Take me away

Jostain kaukaisuudesta alkoi kuulua tutun kuuloista musiikkia, joka muuttui yhä selvemmäksi ja selvemmäksi, kunnes brasilialainen tiedosti unenpöppörön seasta, että kyseessä oli hänen puhelimensa. Joku soitti.
Vatsassa alkoi tuntua hassulta, aivan kuin jokin tai joku aiheuttaisi hänelle pientä, harmitonta värinää, joka loppupeleissä alkoi tuntua ärsyttävältä. Käsi laitettiin vatsalle ja sen alle jäi jotain kovaa ja värisevää, joka vain jatkoi ja jatkoi värisemistään taukoamatta.
Luoja tietää, millä konstilla urheilija oikein tiedosti pitelevänsä soivaa kännykkää kädessään, sillä aivan tottuneesti hän painoi nappia ja laittoi sen korvalleen mumisten siihen epäselvästi, silmät edelleen ummessa.
Huvittunut miesääni kysyi, oliko hän humalassa, kun ääni sammalsi niin paljon ja puheesta ei meinannut saada yhtikäs mitään selvää.

Josh tunnisti sen isoveljekseen.
"Älä häiritse nukkuvaa miestä", mumistiin portugaliksi ja otsaa rypistettiin, jonka johdosta vapaana oleva käsi laitettiin otsalle ja silmien annettiin avautua pikkuhiljaa.
Veljen selittäessä asiaansa puhelimessa, tajusi Josh tarkistaa heti ensimmäiseksi, oliko Rin jo palannut vai kenties yrittänyt lähteä uudestaan karkuun. Päätä käännettiin viereisen paikan suuntaan, mutta se oli tyhjä. Silmiä siristettiin epäuskoisesti ja suuta mutristettiin melkein huomaamattomasti. Vasta tovin päästä tajusi kundi siirtää katseensa eteensä ja tadaa, siinähän se Rin oli, istui turvallisesti hänen edessään. Nuorukainen jäi katsomaan toista ehkä liian pitkäksikin aikaa, kunnes vihdoin ja viimein tajusi kääntää katseensa pois ja keskittyä veljensä puheeseen, josta oli mennyt ainakin puolet ohi korvien.
" .... Voitko toistaa? Mä en ihan kuunnellut..." herra pyysi veljeltään hinaten itseään istumaan paremmassa ryhdissä.

"Selvä, kiitos", lopetettiin jonkin aikaa kestänyt puhelu ja puhelin laitettiin takaisin taskuun. Sitten katse naulittiinkin keijukaistyttöön.
"Sanoinko mä jotain tyhmää..?" epävarma aloitus, joka selvästi kuului hänen äänestään. Josh vain ei tiennyt, mitä oli tehnyt väärin ja toivoi, että Rin voisi valaista asiaa.
"Vai kaduttaako sua tää matka vai mitä häh? ... Hemmetti, oon ihan pihalla", murahti urheilija kärttyisesti viimeisimmän lauseensa. Ei olisi pitänyt nukahtaa. Nyt kaiken tajuaminen ja käsitteleminen olisi paljon hitaampaa ja työläämpää, josta usein seurasi päänsärkyä. Mutta ei hän jättäisi tyttöä rauhaankaan, ehei, hänen täytyi saada selville, mikä oikein mättäsi. Aivan sama, vaikka syttyisi 3. maailmansota, hänen täytyisi saada tietää, koska hän oli huolissaan tästä, tämän voinnista, tunteista, ihan kaikesta. Jostain syystä Rinin outo käyttäytyminen onnistui huolettamaan häntä jopa enemmän kuin parhaan ystävänsä ongelmat.
Ja mistä se sitten johtuu, se on täysi arvoitus jopa hänelle itselleen.

Jonkin aikaa jaksettiin odottaa maltillisesti toisen vastausta, mutta se ei riittänyt. Hänen täytyi saada sanoa enemmän. Enemmän mitä? Mitä hänen muka pitäisi sanoa?
".. Mä oon huolissani susta", sanottiin samalla äänenpainolla kuin aikasempikin lause.

Rin käänsi katseensa Joshiin, kun hän kuuli toisen suunnalta outoa, vaimeaa musiikkia. Oliko se toisen kännykkä, mikä sillä hetkellä soi? Pian Josh näytti havahtuvan puhelimen soittoääneen ja tämä kaivoikin sen esille taskustaan. Hetken aikaa suklaasilmät seurasivat toisen tekemistä, mutta sitten katse taas käännettiin takaisin turvalliseen ikkunaan. Pikkuneidin sydän oli alkanut pamppailla jälleen nopeasti, eikä se todellakaan tuntunut kovin mukavalta tunteelta. Rin olisi tehnyt mitä vain, jotta hän saisin tämän epämukavan olon pois. Mutta Joshin ääni, se... Se tuntui saavan Rinin vain entistä enemmän hämmentyneeksi joka kerta enemmän ja enemmän.
Tyttö ei siis huomannut Joshin katseen pysyvän hänessä hetken ajan, koska Rinin oma katse oli kohdistettuna vain ikkunaan.

Kuuleman perusteella Josh lopetti puhelun ja pian poika puhuikin taas Rinille. Rin käänsi ehkä hieman kauhistuneet silmänsä Joshiin, kun tämän äänensävy oli selvästikin muuttunut. Voi ei, Josh taisi olla vihainen Rinille ja tämän käyttäytymiselle. Mitä säikähtänyt pikkuneiti muka voisi Joshille vastata? Olihan se jo sanomattakin selvää, ettei heidän välilleen tulisi koskaan muodotumaan sellaista sidettä, jota nörtti vain salaa mielessään toivoi. Joshin sanat olivat pelottavia, ne vaativat nuorelta neidiltä aivan liikaa. Rin ei ollut tottunut puhumaan tunteistaan noin vain, ei, vaikka edessä olisikin pitkäaikainen ihastus, joka vaatimalla vaati saada vastauksia.

Josh sanoi sitten olevansa huolissaan tytöstä, jolloin Rinin katse hakeutui hakemaan pelastusta ikkunasta. Tietenkään ikkunassa ei ollut mitään pelastusta. Rin nielaisi äänekkäästi ja yritti hetken aikaa selvittää ajatuksiaan. Ajatuksia, joita ei ollut päässä yhtään. Mitä tytön pitäisi muka tähän sanoa? 'Olen tällainen, koska olen surullinen siitä, että me emme koskaan voi olla yhdessä sellaisena parina kuin haluaisin?' Niin varmaan, jos pikkuneiti joskus moisen sanoisi ääneen, niin silloin hän ei tosiaankaan olisi oma itsensä. Rin ei koskaan uskonut, että hänessä olisi rohkeutta paljastaa ihastumisensa Joshille. Sellainen vaati jo sellaista rohkeutta, mitä Rinillä ei todellaakaan ollut. Hyvä kun hän uskalsi edes puhua opettajille luokkahuoneessa oppitunnin jälkeen!

"O-o-olen vain... H-hämmentynyt.." Rin mutisi sitten viimein ja näpräsi hermostuksissaan valkoisen paitansa helmaa. Hän lipaisi nopeasti kielellään kuivuneilta tuntuvia huuliaan. "... E-en nimittäin k-koskaan uskonut karkaavani... K-karkaavani sinun k-kanssasi Meksikoon", tyttö jatkoi hermostuneena ja puri vaihteeksi alahuultaan. Hänen äänensä oli arka ja hento, joka peittyisi helposti kovemman äänen alle. "Minä en ole sellainen", Rin aloitti sitten, änkyttämättä ja siirsi katseensa Joshiin. Mutta taas sama Rin palasti takaisin ja tyttö meni aivan lukkoon. "T-tai siis... M-minä... M-minä en yleensä hakeudu tällaisiin t-tilanteisiin.."
Parempaan ei pikkuneiti pystyisi. Enempää hän ei pystyisi Joshille sanomaan, ei ainakaan tässä vaiheessa. Hän oli mielestään jo sanonut aivan liikaakin. Hän ei tahtonut paljastaa Joshille tunteitaan. Hän ei vain yksinkertaisesti uskalaisi. Vaikkakin Josh varmasti edelleen epäilikin Rinin ihastumista tähän.

Rinin vastaus ei tuonut sitä tietynlaista tunnetta, jota Josh oli odottanut tulevaksi eli toisin sanoen hän ei ollut tyytyväinen toisen suomaan vastaukseen ja vaati enemmän. Mutta kyllä hän näki, että toinen yritti parhaansa, se vain ei jostain syystä riittänyt hänelle. Hän halusi selvittää asian tässä ja nyt, mutta tyttö ei tainnut olla valmis siihen käytöksestä ja puheesta päätellen.
Miksei? Voiko tunteista puhuminen olla niin vaikeaa? Varsinkin kun hänellä oli periaatteessa oikeus saada vahvistus teorialleen, jonka mukaan Rin oli ihastunut häneen.
Josh tunsi ärtyneisyytensä kasvavan koko ajan ja tämän hetkiset ajatukset vain ruokkivat sen kasvamista koko ajan, kunnes se pian muuttuisi raivoksi, mitä hän ei missää nimessä haluaisi. Mutta minkäs sille teet?
Miten tällainen asia voi raivostuttaa häntä näin paljon? Ja vielä raivostuttaa, hän harvoin raivostui tai ylipäätään hermostui yhtään mihinkään, mutta nyt tilanne oli toinen, aivan toinen.
Aivan kuin Rinillä olisi jonkinlainen ote häneen. Mutta miten se on mahdollista?

Kädet puristettiin nyrkkiin ja leukalihakset jännittyivät samalla kun päästettiin suorastaan uhkaavan kuuloinen henkäisy jännittyneiden huulten välistä. Katse kohdistettiin pois keijukaistytöstä, jotta rauhoittuminen kävisi helpommaksi ja mahdollisimman vähävahinkoiseksi, ties mitä kaikkea hän voisi sanoa. Päällekäymisestä ei tosiaankaan olisi vaaraa, hän ei ikimaalimassa kävisi käsiksi naiseen, oli toinen kuinka ärsyttävä tahansa. Hänen siedätyshoitonsa (= Célinen sietäminen pikkuvauvasta asti) oli ollut menestyksekästä, eikä sen tekemä vaikutus noin vain katoaisi, se ei ollut kuten lääke.
Ei, hän ei saisi itseään rauhoitetuksi jos vain istuisi paikoillaan kuin tatti. Hänen olisi pakko päästä purkamaan tunteitaan johonkin, nyt jos milloin nyrkkeilysäkki olisi mitä loistavin vaihtoehto, mutta sellaista tuskin löytyisi, joten oli tyydyttävä siihen mitä oli, nimittäin kävelyyn.

