Normaali Katastrofi

//Otin vapauden päättää paikaksi nyt tämän :'D Haha

Justin oli ilmoitettu sokkotreffeille. Itseasiassa nuorukaisen kiusaajat olivat ilmoittaneet hänet tänne, vaikkei hän itse sitä tiennyt. Poika oli saanut vain kaappiinsa paperin, jossa luki, että pitäisi tavata Reen pizzeriassa keskiviikkona kello 18.00. Rukka poika ei siis tiennyt kyseessä olevan sokkotreffit, eikä hän tiennyt oikeastaan muutakaan. Tietenkin hieman uteliaana persoonana hän oli lähtenyt leikkiin mukaan, kenties kutsu oli joltakin joka oli ihastunut Justiniin? Se olisikin uutta, sillä nuorukaiseen ei kukaan yleensä ihastunut. Olihan hän se koulun kummajainen, sekopää, hullu ja mitä kaikkea sitä toisten suusta kuultiin. Siihen onneksi oltiin jo totuttu, vaikka välillä huudot satuttivatkin.

Päälleen tämä nuori herra oli pukenut valkoiset v-aukkoisen t-paidan, mustat pillifarkut, joita yllä piti niittivyö. Päässä oli harmaa hattu, joka oli uusi rakkaus tämän nuorukaisen vaatekokoelmissa. Kenkinä toimivat mustat tennarit, jotka olivat jo kuluneet. Kuitenkin kengät olivat Justinin rakkaimmat. Justin oli siis pukeutunut, muttei liian hienoksi. Vähän vaan paremmin kuin yleensä. Eihän sitä tiennyt mitä oli luvassa. Pahimmassa tapauksessa joku todella huono pila tai sitten oikeasti hyvä juttu. Sen näkisi pian, sillä kello oli kymmentä vaille kuusi ja Justin oli saapunut istumaan sovittuun pöytään, joka oli seinän vieressä oleva keskimmäinen 'loossi'. (Justinin tyyli tuo hattupää siis.)

Miehen alku oli tilannut vettä pöytään ja pyöritteli lasia hieman hermostuksissaan käsissään. Ajatukset harhailivat ympäri, pahimmasta kuvitelmasta siihen parhaimpaan. Tietenkin pieni pelkokin oli sisällä, sillä Justin tiesi muutaman kiusaajansa, jotka voisivat keksiä kyllä mitä vain. Miksi Justin olikaan päättänyt totella lapun sanomaa? Pieni epävarmuus alkoi kaivaa jo sisintä ja nuorukainen mietti sittenkin, että pitäisikö vain lähteä karkuun.

Gillian käveli rennosti kohti pizzeriaa. Tyttö oli täysin tietoinen siitä, mihin oli menossa: sokkotreffeille. Kerran kun tällainen tilaisuus tuli, niin mikä ettei? Tottakai uudet kokemukset ovat tervetulleita. Tätä tapausta varten Gillian oli pukeutunut nätisti ja hillitysti, eihän sitä koskaan tiennyt, millainen hiippari siellä olisi vastassa. Tytöllä oli päällään musta toppi ja vaalea neule, lisäksi hänellä oli polvipituinen punamusta hame. Ehkä jopa liioitellun hillittyä Gillianin päällä, mutta hänellä ei tosiaan ollut aavistustakaan, kenen seuraksi oli nyt menossa. Eikä tytöllä muutenkaan ollut kokemusta sokkotreffeistä, joten ehkä olisi vain parasta olla mahdollisimman tavallinen.
Gillian oli ehtinyt parin tunnin ajan koulun jälkeen purkaa paineitaankin, joten laittautuminen sujui kaikessa rauhassa: tikutukset eivät häirinneet, eivätkä tulisi toivottavasti häiritsemään treffienkään aikana.

