Perfectly imperfect

Gv ja Jaycee *3*

Parit viimeviikot olivat kuluneet niin nopeasti, ettei ajan kulun hitauteen tottunut mies tuntenut pysyvänsä sitten millään ajan mukana, vaikka joskus tuijottikin kelloa sysimustilla silmillään minuutin toisensa perään. Vasta nyt hän oli ymmärtänyt miten tyhjää hänen elämänsä oli tosiaan ollut, ennen kuin hän aloitti lukion Aston Highissa. Mitään suurempaa kiinnostusta opiskelua kohtaan ei löytynyt, mutta oli ihan mukavaa käyttää päivisin aika johonkin ja iltaisin palata mielipuuhien pariin pomon kämpillä. Kaipa papereistakin olisi hyötyä myöhemmässä elämässä. Ehkä hän pääsisi johonkin työhön, jossa rikollistaustalla ei ollut niin väliä. Vaikka jonnekin rakennusalalle, jossa raaka voima oli plussaa ja liksa sen tasoista, että hänellä olisi varaa ostaa oma kämppä. Päivisin töissä, iltaisin töissä. Työt Mescalinelle eivät kuitenkaan olleet koskaan tuntuneet työltä. Se oli liian mukavaa hommaa työksi. Eikä juuri mikään ollut Peteristä järin mukavaa ja vielä harvempi hauskaa. Työt Mescalinessa ylsivät molempien ylitse, vaikka jengistä löytyikin paljon ihmisiä, joiden naamoja ei kiinnostanut katsella yhtään sen suuremmalla ilolla kuin kiloa paskaa. Osa jengin idiooteista olivatkin Peterin silmissä vain vinkuvia vittupäitä, jotka toivat mukanaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Sellaiset vähäjärkisen mulkut mies hotelisi mielellään, mutta pomon tahto oli laki, eikä Peter kajonnut kehenkään sen vakavammin. Mitä nyt joskus kuritti Destiniä. Siihen Shayne ei puuttunut miltei koskaan, ellei meno mennyt sellaiseksi, että Peter havahtui verinen Destin sormiensa otteessa. Niinkin oli käynyt kerran. Luulisi että Destin olisi oppinut siitä, mutta ei. Peter ei ollut koskaan ymmärtänyt mitä sen Barbien päässä oikein oli. Sahanpurua? Tai ehkä paremminkin sementtiä, joka oli kuivunut yhdeksi kehitysmahdottomaksi klöntiksi korvien väliin.

Arpiset sormet haroivat sysimustia hiuksia ja mustiin suoriin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut mies raahautui katse hiekoitetussa tiessä alta katulamppujen, jotka valaisivat suuren puiston länsipuolen tyhjähköjä laitamia. Eipä siihen aikaan ollut paljoa ihmisiä liikkeellä. Lähentelihän kellon paksu viisari jo yhtä yöllä. Ei siihen aikaan kulkeneet kuin bileistä sun muista vietoista palailevat ihmiset. Peter itse oli tekemässä paluuta pomonsa kämpiltä, jossa oli yksin käynyt jututtamassa Dennisiä ja Shaynea siitä oudosta kytästä, joka oli saanut Phinxiä huijattua eräs synkkä ilta. Ilme viileänä mies istahti tutulle, valkoiseksi maalatulle penkille ja laski muovipussinsa maahan. Pesäpallomailaa ei voinut näkyvillä kantaa, ellei tahtonut huomiota. Ja huomiota jos mitä Peter vihasi. Ihmiset ovat kaikki raivostuttavia kusipäitä, jotka eivät osanneet olla tunkematta nenäänsä muiden asioihin. Peter oli jo jotakuinkin tottunut siihen, mutta yhä edelleen se pisti ärsyttämään melkeinpä tasaisin ajoin. Toinen käsi jätettiin tottuneesti pitelemään muovipussiin piilotetun pesäpallomailan varresta. Jos ihmiset eivät ymmärtäneet kiertää kaukaa, niin Peter ei ollut vastuussa. Puistonvartijatkaan eivät enää viitsineet yrittää ajaa häntä tiehensä. Ei sillä, että Peter olisi niistä jonkun mailallaan hakannut, vaan he olivat itsekin huomanneet ettei Peteristä ollut vaivaa jos hänen uniaan ei häirinnyt. Hetken mustat iirikset tuijottivat tummansinistä taivaskantta, kunnes hitaasti laskeutuivat kiinni miehen hengitellessä rauhallisesti vaaleiden huultensa lomasta.

olen hidas pieru !:----(

Lallallaa. Jälleen yksi tälläinen päivä, jona Jaycee ei kyennyt nousemaan sängystä ylös ilman raakaa pahoinvointia ja epäinhimillistä sekavuuden tunnetta. Aamu oli ollut kamala, Jaycee olisi halunnut mielummin kuolla kuin kärsiä siitä olosta ja pelosta, jonka sekavuus ja kontrollin menettäminen aiheutti.
Eilisestä illasta oli lyhyitä ja pieniä muistikuvia, jotka olisi pitänyt laittaa kuvitteelliseen valokuva-albumiin, jotta niistä olisi saanut järkeenkäypiä ja ymmärrettäviä. Kokaiinin sumentama ja viskin pökerryttämä ilta oli pitänyt sisällään jos jonkinlaista tapahtumaa, alkuillan juomapeleistä loppuillan nyrkkien heilutteluun. Jaycee oli saanut hetken aikaa keräillä itseään, ennen kuin muisti, miten paita oli alunperin edes tahriintunut vereen. Huulen haava oli edelleen mysteeri, mutta rupiset rystyset kertoivat jonkun verran tappelukaverin ainakin yhtä pahoista vammoista.
Viikot tulisi pysyä selvinpäin, viikonloppuina oli tarpeeksi aikaa sekoilla senkin edestä. Opiskelu ei tuntunut enään kiinnostavan, huumeet olivat syöneet yhden palan lisää Jayceen vuorokausirytmistä ja aineet tahdistivat elämää enemmän kuin hän olisi edes osannut odottaa.

Päivä oli kulunut oksennellessa, tavaroita etsiessä ja huumeita hankkiessa. Yksikään päivä ei lähtenyt käyntiin ilman aamujointtia, joka poltettiin iltapäivällä neljän aikaan, eikä aamusta ollut enään tietoakaan. Vasta sen jälkeen Jaycee kykeni raahautumaan jollekkin tuttunsa tutulle viettämään aikaansa ja piiloutumaan San Diegon polttavalta kuumuudelta.
Illalla olo oli edelleen kamala, ja mieltä piristettiin muutamalla pillerillä. Jotakin desing-huumetta kuulemma, ei Jaycee saanut aineen oikeasta nimestä edes selvää. Tyttö tunsi olonsa normaaliksi vasta reilusti illan puolella, pakkasi vähäiset tavaransa ja lähti raahautumaan Balboa Parkia kohti. Mitään syytä puiston läpi kävelemiseen ei ollut, mutta koska Jayceella olisi ollut määränpäätä tai tavoitetta missään tekemässään tai yhdessäkään ajatuksessaan.
Oli jo hämärää, aurinko oli onneksi laskenut horisonttiin... Jayceen sanojen mukaan 'jonnekkin hevon perseeseen ja hyvä niin', vaikka olo oli muuten positiivinen. Jos hän jotakin vihasi paljon, niin paahtavaa auringonpaistetta. Se pisti vituttamaan, sillä yöeläjänä pahis piti pimeästä ja viileästä ilmasta.
Hieman haparoiden blondi käveli eteenpäin, katse harhaillen. Ainoa hänestä lähtevä ääni oli peräisin kuluneesta laukusta, jonka sisällä viskipullo kilisi osuessaan muutamaan kolikkoon, jotka olivat päätyneet laukun pohjalle käyttötarvetta odottaen.

Tutulla, valkoisella puistonpenkillä nuokkui - tai nukkui - synkkyyttä ja aggressiivisuutta huokuva hahmo, jonka henkilöllisyyttä ei tarvinnut arvailla hetkeäkään. Jaycee suoristi ryhtiään ja ajatteli ilmoittaa olemassaolostaan ajoissa, jottei saisi pesäpallomailasta naamaansa Peterin toimesta.
Noin kymmenen metrin päässä puiston penkiltä pahis vihelsi lyhyesti ja nosti laukkua paremmin olalleen. Askeleet hidastuivat ja katse tutkaili penkillä lepiä ottavaa miestä arvioiden, vaikka vastaanoton laatu tulisi olemaan varmasti kaikkea muuta kuin ystävällinen.
"Moi", Jaycee tervehti lyhyesti ja kunnioittavasti, hyvä ettei kumartanut pelottavaakin pelottavammalle Peterille. Tai no, eihän Jaycee ollut maininnut kenellekkään - koskaan, sanallakaan - siitä tosiasiasta, että hän pelkäsi Peteriä jopa enemmän kuin Shaynea.
Ja se asia saikin pysyä salassa, Jaycee ei muulle maailmalle pelännyt ketään tai mitään, oman pään sisällä asia olikin toisenlainen.

Nukkuminen on mukavaa. Silloin aika kuluu esteettömästi eteenpäin kohti seuraavan päivän ohjelmaa ja kehokin saa levättyä. Unet taas eivät olleet niin mukavia, vaan varsin raivostuttavia ja sekopäisiä tarinoita. Peter piti siitä, kun tiesi mitä tapahtui ja tunsi hallitsevansa tilanteen. Unissa sai harvoin itse päättää asioiden kulusta, eikä oikein mihinkään pystynyt vaikuttamaan. Miksi ihmiset ylipäätänsä näkivät unia? Ketä ne edes kiinnostivat? Lähes täysin liikkumatta Peter istui paikoillaan, kasvot kohti maata tuulen pörröttäessä yönmustia hiussuortuvia. Raskaat luomet pysyivät kiltisti päätepysäkillä ja koko kehon tavoin keräsivät voimiaan. Oli hassua, miten joku Peterinkin kaltainen näytti niin inhimilliseltä ja rauhalliselta nukkuessaan. Se vuosien varrella miehen mukana kasvanut tappajanaura, tai miksi lie ihmiset sitä kutsuivat, oli silti aistittavissa. Mies ei liikahtanut tai herännyt vaaleahiuksisen neitokaisen ottaessa jonkun mielestä jopa uhkarohkeat askeleet pidempää miestä kohti. Luomet kohosivat piilottamasta mustia silmiä vasta, kun korvat havaitsivat viileää yöilmaa halkaisevan vihellyksen. Sitä ei tosin huomannut, koska miehen kalpeat kasvot olivat edelleen maata kohti. Peter ei liikahtanutkaan ja huomaamattomasti jännitti sen kätensä, joka piteli pesäpallomailan varresta kiinni. Hän niin vihasi sitä, kun hänet herätettiin. Kellä saatanan paskiaisella muka olisi hänelle asiaa kolmelta yöllä? Joku känniläinen varmaan. Joku känniläinen, jonka ruhon poliisikoirat löytäisivät huomenna joenuomasta. Askeleet lähestyivät ja Peter jännitti itsensä, valmiina iskemään täydellä voimalla mailan vasten jonkun huono-onnisen kusipään naamatauluun. Mustatukka kurtisti kulmiaan, kun askeleet pysähtyivät penkin viereen. Aivot ehtivät juuri käskeä häntä toimimaan, kun tuttu ääni siltä seisomalta kaatoikin kaikki suunnitelmat. Hetken Peter vain tuijotti tummaa maata, kunnes kohotti katseensa vaaleisiin hiuksiin, joiden omistajasta ei voinut erehtyä.

