vanhoja lapsia

Aika oli kulunut nopeasti ja matka oli tuntunut hyvin lyhyeltä koululta ostoskeskukselle. Pokémon- kysymyksen jälkeen Ionakin oli ollut hiljaa ja tyytynyt kävelemiseen. Nyt tuo sitten käveli Oscar perässään kohti peliosastoa. Pian hyllyt täyttivät erilaiset pelikonsolit ja pelit. Oli Simssiä ja ammuntapelejä, jotain opettavaisia ”Nallekarhun seikkailuja” ja muuta. Mutta friikin katse etsi kokeilupistettä. Pian sellainen löytyikin. Kokeilupisteellä, oli jo joku kahdeksanvuotias kakara pelaamassa mutta kyllä mokoma häipyisi. Ivy varmisti kävellessään, että tuossa olisi se uusin pokémonpeli ja sitten käveli aivan lähelle. Poika katsoi hitaasti sivulleen ja ilmiselvästi säikähti tummaa ilmestystä, peruuttaen nopeasti pois.

”Pelikone on meidän.”, tuo totesi Oscarille ja siirtyi toiselle ohjaimelle, painaen pokémonpelin alkuun. Halusiko otella vai keräillä? Kehittyä vai vain taistella? Kai rastapää antaisi Oscarin valita.

# todella pitkä alotus, mutta Oscar & Chaos tänne näin.

Oscar seuraili kylmän harmaalla katseellaan, kuinka hänen seuralaisensa karkotti pikkupojan pelikoneen luota. Friikkigootti poju valloitti itselleen toisen ohjaimista.
"Joo", Oscar tyytyi murahtamaan tytölle vastaukseksi. Hän oli aina hieman harvasanainen otus. Ei oikeastaan edes osannut jutella ihmisten kanssa. Koirille hän puhui, kaukkikset olivat hänen laumaansa, tietenkään unohtamatta sitä, että Oscar oli Maxille ja Morizille laumanjohtaja. Ja koirat tiesivät sen tarpeeksi hyvin, jotteivat isotelleen friikille.

Katsahtaen ensin Ionaan, joka ei näyttänyt säätävän asetuksia, Oscar otti oikeuden säätää ne itse. Hän sääti asetukset niin, että he saisivat kuljeskella aika vapaasti, kerätä välillä lisää pokémoneja ja ottaa taistelu haasteita vastaan. Melko vapaamuotoinen peli, siis. Jotenkin kliseesti ensimmäiseksi pokémoniksi oli valittavissa bulbasaur, charmander ja squirtle. Oscar nappasi itselleen tietenkin tulityypin, se oli kuitenkin noista eniten se hänen tyyppisensä.
Hahmolleen hän muokkasi rääkyvän pinkit hiukset, keltaiset kissansilmät ja järkyttävät, räikeät kledjut. Sen ulkomuoto sai Oscarin virnuilemaan hetken friikisti. Ties mitä ajatteli.

Iona veti suutaan tiukkaan mutruun, nähdessään Oscarin valitsevan tulityypin. Iona rakasti tulta! Ja nyt tuolle oli vain jäänyt Bulbasaur ja Squirtle. Tympeä ilme naamallaan tyttö valitsi Bulbasaurin, samalla mielessään päättäen että heti löytäessään tulityypin pokémonin tuo vaihtaisi sen pääpokémonikseen. Ai niin, ensinhän se pitäisi tietysti napata. Rastapään ukkeli sai mustat rastat, hillityt tummat vaatteet ja lantiolle roikkumaan räikeän pinkki poképallovyö. Saisi kelvata. Tyttö vilkaisi Oscaria ja klikkasi jotakin nappia, pelin alkaessa. Suurehko ruutu oli jaettu kahteen eri lokeroon, joten molemmat voisivat pelata omaa ”seikkailuaan” ainakin aluksi. Ruudussa luki, että ennen varsinaista aloittamista pitäisi kerätä kolme pokémonia.

Io alkoi liikutella ukkoaan ja seikkaili metsässä, ohitellen useitakin pokémoneja. Välillä tuo taisteli, muttei ottanut talteen tainnuttamiaan pokémoneja. Ruohotyyppiä, vesityyppiä, ötökkää.. Miksei tulta? Tyttö veti syvään henkeä ja päätti poiketa hahmollaan lähellä olevan, suhteellisen aktiivisen tulivuoren luona – siellä ainakin löytyisi tulityypin pokémoneja. Muutaman kivipokémonin jälkeen, törmäsi Iona ukkoineen Vulpixiin. Suloisen näköinen kettu oli tulityyppiä, joten lyhyen ottelun jälkeen rastapää ohjasi ukkonsa nappaamaan otuksen palloon. Ja näin ensimmäinen pokémon oli napattu. Toiseksi pokémoniksi tuli hevosmainen, liekehtivä Ponyta ja kolmas oli Houndour. Koiramainen otus oli dark-tyypin ja fire-tyypin yhdistelmä, joten se kelpasi friikille.

