The only exception

Ruokatunti oli jo loppusuoralla; oppilaat alkoivat jo keräillä ympärilleen levittäneitä tavaroitaan laukkuihinsa ja valmistautua siirtymään sisätiloihin. Taivaalla paistava aurinko oli jälleen houkutellut oppilaat viettämään ruokatuntinsa ulkona. Kuka muka tahtoi sisällä tällaisellä ilmalla olla?
No, yksi olisi tahtonut, mutta erään opettajat patistaessa hänet ulos oli nörtti sinne siirtynyt.

Trinity Hudson istui yksin yksinäisen puun varjossa nojaten selällään puun runkoon. Laukun tyttö oli asettanut lähelleen ja piti laukkun olkaa ranteensa ympärille asetettuna kuin peläten jonkun vielä varastavan harmaan laukkunsa. Mutta kuka muka nyt hänen laukkuaan varastaa tahtoisi, kun siellä ei ollut muuta kuin koulukirjoja?
Mutta se ei ollut pääpointti.
Rin oli vetänyt polvensa koukkuun ja nojasi päällään niitä vasten. Silmät oli suunnattu alas vihreään nurmikkoon. Kun tarkemmin katsoi, huomasi, ettei tyttö oikeastaan nurmikkoa tuijottanut. Hän ei tuijottanut mitään, vaikka siltä se ei ehkä näyttänyt.
Miksi tyttö tuijottikaan tyhjyyteen, oli syy siihen kuitenkin ymmärrettävä.
Pari viikkoa sitten oli tapahtunut jotain elämää mullistavaa. Nimittäin Rinin vanhin ja rakkain isosisko, Julia, oli joutunut poliisin ja ryöstäjän välikohtaukseen mukaan ja saanut surmansa kyseisen ryöstäjän harhaluodista. Oli niin väärin, että elämä pystyttiin noinkin julmalla tavalla toiselta riistää. Ja vielä Julialta, ehkä maailman lempeimmältä ja ystävällisimmältä ihmiseltä! Julialla ja hänen miehellään oli vieläpä kaksi vuotias tytär.
Tämä oli niin väärin. Ja niin hirveän surullista.

Rin oli ollut todella lohduton viimeiset kaksi viikkoa, ja samaa rataa jatkettiin edelleen. Koulunkäynti ei jaksanut kiinnostaa yhtään, mutta eipä sitä kukaan huomannut; opettajat eivät edelleenkään tienneet hänen olemassaolostaan, joten eivät voineet udella Rinin kuulumisia huonosti menneen pistokokeen takia. Eikä Rin olisi edes tahtonut kenellekään opettajalle puhua. Ei hän uskaltaisi, sillä mitä luultavemmin hän vain purskahtaisi hillittömään itkuun. Ja siitä ei saisi selvää kukaan.
Voi kunpa aikaa voisi kääntää taaksepäin.

Kello pirahti sen merkiksi, että ruokatunti oli päättynyt. Rin nousi vaivalloisesti ylös nurmelta ja lähti uupuneen näköisesti kävelemään kohti koulurakennusta. Hän joutui mukaan oppilaslaumaan, jotka tahtoivat päästä sisälle mahdollisimman nopeasti. Siitä ei koskaan seurannut mitään hyvää, kuten ei nytkään; yksi oppilas tönäisin epähuomiossa Riniä selkään, jolloin pikkuneiti, joka ei tosiaankaan ollut moiseen varautunut, kaatui maahan. Hän oli ottanut käsillään vastaan ja tumpsahtikin maahan polvilleen. Käsiä poltteli ja sattui ikävästi, ja niihin olikin tullut ikävän näköiset haavat, kun Rin niitä katsoi. Lisäksi haavat olivat täynnä hiekkaa. Onneksi hänellä oli farkut jaloissaan, joten polviin ei tullut sen ikävempiä vaurioita.
Tyttö tahtoi pusrskahtaa itkuun, mutta teki kaikkensa, jotta ei sitä tekisi.

Aurinko paistoi täyttä häkää taivaalla, jonka seurauksena urheilijoiden tähdittämä porukka oli päättänyt viettää ruokatuntinsa siemaillen raikasta ulkoilmaa. Totta kai suurin osa porukasta meni ulos vain sen takia, että saisi ihailevia katseita kauniilta tytöiltä. Katseiden alla kun oli paljon mukavempaa paistatella kuin itse auringon, jokainenhan sen tietää.
Kaunis ilma oli myös saanut houkuteltua brasilialaisen urheilijan lähtemään ystäviensä mukaan ulos koulun tunkkaisesta ruokalasta.

Ilma oli tosiaankin mitä mainioin ulkoiluun ja Josh Fanelli suunnitteli jo innokkaana päivittäistä lenkkiään, josta tulisi suorastaan menestys, kiitos lupaavan auringonpaisteen. Ehkä häntä jopa hotsittaisi tehdä tavallista pidempi hölkkälenkki kuin yleensä?
No, sitä ei voi koskaan tietää. Jos innostus, joka tällä hetkellä virtasi voimakkaana urheilijan kropassa pääsisi haihtumaan koulupäivän edetessä, tekisi hän sen tavallisen lenkkikierroksensa.
Siinä ajatellessaan Josh ei huomannut ollenkaan, että sai monelta kauniilta tytöltä ihailevia ja himokkaita katseita, mutta ei se häntä varmasti haitannut. Josh ei ollut sellainen, joka rakasti olla huomion keskipisteenä ja paistatella saamassaan huomiossa, vaan halusi mieluiten pysytellä hieman sivummalla. Mutta se ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä hänen jos kenen ulkonäkö herätti suuresti huomiota naisväen keskuudessa. Ja entäs sitten komistuksen hyvin treenattu vartalo?
Olihan se mukavaa saada huomiota, mutta joskus se tuntui hyvin rasittavalta. Onneksi kundi oli tottunut olemaan huomioimatta tyttöjen katseita kun sattui kävelemään näiden ohitse käytävällä tai missä tahansa. Hän antoi itsestään ehkä vähän töykeän vaikutelman, mutta ei sen väliä. Ei hän rakastanut niin paljon huomiota kuin ystävänsä, jotka tälläkin hetkellä olivat aivan innoissaan ja mahtailivat sen minkä kerkesivät tyttöjen edessä, mukamas vahingossa.

Ruokatunti sujui kaikesta huolimatta rattoisasti ja ehkä vähän liiankin nopeasti. Joku ystävistä heitti tuon tuostakin läppää joka aina jostain syystä päätyi härskimpään suuntaan loppua kohden. Eihän sille voinut muuta kuin nauraa. Eivät kaikki jutut niin hauskoja olleet, mutta hyvän porukan kanssa löydettiin niistä aina jotain nauramisenaihetta.
Myös Josh heitti hyvin avoimesti kaikenlaisia vitsejä ja kertoili viime päivien piristeistä, joita oli kohdannut veljensä ja ystäviensä kanssa, muistellen ja naureskellen niille. Kaikki otettiin mukaan ja selitettiin kohteliaasti tietämättömille, mistä oikein oli kyse missäkin asiassa, ketään kun ei haluttu jättää ulkopuolelle, koska todellisuudessa ulkopuolisia ei hänen porukassaan ollut.
Sitten kesken hyvän jutun, pirahti koulun kello äänekkäästi ilmoittaakseen ruokatunnin päättyneen. Oppilaat alkoivat ryysiä malttamattomasti sisään ovista, joten urheilijat päättivät odottaa hetkisen pahimman ryysimisen loppumista. Mikä olikaan sen parempaa ajanvietettä odottaa ryysimisen heltymistä, kuin kuunnella kesken jäänyt juttu loppuun?
Kun parin minuutin kuluttua suunnattiin tarkkaavaiset silmät oville, huikattiin muille kundeille että nyt he voisivat mennä itsekin sisälle. Komistus käveli ystäviensä kanssa ovia kohti, kun hän huomasi pienikokoisen tytön olevan polvillaan maassa.
Mitä ihmettä?
Josh kurtisti kulmiaan ja katseli tyttöä hetken samalla kävellessään tätä kohti porukkansa mukana, kunnes huomasi tämän hiekkaiset kädet ja surkean ilmeen. Pieni pistos tuntui kundin sydämessä. Eikö kukaan voinut olla edes sen vertaa herrasmies, että auttaisi tytön ylös? Eipä tietystikään.
Niinpä urheilija pysähtyi Rinin viereen jättäytyen porukasta ja kyykistyi tämän viereen koittaen saada katsekontaktia toisen kanssa.
"Ootko kunnossa?" kysyi Josh huolestuneella äänellä sievältä tytöltä ja ennen kuin toinen ehti vastatakaan mitään, suoristi hän jo ryhtinsä ja auttoi neidon seisomaan.


//tekstin laatu 10++ :'''D

Rin ehti hetken aikaa tuijottaa surkeana hiekkaantuneita käsiään, kun kuuli mitä ihanamman äänen päässään. Oliko nörttityttö ehtinyt lyödä päänsäkin, kun kuuli maailman ihanimman äänen kysyvän häneltä, oliko hän kunnossa? Eihän tuo tuttu ääni voinut kuulua kuin ainoastaan Josh Fanellille, josta Rin aina salaa unelmoi. Miksei Rin muistanut ollenkaan, että oli lyönyt päänsä. Miksi päähän ei sattu-
Yhtäkkiä tyttö olikin pystyssä ja joku oikeasti seisoi hänen vieressään. Eikä se ollut vain joku, vaan...

Pikkuneidin katse kääntyi ensiksi hyvin hitaasti vieressä olevaan henkilöön, joka oli auttanut hänet ylös. No, katse osui ensiksi jonkun rintakehään, kunnes katsetta nostettiin varovaisesti ylemmäs. Ylemmäs ja ylemmäs.
... Oh My God...
Rinin silmät, jotka näyttivät muutenkin jo suurilta pullonpohjalasien takia, suurenivat entisestään, kun vieressä seisoi hänen pitkäaikainen ihastuksensa, Josh Fanelli. Ilmielävänä. Hänen vieressään.
Kun ensimmäinen reaktio, silmät suurina, oli ohi, seuraava vaihe olikin sitten hengityksen äkillinen loppuminen. Rin pidätti hengitystään urheilijan vieressä ja nipisti itseään nopeasti käsivarresta. Tämä oli vain unta, eikö niin? Unta, aivan niin, unta. Unta vain. Eikö ollutkin? Eikö ollutkin?!
IIIK!

Rin tajusi, ettei kyse ollut unesta. Tämä oli aivan totta. Tästä pikkuneiti oli aina haaveillut, tästä, että Josh Fanelli huomaisi hänet. Rin osasi haaveissaan aina kiittää Joshia ja muutenkin hän osasi käyttäytyä haaveissaan normaalisti. Mutta nyt Rinin käytös ei tainnut olla normaalia nähnytkään.
Nopeasti nörtti valahti aivan punaiseksi ja alkoi naksutella hampaitaan yhteen. Hänen kurkkuunsa oli selvästi tullut jokin este, mikä esti puhumisen. Rin seisoi aivan vaiteliaana Joshin edessä, hyvä kun uskalsi edes hengittää.
Nyt, Rin! Ryhdistäyty! Mitä Josh äsken kysyi? Rinin täytyisi vastata siihen!
Tyttö alkoi panikoida, kun yritti muistella, mitä Josh oli häneltä kysynyt. Aivan! Oliko tyttö kunnossa!
"... O-o-olen k-k-kunnossa.." kuului aivan pienen pieni mutina pikkuneidin suusta, jota Josh ei takuulla kuulisi. Se oli ollut kuin hiiren piipitystä, ellei jopa hiljaisempaa. Nyt Rin laski katseensa maahan ja toivoi vajoavansa syvälle maahan.