Istumapaikalta noustiin jäykästi seisomaan ja saatiin otettua pari askelta pois tytön luota. Mutta sitten hänen mieleensä nousi tokaisu, jonka hän olisi enemmän kuin mielellään laukonut. Se olisi kuitenkin liikaa, joten hiljaa pysyminen on parempi vaihtoehto... Ei, kyllä hän jotain sanoisi ennen kuin pyyhältäisi pois paikalta kuin pyörremyrsky konsanaan.
"Ei mun kanssa karkaaminen niin erikoista voi olla."
Jep, nyt sekin oli sanottu. Jos toinen ei kerta suostunut antamaan liekaa hänen teorialleen, se oli sitten siinä.
Mitään sanomatta Josh lähti suunnistamaan toiseen vaunuun. Hän tosiaankin tarvitsi aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Tällä hetkellä ei vielä pystytty tiedostamaan, kuinka typerästi oli tultu sanottua.

Kävely teki hyvää niin lihaksistolle kuin mielelle, se osoittautui tarpeeksi hyväksi rauhoittumiskeinoksi, että hän voisi pian mennä takaisin ja pyytää anteeksi. Kuinka alas ihminen voi vajota tällaisen asian takia? Ja hänen pitäisi vielä olla se aikuisempi ja järkevämpi osapuoli. No, nyt tuli taas kerran todistettua, ettei asia ollut näin. Kypsyys ei katso ikää.
Kamala katumuksen tunne iski kuin kirkkaalta taivaalta, tuntui kuin heillä olisi ollut pienimuotoinen RAKASTAVAISTEN riita, joka ei ollut sitten siitä järkevimmästä päästä. Ehkä hänen täytyisi mennä itseensä ja pistää tunteensa selkeään järjestykseen.

Rin pisti merkille, kuinka Joshin olemus muuttui hetki hetkeltä. Se muuttui koko ajan vain vihaisemmaksi, mikä tietenkin pelästytti pikkuneitiä entistä enemmän. Mitä hän oli muka tehnyt? Hän ei ikimaailmassa tahtonut suututtaa toista, sellainen ei ollut käynyt kertaakaan hänen mielessän! Josh kuitenkin puristi kämmenensä uhkaavasti nyrkkiin, mikä ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin juuri sitä, että urheilija oli oikeasti vihainen. Ehkäpä jopa raivoissaan? Voi ei, tämä ei todellakaan ollut hyvä juttu. Nyt Josh varmasti inhoaisi häntä, vaikka Rin ei todellakaan sellaista tahtonut.
Suklaasilmät katsoivat Joshia ehkä jo anovasti, Rin ei tahtonut Joshin olevan vihainen hänelle. Tyttö ei vain yksinkertaisesti mahtanut mitään itselleen, hän ei noin vain voisi vasten kasvoja paukattaa sitä, että hän olisi ihastunut johonkuhun. Joshille moinen olisi ehkä helppoa, mutta Rinin kaltaiselle ujolle ja aralle tytölle sellainen oli aivan mahdotonta. Miksei muka Josh tajunnut sitä, vaikka tämä oli jo viettänyt Rinin kanssa aikaa jonkin verran?

Josh nousi ja se aiheutti Rinille melkoisen säikähdyksen. Nyt urheilija lähtisi, nyt Josh jättäisi Rinin yksin. Sitä toisen nouseminen oli varmasti tarkoittanut. Säikähtänyt Rin ressu tuijotti pelokkaasti vihaista Joshia, joka sitten vielä päästi ilmoille yhden lauseen. Yhden lauseen, joka onnistui äänensävyn perusteella kuulostamaan välinpitämättömältä ja mahdottoman kylmältä.
Rin katsoi murheellisesti Joshin perään, joka pian katosi vaunusta. Tytön silmät kostuivat taas, mutta Rin onnistui pidättelemään niiden tuloa. Ehkä hän jo hiljalleen alkaisi oppia pidättelemään kyyneleitään.
"... On se..." nörtti vastasi sitten hiljaa itsekseen Joshin sanoihin ja vetäytyi pieneen kyyryyn penkillään. Hän painoi päänsä koukistettuihin polviinsa ja keskittyi vain hengittämiseen, joka sillä hetkellä tuntui vaikealta asialta.

Pikkuneiti ei tosin kauaa ehtinyt siinä yksin istua ja olla, kun hän jo haistoi nenällään inhottavan alkoholin ja tupakan yhteiskatkun. Hyi. Päätä kohotettiin hieman ja Rin kauhistui, kun viereen oli istuutunut joku tuntematon mies, joka ei selvästikään olemuksensa perusteella ollut kovin mukana tilanteessa. Miehen hiukset olivat sikin sokin ja ne olivat aivan likaiset. Miehellä oli paksu parta, jossa roikkui ties mitä roskia. Vaatteet olivat... Kuvottavia ja haisevia. Reikiä siellä täällä sekä mutaa.
Rin nielaisi jälleen kuuluvasti ja vetäytyi huomaamattomasti kauemmas tuntemattomasta, haisevasta miehestä. Hän ei tahtonut olla toisen lähellä, mutta olisi epäkohteliasta noin vain lähteä.
Rin ehti jo huokaista helpotuksesta, että mies ei aikoisikaan puhua hänelle, mutta hän oli väärässä. Mies oli lopulta tajunnut bruneten olemassaolon ja virnuili nyt pelottavaan tyyliin, mikä aiheutti Rinilli kylmiä väreitä. "Mitäs mitäs... Pikkuneiti! Onpas siinä suloinen tapaus", mies puhui sammaltaen ja hänen pahan hajuinen hengityksensä oli saada Rinin yökkäämään. Rin yritti olla huomaamaton ja vilkuili säikkynä ikkunaan. "Oot ihan ku mun tyttö... Mun pikkutyttö tiiäks. Sellane pieni ja sulonen... Sillä on muuten ihan samanlaiset hiukset ku sulla", mies jatkoi ja Rinin epäonneksi mies nosti kätensä koskettaakseen tytön hiuksia. Nörtti säpsähti tajutessaan sen ja vaihtoi nopeasti paikkaa vastakkaiselle penkille, jossa oli äsken vielä Joshin vieressä istunut. Tyttö katseli edessä istuvaa juopunutta miestä peloissaan, mutta siirsi katseensa sitten taas ikkunaan. Jos hän käyttäytyisi välinpitämättömästi, ehkä mies lähtisi.

Mies ei kuitenkaan lähtenyt, vaan istuutui jälleen Rinin viereen. Joshin paikalle. Olo ei todellakaan tuntunut turvalliselta sen haisevan miehen rinnalla. Rin olisi mielummin potenut syyllisyyttä Joshin suututtamisesta kuin tästä hetkestä tuon pelottavan miehen kanssa. "Onpa sulla muuten nätti naama... Et oo yhtään niin likanen ku mä. Hehehe", mies naureskeli ja yritti jälleen hipelöidä Riniä. Vaikka tyttö siirtelikin päätään ja yritti välttää miehen käsien kosketusta, tämä onnistui nappaamaan kiinni hänen kasvoiltaan. Nörtti istui nyt aivan liikkumatta paikaillaan, hänen teki vain mieli sulkea silmänsä ja toivoa, että mies lähtisi pian. Rin ei kuitenkaan uskaltanut silmiään sulkea, sillä hän pelkäsi miehen tekevän jotain sellaista, mitä tyttö ei todellakaan toivonut toisen tekevän.

Paluumatka Rinin luokse oli odotettua hitaampaa, Josh hidasteli niin paljon kuin vain suinkin pystyi ja raaski, tietysti miettien samalla, mitä voisi sanoa toiselle. Ensimmäiseksi ainakin esitettäisiin vilpitön anteeksipyyntö ajattelemattomasta toiminnasta, mutta entäs sitten? Pitäisikö sen jälkeen alkaa nöristellä ja luvata maat ja mannut toiselle? Ei kai..
Ei Rinin tyynnyttämiseen nyt niin paljoa tarvittu, tai ainakin niin miehenalku uskoi. Ei Rin ollut sen tyyppinen ihminen, mutta toisaalta mitäpä hän edes tiesi toisesta; ei mitään. Tyttö vain oli salaperäisesti putkahtanut hänen elämäänsä täysin varoittamatta, eikä hänen harmikseen ole ollut kauheasti aikaa tutustua. Hän ei muuta tiennyt, kuin että Rin oli erilianen kuin muut tytöt. Ei mitään muuta, kuinka epätyydyttävää. Mutta ehkä tämän matkan aikana hän saisi tietää enemmän tästä ja isona plussana saisi vihdoin ja viimein otettua selkoa tunteistaan, tosin se tuntui toiveajattelulta.

Sen enempää ei brasilialainen ehtinyt pohtia asiaa, kun hänen silmiinsä osui heti ensimmäisenä täysin tuntematon mies hipelöimässä Rinin pelokkaita kasvoja. Aluksi hän ei tuntunut tiedostavan koko tilannetta, sillä se tuntui jotenkin epätodelliselta, unelta.
Hyh, mutta ällöttävä tupakan ja alkoholin löyhkä ei voinut olla kuviteltua, eikä tytön niin aidon näköinen, pelokas ilme.
Vieras mies hipelöimässä Riniä?!
Automaattisesti Josh meni ja pisti tilanteen poikki ottamalla kiinni miehen ranteesta ja riuhtaisten tämän kauemmas Rinistä. Tyttö oli ainakin saatava mahdollisimman kauas epäilyttävästä miehestä.
"Herra on hyvä ja jättää neidin rauhaan", ilmoitettiin jämäkästi jäätävän rauhallinen ilme kasvoilla ennen kuin tämän ranteesta päästettiin irti. Hän toivoi, että pelkkä kehotus riittäisi, sillä ei kovinkaan mielellään käyttäisi nyrkkeilytaitojaan toiseen, kokemattomaan ihmiseen, mutta jos tilanne vaatisi niin, olisi hän valmis tekemään sen.
Mies ei kuitenkaan tuntunut ottavan vakavissaa hänen kehotustaan, sillä yritti vasenta suoraa, tosin niin surkealla menestyksellä, että jos hänellä olisi sillä hetkellä ollut yhtään sydäntä, olisi hän alkanut nauraa.
Josh nimittäin väisti iskun helposti, aivan liian helposti. Mutta siltikään mies ei antanut periksi vaan koitti uudestaan, mutta jälleen ohitse. Tälle olisi nyt laitettava piste.

Kun mies yritti vielä kolmannen kerran, Josh väisti sen helposti ja käytti oikeaa alakoukkua, joka aiheutti miehen hampaiden rusahtamisen yhteen ja lennähtämisen kauemmas selälleen lattialle.
Eipä ollut vaikeasti saatava tyrmäys.
Mies olisi vielä saatava pois matkustajien ja erityisesti Rinin luota, joten eipä Josh nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin nostaa miehen kainaloonsa ja viedä tämän lipuntarkastajan näytille, joka hoitaisi homman loppuun.
Urheilijalle se ei vienyt kuin 10 minuuttia, kun hän oli jo takaisin pelästyneen tytön luona ja istahti tämän viereen puhaltaen ilmat ulos keuhkoistaan katsoen tätä.
"Oletko sä kunnossa? Eihän se ehtinyt tehdä mitään?" varmisteltiin neidolta.

Pakko myöntää, että yksi pieni tirvaisu oli imenyt ne loputkin raivot hänestä.