Kerättyään kolmikkonsa tyttö jäi odottamaan, että Oscar olisi kerännyt oman kolmen pokémonin arsenaalinsa. Tai siis pokémonejahan oli neljä, jos aloitus pokémonit laskettiin mukaan. Iona vaihtoi odotellessaan pääpokémoniksi sen liekehtivän ponin – Ponytan.

Oscar onnistui jollain omituisella tavalla uppoutumaan täysin peliinsa. Poika tuijotteli ruutuun silmä tarkkana ja paineli tottunein kädenliikkein nappuloita milloin mitäkin niistä tarviten.
Hän tajusi tuskin ollenkaan mitä Iona teki, mutta ei se ollut Oscarille niinkään outoa. Poika oli elänyt omissa maailmoissaan, tai pokémon maailmassa, jo niin pitkään että tuntui luonnolliselta uppoutua siihen ja unohtaa muu.

Kolme pokémonia ei ollut friikkigootti pojulle lainkaan ongelma, koska hän olisi unissaankin osannut sanoa mistä löytäisi haluamansa lajien edustajat. Omituiseksi muokattu ukkeli matkusteli näytöllä ja nappasi itselleen ensin sandshrewin, jonka jälkeen poika lpaikansi virnuillen aggressiivisen oloisen mankeyn ja viimeisenä hän onnistui jotenkuten saamaan haltuunsa myös vaikeasti tavoiteltavan abran. Hyödytön otus kun sattui onnistumaan miltei aina karkuun teleportaamalla.

Oscarin pääpokémoniksi päätyi mankey. Friikki itse pörrötti hiuksiaan samalla saapien päänahkaansa. Hän oli jo melko varma, että hänessä todellakin oli kirppuja tai täitä.

"Kaljuuntuuko täishamppoosta?", poika kysäisi ohi mennen mitään sanomattomalla äänellä, ja iski apinoineen jonkun viattoman ruohotyyppisen pokémonin kimppuun. Oscar olisi kyllä osannut sanoa nimen jokaisella näytöllä pomppivalle pokémonille, useimmille myös iskut ja monennko tuotantokauden monnenessakin jaksossa ne esiintyvät ensimmäistä kertaa.

Oscarin kysymys sai Ionan keskittymisen häiriintymään siinä määrin, että tuo hävisi ottelun jotakin villipokémonia vastaan. Tyttö mutristi huuliaan harmistuneesti, mutta käänsi katseensa friikkipoikaan.
”Ei kai. Paitsi jos käyttää sitä mikä on tarkoitettu koirille tai eläimille.”, tuo totesi ja kohotti olkiaan, siirtäen katseen ruutuun. Ivyn oli pakko mainita eläinshamppoon vaara, koska poika vaikutti melko koiramaiselta.. Tuo siirsi kuitenkin katseensa ruutuun ja jatkoi pelaamista. Hiljaisuus vallitsi taas, ellei mukaan luettu pelistä kuuluvia ääniä, nappien hakkausta ja Ionan murinaa, ärinää ja harvasanaista kiroilua. Tuo oli aina ollut huono häviäjä.

Friikkityttö siirsi katseensa taas Oscariin ja napautti oman pelinsä tauolle hetkeksi aikaa. Tuo tuntui tylsistyvänsä – ehkä rastapää oli liian aikuistunut tällaisten pelien pelaamiseen, mutta poika näytti ainakin viihtyvän.

"Hyvä, kai", Oscar murahti kiinnittäen sitten keskittymiskykynsä ja huomionsa täysin peliin. Oscar oli kieltämättä hyvä, mutta kokemusta näistä pojalta kyllä löytyikin. Paljon oli aivan liian minimaalinen ilmaus.
Se, että Iona lopetti pelaamisensa hetkeksi ei kiinnittänyt Oscarin huomiota lainkaan. Tuo tuskin edes rekisteröi sitä, koska pelasi itse.
Harmillista kyllä kone sammui kesken taistelun, mankey oli juuri saanut tason lisää.
Oscar murahti, kyllä poitsu osasi päätellä, että pikkupoika oli kertonut valtauksesta äidilleen, joka taas eteenpäin. Oliko näissä sitten joku ikärajakin? Potkaistuaan pelikonetta Oscar käänsi katseensa Ionaan.

"Kuoli", poika ilmoitti, harmaissa silmissä välähti jotain määrittelemätöntä. "Mitäs sitten?" Oli todella epänormaalia, että oscar sitä muilta kyseli. Hän oli kuitenkin jo mieltänyt Ionan itseän korkeammalle asemalle laumassa.

