You and Me

//Jatkoa keskustasta :--)

Taylor alkoi taluttaa humaltunutta cheerleaderia kohti taksia, joka onneksi läheni askel askeleelta. Mutta matka sinne oli vaikea sen takia, sillä Penelope ei olisi enää jaksanut nostella jalkojaan juuri ollenkaan. Hänen etenemisensä oli kiinni Taylorista ja Taylorin voimista. Onneksi miehenalku omisti kuitenkin jonkin verran lihaksia, että eteneminen edes jotenkuten onnistui.

Viimein, hetkellisen ähellyksen jälkeen, Penelope pääsi istuutumaan pehmeälle taksin takapenkille. Pää notkahti oitis takapenkin päänojaan ja tytön silmät olivat koko ajan sulkeutumaan päin. Taylor istuutui hänen viereensä ja kysyi sitten tytön kotiosoitetta. Nyt sitä pitäisi sitten kotiosoitekin muistaa.
Pepe sopersi jonkinmoisen osoitteen taksikuskille, joka kuuleman perusteella näytti siltä, että hänellä oli jonkin näköonen aavistus siitä, minne sitä oltiin nyt matkalla. Taksi lähti heti liikkelle, jolloin uupuneen Penelopen pää notkahti taas. Tällä kertaa pää painautui kiinni Taylorin olkaa vasten, eikä tyttö jaksanut päätään siitä poiskaan siirtää. Taylor oli lisäksi mukavan lämmin, että Penelope aivan vaistomaisesti tuli aivan kiinni toista vasten. Hänellä itsellään oli hieman kylmä.

Matka Penelopen kotialueelle kesti noin 15 minuuttia. Taksi pysähtyi sitten valkoisen, kaksikerroksisen upean talon eteen, jonka yhdestä ikkunasta paistoi himmeä valo. Penelope tunnisti talon kodikseen, mutta ei tehnyt elettäkään noustaakseen ulos autosta. Voimat olivat yksinkertaisesti täysin loppuneet.
"Nnnh..." tyttö vain ynähti uupuneena ja painoi päätään yhä Taylorin olkaa vasten.

Taksi lähti rauhallisesti liikkeelle ja Taylor nojasi kyynärpäällään ovenpieleen. Katuvalot välähtelivät ikkunan lävitse ja jokaisen tolpan välissä taksin sisätila peittyi hetkeksi pimeyteen. Pepe vaikutti väsyneeltä, eikä mikään ihmekkään. Taylor oli hieman kiusaantunut tytön nojatessa häneen, muttei tehnyt elettäkään siirtääkseen tätä kauemmas itsestään. Se oli vain hämmentävää, eikä se johtunut siitä että poika ei missään nimessä olisi halunnut Pepen nojaavan itseensä.
Matka taittui viidessätoista minuutissa, ja ne olivat pisimmät viisitoista minuuttia hetkeen. Urheilija oli yrittänyt laskea matkan varrella ohitettuja katuvaloja, mutta sekosi laskuissaan ensimmäisten viiden minuutin aikana.
Taksi pysähtyi hulppean näköisen talon eteen, jota Taylor tutki hetken aikaa auton ikkunan läpi ennen kuin avasi oman puolen ovensa. "Pepe, me ollaan perillä", hän lausui rauhallisesti mutta sen verran kovaäänisesti, että toinen sen kuulisi. Poika astui autosta ulos ja ravisteli tytön käsivartta hetken aikaa.
"Se olis kymmenen ja kolmekymmentä", taksikuski huusi etupenkiltä ja Taylor ryhtyi oitis kaivamaan lompakkoa taskustaan. "Tuossa, pidä nyt loput vaikka korvauksena siitä odottamisesta", hän naurahti ja tarjosi taksikusikille viittätoista dollaria. Mies nyökkäsi ja mumisi kiitoksensa ottaen rahat vastaan.
Taylor palasi taas takapenkin luokse ja tarttui Penelopea käsivarsista kiskoen tuon taksista ulos. Hän ujutti cheerleaderin toisen käsivarren niskansa taakse ja kannatteli tyttöä paiskatessaan taksin oven kiinni. "Niin jos sä et huomannut niin tää taitaa olla sun kotis", poika mumisi ja lähti ulko-ovea kohti osittain punahiuksista kannatellen, osittain raahaten.

Urheilutaustasta oli tälläisissä tilanteissa toden totta hyötyä, silti Pepen saaminen oven luokse tuntui raskaalta ja sai Taylorin hengästymään. Hän veti oven edessä syvään henkeä muutaman hengenvedon verran, kääntyen sitten ovikellon puoleen. Nappi painettiin kerran pohjaan, ja sitä pidettiin pohjassa hetken aikaa niin, että varmasti soisi ja kunnolla. Tästä puuttuisi enään se, että Penelope ei pääsisi sisään mitenkään ja Taylor joutuisi - ikävä kyllä - jättämään tytön ulos nukkumaan.
Ovikellon soitto kuului ulko-oven toiselle puolelle asti ja hetkeä myöhemmin eteistilaan syttyi valo. Urheilija pidätti hengitystään siinä pelossa, että häntä luultaisiin pervoksi raiskariksi, joka yritti juottaa neiti Ravensia humalaan.

Penelope ei olisi millään tahtonut jättää lämpimää takapenkkiä, mutta oli pakko, sillä Taylor alkoi kiskoa häntä ulos taksista. Hieman vastentahtoisesti tyttö könysi urheilijan avustuksella ulos taksista ja hetkeä myöhemmin taksi jo körötteli pois Penelopen kodin edestä. Ja jälleen Taylor lähti raahaamaan humaltunutta Penelope eteenpäin. Jos Pepe tätä seuraavana aamuna herätessään muistaisi, hänen täytyisi kiittää Tayloria kovasta työstä.
Tosin oli melko varmaa, että punapää tulisi tuskin mitään muistamaan. Ainakin jos drinkkien lukumäärää alettiin laskemaan ja sen perusteella tehdyn laskun mukaan.

He pysähtyivät sitten cheerleaderin kodin etuoven eteen ja tyttö kuuli vaimean ovikellon soiton soivan päässään. Tyttö tajusi sinä hetkenä sitten sen, että hän oikeasti oli kotonaan. Etuoven edessä. Juopuneena. Taylor oli pimpottanut ja joku oli tulossa avaamaan ovea.
Punapään silmät revähtivät jo valmiiksi suuriksi, ennen kuin kukaan ehti ovea edes avaamaan. Oli kai turhaa edes toivoa, että oven tulisi avaamaan Penelopen pikkuveli tai äiti.

Ovi aukesi ja sen toisella puolella seisoi jo komeamman puoleisesti ikääntynyt mies, joka katseli parivaljakkoa uteliain silmin. Punapää meni varuilleen kohdatessaan Paulin katseen ja painautui paremmin kiinni Tayloriin, jonka ei olisi Penelopen mielestä tarvinnut Paulia koskaan kohdata.
"Ah, Penelope!" Paul totesi iloisesti yllättyneenä ja nyt katse siirrettiin urheilijaan, joka piteli punapäätä pystyssä.
"Hmm, saanen arvata. Törmäsit hurmaavaan Penelopeen jossakin yökerhossa ja päätit tarjota auttavaa kättä, sillä uskoit vahvasti, ettei hän kykenisi selviämään itse", Paul arvasi ja nyökytteli päätään.
"Tämä ei ole aivan ensimmäinen kerta, kun Penelope tulee juopuneena kotiin... Penelope ei osaa enää ottaa kohtuudella. Se on harmi, sillä emme me tahdo Penelopelle käyvän mitään ikävää", Paul puheli kuin mikäkin lempeä ja mukava mies. Penelope tosin tiesi, että se oli vain Paulin ulkokuori. Sisäpuoli se vasta olikin pelottava. Vaikka cheerleader olikin juopuneena, hän muisti yhä Paulin hirveän luonteen.
"Kiitoksia paljon, nuori mies. Minä voin jatkaa tästä", Paul sanoi sitten ja hymyili oikein lempeästi, mikä sai Penelopen ihon menemään välittömästi kananlihalle. Tyttö takertui tiukemmin kiinni Taylorista ja pää painettiin piiloon toisen olkaa vasten, kun Paul oli jo valmiina ottamaan tytöstä kiinni.
"Älälälälä... Älä anna.. Koskea..." tyttö kuiskasi niin hiljaa kuin vain osasi. Ainoastaan Taylor pystyi tämän kuulemaan, jos oli ollut sinä hetkenä tarkkana. Pepe tärisi nyt kauttaaltaan ja hengitys oli enää vain vaimeaa pihinää.