Tervehdykseen mies ei vastannut, hymähti vain ja siirsi katseensa välinpitämättömänä toisaalle. Ilmeettömästi, silmät täynnä tyhjyyttä mies tuijotti monien varjojen peittämään tiehen. Jayceeta ei saanut mailalla iskeä, ellei tahtonut Shaynea kimppuunsa. Se mies ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa jengin sisällä. Ellei siihen ollut jotain erittäin hyvää syytä. Eikä Jaycee ollut tehnyt mitään, mikä oikeuttaisi mustatukkaa murskaamaan tuon kallon. Sääli. Pienen hetken Peter kirosi mielessään sitä, ettei kyseessä ollutkaan joku kännipäinen vanha mies. Hänen kun sattui juuri sillä hetkellä tehdä kovasti mieli purkaa heräämisentuskaansa ja taittaa niska tai parit. Tyhjä katse käännettiin vaaleahiuksiseen neitokaiseen ja hetken mustat iiriksen tuijottivat tuota tuulen leikkiessä kaksikon hiuksilla. ".......Mitä sä täällä teet? et ollu kokouksessa" mustatukka kysyi viileästi, vaikka tiesi, ettei tämän illan kokous ollut pakollinen. Shayne ilmoitti aina erikseen, jos kokous oli pakollinen. Eikä sillä, että häntä olisi oikeasti kiinnostanut Jayceen syyt. Kauempaa kaksikkoa vilkuileva vartija vain näytti varautuneelta ja taisi tuokin pelätä Peterin iskevän mailansa vasten blondin neidon kasvoja. Sitä vaaraa ei oikeasti ollut, vaikka Peter saattoi olemuksellaan niin viestittääkin. Eipä hän kovin kaksinen puhuja ollut, joten enempää ei huulien välistä saatu sanottua.

Siitä hetkestä alkaen, kun Jaycee oli Mescalineen liittynyt, oli alkanut ristiriitainen taivallus Peterin suhteen. Vaaleaverikkö ei yleensä pitänyt miehestä sitten yhtään, sellainen hiljainen ja murjottava kaveri, joka ei vaikuttanut osaavan pitää yhtään hauskaa.
Hän ei saanut vastausta tervehdykseensä - kuten ei yleensä muulloinkaan. Peter oli hiljainen kaveri ja pelottava... Ei ihan Jayceen lempi-ihmisiä, mutta joka tapauksessa he kelluivat samassa veneessä kumpainenkin. Olkoon veneen nimi sitten Mescaline, toimeen oli tultava tai kävi huonosti. Eikä se Jayceelta tuottanut vaikeuksia, vaikka ihan ala-arvoista käytöstä hän ei suvaitsisi varsinkaan itseään - ja etenkään Ericaa - kohtaan.
Peter aukaisi suunsa ensimmäisen kerran vaaleaverikön saapumisen jälkeen, varmasti tuota kiinnostikin tytön menot ja tulot. Sen verran hyvin hän oli oppinut pomonsa luottomiehen tuntemaan, vaikka sitä ei ääneen sanottu.
"Mä olin vähän... No, siellä sun täällä", Jaycee vastasi sävyttömästi ja haroi hiuksiaan, jotka eivät tuulenvireen tuiverruksessa pysyneet hetkeäkään paikallaan. Paidassa oli edelleen veritahroja, kuivuneita ja tummentuneita, mutta niitä yön hämärässä tuskin edes näki. "Mä istun tähän", blondi ilmoitti aristellen ja otti askeleen lähemmäs Peterin penkkiä - ja nimenomaan Peterin penkkiä - sitten penkille istahtaen.

"Mistä siellä puhuttiin?", hän kysyi ja käänsi siniset silmänsä tummahiuksiseen päin, katsellen tuota hetken aikaa. Peter oli tavallaan, tai jollakin hyvin sairaalla tavalla ihailtava tyyppi. Samanlainen kuin Shayne, herätti kunnioitusta pelkällä olemassaolollaan... Pelkoahan se pohjimmiltaan oli, kunnioitus siis. Ja tällä hetkellä Jaycee oli aineissa kuin apteekkari, joten hän syytti järjettömiä ajatuksiaan kaikesta siitä kamasta, mitä hän oli illan aikana vetänyt.

Peter ei pitänyt Jayceesta. Ei hän pitänyt kenestäkään, edes itsestään. Se taisi johtua siitä, ettei hän koskaan ajatellut juurikaan ihmisten hyviä puolia. Hän ei huomannut pohtia sellaista. Ken tietää, olisiko hän enemmän ihmisystävällinen jos huomaisi etsiä ihmisistä niitä hyviä puolia. Kaipa hän vain oli ihmisvihaaja ja vihasi lähes kaikkia ihmisiä. Ihmisiä jotka yrittivät esittää fiksuja, niitä, jotka olivat tyhmiä, teennäisiä, supersosiaalisia. Kaikki huonot puolet mustatukka huomasi heti. Jos henkilöstä oli Mescalinelle hyötyä ja ihminen piti matalaa profiilia, tuli Peter tuon kanssa toimeen. Kyvyttömät paskiaiset, jotka vain inisivät ja toivat mukanaan haittaa taas oikein kerjäsivät Peteriä tarttumaan johonkin kättä pidempään ja päättämään heidän päivänsä. Mihinköhän ryhmään Jaycee kuului? Ei mustatukka oikeastaan osannut tuota vielä luokitella. Vihasiko enemmän, vaiko vähemmän. Ei hän ollut muodostanut mielessään tuosta blondista sen ihmeellisempää kuvaa. Miinuspisteitä toi ainakin se Jayceen ja Erican pelleily autolla. Plussaa taas se yksi kerta siellä bileissä, kun tuo oli mitä ilmeisemmin tahallaan järjestänyt hänelle hieman tekemistä. Blondin vastausta kysymykseen hyvä jos kuunneltiin, mustien silmien tarkkaillessa jonnekin puiston suihkulähteelle päin. Peter vilkaisi neutraalisti Donovaniin, joka istuutui hänen viereensä. No se oli… melko erikoinen siirto tuolta. Harvat jengiläisistä kun hyvä jos uskalsivat istahtaa edes viereiselle penkille, samasta penkistä sitten puhumattakaan. Kaipa tuo silti pelkäsi. Peter oli tottunut siihen, että kaikki pelkäsivät ja kiersivät kaukaa. Oli siihen ihan hyvä syykin. Joskus se tosin oli erittäin ärsyttävää, kun hänen piti hoitaa Shaynen käskystä jotain tehtävää eteenpäin, niin jengiläiset luikkivat karkuun ja hyvä jos eivät maastoutuneet lattialle ja heilutelleen valkoista lippua. Jompaakumpaa saattoi syyttää: pelkuruutta tai itsesuojeluvaistoa.

Jayceen kysymyksen kuultuaan Peter tuijotti hetken ilmeettömästi toisaalle, kunnes kohotti arpisen kätensä hiustensa sekaan ja avasi suunsa. ”…Ei ihmeempää, meidän yhden liittolaisjengin jutuista ja kaupoista”, mustatukka vastasi ja seurasi tummien silmiensä katseella penkin ohitse astelevan kahden naikkosen ja yhden miehen menoa. Mielenkiinnottomana katse kuitenkin vietiin pian toisaalle ja Peter työnsi kätensä mustan puvuntakkinsa taskuihin. ”Ja jotain alustavaa juttua ensi viikon keikasta. Dennis pitää vielä erikseen yhden pakollisen kokouskerran”, Park jatkoi sävyttömästi ja arveli itsensä puhuneen nyt Donovanille enemmän kuin koskaan aiemmin.

Jaycee ei halunnut edes tietää, mitä Peterin päässä liikkui sillä hetkellä, kun mies tajusi blondin istuneen hänen viereensä. Vielä ei ainakaan ollut tullut pesäpallomailasta, mikä oli varmasti ihan hyvä juttu. Tai sitten Jaycee oli liian aineissa tajuamaan, ettei Peter mahdollisesti innostunut seuraan tuppaantumisesta ollenkaan.
Vaaleaverikkö sai jatkuvasti seurata toisen takaraivoa tai kasvojen sivuprofiilia, ilmeisesti miehellä oli vaikeuksia katsoa silmiin puhutellessa. Eihän se Jayceen ongelma ollut, eikä hän uskoakseen ollut niin ruma, ettei häntä kestänyt katsella. Ehkä Peter oli homo? Ajatus sai vaaleaverikön nauramaan, mutta vain päänsä sisällä. Jos vieressä istuvalla miehellä oli kyky lukea ajatuksia, Jaycee menettäisi päänsä hetkenä minä hyvänsä.
Vaaleita, takkuisia hiuksia harottiin pois kasvoilta, vaikka ne kuitenkin valuisivat jälleen kasvoille seuraavan tuulenvireen myötä. Hän näytti varmasti hirveältä, eikä vaatteiden vaihtaminen puhtaisiin ollut mikään huono idea, saatika kunnon yöunet. Välillä ne niin kutsutut yöunet nukuttiin aamu kahdeksan ja iltakuuden välillä, kuten myös tänään. Taas toisinaan Jaycee saattoi valvoa parikin päivää putkeen, jotta pääsi edes hetkeksi koulun penkille istumaan. Ihme ja kumma, koulun henkilökunta ei ollut puuttunut lisääntyneisiin poissaoloihin kuin muistutuksella siitä, ettei läksyt tehneet itse itseään tai koepaperit täyttyneet ajatuksen voimalla.

