Have you met Mr. Squarepants?

Callie Downham tallusteli violetissa mekossaan ilman päämäärää huvipuistossa. Välillä hän pysähtyi katselemaan hymyillen karusellissa hihkuvia lapsia, välillä katseli silmät pyörinä hurjimpien laitteiden menoa.
"Huiii. Miten ne pystyy tuohon?" tyttö tokaisi ääneen kun huomasi joidenkin etäisesti tuttujen kasvojen istahtavan kammottavan laitteen vaunuun. Hän itse piti enemmän karuselleista, vaikka harvoin kukaan hänen kanssaan niihin halusi. Siispä hän nautti niiden kyydistä yksikseen, niin kuin tällä kertaa koko reissusta.

Hetkessä Callin huomio oli aivan jossain muualla. Hän huomasi loistavasti hymyilevän pikkupojan kävelevän ohitseen toisessa kädessään äidin käsi, toisessa sininen folioilmapallo, jota koristi Nalle Puhin naama. Callie jäi tuijottamaan loittonevaa poikaa pitkäksi aikaa, tai itseasiassa sitä ilmapalloa. Pallo toi mieleen lapsuusmuistot, hänelle oli aina ostettu tuollainen ilmapallo, olivat he sitten muuten vain kaupungilla ostoksilla tai sitten huvipuistossa tai tivolissa.
Callie tuijotti ilmapalloa, kunnes se piiloutui väkijoukkoon. Silti Callien katse ei värähtänytkään pois päin, vaan kekseliäs ajatus valtasi hänen mielensä. Hänen täytyisi ostaa tuollainen! Ja nyt heti!

Callie lähti kävelemään suuntaan, josta poika tuli, ja pian hän paikansikin ilmapalloja myyvän nuoren miehen. Punapää pidensi askeltaan, kun huomasi lapsiperheen lähestyvän ja osoittelevan ilmapallomiestä toisesta suunnasta. Hän ehtisi aivan varmasti ensin! Callie kipitti korkokengillään niin ripeästi kuin pystyi, ja kohta hän saavuttikin miehen, nykäisi häntä hihasta ja hymyili tälle leveästi.
"Jaa, ilmapallo sullekin vai?" nuori mies virnisti tytölle.
Callie ei vastannut vaan oli kiinnittänyt katseensa tiukasti palloihin. Hän etsi, tutkaili ja katseli, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.
"Paavo!" hän ilmoitti miehelle iloisella äännellä.
"Siis mitä?" tuo kysyi hölmistyneenä.
"Paavo!" Call sanoi nyt hieman tiukemmin ja osoitti tällä kertaa yhtä palloa.
"Aa... Pesusieni", mies sanoi ymmärtäväisesti ja alkoi irroitella kyseistä palloa. Kohta se olikin jo Callien kädessä ja mies veloitti pallon hinnan.

Callie lähti hymyillen kävelemään uutuutta kiiltelevän ilmapallonsa kanssa. Hän halusi vain esitellä palloaan kaikille, eikä oikein ajatellut, mihin oli menossa. Pian hän havahtuikin lasten nauruun vieressään - hän oli saavuttanut jälleen karusellin.
Ja tottakai kummallisen tyttösen oli pakko päästä heti siihenkin, eihän tuo ollut ehtinyt vielä olla siinä tänään!
Siispä Callie siirtyi jonottamaan lasten taakse. Jono ei ollut tänään kovin pitkä, joten hän pääsi portille jo meneillään olevan kierroksen jälkeen. Hän oli jo astumassa karusellille, mutta laitteen hoitaja pysäytti hänet.
"Valitan, ei ilmapalloja laitteisiin", naisihminen sanoi hänelle.
Voi höh. Mitä hän nyt tekisi? Callie pohti ratkaisua hetken ja katseli ihmisiä. Hän näki hattaran, ja tietenkin hänen alkoi tehdä mieli moista.
Hattarat mielessään Callie keksi: ehkä joku voisi pidellä hänen ilmapalloaan? Ja sen jälkeen hän voisi hakea hattaraa! Kyllä! Sehän se! Saman tien tyttö alkoikin vilkuilla ihmisiä siinä mielessä, että voisi ehkä pysäyttää jonkun pitelemään hänen palloaan.

||Purrrr, jospas minä heivaan Heidini sitten tänne. :> Tyttö tänään, unohda toi laukku.||

