What can i do?

Nimi vähän tööt. ><

Jacky napsutteli hiirellä "päivitä"-näppäintä kiivaaseen tahtiin. Hän oli juuri päässyt selailemaan hassuja kuvia eläimistä, kun yhtäkkiä uusi sivu ei ollut enää auennut. Poika mutristi hieman huuliaan ja alkoi naputella vapaan käden sormillaan pöytää. Hän ei ollut nero tietokoneiden kanssa. Hän osasi oikeasti vain laittaa sen päälle, kirjoittaa salasanan, avata tekstinkäsittely-ohjelman, mennä nettiin, käyttää googlea ja sen avulla etsiä mitä halusi. Ei hän tiennyt tällaisista tilanteista mitään. Ei hän edes tiennyt miksi sivu ei nyt auennut, vaikka se oli äsken niin tehnyt. Tietokone luokassa ei ollut edes ketään muita. Jackyllä itsellään oli hyppytuntia ja ihmeellistä kyllä, tietokoneluokassa ei ollut kenelläkään tunteja. Alunperin pojalla oli ollut ajatuksella tulla treenaamaan lukemista internetin avulla, mutta parin minuutin jälkeen suuri ahdistuneisuus oli jo puskenut läpi. Pari pilleriä oli napattu ja jonkinsortin galleria sivu löydetty.

Poika haukotteli hieman ja venytteli sitten käsiään. Miten ihmeessä häntä pystyi väsyttämään? Viimeiseen kolmeen viikkoon hän ei ollut tuntenut tätä tunnetta. Tietenkin hän nukkui silloin tällöin, mutta sekin tapahtui usein sammumis muodossa. Joskus alkoholin ja joskus ilmeisesti vain kehon ylikulumisen seurauksena. Joka tapauksessa, tämä tunne oli omituinen Jackyn mielestä. Varsinkin sen jälkeen, kun puoli tuntia sitten oli viimeksi vedetty tabuja naamaan. Tietenkin se oli vinkki, että lisää oli saatava. Pillerit vain sattuivat olemaan loppu. Sokerinmakua taas rokkari inhosi, vaikkakin kyllähän pään saisi niihin imeytetyillä aineillakin hyvään kuosiin. Kädet kurottautuivat maahan ja ikivanha ja risainen adidaksenreppu nostettiin syliin. Sisältöä kaiveltiin, kunnes pieni rasia otettiin esille. Se avattiin ja sokerinpala asetettiin kielen alle. Rasia tungettiin takaisin reppuun ja reppu laskettiin maahan.

Pojan olemus oli lähes samaa tasoa vanhan repun kanssa. Hiukset olivat sekaisin, vaikkakin puhtaat. Kasvoista paistoi tummat silmänaluset ja verestävät silmät. Alahuuli pojalla oli myös auki ja siitä miten se oli tullut, ei Jackyllä ollut mitään muistikuvaa. Vaatteina toimi kulunut vaalea t-paita ja reikäiset mustat pillifarkut. Ja kun käyttää sanaa reikäiset, sitä se myös tarkoittaa. Polvissa oli suuret reijät. Vasemmassa reidessä myös. Lahkeista oli kulumalla rispautuneet suunnilleen kaksi senttimetriä ja mustat bokserit näkyivät takapuolen kohdalla olevasta reijästä. Kengät olivat converset, joiden kantapäät olivat täysin auki. Eikä Jackyllä ollut sukkia.

Demelzan tummat kutrit pomppivat tytön astellessa rivakkaa tahtia käyvällä. Kukaan ei varmaankaan ollut huomannut, että hänen hiuksensa olivat tänään eri tavalla. Niissä oli kiharat, ilmavat, suuret, sellaiset kiharat, jotka saivat tytön näyttämään hieman koiralta. Hän tunsi olonsa erilaiseksi, leijuvaksi. Ja luuli sen johtuvan kampauksesta. Mutta tuskin pelkät hiukset oloon pystyivät vaikuttamaan? Tyttö yritti miettiä jotain mikä oli saanut hänen mielialansa kattoon. Hän oli onnistunut tunnilla hyvin, niin kuin yleensä, joten se ei voinut olla syy tuntemuksiin. Mitään mullistavan erikoista ei ollut tapahtunut, ehkä hän oli vain noussut sillä oikealla jalalla aamulla.