Tällä hetkellä Jayceella ei ollut hajuakaan - tai yhtäkään muistikuvaa - siitä, mistä keikasta Peter oikein puhui, eikä hän uskaltanut edes kysyä. Toinen mahdollisesti leimaisi hänet täysin toivottomaksi, luuseriksi, ja mitä vielä. Vaikka häntä ei yleensä kiinnostanut paskankaan vertaa, mitä muut hänestä ajattelivat, niin vieressä istuvan ihmisen mielipide olikin täysin eri juttu. Peter tulisi kohtelemaan häntä mielipiteensä mukaan, ja jos se oli huono, oli kohtelukin samaa luokkaa.
"Okei", Jaycee vastasi vaisusti ja käänsi katseensa suihkulähteeseen, jota Peter oli hetkeä aikaisemmin katsellut. Siniset silmät havaitsivat syrjemmässä seisoskelevan ihmisporukan, mutta kasvoja ei hämärän ja välimatkan vuoksi kyetty tunnistamaan. Puhe kuului hiljaisena, mutta muutaman ihmisen uhkaava kehonkieli kiinnitti vaaleaverikön huomion. Porukka saattoi olla vain harmittomia narkkareita, jotka siirtyivät puiston suojiin tekemään huumekauppojaan.
"Miks sä et oo Pomon kämpillä?", Jaycee kysyi ja kohotti kulmiaan, katse käännettiin porukasta Peteriin, jota katse tutkaili kysyvänä.

Lyhyesti Peter vilkaisi vaaleaan naiseen ja tuon pörröisiin, tuulen heiluttamiin ja kuun valossa lähes kultaisina hohtaviin hiuksiin. Peter ei ollut kova puhumaan, ei edes kohtalaisen kova. Jos varsinaista aihetta ei ollut, eikä toiselle puhuminenkaan ollut kovin kiinnostava idea, oli vain parempi olla hiljaa. Vielä kukaan ihminen Peterin elämässä ei ollut hänen mielestään niin kiinnostava, että häntä kiinnostaisi jutella enemmän kuin tarve vaati. Edes Shayne ei ollut niin korkeassa asemassa. Toki Peter kuunteli tuota, kunnioitti ja totteli. Mutta ei häntä kiinnostanut kuulla tuon työn ulkopuolisesta elämästä. Silti hän tunsi tuon paremmin kuin useat Mescalinesta. Kaikki ihmiset olivat Peterin sysimustissa silmiä samanlaisia, merkityksettömiä ja hölmöjä. Maailmasta löytyi vain pari ihmistä, jotka ansaitsivat häneltä edes jonkintasoista arvostusta. Peter havahtui näkymättömästi puheensorinaan, josta sai jopa pari merkityksetöntä sanaa selvää. Häneltä oli mennyt haju- ja makuaisti, joten muut aistit olivat terästyneet huomattavasti. Hän näki yhtä hyvin, ellei paremmin kuin lentäjät ja kuuli todella hyvin. Katse kääntyi samaan suuntaan, johon myös Jaycee sinisillä silmillään katseli. Peter siristi neutraalina silmiään, mutta koska häntä ei tuon noin viiden hengen miespoppoon asiat kiinnostaneet paskan vertaa, ei hän viitsinyt yrittää kuunnella enempää. Katse vietiin toisaalle ja mies risti kätensä rintaansa vasten. Jaycee esitti kysymyksen ja Park tuijotti neutraalina eteensä, kääntäen lopulta katseensa sinisilmää kohti.
"En asu siellä", Peter totesi viileästi, silmäillen Jayceeta tummilla silmillään. Hetken Peter tuijotti tuota vain silmillään, lopulta kuitenkin hitaasti kääntäen kasvonsa kokonaan blondia kohti. Syystä tai toisesta Peter jäi tuijottamaan tuon silmiin, kuin odottaen lisää kuulustelukysymyksiä.

"Suunnitelma on vedenpitävä! Tällä kertaa Mescaline jää satimeen."
Peterin silmissä värähti, mutta mies ei liikahtanutkaan, sen saman miespoppoon astellessa naureskellen heidän ohitse. "Ne astuu varmasti ansaan ja me saadaan kadut siivottua siitä maanvaivajengistä." "Niinpä! Ne kaikki on kadonnu kartalta viikonloppuun mennessä." Viisikko asteli kauemmas ja Peterin mustat silmät siirtyivät heidän selkiinsä. "Donovan", Park lausui viileästi, nousten sitten seisomaan. Etunimellä hän ei koskaan ketään kutsunut. Kaipa kukaan ei ollut hänestä sen arvoinen. Toinen käsi kantoi muovipussia ja toinen käsi työnnettiin takin taskuun, mustatukan lähtiessä varjostamaan viisikkoa kohti kaupungin katuja.

Jaycee oli osannut odottaa jotakuinkin sen tapaista vastausta, jonka hän sai kysymykseensä. Odottamatontakin oli, Peter ei taatusti koskaan aikaisemmin ollut tuhlannut häneen niin pitkää katsetta, johon vaaleaverikkö vastasi omallaan ja kaupanpäällisinä mietteliäällä ilmeellä. "Aivan", hän murahti lyhyesti ja huomasi Peterin kiinnittäneen huomionsa porukkaan, jota pahis itse oli hetkeä aikaisemmin tarkkaillut.
Koska vieressä istuva mies ei ollut puheliainta sorttia, ei Jayceekaan saanut suustaan sanaakaan ulos. Ei hän osannut puhua ihmisen kanssa, jonka kanssa hänellä ei ollut muuta yhteistä kuin Mescaline. Ehkä heillä saattoi olla enemmänkin yhteistä, mutta Peter oli ihminen, jota oli helvetin vaikea oppia tuntemaan. Ainakin Jayceen mielestä.

Pahis käänsi katseensa porukkaan, joka oli hetkeä aikaisemmin keskustelleet varsin kovaäänisesti vähän matkan päässä. Nyt sama porukka ohitti heidät ja tällä kertaa Jayceekin kuuli keskustelun tarkemmin, miehet puhuivat Mescalinesta ja kuuluivat selvästi johonkin vihollisjengiin. Peterin ei olisi edes tarvinnut mainita hänen nimeään; vaaleaverikkö oli hetkessä noussut penkiltä miesten käveltyä muutaman metrin päähän penkistä. Toisen suunnalta pelkkä katse olisi riittänyt kertomaan kaiken, ei Jaycee ihan niin typerä ollut.
Hän lähti kävelemään Peterin perässä, ympärilleen vilkuillen. Ainakin oli turvallinen olo sellaisen tappokoneen seurassa, oli vain eri asia, pitäisikö Peter hänen puoliaan nyt, kun Shayne ei ollut valvomassa.
"Mulla ei ole edes asetta", Jaycee kuiskasi hiljaa ja puolihuomaamattomasti tarttui miehen takinhihaan ikään kuin varmistaakseen, ettei tuo antanut hänen lauseensa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ote toisesta laskettiin nopeasti, heti kun vaaleaverikkö vain oli tajunnut tekonsa. Ei se mikään suuri juttu ollut, kummallinen vain, tai siltä se ainakin tuntui.

Mustatukka oli tottunut siihen, että hän oli aina ensimmäisiä, jotka toimivat ja saivat muihin jengiläisiin eloa. Hän oli kentällä aina se, joka ampaisi Shaynen kanssa kärkijoukoissa vihollisten kimppuun. Donovanin nimen lausuminen oli ollut turhaa, sillä tuo oli noussut ylös lähes yhtä aikaa kun mies itsekin. Kaipa heidän ajatukset kulkivat edes jollain tasolla samalla aaltopituudella. Ilme neutraalina Peter seurasi viisihenkistä joukkoa aina välillä pysähtyen. Pakkohan se oli varjostettavien liikkeisiin mukautua, ettei tullut huomatuksi. Tummasilmäinen kuuli Jayceen kuiskatut sanat ja tunsi nykäisyn mustan puvuntakkinsa hihalla. Hän olisi varmasti pysähtynyt tuijottamaan naista ällistyneenä, jos viiden miehen armeijan seuraaminen ei olisi ollut hänen mielessään ehdottomasti tärkeämpää, kuin blondin tuijottaminen. Kukaan- Destinin ja Shaynen lisäksi -ei uskaltanut hipaista häntä edes tikun päällä. Ja nyt, tämä sinisilmäinen kultakutri, joka oli osoittanut jo kertaalleen uskallustaan istumalla hänen viereensä, uskalsi kiertää sirot sormensa hänen puvunkanaansa hihalle? Kaikkea sitä näki. "Mulla on", Peter vastasi lyhyesti ja mielessään pohti, oliko Jayceen mukaantulosta enemmän haittaa vai hyötyä. Tuohan oli jengin soluttautuja. Oliko tuosta ylipäätänsä tappamaan ketään? Heillä ei ollut aikaa ryhtyä taktikoimaan minkäänlaisia strategioita, joten raa'asta voimasta olisi nyt hyötyä. Tummat silmät iskivät katseensa ohueen metalliputkeen, joka oli jätetty nojaamaan satunaista tiilirakennuksen seinää vasten. Taloa ilmeisesti vasta rakennettiin, sillä kattoa ei vielä ollut ja rakennus oli osittain muovikelmun verhoama.

Ilman sen suurempia mietteitä Peter nappasi kättä pidemmän putken ja ojensi sitä blondia kohti. "Parempi kuin ei mitään" mies totesi ilmeettömästi, astellen sinisilmän kanssa katulamppujen valaisemien teitä pitkin. Kaduilla ei näkynyt heidän ja vihollisjengin lisäksi ketään ja kun nuo kääntyivät sivukujalle, tuplaantui Peterin askeleiden vauhti lähes pikakävelyn tasolle. Hän pysähtyi sivukadulle johtavan kadun päähän, painoi selkänsä viileää seinää vasten ja kurkkasi kulman takaa kadulle, jonne jengi oli pysähtynyt jotain supisemaan. "Jos ei pysty tappelemaan, jää sivuun ettet ole tiellä", mustatukka kuiskasi ja odotti tilaisuutta liittyä vihollisjengin seuraan. Pesäpallomailan hän nappasi vasempaan käteen ja antoi tuulen viedä vaalean muovipussin mennessään.

