Nuorisohunnien karkoittamat

>Vlippppppp~!<

Kuka jaksoi viettää hyppytuntinsa vetelehtien aulassa, vetäen napansa täyteen suklaata tai muuten löhöämällä pihanurmella armottomassa kuumuudessa? Tänä päivänä tuntui, että pakastimessakin hiki olisi kihonnut hipiälle, ja sekös kirvoitti sekopäiset nuorukaiset riekkumaan sydämensä kyllyydestä. Jotenkin aurinko tuntui sekoittavan ihmisten päät: porukka tuntui nuoleskelevan enemmän, pelaamisesta tai pahanteosta puhumattakaan. Sellaista ei yksikään selväjärkinen jaksaisi katsella, ja siksipä viisaimmat kiiruhtivat kauemmas sekopäisistä nuorisohunneista. Näin oli tehnyt esimerkiksi Irian: nähtyään ulkona olevan kaaoksen, hän oli käännähtänyt aulassa ympäri ja sipsuttanut mustissa koroissaan liikunnanopettajan puheille, joka oli auliisti tullut avaamaan oven uima-altaalle. Opettaja tosin oli tuuminut, että joku muukin voisi haluta käyttää altaita, johon Irian itse oli vastannut pistävällä tuhahduksella. Hän ei kaivannut seuralaisia, muttei myöskään uskonut, että kukaan tulisi. Altaan rauha olisi yksin hänen: ja samoin sen viileys.

Nopeasti turhankin kallis kesämekko oli heitetty pukuhuoneeseen, ja tyköistuvat alusvaatteet olivat vaihtuneet erikoseen, mutta varsin kauniiseen uima-asuun. Ne korostivat naisen laihaa runkoa, joka oli kuin korea heinä. Ehkä kauniimpiakin oli, rumempiakin varmasti, Irian ei miettinyt sitä. Katsoessaan peiliin hän näki oikein täydellisen hahmon, jollaista saattoi vain kadehtia. Vaaleat kiharat, jotka hulmahtivat kauniisti, kun antoi pään keinahtaa. Täydellisesti muotoutuneet huulet ja viekas, ruskeiden silmien katse vangitsivat pojan kuin pojan, eikä toki nuoren naisen tisseissäkään ollut valittamista. Itsekseen rikas pentu hymähti, kun heilautti pyyhkeen käsivarrelleen, lähtien hiippailemaan autiolle uima-altaalle. Se suorastaan huusi Iriania äänettömästi luokseen!

Altaalle heitetty pyyhe jäi nyyhkimään yksin omistajansa perään, mutta Irian ei jäänyt kuuntelemaan sen hiljaista voikertamista. Sen sijaan hän sikaisi vaaleat, runsaat kiharansa nopeasti kiinni, jonka jälkeen asteli veteen muutaman ilkikurisen, vapaaksi jääneen suortuvan kehystäessä kasvoja. Kohta kuitenkin suortuvat saivat kyytiä, kun vesi takertui niihin Irianin alkaessa kevyen kuntouintinsa. Hyvä kroppa ei tullut itsestään, ja Irian harrasti monenlaista liikuntaa pysyäkseen kunnossa. Veto, veto, veto: vesi tuntui oikein mukavalta iholla.

//Comingg!

Justin oli päättänyt tänään suunnata hyppärillään uima-altaalle, olettaen ettei siellä ketään muita ollut. Sää oli kuitenkin niin paahtava, että uiminen kuullosti erittäin viilentävältä vaihtoehdolta. Nuorukainen oli ottanut jo aamulla uimahousunsa mukaan, sillä säätähän osattiin ennustaa. Miehenalku oli käynyt opettajaa pyytämään avaamaan oven ja opettaja oli todennut, että siellä olisi joku sen tarkemmin sanottuna. No tuskinpa se ketään haittasi. Ei ainakaan Justinia.

Päästyään poikien pukuhuoneesta ja vaihdettuaan päällensä pinkit uimahousunsa käveli poika suoraa tietä uima-altaalle. Oven suusta poika huomasi heti, että altaalla oli tyttö. Hetken katseltuaan nuorukainen tunnisti tytön yhdeksi niistä cheerleadereista, jotka pomppivat kentillä urheilijoiden kanssa. Enempää poika ei tuosta neitokaisesta ollut (ehkä onneksi) kuullut. Friikkinä kaikki välttelivät häntä ja hän harvemmin kuunteli juoruja tai muutakaan. Eihän Justinilla ollut edes montaa ystävää oikeastaan.

