Perfectly imperfect

Taas yksi yllätys lisää, Jay ei ainakaan saanut pesäpallomailasta tai nyrkistä äskeisen hiustenpörrötysepisodin seurauksena. Asiaa ei kuitenkaan puitu mielessä sen enempää, sillä Peter pysyi omana vähäpuheisena itsenään ja ryhtyi käskyttämään. Naisenalku ei ollut koskaan pitänyt siitä, että häntä käskettiin, mutta mies olisi aivan hyvin voinut pyytää häntä näyttämään reitin. Käskemisellä ja pyytämisellä oli yhden sanan suuruinen ero, mutta silti Jaycee pisti sen merkille. Jotakin epäselvää mumistuaan pellavapää lähti kävelemään kotia kohti, jossa myös Mescalinen asevastaava, Erica, odottaisi. Unessa tosin, kuka järkevä valvoisi tähän aikaan yöstä, keskellä viikkoa?
Matkasta tulisi epäilemättä tylsä. Jaycee oli niitä ihmisiä, joilla oli pakottava tarve saada kokoajan jotakin tekemistä. Jos puhuminen ei onnistunut, niin hän heittäytyi levottomaksi. "No... Kai sun olos on edes hieman kohentunut?", pahis kysyi ja otti muutaman lyhyemmän askeleen muuten rauhallisen kävelytahdin lomasta. "Mä en raaskisi kävelyttää sua puolikuntoisena suunnilleen toiselle puolelle keskustaa", hän jatkoi muina miehinä - tässä tapauksessa naisina - ja vilkaisi sivusilmällä rinnallaan kävelevään mieheen. Jos tuo ei muuten puhuisi, hän ryhtyisi kyselemään kysymyksiä toinen toisensa perään, sillä hän ainakin saisi Peteristä edes jonkinlaista seuraa irti.

Kaupungissa oli hiljaista siihen aikaan. Oli yllättävää, ettei nuorisojengit ja rikollisporukat henganneet vakiokulmillaan, mutta ilmeisesti uni maittoi siihen kellonaikaan suurimmalle osalle San Diegon asukkaista. Muutamaa henkilö-ja poliisiautoa sekä taksia lukuunottamatta tiet olivat autioita, liikennevalot ohjasivat olematonta liikennettä edelleen, vaikka yön aikana tuskin niiden tarjoamaa turvallisuutta ja järjestystä tarvittiin.
"Kiitos muuten siitä...", Jaycee aloitti uneliaana ja haukotteli, "Että sä et antanu sen äijän pilkkoa mua sillä viidakkoveitsellä... Olis hautausurakoitsijalla ollut kova homma kasata mut kokoon", loppuun naurahdettiin soinnuttomasti ja katse pidettiin edessäpäin.

Hiljaisuudessa Peter astahteli pitkin asfalttiteitä ja ylitti blondin kanssa autotien, vilkuillen aina välillä tummapukuiselle taivaskannelle. Onneksi taivas oli juurikin tummansininen, eikä täynnä harmaita pilviä. Se tästä vielä olisikin puuttunut, jos he olisivat saaneet sateen niskaansa. Hiljaisuus tuntui jotenkin painostavalta ja rauhoittavalta samaan aikaan. Peter oli harvoin kaksin kenenkään kanssa. Isommalla porukalla hänen ei tarvinnut puhua lainkaan, muiden jo hoitaessa sen osan keskenään. Mitä hän nyt joskus saattoi liikkua Destinin kanssa kaksin samaa matkaa johonkin. Destinin tapauksessa hänen ei tarvinnut edes yrittää jutella, kun Destin oli jatkuvasti äänessä. Hyvän vituttavaa ja kätevää samaan aikaan. Nyt hänellä ei ollut ketään, jonka saattoi olettaa puhuvan Jayceen kanssa tuon juttelutarpeita tyydyttäen. Jaycee puhui, esitti kysymyksen. Mustasilmäinen vain tuijotti eteensä ja nyökähti, ennen kuin oli ehtinyt edes miettiä miten vastaisi. Oli hänen olonsa kohentunut. Olisi hän sen voinut silti sanoin kertoa. Nyökähteleminen oli hänelle tavanomaista, eikä hän ollut juurikaan tottunut minkäänlaiseen smalltalkkiin, mitä muut hänen ympärillään harrastivat. Blondi mutisi ja Peter huomasi vilkaisevansa tuon puoleen. Ilmoittiko Jaycee tuollaista säälistä, vai oliko tuo oikeasti jollakin tasolla huolissaan? Varmaankin säälistä. Ei hänestä ollut kukaan koskaan huolissaan.
"Mä pärjään kyllä", mustasilmäinen ilmoitti hiljaa. Ei Jayceella ollut mitään syytä kokea huonoa omaatuntoa tai jotain muuta vastaavaa hänen vuokseen. Ei hän ollut puolikuntoinen.

