All I wanna do was undergroud. Who cares?

Felicjan ei tainnut olla sen enempää järjissään kuin Maddisonkaan, vaikka samaan aikaan kummatkin nimenomaan olivat järjissään. Jääkylmä oluttölkki paljasta ihoa vasten sai tytön hätkähtämään niin, että tölkki kierähti lattialle.
Käsi ojentui kaappaamaan sen otteeseensa, toisella kädellä se puolestaan avattiin. Yleensä Maddison jätti kaljan juomisen niille, jotka todella pitivät sen mausta, mutta kylmä kalja oli silti aina hyvää, pitipä sen mausta tai ei. Tölkistä tyhjennettiin pitkäksi venyneen kulauksen verran, kunnes se laskettiin lattialle turvallisen matkan päähän. Felicjan näytti olevan hieman omissa maailmoissaan, sen näki katseesta, kun Maddison kurkkasi olkapäänsä yli poikaan vilkaisten. Toinen naurahteli itsekseen, eikä tyttö tiennyt miksi, mutta eipä sitä jaksettu miettiäkkään. Kaljatölkki kahmaistiin lattialta otteeseen uudemman kerran, ehkä äskettäin polteltu kama sai hänet uskomaan kaljan olevan hyvää.
Maddison paranteli jälleen kerran asentoaan ja siirtyi lähemmas Felicjania siten, että nojasi päätään tuon reittä vasten. Hän piti siitä tunteesta, minkä poika sai aikaan hipelöidessään tytön vaaleita hiuksia.
"Onko sulla lisää sitä?", mumistiin katseen pysyessä kuitenkin vastapäisessä seinässä. Ruohoahan äskeisellä kysymyksellä tarkoitettiin, mutta turhat tarkennukset jätettiin sanomatta, Felicjan osasi varmasti päätellä ihan itsekin.

Maddison hivuttautui muutaman sentin lähemmäs poikaa ja käännähti kyljelleen, muttei nostanut päätään tuon reideltä. Katse tutkaili Felicjanin paitaa ja kohottautui välillä kasvoihinkin asti, mutta silmät tuntuivat edelleen raskailta ja jollain tapaa niitä kirveli. Toista kättä siirrettiin hinkuttamaan silmiä, jotta se outo kirvely - tai sitä muistuttava tunne - olisi lakannut, mutta tuloksena oli vain kahta pahempi kutina, joten silmien kopelointi jätettiin sikseen.

Maddison sävähti kylmää töllkiä ja Felicjan nauroi tuon kiemurtelulle. Pojan sai sekaisin pienelläkin määrällä ja se miten hän siihen regoi oli persoonallista, oikeastaan yksilöllistähän moinen aina oli. Felicjan saattoi ruveta naureskeleman kaikelle tai saada kunnon aggressiot ja pietä kaikki. Huutaa ja räyhätä. Toisinaan hän oli ahdh ja toisinaan olotila oli kuin pahimmallakin maanisdepressiosta kärsivällä.
Maddison uteli oliko Felicjanilla lisää ruohoa, mihin poika hymähti . Olihan hänellä, mutta ei pahemmin halua nousta tästä ja hylätä tyttöä yksin lattialle. Tuohan kuitenkin oli niin sopivasti pää hänen sylissään, jotta pojan sormet saivat näpertää tuon hiusten kanssa. Se oli jotenkin vain niin mukavan rauhallista ja niin itsestään selvän oloista.
Toinen hankasi silmiään ja näytti pieneltä. Felicjanillakin oli kovin pieni olo. Se oli tavallaan kovin… hassua.

Poika kumosi kaljaa kurkkuunsa ja katseli tyttöä harmailla silmillään. Hassu, muttei kuitenkaan typerä, olo ei kadonnut mihinkään, mikä oli kaiketi ihan hyvä juttu.
“Haluatko sä polttaa lisää?”, poika uteli nyt kosketellen toisella kädellään tytön kasvoja. Piirtäen poskia ja sipaisten nenää. Huulille oli asettunut haaveellinen, irrallinen hymy.
Hänen kysymyksensä oli todella typerä, sillä mitäpä tyttö vain vastauksella omaan kysymykseensä olisi tehnyt.