Justin pomppasi suoraan uima-altaan päädystä veteen ja sukelsi vähän matkaa. Sitten tämä ui ripein vedoin matalampaan päähän lillumaan. Justinilla ei ollut lihaksia juuri nimeksikään ja vartalo oli muutenkin laiha, kiitos sairauden aiheuttamien 'sivuoireiden'. Salaa tämä friikki katseli nyt tuota uivaa neitokaista ja sitten jokin iski suoraan Justinin sisuksiin. Tuo tyttöhän oli helvetin kaunis ja.. seksikäs. Lievää ihastumisen tunnetta virtasi pojan sisuksissa, vaikka tämä nyt olikin vielä pintapuolista. Eihän Justin ollut edes sanonut sanaakaan tuolle neitoikaiselle, mutta asia korjattaisiin pian.

Justin ui cheerleaderin kiinni, vaikka tiesi klikkijaon. Mutta tunteet menivät järjen edelle. Nyt olisi pakko tehdä aloite, sillä eihän tuo tyttö ainakaan sitä tekisi.
"Terve kaunokainen, oon Justin", poika esittäytyi ja yritti rimpulakäsillään pysyä toisen perässä.

Tietenkin rauha oli vain hetken lahja, joka rikkoontuu aina. Koskaan ei voinut edes unelmoida, että rento hetki olisi ikuinen - tai edes niin pitkä, kuin itse toivoi. Irian pelkäsi pahinta jo silloin, kun kuuli kauempana uimatilas oven käyvän. Hän lopetti uimisen, jääden hetkeksi lillumaan ja kuuntelemaan, oliko sittenkin äänet olleet harhaa. Hiljaisuus lankesi takaisin ilmaan, ja Irian saattoi rauhassa jatkaa urheilusuoritustaan: kunnes pommiksi kutsuttava, valtava läjäys täytti altaan juuri, kun Irian oli selkä kohden suuntaa, jonne ihmiseksi kutsuttava olio laskeutui. Cheerleader käännähti oitis, ja ruskeilla silmillään etsi tyypin, joka oli saapunut altaaseen. Hetken nuori nainen oli varma, että kyseessä on jonkin sortin urheilija - kuka muu nyt mahdollista hyppäriä viettäisi urheilun parissa? - mutta karvas totuus iski, kun nuorukaisen pää pulpahti esiin veden suojista.

Inho levähti kauttaaltaan nuorikon kehoon, kun hän havaitsi, kuka oli saapunut paikalle. Hän tunnisti kyllä jokaisen kermalaisen, joka oli tunnistamisen arvoinen, ja pojan riutuneenoloiset kasvot saivat Irianin näkemään varoittavaa punaista. Hetken tuijotettuaan kyykäärmemäisesti nuorukaisen kasvoja, iski valitettava totuus nuoren vaalean mieleen: hän nimittäin tunnisti toisen. Nuorukainen, josta liikkui kaikenlaista huhua. Kuulemma sekopää kuin mielisairaalasta karannut, ja vieläpä saattoi naida naksauttaa miehen kanssa siinä missä naisenkin. Irvistys ei voinut olla käymättä Irianin sievillä kasvoilla. Hän oli samassa tilassa, samassa nesteessä sekopään kanssa, josta muut ylemmät vain kuiskivat. Ei, hyvänen aika, ei - täältä piti päästä pois niin nopeasti kuin mahdollista!

Pako oli kuitenkin turhaa, sillä lähestyvä kummajainen tulikin perään, vaikka Irian aloittikin uintinsa pois päin vieraasta. Varsin kovalla vauhdilla poika saapuikin, sillä kohta tuo oli puhe-etäisyydellä ja rimpulan sanat täyttivät Irianin korvat. Vaaleanruskea katse leimahti kuin öljyllä sytytetty nuotio, ja pakouinti keskeytyi siihen paikkaan. Nuori käännähti, nopeasti kuin lännenratsu, ja antoi kätensä puhua omaa kieltään. Terävästi ja melko voimakkaastikin se läsähti nuoren pojan luista poskea vasten, ja aggressiivinen ilme korosti inhoa, joka Irianin sisimmässä muljahteli.
"Pysy sinä kauempana", Irian sihahti, ottaen muutaman vedon kauemmaksi toisesta. Koko naisen olemus tuntui kasvavan pari astetta sen tuijottaessa toista myrkyllisesti.
"Hemmetti. Kehtaatkin tuolla tavalla änkeä kysymättä paikalle!" Irian vielä tiuskahti, luoden samalla nopeita katseita kämmeneensä. Aivan kuin Justiniksi esittäytynyt poika kantaisi tautia, joka tarttuisi pienestäkin hipaisusta.