Uneliaan kuuloisena vaaleaverikkö aloitti ilmeisesti uutta asiaa ja sivusilmällä Peter vilkaisi toista. Tuon lopettaessa, katse suunnattiin eteenpäin ja hetken Peter oli hiljaa. Oli oikeastaan häneltä melko outo veto olla auttamassa, vaikka pomo ei niin määrännyt. Sen veitsellä riehuvan ukkelin ja Jayceen väliin hän oli harpponut kuin refleksistä. Hän taisi olla vain väsynyt ja siksi teki moista. Ei hän muuta syytä keksinyt. "Ole hyvä", Peter sanoi ja hieraisi niskaansa. Mitä seuraavaksi? Kai hänen pitäisi jotain sanoa. Argh. Että ihmiset osasivat olla hankalia. Olisi helpompaa olla vain niin kuin eläimet. Ääntä pidettäisiin vain tarpeen vaatiessa. Mustatukka laski luomiaan asteen ja pohti mitä sanoisi. Jostakin syystä hänellä kuitenkin oli tarve sanoa jotain. "Onhan kaikki.....okei?" mies kysyi ja tunsi paineen vierähtävän pois niskaltaan. "Taisit pelästyä?" mustatukka jatkoi ja sivusilmällä tuijotti lyhyempään naishahmoon.

Jaycee naurahti. Kyllä hän oli pelästynyt, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna oli aika noloa säikkyä sellaisesta. Tai ei hän tiennyt, oliko se noloa, mutta naisenalkua hävetti jollain tasolla hyvin paljon.
"Rehellisesti sanottuna mä pelästyin aivan helvetisti", Jaycee mumisi ja haroi vaivaantuneena takkuisia hiuksiaan. Hän ei katsonut Peteriin, vaikka hän tiesi miehen katsovan häneen. "Mä oon ihan kunnossa, vähän on päänahka hellänä", naisenalku naurahti soinnuttomasti ja puraisi alahuultaan, nyt hän halusi vain kotiin nukkumaan. Toivottavasti Erica ei heräisi meteliin, joka syntyi jatkuvasti ränäävän ulko-oven avaamisesta. Jaycee katseli ympärilleen, tuttu risteys näkyi alle kahdenkymmenen metrin päästä ja siitä tulisi kääntyä vasemmalle. Inhottavin osa kotimatkasta, syrjäiset ja synkät kujat täynnä hämäriä pubeja epäilyttävine asiakaskuntineen. Jaycee huokaisi syvään ja vilkaisi taivaalle, jota koristivat himmeänä loistavat tähdet, joiden edessä lipui kevyitä ja harsomaisia pilvenriekaleita.
Risteykseen asti päästyään Jaycee vilkuili vasemmalle, pimeitä kujia kohden, "Tuonne", hän osoitti ja lähti kävelemään pimeyttään uhkuvaa kujaa kohden.
Pellavapää ei pitänyt tästä seudusta ollenkaan. Silti hän asui siellä, joutui kävelemään joka ilta niiden kujien läpi - paitsi niinä iltoina, kun hän ei selvinnyt kotiinsa asti - ja niitä iltoja oli paljon. Ihmiset viihtyivät täällä, etenkin jos haussa oli halpaa viinaa, helppoja naisia ja vähemmän puhtaita huumeita. Myös jotkin pikkurikollisporukat viihtyivät täällä mainiosti. Laiton asekauppa kävi vilkkaana, venäläistä rulettia texas hold 'emin sijaan... Tuttu paikka Jayceelle.