Pienikokoisen tytön ilmeskaala oli hyvin laaja; ensin suurta hämmästystä ja sen jälkeen lämpimän punainen puna valtasi tämän kasvot, joka aiheutti Joshissa huvittuneisuutta ja pientä helpotusta, jonka hän ilmaisi hymyilemällä toiselle lempeästi.
Hyvä juttu, tyttö näytti nyt vähän paremmalta kuin hetki sitten, mutta samaa ei voinut sanoa tämän käsistä joissa oleva hiekka oli värjäytynyt punaisemmaksi. Oliko toinen niin onnekkaasti onnistunut loukkaamaan itsensä, että oli saanut kätensä auki?
Jotain pientä supinaa kuului neidon suusta, mutta siitä ei saanut mitään selvää, joka alkoi naurattaa Joshia vain enemmän.
"Mitä?" hän kysyi huvittuneisuutta huokuvalla äänellään ja hymyili leveämmin. Oli hyvin hauskaa, että hän sai tytöt käyttäytymään seurassaan myös tälläkin tavalla. Mutta tarkemmin ajateltuna, hänen edessään seisova tummahiuksinen neito ei tainnut kuulua kermaan vaatetuksesta ja käyttäytymisestä päätellen. Kermaan kuuluvat tytöt nimittäin alkoivat esittää urheilijoiden seurassa joka meni päin helvettiä. He tuntuivat hyvin epätodellisilta, sillä vetivät rooliaan liian pitkälle ja menivät jo liiallisuuksiin. Ja vielä suurin osa oli BLONDEJA.
BIMBOBLONDEJA, joihin ikävä kyllä kuului myös hänen serkkunsa, Céline, joka oli rehellisesti sanottuna ärsyttävä. Mutta ei hän sitä koskaan voinut sanoa ääneen, sillä ei halunnut loukata toisen tunteita.

"Mennään käymään terveydenhoitajalla paikkaamassa sun kätes. Se kun ei tee kauheen hyvää, että haavoihin menee kaikenlaista likaa", urheilija ehdotti lempeästi keijukaistytölle ja odotti maltillisesti toisen vastausta katsoen koko ajan tämän kasvoja, jotka näyttivät vieläkin jotenkin... surkeilta?
Sitten kundi alkoi pohtia, oliko hän pistänyt merkille tuon tytön aikaisemmin. Käytävällä? Luokassa? Olivatko he edes olleet samoilla tunneilla?
Josh nosti katseensa siniselle taivaalle laittaen kätensä rennosti puuskaan mietteliäs ilme kasvoillaan. Neidon kasvot eivät kyllä sanoneet hänelle yhtään mitään, mikä oli sääli. Hänestä ei koskaan ollut kauhean mukavaa kysellä ihmisiltä näiden nimeä, koska kauhean monet näyttivät tuntevan hänet, muttei hän näitä.
"Mut sitä ennen", komistus sanoi siirrettyään katseensa takaisin keijukaisen kasvoihin, "mä haluaisin tietää, ollaanko me ennen tavattu."
Hemmetti. Hän ei ollut hyvä nimien kanssa, varsinkaan kerman ulkopuolisten, sillä hänen ei ollut missään vaiheessa tarvinnut opetella niitä. Kyllä hän nyt esimerkiksi pahiksia tiesi kun Monique kuului näihin, mutta siihen se sitten jäikin..

JOSH FANELLI HYMYILI!
Okei, nyt Rin voisi kuolla onnellisena. Hänen unelmansa oli jo puoliksi täyttynyt. Josh Fanelli oli huomannut hänet ja hymyillyt. Hymyillyt vain hänelle, ei kenellekään muulle. Vain ja ainoastaan Rinille, joka rakasti tuota urheilijaa koko sydämestään. Sitä ei urheilija tosin tiennyt, eikä tulisi koskaan tietämään, jos se olisi nörtistä kiinni.
Josh piti tyttöä luultavasti vähä-älyisenä, kun tämä vaikutti olevan niin huvittunut pikkuneidin hiiren piipitykseltä kuulostaneelta vastaukselta. Ei Rin tahtonut antaa itsestään vähä-älyistä kuvaa! Nyt hänellä oli tilaisuus näyttää Joshille, että hän oli oikein fiksu nuori neiti, jollaista Josh ei ollut koskaan tavannut.
... Tosin tämä kuulosti paremmalta haaveissa kuin tosielämässä.

"O-o-olen k-k-kunnossa..." tyttö änkytti kuuluvammin kuin äskeisen vastauksensa. Tämän Josh pystyisi jopa kuulemaan, jos huvittuneisuudeltaan ehti. Riniä hävetti niin paljon, että sen pystyi näkemään hänen kasvoiltaansakin. Ei tämä voinut olla oikeasti totta. Josh Fanelliko muka oikeasti puhui pikkuneidille? Nörtille, jota useimmat kermalaiset yleensä vältti?

Seuraavaksi pikkuneidin olisi tehnyt mieli alkaa kiljua, kun kuuli Joshin ehdottavan käyntiä terveydenhoitajalla. Sekös Rinin fantasiat vasta herättikin; Rin pystyi kuvittelemaan terveydenhoitajan tyhjän huoneen, jossa hän itse istuisi sängyn laidalla, kun Josh paikkaisi hänen käsiään. Tilanne johtaisi lopulta siihen, kun heidän kasvonsa lähenesivät ja he suutelisi-
Rin pudisteli nopeasti päätään ja tunsi kuumuuden valtaavan koko kehonsa. Selvä, hänen päänsä räjähtäisi pian, ellei Rin pääsisi jonnekin pakastimeen kuumentunutta päätään jäähdyttämään.
"E-e-e-ei t-t-tässä m-mitään.." Rin sopersi vastaan terveydenhoitajalla käymistä. Oikeasti hän tahtoi sitä, mutta Joshin kanssa kahdestaan matka sinne... APUA! Rin varmasti kuolisi ennen sitä.
Kuolemaa miettien ajatuksiin tuli pakostakin edesmennyt sisko. Silloin pikkuneidin kasvot menivät ilmeettömiksi ja tytön koko olemus muuttui selvästi murheelliseksi.

Mutta sitten taas Josh, tuo ihana Josh, puhui ja esitti mitä oudoimman kysymyksen, josta Rin häkeltyi aivan täysin. Tavattu? Josh ja Rin muka tavanneet? Voi kyllä, olivat he tavanneet. Rinin haaveissa, haha. Olipa elämä julmaa.
Pikkuneiti pudisti rivakasti päätään nuorukaisen kysymykselle ja valahti taas punaiseksi kuin paloauto.
"O-o-olemme k-kuitenkin samassa k-k-koulussa.." Rin mutisi, mutta sanat tuntuivat taas kadonneen kurkkuun. Ei ollut kyllä ihme, jos Josh ei ollut häneen koskaan mitään huomiota kiinnittänyt. Kuka muka kiinnittäisi huomiota pieneen nörttityttöön, joka yritti tehdä itsestään kaikin tavoin näkymätöntä?
Jep, ei kukaan.

Tällä kertaa Rinin vastaus ulottui myös Joshin korvien kuultavaksi, joka ei kuitenkaan tahtonut uskoa moista väittämää, että tuo oli muka kunnossa. Toisenhan kämmenet olivat auki ja verestivät koko ajan.
Urheilija kiinnitti sitten huomiota tytön laukkuun, joka makasi vielä hiekalla, jonka herra kumartui nostamaan ja pudisteli sitä pienesti, sillä oli tottunut tyttöjen täyshysteriaan jos laukulle kävi jotain joten halusi vain välttää sen. Mutta pieni tummatukkainen neito ei tuntunut olevan samanlainen kuin muut hänen tapaamansa tytöt.
Ehkä tuolla oli arvot sun muut oikeassa järjestyksessä?

Komistus ajatteli ensin ojentaa laukun takaisin omistajalleen, mutta päätti jättää sen tekemättä, sillä herrasmiehet kantoivat naisten tavarat ja hän kyllä kiikuttaisi tytön terveydenhoitajalle, suostui toinen tai ei.
Hyvin oletetusti keijukainen väitti vastaan, mutta sitä ei otettu kuuleviin korviin. Haavat täytyisi puhdistaa, jotteivät ne tulehtuisi, joka oli täyttä faktaa.
"Musta tuntuu, että sä taidat tietää, kuka mä oon", Josh totesi tytölle ja jatkoi sitten, "mutta musta olis kiva tietää sun nimes."
Niin, olisihan se vähintäänkin reilua, että hän saisi tietää neidon nimen, kun tuo kerta tuntui tietävän hänet. Mutta jälleen kerran se ei ollut mikään yllätys.
"Lähinnä tasavertaisuuden vuoks", lisättiin vielä edelliseen lauseeseen hetken kuluttua ja odoteltiin tytön vastausta jonkin aikaa, kunnes urheilija päätti, että olisi parasta lähteä pois seisoskelemasta pihalta, joten kundi otti varovaisesti, hellästi, kiinni tytön käsivarresta ja lähti johdattelemaan tätä sisään koulurakennukseen.
Jos tuo toistaiseksi tuntematon tyttö päättäisi sitten vedota siihen, että siitä olisi vaivaa niin ei lainkaan. Hänellä oli vaikka kuinka paljon vapaata aikaa koululla pyörimiseen, sillä hänellä oli juuri hyppytunti alkanut.

Toivottavasti terveydenhoitaja olisi paikalla, koska muuten he joutuisivat itse puhdistaa haavat ilman minkäänlaista puhdistusainetta ja laastareita sun muita.

Rin laski katseensa hetkeksi käsiinsä, kun tuo ihana urheilija ei hänelle puhunut. Täytyi myöntää, että kädet näyttivät kyllä varsin ikäviltä. Auts...
Pikkuneiti huomasi sivusilmällään ihastuksensa nostavan tytön laukun maasta ja pudistelevan sitä. Oh my god, Rin ei enää koskaan pesisi laukkuaan! Olihan itse Josh Fanelli siihen koskenut!
Nörtti tuijotti lumoutuneena tuota komeaa ja pitkää urheilijaa, kunnes tajusi näyttävänsä hyvin, hyvin typerältä. Pikkuneiti pudisti päätään, jota hänen teki mieli hakata. Miksi hän teki itsestään aivan idiootin, kun hänen piti olla nyt fiksu ja filmaattinen?
Niin, ehkä sitä fiksua ja filmaattista oltiinkin vain siellä haavemaailmassa.

Rinin olisi tehnyt mieli purskahtaa nauruun, kun Josh epäili tytön tietävän tämän. Kunpa Josh vain tietäisi, miten paljon Rin toisesta oikein tiesikään. Joshilla oli ihana ääni, Josh oli niin ystävällinen, Josh ei deittaillut vetyperoksidiblondeja. Josh oli täydellinen.
Tietenkään pikkuneiti ei voisi koskaan paljastaa tätä Joshille. No hei haloo! Jos Josh sattuisi ikinä kuulemaan, mitä Rin tästä tiesi, alkaisi urheilija pitää häntä varmasti stalkkaajana. Sitä Rin ei missään nimessä tahtonut.
Nörtti ei ollut lainkaan varautunut siihen, että Josh uteli seuraavaksi tytön nimeä. Rin tuijotti toista tyrmistyneenä. Josh Fanelli tahtoi tietää... Hänen nimensä?
Puna levisi jälleen kirkkaasti Rinin kasvoille, kun suu liikkui, mutta mitään sanoja ei saatu ulos.
"T-T-T-T-Trinity H-H-Hudson, sir.."
AAAA, miksi hän oli kutsunut Joshia herraksi? No kun se oli tullut niin automaattisesti! Rin esittäytyi harvemmin koko nimellään, ja jos hän esittäytyi, hän puhutteli yleensä vanhempia ihmisiä. Voi ei, nyt nolotti ja paljon. Josh pitäisi häntä ihan typeränä ja vähä-älyisenä ihmisenä, jonka oli koskaan tavannut!

