Pyyhi kyyneleet

//neiti tänään

Blondi hieraisi hiuksiaan korvansa taakse ja painoi hitaasti otsansa vasten valkean kaapin ovea, huokaus karkaisi säälittävä tuon huulien välistä tuon todetessa että seuraava tunti oli hyppytunti. Hyppytunti jolloin ei ollut mitään tekemistä, hän oli huomannut ettei käynyt enää Dusty'sissä, hän oli jättänyt monet normaalien hyppytuntien tekemiset kokonaan. Nykyään hän valahti vain ylimääräisten tehtävien pariin tai aatoksiinsa, tuskin tämäkään päivä mitenkään eroaisi muista. Nicky avasi kaapinsa oven ja vilkaisi automaattisesti sisäpuolella olevaa kuvaa hänestä ja yhdestä hyvin söötistä japanilaisesta pojasta jonka Nicky oli tosissaan kalvennut ihan normaalin näköiseksi nuoreksi. Hampaat kiristyivät tytön siirtäessä kuvaa oveen ripustetun peilin alle, vilkaisi omia kasvojaan hirmuisen turhautuneena, hän näytti kauniilta kuten ennenkin, mitään suurta muodon muutosta ei siis ollut sattunut tai ei se muille ainakaan näyttänyt siltä. Ilme kuitenkin kertoi yhtä paljon kuin tuhat sanaa, silmät olivat lakanneet elämästä.
"kyllä tämä menee ohi" tuo totesi kannustuksesti peilistä katsoville surullisille kasvoille ja ne alkoivat hivenen hymyillä, ainakin hetkeksi.

"miten turhauttavaa" tuo tuhahti sitten ja tyhjensi laukkunsa sisällön kaappiin, ottaen sinne sitten muutamia kirjoja mitä tarvitsisi seuraaville tunneille. Tuon hampaat pureskelivat huulta tuon siirtäessä hiuksiaan jälleen pois kasvoilta. Käsi hamusi taskussaan olevalle puhelimelle ja tuo katsoi oliko uusia viestejä tullut, ei yhtään. Kyllä hän ymmärsi että japaniin ja takaisin tekstaaminen ei ollut kovinkaan ilmaista, varsinkaan kun pojalla ei ollut niin paljon rahaa maksaa kalliita puhelin laskuja kuin nickyllä oli. Tuo käski jälleen itseään kokoontumaan ja heräämään, ei elämä nyt yhteen poikaan kuolisi. Niitähän käveli koko ajan käytävällä vastaan uusia, mutta yksikään ei sytyttänyt tyttöä nyt, ei siinä tilassa. Häntä ärsytti tuntiessaan itsensä niin heikoksi, hän ei varmasti ollut ainut tämän koulun tyttö jonka poikaystävä oli lähtenyt menemään, vaikka tuskin tämä poika olisi itse tahtonut lähteäkään, se sai tytön sisukalujen lämpenemään ja lempeän hymyn leviämään huulille.

Tuo jäi tuijottelemaan kaappinsa sisältöä kuin muistin menettäneenä ja havahtui sitten takaansa kuuluviin askeliin. Tuo ei ollut tajunnut lainkaan että näytti varmaan ihan hölmöltä ja sairaalta kun tyttö puheli itsekseen tyhjälle kaapille ja nuokkui siinä muutenkin kuin humalainen. Ajatus nauratti sekä kylmäsi tyttöä tuon paukauttaessa kaapin oven yhtäkkiä aivan liian lujaa kiinni ja katseli sitten hetken aikaa kalpeaa kättään joka siveli hitaasti kaapin oven pintaa. Se tuntui kylmältä, käsi siis, hänellä tuntui olleen muutenkin epämääräisen kylmä koko viikon, mutta sairas hän ei ollut. outoa.

