It's like my iPod stuck on replay, replay-ay-ay

// lya & Anona :---)

Auringon säteet valaisivat Balboa Parkia, jossa ei kyllä ihmisiä todellakaan ruuhkaksi asti ollut. Johtuisikohan se kenties siitä, ettei kello ollut lauantaiaamuna vielä lyönyt edes kymmentä?
Kirkkaansinisellä taivaalla purjehti vaaleita, yksittäisi pilvenhattaroita, jotka saivat puistossa kävelevän – tai pikemminkin hyppelehtivän ja tanssahtelevan – Applen mieleen istutettua mieliteon, joka huusi "hattaraa". Harmi vain, ettei puistossa ollut hattaraa tarjolla…

Pinkit skullcandyt peittivät neitokaisen korvia, rytmikkään musiikin jumputtaessa neitokaisen tärykalvoissa. Platinanblondit hiukset heilahtelivat aavistuksen laineilla vapaina, päässä oli musta panta. Päivän asuun kuului liian pitkä musta t-paita, jonka rinnuksessa oli monimutkaisen näköistä printtiä sekalaisesti pinkin ja keltaisen väreissä. Jalassa oli vain pinkit legginssit, sillä t-paita kävi helposti mekosta – ale-löytöjä jätkien puolelta. Jalkaterän peittona olisi kuulunut olla metallinväriset ballerinat, jotka tosin sillä hetkellä olivat tytön kädessä, Applen taiteillessa paljain varpain suihkulähteen reunalla. Lähteestä sinkoilevat pisarat kutittivat hassulla tavalla ja tytön vaaleanpunaisten huulien välistä kumpuili hersyvää, iloista naurua, joka sai ohikulkevan koiranulkoiluttajan luomaan muutamia epäileviä katseita tytön suuntaan.

Mutta eipä Apple siitä välittänyt, että häntä tuijotettiin. Aikojen saatossa hän oli jo oppinut tottumaan kummeksuviin, säikähtäneisiin ja epäileviin katseisiin, sekä niihin, joista suorastaan paistoi kysymys ”onko tuo menettänyt järkensä”. Scenetyttö oli hivenen rämäpäinen, ja harvemmin harkitsi tekojensa seurauksia, mistä syystä ihmiset monesti tuijottivat häntä, eivätkä aina hyvässä mielessä. Ja samoin tein kun tyttö oli upottanut nilkkansa viileään veteen vilvoitellakseen hieman, näkökentän takalaidalle ilmestyi hyvin äkäisen näköinen puistonvartija, punaisen rajan noustessa tuon kaulaa uhkaavaa vauhtia. Apple käänsi salamana päänsä miekkosen suuntaan, vilkaisi ympärilleen, ja tuli hyvin nopeasti siihen tulokseen, että äijä huusi hänelle – suu liikkui, sanat vain eivät kuuluneet, kun kuulokkeet jymisyttivät edelleen musiikkia tytön korvissa.

Nopeilla, keijukaismaisen kevyillä liikkeillä tyttö oli hypännyt takaisin lähteen reunalle, kipittänyt toiselle puolelle, asettanut märät varpaansa ballerinojen sisään ja hypännyt alas – ja sännännyt samoin tein juoksuun. Kokemuksesta hän tiesi, ettei puistonvartijat olleet kovin hauskoja heppuja, varsinkin kun teki jotakin epäsallittua – kuten tässä tapauksessa päätti harrastaa aamu-uintia suihkulähteessä.

// panta siis like tähän malliin.
vähän vaikee alotus, yritä päästä jotenkin mukaan :----D

// coming ;--) raapustelin nyt jotain kivaa ja sekasta

Oranssin värinen, valkoisin pilvenmuotoisen koristein koristeltu skootteri huristi patkoputket paukkuen aamunkoiton aikaan kaduilla, selässään tyttö, jonka naamassa oli taaskin pakkelia ainakin kaksi kiloa. Anona oli lähtenyt happihyppelylle, tosin liikkuvien jalkojen sijaan alla olikin skootteri. No mutta tietenkin, olihan Ani saanut sen pari päivää sitten ja tottakai sitä piti testailla. Pian kuitenkin San Diegon kadut alkoivat kyllästyttää ja Anona suuntasi liikkuvan vempeleensä puistoon.

Tytön uusi tv-kamera-kännykkä rämpytti jotain ihme merkkiääntä, minkä takia Ani kaivoi sen keltaisen isokokoisen hupparinsa taskusta. Blondi piti toisella kädellään kiinni samanaikaisesti skootterin ohjaustangosta ja kännykästä, klikaten näppäimiä. Öö siis miten se toimikaan? Totta mooses, Anona oli hyvinkin pihalla uuden kännykkänsä toiminnasta. Skootteri käännettiin puiston hiekkatielle ja pikku kivet lentelivät, sekä koiran ulkoiluttajat katsoivat tyttöä jolla oli valkoinen sinisin abstrakki merkein taiteiltu kypärä päässään.