Kasvot tuntuivat jo tulikuumilta ja Rin pelkäsi kasvoilta pian tulevan höyryä. Silloin jonkun käsi tunnettiin käsivarressa, jolloin suklaanruskeat silmät laskettiin nopeasti tuntematonta kättä katsomaan. Voi ei. Älä. Älä sano...
JOSH FANELLI PITI RINISTÄ KIINNI!
Rinin huulille kohosi typerä hymy, kun Josh talutti häntä sisälle. Tämä oli unta. Tämä ei ollut totta. Tämä oli unta. Hhiihihihih.

Kuultuaan Trinityn vastauksen, jonka loppua säesti vielä pienen pieni sana sir, jolle Josh ei voinut muuta kuin nauraa. Ei hän nauranut sen takia, että pilkkaisi tätä vaan sen vuoksi, että tyttö oli erikoinen tapaus. Hyvin erikoinen sellainen. Harvan kun kuuli käyttävän yhtä kunnioittavaa, suorastaan imartelevaa, nimitystä kuin sir.
Ja taas kerran neito lehahti punaiseksi kuin tomaatti. Jos he olisivat läheisempiä, olisi urheilija kahmaissut tämän syliinsä ja halannut, sillä mikään tässä maailmassa ei tuntunut olevan yhtä suloista kuin tyttöjen punasteleminen hänen mielestään.
Ja mikä kertoi, että Josh oli hyvällä tuulella? Juuri tämä.
"Sua kutsutaan varmaankin Riniks?" komistus varmisti tytöltä ja silloin hänellä sytytti.
Aivan! Olihan hän ainakin kerran huomannut neidon oleilevan samalla oppitunnilla kuin hän, mutta ei nyt näin äkkiseltään pystynyt muistamaan, minkä aineen tunnilla.
Antaa olla, kyllä hän sen pian muistaisi.

Erikoisen näköinen parivaljakko käveli koulun käytävillä, kohti terveydenhoitajan huonetta, jonka luokse päästiin melko nopeasti Joshin suurten harppausten takia. Toivottavasti häntä huomattavasti pienikokoisempi tyttö pysyi hyvin perässä, eikä joutunut ottamaan turhankin suuria askeleita pysyäkseen hänen perässään. Ainakaan hän ei joutunut koventamaan otettaan keijukaisen käsivarresta vetääkseen tätä rivakkaampaan tahtiin mukanaan, joten ilmeisesti hänen jättiläismäiset harppauksensa eivät olleet liikaa tälle.
Joshin epäonneksi terveydenhoitajan huoneen ovessa oli lappu, johon oli siistillä käsialla kirjoitettu, että tämä olisi asioilla ja että palaisi pian. Vielä oli terveydenhoitaja raapustanut kellonajan, jolloin olisi viimeistään paikalla, jonka kannustamana urheilija käänsi katseensa käytävällä olevaan kelloon. Hänen laskujensa mukaan terveydenhoitajan pitäisi tulla puolen tunnin päästä, joten olisi parasta jäädä odottamaan tätä odotushuoneeseen.
"Jäädään odottamaan, kyllä se kohta tulee", Josh ilmoitti ystävällisellä äänellä Rinille ja hymyili hyväntahtoisesti, jonka jälkeen istutti tytön läheiseen tuoliin kuin varmistaakseen, ettei tämä vain ottaisi jalkoja alleen ja karkaisi.
"Käyn hakemassa vähän kosteaa paperia, että voidaan putsata noista haavoista pahimmat hiekat, jos vain käy."
Pian olikin brasilialainen miehenalku kadonnut läheiseen vessaan kostuttamaan paperia, jotta voitaisiin yrittää ehkäistä haavojen tulehtumista.

"Sanothan sitten heti, jos sattuu? Mä yritän olla mahdollisimman varovainen sun haavojes kanssa", luvattiin pienikokoiselle tytölle, jonka viereen oli Josh istahtanut haettuaan paperia ja nyt pitelikin toisen toisesta kädestä kiinni puhdistaakseen sen haavan turhista hiekoista.
Urheilija kuitenkin odotti Trinityn hyväksyntää pienen toimenpiteensä suorittamiseen, sillä antaisi kyllä tämän putsata omat haavansa, jos tuo niin tahtoi. Ei hän halunnut päättää kaikkea neidon puolesta, hän vain oli tottunut ottamaan ohjat käsiinsä ja toimimaan niin kuin parhaaksi näki.

Joshin nauru oli niin ihanaa kuultavaa. Rin olisi voinut kuunnella sitä vaikka monta tuntia peräkkäin. Tosin Josh nauroi kyllä nyt Rinille, ja Rinin pitäisi olla nolostunut. No, oli Rin nolostunut, mutta samalla hän oli seitsemännessä taivaassa.
Edelleen se typerä, ihastunut hymy oli pikkuneidin huulilla, kun hän jatkoi Joshin kanssa matkaa kohti terveydenhoitajan huonetta. Ajatella, he melkein kävelivät käsikädessä. Hihihihihiihhi.
Mutta se hymy hävisi nopeasti, kun Josh jälleen puhui ja Rin palautettiin takaisin maan pinnalle sieltä seitsemännestä taivaasta. MITÄ, miten Josh Fanelli tiesi, miksikä Riniä kutsuttiin? Oh my gosh, oh my gosh! Josh Fanelli tiesi Rinin? Voi ei, voi ei, voi ei! Toivottavasti Josh ei ollut huomannut niitä pitkiä ja unelmoivia katseita, joita Rin oli toiselle monet kerrat suonut!
Pikkuneiti nyökkäsi sitten hajamielisesti komean urheilijan varmistukselle ja nielaisi hiljaa. Posket olivat edelleen kauniin, punaisen paloauton väriset.

Kun kerta urheilijan ja nörttitytön koko erosi toisestaan huomattavasti, joutui Rin suurentamaan askeleitaan, jotta pysyisi Joshin perässä. Tämä kävi kuin lenkkeilystä. Rinillä tosin oli huono kunto, joten hän hengästyi jo melko pian. Onneksi terveydenhoitajan huone ei kuitenkaan kovin kaukana sijainnut.

Josh pysähtyi ja Rin ei ehtinyt siihen kunnolla reagoida; tyttö melkein törmäsi urheilijaan, mutta onnistui kuin onnistuikin välttämään törmäystä toisen kanssa. Helpottunut huokaus karkasi pikkuneidin huulien välistä ja sydän oli tuntunut hypänneen kurkkuun. Se tästä nyt olisikin puuttunut, että Rin olisi toiseen törmännyt. Tosin Josh ei varmasti olisi moisesta edes liikahtanut, sillä toisen lihasmassa oli aivan eri luokkaa kuin Rinin.
Tämä oli kuin suoraan Rinin haavemaailmasta. Terveydenhoitaja ei ollut paikalla! Oh my- okei, tuota lausetta Rin pyrkisi nyt välttämään.
Josh istutti pikkuneitin tuolille ja sanoi hakevansa paperia. Silloin totuus iski tytön kasvoja vasten varsin voimakkaasi. Josh Fanelli aikoi puhdistaa nörtin käsiä? Oh My God!
Rinin teki mieli pinkaista heti karkuun, mutta jostain kumman syystä jalat eivät tuntuneet toimivan. Voi ei, voi ei! Kohta Josh tulisi takaisin ja ja ja....

Pikkuneiti oli oikeasti aikeissa kiljaista, kun Josh istuutui hänen vierelleen. Josh oli niin lähellä, aivan liian lähellä. Toisen vartalo oli aivan liian lähellä Rinin vartaloa. Oi miten hyvältä Josh näyttikään näin läheltä...
Rin pudisteli tyrmistyneenä päätään ja yritti herättää itseään todellisuuteen. Mutta oi miten lämpimältä urheilijan käsi tuntuikaan...
Suklaasilmät nostettiin arasti urheilijan kasvoille ja tyttö katsoi Joshia hetken aikaa vaitonaisena. Huulia raotettiin, mutta ääntä ei kuulunut. Tyttö päätyi sitten nyökkäämään urheilijalle. Kyllä, Josh saisi puhdistaa hänen kätensä, jos toinen kerta sen halusi tehdä.
"... K-kiitos..." kuiskattiin hiljaa ääneen. Rin tulisi olemaan tästä hyvin kiitollinen urheilijalle, jota tyttö oli jo pitkän aikaa salaa ihastuneena katsellut. Joshin pisteet kasvoivat roimasti ylöspäin nörtin silmissä, vaikka urheilijan pisteet olivat jo ennestänkin korkealla.

"Ei mitään. Tää on vaan pikku juttu", sanoi brasilialainen tytölle nostamatta kuitenkaan enää katsettaan tämän kasvoihin, sillä oli juuri antanut jakamattoman huomionsa toisen käden haavalle ja otti vankemman otteen tämän kädestä.
Varovaisesti Josh putsaili Rinin haavaa, joka näytti sitä pahemmalta, mitä enemmän hiekkaa saatiin putsattua pois. Ei se nyt niin kamalalta näyttänyt kuin ehkä urheilija oli kuvitellut, eikä tyttö tosiaankaan olisi missään hengenvaarassa tulehtumisen takia, mutta Josh nyt vain oli hyvin kriittinen kaikenlaisten vammojen suhteen. Lieneekö syynä sitten se, että hän harrasti nyrkkeilyä, jossa saatiin jatkuvalla syötöllä yhä enemmän ja enemmän vammoja? Sitä ei voi tietää. Ehkä ja ehkä ei.
Suklaiset silmät katselivat tarkkaavaisesti keijukaisen kättä, joka oli jo aika hyvin saatu puhdistettua ja haavakin sai paremmin ilmaa. Se kuitenkin veresti vielä, joten urheilija antoi tytölle paperia ja kehotti puristamaan sitä pienesti nyrkissään, jotta veri tahraisi paperia eikä mitään muuta. Sitten siirryttiikin toiseen käteen ja sille tehtiin aivan sama homma kuin edellisellekin, mutta tällä kertaa putsaaminen oli hieman nopeampaa, sillä nyt jo tiedettiin, miten se tulisi helpoiten putsata.
Lopuksi Josh itse painoi hellästi paperia tytön haavaa vasten pitäen tämän kättä käsiensä välissä ja vilkaisi sitten kelloa. Saisi se terveydenhoitaja jo tulla.

Pieni hiljaisuus laskeutui odotushuoneeseen. Sen vuoksi urheilijan olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta siinäpä se ongelma olikin; hän ei tiennyt, mitä sanoa. Mitä hän voisi sanoa tässä tilanteessa? Pitäisikö hänen alkaa udella toisesta enemmän kuin vain nimeä? Mutta se olisi kauhean tungettelevaa, eikä hän itsekään pitänyt siitä, joten suurella todennäköisyydellä kukaan muukaan ei pitänyt siitä.
Josh vain piteli keijukaistytön kättä käsiensä välissä antaen katseensa vaeltaa ympäri odotushuonetta ja tehdä havaintoja siitä; vanhoja lehtiä oli pinottu pienelle pöydälle (ja nekin olivat jotain tyttöjen juorulehtiä), pari vapaata penkkiä heidän penkkiensä lisäksi ja kellon tikitys kuului hyvin selvänä muuten hiljaisessa tilassa.
".... Sä... et taida kuulua kermaan?" singahti epävarma kysymys (tai pikemminkin toteamus) urheilijan huulilta ja vasta pienen hetken kuluttua hän raaski siirtää katseensa Rinin kasvoihin.
Tämä ei selvästikään näyttänyt kermalaiselta, eikä käyttäytynyt samoin. Tai siis... Ei sillä, että Rin ei olisi suloinen ja sievä, mutta kun kermalaiset tytöt olivat aina niin viimeisen päälle laittautuneita ja "kauniita". Kauneus kun on katsojan silmissä ja yleensä toisessa ihmisessä pitäisi kiinnittää ensimmäisenä huomiota luonteeseen eikä ulkonäköön, koska useimmiten kaikki hyvän näköiset naiset olivat häijyjä ja kaikkea muuta, mitä antoivat olettaa.
Oikeasti, löytyykö tästä koulusta ketään, joka arvostaisi enemmän luonnetta kuin ulkokuorta?