> Lupa lyöntiin saatu o/ <

Kauaa Justin ei ehtinyt tytön vierellä uida, kunnes tunsi poskessaan jo pistelevää kipua. Mutta ei se haitannut! Ainakin tämä oli herättänyt jotain tunteita tuossa viehättävässä neidossa, vaikkei ehkä vielä niin positiivisia tunteita. Eiköhän se asia korjaantuisi, kun tuo saisi tutustua Justiniin. Ei Justin ollut sellainen kun juoruttuttiin, tai oli, mutta ei ainakaan nyt. Nyt Justin tunsi olevansa ihastunut tuohon cheerleaderiin. Mikään ei estäisi poikaa nyt toimimasta enemmän, vaikka poskea vieläkin kihelmöi se ignoorattiin nyt täysin.
"Hei älä nyt, tutustutaan", Justin sanoi hilpeästi ja otti taas pari uintivetoa, saavuttaakseen tuon tytön. Olihan Justin varmaan joskus nimen kuullut, mutta harvemmin poika nimiä muistaisi. Tosin nyt kuultuaan tämä muistaisi varmasti nimen lopun ikäänsä. Niin ihanalta tuo vaaleaverikkö vaikutti.

"En tienny et täällä on joku, mutta ei mua haittakkaan et sä oot täällä. Saanko udella neitokaisen nimeä?", Justin sanoi sitten ja unohti klikkinsä ja tytön klikin taas. Poika ei huomannut enää toisen välttelyä, vaan piti sitä vain kiehtovana. Vaikeasti saatavat naiset olivat paljon mukavampia, kuin aivan liian helpot. Uituaan päätyyn Justin jäi hetkeksi lepäämään, sillä poikaa ei oltu luotu kuntoiluun.
"Oot tosi nätti", Justin totesi sitten hymyillen ja katseli tuota tutkien. Kuinka kukaan pystyi olemaan noin täydellisen näköinen vartaloltaan? Ja nuo hiukset, íhanat. Entäpä sitten silmät, kuin tähtiä olisi katsellut. Niin, Justin ei huomannut sitä vähättelevää katsetta silmissä, ei tietenkään. Pinkit lasit olivat päätyneet nyt tämän pojan hattaramaailmaan. Niiden läpi olisi helppo katsella nyt. Justin halusi kuulla lisää tuon vielä nimettömän tytön ääntä, koska sekin kuullosti hyvältä. Ihan sama mitä tuo sanoisi, kunhan puhuisi jotakin.

...Siis mitä hittoa tämä oikein oli?
Irian tuijotti tyrmistyneenä Justinia, joka lähti uimaan riemuissaan Irianin perään, nuorikon loistavista välttely-yrityksistä huolimatta. Ripeät uintivedot kuljettivat rikkaan nopeasti kauemmas altaan päätyyn, josta voisi nopeasti kiemurrella ylös. Ei, ehei, hetkeäkään hän ei viettäisi altaassa noin alhaisen olennon kanssa! Juorut, joita hän oli kuullut toisesta, toivat iljetyksen maun suuhun ja kylmät väreet iholle, jotka eivät tosiaan syntyneet veden viileyden takia.
"..Tutustutaan?!" Irian kivahtikin. Hyvä ettei henkäissyt vettä keuhkoihinsa, sillä pojan yllättävä läheisyydenkaipuu ja sosiaalisuus iskivät naista kylmällä kirveellä suoraan selkään. Eikö edes niin suora käsky kyin läimäytys kertoneet nykymaailmassa, ettei seura ollut toivottua?
Nimeään Irian ei tosiaan suostunut ensin kertomaan. Sen sijaan hän tarttui ripeästi kiinni portaikon kaiteesta, jota pitkin altaaseen laskeuduttiin, ja kapusi ylös turvalliselle maaperälle. Häntä inhotti paljastua niin vähäpukeisena hullusti lähentelevän sekopään edessä, ja siksi pyyhe napattiinkin päälle niin nopeasti, kuin mahdollista oli. Ruskeat silmät mulkoilivat poikaan kuin ruttoon, joka vain odotti tilaisuutta tappaa nuoren neitokaisen.

"Mikä ihme sekopää sinä olet?" Irian kivahti, ja hänen aikuismainen, asiallinen puhetapansa paljastui. Katse olisi seivästänyt altaassa utelevan ja ihailevasti katselevan pojan pään irti hartioista, jos se olisi ollut mahdollista. Pojan tuijotus oksetti nuorta naista, hän ei halunnut toisen syövän kehoaan kuin karamelliä karkkikaupassa. Valkoiset kiharat tihkuivat vettä, ja painuivat sirojen kasvojen koristeiksi.
"Minä, Irian, en puhu kaltaistesi alempikastisten kanssa!" nuori nainen rähähti jyrkästi, ja pyöräytti silmiään. Hän kietoi pyyhettä tiukemmin ympärilleen ja katseli veteen peläten, että jotain olisi unohtunut. Tosiaankaan hän ei palaisi tuon hullun kanssa samaan altaaseen, ei vaikka kyseessä olisi vuosituhannen kallein ostos!
"Kaikkea sitä joutuu kestämään hyppytunnillaan", tyttö voihkaisi hiljaa, itsekseen, tuijottaessaan halveksian ja inhoten innokasta Justinia.