Jayceeta hieman kiukutti. Peterillä oli se saatanan pesäpallomaila, mutta mitä hänellä oli? Kaksi tervettä jalkaa ja kaksi tervettä kättä, joilla ei kuitenkaan hakattu ketään häntä suurempaa sairaalakuntoon. Pahis puuskahti närkästyneenä, mutta kuitenkin nieli kiukkunsa ja tyytyi seuraamaan Peteriä kuin koira isäntäänsä, vaikka sellaisesta asetelmasta ei todellakaan ollut kyse.
Seinänvierustalta toinen taikoi metalliputken, jonka Jaycee nappasi käsiinsä epäilevä ilme kasvoillaan. Olihan se parempi kuin ei mitään, aivan kuten Peter oli sanonut, mutta... No, hän oli tottunut aseisiin, eikä painaviin metalliputkiin. Valituksia ei kuitenkaan ääneen esitetty, hän olisi pian itse ollut Peterin maalitauluna. "Joo, aivan", vaaleaverikkö mumisi itsekseen ja katseli epäilevänä ympärilleen. Peter hakkaisi koko jengin samassa ajassa, jossa Jaycee olisi puolestaan saanut vasta yhden ihmisen tajuttomaksi. Ei mikään reilu asetelma, mutta ainakin miehelle riitti enemmän hakattavaa.
Eikä ollut reiluakaan - tosin se oli aiheellista - se, että Peter selvästi aliarvioi ja väheksyi Jayceen suorituskykyä ja taistelutaitoja. Ei hän voinut niin heikko ja surkea olla, ettei osaisi pitää puoliaan ja siinä sivussa murtaa muutamat nenät ja kylkiluut?
"Mä pärjään ihan hyvin", vaaleaverikkö ärähti ja näytti selvästi loukkaantuneelta, olihan tuollainen ottanut hieman itsetunnon päälle, tai sitten Jaycee oli vain turhan herkkänahkainen häneen kohdistuvan kritiikin suhteen.

Pahis teki kaikkensa pysyäkseen Peterin kannoilla, siniset silmät vilkuilivat pimeää sivukujaa ja sydän tuntui jännityksestä takovan tavallista nopeampaa. Sormet kietoutuivat metalliputken ympärille, sen viileää pintaa puristettiin vaistomaisesti ja ajankulku tuntui odotuksen lomassa hidastuneen. "Eiköhän mennä?", Jaycee kysyi malttamattomana.

Toivottavasti Jayceesta ei tosiaan olisi haitaksi. No jaa. Niin kauan kuin tuo huitoi ja pysyi pois mustatukan tieltä, ei tuosta olisi harmiksi asti. Ehkä tuo jopa osuisi vahingossa pari kertaa viholliseen, sai nuo kaadettua nurin ja Peter olisi silloin hyödyntämässä tilannetta ja iskisi mailallaan parit päätä tohjoksi. Muista ihmisistä oli aina helpointa olettaa pahinta. Liittolaisensa Peter usein aliarvioi, mutta parempihan se oli, että kyvyt ja osaaminen tulivat yllätyksenä, kuin surkeus ja kömpelyys. Jayceen aseiksi mustatukka oli mielessään lukenut kaikki tuliaseet, joihin hän ei itse pitkällä tikullakaan koskisi. Siitä päätellen lähitaistelu tuskin oli tuon vahvinta alaa. Olisikohan Donovanista enemmän hyötyä, jos Peter heittäisi tuon kirjaimellisesti susille ja käyttäisi syöttinä? Lyhyesti mies vilkaisi sinisilmää mustilla iiriksillään, kieltäen mielessään itseään jyrkästi. Ei. Parempi, että Jaycee selviäisi ilman suurempia vammoja. Ei kannattanut ottaa riskiä, että Jaycee vahingoittuisi ja jäisi panttivangiksi. Panttivankina tuo olisi pahempi riippakivi kuin pommi. Jaycee ärähti pärjäävänsä, eikä Peter jaksanut reagoida tuon sanoihin ulkoisesti, vaikka mielessään mumisikin jotain 'parempi olisi' -tapaista. Blondin kysyessä, että jokohan olisi aika mennä, mustatukka vain nyökähti ja lyhyesti vilkaisi sinisilmään. "Älä ota turhia riskejä", Peter käski ja kääntyi kulmalta kohti viiden hengen poppoota, kädellään viitoten Jayceeta jäämään hieman taemmas. Tokihan blondikin pääsisi mätkimään, mutta oli strategisestikin parempi, että Jaycee toimi pienen hetken taustatukena ja voisi hyökätä vihollisten selkään, kun nuo olisivat keskittyneitä mustatukkaan.

"Hei, mitä sä haluut?" Peter kuuli yhden hänet havainneen, häntä lyhyemmän miehen kysyvän. Tosin kaikki siinä poppoossa olivat häntä lyhyempiä. Joku kuitenkin. Mustatukka vain asteli lähemmäs, välittämättä viisihenkisen miesjengin varautuneista eleistä. "Ootko sä joku kyttä?" joku niistä säälittävistä vittupäistä kysyi, kun Peter oli jo tarpeeksi lähellä. Ilme neutraalina mustatukka kiskaisi nopein liikkein mailaansa taaksepäin, mäjäyttäen sen sitten vasten jonkun blondin naamataulua. Ilmassa soi ikävä rusahdus ja blondi lensi somassa kaaressa selälleen ja kieri iskun voimasta reilusti taaksepäin, törmäten sitten roskatynnyreihin, jotka ryminällä kaatuilivat paitsi hänen päälleen, myös hänen ympärilleen. Käsivoimia jos mitä Peteriltä löytyi. Yksi paloi, vielä neljä kentällä jäljellä ja lyöjä valmiina. "Voi vittu!" nelikko huudahti lähes yhteen ääneen ja hetkessä Peter sai mätkiä mailallaan suuntaan jos toiseenkin. Välillä toisen käden nyrkki ja toinen jalkakin jouduttiin ottamaan mukaan mättöön, että iskuja pystyttiin jakamaan mahdollisimman monelle. Hitaasti, mutta varmasti lähes vapautunut virne kohosi mustatukan vaaleille huulille. "Hoidellaan toi ensin!" joku neljästä parahti ja Peter havahtui siihen, kun kaksi neljästä kääntyivät ja suuntasivat Jayceeta kohti. Toisella mikä lie viidakkoveitsi ja toisella ase. Mitä säälittäviä paskiaisia, heikoimmat pois alta ensiön-strategia? Jaycee varmaankin pärjäisi yhtä vastaan, mutta tuskinpa epätutulla aseella kahta reilusti pidempää miestä hoideltaisiin. Peter puraisi vihaisesti alahuultaan ja potkaisi siilitukkaista miestä leukaan, ennen kuin ampaisi kahden Jayceen kimppuun käyneen miehen perään.

Jaycee jättäytyi taka-alalle, aivan kuten Peter oli viittonutkin. Kauaa hän ei tässä aikoisi kyykkiä ja katsoa vierestä, kun mustatukkainen pieksisi vihollisjengiläisiä. Menoa katseltiin epäilevänä jo siinä vaiheessa, kun Peter mäjäytti pesäpallomailansa jonkun blondin miehen naamatauluun. Pahis oli jo niin tottunut miehen tapaan murskata luita, ettei hän osannut enään edes sääliä uhreja, jotka tuon varsin verenhimoisen vesselin kynsiin joutuivat. Jonkun epäillessä Peteriä kytäksi Jaycee naurahti äänekkäästi, jos nuo vai tietäisivät, millä puolen lakia toinen mielummin kulki, niin...
Naisenalku asteli hieman enemmän esiin, aitiopaikalle ja toistaiseksi sivustaseuraajaksi katsellen Peteriä mielipuuhassaan. Mies varmasti virnuili onnellisena, ainakin sisäisesti. Vastustajilla tuskin oli yhtä hauskaa, eikä Jaycee voinut rehellisesti väittää viihtyvänsä siinä varsin suojattomana, onneton metalliputki käsissään, joka kaikenlisäksi painoi kuin synti.
Jaycee katsahti pariin nilkkiin, joiden suunnitelmissa oli ilmeisesti hoidella hänet päiväjärjestyksestä. "Antaa tulla... Paskiaiset", blondi räyhäsi naurahtaen ja nappasi metalliputkesta paremman otteen. Hän ei taatusti saisi osuttua kumpaankaan mieheen kertaakaan, mutta helvetinmoinen veitsi ja ase sai naisenalun epäilemään pärjäämistään. Voi vittu, voi vittu... Seuraavaksi oltaisiinkin taivaan - tai siis Jayceen elämän ja tehtyjen syntien määrän huomioiden helvetin porteilla. Toivottavasti itse Paholainen olisi leppoisa tyyppi, hän ei taatusti jaksaisi katsella vittumaista ja punanahkaista äijänkäppänää kovinkaan pitkään. Ja helvetissä olisi parempi olla LSD:tä.

Jaycee mäjäytti ensimmäisenä kulkenutta miestä huolimattomasti metalliputkella olkapäähän. Loogisesti ajateltuna tuohan ei kyennyt enään käyttämään vasenta kättään, jos hän olisi onnistunut murtamaan luita. Ilmeisesti lyönti oli sattunut, ja pahis oli siitä mielessään helvetin ylpeä. Toisella kerralla hän läimäytti miestä jälleen samaan käteen, mutta kahta miestä vastaan hän ei taatusti tulis pärjäämään. "Peter!", vaaleaverikkö kiljahti ja asteli reippaita askelia taaksepäin miesten luota.

Olisi ollut helpompaa juosta Jayceen ja tuon kimpussa pyörivän kaksikon pariin, jos toinen Peteriä hetki sitten viihdyttäneistä ei olisi rynnännyt hänen peräänsä kuin ammuttu ohjus. Toinen Peterin viihdyttäjistä taas lyyhistyi istumaan haavojansa nuolemaan. Tiimityöskentely oli tuolle ilmeisesti täysin tuntematon käsite. Mutta mikäs Peter oli sitä kritisoimaan, ei hän itse sen parempi ollut. Mustatukka joutui pysähtymään, mutta hänen suureksi ilokseen hänen pysähtyminen oli tullut täytenä yllätyksenä häntä seuranneelle miehelle. Mustatukka keskitti voimansa tähän lyöntiin ja hänen peräänsä lähtenyt mies ei suureksi harmikseen ehtinyt jarruttaa, kun olikin jo tarpeeksi lähellä ja sai tuntea puisen mailan vasten ohimoaan. Maila halkesi, räsähti rikki ja Peter oli varma, että osa rätisevästä äänestä lähti kauemmas lennähtävän miehen paikoiltaan risahtaneesta niskasta. Maila hylättiin lähes refleksistä, mustasilmäisen kuultua nimeään huudettavan. Katse vietiin Jayceehen, joka ei ollut itseään kovin kehuttavaan tilanteeseen saattanut. Tosin mikä hän oli tuota syyttämään, eihän Donovan ollut hänen tielleen asettanut tai miehiä peräänsä pyytänyt. Kulmiaan kurtistaen mustatukka jatkoi nopeaa matkaansa blondia naista ja kahta mieshahmoa kohti. Toinen mies piteli huultaan purren olkapäätänsä, mulkaisten sinisilmää myrkyllisesti. Aseen kanssa heiluva mies antoi veitsellä aseistautuneelle toverilleen mahdollisuuden kostaa ja astui hieman viistoon, puukkomiehen harppoessa Jayceen kiinni. Mies tarttui Jayceeta tuon vaalista hiuksista ja kohotti puukkonsa, jonka sai kyllä upotettua lihaan. Ei tosin naisen lihaan, vaan Peterin käsivarteen olkapäästä hieman alaspäin.