Jos Josh olisi tiennyt, että äidin värväämässä koulussa oli klikkijärjestelmä, ei hän olisi suostunut siirtymään koko kouluun. Ja äiti tiesi sen varsin hyvin. Sen vuoksi tämä olikin jättänyt kertomatta sen ja kehuskellut, kuinka kehuttava koulu se on ja vielä plussana se, että hänen serkkutyttönsä käyvät sitä.
Mutta toisaalta häntä ei kaduttanut yhtään. Olihan hän saanut uusia ystäviä ja tutustunut kaikenlaisiin ihmisiin, sekä oppinut arvostamaan ulkonäköä yhä vähemmän ja vähemmän ja keskittymään itse ulkokuoren alla piilottelevaan ihmiseen.

//... Nää meijän vastaukset tuntuu venyvän ja venyvän :--------D

Rinin kasvot hehkuivat edelleen punaa, kun Josh alkoi putsata tytön käsiä hiekasta. Välillä kättä vihlaisi ikävästi, mutta se ei näkynyt Rinissä muuta kuin nopeana kulmien kurtistuksena.
Koko tilanne, se... Se oli kuin suoraan nörtin unelmista. Hän ja Josh Fanelli, kahdestaan. Josh pitämässä Rinistä huolta, ja hyvää huolta pitämässä. Suklaasilmät nostettiin välillä suurien pullonpohjalasien läpi urheilijan kasvoja katsomaan, eikä Rin voinut olla huokailematta syvästä ihastuksesta. Josh Fanelli oli samalla niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Saavuttamattomissa.
Nörtti laski katsettaan hivenen murheellisena tajutessaan sen, että yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen oli turhaa. Niin, miten muka hän, pieni, turha nörttityttö, voisi saada tuon ihanan urheilijapojan, jonka perässä roikkuivat Riniä kauniimmat tytöt. Ja rikkaammat. Pikkuneiti oli köyhästä perheestä, ei hänellä olisi varaa merkkivaatteisiin. Ehkä pitäisi myös mainita, että Rinin äiti osti tyttärelleen aina vaatteita? Aivan, totta se oli. Äiti ei tahtonut Rinin sortuvan niihin avonaisiin paitoihin, jotka näyttäisivät ulkopuoliselle liikaa.
Säälittävää. Rin oli aivan säälittävä.

Pikkuneiti vajosi pieneen masennukseen, kun Josh puhdisti hänen käsiään. Miksi häntä kiusattiinkaan tällä tavalla? Miksi häntä oikein johdateltiin ajattelemaan Joshista enemmän, kun tyttö ei voisi koskaan toista kuitenkaan saada? Niin julmaa, niin epäreilua. Onneksi Josh ei ikinä saisi tietää Rinin olevan ihastunut tähän. Jos Josh sen joskus saisi tietää, ei Rin tietäisi, mitä tehdä. Josh nimittäin mitä luultavammin alkaisi vältellä tyttöä, jolloin pikkuneiti näkisi urheilijaa yhä harvemmin. Sitä Rin ei tahtonut, ei todellakaan tahtonut. Hän tahtoi nähdä Joshia vielä tämänkin jälkeen.
Saisihan Rin nähdä?
Josh sai sitten putsattua Rinin toisenkin käden ja tyttö oli valmiina vetämään kätensä omaan syliinsä, mutta jotain yllättävää ehti tapahtua; Josh piteli molemmilla käsillään kiinni nörtin kädestä. Jälleen Rin punastui ja yritti hillitä kiivastunutta sydäntään hengittämällä sisään ja ulos.
Se oli helposti sanottu kuin tehty. Rin pelkäsi päästään purkautuvan tulivuori. Niin kuuma hänellä sillä hetkellä tuntui olevan.

Joshin esittämä kysymys palautti Rin jälleen maan tasalle ja hetken kuluttua Rin nyökkäsi. Silloin hän sanoi itselleen, että nyt hänen pitäisi sanoa jotain. Edes jotain! Ei hän voinut mykäksi jäädä lopun elämää.
"... E-e-en niin..." pikkuneiti sopersi vielä vastaukseksi Joshin kysymykseen ja vilkaisi toista nopeasti.
"Mutta sinä kuulut..." Rin mutisi hiljaa, änkyttämättä. Oikeastaan tuon piti olla ajatuksena omassa päässä, mutta se oli vahingossa lipsahtanut ulos huulien välistä. Voi ei, voi ei! Nyt Rin joutuisi selittämään sen, miksi hän sanoi jotain tuollaista!
"N-n-n-niin kun... M-m-mitä muutkin s-sanoisivat, jos... Jos he n-n-äkisivät meidät y-y-y-y-yhdessä?"
Hienoa Rin. Selkeää artikulointia.

//Eeeei kai? xD

Josh sai jälleen kerran vastaukseksi keijukaistytöltä vain nyökkäyksen, jolle hänen olisi tehnyt mieli hymähtää, mutta tyttö vastasi hänen kysymykseensä vielä puheella, joka jostain syystä sai urheilijan hyvilleen. Varmasti johtui siitä, että tekisi ihan hyvää, ettei hän vain olisi koko ajan äänessä. Vai johtuiko? Olisiko siinä jotain muutakin?
Paskat. Josh kuomaseni, ajattelet taas aivan liikaa. Eiköhän ala olla tämän päivän mietiskelyt purkissa ja jättää loput huomiselle?
Urheilijan suupielet nytkähtivät pieneen hymyn tapaiseen, mutta palautuivat nopeasti perusilmeeseen. Niinpä niin. Hän kuului kermaan, eikä voinut sille mitään. Se nyt oli oikeastaan ja yksi ja sama, mihin klikkiin hän kuului, kun eivät ne häntä kiinnostaneet sen enempää kuin naisten koruosastolla kierteleminen.
"Kaipa meitä kateltas paheksuvasti", totesi komistus tyynesti katsellen vieressään istuvaa tyttöä, jonka jälkeen mutristi suutaan ja nosti katseensa kattoon vielä nojautuen tuolinsa selkänojaa vasten. Ja hänen kätensä nyt vain olivat kivettyneet pitelemään toisen kättä, jota hän ei tuntunut enää edes itse tiedostavan.
"Mutta ei se oikeestaan muille kuulu. Musta koko klikkijärjestelmä on ihan naurettava. Miksei kaikki voi olla kaikkien kanssa? Ja mikä oikeasti tekee meistä kermalaisista parempia kuin te muut? Raha? Ulkonäkö?" Josh aloitti pienen puheensa paljastaen pitkällisiä ajatuksiaan, joita ei ollutkaan antanut julki kenellekään muulle, "Ei me olla sen parempia ku muutkaan. Ja eihän me mahtailla kuin vain meidän VANHEMPIEN varallisuudella."
Brasilialainen pudisteli päätään vaivaantuneena.
"Ja tässä koulussa on ihan sairasta se, et jos joku kermalainen alkaa seurustella ei-kermalaisen kanssa, niin siitä nousee kauhee kohu. Ja sitten kaikki yrittää erottaa ne."

Pienen pienen hiljaisuuden annettiin taas ottaa valta, sillä komistus tosiaankin harkitsi, mitä kaikkea uskaltaisi Rinille kertoa. Toiselle vain nyt tuntui olevan helppo puhua ja ei tyttö tuntunut sen tyyppiseltä, että heti tämän keskustelun jälkeen ryntäisi ystäviensä luokse ja kertoisi juurtajaksaen kaiken, mitä oli kuullut ja pistäisi juorun liikkeelle.
"Sovitaanko, että tää juttu jää ihan meidän väliseks asiaks? Mä en nimittäin haluais aiheuttaa sulle ongelmia, joita sä todennäkösesti saat, jos mun cheerleader-serkku Céline saa kuulla tästä. Sitten kaikki olis sun kimpussa", esitettiin pieni ehdotus pienikokoiselle tytölle ja hymyiltiin päälle.
Aivan, se hemmetin Céline piiritti vieläkin häntä. Luojan kiitos he olivat serkkuja, eikä suku katsoisi moista asiaa hyvällä. Ja kaiken lisäksi hän ei ikimaailmassa kiinnostuisi yhtä tekopyhästä ihmisestä kuin Cél ikävä kyllä oli, ehei. Naisen täytyi olla aito, ja jos blondi niin pesunkestävä sellainen, jolla ei ole kyseinen väri valunut aivoihin. Hyh, blondit olivat muutenkin niin raivostuttavia, että hä mielellään pysyi näistä kaukana ainakin 30 metrin säteellä.

"Saanko veikata, että kuulut.... hmmmm.... nörtteihin?" Jep, jotain sellaista Josh voisi Rinistä päätellä tämän mukavan tavallisen pukeutumisen perusteella, hieman ujonpuoleisen ja sisäänpäinkääntyneisyyden luonteen takia- äsh, suoraan sanotusti voidaan sanoa, että koko olemus tuntui viestivän sitä. Eikä keijukainen tuntunut tyhmältä, ehei, kyllä urheilija tyhmät ihmiset tunnisti ja Rin ei ollut sitä maata.
Komistus huomasi sitten kivettyneet kätensä, joista tytön käden päällä olevan nosti pois ja hieroi ohimoaan, jättäen kuitenkin toisen kätensä ikään kuin kannattelemaan neidon kättä. Josh sulki toviksi silmänsä ja avasi ne sitten.
Helvetti, nyt ne univelat päättivät aloittaa vainoamisensa. Nyrkkeilytreenejä tosiaankin pitäisi karsia vähemmälle, koska kohta hänellä ei riittäisi enää energiaa nyrkkeilyyn ja koulunkäyntiin, joista toista alettaisiin laiminlyödä ja siitä puolestaan ei seuraisi mitään hyvää. Noo, eiköhän se järjesty, kun isoveljelle mainitaan asiasta.

"Kestääpä sillä terveydenhoitajalla kauan..."

Paheksuvasti, juuri niin. Sillä tavalla tätä parivaljakkoa katsottaisiin, jos heidät nähtäisiin yhdessä. Rin parka, hän yritti tehdä itsestään tavalla tai toiselle näkymättömän, mutta Joshin rinnalla näkymätön oli aika vaikea olla. Eniten Rin pelkäsi sitä, että häneen kohdistettaisiin huomiota. Sellaista huomiota, mikä ei olisi hyvää huomiota. Eli juuri sellaisia ilkeitä katseita, joita pikkuneiti varmasti saisi, jos hänet nähtäisiin yhdessä Joshin kanssa.
Mutta... Eikös se mennyt niin, että rakkauden eteen oli tehtävä uhrauksia? Olisiko Rin valmis tekemään muutoksen, jos se toisi hänet lähemmäs Joshia? Kestäisikö Rin varmasti se pahat katseet, joita kerman tytöt häneen kohdistaisivat?
Ei, ei Rin kestäisi, ei, ei ei ei. Hän kauhistuisi pelkästään yhdestäkin katseesta. Jos joku katsoisi häntä paheksuvasti, hänen elämänsä näkymättömänä olisi ohitse ja-
Josh alkoi jälleen puhua, jolloin nörtti keskeytti käsistä karanneet ajatuksensa ja keskittyi kuuntelemaan urheilijan ihanaa ääntä jälleen kerran.

