watch out boy!

// eli Vilp ja sen komistus Andreas //

Didi Chapple oli lähtenyt sinä päivänä lenkille tavallista aikaisemmin, sillä tyttöä oli alkanut kaduttaa se suklaakakku, jota hän oli edellisenä päivänä syönyt, ja "joka näkyi vatsassa edelleen", vaikka kuinka väitettiin toisin. Tyttö oli päässyt koulusta jokin aika sitten, ja kaasuttanut sitten autollaan ensiksi kotiin, vaihtanut vaatteensa ja lähtenyt sitten juosten Balboa Parkiin juoksemaan. Didi oli tyytyväinen ajoitukseensa, sillä siihen aikaan puistossa oli hyvin vähän porukkaa liikeellä, eikä tarvinnut varoa niitä hulluja pyöräilijöitä tai skeittaajia, jotka eivät väistäneet ketään.

Ponihäntä hulmusi tytön juostessa puistoon ja lähtien sille tutulle reitilleen, jota hän yleensäkin juoksi, mutta tänään tyttö oli päättänyt juosta eri reittejäkin, sillä jos hän meinasi sulattaa sen saakelin suklaakakun, hänen normaali tunnin lenkkinsä ei riittänyt. Didi oli varustautunut matkaan juoksukengillään, sekä ihonmyötäisillä capreilla, paita oli normaali t-paita, jonka alla oli urheilutoppi. Hiukset olivat, kuten mainuttu, ponihännällä, mutta tyttö oli laittanut myös pannan, jotteivät hiukset irrotessaankaan päässeet tytön kasvoille käiritsemään. Kaiken lisäksi Didin lanteilla keikkui juomapullo, josta tyttö tulisi ottamaan huikkaa useamminkin kuin kerran.

// vähän tönkkö aloitus, mutta Andreas tänne :)) //

//Tulen ja Andreaksen tyyli

Andreas oli päättänyt heti koulun jälkeen lähteä perheen kaikkien koirien kanssa lenkille, Elviksen lenkitys nyt oli itsestäänselvyys, mutta nuorukainen oli halunnut helpottaa vanhempiensa puuhia ja lenkitti samalla heidän japaninpystykorvansa. Hyvin kaksi samanikäistä japsia pysyi Elviksen ja Andreaksen tahdissa. Miehenalun päällä oli tänään ollut jo koulussa samat vaatteet. Eli tummanharmaa printti t-paita, jossa luki 'Hell yeah I'm ready' pinkillä fontilla. Jaloissa oli rennot farkku caprit, sillä päivä oli tunnetusti lämmin ja aurinkoinen. Kaulassa roikkui hopeinen ketjukoru ja ranteessa oli muutama nahkaremmi.

Pikkukoirat kulkivat fleksissä toisessa kädessä ja Elvis sai remmilleen toisen käden. Koirat olivat selkeästi innoissaan kunnon lenkistä ja Andre naureskeli niiden hössötykselle. Päästyään Balboa Parkkiin kaupungin hulinasta rauhoittuivat koiratkin hieman. Nyt mielenkiinto oli japseilla nuuhkimisessa ja Elviksellä eteenpäin menemisessä, vaikka nuori koira olikin opetettu olemaan vetämättä, sai joku Elviksen nyt olemaan hieman tottelematon. Andreas komensi koiraansa, mutta käskyt tuntuivat menevän kuuroille korville. Pikkukoirat sen sijaan käyttäytyivät kuin enkelit.
"Elvis! Ole nyt kunnolla", Andreas komensi toista nyt tiukemmalla äänellä ja sai hetkeksi nuoren koiran rauhoittumaan.
"Hyvä poika"

Kauaa ei kuitenkaan hyvä käytös ehtinyt olla, kunnes Elvis ehti jo pompata jonkun lenkkeilijän eteen remmin viedessä nyt koko polun leveyden. Andreas ei ehtinyt vielä kiinnittämään huomiotaan siihen, että lenkkeilijä oli koulun suositusta nelikosta Didi, sillä huomio kiinnittyi nyt koiriin ja niiden komentamiseen.

Didi juoksi mielellään ulkona ja varsinkin sellaisella ilmalla, joka sattui olemaan sinä päivänä, vaikka toisaalta aurinkoinen sää hiosti entistä enemmän kun joutui rehkimään, mutta oikeastaan se ei haitannut lainkaan Didin menoa. Ainut asia mikä tyttöä sillä hetkellä harmitti, oli se, että oli unohtanut mp3-soittimensa kotiin. Tokihan tytön kännykkä oli mukana, mutta tyttö kuunteli musiikkiaan kuitenkin mieluummin "vanhanaikaisesta" ämppäristään, joka oli täynnä yksinomaan niitä biiseja, joita tyttö kuunteli urheillessaan. Jalkojen tikatessa tasaiseen rytmiin pitäen juoksuvauhtia yllä, tyttö rekisteröi muutaman huudon takaansa. Ei tyttö sen enempää sanoja huomioinut, mutta älysi, että kyseessä oli taas joku koiranulkoiluttaja, joka ei saanut koiriaan pysymään kurissa. Didi toivoi, että tilanne rauhoittuisi nopeasti, sillä hän ei todellakaan ollut mikään eläinystävä. Okei, kyllä hän sieti eläimiä, jos ne eivät olleet hänen, ja jos ne käyttäytyivät kunnolla, mutta itselleen tyttö ei tulisi missään vaiheessa hankkimaan lemmikkiä, tai ainakin niin Didi epäili. Tyttö kuitenkin karisti ajatuksensa ja jatkoi juoksuaan.

Kuitenkin siinä silmänräpäyksessä kun Didi oli jatkamassa juoksuaan, hyppäsi koira hänen eteensä. Onneksi tyttö ei juossut kovaa, vaan sai itsensä väistämään nopeasti. Tai siis lähinnä hidastamaan, sillä hän ei halunnut TÖRMÄTÄ tuohon koiraan, ties mitä siitäkin seuraisi. Ja mitä tytölle itselleen olisi seurannut, jos hän olisi kompastunut tuohon remmiin, joka tuon eteen tulleen koiran pannasta roikkui? Aivan, hän makaisi varmasti rähmällään tuossa maassa. Koiran omistajakin suvaitsi sitten ilmaantua paikalle, mutta näytti kantavan huolta enemmän koirastaan kuin muusta. Mitä jos Didi olisi oikeasti kaatunut? Koiran omistaja näytti kyllä tosi söpöltä, se tytön täytyi myöntää, mutta sitten Didi älysi taas käyttäysyä "arvolleen sopivasti". "Ootko sä kouluttanut tuota koiraasi yhtään?" tyttö kysyi sitten jäätävästi kundilta, joka oli kiinnittänyt huomionsa koiraansa. "Koska mun mielestä, jos sä siis oot kouluttanut sen, niin sen ei pitäis hyppiä noin vain ihmisten eteen! Ajattele, jos mä oisin törmänny tohon sun koiraasi, olisko ollut kuule kivaa?" Didi jatkoi sitten kiinnittäen huomion taas tuohon poikaan, joka ei mitä ilmeisimminkään osannut kouluttaa koiraansa. Tosin jos tyttö olisi tarkastellut jätkää paremmin, hän olisi varmasti tunnistanut pojan Andreas Rhimesiksi, erääksi Astonin komeaksi urheilijapojaksi, mutta koska lähempään tarkasteluun ei tyttö ollut keskittynyt, ei hän poikaa tunnistanut.

Andreas nappasi Elviksen hihnan käteensä ja torui sitten koiraansa hieman, vetäen hihnan lyhyeksi, jottei tytöllä olisi enempää valitettavaa. Nuorukainen nosti sitten katseensa koirista tuohon lenkkeilijään ja tunnisti vasta sitten tytön Didiksi, koulun yhdeksi suosituista tytöistä. Ei paremmin sitten Elvis voinut lenkkeilijää valita, vaikka siis ei Didin ulkonäössä ollut mitään valitettavaa. Mutta nuorukainen oli kuullut, ettei tyttö pitänyt hirveästi eläimistä. Tosin eivätkös eläimet juuri aistineet ne ihmiset, jotka niistä ei pitänyt? Hmm.. ehkä tämä todisti asian todeksi.
"Juu, oon kouluttanut, kiitos kysymästä. Mutta tiedätkös, kun koirat on kuitekin loppujenlopuksi vain koiria", Andre totesi sitten virneen kera tytölle ja piti koirien hihnat nyt lyhyinä. Itseasiassa Elviskin oli rauhoittunut heti torumisen jälkeen, ehkä se tajusi ettei enää kannattaisi riehua.

"Elvis nyt on vaan ollu koko päivän vähän levoton, ei se silti tee siitä kouluttamatonta piskiä. Niin ja ei musta olis ollu kivaa, että sä siihen törmäät. Onneks et nyt törmännytkään. Pahoitteluni silti tuon käytöksestä..", Andreas vastasi vielä ja katsoi hetken tyttöä silmiin. Nuorukainen vilkaisi sitten ympärilleen ja totesi että puisto oli yllättävänkin rauhallinen tähän aikaan. Pitäisi useamminkin käydä näillä main ulkona.
"Ehkä voin jotenkin kuitenkin korvata tämän ihan hirveän tapahtuman sulle?", nuorukainen sanoi sitten pientä sarkasmia äänessään ja hymyili Didille. Andreas mietti pitäisikö hänen esittäytyä, toisaalta nuorukainen tiesi Didin, mutta tiesikö Didi Andreasta? Hmm, no ehkä se kohta selviäisi.

Kun jätkä nousi, Didi astui hieman taaksepäin, jotta toisellekin jäisi tilaa seistä siinä. Andreas oli myös Didiä pidempi, joten tyttö joutui hieman kohottamaan katsessaan ja kun tyttö oli samalla oikein pinnistänyt muistiaan, hän älysi jätkän olevan Astonissa, ja kuului urheilijoihin. Kun vain Didi muistaisi toisen nimen... "Okei, kyllä mä uskon, että oot kouluttanut koirasi", Didi myönsi sitten: "Mutta, ei se oo siltikään kivaa säikytellä tolla tavalla viattomia lenkkeilijöitä." Ja kuin salamaniskusta myös se koira, joka oli lähes törmännyt tyttöön, oli rauhoittunut, mutta kaiken lisäksi tyttö huomasi kaksi pienenpää koiraa. Hei hei hei, aikalisä! Nyt tyttö muisti keneen olikaan törmännyt, tai siis.., no äh, kuitenkin kyseessä oli urheilijakomistus Andreas Rhimes, jonka äiti taisi olla Marien ystävättäriä, eikös niin?

Okei okei, ehkä Didi oli tuominnut koiran turhan hätäisesti, mutta silti. Hän ei tosiaankaan katsonut hyvällä tuollaisia yllätyshyökkäyksiä. Tyttö katsoi tiiviisti pojan silmiin, sen aikaa kun Andreaskin katsoi häntä. "Pahoittelu hyväksytty", tyttö sanoi hymyillen kauniisti tuolle toiselle. "Mut mä toivon, että Elvis, eikö se ollut tuon koirasi nimi? Osaa pysyä seuraavan kerran tavatessamme aisoissa", Didi lisäsi sitten, mutta hymyili yhä. Kun toinen sitten puhui uudemman kerran, tyttö tunnisti pojan äänestä sarkasmin makua. Miten typerää, mutta toisaalta, kuinka monta kertaa hän itse oli puhunut sarkasmia suussaan? "No, Andreas, jos sä haluat korvata tän mulle niin mikäs siinä", tyttö sanoi viekkaasti. "Mutta haittaisko, jos me vedettäis lenkki loppuun, sillä mä ainakin tartten liikuntaa ja mä epäilen, että noi sun koulutetut koirasi kaipaavat sitä kanssa", Didi jatkoi sitten. Oi, kyllä vain, tyttö halusi jatkaa lenkkinsä loppuun, mutta Andreaksen kanssa. Hmmmm, ai niin, he eivät olleet esittäytyneet, mutta mitäpä siitä, sillä Didi Chapplen tunsivat kaikki Astonin oppilaat, sehän nyt oli selvä! Ja tyttö oli itsekin jo ilmaissut tuntevansa toisen, joten turha heidän nyt oli alkaa tutustumaan, vai mitä?