Mustatukka vetäisi Jayceen itseään vasten iskien puukolla koristetun kätensä kyynärpään päin ällistyneen näköisen miehen naamataulua. Puukottaja ilmeisesti menetti tajuntansa ja rojahti selälleen. Aseen kanssa toimiva mies kohotti aseensa piipun kaksikkoa kohti, asettaen vaalean sormensa liipaisimelle. Peter mulkaisi tuota niin kylmästi ja murhaavasti, että jopa helvetin herrakin olisi säikähtänyt näkemäänsä. Ase tärisi miehen käsissä ja nopeasti hän vilkaisi tajunsa menettänyttä toveriaan, ennen kuin hylkäsi aseensa ja riensi puukkokaverinsa avuksi.
"V-vittu minkä teitte!" mies kuului uhoavan säälittävästi vavahtelevalla äänellä, hermostuneesti Jayceeta ja Peteriä vilkaisten. Mies vetäisi pyörtyneen toverinsa käden niskansa taakse ja jotain epäselvää kiroten raahasi itsensä ja toverinsa pois paikalta mahdollisimman nopeasti. Haavojaan paikoilleen nuolemaan jäänyt mies säntäsi yhtä pelokkaan näköisenä kahden perään. Peter hengitti raskaasti, kunnes ymmärsi päästää Jayceesta irti ja ottaa askeleen kauemmas. Mustat silmät vietiin kohti kauempana makaavaa ruhoa, eikä mies tuntunut ollenkaan tiedostavan puukkoa ja vuolaana vertaavaa verivanaa vasemmassa kädessään.

Jaycee ehti kertaalleen manata Peterin alimpaan helvettiin asti. Vaikka mies näyttikin kiireiseltä hoidellessaan peräänsä juossutta idioottia, joka ei ilmeisesti tajunnut loitota paikalta hyvän sään aikaan, oli silti Jayceella vaikeuksia pysyä askeleen edempänä niistä kahdesta muusta idiootista, jotka hyörivät hänen kimpussaan kuin nälkäiset hyenat.
Pahis kiljahti kuuluvasti - tässä tapauksessa korviaraastavasti - toisen miehistä käydessä hänen hiuksiinsa kiinni. "Päästä irti!", Jaycee räyhäsi ja yritti potkia miestä jalkoihin ja repiä tuon otetta irti hänen hiuksistaan. Puukon kohotessa vaaleaverikkö sulki silmänsä ja kiljui edelleen kuin kidutettu eläin, vaikka ainoa hänen tuntema kipu säteili päänahasta. Hän ei taatusti olisi koskaan uskonut, että tavallinen matka Shaynen kämpille muuttuisi tälläiseksi teurastukseksi.
Sekuntia tai kahta myöhemmin Jaycee olikin Peterin otteessa, mikä tällä kertaa tarkoitti myös turvapaikkaa. Automaattisesti naisenalku tarrautui mieheen kiinni kuin takiainen, vaikka varsinaista hätää ei enään edes ollut. Ehkä aikaisempi jengitappelu satamassa karaisi pahista, mutta tällaisiin väkivaltaisiin konflikteihin osalliseksi joutuminen oli edelleen uutta.
Viimeinen ja nähtävästi vähiten vammautunut jengiläinen säntäili pahemmin turpaansa ottaneiden jengiläisten luokse ja kuulosti oikeasti säälittävältä, ilmeisesti miehen niin-kova-kuori ei kestänyt kovaa painetta. Tai mikä Jaycee oli puhumaan... Hän kyllä kykeni tappamaan ventovieraita, mutta oma henki oli hänelle aivan liian kallisarvoinen tuhlattavaksi ja kyllä sitä alakynnessä ollessaan hätääntyi varmasti kovempikin korsto.

Tyttö havahti Peterin päästäessä hänet otteestaan ja astuessaan askeleen kauemmas. Myös Jaycee laski otteensa miehestä ja asetti kätensä puuskaan katsellen vaitonaisena ympärilleen. Asvaltilla oli näkyviä veriroiskeita ja varmasti lohjenneita hampaanpalasia jos tarkemmin ryhdyttäisiin tutkiskelemaan. Jayceen teki mieli oksentaa, niin kuvottavalta kauempana lojuva, eloton ruho näytti. Se sai hänet voimaan pahoin, vaikka eteen oli viimeisen kolmen vuoden aikana osunut kuoliaaksi nääntyneitä narkkareita ja niitä, jotka menettivät kirjaimellisesti päänsä ottaessaan huumevelkoja - kykenemättä maksamaan niitä takaisin.
Siniset silmät eksyivät epähuomiossa Peteriin, tarkkailivat miehen kasvoja ja valuivat hiljalleen alemmas. Vasemmassa kädessä törröttävää puukkoa ei voinut olla huomioimatta. Jayceen kulmat kohosivat ja kasvoille levisi ihmettelevä, sekä samaan aikaan järkyttynyt ilme.
"Peter...", vaaleaverikkö aloitti, hän harvemmin kutsui miestä Peteksi. Yhdellä, hänelle suurella askeleella harpattiin vaaleaverikön ja toisen välinen välimatka umpeen. Kädestä valui verta, eikä se määrä todellakaan ollut mikään vähäinen. Tuollainen veren menetys olisi saanut heikommat kaverit pyörtymään. "Se... No, sulla on puukko kädessä... Vasemmassa, enkä tarkota sillä tavalla kädessä", Jaycee selitti ja hipaisi vasemman käden ihoa sormenpäällään. Hän pyyhki sormiinsa tarttuneet veret paitaansa, olihan se jo muutenkin sotkuinen. Tällä kertaa tyttö tarttui Peterin käsivarteen rohkeammin, toisella kädellä tartuttiin puukkoon. Hänen olisi turha varoittaa Peteriä mahdollisesta kivusta, mies vertaisi sitä varmasti hyttysen pistoon. Jaycee kiskaisi puukon nopeasti toisen käsivarresta, tiputti puukon otteestaan ja painoi kätensä puukon aiheuttaman haavan päälle.
"Revi mun paita... Sä tarvit jonkun painerätin tohon, ainakin Pomon kämpille - tai vaihtoehtoisesti sairaalaan asti", vaaleaverikkö kannusti ja katsoi melkeinpä käskevästi mustahiuksiseen mieheen. Jos tuo meinaisi niskuroida, hän pistäisi taatusti kovan kovaa vasten... Ainakin siihen asti, kunnes turpaan saaminen olisi lähellä. "Sä voit saada verenhukan, tai vaikka tulehduksen... Tuskin haluat, että Destin sahaa sun kätes irti", Jaycee valisti tomerasti ja piti kämmentään edelleen miehen käsivarrella haavaa peittämässä. "Mua ei houkuta ajatus Destinin kotitekoisesta raaja-amputaatiosta... Ja vielä vannesahalla", jatkettiin rennompaan sävyyn. Oikeastaan, pahis ei enään tiennyt rauhotteliko hän enemänkin itseään Peterin sijasta.

// hups... laatu 10 ja teksti järkevää :----D sori tuommonen, pari pientä hittiä joukos

Mustatukka vihasi sitä, jos joutui hipaisemaankin toista ihmistä ilman väkivaltaisia otteita. Töiden pakottamana se oli tietenkin aina kestettävä, mutta töiden ulkopuolella hän karttoi ihmisiä, jos he eivät karttaneet häntä. Niitä, jotka eivät karttaneet, tosin oli yhtä harvassa kuin keitaita Saharalla. Mies ei ollut kuitenkaan epäröinyt kiskaista Jayceeta turvaan, eikä edes ymmärtänyt ihmetellä sitä sen suuremmin. Jotenkin hän tyydyttyi siihen ajatukseen, että ehkäpä hän suojeli tuota sen vuoksi, koska tiesi joutuvansa vaikeuksiin jos ei auttaisi ja Shayne saisi tietää. Niin sen täytyi olla. Tummilla silmillään Peter tuijotti lähintä ruhoa ja siitä vähän matkan päähän lennelleitä entisen pesäpallomailan palasia. Noh. Sai hän kaksi pois pelistä ja kaksi haavoitettua. Tuskinpa noista olisi enää haittaa, kun olivat noin pelokkailta näyttäneet. Ainakin oletettavissa oli, että Mescalinen kimppuun käyminen viivästyisi. Ja silloin joskus jos nuo hyökkäisivät, olisi mustatukka jo ehtinyt raportoida tapahtuneesta. Silloin kaikki olivat varautuneita yllätyshyökkäykseen. Mustatukka havahtui vaaleaverikön lausuessa hänen nimensä. Mies käänsi tyhjän katseensa naiseen, joka harppasi lähemmäs. Mustatukka kohotti kulmiaan tuon sanojen myötä ja hieman kummastuneen näköisenä vilkaisi kättään. "Oh", mies kuuli toteavansa, tuijottaessaan ilmeettömänä kättään, josta tosiaan törötti viistosti veitsi. Hän ei ollut edes huomannut moista. Milloin se oli siihen ilmestynyt? Hän oli tainnut olla liian keskittynyt johonkin toiseen asiaan silloin, kun oli tuon käteensä saanut. "Ngh", mies ynähti vastustelevana ja kurtisti kulmiaan, Donovanin tarttuessa hänen käsivarteensa. Mustatukka oli jo refleksistä jännittänyt toisen kätensä, kun antoikin hieman kohonneen ja nyrkiksi puristuneen terveen kätensä laskeutua rennosti alas. Donovanin mottaaminen tuskin parantaisi tilannetta, lisäksi tuo oli tarttunut puukkoon, ilmeisesti aikeinaan vetää se irti. Olisihan Peter voinut sen itsekin tehdä. No ihan sama se kai oli.