Taylor veti jälleen syvään henkeä oven avautuessa. Edessä näkyi hieman harmaantuneemman puoleinen mies, joka käytöksensä puolesta vaikutti päällisin puolin mukavalta ja rehdiltä ihmiseltä.
Penelope ei näyttänyt olevan samaa mieltä, Taylor pani merkille tytön käytöksen, joka kieli siitä ettei tuo olisi ihan mielellään törmännyt mieheen. Ehkä tyttö vain pelkäsi tämän reaktiota, olihan toinen tupsahtanut kotiovelle keskellä yötä ja ympäripäissään.
"Joo, näytti pahasti siltä että Pepe tarvitsi auttavaa kättä ja mä tarjouduin sitten huolehtimaan hänet kotiovelle asti", Taylor vastasi rehdisti miehen sanoihin ja katsoi tuota hetken aikaa suoraan silmiin. Toinen käsi kierrettiin cheerleaderin harteille ja Pepeen luotiin lyhyt silmäys.
"Okei mä tästä lähd...", Taylor aloitti ja oli jo valmiina suuntaamaan kulkunsa kotia kohti, mutta Pepe mutisi muutaman sanan, jotka saivat pojan katsomaan ovensuussa seisovaan mieheen epäilevästi. "Pepe, sä oot kotona nyt, joten mä voin lähteä kotiin", hän selitti rauhallisesti ja taputti tyttöä hellästi selkään.

Tuskin Penelope saisi mitään tolkuttomia rangaistuksia tempauksistaan, ehkä huomisaamun krapula oli sopiva rangaistus tämän illan ryyppäämiselle. Vanhempien torut tuskin tulisivat yllätyksenä, mutta sellaisiahan vahemmat olivat; halusivat huolehtia jälkikasvustaan ja monta elämänkokemusta rikkaampina tiesivät, mikä oli oikein ja mikä väärin.

"Niin, Penelope, olet nyt kotona", Paul yhtyi Taylorin sanoihin ja asetti kätensä punapään olalle. Pepe siirtyi välittömästi taaemmas, jotta Paulin käsi putosi hänen olaltaan. Tytön kädet puristivat nyt Taylorin paitaa siltä varalta, että urheilija olisi lähdössä. Ei, Taylor ei saisi nyt lähteä ja jättää Penelope kaksin tuon hirveän miehen kanssa. Ei, ei, ei ja ei.
Tyttö nosti katseensa Taylorin kasvoille ja vihertävänsiniset silmät katsoivat urheilijaa nyt pelokkaasti ja anovasti. Punapää ei sanonut mitään, vaan antoi katseensa kertoa kaiken. Pepe ei voinut kertoa ääneen totuutta Paulista, sillä hän ei ollut puhunut Paulista kenellekään muulle kuin eräälle henkilölle, joka oli valitettavasti poistunut tytön elämästä parisen kuukautta sitten. Ja vaikka punapää olikin juovuksissa, totuuden kertominen oli silti mahdoton tehtävä.

Penelope oli jo purskahtamaisillaan itkuun, sillä tyttö pelkäsi Taylorin jättävän hänet yksin Paulin kanssa. Paul, joka katsoi tilannetta hieman kauempaa, kurtisti kulmiaan jo hivenen vihaisemman oloisena.
"Penelope, sinun olisi parasta mennä nyt nukkumaan. Minä autan sinut sisälle", Paul sanoi jo paljon tiukemmin. Mies ei tahtonut, että Taylor jäisi sen pidemmäksi aikaa, sillä nyt miehellä olisi tilaisuus olla tytön kanssa pitkästä aikaa kahden. Eikä tyttö luultavasti mitään muistaisi, kun kerta noin juovuksissa näytti olevan.
Mutta tyttö pudisteli päätään jo hyvin hätäisen oloisena ja piteli Taylorista yhä tiukasti kiinni.
"Ole kiltti..." kuului mitä vilpittömin ja anovin pyyntö Penelopen huulien välistä, kun tyttö oli jälleen tavoittanut urheilijan katseen.

Paul alkoi Taylorin tavoin hermostua Penelopen oikutteluun, "Tiedätkö, kun mua väsyttää ihan hirveesti ja haluaisin päästä kotiin nukkumaan", hän yritti selittää mahdollisimman ystävällisesti. Univelat eivät tulisi nyt kysymykseenkään, ne vaikuttaisivat negatiivisesti muutamaan muuhunkin asiaan.
Poika laski kätensä tytön käden päälle ja irroitti varovasti toisen otteen itsestään, tästä olisi helppo loikkia kotiin, eikä matkakaan olisi pitkä. Hän oli jo kääntämässä selkänsä Paulille ja Pepelle mutta pysähtyi kuullessaan toisen pyynnön. Se oli oikeasti hämmentävää, Taylor ei halunnut aiheuttaa mitään väärinkäsityksiä ja hänestä tuntui, että aamulla cheerleader tuskin kaipaisi enään hänen seuraansa. Mutta samaan aikaan joku pieni mies pään sisällä käski jäämään ja huomautti, ettei Paul tainnut olla ihan niin täydellinen mies sen teennäisen hymynsä takana. Pepe oli kuulostanut niin pelästyneeltä, että Taylor ei voinut olla katsomatta tyttöön kulmiaan kohottaen. Hän olisi mielellään kysynyt syytä, miksi hänen pitäisi jäädä?
"Pepe...", poika aloitti hämmentyneenä ja hieraisi niskaansa, katse pidettiin tiukasti omissa kengänkärjissä.
"Mä en halua mitään väärinkäsityksiä, tietkö sä?", hän jatkoi ja vaikutti punastuneen. Mitä väärinkäsityksiä hän edes pelkäsi? Tuskin kukaan kuvittelisi heidän esimerkiksi seurustelevan, jos Taylor jäisi Ravenseille yhdeksi yöksi ja vielä kaverimielessä.

"Mutta jos sä haluat että mä jään, niin en kyllä näe sille mitään estettä", tummahiuksinen lausui sitten myöntävästi ja manasi valmiiksi seuraamuksia. Hän ei sallisi tai tulisi sallimaan mitään sellaista, mikä yleensä pojilla nyt sattui olemaan lähes aina mielessä. Penelope oli hänen kaverinsa, ja Taylor ei halunnut millään tavalla edes ajatella sellaisia asioita. Ainakaan nytten.

Paul väänteli jo siihen malliin kasvojaan, mikä kertoi hänen olevan erittäin tyytymätön tilanteeseen. Jos Penelope ei pian tulisi sisälle ILMAN Tayloria, Paul luultavasti ärähtäisi suuremmin.
"Niin, Penelope. Taylor haluaa nukkumaan. Et voi olla noin itsekäs", Paul selitti rauhallisesti ja ymmärtäväisesti, mikä antoi aivan vääränlaisen kuvan hänen oikeista aikomuksistaan.
Penelope, joka alkoi koko ajan muuttua vain sekavammaksi ja sekavammaksi alkoholin takia, katsoi Tayloria yhä avuttomasti. Hän tahtoi vain, että Taylor ei lähtisi. Mitään muuta tyttö ei toivonut kuin sitä, että Taylor ei jättäisi häntä yksin.

Taylorin myöntävä vastaus sai tytön rauhoittumaan huomattavasti, kun taas toisen vastaus sai aikaan Paulilta karkaamaan matalan murahduksen. Paul oli juuri aikeissa sanoa vastalauseen, mutta sittenkös jo Penelope tarttui kämmenellään Taylorin kämmeneen ja lähti kiskomaan hatarin askelin urheilijaa mukaansa kohti portaikkoa.
"Penelope Ravens! Mitä äitisikin tästä sanoisi!" Paul yritti vedota Michelleen, mutta sillä ei tainnut olla juurikaan minkäänlaista vaikutusta punapäähän, joka jatkoi Taylorin johdattamista yläkertaan, kohti omaa huonettaan.

Täytyi myöntää, että portaikko oli ollut vaikea este, mutta siitä viimein selvittiin. Penelope kiskoi Tayloria yhä mukanaan ja viimein saapui oman huoneensa oven taakse. Tyttö kääntyi kuitenkin vielä Taylorin puoleen ja asetti sormensa huuliensa päälle hiljaisuuden merkiksi.
"Josh äiti kuulee, she ei tykkää..." Pepe sopersi hiljaa, jonka jälkeen avasi huoneensa oven.