Rin, joka pidätteli hengitystään niin pitkään kuin mahdollista, koki juopuneen miehen läheisyyden hyvin ahdistavana. Kun hän välillä joutui haukkaamaan happea, hänen teki mieli yökkiä. Miten kukaan voisikaan haista noin pahalle? Pikkuneiti ei edes tahtonut kuvitella, missä toinen oli yönsä viettänyt.. Hyi hyi, pois se mielestä! Jos hän vielä kauemmin miettisi miehen asumispaikkoja, tyttö oksentaisi varmasti pian.
Pikkuneiti yritti vetää päätään kauemmas, jotta miehen kädet eivät ylettyisi hipelöimään hänen kasvojaan. Kuitenkin tytön epäonneksi hänen päänsä kolahti pehmeästi ikkunaan, mikä esti pään vetämisen taaksepäin. Voi ei, hän ei kyennyt enää liikuttamaan edes käsiään. Ääntäkään ei saatu aikaiseksi. Miksi Rinin täytyikään aina jähmettyä, vaikka tällaisissä tilanteissa pitäisi juuri yrittää päästä pakoon tai huutamaan apua? Miten ihmeessä hän onnistuisi liukenemaan tuon haisevan miehen otteesta, kun mies oli paljon suurempi kuin pikkuinen ja heiveröinen Rin.
Voi ei... Miksi juuri hän? Miksi mies oli juuri istuutunut junassa Rinin viereen, vaikka junassa olisi varmasti muitakin yksin kulkevia ihmisiä?

Sen enempää Rin ei ehtinyt panikoida, sillä yhtäkkiä haiseva juoppo oltiinkin kiskottu pois hänen läheltään. Suklaasilmät kohtasivat nopeasti pelastajansa kasvot. Josh oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja katsoi haisevaa miestä jäätävästi. Rin nielaisi arasti ja päästi hiljaisen huokauksen karkaamaan huuliltaan. Joshin läsnäolo, siinä vasta taikuutta olikin. Kaikki se pelko, mitä pikkuneiti oli hetki sitten tuntenut, oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kukaan ei kykenisi satuttamaan häntä silloin, kun Josh olisi hänen lähellään. Niin Rin ajatteli, kun hän katseli Joshia säihkyvin silmin. Mikä aarre...
Mutta sitten juopunut mies yritti lyödä Joshia, mikä sai tietenkin pikkuneidin haukkomaan henkeään. Onneksi Joshiin ei tosin osunut, kun tämä väisti ketterästi miehen iskun. Sitä jatkui vielä jonkin aikaa, kunnes Josh näköjään päätti lopettaa sen. Urheilija löi komeasti miestä leukaan ja tämä kellahti selälleen maahan. Rin katsoi näkyä silmät suurina ja suu oli auennut ihmetyksestä. Wau! Joshilta löytyi oikeasti voimia. Vaikka Rin tiesikin Joshin harrastavan nyrkkeilyä, hän ei koskaan ollut nähnyt toista oikeasti nyrkkeilemässä.

Josh lähti viemään tajutonta juoppoa pois vaunusta. Rin yritti sillä aikaa kerätä itseään kasaan. Hän ei koskaan tulisi tottumaan elämän tuomiin yllätyksiin, ei ikinä. Hän ei koskaan tulisi tottumaan Joshiin ja tämän läsnäoloon, tämän sanoihin ja tekemisiin. Liian absurdia, liian epätodellista. Mite Rinille aina sattuikin tällaisiä hetkiä?
Urheilija palasi sitten 10 minuutin kuluttua takaisin ja istuutui suin päin Rinin viereen, joka tuijotti Joshia edelleen suurin silmin. Tyttö hullaantui taas vaihteeksi Joshin suloisiin silmiin, mutta tajusi palata takaisin nykyhetkeen yllättävän nopeasti. Rin nyökkäsi Joshille nopeasti ja huulia liikuteltiin kuin valmiiksi. "E-e-ei hän t-tehnyt mitään.." tyttö vastasi hennolla äänellään ja yritti tointua jälleen Joshin lähelläolosta. "Hän taisi vain... K-kuvitella, että minä olen hänen t-tyttärensä.."

Hyvä, ei siis tarvitsisi mennä vielä kertaalleen antamaan turpaan kännikalalle.
"Hyyyyvä", urheilija totesi tarkastellen tytön kasvoja ja sipaisi peukalollaan toisen poskea putsatakseen pienen mutajäljen, joka oli ilmeisestikin jäänyt pieneksi muistoksi känniläisen hiplailusta. Jo pelkkä ajatus äsken tapahtuneesta pikku episodista tuntui epämukavalta. Mitä jos hän ei olisi tullut ajoissa? Aivan varmasti miehellä oli ollut muutakin mielessään kuin pelkkä Rinin kuvitteleminen tyttärekseen, selvähän se, sen näki jo mokoman paskiaisen katseesta ja elekielestä.
Mutta mitä turhia sitä enää miettimään, kun hän ehti tulla ajoissa paikalle ja estää tilanteen kehittymisen pahempaan suuntaan. Nyt hän voisi keskittyä tärkeämpään asiaan, nimittäin anteeksipyyntöön. Se jos mikä oli hoidettava mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Josh avasi suunsa ja pyysi vilpittömästi anteeksi käytöstään. Hän ei ollut halunnut missään vaiheessa loukata toista, ei nyt ja toivon mukaan ei koskaan. Hän ei tosiaankaan tiennyt, mikä häneen oli mennyt sillä hetkellä.
Anteeksipyynnön jälkeen urheilija aloitti heti rennonoloisena puhumisen niistä näistä asioista, sillä seuraavaksi oli suunnitellut ottavansa enemmän selvää keijukaistytöstä, lähinnä perusasioita, mm. mistä oppiaineesta toinen piti, mikä oli tämän lempiruoka ja muuta yhtä arkipäiväistä. Kun he nyt kerta matkustaisivat yhdessä, olisi hyvä tietää edes hieman enemmän kuin nimen ja iän, ja mikä tärkeintä, hän halusi kaivaa vaivihkaa esille vahvistuksen teorialleen, joka oli koko ajan saamassa yhä enemmän ja enemmän täydennystä itseensä.
Jos Rin kerta oli ihastunut häneen, miksei sitä voitu myöntää?

Puhuessa matka kului yllättävän nopeasti, ehkäpä liiankin nopeasti, sillä juuri kun Josh oli esittämässä yhden miljoonasta kysymyksestään, kuulutettiin junan saapuvan näillä hetkillä heidän päämääräänsä, Mexicaliin. Kysymyksen esittäminen sivuutettiin toistaiseksi ja penkiltä noustiin, jonka jälkeen urheilija heitti treenikassinsa olalleen ja tarjoutui kantamaan Rinin laukun. Ei hän oikeastaan edes kuunnellut, sopiko se tytölle vai ei, sillä yleensä naiset väittivät vastaan sanoen että kyllä he pärjäävät, mutta jonkin ajan kuluttua alettiin valittaa laukun painavuudesta.
Joten eiköhän ole parempi, että hän kantaa alusta asti toisen laukkua.

Josh kosketti häntä taas. Eikö urheilija muka ollut vielä tajunnut kosketuksensa vaikutusta? Ei näköjään. No, siinäpä toinen sitten sai taas ihmetellä, miksi Rin valahti kauttaaltaan punaiseksi ja muuttui jäykäksi kuin palikka konsanaan. Jos urheilija jatkaisi vielä tuolla koskettelulinjalla, pikkuneiti uppoutuisi jälleen niihin epämääräisiin maailmoihinsa, johon kuului muun muassa ihmeellinen hihittely ja typerä hymyily. Sitä Rin ei itse halunnut, mutta minkä hän tunteilleen ja ajatuksilleen mahtoi. Ja Joshin olemassaololle.

Pian urheilija kuitenkin esitteli pahoittelunsa, mikä sai tietenkin pikkuneidin aivan sekaisin. Hän ei enää ollut edes muistanut, että Josh oli esittänyt se ihastumiskysymyksen hänelle. Rin mutisi änkyttäen, ettei häntä haitannut moinen, mutta Josh huomaisi varmasti sen, että tyttö hieman kaunisteli asioita. Hän ei halunnut sanoa Joshille suoraan sitä, että hän oli todellakin ahdistunut toisen kysymyksestä, koska pikkuneiti tahtoi eniten maailmassa vain olla Joshille hyväksi. Hän ei tahtonut, että toinen joutuisi olemaan pahoillaan tytön takia, joka vain sattui olemaan tavallistakin herkempi ja arempi ihminen.
Kun anteeksipyynnöt sun muut siihen liittyvät asiat oltiin käyty läpi (Joshin enimmäkseen puhuessa, Rin vain nyökkäili ja mutisi jotain sinne tänne), alkoi Joshin kysymykset. Rin meni ensin aivan lukkoon ja vastauksien antaminen oli hyvin vaikeaa. Mutta hiljalleen, kun tilanteeseen alettiin tottua, sai pikkuneiti vastattua nopeammin ja selvästi rauhallisemmin Joshin esittämiin kysymyksiin. Itse Rin ei uskaltanut esittää kysymyksiä, koska sellainen ei vain ollut hänen tapaistaan. Ainakaan vielä tässä vaiheessa. Kun hän oppisi tuntemaan ja luottamaan johonkuhun, niin sitten hän saattaisi aloittaa vaikka minkälaisia keskusteluja. Joten nyt Josh saisi vielä tyytyä osaansa kyselijänä ja pikkuneiti vastaajana.

Tosiaan. Tunnit kuluivat. Ja pian sitä jo kuulutettiin Mexicalia. Rin katseli häkeltyneenä ulos ikkunasta ja huomasi heidän vauhtinsa hidastuvan. Joko he olivat perillä? Mihin se puolitoista tuntinen oli oikein sujahtanut?
Sen enempää Rin ei ehtinyt ajatella, kun Josh oli jo noussut seisomaan ja tarjotui kantamaan tytön repun. Kyllä, Rin olisi väittänyt vastaan, jos olisi uskaltanut, mutta hän ei saanutkaan mitään suustaan. Hän vain nyökkäsi hajamielisen näköisesti urheilijalle, joka sitten nappasikin tytön repun otteeseensä. Rinillä olikin lompakko ja passi tallessa takataskussaan.

He astuivat ulos junasta ja näkymä oli uskomaton. Siis sillä tavalla uskomaton, että se poikkesi niin paljon San Diegosta. Ensimmäiseksi Rinille tuli mieleen sana köyhä, koska juna-asema näytti hieman huonokuntoisemmalta kuin San Diegon juna-asema. Lisäksi ihmisiä oli paljon vähemmän liikenteessä kuin San Diegossa. Hämäräheppuja löytyi myös San Diegosta, joten niitä Rin ei pelästynyt, kun näki heitä kuljeskelemassa asemalla.
Suklaasilmät kohdistettiin sitten ujosti Joshiin. "T-tuota..." Rin aloitti hiljaa ja nielaisi. "Minne me o-oikein menemme?"