Puukko vetäistiin irti, eikä Peter muuta kuin värähtänyt hieman, kasvot yhä ilmeettöminä. Tokihan se kirpaisi, mutta ei kivun näyttämisestä olisi mitään hyötyä ollut. Ei hän koskaan näyttänyt kipuaan. Ei tosin hyvää oloakaan. Jayceen seuraavat sanat saivat Peterit tummat kulmat kohoamaan ällistyneinä, ennen kuin laskeutuivat kurttuun. "En revi", mustatukka murahti suoralta kädeltä. Hänenkö pitäisi ryhtyä repimään vaatteita Jayceen päältä? Minä helvettinä tuo häntä oikein piti? Oli tarkoitus sitten mikä tahansa, eikä Peter ryhtyisi kiskomaan naiselta vaatteita päältä pimeillä kujilla. "En tarvitse", mustatukka lisäsi nopeasti ja vei katseensa toisaalle blondin käskevistä kasvoista. Koko Jayceen selostuksen ajan siitä, miten saattaisi tapahtua jos käsi menisi pahaksi ja Destin taikoisi jostain itselleen venesahan, katseli Peter toisaalle kuin omistajaansa vastusteleva koira. "Hoidan tämän itse", mustatukka mumisi ja lähti astelemaan kohti kujan päätä, olettaen Jayceen luovuttavan ja häipyvän kuten kuka tahansa muukin hänen tuntevansa henkilö. Kyllä hän saisi itsensä puistossa paikattua. Sitä paitsi hän voisi joltakin tankkausasemalta käydä ostamassa sidetarpeita.

Jaycee tuhahti närkästyneenä ja potkaisi jalkojensa juureen jäänyttä puukkoa, "Helvetti, en mä sitä sillä tarkoittanut!", hän ärähti ja haroi hiuksiaan, vaikka päänahka oli edelleen hellänä. Peter voisi painua kuuseen ennakkoluuloinensa... Tai sitten ei. Vaaleaverikköä ärsytti, mutta hän ei tiennyt ärsyttikö häntä enemmän se, ettei Peter suostunut ottamaan hänen tarjoamaa apua vastaan, vai se että se sai hänet tuntemaan itsensä aika surkeaksi. Pikemminkin helvetin surkealta. Ja se oli Peterin vika... Jaycee ei sanonut sanaakaan miehen lähtiessä kävelemään pois kujalta, hän päätti lähteä seuraamaan tuota, mutta pysytteli pari askelta takavasemmalla
Olisihan Shayne hänellekin suuttunut, jos Peter olisi vaikka menettänyt koko kätensä, eikä Jaycee olisi tehnyt asialle mitään. Mutta ei hän halunnut olla avuksi vain sen takia, ettei suututtaisi Pomoa. Tai sitten auttavaisuus johtui vain siitä... Ei hän tiennyt, eikä halunnut edes ottaa siitä seikasta selvää.

"Mä pysyn sun kannoillas niin kauan, kunnes toi haava on putsattu ja sidottu", Jay ilmoitti jääräpäisesti ja pysytteli Peterin perässä edelleen. Toinen olisi voinut kävellä hiukan hitaammin, jotta huomattavasti lyhyemmällä vaaleaveriköllä ei olisi ollut niin kova hoppu ottaa kahta askelta siinä missä Peter otti yhden. "Voi vängätä vastaan, mutta mä pidän pääni", pahis jatkoi jääräpäisyyttään ja katseli mustahiuksisen takaraivoa vakavana, ilmekään värähtämättä.


//laatu + pituus 10 : (

+ Just ihanaa sun teksti hei! *3*♥ Ja mulla veny nyt vorostaan :---) +

Mustatukkaa ei kiinnostanut mitä Jaycee oli tarkoittanut, tai miten tuo muka tahtoi auttaa häntä. Mies ei ollut tottunut siihen, että hänen haavoittumisensa kiinnostivat muita ihmisiä. Hän oli tottunut huolehtimaan itsestään, eikä hän tarvinnut siihen apua. Hän vihasi sitä, jos häntä kohdeltiin kuin lasta, joka ei osannut edes laastaria laittaa. Nyt tosin tarvittaisiin muutakin kuin laastari, joten lapsena kohtelusta ei ollut kyse. Hän ei vain osannut ottaa apua vastaan, koska ei ollut sellaista koskaan ennenkään saanut tai suostunut vastaanottamaan. Monet ihmiset hänen asemassaan tuskin olisivat yhtä kylmäpäisiä, kun käsikin vuosi kuin seula. Valkoinen kauluspaita mustan puvuntakin alla oli varmasti jo aivan toisen värinen käden kohdalta. Mustat silmät vilkaisivat viileästi blondiin naiseen, joka oli lähtenyt hänen peräänsä. Oikeasti, mitä helvettiä? Tähän asti kaikki, siis oikeasti ihan kaikki, jättivät hänet rauhaan, kun hän niin vaati. Hän ei ollut kovin jääräpäinen, koska sitä ei yleensä tarvittu. Ihmiset tottelivat, eikä asiasta tarvinnut vääntää kättä. Peter vei katseensa eteenpäin. Ngh. Kyllä tuo takaisin kääntyisi ja lähtisi. Ei Jayceekaan jaksaisi häntä loputtomiin seurata.
”Saa nähdä saatko pitää pääsi”, mustatukka murahti varoittavasti, kuitenkaan sinisilmään vilkaisematta. Ei hänellä tosin enää mailaa ollut, mutta kyllä hän jostain jotain kättä pidempää taikoa. Ei Jaycee oikeasti ollut vaarassa turpiinsa saada, sillä mitä Peter muka hyötyisi tuon taposta? Hänelle siitä koituisi vain haittaa. Mutta eipä blondi sitä tiennyt. Tai sitten tiesi. Perhana. Pointti oli, että kyllä tuokin lopulta pelon nujertamana lähtisi pois. Kuten kaikki muutkin pelkurit.

Mustasilmäinen suuntasi kohti puistoa ja kun hän katseellaan bongasi satunaisen pikkukioskin olevan auki, käväisi hän nopeasti sisällä, välittämättä ihmisten ällistyneistä, jopa järkyttyneistä ilmeistä, kun he bongasivat hänen haavansa. Verivanat jatkuivat jo sormille asti ja sormenpäät tiputtelivat niiden luokse asti valuneita tummanpunaisia veripisaroita sinne, minne mies ikinä kävelikin. Satunaisen ensiapupakkauksen ostettuaan Peter suuntasi ulos, eikä ottanut kuuleviin korviinsa ihmisten kysymyksiä ja ehdotuksia ambulanssin kutsumisesta. Matkalla mies ei puhua pukahtanut, eikä mennyt kauaakaan, kun hänen näköpiiriinsä piirtyi tuttu penkki. Hiljaa ja helpottuneesti huokaisten mies istahti penkille ja laski ensiapupakkauksen maahan. Jaa-a. Mitähän sitten? Terveellä kädellä mies haroi yönmustia hiuksiaan. Hän oli yleensä selvinnyt sillä, että vain kietoi paljon kangasta haavan ympärille. Haavat eivät tosin olleet aikoihin olleet näin isoja ja syviä. Pikkuhiljaa kehokin alkoi reagoida siihen, että verta piti antaa suuria määriä vastentahtoisesti pois. Katse maassa mies riisui mustan takkinsa ja laski sen selkänojalleen. Oho. Vasen hiha oli tosiaan kaukana valkoisesta. Kangas oli repeytynyt ilkeästi ja sitä oli osittain haavassakin. Peter kurtisti kulmiaan ja tiesi joutuvansa poistamaan paitansa. Paidattomana hihhuloiminen ei huvittanut ollenkaan. Verenpuutoksen vuoksi tuli koko ajan kylmempikin. Verenpuutteen takia iho alkoi kylmänihkeillä ja hengitys muuttui hitaammaksi ja raskaammaksi. Tajunnan tasokin alkoi reippaasti laskea ja murahtaen Peter vain painoi hetkeksi kätensä vasten otsaansa, vain yrittäen virkeyttää ajatuksiaan.

Jaycee jäi suosiolla käyskentelemään kioskin nurkalle Peterin suunnistaessa sisälle asioimaan. Ihmisten katseet kertoivat paljon, ehkei läpeensä verinen mies ollut aivan tavanomainen näky Balboa Parkin laitamilla. Taskussa tallessaolevasta askista kaivettiin savuke huulien väliin ja yhdellä näppärällä liikkeellä se pistettiin palamaan. Vaaleaverikkö nautti ensimmäisistä henkosista eniten, ne rauhottivat ja tuntuivat aina erilaisilta, kuin viimeiset henkoset.
Kun kioskin edustalla pyöriviä ihmisiä katseli tarkemmin, Jaycee tajusi ettei hänkään saanut olla ihmetteleviltä katseilta rauhassa. Okei, olihan hänenkin paitansa veressä, mutta se oli vanhaa verta, eikä kukaan ollut sentään kuollut. Tyttö katseli ihmisiä tuimasti takaisin, saattoi silloin tällöin väännellä naamaansa ja hetken päästä näyttää puolestaan kärsivältä ja puolikuolleelta. Sellaista se oli, ne näyttelijänlahjat, nimittäin. Ei sillä, Peter olisi saanut senhetkisellä olemuksellaan pääosan vaikkapa vanhan kunnon old school-zombielokuvasta. Savuke vietiin vadelmanpunaisten huulien väliin, savua kaikkine myrkkyineen vedettiin syvään henkeen, sitten ne laskettiin uloshengittäessä suupielestä ulos. Sirosti sormet karistivat enimmät tuhkat savukkeen päästä, saaden tuhkahiutaleet leijailemaan kioskin tarjoamassa valokeilassa maata kohti.
Jayceella ei ollut havainnonpalaa siitä, kauanko Peter oli ehtinyt viettää aikaansa kioskin sisällä. Tuskinpa kovinkaan kauaa, mutta pitkältä ajalta se silti tuntui... Mutta kuten vanha sananparsi kuului; odottavan aika on pitkä.

Vihdoin ja viimein mustatukka tupsahti kioskin ovesta ulos, ignooraten jokaisen avuntarjouksen, joita ihmiset esittivät. Hetken aikaa tyttö antoi miehelle etumatkaa, lähtien sitten kävelemään tuon perässä ilman sen suurempia informaatioita määränpäästä, jota ei tosin ollut vaikea arvata. Se penkki näytti tutulta jo Jayceelekin, vaikka hän ei sen luona pahemmin aikaansa viettänytkään. Sijainnista ei kyllä kyennyt erehtymään, mutta sellaisia penkkejä oli kuitenkin ympäri Balboa Parkia, miksi helvetissä Peter oli majoittautunut juuri nimenomaan sille penkille?
Jaycee ei sanonut sanaakaan, kurtisti vain kulmiaan ja värisi puhtaista inhon väreistä katsoen tarkemmin haavaan, joka puukoniskusta oli syntynyt. Toinen ei näyttänyt sen parempivointiselta. Oikeastaan, vaaleaverikkö ei ollut koskaan nähnyt miestä noin surkean näköisenä. Ei se näky saanut häntä säälimään Peteriä, mutta jonkinlainen tunne tai vaisto hänessä kuitenkin heräsi. Ei se ollut sen kummoisempi tunne kuin väsymys tai ilokaan, mutta kuitenkin Jaycee halusi auttaa Peteriä. Jos mies ei hänen apuaan kelpuuttaisi, niin ehkä pahis joutuisi huumaamaan tuon ja olisi avuksi vasta sitten, kun toinen olisi tiedottomassa tilassa. Suunnitelma oli niin huono, ettei sitä pystynyt edes kutsumaan suunnitelmaksi.
Aiempaa varovaisemmin Jaycee istui miehen viereen ja katseli tuon veren sotkemaa paitaa mietteliään näköisenä, hipaisten toisen ihoa sormenpäällään. "Anna mä autan", hän ilmoitti, sillä lausetta ei oltu tarkoitettu kysymykseksi.

