All I wanna do was undergroud. Who cares?

- Gv und Maddison -

Poika, joka tuoksui huomattavan sankasti tupakalle ja näytti lievästi ilmaistuna epäilyttävästi oli löytänyt tiensä eläinkauppaan. Ei sitä ihmeeksi voinut väittää, että myyjä kävi välillä vilkuilemassa tuon aktivistin näköisen pojan tekemisiä. Aktivisti Felicjan ei ollut, vaikka punkkariksi joku saattoi väittääkin. Kuka tahansa muu, paitsi Felicjan itse. Hän käytti mieluummin sanaa anarkisti. Ja sitäkin hän oli enemmän sen virheellisessä tarkoituksessa, joten kaiketi huligaani ja kusipää olivat parhaiten kuvaavia ilmaisuja.
Poika nojaili paraikaa suureen terraarioon, jonka lasii nimenomaan oli teipattu lappu, joka kielsi koskemasta. Teräksiset silmät albiinon päässä tarkkailivat kuristajakäärmettä, jolle oli juuri annettu ruokaa.
Jos joku uskaltautuisi katsomaan pojan silmiin, saattoi niissä nähdä häiveen roihuavasta hulluudesta. Sadistinen paskiainen, ihaili kuinka tuo kaunis sateenkaariboa kuristi jo valmiiksi kuollutta rottaa. Upea eläin, harvoja lajeja, joita Felicjan osasi arvostaa. Hän piti käärmeistä, vaikka hänen perimmäinen tarkoituksensa ei ollutkaan olla täällä tuijottelemassa käärmeitä.
Hän aikoin ihan tosi näpistää yhden tavattoman vastenmielisen albiinorotan. hankalaahan se hänen näköiselleen pojalle oli, muttei mahdotonta. Hän oli hyvin taitava tässä. Tätä oli harrastettu ennenkin. ja mitäkö hän sille rotalle aikoi? No, se oli asia josta ei kannattanut aktivisteille mainitakaan, jossei tahtonut nostattaa meteliä.
Katse irtautui upeasta korallin värisestä matelijasta, jäiset silmät mulkaisivat naista, joka oli jälleen käynyt vilkaisemassa. Felicjan oli jo kerinnyt irrottautua terraariosta.

Nainen meni menojaan ja poika totesi, että nyt oli sopiva aika. Hiljaa näppärät sormet avasivat kannen astiasta, jossa oli useampikin rotta. Käteen napattiin yksi ja se sama yksilö tiputettiin kainostelematta sisään paidankauluksesta. Kansi paikoilleen ja se siitä.
Ja sitten siisti paikalta katoaminen, ennen kuin shokkiin joutunut elukka rupeaisi metelöimään. Joskin eläin tuskin tajuaisi ahdistua, olihan tuo mustan T-paidan, jonka helma oli tungettu housuihin, ja mustan hupparin alla, vasten lämmin tä ja miltei valkeaa ihoa.
Jos elukka raapisi, niin Felicjan pitäisi huolen siitä, että härnäisi Morphieusta ennen ruoka-aikaa. Niin, keesipään oli saatava kostaa jopa säälittävälle rotalle.

Liikkeestä selvittiin ulos, joskin epäluuloisten ja tylyjen mulkaisujen saattelemana. Askelia kiihdytettiin, kunnes kerros oli vaihtunut toiseen. Poika pysähtyi, kadotti kätensä hupparinsa ja paitansa sisään napaten tiukalla otteella rotasta, joka vinkaisi ja rupesi tietenkin raapimaan. Vitun raivostuttava karvapallo. Onni sinänsä, ettei ollut mahdollista heittää luonnonoikkua seinään kahden vaatekappaleen läpi.
Kun rotta ja käsi olivat taas ulkopuolella mulkoili albiino toista pirullisella murhanhimolla.
“Musta on kyllä kivaa, ettet sä ole enää kauaa elävä”, poika mutisi sadistista nautintoa äänensä täydeltä. Sitten pikaisesti kotiin ja ruokkimaan nälkäinen ystävä.
Tosin, kädessä tuota jyrsijää ei voitaisi kantaa. Asia, jota olisi pitänyt ajatella hieman aiemmin. No, mistä Felicjan repisi sille tähän hätään astian?

Maddison oli - kuten muutamana aiempanakin päivänä - eksynyt ostoskeskukseen, sen pihalle tai minne tahansa etsimään kehittävää tekemistä. Tässä tapauksessa kehittäväksi laskettiin kaikki adrenaliinipitoinen, sydätätykyttävä ja laiton tekeminen. Koska Maddison ei omistanut yhtäkään sellaista ystävää, joka innostui näpistelystä tai rahan huijaamisesta, tyttö oli joutunut omin päin etsimään niitä 'mielenkiintoisia' ihmisiä, jotka osasivat 'nauttia' elämästä.
Sinivalkosävyiseen, pitkähköön ja lyhythihaiseen kauluspaitaan, nahkatakkiin ja mustiin rock-henkisiin nilkkureihin sonnustautunut blondi oli jäänyt kyyläämään lemmikkieläinkaupan rauhaa häiritsevää poikaa. Sieviä ja pitkiä jalkoja peitti vähän sieltä täältä ratkeilleet ja revenneet mustat legginsit. Hiukset olivat kevyesti tupeeratut, mutta niitä ei oltu sidottu, kasvoilla ei ollut muuta meikkiä silmänrajauksesta huolimatta.
Katse tutki yksityiskohtaisesti poikaa, joka kärkkyi edelleen terrarion vieressä. Ensimäiseksi Maddison ajatteli, että toinen varmasti varastaisi käärmeen... Tai päästäisi sen vapaaksi.
Sitten tuo nakkasikin terraarioon jotakin. Maddison ei ollut tarpeeksi lähellä nähdäkseen mitä, ja varmistuakseen näkemästään hänen olisi täytynyt mennä lähemmäksi. Sivusta seuraaminen oli toistaiseksi parempi idea.

Pian jätkä ilmaantuikin ulos liikkeestä, tosin eri suuntaan kuin missä tyttö itse sillä hetkellä päivysti. Blondi lähti hiljalleen kävelemään toisen perään, vaikka vauhtia kiristettiin kokoajan. Oli varmasti typerää ja hullua juosta tuntemattoman ihmisen perässä, Maddison kyllä tiesi jätkän naamalta ja totesi tuon saman vuosiluokan edustajaksi.
Eri kerroksessa toinen sitten pysähtyi, Maddison ei tuhlaillut aikaa sen enempää, vaikka seisoskeli ensin hetken paikallaan. Itsevarmoin askelin tyttö käveli jätkän luokse ja mietti jokaisella askeleella, mitä helvettiä hän edes sanoisi. Tälläisiä yllättävien tilanteiden small talkeja pitäisi ehdottomasti harjoitella. Jätkä vaikutti joko skitsofreenikolta puhellessan itsekseen, mutta Maddisonia se ei pelästyttänyt ollenkaan, päinvastoin.
"Mikä ei ole elävä?", tyttö kysyi kulmiaan kohottaen ja pysähtyi toisen eteen, katseen annettiin hiljalleen ja kiirehtimättä tutkia vieraan olemusta eikä mielenkiintoa peitelty ollenkaan.

Felicjan ei ollut osannut odottaa häntä seuraavia askelia, eikä niitä edes huomattu. Ääni oli se, joka sai pojan miltei tiputtamaan rotan tiukasta ja pakottavasta otteesta. Eipä se tietenkään pojan mielestä saattanut olla hänen oma syynsä, joten albiino vei julmuutta leiskuvan katseensa tyttöön, joka häiritsi häntä.
“Ja vittuako se sulle kuuluu?”, poika töksäytti tylysti. Katse laskeutui tytön silmistä alemmas, pysähtyi vähemmän hienovaraisesti rintojen kohdalla, ja valui alemmas. Poika irvisti, hän vihasi jo nyt tuon muijan paitaa. Tosin, tokihan sen aina voisi nypätä pois tuon päältä… Tai sitten Felicjan voisi ihan hyvin tiputtaa rotan tuon paidan kauluksesta sisään, niin eiköhän blondi hoitaisi itse loput.
Oikeastaan toinen oli sen verran siedettävän näköinen, ja ihan vähän enemmänkin, että Fel saattaisi hyödyntää tuota. Terässilmä palautti katseen jälleen kahteen kohoumaan toisen paidassa.
“Ei sun rintaliivin täytteistäs sattuis löytymään jotain, missä voi säilyttää rottaa?”, poika kysyi kolkosti naurahtaen sanojensa päätteeksi. Outo huumorintajuhan tuolla oli.