Pellavapää yritti päästä kotiinsa mahdollisimman nopeasti. Verisellä paidalla herätettiin huomiota pubeista ulos horjuvien ja sinne kiirehtivien keskellä. Kuinkakohan monta prostituoitua he ohittivat tämänkin matkan aikana? Kylmästi ja suorasanaisesti puhuttuna huorat huutelivat illan erikoistarjouksiaan ohikulkeville miehille, eikä Peter ollut poikkeus. Jaycee naurahti, ei huvittuneena vaan lähes halveksuvasti etenkin erään naisen kohdalla. Hän tunsi sen naisen, jota pystyi vielä ikänsä puolesta tytöksikin kutsumaan. Siniharmaat silmät tuijottivat kylmästi tummahiuksista naista, jonka vähintään yhtä halveksuvan hymyn kykeni hämärässä huomaamaan.
"Huora", Jaycee sähisi ja laski mielessään kymmeneen, jottei olisi käynyt tuon kimppuun sillä sekunnilla.
Pellavapää oli tuntenut naisen suunnilleen viitisen vuotta, kuuluihan tuo sentään porukkaan, jossa Jaycee aikoinaan pyöri. Hän oli ollut aina napit vastakkain bruneten kanssa, jonka oikeasta nimestä ei ollut edes tarkkaa tietoa. Viimeksi tuo oli tunnettu jonakin Ritan tyylisenä, mutta muillakin nimillä tuo oli tunnettu. Jaycee olisi voinut viisaampana kävellä tilanteesta pois, muttei kuitenkaan tehnyt sitä. Hän olisi voinut jättää koko huoran omaan arvoonsa ja jatkaa matkaansa sitä turhaan pitkittämättä.
"Painu helvettiin", Jaycee jatkoi riidan haastamista ja astui askeleen lähemmäs tummaverikköä, jonka kasvot olivat juuri pellavapään omien korkeudella. Naisenalku astui vielä yhden askeleen eteenpäin tönäisten toista kauemmas itsestään, "Sulla tuskin kauppa käy", halveksuva naurahdus karkasi Jayceen huulilta tuon jatkaessa matkaansa.
Nainen naurahti takaisin, "Mä en ihmettele, miks Matt jätti tuollaisen kusipäisen lehmän".
Jaycee puristi kätensä nyrkkiin ja käännähti ympäri takanaan virnuilevan naisen puoleen. "Toi huora pääsee hengestään kohta", hän ärähti enemmänkin itselleen, kuin Peterille.

Peter tuijotti eteensä ja vain nyökähti lyhyesti lyhyemmän hahmon sanoille. No totta kai tuo oli pelästynyt. Eivät kaikki olleet niin kuin Shayne ja Peter, jotka jollakin sairaalla tavalla nauttivat vaarasta ja verenlennosta. Sääli. Maailma olisi Peterin silmissä varmasti paljon hauskempi, jos kaikilla olisi samat harrastukset kuin hänellä. Silloin tosin olisi puutetta uhreista. Ehkäpä se ei sitten olisikaan niin hilpeää, miltä se muutaman sekunnin ajan oli ajatuksissa tuntunut. Katulamput ja satunaisten yöklubien valot valaisivat pimeitä teitä, kaksikon ohittaessa varjojen tummiksi maalaamia taloja ja katukivetyksiä. Jayceen ilmoituksesta Peter käveli tuon rinnalla varsin epäilyttäville, pimeille ja likaisille kaduille. Oikeasti. Asuiko Jaycee tällaisella seudulla? Peter oli saanut tuosta aivan väärän käsityksen. Hän oli jotenkin ajatellut, että Jaycee asui jossain hienostoalueella ja oli isäntyttöä ja niin edespäin. Oli melko erikoista huomata arvanneensa niin pahasti vikaan, kuin hän nyt oli. Peter vilkaisi lyhyesti kantamaansa punertavaa kauluspaitaa. Jos se ei olisi ollut veressä, hän olisi oitis pukenut sen oitis päälleen. Paidattomana kulkeminen herätti liikaa huomiota, mutta verisenä käveleminen olisi herättänyt sitä kahta enemmän. Peter ei vilkaissutkaan ihmisiin, joita oli alkanut ilmaantua näköpiiriin yhä useammin. Se tietenkin johtui siitä, että alueella jolla he liikkuivat, oli paljon yöklubeja ja sen sellaisia. Mustatukka ei kiinnittänyt lainkaan huomiota häntä katseellaan nuoleviin huoriin, jotka huutelivat hänen peräänsä mitä lie tarjouksia. Häntä ei mitkään likaiset huoranpenikat kiinnostaneet. Ugh. Ajatuskin moisen naimisesta puistatti.