Mustat iirikset tuijottivat tyhjinä katulamppujen maalaamia varjoja hiekkaisessa tienpinnassa, kunnes mies suoristi selkänsä ja kääntyi käsivarttaan kohti. Ei hänellä ollut aikaa jäädä ihmettelemään, haava oli pakko hoitaa heti. Lyhyesti hän vilkaisi viereensä istahtanutta naishahmoa ja mielessään kirosi tuon jääräpäisyyttä. Luulisi, että tuo luikkisi jäniksen tavoin johonkin koloon vapisemaan, kuten kunnon jäniksen kuului tehdä. Jäniksen ei kannattanut ärsyttää sutta. Muuten jäniksestä ei olisi pian jäljellä edes töpöhäntää. Ja tätä sutta oli erittäin helppo ärsyttää. Peter tuijotti Jayceeta kylmästi, tuon ilmoittaessa auttavansa. Ei hän tarvinnut apua, tai saatikka ollut moista pyytänyt. Mies ei sanonut mitään ja vain siirtyi penkillä hieman kauemmas naisesta. Jos tuon tilalla olisi istunut joku muu, olisi Peter jo huitaissut tuolta tajun kankaalle. Ja purkanut stressinsä pökertyneeseen uhriinsa. Huono puoli vain oli se, että käsi tosiaan vuosi kuin seula ja sen vuoksi Peterin oli vaikea keskittyä nostelemaan verisiä paidankappaleita haavastaan. Mustatukka murahti matalasti ja terveellä kädellänsä napitti kauluspaitansa nappeja auki, kiskaisten sitten paidan maahan. Hänellä oli jo valmiiksi kylmä verenmenetyksen vuoksi, joten paidattomana istuskeleminen ei todellakaan ollut kovin mielekästä puuhaa.

Ei sillä, ettei hänessä katsottavaa olisi ollut. Päin vastoin. Hän herätti kateutta ja ihailua hyväkuntoisella ja näköisellä kehollaan, vaikkei sitä näytellytkään ellei pakko vaatinut. Yksi syy sille miksei hän viihtynyt paidattomana oli se, että hänen solisluilta lähtevä ja alavatsalle päättyvä arpi oli tuolloin näkyvissä. Kuten myös terveen käden kyynärpäästä kämmenellä jatkuva arpi. Mustissa silmissä heitti ja Peter puraisi ilkeästi alahuultaan, vieden sitten katseensa blondiin naiseen. Hän vihasi sitä jos joutui ottamaan apua vastaan. Se oli heikkoa. Hän ei ollut tottunut siihen sen paremmin kuin siihenkään, että kukaan ylipäätänsä halusi auttaa häntä. Käden sitominen oli nyt haastavampaa, koska käski oli ehtinyt valua niin pitkään. Yleensä mies hoiti moiset haavat nopeasti, eikä antanut itsensä joutua tähän pisteeseen. "Hyvä on", mustatukka lopulta myöntyi hiljaa ja kuulosti siltä, mitä olikin: vihaiselta. Itselleen tällä kertaa. "Sido se nopeasti", mies käski murahtaen ja vei katseensa toisaalle silmät häpeää paistaen. Oli raivostuttavaa, että hänen oli otettava apu vastaan. Se oli saatanallisen ärsyttävää ja ehdottomasti hävettävää. Hänen mielestään.

Hetkellisen murinan jälkeen Peter vihdoinkin suostui autettavaksi. Jaycee huokaisi mielessään helpotuksesta ja siirtyi hieman lähemmäs verenhukasta kärsivää miestä.
Toisen oli turha pitää päätään tässä asiassa, eihän tuo aiheuttaisi hallaa kenellekkään muulle kuin itselleen. Vaaleaverikkö katseli Peteriä kulmat kurtussa, selvästi huolestuneena. Hän ei ollut koskaan joutunut leikkimään ensihoitajaa, eikä se homma ollut muutenkaan edes tuttua. Kyllä Jaycee oli omia haavojaan paikkaillut, vaaterievuilla ja sanomalehdillä, jos mitään parempaa ei ollut saatavilla. Hän ei ollut koskaan nähnyt mustahiuksista niin heikossa kunnossa, ja tavallaan se tuntui Jayceesta pahalta. Hyvin pahalta. Ja se, että se tuntui pahalta, tuntui puolestaan oudolta.
Siniharmaat silmät panivat merkille Peterin arvet, joita hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Tuijottamaan niitä ei kuitenkaan jääty, vaikka miehessä olisi ihailtavaa riittänytkin. Arvet täydensivät toista, vaikka se saattaakin kuulostaa tyhmältä. Olihan mies ehtinyt elämänsä aikana olla mukana ties millaisissa välikohtauksissa ja yhteenotoissa, joten oli ilmiselvää, ettei toinen ollut selvinnyt ilman vammoja. Se olisi ollut epäuskottavaa.

Jaycee kumartui poimimaan ensiapupakkauksen maasta ja avasi sen, ryhtyen sitten tutkimaan sidetarpeita. Sideharso olisi ainakin tarpeellinen ja sitä löytyikin reilusti. Puhdistusainetta tarvittiin varmasti, ties millaisia tulehduksia toinen saisi, jos haava jätettäisiin putsaamatta. Lupia kyselemättä naisenalku tarttui Peterin käteen - siihen, jossa haava oli - ja kaatoi puhdistusainetta pullosta suoraan haavaan. Jaycee ei halunnut edes kuvitella, miten paljon se kirveli. Toisella kädellä hän avasi sideharsopakkauksen, repi sideharsonpaloja reilusti ja painoi ne haavan päälle. Ensiapupakkauksesta löytyi jonkinlaista sidettä, jolla harsot saisi pidettyä paikallaan ja haavan suojassa. Siderulla oli yllättävän vaikea avata, ja Jayceella kesti hetken verran saada se auki.
Sormet painoivat haavaa peittäviä sideharsoja pitäen ne paikallaan, toisella kädellä sidettä rullattiin mustahiuksisen miehen käden ympärille. Peter vaikutti vihaiselta, mikä sai Jayceen hieman varuilleen. Ei sillä, että hän pelkäisi jonkinlaista kurinpalautusta.
Haava saatiin sidottua ja naisenalku katseli aikaansaannostaan epäillen. "Ei kestä kiittää", hän mumisi vaisusti ja kaivoi tupakan askistaan, nostaen sen huultensa väliin ja sytyttäen sen.
Savut puhallettiin taivasta kohden, päätä taivutettiin taaksepäin ja huokaisi syvään. "Millanen olo?"

Oli lähellä, liian lähellä, ettei Peter heilauttanut kättään ja kaatanut sillä blondia kumoon, tuon kaataessa suoralta kädeltä puhdistusainetta mustaiiriksien haavaan. Mies ei hätkähtänyt tai mitään muutakaan, käänsi vain katseensa vaaleaverikköön. Kirvelevä kipu jäi toissijaiseksi Peterin mulkaistessa Jayceeta ilmeellä, jota Godzillakin olisi luikkinut piipittäen karkuun. Ei Peter hellyyttä tai varovaisuutta ollut odottanutkaan, mutta olisi nainen voinut edes vihjaista kaatavansa alkoholipitoista puhdistusnestettä suoraan haavaan. Totta kai se oli kirpaissut, vaikka Peter ei ollut sitä ulospäin millään tavalla näyttänytkään. Mieluummin Mustatukka ottaisi toisen puukon käteensä, kun antaisi tuon naisen enää koskaan puhdistaa haavojaan. Mitään mies ei kuitenkaan sanonut, huomatessaan Jayceen sitovan kättä ihan kohtuullisen hyvin. Se oli outoa. Ei kukaan yleensä ollut niin halukas auttamaan häntä, kuin Jaycee oli. Ilmeettömänä Peter tuijotti kättään ja sen parissa puuhaavia käsiä. Jayceen kädet olivat lämpimät. Terveellä kädellään lyhyitä hiuksiaan haroen Peter vei katseensa toisaalle. Kaipa toinen vain tunsi olevansa kiitollisuuden velassa. Mitään muuta syytä Peter ei keksinyt. Oli alkoi kohentua huomattavasti, kun veri en enää päässyt vapaasti vuotamaan pitkin käsivarsia. Osasi Jaycee haavat sitoa paremmin kuin Destin, joka olisi tässä tilanteessa varmaan tunkemassa laastareita haavaan ja vetämässä ilmasointiteippiä käden ympärille. Nainen mumisi vaisusti ja mustatukka käänsi päänsä tätä kohti. Hetkeksi mies jäi tuijottamaan siististi sidottua kättään.

Kuka tahansa muu olisi varmaankin siinä vaiheessa kiittänyt, mutta Peter ei oikein hallinnut sitä aluetta. Hän ei ollut kiittänyt sitten ala-asteen yhtään mistään. Anteeksi hän oli sanonut vielä nuorempana viimeisen kerran. Oli hän silti tyytyväinen harsopakettiin kädessänsä, vaikkei ulospäin näyttänytkään muuta kuin neutraalia ilmettä. Jaycee sytytti tupakan huuliensa väliin ja Peter huomasi pohtivansa, miltä tupakansavu mahtoi haista. Hän ei enää muistanut sitä. Blondi kyseli hänen olonsa perään ja mustatukka vei hetkeksi katseensa taivasta kohti. "Parempi", mies vastasi sävyttömästi. Olo oli tosin paljon enemmän, kuin parempi. Enää ei ollut kylmä, eikä päässäkään heittänyt. Ja mitäs seuraavaksi? Hiljaa mustatukka kurottautui maahan heitettyä paitaansa kohti ja nosti sen syliinsä. Päällensä hän ei sitä viitsinyt vetää. "Saatan sut himaas", mies ilmoitti blondiin vilkaisemattakaan. "Siltä varalta, ettet saa lisää puukkomiehiä kimppuus", Peter täsmensi ja nousi ylös. Kaipa Peter tahtoi jotenkin palkita Jayceen outoa vaivannäköä hänen haavansa suhteen. Jaycee sai ottaa asian miten tahtoi. Ei Peter oikeastaan itsekään ollut varma miksi oli tarjoutunut saattamaan tuon kotiinsa. No kaipa se oli parempi, kuin istuskella kiusallisesti täysin hiljaa paikoillaan. Mustat iirikset käännettiin naishahmoa kohti ja Peter odotti tuon näyttävän tietä.

