Kuvauksellista kerrassaan

//Fini & Taren ^^ Älä välitä tyhmästä otsikosta!//

Oli ruokatunti. Stefan oli ollut nopea ja saanut syötyä ruokansa hetkessä. Nyt hän sitten vietti jäljellä olevaa aikaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla: loikoillen kameransa kanssa nurmikolla sen näköisenä, kuin olisi vain katsellut jo ottamiaan kuvia. Poika kuitenkin teki jotain ihan muuta kuin katseli kuvia: hän napsi niitä salaa, ilman salamaa tai mitään muutakaan, mikä saattaisi paljastaa hänen touhunsa. Vaalea poika ei missään tapauksessa halunnut, että joku tajuaisi hänen katselevan pihalla astelevia oppilaita ikuistaen näistä kauneimmat ja erikoisimmat kuviin. Jos joku yllättäisi hänet ja suuttuisi, saattaisi kamera olla mennyttä. Ja pahimmassa tapauksessa hän itse saisi kokea jotain kamalaa, kuten hakkaamista tai kiusaamista. Hän ei halunnut jotua selittelemään tekosiaan kenellekään, joten parempi olisi vain pysyä mahdollisimman viattoman ja omissa oloissaan olevan näköisenä.
Se onnistui Stefanilta hyvin. Hän kun oli muutenkin niin huomaamaton, ettei kukaan nytkään jaksanut häntä vilkaista kuin korkeintaan ohimennen. Se ei haitannut siis ollenkaan. Oli vain mukavaa, kun ei tarvinnut olla huomion keskipisteenä.

Silloin Stefan vasta näkikin jotain kuvaamisen arvoista. Eräs pari suuteli juuri hyvällä paikalla ja toki niin kauniista asiasta sai ja pitikin saada kuvia. Ja kun molemmat osapuolet, urheilija ja cheerleader, olivat kauniita ihmisiä, niin ei poika voinut vastustaa kiusausta. Kuvia näpsäistiin muutama. Niistä kaunein voisi ehkä jopa päätyä hänen seinälleen. Tai no, siellä ei ollut kovin paljon tilaa, joten ehkä vaatekaapin oven sisäpuolelle? Se oli uusi alue, jota poika oli ryhtynyt täyttämään salaa näpsimillään kuvilla. Sekaan kyllä mahtui niitäkin, joita oli otettu ihan luvan kanssa. Sellaiset kuvat olivat joskus tylsempiä, niistä näki kuinka ihmiset poseerasivat, eivätkä olleet täysin omia itsejään.
Poika hymyili. Kuvista oli kyllä tullut hienoja, se oli pakko myöntää. Hänen kuvaustaitonsa olivat viimeaikoina päässeet kehittymään mukavasti, ehkä hän jonain päivänä perustaisi jopa oman valokuvausliikkeen? No, sitä ehtisi miettiä myöhemmin, nyt oli vielä Aston kesken ja hän aikoi suoriutua kunnialla loppuun asti.

Täällä! :--------D

Päivä koulussa oli ollut uskomattoman tylsä, eikä nuori salapoliisityttö voinut kuin huokailla tylsistyneenä sitä, ettei hänellä ollut ainuttakaan työtehtävää sille hänen silmissään harmaalle päivälle. Fedora hatun päähänsä asettanut ja mieleisessään puvussa koulun käytävillä seilaileva blondi siirsi turhan pitkiksi kasvaneita otsahaituvia sivuun harmailta silmiltään ja pohti mielessään seuraavan päivän tapahtumia. Hän voisi hieman siistiä toimistoaan, joka oli aina hallitun kaaoksen vallassa. Papereita ynnä muita toimistotarpeita oli aine siellä täällä ja tytöltä kului joskus liian kauan löytää niinkin arkisia asioita, kuin koululaukkua tai takkia. Kaikki tuntui sillä hetkellä menettäneen merkityksensä tylsyyden vuoksi. Onneksi hänellä oli hyvä, mutta hallittu mielikuvitus, joten hän keksi itselleen tekemistä melkeinpä mistä vain. Eri asia oli, kelpasiko se salapoliisin tekemiseksi. Taren kun ei paljoa osannut antaa arvoa tylsälle, jokapäiväiselle tekemiselle. Töitä tehdessään hän törmäsi aina uudenlaisiin ja erilaisiin tapauksiin, joten töiden kanssa hänellä ei ollut huolia tylsyydestä. Hänen mielensä vaati jotain virkistävää aivoriihtä. Hän oli työnarkomaani ja päivä työttömänä tuntui niin puuduttavalta, ettei hän voinut kuin yrittää keksiä itselleen tekemistä pienemmistäkin asioista, joihin matkan varrellaan törmäsi. Miesasuinen tyttö astahteli molemmat kädet takkinsa taskuissa ulos koulun tutuksi tulleesta rakennuksesta, metsästäen lähes nälän uuvuttaman näköisenä jotain, joka auttaisi häntä nopeuttamaan päivän kulkua. Taren asteli satunaisen, toisiaan kähmivän parin ohitse ja antoi katseensa seilata koulun kunnostella pihalla. No koululla oli selvästi varaa kohentaa rakennuksen ulkoista olemusta, sisätiloista Walker ei liioin pitänyt. Harmaat iirikset sulkeutuivat luomien alle, ennen kuin luomet kohotettiin ja Taren bongasi lyhyiden ruohonkorsien seassa istuvan tytön... ei, pojan. Ruumiinrakenne viittasi mieheen, tai lihaksikkaaseen naiseen. Asutyyli taas mieheen. Mies siis sai itselleen enemmän pisteitä ja teoriansa kanssa Walker päätyi siihen, että tämä häntäkin vaaleaihoisempi hahmo oli mies. Tai paremminkin poika.