Matkaan tuli mutka ja Jaycee ryhtyi puhuttelemaan jotain tuttuaan. Peter vain vilkaisi brunettea, vähäpukeista naista ilmeettömänä ja mielessään irvisti halveksuvasti. Jaycee ja tuntematon huora eivät näyttäneet olevan ylempiä ystäviä, joten Peter oli varuillaan. Mies huokaisi mielessään, kunnes he vihdoin pääsivät jatkamaan matkaansa. Eivät kuitenkaan kovin pitkälle, kun brunette kajautti ilmaan nimen, jonka Peter oli kuullut ennenkin. Bileissä hän oli ollut Shaynen ja Destinin kanssa ollut todistamassa Jayceen ja tämän exän ei-niin-ystävällistä tapaamista. Mustat silmät tuijottivat brunettea kohti kääntynyttä naista tyhjinä. Matt jätti Jayceen. Olikohan Jaycee vieläkin rakastunut toiseen? Peter kurtisti aavistuksen kulmiaan. Miksi hän edes mietti moista? Jaycee ilmoitti bruneten pääsevän pian hengestään ja sivusilmällä Peter vilkaisi uteliaina kohtausta seuraavia ihmisiä, joita kerääntyi paikalle jatkuvasti lisää. Ehei. Hän ei varmasti jäisi todistamaan kissatappelua ja jäisi tumput suorina odottamaan, miten tappeluun loikkisi lisää porukkaa. Peter piti joukkotappeluista, mutta juuri nyt hän halusi vain saattaa Jayceen ehjänä tuon kodille. Ilman ylimääräisiä konflikteja. Mustasilmäinen otti askeleen kohti Jayceeta ja nappasi tuon ranteesta, vaatien naisen huomion itseensä.
"Ei hän ole se arvoinen", Peter kuiskasi ja mulkaisi brunettea murhaavasti, pistäen merkille heidän ympärilleen pikku hiljaa muodostuvaa ihmisrinkiä. Ihmiset täällä tuntuivat tosiaan vain odottavan lupaa huutaa 'tappelu, tappelu' -soundtrackiä ja liittyä mukaan mättöön. "Ja jos hän luulee olevansa, voi hän olettaa minun olevan se joka ensimmäisenä käy päälle", mies jatkoi varoittavasti ja pelkällä katseellaan antoi ymmärtää, että jos brunette tahtoi päästä hengestään, ei tuon tarvitsisi kuin avata suunsa. Sen ihmeempiä ajattelematta Peter vei kätensä Jayceen niskan takaa tuon olkapäälle ja lähti kävelemään katua eteenpäin. Hänen ei edes tarvinnut tuuppia ihmisiä tieltään, kun ihmiset jo loikkivat karkuun. Häntä parempaa henkivartijaa sai tosiaan hakea.

Sanaharkka oli selvästi saanut yleisöä. Osa bruneten kollegoista olivat kiinnostuneita työtoverinsa asioista, mutta kaikkia ympäröiviä ihmisiä yhdisti yksi asia; kukaan ei henkilökohtaisesti liittynyt koko juttuun. Sellaista se oli, muiden asiat kiinnostivat enemmän kuin omat, ja mikäs sen viihdyttävämpää olisikaan ollut kuin kunnon kissatappelu.
Jaycee naurahti Peterin sanoille soinnuttomasti , "No ei todellakaan, kitukoon katuojassa ja kuolkoon aidsiin", lausahdettiin kylmästi siniharmaiden silmien tutkiessa miehen kasvoja. Hän taatusti pistäisi vedonlyönnin pystyyn, kuinka monta sukupuolitautia brunette oli ansainnut uransa, voittaja saakoon tehdä huoralle mitä ikinä halusikaan. Nainen otti selvästi itseensä pellavapään tarkoituksellisesti ylimielisestä käytöksestä, johon hän ei ollut vuosien saatossa edelleenkään tottunut. Jaycee säpsähti Peterin ujuttaessa kätensä hänen olkapäälleen, kylmät väreet kulkivat niskasta alkaen koko kropan läpi. Katse kohdistettiin mieheen, joka oli selvästi enemmän kuin halukas jatkamaan matkaa ja poistumaan tilanteesta ilman sen suurempia vahinkoja ja verenvuodatusta.
"Sitä samaa mä toivon sun lapsellesikin... Ai niin, sä saatanan narkkari et kyennyt huolehtimaan siitäkään", brunette julisti närkästyneenä ja sai tappeluntoivoisen yleisön mylvimään ja yllyttämään Jayceetä hiljentämään päätään aukovan naisen. Pellavapää hätkähti silkasta raivosta ja astui askeleen Peterin edelle käännähtäen ympäri.