Voi sitä kirkumista ja naurua, jotka ottivat Heidiä lähes korviin. Mikä kumma oli saanut hänet lähtemään paikkaan, jossa ihmisiä lappasi joka suunnasta ja kovilta ääniltä oli mahdoton välttyä? Ai niin joo, Harriet tietenkin. Sisko oli tarvinnut kyytiä huvipuistoon ja tietenkin vanhempi Layton oli helposti tossutettavana tarjoutunut heittämään pikkusiskonsa paikan päälle. Mutta tietenkään se ei riittänyt, tai ehkä olisi riittänyt Harrietille, mutta jostain syystä vanhemmat olivat olleet sitä mieltä, että Heidin tarvitsi lähteä pitämään seuraa siskolleen Belmont Parkiin. Voi jeesus, ja tietenkin nuorempi sisaruksista oli painunut omien ystäviensä seuraan heti sen jälkeen kun kaksikko oli maksanut itsensä sisälle. Näin ollen oli Heidi jäänyt yksin tämän ihmisviidakon armoille. Ja mitäpä hän täällä nyt sitten tekisi? Edessä oli pitkä päivä, sillä hänen kuului odottaa systeriään ja tietenkään tyttöä ei oikein kiinnostanut juosta laitteesta laitteeseen. Onneksi olemassa oli ainakin yksi pelastus: ne monet kojut, joilta sai ostaa ties mitä herkkuja. Niin, olihan Heidi jo kerinnyt ostamaan itselleen sinisen sävyisen hattaran. Mitäpä muutakaan tekemistä hän täällä nyt keksisi? Mietittäväksi vain sai jäädä, mitä kummaa hän tekisi sen jälkeen kun hattara olisi kohdannut loppunsa. Aa, no tietenkin hän ostaisi jotain muuta, joka paikkaisi paremmin kuin hyvin hattaran paikan. Sokerihiireksihän Laytonia pystyi haukkumaan ihan hyvällä omalla tunnolla.

Askeleet olivat vieneet tytön jostain syystä karusellin lähistölle. Ei tyttö juurikaan kiinnostanut mikään karuselli, oikeastaan ei häntä kiinnostanut mikään laite huvipuistossa. Vaan päämäärättömästi kun hän kulki, olivat kaikki reitit avoimia. Niinpä siis tytön reitille oli osunut tämä karuselli. Katse seikkaili laitteen vieraissa kasvoissa ja pian tavoitettiinkin keltainen Paavo Pesusieni. Paavo Pesusieni? Ja millä tavalla tuo hahmo kuului Belmont Parkiin? Ah, kyseessähän oli ilmapallo. Ilmapallosta katse lipui narun päässä olevaan lyhyeen tyttöön. Hämärästi Heidi muisteli nähneensä punatukan jossain, mutta eipä tuolla hirveästi väliä ollut. Varmasti tyttö oli nähnyt monia muitakin huvipuiston käyttäjiä jossain, sillä eihän Layton nyt ihan silmät ummessa kulkenut. Sen sijaan harvoja hän tunsi. Oikeastaan hän tuskin tunsi ketään, sellainen hieman säälittävä ja raukka kun oli, ettei oikein uskaltanut tutustua keneenkään. Ja harva häneenkään nyt oikein halusi tutustua, eikä ihmisiä nyt oikein voinut edes moittia kyseisestä asiasta.

Huulilta purkautui pitkä, tylsyydestä kielivä huokaisu. Eikö huvipuistoissa kuulunut olla hauskaa ja yleensä aikakin vieri nopeasti. Vaan ei nyt. Tekemisen puutteessa nousi ruskeatukkainen varpaisilleen ja tähyili väkijoukkoon nähdäkseen edes pienen vilauksen siskostaan. Eipä Harrietia näkynyt. Tyttö kai oli juossut heti ensimmäisenä hurjimpaan laitteeseen, joka huvipuistosta voisi löytyä. Ei Heidi varsinaisesti siskollaan juuri nyt mitään tehnyt, vaikka mielellään hän selvittäisi kuinka kauan hänen pitäisi vielä sinnitellä tämän väkijoukon keskellä. Miksi hitossa näiden monien ihmisten oli pitänyt tunkea tähän samaan puistoon juuri tänä päivänä?


||Yhh sori tämmönen jaarijaarihupspups rooli :')||

Callie katseli väenpaljoutta, eipä täällä ainakaan hänen tuttujaan juuri pyörinyt. Voihan harmitus! Mikseivät ihmiset nauttineet tällaisesta kauniina päivänä? Vaikka kyllähän sitä oli muitakin kohteita, johon nuoriso kerääntyi, mutta Callien pieneen päähän ei vain mahtunut, miksei täällä juuri nyt ollut tuttuja omasta koulusta.
Punapään pää pyöri villisti suuntaan jos toiseen, jonkun nyt oli tultava auttamaan neitoa pulassa! Hetken päästä Callie paikansikin katseensa hattaraa kantavaan tyttöön - hattaraa! Hattaraa syövä tyttö on varmasti ystävällinen, ja tietenkin hyvällä tuulella, kuka nyt ei olisi, jos kerran olisi hattaraa saanut?