Andreas nyökkäsi toisen sanoille ymmärtäväisesti, olisihan hän itsekin varmasti yllättynyt tuollaisesta äkillisestä tuntemattoman koiran tai ylipäätänsä eläimen eteen tulemisesta. Ja Andreas olisi varmasti sanonut kyseisen eläimen omistajalle suorat sanat, joten eipä nuorukaisella ollut moitteen sanaa nyt Didille.
"Ei me joka päivä lenkkeilijöitä säikytellä, joskus vaan", Andre naurahti pienesti toisen sanoille kuitenkin ja katseli nyt istuviaan koiria. Elvis oli jo ehtinyt käymään makoilemaan, ilmeisesti koira luuli, että pysähdys olisi pidempikin. Nuorukainen raapi sitten hieman niskaansa ja nosti katseensa takaisin sen hetkiseen seuralaiseensa.

"Jep, Elvis rockin kuningashan se. Seuraavan kerran tavatessamme?", Andreas totesi ensiksi hymyillen ja kysymyksen poika kysyi hieman hämmästyen, kulmia kohotettiin kysyvään katseeseen. Mikä seuraava kerta? Tai siis koulussahan ei pojalla kuitenkaan koirat olleet mukana ja no.. harvemmin sitä törmäisi näin niikun nyt, tämäkin oli ensimmäinen kerta. Sitten Didi puhuttelikin Andreasta nimellä, joten asia oli selvitetty. Ei tarvitisi ainakaan esittäytyä. Sitten nuorukainen muistelikin, että äiti oli puhunut jotain Mariesta ja Marien tyttärentyttärestä Didistä, joten ehkä sitä kautta Didi oli myös kuullut Andreaksesta? Ja no pelasihan poika koulun koripallojoukkueessa melko menestyksekkäästi.

"No jos sulle kelpaa pitkä kävelylenkki lopuks? Kun nää pikkukoirat on vähän laiskoja juoksemaan tällaisellä säällä, Elvis nyt juoksisi vaikka maailman ympäri jos käskisin", Andreas vastasi tytön kysymykseen ja katsoi samalla koiria hihnoissa kun puhui niistä. Niin japaninpystykorvat turkkeineen eivät olleet parasta juoksulenkkiseuraa San Diegossa. Ruotsissa viileässä säässä niidenkin kanssa pystyi lenkkeilemään juosten, ei täällä tässä helteessä.
"Niin siis nää valkoset japsit siis on porukoiden, Elvis on ainoastaan mun ihka oma koira", Andreas selitti sitten hymyillen Didille ja ryhdistäytyi sitten hieman valmiina kävelemään taas.
"Käyks sä usein tähän aikaan lenkillä täällä?"

Tyttö hymyili toisen huomautukselle. "Okei, sitten mun ei tartte pelätä, et te säikäytätte mut joskus uudestaan, vai?" Didi sanoi sitten iloisesti. Toinen oli kyllä mukavaa seuraa, täytyi myöntää. Tytönkin katse kääntyi hetkeksi koiriin, jotka paistattelivat päiväänsä siinä, kun ulkoiluttaja oli päättänyt pysähtyä. Paitsi, että paistattelivatko koirat päivää? No, mitä väliä sillä oli, kun niiden hihnojen toisessa päässä oli noinkin komea jätkä. Kun jätkä sitten kysyi "seuraavasta kerrasta", jolloin siis myös Elvis, rockin kuningas, olisi mukana, tyttö vähän äimistyi. Eikö toinen oikeasti älynnyt, vai eikö hänen äitinsä vain infonnut asioista pojalleen tarpeeksi? "Okei, mä en tiedä ootko sä kuullut äidiltäsi mitään, mutta sun mutsis oli kutsunut Marien, mummini siis, kylään, ja jostain syystä sun äitisi halusi mukaan myös mut", Didi selitti sitten hymyillen. "Ja mä epäilen, että ellet sä silloin ole lenkillä Elviksen kanssa, mä tuun törmäämään siihen kuvainnollisesti silloin, kun tuun käymään", tyttö jatkoi sitten. Niin, hän ei tosiaankaan tiennyt oliko pojalle infottu mitään, tästä "suunnittelijoiden tapaamisesta", mutta Didi tiesi. Ja tiesi liikaakin, sillä Marie oli hyvin innoissaan asiasta, sillä, kuten Didi tiesi, Andreaksen äiti suunnitteli vaatteita kierrätysmateriaaleista, ja Marielta Didi saikin kunnon tietopaketin paitsi Kajsasta, myös tämän koko perheestä, vaikka Andreaksen Didi tiesikin, joten kuten.

"Kyllä mulle pitkä kävelylenkki kelpaa", Didi vastasi sitten hymyillen iloisesti. Kun toinen sitten puhui jotain Elviksen juoksemisesta, Didi älysi katsella koiraa vähän tarkemmin ja tunnisti sen joksikin roduksi, jotka juoksevat nopeasti. Okei, tyttö ei tiennyt koiraroduista muun kuin villakoiran, sillä hänen tädillään oli yksi, jota oli pakko sietää. "Elviskö siis on rodultaan joku, ööö, juoksija?" tyttö veikkasi. "Mulla ei siis oo mitään hajua koirien roduista, että sori Elvis", Didi puhui sitten koiralle pahoittelevaan sävyyn, mutta nosti sitten katseensa Andreakseen. "Okei, teillä taitaa perheessä kulkea tälläinen eläinrakkaus, jos kerran vaan Elvis on sun", tyttö sanoi sitten hymyillen. Mutta toisen seuraavalle kommentille Didin oli pakko nauraa, ja iloisesti tyttö kyllä nauroi, ei lainkaan pilkkaavasti. "Sori, toi vaan kuulosti huonolta iskurepliikkimuunnokselta", tyttö selitti sitten, mutta kokosi itsensä puhekuntoiseksi. "Mutta siis joo, käyn mä useasti tähän aikaan juoksemassa, kun täällä ei juurikaan muita tähän aikaan oo, niin on hyvä juosta", Didi sanoi sitten iloisesti.

Ei Didi ainakaan tällähetkellä vaikuttanut sellaiselta, mitä koulussa joskus puhuttiin. Tai siis suosituista kun puhuttiin väistämättä kateellisina pahaa seläntakana. Didi tosin vielä oli ainakin positiivinen yllätys.
"Mmmh, en voi luvata mitään", Andreas vastasi toiselle virnistyksen kera ja samalla käsi eksyi haromaan vaaleita hiuksia, jotka olivat hieman valahtaneet silmillekin. Siniset silmät kiilsivät auringossa, samalla kun nuorukainen hymyili tytölle, jonka kanssa jutteli juuri. Sitten toinen puhuikin jotain kyläilystä.. Hetkinen! Olihan äiti jotakin vieraista maininnut, muttei Andreas kovin tarkasti kuunnellut näitä asioita, aina kun ties mitä vaatesuunnittelijoita ja yrittäjiä kotona vieraili.
"Öö.. Oon mä jotain kuullut? Tai siis en oo hirveesti kuunnellut, mutta jotain se on tainnu mainita teistä", miehenalku sanoi sitten raapien hiuksiaan hieman mietiskellen äidin kanssa käytyjä keskusteluja. Juu, kyllä Kajsa jotakin oli sanonut näin kun tarkemmin pohdiskeli.
"Ehkä mä en sitten oo lenkillä, vaikka muuten olisin voinut vaikka karatakin. Välillä noitten jutut on aika kuivaa kuunneltavaa", Andreas naurahti sitten ja laski kätensä alas. Poika loi pienen katseen koiriin, jotka kaikki jo olivat ehtineet nousta seisomaan ja suunnanneet nokkansa kohti menosuuntaa.

"No siis periaatteessa, sehän on faaraokoira ja kyllä noilla virtaa riittää kaikkeen mahdolliseen liikuntaan. Kaikenlisäks noi on sellasia pellejä, ettei mitään rajaa. Mut niinhän mäkin kuulema oon", Andreas totesi hymyillen toisen kysymykseen. Toinen ei ilmeisesti paljon koirista tiennyt, mutta hyvä alku tuokin oli jo. Monet kun eivät tietäneet noinkaan paljoa. Eläimistä ja koirista Andrea olisi voinut puhua vaikka kuinka pitkään. Elvis sen sijaan katsahti Didiin tämän puhutellessa koiraa, mutta kauaa ei mielenkiinto riittänyt. Pieni tuhahdus pääsi koirasta, aivan kuin toinen olisi ymmärtänyt kenestä puhuttiin. Nuorukainen nyökkäsi Didille tämän todetessa eläinrakkaudesta. Olihan se niin, siskoillakin oli ne kanit ja kaikkea.

Miehenalku ei voinut olla hämmentymättä toisen naurusta. Se kuullosti kyllä onneksi ihan hyväntahtoiselta, mutta sitten seuraavat sanat saivat Andreaksenkin nauramaan hetkeksi. Mikä ihme naisilla oli, kun he ottivat kaiken iskuyrityksinä? Ensiksi se Eileen rannalla ja nyt tämä, outoa.
"Hei, en mä nyt kaikkea kahdella jalalla kävelevää iske. Vaikka ei kyllä nyt olis valittamistakaan tälläkertaa", Andreas totesi mahdollisimman hyväntuulisesti, mutta silti hieman hämmentyneesti. Eikai hän lähettänyt vääriä signaaleja? Flirttailiko hän tietämättään, no jaa, Didi oli kyllä kaunis ja hauska, joten mikäpä siinä.
"Okei, no mut lähetääs kävelee, ettei kunto ehdi laskea", Andre totesi hymyillen ja lähti kävelemään koirat edellään samaan suuntaan, minne olikin menossa. Poika katsoi vielä, että Didi lähti mukaan.
"En mä hei noin huono oo iskemään tyttöjä, tai siis ihan sama", nuorukainen virnisti sitten vielä.

Tyttö hymyili vieläkin iloisesti toiselle. Mutta kamala, kun hän oli lyhyt poikaan verrattuna, kun ei seissyt korkokengissä, joissa korko lähenteli kymmentä senttiä. Didiä puistatti, sillä lenkkarit olivat ainoat kengät, joissa ei ollut korkoja. Tai no oli joitain baleriinoja, mutta niitä saattoi olla vain kahdet, kun tytön korkokenkäkokoelma sisälsi varmaan 200 paria erilaisia kenkiä! "no älä sitten lupaa, mutta mä voin luvata, että mä tuun säikäyttämään sut joskus, jos sä uudistat tän temppusi", Didi totesi sitten. Tytön ponihäntä tuntui valuvan alas, joten tyttö siirsi kätensä ponnarille ja vetäisi koko komeuden sen siliän tien alas, jolloin tytön hieman luonnonkihara pehko valui alas koko pituudelleen. Sitten tyttö nauroi uudestaan, sillä hän oli harvinaisen samaa mieltä siitä, että välillä muotisuunnittelijoiden puheet saattoivat olla yllättävän tylsiä, vaikka porukan mielestä "muodissa ei ole mitään tylsää!". Mutta hepä eivät tainneet tuntea Marie Chapplea ja tämän ystäviä, jotka saattoivat palata useiksi tunneiksi tähän vanhaan hyvään muotiin, ja näin. "Okei, ymmärrän", tyttö sanoi sitten. "Mä joudun osallistumaan niihin tapaamisiin aina, kun ne on mummin luona, eivätkä niiden puheet ole kovinkaan mielenkiintoisia", Didi jatkoi. "Mutta mä kyl toivon, et sä oot silloin paikalla, niin voidaan tehdä jotain muutakin, kuin kuunnella niiden puheita." Tyttö virnisti hieman ilkikurisesti, mutta vaihtoi huulilleen taas sen kestohymyn, joskin hitusen leveämmän.