Justin katseli hetken tuon tytön perään, kun toinen teki nousua altaasta. Ei, ei hän saisi päästää nyt menemään tuota! Olihan Justin jo aloitteen tehnyt omana itsenään, mikä ei ollut tavallista. Jokin tässä naisessa vain sai nuorukaisen pään pyörälle kerrassaan. Ericin olisi ymmärtänyt, mutta Justin itse. Tuo tyttö oli saanut kyllä pauloihinsa Justinin.
"Niin! En mä oo sellanen mitä ehkä musta puhutaan, siks pitää tutustua, ennen kuin tuomitsee", Justin sanoi tytön kivahdukselle. Kyllähän Jus tiesi, että hänestä puhuttiin käytävillä. Sen näki jo ihmisten katseista ja välttelyistä. Vain muutama harva oli oikeasti tutustunut poikaan ja tajunnut, ettei Justin itse aiheuttanut tätä. Se oli tauti, joka muutti nuorukaista erilaiseksi päivästä toiseen. Kukapa olisi halunnut oikeasti omistaa jakautuneita persoonia? Tuskinpa kukaan? Ehkä olisi helpompaa, että koulussa kaikki saisi tietää sairaudesta, mutta Justinille se olisi ollut liian iso pala. Ei hän haluaisi olla tuomittu hulluksi, niikun nuoret mielisairauksia sanoivat.. Mieluummin vain friikki.

Sitten Justin ui portaiden lähelle ja kuunteli toisen suloista puhetta. Kaikki pitäisi selittää alusta asti, mutta ei se Justinia haitannut. Kyllä tuo Irianiksi esittäytynyt tyttö tajuaisi. Pitäisi vain saada se jää murrettua klikkien väliltä.
"En oo sekopää, oon vaan ihastunut suhun!", Justin sanoi sitten suoraan ja kömpi ylös uima-altaasta. Poika jätti pienen välimatka vielä Irianiin, mutta katseli toista hymynkaare huulillaan.
"Irian, nätti nimi. Mutta eikö sustakin noi klikit oo ihan tyhmiä? Kaikkihan me vaan ollaan ihmisiä, samanlaisia ihmisiä. Sinä ja minäkin", Justin alkoi sopertamaan selityksiä. Ehkä pieni änkytys ja jännitys kuului nuorukaisen äänestä, sillä kuka osaisi olla normaali ihastuksen lähettyvillä? Ei varmasti kukaan. Mutta Justinille oli jo itselleen ihme, kuinka pienet kohteliaisuudet pääsivät ilmoille suusta. Eihän hän koskaan ollut itse näin rohkea tutustumaan ihastuksiinsa! Positiivinen yllätys ja se kaikki johtui vain Irianin läsnäolosta. Tästä tulisi vielä jotakin.
"Lähe mun kanssa kahville? Kerta oot jo saastuttanut itsesi puhumalla näinki pitkään mun kanssa, ajatteleppa hei sitä", Justin sanoi sitten virnistellen.

Irian kietoi pyyhettä paremmin ylleen, kuin se olisi vienyt pois hänet tästä vietävän tilasta. Mutta pyyhe ei kuitenkaan ollut portti toiseen huoneeseen, ja raskaasti huokaisten joutui nuori nainen kääntämään kylmän katseensa Justiniin, joka suorastaan puhkui intoa, tarmoa, energiaa. Hyvänen aika, kuinka toisen käytös ja olemus yleensä oksetti vaaleaverikköä. Hän tuijotti toista tyrmistyneenä, eikä osannut kuvailla tunteitaan sanallisesti. Hänen edessään oli paljon juoruttu, seksuaaliselta vakaumukseltaan turmeltunut nuori mies, ja Irian joutui juttelemaan toiselle. Haistamaan toisen, näkemään ja tuntemaan koko toisen olemuksen! Väreet kietoivat porvarilapsen otteeseensa, ja inhoava irve kasvoillaan kääntyivät kultaiset silmät tuijottamaan muualle.
"Tiedän sinusta ihan tarpeeksi", nainen töksäytti terävästi, mulkaisten poikaa samalla.
"Niin kauan, kuin sinut tunnetaan paremmin friikkinä paremmin kuin urheilijana, pysy kauempana minusta!"
Siinä oli nuoren naisen mielipide klikeistä. Hän oli täysin niihin mukautunut (painostihan nuoren naisen kasvatus tällaiseen lokerointiin ja hyvä asema varmisti, ettei nuorikko joutunut itse inhon kohteeksi) ja aikoi totisesti pysyä kaukana huithapeleista. Musta pyyhe imi naisesta altaan veden pisaroita, ja riuskasti nuori oli jo kääntymässä ja kipittämässä suojaan pukuhuoneeseen, kun Justinen seuraavat sanat seisauttivat kiharahiuksisen väistämättömästi.