Oh my gosh. Ei, Rin ei enää saisi käyttää tuota sananpartta! Se alkoi kuulostaa jo omaankin päähän todella ärsyttävältä ja häiritsevältä. Mutta Josh vain oli onnistunut yllättämään pikkuneidin aivan täysin puheenvuorollaan klikkijärjestelmästä. Joshin pisteet kasvoivat tuplasti Rinin silmissä, ja tyttö toljotti urheilijaa typeränä. Josh oli todellakin vienyt jalat alta, kirjaimellisesti. Onneksi Rin istui sillä hetkellä, sillä muuten hän olisi valahtanut lattialle velttona.
Aivan! Miksi koulussa kermalainen ja ei-kermalainen eivät muka saaneet kaikessa rauhassa seurustella? Miksi siitä tehtiin aina niin iso numero? Miksi ihmisten ei vain annettu itse päättää siitä, kenen kanssa he olisivat ja mitä tekemässä!
"Niin, ja sitten se seurusteleva pari olisi ihan murheen murtamina, kun he eivät saisi seurustella kaikessa rauhassa. En ymmärrä, miksi kaikilla olisi niin suuri hinku päästä erottamaan heidät. Siis... Rakkaus on käsittämätön asia, ei sitä ei selittää. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, sen pitäisi olla ihana asia. Ei heitä pitäisi erottaa, se on väärin..." Rin vaikeni loppua myöten, kun tajusi puhuvansa ääneen. Suklaasilmät tapittivat Joshia nyt suurina kauhusta, kun pikkuneiti muuttui jälleen tulipunaiseksi. Tyttö laski nopeasti katseensa koulun todella kiinnostavaan kaakelilattiaan ja toivoin Joshin keskittyneen tytön puheenvuoron aikana johonkin muualle kuin nörttiin.
Voih, Rin oli todellakin niin ääliö!

Rin nyökytteli päätään rivakasti, kun Josh pyysi häntä pitämään tiedon itsellään. Hän ei uskaltautunut vilkaisemaan Joshia, sillä häntä hävetti äskeinen pitkänpuoleinen puheenvuoronsa edelleen. Ei se ollut Rinin tapaista levitellä ihmisistä asioita. Mitä järkeä siinä oli? Jokainen kertokoon itse asiansa muille, jos niin tahtoi.
Miksi urheilija piti yhä kiinni Rinin kädestä? Pikkuneidin käsi oli jo aivan nihkeä. Yyyyyh, miksi näin piti käydä, miksi miksi? Niin noloa...
Jälleen Rin nyökkäsi nopeasti, kun Josh epäili hänen kuuluvan nörtteihin. Minne muuallekaan tämä säälittävä, silmälasipäinen tyttö muka voisi kuulua.
Rin ehti jo huokaista hienoisesta helpotuksesta, kun Josh otti toisen kätensä pois pikkuneidin käden päältä. Kuitenkin toinen käsi jäi yhä tytön kättä kannattelemaan, jolloin tytön sydän vasta kurkkuun pomppasikin. Nyt näytti siltä kuin he pitäisivät käsiä käsikädessä.
Oh my- HYS!

Pikkuneiti istui aivan hiljaa liikkumattomana paikoillaan. Hän oli yhä hyvin hämmentynyt pitkästä puheenvuorostaan sekä Joshin kädestä, mikä kannatteli edelleen tytön pientä kättä.

Ja taas Josh tyytyi vain hymyilemään lämpimästi Rinille, sillä toinen tuntui yhtäkkiä rohkaistuneen niin paljon, että puhui yhtään ujostelematta ja jakoi ajatuksiaan hänen kanssaan. Siitähän pitäisi olla kiitollinen, jos mistä, kun keijukaisen kaltainen tyttö antaisi ajatuksiaan julki noinkin paljon vielä melko vieraalle ihmiselle. Ja Joshan oli kiitollinen.
Sitten neito muuttuikin jälleen punaiseksi kuin paloauto, ehkä tämä oli puhunut vähän liikaa omasta mielestään?
"Hyvä juttu", sanoi Josh vielä tyytyväisyyden paistaen äänestään. Nyt oli turvattu hänen ja nörttitytön pieni keskustelutuokio, sekä koko tämä terveydenhoitajan luona käynti.

Josta urheilija muistikin kääntää katseensa kelloon, jonka mukaan terveydenhoitajan olisi jo pitänyt tulla. Ehkäpä tämä olikin jo tullut ja oli vain yksinkertaisesti unohtanut lappusen oveensa? Niin se varmasti olikin.
Komistus otti kätensä pois kannattelemasta Rinin kättä ja nousi seisomaan. Hän venytteli pienesti, hieroen myös jäykkää niskaansa ja käveli terveydenhoitajan huoneen oven luokse parilla harppauksella ja koputti oveen. Brasilialainen odotti hetken, mutta kukaan ei tullut avaamaan, niin kuin oli vähän olettanutkin.
He joutuisivat siis odottamaan vielä lisäaikaa. Katse siirtyi sitten huoneen ovenkahvaan ja pieni ajatuksenpoikanen kävi mielessä, että ehkä ovi ei olisikaan lukossa vaan terveydenhoitaja olisi unohtanut sen auki. Tai sitten siellä oikeasti vain makaisi terveydenhoitajan ruumis- Ei, se viimeöinen kauhuelokuva ei kyllä tehnyt hyvää hänen pääkopalleen, kun hän alkoi jo tuollaisia miettiä. Että pitkin suostua katsomaan se isän kanssa. Sitä paitsi, se oli aivan surkeakin.
Kuitankin näin kokeilun vuoksi hän kokeili ovenkahvaa ja yllätyksekseen ovi avautui raolleen.
"Oho" pääsi komistuksen suusta.
Josh katseli aluksi liikkumattomana tyhjää terveydenhoitajan huonetta, joka oli pimeänä. Siitä voikin jo päätellä, että terveydenhoitaja ei ollut vielä saapunut paikalle, eli hänen koko kauhuelokuvan inspiroima teoria oli mennyt päin mäntyä. Joka oli enemmän kuin hyvä asia. Josh astui sisään huoneeseen ja laittoi valot päälle katsaisijasta, jonka jälkeen kääntyi Rinin puoleen.
"Tulehan. Hoidetaan noi sun haavat kuntoon ja jos terveydenhoitaja tulee paikalle, niin sanotaan, että ovi oli auki, niin kuin se olikin", urheilija sanoi ja jäi odottamaan ovelle, että pienikokoinen tyttö tulisi sisään.

Rinin sydän pamppaili yhä tuhatta ja sataa tytön pienen avautumisen takia. Voi ei, ei tämä voinut olla totta! Hän oli nolannut itsensä aivan perusteellisesti tuon jumalaisen urheilijan silmissä. Miten Rin enää kehtaisi tämän jälkeen näyttäytyä Joshin silmien edessä? Ei varmaan mitenkään.

Pikkuneiti havahtui, kun Joshin käsi katosi hänen kätensä luota. Suklaasilmät nostettiin pystyyn nousseeseen urheilijaan, joka astui parin askeleen verran terveydenhoitajan oven luo ja koputti. Eikä kuulunut minkäänlaista vastausta. Vaimea huokaus karkasi Rinin suusta, mutta oikeastaan hän ei edes ollut kovinkaan pettynyt. Tämä oli selvästi hänen elämänsä paras päivä, joten kämmenissä olevat hiekkanirhautumat eivät tuntuneet enää missään. Mitä väliä, vaikka ne nyt sattuisivatkin tulehtumaan. Ne aina parantuisivat.
Rinin kulmat kohosivat hienoisesta ihmetyksestä, kun Josh kokeili ovenkahvaa ja ovi aukesikin. Ai, se oli siis auki? Mutta terveydenhoitaja ei tainnut siellä olla? Ei ainakaan Joshin ilmeen perusteella.

Hetkinen. Voi hyvänen aika sentään. Tämähän… Tämähän alkoi mennä aivan kuin Rinin haaveissa! Hän ja Josh kahdestaan terveydenhoitajan huoneessa, Josh hoitamassa hänen haavojaan ja sitten se kauan odotettu suudelma. Ahhhh, Rinin pää ei kestäisi enää kauaa tätä kidutusta! Voisiko oikeasti olla niin, että Jumala oli viimein vastannut hänen rukouksiinsa? Ja toteuttaisi pikkuneidin jokaisen haaveen?
Aina oli hyvä haaveilla.

Joshin pyytäessä Riniä luokseen ei tytöltä kestänyt kauaa rientää tämän vierelle. Jälleen pikkuneiti tajusi typeryytensä ja kadotti nopeasti huulilta sen typerän, ihastuneen hymyn. Ei, Rin ei aikoisi sanoa yhtään mitään, sillä luultavasti suusta tulisi vain kaikkea… Kaikkea sellaista, mitä hän ei tahtoisi Joshin kuulevan.
Nörtti astui sisälle terveydenhoitajan tyhjään huoneeseen. Hän oli ollut täällä vain pari kertaa aikaisemmin, eli huone oli hänelle kutakuinkin tuttu. Rin jäi hieman eksyneenä seisomaan keskelle huonetta ja kääntyi sitten ujosti Joshin puoleen kuin käskyä odottaen.

Urheilija sulki oven tytön perästä ja siirtyi etsimään puhistusainetta ja laastareita, jotka hän löysi melko vaivattomasti terveydenhoitajan laatikosta. Hänestä tuntui ehkä hivenen kiusaantuneelta ja epäluontevalta kaivella toisten ihmisten laatikoita, mutta tässä tilanteessa ei ollut vaihtoehtoja, sillä hän ei enää jäisi odottamaan terveydenhoitajan saapumista. Ties kuinka kauan siinäkin menisi ja olihan hänellä asioita hoidettavana, jotka halusi pikimmiten saada pois päiväjärjestyksestä.
Ruskeat silmät käännettiin sitten nörttityttöön, joka näytti selvästi odottavan hänen käskyään.
"Mee vaikka istumaan tohon.... tohon..." sanoi Josh ja hiljentyi sitten.
Miten hän ei voinut muistaa, mikä hänen mielessään pyörivä sana oli englanniksi? Taas tällainen black out, ehkä hän tosiaankin oli saanut liikaa iskuja päähänsä nyrkkeilyharjoituksissa ja oli nyt hyvää vauhtia muuttumassa tyhmäksi- tai no tässä tapauksessa ihmiseksi, joka ei kohta enää osaisi muuta puhua kuin portugalia. Hän voisi tietysti yrittää yhdessä keijukaistytön kanssa saada käännettyä sanan englanniksi, mutta tuskinpa Rin sitä osaisi kääntää.
Tai mistä sitä koskaan tietää, mutta ei hän viitsisi alkaa vaivata päätään yhden sanan johdosta.
"Unohdin, mikä se sana olikaan englanniks", brasilialainen myönsi hieman nolona ja hymyili pienesti tytölle, "Muistan sen vaan portugaliksi. Mutta kuitenkin, mee istumaan ihan minne haluut niin putsataan sitten ihan perusteellisesti noi sun haavat."

