdollisuuten tuon neitokaisen kanssa. Eipä tyttönen näyttänyt silti olevan sellaisen, joka kestäisi häntä omana itsenään, sillä nuorukaisen oli vaikeaa vaihtaa toinen asenne noin vain.

"No, aiotko lähteä? Vai haluatko sopia riita ja jatkaa tätä päivää täällä kanssani?" Russin ääni vaihtui asteen lämpimäksi. Ehkä hitunen hymykin kohosi huulille, mutta ei poika uskaltanut hymyillä, sillä ei tiennyt millaisen kuvan toinen siitä saisi. Eikä häntä huvittanut hymyillä kuin mikäkin ilopilleri kaiken tämän jälkeen. Hän kääntyi katsomaan ympärilleen ja jatkoi puhumista paljon hiljemmin:

"En mielelläni haluaisi olla yksin."

Russelin äkillisen mielialanvaihdoksen johdosta Moniquen pasmat menivät täysin sekaisin. Ensin tuo raivostuttaa hänet kuoliaaksi ja sitten yhtäkkiä yrittääkin olla niin mukavaa. Yrittikö Russel sovitella heidän pientä riitaansa?
Ja toinen ei halunnut olla yksin. Okei, nyt alkoi jo mennä oudoksi..
"Sähän sanoit, etten mä kelpaa kenellekään läskin perseeni kanssa", pahistyttö muistutti toista suun mutristuksen kera, "joten siitä jo osaa päätellä tyhmäkin, että en kelpaa sulle seuraks."

Olihan se outoa, mutta Monique tunsi ihan pikkuriikkistä sääliä toista kohtaan. Jos nyt ajateltiin asioita perinpohjin, niin Russelin käytöksestä pystyi päätelemään, että naisten kanssa oleminen ei tuntunut olevan toiselle kauhean mieleistä puuhaa. Mutta miksi sitten edes vaivautui harrastamaan sitä?
".... Vihaatko sä naisia..?"

Russ tiesi hyvin, että Mona ihmetteli hänen äkkinäistä mielialan vaihtelua. Mutta pojan oli pakko tehdä se, jottei tyttö lähtisi pois nyt kun he viimein pääsivät huvipuistoon. Jos vähän yrittämällä voisi saada kauniinkin lopputuloksen. Kenties. Russel katsoi edelleen Moniqueta tuimasti, mutta kutristi kulmiaan hyväntahtoisesti.
"Pojat tykkäävät tuollaisesta kiinteästä pepusta", Russ hymähti jotenkin oudosti. Hän ei ollut hymähtänyt kenellekään mukavasti, joten se mitä hän tytölle antoi, oli pakotettua hymyilyn ja äänähdyksen sekoitus. Eli hymähdys. Itse asiassa tytöllä oli sievä perse, vaikkei poika ollut katsonutkaan sitä tarpeeksi tarkkaan, sillä Mona oli kulkenut melkein aina hänen vierellään tai takana.

Moniquen kysymys kylmensi Russelin mielen. Oli totta, ettei hän pärjännyt naisten kanssa. Ei hän tiennyt mistä se johtui, joten hänen ei tarvinnut selitellä sitä toiselle, kun ei kysymyksen laatija sitä edes kysynyt, vaan vihaako hän naisia.

"En", tuhahti nuorukainen ja tunsi olonsa epämukavaksi siinä seisoskellessa. "Vaan olen oma itseni. Joten jos et pidä, hyvästi."

"Ja nytkö sun mieles muuttuki yhtäkkiä?" Mona kysyi pientä huvittuneisuutta äänessään. Voi että kun toisen sanomiset olivat niin ristiriidassa toistensa kanssa, ettei Russel itsekään tainnut pysyä niiden perässä.
Tytön kysymys naisista synkisti oudon paljon toista pahista, joten hän päätti jättää aiheen siihen. Ainakaan toinen ei vihannut naisia, joten siinä täytyi olla jotain muuta. Mutta sehän ei ollut hänen tapaistaan alkaa nuuskia toisten asioita, jotka eivät hänelle kuuluneet, eli asia oli loppuunkäsitelty hänen osaltaan.
"No, itse sä pyysit mua mukaan, joten kaipa mä nyt jään roikkumaan sun perässäs", sanottiin pahikselle ihan minimaalisen pienen hymyn kumpuillessa huulille.