// jasper tänään

Jasper istui pukkarissa, hieroi pyyhkellää kosteita hiuksiaan. Rankat koris treenit jälleen, kaikki muut oli jo lähteneet, Jasper istui siellä yksin. Hän piti omaa kaappiaan auki ja katsoi sitä, koris kengät makasi kaapin pohjalla ja joitakin koris vaatteita roikkui henkarissa. Oli vaikeaa, kun oli kaksi kaappia, molemmissa eri lukko yhdistelmät. Aina välillä Jasper sekoitti ne, mutta poika oli kirjannut kännykkäänsä ne varuksi ylös jos sattuisi unohtamaan. Jasper otti koris paitansa pois ja viskasi kaappiin. Hön pyyhki ylävartaloaan ja veti pitkähihaisen päälleen, joista kääri hihat kyynerpäihin. Poika hymyili, kuten tavallista, hymy aina huulilla. Miksi pitäisi synkistellä turhista. Poika heitti pyyhkeen kaappiin, pörrötti vielä hiukan kosteita hiuksiaan ja nousi seisomaan, sulkien kaappinsa. Brunette laittoi farkkujensa vyön kiinni ja otti laukkunsa olalleen, lährien kohti koulurakennusta. Katseita, parin cheerleaderin vislaus. Jos ne nyt oli cheerleadereita, saattoi ne olla rikkaita pentujakin tai sitten ihan taviksia, brunette ei jäänyt ottamaan siitä selvää. Jasper huokaisi syvään. Hän ei ollut ihminen joka janosi katseita ja olla huomion keskipiste. Poika astui sisälle suureen aulaan ja vilkaisi ympärilleen. Hän pysähtyi, kaivoi lukujärjestyksensä esille. Matikkaa. Aineita, joissa Jasper ei loistanut. Mielummin olisi ollut vielä liikuntaa. Vaikka koulun päätteeksi joukkue olikin päättänyt lähteä heittelemään koreja ja pelaamaan lähimmälle kentälle, harjoitellaakseen tulevaa peliä. Olihan joukkue jo hyvä, mahtava suorastaan, mutta aina piti harjoitella. Niin kuin valmentaja aina jaksoi jankuttaa. Jasperia ei kyllä se haitannut, vaikka välillä hermo vähän menikin kun valmentaja sanoi samat asiat kymmenen kertaa yhden tunnin aikana.

Poika katseli ympärilleen, käveli kaapilleen ja avasi sen. Hän otti matikan kirjansa ja laittoi sen laukkuun. Hän vilkaisi vierelleen, surullisen näköinen blondi kaunokainen seisoi siinä. Jasper sulki kaappinsa, samoin tuo tyttö sulki omansa. Tuo näytti sairaalta, Jasperia huoletti. "anteeksi. en halua tunkeilla, mutta onko kaikki kunnossa ?" Jasper kysyi ja kääntyi katsomaan toista. Brunette oli sattunut vilaukselta näkemään kuvan siitä japanilaisesta pojasta. Ilmeisesti se oli syy tytön surullisuuteen, joten Jasper ei kysynyt tuosta pojasta mitään. Brunette katsoi sinisillä silmillään Nickyä ja odotti vastausta.

Nicky havahtui todellisuuteen vavahtaen selvästi, tuo suoristi selkänsä niin nopeasti että hän näytti vieteriltä. Blondien kihartuvien hiuksien heilahtaessa kuin loreal mainoksessa tuon kääntäessä nopeasti hämmentyneet kasvonsa vierelle ilmestyneeseen pitkään nuorukaiseen. Ensimmäinen asia mihin hän kiinnitti huomiota, oli hivenen häntä tummempi iho, joka kuulsi kauniin ruskeana ja lämpimänä. Houkutteli tyttöä heti automaattisesti painautumaan sen lämpöön, ja toisen äänen sävy, hivenen karhea mutta jotenkin niin täynnä lempeyttä ja .. ystävällisyyttä että se sai Nickyn värähtämään. Toinen oli tosiaan kysynyt jotain.
"on.. tai ei, tai en tiedä, ei varsinaisesti...." tuo sönkötti vaikeasti ja haki katseensa toisen silmiin. Nekin olivat niin täynnä jotain uskomatonta lempeyttä että blondia alkoi ahdistaa, miksi hän kiinnitti toisessa sellaisiin asioihin huomiota kun tuo oli vasta kävellyt kaapille, varsinkin siinä kaikessa kaipuun mielentilassa velloessaan tuntui mahdottomalta että hän kykeni huomaamaan jossain toisessa pojassa kauniita ominaisuuksia, niitä ominaisuuksia mitä hän tunsi omassaan.. tai entisessä pojassaan.