Ja totta kai häntä jäi vaivaamaan kyseinen sana! Voi hemmetin hemmetti! Nyt olisi niin kätevää jos olisi sanakirja tai vastaava. Ja millaisen vaikutelman hän antoikaan itsestään pienikokoiselle tytölle? Tyyppi, joka ei osaisi puhua sujuvasti englantia.
Totta helvetissä hän englantia osasi puhua ja vielä sujuvasti, vaikkakin portugalilaisella aksentilla, mutta yhden sanan unohtaminen sai hänet taas kyseenalaistamaan kielitaitonsa. Eihän sille mitään voinut, että hän ei saanut mieleensä kyseistä sanaa, mutta sille ei nyt voinut mitään.
Surkuttelu kun ei ikinä auttanut ketään.
"Mä taidan ajatella liian paljon portugaliks, kun sanatkin pääsee näin unohtumaan."

Rin katsahti jalkojaan, kun Josh etsi selvästi jotain terveydenhoitajan kaapeista. Jotenkin pikkuneidistä tuntui, että hän oli sillä hetkellä aivan liian suuri. Suuri, koska Josh oli hänet huomannut muiden joukosta. Jos Rin olisi ollut pieni, Josh ei luultavasti olisi häntä huomannut. Ja kuvitellessaan olevansa suuri jalat tuntuivat olevan tavallistakin korkeammalla. Nörttiä alkoi hitusen huimata, mutta ruskeat silmät nostettiin sitten pois jaloista. Hänhän ei pyörtyisi tuon ihanan ja jumalaisen urheilijan edessä. Joka näytti niin mielettömän hyvännäköiseltä takaakin päin...
Josh kääntyi sitten katsomaan pikkuneitiä, joka kohtasi välittömästi urheilijan katseen. Hänet lävisti nopeasti lamaannuttava piikki, kun Josh puhui hänelle. Tosin piikki katosi yllättävän nopeasti, kun Josh ei saanut sanottua jotain tiettyä sanaa suustaan. Rin siristi kysyvästi silmiään, kun poika selvästi tahtoi tytön istuutuvan, mutta.. Minne? Apua, minne Rin istuisi? Minne Josh haluaisi hänen istuutuvan, paniikki, paniikki, paniikki!

Pikkuneiti keräsi pienen hetken ajan voimiaan ja ajatuksiaan, kunnes kääntyi fiksuna tyttönä katsomaan ympärilleen. Lähellä oli tuoli ja siihen voisi istuutua. Josh varmaan tarkoitti tuolia, muttei saanut kyseistä sanaa suustaan?
Mutta sitten Josh sanoi unohtaneensa sanan ja muistavansa sen vain portugaliksi. Rin ei tajunnut, mikä häneen oli mennyt, mutta pieni ihastunut hymy teki taas tulojaan huulille. Oli ollut jotenkin suloista, että Josh ei ollut muistanut jonkin niin yksinkertaisen asian kuin tuoli englanninkielistä nimeä.
"T-tarkoitit varmaankin t-tuolia..?" nörtti kysyi sitten epävarmasti ja kasvot lehahtivat taas tomaatinpunaisiksi. Tyttö kiiruhti istuutumaan tuolille, jonka jälkeen hän laski katseensa ujona syliinsä. Miten Rin tahtoikaan puhua Joshin kanssa punastelematta ja änkyttelemättä, mutta se tulisi luultavasti jäämään vain haaveiluksi.

Suklaasilmät katsahtiavat nopeasti Joshia, kun tämä sanoi ajattelevansa portugaliksi. Rin ei voinut katsoa Joshia kuin tyrmistyneenä. Ajatteliko urheilija tosiaan usein portugaliksi? Ihan portugaliksi? Vau, ihmeellistä. Miten muka joku pystyi ajattelmaan toisella kielellä ja puhumaan toisella kielellä? Sehän kuulosti aivan absurdilta! "Ei se haittaa.." nörtti mutisi epäselvästi Joshille, kun tämä oli sanonut sanojen pääsevän unohtumaan. "V-voithan sinä aina pitää sanakirjaa mukanasi..?"
Hienoa Rin. Oikein fiksua ja nerokasta. "E-e-en minä s-siis p-pidä sinua t-t-typeränä, e-e-e-en lainkaan!" Rin päätyi parkaisemaan häpeillen ja pikkuneidin ryhti valahti huonoksi. Voi miten noloa ja epäaikuismaista...

Josh katsoi kummastuneena tuolille istunutta nörttityttöä.
Miksi hän ei vain saanut sellaista mielikuvaa, että tyttö piti häntä tyhmänä, kun ehdotti sanakirjan pitämistä mukana? Sehän oli loistava idea, jota hän ei kuitenkaan tulisi toteuttamaan käytännönsyistä. Ja jos ihminen kantaa sanakirjaa mukanaan, niin eihän se leimaa tätä tyhmäksi, vaan pikemminkin huonoksi kielen puhujaksi.
"En mä nyt niin herkkänahkanen oo, että tulkitsisin sun ehdotuksen väärin", komistus rauhoitteli ja vetäisi läheltään tuolin, jonka siirsi keijukaistyttöä vastapäätä ja istahti siihen.
"Mä en käytännönsyistä kanna sanakirjaa mukana, koska osaan sujuvasti ja moitteettomasti puhua englantia, mut kaikilla käy joskus niin, että sana vaan unohtuu päästä. Englanti on papereiden mukaan mun äidinkielenä, mutta mut kasvatettiin kotona puhumaan portugalia ja nykyäänkin meillä puhutaan sitä. Jonkunlainen perinne suvussa tai jotain", kerrottiin samalla, kun otettiin hellästi kiinni neidon käsistä ja käännettiin kämmenet ylöspäin.
Urheilija avasi varovaisesti toisen nyrkkiin puristetut kädet ja otti veriset paperit pois, jotka heitti lähellä sijaitsevaan roskakoriin. Sitten hän aloitti haavojen perusteellisen puhdistuksen puhdistusaineella. Jälleen kerran Josh kohteli tytön käsiä kuin herkkää kukkaa kämmenellään, yrittäen puhdistaa mahdollisimman kivuttomasti.
Kun se oli hoidettu, otettiin laastareiden liimapintaa suojaavat paperit pois ja aseteltiin läpyskät suojaamaan suurimpia naarmuja.

Vasta nyt komistus huomasi katsoa kelloa, joka näytti jo aivan liian paljon. Pian hän myöhästyisi seuraavaltakin tunnilta, jos ei alkaisi pikkuhiljaa hinata itseään luokkaa kohden.
"Kello on jo vaikka mitä, joten eiköhän tää ollu tässä", Josh nousi tuolilta ja siirsi sen paikkaan josta oli sen ottanutkin, sekä heitti nyrkkinsä sisään puristetut laastaripaperit roskikseen.
"Koitahan ens kerralla välttää suurta oppilasrynnäkköä", kehotettiin ystävällisesti keijukaistyttöä ja hymyiltiin hyväntahtoisesti.
Sitten hän jo menikin ovelle ja avasi sen, luoden odottavan katseen Riniin, jotta voisi tytön lähdettyä huoneesta laittaa valot kiinni ja sulkea oven. Olihan hänelle opetettu, että naiset ensin. Ja sekin oli opittu kantapään kautta eli oppi ei todellakaan unohdu helpolla.


----------------

Voi kurjuuksien kurjuus! Miksi hänelle piti käydä näin juuri nyt? Oliko Jumalakin häntä vastaan, vaikka hänhän on ollut niin kiltti tyttö kuin vain pystyi. Oliko se liikaa vaadittu, että hän saisi edes pienen suojelusenkelin suojelemaan häntä kemian tuntien vaarallisilta yhdisteiltä, joita saattoi joutua silmiin?

Céline McAdams käveli autiolla käytävällä kohti terveydenhoitajan huonetta pidellen kostutettua paperia silmänsä päällä, johon oli lentänyt jonkun idiootin nörtin epäonnistuneen seoksen räjähtämisen takia jotain happoa, joka ei luojan kiitos ollut hengenvaarallista, mutta kuitenkin silmiä ärsyttävää ainetta. Opettaja oli siinä tilanteessa painanut väenpakolla hänen päänsä lavuaariin ja huuhdellut (tai ainakin yrittänyt) silmää, jota cheerleader ei ollut suostunut avaamaan. Kun työ ei tuottanut tulosta, oli opettajan pakko lähettää neiti terveydenhoitajan paikkeille tarkistuttamaan silmänsä.
Oli jo törkeyden huippu, että opettaja oli pilannut hänen meikkinsä ja sen vuoksi hän näytti tällä hetkellä kovasti itkeneeltä ja kärsineeltä. Mitä hän kuitenkin oli. Kauhealla urakalla laitetut hiukset ja meikki turmeltiin parissa minuutissa!

Neito kuuli ääniä terveydenhoitajan huoneesta, joten ajatteli, että tämä oli paikalla. Hienoa, ehkä hänen tuurinsa ei ollutkaan niin huonoa kuin hän oli kuvitellut. Juuri kun Céline oli koputtamaisillaan oveen, kuuli hän tutunomaisen pojan äänen.
Mitä? Ei kai... Eihän se voinut olla... Josh?
Kukkakeppi painoi korvansa lähemmäs ovea ja kuunteli vaiti oven läpi kuuluvaa puhetta. Voieivoieivoiei! Josh se oli! Voi, serkkupoika ei saisi nähdä häntä tässä kunnossa ja TÄMÄN NÄKÖISENÄ! Meikit ja hiukset pilalla hän ei näyttäisi yhtä ihanalta kuin yleensä ja voisi kadottaa otteensa ihanaan kundiin.
Mutta sitten hänen korviinsa kantautui jotain muutakin.
".... Mitä helvettiä?! Onko Josh jonkun tytön kanssa?? MITÄ IHMETTÄ SIELLÄ OIKEIN TAPAHTUU??!!" Célinen ajatukset menivät aivan sekaisin; ne heittivät kärrynpyörää ja vatsaa väänsi. Tämän päivän hän ei olisi koskaan halunnut koittavan. Oliko hän jo menettänyt sen viimeisenkin, ihanan asian jollekin toiselle tytölle? Ei, ei se niin voinut olla. Hän ei kerta kaikkiaan voisi enää hävitä!
Samassa kuului askeleita, jotka olivat selvästikin Joshin. Ellei tuon seurassa oleva tyttö sitten ollut jättikokoinen rumilus, jolla oli 45 kokoinen jalka.
Mutta apua, askeleet tulivat ovea kohti!

Nopeasti cheerleader otti jalat alleen ja riensi kulman taa piiloon. Sydän jyskytti tuhatta ja sataa ja jalat alkoivat tutista, niin paljon oli hän pelännyt jäävänsä kiinni. Mutta ilmeisesti häntä ei ollut vielä huomattu, kun kukaan ei kutsunut häntä nimeltä, eikä puhetta kuulunut.
Mikä onnenpotku, että hän oli osannut laittaa juuri tänään korkokenkien sijasta lenkkarit jalkaansa!
Céline kurkisti varovaisesti kulman takaa. Siellä hän oli, hänen sukunsa yksi ihanimmista kundeista, Josh. Aina yhtä hurmaavana ja hyvinvoivana kuin yleensä. Ja hänen kanssaan oli kau- MITÄ?!
Cheerleaderin suu loksahti auki täysiin mittoihinsa, ryhti lyhistyi ja kulmia kurtistettiin epäuskoisena. Mitä helvettiä nörtteihin kuuluva Trinity Hudson teki Joshin kanssa??
Aivan varmasti tuo oli jotenkin kierolla tavalla käyttänyt hyväkseen Joshin ystävällisyyttä ja saanut saattamaan itensä terveydenhoitajan luokse. Joka ei edes ollut paikalla.
Tästä olisi heti kerrottava M.A:lle! Nörttityttö ei saa päästä näin vähällä lähestyttyään koulun kermaan kuuluvaa!