Gillian ei voinut olla miettimättä tulevaa treffikumppaniaan. Miespuolinen tuo nyt ainakin tulisi olemaan, itsehän tyttö oli ilmoittautunut. Ellei olisi sattunut sekaannusta? Ei se nyt maailmanloppu olisi, mutta ei mitään rekkalesboa tyttö ei kuitenkaan halunnut. Mutta Gillian luotti siihen, että vastassa olisi poika. Kenties urheilija? Kai nyt jutussa olisi mukana myös komeita ja lihaksikkaita urheilijapoikia? Kunhan ei nyt mitään naismaista miestä tulisi. Gillian ajatteli, että miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Vaikka ei tytöllä ollut mitään niitä vastaan, jotka vaihtoivat sukupuolta kun vartalo ei tunnu omalta - kunhan silloinkin huomaisi, aikooko nyt sitten olla nainen vai mies.

Tytön askelet lähenivät pizzeriaa, ja mustat ballerinat hiljensivät kulkuvauhtiaan - Gillian tarkasteli ulkonäköään ja hiuksiaan pikaisesti ikkunoiden heijastuksista. Tietenkin piti antaa hyvä ensivaikutelma, kuka sitten siellä olikaan vastassa. Kyllä hän tiesi, ettei näin tavallisen näköistä kukaan kavahtaisi - hän ei ollut harmaa hiirulainen mutta ei mikään pornotähtikään. Oli myös hyvä, että oireet pysyttelivät loitolla, häntä ei myöskään säikähdettäisi.
Gillian saavuttikin pizzerian ja avasi oven. Hän seisoi ensin hetken ovella ja tarkasteli paikkaa, mutta ei nähnyt esimerkiksi tuttuja. Luottavaisin mielin hän lähti kohti sovittua paikkaa, ja huomasikin siinä istuvan pojan. Olikohan se nyt tämä? No, poika se nyt ainakin oli.
"Hei, tämä taitaakin olla minun paikkani?" tyttö kysyi epävarmasti saavuttuaan paikan viereen. Noniin. Tässä sitä nyt oltiin.

Justin huomasi jonkun tytön lähestyvän pizzerian ovelta Justinin pöytää ja katsoi hetken kauempaa tutkaillen. Okei ei pahempi, joten ehkä tästä jotain tulisi. Kyllähän nyt yhdet sokkotreffit kestäisi vaikka pakolla. Mutta tuo tyttö kyllä näytti ihan mukavalta. Astonilainen, sehän oli selvää, mutta Justinin oli tunnustettava, ettei tuntenut koulusta oikeastaan ketää. Hyvä jos tunnisti Suositut nimeltä. Kaikki muu oli hieman hämärän peitossa, sillä eihän kukaan nyt viitsinyt tälläisen hullun kanssa hengailla. Ei Justin itsekään olisi itsensä kanssa, ellei nyt olisi pakko (kuten omassa ruumissaan asuvana oli) Välillä tuntui, että mieli ei kuulunut tähän kehoon tai keho mieleen, miten sen nyt sanoi. Ne hetket, kun tiedosti persoonallisuuden vaihtuvan olivat kaikkein kamalimpia, niille vaan ei mahtanut mitään. Vielä.

"Niin taitaa olla, jos oot sokkotreffeille tulossa", Justin vastasi sitten pienen hymyn kera ja nousi seisomaan herrasmiehenä, vaikka tuskin tämä tilaisuus niin hieno oli edes.
"Istu alas vaan, en vielä oo tilannut mitään, koska enhän mä tiennyt kuka tähän seuraksi tulee", Justin jatkoi sitten ja osoitti kädellään vastakkaista penkkiä ja istui takaisin paikalleen, jolla äskenkin oli jo istunut.
"Oon muuten Justin, hauska öö.. tutustua?", nuorukainen sanoi sitten hieman epävarmasti. Tällainen tilanne oli uusi, joten ei Justin oikeastaan tiennyt mitä sokkotreffeilla piti tehdä. Justin ei oikeastaan ollut edes koskaan treffi treffeillä ollut. Usemmiten ne naiset tai miehet olivat tavattu vain bileissä ja no.. tiedätte kyllä mihin päädytty, ja aamulla sitten vähin äänin kadottu. Ja kukaan selväjärkinen ei ikinä alkaisi seurustelemaan Justinin kaltaisen kanssa. Mutta ehkä vielä joskus, kun persoonat saataisiin toimimaan yhteen.