Pepen huone oli suuri ja valkoinen. Lisäksi hänellä oli oma parveke, josta pystyi näkemään heidän suuren takapihansa.
Ovelta katsottuna Pepen sänky oli oikealla. Se oli suuri parisänky, jonka päälle oli levitetty päiväpeitto, joka oli väreiltään valkoinen ja siinä oli mustia kukkakoristeita. Oikealla puolella huonetta oli myös peilipöytä. Pöydällä oli tytön meikit ja laatikoissa olivat hänen korujaan sekä koulutarvikkeita kirjoista pyyhekumeihin.
Vasemmalla puolella huonetta oli kaksi ovea sekä suuri peili. Toinen ovista johti tytön omaan kylpyhuoneeseen, jossa oli kylpyamme, suihku, wc ja lavuaari. Toinen ovista, jonka vieressä oli suuri peili, taas johti tytön vaatekomeroon, joka oli täynnä vaatteita.

Penelope sulki huoneensa oven, kun oli saanut Taylorin vedettyä sisään huoneeseen. Silloin cheerleader vasta väsähtikin; tyttö päästi huuliensa välistä väsyneen huokauksen, ennen kuin lyyhistyi ovensa eteen. Jalat olivat tärisseet koko sen matkan ajan, jonka he tekivät kohti tytön huonetta. Paul aiheutti pelkoa, joka sai punapään joka kerta varuilleen. Sekä äärettömän pelokkaaksi.
Pelon lisäksi alkoholi sekoitti päätä. Tyttö oli todella väsynyt ja tahtoi vain nukkumaan. Hän oli ehtinyt unohtaa Taylorin olemassaolon siksi pieneksi aikaa, kun oli sulkenut silmänsä. Taylor oli tietämättään juuri toiminut suojakilpenä, ja jos Penelope muistaisi tämän vielä huomenna, hän kiittäisi Tayloria koko sydämestään.

Penelopen äidin miesystävä ei vaikuttanut ilahtuneelta Taylorin yllättävään yövisiittiin. Seurauksena pojan mielipide miehestä muuttui päinvastaiseksi, ja Taylor joutui laskemaan mielessään kymmeneen, jottei olisi haistattanut paskoja tuolle lipevyyden ruumiillistumalle.
"Pepe saa päättää", poika lausui vinoilevaan sävyyn ja virnisti Paulille ohittaessaan tämän ja astuessaan sisälle taloon Penelopen johdattelemana.
Talossa oli hiljaista ja hämärää, Taylorilla ei ollut vaikeuksia edetä hiljaa tai olla puhumatta, enemmän häntä huoletti tytön eteneminen joka oli ajoittain hieman huteraa ja horjuvan näköistä. Lyhyt nyökkäys riitti kuittaamaan toisen mainitessa hänen äitinsä, eikä Taylor yhtään ihmetellyt, miksi nainen ei ehkä pitäisi tuntemattomasta nuorukaisesta kodissaan. Ja vielä humalaisesta tyttärestä, se saattaisi herättää epäilyttäviä olettamuksia ja mielikuvia, jotka tosin eivät pitäisi paikkaansa.
Penelopen huone oli suuri, se näytti hämärässä siistiltä ja jokaisella tavaralla tuntui olevan oma määrätty paikkansa niiden valkeiden seinien sisällä. Pojan oma huone oli harvoin yhtä hienossa kunnossa, jalkapallovarusteita, pelipaitoja, jalkapalloja ja muita vaatteita lojui usein pitkin poikin lattiaa. Tietokone saattoi lojua sängyllä, koulukirjat olivat yleensä koskemattomina repussa ja niihin tutustuttiin vain pakosta. Ruskeilla silmillä kesti hetken aikaa totutella hämärään, katse kiersi huoneessa hahmottamassa tavaroiden ja huonekalujen paikkoja, Taylor ei halunnut rikkoa mitään tai törmätä mihinkään.

"Hei ethän sä nyt voi siihen lattialle jäädä nukkumaan", poika kuiskasi katseen tavoittaessa oven eteen lysähtäneen Pepen. Toiselle uni varmasti maittaisi, aamulla hän tarvitsisi voimia mukavan krapulanpoikasen voittamiseen. Taylor kyykistyi tytön viereen ja ujutti kätensä tuon kainaloiden alle, nostaen sitten toisen kaikkia voimiaan käyttäen ylös. Pieni ähkäisy karkasi huulien välistä, vaikka cheerleader olikin kevyt, ei Taylor ollut tottunut naisten paikasta toiseen kanniskeluun.
"Tules nyt", hän kehotti ja lähti taluttamaan Pepeä tytön sänkyä kohti ja asetti toisen kylkiasentoon makaamaan päiväpeiton päälle. Tuskin tytölle kylmä tulisi, olihan huoneessa ihan lämmin eikä ikkunakaan näyttänyt olevan auki.
"Kauniita unia, aamulla se helvetti vasta alkaakin", Taylor naurahti hiljaa ja silitti ohimennen tytön punaisia hiuksia suoristautuen sitten seisomaan. Hetken aikaa hän ajatteli häipyä vaikka ikkunan kautta kotiinsa, mutta päätyi sitten istuskelemaan lattialle seinään nojaten.

Penelope mumisi jotain hyvin epäselkeää Taylorille vastaukseksi siihen, ettei hän voisi jäädä lattialle nukkumaan. Totta puhuen tytölle oli sillä hetkellä aivan sama, minne hän päätyisi nukkumaan. Kunhan hän vain saisi nukahtaa, sitä hän vain toivoi.
Punapää melkein ehti nukahtaa aloilleen lattialle, kun urheilija nosti hänet taas kerran pystyyn. Pepe hengitti raskaasti ja liikkui hyvin vaikeasti, kun Taylor häntä sänkyä kohti talutti.
Cheerleader piteli väsyneitä silmiään auki, kun miehenalku oli asettanut hänet tytön sängylle nukkumaan. Penelope tajusi vielä sen verran todellisuudesta, että kun hän nukahtaisi, Taylor luultavasti jättäisi hänet yksin nukkumaan.
"Aiotko shä lähteä..?" punapää sopersi väsyneenä ja nousi hatarasti sängylleen istumaan.
"Älä jätä mua yksin.." Penelope pyysi hiljaa ja katsoi vihertävänsinisillä anovasti Tayloria, joka oli löytänyt paikkansa Penelopen huoneen lattialta.

Miten tyttö pelkäsikään sitä, että hänet jätettäisiin yksin. Pepe ei tahtonut jäädä enää yksin. Taylor vaikutti juopuneelle Penelopelle turvalta, josta tyttö tahtoi pitää kiinni. Ainakin tämän yön yli. Aamulla voisi olla eri ääni kellossa, mutta eihän sitä aamua tahdottu miettiä, kun nykyisyydessäkin oli jo vaikeaa mitään miettiä.

"Tule tänne", Pepe pyysi niin kiltisti ja selkeästi kuin vain humaltuneisuudeltaan osasi. Sen jälkeen tyttö kohotti hitusen kättään Taylorin suuntaan. Tosin käsi ei millään malttanut pysyä aloillaan, vaan se heilui aika lailla sivulta sivulle ja ylös alas.

Taylor ähkäisi vaivaantuneena, "Hei sä oot kotonas nyt... Kun... Mä en halua että sulla on aamulla paska fiilis ja...", poika selitteli vähän mitä sylki suuhun toi ja hieraisi niskaansa vähän väliä. Hän ei halunnut aiheuttaa Penelopelle tukalaa oloa, eikä hän halunnut millään tapaa hyväksikäyttää tytön humalaa. Kyllä Penelope oli vetävä, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta tälläisenä hetkenä Taylor ei halunnut ajatella mitään... Sellaista. Toisen kutsuessa Tayloria luokseen, tämä ähkäisi uudestaan. Urheilija nousi seisomaan ja hyöri paikallaan sormenniveliään naksautellen.
"Sä teet tästä tosi... Vaikeeta", poika aloitti ja pyörähti ympäri kääntäen selkänsä cheerleaderille. "Mä en... Siis, haluaisin, tottakai... Mä tiedän että sulla on eri ääni kellossa kun sä oot selvinnyt".

Onneksi Penelope tuskin muistaisi sanaakaan illan aikana käydyistä keskusteluista, parempi niin. Taylor oli saanut sanansa kuulostamaan joltain ihan muulta, kuin miksi ne oli tarkoitettu.
"Pepe... Nuku nyt vaan", poika mumisi hiljemmin ja seisoskeli edelleen paikallaan painoa jalalta toiselle vaihtaen.