Tosin mikseivätpä tytön tissit aidotkin voineet olla, oikeastaan saisivat kyllä olla. Ja jos olivat, niin voisivat olla hieman isommatkin. Felicjan nyt ei ollut koskaan tyytyväinen.
Painoa vaihdettiin jalalta toiselle, katse vietiin jälleen valkean rotan punaisiin silmiin. Poika oli valmis tunkemaan riesan vaikka taskuunsa, jos tarvis. Hupparin taskusta se karkaisi ja jos sen yrittäisi tunkea vaaleiden, risojen farkkujen perstaskuun, niin hyvällä tuurilla poika menisi vielä istumaan sen päälle. Ja sitten Morfi saisi syödä muhennosta, somaa.

Maddisonin ilme oli varmasti näkemisen arvoinen jätkän avatessa suunsa uudestaan. Vai että mitäs vittua... Blondi naurahti, joku muu siitä olisi voinut suuttua. Vastaanotto sieltä mukavimmasta päästä, mutta se oli vain sivuseikka.
"Mä vaan kysyin... Älä nyt persettäs revi", Maddison mumisi takaisin ja katsahti pojan silmiin, jotka näyttivät tutkailevan jotain ihan muuta kuin tytön kasvoja. Kiusallaan hän olisi voinut ristiä kätensä rintavarustuksensa eteen, mutta antoi asian olla ja katseli lähinnä toisen otteessa roikkuvaa rottaa. Jälleen yksi kysymys, varsin töykeäksi muotoiltuna, Maddison ei edelleenkään suuttunut.
"Sä voit kuule vaikka omin käsin etsiä niitä täytteitä, jos luulet sellaisia löytäväs", napautettiin kipakasti takaisin. Kädet siirtyivät lanteille, katse puolestaan rotasta takaisin jätkän kasvoihin. Ei yhtään hullumpi, paitsi että tulevaa ex-aviomiestä tänne ei oltu tultu etsimään. Silti ei voinut pistää pahakseen, jos sattui löytämään silmää miellyttävää seuraa, sellainen kun tuntui olevan harvassa.

Edelleen jätkä näytti olevan kiinnostuneempi Maddisonin rintavarustuksesta, joka ei tosiaan ollut mitään D-kupin luokkaa. Moinen tuijottelu häiritsi... Tai ei se nyt suoranaisesti häirinnyt, mutta ärsytti.
"Ei ne tissit siitä mihinkään katoo, jos sä sitä pelkäät", blondi huomautti huvittuneena ja kummasteli edelleen toisen kädessä keikkuvaa rottaa. "Miksi sä kannat rottaa mukanas?", kysyttiin selvästi kiinnostuneena. Ei kai jätkä meinanut syödä tuota? Siniset silmät siirtyivät jälleen nopeasti tyypin kasvoihin, ja jäivät jälleen lepäämään niihin hetkeksi aikaa.

Tyttö oli kuulemma vain kysynyt, ja sen tuo ilmoitti ihan kuin Felicjan ei muka olisi tajunnut sitä. Ihme pelle. Loukkaantuneelta tyttö ei vaikuttanut, mikä sai pojan vilkaisemaan vaihteeksi tuota silmiinkin. Vaihteeksi ihan kiva, että sai letkautella tyypille, joka ei vetänyt siitä hernepeltoa nenäänsä. Joskin oli todella mukava olla vittumainen ja suututtaa.
Tytön sanat saivat pojan huulille kolkon hymyn, joka oli kaikkea muuta kuin säädyllinen ja mukava.
“Sun ei tarvitse epäillä, ettenkö mä toteuttaisi sitä. Mut eka on saatava tää rotta johonkin”, poika lausui. Oikeastaan, Fel tuntui puhuvan ennemminkin blondin rinnoille kun tytölle itselleen. Felicjan nuolaisi huuliaan, vilkaisi tyttöä virnistäen lupailevasti ja sitten kiepautti rottaa kädessään roikottaen tuota nyt sen pinkistä hännästä.

“Mistä sitä ikinä tietää.”, poika tuhahti tytön letkauttaessa rintavarustuksen tuijottamisesta. “Tai voidaan aina toivoa, että ne kasvaa mun katseen maagisella voimalla”, poika sanoi törkeästi.
Tyttö uteli miksi Felicjan kantoi rottaa mukanaan. Poika irvisti tuolle tylysti. Meinasi vastata jo, ettei se kuulunut toiselle pätkän vittua, mutta muuttikin sitten pikaisesti mielensä.
“Mä voin kyllä näyttää sulle”, poika vastasi. “Mutta älä luule, että mä päästän sua meille ihan turhan tähden”, poika vastasi hävyttömään tyyliinsä ja heilutteli rottaa kiusaten tuota. Hän ei oikeasti pitänyt jyrsijöistä sitten yhtään. Morfi taas piti oikein kovasti, mutta eivätpä he muutoinkaan niin kovin samanlaisia keskenään olleet.

“Kuka helvetti sä muuten olet ja miksi sä tunget ittees siihen tyrkylle?”

Maddisonista oli imartelevaa edes saada jätkän kaltaisen ihmisen huomio, moni muu olisi voinut loukkaantua ja huomata, ettei tuo ollut ilmeisesti ihan kunnollisimmasta päästä. Maddisonia se houkutteli vain entistä enemmän,
"Minkä sä määrittelet sitten turhaksi?", hän kysyi leikkisään sävyyn ja hymyili. Pilke silmäkulmassa ei voinut jäädä toiselta huomaamatta, vaikka edelleen katse tuntui pysyvän solisluiden alapuolella. Kyllä tämä oli yksi askel lisää kohti jännittävää ajantappoa, tuskin kuka tahansa kutsuisi ventovieraita kotiinsa. Tai ainakin Maddie uskoi niin, mutta hän olikin poikkeus. Typerä, vaaroja ja ongelmia etsivä tyttö, jolle kultainen keskitie merkitsi kahden neliön kokoista häkkiä ilman toivoakaan vapaudesta.
Nyt toinen roikotti rottaa hännästä, mikä ei puolestaan ollut miellyttävän näköistä. Maddison ei perustanut moisen kohtelun päälle ollenkaan, mutta ilme tai eleet eivät paljastaneet sitä.
Jätkälle tekisi hyvää jonkintapainen käytöskurssi. Vaikka törkeämpäänkin oli joskus törmätty, niin pitemmän päälle tuollainen tyyli rupesi vain ärsyttämään, etenkin jos se kohdistui itseen. "Yleensä mä voin olla kuka vaan", Maddison vastasi epäsuorasti kysymykseen ja hymähti. "Maddison", esittäydyttiin lyhyesti ja ilmeettömästi.

"Sä voisit myös paljastaa nimesi", blondi vaati ja katseli vuoroin jätkää, vuoroin taas pää alaspäin roikkuvaa rottaa, joka ei näyttänyt pitävän hännänretuutuksesta ollenkaan.
"Miksi sä et vaan kävele kauppaan ja varasta jotain, missä voit kuljettaa tota?", kysymys esitettiin, niin kuin varastaminen olisi ollut päivänselvä ratkaisu ja siinä ei olisi mitään paheksuttavaa. Maddison tosin haluaisi mukaan, eikä suostuisi jäämään rotanvahdiksi tai sivustaseuraajaksi. "Mäkin voin kyllä tehdä sen... Varastaa siis"

Ei toinen ollut ollenkaan niin paha… Hyvin harva pidemmän päälle jaksoi Felicjanin käytöstä, joka ei kunnioittanut muita oikeastaan millään lailla. Pojalle riitti se, että hänellä oli kaikki ok ja muut saivat kuulla, mikä noissa tai noiden elämässä keesipään mielestä mättäsi. Juuri nyt hän ei valittanut, hän ei tuominnut tyttöä, kun ei vielä ollut kokeillutkaan. Saattaisihan tuo olla jopa mukiinmenevä, mitä kyllä kehdattiin todellakin epäillä.
Felicjanin toisen silmiin kohonnut katse rekisteröi pilkkeen. Toinen oli mukana leikissä, voi helvetti mikä lutka. Mutta eipä se mitään, Felicjan tykkäsi estottomista neideistä. Varsinkin, jos ne olivat ihan nättejä ja niillä oli tissit. Tämä oli nätti, joskin parantamista löytyi. Tuo oli blondikin ja tuolla oli tissit. Nekin olisivat voineet olla isommat, mutta se oli jo käyty läpi useamman kerran hetken sisään albiinon päässä. Niin joo, voisihan kysymykseen ihan vastatakin.
“Se on suhteellista ja riippuu pitkälti siitä, kuinka lutka sä olet”, taittoi pojan kieli. Rotta vinkui inhottavasti, mutta ei se sääliä pojalta saanut. Felicjanhan inhosi sitä, typerä luontokappale, luonnonoikku, joka ansaitsi kuolla pois.