Josta Justinin mieleen tulikin, että mitä jos tyttö oli huomannut nuorukaisen oudon käytöksen koulussa? Jos tuokin piti Justinia sinä koulun sekopäänä, jota kannatti varoa? Siitä vasta mukavaa tulisikin, täytyi siis vain toivoa, että muut persoonat eivät olisi käyneet tervehtimässä tuota tyttöä, sillä eihän Justin itse muistanut muiden persoonien tempauksista.

"Sokkotreffeille, joo", Gillian sanoi pojalle hymyillen ja istuutui sitten toisen osoittamalle penkille. Gillian katseli poikaa nyt hieman tarkemmin, ei tuo nyt niin tutulta näyttänyt. Melko tavallisen näköinen poika, sellainen omalla tavallaan ihan söpökin, mutta ei nyt niin paljon Gillianin tyyppinen. Ainakin toinen vaikutti ihan kohteliaalta, joten mitään pahaa näistä treffeistä tuskin seuraisi.

"Mun nimi on Gillian, kutsu niin tai Gilliksi", tyttö vastasi sitten Justiniksi esittäytyneelle pojalle. "Just just, hauska tutustua, joo", hän vielä lausahti. Gillian ei ollut oikein varma, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Varmaan tilata ruokaa nyt ainakin. Ehtisihän tässä jutella ja tutustua sen aikaa kun ruokaa odotti, ja siinä syödessäkin. Gillian ei ollut mikään maailman nopein syömään, varsinkin jos oli pitsa kyseessä. Pitsan viipaloiminen kesti tytöltä niin kauan, että yleensä varsinkin miespuoliset henkilöt olivat syöneet koko pitsansa, kun Gillian meni vasta puolessa välissä, tai pahimmillaan oli syönyt vasta neljäsosan. Tällä kertaa hänen seuralaisensa oli kuitenkin hieman hintelämpi - tuollainen nyt tuskin mikään ahmatti oli? Gillian ei uskonut, että Justiniin edes mahtuisi kokonaista pitsaa, ei tyttöön itseensäkään yleensä mahtunut. Siksi olikin yleensä hyvä, että seurassa oli joku suurinälkäinen miespuolinen henkilö.

"Jos nyt vaikka tilataan jotain ensiksi?" Gillian sitten kysyi Justinilta ja alkoi selata pöydällä olevaa ruokalistaa. Tyttö ei oikein ollut varma, miten maksu tapahtuisi. Tarjoutuisiko Justin maksamaan, vai eikö? Ei Gillian nyt vararikkoon menisi yhdestä itse maksetusta pitsasta, mutta yleensähän treffeillä mies maksaa? Ehkä nyt oli eri juttu, kun kerran oltiin sokkotreffeillä. Ehkä poika maksaisi, jos heillä synkkaisi? Ei Gillian itse ainakaan millekään ilkeälle ja inhottavalle ihmiselle mitään tarjoiaisi.

Justinin helpotukseksi ilmeisesti Gilliankaan ei tiennyt miten päin oikein tällaisessa tilanteessa piti olla. Tuskinpa kovin moni oli sokkotreffeillä ollut, harvemmin niitä nykyään järjestettiin. Oli ihme, että nyt koulussa oli ollut tällainen tapahtuma. Ilmeisesti oli ollut kerman cheerleadereiden keksimä, tuskin kapinallisista tai luusereista kenelläkään edes olisi ollut pokkaa ehdottaa tällaista. Ei todellakaan.
"Gillian, en ookkaan ennen kuullut tuollaista nimeä. Ei taida olla kovin yleinen, ihan hyvä siis vaan", Justin selitti jotain ja hieroi niskaansa hieman vielä varautuneena ja katseli välillä seuralaistaan ja välillä katse harhaili ties missä ympäristössä.