Keltaisen wescin hupparinsa lisäksi tytöllä oli jaloissaan mustat pillit ja päiviä nähneet risaiset ennen valkoisen väriset tennarit. Harhaileva katse pidettiin vuoroin tiessä ja vuoroin kännykässä, vaikkakin Ani kerkesi säikähtää kuullessaan moottorin pörinän seasta vihaisen karjuvan puistonvartijan. Huomion herpaannuttua skootterista ja läheisen puun osuessa hyvinkin lähelle näköetäisyyttä, kerkesi Ani kiljahtaa pienesti ja seuraavassa hetkessä rysähdyksen vaikutuksesta hän makasikin maassa pidellen päätään.

Kun silmät eivät enää pyörineet ja paikallistettiin paikka, missä oltiin, Ani siirtyi katsomaan maassa makavaa, hurinan lopettanutta skootteria. Ensimmäinen ajatus tyttösen päässä oli, että isi kyllä suuttuu jos näkee tuon tuossa kunnossa. Kolhuilla ja klommoilla, ei hyvä. Äkillisen tapahtuman vuoksi päätä jouduttiin tukemaan hetki päätä, sillä silmät eivät oikein vieläkään uskaltaneet ottaa kontaktia mihinkään. Vain yhden jutun Ani oli huomannut kaatumisensa jälkeen, ainakin sen, että kännykkä oli lentänyt jonnekin! Ei se nyt kauas ollut voinut karata. Hitto Ani, eivät kännykät osanneet liikkua. Ajattelematta Ani yritti saada näköpiiriinsä uudenmallista kännykkää, välillä hän tosin joutui polvillaan haravoimaan maata - ihan kuin se mitään hyödyttäisi - ja sen jälkeen tyttö suoristi selkänsä ollessaan polviltaan ja vetäisi kasvoilleen mietteisän ilmeen, samalla hieroen leukaansa. Jos olisin kännykkä, missä olisin minne piiloutuisin?

// jos sovitaa, että apple ois jossai siin lähellä D:

// pahoittelut kestosta !

Apple kipitti minkä jaloistaan pääsi, eikä ollut oikeastaan kovinkaan hankalaa pysytellä kaukana pulskan puoleisesta puistonvartijasta – tuo oli tainnut kahvitauoilla vetää muutaman ansaitun donitsin ja pari ylimääräistäkin vielä päälle.

Tytön näkökentän laidalle ilmestyi kuitenkin jotakin yllättävää, nimittäin suloisen värinen skootteri kuskeineen. Ja uhkaavasti lähestyvä puu, johon ajokki ja ajaja loppujen lopuksi törmäävän puuhun korvia huumaavan rysähdyksen kera – tai ainakin Apple kuvitteli, että törmäyksessä oli kuulunut kova räsähdys, sillä eihän hän vieläkään mitään kuullut kuulokkeiden peittäessä korvia.

Nopeasti suunta oli muutettu vieraan tytön luo, platinablondin ollessa ohikiitävän hetken jälkeen kyyryssä toisen vaaleahiuksisen neidin vieressä.
"Ei kai suhun sattunut? Ootko sä kunnossa? Sattuuko johonkin?" lueteltiin, ennen kuin Apple pisti merkille toisen mietteliään ilmeen ja konttausasennon.
"Etitkö sä jotain? Voinko mä auttaa?" liuta kysymyksiä esitettiin edellisten jatkoksi, tytön lopulta tajutessa vilkaista ympärilleen, nähdäkseen oliko ylensyönyt puistonvartija kadonnut kokonaan.
Ja olihan se, silloin kun tuota tarvitsisi oikeasti, niin eihän se ollut paikalla. Eihän sitä voinut tietää vaikka tälle tytölle oli tullut aivotärähdys ja oikea olkapää sijoiltaan ja kylkiluita murtunut ja käsi poikki ja varpaassa hiusmurtuma ja sydämessä rytmihäiriö ja…

Applella saattoi olla tapana liioitella asioita. Eikä aina ihan niin pienistikään.

Se kännykkä oli edelleen karkuteillä ja oli hyvä, ettei Ani kerennyt ruveta itkuparkumaan siinä keskellä puistoa. Oikeastaan eräs tyttö, joka oli yhtäkkiä alkanut latelemaan kysymyksiä, oli saanut tytön unohtamaan nanosekunniksi miksi hän oli surullinen.
”Öö-” Ani kerkesi avata suunsa ja päästää epämääräisen öö’n suustaan, sillä se ventovieras melko söpön näköinen tyttö oli kerennyt kysäistä lisäkysymyksiä.

Koska Anona taisi olla sekaisin, hän hieroi päätään ja haroi hiuksiaan. Sitten tyttö nousi ylös.
”Ei muhun sattunut”, palattiin takaisin ensimmäisiin kysymyksiin. ”On sitä pahemmissakin kolareissa oltu”, Ani jatkoi virnistäen huvittuneesti ja haroen hiuksiaan sillä vielä ehjällä kädellään. Ainiin, vasemman käden liike muistutti siitä, että pitäisi kai mennä näyttämään sitä terveyskeskukseen – ehkä se oli venähtänyt tai jotain.
Kun toinen platinablondi kysyi sitten, oliko Ani hukannut jotain ja että voisiko hän auttaa, muisti tyttö samassa kännykkänsä. Ensinnä refleksimäisesti, samalla kun toinen tyttö katsoi ympärilleen ihan kuin etsisi katseellaan jotakuta, katsoi Anikin tietämättään mitä piti katsoa tai mihin.
”Joo-o!” Ani huudahti hätääntyneesti muistaen kännykkänsä ja sitten sen miten suruissaan Anona oli ollut. Samassa se surumielisyys palasi kasvoille.