"Ai että sä oot pelle?" tyttö kysäisi sitten muka epäuskoisena ja haroi hiuksiaan, joita ei vielä ollut laittanut takaisin ponnarille. "No mä vähän epäilen, koska mun mielestäni sä oot aika kaukana pellestä. Ainakin jos vertaa muihin 18-vee jätkiin, jotka ajattelee vaan munillaan", neiti puheli sitten. Tosin eihän hänkään Andreasta niin hyvin tuntenut, että olisi voinut asian varmaksi väittää, mutta silti! Moni olisi varmasti jo ollut iskemässä mukaansa aivan kympillä. Yh... Mutta nyt tyttö tunsi tarvetta nostaa hiuksensa takaisin, joten hän kumartui alaspäin, jotta sai hiukset koottua ja vetäisi ne sitten hieman entistä korkeammalle ponnarille. Ylös noustessaan tyttö hymyili leveästi.

"No ei kuule pitäis olla valittamista", Didi sanoi sitten huvittuneena. "Mutta en mä nyt epäillytkään, että sä jokaista vastaantulijaa olisit iskemässä, mutta toi fraasi vaan oli aika mielenkiintoinen muunnos siitä kliseestä käyks sä usein täällä?, et oli pakko nauraa", tyttö selitti sitten, vaikka tuskin toista asia kiinnostaisikaan niin hirvittävästi. Tyttö lähti kävelemään jätkän vierellä reippain ja joustavin askelin. "Sopii mulla, vaikka kummankaan meidän kunto tuskin tullasesta rapistuu", tyttö vastasi sitten hymyillen. Oli tosi kiva, että matka saatiin jatkumaan, ettei koko päivää tarvinnut vain seisoskella puhumassa. "No, jos sä tolla tavalla iskisit tyttöjä, oisit aika pian ilman, koska ei mekään ihan millasista iskuyrityksistä perusteta", Didi vastasi itsekin virnistäen. "Mutta entä sä, liikutko sä yleensä puistossa tähän aikaan?" tyttö kysäisi sitten kääntäen kasvonsa toisen puoleen jalkojen jatkaessa kävelyään.

Andreas ei voinut olla ihailematta, kun Didi avasi ponihäntänsä ja tytön luonnonkiharat hiukset valuivat kehystämään toisen kauniita kasvoja. Kukapa tuollaista ilmestystä olisi voinut olla katsomatta? Ainakin Andreaksen silmät nauliintuivat hetkeksi ihailemaan toisen kauneutta. Kuitenkaan liian kauan poika ei tuijottanut, sillä sehän olisi ollut hyvin epäkohteliasta.
"Onneks äiti ei mua pakota olemaan aina niiden seurassa, ehkä jos olisin tyttö niin sitten. Äiti on vaan ilonen, että omistan edes jonkinlaisen tyylitajun", nuorukainen sanoi virnistäen ja huokaisi helpostuksesta, kun ajatteli että Didi joutui tapaamisia kuuntelemaan, mutta nuorukainen ei. Pojasta tuskin olisi edes ollut seuraa muotisuunnittelijoille, ehkä mannekiininä ja silmänruokana nuorille naissuunnittelijoille, muttei muuten.
"Hmm.. ehkä mä voin sun takia olla paikalla", Andreas totesi tytölle valkoiset hampaat hohtaen auringossa. Hymy kuitenkin pieneni tuosta hieman, vaikka silti kasvoilla paistoi vilpitön iloisuus.

Andreaksen käsi siirtyi hetkeksi sormeilemaan korvakorua, jota poika usein näpräsi kun oli kiinnostunut jostakin. Poika ei kyllä itse tiedostanut asiaa. Pieni nauru karkasi huulilta, kun Didi epäili Andreen pellenä olemista.
"Usko pois vaan, oon mä pelle. En ehkä sillä tavalla, mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä", miehenalku sanoi virnistäen ja oli kuitenkin hyvillään, ettei antanut sellaisia signaaleja, mitä ilmeisesti suurinosa teinipojista. Tosiaan, ei romantikkopoika munillaan ajatellut, ei todellakaan. Tosi rakkaus ja sellainen hömpötys oli Andreaksen mieleen. Katse siirtyi katselemaan toisen hiustenlaittoprojektia ja nuorukainen hymyili iloisesti nyt itsekseen, hänellä oli itseasiassa käynyt hyvä tuuri törmätessään tällaiseen tyttöön. Pahempiakin olisi voinut olla, paljon pahempia tapauksia.

"Itseasiassa oon mä ilman tyttöä, vaikka en edes käytä noin hienoja iskureploja. Ei oo kato vielä tullut vastaan sellaista, jolle vois oikeasti testata taitojaan, hehe", Andreas totesi huvittuneesti ja katsoi edessä kulkevia koiria. Ainakin Elvis oli myös jo alkanut rauhoittumaan, onneksi, muuten lenkki olisi voinut olla suurempikin katastrofi. Katse siirrettiin kuitenkin nopeasti takaisin seuraan vieressä.
"En mä yleensä täällä pyöri, nyt vaan päätin tulla katsomaan puiston. Enemmän noi metsät on meidän lenkkimaastoja ja rannalla tulee oleiltua, kun vesi on hyvä ja viileä paikka koirille", Andreas vastasi toisen kysymykseen yhä hymyillen. Poika haroi sitten silmiltään pois muutamat hiushaivenet, ja nuorukaisen siniset silmät pääsivät säihkymään auringon säteissä. Sitten nuorukainen huomasi pienen kioskin tulevan edessä päin. Andre kokeili taskujaan varmistaakseen, että oli ottanut rahansa mukaan.
"Haluutko sä jotain tosta kioskista? Ajattelin ainakin itelleni ostaa jäätelön", poika totesi sitten hymyillen.

Väkisinkin tyttö huomasi Andreaksen lähes tuijottavan katseen. No, mikäpäs siinä, olihan Didissä paljonkin katseltavaa ja koska kuului koulunsa suosittuihin, hän oli jo muiden tuijotukseen tottunut, joten Andreaksen tuijotus otettiin vastaan sanattomana kohteliaisuutena. "Kyllä siellä ihan kivaa on, mutta jätkät tuskin sellaisissa "kemuissa" viihtyvät", tyttö arveli sitten. Niin, hän tosiaan oli hyvin varma, ettei monikaan heterojätkä turhaan sellaisissa tilaisuuksissa liikkunut, ellei ollut aivan välttämättömän ehdottoman pakko, eivätkä kyllä yleensä silloinkaan. Homopojista Didi ei osannut mennä takuuseen, mutta tyttö ajatteli, että homoja sellaiset asiat kiinnostaisivat hieman enemmän kuin "heteroserkkujaan", mikä toisaalta oli sääli. Didi vastasi toisen hymyyn omalla pepsodent-hymyllään. "Mmm, se ois kyl tosi kiva jos viitsit tulla mun seurakseni sinne", tyttö sanoi heleästi. Niin, kyllä hän mieluummin viettäisi aikaansa Andreaksen kanssa kuin Marien ja Kajsan, vaikka toki muotisuunnittelu oli ihanaa ja näin, mutta kun se joskus ajautui niille sivupoluille, ei niistä päässyt pois.

"Ja mikäköhän on pelle-sanan varsinainen merkitys?" tyttö uteli sitten toiselta. Koska vaikka Didi pitikin itseään aika fiksuna tyttönä, hän ei aivan älynnyt sitä pointtia, jota Andreas tässä varmaankin haki. Pelle, sanan varsinaisessa merkityksessä joka on....? Ööö, sillä hetkellä tytön naama olisi näyttänyt tältä: o.O, mutta koska hän ei kuuna kullan valkeana näyttänyt sellaisia typeriä ilmeitä kuin o.O, tyttö vain piti suloisen kestohymyn kasvoillaan ja toivoi, että Andreas selittäisi asian KUNNOLLA. Okei, taisi tytössä näemmä olla piiloblondin vikaa. Mutta hei, hän oli vain nainen? Ja jos niitä idiootteja älykkötyyppejä oli uskominen, naiset olivat miehiä hieman tyhmempiä tai ainakaan naiset eivät ajatelleet yhtä loogisesti kuin miehet. Tai jotain.

Hei hetkinen! Sanoiko tuo komistus juuri olevansa vapailla markkinoilla? Ja sattuiko mummi tietämään asiasta jotain? Voi helvetin perse, mummi oli varmasti tiennyt asiasta ja juuri siksi hän halusi Didin mukaan tapaamaan Kajsaa. Ja Andreasta. Tai näin tyttö ainakin epäili, mutta epäilyksiään Didi ei toiselle kertoisi, ei ainakaan vielä. Tyttö nauroi toisen "fiksuille" sanoille. "Niin, mä luulen, että sä oisit aika pulassa, jos käyttäisit niitä kliseisiä iskurepliikkejä", Didi totesi sitten huvittuneena itsekin. "Mutta jos sä et kerran käytä mitä kliseejuttuja, niin miten sä sitten aiot hurmata haluamasi tytön?" Didi jatkoi sitten uteluaan. Niin, hän oli oikeasti aika kiinnostunut tietämään miten Andreas oikeastaan hurmasi nuoria naisia, joihin näemmä Didi pystyi lukemaan myös itsensä. "Okei, mä taas viihdyn parhaiten puistossa, mut rannallakin on kyl kiva treenata, mut yleensä se vaan on niin täynnä, et tulee mieluummin tänne", tyttö sanoi sitten. Niin, hän tosiaan juoksi mieluummin tyhjässä puistossa kuin täpötäydellä rannalla, jossa sai sitä paitsi hiekkaa kenkiin! Ja se taas ei ollut kovinkaan kiva juttu.

He saapuivat sitten eräälle puiston kioskeista, josta sai todella hyvää jäätelöä. Didi nyt vain oli unohtanut rahansa kotiin, sillä yleensäkään hän ei kanniskellut rahoja mukana lenkillä. Mutta kun toinen oli esittänyt asian niin, että voisi aivan hyvin tarjota, tyttö ajatteli suostua. "Meinaatko sä tarjota mulle jotain tuolta?" tyttö varmisti vielä. "Mulla nimittäin ei oo juostessani ollenkaan rahaa mukana", Didi selitti sitten. Ei kai hän nyt pummaisi toiselta, jos toinen ei tarjoaisi, ei tietenkään! Sellaiseen tuo diiva ei alentuisi koskaan.

Nuorukainen yskäisi pienesti huvittuneena toisen sanoille, tosiaankaan ei ensimmäinen ajanviettopaikka ollut äidin ja hänen ystävättärieen kutsut, joissa puhuttiin vaatteista. Ehei, tosin tietenkin riippui suunnittelijasta. Oli nuorukainen muutaman kerran vapaaehtoisesti ollut mukana, ainakin muutamassa muotinäytöksessä. Siellähän oli malleja ja kaikkea mukavaa. Mukavaksi pojaksi tämä oli kyllä hieman pinnallinenkin, valitettavaa kuin se olikin.
"Riippuu tilanteesta, harvemmin kyllä niissä silti tulee oltua", Andreas vastasi sitten ympäripyöreästi ja virnisti pienesti vihjauksena.
"Okei, mä lupaan olla kotona silloin. Pelastaakseni sut", nuorukainen naurahti huvittuneesti ja katseli toista hetken silmiin.

"Ai pelle-sanan varsinainen merkitys? Hmm, no mitähän pellet tekee? Niiku vaikka.. sirkuksissa? Tai no ehkä vähän huono esimerkki. Mut siis.. no teen aika paljon asioita häpeämättä mitään", Andreas yritti vastata niin hyvin kuin suinkin. Miten sellainen asia selitettäisiin? Ehkä se tulisi ilmi ennemminkin sitten luonteesta ja tapauksista, ei selittämällä. Kyllä Didi varmaan joskus tajuaisi sanan merkityksen. Poika naurahti sitten selitykselleen ja katseli ympärilleen, puisto oli edelleenkin tyhjänä. Tai siis siellä ei ollut niin paljon porukkaa, mitä yleensä. Mukavan rauhallista ja kun seura oli hyvää, mikäs siinä nuoren miehen oli päivää viettää.