Callie lähtikin heti kipittämään tuon tummatukkaisen tytön luo. Vielä itsevarmemmaksi tyttö tunsi olonsa sitten, kun hän huomasi, mitä toisella oli päällään. Oikein nätti mekko, vai oliko tuossa hame ja paita? Sillä nyt ei ollut väliä, mutta Callie huomasi heti että hänkin voisi pitää tuollaista päällään.
Callie lähestyi tyttöä ja kohta olikin saavuttanut hänet. Hän seisahti jämäkästi toisen eteen ja heilutti vielä kättään, jotta toinen varmasti huomaisi hänet. Joillakin ihmisillä oli taipumusta olla huomaamatta lähestyviä ihmisiä, oli Callie huomannut. Jostakin syystä toisten huomio piti vain herättää voimakkaammin. Muutenhan kaikkia jäisi harmittamaan, jos toinen jäisi huomaamatta!
"Hei! Kiva asu! Ja kiva hattara!" Callie hihkaisi toiselle ja hymyili.
"Voi kuule, minun täytyisi päästä tuohon karuselliin", tyttö selitti innoissaan ja osoitti vielä selvennykseksi laitetta, "mutta en saa ottaa Paavoa mukaan. Voisitko sinä pitää seuraa hänelle?" hän kysyi nätisti, kallisti päätään ja räpytteli silmiään. Hän vieläpä ojensi palloa toista kohti.

Sillä hetkellä kun Paavo Pesusieni lähestyi ruskeatukkaista tyttöä, oli hän kiinnittänyt huomionsa täysin siniseen hattaraan ja sen ihanan sokeriseen makuun. Awws, että Heidi rakasti kaikkea makeaa! Ei tyttö ymmärtänyt, miksi jotkut purkivat pahan olonsa tupakkaan tai ryyppäämiseen, sillä hänelle itselle riitti ihan hyvin pari levyä suklaata. Hänen vaihtoehtonsa oli paljon parempi, turvallisempi ja taatusti terveellisempi. Joten, koska keskittyminen muuhun maailmaan oli melkein tipotiessä, oli punatukkaisen tytön ilmestyminen hänen viereensä todellakin yllätys. Sivusilmällä Heidi paikansi kädenheilautuksen, joka sai hänet säpsähtämään ja lopulta saivat sanat myös kääntämään katseen puhujan puoleen. Ensimmäiseksi tytön mieleen pälkähti ajatus, että paikalle saapunut heppu oli paljon lyhyempi näin läheltä katsottuna kuin kauempaa nähtynä. Sen jälkeen hän tajusi saaneensa kehuja mekostaan ja hattarasta, jonka seurauksena katse käväisi hieman hämmentyneenä sinisessä helmassa ja kädessä olevassa herkussa ja siirtyi sitten takaisin puhujaan.
"Ömm... okei. Kiitti", kuului tytön suusta hieman epäselvästi.
Harvoinpa sitä nyt sai Laytonin tyttö kehuja oikein mistään, joten vähemmästäkin sitä nyt olisi hieman sekaisin! Kasvoille onnistuttiin kuitenkin luomaan pieni hermostunut hymy. Tämä oli juuri niitä hetkiä, jolloin tummatukka ei tiennyt oikein miten päin olisi ja mitä tekisi tai sanoisi. Hänen pitäisi hieman kehittää itseään.
"Ja moi vaan sulleki", kuului huulilta vielä epävarman naurahduksen siivittämänä.

Seuraavaksi alkoi tämä vieras tyttö selittämään jotain karusellista, Paavosta ja... hetkinen? Heidin piti siis pitää seuraa jollekin? Wooou, tämä oli jo aika paljon vaadittu!
"Paavo?" pääsi ilmoille kysyvään sävyyn.
Hieman typeränä tyttö katseli ympärilleen kuin etsien katseellaan jotain heppua. Ah, mutta Paavohan oli tietenkin se ilmapallo! Katse siirtyi yläilmoihin ja tosiaan, siellähän se herra Paavo olikin. Ja koska Heidi oli harvinaisen tietoinen omituisesta käytöksestään, ilmestyi kasvoille hailakka puna pienen häpeän merkiksi. Idiootti idiootti... Ei tyttö sitten yhtään fiksumpi voinut olla? Jälleen ilmoille pääsi hieman hermostunut naurahdus ja vaihtoi tyttö painoaan jalalta toiselle.
"Joo, totta kai voin", hän sanoi ja ojensi kättään sitten tarttuakseen toisen tarjoamaan naruun.
Sormet kiertyivät nauhan ympärille ja kasvoille kohosi pieni varovainen, kuitenkin ystävällinen hymy. Nyt olisi punapää vapaa menemään karuselliin, jippii.