//teksti voi olla kaikkea muuta kuin kivaa luettavaa, mut kyllä se tästä xD

Rinin posket helottivat edelleen punaisina, kun Josh vetäisi itselleen tuolin ja istuutui aivan pikkuneidin eteen. Voi hyvänen aika, tämä oli niin epätodellista... Josh Fanelli istui oikeasti hänen edessään, hänen unelmiensa sankari oli todellakin siinä. Rinin syvä ihastus oli siinä toteuttamassa nörtin yhtä unta, paikkaamassa pikkuneidin käsiä.
Joshin kädet tuntuivat niin isoilta ja turvallisilta...

Nörttityttö katsoi Joshin tekemisiä hiljaa, tarkkailevasti. Tytön kasvoilla oli hieman hämmentynyt ilme. No totta kai Rin nyt hämmentynyt oli, olihan itse Josh Fanelli siinä paikkailemassa tytön käsissä olevia naarmuja. Suklaasilmät vilkuilivat välillä Joshin kasvoja, kun tyttö oli varma, ettei poika huomannut tytön vilkuilua. Pullonpohjalasit olivat valahtaneet hieman alemmas nenälle. Josh näytti hyvältä, liian hyvältä. Liian kauniilta, liian veistosmaiselta. Josh Fanelli voisi aivan hyvin olla Rinin oma Edward Cullen, ainakin ulkonäkönsä perusteella. Niin, olihan Rin nyt lukenut kaikki Twilight-kirjat, tietenkin. Hänhän oli kirjahullu. Tosin Josh ei Rinin mielestä vaikuttanut mitenkään pelottavalta saatika vampyyrimäiseltä. Toinen oli ihminen, lihasta ja verta, sillä Joshin kädet olivat lämpimät. Rin ei voinut olla miettimättä sitä, miltä Joshin kasvot tuntuisivat, kun niitä koskettaisi. Joshin hiukset näyttivät olevat mitä täydellisimmät, tuuheat ja paksut. Pikkuneidin teki mieli upottaa kätensä toisen hiusten sekaan, mutta sitä ei tekisi. Ehei, Rinillä ei olisi pokkaa moiseen. Kerman tytöillä sen sijaan oli rohkeutta hipelöidä urheilijoita milloin halusivat. Toki Rinkin sitä halusi, mutta... Rin tahtoi saada kuitenkin ensin luvan siihen. Toisen koskettaminen oli kuitenkin henkilökohtainen asia.

Oli tämä kyllä mitä harvinainen tilanne, olla Joshin kanssa kahdestaan terveydenhoitajan huoneessa. Josh puhui tytölle kuin kenelle tahansa, ja se oli Rinistä hyvin outoa sekä ilahduttavaa. Josh ei siis ollut näitä nörttien kiusaajia tai välttelijöitä, mikä oli ihana tieto. Ehkä joskus tulevaisuudessa Rin voisi yrittää puhua Joshin kanssa. Eihän siinä pitäisi enää olla mitään outoa, kun he jo tässä olivat jutelleet. Tai no Josh oli jutellut, Rin oli niin ujo, ettei hänestä oikein vielä tässä vaiheessa ollut juttukaveriksi. Ei Rin kyllä ikimaailmaassa omasta aloitteestaan alkaisi Josh Fanellin kanssa jutella.
Mutta nyt piti pysyä tässä hetkessä. Vielä Josh oli siinä, joten Rin voisi vielä yrittää kerätä rohkeutensa ja jutella toisen kanssa. Tämä saattoi jäädä ainoaksi tilaisuudeksi.

Silloin Josh kuitenkin totesi, että kello oli paljon. Suklaasilmät nousivat katsomaan kelloa, jolloin pikkuneidin kasvoille ilmestyi pieni paniikki. Oho, hän tosiaan oli jättänyt yhden tunnin väliin. Tästä eivät vanhemmat pitäisi, jos he saisivat asiasta kuulla. Eli Rin yrittäisi pitää tämän salassa.
Pikkuneiti nousi tuolilta seisomaan ja katsahti käsiään. Ne oli nyt paikattu, kiitos Joshin. Kiitos. Aivan, Rinin täytyisi kiittää urheilijaa tästä!
Rin kääntyi katsomaan Joshia ja imeskeli hetken aikaa alahuultaan. Sen jälkeen hän alkoi naksutella hampaitaan, mitä tyttö teki aina silloin kun oli hermostunut. "K-k-kiitos", nörtti kuiskasi ja nosti arasti katseensa ihastuksensa silmiin. "K-kiitos kun a-autoit minua", Rin jatkoi ujona ja lehahti jälleen punaiseksi. Katse laskettiin nopeasti maahan. Tyttö nyökkäsi pariin kertaan, kun Josh kehotti häntä varomaan suurta väkijoukkoa.

Rin sujahti ulos terveydenhoitajan huoneesta, mutta kääntyi sitten punaisuudestaan huolimatta Joshin puoleen. Tytön katse oli hieman pahoitteleva ja pian Joshkin sai tietää siihen syyn. "A-anteeksi, että jouduit k-käyttämään aikaasi minuun", nörtti pahoitteli ja nielaisi hiljaisesti. Josh oli luultavasti itsekin menettänyt yhden tunnin tämän takia. Tietenkin Rinin omatuntoa soimasi moinen.
Mutta sitten hänen huulilleen ilmestyi mitä aidoin ja ihastunein hymy, kun tyttö otti askeleita poispäin Joshista. Rinin oli jo aika päästää toinen irti. "Kiitos vielä.." pikkuneiti kuiskasi kiitollisena kohdatessaan Joshin katseen. Ja jälleen tyttö lehahti punaiseksi.
Rin kääntyi sitten poispäin Joshista ja typerä hymy kipusi hänen huulilleen.
Tämä oli ollut mitä täydellisin päivä...

Kun keijukaistyttö asteli ovesta ulos, seurasi Josh tämän esimerkkiä ja sulki vielä oven perässään.
"Ei mitään. Musta on kiva auttaa ihmisiä", urheilija sanoi ystävällisesti tytölle, heilautti kättään ja lähti Célinen onneksi harppomaan toiseen suuntaan, joten hän ei joutunut piiloutumaan sen erikoisemmin. Mitä nyt vähän enemmän vetäytymään kulman taa, mutta se ei ollut paljoa pyydetty.

Cheerleader odotteli hetken varmistuakseen, että serkkupoika tosiaankin oli ehtinyt jo mennä tarpeeksi kauas, jottei voisi rynnätä takaisin puolustamaan petollista nörttityttöä. Tyttöä, joka uhkasi pilata kaikki Célinen vaivalla laaditut suunnitelmat. Niin ei saisi käydä, ei, ei missään tapauksessa. Hän alkaisi välittömästi koviin toimiin, jos tyttö ei ymmärtäisi ottaa vaaria kauniista varoituksensanasesta, jonka hän antaisi tuolle.
Ahaa, askeleita jotka tulevat tänne päin. Se on aivan varmasti nörtti.
Neiti astui kulman takaa suoraan käytävän keskelle ja laittoi kätensä lanteilleen, seisten siinä kuin malli; kasvot ylimielisen näköisinä, ryhti suorana. Ja vielä kun hän ei ollut mikään lyhyt vaan 182 cm, joten nörttityttö näytti kääpiöltä häneen verrattuna. Tuohan oli melkeinpä hänen jalkojensa pituinen!
"Tiiätkös... On aika huono juttu jäädä kiinni urheilijan kanssa oleilusta", aloitettiin teeskennellyn huolestuneella äänellä, "Varsinkin kun ei kuulu kermaan."
Niinpä niin. Tytön toteamus oli vain pientä esimakua siihen, mitä hän seuraavaksi aikookaan läimäyttää päin Trinity Hudsonin naamaa.
"Luuletko sä, että sulla on oikeus lähestyä urheilijaa? Ja varsinkin Joshia, joka sattuu olemaan mun rakas serkku? Onko sulla käynyt mielessä, että ehkä se vaan auttaa sua säälistä, eikä minkään muun takia?" kyselytunti alkoi ja sen myötä ääni muuttui entistä pistävämmäksi ja vihaisemmaksi. Pari uhkaavaa askelta otettiin lähemmäs Riniä silmät leimuten.
"Ootko aatellu, että tästä vois tulla sekä sulle että Joshille ongelmia jos koko koulu sais tietää, että teidät on nähty yhdessä? Ja mitä siitä seuraiskaan? Katastrofi! Sen takia on klikit, joiden mukaan on pelattava, halusit tai et. Nörttien tehtävä on pysyä huomaamattomina luusereina, joten sunkin olis aika hyväksyä se!"
Pieni tauko pidettiin, ennen kuin haluttiin taas jatkaa.
"Joten jos astut kymmentä metriä lähemmäs Joshia, niin silloin saat ongelmia ja usko pois, ne ei tuu olemaan kivoja. Ei tosiaankaan. Mä aloitan juorujen levittämisen ympäri koulua ja teen sun elämästäs yhtä helvettiä! Vainoon sua niin koulussa ku vapaa-ajallakin, enkä koskaan lopeta! Palkkaan salamurhaajia sun perääs ja lavastan sut murhanneen vanhempas, jolloin sut etsintäkuulutetaan ja joudut vankilaan, etkä saa köyhänä ees pätevää asianajajaa puolelles! Mä pidän jopa huolen siitä, että joudut Helvettiin!"

Uskoisikohan tyttö nyt, että olisi vain parempi pysyä poissa kermalaisten näköpiiristä ja tyytyä omaan asemaansa?

Rin leijui selvästikin omissa maailmoissaan. Jalat tuntuivat yllättävän kevyiltä, samoin kuin myös mieli. Mikään ei tuntunut painavan tyttöä, ei edes siskon kuolema. Siitä Rin kyllä tunsi omantunnontuskia, mutta hän ei vain millään voinut nyt murehtia sitä asiaa. Josh Fanelli oli ainoa asia, mitä tyttö pystyi sillä hetkellä ajattelemaan. Ehkä illalla, kun ajatukset eivät olisi kohdistuneet pelkästään Joshiin, tyttö voisi tuntea olleensa itsekäs, kun ei ollut surrut siskoaan. Mutta nyt, Josh Fanelli saisi pysyä pikkuneidin ajatuksissa vaikka koko loppupäivän!

On varmaan turhaa sanoa, että nörtti oli törmätä esteeseen, joka oli yllättäen ilmestynyt hänen eteensä kulman takaa. Oli vain parista sentistä kiinni, ettei Rin törmännyt ilmestyneeseen ihmiseen. Joka oli vaatteidensa perusteella naispuolinen. Ja pukeutumisen perusteella kermalainen.
... Mitä..?
Suklaasilmät nousivat hitaasti ja varovaisesti ylös, sillä tytöstä tuntui jonkun katsovan häntä. Eikä Rin väärässä ollut, eteen oli ilmestynyt kermaan kuuluva neito, jonka kauneus melkein sokaisi pikkuneidin. Tyttö tunsi olevansa väärässä paikassa, ei toinen voinut alkaa hänelle puhua. Sehän oli vastoin 'ei ääneen' lausuttua lakia! Tosin olihan nörtti hetki sitten jutellut erään Aston Highn halutuimman urheilijan kanssa, joten...
Rinin leuka väpätti hienoisesti ja tyttö nielaisi. Ehkä toinen vain käskisi nörttiä tekemään kotitehtävänsä tai jotain sellaista. Niin, tuskin toinen tyttö edes häntä tiesi. Ei Rin ollut tehnyt mitään väärää.
Rin parka. Hän ei osannut aavistellakaan, minkälaisessa pulaan hän olikaan nyt joutunut.