Penelope, joka toivoi hartaasti Taylorin tulevan viereensä, jotta voisi käyttää toista unilelunaan, mutristi murheellisesti huuliaan ja laski kätensä vierelleen. Pepe tiesi juovuksissaankin sen, ettei osaisi nukkua ilman, jos ei saisi varmaa selkoa turvallisuudestaan. Hän oli monesti sanonut äidilleen haluavansa lukon huoneensa oveen, mutta eihän äiti ollut siihen lupaa antanut. 'Et sinä mitään lukkoja tarvitse'. Voi kyllä, kyllä hän tarvitsi. Hän tarvitsi lukon Paulin takia, joka saattoi milloin tahansa päästä Penelopen huoneeseen kutsumatta. Tyttö olikin silloin, kun nukkui yönsä kotona, siirtänyt ovensa eteen yöpöytänsä. Jos joku yrittäisi huoneeseen tulla, ovi pamahtaisi suoraan yöpöytään ja Penelope heräisi siihen. Silloin hän osaisi huutaa apua, ennen kuin Paul pääsisi huoneeseen asti. Kerran tyttö oli herännyt siihen, kun ovi oli osunut yöpöytään. Tosin kukaan ei silloin ollut tullut huoneeseen sisälle, ovi suljettiin nimittäin heti sen jälkeen, kun se oli osunut yöpöytään.
Koskaan ei voinut olla liian varovainen, eihän?

"... Mä en shaa unta, josh.. Jos shä et oo mun vierellä..." cheerleader, joka tunnettiin ujoudestaa miespuolisia kohtaan, sopersi hiljaa ja katsoi Tayloria edelleen anovasti. Olisihan tuon pyynnön voinut ehkä muullakin tavalla esittää, mutta tällä hetkellä Penelopen aivot pystyivät tuottamaan vain yksinkertaisia pyyntöjä.
"Ole kiltti.." tyttö kuiskasi vielä ja hänen kuiskauksensa ei kuulostanut enää lainkaan sammaltavalta. Selvänä Pepe ei tosiaankaan vielä ollut, sillä jos hän olisi selvänä ollut, olisi Taylor lähetetty kiitosten kera jo kotia päin.

Taylor kiitti myöhäistä ajankohtaa ja sitä, että Penelopen huoneessa oli todella hämärää. Tytön mongerus oli saanut pojan punastumaan, vaikka hän ei sitä kovinkaan usein tehnyt. Tunnettiinhan Taylor itsevarmana, ehkä vähän naistenmiehenäkin, jolle kukaan ei tuntunut olevan tarpeeksi mielenkiintoinen pitämään kiinnostusta yllä viikonloppua pidempään.
"Sä saat sitä unta varmasti ihan ilman muakin", urheilija murahti suupielestään ja katseli sängyllä makaavaa Pepeä hämärässä. Ajatukset oli täyttänyt vain yksi asia; mikä Paulissa pelotti niin paljon, ettei Pepe halunnut miehen edes seisovan lähellään. Ehkä tyttö oli äidistään mustasukkainen? Tai sitten miehen pelkkä lipevä olemus sai tytön niskakarvat pystyyn. Taylorilla ei ollut havainnon palaa Ravensien ja Paulin perhesuhteista, joten tälläinen johtolangaton ja päätön pähkäily tuskin tuottaisi tulosta.

Lyhyen ja melkein äänettömän huokaisun jälkeen Taylor otti hiljaisia askelia sängyn päätyä kohden ja istahti pehmeälle patjalle, kukkakuosinen päiväpeitto meni hieman rypyille, mutta se tuskin maailmaa kaataisi.
Ilmeisesti hänen täytyisi istuskella tässä siihen saakka, kunnes Penelope olisi nukahtanut... Ellei hän itse nukahtaisi ennemmin. Aiemmin päivällä pidetyt treenit olivat imeneet kaiken ylimääräisen energian pojasta, ja uni alkoi hämärässä painaa silmää yhä enemmän.

Miksi Taylor ei vain voinut tulla nukkumaan Penelopen vierelle? Tyttö ei ymmärtänyt, mitä outoa tai ihmeellistä siinä olisi muka voinut olla. Niin, juopuneena on aina helpompaa ilmaista tuntemuksiaan kuin selvinpäin. Näin se ainakin Penelopen osalla toimi.

Tyttö oli juuri aikeissa purskahtaa itkuun, kun Taylor ei tosiaankaan ollut tulossa hänen vierelleen. Pepen tunteet olivat niin pinnassa, että itkeminen ei olisi suuri yllätys tässä tilassa.
Mutta sitten urheilija kuitenkin istuutui sängyn päätyyn, eikä tyttö ehtinyt alkaa itkeä Taylorin tähden. Olo tuntui kohentuvan hetkessä ja tyttö soikin toiselle väsyneen hymy.
"Kiitosh.." cheerleader kuiskasi ja oli aikeissa sulkea silmänsä nukahtaakseen, mutta ajatuksiin tuli päähänpisto, mikä oli toteutettava ennen nukahtamista.

Joten, tyttö, joka oli jo muutenkin melko huonossa ja sekavassa tilassa, kohottautui istumaan ja konttasi yllättävän nopeasti sängyllään Taylorin vierelle. Penelope suikautti nopean suukon urheilijan poskelle, jonka jälkeen tyttö kompuroi takaisin paikalleen. Eikä kulunut kuin hetki, kun tyttö jo hengitti raskaasti ja hitaasti.
Hän oli nukahtanut tyytyväisenä, mutta aamulla tyytyväisyys olisi varmasti kaukana.

Taylor kuuli Penelopen vaimean kiitoksen ja hymähti, "Eipä mitään", vastattiin lyhyesti ja matalalta.
Hetken aikaa poika tuijotteli vain käsiään, kunnes huomasi toisen kömpineen sängyn toiseen päähän. Huulet, jotka vierailivat hyvin nopeasti Taylorin poskella, saivat sydämmen heittämään tyhjää hetken aikaa. Suupieli kaartui hivenen hymyyn, ja katse kääntyi takaisin paikalleen liikkuneeseen cheerleaderiin.
"Hyvää yötä", poika mumisi hiljaa ja jäi istumaan paikalleen syliään tuijotellen. Hän ei viitsinyt enään ilmoittaa äidilleen, ettei tulisi kotiin yöksi. Kello oli jo aika paljon, ja vaikka nainen olikin yökukkuja, niin Taylor ei viitsinyt ottaa riskiä ja mahdollisesti herättää äitiään. Isä olisi varmasti parin tavanomaisen yömyssynsä jälkeen sikeässä unessa, ja tämä kuorsasi varmasti niin että koko talo raikui.

Uni alkoi tehdä silmien avaamisesta entistä raskaampaa, Penelope näytti nukahtaneen jo hetki sitten. Taylor kävi pitkäkseen sängyn jalkopäähän ja ummisti silmänsä, eikä unta edes tarvinnut odottaa pitkään, poika nukahti lähes saman tien. Aamulla eteen tulevista kiusallisista tilanteista ei siinä hetkessä jaksettu välittää, ne olivat huomisen murheita.

Aamu. Kello 9.34

Yleensä sunnuntait tunnettiin rauhallisina ja levollisina päivinä. Ei kukaan sunnuntaina jaksanut alkaa huutaa vihaisena tai työskennellä. Sunnuntaina levättiin. Silloin myös yleensä podettiin krapulaa, kuten tämä punapäinen neitokainen tulisi potemaan. Tosin hän ei ollut vielä herännyt. Unia jatkettiin sikeästi, ja olisi jatkettu pidempääkin, mutta eräs henkilö Ravensien talossa aikoi sen estää. Sitä Penelope ei olisi osannut aavistaa.