"Jee, ihanaa, kiitos!" Callie hihkaisi ystävälliselle tytölle ja säntäsi kohti karusellia, kun oli saanut ilmapallon käsistään. Hän vielä käännähti kannoillaan huutamaan toiselle: "Ei mene kauaa!" Lisäksi hän räpsäytti aina yhtä ihania ripsiään pari kertaa.
Callien ajoitus osui nappiin, ja hän pääsi saman tien karusellin kyytiin. Hän kipitti ensin ympäri lavaa etsien ihaninta heppaa tai istuinta, ja viimein päätyi mustaan hevoseen jolla oli kiiltävä harja. Tyttö kapusi sen selkään varovasti jotta ei vilauttaisi pikkareita kellekään, ja tarttui sitten ohjaksiin.
Kun karuselli lähti käyntiin, Callie hymyi säteillen. Hän katseli hieman omahyväisesti ympärillä olevia lapsia, hänen heppansa kun oli se kaikista hienoin! Mutta tuolla pienellä tytöllä oli allaan niiin nätti punaruskea heppa.... Mutta ei, musta oli kaikista hienoin! Callie saattoi kuvitella itsensä hevosen selässä pimeässä yössä kuun loistaessa pilvettömällä taivaalla, hevosen syöksyessä hurjaa vauhtia eteen päin, aavikolla ei ollut mitään tai ketään, joskus satunnaiset puunkarahkat tai kivet hypättiin vaivattomasti yli...

Callie heräsi ajatuksistaan kun hän huomasi oman Paavonsa karusellin ulkopuolella, ja vilkuittikin iloisesti sitä pitävälle tytölle. Voi kun toinen oli ystävällinen!
Pian karusellin taustalla soiva musiikki alkoi hiipua ja karusellikin jo hidastui. Jotkut lapset alkoivat jo nousta paikoiltaan ennen karusellin täydellistä pysähtymistä, mutta punapää istui hevosensa selässä selkä suorana kyydin loppuun saakka. Kun portti avattiin, Callie nousi hevosen selästä, ja lähti ryhdikkäästi ja edelleen hymyillen kävelemään porttia kohti. Päästessään ulos hän käveli nopeasti tytön luokse.
"Kiitos, ystävällistä!" hän vielä kiitteli ja ojensi kätensä kohti ilmapalloaan.
"Ja hei, mistä tuota hattaraa saa?" hän kysyi heti perään. Nyt olisi hattaran aika.

Ja karuselliin tosiaan pääsi tuo pikkuruinen punatukka jättäen Heidin seisoskelemaan ilmapallo kädessään ja hattara toisessa. Mitään ei tyttö vastannut toisen hihkaisuun, nyökkäsi vain ja käänsi katseensa sitten karuselliin. Kovin oli pientä väkeä menossa ratsastamaan laitteen hevosilla. Hupsua sinänsä, että tämä vieras tyttö viihtyi pikkuväen keskellä. Toisaalta taas, kokonsa puolesta tuo olisi ihan hyvin voinut sopeutua tuohon porukkaan, mutta taisipa toinen vain olla hieman vanhempi kuitenkin. Ehkäpä kyseessä oli hieman lapsenmielinen tyttö.
Hiljalleen lähti karuselli sitten pyörimään omaa tahtiaan. Kyllä tyttö muisti kuinka oli itsekin ollut joskus innoissaan moisesta kapineesta. Vaan ne päivät taisivat olla ohi. Lapsena kaikki oli ollut niin hauskaa ja jännittävää, jopa tuollainen tylsä karuselli. Vaikka sinänsä, ei Heidiä voinut vieläkään oikein aikuiseksi haukkua. Olisi se hienoa jos osaisi vieläkin nauttia jostain noinkin yksinkertaisesta. Ainakin tuo vieras tyttö näytti kovinkin nauttivan karusellin kyydistä. Saipa Heidi jopa vilkutuksen osakseen ja kieltämättä tuo lämmitti hieman arkaa neitiä. Vastaukseksi vilkutukseen hymyili tyttö vain hieman leveämmin. Olisihan hän tosin voinut vilkuttaa takaisin, mutta juuri sillä hetkellä kädet olivat vähän täynnä. Ja tulihan tuo vilkutus vähän puun takaa muutenkin. Ei tavis oikein voinut käsittää, että tuo tyttö kohteli häntä kuin vertaistaan. Yleensä hän sai osakseen vain lyhyitä katseita, silmien pyörittelyjä, nenän nyrpistyksiä, silloin tällöin joku saattoi käskeä väistämään kun hän oli edessä. Tätä tapahtui niin monessa paikassa: koulussa, kotona, kaduilla... no, vähän kaikkialla.