Josh katseli hetken aikaa asemaa ja sen ihmisiä, jotka näyttivät niin paljon vaatimattomammilta kuin San Diegon rikkaat ihmiset, joihin myös hän ikävä kyllä kuului. Ilmapiiri poikkesi paljon siitä, missä hän oli tottunut elämään, mutta se ei toisaalta ollut mikään yllätyskään. Hänestä ei ole mukava myöntää itselleen, mutta hän saattaisi suorastaan alkaa ikävöidä San Diegoa tämän paikan rinnalla.
Rin kysyi hiljaisella äänellä, minne he oikein olivat menossa, jolloin urheilija käänsi katseensa tähän ja virnisti lapsekkaasti.
"Hotelliin, totta kai", komistus vastasi toisen kysymykseen ja käänsi katseensa taas eteensä, "... Kunhan ensin sellainen löydettäis.."
Niinpä niin. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, missä päin Mexicalia sijaitsivat hotellit, kaupat ja kaikki muu, joka muistuttaisi edes hitusen kotikaupunkia.
Ei ole oikein tullut käytyä Meksikossa?

Noh, tässä tilanteessa ei auta muu, kuin lähteä tiedustelemaan paikallisilta, missä olisi lähin hotelli ja sitten etsittäisiinkin taksipysäkki. Eivät he voisi lähteä harhailemaan bussilla, ties vaikka he huomaisivat joutuneensa toiselle puolelle Meksikoa, joten taksi oli turvallisin ja nopein vaihtoehto. Ja totta kai hän maksaisi.
Urheilija lähti harppomaan aseman uloskäyntejä kohti ja matkan varrella päätyi juttelemaan erään paikallisen kanssa espanjaksi, totta kai kysyen tältä, missä sijaitsi lähin hotelli. Paikallinen mies oli hyvin ystävällinen tapaus ja kertoi kohteliaasti urheilijalle hotellin nimen ja jopa heitti arvion huoneiden hinnoista. Josh kysyi vielä, mistä he löytäisivät taksipysäkin ja mies heilautti kättään aseman ovia kohti selittäen tarkemmin. Aina vähän väliä brasilialainen vilkaisi lähellään olevaan tyttöön, kuin varmistaakseen, että tämä varmasti oli ja pysyi siinä. Hänestä tuntui, että Rin oli nyt hänen vastuullaan ja kielitaidon puolesta taisi olla vielä riippuvainen hänestä, joten mokailuja ei enää anneta anteeksi. Vaikka Rin antaisikin, hän ei antaisi itselleen.
Hetken kuluttua mies sai selityksensä päätökseen, jonka jälkeen Josh kiitti kohteliaasti ja toivotti hyvät päivänjatkot tälle jatkaen matkaansa aseman ovista ulos.

"Aurinkolasit vois olla ihan kivat", herra mumisi itsekseen ja tähyili taksipysäkkiä, joka paikannettiin nopeasti, kiitos ystävällisen miehen antamien ohjeiden. Takseja ei ikävä kyllä ollut yhtäkään paikalla, joten he joutuisivat odottelemaan jonkin aikaa paahtavassa auringon paisteessa.
"Eihän sulla oo kauheen kuuma?" tytöltä varmisteltiin samalla, kun treenikassi laskettiin maahan ja sen päälle astetettiin tytön laukku. Nuorukainen kun oli tottunut Brasilian korkeisiin lämpötiloihin, joten Mexicalin kuumuus ei varmasti vaikuttanut häneen yhtä paljon kuin se saattaisi vaikuttaa Riniin.

Hotelliin?
Rin katsoi Joshia, taas vaihteeksi, järkyttynein silmin. Hotelliin. Hotelliin. He menisivät Joshin kanssa hotelliin, kahdestaan. Mitä toisella oli oikein mielessä! Trinity Hudson ja Josh Fanelli menisivät kahdestaan... Hotelliin?! Mitä hotelleissa yleensä tehtiin? No okei, mitä hotelleissa yleensä tehtiin nukkumisen lisäksi?
Hyvä, ettei pikkuneiti menettänyt tajuntaansa, kun hän antoi ajatuksiensa karata hetkeksi käsistään. Mutta hän voisi pistää pyörtymisen helposti kuumuuden piikkiin. Mutta oikeasti, he menisivät hotelliin?! Voi ei. Voi ei, eihän Rin ollut lainkaan valmis tähän! Josh saattoi olla jo kokenut tällaisissä asioissa, mutta pikku Rin... Rin ei edes koskaan ollut ollut kahdestaan samassa huoneessa vastakkaisen sukupuolen kanssa ! Ja nytkö sitä oltiin jo menossa hotelliin ja....
Nörtti pudisti päätään melkein huomaamattomasti. Mieti nyt järkevästi, Rin. Tekisikö Josh sinulle koskaan mitään pahaa. Ei, ei tekisi. Joten se, mitä ajattelet tästä hotellijutusta ei pidä paikkansa. Josh Fanelli ei yritä saada sinua yhdessä sänkyyn kanssaan.
Tämän tosiasian tajutessaan olo keveni huomattavasti. Eikä häntä enää pyörryttänytkään niin paljoa kuin äsken. Josh haluaisi etsiä hotellin vain sen takia, että he saisivat itselleen yösijan. Eikö niin?

Rin pysytteli tiiviisti Joshin kannoilla, kun tämä oli selvästikin päättänyt ottaa ohjat käsiinsä. Hyvä vain, koska Rin ei todellakaan ollut mitään johtaja-ainesta. Hän tarvitsi aina sen jonkun, joka pitäisi hänestä huolen. Rin voisi eksyä jopa tuttuun ostoskeskukseen, jos hänet jätettäisiin sinne yksin.
... Jopas kuulosti säälittävältä.
Yhtäkkiä joku tuuppasi Riniä takaapäin, mutta ei pahasti. Nörtti horjahti vain hieman sivummalle ja mumisi anteeksipyynnön ihmiselle, koska oli luultavasti seissyt tämän tiellä, mutta kyseinen ihminen vain jatkoi välinpitämättömästi matkaansa. Rin katsoi tämän perään hiukan ihmeissään, mutta antoi asian olla.
Tyttö ei huomannut lainkaan, että hänen lompakkonsa oli juuri viety.

Nörtti kuunteli, kun Josh puhui espanjaa jonkun tuntemattoman miehen kanssa. Harmi, ettei ihmiset puhuneet täälläpäin italiaa, sillä Rin osasi puhua sitä. Ei tietenkään kunnolla, mutta tarpeeksi. Onneksi hänellä oli Josh tulkkina. Voi, miten paljon Joshista tulisikaan olemaan hyötyä tämän karkumatkan aikana.
Tyttö hymähti myöntävästi Joshin toteamukselle aurinkolaisesta. Aurinko tosiaan porotti aika lailla, kun he olivat päässeet taksialueelle taksia odottelemaan. Joshin kysymys, oliko Rinillä kuuma, tuli hieman puun takaa ja tytön pasmat menivät hetkeksi aikaa sekaisin. Hän vilkaisin nopeasti vaatetustaan tajuten, että hänellä tosiaan oli tummat housut jaloissaan sekä aika paksu valkoinen t-paita. Miten tyttö nyt kaipasikaan kevyempää vaatetusta. "E-ei paljoa", tyttö vastasi ja vilkaisi Joshia arasti silmiin. Hän asetti kätensä takataskulleen yrittäen kaivaa lompakkoaan sieltä, jotta tyttö voisi laskea rahatilanteensa, mutta sitten todettiin jonkin olevan hullusti; lompakkoa ei tunnettu taskussa. Rin tunnusteli kaikki taskunsa läpi ja paniikki alkoi näkyä hänen kasvoiltaan. Kun hän oli tarkastanut jokaisen taskunsa, hän hyökkäsi reppunsa kimppuun ja alkoi kaivaa sitä kiihkeästi.
Hänen lompakkonsa oli kadonnut!
"Minun lompakkoni, se... Se on poissa!" brunette henkäisi kauhuissaan ja puri alahuultaan kovasti. Hänen rahansa ja kortit, jotka lompakossa olivat olleet, olivat poissa. Poissa.

"Ei paljoa", toistettiin epäuskoisesti toisen vastaus. Se ei voinut pitää paikkaansa, se ei vain voinut, ellei toisella ollut kehon sisäinen pakastin. Mutta se vaihtoehto ei ole mahdollinen, jopa hänellä alkoi olla tukalat oltavat. Valkoinen t-paita tuntui liimautuvan tukahduttavasti ihoon kiinni, käsien verisuonet kohosivat kiinnimmäs ihoon ja hengitys muuttui raskaammaksi, tosin vain hän pystyi huomaamaan sen. Olo voisi helpottua huomattavasti, jos hän vain raaskisi ottaa paidan pois, mutta taitaa olla parasta jättää se tekemättä, hän ei halunnut yhtään enempää katseita kuin jo nyt sai ohi kulkevilta ihmisiltä.
Josh otti kiinni paidastaan ja irrotti sitä ihostaan, jolloin olo helpottui jonkin verran, mutta vain vähäksi aikaa, ikävä kyllä. Sääli, kun hän ei ollut täyttänyt juomapulloaan San Diegon asemalla, vesi kun olisi enemmän kuin tervetullut tähän tilanteeseen. Mutta toisaalta hyvä vain, se olisi jo ehtinyt lämmetä eikä sitä sillon voinut juoda kukaan.

Urheilija huomasi sitten kiinnittää huomiota keijukaistyttöön, kun tämä hyökkäsi laukkunsa kimppuun ja alkoi vimmatusti kaivaa sitä. Mistä moinen reaktio?
Enempää hän ei ehtinyt arvuutella asiaa mielessään, kun Rin ilmoitti kauhuissaan lompakkonsa kadonneen.
"Mitä?" sai kundi vain sanottua, tuntui kuin joku olisi lyönyt häntä puukapulalla päähän. Miten tässä nyt näin kävi? Ehkä Rin vain hätäili turhaan ja lompakko tosiaankin olisi tämän laukussa, mutta sitä tyttö ei vain sattunut huomaamaan sitä kaiken hätäännyksen seasta?
"Ootko nyt ihan varma, että se ei oo mukana?"
Voi hemmetin hemmetti! Jos lompakko tosiaankin oli kadonnut niin siitä täytyisi ilmoittaa poliisille, varsinkin jos lompakko sisälsi kaiken maailman pankkikortit sun muut. Mutta omistiko Rin sellaisia?
"Mitä sun lompakossas oli? Pankkikortti? Luottokortti?" alettiin arvuuttelemaan samalla kun kaivettiin omasta taskusta lompakko, jonka käteisrahamäärää alettiin laskemaan.
Eli koko reissu menisi hänen piikkiinsä, hienoa.

Tosin ei maksaminen häntä haitannut yhtään, Rin saisi hänen puolestaan ostaa tavaraa ja- .... vaatteita niin paljon kuin halusi. Tosiaankin, heidän kannattaisi jossain vaiheessa käydä ostamassa tytölle vähän kevyempää vaatetta ylle, Rinhän saa vielä lämpöhalvauksen tällaisessa kuumuudessa. Mutta ensimmäiseksi oli päästävä hotellille viemään tavarat.