Vaivihkaa salapoliisi tuijotti koulun portteja kohti kävellessään tuota hahmoa, tunnistaen itsestään sitä kasvavaa tiedonjanoa. Muina miehinä Taren astahteli kauemmas, mutta kääntyi vaivihkaa pensaikoiden takaa toiseen suuntaan. Hän taisi olla yhtä aikaa seurannälkäinen, kuin tiedonjanoinenkin. Vaivihkaa Waker kiersi hieman kauempaa, hiipien blondin pojan selän taakse. Pirteästi virnuillen vaaleaverikkö pysähtyi tuon istuvan hahmon selän taa, kumartuen sitten eteenpäin molemmat kädet yhä taskussaan.
"Päivää", Walker toivotti tapansa mukaan herrasmiesmäisen kohteliaasti. Aina tavatessaan uusia ihmisiä, oli Taren kohtelias ja herrasmiesmäinen. Kestikö se jatkossa, riippui täysin seurasta. Tämä hieman naiselta näyttävä poika oli saanut ulkomaalaisuutta hohtavalla ulkonäöllään salapoliisin huomion itseensä. Tarenillakin oli vaalea iho, muttei sentään niin vaalea kuin tällä pojulla. "Sähän oot Ruotsista?" Taren jatkoi kysyvänä, vaikka uskoikin olevansa täysin oikeassa. Eikä hän ilmasta moista päätelmää vetänyt. Saisi nähdä, joutuisiko hän selventämään miksi oli näin päätellyt.

//Stefanin vaatetus on sitten tällainen + sellainen musta hattu mikä sillä on tossa mun allekirjotuksen kuvassa ^^//

Stefan jatkoi yhä hymyilyään. Oli mahtavaa saada onnistuneita kuvia, sellaisia joita kehtaisi näyttää jollekin, paitsi ei tietenkään kameran uhreille. Tai no, kyllä siitä suutelukuvasta varmasti pitivät kyseiset henkilöt erittäin paljon, olihan se onnistunut tavallistakin paremmin. Mutta kyseiset ihmiset eivät kyllä koskaan saisi tietää joutuneensa kuvatuksi, ellei joku sitten ollut saanut häntä kiinni itseteossa. Kotiinsa hän tuskin kutsuisi ketään, paitsi jos ensin ottaisi kaikki kuvat alas seinältä ja piilottaisi. Hänellä kun oli kuvia jo ties kenestä, niin täytyi olla varovainen. Kuviin oli joutunut jokainen suosittuun nelikkoon kuuluva tyttö, samoin hyvin moni cheerleader ja urheilija. Oikeastaan poika oli kuvannut varmaan jokaisen klikin edustajia.
Mitähän oppilaat olisivat edes ajatelleet, jos olisi paljastunut, että joukossa hiippaili tyyppi, joka kuvasi heitä salaa? Ehkä hänet silloin jopa erotettaisiin koulusta? Sellaista ei voinut edes ajatella, niin kamalalta se vaikutti. Paitsi jos hänet tosissaan erotettaisiin, hän palaisi takaisin Ruotsiin ja pysyisi siellä.
Poika oli taas tekevinään jotain muuta, kun eräs hyvin miesmäisesti pukeutunut tyttö asteli jonkin matkan päästä hänen ohitseen. Onneksi toinen ei kiinnittänyt sen kummempaa huomiota hänen touhuihinsa, vaan meni menojaan. Tai niin Stefan luuli. Hän ei ollenkaan osannut odottaa, että tyttö tekisi niin tökerön tempun, että hiippailisi sillä tavalla selän taakse pelottelemaan.

Kuullessaan tytön sanovan päivää, Stefan hätkähti, eikä se voinut mitenkään jäädä huomaamatta. Hätkähdyksen ja säikähdyksen syynä ei ollut niinkään tilanteen yllättävyys, vaan se, että Stefan säikähti kuvaamisensa paljastuneen. Jos tyttö oli ollut tarpeeksi ovela, niin tämä oli ehkä ehtinyt nähdä suutelukuvatkin, joita hän oli vielä ihaillut.
Stefan oli kääntynyt salamana katsomaan tyttöä, eikä osannut hetkeen sanoa mitään. Hän vain yritti turhaan etsiä toisen ilmeestä jotain, mikä kertoisi oliko kuvat nyt nähty.
"Mistä sä sen tiedät?" Stefan kysyi arastelevalla äänellä, mutta samalla hyvin yllättyneenä siitä, että toinen tiesi hänen olevan ruotsalainen. Poika ei edes tajunnut sanoa toiselle päivää, eikä pitänyt sitä enää edes tarpeellisena.
Poika tajusi vasta silloin, että oli taas vaihteeksi saanut pienoisen punan poskilleen. Niin kai kävi aina, kun jäi kiinni jostain touhusta, minkä piti pysyä salassa. Stefanille niin kävi muutenkin hyvin usein. Joskus hänestä tuntui, ettei hän muuta osannutkaan kuin punastella ja ujostella, vaikka kuinka yritti muuta olla.