// anteeksi kesto... saa lyödä : (

Maddison naurahteli Felicjanin mukana. Ei hän nauranut itselleen vaan sille, että toinen nauroi. Oikeastaan, unohdetaan koko juttu, Maddie ei tiennyt itsekään, mille pitäisi nauraa ja miksi.
Oli outoa ja uutta olla samaan aikaan näin sekaisin, mutta kuitenkin kyvykäs ajattelemaan ja pitämään oma keho lähes täydellisessä kontrollissa. Humalassa oli se huono puoli, että seuraavana aamuna sai arvuutella että mistä sitä asvaltti-ihottumaa oli otsaan ja kämmeniin oikein tullut.
Cheerleader kohottautui hieman ylemmäs ja sulki silmänsä Felicjanin näperrellessä hänen hiuksiaan. Se tuntui mukavalta, vaikka toisen sormia hiusten seassa tuskin kyettiin edes tuntemaan, ehkä nimenomaan se teki siitä niin kutkuttavan tuntuista.
Käsi ojentui omaa kaljatölkkiä kohti, sormet kierrettiin viileän tölkin ympäri Maddien kohottautuessa hörppäämään vielä kylmää kaljaa suuhunsa. Miten häntä mahtoi janottaa niin paljon?

"Jos säkin haluut", tyttö vastasi Felicjanin kysymykseen yksinkertaisesti ja hörppäsi kaljaa uudestaan.
Hän ei taatusti polttelisi uusintakierroksia yksin, vaikka mielenkiinto olikin kasvanut ensimmäisen kokeilun myötä. Vanhemmat olivat aina painottaneet huumeiden vaarallisuutta ja niiden taitoa tuhota elämä lopullisesti. Eihän yksi kokeilu tappaisi ketään, tai veisi työpaikkaa alta? Tämä oli hänen elämänsä, ei Taylorin tai kenenkään muunkaan. Maddisonilla oli varmasti pahoja taipumuksia tehdä kaikki päinvastoin, rikkoa jokaista sääntöä ja kokeilla kaikkea, mihin jotkut eivät uskaltasi seota edes yhtä kertaa. "Elämästä pitää nauttia", vaaleaverikkö naurahti ja pudisteli päätään suupielet hymyssä, "Mä en halua kuolla ja itkeä kuolinvuoteella sitä, että olisi pitänyt tehä jotakin, mitä en tehnyt", hän jatkoi amatöörifilosofimaiseen tyyliinsä ja pään puistelu muuttui nyökähtelyksi.

Tyttö tuntui luonnolliselta siinä ihan lähellä, sylissä. Harvinaista, sillä Felicjan ei ollut niitä ihmisiä, jotka suuremmin läheisyydestä osasivat nauttia. Poika ei yhäkään tajunnut näpertelevänsä neidin vaaleita laineita, mutta tuskinpa sillä edes suuremmin oli mitään väliä. Oliko oikeastaan millään? Mitä vain tekikin, niin lopputulos tulisi kuitenkin olemaan se, että kuolee. Teki kaiken kuinka hyvin tahansa niin shit happens.
Toinen lupautui ottamaan lisää, jos poikakin halusi. Felicjan naurahti hyrisevästi.
“Oisko bongi mitään? Löytyy semmonenkin”, poika ilmoitti nousten jälleen lattialta. Ei hänestä ollut katsomaan ja varmistamaan, että tyttö pysyisi ok eikä hänen tähtensä humpsahtaisi selälleen lattialle.

Toinen tokaisi, että elämästä pitäisi nauttia. Felicjan virnisti sanoille. “Sitähän mäkin oon ihmisille sanonu”, poika ilmoitti. Moni vaan ei tajunnut rokkikukon tapaa moiseen toimintaan. Hän sai hyvän olonsa milloin mitenkin ja ´joku muu taas toisin. Toisaalta, pessimistihän Fel oli… Eikä mikään koskaan hyvin ollut, vaikka kovasti yritettiinkin.
Poika etsi käsiinsä vesipiippunsa ja kaivoi esille vielä yhden sätkän, eikä nyt pahemmin jaksanut edes miettiä mitä se mahtoi sisältää.
“Tästä lähtee”, poika ilmoitti. Mielessä kävi, että jos tätä nyt tosissaan ajatteli polttaa, niin nimenmukaisesti sitä vettäkin pitäisi olla.
“Mä käyn hakee tähän”, poika ajatteli ääneen ja teki mitä uhkasi palaten pian takaisin ja istuen lattialle.