Brunette lähestyi Jayceetä samalla, kun koko ihmisjoukko siirtyi lähemmäs keskellä seisovaa kolmikkoa, josta Peter oli ainoa, joka olisi kuulunut yleisön joukkoon. Epäreilu asema bruneten kannalta, mutta naisenalkua ei häirinnyt yhtään. Saisipahan tuntea nahoissaan jokaisen lausumansa sanan, kirjaimellisesti. Jaycee astui huoran eteen ja sylkäisi aivan tuon jalkojen juureen, vaikka ensimmäiseksi ajateltu maalitaulu sijaitsi suoraan toisen kasvoilla. "Sä sanot sanankin, niin voit olla varma, että mä revin sun päänahkas paljain käsin irti ja toimitan sen sun vanhalle ja mitättömälle isälles lahjapaketissa", pellavapää sähisi ja tarttui hetkeäkään pidempään miettimättä bruneten hiuksiin painaen tuon päätä alaspäin. "Ja mä uskon, että se kyynelehtii onnesta sen omassa pehmustetussa huoneessaan San Diegon mielisairaalassa", naisenalku jatkoi ivallisesti naureskellen bruneten pyristellessä hänen otteestaan irti. Tässä tappelussa Jaycee tuskin jäisi toiseksi, vaikka brunette onnistuikin raapimaan hänen jalkojaan ja käsivarsiaan. "Sen jälkeen mä kaivan sun äitivainaas haudastaan ylös ja pistän sen kallon mun yöpöydälle muistuttamaan, kuinka vitun lyhyt elämä osaa olla", pellavapää retuutti brunettea hiuksista edelleen, saaden tuon kellahtamaan likaiselle kujalle. Jaycee painoi naisen päätä vasten paskaista asvalttia toisen valittaessa ja kirkuessa epätoivoisten irtipääsemisyritystensä lomassa.
"Vitun narkkari, vitun säälittävä narkkari!", brunetella ei ilmeisesti ollut aikomustakaan syödä sanojaan tai sisäistää sellaista asiaa, että Jaycee voisi hyvinkin helposti menettää loputkin itsehillintänsä rippeistä ja tehdä jotain, mistä seuraisi hyvinkin pahoja ongelmia.
Pellavapää nosti bruneten päätä ylöspäin ja löi sen asvalttia vasten, ei kuitenkaan niin lujaa, että mitään peruuttamatonta vahinkoa olisi tapahtunut. Nenäverenvuoto ja mahdolliset, pienet murtumat olivat pientä verrattuna siihen, mitä esimerkiksi Peter olisi saanut aikaiseksi. Jaycee hellitti otteensa naisen hiuksista ja kohottautui seisomaan, tuo hipaisi nenäänsä kämmenselällään ja potkaisi brunettea kylkeen saaden tuon inahtamaan yllättävästä iskusta. Sanaakaan sanomatta hän asteli pois koko tilanteesta, jättäen väkijoukon puhisemaan pettymyksestä väkivaltaisen kontaktin jäädessä niinkin lyhyeksi.
Vaaleat ja takkuiset hiukset olivat valuneet kasvoille, eikä Jaycee voinut valehdella enään edes itselleen, etteivätkö bruneten sanat olisivat satuttaneet häntä. Koskakohan naisenalku oli viimeksi ollut niin lähellä itkuunpurskahtamista? Yleensä hän kesti aika paljon paskaa ja huutelua, mutta hänelläkin oli heikot paikkansa, huumeidenkäyttö ja lapsi olivat yksi niistä. Molemmat virheitä, jotka hän halusi unohtaa ja virheitä, joita muidenkaan ei tulisi muistaa.
"Mennään", Jaycee murahti Peterille ääni hivenen väristen ja jatkoi matkaansa miestä kuitenkaan odottamatta, kaipa tuo tulisi mukana ilman suostutteluja.

Matkanteosta ei meinannut millään tulla mitään, kun brunette naisenalku jo aukoi suutaan ja keskeytti kaksikon taivalluksen. Brunette alkoi eittämättä ottaa mustatukkaa yhä vain raskaammin päähän ja Peter itse tiesi parhaiten, miten surkeasti kävi sellaiselle joka oli saanut hänet suuttumaan.
Mustat iirikset tuijottivat brunetteen tyhjinä ja lyhyesti Peter vilkaisi sidottua kättään. Kyllä hän sillä pystyi luita murtamaan, jos tarve vaatisi. Mustatukka ei vilkaissutkaan Jayceehen, vaan tuijotti Brunetteen katse yhä vain viilentyen, tuon julistaessa sitä, miten Jaycee ei ollut kyennyt huolehtimaan lapsestaan. Peteristä alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että hän tiesi Jayceen menneisyydestä paljon, kun Jaycee taas ei tiennyt hänestä yhtään mitään. Blondilla oli ollut lapsi ja se tieto oli melko yllättävä jopa Peterin mielestä. Jayceehan ei ollut kovin vanha? Jos Peter oikein muisti, oli tuo häntä kolme vuotta nuorempi. Peter oli tosiaan tainnut saada Jayceesta aivan vääränlaisen kuvan. Tuon lapsuus tai nuoruus, mikä lie, ei ollut kultakirjaimin kirjoitettu, kuten ei ollut hänenkään. Mustatukan oli vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa, jotka olivat saaneet kasvaa rauhassa ja jäivät paitsi kurjuudesta ja ankaruudesta, jota elämä oli Peterille itselleen opettanut. Siksi hän tulikin parhaiten toimeen Shaynen ja Denniksen kanssa. He olivat myös saaneet kasvaa melko rajuissa olosuhteissa ja siksi mustasilmäinen pystyi ottamaan heidät tosissaan ja pitämään arvoisenaan. Peter ei estellyt tai mennyt väliin, Jayceen ja nimeltä tuntemattoman bruneten aloittaessa toistensa kurittamisen. Jollain oudolla tasolla hän halusi nähdä mihin Jaycee pystyi vihaisena.