Toinen vaaleista kulmista harmaiden silmien yllä kohosi uteliaana ylös, iiristen bongattua blondin miehenalun kameran ruudulta kuvan niistä kahdesta, toisiaan kähmivistä ihmisistä. Hitaasti salapoliisi suoristi selkänsä ja vilkaisi ilmeettömänä niitä kahta ruudulla vilahtanutta ihmistä, jotka edelleen lepertelivät toisilleen kuin muuta maailmaa ei olisikaan. Seuraavaksi katse vietiin poikaan, joka vaikutti hetkessä yhtä säikyltä kuin arojänis. Ilkikurinen hymy kohosi Walkerin vaaleille huulille, tuon käydessä ujostelematta katseellaan läpi koko pojan olemuksen. Toinen vaikutti... yllättyneeltä? Tai ehkä paremminkin yllätetyltä. Siihen viittasi katseen harhailu ja juurikin se pelokkuus, jonka Taren uskoi tunnistavansa. "Noh...", vaaleaverikkö aloitti huoahtaen, uuden tuttavuuden kysyessä mistä hän oli tuon Ruotsalaiseksi päätellyt. Tyttö oli aloittamassa päättelynsä selostamista, kun hiljenikin ja hymyili mitä maireinten ja istahti tuon sinisilmäisen hahmon viereen nurmelle. Aaaaaw, tyttö huokaisi mielessään bongattuaan kevyen pojan Ruotsalaispojan vaaleilta poskilta. Salapoliisi laski hattunsa nurmelle ja nojautui käsiensä varaan hieman taaksepäin.
"Ihostasi huomaa, ette ole täältä kotoisin. Skandinaavinen iho. Mietin hetken norjalaisten ja ruotsalaisten väliltä, mutta päädyin ruotsalaiseen, koska sinulla on blondit hiukset ja siniset silmät. Sitähän sanotaan, että perusruotsalaisilla ne nimenomaan on", Taren saneli hymyillen viattomasti ja kohottaen sitten katseensa sinertävää taivaskantta kohti.

Tyttö sulki silmänsä ja hymyillen kuunteli tuulen ujellusta, kunnes avasi silmänsä ja kohdisti katseensa sinisilmään. "Tiesitkö....", Walker aloitti painokkaasti ja kääntyi intiaaniasennossa ruotsalaispoikaa kohti. "6 § (9.6.2000/531) lakipykälä käsittelee salakatselua. Se tarkoittaa ihmistä, yksittäistä henkilöä, joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa. Jopa yritys on rangaistava henkirikos ja kiinni jäävä on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi", Walker lausahti ja hymyili merkittävästi vieden sitten katseensa kameraan.
"Olen Taren. Taren Walker, yksityisetsivä. Nykyaikana salapoliisi tosin on tunnetumpi käsite", Walker esittäytyi ja kallisti päätään, kohottaen sitten katseensa ruotsalaispojan kauniinsiin sinisilmiin.

Voiei voiei... Muuta Stefan ei osannut ajatella, kun tyttö päättikin tulla hänen seurakseen. Stefan oli aivan liian ujo käskeäkseen toisen häipyä, joten antoi tämän sitten tulla siihen selittämään miksi oli heti tajunnut hänen olevan Ruotsista. Poikaa kuitenkin häiritsi ja pahasti se, että toinen oli saattanut nähdä mitä hän oli kuvannut. Ja todennäköisesti olikin nähnyt. Nyt vain täytyi toivoa, että toinen jättäisi hänet rauhaan ainakin sen asian suhteen.
"Ai," poika vain tokaisi hölmistyneenä. Vastaus oli siis niinkin yksinkertainen, eikä hän ollut sitä tajunnut. No, eivät kaikki kyllä olleet niin fiksuja, että olisivat erottaneet skandinaavin amerikkalaisesta blondista.
"Olisinhan mä voinut olla vaikka Islannista tai Suomesta. Mut tosi hyvin arvattu," Stefan vielä lisäsi ja unohtui sitten hetkeksi miettimään mitä kuvaisi kunhan taas jäisi yksin.

Stefan käänsi katseensa takaisin Tareniin tämän alkaessa selittää jostakin lakipykälästä. Järkyttynyt, tai oikeastaan pikemminkin kauhistunut ilme kohosi pojan kasvoille, kun hän tajusi, että tyttö puhui hänelle siksi, koska oli nähnyt suutelukuvat. Vaikka hän oli yrittänyt olla varovainen, niin silti, tyttö oli saanut hänet nyt kiikkiin. Mutta oliko kuvaaminen muka oikeasti laitonta? Eihän se voinut olla!
"No ei kai mua nyt kukaan vankilaan laita yhden harmittoman kuvan takia!" Stefan tuhahti sitten. Vankilaan hän ei halunnut joutua, sieltä hän ei voisi mitenkään selvitä hengissä. Eikä hän voinut mitenkään luopua kuvistaan, ne olivat hänelle tärkeitä, vaikka se saattoi jonkun mielestä vaikuttaa hullulta.
"Eihän ihan oikeasti?" poika kysäisi hiukan huolestuneena. Ajatus vankilaan joutumisesta ja siitä, millaiseen seuraan siellä joutuisi, oli saanut hänet melkein pelkäämään tulevaa.
"Jos sä olet salapoliisi, niin et kai vaan kerro poliiseille noista kuvista? Kai sinä nyt ne sitten näit..."

Pehmeä virnistys kävi salapoliisin huulilla pojan vain tokaistua lyhyesti salapoliisin teorialle ja selitykselle siitä, miten Walker oli kaiken päätellyt. Hetken harmaat iirikset tuijottivat kameraa, joka ei aivan halvasta päästä ostetulta näyttänyt. Kuuluikohan tämä saksalaispoika johonkin kuvausklubiin tai jotain? Tuskinpa. Silloin tuo olisi varmasti tiennyt, että ihmisten salakuvaaminen oli rangaistava teko ja ehdottomasti kiellettyä. Se oli kiellettyä, vaikka kuvat menisivätkin yksityiseen käyttöön. Pahempihan se vain olisi, jos ne levitettäisiin. Walker kohautti olkapäitään ja pörrötti vaalita hiuksiaan mumisten sitten hetken itsekseen. "Emmä sua suomalaiseks olis arvannu. Suomalaisilla kun tuppaa olemaan terävät kasvonpiirteet ja sulla on lähinnä pehmeät. Siks mä suljin suomalaiset ulos. Islantilaiset taas omistavat harvoin sinisiä silmiä. Olen käynyt itsekin, kaikkialla harmaasilmäisiä. Näytän kuulemma itsekin hieman islantilaiselta", Taren virnisti hampaitaan väläyttäen, hieroen sitten niskaansa. Ilkikurisen virneen pidätteleminen oli vaikeaa, kun vaalean pojan kasvot valtasi kauhistunut ilme. Tuon tuhahdukseen siitä, miten joku nyt muka laittaisi tosita ihmistä vankilaan yhden kuvan vuoksi, Taren vastasi naurahtamalla. "No.. Ihmiset on aika yksilöllisiä. Joku antaa olla ja joku haastaa sut oikeuteen juurikin jonkun tyhmän ja turhanpäiväisen kuvan vuoksi. En mäkään kyl lähtis valittamaan, mutta laitonta se silti on", salapoliisi saneli ja kaatui tahallaan selälleen ruohoon, laskien sitten hattunsa silmilleen. Naisellisuudesta ei tietoakaan.