"PENELOPE RAVENS!" huuto kuului puoliksi oven takaa ja sitten huoneen sisältä. Penelope, joka singahti oitis pystyyn sängyllään tukka sekaisin, availi hölmistyneenä silmiään, mutta joutui ummistelemaan silmiään kirkkaan valon takia, mitä huoneeseen tuli ikkunoista.
"Mitä sinä oikein ajattelit!" tulistunut ääni karjui kiivastuneena ja Pepe tunsi olevansa syytön. Vatsassa alkoi velloa ikävästi ja päässä tuntui jyskyttävän rumpu. Ei, ei kun aivan kuin joku soittaisi rumpuja aivan hänen korviensa vieressä. Niin, siltä nyt tuntui. Kirkuvan naisen ääni oli nimittäin puuroutunut saavuttaessaan Penelopen korvat.
Kirkuvaa naista ei tosin tarvinnut punapäälle esitellä; kyseessähän oli selvästi Penelopen viehättävä äiti, Michelle, joka oli tullut keskeyttämään sikeän unen.
"Pepe on pulassa", kuului sitten toinen ääni, jonka tunnistamiseen tytöltä kesti hetken aikaa. Vieläkin silmät sokeina valoista tyttö yritti paikantaa äänen alkuperää, mutta näki vain sumeita hahmoja ovellaan. Peterkö sen oli sanonut? Miksi Peter oli tullut hänen huoneeseen? Miten niin hän oli pulassa?
"Alahan selittää, ja heti, kiitos", äiti vaati tiukasti ja viimein punapää onnistui tarkentamaan katseensa äitinsä kasvoihin.
"... Mmmitäh..?" Pepe mutisi hämmentyneenä silmiään hieroen. Voi ei, kohta tulisi oksennus...
"Ai mitäkö? Hah, pidätkö sinä minua pilkkanasi! Tuotko sinä nykyään tuntemattomia miehiä kotiin? En kyllä olisi sinusta koskaan uskonut! Peter, ole kiltti ja mene vaikka pelaamaan sitä... Sitä autopeliä", Michelle tiukkasi ja heilautti kättään, jolloin Peter poistui pyörätuolinsa kanssa siskonsa huoneesta.
Penelope oli edelleen hämmentyneenä sängyllään.
"... Tuntemattomia miehiä..? Mi-mitä ihmettä oikein selität..?" Penelope kysyi ihmeissään ja hieroi ohimioaan. Lopeta jo se jyskytys...
"No alahan sitten selittää, kuka tuossa sinun sänkysi jalkopäässä oikein oleskelee! Jos kerta hänet tunnet", Michelle vaati ja asetti kätensä puuskaan näyttäen hyvin nyrpeältä.

... Mitä.
Vihertävänsiniset, hämmentyneet silmät siirrettiin hitaasti äidistä sängyn jalkopäätyyn. Penelopen silmät suurenivat heti järkytyksestä, kun jalkopäädyssä oleva henkilö paikallistettiin ja valitettavasti myös tunnistettiin.

Taylor olisi mieluusti jatkanut uniaan, eikä aluksi edes kuullut tai ymmärtänyt kovaäänistä puhetta, ennen kuin selvästi naisesta peräisi oleva ja vihaiselta kuulostava ääni kuului aivan hänen vierestään. Tummahiuksinen poika raotti unisena silmiään ja mumisi jotain, mistä kukaan tuskin sai selvää. Sitten aivot tajusivat pelata, ja hahmottivat sängyn vierellä seisovan ihmisen... Vihaiselta kuulostavan ihmisen. Taylor sai puhtia suoristautua istumaan, katse kävi hitaasti läpi ja mitä pidemmälle ne pääsivät, sitä korkeammalle jätkän kulmat kohosivat. Tuskastunut ähkäisy karkasi suupielestä ja unenpöpperö ei tuntunut laantuvan mitenkään, lyhyt haukotus ja venyttely saivat olon entistä raukeammaksi ja Taylor olisi vaihtanut vaikka omaisuutensa parin tunnin lisäuniin.
Katse kävi myös naisen läpi, "Voi vittu...", nolostunut murahdus kuului pojan suusta tuon peittäessä kasvonsa käsillään. Ei hän edes muistanut jääneensä Penelopen luokse nukkumaan, vaikka suunnitteli katoavansa Ravenseilta heti kun tyttö olisi nukahtanut.
"Mä varmaan häivynkin... Tästä näin", Taylor aloitti ja laski jalkansa sängyn reunan yli lattialle.

Hän muisti eilisen ihan hyvin, mitä nyt aivot tuntuivat liian väsyneeltä edes käymään asioita läpi uudestaan. Kyllä hän kunnolla herättyään osaisi varmasti kertoa eilisen illan tapahtumat yksityiskohtia myöten, alkoholia kun ei Taylorin elimistöön kipattu niin suurta määrää, sängyn toisessa päässä istuvalle tosin iloliemi maistui senkin edestä.

Mitä ihmettä Taylor Morris teki punapään jalkopäädyssä?
Penelope ei voinut muuta kuin ihmetellä tätä näkyä silmät suurina ihmetyksestä. Samalla paha olo tuntui vain kasvavan hetki hetkeltä suuremmaksi ja suuremmaksi. Äidin rääkyminen ei ollut lainkaan ehkäissyt sitä, vaan pahentanut.
"Äiti... Mene nyt vain pois, okei..?" Pepe pyysi uupuneesti ja vilkaisi äitiään hivenen nolona. Hienoa, voisiko hänen äidistään tämän parempaa ensivaikutelmaa saadakaan?
"Minähän en poistu tästä minnekään, ennen kuin tiedän, kuka tämä nuori mies on JA kunhan saan tietää, olitteko te sukupuoliyhdynnässä ja että oliko teillä kondomi. Tähän perheeseen ei synny vahinkolapsia yhden juomaillan seurauksena!"
... Okei, nyt alkoi hävettää suunnattomasti. Hetkinen... Ei kai Pepe ja Taylor olleet...

Punapää katsahti nopeasti oman vaatetuksensa. Kaikki vaatteet päällä. Ja samoin oli Taylorilla. Huh, mikä helpotus. Mitään ei ollut siis tapahtunut. Penelope oli siis vielä koskematon, mitä hän tahtoi vielä jonkin aikaa ollakin.
"Äiti", Penelope henkäisi nolona ja heilautti kättään Taylorin suuntaan.
"Taylor Morris. Ja me emme tehneet sitä, mitä luulet meidän tehneen. Joten, voisitko nyt olla niin kiltti ja poistua huoneestani nolaamasta minua tämän enempää?" cheerleader mutisi hiljaa ja katsahti äitiä 'nyt kyllä poistut' -ilmeellä. Michelle nyrpisti halveksivasti nenäänsä ja vilkaisi Tayloria nopeasti. Kimakan hymähdyksen jälkeen äiti poistui huoneesta ovet paukkuen.

Penelope kääntyi nopeasti Tayloriin päin ja sulki silmänsä. Häntä hävetti niin suunnattomasti, että posketkin olivat lehahtaneet punertaviksi.
"Olen niin pahoillani. E-en muista viime illasta yhtään mitään. Anteeksi, kun jouduit kohtaamaan äitini. Jos se olisi ollut minusta kiinni, sinun ei olisi koskaan tarvinnut häntä tavata. Olen todella, todella pahoillani kaikesta vaivasta, jota olen sinulla takuulla aiheuttanut. E-en pysty sanoillani kertomaan, kuinka pahoillani olen, mutta tahdon, että uskot minun katuvan koko eilisiltaa. Minä oikeasti kadun sitä..." punapää selitti hitusen tärisevällä äänellä ja toivoi Taylorin uskovan häntä. Pepe oikeasti tarkoitti sanojaan, hän ei olisi tahtonut aiheuttaa Taylorille vaivaa. Ei, hän ei tahtoisi aiheuttaa kenellekään mitään vaivaa.
"Mi-miten- tai siis... Voisinko hyvittää tämän sinulle jotenkin?" Penelope kysyi sitten, avasi silmänsä ja nosti syyllisen katseensa urheilijan kasvoille.
Vatsassa velloi edelleen, ja Pepestä tuntui, että hän joutuisi pian tekemään tuttavuutta vessan kanssa.

Taylor ei voinut hillitä sisältään kumpuavaa naurahdusta Pepen äidin mainitessa... Sukupuoliyhdynnästä? Mistäköhän nainen oli sellaista saanut päähänsä, eihän viime yönä ollut tapahtunut mitään edes sen suuntaista, ainakaan näiden seinien sisällä.
"Jos täällä olisi jotain sellasta tapahtunut, musta tuntuu että tässä istuisi joku ihan muu kuin mä", Taylor mumisi huvittuneena ja katsoi Penelopen äitiä, jonka kasvoilla oli edelleen kovinkin närkästynyt ja nyrpeä ilme. Nainen poistui huoneesta näyttäen melkein loukkaantuneelta... Taylor ei todellakaan ymmärtänyt, miten joku kykeni ymmärtämään hänen aikeensa niin väärin. Syvä ja huojentunut huokaus kaikui ilmoille pojan huulten välistä, niskaa hieraistiin jälleen ja olo oli kaikkea muuta kuin rento ja kotoisa.
Ruskeat silmät käännettiin krapulaiseen cheerleaderiin ja suupieli kaartui hymyyn, hän oli aikeissa sanoa jotain, mutta Penelope aloitti sellaisen anteeksipyyntelysaarnan, ettei Taylor saanut hetkeen puheenvuoroa.
"Ota nyt ihan rauhassa, ei tämä nyt ihan maailmaa kaada", poika hymähti ja katsahti ympärilleen, ennen kuin silmät tavoittivat jälleen punahiuksisen tytön. "Jos sä lupaat, ettet juo itteäs enään ikinä sellaiseen kuntoon, niin mä en vaadi muita vastapalveluksia", vastattiin edelleen humoristisesti. Penelope ei ollut todellakaan eilen mukavaa katseltavaa, tai siis tottakai oli... Mutta nättejä tyttöjä oli inhottava katsella sellaisessa umpitunnelissa.