Jaycee oli niskanpäällä ja vaikka tappelu näyttikin ehkä jonkun silmissä rajulta, oli brunette säästynyt paljolta saadessaan Jayceen, eikä Peterin kimppuunsa. Mustatukka oli ilmeetön ja tuijotti hievahtamattakaan tapahtumaa kuin paikka -käskyn saanut dobermanni. Tappelu jäi lyhyeen ja siitä Peter oli suhteellisen tyytyväinen. Blondi nainen ei ollut heittänyt valkoista pyyhettä kehään, tuo oli vain yksinkertaisesti jättänyt tappelun taakseen voittajana ja astellut ulos taistelun kehästä. Mustat iirikset seurasivat kasvoja, joiden peitteeksi vaaleat hiussuortuvat olivat raskaina valahtaneet. Sanaakaan sanomatta mustatukka lähti kulkemaan Jayceen perässä ja murhaavasti mulkaisi jokaista, joka vahingossakin asettui hänen tai blondin tielle. Illan näytös oli siinä, enempää huomiota ei kaivattu. Jayceekaan ei vaikuttanut olevan lainkaan siinä kunnossa, että tahtoi huomiota osakseen. Oikeastaan Peter ei ollut lainkaan varma, oliko koskaan nähnyt pellavapäätä niin maassa, kun tuo nyt näytti olevan. Ihmiset jäivät taakse, eikä mistään enää kuulunut huuteluja tai muuta vastaavaa. Peter ei sanonut mitään, ei hän osannut. Hiljaa tuo vain seurasi blondia katulamppujen loisteessa ja välillä vilkuili ympärilleen painaen maamerkkejä mieleensä. Pitihän hänen takaisinkin osata.

Jaycee toipui tälläisistä sanallisista loukkauksista yllättävän nopeasti. Joko hänen lähimuistinsa oli surkea, tai sitten hän oli vuosien varrella muuttunut immuuniksi henkisille ja fyysisille loukkauksille. Alun alkaenkaan hänen elämälleen ei annettu kovin hääppöisiä eväitä, voittokertoimet onnistuneen ja hyvän elämän suhteen olivat melkein pakkasen puolella ja hetkellisen toivon ja tavallisen elämän liekki puhallettiin sammuksiin kohtalon toimesta. Ehkä kaikkien ei ollut tarkoitus kokea samanlaista elämää, vaikka Jaycee piti elämästään ja elämäntyylistään enemmän kuin koskaan ennen. Mescalineen liittyminen tarkoitti eräänlaista uutta alkua, jokaisesta jäsenestä tuli osa hänen uutta perhettä, joka Jayceellakin oli nuoruudessaan ollut. Hän ei kaivannut sääliä tai surkuttelua kohtalonsa vuoksi, päin vastoin. Pellavapää piti itseään vahvana siksi, ettei hän pakonomaisesti tarvinnut muita ihmisiä lähelleen, vaikka elämä oli aina kaksinverroin enemmän elämisen arvoista, kun oli ihmisiä, jotka ymmärsivät ja olivat vain... Olemassa. Juuri niin.
Hän ei ollut koskaan sopinut kiltin isän tytön rooliin, häntä ahdistivat odotukset opiskelumenestyksestä, jatko-opinnoista ja turvallisista rutiineista. Mikään tolkuton hurjapää hän ei kuitenkaan ollut, mutta Jaycee viihtyi paremmin kauniin ja sivistyneen kaupungin varjopuolella, vaikka sen asettamat haasteet ja vaarat saivat hänet välillä toimimaan epätoivoisesti ja itsekkäästi.
Pikkuhiljaa pellavapään oma luonne, jääräpäisyyttä ja uhmakkuuta myöten, rupesi palaamaan luihin ja ytimiin. Katse, joka oli hetkeä aikaisemmin tutkaillut maata, kohotettiin mustahiuksiseen mieheen. Suupielet kaartuivat hymyyn, jolla ei sen suurempaa merkitystä ollut. Jollain tapaa Jaycee oli helpottunut siitä, että Peter oli kaikesta huolimatta lähtenyt saattamaan häntä. Vaikka naisenalku ei miehen kanssa sen kummemmin aikaansa viettänytkään, oli tuostakin ajan kuluessa muodostunut hänelle jollain tapaa tärkeä ihminen. Ja mustahiuksisesta oli hänen silmissään kuoriutunut aivan tavallinen ihminen - tosin harvinaisen kovakuorinen sellainen. Jos Jaycee oli joskus nimittänyt Peteriä tappokoneeksi tai terminaattoriksi, ei tietenkään miehen itsensä kuullen, niin hän oli tällä hetkellä valmis syömään sanansa. Ei toinen ollutkaan aivan sellainen, joksi Jaycee oli tuon kuvitellut. Aivan samalla tavalla Peter vuosi verta, kuin muutkin ihmiset. Pelkästään ne pienet ja inhimilliset eleet, joita Peter oli illan mittaan tehnyt, olivat muuttaneet pellavapään käsitystä miehestä edes hieman inhimillisemmäksi.
Siltikään hän ei koskaan pystyisi kuvittelemaan Peteriä esimerkiksi ystävänpäivänä halaamassa Destiniä pelkästään siksi, että tuo olisi halunnut osoittaa välittävänsä diileristä, joka kävi miehen hermoille useammin kuin sana 'usein' antaa ymmärtää.