Sätkä asetettiin paikalleen ja käsi lähti etsimään sytkää taskusta sne viimein löytäenkin.
“Nyt”, poika naurahti itsetyytyväisesti. Valmistelu ei ollut sen hankalampi, joten ei kuin tuumasta toimeen. “Tätä vettä ei sit muuten saa juoda”, poika huomautti.

Maddison löi päänsä ikävän tuntuisesti lattiaan Felicjanin noustessa ylös, mutta cheerleaderin ilmekään ei värähtänyt. Ehkä se johtui kannabiksesta, sillä tällä hetkellä tyttö ei tuntenut yhtikäs mitään, lukuunottamatta autuaan rauhallista oloa.
Bongi? Maddison tiesi, mikä bongi oli, mutta ei todellakaan sitä että miten sitä käytettiin. Ehkäpä pahis näyttäisi reippaasti mallia ja opastaisi cheerleaderin käytön alkeisiin, muuten luvassa saattaisi olla katastrofi ja bongivedet pitkin lattioita. Maddison pysyi edelleen vaisuna ja omissa maailmoissaan, silmät tuijottivat kattoa ja hengitys oli tasaisen rauhallista.
Vastahakoisena vaaleaverikkö kohottautui istumaan Felicjanin palattua takaisin, katseen lipuessa hitaasti näköpiiriin etsiytyneeseen bongiin. "Kyllä mä tiedän että sitä vettä ei saa juoda", Maddison lausahti tyynesti, eikä äänensävyssä ollut havaittavissa minkäänlaista ärsyyntyneisyyttä siitä huolimatta, että toinen luultavasti piti häntä tyhmempänä kuin mitä cheerleader oikeasti olikaan.

"Näytä mulle", vaaleaverikkö lausahti ja käänsi katseensa nuorukaiseen, joka näpersi sätkän ja bongin parissa näyttäen siltä, että homma oli aikoja sitten käynyt tutuksi. "Mallia", lisättiin hitaasti äskeistä tarkentaen, sillä ehkä lause oli jäänyt sen verran avoimeksi, ettei sen todellista tarkoitusperää olisi välttämättä heti ymmärretty.

- tänki kanssa ikuisuus kestäny :___. -

Tyttö kuulemma tiesi olla juomatta, mikä oli hyvä alku. Taisi siis olla uusi tuttavuus tämä vesipiippu kuitenkin… kai. No, tyttö ainakin pyysi näyttämään ja Felicjan teki työtä käskettyä sytyttäen marisätkän ja soittaen sitten kauniit ensisävelet lasihuilulla. Toisetkin, ennenkö hän saattoi luovuttaa bongin tytön käsiin, joskin senkin istuutuen ensin lattialle ja vetäen tytön osittain syliinsä istumaan. Kädestä pitäen typerä hymy kasvoilla. Ulkopuolinen olisi saattanut luulla Madisonia Felicjanin tyttöystäväksi, kun poika kerta alkeita tuolle niin helläkätisesti ja tiuskimatta opetti.
“Pidät sitä näin”, poika opasti asettaen bongia tytön hyppysiin. “Sitten peität ton putken tosta ja vedät henkeen. Päästä kuitenki sormi irti hieman ennen kun lopetat.” Kyllä, hyvin selkeää. Felicjan, maailman loistavin opettaja kaikessa. Ja kädestä pitäen. Niin, ei opettaminen ollut hänen juttunsa.

No, kallisarvoinen lasihuilu laskettiin tytön omaan käyttöön. Oli suoranainen ihme, että Fel saattoi luottaa sen toiselle. Hän kuitenkin tuijotteli tarkasti toisen polttamista näperrellen toisella kädellään toisen vaaleita hiuksia.