Rin kaivoi hädissään reppuaan ja otti sisällön jopa pois sieltä, jotta hän pystyi katsomaan repun tarkasti läpi. Paniikinpoikanen oli kasvanut jo suureksi ja pikkuneiti unohti välillä hengittääkin siinä olotilassa. Hänen kaikki rahansa olivat poissa, kuten myös kirjastokortti. Miten hän nyt saisi lainattua kirjastosta kirjoja? Ja kuvat, kuvat perheestä! Ne olivat olleet lompakossa ja nyt lompakko oli varastettu!
"Se on poissa.." tyttö mutisi lannistuneena ja istuutui takapuolelleen lämpimälle asfaltille. Hänen kasvoillaan oli murheellinen ilme, ja oli lähellä, ettei tyttö alkanut kyynelehtiä. Hän oli nyt surullinen valokuvien katoamisesta, sillä yhdessä kuvassa oli Rin ja Julia (Rinin edesmennyt sisko). Se oli parhain kuva hänestä ja hänen isosiskostaan ja sen takia tyttö oli pitänyt sitä tallessa lompakossaan. Mutta nyt se oli viety...
"E-ei mitään sellaista..." tyttö supisi hiljaa Joshille vastaukseksi, mitä kortteja tytöllä oli ollut lompakossaan. "Rahaa, k-kirjastokortti ja... Ja valokuvia..." viimeiseksi mainittu lausuttiin kaikista hiljaisemmin. Rin pisti laiskan näköisesti reppunsa sisältöjä takaisin reppuun, koska hän ei tahtonut ihan koko maailmalle näyttää laukkunsa sisältöä.

Brunette nousi ylös ja hän vältteli katsekontaktia Joshin kanssa. Rin kääntyi selin Joshiin ja niiskautti hiljaa. Hän halusi valokuvansa takaisin, hän halusi takaisin valokuvan hänestä ja Juliasta. Se tyttöä harmitti kaikista eniten.

Josh nosti hitusen kulmaansa kuullessaan lompakon sisällön, jonka pohjalta teki johtopäätöksen, ettei sen menetys loppujen lopuksi ollutkaan niin kamala asia. Tai no ei hänen mielestään, hän ei osannut asettaa itseään tytön asemaan tällä hetkellä.
Mutta lompakon menetys näytti koskevan Riniin enemmän kuin urheilija uskoikaan, sen saattoi jo nähdä toisen kasvoilta, jotka olivat jälleen siinä pisteessä, että itku saattaisi tulla hetkellä minä hyvänsä.
Taas tuntui ikävä pistos sydämessä.
"Hei, me voidaan mennä käymään poliisiasemalla, kunhan ollaan ekaks käyty viemässä hotellille tavarat", yritti Josh lohdutella Riniä ja huomasi taksin saapuvan paikalle. Kuin käskystä hän nosti treenikassinsa olalleen ja siirtyi odottavasti katsomaan murheellisen tytön selkää. Kättä ojennettiin toisen olkaa kohti lohduttamis mielessä, mutta sitten se pysäytettiin niille sijoilleen, hän esti itseään toimimasta vaistomaisesti, jolloin käden annettiinkin vetäytyä takaisin vartalon vierelle.

Taksikuski nousi autostaan ja tarjoutui ottamaan nuorten tavarat, jotka laittaisi takakonttiin, mutta Josh sanoi voivansa tehdä sen itse, joten kuksi ei voinut muuta kuin avata takakontin, jonne urheilija laittoi niin omansa kuin Rinin tavarat. Kohteliaana miehenä taksikuski avasi takaoven neidille sillä välin, kun Josh kiersi toiselle puolelle taksia. Hän ei kuitenkaan mennyt vielä istumaan, sillä odotti kärsivällisesti, että keijukaistyttö menisi sisään taksiin.
"Kyllä kaikki järjestyy", urheilija lupasi tytölle.

Joshin ehdotus kuultiin ja tyttö päätyi nyökäyttämään päätään yhden kerran. Hän kokosi itseään hiljalleen, mutta silloin hän kuuli auton pysähtyvän heidän lähelleen. Suklaanruskeat silmät vilkaisivat nopeasti taakse ja tyttö huomasi taksin ilmestyneen. Rin katsoi taksia hetken aikaa, mutta katse kääntyi sitten takaisin juna-asemalle päin. Hänen jalkansa alkoivat toimia ennen aikojaan, sillä pian pikkuneiti tajusi juoksevansa ripeää vauhtia takaisin sinne, mistä he olivat juuri tulleet. Rin toivoi, että hän olisi vain tiputtanut lompakkonsa ja että se olisi vielä asemalla.
Ei tyttö pitkälle uskaltanut juosta, koska hän ei yksinkertaisesti tahtonut lähteä harhailemaan omille teilleen. Kun Rin vilkaisi taakseen, hän näki yhä keltaisen taksin ja Joshin. Siitä paikoiltaan hän yritti nyt katsella ympärilleen, lompakkoaan etsien. Hetken etsinnän jälkeen tyttö joutui surukseen toteamaan, ettei hänen lompakostaan näkynyt jälkeäkään. Rin oli juuri kääntymäisillään ympäri kävelläkseen takaisin Joshin luokse, mutta silloin hänen silmiinsä osui jokin tumma, mikä lojusi vaalean laatoituksen päällä. Rin suuntasi oitis sen luokse, ja mitä lähemmäs tuli, hänen kasvonsa kirkastuivat.
Nörtti kyykistyi ja otti käsiinsä valokuvan, missä olivat hän ja Julia. Nostaessaan katsettaan hän näki muutkin valokuvansa maassa, lojuen missä sattuivat. Hänen olisi tehnyt mieli kiittää sitä varasta, joka oli hänen lompakkonsa varastanut. Ihan kuka tahansa ei heittäisi valokuvia näin pois.

Rin palasi heikosti hymyillen takaisin taksille ja istuutuikin suoraan autoon, kun se oli hänelle ystävällisesti avattu. Hänen katseensa oli kiinnittynyt kokonaan kuvaan, jossa olivat hän ja Julia. Sisko, jonka hiukset olivat astetta verran punertavammat kuin Rinin, hymyili kuvassa leveästi ja suukotti Riniä (joka oli kuvaa otettaessa 14-vuotias) hiuksiin. Se kuva, se... Se toi tytölle voimia.
"Tässä on Julia, isosiskoni.." Rin puhui sitten hennolla, helposti tuulen mukana karkaavalla äänellä ja näytti Joshille kuvaa paremmin. Oikeasti tyttö oli unohtanut kokonaan, että hän istui ihastuksensa vieressä. Nyt Rin oli vajonnut taas vaihteeksi johonkin outoon horrostilaan. "Hän... Hän kuoli vähän aikaa sitten..." Rin supisi hiljaa ja katsoi kuvaa haikeasti. Niin, olihan Rin tämän Joshille kertonut. Silloin, kun he ensimmäisen kerran tapasivat.
Nörtin silmät kostuivat ja näkö sumeni. "Minulla on häntä niin ikävä.." brunette nielaisi ja teki kaikkensa, jottei antaisi itkun tulla. Vasta nyt hän taas muisti sen hetkisen olinpaikkansa ja veti kuvan nopeasti syliinsä tunkien sen sitten varovaisesti omaan taskuunsa. Rin kohensi hieman asentoaan ja istui jälleen jäykkänä penkillä Joshin vierellä. Posket helottivat tuttuun tapaan, mutta pieni hymy pysytteli silti hänen kasvoillaan.

Kun nörttityttö oli pujahtanut sisälle taksiin, uskalsi Joshkin tehdä samoin. Kuskille kerrottiin päämäärä espanjaksi ja ei aikaakaan, kun päästiin liikkeelle. Samalla urheilija laskeskeli hiljaa itsekseen, paljonko hänen säästönsä hupenisivat, sillä olihan vielä paljon maksettavaa.. Hienoa, Josh. Muistutat yhä enemmän ja enemmän äitiäsi. Eiköhän ole jo aika yrittää ottaa vähän rennommin?
Sen enempää ei ehditty antaa ajatuksille aikaa, kun vieressä istuva tyttö esitteli hiljaisella äänellään kuvan, jota näytti miehenalulle. Josh siirtyi hieman lähemmmäs erottaakseen kunnolla kuvissa olevien henkilöiden ominaispiirteet, joita oli aina mukava katsella.
Pieni hymy kohosi pakostakin nuorukaisen huulille. Siskokset olivat hyvin samannäköisiä. Mutta kuvasta välittyi jo selkeä viesti, että tytöt olivat hyvin läheisiä toisilleen, tuli jopa mieleen äiti tytär-suhde.
Nyökkäys vahvisti sen, että hän tosiaankin muisti Rinin kertoneen siskonsa menehtyneen vähän aikaa sitten. Urheilija ei vain saanut sanaakaan suustaan, sillä pelkäsi höläyttävänsä jotain todella typerää, joka pilaisi tytön pienen muisteluhetken, joten parasta oli vain pysytellä mahdollisimman hiljaa ja kuuliaisena.
Mutta pienen pieni lause, "Minulla on häntä niin ikävä..", onnistui horjuttamaan täysin hänen päätöstään pysytellä vaiti. Jos hän ei avaisi sanaista arkkuaan, voisi tyttö luulla, että häntä ei liikuttanut asia lainkaan.
Kyllä se häntä liikutti, liikutti yhden jos toisenkin verran.
"Tiedän. Tai siis-" aloitettiin sanasähläys, "enhän minä voi sanoa, että tiedän, koska- Äsh!"
Brasilialaisen ilme muuttui happamaksi ja kyynärpäätä nojattiin oveen, jonka johdosta katse käännettiin pois vieressä istuvasta keijukaistytöstä.
"Juuri näin sitä puhutaan naisille, yhtä järkevästi ja mutkattomasti, hyvä Josh", urheilija mumisi itsekseen katsellen ulos ikkunasta hiljentyen sitten.

Taksi pysähtyi ja kuski ilmoitti pirteästi, että perillä ollaan. Josh nousi laiskasti pois autosta ja venytteli hieman käsiään, jotka olivat menneet pieneen lukkoon jäykkänä istumisesta. Katseen annettiin kiertää hotellissa, joka ei kyllä näyttänyt miltään maailman parhaimmalta, mutta kelpasi se enemmän kuin paremmin yöpymiseen.
Taskusta kaivettiin lompakko, jonka uumenista napattiin kuskin ilmoittama rahasumma, joka ojennettiin sitten tälle kiitoksen kera. Lompakko ujutettiin takaisin taskuun ja oman, että Rinin laukun kantohihna nostettiin olalle.

Rinin onneksi Joshin sanat menivät kuuroille korville. Jos pikkuneiti olisi kuullut Joshin yrittävän lohduttaa häntä sanoillaan, vollottaisi Rin nyt silkasta kiitollisuudesta urheilijalle. Mutta nörtti oli tosiaan ajautunut taas vaihteeksi omiin maailmoihinsa, jossa kaikki olo hyvin ja onnellisesti. Hänen mieleensä oli palannut monia yhteisiä muistoja Julian kanssa, eikä Rin voinut välillä olla hymyilemättä itsekseen. Hän niin toivoi, että kaikki voisi olla niin kuin ennen.