"Oikealle...", Jaycee mumisi matkan loppupuolella, viimeisessä risteyksessä. Pellavapää ylitti tien sivuilleen katsomatta - eihän sieltä kukaan tähän aikaan ajaisi. Hiuksia harottiin kasvoja peittämästä ja katseessa tuikki se tavanomainen pilkahdus siitä luonteen määrästä, joka oli naisenalkuun ahdattu.
Risteyksestä käännyttyään hän huokaisi syvään, puhtaasta ruumiillisesta väsymyksestä. Olihan tämäkin päivä ollut pitemmän puoleinen, eikä käveleminen kotiin vaikuttanut asiaan melkein ollenkaan - sitä Jaycee teki kuitenkin melkein joka päivä. Eikä hänellä ihan mikään rapakunto ollut - huumeiden käytöstä huolimatta. Siniharmaat silmät vilkaisivat nopeasti rinnalla kävelevään Peteriin, sitten katse kohdistettiin hiljalleen hahmottuvaan kotiin. Se oli ihan hieno kodiksi... Vaikka se kerrostalo olikin. Viides kerros, kallis vuokra sijaintiin nähden ja vaikka mitä valittamista, mutta silti se oli koti.
Hiljaisuus alkoi vaivata pellavapäätä, jotain sanottavaa olisi keksittävä. Tuntui jotenkin töykeältä olla puhumatta, vaikka Peter oli vaivaantunut saattamaan hänet. Tosin mies taitaisi pitää enemmän hiljaisuudesta.
"Kiitos...", lausahdettiin lyhyesti ja töksähtävästi, vaikka Jayceen piti selvästi jatkaa lausettaan. Hän ei vain viellä tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. "Onneksi sä saatoit mut", naisenalku lausahti niin nopeasti, että meinasi itsekin mennä sekaisin sanoissaan. Viimeiset askeleet otettiin hitaasti, ennen kuin hän pysähtyi kotitalonsa ulko-oven eteen. Kuinkakohan moni naapuri heräisi oven avaamisesta aiheutuvaan meteliin?

Tyhjinä mustat silmät tuijottivat haikeantummia katukivetyksiä, joihin mustat kengänpohjat painoivat näkymättömiä jalanjälkiä. Syvänsininen taivas ja ujoina tuikkivat tähdet jäivät helposti prameilevan kuunsirpin varjoon, joka tuntui valaisevan taivasta kaksi kertaa enemmän, kun suuriksi joukoiksi ryhmittyneet tähdet. Huulet yhteen painettuina, kasvot täysin ilmeettöminä mustatukka tuijotti taivaankantta ja haroi hiuksiaan. Mies pysyi hyvin Jayceen perässä, koska vaikkei hän tuon suuntaan katsonutkaan, pystyi hän havaitsemaan mihin suuntaan korkokenkien aiheuttama ääni vei. Peter oli olettanut blondin naisen pysyvän koko loppu matkan hiljaisena. Hetki sitten tuo oli näyttänyt siltä, kuin olisi hajonnut pienestäkin kosketuksesta tai sanasta monen moneksi lasinsirpaleeksi. Peter kohdisti katseensa pellavapäähän, joka... hymyili? Tuo blondi osasi yllättää hänet yhä uudestaan ja uudestaan, vaikkei se Peterin kasvoilta mihinkään näkynytkään. Kova lapsuus kasvatti ihmisille kovia, joskus jopa murtamattomia kuoria. Sellainen taisi suojata Jayceeta nytkin joutumasta masennukseen, vaikka sen äskeisen bruneten huoran sanat olivat todella tuomitsevia olleetkin. Mustasilmäinen kulki sanaakaan sanomatta Donovanin rinnalla ja tähyili ympärilleen joka kerta, kun he lähtivät teitä ylittämään. Ei olisi ensimmäinen kerta, jos jostain syöksyisi auto, jonka kuski riivatun kovasti tahtoi kaahata Peterin ylitse. Mustatukalla oli vihollisia niin paljon, että heikkohermoiset olisivat musertuneet ja vainoharhaisina sulkeutuneet koteihinsa.