"Viitsit vähän suoristaa äidilles tätä tilannetta... Ja jos mä saan tietää että se Paul on mennyt vähän värittämään omalla versiollaan eilisiä tapahtumia, niin se saa kyllä tuntea sen nahoissaan", Taylor murahti ärsyyntyneesti ja haukotteli jälleen. "Mutta mä en haluais, että sun äiti kuvittelee että mä olisin millään tavalla hyväksikäyttänyt sun eilistä humalaas", jatkettiin vakavempana ja toiseen otettiin lyhyt katsekontakti. Se tästä vielä puuttuisikin, Taylor leimattaisiin ensinäkemältä tyttöjä hyväksikäyttäväksi kusipääksi, mitä hän ei todellakaan halunnut olla. "Mitä sä oot tänään ajatellut tehdä? Muuta kun potea krapulaa... Et meinaan näytä kauhean hyvinvoivalta?"

Taylorin varmasti lohdutukseksi tarkoitetut sanat eivät punapäätä lohduttaneet juuri ollenkaan. Tyttö poti edelleen katumusta. Katumusta siitä, että Taylor oli joutunut sekaantumaan juopuneeseen häneen. Penelope ei edes tahtonut tietää, millainen hän oli juovuksissa, kun ei edes itse mitään ikinä seuraavana aamuna muistanut. Tämä oli onneksi ensimmäinen kerta, kun hän oli nukkunut samassa sängyssä jonkun miespuolisen kanssa. Ja onneksi mitään ei ollut tapahtunut.
"Tahtoisin luvata, mutta..." Penelope aloitti kurtistaen kulmiaan ja siirrellessään ahdistuneen oloisena katsettaan ympäri huonetta.
"Uskotko minua, jos sanon, ettei se oli niin helppoa..?" punapää kuiskasi rehellisesti ja sipaisi hermostuneena hiuksiaan korvansa taakse. Niin, se ei todellakaan ollut helppoa tälle punapäälle, joka oli jo monet kerrat itselleen vannonut, ettei aikoisi enää koskea alkoholiin. Kuitenkin iltaa lähdettiin sitten aina viettämään cheerleaderporukassa ja tilanne eteni niin kuin oli eiliseenkin asti aina edennyt.
"En minä kuitenkaan itseäni alkoholistiksi luettelisi..." tyttö mutisi vielä katuvaisena ja nousi ylös sängyltään. Nyt olisi päästävä kylpyhuoneen puolelle.

Pepe ei ehtinyt ottaa kuin pari askelta pois sänkynsä luota, kun jähmettyi yhtäkkiä paikoilleen kuullessaan Taylorin lausuvan erään henkilön nimen. Vihertävänsiniset silmät kohdistettiin kauhistuneena Tayloriin, kun tyttö oli kääntynyt miehenalkua katsomaan.
"Paul?" Penelope sopersi ja katsoi Tayloria vakavissaan.
"Näkikö Paul meidät?" punapää kysyi, mutta hengähti sitten raskaasti. Miten onni olikaan tytön puolella ollut! Ties mitä olisi voinut käydä, jos Taylor olisikin jättänyt Penelopen yksin. Miten kiitollisuudenvelassa Penelope toiselle olikaan.
Ja sittenkös Penelope olikin jo rientänyt parilla nopealla askeleella urheilijan luo, jota halasi nyt tiukasti.
"Et.. Et todellakaan voi ymmärtää, miten kiitollinen olenkaan", Penelope henkäisi ajattelemattomasti, mutta tajutessaan, mitä oli juuri mennyt tekemään ja sanomaan, otti tyttö nopeasti eroa Tayloriin. Punapään katse oli nauliintunut nyt lattiaan, ja nyt kai pitäisi pyytää jälleen anteeksi.
"... Anteeksi. M-minä hieman.. Tai ei mitään. Kiitos", Pepe selitti sekavana ja nosti katseensa hetkeksi Taylorin silmiin.
"Joo, selitän koko jutun äidilleni. Et joudu maalitauluksi", tyttö siirsi aihetta ja suuntasi sitten kylpyhuoneeseen, jonne matka piti alunperin suunnata.
"En ole ehtinyt ajatella... Ehkä vietän ensiksi pari tuntia laatuaikaa vessanpöntön kanssa.." tyttö sanoi kylpyhuoneen puolelta Taylorille ja pian kylpyhuoneesta kuului aina yhtä ihastuttavia oksennuksen ääniä.

Juomisen vähentäminen ei Pepen sanojen mukaan ollut helppoa. No, Taylorilla ei ollut kokemusta asian suhteen, mutta jos siihen asennoitui oikealla tavalla, olisi lopettaminen varmasti helpompaa.
"Sulle pitää keksiä jotain muuta tekemistä kuin juominen", poika naurahti ja vilkaisi Pepeen nopeasti, kääntäen katseensa kuitenkin takaisin sylissä lepääviin käsiinsä. "Etkä sä mun mielestä alkoholisti olekkaan, mutta sulta on vähän lähtenyt lapasesta", kommentoitiin vakavempaan sävyyn, mutta katsetta ei kohotettu toiseen. Toisaalta, mikä Taylor oli tuomitsemaan ja valistamaan? Mutta Taylorin kannalta ajateltuna olisi väärin katsoa sivusta, kun nuori ihminen tuhoaisi elämänsä ja lopulta terveytensä juomalla.

Penelope nousi sängyltä ja oli ilmeisesti menossa tervehtimään vessanpönttöä, sen verran huonovointiselta tyttö näytti urheilijan silmiin. Ilmeisesti hän ei muistanut eilistä yhteentörmäystä Paulin kanssa, mikä ei taas yllättänyt yhtään.
"Joo ja se ei vaikuttanut pitävän siitä, että sä tavallaan pakotit mut jäämään tänne", Taylor valaisi eilisiä tapahtumia ja tutkaili punahiuksisen tytön selkää katseellaan, mutta maisemat vaihtuivat nopeasti toisen palatessa sängyn luokse ja kietoessaan kätensä urheilijan ympärille. Jokainen lihas tuntui jännittyvän, mutta kasvot eivät paljastaneet mitään, poika pysyi edelleen kivikasvoisena... Ilmeettömänä. "Sun ei tarvitse kiittää", mumistiin matalalta ja hiljaa, loppujen lopuksi Taylor oli tehnyt jokaisen tekonsa vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Jos hän ei olisi halunnut jäädä Pepen luokse yöksi, hän olisi lähtenyt kotiin, vaikka koko Ravensien perhe olisi vaatinut jäämään. Sellainen hän oli, oman tahtonsa noudattaja.

Kylpyhuoneeseen kadottuaan Taylor haukotteli jälleen, mutta päätti ettei jäisi lahnailemaan yhtään sen enempää. Hänen olisi joka tapauksessa hiippailtava kotiin jossain vaiheessa, ja mieluiten mahdollisimman aikaisin.
"Okei... Musta kanssa tuntuu että toi vessanpönttö kaipaa sun seuraas koko päivän", poika naurahti, mutta tunsi kyllä jonkinasteista myötätuntoa cheerleaderia kohtaan. "Olisitko illemmalla halunnut lähteä vaikka... Ajelulle?", kysyttiin hieman hermostuneena ja eleetkin sen kertoivat, käsi hieraisi jälleen niskaa, vaikka Penelope tuskin näki niitä kylpyhuoneesta käsin. "Meinasin vaan... Tai... Ei mitään", korjailtiin mumisten ja sanat tuntuivat jääneen kurkkuun kiinni. Taylor nousi sängyltä ylös ja suoristeli hieman ryppyyntynyttä t-paitaansa.

Muuta tekemistä kuin juominen? Niin, mitähän se voisi olla. Ei ainakaan elokuvien katselemista, sillä suurin osa tytön elokuvista sattui olemaan romanttisia elokuvia, joita punapää ei pystyisi vielä katsomaan purskahtamatta itkuun heti ensimmäisen viiden minuutin aikana. Kyllä, Penelope myönsi sen itselleenkin, että juominen oli karannut käsistä. Se karkasi käsistä aina silloin, kun tyttö tahtoi unohtaa kaiken. Harmillistahan se oli, mutta samalla myös huojentavaa, kun juopuneessa tilassa ei muistanut kaikkea ikävää.