"ääh, hemmetti anteeksi.. olen vähän sekaisessa mielentilassa" miksi toinen oli noin kohtelias ja ylipäätään kiinnostunut hänen asioistaan. Katse laskeutui toisen kasvoista, kuin ne olisivat olleet liian kauniit katseltaviksi. Toinen oli selvästi urheilija, hetken aikaan nimiä selattuaan päässään toisen kasvot pompahtivat suoraan korisjoukkueesta.
"olet sen Danten paras kaveri, eikö niin ? Koris joukkueesta, Jasper Yarldley ? anteeksi jos olen väärässä" tuo totesi, mutta ei muistanut korisjoukkueessa olleen ketään muuta noin lempeän näköistä kaveria, noin lämmintä ja ystävällistä.

// anteeksi kesto juutipieni ♥ mutta. kun jasperille vaihtui nuo kuvat ( useaankin kertaan ) niin poika tänään

Jasper katsoi kaunista tyttöä edessään, tuon kasvoja, erityisesti kauniita silmiä. Hän nyökkäsi pienesti. "jep. Danten paraskaveri ja samassa korisjoukkueessa." Tummaverikkö hymyili ja katsoi toista. "taidat olla rikkaissa pennuissa ?" poika veikkaili, katsellen toisen pukeutumista ja asusteita, ei ihan halpoja. Jasper oli hiukan huolissaan toisesta. "sun pitää päästä istumaan." Jasper totesi, toinen näytti siltä että seisominen ei nyt kannattanut, Jasper ei halunnut ottaa sitä riskiä että toinen pyörtyisi. Hän talutti toisen istumaan penkille ja istui toisen vierelle. Hän kokeili tytön otsaa, kuumetta ei selvästi ollut, joten hän laski kätensä. Tummaverikkö oli nähnyt vilaukselta kuvan Hirosta ja Nickystä. Aihe saattoi olla arka, mutta Jasper halusi kysyä, selvittää johtuiko tytön mielentila tuosta pojasta. "mm. se pojan kuvan sinun kaapissasi. onko hän joku tärkeä ?" Jasper yritti kysyä varovasti, mutta sitä se ei tainnut olla..

Poika vilkaisi ympärilleen. Oppilaita tuijotti heitä, kuinka ärsyttävää. Olihan Jasper urheilija ja Nickykin kermaa, tietysti heitä tuijotettiin. Nicky ei näyttänyt voivan hyvin, se lisäsi ihmisten mielenkiintoa. Jasper keskittyi taas katsomaan Nickyä. Toisella korvalla hän kuuli joidenkin puhuvan jostain Hirosta joka olisi joku aika sitten palannut takaisin japaniin. Oliko tuo Hiro se poika siitä valokuvasta ?

// no lyhyt D:

Nicky hymähti kevyesti, hän oli siis osunut oikeaan, ja se oli hyvä, ei tarvinnut sietää yhtäkään nolostuttavaa hetkeä. Toinen oli myös oikeassa, mutta Nicky ei jaksanut siihenkään vastata kuin kevyellä nyökkäyksellä. Jasper ehdotti että he siirtyisivät istumaan ja varmistettuaan että kaappi oli varmasti ihan lukossa asti, Nicky suostui siirtymään käytävän toiselle puolelle penkin tuntumaan ja laski väsyneenä ja ahdistuneena itsensä siihen istumaan. Hän oli pahemmin rikki kuin oli olettanutkaan, jotenkin tieto ja ymmärrys siitä ettei hänen kultansa enää tulisi takaisin, ei halaisi häntä eikä suutelisi, sai tytön kävelemään rotkon reunalle ja melkein hyppäämään.