Ani katsoi toista ja sitten oma katse siirtyi käsiin, joiden avulla tyttö yritti kuvata kännykkäänsä. Käsieleinhän sitä elettiin.
”Ootko sattumalta nähnyt sellaista laatikkomaista kännykkää? Se on pieni ja harmaa, sekä siinä taitaa olla vähän mustaakin. Mun isäpuoli osti sen mulle ja se ei tykkää josse katoo”, Ani puhui ja käytti käsiään hyväkseen kuvaillessaan pientä laatikkoa.
”Mä luulen, ettei se kauas voinut pudota. Sä voit auttaa etsimään jos haluat”, tyttö sanoi katsoen toista pikkulapsi maisesti ja räpytti pari kertaa silmäripsiään.

Pian kuitenkin katse siirtyi maassa makaavaan skootteriin.
”Ja osaatko sä korjata ton?”, Ani kysyi osoittaen katseellaan kaatunutta skobaa ja sitten katsoi taas tätä tyttöä. Toinen näytti kivalta ja omisti söpöt platinanblondit hiukset. Aww.

// pahoittelut kestosta toistamiseen...

Toisen kömpiessä ylös maasta, Applekin suoristi itsensä täyteen lilliputti-pituuteensa, ja joutui taas harmittelemaan sitä, että oli kääpiökokoa – hän joutui tätäkin tyttöä katsomaan ylöspäin… Hän ei ilmeisesti ollut saanut yhden ainutta pituusgeeniä, kun oli jumittanut tällaisiin mittoihin pituuden suhteen. Ajatukset palasivat tytön mieltä synkentäneestä pituuskysymyksestä edessä seisovaan tyttöön, joka ilmoitti, ettei tuohon ollut sattunut. Apple hymyili hienoisesti ja aidosti iloisena siitä, ettei toiseen ollut sattunut. Mutta se, että toinen ilmoitti olleensa pahemmissakin kolareissa, ei liiemmin ilahduttanut Applen mieltä – ei noin sievä olento saanut ajella pitkin poikin puistoja ja loppujen lopuksi törmäillä puihin, siinä kävisi vielä joku kaunis päivä ohraisesti.

Ruskeat silmät napittivat toisen kasvoja, joilla oli vielä hetki sitten kareillut soma virne, nyt ne kääntyivät murheelliseksi, Applenkin kulmien samalla rypistyessä aavistuksen verran. Silmiä räpäytettiin pari kertaa, kun toinen oli saanut sanottua hukanneensa kännykkänsä ja samalla ilmeisesti rikkonut skootterinsa.
"Tota mä en osaa korjata", Apple sanoi valittelevalla äänensävyllä, viitaten toisella kädellään tytön oranssin skootterin puoleen, "mutta kännykän mä voin auttaa ettimään. Se tuskin putos kauaksi, varmaan siinä, kun sä törmäsit tohon onnettomaan puuhun…. Ootko sä varma ettei sulla varmasti sattunu yhtään mihinkään, kun se näytti aika pahalta?"

Odottelematta kuitenkaan vastausta sanoihinsa Apple alkoi kävellä pitkin poikin lähistöä, katse tiukasti nurmikkoon painettuna, tytön yrittäessä paikantaa toisen kadonnutta kännykkää. Sen luulisi olevan helppo löytää lyhyeksi kynityn vihreän ruohon seasta, jos se kerta oli harmaan-musta tai jotain siihen suuntaan... Mutta silti sitä ei näkynyt missään.

// ei haittaa, eikä tarvi pahotella (:

Kun toinenkin tyttö oli suoristanut itsensä, Anonaa jotenkin alkoi hymyilyttää koko tilanne. Ja söpöä, ensin tuolla on suloiset platinanblondit hiukset ja sitten tuo toinen on vielä söpön lyhyt. Vooi, hänkin haluaisi olla tuon pituinen! Anona sen sijaan oli hyvinkin paljon saman pituinen kuin useammat. Olisi hän nyt voinut olla pari senttiä lyhyempi tai pidempi. Anona saattoi kuvitella minkälaisen reaktion oli aiheuttanut toisessa, kun oli sanonut olleensa pahemmissakin kolareissa. Vaikka ei hän kuitenkaan mikään ajatustenlukija ollut.

Saattoi olla, että Anona hieman pettyi kun tuntematon tyttönen ilmoitti, ettei osannut skootteria korjata. Hän piti mielessään suruvalittelun skootterille ja ikäväkseen muisteli parhaimpia hetkiä sen kanssa. Kotona luultavasti suututtaisiin, mutta se oli sen ajan murhe. Suututtaisiin vielä enemmän, jos kännykkääkään ei löytyisi. Se, että toinen tyttö kertoi voivansa olla avuksi sai Anonan hymyilemään. Kun sitten kysyttiin vielä, että oliko hän varma ettei häneen sattunut, Anona nyökkäsi hymyilevästi.
"Jep mä olen varma, ettei muhun sattunut. Tosin käteen tuli pari naarmua, mutta ei sen kummempaa. Onneksi oli kypärä!" Ani saattoi taas olla kiitollinen siitä, ettei ollut hurjapäisyydessään lähtenyt ajamaan ilman kypärää.