Hetken päästä näytti karuselli hidastavan tahtiaan minkä seurauksena kiireisimmät mukulat nousivat jo paikoiltaan. Ja pian alkoi porukkaa ulostautumaankin laitteen porteista. Mukaan mahtui myös tuo ilmapallon omistaja, joka tulikin nopein askelin kohti odottavaa tyttöä. Huomaamattaan Heidi yritti parantaa ryhtiään ja astuipa hän jopa pari askelta eteenpäin toista vastaan ja ojensi jo ilmapalloa sen oikeaa omistajaa kohti.
"Eipä mitään", vastasi hän myös toisen kiittelyyn.
Ja sitten esitti punapää kysymyksen hattarasta.
"Mä ostin sen..." kerkesi Heidi aloittaa vastauksensa, mutta huomasikin sitten otteensa ilmapallon narusta löystyneen.
Ei hän oikein tiedä mitä tapahtui, mutta samalla hetkellä kädet lätkäistiin suun eteen järkyttyneenä, sillä jotenkin kummasti oli Paavo päätynyt taivaalle. Eii, näin pystyi käymään vain Heidille. Ruskeiden silmien katse pomppi pari kertaa yläilmoissa ja takaisin toiseen tyttöön.
"Mä... mä... sorianteeks", kuului änkytystä sormien lomasta, "mä ostan sulle uuden!"
Jos häntä hetki sitten oli hävettänyt, niin nyt häntä todellakin HÄVETTI. Ja olivat kasvotkin saaneet juuri tilanteeseen sopivan värityksen.

Callie seurasi tyrmistyneenä, kuinka Paavo nousi taivaalle. Ensin hän ei ollut uskoa sitä, että se oli noin vain karannut! Tyttö kuuli kuinka toinen tyttö pahoitteli kovasti ja lupasi ostaa uuden, ja hän käänsi katseensa tuohon. Callien hymy oli jo täysin hyytynyt. Toisen oli tosiaan ostettava hänelle uusi! Se ei olisi sama Paavo, mutta Paavo silti. Callie päätti olla kuitenkin tällä kertaa sen verran kakara, että päätti ryhtyä mykkäkouluun. Hän ei sanoisi toiselle tasan mitään, ennen kuin hän saisi ilmapallonsa.

Callie katsoi vielä hetken tiukasti tuota tyttöä, ja käänsi sitten katseensa sinne, mistä oli tullut. Hän näkikin siellä röykkiön ilmapalloja. Callie osoitti suoraan ilmapalloja kohti ja katsoi niitä itsekin. Toinen saisi itse päätellä mitä hän tarkoitti, mutta eipä sen nyt vaikeaa pitäisi olla. Kunhan katsoisi osoitettuun suuntaan ja näkisi ilmapallot. Ei kai sitä nyt vaikea olisi tajuta?

Callie keräsi hieman katseita ympäriltään, kun hän seisoi liikkumatta ja ilmeettömänä, ja osoitti suoraan jonnekin. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, eikä hänestä huomannut päälle päin edes sitä, että hän olisi hengittänyt. Mutta sitä Callie ei nyt tajunnut ajatella, hän ajatteli vain ja ainoastaan sitä, että saisi uuden Paavon. Ja hattaraa.

Okei, sinne meni siis Paavo. Eikä pikkuruinen punapää oikein näyttänyt ilahtuneen tapahtuneesta. Päinvastoin, katse oli tiukka ja hymyäkään ei juuri kasvoilla näkynyt. Hetki sitten vieras tyttö oli ollut niin pirteä ja iloinen. Ja tämä radikaali muutos pelotti Heidiä. Vaikka aika normaalia tytön pelkotilat olivat ilman mitään muutosjuttujakaan... Joka tapauksessa, varovasti otti tyttö pari haparoivaa askelta taaksepäin. Toinenhan voisi pian vaikka käydä häneen käsiksi suutuspäissään, joten etäisyys ei ollut yhtään pahitteeksi. Hyökkäystä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan Heidi joutui säpsähtämään hivenen kun punapään käsi teki äkkinäisen liikkeen. Ja nyt näytti toinen siis osoittavan johonkin suuntaan. Hetken aikaa brunette näytti ihan hölmistyneeltä eikä tajunnut mitä pätkä tahtoi. Halusiko tuo, että Heidi poistuisi nyt vain paikalta vaiii? Ruskeat silmät kääntyivät viitottuun suuntaan ja lopulta aivot tajusivat, mitä kuuluisi tehdä. Ah, ilmapalloja. Niinpä tietenkin, semmoisenhan Heidi oli tuolle lapsenmieliselle tytölle velkaa.