Walker naurahti huvittuneesti, kun ruotsalaispoika tuhahduksestaan huolimatta huolestuneella äänensävyllä varmisti sanojen todenperäisyyttä. "Oikeasti, oikeasti. Laitonta ja rangaistavaa", blondi virnuili hattunsa alla ja veti kätensä niskansa taakse. "Sä et oikeen sopis vankilaan, et kestäis siel päivääkään. Etkä varmaan tuntiakaan koskemattomana", Walker ilmaisi mielipiteensä ja toisen kätensä etusormella kohotti hieman hattuaan, nähdäkseen siniset silmät. Matala haukotus pääsi salapoliisin suusta, ennen kuin tuo kohottautui istumaan ja vei vaaleat sormensa blondin leualle. "Ei hätää, mä jahtaan isoja tekijöitä. Mulla ei oo tarvetta puuttua sun harrastukseen", tyttö lausui pehmeästi, lämpöisesti hymyillen. Käsi laskettiin vatsalle ja naurahtaen salapoliisi kellahti takaisin selälleen.

Stefan kuunteli edelleen kauhistuneena kun tyttö selitti kuvaamisen laittomuudesta ja vankilasta. Nyt hän sai sitten taas yhden lisäsyyn pitää kuvat piilossa muiden katseilta. Hän oli kyllä osannut aavistaa, että kuvaaminen ilman lupaa oli törkeää, mutta että se oli jopa laitonta! Kuvasivathan ihmiset julkkiksiakin, eivätkä joutuneet siitä vankilaan, tai ainakaan poika ei ollut ikinä kuullut sellaisesta. Hänestä olisi kyllä tullut hyvä kuvaaja juorupalstoja ajatellen. Hän oli niin viattoman näköinen, omasta mielestään ainakin, joten tuskin kukaan osaisi edes epäillä hänen hankkivan kuvilla rahaa. Sellaisesta Stefan ei kyllä ollut koskaan haaveillut. Ajatus vain silloin tällöin ilmaantui päähän, mutta katosi sieltä itsekseen. Ei hänestä olisi vakoilemaan suuria tähtiä ja kuvaamaan näitä. Siinäkin touhussa oli riskinsä ja vaaransa, eikä ruotsalaista houkutellut ollenkaan joutua jonkun Britneyn potkimaksi, eikä kyllä kenenkään muunkaan.
"No nämä kuvat ei kyllä päädy kenenkään nähtäville. Huvikseni vain kuvaan," poika selitti vielä, vaikka ei kai se tarpeellista ollut. Tuskin Tareniksi itsekseen esitellyt tyttö edes harkitsisikaan hänen levittelevän kuvia ympäri nettiä.

Stefan mietti näyttikö tosissaan niin reppanalta, että oli selvää ettei vankilassa olemisesta tulisi mitään. No, olihan hän pieni ja näytti paljon nuoremmalta kuin muut ikäisensä. Ja olihan hän kai aika säälittävä, punastelikin ja säikkyi. Ja tottakai salapoliisi tajusi tuollaiset asiat.
"Mä olen muuten Stefan," poika sanoi sitten. Hän päätteli, että yksityisetsivä Walkerille voisi ihan hyvin jutella, kun tämä ei aikonut häntä käräyttää kenellekään. "Millaista on olla yksityisetsivä? Eikö se ole kamalan pelottavaa joskus?"
Vaalea poika katsoi uteliaana Tarenia. Hän ei olisi kyllä ikinä uskonut, että joku suunnilleen hänen ikäisensä tyttö olisi niin rohkea, että ryhtyisi tuollaiseen touhuun. Oli kyllä sanomattakin selvää, että Taren oli rohkea tyttö. Stefan ei olisi koskaan uskaltanut juosta ties keiden rikollisten perässä. Sehän oli hirveän vaarallista.