"IHASTUNUT?" Irian karjahti verenhimoisen suden lailla, ja käänsi leimahtavan katseensa toiseen. Tottakai nuorukaisen jalkojen välissä roikkuva suvunjatkaja tunsi vetoa tällaiseen kauniiseen, menestyvään nuoreen, mutta saisi kuitenkin toinen tietää paikkansa! Irian ei ikimaailmassa tuollaisen, likaisen nuoren kalleutta edes dippaisi sisällään, sillä herra tietää, missä kaikkialla se oli käynyt!
"Ethän edes tunne minua, nimeänikään et tiennyt!" nuori nainen jatkoi kimakasta pauhaustaan, toisen käden sormien puristuessa kiukkuisesti nyrkkiin. Aggressionsa nuori hillitsi kuitenkin hyvin, sillä ei toivonut joutuvansa rehtorin kansliaan pahoinpitelyn vuoksi. Se vasta hyvää maineelle tekisikin.

"En taatusti lähde friikin kanssa kahville!" tuo vielä sylkäisi sanansa päin pojan kasvoja, mulkoillen verenhimoisesti. Irian suorastaan tunsi, kuinka hänen jokainen lihaksensa oli jännittynyt keskustelun vuoksi.
"Pysyttele omassa seurassasi!"

> Olipa ihan ihme typoja tullut tekstiin, korjailimpa niitä vähän. <

Justin kuunteli hieman pettyneenä tytön sanoja, mutta antoi niiden lopulta mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tottakai cheerleader sanoi noin, heidänhän PITI sanoa noin. Mutta tuskin oikeasti kukaan ajattelisi tuolla tavalla, ei varmasti, muiden paine vain aiheutti tällaisen reaktion. Jos pari vain pääsisi pois koulun alueelta, voisi kellossa olla eriääni? Eikö? Ainakin näin Justin pienessä mielessään nyt ajatteli, hänen täytyisi saada tavata Irian koulun ulkopuolella. Jos ei tänään, niin joskus. San Diego oli pieni paikka ainakin tavallaan. Kyllä täällä toisiin törmäisi jossain vaiheessa, kohtalohan oli johdattanut Justinin nyt juuri tänään jo uimaan tänne Irianin seuraksi.
"Et tiedä totuutta", Justin vastasi tytön sanoihin, vaikka tiesi, ettei ainakaan heti voisi oikeaa totuutta toiselle paljastaa. Mutta ehkä vielä jonain päivänä.
"Jos.. jos mä rupeen urheilemaan, niin onko siinä tarpeeksi urheilijaa?", Jus kysyi sitten epävarmasti ja katseli hetken uima-allastilan seiniä, kuitenkin katse kääntyi väkisinkin tuon vaaleahiuksisen tytön kauniisiin kasvoihin.

"Niin! Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?", Justin esitti sitten kysymyksen taas Irianille.
"Mä en ennen uskonut, mutta nyt uskon että se on totta. Koska tää on ihan varmasti sitä", poika vastasi sitten omaan kysymykseensä ja nuorukaisen käsi eksyi tummién hiuksien sekaan. Märkiä hiuksia harottiin hetken ja sitten käsi laskeutui takaisin vierelle. Pisamanaamainen poika katseli nyt hetken tyttöä päästä varpaisiin. Toinen näytti hieman vihastuneelta, mutta Justin päätti sivuuttaa tuollaiset pienet yksityiskohdat.

"Älä ajattele sit mua friikkinä, ajattele ihmisenä. En mäkään ajattele sua nyt kerman jäsenenä, vaan yksilönä!", Justin selitti tytölle ja puristi jännittyneenä myöskin kättään nyrkkiin. Itseasiassa pojan kädet vähän tärisivät, sillä eihän tälläinen avautuminen ollut nuorukaiselle normaalia käytöstä. Eikä persoonillekkaan, tämä oli sitä ihastumissekoilua.
"... Mutta ... mä voisin ostaa sulle vaikka jonkun lahjan, jos lähdet mukaan? Koru? Kengät? Jotain, lähe nyt vaan", Justin selitti ohi suunsa, mutta nyt hän joutuisi varmasti pitämään lupauksensa. No onneksi sijaisperhe kustansi välillä pojan menoja, ehkä nytkin.. ja olihan pojalla omia säästöjäkin.