Toinen sanoi voivansa olla kuka tahansa. Felicjan alkoi todellakin jo omintakeisella tavallaan pitääkin tästä tytöstä. Joskin tuon olisi sallittu olla vieläkin hävyttömämpi.
Maddisoniksi toinen itsensä sitten nimesi. Liekö aiempien sanojen perusteella sitten tytön oikea nimi, mutta oli tai ei niin kyllä se Felille kelpasi. Kasvot tyttö piti ilmeettömänä, joten niistä ei voitu tulkita mitään. Tyttö käski poikaa vaativalla äänellä kertomaan nimensä ja Felicjan irvisti tuolle.
“Pyydä nätisti”, poika lausui jäisesti tyly ilme kasvoillaan, kunnes nauroi jälleen. Kuten jo sanottu, huumori oli kovin omintakeinen. “Felicjan”, poika vastasi korostaen saksalaisittain terävästi.
Tyttö kysyi, miksei Fel vain mennyt ja varastanut jotain, lupautui sitten itse varastamaan. Felicjan todellakin alkoi hiljalleen pitää tästä tyttösestä. Toinen ei tuntunut paheksuvan ehdotustaan yhtään, vaikka ulkomuodon mukaan tuo olisi hyvinkin saattanut olla konservatiivinen ja viaton naapurintyttö, tai vastaavasti rahassa uiva typerä bimbo, jonka isi ratkaisi kaikki tuon ongelmat. Kaiketi hyvä, ettei asia niin näyttänyt olevan. Joskin yhä, tyttö olisi voinut olla vieläkin tulisempi luonne.
“Toki voit”, Felicjan lausui sarkastisesti. “Mutta mä tosiaan epäilen, ettei sun kaltaises tyttö kykene siihen. oikeuden tunto estää aikeet”, Felicjan pilkkasi. Puhdasta yllyttämistähän se oli. Hän ei okein tiennyt pitäisikö sitä luottaa tytön kykyihin. Pieni epäilys kyti, yhtä kaikki.

Felicjan... Varsin outo nimi, Maddison ei ollut kuullut sellaisesta koskaan aikaisemmin. Mutta kerta se oli ensimmäinen, ei nimi kuulemma miestä pahentanut. Enemmän häntä häiritsi toisen aliarviointi hänen uskalluksensa suhteen, kyllä Maddison osaisi varastaa ja jos Felicjan ei muuten uskonut, hän oli valmis myös todistamaan sen.
Ja tässä sitä oltiin, jälleen kerran. Tyttö valmiina hyppäämään ongelmilla täytettyyn altaaseen, adrenaliini tuntui virtaavan suoniin pelkästä ajatuksesta. Varastaa jotain, tehdä jotakin lainvastasta ja huolehtia yksityiskohtaisesti siitä, ettei jäisi kiinni.
"Mä todistan sen sulle", Maddison totesi hetkellisen hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Felicjaan haastavasti.
"Ja jos mä onnistun, niin...", lausetta jatkettiin, mutta tyttö hiljentyi miettimään, mitä hän haluaisi palkinnoksi. Tai ei oikeastaan palkinnoksi, pikemminkin vastapalveluksi. "... Sä teet jotakin vähintään yhtä typerää, mun kanssa", äänensävy oli jälleen vaihtunut vaativaksi ja katse pidettiin tiukasti pojan silmissä.

Tämä oli helppo homma, ei jonkun pienen rotankuljetukseen soveltuvan välineen varastaminen voinut olla niin haastavaa. Olihan
Maddison tehnyt sitä ennenkin, noh muutaman kerran, mutta se riitti. Haastavuus katseesta ei ollut hävinnyt minnekkään. "Mitä sä sitten tarvitset ton elukan kuljettamiseen?", tyttö kysyi ja käänsi katseensa ympäröiviin liikkeisiin. Mitään timanteilla vuorattua arvoesinettä se eläin ei kyllä tarvinnut, korkeintaan säälittävän ja halvan muovikulhon väliaikaiseksi kodikseen. Ei Felicjan näyttänyt rotasta sen kummemmin pitävän, joten jos jätkä vaatisi jotain arvokasta, kyseessä olisi ihan tahallista kiusantekoa.
Ongelmat näyttivät jälleen hiljalleen, askel askeleelta lähestyvän Maddisonia, joka otti ne vastaan avosylin ja riemuiten. Pelkkä varastamisen ajattelu tuotti vaikeuksia pysyä enää hetkeäkään paikallaan, siitä oli aika kauan, kun mitään näin typerää oltiin tehty.

Tyttö lupasi todistaa ja Felicjan oli nauraa tuon takaisin maanpinnalle ja mielellään pieneen kivenkoloon. Osasi se yllyttäminen olla niin helppoa… Blondi oli miltei säälittävä, mutta oikeastaan jollain oudolla tapaa oikeastaan suloinen ollessaan niin tavattoman valmis todistelemaan, ettei ollut mikään kilttityttö.
Maddisonin sanat saivat pojan hymähtämään. Tekisi jotain typerää tuon tytön kanssa? Toki, mutta se oli sitten täysin eriasia ajatteliko tyttö ollenkaan miltä tuon sanat häiriintyneen ja kieltämättä pervon pojan korviin kuulostivat. Oletettavasti ei, sillä oli hyvin todennäköistä, ettei blondi sanojaan ihan niin ollut tarkoittanut.
Katseeseen vastattiin, pojan teräksiset silmät olivat puhtaasti yllyttävät, tuo nauroi. “Ja mitähän sä mahdat tarkoittaa?”

Tyttö kysyi mitä poika tarvitsi rotan kuljettamiseen. Fel oli jo kohauttaa olkiaan, mutta päätti sitten olla vittumainen. “Joku ämpäri olis jees”, poika lausui viileällä äänellä, huulet kaartuivat hymyyn. Kaiketi hän oli nyt ilkeä pyytäessään jotain niin suurta… Tosin, miksei hän voisi muka tyttöä härnätä lisääkin? “Mutta jos sä et usko pystyväsi siihen, niin ainahan sä voit käyttää mielikuvitusta.”

Rottaan otettiin jälleen kunnon ote ja katse vietiin sen valkeasta turkista tyttöön. Hän ei halunnut menettää tuon uhmakkaita ilmeitä ja todistamisen halua. Ja jos toinen epäonnistuisi, niin hän tahtoi kyllä nähdä sen. Eikä muijalla sitä paitsi ollut mitään, mihin astia piilottaa.
Jos Felicjan olisi ollut huomaavainen ja herrasmiesmäinen ja ajatellut tytön etua, hän olisi kaiketi lainannut tuolle päällään olevan, mustan ja tupakan katkuisen hupparinsa, mutta eihän hän ollut. Hän oli julma ja sadistinen paskiainen, jolle toisen suorituksen katseleminen, onnistui tai ei ja mielellään jälkimmäistä, oli puhdasta komediaa.

Se vittumainen piru osasi pyytää ämpäriä, Maddison kohautti harteitaan.
"Katotaan sitten, kuka kalpenee aliarvioitiinsa", hän kuittasi pirullisesti hymähtäen ja etsi katsellaan ensimmäisen halpatavarakaupan sisäänkäyntiä. "Jos yksityiskohtaisesti ruvetaan miettimään niin... Aika monikin asia on typerää, mä en osaa nimetä mitään", vastattiin kysymykseen vartalon jo kääntyessä ja askelten viedessä kauppaa kohti. Työvuorossa näytti olevan nuorta porukkaa, ei ihan sellaisia, jotka vaivautuisivat katselemaan ympärilleen ja vahtaamaan asiakkaitaan.
Maddison käveli kauppaan kuten kuka tahansa muukin asiakas ja suunnisti heti ensimmäiseksi talous-ja puutarhatavaroiden osastolle. Katse kiersi lähiympäristön asiakkaiden varalta, mutta tämän päivän liikevaihto vaikutti silminnähden hiljaiselta. Ensimmäinen vastaantullut ämpäri napattiin käteen, hyllyjen väliin pysähdyttiin muka tutkimaan jotakin mielenkiintoista. Kädet kuljettivat ämpärin paidan alle, nahkatakki vedettiin kiinni; tuloksena näky joka antoi ymmärtää Maddisonin olevan viimeisiään paksuna. Ainakin jos pidemmältä katsottiin, lähempää tutkiessa totuus paljastuisi nopeasti.
Puhelin kaivettiin taskusta ja vietiin korvalle, Maddison höpötti kovaan ja ylipirteään ääneen niitä näitä, vaikka luurin toisessa päässä ei edes ollut ketään. "Mä tulen heti", hän sanoi muka kiireissään ja kipitti mahdollisimman huomiotaherättämättömästi kassojen ohi ulos kaupasta. Sydän hakkasi ja adrenaliininsekaisen veren pauhu kuului korvissa asti. Olo oli lähes voittamaton, sen kertoi tytön kasvoilla koreileva ilme tuon palatessa takaisin Felicjanin ja rotan luokse.