Toisen tytön tavoin Anonakin aloitti etsimisen ja luulisi mustan kännykän olevan helppo löyty vihreästä nurmikosta. Hetken aikaa etsittyään, tyttö otti pari askelta toisen luo ja katse kiinnittyi vähän matkan päässä lojuvaan mustaan neliönmuotoiseen laatikkoon, tai ainakin siltä se näytti kauempaa katsottuna.
"Hei mä löysin sen", Ani huusi ja saavuttuaan lähemmäs ja otettuaan sen käteen, hän huomasikin laatikkomaisen esineen olevan joku poisheitetty isokokoinen neliönmuotoinen avaimenperä jossa oli kuva. Höh. Vaikka hylätty avaimenperä olikin, Ani laittoi sen hupparinsa taskuun viattomasti. Ties mitä sen avulla voisi keksiä. Ai niin, sanoinko jo, että Anona saattoi olla lapsellinen.
"Ei se ollutkaan, joku pölvästi oli heittänyt neliönmallisen avaimenperän maahan ja se näytti kaukaa ihan mun kännykältä", Anona sanoi sitten hieman pahoillaan olevasti, enemmän itselleen kun se ei ollutkaan ollut kännykkä. Sitten Ani otti avaimenperän käteensä ja huomasi kuvassa olevan jonkun bändin, hän ei kyllä tiennyt mikä bändi siinä oli. "Vau. Ainakin mä sain avaimenperän", tyttö virnisti sitten.

Esine tungettiin takaisin taskuun ja katseella etsittiin edelleen jospa lähellä näkyisi kännykkää. Kuitenkin Anonan uteliaisuus heräsi ja tuo käveli lähemmäs blondia tyttöä, katsoen samalla maata tarkasti. Hetkeksi katse nostettiin toiseen.
"Mä olen muuten Anona, mutta sano vaan Aniksi. Kuka sä olet?" äänessä oli uteliaisuutta ja Anona katsoi taas ympäristöään, mutta pian katse sitten osui jälleen tuohon platinablondiin. Ja hän laittoi kätensä hupparin taskuun.

Pienikokoisen platinablondin katse ponnahti samassa hetkessä ylös, kun toinen ilmoitti löytäneensä kännykkänsä, Applen näyttäessä innostuneelta. Tyttö ehti jo ottaa pari askelta toista kohti, mutta sitten tuntematon tyttö ehtikin jo ilmoittaa, ettei se ollutkaan ollut hänen puhelimensa, vaan avaimenperä. Ruskeasilmäisen tytön ilme lannistui, katseen nauliutuessa takaisin maahan. Kyllä se laatikko jostakin löytyisi, ei se nyt olisi voinut kadotakaan kuin maan nielemänä.

Silmät nostettiin ruohonjuuritasolta kun toinen lipui lähemmäs, esitellen sitten itsensä Anonaksi. Aw, ainakin toisella oli söpö nimi. Ja olihan tuo ulkonäöltäänkin oikein lutuinen.
"Apple Freja Ellasyn Lee", tyttö esitteli sitten itsensä pitkästi koko nimellään, "kutsua voit millä nimellä tahansa, en oo niin tarkka siitä", nuorin Lee tokaisi vielä virnuillen.
"Tai voihan sitä jotain lempinimiäkin kehitellä jos tykkää", tyttö sanoi vielä, vaikka katse olikin jo käännetty haravoimaan vihreää ruohikkoa, kunnes lopulta ruskeat silmät bongasivat mustan möhkäleen kaiken sen vihreyden keskeltä.
"Haa!" kuului innostunut hengähdys kun Apple oli hetkessä loikkinut löytönsä luokse, nostaen sen sitten voitonriemuisena ilmaan.
"Ei tää vaan sattuis olemaan se sun kadonnut laatikkokännykkäs?" kysyttiin neitokaisen heilutellessa löydöstä ilmassa, kasvoilla keikkuessa aurinkoinen virnistys.

Kepeät askeleet kuljettivat nopeasti hänet takaisin Anonan viereen, Applen hymyillessä pirteästi.
"Ainakin sun kännykkä löytyi", tyttö totesi hyväntuulisesti, "ja kyllä toi sun skootterikin varmasti henkiin herätetään, mä vaan en osaa tehdä sitä..."

Toinen esittäytyi sitten koko nimellään, eikä Anona voinut kuin kallistaa hieman päätään. Söpöjä nimiä suloisella tytöllä, ainakin ne sopivat tuolle tytölle. Sitten vielä, kun Apple antoi Anonalle vapaat kädet nimien käyttämisen suhteen, niin jopas tyttösen ilme kirkastui.
"Hmmm... mä tykkään Applesta ja Frejasta, niinku niminä. Apple on söpö, mut Freja on jotenkin lutunen. Joten kun sua ei kerta haittaa, niin kutsun sua Frejaksi - tai joskus myös Appleksi. Mut vaihtelu virkistää, eikös", Anona selitti sitten leveästi hymyillen.