"Mutta ensin mun pitää soittaa äidille kun se on varmasti yrittäny soittaa mulle", tyttö kertoi ja kaivoi puhelimen taskustaan, jonka läpän heilautti ylös. Näytössä lukikin, että äiti oli ties kuinka monta kertaa yrittänyt soittaa ja jopa jättänyt vastaajaan pari viestiä. Huuuuh, hän ei kyllä uskalla edes kuunnella niitä, mielummin ottaa saarnat suoraan vastaan.
"Se on varmasti ihan raivona siitä, et lensin ulos luokasta taas kerran. Rakas kaksoissisko kun tykkää olla kantelija sille", puhelinnumero etsittiin muistista ja puhelin laitettiin korvalle.
"Olá mãe!" aloitti Monique puhelunsa portugalilla äitinsä kanssa, hän kun oli syntyperältään brasilialainen ja sen vuoksi kotona puhuttiinkin portugalia. Neito käänsi selkänsä Russelille ja otti mukisematta vastaan äitinsä kovan saarnan, jonka yhteydessä hän väitti jotain vastaan äänensävystä päätellen ja syyllisti Célineä.

Miehen katse kertoi kaiken. Pitäisi nyt tuo tytönhupakko suunsa kiinni ja olisi nuorukaisen mieliksi. Mitä naisia oikein vaivasi, kun piti kysellä ja saada sellaisia täydellisiä vastauksia? Nämä naisasiat eivät olleet Russin parhaita puolia.
"Mun ajatukset on sulle liian monimutkaisia", Russ toteutti unelmansa ja kertoi miehekkäänä miehenä, miten asiat olivat miesten ja naisten välillä.

Russel pysytteli hiljaa, eikä enää viitsinyt vastata Moniquen vastaukselle. Jääköön sitten, oikeasti siis hyvä juttu. Jos tyttö siis haluaisi saada jotain selvää tästä nuorukaisesta. Nääh.. Russel seurasi tytön puuhia, kun tämä väitti mamansa olevan raivoissaan. Russ hymyili itsekseen kylmästi. Onneksi hänellä ei ollut kukaan, joka raivostuisi pojan tekemisistä. Tytön käännätessään selkänsä hänen puoleen, Russ meni erään penkin luo, jossa oli jo pari turistia toisessa päässä. Russel ei luonut turisteille katsetta, mutta osasi arvata, että nämä olivat japanilaisia. Niitä nyt kun löytyy joka puolelta.

Jonkin aikaa Monique saikin puhella äitinsä kanssa, jotta tämä suostuisi jättämään hänet vihdoin ja viimein rauhaan. Hän, eikä kukaan muukaan ollut halunnut, että äiti vahti ja varjosti häntä kuin hän olisi jokin pikkulapsi, mitä hän ei enää todellakaan ollut. Pahis asui yksin ja oli saanut elämänsä järjestykseen, aivan kuten isä oli toivonut. Toisin kuin hänen kaksoissiskonsa, joka oli piruuttaan kannellut äidille, että pikkusisko oli lentänyt ulos luokasta ja niin edespäin.
Näin pitkä puhelu alkoi kuitenkin tuntua hyvin epäkohteliaalta, sillä ei hän ollut yksin tänne tullut. Ja Russel ilmiselvästi odotti, että hän lopettaisi puhelun, joten eiköhän olisi jo aikaa keksiä hyvä tekosyy äidille, jotta saarna jäisi lyhyeen?

Neito selitti lempeästi tällä kertaa ranskankielellä äidilleen, että hänellä oli tällä hetkellä menoa ja että joutuisi nyt lopettamaan. Ennen kuin äiti ehtikään sanoa enempää, sulki Monique jo puhelimen ja laittoi sen takkinsa taskuun.
Pieni huokaisu karkasi tytön huulilta ja hän pörrötti hiuksiaan.
"Sori, äiti on aika... Noh, raivostuttava kyylä", Monique selitti toiselle pahikselle käveltyään tämän luokse ja hymyili hieman pahoittelevasti.