"Joo, hyvä idea. Mä sit voin tarjota, vaikka en kyl tiedä miten oikeesti sokkotreffeillä tehtäisiin. Mutta mun mielestä mies on tarjoava osapuoli, ainakin näin alussa. Ja no joo..", Justin jatkoi toisen sanomista ja nappasi menun käsiinsä. Nuorukainen oli jo aiemmin napannut hattunsa ja laskenut sen viereensä. Hiukset olivat hatun jäljiltä hieman pörrössä, muttei sen annettu haitata nyt. Saatuaan päätettyä mitä tilaisi, jäi nuorukainen odottelemaan tarjoilijan tuloa, jolla ei kyllä kauaa kestänytkään tulla.
"Mitäs teille saisi olla, oletteko jo ehtineet päättää?"
"Hmm.. joo. Mulle tollanen New York -pitsa. Eli kinkkua, salamia ja ananasta. Ja voisin ottaa ison Spriten vielä", Justin vastasi sitten hetken vielä mietittyään ja laittoi sitten menun takaisin paikkaan, josta oli sen ottanut. Nyt jäätiin vain odottelemaan mitä Gillian ottaisi.

Gillian naurahti, eikai hänen nimensä nyt ihan niin harvinainen ollut? Kyllähän kaimoja liikuskeli ties missä, paitsi sattumoisin juuri koulussa. Mutta ei kait siinä mitään, hyvähän se oli ettei tullut mitään sekaannuksia samannimisten kanssa.
Gillian huomasi että Justin taisi hiukan hermoilla, mutta kuten Gillian, ei varmaan poikakaan ollut kovin tottunut tällaisiin tilanteisiin. Joutua nyt noin vain treffeille tuntemattoman kanssa. Eihän tässä tosin mikään hätä ollut, mutta kyllä sitä silti sai jännittää. Gillian oli tyytyväinen, että oli ehtinyt purkaa paineita kotona. Muuten hän olisi oireillut jo nyt, aivan varmasti.

Justin mainitsi voivansa tarjota, mikä sai Gillianin melkein punastumaan. Voi, kuinka suloista. Yleensä tyttö oli tottunut vähän raamikkaasempiin miehiin, jotka kyllä tarjosivat, mutta tuollaiselta pojalta se nyt oli vähän yllättävää, varsinkin sokkotreffeillä.
"No, jos kerran haluat", Gillian sitten sanoi ja hymyili mukavasti ja katsoi Justinia itsevarmasti silmiin. Toinen oli hauskan näköinen pörröisillä hiuksillaan, edelleen omalla tavallaan suloinen. Gillianhan oli ollut oikein onnekas, treffiseura kun olisi voinut olla jotain aivan muutakin.

Hetken päästä tarjoilijakin oli ottamassa heidän tilaustaan. Gillian odotti mitä Justin sanoi, ja katsoi sitten vielä ruokalistaansa.
"Mmm... Mä voisin ottaa... No, jos mennään Hawaiji-pitsalla. Ja tavallinen kokis, kiitos", Gillian tokaisi tarjoilijalle ja oli tyytyväinen, kuinka nopeasti olikaan valinnut. Hän käänsi katseensa tarjoilijan poistuttua Justiniin ja mainitsi ohimennen: "Ananas on hyvää, sitä saisi aina olla pitsassa."
Gillian alkoi mietiskellä naputellen pöytään. Hetken kuluttua hän sen lopetti, ja kysäisi: "Kerro jotain itsestäs?"

Justin nyökkäsi vielä varmistuksen toisen sanoille, tottakai hän oli varautunut maksamaan seuralaisenkin ruuat. Onneksi sijaisperhe piti Justinia kuin omana lapsenaan, joten nuorukainen oli saanut ihan mukavasti rahaa tällekin päivälle. Justin kun ei sairautensa puolesta töitä vielä saanut, oli kuulema liian epävarmakäytös ja kaikkea muutakin selitystä oltiin kuultu. Siksi poika ei tienannut mistään, vaan eli 'vanhempiensa' rahoilla.

Nuorukainen kuunteli mitä tyttö tilasi ja hymyili hieman varmennin jo nyt. Ehkä tämä tästä menisi eikä muuttuisi kauheaksi katasfroiksi. Ihan tavallinen illallinen tuntemattoman tytön kanssa, eihän tässä mitään erikoista ollut vai mitä? Justin rentoutui hieman ajatuksistaan ja naurahti Gillianin sanoille.
"Niin pitäis, ananas pitsassa on vaan niin hyvää. Vähän raikastaa suolaisia makuja", Jus vastasi sitten vielä ja hymyili hetken toiselle. Sitten nuorukainen katseli ympärilleen, kunnes katse taas eksyi seuralaiseen, joka esitti kysymyksen. Vaikean kysymyksen. Mitä tähän pitäisi kertoa? Hmm..
"Pahan kysyt.. jotain itsestäni.. Noo mä en tykkää muusta limsasta kun spritestä jaa.. mulla on 3v chihuahua odottamassa kotona. Tinker nimeltään", Justin vastasi miettien ja naurahti perään. Mitäpä muuta sitä voisi kertoa. Ei ainakaan sairautta. Sehän voisi pelästyttää toisen ja saada muutenkin juorut liikkeelle. Vaikka ei tuo vaikuttanut sellaiselta juoruilijalta, kuten vaikka cheerleaderit.