Voittajan virne ei ottanut laantuakseen,
"Mitä mä sanoin?", Maddison virnisti melkein omahyväisesti ja vilkaisi taakseen. "Porukka varmaan ihmettelis jos mä synnyttäisin tähän ämpärin, joten et viittis kiltisti raahautua vähän sivummalle", sen verran kiltti jätkä kyllä voisikin olla. Blondi otti askeleita jonkin sortin valokuvauskoppia kohden ja astui sisään vetäen verhon takaansa kiinni. Yhtä nopeasti ämpäri oli otettu paidan alta pois, kauluspaitaa avattu sopivan verran ja nahkatakki puolestaan kokonaan.
"En viitsi sanoo ees ole hyvä, sä tuskin tunnet sanaa 'kiitos'", Maddison mumisi astuessaan kopista ulos ja ojentaessaan ämpärin Felicjanille.

Typerä kuulemma saattoi olla miltei mitä vain. Kieltämättä. Tyttö ei kuulemma osannut tarkentaa, joten se siitä sitten. Saisi nyt nähdä miten blondi haasteestaan selviäisi.
Tyttö katosi kauppaan ja Felicjan jäi odottamaan rotta yhä hyppysissään. kauaa tytöltä ei palaamiseen mennyt, mutta ihan tarpeeksi siihen, että keesipää kerkisi jo turhautua odottamiseen. Maddisonin paluu sai kuitenkin rokkarin nauramaan varsin kolkkoon sävyyn. Hän olisi voinut letkauttaa jotain nasevaa, mutta tyttö ilmoitti että Felicjan saisi nyt olla kiltti poika ja siirtyä syrjemmälle, ettei tytön tarvitsisi synnyttää ämpäriä keskellä ostoskeskusta. Mitään ei kuitenkaan virkottu, vaan silmiään pyöräyttäen poika sitten seurasi blondia, joskin hieman jäljessä. Tuo katosi ja palasi, ojensi ämpärin pojalle. Felicjan kuulemma oletettavasti ei osaisi kiittää, joten mihinkään kohteliaisuuksiin ei tuhlattu aikaa.

Piruuttaankaan poika ei kiittänyt, vaan nappasi ämpärin ja tiputti sinne rotan. Poika kääntyi kannoillaan ja rupesi kävelemään sanaakaan sanomatta eteenpäin olettaen tytön seuraavan, jos aikoi seurata. Kaiketi tuo nyt kuitenkin aikoi, kun oli vastapalvelustakin vaatinut. Ja sitähän tuo ei saisi, jos päästäisi Felicjanin karkaamaan.
Poika oli päättänyt, että rotan ei annettaisi enää kauaa elää, vaan se saisi ihan muutaman tunnin sisällä kohdata luontaisen tappajan suomuisen nahan ja lopulta joutua sen hampaisiin ja sitä kautta nieluun, lopulta sulamaan vatsahappojen ansiosta.
Felicjanin huonetoveri ei ollut mikään pienenpuoleinen. Iso ja vahva kolme metriä ja viisitoista senttiä pitkä täysikasvuinen kuningasboa uros. Säyseä kaveri Morfi kuitenkin oli, Felicjan saattoi ihan hyvin istuskella tuon terraariossakin ja käsitellä eläintä.
Osasihan poika havaita, milloin oli hyvä poistua paikalta. Sitä paitsi, ei Fel kaverilleen seuraa pitänytkään, ellei ollut vasta hiljattain sitä ruokkinut.

Päästyään ulos ostoskeskuksesta, poika pysähtyi aloilleen. Tuo kääntyi ympäri ja näytti kärsimättömältä. Ihme kyllä, ei lävistettyjen huulten lomasta karannut sanaakaan.

Ei Maddison niitä kiitoksia odottanutkaan, vaan lähti lupia kyselemäättä seuraamaan Felicjania, jonka aikeina oli reitistä päättelemällä päästä ulos ostoskeskuksesta. Kävellessään samaan tahtiin toisen kanssa, blondi jo mietti vaatimuksiaan vastapalveluksen suhteen. Hänellä ei todellakaan ollut mitään erityisiä toiveita, mitä nyt pintaraapaisun verran kävi mielessään läpi kaikki jo kerran koetut mahdollisuudet ja ne, joista ei ollut seurannut mitään hyvää. Äskeinen tempaus kuumotti edelleen, ja Maddison pelkäsi koko ajan sitä hetkeä, kun vartija tai joku muu lakia noudattava hyökkäisi jostakin nurkan takaa ja käskisi pysähtymään. Vastoin kaikkia seinille maalattuja piruja, sellaista hetkeä ei tullut. Ostoskeskuksesta päästiin ulos kiinni jäämättä, huulten välistä karkasi helpottunut huokaisu. Felicjan ei puolestaan näyttänyt tyytyväiseltä, Maddison olisi odottanut jotain vittuilevaa lausahdusta tai loukkaukseksi tarkoitettujen sanojen litanniaa. Sellaista ei kuitenkaan kuulunut, mikä yllätti tytön positiivisesti, näin viidentoista minuutin yhdessä vietetyn ajan jälkeen.

"Mitä nyt?", blondi kysyi malttamattomana ja katseesta paloi suoranainen tiedonjanon ja malttamattomuuden liekki, jonka kykeni päivänselvästi sammuttamaan vain vastauksella ja suoralla toiminnalla.
Täältä tullaan, ongelmat. Maddison ei vaivautunut silläkään hetkellä miettimään sen kuuluisan suoran toiminnan seurauksia, häntä ei kaduttanut muoviämpärin varastaminen, eikä aivoja rasitettu miettimällä, mitä vanhemmat siitä sanoisivat. Siniset silmät katselivat edelleen Felicjan kasvoja, "Et kai sä ny rupee puheitasi perumaan?", tyttö tivasi melkein pettyneenä. Tämä ei jäisi tähän, hän roikkuisi jätkän mukana vaikka maailman loppuun saakka, jos tuo ei muuten suostuisi sitä niin sanottua vastapalvelustaan hoitamaan.
Painoa vaihdettiin malttamattomasti jalalta toiselle, katse vieraili vuoroin ohikulkijoissa, sitten taas Felicjanissa.
"Onko sulla tupakkaa?"

Tyttö seurasi kuin seurasikin. Uteli ärsyttävästi, mitä nyt tapahtuisi. Viileät ja haaleasävyiset silmät kuljetettiin tyttöön, huulilta päästettiin lyhyt murahdus. Tyttö tuntui saaneen ärsyttävästi virtaa pienestä tempustaan ja hyppi nyt seinille. Tai siltä tilanne näytti, kun katsottiin puoliksi värisokean Felicjanin silmin.
“Kaiketi me sitten mennään meille, jos sä oikeasti haluat tietää mitä mä tolla rotalla teen”, poika lausui ärsyyntyneesti. Mukaansa hän ei tyttöä ollut pakottamassa, toinen oli jo menettämässä hohtonsa. Toisaalta, kuten tyttö jo säikähti, ei Felicjan kuitenkaan aikonut perua. Hän voisi ihan vaikka omaksi huvikseen, jos se nyt sitä tulisi edes olemaan, tehdä näitä niin kutsuttuja typeryyksiä tytön kanssa.