//Älä sit kuole tolle Britneylle. En tiiä mistä se tuli :D//

aaw Stefan ja lul Britney XDDD<3

Päänsä sisällä Taren naurahti vahingoniloisesti ruotsalaispojan kauhistuneelle ilmeelle. Hups. Hän taisi tosiaan pelästyttää tuon. Anteeksi ei tietenkään pyydettäisi, vaikka tuo olisi sydänkohtauksen saanut. Joku muu olisi hyvinkin saattanut tuntea pienen syyllisyyden pistoksen ja sivullinen olisi voinut luulla Tarenia kiusaajaksi. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Mitä nyt Taren vähän härnäsi avatakseen keskustelun. Tapansa kullakin. Vankilaan ruotsalainen ei millään sopisi. Päätyisi kiertoleluksi ja 180kiloisten korstojen suupalaksi. Ajatus oli jo itsenään etova, mutta eihän Walker koskaan heittäisi ketään noinkin viatonta poliisien hampaisiin. Ja olihan tuo jo itsekin ilmoittanut, ettei levitellyt kuvia vaan piti ne vain ominaan.
"Hyvä vain", Taren virnisti ja tuijotteli rentona sinisellä taivaalla vaeltelevia pilviä. Ruotsalaispoika esittäytyi ja Walker hymähti tyytyväisenä, toistellen pari kertaa tuon nimeä suussaan. Stefan sopi tuolle hyvin. Toisen kysymyksen kuultuaan Walker pohti hetken, mitä voisi sanoa ja mitä ei. Hänen työssään ei voinut puhua liikaa, vaikka asia koskisi aivan arkisiakin asioita. Mutta toisaalta Stafanhan kysyi lähinnä Tarenin omakohtaista näkökulmaa asiasta. Hetken harmaat silmät tutkailivat ruotsalaispojan uteliaita kasvoja ja niitä mielessään ihastellen, pakottautui salapoliisi jälleen istualleen. Toinen jalka vedettiin rintaa vasten ja Taren vei katseensa poikaa kohti.

"Se on aivan mahtavaa ja mulle sopivan haastavaa hommaa. Teknisenä ammattina se kiehtoo ja oot oikeessa, se olis varmasti monen mielestä pelottavaa. Mä oon kuitenkin aina ollu sellanen, etten tajua vaaraa. Se on sekä plussaa että miinusta", Walker kertoi ja kohautti olkapäitään. "No jos pelkää ruumiita, sairaaloita, kipua, verta tai kaksmetrisii korstoi... niin ehkä se ei oo niin hyvä vaihtoehto", tyttö virnisti. "Mut on se pahuksen mielenkiintosta työtä ja mul on aina ollu sen verran hyvä ihmisanalyysi ja päättelykyky, et ammatti hoituu multa hyvin iästä huolimatta", hän jatkoi ja virnisti sitten. "Onko sulla mitään haaveammattia?" tyttö kysyi.

Tuli muuten mieleen, et onks Stefanil jtn vihamiestä/kiusaajaa koulus? :----) Jos on niin tyyppi vois tulla vähän äksyilee ja Taren antaa turpaan~ siis ihan ehdotus vain X''DD ettei mee peli pelkästään rupatteluks

//Toi kiusaaja idea on loistava. Sääliks käy kyllä Stefania ^^//

Stefan kuunteli kiinnostuneena, mitä tyttö sanoisi salapoliisin työstään. Tai yksityisetsivän. Eivätkö ne kaksi kuitenkin olleet ihan sama asia? Ainakin pojan mielestä olivat ja saivat sellaisena hänen mielessään pysyäkin. Ei kai se nyt loppujen lopuksi kovin tärkeä asia ollut?
Kun tyttö mainitsi veren ja pelottavan kokoiset roistot, Stefan värähti. Hän ei todellakaan halunnut joutua sellaisten kanssa tekemisiin. Veren paikka oli suonissa, ei missään muualla. Hän ei halunnut joutua tekemisiin sellaisten asioiden kanssa kuin rikollisuus ja vaara. Ne eivät olleet lainkaan häntä varten.
Poika tunsi itsensä vähän hölmöksi, kun toinen kuulosti niin kovin paljon häntä rohkeammalta. Eikö miesten yleensä pitänyt olla rohkeita ja nauttia pienestä vaarasta? Stefan ei todellakaan pitänyt sellaisesta.
"En mä ole ihan varma vielä, mutta luulen että valokuvaamisesta tulee mun ammatti. Sitä mä ainakin tykkään tehdä ja olen siinä kai aika hyvä," poika vastasi. "Ainakaan musta ei ole mihinkään noin vaaralliseen työhön. Vaikka voihan valokuvaaminenkin periaatteessa olla vaarallista, riippuu siitä mitä kuvaa. Mutta mä taidan tyytyä ihan turvallisiin kuvauskohteisiin."

Stefanin kasvoille kohosi pieni ujo hymynpoikanen. Yksityisetsivä Walker varmasti oli jo tajunnut millainen arkajalka hän oli, joten turha hänen oli yrittää vaikuttaa siltä kuin olisi uskaltanut tehdä yhtä ja toista. Yksityisetsivää kai oli hyvin vaikea huijata, joten tuskin toinen olisi uskonut jos hän olisi yrittänyt väittää haluavansa palomieheksi tai rallikuskiksi.
"Kuinka kauan sä olet ollut etsivä?" Stefan ei voinut olla kysymättä. Taren oli hänen ikäisensä, joten ei kai tämä kovin kauaa ollut ehtinyt toimeaan harjoittaa. Poika ei huomannut ollenkaan, kuinka eräs poika lähestyi heitä. Tuo poika oli jo joidenkin viikkojen ajan pitänyt Stefania silmätikkunaan, eikä pienempi pojista uskaltanut lainkaan pistää vastaan kun toinen häntä ahdisteli ja uhkaili. Muutaman kerran poika oli lyönyt Stefania, kun ei ollut keksinyt sillä hetkellä mitään uutta haukuttavaa hänessä.
"Kas kas, kukahan se täällä piileskelee kameroineen?" kuului hetken kuluttua tuon pojan, Eddien ivallinen ääni. Stefan kääntyi kauhistuneena katsomaan. Ei kai toinen nyt mitään hänelle aikonut tehdä kun hän ei edes ollut yksin?
"Ettei se vain olisi meidän pikku ruotsipoju? Ihanko olet tyttöystävän mennyt hankkimaan vai? Ei kyllä kannata tuosta miestä ottaa, siinähän on yhtä paljon naista kuin sinussa!" Viimeiset sanat osoitettiin Tarenille ja poika naurahti ivallisesti.