Tyttö viittoi jotenkin typerästi painuvansa nyt ostamaan uuden pallon irtipäässeen tilalle. Sanaakaan sanomatta ja punatukkaan katsomattakaan lähti hän kulkemaan kohti edessä näkyvää palloröykkiötä. Vaikka tyttö joutui puikkelehtimaan ihmisten keskeltä pallokauppiaan luokse, oli hän perillä yllättävänkin nopeasti. Sen sijaan omaa vuoroa sai hetken aikaa odottaa, sillä jostain syystä juuri nyt oli ainakin viisi mukulaa ostamassa ilmapalloa ja osalle näytti valikoima tuottavan hyvinkin paljon ongelmia. Mutta koittipa se Heidinkin vuoro lopulta.
"Yks tommonen iso Paavo Pesusieni", tyttö ilmoitti myyjälle.
Myyjä nyökkäsi ja ryhtyi irrottelemaan kyseistä palloa nipusta. Onneksi oli tuolla vielä Paavoja jäljellä, sillä ei tavis halunnut kuvitellakaan toisen reaktiota jos saisikin yllättäen ihan jonkun muun kuin keltaisen pesusienen. Toisaalta taas, tuli tytön mieleen toinen ajatus. Riittikö pahoitteluksi kadonneesta ilmapallosta vain yksi pallo? Kasvoille kohosi miettivä ilme. Ehkäpä pitäisi pelata varman päälle.
"Sitten mä haluan kans tommosen vähän pienemmän pallon", tuli suusta sanat juuri kun myyjä oli saanut irrotettua Paavon nipusta, "vaikka tommonen Mikki Hiiri."
Hiirihän oli ihan peruspallo, joten aika turvallinen valinta. Toivottavasti punatukka vain ei pitäisi sitä vähän liiankin normaalina.

Maksettuaan ostoksensa, lähti tyttö kävelemään kohti karusellia kaksi palloa kädessään. Hieman sai hän osakseen kummeksuvia katseita ja turha oli väittää, että tyttö ei niistä välittänyt. Pian hän oli kuitenkin takaisin tuon pallotytön luona.
"Mä ajattelin ostaa tämmösen toisenkin", hän mutisi ja ojensi palloja sitten kohti toista tyttöä, "ihan vaan pahotteluks vielä."
Yhhh, tämä oli noloa.
"Toivottavasti sä pidät Mikistä."

Viimein tuo kömpelö tyttö tajusi, mitä Callie tarkoitti - ja lähtikin sitten palloja kohti. Callie jäi seisomaan paikalleen ja risti sitten käsivartensa rinnalleen, ei hänen enää tarvinnut pitää kättään ojossa, toinen kun oli jo lähtenyt osoitettuun suuntaan. Callie jäi katsomaan toisen selkää, kunnes se katosi väkijoukkoon. Hän silti näki yhä nuo ilmapallot sieltä katosi palloja nyt oikein urakalla, monta kerralla. Meinasiko tuo tyttö ostaa koko palloröykkiön, vai mistä oikein oli kyse?
Callieta alkoi jo kyllästyttää odottaminen, miksi toinen ei voinut toimia edes vähän nopeammin? Eihän tässä koko päivää ollut aikaa, ja sitä hattaraakin oli vielä saatava.

Piakkoin Callie huomasi tytön astelevan takaisin häntä kohti - tällä kertaa kaksi palloa mukanaan. Callie hymyili leveästi kun huomasi taas nauravaisen Paavo Pesusienen. Vihdoin! Hetipä palloja ojennettiinkin tyttöä kohti, ja salamannopeasti hän nappasikin Paavon itselleen - mutta toinen ojensi vielä toistakin palloa.
"Mikki?" Callie ihmetteli ääneen ja katsoi sitten toista, pienempää palloa. Callie ei oikein perustanut Mikki Hiiristä tai Aku Ankoista, mutta ainahan sitä ilmapallot olivat mukavia. Siispä tyttö nappasi toisenkin ilmapallon käteensä ja katseli niitä tyytyväisenä. Call ei oikein ymmärtänyt, miksi toinen oli halunnut tuoda toisenkin pallon, ei kai hän itse nyt niin pelottava ollut, että täytyi lepytellä ylimääräisillä palloilla?