Didi sanat saivat pojan nauramaan, mutta kysymys vakavoitti ilmettä hetken. Miksi toinen tuollaista kyseli? Tai kuka kertoisi iskutaktiikoitaan, etenkään vastakkaiselle sukupuolelle. Ehei, Andreas ei menisi nyt tuohon lankaan. Poika virnisti pienesti ja katsoi sitten toista silmiin.
"Heh, älä luule että mä mun salaiset iskutaktiikkani paljastaisin muulle maailmalle. Muutenhan niistä ei enää olis hyötyä..", toinen vastasi virnuillen ja raapi niskaansa mietiskellen. Olihan pojalla omat keinonsa, usein tyttöihin tepsi se, ettei oikeastaan yrittänyt mitään. Jotenkin sitä vain ystävystyi ja.. sitten asia seurasi toista ja lopulta päästiin siihen mihin oli kokoajan oikeastaan pyritty. Vasta sitten voitiin osoittaa hieman hellyyttä ja romanttisia puolia, ainakin Andreaksen tapauksessa. Piti ensin varmistua oikeista tunteistaan.

"Mitä, tottakai saat itse maksaa juttus", Andre sanoi ensin vakavasti, mutta virnisti leikkisästi perään, ".. tottakai mä tarjoan, en mä muuten olisi kysynyt, ja oon sen verran herrasmies kuitenkin, että neidolle tarjoan." Poika naurahti vielä ja käveli lähemmäksi kioskia, luoden katseen olkansa yli Didiin.
"Kukapa sitä rahaa juoksulenkillä pitäisi", miehenalku totesi huvittuneena ja katseli irtojäätelötarjontaa ikkunasta. Hmm.. kookosjäätelö kuullostaisi nyt herkulliselta. Ehkäpä poika ottaisi sitä.
"Mitäs sä haluat? Naiset ensin", Andres hymyili Didille ja tervehti sitten nyökkäyksellä myyjätyttöä, joka selvästi katseli poikaa. No olihan ruskettunut Andreas kolmen koiran kanssa melkoinen komistus.
"En kai mä nyt pilaa sun lenkkiäs tälläsellä herkkutarjouksella?", poika sanoi vielä leikkisästi kettuillen.

Ahaa, toinen oli siis saanut ritarillisuuspuuskan. Pöh, kaikki jätkät tuntuivat olettavan, että koska hän oli tyttö, hän tarvitsi jonkun komean pojan pelastamaan itsensä tukalista tilanteista. Okei, tokihan hän piti siitä, että joku toimi ritarillisesti, mutta se oli kaikkein vittumaisinta, jos ne olivat sellaisia puuskia, jotka tulivat ja menivät. Niin, tyttö piti mieluummin jätkistä, jotka luottivat tyttöön ja olivat "täyspäiväritareita", eli kohteliaisuuksia ja romanttisia osoituksia tulisi tasaisin ajoin, eikä silloin tällöin. "Selvä, ritari Andreas", Didi vastasi sitten huvittuneesti itsekin. "Mutta muista, etten mä oo mikään neito hädässä, eli riittää et pidät mulle seuraa niin, ettei tartte homehtua niiden puheiden kanssa", tyttö selvensi vielä, sillä hän ei tosiaankaan halunnut luoda itselleen neito hädässä -imagoa, että turvautui jätkiin aina, kun ei selvinnyt jostain tilanteesta pois itse.

"Aa-a, sä tarkotat pelle-sanaa tolla tavalla, mä aattelin, että oot keksinyt sille jonkin uuden merkityksen", Didi sanoi sitten oivalluksen saaneena. "Mut sä siis oot sellanen häpeilemätön jätkä, joka kehtaa tehdä tyhmiäkin juttuja", tyttö puheli. Hmm, I like it. Miksi ihmeessä Andreas alkoi vaikuttaa hyvinkin fiksulta, mutta nyt tyttöä kiinnostivat ne temput, joita Andreas pystyi tekemään häpeilemättä? Tosin Didi oli itsekin hieman yllytyshullu, mutta oli luvannut isovanhemmilleen, ettei tekisi julkisesti mitään, mikä voisi pilata muotisuunnittelija-mummin tai hotelli-casino-ketjun omistaja -isoisän maineen. Ja siksi tyttö tosiaankin pyrki käyttäytymään julkisuudessa isovanhemmilleen sopivalla arvolla. Eikä hän todellakaan halunnut riskeerata omaakaan tulevaisuuttaan typerillä tempuilla tässä iässä.

Okei, toinen käyttätyi juuri niin kuin Didi itsekin olisi käyttäytynyt, joten miksi helkkarissa Didi edes kysyi tuollaista? No siksi, jos hän olisi saanut jotain irti tuosta pojasta, mutta ei sitten. "HEI, luuletko sä, että mä oon varastamassa sun replojas tai jotain?" tyttö kysäisi sitten sarkasmin maku suussaan. "Sillä luuletko sä, että mä olisin asemassani, jos en osais kietoa komeita jätkiä pikkusormeni ympärille?" tyttö jatkoi sitten kujeillen. Niin, turha oli luulla, ettei Astonin kolmanneksi suosituin tyttö osannut hyviä iskurepliikkejä, tai vain sitä kehon kieltä, jolla sai houkuteltua miehiä ympärilleen. Ja itseasiassa Andreas todisti taktiikkaa juuri, koska jos hän ei olisi näin vastustamaton, Andreas ei mitä luultavammin edes olisi sillä hetkellä siinä. Tyttö hymyili toiselle iloisesti.

Didi oli jo ottamassa toisen sanomiset aivan tosiaan, tosin ei ilmeelläkään näyttänyt sitä, mutta nostatti sitten hymyn huulilleen, kun Andreas herrasmiesmäisesti lupasi kustantaa tytölle jäätelön. "Kiitti", Didi vastasi sitten ja hymyili toiselle. Tyttö nyökkäsi toisen kysymykselle, joka ei kuitenkaan vaikuttanut kysymykseltä. Päästyään tarpeeksi lähelle itsekin, tyttö rupesi miettimään jäätelövaihtoehtoja ja sitä, minkä itse ottaisi. Suklaata tyttö ei ottaisi, eikä muutakaan herkkua, mutta sorbettijäätelö (vähäkalorinen hedelmäjäätelö) kuulosti ihanalta! "Selvä, mulle tollanen sorbettijäätelö, aidolla vohvelilla, kiitos", tyttö papatti tilauksensa myyjätytölle, joka ei ollut näyttänyt edes huomaavan Didiä, vain tytön seuralaisen. Didi kuitenkin viestitti katseellaan, että turha kuvitella, tuo jätkä on minun. Ilkikurisesti hymyillen tyttö vastasi sitten toiselle, vaihtaen kuitenkin hymynsä suloisenpaan kääntyessään Andreaksen puoleen. "Et sä mun lenkkiäni pilaa, koska mulla tuskin näkyy mitää ylimääräistä vartalossani", Didi vastasi sitten toisen kettuiluun. Ja sitä paitsi, jos mitään näkyisi tytön vartalossa, Didi aloittaisi kunnon kuntokuurin, jotta se saataisiin pois, mutta asiasta ei tietenkään mainittu Andreakselle.

Andreas piti Didin huumorintajusta tai ainakin tilannetajusta, jos nyt paremmin sanoisi. Ainakin toinen osasi lähteä mukaan sanaleikkeihin, joita nuorukainen ainakin harrasti melko useasti. Poika hymyili valoisaa hymyään auringon kanssa kilpaa, sillä mikäpä tuota hymyä olisi nyt tainnuttanut. Aurinko paistoi, koirat olivat suhtellisen kiltisti, seura oli varsin kiinnostavaa, kohta saisi jäätelöä ja sitä rataa. Päivä oli erittäin hyvä, ainakin vielä. Ehkä illemmasta voisi käydä uimassa rannalla ja.. sitten vaikka tehdä jotain muuta rentouttavaa kotona, kenties joku hyvä elokuva ja mässättävää. Tai sitten voisi viedä pikkusiskot katsomaan ihan elokuvateatteriin jotakin mukavaa lastenleffaa.. Hmm..
"Joo joo, eiköhän me keksitä jotain muuta kuin homehtuminen", Andreas totesi sitten vielä virnuillen ja katseli Didiä huvittuneena. Toinen ei tainnut olla niitä tyttöjä, jotka vain halusivat miehen tekevän kaiken puolestaan. Hyvä vain, tavallaan. Vaikka Andreas pitikin huolehtimisesta.

"Mmm.. jep. Tai sanotaanko, etten nyt ihan ilman järkeä tee mitään kuitenkaan, omistan onneks aivot, vaikkei aina uskoiskaan", Andre naurahti vastaukseksi toiselle ja näpräsi sormissaan Elviksen nahkaremmiä. Poika tosiaan oli porukan pelle, teki mihin yllytettiin (yleensä) ja keksi parhaimmat temput itse. Onneksi kuitenkin toisella vielä oli kuitenkin älyä, niin ei aivan typerimpiä juttuja tullut toteutettua, vaikka niitäkin mieleen tuli silloin tällöin. Etenkin pienessä hiprakassa.

Didin lauseet olivat ilmeisiä, mutta huvittavia. Toinen perusteli asemaansa hyvin, tosin se varmasti oli totta. Mutta yleensä ne miehet, jotka pyörivät suosittujen perässä olivat niitä munallaan ajatteleviä jätkiä, mihin Andreas ei lukenut itseään. Vaikka kyllähän hän nyt Didin kanssa oli, mutta aivan toisista syistä. Tyttöhän oli hyvää keskusteluseuraa ja tapaaminen oli ollut vain sattuman ja kohtalon kauppaa.
"Kato ei sitä ikinä tiedä, mulla on niin hyvät taktiikat, että voisit vaikka varastaa", Andreas höpötti toiselle itsevarmasti ja seurasi toisen kujeilua hymyillen.
"Et varmaan olisikaan, mutta luulen, että se ei oo ainoa syy sun asemaan.. Tuskin me miehet ollaan noin fiksun tytön aseman syy.. ei me jätkätkään niin hyviä olla", Andrea naurahti toiselle ja pyöräytti silmiään.

Kun Didi oli sanonut tilauksensa myyjättärelle, katsoi miehenalku hymyillen toista. Ei kovin yllättävä valinta tuollaiselta tytöltä. Nuorukaista tavallaan harmitti, että tytöt olivat niin kriittisiä ruuistakin, mutta toisaalta se oli hyvä omalla tavallaan. Kuitenkin Andreaksen mielestä saisi välillä herkutella ja ottaa rennosti ajattelematta kaloreita.
"Ja mulle kookosjäätelö aidolla vohvelilla kanssa", poika sanoi hymyillen myyjälle, joka nyökkäsi ja alkoi tehdä palloja. Ensiksi tyttö teki Didin jäätelön ja ojensi sen tiskille. Seuraavaksi tehtiin Andreaksen jäätelö ja sanottiin hinta. Poika kaivoi taskustaan tasarahan ja otti sitten jäätelöt käteensä.
"Ole hyvä, Didi", poika sanoi ja ojensi toisen sorbetin.
"Hei onks teillä muuten jotain sellasta ns. pilaantunutta jäätelöä koirille? Joillakin kioskeilla on, niin ajattelin, että jos on, voisin noille piskeille antaa", Andreas kysyi sitten vielä ohimennen myyjätytöltä, joka nyökkäsi ja antoi kulhossa jäätelöä, joka oli hieman sulanutta ja ilmeisesti joskus tippunut kioskin lattialle. Andreas kiitti ja katsoi sitten Didiin ja muutaman tyhjään pöytään kioskin vierellä.