Dem kohensi olkalaukkua paremmin olkapäälle, katsahtaen taakseen. Muita ei näkynyt, olihan tunnit meneillään ovien takana, joita tyttö paraikaa ohitti. Hymyn kera hän pyöräytti avain nippua kädessään ja kääntyi oikealle, hän oli jo hyvin lähellä päätepaikkaa. Ykkösluokkaisen tytön asuun kuului korkeavyötäröinen, itseommeltu kukkakuvioinen hame, valkoinen t-paita ja matalat mustat avokkaat.

Avainta käytettiin lukossa, kuului tuttu lukon rasahdus, jonka jälkeen piti vain painaa kahvaa. Demelzan katse oli ovessa, kun se laitettiin sisään astumisen jälkeen kiinni. Avainnippu tipahti hänen kädestään, se nostettiin nopeasti ja käännyttiin ympäri. Oletuksensa mukaisesti tyttö ajatteli luokan olevan vapaa, mutta poika joka istui erään koneen ääressä ei kuulunut siihen. Dem asteli muutaman askeleen lähemmäksi. "Hei, onko täällä menossa tunti?" kysyttiin ja näprättiin äsken tippunutta käsissä. Hän oikeastaan tiesi tai luuli tietävänsä vastauksen, mutta sitä oli pakko varmuuden vuoksi vielä kysyä. Tyttö katseli tuntematonta kysymysmerkin omaisesti.

Jacky käänsi hämillään katseensa, kun luokkaan oli tullut tyttö. Ei hän ollut kuullut edes oven avautumista? Vasta avainnipun maahan tippuminen havahdutti pojan ja penkillä oli pyörähdetty ympäri ja kysyvä katse luotu tyttöön. Hän tiesi pupilliensa olevan luonnottoman suurina sillä hetkellä ja toivoi, ettei se pelottaisi tuota tyttöä pois. Jotkut tuntuivat nimittäin säikähtävän sitä. Pelkäsivät kai, että Jacky hyökkäisi kimppuun tai jotain.
"Ei ole kai tunti. Ei täällä ainakaan kai muita ole?" Jacky vastasi hieman sekavasti, kunnes kasvoille nousi hymy.
"Ei täällä ole." Hän vastasi kysymykseen uudelleen ja pyörähti takaisin tietokoneeseen päin.

Päivitä näppäintä paineltiin jälleen pari kertaa. Ei hän tosin antanut sen edes ladata. Niin olisi ehkä kannattanut tehdä, mutta eipä Jacky sitä tajunnut. Poika lydsähti nojaamaan penkin selkänojaa vasten ja haukotteli ääneen.
"Näissä koneissa taitaa vain olla joku vikana." Hän totesi sitten vilkaisten hieman tyttöön.
"Tai sitten minä vain hajoitin tämän jo. Ei sekään olisi ihme." Poika naurahti perään ja taputti keskusyksikkö kuin koiraa.

Demelza silmäili luokkaa kunnolla ympäri. Niin, eihän siellä ollut muita kuin tämä poika, joten tuskin kyseessä oli ohjattua opetusta. "Okei. Sua ei varmaan haittaa jos teen muutaman jutun koneella?", Dem sanoi, hieman kysyvästi. Pojalla varmasti oli lupa olla täällä ja oli ollut täällä ensimmäisenä, joten tyttö päätti olla kohtelias.

Tyttö käveli tietokoneen luo, joka oli muutaman metrin päästä toisesta. Laukku otettiin olalta ja laitettiin maahan. Avainnippu laskettiin pöydälle. Hiuksia sipaistiin kevyesti, ja pian kone alkoi hurista, tytön laittaessa sen päälle. Dem jäi hiljaa odottaamaan laitteen valmiutumista ja katseli samalla poikaa. Tuolla oli pörröiset hiukset ja sotkuinen olemus. Pojan kasvoja hän ei tästä kulmasta nähnyt kunnolla, mutta ne olivat näytteet hieman oudoilta. Vai oliko outous-vaikutelma johtunut silmistä, jotka tuntuivat pullahtavan ulos kuopista? Tyttö käänsi katseensa pois toisesta kohti omaa tietokoneruutua.