Aika kului yllättävän nopeasti, ja kun taksi pysähtyi perille saapumisen merkiksi Rin hätkähti viimein hereille ajatuksistaan. Suklaasilmät tutkailivat ikkunan toisella puolella näkyvää maailmaa uteliaana, mutta samalla valppaana. Tyttö avasi sitten itselleen viimein oven ulkomaailmaan.
Pikkuneiti seisoi taksin vierellä melkein liikkumatta, mutta hänen silmänsä kyllä liikkuivat. Ne tutkivat lähellä olevaa hotellia nimittäin silmät suurina. Hotelli. Siinä se oli. Hotelli. Sinne he menisivät Joshin kanssa yöksi. Kahdestaan hotelliin. Hyyyyyyyrrrrrrrrrrrrrr.
Rinin posket lehahtivat jälleen tomaatinpunaisiksi, kun hän vilkaisi Joshia, joka kannatteli nyt tytönkin laukkua olallaan. Tytön katse harhautui hetkeksi aikaa urheilijan yläkroppaan, jota Joshin paita myötäili ehkä liiankin hyvin. Sivuprofiilista Josh näytti aivan liian kauniilta, jumalaiselta ja maailman seksikkäimmältä mie-
Nörtti kauhistui ajatuksistaan ja nipisti suunsa tiukasti kiinni, ettei vain vahingossakaan päästäisi mitään törkeyksiä suustaan. Ehkä tämä johtui vain nestehukasta? Toivottavasti..

Pikkuneiti askelsi varovaisesti Joshin vierelle, kun taksi lähti menemään omia reittejään. Katse kävi nopeasti hotellissa, mutta sitten se siirrettiin takaisin Joshiin. "S-sinä ensin?" Aivan, vaikka Rinin olisi ehkä pitänyt esittää tässä tilanteessa rohkeaa ja vahvaa, hän ei kyennyt siihen. Rin ei pitänyt tuntemattomista paikoista, joissa olin tuntemattomia ihmisiä. Ei kukaan kuitenkaan kävisi hänen kimppuunsa, jos Josh Fanellin kaltainen miehenalku olisi hänen seuranaan. Eihän?

Olisikohan sittenkin pitänyt kysyä siltä ystävälliseltä paikalliselta jonkin vähän hienomman hotellin nimi? Ei sillä, että hotellissa olisi suuremmin jotain vikaa, olihan se melko lähellä rautatienasemaa ja keskustaa, mutta jotenkin koko paikka vain epäilytti.
"S-sinä ensin?" lausahdus herätti hänet mietteistään ja ruskeat silmät käännettiin vierelle ilmestyneeseen keijukaistyttöön, joka näytti arkailevan koko paikkaa, aivan kuin lapsi oltaisiin viemässä ensimmäistä kertaa tarhaan.
Joka oli niin helvetin söpöä, että Joshin olisi tehnyt mieli ottaa tyttöä kädestä ja johdatella tämä sisään hotellin aulaan. Mutta se jätettiin tekemättä, sillä hän ei saisi heittäytyä hankalaksi itselleen. Ja koska hän ilmeisesti aiheutti Rinille jonkinlaisia kuolema-kohtauksia, oli vain parempi, että hän seisoi siinä kuin tatti ja käänsi hitaasti katseensa sitten takaisin hotelliin.

"Mutta eikös se niin mene, että naiset ensin?" meinasi urheilija kysyä, mutta pitikin suunsa kiinni.
Pieni nyökkäys ja Josh jo asteli sisään hottelin ovista, suunnistaen suoraan tiskille varaamaan heille huoneen pariksi päiväksi. Jälleen kerran espanjan kielen jaloa taitoa käytettiin ja aloitettiin neuvottelu vastaanottovirkailijan kanssa, joka saikin melko nopeasti annettua heille huoneen avaimen pientä rahasummaa vastaan.
Nopean kiitoksen kera mentiin virkailijan neuvomaa reittiä pitkin hotellin sokkelokäytävistä oikealle huoneelle asti ja avain työnnettiin lukkoon ja simsalabim, ovi avautui.

Näky ei ollut odotettua parempi eikä huonompi eli aivan oikeaan brasilialainen oli osunut kuunnellessaan virkailijan selityksiä huoneen koosta jne. Mutta tätä hän ei ollut osannut odottaa; huone sisälti yhden ja ainoan sängyn ja senkin oli parisänky.
Hienoa, he siis joutuisivat nukkumaan samassa sängyssä. Löytyikö vielä jotain miinuksia tästä huoneesta?
"Eipä ole hääppöinen huone", oli ainut asia, jonka Josh raaski ääneen sanoa suljettuaan oven Rinin päästyä sisään ja vei kantamukset sängylle; oma laukku heitettiin välinpitämättömästi jonnekin kohdin sänkyä, kun taas Rinin laukku laskettiin rauhallisemmin päiväpeiton ylle.
"No, nyt kun ollaan täällä niin, eiköhän mennä ostamaan sulle vähän kevyempää vaatetusta ja samalla jotain syötävää?" ehdotti urheilija nörttitytölle istahdettuaan sängylle.

Rin lähti seuraamaan Joshia, kun tämä sitten viimein lähti liikkeelle. Suklaasilmät tutkailivat vimmatusta ympärilleen kuin peläten, että kohta jostain varmasti hyppää joku puukkosankari ja vaatii heidän rahojaan. Tosin Rinin vähäisetkin rahat oli jo varastettu, joten jäljellä oli vain Joshin lompakko. Mikä ei oletettavasti kovin tyhjä ollut. Tosin Joshin rahojen saaminen voisi olla hieman toinen juttu, sillä Josh harrasti nyrkkeilyä, joten... No, siitä syntyisi luultavasti kahakka, jonka selvästi Josh voittaisi nyrkkeilytaitojensa takia. Eihän tässä siis ollut mitään pelättävää, Josh kyllä osaisi pitää puolensa!
... Oli kyllä pelottavaa kuvitella Josh tappelemassa. Siinähän voisi käydä vaikka kuinka huonosti. Toivottavasti he eivät nyt kuitenkaan törmäisi kehenkään puukkosankariin, niin tapaturmilta vältyttäisiin.
Hyrr, nyt Rin lopetat tuollaisten asioiden ajattelemiset!

Nörtti ei ymmärtänyt sanaakaan Joshin ja tiskin takana olevan vastaanottovirkailijan keskustelusta. Rin vain toljotti kuin mikäkin typerys tätä kahdenkeskistä keskustelua kuin hän muka olisi jotain ymmärtänyt. Kuinkahan moneksi päiväksi Josh varasi heille huoneen? Hetkinen, kuinka kauan heidän pakoretki kestäisi? Aivan, nyt tämä pakoretki oli Rinin ja Joshin yhteinen matka. Hihi, yhteinen matka...
Rin pudisti hämmentyneenä päätään ja asetti kätensä hetkeksi poskilleen. Voi ei, hän sekoaisi varmasti tämän päivän aikana, sillä Rin oli saanut jo liikaa Joshia yhdelle päivälle. Ei, ei yhdelle päivälle, vaan jopa kuukaudeksi! Hän ei ollut kuin kerran aikaisemmin ollut Josh Fanellin kanssa pidempään ja sekin oli ollut silloin, kun Rin oli onnistunut kaatumaan ja Josh tarjoutui paikkaamaan hänen kätensä. Voi niitä aikoja.
Mutta nyt Rin oli saanut viettää aikaansa Joshin kanssa jo... Hei, mones tunti olikaan jo meneilllään?

Rin ei ehtinyt laskea, sillä silloin Josh oli jo menossa jonnekin. Rin lähti salaman nopeasti perään ja pysytteli melkein Joshin selässä kiinni. Tuntemattomassa paikassa oleminen ei todellakaan lisännyt Rinin jo ennestään olematonta rohkeutta.
Josh pysähtyi sitten erään oven eteen ja avasi sen saamillaan avaimillaan. Tyttö kurkisti ensin Joshin takaa huoneeseen ja totesi huoneen olevan hieno (Eihän Rin ollut koskaan ennen ollut hotellihuoneessa, joten hänellä ei ollut mitään sen eritysempiä kuvitelmia huoneista). Kaikki oli niin siistiä ja hienosti aseteltu. Rin ihasteli huonekaluja, kun oli päässyt itse huoneeseen ja Josh sulki oven hänen perässään. Kaksi sohvatuolia, televisio, parisänky, vaatekaappi, peil- PARISÄNKY.
Rinin silmät kääntyivät katsomaan parisänkyä järkyttyneen suurina. Parisänky. EI VOI OLLA TOTTA! EI, EI, EI, EI, EI JA EI. Rin ei pystyisi tähän. Rin ei todellakaan suostuisi nukkumaan samassa sängyssä Josh Fanellin kanssa! Ei siis Joshissa mitään vikaa ollut, mutta... Ei, he olisivat liian lähellä toisiaan! Ja silloin Rin voisi seota, menettää järkensä ja tehdä jotain ei niin kivaa ja silloin Josh alkaisi inhota häntä ja kaikki menisi pieleen ja sitten Josh soittaisi Rinin vanhemmille ja silloinkos Rin vasta pulassa olikin. Ja sitten-
RAUHOITU.

Nörtti haukkoi äänettömästi henkeään ja yritti rauhoitella rinnassa pomppivaa sydäntään. Ei mitään hätää, ei mitään hätää. Kyllä tästä selvittäisiin. Heidän pitäisi vain tehdä joitain kompromisseja tuon parisängyn suhteen.
Hienoa, Rin onnistui rauhoittamaan itsensä. Ainakin hetkeksi.
Kun Josh otti puheeksi vaatteiden ostamisen, meni Rinin iho kananlihalle. Hän kääntyi katsomaan sängyllä istuvaa Joshia silmät suurina, mutta punastui syvästi, kun tajusi Joshin istuvan sängyllä. Oi voi voi, tämä oli kuin suoraan yhdestä Rinin unesta, mitä tyttö ei nyt todellakaan kävisi mielessään läpi.
Miksi Josh näytti aina yhtä komealta ja... Seksikkäältä, teki toinen mitä tahansa?
"M-m-mutta..." Rin aloitti takellellen ja katsoi visusti lattiaa, koska Joshin katsominen ei helpottanut yhtään tilannetta. "E-ei sinun t-t-tarvitse minulle mitään ostaa. V-voin ihan hyvin olla n-n-näinkin..." nörtti mutisi ja vilkaisi ujosti Joshiin.
Oikeasti Rin olisi tahtonut lähteä ostamaan itselleen vaatteita, koska sitä hän ei ollut saanut koskaan tehdä. Niinpä, sillä Rinin äiti osti aina tyttärelleen vaatteet. 'En halua, että pukeudut kuin mikäkin halpa tyttö' äiti oli sanonut puolustaen tekojaan. Aivan kuin Rin nyt muka ostaisi itselleen mitään paljastavaa, koska tyttöhän pelkäsi näyttää paljasta pintaa.