"No sitä mä vähän ajattelinkin, näytät varmaan aina yhtä hyvältä", poika totesi vielä kohteliaasti ja johdatti parin yhden pöydän luokse. Poika istuutui yhdelle tuoleista ja asetti jäätelökipon maahan, jotta Elvis ja japsit saivat siitä syödä herkkua. Samalla nuorukainen lipaisi omaa jäätelöään nautiskellen.
"Mitäs oot meinannu tehdä sitten lenkkis jälkeen?", Andreas kysyi sitten toiselta.

// Apua kun nää vastaukset venyy venymistään :'D Sori

// ei se haittaa :DD //

"Hyvä, homehtuminen ei tekis hyvää mun iholleni", tyttö jatkoi sitten vakavissaan, mutta virnisti sitten iloisesti. Niin, hän rakasti sitä, kun sai ihmiset ajattelemaan aivan toista, kuin mitä oikeasti haki takaa ja sai sitten hetken päästä ilmaista, ettei tarkoittanut sitä mitä toinen ajatteli, vaan jotain aivan muuta. Tosin silloin se ärsytti tyttöä, kun hän itse alkoi ajattelemaan jotain juttua eri tavalla, kuin miten se oli tarkoitettu, mutta yleensä toiselle heitettiin sitten vittuuntunut kommentti, joka lähenteli syvää kimpaantumisen rajaa. Didi piti myös siitä, kun sai häirittyä jota kuta sarkastisilla lauseillaan ja sanaleikein, joista kukaan muu tuskin älysi hölkäsen pöläystä, mutta siitähän tämä tyttö ei välittänyt vittuakaan.

No, tuo "tunnustus" oli tehnyt Andreaksesta taas hyvin normaalin 18-vee jätkän, joka teki vaikka mitä tyhmää. Aivoilla tai ilman, koska monissakaan jutuissa, joita tyttö oli ollut todistamassa, mukana ei ollut ollut aivoja, mutta ne olivat hyvin samanlaisia kuin ne temput joita toteutettiin aivojen kanssa. Didi hymyili toiselle iloisesti pojan nauraessa sanoilleen. "Se on kiva kuulla, että sulla on aivot", tyttö vastasi sitten sarkasmia suussaan. "Ja, että sä joskus käytätkin niitä", tämä jatkoi sitten katsoen kävelyseuraansa silmiin ja hymyili aurinkoisesti. Niin, se tuntui olevan harvinaista, että jätkillä ylipäätään oli aivot. Tai jos niillä jostain syystä aivot olivat, niin useimmilla ne olivat joko kuolleet tai sitten ne olivat koomassa, mikä kyllä vastasi samaa tilaa kuin kuolema. No, kyllähän suurinosa pojistakin omisti aivot, mutta kun ne eivät niitä käyttäneet, niin silloin oli sama, jos aivoja ei olisi ollut ollenkaan.

Aurinkoisesti hymyillen tyttö kuunteli jätkän höpinöitä. "Ei sulla nyt niin hyviä tatktiikoita ole, että mä ne varastaisin. Ja sitä paisti", Didi sanoi: "useimmat tyttöjen iskukeinot eivät tosiaankaan toimi jätkiin, eli ollaan menossa täysin erilaisin taktiikoin eteenpäni." Iloisesti virnuillen tyttö laski katseensa, sillä kun koko ajan joutui toljottamaan toista, ensinnäkin vinosti, mutta myös korkeammalle, se alkoi ottamaan niskaan. "No, ehkä mä vähän liioittelin, mutta jätkillä mun ympärilläni on ollut suuri vaikutus mun asemaani, kuten rahalla ja kaikella, mitä rahalla saa", tyttö selitti sitten huokaisten. Niin, hän tuskin olisi asemassaan, jos olisi syntynyt johonkin keskituloiseen perheeseen. Hyvä jos olisi edes päässyt opiskelemaan Astoniin! Ei, sellaisia tyttö ei halunnut edes ajatella.

Jätkä otti sitten kookosjäätelön. Aika perusvalinta, jos kysyttiin tytöltä. Hänestä tuntui, että KAIKKI söivät kookosjäätelöä, eivätkä maistaneetkaan muita makuja. Tyttö itse oli hyvin monipuolinen jäätelömakujen valinnoissa, vaikka varmasti vaikuttikin, että hän katsoi ennemmin kaloreita kuin makua, mutta esimerkiksi sorbetin kanssa oli niin, että se oli aivan ihanaa lenkin päätteeksi - tai tässä tapauksessa lenkin keskellä, mutta kukaan ei voisi sanoa, ettei tyttö söisi joitain muitakin makuja, hän rakasti suklaajäätelöä ja kaikkia muitakin "herkkumakuja", ja toisin kuin monet muut kerman tytöt, hän myös SÖI niitä jäätelöitä. "Kiitos", tyttö vastasi sitten hymyillen toiselle ja nappasi jäätelön käteensä. Kioskissa oli myös papereita ja tyttö nappasi toiseen käteensä muutaman servietin. Tyttö lähti kävelemään kohti pöytää toisen pyytäessä jäätelöä koirilleen. Söivätkö koirat edes jäätelöä? Sitä tyttö ei tiennyt, mutta näemmä söivät, kun Andreas oli sitä pyytänyt.

Didin kasvoille nousi hento puna toisen pitäessä tyttöä kauniina. Tyttö istuutui jäätelöän lipaisten pöytään, johon Andreas oli hänet johdattanut, ennen kuin vastasi. "Kiitti, mutta sä et kuule ole nähnyt mua täydessä tällingissä mekko päällä, että jos mä oon nyt hyvän näköinen, niin osaatko kertoa mikä mä olen silloin?" Didi kysyi sitten hymyillen. Sitten tyttö keskittyi taas jäätelöönsä, joka oli taivaallista! "Ai lenkin jälkeen? No meen kotiin ja käyn suihkussa, sit varmaan valitsen paremmat vaatteet ja kehittelen jotain illemmaksi", tyttö puheli sitten. Jäätelöä lipaistiin taas, mutta tällä kertaa sitä taisi tulla vähän myös suupieleen, mutta ei paljoa, sillä Didi ei huomannut sitä. "Entä mitä sä meinaat tehdä ulkoilutettuasi koirat?" tyttö kysyi sitten vastavuoroisesti Andreakselta.

Andreas tyytyi nyt nyökkäämään pienen vastauksen Didin sanoille. Eipä niihin ollut mitään lisättävää, sillä tyttö puhui täyttä asiaa. Andreas osasi käyttää aivojaan silloin kun halusi, joskus tosin saattoi vierähtää aivottomuudenkin puolelle, esimerkiksi kovemmassa humalassa. Siksi Andre välttelikin kaatokännitilaa parhaansa mukaan, olihan poika monesti läksynsä oppinut. Hän ei ollut oma itsensä kovassa humalatilassa ja nuorukainen ei pitänyt olemuksestaan silloin.

Didin hymy oli kaunista katseltavaa, pojan mielestä hymyilevät neitokaiset olivat kauneinta. Hymy teki ihmisestä iloisen ja helposti lähestyttävän. Sen sijaan mutrusuu sai ainakin tämän nuorukaisen perääntymään kauemmaksi.
”Ha, mistäs sä sen tiedät, miten hyviä mun taktiikat on”, Andreas totesi vinoillen toiselle ja virnisteli hetken aikaa. Ehkä poika ei paras ollut iskemään tyttöjä, mutta kyllä hän sen osasi. Eikä itse asiassa tämän ulkonäön omistavana nuorukaisena enää paljoa tarvittu, jos oikeasti joku olisi haluttu iskeä. Olihan poika kaikenlisäksi rento, hauska ja kiltti tapaus.
”Just just. Harmi ettei rahalla saa ihan kaikkea tässä elämässä, olis paljon helpompaa toisaalta jos sais..”, Andreas totesi hieman hiljemmin. Toivottavasti Didi ei ollut niitä tyttöjä, jotka luulivat kaiken tulevan rahalla. Rakkauden, ystävyyden jne. Sillä silloin asiat olivat pahasti pielessä.

Andreas hymyili sisäänpäin, kun huomasi pienen punastumisen toisen kasvoilla. Lisää inhimillisiä piirteitä ilmestyi Didistä. Sillä poika oli luullut, että kehut olivat arkipäivää näille tytöille. Ettei kehuista enää edes punastuttu, niin kuin normaalit ihmiset punastuivat. Andreaskin punastui välillä, jos joku kehui hänen ulkonäköään. Tosin ei niin useasti kuin tytöt.
”Mä voin vaan kuvitella, että oot silloin häikäisevä ilmestys”, poika vastasi hymyllään takaisin ja laittoi sitten koirien hihnat penkin jalan alle. Näin kädet olivat enemmän käytettävissä. Samalla poika vapaalla kädellään haroikin hiuksiaan taas pois silmiltään, kun toinen käsi piti jäätelöä. Kookos jäätelö oli yksi parhaista mauista nuorukaisen mielestä, vaikka kaikki jäätelö menikin.

Jätkä kuunteli toisen sanoja kiinnostuneena. Ainakin Didin suunnitelmat olivat aika tavallisia, ei siis mitään sen suurempaa illaksi, aivan kuten pojallakaan ei ollut. Itseasiassa Andreaksen suunnitelmat olivat täysin auki loppupeleissä, joko siskojen viihdytys tai omaa tekemistä? Hmm.. Samalla nuorukainen katsoi kun seuralaisen suupieleen jäi vähän jäätelöä. Täysin huomaamattaan Andreas kurottautui pyyhkäisemään jäätelön peukalollaan pois Didin kauniilta kasvoilta.
”Sori, siihen jäi vähän jäätelöä”, Andre totesi pienen viattoman hymyn kera ja katsoi hetken hiljaa toista sinisillä silmillään.
”Öö.. itse asiassa en oikeen tiedä mitä teen, joko vien pikkusiskot leffaan tai sitten vaan oon kotona. Ei mulla mitään suunnitelmia illaks oo ollut. Pikkusiskojen viihdyttäminen on varmaan se vaihtoehto, jos muuta isompaa ei ilmesty”, Andreas totesi sitten katseltuaan ja nuolaisi jäätelöään ja laski katseensa koiriin, jotka olivat juuri nuolleet kupin tyhjäksi ja makasivat maassa.

Pöh, miksi tuo jäi kiinni tuollaisiin typeriin pikkuseikkoihin? Ei tyttö nyt oikeasti olisi keneltäkään varastamassa iskureploja, ja tämän toistelu alkoi vaikuttamaan jo hyvinkin turhauttavalta, mutta sitähän tämä neiti ei näyttäisi toiselle. "No en tiiäkään, mut kuten sanoin, me painitaan eri luokissa", tyttö vastasi sitten toisen vinoiluun. Ja niinhän se useimmiten oli, sillä tytöillä, tai ainakin Didin itsensä kohdalla, kaikenlainen romanttisuus oli parempi kuin suora "alaks oleen?" -töksäytys. Mutta jätkien kanssa mitkään romanttiset jutut eivät tulleet kysymykseenkään, sillä harva jätkä oikeasti ymmärsi tyttöjen romanttisuuden kaipuun tarpeen, joten se jätettiin poikien piirittämisessä täysin nollaan. Mieluummin avointa flirttiä ja näin, niin sillä päästiin jo ainakin alkuun. "Niin, raha on kiva väline, mut kaikkea sillä ei kyl saa", tyttö totesi sitten itsekin. "Ja musta on karmeeta miten ne käyttää rahaa väärin, koska jossain Venäjällä ne kuulemma saa itsensä vaikka yliopistoon lahjomalla ne arvioijat, mikä on kyl aika röyhkeetä. Mä ainakin haluan ansaita opiskelupaikkani itse", Didi selitti sitten. Niin, hän tosiaan oli niitä naisia, jotka ottivat asioista selvää, ja hän oli hyvinkin kiinnostunut politiikasta, ainakin niistä asioista, mitkä koskivat naisten ja lasten asemaa, mutta Didi oli myös käynyt kuuntelemassa sekä Hillary Clintonin että Barack Obaman puheita, ja vakuuttunut maansa nykyisen presidentin toimista täysin.