"Vikana? Toivottavasti ei" lausahdettiin, muutenhan hän ei pystyisi tekemään juttujansa. Vaalea käsi tarttui hiireen ja sitä liikuteltiin pienesti. Ruudulla oleva valkoinen nuoli liikkui myös. Tyttö hymyili myös, kun poika arvaili rikkoneensa koneen heti kättelyssä. Demelza silmäili pojan ruutua, se oli päällä ja näin kaukaa katsottuna näytti ihan toimivalta. "Mikä siinä sitten on?" kysyttiin. Konee näytti toimivan tytön käsissään ihan hyvin ja kirjauduttiin omilla tunnuksilla sisälle.

"Tee vaan rauhassa. En mä häiriinny mistään." Jacky totesi ja tytön kysymykseen ja katsoi taas konettaan. Ehkä pitäisi jättää vaan tämä huvi tekemättä ja lähdellä vaikka pyörimään kaupungille. Siinähän olisi puuhaa! Tosin, jos alkaisi sataa, olisi näillä kengillä ikävä kävellä. Sitten pitäisi kulkea paljain varpain. Se vaan ei yhtään huvittanut, sillä jalkapohjassa oli edelleen inhottava lasinsirpale jumissa. Sinne ei lisää seuraa kaivattu.
"Tota....En pääse nettiin. Se katkas sen yhtäkkiä." Jacky kertoi sitten tytölle, kun tuo kysyi vikaa. Vaihteeksi poika painoi päivitä nappia. Nyt hän antoi jopa palkin ladata, mutta silti sivu pysyi valkoisena.
"Mä en ole mikään tietokonenero ja en ymmärrä tätä." Hän kertoi sitten rehellisesti naurahtaen päälle.

Ehkä Jacky oli tumpelo verrattuna muihin nykyajan nuoriin, mutta...No, ei häntä edes koneet kiinnostanut. Silloin kun hän oli vielä asunut perheensä kanssa, ei heillä ollut ollut muuta kuin isän työkone ja sitäkään ei muut olleet saaneet käyttää. Olihan heille tietenkin koulussa opetettu jotain, mutta opettajat olettivat automaattisesti nuorten olevan jo valmiiksi ammattilaisia koneiden käytössä.

"Katsotaan pääsenkö mä", Demelza sanoi, kuullessaan että vika oli ehkä netissä. Tyttö odotti vielä hetken koneen lataamista, kunnes klikkasi netin pikakuvaketta. Pieni suun mutristus näkyi kun näyttöä tuijotettiin. "Et voi muuten olla rikkonut sitä konetta, koska tälläkään ei pääse nettiin", sanottiin hymyillen. Niinhän poika oli aikaisemmin arvaillut. "Toivottavasti sulla ei ollut mikään kovin tärkeä kesken", Dem tokaisi ja laittoi kätensä laukkuun. Hän ei tarvitsi nettiä tehdäkseen työnsä. Pöydälle, näppäimistön viereen ilmestyi muutama A4-papero. Ehkä toisen pitäisi hakea ATK-opettaja apuun ajateltiin.

Kirjoitusohjelma avattiin, tyttö jäi heti miettimään minkä fontin, fonttikoon ja rivivälin laittaisi. Päätettiin luottaa omaan päättelykykyyn ja alettiin laittaa niitä valmiiksi. Nyt Dem katsoi papereita ensimmäisen kerran kunnolla, ja kopioi paperissa olevan otsikon myös tietokoneelle. Sormien vauhti ei ollut nopeimmasta päästä, mutta kirjainten paikat tunnettiin ihan hyvin. Näppäinten etsimiseen ei mennyt kamalasti aikaa. Otsikon jälkeen jätettiin muutama rivi väliä. Kursori jäi vilkkumaan ruudulle Demin sitä tuijottaessa. Nopeasti katse siirtyi tuntemattomaan poikaan uudestaan samaan tutkivaan sävyyn ja hän päätti kokeilla vielä kerran nettiä. Kirjoitusohjelma laitettiin alas jemmaan, hiiri vietiin niin kuin äskenkin kuvakkeen päälle ja kaksoisklikattiin. Ruutuun välähti ensin valkoisena ja hetken päästä ilmestyikin koulun omat kotisivut näkymään. Tyttö naurahti häkeltyneenä, ja rullasi sivulla alaspäin. "Mulla tää kai toimii.."