"Mitäpä muuta mä voisin kertoa? Kysy jotain. Mutta voit toki kertoa jotain ittestäs", Justin kysyi sitten hymyillen pienesti ja haroi hiuksiaan sormillaan. Samalla tarjoilija toi tilatut juomat jo pöytään, jolloi nuorukainen omasta limsastaan ison kulauksen. Ihanan kylmää juotavaa.

"Vooi, miten suloista!" Gillian sanoi ihastuksissaan, kun toinen kertoi omistavansa pikkuisen koiran. "On ne kyllä suloisia. Olisipa mullakin koira... Mutta vanhemmat ei anna ottaa", hän vielä lisäsi harmistuneella äänellä. "Mutta sitten kun pystyn, hankin sellaisen varmasti."
Gillian mietti, kannattaisiko ihan heti kertoa syytä, miksi vanhemmat eivät antaneet ottaa koiraa, saati mitään muutakaan lemmikkiä. Ehkä ei nyt, toinen voisi säikähtää, eiväthän kaikki tiedä mitään tourettesta. Voisi luulla vaikka, että se tarttuu! Oli noitakin tapauksia eteen sattunut, eikä olisi ollenkaan kivaa jos niin kävisi taas.

Gillian ei heti keksinyt mitään kysyttävää Justinilta. Ehtisihän sitä tässä vielä, kun mieleen tulisi. Samalla juomat tulivat pöytään, ja tyttö katsoi hymyillen kuinka toinen joi heti ahnaasti omaansa. Itsekin tyttö siemaisi omastaan vähän, ettei kurkku pääsisi kuivamaan.
"Mitähän mä itsestäni?" Gillian mietti ääneen. "No, olen hyvä koulussa. Tykkään paljon kemiasta, mutta joskus niillä tunneilla on vähän hankala olla..." hän lausahti salaperäisesti. "Ja, no, asun vanhempien kanssa vielä, isoveli on muuttanut pois kotoa." Gillian yritti miettiä, mitä voisi vielä kertoa. Eipä hänestä ollut paljoakaan kiinnostavaa kerrottavaa, jos tourettea ei laskettu.
"Hmh, en mä oikein keksi enempää. Kun ei ole mitään lemmikkejä tai pysyviä harrastuksia, niin mun elämä kuulostaa ehkä vähän epäkiinnostavalta", hän sitten tuhahti. Ei tytön ollut tarkoitus alkaa vuodattaa tässä mitään, mutta ei tosiaan viitsinyt alkaa kertoa kaikista sairaalareissuista sun muista. Kunhan nyt olisi hermostumatta.

"Missä sä muuten yleensä pyörit? Kun musta tuntuu, että oon nähnyt sua jossain muuallakin kuin vain koulussa", Gillian kysäisi yhtäkkiä sen enempää ajattelematta.

Justin rentoutui enemmän kun huomasi toisen ihastuksen eläimiä kohtaan. Tai ainakin koiria. Oli edes jotain yhteistä. Ja olihan Tinkeristä paljon apua sairaudenkin kanssa. Ainakin joku, jolle puhua, mutta tietoa ei kerrottu eteenpäin. Eläimet olivat hyviä kuuntelijoita ja lohduttajia.
"On ne. Ainakin Tinker on tosi suloinen pikkukoira. Harmi ettei porukkas anna ottaa lemmikkiä.. mut niin taitaa olla itseasiassa aika monella nuorella, ketkä vielä kotona asuu", Justin sanoi sitten pienen hymynpoikasen kera.