Sen esittelykohtauksen jälkeen Anonan katse siirtyi Appleen, kun tämä ilmoitti löytävänsä jotakin. Ja Anonan ilme kirkastui heti, kun tuo näki toisen platinablondin pitelevän laatikkomaista kännykkää.
"OOH!" Ani kirkaisi hyvin hyvin iloisesti ja hän otti sitten toiselta kännykkänsä. "Sä löysit sen! Kiitos, oot tooosi ihana!" Anonan aivotoiminta oli hieman sumentunut, sillä hän ei pystynyt tällä hetkellä ajattelemaan mitään muuta kuin kännykkäänsä. Perheensä ei siis tappaisikaan häntä, vielä. Skootteri olikin sitten eri juttunsa.
"Nyt mä saan elää pidempään. Kiiiitos", tyttö tokaisi ja kiitti vielä kertaalleen. Hänet tuntien hän tulisi kiittämään vielä monien vuosien jälkeenkin. Anona innostuneena rutisti Applen halauksen tapaiseen ja päästi toisen sitten irti, sehän oli vain pikkuinen ja nopea halaus - tai pikemminkin rutistus.

Ikävä kyllä katseen kääntyessä skootteriin, vaihdettiin innostunut hymy mietteliääseen ilmeeseen. Anona meni skootterinsa luo, nosti sen ja ohjasi sen hiekkatielle, kävelemällä skootterinsa vieressä. Hän sitten pysähtyi siihen ja piti siitä tukevin ottein kiinni.
"Mun vanhemmat ei varmaankaan pidä siitä, että olen hurjastellut taas. Ne aina kieltääkin näpräämästä kännykkää ja ajamasta samaan aikaan", Anona sitten sanoi antaen katseen valua skootterista Appleen ja toisin päin.

"Freja," tyttö aloitti ja toivottavasti toinen ei sitten oikeasti laittaisi pahakseen sillä nimellä kutsumista.
"Keskeytinkö mä sun lenkin tai jonkun, vai haluatko sä kävellä mun kanssa jonkin aikaa samaa matkaa ennen kuin käännytään omille teille? Voitaisiin keksiä joku hyvä suunnitelma sille, miksi tää skoba on tässä kunnossa, koska mä haluaisin elää vielä hetken", Anona sanoi ja katsoi tyttöä, ööh anovasti? Hän ei tahtoisi kävellä yksin ja Applekin vaikutti niin mukavalta tytöltä.

Apple tyytyi kohauttamaan olkapäitään ja virnistämään toispuoleisesti Anonan sanoille.
"Kuten mä sanoin, en oo niin tarkka siitä, millä nimellä mua kututaan", tyttö sanoi naurahtaen aurinkoisesti, se kyllä myös näkyi. Häntä kutsuttiin jokaisella hänen nimellään, sukunimellä, ja lukuisilla kutsumanimillä, että välillä osa hänen kavereistaan ihmetteli, kenestä oli puhe, kun kaikki eivät välttämättä olleet aivan kärryillä Applen uusimmasta lempinimestä.

Pienikokoinen platinablondi hymyili iloisesti kun kännykkä löysi tiensä takaisin selvästi ilahtuneen omistajansa luo. Apple piti iloisista ihmisistä ja hänestä oli hauska ilahduttaa muita, joten tyttö oli enemmän kuin mielissään, kun oli sattunut löytämään Anonan puhelimen ja saanut palauttaa sen tytölle, ja sitä kautta ilmeisestikin pelastanut toisen päivän – tai hengen, ainakin toisen puheista päätellen.
"Eipä kestä", neitokainen sanoi hymyillen, hymyn levetessä vielä parin asteen verran, kun hän sai nopean halauksen Anonalta. Tyttö vaikutti näin alkuvaikutelman perusteella luvattoman suloiselta ja mukavalta tapaukselta! Aivan liian harvoin Applen mielestä ihmiset halailivat toisiaan – sehän kertoi vain kiintymyksestä, kiitollisuudesta ja vastaavista, ja silti monet pitivät esimerkiksi häntä itseään kummallisena, kun hän sattui ohi mennessään halaamaan jotakin, joka oli poiminut hänen pudonneet matikantehtävänsä. Ei kai se nyt niin kummallista ollut?