Jacky seuraili hieman hajamielisenä mitä tyttö teki. Pian tuokin yritti päästä nettiin ja...Pääsi. Poika kohotti kulmiaan ja tuijotti hieman epäuskoisena tytön ruutua.
"Mikäs idea tässä on jos sinä pääset ja minä en?" Narkkis kysyi ja katsoi sitten taas omaa ruutuaan. Se näytti edelleen samaa sivua. Oliko hän sitten itse painanut jotain väärin? Jacky naurahti sitten hetken mietittyään.
"Ehkä nämä toimii pärstäkertoimella? Jos on nätti, niin netti toimii." Hän totesi sitten hymyillen. Hän pyörähti penkillään tyttöön päin.
"Se olisi hyvä selitys. Kertoisi sen miksi se toimii sinulla ja minulle tämä vain aukoo äättömästi päätään."

Poika pyörähti pari kertaa ympäri tuolillaan, kunnes nousi seisomaan. Päässä huippasi hieman, mutta onneksi se loppui yhtä nopeasti kuin pari pyörähdystä oli sen aiheuttanutkin. Hän asteli luokkaa edes takaisin ja katseli vähän jokaista konetta. Ihan samalta ne kaikki näyttivät. Taisi tosissaan olla tuo naaman ulkonäkö kriteeri netin toimimiseen.

Demelza katsoi myös kummastuneena omaa ruutuaan, kuullessaan pojan kummastuneet kysymykset, katse käännettiin tietenkin niiden sanojaan. Pieni olan kohautus säesti pientä hymyä, hän ei tiennyt jutun ideaa myöskään. Tytöllä ei ollut valinnaisena tietotekniikkaa, mikä tuntui hyvältä vaihtoehdolta tällaisina hetkinä. Ei hän olisi vaihtannut italiaa tai journalismia kuitenkaan. Demelza ei osannut suhtautua pojan selitykseen muuten kuin tuijottamalla ensin äärimmäisen epäuskoisesti toista. Tyttö ei voinut väittää olevansa samaa mieltä, ei millään. "En usko", sanottiin, ihan kuin tyttöä olisi loukattu puheilla, vaikka asia oli päin vastainen. Eikä poika näyttänyt rumalta, vaikka sotkuisissa hiuksissaan ja rikkinäisissä vaatteissa kulkikin. Kasvotkin näyttivät oudon väsyneeltä, ehkä ei väsyneiltä, mutta tavallisista poikkeavilta. Mutta ei ollut Demin tapaista sanoa asioita kuten tämä ääneen, joten mietteet pidettiin omana tietona. Olihan jo kerrottu, ettei oltu samaa mieltä, se sai riittää. "Entä sitten jos tänne sattuisi astelemaan joku cheerleadereista tai jopa suosituista, miten nämä koneet sitten reagoisivat?" kysyttiin. Ehkä silloin ne ylikuumenisivat, jos käytettiin pojan ajatuksia naamakertoimen takia toimimisesta. Olivathan he monta kertaa paremman näköisiä kuin hän.

Kun toinen luokassa oleva nousi penkiltään, kääntyi Demelza ruutunsa ääreen tekemään kesken jäänyttä kirjoitustaan. Kirjoitusohjelma pamahti ruutuun pienellä klikkauksella ja huoneen muuten äänetön ilmapiiri täyttyi epärytmikkäällä naputtelulla ja mustaa ilmestyi valkoiselle. Se taukosi kuitenkin pian. "Et taida tietää mitään huumerikoksista", tyttö tokaisi ääneen ja vilkaisi papereitansa pöydällä josta ei ollut nyt mitään apua. Hän olisi voinut googlettaa tilastoja helposti, mutta kuitenkin epärehellisesti. Olihan tämä sentään koulutehtävä, eikä haluttu huijata. Kun taas kysyessään joltakin, ei se olisi niin paljon huijaamista. Tyttö ei ajatellut että toinen olisi tietänyt mitään. Taviksen sormi laskettiin näppäimelle, joka olisi pyyhkinyt tekstin pois painalluksella. Ehkä olisi parempi poistaa kohta kokonaan, jos siitä ei tiennyt mitään. Jos opettaja huomaisi ei paikkaansa pitäviä tietoja, tulisi miinusta.