//Baww Stefan♥

Etsivä haroi ohuita hiuksiaan ja silmäili ruotsalaisen silmiä, jotka olivat ehdottomasti veikeämmät kuin hänen omansa. Vai valokuvaajaksiko Stefan tahtoi? Kyllä tuolta taitoa löytyi, ainakin se yhden pienen kuvan perusteella. Valotus oli ollut oikein osuva ja pusukuvasta oli tullut erittäin lämminhenkinen. Tuolla pojalla oli hyvät pohjustukset, sillä tuo oli ajatellut tekevänsä työkseen jotain sellaista, josta kovasti piti. Se oli Tarenin mielestä erittäin kehuttavaa. Tekihän hän itsekin sitä mitä tahtoi ja oli juurikin sen vuoksi onnellinen ja tunsi itsensä etuoikeutetuksi. Ihmisen täytyi tehdä juuri sitä mistä piti. Vuosien päästä harmittaisi varmasti, jos oli valinnut itselleen ammatin josta ei oikeasti pitänyt. Sellaisiakin ihmisiä Walker oli tavannut kasapäin, eivätkä he totta vie kovin tyytyväisiä olleet. "Kyl sä pärjäät, pitää tehä sitä mistä pitää ja taidothan kasvaa koko ajan", Taren virnisti ja näytti pienen hetken pohtivalta, Stefanin esitettyä uuden kysymyksen. "Noo tota. Neljä kolme vuotta. Mun ura alko sattuman kautta ja poliisivoimat huomas mun kyvyt. Tieto levis, sain asiakkaita, ratkaisin cheissejä ja matkustin ympäri maapalloa", tyttö kertoi tyytyväisenä hymyillen. Hetken harmaat iirikset tuijottivat pojan siroja kasvonpiirteitä ja Taren oli juuri avaamassa suutaan, kun havaitsi uuden äänen ja kääntyi kummissaan pitkähköä mieshahmoa kohti. Hän sitten vihasi keskeyttäjiä. Kyllä nyt jokaisen ihmisen piti toista sen verta kunnioittaa, ettei tunkenut lusikkaansa soppaan aivan millä hetkellä tahansa. Salapoliisi neutralisoi kasvojensa ilmeen ja kävi katseellaan läpi tuon tummahiuksisen miehen, jonka ilmestymisestä Stefan oli selvästi säikähtänyt.

Ja kukahan tämä oli? Joku vittuileva ja epätoivottu seuralainen? No tätä tuo oli ainakin Walkerin mittapuun mukaan. Tyttö kallisti aavistuksen päätään, naurahtaen sitten kuivasti. "No sitten Stefanissa taitaa olla aika paljon miestä, koska mä en oo koskaan naisellinen ollukkaa", tyttö virnisti ja kohottautui seisomaan, pudistellen hetken housunlahkeitaan. "Haluutko nyt kadota siitä, ennen kuin puren kätes irti?", Taren virnisti leikkisään sävyyn, vaikkei oikeasti vitsaillut ollenkaan. 12 vuotta hapkidoa oli tehnyt hänestä todella vahvan ja nopean, eikä hänestä olisi lainkaan paha ajaa pois yksi näistä vittupäistä, joita oli maailmassa miljoona. Itse hän ei kuitenkaan saanut aloitetta tehdä, koska silloin tuo voisi nostaa kanteen. Pieninkin virheliike tuolta ja Walker voisi täräyttää puhtaasti vedoten sitten puolustautuneensa. "Miten on, keijukaiseni?" tyttö kysäisi ja haroi haukotellen hiuksiaan, vilkaisten sitten Stefaniin silmäänsä iskien.

"No niin munkin mielestä," Stefan sanoi. Hän oli Tarenin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että piti tehdä sellaista työtä josta piti. Ei todellakaan ollut järkeä kituuttaa jossain työssä jota inhosi. Aina vain haaveilisi paremmasta elämästä ja pikku hiljaa alkaisi kai tuntua siltä, ettei millään enää olisi merkitystä. Sellaista elämää Stefan ei itselleen toivonut.
"Vau!" Stefan henkäisi. "Sä olet sitten varmaan tosi hyvä. Kun ei kai ne poliisit ja sellaiset rikostyypit oikein luota kovin nuorten ihmisten taitoihin. Tai siis, eikö yleensä arvosteta kokemusta ja sellaista?"
Stefan ei ollut ihan varma, oliko ilmaissut asiansa oikein. Hänen englantinsa ei ollut mitenkään täydellistä, mutta hän oppi koko ajan lisää, ainakin toivoi oppivansa.

Stefan ei tiennyt mitä olisi sanonut Eddielle. Poika oli häntä paljon isompi ja vahvempi, eikä hän halunnut sanoa mitään, mikä suututtaisi tämän. Oikeastaan hän halusi vain kadota. Tai pikemminkin niin päin, että Eddie olisi saanut kadota.
"Hui kun on neidillä uhkaukset!" Eddie nauraa räkätti. Poika piti Tarenia selvästi itseään heikompana ja itseään kai maailman mahtavimpana ja älykkäimpänä. "Ihan pelottaa. Turha sun on kuule mulle äksyillä, mä tulin vaan moikkaamaan tota Stefania. Me tullaan kuule hyvin juttuun keskenämme, vai mitä? Ja olis ehkä parasta jos sä jätät meidät hetkeksi rauhaan, mulla on Stefanin kanssa vähän asioita hoidettavana."
Stefan ei sanonut vieläkään mitään. Hän ei todellakaan tullut Eddien kanssa juttuun muuten kuin huonosti. Ja nyt Eddie otti askeleen lähemmäs, ilkeä virne kasvoillaan. Stefanin teki todellakin mieli lähteä karkuun, mutta Tarenin silmänisku sai hänet pysymään aloillaan. Tosiaan! Tarenilla varmaan oli keinoja tuollaisten tyyppien varalle, joutuihan tuo varmasti työssään kohtaamaan vielä pahempiakin kavereita.