Irianin teki mieli motata toista uudestaan. Ei kukaan voinut olla noin hyväuskoinen, noin... typerä! Hieman nyrkkiin painunut käsi jo nytkähtikin, vaatien, että saisi näyttää mielipiteensä toisen liiviinpyrkivästä luonteesta. Jotakuta olisi voinut vähän naurattaa Justinin käytös, mutta ei Iriania.
"Oli totuus mikä vain", Irian aloitti, poraten myrkytettyä reikää katseellaan nuorukaisen silmien väliin. Hänen niskavillansa tuntuivat olevan pystyssä ja kylmyys, inho, velloi täydellä teholla koko kehossa. "..et varmasti ole mainettasi ja asemaasi saanut huvin vuoksi. Se kertoo tarpeeksi", nuori vielä sylkäisi pojalle, kääntäen uhmakkaasti katseensa sivuun. Kaikkein järkevintä tässä tilassa olisi hiippaille ylpeänä tiehensä, mutta nuoren jukurimainen, voitontahtoinen luonne ei antanut mahdollisuutta. Irian katseli kaipaavasti tyttöjen pukuhuonetta kohden, mutta samalla ääni hänen päässään käski nitistää Justinin niin pieneksi, märäksi läikäksi, että häntä luultaisiin yli läikkyneeksi juomavedeksi ja mopattaisiin lattialta likaveden sekaan.

"Ja ei, en usko tuollaisiin typeriin haihatuksiin kuten sinä", porvaripentu tokaisi. Hänen oli pakko kääntää uhmakas tuijotuksensa friikkiin, joka haroi hiuksiaan, seisten niin typerän näköisenä, kuin joku noin alhainen vain kykeni. Irianin lyhyt mittari alkoi olla täynnä toista, ja se näkyi hyvin hänen laukomissaan kommenteissa: sävy alkoi mennä rumaksi.
"Liikunta ei tee sinusta yhtään paremman näköistä ja oloista tyyppiä, koska sinä et yksinkertaisesti kykene sellaisiin saavutuksiin, joita sinulta odotettaisiin. Olet epäluotettava, sairas, enkä tosiaan, ikimaailmassa, lähtisi sinunkaltaisen häntäheikin kanssa yhtään minnekään. En edes ymmärrä, miksi tuhlaan energiaani kaltaiseesi idioottiin tälläkin hetkellä. Pitäisi kalauttaa tajusi kankaalle, heittää altaaseen ja antaa hukkua sinne", nuori nainen sähähti, ja vihamielisyys suorastaan lauloi varoitusrunoa hänen huulillaan, silmissään ja koko olemuksessaan.
Edes Justinin lausuma viimeinen, höpsö kommentti ei saanut nuorta naista laantumaan. "Sinulla ei ole varaa ostaa mitään sellaista, mitä minulla ei jo olisi."

Justin kuunteli toisen sanoja, jotka tuntuivat välillä lävistävän tämän pienen ja ihastuneen sydämen. Kuitenkin aivot käänsivät jälkeenpäin sanoja sellaisiksi, mitä Justin luuli toisen tarkoittavan. Tuo oli vain pintaa, oikeasti ei kukaan voisi olla noin ilkeä suustaan. Eihän? Tai no.. olihan Justinkin tai siis Ralph hieman kärkäs ja ilkeä suustaan, suorastaan riidanhaluinen. Mutta Ralph ei ollut oikea! Poika uskotteli vieläkin itselleen, että Irian oli sisimmissään mukava tyttö.
"Täällä koulussa maineen saa kuule helposti väärän, tiedän monia joille ei se maine kuuluisi, mikä heillä on..", Justin totesi sitten takaisin ja heitti pienen epävarman hymyn perään. Eikö hymy yleensä tarttunut?