Jacky hymyili leveästi tytölle, kun tuo kysyi miten koneet reagoisivat, mikäli paikalla olisi cheerleadereitä tai suosittuja.
"Enpä oikein tiedä. Ei ne kaikki ole edes nättejä. Kuvittelevat vain. Ja mieti miltä suurin osa niistä näyttää ilman pakkelia? Kasvit varmaan kuolisivat ympäriltä." Poika puheli ja hiljeni sitten, kun tuo kysyi huumerikoksista. Poskia alkoi kuumottaa ja kevyt puna kohosi hänen poskilleen. Joko hän todella näytti siltä että hän tietäisi asiasta tai sitten hän ei näyttänyt. Mikä oli ihme. Omasta mielestään hän näytti niin addiktilta miltä sen ikäinen poika pystyi. Vai luuliko hän vain niin? Oli hänelle kyllä usein siitä huomautettukin. Marya ol joskus sanonut, että jos hän siistisi hiuksensa, peseytyisi useammin ja käyttäisi ehjiä vaatteita...Hän voisi huijata ihmisiä täysillä.

"Tiedän itse asiassa aika paljonkin. Onko se joku sinun tehtävä?" Jacky kysyi sitten ja istahti viereiselle koneelle. Ehkä hän voisi jatkaa hommaansa toisella koneella. Jos se kerta toimisi muiden lailla. Ei hän itse ollut koskaan saanut syytettä mistään. Tilanne ol ollut todella lähellä useasti ja hänen ystävät olivat istuneet vuosia vankilassa eri tuomioiden takia. Kai hän siis tiesi asioista jotain. Vaikkakaan se ei ollut mikään kehuskelun aihe.
"Minä voin kyllä auttaa."

Demelza ei osannut sanoa, miltä äsken puhuttaneet kermaneidit todellisuudessa näyttivät. Eihän heitä nähnyt ilman meikkiä, joten saattoi vain arvailla luonnollista ulkonäköä. Tyttö uskoi ettei meikki voinut kamalasti muuttaa ulkonäköä, ja useimmathan olivat kauniita, joten varmasti luonnollisena oltiin myös. Häntä hymyilytti väite, että kasvit kuolisivat ympäriltä. Ehkä ei, elleivät nämä ihmiset kaappaisi kaikkea happea ympäriltään, ehkä silloin siinä oli jotain perää.

Tyttö katsahti toiseen yllättyneenä, tiesikö toinen todellakin? "Joo, journalismin tehtävä, jossa pitäisi kirjoittaa artikkeli huumerikoksista kertoen samalla omia mielipiteitä asiaan", kerrottiin kun alkuihmetyksestä oli päästy. Demelza ei vielä ajatellut mitä kautta poika asiasta tiesi, vaikka ulkonäkö olisi valaissut asiaa. Siihen hän ei ollut kiinnittänyt enää huomiota. "Tiedätkö sinä? Minä en tiedä juurikaan mitään", Dem sanoi harmissaan ja deletoi samalla taas muutaman rivin. Ne olivat olleet täysin epäolennaisia huomioita. Tyttö vilkaisi lappua vieressään johon oli tehnyt luonnoksen jutusta. Oli tyhjiä kappaleita joiden alussa luki mm. JOTAIN HUUMERIKOKSISTA TÄHÄN. Rakenne tiedettiin, mutta se mitä kirjottaisi ei ollut vielä tiedossa. Se oli kuitenkin hyvä, sillä ainetta oltiin opiskeltu vasta vuosi. Kirjoitettua ei oltu sitä ennen kovinkaan ahkerasti. "Mukavaa kun annetaan aihe joka ei ole tutumpu", vilkaistuaan näyttöä, katsottiin Jackyyn joka oli sanonut että voisi auttaa. Poika oli onneksi erittäin avulias, mutta autaisiko edes kysyminen. "Nyt en taas tiedä mitä kysyisin... Voit vapaasti kertoa ihan mitä vaan."