Ilkeä virne kohosi Tarenin huulille ja hän puhalsi hiuksiaan sivuun kyllästyen sisimmässään hetki hetkeltä vain enemmän korston räkäiseen hohotukseen. Kyllä hänkin osasi olla pelottava ja sulkea tuon raukan suun, vaikkei ehkä heti näyttänytkään siltä. Eikä mukaan tarvittu välttämättä edes väkivaltaa. Ehkäpä hän voisi vain pelästyttää tuon. "Kuules...", Walker murahti ja vaihtoi jalallaan painoa toiselle. "Jos sä vaikka palaisit sinne Cajoon tehdaskaupunkialueelle esikaupungin puolelle? Sieltähän sä olut kotosin", Taren lausahti ja hetkessä pyyhkäisi kasvoiltaan sen leikkisän ja aurinkoisen ilmeen. Silmien katse muuttui vaativaksi, epämiellyttävän tutkivaksi ja tunkeilevaksi. Harmaat iirikset etsivät tietoa. Pojan kengänkärjistä löytyi ruskeanoranssia mutaa, jota pystyi kenkiinsä hankkimaan vain Cajoon tehdaskaupunkialueelta, joka oli jo aikaa sitten menettänyt itsensä kokonaan pikkurikollisten haltuun. Pienet yksityiskohdat olivat tärkeimpiä. Hah, onneksi tuo piti päällään hihatonta t-paitaa, joka toi esille paitsi treenatun kropan, myös käsivarret, joista tarkasti katsoessa saattoi löytää pistojälkiä. "Tiesitkö että huumausaineiden käyttörikoksesta saattaa uuden rikosnimikelain ja rangaistusasteikon mukaan saada sakkoja jopa kuusi kuukautta?" Taren kysyi vihjailevasti ja otti uhkaavan askeleen lähemmäs tuota korstoa, kiskaisten sitten taskustaan poliisiyksikön erikoislupakortin, jonka hän oli saanut viime vuonna voidakseen luvallisesti seikkailla rikospaikoilla. Kortin hakeminen olikin ollut todella hankala prosessi. Mutta se oli toinen tarina se. "Salapoliisi Walker, hyvää päivää", tyttö esittäytyi ja työnsi nimilaatan takaisin taskuunsa.

"Ja käsittääkseni moikkasit jo", blondi huokaisi ja kallisti päätään. "Ole hyvä ja poistu. Tai voin pidättää sinut virkavallan vastustamisesta ja siviilinhaastattelun tahallisesta häirinnästä", Taren ilmoitti mitä parhain pokeri-ilme kasvoillaan. Hän valehteli. Totuushan oli, ettei hänellä ollut lupa pidättää ketään. Eikä hän valtiolle ollut virallisesti virtavaltaakaan. Mutta mistäpä tällainen esikaupunkialueen lihaskasvatti sen tietäisi? Siihen Taren luotti ja nojautui. "Ja jos et usko ja väität juttua vitsiksi, niin minä en naura. Voin toki kutsua apuvoimia jos et usko hallintoistuimen minulle myöntämään nimilaattaan", tyttö jatkoi ja kurtisti kulmiaan. Yleensä tällainen pieni harhautus riitti ajamaan tuollaiset kauas pitkäksi aikaa. "Lasken kolmeen", tyttö ilmoitti jäätävästi ja työnsi kätensä takkinsa taskuihin. "Yksi....Kaksi..."

Stefan katsoi ihaillen, kun Taren niin rohkeasti kohtasi pelottavan Eddien. Stefan ei olisi ikinä uskaltanut sanoa pojalle mitään sellaista, mutta etsivällä rohkeutta näytti riittävän. Ja pitihän sitä nyt ollakin siinä ammatissa. Stefanin teki melkein mieli nauraa, kun Eddie näytti kauhistuvan tytön puheita. Ilmeisesti poika tajusi, että Taren oli tosissaan ja että tämä oli huomannut jo yhtä ja toista.
Eddie taikoi yhtäkkiä kasvoilleen ilmeen, joka kertoi ettei hän välittänyt tippaakaan siitä mitä toinen sanoi. Korsto uskalsi jopa nauraa ivallisesti, huomatessaan laatan, jota tyttö esitteli.
"Vai muka salapoliisi!" Eddie hohotti ja Stefan alkoi jo pelätä, että kohta Taren olisi hänen takiaan pulassa. Niin ei kyllä saisi tapahtua. Se olisi noloa ja niin väärin!

Taren näytti hyvin totiselta ja tämän seuraavat sanat saivat Eddienkin vaikenemaan. Tytön alkaessa laskea, poika näytti miettivän ankarasti mitä tekisi. Hän ei halunnut poliiseja paikalle, sillä hänellä oli nytkin mukanaan tavaraa jonka hallussapito oli kiellettyä.
"Okei okei!" Eddie tokaisi ja yritti näyttää niin tyyneltä kuin mahdollista, mutta jopa Stefan pystyi näkemään että tämä pelkäsi. "Otahan ihan iisisti neiti, en mä tässä susta ole kiinnostunut missään mielessä. Stefanin kanssa olisi pikku juttu hoidettavana, viimeksi jäi jutut kyllä pahasti kesken. Eli ehkä nyt vaan jätät meidät rauhaan ja unohdetaan koko juttu?"
Stefan katsoi kauhistuneena Eddietä ja vilkaisi sitten Tarenia ikään kuin apua pyytäen. Eddie tietenkin aikoi tietysti taas päästä pelottelemaan ja ahdistelemaan häntä. Se oli inhottavaa ja kamalaa, eikä Stefan halunnut missään nimessä jäädä kahdestaan Eddien kanssa. Nyt tämä kuitenkin tekisi jotain entistä kamalampaa, kun oli jo tarpeeksi ärtynyt Tarenin sanoista.