Maddison kysyi, oliko Felicjanilla tupakkia. Ämpäri ojennettiin tytölle, että tuo saisi pitää sitä sillä aikaa, kun poika kaivoi taskustaan askin ja sytkät. Askista heitettiin kaksi karvapersenorttia huulten väliin ja ne iskettiin palamaan. Tykötarpeet takaisin taskuun ja Fel nautti ensimmäiset sahut kumpaisestakin, ennen kuin luovutti toisen tytön huulten väliin. Piti vain toivoa, ettei neiti rupeaisi valittamaan, kun Fel kerrankin osoitti huomaavaisuutta muita kohtaan. Helvetti, se oli jo todella paljon, että rokkari ilman suoraa pyyntöä vippasi toiselle tupakin. Se oli huomattavan paljon jopa pyydettäessä.
Ämpäri napattiin takaisin tytöltä, tennareiden peittämät jalat kuljettivat poikaa eteenpäin. Hän ei asunut kaukana keskustasta. Ja hän tiesi, etteivät vanhemmat olleet kotona ja epäili myös, ettei Fabiankaan olisi.
Kotona siis olisi ainoastaan Morfi ja pian Felicjan ja sitten tuo oikeastaan täysin tuntematon likka, Maddison.

"Kyllä haluan tietää... Paitsi jos sä syöt sen niin jättäydyn mieluusti pois", Maddison mumisi kulmiaan kurtistaen ja katseli Felicjania epäilevästi. Eihän toinen söisi sitä ämpärissä pörräävää rottaa, eihän? Vaaleita hiuksia harottiin hajamielisesti, kasvoilla kujeili pieni hymynpoikanen ja silmissä tuikki edelleen se sama leikkisä pilke.
Pojan ojentamaan ämpäriin tartuttiin, ja sen sisältöä tutkittiin kasvot leveämmässä ja huomattavasti näkyvämmässä virneessä. "Tämähän on söpö", Maddison naurahti sarkastisesti ja lopetti rotan tutkailun saadessaan tupakan huultensa väliin. Yllättynyt katse suunnattiin Felicjaniin, "Oho", tyttö mumisi tupakka vadelmanpunaisten huultensa välissä ja tarttui siihen etu-ja keskisormellaan. "Sullahan taitaa sittenkin olla tapoja, mut mä toivon että mitään hienostunutta viininmaistelijaa susta ei kuoriudu ton kuores alta", kommentoitiin huvittuneena keuhkojen haukkoessa myrkyillä kyllästettyä savua sopukoihinsa. Yleensä Maddie ei polttanut, tai poltti, mutta ei niin runsaasti kuin toiset. Karvapersetupakan savu tuntui huomattavasti vahvemmalta, kuin filtterin läpi suodattunut.

Jätkä lähti kävelemään ilmeisesti kotiaan kohti, ja Maddison seurasi sen enempiä kyselemättä perässä. Tupakka vieraili huulten välissä aina silloin tällöin, taukojen välissä savua vedettiin keuhkoihin ja sitten taas päästettiin sierainten tai suun kautta ulos. Helvetin pahaa röökiähän se oli, mutta tytön ilme tuskin paljasti sitäkään seikkaa.
"Missä sä asut?" Maddie uteli ja kiri Felicjanin vierelle, korkeakorkoisilla kengillä oli hieman vaikeaa pysyä pojan kanssa samassa tahdissa. Jokaisella askeleella, koron osuessa asfalttiin, kuului kolahtava ääni. Sellainen vähän samantapainen kuin se ääni, kun kengitetty hevonen käveli asfaltoidulla tiellä, mutta huomattavasti hiljaisempi.

Tyttö tahtoi kuulemma tietää, ellei Felicjan sitten aikoisi syödä rottaa. Tahtomattaankin poika irvisti, sillä moinen typeryys ei ollut käynyt edes mielessä. Hän vihasi rottia, vaikkei niitä pelännytkään kuten leffoissa pelättiin. Ne vain inhottivat häntä. Sadistinen hymy saatiin kohoamaan huulille, hän vihasi niitä niin paljon, että tuotti laittoman vahvaa mielihyvää tapattaa niitä.
Tytön sarkastinen kommentti rotan söpöydestä sai harmaat silmät vilkaisemaan tyttöön. Fel irvisti oikein somasti ja sylki maahan tytön jalkojen juuressa. “Toki”, lausui suorastaan inhoava ääni.
“Vitut mulla mitään tapoja ole”, Felicjan tuhahti, nauroi jälleen kolkosti. “Nytkin mä vaan vien sut meille, jotta vain surutta raiskata, tappaa ja syödä ruumiin.” Sanojen päätteeksi Felicjan nauroi. Niin, k´joka välissä sitä sai olla sanomassa, mutta omituinen huumori.

“Paskaako väliä? Kävelymatkan päässä”, Felicjan vastasi tytön kysymykseen pojan kodin sijainnista. Poika imi vihreää norttiaan, antoi savun kulkeutua keuhkoihin ennen kuin päästi sen ulos. Ei sitä todellakaan hyväksi voinut mennä väittämään, mutta eipä Fel sen takia karvapersesätkiä poltellutkaan. Jo pidemmän aikaa poika oli haaveillut, että rupeaisi polttelemaan piippua. Se olisi ollut niin kätevä, mutta… Tupakat kulkivat mukana ja niillä pärjättiin.
Matkaa ei ollut enää pitkästi, heidän tarvitsi vain kääntyä vielä yhdestä kulmasta ja kävellä hetki ja kääntyä pihaan.

Pian poika kaivoi taskustaan avaimet, kotiavain valikoitiin tottuneesti ja asetettiin avaimen reikään. Käännettiin ja lukko naksahti auki. Felicjan ei hienostellut, vaan meni itse sisään ja oletti tytön tulevan perässä.
Kengät potkittiin eteiseen. Talo oli kohtalaisen iso, mutta ei sitä ruvettaisi Maddisonille esittelemään. Portaat ylös, ovi auki ja sisään.
Felicjanin huone oli… no, sille luontaisessa järjestyksessä, eli sekaisin.

Maddison ei osannut ottaa itseensä Felicjanin käytöksestä, vaan pikeminkin piti sitä melkein huvittavana. Ei pelkästään Felicjanin käytöstä, vaan koko tilannetta. Ehkä se naurahdus johtui puhtaasta hermostuneisuudesta, ehkä ei, vaikka hermostuneisuudeksi Maddison ei olisi sitä tulkinnut. Tilanne sai edelleen adrenaliinin virtaamaan suonissa, ja siitä tunteesta hän piti. Se oli varmasti parempaa kuin huumeet, tuntea sydämen sykkivän nopeaan tahtiin.
"Se ei silti estä mua tulemasta teille, vaikka raiskaisitkin... Ja tappaisit", tyttö kivahti ja koki äskeisen heiton jälleen aliarvioivaksi. Eikä hän pitänyt siitä yhtään, se tuntui paskamaiselta ja tuskin kukaan muukaan aliarvioinnin kohteeksi joutunut siitä piti. Oli asia erikseen olla aliarvioivan roolissa. "Edelleen mä vain kysyin", Maddison mumisi astetta varovaisemmin, ilmeisesti Felicjan ei pitänyt kyselemisestä, no olkoot. Ei hänen sitten tarvinnut kysellä.

Viimeiset hatsit imettiin keuhkoja raiskaavasta sätkästä, sitten se kimmottiin etusormen ja peukalon avulla tienreunaan. Sopivasti he näyttivät olevan perillä ja blondi seurasi poikaa ulko-ovesta sisään. Asunto näytti tilavalta, ja Maddison olisi mieluusti ryhtynyt tutkimaan paikkoja tarkemminkin, mutta näki paremmaksi seurata Felicjania toiseen kerrokseen, ilmeisesti pojan huoneeseen.
Suoraan sanoen tyttö ei uskaltanut kommentoida huoneen 'siisteydestä', vaan seisooskeli hiljaa paikallaan ympärilleen katsellen.

Maddison oli päättänyt sitten hiljentyä, joka sopi Felicjanille hyvin. Tosin, olisihan puhekin kaiketi voinut olla ihan piristävää. Ja kaiketi kuitenkin tuo keesipää olisi vain vittuillut ja kiukutellut Maddielle. Mikäpä olisi perfektionistille oikeastaan kelvannutkaan.
Tyttö oli aiemmin sanonut, että tulisi heille, vaikka Felicjan raiskaisi tai tappaisi. Se oli saanut pojan hymyilemään typerästi. Hän oli hyvin viehtynyt tähän vaaleaverikköön, joskin sellaiset tuntemuksen olivat rokkarille hyvin hetkellisiä. Toisena hetkenä kovin vahvoja ja toisena taas täysin tiessään.
Tyttö oli tullut pojan perässä tuon huoneeseen. “Sulje se ovi”, poika ärähti laskien ämpärin, jonka sisällä albiinorotta yhä oli, lattialle ja asteli sisemmäs huoneeseensa, terraarion luo. Harmaiden silmien harjaantunut katse löysi tajuttomankokoisen käärmeen kiipeilemästä sen kotiin asetetussa rungossa. Poika hymyili tyytyväisenä. Morfi oli nälkäinen ja se sai Felicjanin kovin tyytyväiseksi. Käärme saisi pian ruokaa ja Felicjan nautti saadessaan antaa parhaalle ystävälleen elävän saaliin tapettavaksi.