Pepe ei olisi tahtonut Taylorin tapaavan Paulia. Ei, Paul oli vielä pahempi kuin tytön äiti. Paul oli valehtelija. Hän oli hyvä valehtelija. Äiti tai veli ei sitä huomannut, vaan uskoivat Paulin jokaisen sanan. Punapää ei enää uskonut mihinkään, mitä Paul sanoi. Ei enää sen jälkeen, kun totuus siitä hirveästä miehestä oli selvinnyt Penelopelle.
Sydäntä riipaisi ikävästi, kun tyttö tajusi jälleen sen, ettei hänellä ollut ketään, kenelle voisi Paulista puhua. Chad oli poissa, eikä voinut rientää apuun, jos tyttö olisi apua tarvinnut. Ajatus avun tarvitsemisesta sai Penelopen ahdistuneeksi, mutta tyttö yritti parhaansa mukaan peittää sen.

Penelope ei voinut olla miettimättä Tayloria, joka sillä hetkellä oli tytön huoneen puolella, kun taas tyttö vietti laatuaikaa vessanpöntön kanssa. Miten- tai oikeastaan miksi ihmeessä tuo urheilija oli saattanut hänet kotiin asti? Pepe kuvitteli olevansa juopuneena sellainen, joka karkotti jokaisen läheltään. Oli jotenkin ihmeellistä kuvitella, että Taylor oli jaksanut auttaa punapään kotiin asti. Penelope oli siitä kiitollinen, mutta entistä kiitollisempi hän oli siitä, kun Taylor ei ollut jättänyt häntä yksin. Ties mitä olisi voinut tapahtua, jos Taylor olisi hänet hyljännyt.
Kun viimein tuntui siltä, että viimeisimmätkin sisäelimet oli saatu oksennettua ulos, veti cheerleader vessan ja nousi ylös uupuneena. Hän pesi nopeasti kasvoiltaan eilisen meikin, ja pian meikitön ja uupunut Penelope astui takaisin huoneensa puolelle katsellen lattiaa pahoittelevasti. Sormet hypistelivät hermostuneena mekkoa.
Miten se olikaan näin vaikeaa sanoa ei? Tyttö ei ollut pitkiin aikohiin tuntenut oloaan näin ahdistuneeksi tällaisen tilanteen takia. Häntä harvemmin pyydettiin lähtemään mihinkään, eikä Pepen ja Chadin eron jälkeen kukaan ollut moista kysynyt. Punapää tuntui todellakin olevan hukassa; hän ei tiennyt ollenkaan, miten hänen kuuluisi vastata. Hän ei tahtonut tuottaa Taylorille mielipahaa, muttei myöskään tahtonut sitä itselleen. Olihan tyttö kärsinyt mielipahasta jo pidemmän aikaa.

"Minä... O-olen pahoillani.." tyttö vastasi sitten viimein ja hypisteli edelleen mekkoaan sormissaan. Katsekin pidettiin tiukasti maassa.
"Ehdotuksesi kuulosti hyvältä, mutta.. Mutta en minä taida kyetä siihen.." Penelope sopersi vaimeasti, pahoittelevasti.
"Siis ei sinussa mitään vikaa ole, en minä siksi kieltäydy... Vaan siksi, että minussa on jotain vikana... E-en... En vain pysty vielä tekemään oikein mitään, kai sinä ymmärrät miksi..?" miten se olikaan niin vaikeaa selittää Taylorille tytön tilannetta? Pepestä tuntui kauhealta, kun hän joutui kieltäytymään Taylorin ehdotuksesta. Mutta cheerleader ei vain pystynyt myöntymään. Ja jos Taylor oli vähääkään tietoinen Penelopen päättyneestä suhteesta, luulisi toisen ymmärtävän syyn kieltäytymiseen.
"Olen pahoillani.." tyttö mutisi vielä ja nosti surumieliset silmänsä Tayloriin.

Taylor käännähti nopeasti Penelopen suuntaan tuon astuessa ulos kylpyhuoneesta. Meikittömänäkin tyttö oli kaunis, mutta eihän sitä ääneen tohdittaisi sanoa. Pojan sormet upposivat oman hiuskuontalon sekaan, ne nypistelivät otteessaan yksittäisiä hiustupsuja. Kasvot olivat edelleen ilmeettömät, miksi hänen oli pakko pilata tilannetta vielä enemmän kysymällä sellaista? Ja vielä ihan tosissaan? Häpeän lihottama ähkäisy pääsi ilmoille Taylorin huulten välistä, että osasikin olla... Kiusallista.
"Mä... Pepe, mä ymmärrän. En mä tarkottanut ahdistaa sua mitenkään", Taylor vakuutteli vaivaantuneena ja katse pidettiin tiukasti kaikkialla muualla, paitsi tytössä. Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, älytä, muistaa, tajuta... Mutta ei, ehkä poika oli vain kuvitellut sen hyväksi ideaksi, mutta nyt tuntui siltä että hän vain karkotti cheerleaderin kauas itsestään. Eikä se todellakaan ollut hänen tarkoituksensa, vaikka hänellä ei mitään tarkoitusta ollutkaan. Silti Taylor tiesi, ettei Penelopen ahdistelu kuulunut hänen tarkoituksiinsa.
"Anna olla, mähän tässä mokasin", urheilija naurahti teennäisesti ja katseli sivuilleen. Ehkä hän haluaisi nopeasti ulos koko talosta, ennen kuin onnistuis sanomaan jotain vielä typerämpää.

"Mun kannattaisi varmaan... Lähteä", Taylor mumisi ja vilkaisi cheerleaderiin nopeasti. Hän ei näyttäisi kyllä naamaansa tytölle vähään aikaan, se olisi varma. Kyllä torjutuksi tuleminen oli aina kova kolaus ylpeydelle ja egolle, etenkin pojan kaltaisen ihmisen kohdalla, joka otti sellaiset kolaukset vähän liian tosissaan. "Joo... Mä taidan tosiaan lähteä, ennen kuin möläytän jotain todella typerää", poika toisti uudestaan ja otti pari askelta tytön huoneen ovea kohti.
Ilmekään ei värähtänyt, mutta Taylorin sisällä pauhaava tunnekuohu olisi näkynyt kasvoilla saakka. Jos vain hän olisi sallinut sen, mutta ei. Se olisi syönyt viimeisetkin ylpeydenrippeet. "Me nähdään varmaan myöhemmin?", poika kysyi vakavana, eikä edelleenkään ottanut Penelopeen suoraa katsekontaktia.

Miten tyttöä riipaisikaan nähdä Taylorin reaktio, kun Penelope oli kieltäytynyt. Penelope tunsi syyllisyyden kasvavan sisällään vain entisestään; miksi hänen olikaan pitänyt lähteä edellisiltana juomaan? Tai miksi hänen piti juoda itsensä niin huonoon kuntoon, että Taylorin piti saapua avuksi? Jos tyttö olisi tämän kerran jättänyt väliin, ei tällaista ahdistavaa ja kiusallista tilannetta olisi syntynyt. Penelope ja Taylor olisivat vain olleen näitä tavallisia hyvänpäiväntuttuja. Ei tällaisiä tuttuja, jotka löydettäisiin nukkumasta samasta huoneesta seuraavana aamuna.

Punapää seisoi vaiteliaana paikoillaan. Hän ei tahtonut enää pahoitella, vaikka kuinka mieli sitä teki. Pepe oli pahoitellut mielestään jo tarpeeksi, mutta näköjään mieli ei saisi rauhaa, jos hän ei pahoittelisi uudemman kerran.
"Et sinä mokannut", tyttö sanoi heti Taylorin sanojen jälkeen ja katsoi urheilijaa haikeasti. Mutta sitten Penelope kuitenkin vaihtoi painoa toiselle jalalle ja kasvoilta näkyi selvästi, että tyttö mietti seuraavia sanojaan.
"Jos me vain... Unohdetaan äskeinen?" Pepe ehdotti arasti ja katsoi Tayloria varovaisesti. Ei tyttö osannut alkuunkaan käyttäytyä tällaisessä tilanteessa, vaikka näitäkin oli tullut jonkin verran koettua.