"hän oli minulle niin paljon... kaikkea" Tuo kuiskasi ja koitti vaikeasti hymyillä, toisen pojan läheisyys ei tuntunut haittaavan häntä yhtään ja hän epäili, että hänellä olisi ollut paljon kylmempi jos jasper ei olisi ollut siinä. Oli ehkä tyhmä idea tulla kouluun nyt kun hän ei todellakaan osannut keskittyä siihen, ei mihinkään aineeseen eikä mihinkään aiheeseen. Vain Hiro pyöri hänen päässään, Hiron kasvot, sanat, huulet, ilmeet, eleet.... hymy. Lopulta se oli kaikki Nickylle liikaa, hän ei koskaan ollut varautunut tuntemaan sellaista ikävää ja nyt kun se vain tuli yli, hänen oli melkein mahdoton pidättää kyyneleitä.
"ei sinun tarvitsisi katsoa tällaista, ei sinua pitäisi edes kiinnostaa" Nicky hymähti vaikeasti, ja itkuisuuden kuuli äänestä, kuitenkin toisen läheisyys merkkasi hänelle hyvin paljon, enemmän kuin Nicky itse edes tajusi. Ennen kuin hän oli kerennyt edes ajatella mitä hän teki, kyyneleet vierähti tuon silmä kulmista ja tuo tarrasti toisen paidasta kiinni painautuen tiukasti pojan vahvaa ja lämmintä kehoa vasten, pidellen tuon paitaa nyrkeissään ja peittäen kasvonsa tuon rintakehään jottei kukaan näkisi hänen kyyneleitään. Hän ei ollut koskaan itkenyt koulussa, ei milloinkaan, toisen läheisyys oli vain laukaissut kaiken.

"Hän oli minun poikaystäväni, rakastin häntä eniten tässä maailmassa ja sitten hänen piti muuttaa takaisin japaniin... ja hän ei tule takaisin enää, hän oli vain tavis mutta.. rakastin häntä" Nicky kuiskutti välittämättä lainkaan siitä että heitä katseltiin ja kuunneltiin, ja heistä puhuttiin ennen kaikkea. Nopeasti tuo kuitenkin ymmärsi minkälaiseen asemaan hän oli itseään asettamassa ja kokosi itsensä vetäytyen toisesta huokaisten syvään ja pyyhkäisten kyyneleensä. Tuo kohautti kevyesti olkiaan ja koitti taas hymyillä niin kuin mitään välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan
"mutta... kai se ikävä menee ohi" tuo totesi hiljaa.

Tummaverikkö tuhahti pienesti. "miksi ei muka pitäisi kiinnostaa ? osa urheilioista ehkä on kylmiä ja naistennaurattajia.." Jasper ajatteli automaattisesti Dantea, parasta ystäväänsä, joka oli paljon kylmempi kuin Jasper. Toki sairaus oli yksi syy, Jasperkin tiesi ettei saisi pitää ystäväänsä lähellään kauaa, se sattui, toisen parhaan ystävän kuolema, yhdessäkin oli tarpeeksi kestämistä. Tummaverikkö ei vain koskaan osannut kertoa kuinka välitti Dantesta, toinen vain nauraisi. "..mutta itse en ole samanlainen." hän lopetti lauseensa ja hymyili pienesti, mutta lämpimästi.
Jasper yllättyi selvästi kun toinen tarrasi häneen ja painoi kasvonsa häntä vasten, hän tunsi kyyneleet jotka toisen silmistä valuivat. Poika huokaisi ja kietoi toisen kätensä toisen ympärille ja soitella siveli Nickyn hiuksia. "ei hätää, olen tässä." hän huokaisi ja mulkaisi kaikkia lähelle kertyneitä, että nuo tajusi lähteä jatkamaan matkaa, kuin mitään mielenkiintoista ei tapahtuisikaan. Nicky kertoi kuinka paljon Hiro oli merkinnyt tytölle ja Jasper huokaisi, niimpä tietysti. Tummaverikkö oli nyt kysynyt arasta, todella arasta ja kipeästä asiasta ja häntä kadutti kamalasti.

Hän kuitenkin tajusi olla kysymättä miksi toinen oli palannut Japaniin, varmasti siihen oli hyvä syy. "ymmärrän tunteesi. Olen menettänyt parhaan ystäväni ja.. no isäni lähti Lontooseen, jätti minut, äitini sekä sisarukseni." Poika kertoi. Hän katsoi Nickyä kun tuo lopetti nojaamisen ja yritti hymyillä, mutta Jasper tiesi ettei tyttöä hymyilyttänyt. "niin. niin se menee. Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi." Hän hymyili lohduttavasti.
"itkemisessä ei ole mitään väärää. kaikki itkevät joskus." Hän totesi ja katsoi tytön kauniita silmiä. "pitää vaan unohtaa, vaikka se tuntuukin vaikealta." hän huokaisi ja nousi paremmin istumaan.