Jacky naurahti hieman.
"Okei. Tehään niin. Että eka kerrot ne omat mielipiteet ja sit mä sivistän sua omilla tiedoillani." Poika ehdotti. Niin vältyttäisiin vahingoilta. Jos hän alkaisi selittämään hirveän omakohtaisia kokemuksia ja toinen olisikin täysin huumeitavastaan. No, tuskinpa tyttö hänen kanssaan viihtyisi. Kertoisi jopa ehkä opettajille, mutta eipä se mitään muuttaisi. Kyllähän kaikki tiesivät jo Jackyn ongelmista. Säälivätkin valmiiksi jo.
"Mä nyt tiedän jotain pientä nippelitietoa. Lähinnä tosin huumeista, mutta kyllä mulle on aikalailla valaistu sitä rangaistusosaakin." Poika tarkensi hieman omaa tietämystään nätille tytölle.

Olihan hänellä kaikenlaisia kavereita näissä joidenkin mielestä huonoissa piireissä. Useat olivat jo vankilassa ja pari tyyppiä oli onnistunut myös tappamaan tai tapattamaan itsensä siellä. Jacky oli varma ettei pärjäisi itse kiven sisällä jos sinne päätyisi. Ja sinne hän joskus päätyisikin. Eihän hän varonut yhtään tai omistanut edes kotia.

Demelza naurahti, hänelle sopi järjestely. Naurahtaminen oli enemmän liittynyt siihen, että pojan ulkoisen olemuksen huomioon ottaen sana sivistää ei tuntunut sopivan yhteen. Mutta koska tyttö ei yleensäkään määritellyt ihmisiä ulkoisen olemuksen perusteella, ei naurahtamiseen liittynyt pilkkaa. Kerran Jacky oli kertonut että tiesi jotain asiasta, olihan se uskottava. Päällimmäinen paperi nostettiin käsiin. "No musta on ihan oikein että huumeet on laissa kielletty. Kun huumeet, kuten muutkin päihteet tuo valtavasti lisäkustannuksia yhteiskunnalle ja eihän ne oo mitenkään hyväksi ihmiselle ", tummahiuksinen nosti pikaisesti katsettaan poikaa kohti kuin varmistakseen että kuunneltiin. "Ja koska rahaa liikkuu paljon huumebisneksessä niin köyhistä tulee sen takia köyhempia ja rikkaista rikkaampia. Mikä ei ole reilua missään nimessä. Samalla rikokset ja turvattomuus lisääntyy." Tavis laski paperin takaisin pöydälle, ja näin oli tiivistänyt sen sisällön. Kuului ehkä sanoista, ettei tyttö ollut asiantuntija, vaikka mielipiteitä olikin. Ajatuksen aiheesta olivat melko kielteisiä, käyttäjät etenkin nuoret laittoivat säälittämään. Kai tilanne oli pahemmasta päästä jos huumeita alettiin käyttämään? "Ainiin unohtu! Lääkekäyttö on sitten ihan eri juttu." Tietokoneruutua vilkaistiin, siihen oli ilmestynyt näytönsäästäjä jonka annettiin rauhassa olla.

"Mun pitäis varmaan käsitellä niitä rangaistuksia, että onko ne kohtuullisia..." kerrottiin ja pieni huokaus kuului ilmoille. Yleensä tavikselle tehtävät eivät tuottaneet suurempaa päänvaivaa, mutta tämän kanssa hän oli joutunut pyörimään ympyrää ihan liikaa. Opettaja oli vaativa, koska hän tiesi että Demelza osaa. Joskus, esimerkiksi nyt, ei ollut hauskaa olla parhain, koska silloin sai törmätä korkeisiin odotuksiin. Eikä niissä haluttu kompuroida. "Miltä se kuulosti? Oliko ihan kamalaa?" Dem uskaltautui kysymään tuijottaen tummilla silmillään toista. "Voit sanoa suoraan."