"Mä olenkin", tyttö sanoi sitten hymyillen. "Ja jos mä tuun teille, ni mummi varmaan tällää mut aivan täydellisesti, et varustaudu aurinkolasein", Didi lisäsi sitten virnuillen. Niin, yleensä jos hän liikkui Marien kanssa, Marie käytti tunteja saadakseen tyttärentyttärestään niin kauniin kuin mahdollista, ja tokihan Didi itsekin pyrki siihen, mutta hänestä Marie käytti liikaa rahaa, aikaa ja huomiota Didiin, vaikka olihan se ymmärrettävää, kun Didi oli Marien ja Jamesin vanhimman tyttären "tytär", joten tyttö sai aivan omalaatuista erikoiskohtelua, jotsa ei kyllä käynyt valittaminen.

Sitten yht'äkkiä tyttö huomasi toisen kurottuvan ja pyyhkäisevän jäätelöä tytön suupielestä, jota siihen oli jäänyt. Vaikka toisen kosketus oli nopea, se tuntui lämpimältä ja tyttö oli varma, että hänen poskilleen nousi taas jonkin asteinen puna, kuten nousikin. "Kiitti", tyttö sanoi sitten hieman hämillään, mutta katsoi sitten hymyillen toisen silmiin. Hetkeksi tyttö keskittyi sitten jäätelönsä lipomiseen, mutta kuunteli sitten Andreasta, kun tämä kertoi jotain suunnitelmistaan. "Sä siis meinaat toimittaa kunniallisen isoveljen virkaa tänään?" tyttö varmisti sitten nuolaisten taas jäätelöään. "Mitä leffaa sä meinasit viedä siskosi katsomaan, jos et keksi illaksi muuta?" Didi jatkoi sitten kysymyksiään. Tyttö hymyili ja keskittyi sitten taas hetkeksi jäätelöönsä, joka hupeni vähä vähältä tytön suloiseen suuhun.

Didin lauseet olivat ehkä pieni yllätys Andreakselle, toinen ei ajatellutkaan rahalla saavan aivan kaiken. Tietenkin yllätys oli positiivinen ja nuorukainen ei voinut olla hymyilemättä. Miten hän olikaan ohittanut Didin seuran ennen? Ehkä siksi, että kuitenkin ennakkoluulot olivat suosituista aivan erilaisia, mitä Didi vaikutti tällähetkellä olevan. Jotenkin suosittuja tuli välteltyä enemmän, kuin muita. Hehän pystyivät mihin vaan koulussa, heillä oli valta siellä eikä edes opettajilla usein ollut sananvaltaa mihinkään asiaan.
"Joo oon kuullu kanssa, en tajuu tollasta. Lahjominen on muutenkin niin.. niin halpamaista? Silloin kertoo, ettei itse osaisi ensinnäkään tehdä asiaa itse tai saavuttaa", miehenalku totesi toisen sanoihin. Oi, kuinka poika rakastikaan tällaisiä keskusteluhetkiä. Kunnollinen keskustelu oli rentouttavaa ja paljon enemmän toisesta kertovaa, kuin pelkkä pieni small talk.

"Täytyy muistaa laittaa lasit päähän, äiti varmaan ihmettelee miks oon sisällä aurinkolaseissa, mutta ei se mitään", poika naurahti toisen sanoille sitten. Pitäisi tosiaankin muistaa sitten laittaa aurinkolasit, sittenpähän Didi oikeasti tajuaisi pojan olevan pelle. Mutta hetkinen? Mitä Andreas ajatteli siitä, että mitä Didi ajattelisi hänestä? Olikohan ilmassa pientä ihastumista vai pelkkää pientä flirttailua? Ota tästä pojasta selvää.
"Tosin epäilen, ettei äiti anna munkaan olla mitenkään epäsiisti.. Ainakin jos on merkkeihin uskominen", Andreas totesi. Tosiaan äiti oli alkanut jo nyt hössöttää tarjoiltavista ja kaikesta, pikkuisillekin oli ommeltu uudet mekot iltaa varten.

Andre söi jäätelöään auringossa ja nyökkäsi ensiksi vastauksen toiselle. Jäätelö hupeni hupenistaan ja se oli itseasiassa kohta loppu, lenkkiä voitaisiin sitten jatkaa eteenpäin. Koirillakin näytti olevan jo tylsää tällähetkellä. Andreaksella ei kyllä ollut yhtään tylsää, päinvastoin.
"Mä oon aina se ihana isoveli", nuorukainen sanoi hymyillen, "ja jos nyt noi vien leffaan, niin varmaan se on Prinsessa ja Sammakko. Ainakin tytöt on halunnu sen mennä jo hetken katsomaan, muttei oo vielä ollut sopivaa aikaa. Ne on disneyfaneja, etenkin Disney prinsessat on kova juttu", Andreas totesi silmiään pyöritellen ja jäätelö syötiin nyt loppuun. Vohvelin jämät annettiin koirille ja kädet nostettiin nyt päälaelle lepäämään.
"En sit tiiä onko se niin hyvä kun vanhemmat Disney klassikot, mutta mitäpä en pikkusiskojen puolesta tekisi. On ne sen verran ihania tyttöjä, meitsin naiset", poika naurahti vielä perään ja katsoi taas Didiä hymyillen.

Tyttö nyökytti toisen puheille. Niin, lahjominen oli halpamaista ja typerää, mutta se osoitti myös sen, miten julmaksi ihminen muuttuu kun on paljon rahaa, ja kun sillä rahalla saa aikaan paljon. Lähes kaikki sodatkin olivat alkaneet rahasta, joten ei mikään ihme, että ne maat, jotka sotivat monia vuosia, köyhtyivät vähitellen. Niin tulisi varmasti käymään myös Yhdysvalloille, jos sodat jatkuisivat vielä pitkään. Ja voi, miten Didi toivoikaan presidentti Obaman vetävän joukot pois kaikista kriisipesäkkeistä! "Niin, korruptio kertoo siitä, miten sairas valtio itsessään on ja vähän sen asukkaat haluavat tulevaisuutensa eteen ponnistella, jos kaike voi saavuttaa lahjomalla", tyttö lisäsi vielä. Niin, korruptio oli syy siihen, miksi tyttö ei ikinä halunnut mukaan Jamesin tai Marien vieraillessa Venäjällä, hän pelkäsi sitä, että muuttuisi itsekin samanlaiseksi, ja yrittäisi lahjoa pääsynsä yliopistoon. Kammottava ajatus, joka ei saisi koskaan toteutua. "Mutta jos porukka pääsisi lahjomalla tyyliin yliopistoon, ajattele mitä sitten tapahtuisi kun he valmistuisivat, jos ovat saaneet lahjomalla itsensä läpi, aivan järkyttävää", Didi jatkoi vielä. Niin, tyttö piti kumman paljon siitä, kun sai jutella jonkun kanssa aivan kunnolla ja tärkeistä asioista.

Toinen hymyili suloisesti pojalle, josta näemmä oli kuitenkin tulossa pelle. Ainakin joskus. "Selvä", tyttö sanoi sitten ja päästi ilmoille heleän naurun. "Toivottavasti äitis ei heitä mua pihalle sen takia, et oon niin sokaiseva ja sä joudut lisäämään sun vaateparteesi aurinkolasit, tai no eihän sillä pitäis olla asiaan sanomista, jos oot sitten muuten siisti", Didi jatkoi sitten iloisesti. Hän odotti kyllä innolla jo sitä tapaamista, toivottavasti Andreas todella olisi paikalla, niin illaksi saisi muutakin tekemistä kuin puhumisen muotisuunnittelusta. Jep, sillä vaikka tyttö olikin kuuluisan muotisuunnittelijan lapsenlapsi, hän ei itse ymmärtänyt suunnittelusta juuri mitään, ainoastaan valmiit tuotteet ja mallit kiinnostivat. Vaikka toisaalta hän kuunteli mielellään muiden puhetta myös itse suunnittelusta. Ristiriitaista eikö totta?

Kuten Andreaksen, myös Didin jäätelö loppui aikanaan, kuten myös vohveli, joka syötiin myös. Tyttö kun piti myös vohvelista, eikä ainoastaan itse jäätelöstä. "OI!" tyttö henkäisi. "Prinsessa ja sammakko on aivan ihana Disney-leffa, joka on aivan yhtä ihana kuin Disneyn aikaisempikin tuotanto, et kannattaa mennä kattomaan, varsinkin jos sun siskos ovat prinsessa faneja", Didi selitti sitten iloisesti hymyillen. "Mä kävin katsomassa leffan ihan privatenäytöksenä Marien ja mun tätini Trician kanssa, ja voin kyllä suositella sitä, ku siinä on kyl ihanille isoveljillekin sammakko-actionia, eikä pelkästään prinsessahömppää", tämä jatkoi vielä puheitaan. Iloisesti nauraen tyttö nousi kuitenkin ylös. "Jatketaanko sitten?" Didi kysyi, sillä vaikka keskustelu olikin kiinnostava, hän halusi jatkaa lenkkiään ja tyttö oli huomannut myös koirien olevan tylsistyneitä.

Andreas ei voinut vieläkin kun ihmetellä, kuinka fiksu Didi oli. Helkkari, tuo nainenhan osasi keskustella kunnolla ja oikeista asioista! Se jos mikä sai nuorukaisen ajatukset ja pään hieman pyörälle. Hänellä oli siis seuranaan, ei vain koulun yksi suosituimmista tytöistä, eikä vain erittäin kaunis yksilö vaan jopa todelliset ajatukset ja aivot omistava kaunis, suosittu tyttö. Mikä onni tälle lenkille. Hyrr, nuorukainen ei voinut edes kuvitella esimerkiksi tällaistä rentoa iltapäivän viettoa niin kuuluisan Mary-Ann McAllisterin kanssa. Tai Summer Torresin. Kerran Andreas oli viettänyt hetken aikaa Summerin kanssa ja se oli ollut aika tuskaisaa, olihan se tyttö kaunis ja kaikkea, mutta kyllä ne aivotkin tarvittiin kaiken muun päälle.
"Niinpä. Ajattele jotain lääkäriä? Varmasti tosi luotettavaa terveydenhoitoa, kun pääsisi lääkäriksi pelkän rahan avulla. Oikeasti ei osaisi juuri mitään", nuorukainen vastasi toisen puheisiin ja nyökytteli toisen sanomisille.
"Ja on hirveää, että esim. tuomareita on onnistuttu lahjomaan, siis ihmistä, jonka pitäisi puhua reilusta oikeudesta? Mitä se sellainen on", Andre lisäsi vielä sanojensa perään.

"Onneks äiti on aika rento tyyppi, en usko et se mua pihalle heittää. Tai sitten mä pakotan sut lähtemään mukaan, jos se niin tekis, ha", Andrea naurahti toisen sanoille ja leikki korvakorullaan. Hän eksyi hetkeksi omiin ajatuksiinsa ja sen varmasti saattoi Didikin huomata. Poika nimittäin mietti, miten saisi Didin viihtymään sitten kotonaan hänen seurassa. Aika paljon ehkä joutuisi tekemään, jotta tyttö viihtyisi pojan seurassa, kun vastassa oli muotisuunnittelua. Ainakin jos Andreaksen äitiin oli taas luottaminen, sillä Kajsa oli hyvä puhumaan ja pälättämään.