Tyttö käveli kädet selkänsä takana ristittyinä Anin ja tuon skootterin viereen, jonka hänen uusi tuttavuutensa työnsi nurmikolta pois.
"Niin noh, jos sä haluat säilyttää henkes, niin ois varmaan ihan hyvä, että pidät molemmilla käsillä tosta ohjausjutusta kiinni", Apple ilmaisi mielipiteensä kallistaen päätään aavistuksen verran, ruskeiden silmien tutkiessa toisen soman väristä skootteria. Katse kohotettiin kuitenkin pian takaisin Anonaan, joka ehdotti yhdessä kävelemistä. Ja ideahan kävi Applelle paremmin kuin hyvin!
"Et sä mitään keskeyttäny, mä vaan juoksin pakoon sitä yrmyä puistonvartijaa", tyttö naurahti kuivasti ajatusten käydessä hetken siinä vanhassa äijässä, jota Apple ei kyllä arvostanut ei sitten tipan tippaa.
"Kävellään vaan yhessä, se ois kivaa! Aina kivempaa olla jonkun kanssa kuin yksin", tyttö totesi sitten ja vilkaisi puistotien molempiin suuntiin.
"Kumpaan suuntaan sä oot menossa, tonne vai tänne?" platinablondi kysyi sitten, havainnollistaen samalla sanojaan osoittamalla ensin vasemmalle ja sitten vastakkaiseen suuntaan oikealle.

Anona nyökkäsi Applen sanoille siitä, että hengen säilyttämiseksi olisi hyvä pitää molemmin käsin siitä ohjausjutusta kiinni.
"Noo niin kai sitten.." Ani hymähti. No tavallaan kai blondi luovutti tämän erän, sillä olihan Apple ja hänen vanhempansakin tavallaan oikeassa. Mutta minkäs tyttö sille mahtoi, että hän oli sellainen hurjapää!

Suoraan sanotusti Anona melkein hypähti iloisuudesta ilmaan, kun sai tietää, ettei Applella tainnut olla mitään sen kummempia suunnitelmia. Sitten toinen otti puheeksi puistonvartijan, jolle Anonakin reaktiomaisesti nyrpisti nenäänsä.
"Ai se! Mäki tapasin sen tossa. Mitä luulet, onkohan sillä irronnut pari ruuvia päästä?" Anona kysyi heilutellen sormea päänsä vieressä muistellen puistonvartijan ja hänen kohtaamisia. Jokaisella hetkellä se puistonvartija oli ollut äärinmäisen vihaisen oloinen. Tai sitten se johtui vain siitä, että muutama pikkutyttö kävi ärsyttämässä herraa aina välillä.
"Jep. Yksin on tylsää, mä tuun melkeen aina hulluks ku oon yksin", Anona lausui kun toinen oli luvannut, että he voisivat kävellä yhdessä. Hän hymyili leveästi ja oli suoraan sanottuna helvetin iloinen. Sitten Apple kysyi kumpaan suuntaan ja Anona vaistomaisesti vilkaisi vasemmalla sekä oikealle. Jep, olihan hän asunut täällä jo kivan tovin, mutta aina silti piti varmistaa mikä oli oikea reitti.
"Tonne siis sitten", Anona sanoi virnistäen ja lähti kävelemään vasemmalle taluttaen skootteria vierellään. Tietenkin hän odotti, että Apple kävelisi viereen ja yritti sitten kävellä toisen platinablondin kanssa samaa vauhtia.

Anonan katse harhaili ohikulkevissa ihmisissä, autoilijoissa ja välillä katse haapuili taivaalle. Sininen taivas ja auringon paistekin oli jo vähän lakannut.
"Sä taidat olla astonista?" Anona kysyi sitten yhtäkkiä Applelta ja hymyili pirteän leveästi. Tietenkin Ani piti suurimmaksi osin katseensa edessä, ettei törmäisi kehenkään. Eikä hänellä ollut aavistustakaan miten jotkut saattaisivat katsoa kypärä päässä kävelevää tyttöä, joka taluttaa skootteria, kun sillä voisi ajaakin. No mutta, nepä eivät tienneet että tämä skootteri oli rikki, mäsä, hajonnut, eikä sillä pystynyt ajamaan. Piste. Ja taas hymyilevä katse vietiin Appleen, kun sivusilmällä pidettiin edessä kulkevaa tietä silmällä.

"Ai onko…. Se on epäilyttävän rakastunut tohon ruohikkoon... Mitä iloa siitä edes on, jos sillä ei saa kävellä ja asettua piknikille siihen ja niin edes päin?" Apple puhisi pyöräyttäen silmiään turhautuneena. Puistonvartija kun oli kerran lähes tulkoon hyökännyt hänen päälleen jostakin puskasta, kun hän oli ollut viettämättä iltapäivää kaverinsa kanssa puiston nurmikolla. Äijä oli ilmestynyt aivan yhtäkkiä paikalle karjumaan jotakin siitä, että eivätkö he osanneet lukea ja eivätkö he kunnioittaneet sääntöjä pätkän vertaa ja ties mitä muuta paskaa. Platinablondi kurtisti kulmiaan muistellessaan välikohtausta, sillä ukolla oli kyllä pahasti jotakin vialla.
"Tai ei sillä mitään oo irronnu mistää, ne on ruuvattu liian tiukalle. Ottaa kaiken niin tosissaan ja vakavasti... Aika hämy äijä", tyttö naurahti hetken pohdittuaan, kohauttaen sitten olkapäitään. Hän ei jaksanut vaivata päätään puistovartijalla, jonka ajatteleminen sai hänet huonolle tuulelle. Tänään oli liian kaunis päivä tuhlattavaksi vihaisena olemiseen, ja hän oli tavannut uuden, mukavan tytön ja saisi tuosta kaiken toivon mukaan hyvän ystävän. Anona vaikutti Applen silmiin hyvin mukavalta, ja tytöllä oli yleensä tapana erotella heti alku tekijöissään mukavat ja ne vähemmän mukavat henkilöt toisistaan.