“Olisko susta tarpeeksi typerää, jos poltetaan?”, poika kysyi tytöltä sipaisten otsatukkaa silmiltään. “Mulla on hyvää hawaiilaista, ihan laatukamaa”, poika kertoi suunnistaen kirjahyllylleen ja napaten sieltä käteensä latinan sanakirjan. Se avattiin ja siihen tehdystä säilytyslokerosta napattiin minigrip-pussi, josta varovasti siirrettiin yksi sätkä huulten väliin. Kaikki asetettiin takaisin paikoilleen ja askelet veivät pojan tytön eteen. Kasvot sulivat pahaenteiseen, vaarallisuutta uhkuvaan hymyyn. Tytöt pitivät siitä hymystä kovin usein, se antoi ilmi, että vielä oli paljon näkemättä. Pahat pojat olivat kiehtovia, saattoihan Felicjan sen myöntää. Joskin hän vain kokeili, vaikka hetero olikin. Tai niin hän kovasti uskotteli niin itselleen kuin muille.
Poika tarttui tyttöä leuasta ja kumartui lähemmäs niin, että huulet olivat miltei koskettaa toisia. “Raota vähän”, poika kehotti samantien vetäytyen kauemmas, asettaen samalla sätkän tytön huulten väliin. Taskusta kaivettiin sytkä ja sätkä pistettiin palamaan.
“Ja yksikin herrasmies läppä ja mä näytän sulle, etten mä todellakaan ole”, poika ilmoitti tiukalla sävyllä, jälleen puhuen lähinnä tytön rinnoille. Huulia nuolaistiin ja ämpäri rapattiin jälleen käteen.

“Ruoka-aika, Morfi”, poika kähähti vetäen tytön perässään lähemmäs terraariota, jonne paniikissa olevan rotan tiputti. Käärmeellä kestäisi oma aikansa paikantaa elukka ja tehdä siitä selvää.
Poika istui lattialle ja seurasi tilannetta kuin parastakin elokuvaa. Rotta tiesi, että oli syy pelätä ja käärme oli tajunnut riistan läheisyyden. Poika metsästi sätkän tytön huulilta omilleen.

Maddie sulki oven toisen käskystä, hieman naamaansa kuitenkin nyrpistellen. Ei hän toisen kotiorjaksi lupautunut, mutta valittaminen kuulosti puolestaan liian rohkealta. Ehkä tyttö vain tottelisi kiltisti ja välttyisi näin ongelmilta.
Tuskimpa Felicjan häntä oikeasti tappaisi, saatika edes raiskaisi. Toinen oli kuitenkin tuntunut sanoneen sen huumorilla, eikä Maddison vaivautunut edes pähkäilemään todennäköisyyttä tulla lahdatuksi pojan toimesta.

Askeleet veivät toisen luokse terraarion eteen, katse seurasi tiiviisti käärmettä. Se oli varmasti suurin, jonka Maddison oli tähän mennessä nähnyt ja samalla myös pelottavin, kunnioitusta herättävällä tavalla.
"Vau, se on ihan... Vitun iso", blondi lausui painottaen kahta viimeistä sanaa vahvasti. Hienon näköinen eläin, vaikka se sai Maddisonin puolesta pysyä terraarion lasin toisella puolella. Ainakin sen aikaa, mitä hän tässä huoneessa aikoisi viettää.
Tarpeeksi pahaa jos mitä? Tyttö käännähti Felicjanin puoleen joka selitti jostain hawaiilaisesta kamasta... Huumeita? "Mä... Mä en ole ennen kokeillut mitään", Maddison ilmoitti hiukan epäilevästi, mutta päätti unohtaa kaikki huumevalistuksiin liittyvät pelottelut, ei hän kokeiluun kuolisi... Vaikka Felicjanin hymy siinä tilanteessa sai uskomaan jotain aivan muuta.
Toisen tarttuminen tytön leukaan tuli hieman puun takaa, mikä sai hänet säpsähtämään hieman. Huulia raotettiin käskystä ja sätkä napattiin niiden väliin. Savu oli raskasta, se raastoi keuhkoja kun Maddison veti pitkät hatsit syvälle keuhkoihinsa niin pitkäksi aikaa kuin kykeni. Hän ei pystynyt tukahduttamaan yskänpuuskaa, joka puski väkisin ilmoille savujen ilmaantuessa suupielestä ulos.
Hetken aikaa blondi uskoi tukehtuvansa, mutta onnistui hillitsemään yskänsä ja katsoi kasvoille levinneiden hiustensa takaa Felicjaniin. "Sä aijot todellakin tappaa mut!", ärähdettiin hiukan suivaantuneena.

Muutama askel toisen toimesta lähemmäs terraariota, käärme näytti jotenkin kummalliselta... Maddisonin oli pakko räpäytellä silmiään pariin otteeseen, ennen kuin tajusi että käärme oikeasti näytti siltä. Hän ei osannut selittää miltä, mutta ei normaalilta ainakaan. Olo oli lainehtiva, huone näytti avarammalta. Tai sitten pienemmältä, Maddison ei tajunnut eroa.
"Mitä... Mitä sä teit mulle", tyttö kysyi lattialla istuvalta Felicjanilta ja istui tämän oikealle puolelle. "En mä oikeasti halua kuolla", lisättiin hätääntyneenä, mutta terraariossa liikkuva hiiri kiinnitti hänen huomionsa. Käsi nappasi sätkän toisen huulilta ja kuljetti sen sitten omille. Keuhkot vedettiin uudestaan äärirajoilleen päihdyttävällä savulla, henkeä pidätettiin hetken aikaa. Enään ei edes yskittänyt niin paljoa. Turkoosinvivahteiset silmät seurasivat hitaasti rotan liikkeitä, joka tuntui puolestaan liikkuvan vähintäänkin valonnopeutta. Maddisonin katse ei millään pysynyt eläimen perässä, hän ei itse sitä tajunnut. Olo oli kevyt.

Maddison kehui Morphiueusta isoksi ja Felicjanin virnisti pervosti. Tosin, eiköhän Morfi päälle kolme metrisenä ollut kehut koostaan ansainnut. Harva terraariokäärme kasvoi sellaisiin mittoihin, mutta olipa ystävällä kyllä tilaakin.
Kun Fel otti aiheeksi hawaiilaisen ruohon, meni vaaleaverikkö selvästi hämilleen. Tyttö inisi, ettei ollut aiemmin kokeillut mitään. Felicjan vain nauroi räkäisesti, eikä suinkaan armahtanut. Vaikka tokihan, hänelle olisi itselleen jäänyt enemmän. Väitettäköön kuitenkin, että eiköhän näin olisi kaksi kertaa hauskempaa. Ainakin toivottavasti.
Tyttö oli tukehtua kamaan ja Felicjan nauroi mielipuolisesti, Maddison syyllisti poikaa siitä, että tämä yritti tappaa toisen. Jos Fel tässä jotakuta tappoi, niin itseään. Poikaa nauratti niin, että hänellä oli jo miltei kyynelet silmissä.
“Sä olet vaan ihan toivoton”, poika puuskahti. “Tyrha mun olis tappaa sut, kun mä en edes hyötyisi siitä mitenkään.”

Tyttö inisi ja vinkui, vajosi miltei yhtä rasittavalle tasolle kuin tuo punasilmäinen elukka, jonka Felicjan oli hetki takaperin terraarioon tiputtanut. Sätkä ryöstettiin neidin huuliltaa ja mieltä rauhoittavaa ainetta vedettiin sisään. Olo rupesi samantien olemaan rennompi ja hillitympi. Felicjan imi lisää ja tyly hymy kiiri huulille. Tyttö vinkui yhä, mutta nyt se enemmäkseen vain huvitti.
“Hei, Alice, rauhotu”, Felicjan tuhahti. Nimellä hän toki viittasi lastensatuun, jossa tyttö kutistui ja löysi uuden maan, vaikka oikeasti olikin vain unessa. Tai jotain, vitustako poika yksityiskohtia olisi muistanut.
Tyttökin oli viimein istunut, vinkui sitä, ettei tahtonut kuolla. Fel nauroi ja oli jo asettamassa sätkää uudelleen toisen huulille, kun tuo nappasi sen itse. “Ei siinä kenenkään mielipiteitä kysellä muutenkaan”, poika tuhahti. Hän oli aineissa liian välinpitämätön edes ajatellakseen kuolemaa.