Miehenalku väläytti taas pepsodenthymynsä, kun Didi henkäisi iloisesti kuullessaan elokuvavalinnasta. Ilmeisesti hyvä. Ja niin se olikin, ainakin jos toisen seuraaviin sanoihin oli luottaminen.
"Ne tytöt on kyllä niin prinsessoja itsekin, että ilmeisesti tosiaan viihtyivät leffasalissa. Harmi ettei niillä oo isosiskoa, niin mun ei tarttis leikkiä prinsessaleikkejä niitten kanssa, kun porukat on poissa", Andreas totesi virnistäen ja huokaisi isosti. Niin, olihan sitä kilttinä isoveljenä ties mitkä leikit leikitty. Andreas sai olla prinssi tai leikkiä Kenillä. Niin se aina meni.
"Oi että, mä rakastan sammakkoactionia! Nyt mun on ehkä pakko mennä katsomaan toi rinsessaelokuva", nuorukainen naurahti sitten toisen sanoille. Vai että sammakoita prinsessojen lisäksi. Tosin Disney ei voinut pettää ikinä.

"Jatketaan vaan", hän totesi ja otti koirien hihnat käsiinsä. Poika lähti sitten kävelemään Didin luoksen ja koirat seurasivat perässä. Poika ei voinut nyt olla taas hymyilemättä ja pienet hymykuopat muodostuivat täydellisiin kasvoihin. Aurinkoinen sää ei tällähetkellä ollut vain se syy hymyilyyn tai koirat, syy taisi olla nyt aivan jokin muu.
"Paitsi.. ellet sä haluis lähteä johonki illasta mun kanssa? Pikkusiskot kyllä keksii tekemistä muutakin", Andreas kysyi sitten ohimennen ja hieroi ohimoaan sillä kädellä, jossa oli japsien fleksit, jotka antoivat enemmän periksi.

Toinen puhui täyttä asiaa! Kuinka sitä oikeasti uskaltaisi edes mennä lääkärin vastaanotolle, jos tyyppi olisi päässyt ammattiinsa lahjomalla koko porukan? Karmeeta! Eihän se sitten osais mitään, varmaan diagnosois alkavan raskaudenkin kohdunlaulan syöväksi tai paksusuolon syöväksi, ja sitten leikeltäisiin ja vauva kuolisi ja kaikkea. Niin, tai joku tuomari: "Joo oot syyllinen, ei täs mitää todistajia tarvita, selliin vaan." Jep, jos tuomarit saisi lahjottua, ei kyllä hyvä seuraisi. Mutta koko kansan onneksi sellaisia toimia ei Yhdysvalloissa pystynyt suorittamaan.
"Niin se ois kyllä aika karmeeta, ja varsinkin jos se ammattitaidoton lääkäri leikkais sut ja tekis kaikein päin vittua! Koska mä tiedän tapauksen, jossa joku ammattitaidoton paska oli leikkauksen päätteeksi jättänyt potilaan mahaan sakset ja ne olivat olleet siellä jonkun kymmenen vuotta!" Didi huudahti sitten. Hän ei itse ollut uskonut asiaa todeksi, mutta niin vain oli tapahtunut, kun joku ammattitaidoton oli laitettu leikkaukseen mukaan. Tytön mielestä kyseessä ei ollut ollut lääkäri, mutta joku kuitenkin. Toisen puheille nyökyteltiin. "Ois kyl aika kamalaa, jos joku tuomari olis lahjottu niin, että se sais jonku sarjamurhaaja-psykopaatin vapaalle ja jonkun viattoman sen tilalle, hrrr..", tyttö sanoi sitten ja värähti. Hän toivoi, ettei joutuisi koskaan kuulemaan sellaista uutista, jossa niin olisi käynyt.

"Mä kyllä lähtisin sun mukaas aivan vapaaehtoisestikin, jos sun äitis heittäis sut pihalle", tyttö tokaisi sitten toiselle hymyillen. Didi pisti merkille, että Andreas näpräsi taas korvakoruaan, useimmilla ihmisillä tosiaan taisi olla sellainen tapa, että ajatuksissaan he rupesivat räpläämään jotain vaatetta tai korua, tai tekivät jotain pakkoliikkeitä ollessaan tylsistyneenä. Tyttö tiesi montakin ystävätärtään, jotka alkoivat heiluttaa jalkaansa ikävästi, kun heillä oli tylsää, tai sitten se perus, että alettiin naputtelemaan kynsillä pöytää, mihin tyttö myönsi itsekin syyllistyvänsä turhankin usein. Mutta Didi ei ollut koskaan räplännyt mitään vaatettaan tai koruaan, sillä yleensä sä näytti typerältä, mutta Andreaksen kohdalla juttu oli toinen, kun jätkä oli itsekin sanonut olevansa pelle, niin eipähän tyttökään asiasta välittänyt, hymyili vain.

Toisen pepsodethymyyn vastattiin tytön omalla vastaavalla. "Voi, sä siis oot urhautunu mukaan niiden prinsessaleikkeihin. Ja Barbit on varmaan kas kova juttu?" tyttö kysäisi sitten iloisesti. "Mä taas oon toivonu pikkusisaria, mut sattuneesta syystä en oo niitä saanut", Didi totesi sitten ja hymyili. Oikeasti asia ei ollut niin iloinen asia, kuin minä tyttö sen esitti, sillä koska hän oli adoptoitu ja ikäänkuin esitti Chapplejen vanhinta tyttärentytärtä, ei hän ollut voinut saada sisaruksia. Mahdoton yhtälö.
Heleä nauru livahti taas tyttösen suusta, kun toinen vastasi pitävänsä sammakkoactionista. "Jep, ja sitä actionia on kyl ihan kunnolla, et varmasti kyl tykkäät", Didi sanoi sitten iloisesti.

Didi käveli hetken matkaa takaperin, mutta kun Andreas saavutti tytön, tämä kääntyi oikein päin hymyillen iloisesti. Mutta toisen kysymys tuli kyllä aivan puun takaa. Hetken häkeltymisen jälkeen kasvot käännettiin poikaan päin ja hymyiltiin. "Se ois tosi mukavaa, jos vaan sun siskos eivät pahasti pety, kun eivät vieläkään pääse katsomaan leffaa", tyttö sanoi sitten. "Mutta jos asia on sun siskojes kannalta okei, niin mä voin kyllä lähteä mielelläni jonnekin sun kanssasi. Plus, et voin kyl tulla teille leikkimään prinsessaleikkejä, jos se käy siskoilles hyvityksenä", Didi sanoi sitten katsoen toisen silmiin hymyillen samalla.

Andreas näytti tyrmistyneeltä toisen sanoille. Hän ei ollut itse kuullut tuollaisesta uutisesta, olihan nuorukainen kuullut jostain pinen pumpulitupon unohtamisesta, mutta niistä ei ollut haittaa sen enempää. Mutta leikkaussakset? Mitä ihmettä. Oli siinä taas asiansa osaava leikkaussalihenkilökunta ollut paikalla, eikö heidän aina pitänyt laskea välineet ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen, ettei varmasti mitään jäisi ihmisen sisään.. Huolestuttava virhe.
"Juu, pitäis poistaa umpilisäke niin lähtiskin jotain muuta, siinä sitten leikkauksen jälkeen kerrottais asiasta et hupsis, nyt kävi näin, no ehkä sä pärjäät. Mut siis sakset? Mitä ihmettä", Andreas totesi toisen sanoihin hämmästellen ja ei voinut kuin puistella päätään.
"No älä", nuorukainen sanoi sitten Didin esimerkille ja mietti ajatusta, joka ei ollut ollenkaan miellyttävä. Mutta kuinka monesti vääriä ihmisiä oli päätynyt loppupeleissä vankilaan? Olihan niitäkin, kun rikollinen oli tarpeeksi hyvä ja todisteet oli peitetty omalta osalta ja saatu näyttämään toisen tekosilta. Järkyttävää, mutta ihminen oli ovela keksintö.

Andreas lopetti korviksensa näpräämisen toisen sanoihin ja virnisti vastaukseksi toiselle takaisin. Hyvä näin, tosin edelleen todennäköisyys oli hyvin pieni, että äiti niin tekisi. Mutta oli mukava kuulla, että Didi oli tuota mieltä. Ehkä nuorukainen ei ollutkaan tuolle suositulle vain hetken lenkkiseuraa? Ehkä nuorukainen saisi Didistä paremmankin ystävän vielä jossain vaiheessa. Se itseasiassa olisi mukavaa, sillä Didi oli hyvää seuraa.

"Oon aina se prinssi Uljas ja barbileikeissä saan Kenin, niistä on niin mukavaa kun joku poika leikkii niitten kanssa. Vaikka välillä niissä leikeissä herää epäilys, et onko mulla jotain tyttögeenejä ku oon niin hyvä niis leikeissa", Andreas naurahti sitten toiselle ja hymyili aurinkoisesti.
"Voin lainata sulle joskus noita, pääsisit kuule kunnolla leikkimään. Noille ei ihan pikkuleikkihetki riitäkkään aina", miehenalku sanoi toisen sanoille, tosin ymmärsi että oli varmasti harmittavaa kun oli ainoa lapsi. Olihan sisaruksista kuitenkin iloa ja seuraa. Ainakin Andreas nautti kyllä olostaan pikkusiskojen kanssa, sitäpaitsi oli ihan hyvä syy mennä eläintarhaan tai huvipuistoon. 'Pikkusiskojen kanssa tässä, lalalaa', vaikka oikeasti nuorukainen rakasti eläintarhoja. Didin nauru oli kuitenkin keskeyttänyt pojan ajattelut ja katse käännettiin taas hetkeksi tyttöön. Didi oli kyllä viehättävävintä seuraa pitkään aikaan, se oli pakko itselleen pojan myöntää.

"En mä oo niille vielä mitään kertonut suunnitelmista, joten mitä ne ei tiedä, niin sitä ne ei osaa odottaakaan. Oon kato aika ovela veli kuitenkin", Andreas naurahti ja virnisti toiselle. Hienoa, että Didi suostuisi pitämään seuraa vielä myöhemminkin. Mutta hetkinen? Olikohan tämä jotain pojanklopin iskemistaktiikkaa? No siitä saisi selvän vasta myöhemmin.
"Hienoa, mä tiedän mitä tehdään illemmasta. Mennään piknikille rantakallioille tai jonnekkin? Ja ei sun tartte siskoille mitään hyvittää, ne varmasti keksii sillon ku tuutte, et meidän pitää niiden kanssa leikkiä", Andreas vastasi aidosti iloisena ja hymyillen. Piknik olisi varmasti hyvä ajatus, eikö? Andreas voisi tuoda ruuat, olihan hän varsinainen piknikmestari.
"Mä voisin hommata kaiken, sun ei tarttis tuoda kun ihana ittes", poikanen sanoi vielä hymyillen ja katsoen takaisin toista silmiin.

"Niin, mäkin oli aluksi uutisen kuullessani sillein, et ei noin voi tapahtua, mut totta se oli, siitä käytiin kuulemma pitkät oikeusjutut, siis toki ne myönsi virheensä ja poisti sakset, mut lopulta ne hoitajat ja lääkärit alko syytteleen toisiaan siitä virheestä", tyttö selitti sitten vielä asiaansa. Didi oli ollut asian lopun kuultuaan iloinen, että tyyppi oli saanut sakset pois vatsastaan, mutta hän oli silti käärmeissään niille ihmisille, koska niinhän ei missään nimessä saisi tapahtua! Toki sellaiset jutut olivat tunnettuja, joissa poistettiin väärä juttu tai jotain, mutta koskaan Didi ei olult törmännyt vastaavaan tapaukseen. Eikä toivottavasti törmäisikään. "Jep, vaikka kyllähän porukkaa on tuomittu viattomana ja sitten pyydelty anteeksi, mutta ajatus on silti aika kermee", Didi vastasi sitten toisen lyhyeen kommenttiin. Hän ei kyllä ikinä naisi tuomaria, ties mitä hulluja silloin saisi itsekin peräänsä.