Yhtäkkiä Callie muisti hattarat - sitä hän ei ollut vielä saanut! Asia oli korjattava heti, joten hän alkoi tähyillä ympärilleen, josko hattarakojuja olisikin näköpiirissä. Mutta valitettavasti tyttö ei yhtäkään nähnyt, sitä paitsi olihan hän niin lyhyt, ettei pientä kojua noin vain nähtäisi.
"Tule. Saat auttaa minua", Callie sanoi napakasti toiselle. Kai tuo nyt jatkaisi auttamista, kun kerran oli aloittanutkin?
"Minun täytyy saada hattaraa. Missä on hattaraa?" tyttö puheli itsekseen, mutta kuuluvasti. Hän lähti kävelemään johonkin suuntaan, eikä oikeastaan edes katsonut, seurasiko toinen häntä. Saisi luvan seurata, Call nimittäin tarvitsisi lisäkäsiä, mutta varmoja ja tarkkoja lisäkäsiä. Kai toinen nyt olisi virheistään oppinut.

Näytti Mikkikin kelpaavan punatukalle ihan mukavasti. Ainakaan vastalauseita ei kuulunut. Ja hyvä niin. Heidi olisi kenties mennyt ihan paniikkiin jos olisi joutunut toteamaan, että oli ostanut ihan vääränlaisen pallon.
"Kiva jos kelpaa", tummatukka mutisi hieman ujosti hymyillen.
Haukkasi hän yhden palan sinisestä hattarastaankin ja sen jälkeen olikin sitten aika lähteä karusellilta matkaamaan muualle. Violettiin mekkoon pukeutunut tyttö nimittäin ilmoitti, että tarvitsee taviksen apua vielä jossakin asiassa. Jotain hattarasta höpistiin. Eikä tyttö ollut varma olivatko hattarapuheet tarkoitettu hänelle vai ei, joten hän pysyi hiljaa ja lähti vain seuraamaan lyhyempää tyttöä.

Kävellessään punatukkaisen perässä, tuli Heidin mieleen eräs varsin tarpeellinen asia. Tässähän hän nimittäin kulutti aikaansa huvipuistossa täysin tuntemattoman tytön kanssa, eikä hän tiennyt edes toisen nimeä! Rohkaistuneena brunette otti pari nopeampaa askelta, jotta pääsi kulkemaan toisen vierelle. Ihan fiksuahan se olisi itsensäkin esitellä.
"Oon muuten Heidi Layton", ilmoitti hän ja haukkasi hattarastaan.
Hän silmäili varovasti toista odottaessaan, että kuulisi myös tuon nimen. Kovasti vaikutti tämä punatukka tutunnäköiseltä, ei luusereihin luikiteltu tyttö vain saanut päähänsä, että missä olisi voinut tuon aiemmin nähdä.

Hetken käveltyään Callie huomasi, että brunette kulki yhtäkkiä hänen vierellään. Hienoa, tulihan se sittenkin! Esittelipä tuo vielä itsensä Heidiksi.
"Callie Downham", punapää ilmoitti nopeasti, ei tässä nyt ehtinyt enempiä ajatella. Nyt oli saatava sitä hattaraa!
Kohta tyttö jo näki hattarakojun. Leveä hymy ilmestyi Callien kasvoille, ja askelet pidentyivät. Hattaraa! Tyttö alkoi jo valmiiksi pohtia, minkä väristä hattaraa tahtoisi. Violetti sointuisi mukavasti mekkoon, mutta liekö sen värisiä hattaroita ollenkaan? No, pinkki oli kiva väri, ja sellaista nyt varmastikin löytyisi. Valkoinen oli ihan liian tylsä, ja tuo sininen oli poikien väri! Ei tuollainen nätti tyttö nyt mitään poikien hattaraa haluaisi syödä.

Kohta Callie saavuttikin hattarakojun jonon. Edessä oli muutama ihminen, ja tyttö alkoi heti olla kärsimätön.
"Höh, miksi kaikkien pitää haluta hattaraa juuri silloin kun minä haluan! Ihan kiusallaan tekevät noin!" Callie puuskahti ja pisti kädet puuskaan.
Callie odotteli tuima ilme kasvoillaan ja naputteli kärsimättömästi jalallaan. Jono saisi jo kulkea eteen päin, ei tässä nyt koko päivää ollut aikaa yhtä hattaraa odottaa!
Callie muisti, että olisi hankalaa syödä ja maksaa hattaraa, kun toisessa kädessä oli ilmapallot. Siispä hän ojensi molemmat Heidin vapaaseen käteen, ja odotteli että toinen ottaisi ne. Pian olisi jo hänen vuoronsa saada hattaraa, mahtavaa!