Hetken Justin taas katseli kaakelilattiaan, kunnes käänsi silmänsä kohti Iriania. Miten kukaan pystyi pitämään katseen erossa tuosta kaunokaisesta? Ei ainakaan Justin juuri nyt. Poika ohitti tytön sanat ettei toinen uskonut muka sellaisiin haihatuksiin. Ehkä Irian vielä tajuaisi joskus, että Justin olisi se oikea. Toivottavasti ei kuitenkaan liian myöhään. Mutta sitten tytön sanoista yksi lävisti taas pojan ja sai nuorukaisen varpailleen. Sairas. Ei kai? Eikai? Ei? Tuskin kukaan olisi kertonut pojan sairaudesta? Mutta mitäpä jos? Mitä jos kaikki tietäisivät nyt? Jos joku olisi kertonut? Mutta kuka?
"E-en mä oo sairas! Enkä epäluotettava. Ehkä välillä vähän idiootti, mutta sitäkin vaan välillä", Justin sanoi ensimmäiset sanat epävarmasti ja arkaillen, mutta vahvistui sitten sanoissaan. Ei hän ollut epäluotettava. Paitsi.. no toiset persoonat, mutta ei niitä laskettu mukaan.
"Oletko aivan varma?", Justin esitti sitten toisen sanoille kysymyksen ja nosti toista kulmaansa kysyvästi. Niin, mistä Irian tietäisi paljonko pojalla oli rahaa.

Irian sihahti epäuskovasti, kun Justin yritti puollustella mainettaan. Hän pyöräytti päätään, ja kastuneet, vaaleat kiharat heilahtivat kapealle olkapäälle.
"Jos suutelet miestä, on turha natista mitään. Jos tapat jonkun, maineesi lienee selvä. Jos laitat nastoja tuoliin, lienee silloinkin kaikki on selvää", tyttö tuhahti päin Justinin ihastuneita kasvoja, ja myrkky suorastaan tihkui hänen olemuksestaan. Hän viritteli tätä tappavaa nestettä suoraan nuoliin, jotka sanoillaan singautti kohti nuoren miehen olemusta, aikomuksenaan yksinkertaisesti tappaa tuon lempeys ja hyväuskoisuus pitkän kitumisen kautta.
Tyttö kohotti kätensä, vetäen pitkät, kapeat sormensa märkien hiuksien läpi, ja soljuvan liikkeen läpi aggressiivisuutta kuultavat, kultaiset silmät tuijottivat uudestaan tähän friikkiin, jonka hyväuskoisuus suorastaan ällötti.

Mutta sitten tapahtui äkillinen epävarmuus, jonka Irianin tiuskaisema sana oli aiheuttanut. Hetkellinen hämmennys täytti Irianin, mutta vain sekunniksi. Näköjään naisen tiuskaisu oli osunut heikkoon kohtaan. Sairas, sehän Justin oli: hän, hyvänen aika, tunsi vetoa miehiin! Näin Irian oli kuullut mielisteleviltä kanoilta, joita myös cheerleadereiksi kutsuttiin. Pojan oikeasta sairaudesta Irianilla ei ollut hajuakaan, mutta tottakai nuori nainen oletti pojan yrittävän peitellä hänen tarkoittamaansa kuvottavuutta.
"Älä yritä kiistää sitä! Kuvotat minua olemuksellasi. Sinunlaistesii tulisi vain kadota!", nuori nainen sylkäisi, kääntyen hieman. Kylki osoitti laiheliinia kohden, ja koko nuorikon mielenkiinto oli pukuhuoneessa, jonka turviin hän kohta pääsisi. Vain muutama, pitkä, repiä askel, ja turva olisi taattu - eikä kukaan saisi tietää mitään! Eihän täällä ketään ollut. Irian pelkäsi jo, että juoru muille oppilaille leviäisi... mitä siitäkin tulisi!

"Ja voithan ostaa minulle kilpahevosen. Hinta on muutaman miljoonan", tyttö tiuskaisi pilkka äänessään. Kyllä, menestyvä laukkahevonen häneltä puuttuikin!

Onneksi Justinilla oli pitkä pinna, sillä muuten poika olisi jo varmasti luovuttanut. Irian ei selvästikään ollut helppo nakki, mikä lähinä oli nuorukaisen mielestä vain positiivinen asia. Tähän tämä pitkä pinna oli luotu, ja tietenkin ärsyttämään sellaisia, jotka yrittivät ärsyttää Justinia. Ha.
"Totta tuokin, mutta kaikki mitä täällä ihmisten suussa liikkuu on hieman vääristynyttä. Tiedätkö rikkinäisen puhelimen? Sen leikin? Siinä sanotaan jokin sana tai lause ja se kiertää ringissä, valitettavasti se lause usein muuttuu aivan erilaiseksi loppuun päästessä", Justin sanoi sitten blondille ja laittoi kätensä hetkeksi puuskaan. Tästähän tämä keskustelu kohta aukeaisi, eikö vain?