Iona tuijotti jopa hieman tyytyväisenäkin simahtavaa konetta, mutta muutti ilmeensä perustasolle Oscarin kääntyessä tuon puoleen. Kysymys sai tuon kohottamaan pienoisesti kulmiaan. Hmm.
”Tiedätkö ne kouluntanssiaiset?”, rastapää sanoi yllättäen ja veti puheenaiheen suoraan päästään. Tuo itse tiesi niistä aika paljonkin ja oli ehkä menossa, mutta jotain puuttui silti.
”Menetkö sinne jonkun kanssa? Itse en. Limubileet täynnä tyhjäpäisiä klooneja.”, tyttö kysyi kuin ohi mennen, pitäen äänessään välinpitämätöntä sävyä. Ei tuo nyt sentään suoraan voinut alkaa kyselemään jotain jollain tapaa epäilyttävää.

”Mutt.. tää paikka on tylsä. Mennään ulos.”, Ivy sanoi hieman käskevästi ja lähti kulkemaan kohti ulko-ovia. Tietysti tuo odotti Oscarin seuraavan. Oscarhan oli seurannut tänne saakka niin kiltisti, joten miksi tuo ei jatkaisi sitä? Tosin jos poika ei seuraisi, niin rastapää varmaan.. Io murahti ajatuksilleen – ei tuo halunnut tulla riippuvaiseksi koirapojastaan. Koirapojasta siis, krhm.

Blondi poju pörrötti hiuksiaan, jotka jo muutenkin sojottivat joka suuntaan, pääasiassa ylöspäin. Oscar ynähti jotain tulkitsematonta Ionalle ja nyökäytti päätään hivenen. Mitä sen päässä liikkui? Oscar smokissa... Kerrassaan vastenmielinen, kieroutunut ja inhottava ajatus. Joten voisi toimia, joskin toteutus tulisi olemaan hankalaa. Ainakin se osuus, jossa jaloistaan vikkelä hujoppi pitäisi ottaa kiinni ja sitten vielä pukea. Eikä lainkaan saanut unohtaa hänen hampaitaan. Ne kykenivät kyllä tekemään rumaa jälkeä.
"En mene", Oscar tuhahti. Kerrassaan typerä kysymys! Paitsi tietenkin, jos Maddox käskisi tai Ivan raahaisi talutushihnassa. Isommille ei kannattanut ryppyillä, ei Smitheille, he pitivät yhtä niin hyvässä kuin pahassa. Maddox oli tavallaan heidän klaaninsa päämies.

Iona ei näyttänyt suuremmin tanssiaisista kiinnostuvan, vaan totesi ostarin tylsäksi ja tahtoi ulos, Oscar nyökkäsi ja kapinoimatta seurasi perässä. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Käydä vähän murisemassa ja riehumassa työtekijöille, jotta saisi pelin takaisin päälle? Tai sitten ne kutsuisivat rankkurin, mikä oli todennäköisempi vaihtoehto.

"Minne nyt?"

Ulkona rastapää katseli ympärilleen ja kuullessaan Oscarin kysymyksen, tuo kääntyi friikkipojan puoleen.
”Päätä sinä? Ellet sitten halua tulla meille. En oikeastaan keksi muuta paikkaa. Syömään en halua. Enkä varsinkaan klooniarmeijan luo.”, tyttö totesi, tarkoittaen viimeisemmällä paikalla koulua. Kai Oscar jotakin keksisi? Ellei sitten tosissaan halunnut tulla vierailemaan Ionan kotona. Siellä olisi ainakin joku pelikonsoli, pari vanhaa peliä ja sellaista. Tosin kotona olisi myös varmaan äiti ja hyvällä tuurilla velikin. Todella hyvällä. Kuka sanoi, ettei friikkityttö tykännyt olla kotonaan? Ainakaan muiden perheenjäseniensä seurassa, paitsi joskus Ravennen seurassa. Pinkkipäinen isosisko osasi olla ihan siedettävä, vaikka Io ei tajunnut mitä tyttö näki Lunassa.

Ivy oli uppoutunut hetkeksi ajatuksiinsa, että säpsähti itsekseen pudotessaan pilvilinnoistaan. Tuo siirsi katseensa Oscariin, heilautti kädellään rastansa olkapäiltään ja kohotti kulmaansa.
”No?”

Oscar kohotti hieman toista kulmaansa. Hän sai päättää? Sopi hyvin, poika mietti minne tahtoi, muttei saanut mitään paikkaa päähänsä. Iona heitti, että joko tytön kotiin tai takaisin kouluun. Koti kuulosti hyvältä, omaansa Oscar ei tyttöä kyllä voisi viedä, sillä se sijaitsi kahdenkymmenen minuutin matkan päässä koululta. Iona kai asui lähempänä...
"Ihan sama, kyllä mä voin teille tulla. Kouluun en kyllä mene", Oscar ilmoitti. He kai lähtisivät Ionan luo, jos tyttö ei parempaa keksisi.