Punatukka kertoi olevansa Callie Downham, eikä nimi soittanut minkään laista kelloa taviksen päässä tuttuuden puolesta. Niinpä tyytyi tyttö vain nyökkäämään hieman mietteliäänä.
"Kiva tavata", hän totesi vielä lyhyesti ja loi jokseenkin reippaan hymyn toiselle.
Ehkäpä olisi aika hieman ryhdistäytyä. Johan tässä oltiin todettu, että ei pienikokoinen tyttö häntä söisi - ainakaan purematta.

Ja koska Callie oli ilmoittanut olevansa hattaraa vailla, saapuikin kaksikko erään kojun luokse, joka noita herkkuja myi. Jonoa oli hieman, mutta Heidistä ei mitenkään hirveästi. Muutama heppu sinne tai tänne, kärsivällisyys palkittaisiin aina. Callielle tämä oli kuitenkin liikaa, ainakin siltä vaikutti.
"Kyllähän tämmösissä paikoissa myyjät on aika nopeita, niin tuskin menee kovin kauaa, että sä saat hattaras", luuseri ilmoitti toiselle rohkaistuneena yrittäen hieman keventää punatukan mieltä.
Näiden sanojen päätteeksi tuputti toinen tyttö brunetelle vielä ilmapallot vapaaseen kouraan. Pään sisällä syttyi saman tien hiljainen ääni tsemppaamaan tyttöä, jotta hän osaisi tällä kertaa pitää kunnolla pallojen naruista kiinni. Ei hän todellakaan halunnut tehdä samaa virhettä uudestaan eikä häntä huvittanut lähteä toisen kerran ostamaan uudelle tuttavuudelleen ilmapalloja. Ja kaiken logiikan mukaan olisi taviksen pitänyt vielä ostaa Callielle kolme ilmapalloa, mikäli hän nyt päästäisi Paavon ja Mikin kohti korkeuksia. Pienistä peloista huolimatta otti luuseri ilmapallot vastaan hymyillen. Kasvot kuitenkin viestivät sellaista, että nyt jos koskaan oli tyttö hyvin keskittynyt. Yläilmoihin luotiin vielä tarkka katse, jonka tehtävänä oli tarkistaa, että pallot todellakin olivat kiinni narun nokissa.

Brunette otti ilmapallot vastaan ja Callie keskittyi vielä hetkeksi odottamaan vuoroaan. Hän tarkisti vielä, että toinen oli varmasti ottanut pallot kunnolla kiinni. Sitten punapää kiinnitti katseensa tiukasti hattaramyyjään. Nuori nainen pyöritteli yhden hattaran, ojensi sen asiakkaalle, pyöritteli sitten toisen hattaran, ja ojensi sen toiselle. Callieta hermostutti, kun nuo asiakkaat eivät lähteneet heti menemään, vaan jäivät vitsailemaan vielä myyjän kanssa jotain. Callie yskäisi tuskin kuuluvasti, mutta ajatteli silti olevansa tiukka ja aiheuttaneensa sen, että asiakkaat lähtivät. Heti kun tyttö sai katsekontaktin myyjään, hymyili hän jälleen leveästi.
"Violetti hattara, kiitos!" hän ilmoitti omasta mielestään kuuluvasti ja jäi odottamaan. Ilmeisesti myyjä kuuli, ja siirtyi oikean astian ääreen pyörittelemään hattaraa. Ei kauaa kestänyt, kun Callielle ojennettiin muhkea, mekonvärinen hattara ja Callie sai maksettua. Nopeasti tyttö kääntyi Heidin puoleen, hymyili ja nappasi hattaraa. "Mmmm, hyvää!" Callie ilmoitti suu täynnä hattaraa.

Callie lähti painelemaan jonosta vapaampaan tilaan, ja menikin vesiradan viereiselle aidalle. Aidan vierestä meni juuri yksi vene ja Callie katsoi sitä ihastuksissaan. Tuohon olisi vielä päästävä! Callie otti hattarasta palan nyt sormillaan. Hän nautiskeli hattarastaan ilolla, ja imeskeli vielä sokerisia sormiaan.
Callielle pälkähti yhtäkkiä päähän, että hän tahtoisi maisemavaunuun, joka kiertäisi muutaman metrin korkeudessa ympäri puistoa.
"Minä tahdon katsella maisemia!" tyttö ilmoitti kuuluvasti ja lähti itsekseen kävelemään sinne, missä oletti maisemalaitteen lähtöpaikan olevan. Hän ei edelleenkään muistanut, että Heidillä oli hänen ilmapallonsa, sillä hän oli tällä kertaa niin keskittynyt hattaraansa.