"Kuvotuskin on muuten tunne, edes siis jotakin herätän sinussa. Äkkiäkös se tunne alkaa muuttua, ihmisen tunteet ovat jänniä asioita, niin lähellä toisiaan loppupeleissä. Tai sitten siihen tunteeseen tottuu", Justin jatkoi sitten kärkkäämmin. Nyt hänen puhelahjansa alkoivat taas jotenkin toimia. Pienestä jännityksestä oli jo päästy, joten aivotkin toimivat erilailla. Samassa pisamanaamainen poika tajusi, että cheerleaderithan niitä juoruja levittelivät ja välttelivät. Mutta siinähän olisi porsaanreikä Justinille. Hän voisi uhata kertoa tästä keskustelutuokiosta. Hmm.. tietenkin jos Irian lähtisi kahville alkaisi ääni olla eri kellossa.
"Tiedätkö mitä.. sun kaverit varmaan tykkää, kun alkaa kulkea sellanen juoru, että oot keskustellut aika pitkään koulun pahimman kummajaisen kanssa...", Justin sanoi sitten pieni virne kasvoillaan. Ehkä hän tällä saisi ihastuksensa keskittymään, ehkä hieman ilkeä tapa, mutta olihan Iriankin ilkeä!

"Pistetään mieleen toi kilpahevonen", Justin vielä totesi virnistellen ja jäi odottamaan toisen reaktiota.

Yhä pyyhe päällä seisoskeleva, ampiaismaisen kärttyinen cheerleader tuijotti tulisesti vihaamaansa nuorukaista, jolle hän oli jo itsepäisesti kääntänyt kylkensä. Enää rivakka käännähdys niin, että selkä osoittaisi kaiken kertovasti poikaan, ja hän potkaisisi olematonta hiekkaa toisen luotaanpoistyöntäville kasvoille. Vaaleaverikkö ei tiennyt, miksei jo painunut ulos ja lopettanut tällaisen sopan kuuntelemista. Itseasiassa hän oli tekemässä niin, ottamassa ratkaisevat askeleet tiehensä, kun poika ehti taas avata suunsa ja höpöttää täyttä potaskaa ilman täyteen. Kultaiset silmät palasivat inhottuun olentoon, ja niiden tuttu liekki halusi käräyttää pojan kuolleeksi korpuksi lattialle.
"Älä yritä selitellä", hän tiuskaisi, ja nyrkki uhkasi taas ponnahtaa ilmaan tunnustellakseen Justinin nenää, joka suorastaan huusi punaista nestettä sisästään. Uhitteleva nainen oli kuin kiivas villihevonen, joka heitteli päätään ja jalkojaan kohotteli niin arvokkaana, mutta samalla tulisena ja ilman minkäänlaisia kahleita. Irian ei - tietenkään - pistänyt Justinin sanomia sanoja korvansa taakse, tuskin edes kuunteli niitä. Loppujen lopuksi noin inhottava olento ei voi olla oikeassa yhtään missän. Se olikin syy, miksi nuorikko vastasi Justinin tunnetila-selityksiin inhoavalla sähähdyksellä. Hän kieputti kuivuvia kiharoitaan sormensa ympärille, katsoen jonnekin aivan muualle, kuin koulun alimiston kannattajaan.

Vasta Justinin kiristys juoruilla sai Irianin terästäytymään hieman. Hänen tulinen katseensa lujittui, eikä siirtynytkään niin nopeasti poikaan, kuin tuo varmasti olisi toivonut. Aivot lähtivät kiitämään valtavalla tuntinopeudella: hänen piti käsitellä pojan sanat, luoda juorun aiheuttama inhottavuus sisäänsä kuvaksi ja miettiä, miten vastaisi. Onneksi nuorelle oli luotu ölyn-ja puheenlahja, ja hän pysyikin maltillisena. Kiero, ilkeä hymy nousi nuorikon huulille, ja säälivä katse suuntautui Justiniin.
"Tai", hän aloitti, ja hänen äänensä kertoi silkasta pahaenteisyydestä. "Minä kerron, kuinka sinä ahdistelit minua altaalla. Kuinka yritin saada sinua poistumaan, lopulta jouduin lyömäänkin, kun tulit niin lähelle, etkä uskonut. Yritit repiä pukua päältäni, muna pystyssä halusit vain selättää minut altaaseeni ja lopulta jouduin kunnolla potkaisemaan, että uskoisit. Se ei tekisi kovinkaan hyvää maineellesi, eihän? Ja kumpaakohan uskotaan paremmin: minua, rikasta cheerleaderia, vai sinunkaltaistasi mitätöntä, epäluotettavaa friikkiä?"
Irianin katse kertoi paljon: sen ylpeys kohdistui itseensä, ja säälittävä ilkeys Justiniin. Hän ei antanut armoa tuollaisille, räyhkeille, saastaisille otuksille, ja tiesi saavansa paljon tuhoa aikaan, jos menisi valittamaan urheilupojille kokemastaan "ilkeydestä".

Hevosia tuskin tässä vaiheessa tarvitsi enää miettiä.