Ruskeat silmät suunnattiin Aniin, joka lähti kävelemään tonne – ei kun siis vasemmalle. Pienikokoinen keijukaistyttö hyppelehti parilla kevyellä askeleella uuden tuttavuutensa vierelle, luoden nopean katseen toiseen ja tuon skootteriin, virnistäen leveästi ja päätyen sitten tutkailemaan sinistä taivaankantta koristavia valkeita pilvenhattaroita, skannaten jokaisen ihmisen, joka vain meni ohi, pyöristä, autoista ja muista kulkuneuvoista nyt puhumattakaan. Applesta oli mukavaa ajanvietettä tutkailla ohimeneviä ihmisiä, ja päätellä noiden ulkoisesta olemuksesta, minkälaisia he kenties ovat, mitä he tekevät työkseen, mitä harrastavat ja sen sellaista… Tylsyydessään platinablondi oli ehtinyt keksiä ties minkälaista virikettä itselleen, sillä mikään ei ollut pahempaa kuin tylsistyminen.

"Joo Astonissa, aivan", Apple varmisti palaten ajatuksistaan takaisin maanpinnalle, pään kääntyessä Anonan puoleen.
"Ilmeisesti säkin? Hei hetkinen, sä oot ykkösvuosiluokalla, etkö ookki? Mäkin oon, mä luulen, että oon nähny sut joskus koulussa", tyttö höpötti iloiseen sävyyn, räpäyttäen pari kertaa silmiään katse edelleen Anissa. Niinkin tiiviisti, että scenetyttö ei eteensä katsonut piirun vertaakaan, kompastuen maassa lojuvaan isomman puoleiseen kiveen ja melkein lentäen rähmälleen maahan – mutta vain melkein, sillä tasopaino saavutettiin hetken hakemisen jälkeen, Applen virnistäessä sitten vain leveästi.
"Pitäis varmaan kattoo mihin kulkee, mutta ku ympärillä on muutaki, paljon kattomisen arvosempia juttuja", tyttö selitti elehtien samalla hieman käsillään.

"No niimpä! Sitä paitsi mä tykkään piknikeistä…" Anona sanoi ja yhtyi toisen silmien pyöräytyksen. Hän vain yksinkertaisesti piti siitä, kun sai syödä eväitä ulkona. Eikä pieni sadekuurokaan haitannut. Sehän vain virkistäisi. Mutta nyt ne piknik haaveet olivat jääneet vain pään sisään, kun sen yrmyn (kuten Apple oli miestä kuvaillut) puistonvartijan piti aina olla niin ilonpilaaja. Ei ollut yhtään reilua.
Kun Apple sanoi puistonvartijalla olevan ruuvit sittenkin enemmän liian kireällä kuin löysällä, Anona alkoi miettiä platinablondin sanoja ja toinen oli kyllä oikeassa.
"Todellaki, jonkun pitäs opettaa miten irrotellaan", Anona päästi suustaan, samalla hän oli sanonut sopivan harrastuksen tytöille. Hehän voisivat opettaa sille äksylle puistonvartijalle vähän rentoutumista.

Samalla, kun Anona ohjasi maasta käsin skootteriaan tuon katse haapuili ohi kävelevissä ihmisissä. Toinen toistaan erilaisempia. Emoja, skeittareita ja rikkaat ihmiset tunnisti heti. Olihan Anonallakin rahaa (kiitos rikkaan isäpuolensa ja äitinsä), muttei hän siltikään tuhlannut sitä mitenkään ajattelemattomasti. Silloin tällöin satuttiin vain pistäytymään kaupassa ja sieltä ulos tullessa mukana saattoi olla muutama, kolme tusinaa, vaatekassillista vaatteita, vöitä ja koruja. Minkäs sille nyt vain voi, että Anona oli niin helposti taivuteltavissa. Riitti vain hymy, pieni pyyntö ostamaan jotain ja siinä se.

Anonan kasvoille nousi leveä hymy, kun Apple kertoi olevansa astonista. Sekin oli iloista kuunneltavaa, kun toinen tiesi Anonan olevan ykkösellä ja kertonut nähneensä tytön joskus!
"Joo, kiva! Joo siis mä olen kuin olenkin myös Astonissa. Ihan oikeassa olet, ykkösluokalla! Mun muistaakseni mäkin oon joskus nähnyt sut, tai ainakin mä katsoin että jotain tuttua sussa on ja… no en mä tiiä", Anona sönkötti jotain ja hymyili edelleen perään. Tosi huisia, että he olivat samassa koulussa. Applekin vaikutti niin mukavalta ja oikein hassulta tytöltä. Jo aivan äskettäin Anonalla kävi nanosekunnin ajaksi mielessä, että hän huutaisi jotain ’varo!’ muttei sittenkään kerennyt, kun Apple huomasi jo itsekin väistää sitä.