Justin kuunteli toisen kertomuksia ja nyökytteli välillä, jotta antoi oikeastikin sen kuvan, että kuunteli toista. Kerrottuaan itsestään hieman Justin nyökkäsi syvemmin. Itsestään oli vaikea kertoa mitään, kun ei kysytty. Näinhän se oli. Kukapa itsestään tahtoi noin ylipäätänsäkään puhua?
"En tiiä kuka sulla kemiassa on, mutta ainakin Harwood eli ukkoetana on aika tuskallinen välillä..", Justin naurahti ja muisteli omia kemian tuntejaan tuon opettajan kanssa. Ei kovin hehkeitä aina. Vaikka olihan tuollakin joskus hetkensä, tosin Justinin muistin mukaan hyvin harvoin.
"Mäkin tosiaan porukoiden kanssa asun, ja on siellä pikkusisko ja isosiskokin Violet. En tiedä ootko kuullut, mutta tosiaan Violetkin käy Astonia", Justin naurahti ja joi taas kulauksen limsastaan. Samalla pitsatkin kannettiin pöytään. Ihana ruuan tuoksu hakeutui nenään ja vesi herahti ainakin Jusin kielelle heti. Aterimet otettiin jo käsiin ja alettiin samalla vähän pitsaa paloittelemaan.

"Noo pyörin aika paljon kaupungilla jaa.. no juhlimassakin.. ja käyn kiipeilemässä tossa yhdellä keskustan salilla. Kiipeily on oikeesti tosi mukava harrastus!", Justin selitti lopuksi hieman innoissaan. Kiipeilyhän ei ollut kovin yleinen harrastus, ainakaan tämän ikäisten parissa. Tai sitten tuolla salilla vain ei paljoa nuoria käynyt. Usein hän ja Violet olivat ainoita nuoria siellä. Samalla Justin laittoi ensimmäisen palan pitsaa suuhunsa ja pureskeli sitä nauttien.
"Ai että olikin jo nälkä", Justin naurahti sitten pienesti saatuaan suunsa tyhjäksi.
"Missäs sä sit pyörit? Muuta kun koulussa ja kemian tunneilla"

"Joo, sama tyyppi", Gillian tuhahti ja mietti kemian opettajaa. Ei ollut yksin hänen syytään, että tunneilla oli hankala joskus olla, mutta voisipa herra olla joskus vähän mukavampikin. "Mutta tykkään kemiasta silti", tyttö vielä jatkoi hymyillen.
Justin kertoi siskostaan Violetista, ja Gillian alkoi pohtia, josko tietäisi hänet.
"Just just. Hmm, onko se paljonkin sun näköinen? Nimeltä en ainakaan ihan heti muista, mutta eipä se kai mitään", tyttö mietti.
Myös Gillian sai pitsan eteensä, johan oli alkanut tullakin nälkä. Tyttö otti myöskin aterimet käteensä ja alkoi heti viipaloida ensimmäistä suupalaa itselleen. Justin alkoi kertoa tekemisistään, ja Gillian sai tilaisuuden napata palan suuhunsa.

"Just just. Heh, mäkin käyn silloin tällöin juhlimassa, kun pystyn... Ehkä ollaankin törmätty jossain samassa paikassa", Gillian naurahti ja kohautti olkiaan. Ei Gillian kuitenkaan muistanut jokaista baarissa tapaamaansa tyyppiä, hänellä oli silloin yleensä jotain muuta tekemistä. Eikä Justin ainakaan ulkoisesti vaikuttanut siltä, että Gillian olisi hakemalla hakeutunut toisen seuraan, vaikka mukava poikahan tuo olikin.
"Mä en ole koskaan kiipeillyt", Gillian kommentoi seuraavaksi. "Porukat ei ikinä antaisi mun harrastaa sitä, vaikka onhan siinä ne turvavaljaat ja kaikki?" Gillianista olisi hauskaa päästä joskus kiipeilemään, mutta sairauden takia putoamisen vaara olisi varmasti moninkertainen tavallisiin ihmisiin verrattuna.

