watch out boy!

Andreas ei voinut kuin naurahtaa ystävällisesti toisen sanoille ja pudistella päätään, ei, nuorukainen ei varmasti olisi kovin hyvä barbie -nukella leikkijä. Tai siis se menisi varmasti pelleilyksi oikean leikin sijasta. Ken vielä meni, olihan Ken miesten mies! Tai sitten ne actionfiguurit kävivät myös Barbien miehistä. Ne vasta olivatkin kovia kavereita.
"Hmm.. Tuskin maltan odottaa, mitä muuta voisi olla kolmen tytön kanssa kun teekutsuja ja nukkekotileikkejä, aika kekseliäs saisit olla", Andreas totesi mietiskellen ja myhäili toisen viekkaalle äänensävylle. Vai että superbarbi, oliko sellaisiakin olemassa? SuperBarbista nuorukaiselle tuli lähinnä mieleen Barbie kissanaisen puvussa ja se ei ehkä olisi kaikkein paras lelu 4v kaksostytöille. Tosin he tuskin ymmärtäisivät vielä niiden seksikkyyttä kuten isoveljensä.
"Mmm.. supernainen kuullostaa aika.. kiinnostavalta", Andreas sanoi lipevästi ja hymyili sitten toiselle.

Andreas kuunteli mielenkiintoisena Didin paikkaselitystä, ei ainakaan vielä kertonut tuo vihje nuorukaiselle mitään. Tuskin siis tosiaan kovin suosittu tai yleinen paikka oli kyseessä. Tietenkin vain parempi, mitä vähemmän ihmisiä oli ympärillä. Siis ihan vain rauhallisuuden vuoksi, ei minkään muun. Eihän nyt Andreas sellainen mies ollut, eihän?
"Kuullostaa varsin hyvältä piknikpaikalta, luotan suhun täysin", Andre totesi sitten valkoiset hampaat välkkyen ja haroi etuhiuksiaan pois silmiltään taas. Pitäisi vissiin käydä parturissa vähän lyhentämässä hiuksia, vaikka toisaalta nuorukainen tykkäsi hieman pidemmästäkin mallista.
"Vähän ennen kuutta siis meillä, varmaan osaat meille kyllä?", Andrea toisti ja naurahti perään. Ehkäpä Marie kyllä osoitteen tietäisi, jos ei muuten. Luultavasti Didin kaltaisella oli kuitenkin vähintään navigaattorit, jos suuntavaisto olisi huono.
"Mä tuskin maltan odottaa minne me päädytään... siis paikkana! Siis se piknikpaikka", Andreas selitti ja naurahti hieman epäselville artikuloinneilleen, nuohan olisi voinut ymmärtää hieman toisellakin tapaa, jos ei olisi selventänyt. Poikanen huomasi sitten sen reitin tulevan, jota pitkin hän pääsisi suoraan kodilleen melkein. Poika katsoi hymyillen vielä Didiin.
"Mut nähään kuuden maissa sitten", Andreas naurahti ja oli jo lähdössä, kunnes muisti, ettei ollut antanut numeroaan Didille, jos vaikka tulisi mutkia matkaan.
"Ainiin! Haluut varmaan mun numeron, ootas kirjotan sen jonnekkin kuitin taakse", nuorukainen totesi ja kaivoi rahapussistaan pienen kuulakärkikynän, joka mahtui kolikkopuolelle ja sitten kuitin, jonne Andreas raapusti numeronsa ja nimensä. Lappu ojennettiin Didille hymyn kera ja sitten nuorukainen lähti hitaasti kävelemään koiriensa kanssa kohti kotiaan. Pitihän sitä hieman valmistautua tuota piknikkiä varten!

//THE END