Didi naurahti toisen sanoille heleästi. "Jep, se on kyl paljon kivempaa kun joku poika leikkii niitä pojan rooleja tai vastaavasti Kenillä, kun me tytöt ei oikein sisäistetä poikien ajatusmaailmaa", tyttö sanoi sitten hymyillen suloisesti. Kun toinen lupasi lainata siskojaan, tyttö hymyili. No ehkei hän nyt itsekseen toisen siskojen kanssa leikkisi, mutta jos Andreas liittyisi leikkiin kanssa, niin mikäpäs siinä. "Voin mä ne kuule ottaakin hoitooni, jos sä tuut kanssa", Didi sanoi sitten virnuillen. "Mummi on säästänyt joitain mun rakkainpia lelujani, et ne on aika klassikoita, joita tuskin sun siskoiltasi löytyy. Ja muutama uniikki prinsessa-Barbiekin on", tyttö selosti sitten. Hänellä tosiaan oli säästettyinä kaikkein rakkaimmat lelut, mummin toimesta kylläkin, mutta Didi oli vain iloinen, että Marie oli niitäkin säästänyt. Mutta erityinen ylpeyden aihe oli tytön Barbie-kokoelma, joka sisälsi useita uniikkikappaleita, joista moni hänen kaverinsa oli ollut kateellinen.

"Oot kyllä aika kettu, mut mä suosittelen, et viet ne joku päivä sinne leffaan, tai se jää niiltä näkemättä, eikä se oo kovin kivaa", tyttö sanoi sitten hieman moittivaan savyyn, mutta kuitenkin leikillään. Niin, eihän hän halunnut riistä Andreaksen pikkusiskoilta sitä iloa, että he pääsisivät katsomaan Tianaa ja prinssiä ja voodoopahista ja kaikkea! Ei mitenkään. Ja kun Andreas oli ilmoittautunut sammakkoactionin ystäväksi, niin tokihan hänenkin olisi elokuva nähtävä.
Tyttö loihti kasvoilleen kaikkein suloisimman ja vastustamattomimman hymynsä. PIKNIK! tyttö huusi sisäisesti, oi, hän ei ollut ollut piknikillä moniin vuosiin. Ja silloinkin varmaan koko suvun voimin. "Upeaa, piknik kuulostaa hyvältä. Ja mä voin kyl sitten tosiaan viihdyttää siskojasi sitten, kun me tullaan", tyttö lupasi iloisesti. Hän tuskin malttaisi odottaa iltaa ja hänen ja Marien käymistä Rhimeseillä. "Mutta jos sä tuot ruoat, niin saanko mä valita paikan? Koska mä tiedän aivan ihanan paikan piknikille", Didi sanoi sitten innoissaan. "Ja mä voin kyllä tulla hakemaan sut, niin ei tarttis sen puoleen ei tarttis ajella edestakas kaupungilla", tämä jatkoi sitten hymyillen kauniisti toiselle. Okei, vaikka yleensä oli sillä tavalla, että mies haki ja näin, mutta koska Didi tiesi aivan ihanan piknikpaikan San Diegon rannoilla, niin hän toivoi, että Andreas suostuisi asiaan.

Andrea nyökkäili ja hymisi pienesti myötäilevästi Didin sanoille. Tottakai tietenkin asioista aina yritettiin etsiä syyllistä, niinhän se meni. Vaikka loppupeleissä tuossakin leikkaustapauksessa jokainen oli tavallaan syyllinen, olisihan kuka tahansa potilaan ääressä ollut voinut katsella mitä toisekin tekee. Tai ainakin sekä lääkäri/kirurgi että se välineidentarkastaja, tapauksesta tuskin vain yhtä syyllistä edes löytyisi. Andreas pohdiskeli hetken taas mietteitään ja samalla katseli koirien menoa. Välillä koirat pysähtyivät jonnekkin nuuhkimaan, mutta juoksivat sitten parin kiinni, jos jäivät jälkeen pahasti.

"Varmasti, onneks mun ei oo tarttenu sisäistää leikeissä tyttöjen ajatusmaailmaa ja leikkiä jollain barbien kaverilla tai vastaavalla, hyrr, en varmaan osais ees", Andreas nauroi ajatukselleen, että leikkisi barbilla. Varmasti laadukas leikki ja selkeästi Andreaksen taitolaji. Mutta kukapa sitä koskaan tietäisi, ennen kuin kokeilisi.
"Voit hoitaa koko Rhimesin perheen lapset, kato jos mä tuun mukana, niin joutuisit vahtii munkin tekemisiä ja hoitaa mua", Andreas virnuili takaisin toiselle ja näytti pienesti kieltään. Eihän nuorukainen oikeasti ollut tytöille se lapsi, jota naisen olisi pitänyt hoitaa kuin äiti lastaan. Vaikka valitettavasti sellaisia miehiä kyllä oli maailma pullollaan, luulivat että asuivat vieläkin äitinsä kanssa, vaikka olivat esimerkiksi naimisissa.
"En mä sit tiedä uskallanko niitä tuoda ees sun hoitoon, enhän mä ikinä sais niitä kotiin, jos sulla on kaikkia hienoja super barbeja!", nuorukainen totesi sitten vitsaillen ja hymyili taas toiselle omaa ehkä hieman suloista hymyään.

Miehenalku nyökkäsi myöntyvästi Didi sanoille, ehkä se olisi pakko viedä, kerta Didi suositteli. Ja saisihan hän lisää pisteitä tyttöjen (Didin) silmissä, kun olisi ihana isoveli. Auringon häikäistessä pojan silmiä siristi herra hieman silmiään ja siirsi kaikki koirien hihnat toiseen käteensä, nostaen toisen kätensä suojaksi auringolta otsalleen. Nyt Andreas näki Didin kasvoilla varsin valloittavan hymyn paremmin ja tuo hymy sai nuorukaisenkin hymyilemään vastustamattomasti. Hymyhän tarttui?
"Hienoa", Andre totesi toisen lupauksille ja nosti kulmiaan ylöspäin ja nyökytteli päätään. Kajsa ja Marie saisivat keskustella keskenään, miehet saisivat keskustella keskenään ja mikä parasta Andreas saisi viettää aikaa Didin kanssa (paitsi, että siskot olisivat mukana).

"No okei, saat valita paikan. Kuullostaa tosin väärinpäin menevältä, että sä haet mut, mutta ei se haittaa. Epäsäännönmukaisuus on vaan hyväksi, vai mitä?", Andreas vastasi neidon sanoille ja hymyili. Käsi oli siirtynyt takaisin alas, sillä aurinko oli jäänyt selän taakse, kun lenkkipolku oli kääntynyt. Nyt hihnat taas siirrettiin molempiin käsiin.
"Käviskö sulle vaikka...", Andreas aloitti ja vilkaisi kännykästään kelloa, "... vaikka tossa kuuden aikaan illasta jo?"
Samalla poika loi kysyvän katseen hymyn kera Didille ja jäi odottamaan vastausta. Nuorukainen oli selvästi hyvillään siitä, että pääsisi Didin, yhden suosituista tytöistä, mutta myös yhden fiksuimmista ja näteimmistä tytöistä ketä oli tavannut elämässään, kanssa piknikille. Piknikkoriin ainakin lähtisi mukaan mansikoita ja täytettyjä patonkeja, ehkä jotain herkkua ja kenties pullo viiniä. Tietenkin myös kivennäisvettä lisäksi.

Tyttö oli unohtanut toisen koirien olemassaolon aivan totaalisesti, mutta muisti ne taas, kun koirat haukkuivat iloisesti sivan siinä heidän lähellään. Didin täytyi kyllä myöntää, että Andreas oli kouluttanut koiransa hyvin, sillä Elvis kumppaneineen pysyi heidän lähettyvillään, eivätkä koirat päästäneet "ihmisiään" liian kauaksi. Tai sitten koirat ottivat Didin ja Andreaksen kiinni, jos olivat jääneet tutkiskelemaan joitain hajuja liian pitkäksi aikaa. Tosin Didi ei voinut olla ihmettelemättä miten poika uskalsi pitää koiransa noinkin "vapaana", vaikka hihnassa olivat, kun kuulemma myös San Diegosta oli varastettu koiria, ja sitten kiristetty omistajia, jos nämä olivat tarpeeksi varakkaita. Tyttöä puistatti. Miten maailmassa olikaan niin ilkeitä ihmisiä, sillä vaikka tyttö ei niin eläinihminen ollut, hän oli kuitenkin kampanjoinut asian puolesta alasti PETAn julisteissa, ja muutenkin, olihan se väärin riistää eläin joltain perheeltä.

"No ei se nyt niin hankalaa oo Barbilla leikkiä, vaikka toisaalta, enhän mä itsekään osaa Kenillä leikkiä, vaikka pakotettaisiin", tyttö sanoi itsekin nauraen. Hän oli joskus joutunut alistumaan siihen, että joutui leikkimään Kenillä, mutta oli lopettanut leikin kesken, koska ei ollut osannut leikkiä pojalla! Hän leikki mieluummin kauniilla Barbiella, jolle sai vaihdettua ihania ja upeita vaatteita, joista osista tyttö oli pienenä haaveillut aivan kybällä. Toisen kielennäyttöön Didi vastasi omalla ilkikurisella naaman väännöllään. "No voisinhan mä keksiä Andreas-pojullekin jotain muuta kuin meidän tyttöjen teekutsuja", Didi sanoi sitten viekkaasti. Tokikaan hän ei uskonut, että poika toimisi kuten lapsi, jota Didin täytyisi hoitaa, mutta kettuillaan takaisin, oli Didin motto, ja niin sitä tässäkin taas kettuiltiin takaisin.
"Voi, kyl sä saisit ne kotiin, jos mä lupaisin, et ne sais tulla uudestaankin", tyttö sanoi sitten hymyillen. "Mut oikeessa kyl oot, mulla ON yks super-Barbie, se siis on ihan supernainen", Didi sanoi sitten. Toinen ei ehkä asiaa uskoisi, mutta tytöllä tosiaan oli muutama super-Barbie, jotka olivat kyllä aika sexyjä, että ehkä niillä pojan siskot eivät saisi leikkiä. Tai sitten saisivat, kuka tietää.

Tyttö väläytti toiselle taas hymyn. Niin, mitähän he keksisivät Andreaksen siskojen päiden menoksi. Ehkä jos he tarpeeksi kauan leikkisivät, tytöt varmasti väsyisivät ja Didi voisi viettää paremmin aikaa Adreaksen kanssa, vaikka toisaalta ei pojan pikkusiskoissakaan varmasti mitään vikaa olisi. Hmm, pitäisiköhän tytön ottaa muutama oma Barbie mukaan? Ei mitään kaikkein hienoinpia, mutta joitain erilaisia, joita noilla tytöillä tuskin olisi, sillä Didin mielestä nämä uudet Barbiet kalpenivat niille, joita tyttö omisti.

"Hyvä, koska perinteitä pitää rikkoa. Ja se paikka on oikeesti yks San Diegon kauneimpia, ja rauhallisempia, et siellä ei oo koskaan tainnut olla tungosta, kun oon ollu siellä", Didi selitti sitten, mutta ei liikaa, koska hän halusi pitää paikan salaisuutena. Piknikin puolihyvia oli se, että itse piknikpaikka oli salaisuus, ja tyttö tosiaan halusi yllättää tuon jätkän, sillä San Diegossa ei, ainakaan Didi Chapplen mielestä, ollut toista yhtä kaunista ja ihastuttavaa paikkaa. Kuudelta, mitä kello oli nyt? Nopea vilkaisu iPhoneen senkin paljasti. Okei, kuudelta olisi hyvä, niin ehtisi tälläytyä sopivasti. "Okei, mä tuun teille siinä vähän ennen kuutta, hakemaan sut", Didi sanoi sitten ja vastasi toisen kysyvään katseeseen hymyllä, joka kertoi ja varmisti asian olevan okei. Sillä hetkellä tytön päässä alkoi muodostumaan suunnitelma siitä, mitä hän laittaisi päällensä, mutta sitä ehtisi pohtia vielä kotonakin, nyt hän keskittyisi tähän hetkeen.