Ja sitten tuo kaunis kermalainen puhui. Puhui sellaisia, mikä sai Rinin kasvoilla heiluneen punan katoamaan. Pian kasvot olivat valkoiset, kuin Rin olisi aaveen nähnyt. Suklaasilmät tuijottivat suurien pullonpohjalasien takaa edessä olevaa tyttöä, joka oli alkanut puhua klikkijärjestelyistä. Pian tuo pitkä ja kaunis tyttö mainitsi olevansa Joshin serkku, mikä sai Rinin vatsassa muljahtamaan. Miten Rin ei muka ollut tajunnut asiaa, toinenhan oli Céline McAdams! Kyllä Rin toisen tiesi. Voi, ja tiesi melko hyvinkin. Salaa Rin oli jo monet kerrat haaveillut omistavansa samanlaisen vartalon kuin toisella oli. Ja miksei myös toisen varsin kaunista ulkonäköäkin. Jos Rin olisi Célinen näköinen, hän ei valittaisi mistään.
Mutta Célinen kanta ei jäänyt epäselväksi; Tyttö tahtoi Rinin pysyvän kaukana Joshista. Nörtin tuntemukset eivät voineet jäädä Célinelle epäselväksi, sillä nyt pikkuneidin kasvoille oli syntynyt vallan kauhistunut ja pelosta sekava ilme. Kyllä Rin tajusi, että hän oli tehnyt väärin. Hän oli tehnyt väärin, kun oli antanut Joshille oikeudet hoitaa kaatumisesta tulleet vammat. Hänen olisi pitänyt kieltää Joshia auttamasta, sillä se ei ollut oikein. Rinin pelko oli tulla näkyväksi kerman keskuudessa, sillä silloinkon se suunnaton irvailu ja jatkuva halveksunsa vasta alkaisi. Rin ei saisi koskaan olla rauhassa, jos hän näyttäytyisi Joshin kanssa yhdessä. Pikkuneiti oli jo ehtinyt huokaista Joshin ja hänen eroamisen jälkeen helpotuksesta, kun oli kuvitellut ettei kukaan ollut nähnyt heitä yhdessä.
Céline oli nähnyt heidät. Céline oli nähnyt nörtin ja urheilijan yhdessä. Tämä ei ollut hyvä juttu. Tämä oli kuin suoraan painajaisesta. Rin ei saisi enää koskaan olla Joshin kanssa kahdestaan.
Ja se ajatus sai Rinin sydämen parkaisemaan surusta. Hän saisi kuitenkin yhä katsella Joshia. Niin, Rin palaisi takaisin normaaliin arkeensa, jolloin hän katselisi Josh Fanellia salaa. Hän unelmoisi toisesta ja yhteisistä hetkistä pienessä päässään. Niin, ehkä se tosiaan tulisi olemaan Rinin kohtalo. Häntä ja Joshia ei ollut tarkoitettu yhteen. He elivät aivan erilaisissa maailmoissa, eikä Rinillä tuntunut olevan rohkeutta astua Joshin elämään. Ei, jos toisen kaunis ja pelottava serkku olisi tuota mieltä.

Nörtti huokaisi väristen ja katsoi Célineä yhä silmät suurina. Hän ei uskaltanut liikkua, sillä hän pelkäsi aiheuttavansa tytössä uuden raivokohtauksen. Rin ei ikinä olisi tahtonut joutua tällaiseen tilanteeseen, sillä hän kammoksui sitä ylikaiken, kun häntä haukuttiin ja yritettiin neuvoa. Tosin Célinen sanoja ei voitu ottaa neuvoina, vaan käskyinä. Céline oli pelottava, kaikessa kauneudessaan. Rin ei tahtoisi kohdata toista enää uudemman kerran.
Joten Rin teki niin, kuin parhaakseen näki. Hän olisi vielä monta päivää vihainen itselleen tästä hyvästä, mutta tällä hetkellä tämä tuntui oikealta vaihtoehdolta.
Rin nyökkäsi osoittaakseen Célinelle, että toinen oli oikeassa. Nyökkäys oli lyhyt ja kankea, mutta nyökkäys silti. Hän myönsi näin olevansa Célinen kanssa samaa mieltä siitä, etteivät hän ja Josh saisi enää nähdä saatika jutella toistensa kanssa. Nyt Rinillä oli syy pysyä kaukana Joshista; hän ei tahtoisi saada Célinen vihaa ylleen. Pikkuneiti tahtoi pysyä yhä näkymättömissä, sillä näkymättömänä ollessaan hän tunsi olonsa turvatuksi.

Mutta tyttö ei silti voinut kiistää itseltään sitä tuskaa, mitä hän oli nyökkäyksensä myötä alkanut tuntea. Hän todellakin piti Joshista, piti aivan liikaa. Nyt tyttö joutuisi Joshin serkun takia pysymään toisesta kaukana. Rin joutuisi välttelemään Joshia, jos tämä ilmestyi näköpiiriin, ettei urheilija vain tahtonut vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. Kuitenkin, ajatus siitä että Josh Fanelli tulisi vaihtamaan pikkuneidin kanssa pari sanaa, kuulosti absurdilta.
Rin oli vain alkanut kuvitella itsestään liikoja. Kuka nyt ei olisi, jos äsken olisi saanut viettää puoli tuntia ihastuksensa kanssa ensimmäistä kertaa.
Silmät kostuivat kirkkaasta nesteestä, ja nyt Rin teki kaikkensa jottei alkaisi itkeä.

Tyytyväinen hymy kohosi cheerleaderin huulille, kun säälittävän näköinen nörttityttö nyökkäsi. Ei tuolta ainakaan ymmärrystä puuttunut ja järkeäkin näytti löytyvän vielä turvallisen verran pääkopasta.
Mutta itse nyökkäys oli aivan yksi ja sama Célinelle, sillä se, mistä hän tässä koko tilanteessa nautti, oli nähdä murtunut Trinity joka yritti pontevasti olla itkemättä hänen edessään. Se jos mikä kertoi viestin menneen perille, täydellisesti.
"Hienoa, et päästiin yhteisymmärrykseen", henkäistiin suupielten vääntyessä virneeseen.
Häntä ei haitannut, että oli ehkä loukannut toista. Häntä ei haitannut mikään, mitä hän teki jatkuvasti. Kaikki oli vain sen takia, että hän halusi pitää sukulaisensa turvassa maailman pahoilta naisilta.
"Eipä mulla ollut muuta asiaa. Tällä kertaa", viimeistä lausetta painotettiin ja hiukset heilautettiin selkään, "Joten alahan mennä, ennen ku keksin jotain vielä häijympää sun varalles!"
Uhkailu, kiristys.. Kaikki pienikin paha tuntui olevan kuin nakutettu Céline McAdamsille, joka yksinkertaisesti vain rakasti nähdä epätoivoisia ja pelonsekaisia ilmeitä, jotka hän oli saanut loihdittua muiden kasvoille jo pelkällä olemuksellaan. Ehkä hän oli itse pahuuden ruumiillistuma?

Noin, yksi tehtävä hoidettu, seuraava edessä; nimittäin terveydenhoitajan odottelu. Tyttö halusi saada silmänsä kuntoon ja pian, jotta voisi käydä uusimassa meikkinsä ja kohentamassa kampaustaan heti kuin vain mahdollista. Rähjäisenä oleminen riittää jo tältä päivältä, oikeastaan koko vuodelta! Mitä siistimpi, sen kauniimpi. Ja mitä kauniimpi, sitä enemmän sai huomiota miehiltä.
Ja ehkä hän saattaisi jopa hurmata erään herrasmiehen?
Ken tietää, mitä elämä tuokaan tullessaan.

//ei mikään maailman paras lopetusvuoro, mutta lopetus kuitenkin. kiitos pelistä ♥ ;-DDD

Rin kangistui jälleen, kun tuo kaunis tyttö puhui hänelle. Pikkuneiti ei voinut uskoa, että antoi jonkun käskytellä itseään noin vain. Mutta jotenkin... Niin, ei nörtti mahtanut itselleen mitään. Hänellä vain ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa Céline sanaharkassa. Ei pienentäkään mahdollisuutta. Eikä sille linjalle edes yritetty lähteä, sillä siitä jos mistä koituisi vain ylimääräistä harmia. Célinellä oli tukenaan koko kerman, Rinillä ehkä juuri ja juuri pari ystävää. Ei pikkuneiti tulisi pärjäämään parin ystävänsä avulla Célinen armeijaa vastaan.
Rinillä ei ollut mahdollisuutta sanoa omaa mielipidettään. Hänen täytyisi vain tyytyä tähän mitättömään osaansa. Osaan, johon ei kuulunut urheilijoiden kanssa puhuminen. Eikä kerman kanssa väittely.

Céline sanoi sitten suoraan, että nyt Rinin olisi aika poistua. Pikkuneiti seisoi vielä hetken aikaa kangistettuna paikoillaan, kunnes tunsi jalkojensa viimein alkavan toimia. Tyttö kiersi tuon kauniin olennon ja käveli tästä pois erittäin huterilla askeleilla. Äsken vielä ihana päivä olikin muuttunut painajaismaiseksi. Näin ei voinut käydä kuin kirjoissa tai elokuvissa. Rin ei voinut uskoa tämän olevan totta. Olihan se tosiaan ollut ihme, että kaikista Aston Highn oppilaista juuri Josh Fanelli oli saapunut tyttöä auttamaan. Mutta että vielä Joshin kaunis Céline serkku oli ilmestynyt ja alkanut uhkailla nörttiä, joka ei ollut syyllinen millään muotoa. Ei Rin kuitenkaan Joshia tästä voinut syyttää, miehenalku oli ehkä kaikista hyväsydämisin ja lempein ihminen, jonka Rin tunsi. Siis miespuolisista, Demelza oli myös todella hyväsydäminen ja ystävällinen. Céline oli taas itse paholainen, joka ei antaisi Rinille pienintäkään mahdollisuutta olla Joshin kanssa enää kahden kesken.

Rinin silmät kostuivat äkillisesti ja vaimea nyykäys päästettiin ilmoille. Päätä painettiin alemmas ja annettiin suun valua surulliselle mutrulle. Tytön olisi pitänyt iloita siitä, että oli edes saanut olla Joshin kanssa yhdessä tuon pienen hetken, mutta siihen ei nyt pystytty. Céline oli todellakin murskannut pikkuneidin olemuksen ja itsetunnon. Rin tunsi, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia mihinkään Célinen kaltaisen kaunokaisen vieressä. Jos hänet ja Céline pistettäisiin vierekkäin, oli sanomattakin selvää kumpi heistä olisi halutumpaa seuraa.
Nörtti ei ollut mitään. Hän oli vain säälittävä suurine pullonpohjalaseineen ja ruskeine suklaasilmineen.

Väsyneet askeleet johdattivat pikkuneitiä automaattisesti kohti luokkaa, jossa Rinillä olisi seuraavaksi tunsi. Siinä samassa kello pirahti tunnin loppumisen merkiksi. Oppilaita alkoi välittömästi valua ulos luokkahuoneista. Jotkut nauroivat huolettomasti ja puhuivat rivakasti ystäviensä kanssa. Rin joutui oppilasmassaan ja haahuili siinä eksyksissä. Monet tuuppasivat häntä, eivätkä edes pyytäneet anteeksi. Eihän kukaan Trinity Hudsonia nähnyt.
Rin puristi laukkunsa olkaa ja jatkoi matkaansa murheellisin mielin kohti luokkahuonetta.

//The end. Kiitos pelistä <3