Josh katseli ääneti, ilmeettömänä Rinin ilmettä, joka taas enteili sitä, että toinen saattaisi saada kuolemakohtauksen. Pieni hymy kuitenkin pääsi vahingossa hyppäämään huulille, olihan tuo aika huvittava näky. Miten ihmeessä hän voisi tehdä yhtään mitään, jos keijukaistytön mieltä oli näin vaarallisen helppo kolauttaa?
Rin näytti ilmiselvästi kauhistelevan parisänkyä, josta urheilija ei ollut yhtään sen innostuneempi kuin tämäkään. Hän olisi mieluusti luovuttanut sängyn nörttitytön valtakunnaksi, mutta missäs hän sitten nukkuisi? Huoneessa ei ollut toista sänkyä, ei edes sohvaa, jossa nukkua. Sohvatuolilla hän ei nukkuisi, sillä istuma-asennossa ei ollut miellekästä nukkua, siitä sitä paitsi tuli selkä kipeäksi jos liian kauan harrastaisi sitä ja näillä näkymin hän joutuisi nukkumaan siinä pari yötä. Joten ei. Yhdeksi vaihtoehdoksi jäi lattia, mutta kovalla lattialla nukkuminen ei houkutellut myöksään, siitäkin tuli selkä kipeäksi.
Kyllä he voisivat nukkua sängyssä. Kaikki olisi hyvin, kunhan molemmat pysyttelisivät omalla puolella sänkyä. Ilmeisesti parisänky ei sisältänyt kahta peittoa vaan yhden yhteisen peiton, joten Rin saisi ottaa sen ja hän voisi tyytyä päiväpeittoon. Tosin tuskin hän sitä tarvitsisi, olihan huoneessa jo nyt aika lämmin ja yleensä nukkuessa tuli vielä kuumempi.

"Sinulle tulee kuitenkin kuuma noissa vetimissä, enkä halua, että saat lämpöhalvauksen", vänkäsi Josh vastaan tytölle. Tämä tosiaankin tarvitsisi uudet, kevyemmät vaatteet ja tiesi sen aivan varmasti itsekin, joten missä vika? Jos se rahasta oli kiinni, niin turha murehtia. Hän oli rikas eikä sen vuoksi ollut koskaan pelännyt rahan loppumista niin että eihän se nytkään loppuisi, ei hän nyt niin tuhlaaja ollut, että heti rahaa saatuaan meni ja tuhlasi ne johonkin turhanpäiväiseen.
"No niin, eiköhän lähdetä, että joskus päästään takasin", oli urheilijan päätös ja sängyltä noustiin. Tässä asiassa ei kysyttäisi keijukaistytön mielipidettä. Hehän menisivät ostoksille. Jos ei ostamaan tälle kevyempää vaatetusta niin ainakin ostamaan jotain syötävää ja ehkä luettavaa? Niin, lukemista olisi mukava saada. Mutta ehkä vain hänen olisi järkevää ostaa kirja tai vastaava, koska ne olivat espanjaksi ja vain hän osasi heistä kahdesta kyseistä kieltä. Tosin hyvällä tuurilla voisi myös löytyä englannin kielisiä kirjoja. Ei sitä tiedä, ennen kuin on käynyt katsomassa.
Josh käveli jo hotellihuoneen ovelle ja laittoi avaimet taskuunsa varmistaen, että lompakko ja kännykkä olivat mukana, ja kääntyi katsomaan Riniin odottavasti.

Ai siitäkö tästä oli kyse? Pelkäsikö Josh, että Rin saisi lämpöhalvauksen?
... Awwwwwwwwwwww.
Hiljaa, hiljaa, hiljaa!
Rinin posket lehahtivat taas punaisiksi ja tyttö potki toisella jalallaan vaimeasti huoneen lattiaa. Hän ei haluaisi mielellään ostattaa Joshilla vaatteita, mutta.. Niin aivan, Rin voisi myöhemmin maksaa takaisin, sitten kun he pääsisivät takaisin San Diegoon ja kun Rin olisi onnistunut haalimaan kasaan sen summan. Hän voisi esimerkiksi sujauttaa Joshin lokerikkoon ne rahat. Eihän tässä siis enää ollut mitään murehdittavaa.
Nörttitytön kasvot kirkastuivat hivenen ja nyt Rin sitten nyökkäsi Joshin ehdotukselle, että he voisivat nyt lähteä. Rin oli jo hakemassa lompakkoaan, mutta tajusi sitten, että sehän oltiin jo ehditty varastamaan. Eli pikkuneiti ei periaatteessa tarvitsisi mitään muuta kuin Joshin mukaansa.
... Olo tuntui jotenkin aika hyödyttömältä, mutta minkäs teet.

Pikkuneiti asteli Joshin luokse hotellihuoneen ovelle ja astui ulos huoneesta, kun Josh oli sen avannut. He lähtivät suunnistamaan kohti kauppoja ja muutenkin katselemaan ympäristöä. Olihan sitä ihan kiva tietää, millaisessa ympäristössä he tulisivat viettämään viikonloppunsa.

Kävelymatka hotellilta keskustaan oli ehkä odotettua pidempi, mutta Joshin onneksi Rin jaksoi matkan hyvin, joten ongelmia ei ainakaan vielä tässä vaiheessa tullut. Keskusta ei ollut hääppöinen, ei mitään verrattuna San Diegoon. Kuitenkin sieltä löytyi kaikki tarpeellinen; pari kirjaa, syötävää ja kaunis mekko Rinille. Kirjat löytyivät helposti kirjakaupasta, joka oli vaatekaupan vieressä, joten liikeistä toiseen kävely ei ollut kovinkaan raskasta. Vaatekauppaan meno kuitenkin epäilytti ja paljon Joshia, sillä tällä jos kenellä oli huonoa kokemusta naisten kanssa vaateostoksilla olemisesta. Aluksi nämä tietysti etsivät jotain mukavaa vaatetta, joka miellytti silmää, jonka jälkeen mentiin sovittamaan. Yleensä siinä vaiheessa alkoi jo hänen malttinsa rakoilla; jo itse vaatteiden valkkaamisessa saattoi hyvinki vierähtää se tunti ja sovituksen jälkeen haalittiin vielä lisää vaatetta, jota piti totta kai mennä jälleen sovittamaan.
Mutta Rinin kanssa asia oli toisin; tyttö katseli kyllä maltillisesti vaatteita, mutta ei kahminut mukaansa puolikaupallista vaatetta, vaan ehkä pari mekkoa otti mukaansa sovituskoppiin, jonka jälkeen valinta oltiinkin jo tehty. Joten eipä siinä enää muuta voitu tehdä, kuin mennä kassalle maksamaan ja paluumatkalla pyörähdettiin ruokakaupassa.

Kuitenkin jossain puolivälissä matkaa alkoivat keijukaistytön jalat väsyä, eikä toinen enää jaksanut pysyä urheilijan kävelyvauhdissa. Hetken miettimistuokion jälkeen päädyttiin kyykistymään alas ja kehotettiin tyttöä kapuamaan selkään, joka toimi työtä käskettyä. Kauppakassit ujutettiin käsivarsiin roikkumaan ja neidon jaloista otettiin kiinni, jottei toinen tippuisi, kun urheilija suoristi ryhtinsä ja taas lähti liikkeelle. Rin oli yllättävän kevyt, melkein kuin kantaisi höyheniä reppuselässä.

Ei aikaakaan, kun jo käveltiin sisään hotellin ovista ja huvittuneen näköistä vastaanottovirkailijaa tervehdittiin, ilmeisesti taisi olla aika huvittava näky, kun Josh kantoi väsähtänyttä tyttöä reppuselässään. Sille ei kuitenkaan uhrattu sen enempää ajattelua, sillä seuraava haaste olikin huoneen oven avaaminen. Miehenalku kallisti ylävartaloaan hieman eteenpäin ja päästi toisella kädellään irti Rinin jalasta, jolla kaivettiin taskusta huoneen avain, joka työnnettiin nopeasti lukkoon ja ovi avattiin. Josh astui pieneen eteiseen ja sulki oven perässään, jonka jälkeen suoristi taas ryhtiään ja otti toisella kädellään kiinni tytön jalasta.
Aluksi hän meinasi laskea toisen sohvatuolille, mutta hiljaisuudesta ja rauhallisesta hengityksestä päätellen toinen oli nukahtanut, joten neito laskettiin sängylle makaamaan ja viileät ruoat laitettiin pieneen jääkaappiin.

Rin oli oikeastaan yllättävän energisella tuulella, mutta luultavasti monet meistä arvaavat, että minkä takia. No hei haloo, kuinka moni ihminen sai viettää viikonlopun yhdessä ihastuksensa kanssa, josta oli haaveillut jo melkein kokonaisen kouluvuoden! Tätä Rin oli vain uskaltanut päässään haaveilla, mutta nyt se toteutui oikeasti. Tietenkin tämä herätti Rinissä esille sellaisia toivon tunteita, että hänellä olisi pienen pieni mahdollisuus saada Josh omakseen. Mutta tietenkin pikkuneiti ei uskaltanut moista ajatella, koska hän pelkäsi liian toiveajattelun vain pilaavan kaiken.
Täytyi vain elää hetkessä. Ja se todellakin riitti tällä hetkellä.

Pikkuneiti oli onnellinen ja sen pystyi näkemään hänen kirkkailta kasvoiltaan. Hän ei kertaakaan osoittanut väsymyksen merkkejä, kun he kävivät ruokakaupassa, kirjakaupassa ja sitten vielä vaatekaupassa. Rin, joka ei ollut koskaan ostanut itselleen minkäänlaista mekkoa, toljotti valikoimaa ensin silmät pyöreinä. Mistä hän edes tietäisi, minkälainen mekko olisi täällä kuumuudessa hyvä? Jokin vaalea mekko?
Lopulta Rin oli ottanut mukaansa kaksi mekkoa ja poistui naama punaisena sovituskoppeihin. Ei mekon ostaminen voinut nyt niin kamalaa olla!
Lopulta hänen käsiinsä jäi valkoinen kesämekko. Rin ei osannut sanoa, miksi hän oli valinnut juuri tuon mekon, mutta jotenkin se vain oli kauniimpi. Esteettinen ja yksinkertainen. Ja halpa. Tämän Rin pystyisi maksamaan Joshille takaisin parin viikon kuluttua.

Kuten arvata saattoi, Rin paran pienet jalat väsyivät lopulta. Kuin hänestä olisi patterit loppuneet. Hän oli yllättävän sisukas ja jaksoi kävellä vielä kymmenisen metriä, mutta sitten hän ei vain enää pysynyt Joshin kannoilla.
Tantantaa. Reppuselkä.
Rinin vartalo oli aivan kiinni urheilijan selässä ja Rin oli pakahtua siihen kuumuuteen. Ensiksikin hänen päänsä tuntui räjähtävän, eikä hän halunnut alkaa kuvitella tästä mitään.. Epämääräistä...
Ja Josh oli myös hyvin lämmin. Asiasta ei sen enempää.
Aurinkoa ei sopinut unohtaa, vaikka se olikin jo hyvää matkaa laskemassa. Hehkui se silti lämpöä.
Rin ei tajunnut, missä vaiheessa hänen silmänsä alkoivat sulkeutua. Hän ei tajunnut edes sitä, että häntä väsytti. Eikä kulunut kuin kymmenisen minuuttia, niin nörttityttö nukkui Joshin reppuselässä hiljaa tuhisten. Niin, mikäs tässä ollessa, kun urheilija oli vahva ja lämmin.