Harmaat silmät seurailivat elämää lasin toisella puolen, vaikkakin lasin olemassa olo tuntui hyvin häilyväiseltä. Felicjanista tuntui, että hän voisi ihan hyvin kurkottaa sen läpi. Kuningasboa näytti todella julmalle ja rotta panikoi, mieli muunteli kuvaa ruohon käskyttämänä. Felicjania vain nauratti kovasti.
Suurikokoinen boa liukui alas puunrunkoa, kohti valkeaa, pörröistä jyrsijää. Ei tuntunut lainkaan pahalle, vaikka poika oli aivan varma siitä, että jyrsijä valitti. Se itki, Fel oli siitä aivan varma. Ja hän vain nauroi todella julmasti.
Katse käännettiin vaaleaverikköön ja Felicjan virnisti. Itsehillintää hän ei omannut muutoinkaan, mutta kännissä tai aineissa hän oli täysin tunteeton paskiainen. Eikä se tuntunut pahalta.
“Kolmannen maailman albiinolapset on niin kuin tuo rotta. Saavat pelätä kokoajan, että joku, joka lähestyy hitaasti mutta varmasti tulee ja lopettaa ne hyötyäkseen siitä itse”, poika kertoi. Hänen yleistietonsa oli todella laaja, mutta hän saattoi sanoa käsittämättömiä totuuksia omituisilla hetkillä. Jos hän olisi ollut viaton ja rauhallinen, hän olisi ehdottomasti ollut nörtti. Tosin silloin hänen keskiarvonsa tuskin olisi ollut niin korkea.
Nörtit kuin harvoin menestyivät liikunnassa. Pojan käytös kuitenkin tasoitti, hän ei ollut kiltti sitten yhtään. Saati lainkaan tottelevainen tai omannut kunnioitusta. Hän ei kunnioittanut oikeastaan ketään, koska ei kokenut moista kenenkään ansaitsemaksi.

“Ihminen on oikeasti julma, käärmeenkin se tappaa kokiessaan sen uhaksi. Eihän se käärmekkään ihmistä tahallisesti tapa, vaikka uhaksi kokee”, poika lausui. “Kuolema on kuitenkin osa elämää. Ja mun puolesta saa tappaa albiinon hyötyessään siitä, mäkin voin tappaa albiinon, koska mä hyödyn siitä. Ei se kuulu omaan lajiin, se on rotta. Mä vihaan rottia”. Kylläpä Felicjan nyt avautui. Tosin, eipä poika tajunnut puhuvansa, kunhan ajatteli ääneen. Tai oikeastaan, hän luuli että joku muu puhui hänelle, eikä suinkaan hän itse.

Maddison oli sulkeutunut omaan pieneen maailmaansa, hän ei tiennyt tarkalleen, mikä mahdollisti kaiken ympäröivän poissulkemisen ja sellaisen tunteen. Mutta hän piti siitä, hän piti siitä tunteesta, kun kykeni keskittymään vain ja ainoastaan yhteen asiaan jättäen kaiken muun pois mielestä. Kyllä hän kuunteli kokoajan kun Felicjan puhui, mutta hän ei keskittynyt siihen, vaan rotan seuraamiseen katseellaan vaikka aivoilla kesti luonnottoman kauan reagoida sen liikkeisiin.
Maddison oli aivan liian syvällä omissa maailmoissaan keskustellakseen mistään vakavasta. Se tunne, mikä keuhkoihin keinuvasta savusta tuli, pelotti ja kiehtoi samaan aikaan.
"Mäkin vihaan rottia...", Maddison totesi rauhallisesti eikä erottanut katsettaan terraariosta hetkeksikään. Rotta näytti tietävän, mikä sen kohtalo tulisi olemaan. Se rotta säälitti tyttöä, mutta silti oli kiinnostavampaa katsoa, miten sen elämä tulisi loppumaan. Oikeastaan Maddison ei edes tajunnut välittää, hän keskittyi omaan kummalliseen oloonsa.

Häntä väsytti, mutta silmiä ei kyennyt laittamaan kiinni. Jossain alitajuntansa häilyvällä tasolla tyttö ei antanut itsellensä lupaa nukahtamiseen, vaikka toisaalta hän olisi halunnut ummistaa silmänsä ja lepuuttaa niitä hetken, joka luultavasti tulisi venymään hetkeä pidemmäksi. Mielenkiinnosta Maddison imi sätkästä vielä yhdet hatsit, ennen kuin ojensi sen vieressä istuvalle pojalle. Henkeä pidätettiin jälleen, tällä kertaa niin kauan että hetken aikaa hän uskoi pyörtyvänsä. Sitten savupilvi päästettiin suupielestä ulos, olo alkoi olla entistäkin kummallisempi.
"Mulla on painoton olo", Maddison mumisi hämmentyneenä ja katseli käärmeen ja hiiren touhuja edelleen. Ihan kuin se olisi pakkomielle, riistänyt kaiken huomion.

Tyttökään ei sietänyt rottia, tai niin tuo kertoi. Ja toki Felicjan uskoi moisen, hänelle ei olisi mahdollista kertoa sitä, että joku piti rotista ilman, että poika todellakin olisi sellaista typeryyttä epäillyt. Hän ei pitänyt rotista, joten kenenkään muunkaan ei kuulunut pitää. Inhottavia, vinkuvia paholaisenäpärälapsia.
Tyttö katsoi terraariota tiiviisti ja niin teki keesitukkakin. Se ei silti estänyt sitä harmoniaa, joka heidän välillään ainakin felicjanin mielestä tuntui olevan. hän ei tuntenut mitään vastenmielistä tyttöä kohtaan, eikä pahemmin mitään positiivistäkään. Hän ei tuntenut tyttöä kohtaan mitään, hyvä kun muisti välillä tuon olemassa olon. Sätkä vaihtui näppärästi ja tappelematta huulilta huulille.
Tyttö sanoi jotain, mikä meni täysin ohi korvien. Sanat aiheuttivat äänen, joka kehotti Felicjania koskettamaan. Mitään miettimättä rokkikukka kiersi takaapäin kätensä tytön ympärille siirtyen istumaan toisen taakse niin, että vaaleaverikkö jäi pojan jalkojen väliin. Pää nojattiin toisen olalle. Felicjan oli tällä kertaa aneeminen aineen vaikutuksesta. Tai normaalin välinpitämätön, joskin ilman turhaa aggressiivisuutta.

“Sä voit olla siinä”, poika lausui hiljaa ja tasaisesti, joskin tuntui taas jälleen kertovan asian ennemmin itselleen kuin Maddisonille. Käärme isku albiinorotan kimppuun, rupesi kuristamaan vinkuvaa ja tuskaisen kuuloista elukkaa. Felicjan nauroi. Hän ei tiennyt miksi, mutta hänestä vain tuntui siltä, että piti nauraa. Olo oli tukala, poika veti tyttöä ihan viattomassa mielessä tiiviimmin rintaansa vasten edes tajuamatta, kuinka verrattavissa tilanne oli siihen, mitä tapahtui samanaikaisesti terraarion sisäpuolella.

Kamalla oli oma osuutensa Maddisonin rentoutumiseen, mutta siihen vaikutti myös Felicjanin käytös, joka oli muuttunut aiempaa rauhallisemmaksi. Sanoja ei vaihdettu, mihin Maddison tuskin olisi kyennytkään, niin rento ja unelias olo hänellä oli. Toinen siirtyi istumaan hänen taaksensa, nojasi päällään tytön olkapäähän, kun tuo puolestaan rojahti nojaamaan toisen rintakehää vasten. Sanoihin vastattiin epäselvällä ja mitään tarkoittamattomalla muminalla, blondi ummisti silmänsä ja hengitti syvään.
Felicjan ryhtyi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen nauramaan, silmät avattiin kulmat kurtussa yllättävän häirinnän vaivaamana. Maddison katsoi terraarioon, jossa valkoinen rotta näytti vetelevän viimeisiään suuren käärmeen toimesta. Jostain kumman syystä se näytti hänestä siltä, että käärme halasi rottaa.
Toinen veti cheerleaderia lähemmäs itseään, mitä ei sen suuremmin huomioitu. Felicjanin naurun takaa kuului vain tuon sydämensyke Maddisonin nojatessa itseään pojan rintakehää vasten. Toisen sykettä kuunnellessa olisi voinut nukahtaa, mutta tyttö ei antanut itsellensä lupaa siihen, vaikka pienet torkut houkuttelivat suuresti.