Gillian mietti, mitä kertoisi siitä, missä hän vapaa-ajallaan pyöri.
"Nooh... Shoppailen joskus yhden kaverin kanssa, tosin se on pari vuotta vanhempi eikä ole samassa koulussa. Sitten tietty juhlimassa, ja... No... Joskus vapaa-aika on aika vähissä", hän kertoi. Gillian mietti, mitä toinen ajattelisi siitä, että hän ei tehnyt paljon mitään mutta vapaa-aika oli silti vähissä. Toinenhan saattaisi ajatella Gillianin olevan vaikkapa jossain hämärähommissa! Se taas ei tekisi hyvää, varsinkin jos Justin olisi luonteeltaan yhtään juoruileva.
Pieni hermostus nousi pintaan, Gillian räpytteli silmiään ja pää nykäisi oikealle pari kertaa. Gillian nappasi lasinsa ja joi, jotta voisi keskittyä pitämään oireet loitolla.

Justin nyökkäsi vielä tietäen kemian opettajan tunnit ja huokaisi syvemmin. Oli kyllä tapaus. Nuorukainen ihmetteli, miten joku saattoi tykätä kemiasta. Sehän oli melkein kuin matematiikkaa, tosin siinä sai tehdä kokeita, joten olihan se matematiikkaa kivempaa. Mutta ei poika silti kemiasta paljoa välittänyt. Tytön kysymykseen, oliko Violet samannäköinen kun Justin poika pudisteli pienesti päätään.
"Eei, ei me olla niiku oikeesti sukua, mut oon kyllä lähes koko ikäni tuntenut Violetin ja asunu samassa asunnossa", Justin totesi sitten hieman epäselvästi. Miten senkin selittäisi. Ehkä hän vain kertoisi olevansa adoptoitu tai jotain, jos Gillian aikoisi kysyä vielä asiasta jotain. Menneisyyttä ei mielellään ihan ventovieraille kerrottu, hyvä jos lähimmät ystävätkään tiesivät kaikkea.

Saatuaan taas vähän pitsaa syötyä nuorukainen naurahti toisen sanoille.
"Joo ollaan voitu törmätä, harvemmin bileilloista kyllä mitään muistaa, ainakaan minä", Jus naurahti vitsaillen, vaikkakin puhui totta. Ei hän osannut juhlia kohtuudella. Tai jos osasi niin se oli todella harvoin. Usein juhlat riistäytyivät käsistä tai sitten tapahtui jotain muuta. Alkoholi kun sai persoonatkin joskus vaihtumaan. Ihme ilolientä sekin. Taikajuomaa kerrassaan.
"Joo, ainakin sisällä harrastaessa on kyllä turvallisuudesta huolehdittu kunnolla. Ulkona nyt välillä on omalla vastuulla ja pienemmissä paikoissa voi kiipeillä ilmankin, jos vaan uskaltaa", nuorukainen naurahti ja leikkasi palan pitsasta ja otti sen käteensä. Helpompi syödä sormin, eikä tämä nyt hieno ravintola ollut, joten sai tehdäkin näin.

Miehen alku ei kiinnittänyt mitään huomiota toisen pieniin nykimiseen. Kaikkeen oli totuttu ja siksi ei siis huomattu mitään erikoista. Olihan poika jo itse sairaudeltaan niin outo, ettei mikään voisi hätkähdyttää.
"Just juu, joskus kyl toivoisi et aikaa olis enemmän käytettävänä", poika naurahti sitten ja hörppäsi myöskin omasta lasistaan juomaa.

"Haha joo, en minäkään muista aina ihan kaikkia yksityiskohtia..." Gillian naurahti ja läpsäisi otsaansa, kun poika kertoi biletyksistään. Gillian ei joskus edes halunnut kontrolloida juomistaan, joten joskus tyttö saattoi juoda vähän liikaakin - kaksin käsin kaiken mitä saa, tapasivat jotkut sanoa. Toisaalta Gilliania pelotti, että hän menettäisi humalassa kehonsa kontrollin täysin, että tourette aiheuttaisi lisääkin ongelmia. Toisaalta kohtuudella nautittu alkoholi rentoutti, joten silloin ongelmia ei ollut. Kunhan lääkkeet oli otettu.
Gillian haukkasi pitsaansa, jauhoi ja joi limua perään.