Anona virnisti, kun toinen selitti että ympärillä oli niin paljon katsomisen arvoisia juttuja.
"Totta. Noiden pirun kivien takia voi missata vielä jotain tosi huvittavaa, ja onko se sitten niin hauskaa? Mä en ainakaan haluaisi missata mitään hauskaa, jos vaikka joku filmitähti ajaa tuossa tiellä limusiinillä tai kahvilan seinällä lukee, että niillä on alennuksessa päivän donitsit", Anona alkoi taas selitellä, pitäen samalla skootterin ohjauspyörästä kiinni ja kulkien eteenpäin. Hän toisinaan ehkä joskus innostui vähän liiankin paljon selittämään jotain täysin turhanpäiväistä asiaa. Mutta hän oli jo kerennyt luokitella Applen niihin hyviin tuttavuuksiin, kavereihin, keille voi puhua mitä vain, vaikka se olisikin vain puoliksi totta.
"Minkälainen perhe sulla on?" Anona innostui kysymään ja hymyili ystävällisen leveästi uudelle tuttavuudelleen.

// vaihoin muutes anonan kuvat :'D kun alko kyllästyttää se-tyyppi-jonka-nimeä-en-muista.

Apple ravisteli päätään mulkaisten puiston tien kiviä happamasti, kuin se olisi ollut niiden syy, että hän oli melkein kompuroinut – ja tarkemmin ilmaistuna, kompuroinut omiin jalkoihinsa. Ehkä kivellä oli jokin pieni osuus asiaan, mutta totuus oli se, ettei tyttö vain katsonut tarpeeksi eteensä. Eikä se ollut mikään harvinaisuus ottaen huomioon, että scenetyttö tuppasi omistamaan melkoisen menevän luonteen ja viiletti paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Tyttö oli useammin kuin kerran kävellyt ostoskeskuksen läpinäkyvään lasioveen pahki tai törmännyt ihmisiin, koska oli katsellut ja ajatellut silloin jotain aivan muuta kuin sitä, mihin oli menossa.
"Donitseista puheen ollen, onkohan tossa puiston nurkassa olevassa kahvilassa donitseja…" tyttö sanoi haaveillen ääneen, nähden jo mielessään kuvia toinen toistaan söpömmistä muffinsseista ja donitseista. Platinablondi oli perso kaikelle suloiselle ja valitettavasti hän piti monia asioita söpöinä... Hänen huoneensakin oli yltä päältä täynnä kaikenlaista epäkäytännöllistä krääsää, jota hän oli hamstrannut vain sen takia, että se sattui olemaan niin suloinen.
Apple oli kyllä yrittänyt parhaansa vähentää sitä, mutta minkäs tyttö luonteelleen mahtoi.

"Ai mun perhe? Se on iso. Siis ihan niin kun tosi iso, koko ton sanan todellisessa merkityksessä…" ruskeasilmäinen aloitti haroessaan vaaleita hiuksiaan, pirteän virnistyksen käydessä tuon punertavilla huulilla.
"No siis isä ja äiti tietty. Sitte äitin entisestä avioliitosta isoveljet Justice, Destiny ja sisko Orange", Apple kertoi pikavauhdilla hypähdellen välillä ylienergiseen tapaansa.
"Ne on kaikki mua vanhempia. Sitte iskän ex-vaimon kanssa saatu isosisko Mila. Ja sitte vielä mun niin ku koko sisarukset kaksosveljet Seven ja Snake ja sisko Honey." Ruskeat silmät harhailivat ympäristössä, paikantaen muutaman taivaalla lentävän linnun ja pilvenhattaran, joka näytti Applen mielestä aivan sisiliskolta, sekä paljon ihmisiä. Ihmistenbongailu oli tytön yksi suosikkiharrastuksia, ja hän viettikin mielellään aikaan tuijottelemalla esimerkiksi kahvilan ikkunasta ulos ja katselemalla ihmisiä miettien, millaista elämää nuo elivät. Se oli hyvää viihdettä.
"Niin ja sitte Jupiter Sol on mun serkku, se käy kans Astonia. Ja on mulla muitakin serkkuja, jotka käy Astonia, niin kun esimerkiks Dyon Hyde ja sen kaksoisveli Cyrus ja sitten niitten siskot Belle ja Adrienne ja silleen..."
Nuorimmainen Leen sisaruksista lopetti höpöttämisensä ja käänsi katseensa Anonan suuntaan, virnistäen tuolle leveästi niin, että koko valkea hammasrivistö välähti.
"Meidän perhe on kiva", kuului sitten iloinen toteamus tytön suusta, kun ruskeissa silmissä välähti suurta uteliaisuutta ja tiedonjanoa.
"Entäs sä? Millainen perhe sulla on?" esitettiin vastakysymys samalla, kun Apple potkaisi muutaman kiven tieltään. Hän ei halunnut kompuroida niihin toista kertaa.
"Hei mennäänkö tohon kahvilaan?" platinablondi hihkaisi sitten bongattuaan muutaman puun lomasta näkyvän pienen kahvilan.
"Voitais käydä kattomassa onko siellä donitsit alennuksessa", naurahdettiin Applen luodessa samalla veikeän silmäyksen Anonaan.