"pitäisikö sinun lähteä kotiin ? et varmaan voi keskittyä kunnolla nyt kouluun." Jasper veikkasi ja katsoi tyttöä, hän oli tottunut lohduttamaan naisia, äitiä, kavereita ja nyt Nickyä. Jotenkin nyt tuntui vain ahdistavammalta, Nicky itki poikaystävänsä lähdettyä, Jasper ei tiennyt mikä siinä ahdisti niin kamalasti.

Nicky ei vastannut toisen toteamukseen mitään, toinen oli oikeassa, aina ei voi itse päättää mitä tässä elämässä tapahtuu ja kenelle. Kaikenlaisia hyviä ja pahoja asioita tapahtuu niillekin jotka eivät niitä toivo, eikä millekkään voi mitään.
"tämä on niin typerää itkeä... ihan niin kuin itkemällä hänet saisi takaisin tai jotain" Nick kiristeli hampaitaan ja hieraisi hiuksiaan hivenen siveliäämpään asentoon, hän muisteli hänen äitinsä sanoneen hänelle aina pienenä kun tuo oli kiukutellut ettei itku mitään auttanut. Eikä se tosiaan ollut mitään auttanut, lopulta siitä tuli vain pää kipeäksi ja väsynyt ja tympeä olo. Blondi kohotti katseensa juuri että kykeni näkemään toisen lempeiden silmien katsovan suoraan häneen, hän kohottautui parempaan asentoon pojan mukana ja antoi itsensä rauhoittua.

Nicky sulki silmänsä ja nosti kädet syliinsä, turha nyt oli yhtään parkua tai surkutella, vaikka varmasti hän olisi saanutkin, aihetta oli ja oli ihan oikein välillä itkeäkin. Mutta ei koulussa, tämä ei ollut se paikka jossa Nicky näyttäisi omia tunteitaan
"ei.. en tahdo mennä kotiin, haluan nyt vain rauhoittua ja antaa itseni ajatella, hällä väliä vaikka yksi koulupäivä menisikin ihan penkin alle" Nick totesi sitten ja katsoi taas Jasperia. Häntä harmitti hiukan, toinen koitti olla niin kovasti avuksi ja varmasti olikin jonkin verran, vaikka ei loppujen lopuksi tiennyt koko tilanteesta mitään. Harmitus meni ohi pian tytön hymyillessä sitten lempeästi hivenen vielä itkuisilla silmillään.
"kiitos kuitenkin jasper... ainakin olen saanut yhden ihanan ystävän, toisen lähdettyä" tuo hymyili sitten ja katseli toista jälleen hivenen arvioidenkin päästä varpaisiin.
"purkaan itseni mielummin kotona kuin täällä" tuo totesi sitten, hän ei tahtonut kuitenkaan antaa itsestään täysin sellaista kuvaa ettei hän kykenisi käsittelemään asiaa ja pyörisi sitten koko loppu elämänsä ikävässä.
"ja minusta olisi mukavaa... jos tahtoisit tavata minut uudestaan joskus.. koulun ulkopuolella" tuo kuiskasi sitten hivenen hiljempaa ja tunsi taas kuinka ohikulkijoiden katseet kohdistuivat häneen.

Jasper huokaisi. "Nicky.. ei ole ollenkaan typerää itkeä." Poika uskotteli tytölle. Häntä ahdisti nähdä Nicky niin surkeana. "oletko varma että jäät ? voin viedä sinut kotiin, mulla on auto tuolla ja ei se haittaa jos myöhästyn tunnilta." Jasper hymyili toiselle ja siveli hellästi tytön vaaleita hiuksia. Pojan teki kamalasti mieli auttaa toista, ei hän itsekkään tiennyt miksi. Olihan Jasper avulias ja hyvä lohduttaja, mutta ei hän useinkaan ketää tuntematonta noin vain auttanut.
Toinen sanoi haluavansa tavata Jasperin joskus koulunkin jälkeen, jolloin tummaverikkö tunsi punan kohoavan pienesti poskillee, tuskin sitä huomasi, olihan pojan iho normaalia hivenen tummempi. ".. Totta kai, voidaan nähdä koulun jälkeen." Poika hymysi.