Oscar raapi päänahkaansa ja oli kohtalaisen varma niistä täistä, tai kirpuista. Koirista varmaan tai sitten jostain muusta. Olisikohan kotona täishampoota, vai pitäisikö sitä käydä jostain ostamassa. No, koirien täishampoota varmasti oli, mutta siitä saattoi tulla kaljuksi jos Ionan sanoja oli uskominen.

"Mennään sit vaikka teille.

- itsesuojeluvaistoa se ei omaa, nyt Io raiskaa sen kuljetettuaan kotiinsa... o.o -

# hajosin. >DD Oscar parka. kotikäynnin jälkeen poika ei istu viikkoon. tai makaa. tai kävele.

Iona nyökäytti päätään rastojen taas hyppiessä kuin lauma kyitä tai muita käärmeitä. Meduusa mikä Meduusa.
”Selvä, se on tässä lähellä.”, tuo totesi. Jos ei olisi ollut tyttö ei varmaan edes tulisi joka päivä kouluun. Kuka muka oli laiska? Friikkityttö lähti kävelemään määrätietoisesti ostoskeskukselta poispäin keskustasta. Kittyjen perheen talo sijaitsi lähellä keskustaa, mutta samalla melko rauhallisella naapurustoalueella. Matkaan kuluisi ehkä kymmenen minuuttia, korkeintaan. Ellei tulisi jotain randomeja ongelmia.

Io siirsi katseensa Oscariin ja hiljensi taas vauhtiaan, että saattoi kävellä koirapojan vierellä.
”Mun pitää varoittaa sua.. Meillä asuu Hannibal Lecterin kadonnut kaksoissisar, joka ei ole koskaan saanut.”, tuo sähisi ja katsahti friikkiä. Niin, äidistäänhän rastapää puhui.
”Niin – sen voit jättää huomioimatta.”, tyttö jatkoi ja pyöräytti silmiään.

Oscar nyökäytti päätään eikä ruvennut suuremmin sijainnista kyselemään. Hän oli jo tottunut kävelemään Ionan perässä, vaikkei olisi tiennytkään minne matka. Jotenkin eläinmäinen olo, mutta ei se tuntunut friikkigoottia pahemmin haittaavan.
Poika ei kysellyt mitä suunnitelmia tytöllä oli, eikä hän osannut mitään epäilläkään.

Iona hiljensi siten, että olikin hetkessä Oscarin rinnalla. Poika ei sanonut mitään, vilkaisi friikkityttöstä ohimennen katsellen taas eteensä. Sanat olivat tulkitsemattomia Oscarille, tai poika ei niitä ymmärtänyt.
"Häh?" Muuta tuosta ei saatu irti.

"Okei", poika sitten vain kohautti olkiaan. Ei kai hänen tarvinnut muuta tietää.

Iona ei voinut olla virnistämättä Oscarin reaktiolle. Aww. Tuo kuitenkin pyyhkäisi virneensä pois samalla kuin sipaisi muutaman itsepäisen rastan korvansa taakse. Tyttö ylitti suojatien nopeasti ja kääntyi sitten oikealle tottuneesti. Viisi minuuttia ja puistomainen alue alkoi, rastapään kävellessä yhä eteenpäin. Sitten erään rivitalojen ja omakotitalojen alueelle vievän tien kohdalla tuo kääntyi kävelemään kohti taloja. Sininen talo, kaksi pätkää rivitaloja ja sitten punainen, keltainen, toinen keltainen talo.

”Kohta ollaan perillä.”, friikki huikkasi Oscarille, joka oli nähtävästi taas jäänyt jälkeen Ionan harppoessa hurjaa vauhtia. Ei sillä, että kotiin olisi mukava mennä mutta kyllä sekin päihittäisi kouluun menon.

Oscar huomasi Ionan virneen, vaikka jättikin sen täysin huomiotta. maisemat vaihtuivat, vaikkei poika niitäkään osannut huomioida. Poitsu eli päässään juuri nyt. Ajatteli tuskin mitään ja silti kaikkea. Oscar oli sekaisin, mutta se tuskin tuli kenellekään täytenä yllätyksenä.

"Joo", poika murahti Ion kommentille asiitä kuinka kohta oltaisiin perillä. Hän oli jäänyt jälkeen, mutta se taas oli friikkitytön vika kun piti kiirettä. Olisi luullut Oscarin pysyvän perässä pitkine jalkoineen, mutta kai se oli tuolta liikaa vaadittu.

# täällä jatkuu ! :------)