Hänet laskettiin sitten sängylle, jossa hän käpertyi välittömästi pieneksi kasaksi. Hän kääntyi kyljelleen ja huokaisi syvään. Silmät olivat yhä tiukasti kiinni ja kasvot olivat täysin ilmeettömät. Välillä hän mutisi jotain, mutta niistä sanoista ei saanut oikein mitään selvää.

Laitettuaan kaikki viileät ruoat turvaan siirsi Josh katseensa sängyllä nukkuvaan Riniin. Toinen oli niin rauhaisan näköinen ja niin pahuksen suloinen, että hän olisi voinut vain jäädä seisomaan siihen paikkaan ja katsella toista tämän heräämiseen asti. Urheilija kaivoi taskusta kännykkänsä ja katsoi kelloa, joka oli jo sen verran paljon, että olisi hänenkin hyvä aika mennä yöpuulle. Rin kuitenkin täytyisi ensiksi saada peiton alle ennen kuin hän pääsisi vaihtamaan vaatteensa ja painamaan päänsä tyynyyn.
Niinpä urheilija kävi tuumasta toimeen.
Ensiksi tytöltä otettiin kengät pois jalasta ja ne vietiin eteisen pieneen kaappiin, jonne hän laittoi seuraksi omat kenkänsä. Sitten jollain ihmeen konstilla hän sai päiväpeiton ujutettua pois sängyltä Rinin makoillessa sen päällä. Olihan se vaikea operaatio, mutta pakko tehdä. Sama homma tehtiin itse peitolle, joka kuitenkin laitettiin keijukaistytön päälle peitteeksi ja tyttö siirrettiin omalle puolelleen sänkyä, jotta hänkin mahtuisi nukkumaan. Josh siirtyi sitten riisumaan vaatetusta yltään ja vaihtoi yöpuvun ylleen (elikäs ns. yöhousut), jonka jälkeen asetti puhelimensa yöpöydälle ja sängylle päästyään vetäisi päiväpeiton ylleen aloittaen unensa.

------------

Aamulla, noin kello 6.00


Aurinko alkoi pikkuhiljaa pukata läpi verhojen valollaan ja sisäisen kellonsa kannustamana aloitti Josh heräilemisensä. Ensimmäiseksi hän huomasi, että paikat olivat vähän kankeat. Ilmeisesti hän oli nukkunut yhdessä ja samassa asennossa koko yön. Urheilija nosti päätään tyynyltä ja huomasi, että oli jossain vaiheessa yöllä tiputtanut peittonsa lattialle kuumuuden ahdistaessa. Seuraavaksi muistettiinkin Rin, joka vielä todennäköisesti nukkui hänen vieressään. Olihan tyttö ollut eilen niin poikki, että nukahti jo hänen reppuselkäänsä.
Juuri, kun miehenalku oli siirtymäisillään makoilemaan kyljeltään selälle, tiedosti hän jonkun olevan kiinni selässään. Päätä käännettiin ja hän huomasi Rinin nukkuvan otsa painettuna hänen selkäänsä vasten.
Suloista, niin pahuksen suloista. Nuori mies oli suorastaan otettu tästä tilanteesta. Mikä kunnia olikaan saada toimia toisen turvana tämän lyhyen viikonlopun ajan. Jos kyseessä olisi ollut joku cheerleader, olisi tilanne ahdistanut hänet nurkkaan. Mutta nyt kyseessä oli Rin. Rin, joka poikkesi niin paljon samoihin kaavoihin kangertuneista, itsekeskeisistä rikkaista.
Mutta sitten hän huomasi katsoa kelloa, joka näytti jo sen verran paljon, että olisi perinteisen, joka-aamuisen lenkin aika. Hän suorastaan tunsi pientä syyllisyyden tunnetta noustessaan pois sängyltä ja vaihtaessaan treenikassissa olevat lenkkivaatteet ylleen. Nyt tyttö jäisi vähäksi aikaa aivan yksin, ilman sitä pienintäkään turvaa jonka hän toiselle toi. No, toivottavasti toinen ei ehtisi herätä sillä aikaa, kun hän kävisi lenkillä.
Urheilija siirsi puhelimensa treenikassiinsa, jonka laittoi hieman sivummalle ja otti hotellihuoneen avaimen mukaan. Lenkkarit laitettiin jalkaan ja huoneesta poistuttiin mahdollisimman äänettömästi, jotta toinen saisi nukuttua kauneusunensa loppuun.

Lenkki tuntui virkistävältä ja siinä samalla hän ehtikin herätellä itseään, sekä ottaa selvää hotellin lähiympäristöstä. Kauas hän ei kuitenkaan raaskinut mennä, olihan kaupunki vielä melko tuntematon paikka hänelle, joten eksymisen riskiä ei halttu ottaa. Ehkä hänen olisi pitänyt jättää kaiken varalta pieni lappunen tai vastaava keijukaistytölle, jos toinen nyt jostain syystä sattuisikin herämään sillä aikaa, kun hän olisi poissa. Luoja tietää, kuinka paniikkiin toinen silloin menisi.
Mutta nyt oli enää turha miettiä sitä seikkaa, tehty mikä tehty. Hänen tulisi nauttia tästä tunnin kestävästä lenkistä.

Rin alkoi nukkuessaan miettiä sitä, miksi se kaikki lämpö olikin yllättäen kadonnut. Hänen oli ollut niin hyvä nukkua sitä lämpöistä patteria vasten, mutta nyt se olikin muuttunut viileäksi patteriksi. Eihän tämä peli ollut reilua, Rin tahtoi lämpöpatterinsa takaisin.
Brunette alkoi unenpöppörössä liikkua sängyllä, sillä hän halusi löytää sen lämmön, joka hänet oli kylmästi jättänyt. Mutta lopulta Rin löysi itsensä viileältä lattialta. Silloin hän vasta havahtui kunnolla hereille ja voivotteli kipeää lonkkaansa.
Suklaasilmät katselivat ympärilleen unisina. Rinillä ei ollut laseja silmillään, mutta kyllä hän näki melkeinpä virheettömästi näinkin. Lasit olivat vain tuki ja turva, ei niitä ollut edes pakko käyttää. Pikkuneiti oli käyttänyt laseja tosin jo vuosia, joten ne laitettiin aina automaattisesti herätessä nenälle.
Missähän hän oli? Hän ei ollut ainakaan oman huoneensa lattialla. Olikohan tämäkin vielä unta? Niin, kuin olisi myös Josh Fanelli, kenen kanssa Rin oli lähtenyt karkumatkalle.

Totuus iski kuitenkin vasten kasvoja melko nopeasti. Hän todellakin oli hotellihuoneessa ja kaiken järjen mukaan Joshinkin pitäisi täällä jossain olla.
Pieni puna koristi jälleen Rinin kasvoja, kun hän kohottautui vilkaisemaan sängylle. Sänky oli tyhjä. Seuraavaksi katse kiersi koko huoneen. Ei pihahdustakaan Joshista. Olisiko Josh sitten kylpyhuoneen puolella?
Nörtti sai nostettua itsensä viileältä lattialta ja hieroi hetken lonkkaansa. Toivottavasti siihen ei tulisi mustelmaa...
Rin sipsustteli paljain varpain kylpyhuoneen ovelle ja painoi korvansa oveen. Kylpyhuoneesta ei kuulunut mitään. Missä ihmeessä Josh oli?

Pikkuneiti ei mahtanut itselleen mitään, paniikki alkoi vallata hänet. Mitä jos Josh olisi vain häipynyt? Jättänyt Rinin tänne aivan yksin, tuntemattomaan kaupunkiin. Olisiko Joshilla oikeasti pokkaa moiseen, kykenisiko Josh todellakin hylkäämään Rinin näin julmalla tavalla? RIN OLI VAIN NUKKUNUT????
Mutta sitten suklaasilmiin osui laukku, joka ei ollut tytön oma. Hei, eikö tuo ollut Joshin laukku..?
HALLELUJAH.
Ja niine ajatuksineen tyttö päätti mennä ottamaan virkistävän suihkun. Edellispäivä oli saanut hänen hikoamaan ja eilen hän oli valitettavasti nukahtanut.

Jonkin ajan kuluttua hotellin lähiympäristössä lenkkeily alkoi jo riittää. Aurinkokin oli jo ehtinyt nousta sen verran korkealle, että sen säteet aiheuttivat fyysisen rasituksen säestämänä hikoilua ja janoa. Oli siis aika lähteä takaisin hotellille suihkuun.
Paluumatkalla kaupunki oli selvästi heräilemään päin; ihmisiä liikkui huomattavasti enemmän kaduilla kuin tunti sitten ja lähikaupatkin valmistautuivat availemaan oviaan. Mitäköhän he tänään tekisivät?
Josh hidasti hölkkänsä kävelyyn päästyään hotellin aulaan ja jatkoi siitä kiireettömästi matkaansa kohti hotellihuonetta ja siellä, ainakin toivottavasti, nukkuvaa Riniä. Avain kaivettiin taskusta ja ovi avattiin. Heti ensimmäisenä katse kohdistui tyhjään sänkyyn.
Hän siis oli aiheuttanut tahtoamattaankin pienen paniikin tytölle. Hienoa. Ja asia korjattaisiin pyytämällä anteeksi. Olipa hän saanut taas pyytää anteeksi tekojaan. Normaalisti tuli pyydettyä anteeksi noin kerran viikossa, mutta nyt kerran päivässä. Miten hänestä oli näin ajattelematon tullut?
Urheilija ei edes jaksanut ottaa kenkiä pois jalastaan vaan käveli ihan pokkana ottamaan vesipullonsa jääkaapista ja istahti yhdelle tuolille nautiskelemaan raikkaasta, kurkkua rauhoittavasta vedestä. Hikikin alkoi jo pikkuhiljaa helpottaa, mutta suihkuun oli päästävä.
... Kunhan ensin Rin tulisi pois sieltä.

No, nyt kun hänellä oli pieni hetki aikaa, voisi hän uhrata ajatuksen sille, mitä he voisivat tänään puuhastella. Kaupungilla olisi mukava käydä taas piipahtamassa, eiväthän he olleet ehtineet käydä läheskään kaikkia kauppoja läpi ja tuskin täällä hotellin ympäristössä olisi mitään mielenkiintoista. Ainakaan mitään ei osunut hänen silmiinsä lenkillä.
Kädellä harottiin hiuksia, jotka kuitenkin olivat niin märät, kuin hän olisi suihkussa käynyt, että hiet pyyhittiin shortseihin. Paitaan oli vaikea pyyhkiä kun se oli ehtinyt käydä kosteaksi. He voisivatkin käydä etsimässä pesulan hieman myöhemmin. Hikiset vaatteet oli nimittäin saatava pesuun.