Tyttö hiljentyi, kun miehenalku sanoi lähtevänsä. Olisihan se parasta, mutta... Jokin ei vain tuntunut oikealta. Ei Penelope Tayloria edes erityisemmin tuntenut, mutta nyt jotenkin tuntui siltä, että toisesta oli kuitenkin tullut... Tärkeä. Tärkeä? Miten ihmisesta voisi tulla tärkeä, kun ei kuitenkaan toista paljoa tuntenut?
Penelope herätti itsensä hämmentyneistä ajatuksistaan ja nyökkäsi hajamielisesti Taylorille.
"Joo.." tyttö mutisi ja toisti mielessään, että Taylorin lähteminen olisi varmasti hyvä ratkaisu. Cheerleader otti Taylorin kiinni, ja saapuessaan toisen viereen hän kuuli urheilijan kysymyksen. Vihertävänsinset silmät nostettiin lattiatasosta Tayloriin, ja ensimmäisen kerran sinä aamuna, selvänä, tyttö soi toiselle pienen hymyn.
"Tottakai me näemme", Penelope sanoi ja antoi sen pienen hymyn pysyä vielä hetken aikaa kasvoilla, kunnes hymy kuoli. Hymyä harvemmin näki hänen kasvoillaan, mutta ei se kuitenkaan aivan mahdoton juttu ollut saada tyttöä hymyilemään.

Penelope avasi huoneensa oven ja lähti johdattamaan Tayloria alakertaan. Valitettavasti he eivät päässeet alakertaan huomaamattomina; äiti pomppasi eteen heti, kun kaksikko oli laskeutunut portaikkoa pitkin alakertaan.
"Nyt tuli lähtö? Olethan kiittänyt tätä nuorta miestä, kun hän kerran sinut eilen kotiin auttoi?" Michelle kysyi vaativasti, johon Penelope vastasi päätään nyökyttämällä.
"Äiti, en ole niin epäkohtelias kuin luulet minun olevan", Penelope supisi ja toivoi, että Taylor pääsisi pian lähtemään hänen perheensä keskeltä.
"Paul kertoi äsken koko tarinan. Taylor, kiitos vielä minunkin puolesta, että toit tyttäreni turvassa kotiin", Michellen ääni yllättäen muuttui kiitolliseksi ja tämä sai Penelopen kummastumaan. Äitikö... Kiitti?
"Paul lähti asioita hoitamaan, mutta hän käski minun sanoa olevansa pahoillaan eilisestä käytöksestään. Hän oli kuulemma ollut vain huolissaan siitä, kenen kanssa Penelope tuli kotiin", Michelle selitti, hymyili hurmaavasti ja katosi sen jälkeen takaisin keittiöön. Hah, Paul muka pahoillaan? Sen kuin näkisi. Mitä se mies oikein suunnitteli? Sitä Penelope ei tiennyt, eikä olisi tahtonutkaan tietää, mutta turvallisuutensa nimessä hän tahtoi tietää Paulin suunnitelmat.

"Anteeksi äsköinen.." tyttö mutisi, kun he olivat kahden eteisessä. Penelope seisoi hetken aikaa hiljaa paikoillaan ja odotti, milloin Taylor olisi lähtemässä.
"Nähdään.."

"Parempi niin... Että unohdetaan", Taylor totesi toisen suupielen kohoessa hieman ylemmäs. Penelopen sanojen mukaan he näkisivät, mikä omalla tavallaan helpotti pojankin oloa. Ehkä tilanne nyt ei niin kamala ollutkaan, vaikka se tuntuikin siltä, ehkä kummatkin vain ylireagoivat? Ehkä. Ensimmäisen kerran poika näki tytön jopa hymyilevän, se sai hänet rauhallisemmaksi, jollain kummalla tavalla. Toinen kun ei kauheasti vaikuttanut hymyilevän, ainakaan viime aikoina oli harvinaista - muttei mahdotonta - nähdä edes niin pienen hymyn kohoavan tytön siroille kasvoille.

Urheilija lähti Pepen johdattelemana tämän huoneesta, talo näytti huomattavasti suuremmalta ja avarammalta päivänvalossa. Pimeässä esineiden ja kalusteiden sijaintia ei kyennyt hahmottamaan, mutta nyt Taylor tutkaili katsellaan jokaista silmiinpistävää yksityiskohtaa. Hän seurasi toista portaiden alapäähän, kunnes Michelle tupsahti parivaljakon eteen. Naisen ilmestyminen sai urheilijan automaattisesti hieman jännityneeksi, syystäkin. Ensivaikutelma ei ollut puolin ja toisin mikään kovinkaan mairitteleva, mutta nyt Penelopen äiti vaikutti olevan aivan toista maata. Osa sanoista oli tarkoitettu pojalle, hän pisti sen merkille kuullessan nimensä mainittavan. Katse kohotettiin nuorekkaaseen naiseen ja suupieliin kohosi virne, "Olkaa hyvä vain, ei Pepestä niin suurta vaivaa ollut", vastattiin kohteliaasti ja ryhtiä kohenneltiin hieman. Taylor itsekin pähkäili Paulin pahoittelujen tarkoitusperiä, muttei vaivautunut tekemään asiasta sen suurempaa numeroa, eihän hän miestä tuntenut, eikä asia ollut hänen vastuullaan. Matka jatkui ovelle, Taylor kääntyi Penelopen puoleen ja kohotti vaistomaisesti kulmiaan seisoessaan ovensuussa.

Lähteminen tuntui yllättävän vaikealta, vaikka samalla helpottavalta. Silti poika ei voinut olla tutkailematta punahiuksista tyttöä hetken aikaa katseellaan, "Joo... Nähdään", hän sai sitten sanotuksi ja otti askeleen ulko-oven suuntaan. "Sun pitää keksiä jotakin muuta, kuin juominen", Taylor muistutti oven toiselta puolelta ja käännähti vielä kerran Penelopen puoleen. "Pidä sitä hyvityksenä mulle", lisättiin naurahtaen, ennen kuin poika käänsi selkänsä cheerleaderille ja lähti ottamaan rauhallisia askeleita omaa kotiaan kohti. Viimeisen kahdenkymmenen neljän tunnin tapahtumat olivat pistäneet poikaraukan pään totaalisesti pyörälle ja aiheuttaneet outoa hämmennystä, jollaista oli vaikea kuvailla sanoin.

Penelope nosti katseensa Tayloriin, kun tämä hyvästeli. Punapää ei ollut varautunut siihen, että urheilija sanoisi vielä jotain, sillä tyttö oletti toisen lähtevän heti hyvästien jälkeen. Kuitenkin Taylor puhui ja muistutti juomisesta, mikä sai cheerleaderin tuntemaan olonsa välitetyksi. Hän ei pitkään aikaan ollut tuntenut oloaan välitetyksi, ja oli ihmeellistä, että pelkkä yksi lause sai sellaisen tunteen aikaiseksi.
Taylorin katseeseen vastattiin ja tyttö hymähti kevyesti vastaukseksi. "Yritän parhaani", punapää vastasi ja soi toiselle vielä toisen pienen hymyn, ennen kuin urheilija käänsi tytölle selkänsä.

Cheerleader jäi seisomaan eteiseen yksin joksikin aikaa, kun Taylor oli lähtenyt tytön kodista. Penelope silmäili ympärilleen melkein siihen malliin, kuin ei muka aikaisemmin olisi kodissaan ollut. Hän oli sekaisin, aivan sekaisin. Tunteet tuntuivat menneen aivan uudenlaiseen järjestykseen. Harmi, ettei se ontto olo kuitenkaan ollut lähtenyt.
Pepe siirtyi eteisestä sitten takaisin omaan huoneeseensa, ja sinne päästyään tyttö rojahti makaamaan vatsalleen sängylleen. Taylorin kanssa puhuminen- ei, ei sitä voinut oikeastaan edes puhumiseksi sanoa. Pitäisikö sitä kutsua tapaamiseksi? Sillä eiväthän Penelope ja Taylor sen kummoisia tuttuja kuitenkaan olleet aikaisemmin olleet. Ei, ei tapaaminenkaan ollut oikea sana. Miksikä tämä heidän välistä 'juttua' pystyisi kutsumaan?
Ei miksikään.

Punapää huokaisi uupuneena ja kellahti selälleen. Silmät suljettiin ja tyttö antoi ajatuksiensa vaeltaa. Se tosin oli virhe, sillä heti ensimmäisenä ajatuksiin ponnahti Chadin kasvot. Chadin kasvojen ilmestymisen jälkeen tilalle ilmestyi Taylorin kasvot. Silloinkos tytön silmät rävähtivät nopeasti auki ja Penelope ponnahti istumaan sängylleen. Hän ei mahtanut mitään silmiensä kostumiselle, mutta samalla vatsa ilmoitti olemassaolostaan.
Tyttö pinkaisi nopeasti kylpyhuoneen puolelle, jossa hän vietti seuraavat 10 minuuttia.
Hän ei enää joisi näin paljon...

//The end :---)