Kun Peter ilmoitti saattavansa Jayceen kotiin, blondi veti tupakansavut pahasti väärään henkeen ja yskähteli hetken, katsoen mieheen yllättyneenä. Tarjoutuiko toinen vapaaehtoisesti saattamaan hänet? Ei sillä, että Jayceella olisi ollut jotain sitä vastaan, ei hänellä ollut. Mutta tämä oli Peteriltä jotain niin uutta, ettei vaaleaverikkö tiennyt ollenkaan, miten hänen pitäisi suhtautua siihen. Siniharmaat silmät tutkivat mustahiuksisen miehen kasvoja, eikä Jaycee saanut sanaakaan suustaan ulos. Hän harvemmin jäi sanattomaksi, mutta nyt niin vain kävi. Tupakasta imettiin pitkä hatsi, savut vedettiin syvälle keuhkoihin silmien painuessa umpeen silkasta hämmennyksestä. Ehkä hän nyt kuitenkin oli kuullut väärin. "Ei tarvitse", Jaycee hangoitteli hieman vastaan, vaikka tiesi itsekin, ettei San Diegon öisillä kaduilla voinut koskaan tietää, mitä eteen sattuisi. Eikä siihen pystynyt edes varautumaan. Varsinkin tässä kaupunginosassa rikollisuus kukki kuin tulppaanipellot Hollannissa, Jayceen asuinalueesta puhumattakaan.

Hetken ajan vaaleaverikkö toivoi, että Peter kärsisi edelleen helvetin pahasta verenhukasta, eikä heittäytyisi taas omaksi kylmäksi itsekseen. Kun mies oli istunut siinä puiston penkillä verisenä ja heikossa kunnossa, muutaman sekunnin Jaycee näki toisesta sen inhimillisen puolen. Sen, mikä teki myös Peterin vain ihmiseksi.
Vaikka mustahiuksinen oli luonteenpiirteiltään konemainen, jollain tapaa naisenalku piti siitä hyvin paljon. Oikeastaan se kiehtoi häntä. Olihan hän aina ollut helposti huonoon seuraan eksyvä, mutta Peter oli toisella tapaa kiehtova luonne kuin high schoolin pahikset, tai ne, joiden seurassa Jaycee oli menneisyydessään aikaa viettänyt.
"Osaan mä kotiin itsekin", kasvot käännettiin Peterin puoleen ja Jayceen synnynnäinen jääräpäisyys pääsi taas loistamaan. Jos toinen oli edes sanonut, mitä Jaycee oli kuullut, ei mies ollut sitä vapaaehtoisesti sanonut. Ei varmasti ollut.

Pitkään mustat silmät tuijottivat yskivää naishahmoa ja mustatukka kohotti hieman ymmällään käden niskalleen. No ainakin Jaycee otti hänet tosissaan ja reagoi hänen tarjoukseensa. Joku muu olisi varmaan olettanut mustatukan pilailevan ja jättänyt miehen sanat omaan turhaan arvoonsa. Blondi kieltäytyi ja Peterin vain murahti kylmäkiskoisesti. Mitään sanoja miehen vaaleat huulet eivät muodostaneet ja tummaverikkö työnsi niskalla oleilleen käden taskuunsa. Kerrankin kun hän yritti olla kiltti, sai hän takkiinsa. Ystävällisyys ja/tai kohteliaisuus ei tosiaankaan ollut hänen alaansa. Hän ei ollut tyrkyttäjä ihmisiä ja jos hänet kerran torjuttiin, astui hän sivuun eikä yrittänyt enää uudestaan. Outoa, että juuri Jayceen kieltäytyminen otti häntä niin raskaasti päähän. No kaipa hän oli jossain päin aivojaan olettanut tuon suostuvan ilman muuta hänen tarjoukseensa. Hän oli olettanut tuon olevan yhä edelleen pelästynyt mätöstä. Peter ei oikeastaan tiennyt mitä ajatella. Hän oli oikeastaan aika yllättynyt siitä, ettei Jaycee pahemmin ollut pelästynyt tappelusta. Ja se, ettei Jaycee vapissut ja inissyt, oli hyvä asia. Plussaa tuolle? Peter sieti enemmän luonteeltaan vahvoista ihmisistä, kuin itkevistä pikkukaroista. Kuten nyt esimerkiksi Frido repi hänen hermojaan vaan suunsa avaamalla.

"Selvä", mies totesi sävyttömästi ja vilkaisi kaksikon ohitse astelevia naishahmoja. Ilmeisesti jostain baarista palailemassa. Ainakin sekava kävely viittasi siihen, että alkoholi oli virrannut. Paidaton Peter vain tuijotti muualle ilmeettömästi, jääden paitsi naisten katseista. Peter ei ollut itse koskaan pahemmin juonut. Siksi hänen viinapäänsä oli oletettavasti melko olematon. Hän ei edes tahtonut kuvitella millainen olisi päissään. Rennompi ja hauskempi, vaiko väkivaltaisempi ja ilkeämpi? Turhaan sitä pohtimaan. Jaycee oli kyllä yksi jääräpää. Oli Peterkin sitä hieman, muttei tuonut sitä esille. Kuten ei oikeastaan muitakaan puolia itsestään. Jos niitä nyt ylipäätänsä edes oli. Agh. Naiset ja ihmiset ylipäätänsä olivat vaikeita. "Huomiseen", mies mumisi ja istahti takaisin penkille. Seuraavana päivänä he varmaankin olivat molemmat menossa Shaynen luokse. Kertomaan tämän illan tapahtumista. Kaiketi.

No, jos Peteristä piti tähän hätään keksiä jotakin hyvää sanottavaa, niin mies ei ainakaan ollut sitä sorttia, joka kielloista ja torjunnoista huolimatta halusi väen väkisin toteuttaa ehdotuksensa. Eikä toinen sulkenut korviaan kieltäviltä vastauksilta ja toiminut 'mulle ei sanota ei'-tyylin mukaisesti. Jaycee hymyili. Ehkä pelkästään sen takia, että jollain helvetin sairaalla ja kummalla tavalla Peter oli siinä seisoskellessaan aika suloisen näköinen. Sellaisella selittämättömällä ja pikkupoikamaisella tavalla, mikä ei sopinut toiselle sitten ollenkaan. Vähän niinkuin koittaisi pukea lehmälle villapaitaa.
Siniharmaat silmät tarkkailivat tuiman oloisena penkin ohittavaa naisporukkaa, nopeasti ne vilkaisivat edelleen paidattomana istuvaa Peteriä ja jälleen hiprakassa käveleviä ja hihitteleviä naisia. Jaycee tuhahti ja kurtisti kulmiaan happaman näköisenä, käännähtäen Peterin puoleen. "Okei", vaaleaverikkö myöntyi virnistäen, "Sä saatat mut... Sitten", hän jatkoi hiukan vaivaantuneena todetessaan, että oli jäänyt röyhkeästi tuijottamaan miehen paljasta yläruumista. Mitäs paljasteli, tottakai tuollainen kiinnitti huomion. Se olisi ollut lähestulkoon sama asia, jos Jaycee olisi itse juossut ympäri San Diegoa tai Balboa Parkia yläosattomissa. Suuremmista tisseistä olisi kuitenkin ollut hyötyä, muttei hän sellaisia kaivannut.

Naisenalku nousi penkiltä ylös ja uskaltautui pörröttämään Peterin pikimustia hiuksia naurahtaen, "Mennään sitten", lausahdettiin kärsimättömänä. Hiuksia harottiin kasvoilta ja silmien edestä pois Jayceen katsellessa Peteriä sillä kuuluisalla mikä kestää-katseella. "Mä arvostan tätä suunnattomasti", tyttö totesi ja koitti pitää ilmeensä vakavana, jottei mies vain luulisi, että äskeinen olisi kieroa vinoilua tai suoranaista vittuilua.

Ilmeettömänä Peter käänsi katseensa kohti vaaleahiuksista naista, joka lopulta kuitenkin oli myöntynyt hänen tarjoukseensa. Mustatukka ei sanonut mitään, tuijotti vain takaisin häntä - tai hänen rintakehäänsä - tuijottavaa naista. Ugh. Joku varapaita olisi ollut mukava asia. Jaycee tuijotti varmaankin hänen arpiaan ja ihmetteli mistä moiset olivat syntyneet. No eivät ne kovin kehuttavan näköisiä olleetkaan, joten kaipa Jaycee monien muiden tavoin piti niitä hämmentävinä tai jopa inhottavilta. Moiseen mustasilmäinen oli kuitenkin tottunut ja vain nyökähti Jayceen noustessa seisomaan. Mustatukka oli myöskin nousemassa ylös, kun jähmettyi täysin paikoilleen ja näytti hetken siltä, kuin olisi liimattu penkkiin. Mies valahti astetta kalpeammaksi ja hämmästyksestä silmät pyöreinä tuijotti jonnekin maan tasalle. Blondi nainen oli juuri---- mitä? Ei kukaan--- ei edes yllytyshullu Destin---- Tovin mustat iirikset tuijottivat maata, Peterin vain tuijottaessa huulet raollaan ei-mihinkään. Hän ei tiedostanut lainkaan sitä, miten inhimillisen ilmeen oli hetkeksi kasvoilleen onnistunut loihtimaan. "Ahmnn", mies mumisi ja kuin ällikällä lyötynä nousi ylös ja pyyhkäisi automaattisesti kasvoiltaan harvinaisen ilmeen, korvaten sen neutraalilla.

Jaycee totesi arvostavansa kotiin saattoa ja ilmeettömästi mustatukka vain nyökähti. Kaipa tuo oli tosissaan ollut, koska tuon kasvoilta ei ollut havaittavissa mitään ylimääräistä sarkasmiin tai vittuiluun viittaavaa hymynkaretta. "Näytä reitti", mustasilmäinen käski ja lähti kulkemaan blondin naisen seurana pitkin hämäriä katuja. Mies nosti hetkeksi kätensä hiuksiinsa ja haroi niitä ilmeettömästi. Eipä hänen kätensä hiuksissa tuntunut yhtä--- erikoiselta? Lämpimältä? Ugh. Kaipa hän vain kuvitteli. Se tosin kuulosti vielä erikoisemmalta, koska Peterillä ei juurikaan ollut mielikuvitusta.