Jo hetken Walker luuli ajaneensa korston tiehensä haavojaan nuolemaan. Ehei. Vaaleat kulmat kurtistuivat ja tytön ilme muuttui kertaheitolla synkemmäksi. Oikeasti, mitä tuon lihaspallon korvien välistä oikein löytyi? Kilo kiviä? Jauhoa ja sahanpuruja? Mistä helvetistä kiikasti, kun ihminen ei tajunnut lähteä kun sitä vihjailtiin ja lopulta jopa suoraan käskettiin häipymään? Tämä pelle toi pahasti mieleen Tarenin ärsyttävän eksän. Tytön ilme muuttui varoittavaksi ja koska hän tunsi itsensä ja huonon itsekurinsa, hän tiesi, että lopulta vetäisi vaikka aseensa esiin ja käskisi tuota aivotonta mulkkua painumaan saatanan perseeseen. Jessus, mikähän tuon kognitiivisia kykyjä kuvaava ÄO oikein oli? Ei tuo näyttänyt sanojakaan ymmärtävän, joten salapoliisi heitti mielessään jotain yhden ja viidentoista väliltä. Salapoliisi keräsi viimeisiä itsehillinnän rippeitään ja käänsi tuolle selkänsä astahdellen sitten Stefanin luokse. Ilmeettömänä hän tarjosi tuolle kättään ja veti seisomaan. Hieman hän oli yllättynyt, sillä ruotsalaispoika oli häntä pidempi. Hän oli koko ajan olettanut tuon olevan lyhyempi. Oletuksiin ei kannattanut koskaan luottaa.
”Mäkään en oo kiinnostunu susta, mutta tästä olen”, Taren ilmoitti hymähtäen ja kiersi molemmat kätensä Stefanin ympärille, painaen kierosti hymyillen päänsä tuon rintaa vasten. ”Joten toivottavasti ymmärrät nyt poistua ja pysyä tästä lähin kaukana Stefanista, ettei mun tartte lähteä etsimään sua piirikunnan kanssa aseet kourissa sieltä tehdasalueelta ja luovuttaa sua poliiseille, jolloin sä joudut huumerikoksen takia kiven sisään”, tyttö hymyili mietä lempeinten, kunnes nappasi Stefania ranteesta ja veti hattuaan syvemmälle päähän. He olivat jo saaneet jonkin verran yleisöä, eikä tyttö pitänyt siitä. Hän toimi rauhassa, eikä kaivannut uteliaita ihmisriepuja ihmettelemään, miten tyttö koulutti lihasmassaa ja ehkä seuraavaksi kiskaisisi aseen takkinsa sisästä. ”Taktinen vetäytyminen”, Taren kuiskasi Stefanille.

Walker esitti havahtuvansa ja kaivoi mustan simpukkakännykkänsä taskustaan ”Oho, se on ylikomisario, meille on hommia”, tyttö ilmoitti asiallisesti Stefanille ja työnsi puhelimen taskuunsa, heti kun oli muka lukenut tekstiviestinsä. ”Noniin partneri, mellakka esikaupungissa meille hommia siis. Sä pääset avustamaan”, Taren virnisti ja nyökähti kaappipojalle, lähtien sitten Stefania ranteesta vieden kohti koulun portteja. ”Onko sulla vielä tunteja?” tyttö varmisti kuitenkaan ruotsalaispoikaan katsomatta. Tuskinpa se massapallo lähtisi seuraamaan. Jos lähtisi, niin se olisi pienen uhkailun paikka.

Miksi Eddien piti olla niin typerä? Stefan toivoi, että miehenalku saisi jo pian jotain muuta ajateltavaa, mutta tämä oli totisesti päättänyt päästä Stefanin kimppuun. Mutta sitten tapahtui jotain, mikä oli melkein pelottavampaa kuin Eddie. Tai no, olisi voinut olla pelottavaa, jos ei olisi samaan aikaan tarvinnut pelätä Eddietä.
Yhtäkkiä Taren oli astellut hänen luokseen ja kietonut kätensä hänen ympärilleen. Stefan häkeltyi siitä täysin, mutta kaikeksi onneksi Eddie ei tuntunut sitä tajuavan. Tuo kun näytti tajuavan vain sen, että oli nyt jäämässä kakkoseksi Tarenille. Siitä mies ei pitänyt vaan tämän kasvoille kohosi vihainen ilme. Hetken Stefan ehti jo pelätä, että toinen tulisi nyt heidän molempien kimppuun, mutta niin ei käynytkään, kiitos Tarenin, joka teeskenteli saaneensa poliisilta työkutsun.
"Ihan tosi?" Stefan sanoi. Kai hänkin voisi hieman teeskennellä, jos siten saisi Eddien pysymään poissa. "Meidän on sitten kai parasta mennä heti."

Stefan lähti Tarenin perään kulkemaan poispäin koululta. Hänellä ei ollut mitään halua jäädä enää samaan paikkaan, johon Eddie jäi vihaisena seisoskelemaan.
"Kyllä mulla vielä pari tuntia olisi, mut en tiedä haluanko enää mennä tuonne," Stefan sanoi ja värähti ajatusta, että joutuisi sittenkin kohtaamaan Eddien kahden kesken vielä samana päivänä. "Kyllä jotkut osaakin olla rasittavia, onneksi tuosta Eddiestä nyt pääsi edes joksikin aikaa eroon."
Stefan vilkaisi Tarenia, oikeastaan melko lailla ihaillen. Olihan se hienoa, kun joku osasi noin vain saada Eddien kaltaiset törpöt aisoihin.