"Mmm... Syökö se heti?", blondi kysyi, puhe oli edelleen yhtä epäselvää muminaa.
Maddison uskoi menettäneensä itsensä hallinnan tyystin, mikä sai sydämen pamppailemaan tieheämmin. Avuton olo tuntui ajatusten mukana - joiden kasassa pitäminen oli haastavaa ja vaati keskittymistä - vain kasvavan. Se koitettiin jättää huomiotta, tyttö keskittyi elettävään hetkeen. "Mua janottaa."

Tyttö tuntui oikeastaan ihan hyvältä siinä, vasten pojan tatuoitua rintaa. Paremmalta se kaiketi olisi tuntunut ilman turhia kankaita, mutta Felicjanin ajatukset olivat tällä hetkellä oikeastaan jopa pelottavankin viattoman oloisia. Poika vei sätkän huulilleen ja antoi kaman jälleen kerran vaikuttaa kehoonsa. Se rentoutti, vapautti ajatukset ja sai pojasta… hyvin epäfelicjanmaisen.
Maddison kysyi jotain ja sanat tuntuivat tulevan jostain hyvin kaukaa, aivan kuin toisesta ulottuvuudesta. Felicjan hymähti ja painoi päätään vasten toisen kaulaa. Silmät painuivat kiinni määrittelemättömäksi ajaksi, kunnes taas avautuivat hitaasti.
“Joo”, vastasi Felicjan edes tiedostamatta sitä itse, lyhyt sanakin tuntui tulevan jostain aivan muualta kuin Felicjanista itsestään. “Se syö sen kokonaisena ja sitten sen ei tarvitse syödä moneen viikkoon.”

Felicjanin harmaat silmät seurasivat sitä, kuinka rotta vinkui viimeisen kerran ja lopetti kaikki ääntelynsä korisevasti hyvinkin humoristiselta kuulostavaan ääneen. Tai humoristinen se tuon rokkikukon mielestä oli, hän vain ei pystynyt ottamaan kuolemaa vakavasti.
Kuin suunnattomankokoinen terraarioeläin käsitti saaliinsa elintoimintojen hidastumisen alkoi se löysätä itseään olennon ympärillä, kunnes venytti kitansa suunnattomaksi nauttiakseen vielä hetki sitten eläneen saaliinsa. Felicjan ei todellakaan osannut välittää siitä, että elävän eläimen syöttäminen lemmikille oli laitonta.
Maddison kertoi olevansa janoinen, Felicjan hymähti, eikä jälleen kerran käsittänyt lainkaan miksi. Hitaasti poika kuitenkin käsitti, mitä toinen oli yksinkertaisella ilmaisullaan tarkoittanut. Olisi sitten kaiketi hyvä tarjota toiselle jotain. Jos poika oikein muisti, niin hänellä pitäisi olla jääkaapissaan muutama olut, kaiketi koko sixpack. Ehkä jopa jotain muuta.. Limsaa, jos ei muuta.

Poika nousi pystyyn ja suunnisti taktisesti tietokonepöydän ja sängyn väliin sijoitetulle pienelle jääkaapilleen avaten sen ja tutkaillen tarjontaa. Jep, olutta, pari tölkkiä päärynälimsaa, yksi appelsiinilimsa ja ne oluet. Myös muutama siideri.
“Haluatko sä siiderin, vai kelpaako olut vai meetkö limsalla?”, poika kysyi napaten itselleen automaattisesti kylmän oluen.

Maddison hengähti syvään Felicjanin painaessa päätään tuon kaulaa vasten. Käärme söisi kuulemma rotan heti, mikä luultavasti oli ihan ilmiselvää, tuskin se raatoa omaan pieneen pakastimeensa tunkisi.
Käärme oli nirhannut sen jyrsijän, Maddison kuuli ne viimeiset, säälittävät vikinät, hetkeä ennen kuin rotta heitti lusikan nurkkaan. Käärme saisi ruokansa, mihin se oli varmasti tyytyväinen. Terraarion tuijottelu menetti mielenkiintonsa, asentoa paranneltiin hieman ja uusi syvä hengähdys kaikkosi tytön huulilta.
Unelias olo jatkui, blondi ummisti silmänsä uudemman kerran kiinni ja avasi ne vasta Felicjanin noustessa pystyyn, jolloin tyttö rojahti lattialle makaamaan. Toinen sai kysymykseensä vastauksen hetken kestäneellä viiveellä, "Kalja käy hyvin", mumistiin katseen tutkiessa kattoa, aivan kuin siinä jotakin mielenkiintoista olisi ollutkin. Lattia tuntui selkää vasten kovalta, etenkin nikamien painuminen sen pintaa vasten oli epämukavan tuntuista. Epämääräisiä mumahduksia ja ynähdyksiä lukuunottamatta Maddison ei puhunut, tuntui ettei sanoja saanut suusta ulos, vaikka hän tiesi mitä oli aikeissa sanoa. Tai sitten hän ei oikeasti edes ollut aikeissa sanoa mitään, kunhan huvikseen uskoi niin.

"Tuu takas tänne", tyttö murahti tyytymättömänä kovaan lattiaan ja avasi silmänsä katsahtaen Felicjanin. Äänensävy ei ollut käskyttävä, oikeastaan se muistutti säälittävää anelua, mutta silti aneluksi sitä ei oltu tarkoitettu. Olo oli vain ollut huomattavasti mukavempi toiseen nojatessa, eikä lattia todellakaan tarjonnut samanlaista. Maddison kohottautui puoliksi istumaan, käsivarret yläruumista kannatellen. Päässä tuntui huojuvan, mutta ei huonolla tavalla. Hän alkoi tottua oloonsa, eikä se tuntunut enään niin ahdistavalta, kuin hetkeä aikaisemmin.

Vaaleaverikkö retkotti pitkin pituuttaan lattialla heti kuin Felicjan oli noussut jaloilleen. Poika vain vilkaisi Maddisonia oikeastaan tapahtumia edes käsittämättä. Sen tuo poika käsitti, että tytölle kelpasi kalja, vaikkakin ajatukset olivat hivenen sekaisin. Hän ei oikeastaan osannut keskittyä mihinkään, vaikka keskittyi kokoajan. Toinen tölkki olutta napattiin kaapista, kunnes sen ovi suljettiin. Poika jäi hetkeksi nojaamaan kaattia vasten unohtaessaan itsensä vain siihen miettimään kaikenlaista järjellisyydestä järkevyyteen ja järjettömyyteen.
Tyttö antoi sanoja ilmaan anelevalla sävyllä, Felicjan yritti parhaansa mukaan kohdistaa harmaita silmiään katseellaan toiseen. Pitäisi mennä takaisin? Ok, miksipä ei. Poika laahusti takaisin tytön luo ja istui tuon vierelle jääden jumittamaan katseellaan. Kylmä tölkki laskettiin toisen paljaalle iholle, jota kaistaleena erottui paidan helman alta. Poika nauroi ja avasi oman oluensa.

Kumottuaan kylmää nestettä suuhunsa poika huomasi, kuinka oli oikeastaan ollutkin janoinen. Siihen vain ei oltu osattu reagoida, mikä sinänsä ei ollut kovinkaan outoa.
Pojan käsi eksyi toisen hiuksiin ja keesipää naurahti. Jos häneltä olisi kysytty miksi, hän tuskin olisi moiseen osannut vastata. Tai ainahan hän osasi, mutta vastauksen järkevyys olikin sitten asia erikseen.
Tuttö melkein istui, Felicjan naureskeli. Oikeastaan hiljaisuus oli ärsyttävä.. Toisaalta taas ei hän välttämättä olisi tahtonut musiikkiakaan. Kummassakin oli puolensa ja etenkin molemmissa helposti nähtävissä olevat huonot puolensa.
Felicjan vei tölkin huulilleen ja jämähti tuijottamaan tyhjin silmin edessään istuvaa vaaleaverikköä.