Mies huokasi hiljaa. Miten ihmeessä hän saisi tuon kaunokaisen päällensä? Russel nojasi paremmin kovaan penkkiin ja levitti molemmat kädet penkin selkänojaan. Hän hukutti ajatuksensa ihmisten, laitteiden hälinään, sillä jos hän savuna ajattelisi, ei siitä loppujen lopuksi tulisi mitään. Monique oli varmasti klikitetty pahiksiin ja näin Russelin oli vaikeampi saada mitä tahtoi.
Nuorukainen huokasi uudestaan raskaammin

Nuori mies ei kuullut paljon mitään, mitä tyttönen puhui puhelimeen, sillä tämä oli hieman liian kaukana. Eipä se paljon Russin päivää kaatanut. Pahis nosti hitaasti katseensa maasta kohti neitokaista ja katsoi pitkään ennen kuin vastasi silmät tuikkien:
"Eipä ihme, kun sillä on tollane tytär. Mutta mitä sä haluas tehdä? Istu nyt ekaks viereen."

Hän ei antanut tilaa toiselle, sillä siinä oli tarpeeksi tilaa. Japanilaiset toisessa päässä seurasivat hieman sivulla Russelin kylmää katsetta ja tämän olemusta. Etenkin myös tuo kaunis tyttönen veti heidät puoleensa, mutta edelleenkin poika käyttäytyi kuin ei huomaisi heitä.

Bruneten pieni, pahoitteleva hymy katosi kasvoilta ja tilalle tuli epäuskoinen ilme.
"Niin millanen tytär..?" neito kysyi epäileväisesti, sillä ei oikein saanut selvää, oliko toisen sanomiset jälleen kerran vittuilua vai olivatko ne aivan jotain muuta.
Miksei miehistä saanut koskaan selvää?

Monique päätti kerrankin olla toiselle mieliksi ja niinpä istahti tämän viereen penkille, pitäen jälleen kerran sen turvallisen puolen metrin hajuraon, hän vain oli niin tottunut siihen. Se tuntui hyvältä, turvalliselta, sillä selvinpäin hän ei sitä tulisi rikkomaan, ei vaikka käskettäisi. Mutta niin kuin on jo huomattu, käskeminen ei edesauta Monan tottelemiskyvyn parantumista.
"... Jos ihan rehellisesti sanon niin mä olisin paljon mielummin yökerhossa ku täällä.." todettiin tasaisella äänensävyllä ja vilkaistiin vieressä istuvaa Russelia.
Nyt jos milloin hänen tekikään mieli lähteä yökerhoon vetämään alkoholia nassuun ja aamulla herätä jonkun täysin tuntemattoman kundin vierestä. Viha, joka hänen sisällään oli herätetty, jatkoi mylläämistään niin kauan kunnes hän saisi purettua sen johonkin, oli se sitten juhlimista tai aivan muuta.

"Ei siinä, et seurassa olis jotain vikaa, mä vaan... Noh, haluisin purkaa pienen kiukun johonkin."

Russel toksautti päätään sivulle. Pitikö hänen oikeasti kertoa millaisen kuvan toinen itsestään tyttärenään antoi? Se oli vain ohimenevä kommentti, tokaisu, johon ei pitäisi jäädä kiinni. Ja nyt sitten Mona päätti ottaa siitä selvää, josta Russel ei ollut niinkään yllättänyt.
"No tollane.. pahis, joka mielellään heiluttelee persettään toisten edessä", poksautti Russ hymähtäen kankeasti.

Miehen itseriittoiset silmät katsoivat koko ajan tyttöä, kun tämä päätti istuutua puolen metrin päähän. Russel siirtyi lähemmäksi Monaa. Ihan vain sen takia, sillä oli tottunut siihen. Mitä lähempänä sen parempi, eikä hän mitään yrittänyt tehdä. Ei iskuyrityksiä, jotka oli tuomittu epäonnistumaan, kun kyseessä oli pahistyttö.
"Nussimassa miehiä? Eipä tullut yllätyksenä", tuhahti nuorukainen ja nojasi eteenpäin. Russelin valpas katse lukittui maahan, mutta siirsi hitaasti itsensä takaisin Moniquehen.

"Pura se kiukku muhun."



sori, nyt laatu kusee