"haluatko nähdä jo tänään, vai vasta myöhemmin ? ymmärrän jos olet vielä surullinen, kun.." jasper ei halunnut sanoa asiaa, ei halunnut muistuttaa toista Hiron lähdöstä. Kyllä Jasperia itseäkin itkettäisi jos rakastama ihminen oliki lähtenyt suurinpiirtein toiselle puolelle maapalloa. Yhteyttä ei voisi juuri mitenkään pitää, kallista kun oli. Näkeminen oli vielä hankamalmpaa ja kalliimpaa. Ei raha kasva puissa.
Jasper katsoi toista tarkasti silmiin. Toisella oli itse asiassa todella kauniit silmät, erityisen kauniit. TUmmaverikkö vain hymyili toista katsoessaan. Mitähän Nicky ajatteli Jasperista ? pitäisikö tyttö Jasperia vain ystävänä, vai elättelikö tuokin mahdollisuuksia, että heistä kahdesta tulisi jonain kauniina päivänä pari ? Oli ehkä väärin miettiä sellaista, Nicky oli juuri joku aika sitten jätetty, mutta silti..

"Hmm. Nicky. Mentäiskö syömään tänään jonnekkin hyvään paikkaan ? Joskus illasta ? Vaikka kuudelta ? Ja sit vaikka leffaan tai jotain, jos se parastaisi sun mieltä ?" Jasper kysyi hymyillen ja otti tyttöä hellästi kädestä kiinni.

Nicky tunsi kuinka hän alkoi pian löytää sisäistä tasapainoaan, vihdoin ja viimeinkin. Tuo pyyhkäisi levinneet meikit pois kasvoiltaan ja katsoi nyt taas kohti Jasperia, toisen silmät olivat täynnä jotain uskomatonta lempeyttä, mikä sulatti tytön sydämmen hetkessä. Mustat lyhyet hiukset oikein kerjäsivät kättä pörröttämään niitä mutta blondi jätti sen tekemättä katsomatta lainkaan ohikulkijoita, heidät oli varmasti huomattu mutta sillä ei ollut mitään väliä.

Ennen kuin Nicky oli kerennyt edes vastata Jasperille kunnolla, toinen oli jo ehdottanut että he menisivät tänään syömään, yhtäkkiä tytön sydän tuntui lyövän muutaman ylikierroksen ja Nicky tajusi toisen pyytävän häntä treffeille.
"kuullostaa oikein hyvältä idealta, ehkä se parantais minunkin oloa kun pääsisi ulos pitkästä aikaa" Nick naurahti hiljaa ja katseli taas lumoutuneena Jasperin silmiä, miksi tuo urheilija veti tyttöä yhtäkkiä puoleensa tuollalailla. Vaikka tuolla oli yhä Hiro mielessään, Jasperin kasvot tuntuivat vievän Hiron kokonaan pois mielestä, toisaalta se oli hyvin helpottavaa ja Nick tunsi tarvetta jäädä siihen ikuisesti. Siinä se lääke oli, aivan hänen vieressään, hänen ei todellakaan ollut tarve mennä kotiin. Hän tahtoi olla vain Jasperin kanssa, sillä Jasper sai tytön unohtamaan Hiron vaikka he eivät olleet edes tunteneet kuin pari hassua minuuttia.
"leffaan sen jälkeen.. ja sitten jonnekin ajelulle, kuullostaisi hyvältä koko ilta raitista ilmaa" Nicky hymyili ja palasi nopeasti maan pinnalle, hänellä olisi vielä pari tuntia tuskallista koulupäivää jäljellä
"mutta ei kiinalaiseen" tuo kuiskasi sitten vielä, ei todellakaan sinne missä muistot voisivat taas palata kipeinä ja tuoreina. Kaikki toipuminen vei aikansa, vaikka Nick oli aivan varma että Jasper auttaisi häntä paranemaan kymmenen kertaa nopeammin, niin kliseiseltä kuin se kuullostikin, miteen kukaan edes pystyi rakastumaan edes noin nopeasti.. tai ehkä se ei ollut vielä rakkautta, mutta ainakin Nicky pystyi myöntämään pienen ihastumisen tunteen.

"voin olla kanssasi vaikka heti koulun jälkeen, mutta kotiin en tahdo, pärjään kyllä. Aivan varmasti" tuo koitti taas hymyillä rohkaisevasti tummaverikölle tajuten vasta nyt että oli tiukentanut otettaan toisen lämpimästä kädestä.. se tuntui niin hyvältä.