Mustatukka työnsi toisen käden taskuunsa ja pysähtyi blondin tapaan korkean kerrostalon eteen. Tässä Jaycee siis asui. Talo ei ollut niin huonokuntoinen ja vanha, kuin useat sillä seudulla olevat talot. Olisi kelvannut Peterillä, kuten mikä tahansa muukin taloa vähääkään muistuttava. Hänellä kun ei kotia ollut. Siitä tosin tiesivät vain Shayne ja Dennis, jotka molemmat olivat tarjonneet hänelle kattoa pään päälle omista kodeistaan. Ihmiset kaiket vain luulivat, että hän viihtyi puiston penkillä ja siksi vietti siellä niin paljon aikaa. Ehei. Hän asui sillä penkillä. Kaikki hänen vaatteensa ynnä muut pienet sälät, koulutavarat ja lemmikkilinnun hän oli onnekseen saanut jättää Shaynen kämpille. Sen miehen asunto oli kadehdittavan arvoinen. Kaipa Peterilläkin oli joskus varaa asuntoon. Tai olisi hänellä nytkin, jos hän voisi puolittaa vuokran jonkun kanssa. Puolittaa jo valmiiksi halpa vuokra. Se sopisi hänelle. Mutta kukapa hänet kämppiksekseen muka tahtoi, tai kenet hän itse muka kelpuuttaisi? Mustat iirikset kohdistettiin lyhyempään hahmoon, jota Pete tuijotti tovin katse etäisenä. Kiitokselle mustatukka vain nyökähti. Mitäs tässä vaiheessa pitäisi sanoa? Äsh. Miksi hän ylipäätänsä mietti mitä hänen pitäisi sanoa? Ikään kuin hänen sanoillaan olisi muka jotain arvoa ollut. Hän voisi aivan hyvin vain sanoa luonnollisesti sen mitä mieleen nousi. "......", Peter raotti huulensa sanoja varten, mutta mieli tuntui hetkellisesti tyhjentyvän täysin, mustien silmien tuijottaessa värikkäämpiin silmiin. "...Nuku hyvin", tuo lopulta mumisi ja niskaansa hieraisten kääntyi ympäri. Taakseen katsomatta Peter vain heilautti kättään ja päätti jättää huomioimatta jostain ilmestyneen, pienenpienenpienen haikeuden mielessään. Kaikkea sitä, hän taisi vain olla todella väsynyt.

Jaycee katsoi hetken aikaa Peteriä suoraan silmiin, mutta käänsi ensimmäisenä katseensa toisaalle. Nuku hyvin? Peter oli seonnut, nyt hän oli siitä aivan varma. Pellavapää katseli hetken aikaa miehen takaraivoa ja mumisi täysin selittämättömiä kaivaen samalla avaimia taskustaan, "Sitä samaa sullekin...", äänensävy oli sävytön. Kenelle hän edes puhui?
Avain tungettiin lukkoon ja sitä käänneltiin reijässä aikansa, ennen kuin ovi äänekkäästi loksahti auki. Jaycee livahti ovenraosta rappukäytävän puolelle ja sytytti valot nähdäkseen eteensä, kukaan ei lähtisi pimeässä kiipeämään rappusia pitkin. Päivä oli ollut... No, tapahtumarikas.

Rappuset tuntuivat loputtomilta ja helpotus oli suunnaton Jayceen päästessä vihdoin ja viimein oikeaan kerrokseen. Hän oli hengästynyt, väsynyt ja janoinen... Kaikkea samaan aikaan. Viimeiset askeleet asunnon ovelle tuntuivat raskailta, kiduttavilta ja mahdottomilta. Kädet tärisivät jälleen ja otti aikansa, ennen kuin pellavapää sai oven auki. Se kolisi tapansa mukaan niin, että saman kerroksen naapurit heräisivät varmasti meteliin.
Nuku hyvin? Sanat tuntuivat kaikuvat ja toistuvan mielessä sekunnin välein. Aivan kuin ajatukset olisivat muutenkaan olleet selkeitä, tämänpäiväinen sekoitti niitä entisestään. Jaycee aikoisi nukkua ainakin kellon ympäri, vähintään.

THE END