"Jep, mä voisin keksiä vaikka mitä tekemistä, jos sitä aikaa vaan olisi. Toisaalta joskus olisi kyllä ihan kiva olla vaan, mutta eipä tällainen ihminen yleensä voi vaan olla... Aina on jotain häsellystä ja silleen", Gillian selitti. Tyttö paloi halusta kertoa enemmänkin, eikä tyytyä vain vihjailemaan siitä, ettei hän ollut aivan normaali. Mutta edelleenkään tuo ei tiennyt, miten Justin suhtautuisi, jos Gillian kertoisi Tourettesta. Ehkä toinen alkaisi vaan pilkata, kukaan ei pitänyt oudoista ihmisistä. Ellei sitten itsekin ollut jollakin tavalla outo.

Gillian yritti pähkäillä lisää juteltavaa, ei hän viitsinyt enää jäädä vatvomaan omia outouksiaan. Toinen vielä vaivaantuisi asiasta.
"Njoo-ohh..." tyttö huokaisi. "Noh, mitäs olet puuhannut tänään, ja tällä viikolla?" hän kysäisi huolettomasti ja hörppäsi taas lasistaan ja tutkaili Justinin kasvoja. Kyllä hänen oli täytynyt nähdä poikaa jossain, tuollaiset kasvonpiirteet ja tyyli kyllä jäivät mieleen vaikka vain vilaukselta olisi nähnyt, tosin paikkaa tyttö ei millään saanut mieleen. Ehkä paikkoja oli useampiakin, kaipa he olivat pyörineet samoissa mestoissa useamminkin.

Justin naurahti taas rennosti toisen letkautukselle, ilmeisesti tyttökin oli ihan suhteellisen hyvä juhlija. Tosin joiltakin kyllä muisti meni jo tyyliin muutaman siiderin jälkeen, mutta Gillian ei vaikuttanut ihan näiltä ihmisiltä ainakaan Justinin silmiin. Nuorukainen mutusteli pitsaansa nauttien ja se alkoi jo tehdä loppuaan. Hetkeksi poika laski välineet lautaselle ja otti rennomman asennon tuolissa. Maha alkoi olla jo täynnä, eikä Justin nyt suursyöppö ollutkaan. Tuollainen hoikka poika. Olisi pärjännyt päivän varmaan pelkällä omenalla.

"Sanos muuta, tosin mä en kyllä tykkää olla paikoillani. On pakko kokoajan olla jotain tekemistä", Justin totesi sitten toisen sanoihin, eikä kiinnittänyt mitään erikoista huomiota ehkä pieneen vihjailuun, mitä Gillian taisi yrittää. Miksi Justin huomaisi pientä, kun hänellä itsellään oli piiloteltava usein suurta. Onneksi tänään oli normaali päivä, mutta koskaan ei voinut tietää tuntia pidemmälle.

"Tänään en oikeen mitään erikoista, enkä kyllä tällä viikollakaan. Lähinnä hengaillut ja käynyt kiipeilemässä. Ja no olihan tossa toissa päivänä yhdet bileet, joissa no.. käväsin kattelee meininkiä, joka lopulta ajautui siihen, että olin koko yön siellä", Justin naurahti ja haroi taas hiuksiaan, jotka oli pojan pakkomielle melkein aina.
"Entäs itte?", Justin esitti nyt kiinnostuneena vastakysymyksen ja loi taas katseen tyttöön vastapäätä. Samalla lasista juotiin loput limsat ja nuorukainen mietti ottaisiko vielä toisen lasillisen, kerta oli muutenkin lämmin päivä ja nestettä tarvitsi. Nuorukainen kysyikin ohikulkevalta tarjoilijalta uutta lasillista.
"Otatsä vielä jotain lisää? Mä oon ainakin ihan täynnä, mut limsaa menee aina", Justin kysyi sitten vielä Gillianilta ja tarjoilija jäi odottamaan tytön vastausta.

"Mä taas joudun usein olemaan liikaa paikallani, täytyy rauhoittua ja silleen, en saa lähteä vaikka riehumaan kaupungille jos tekisi mieli. Tylsää", Gillian harmitteli.
Tyttö naurahti Justinin bileyölle. "Hah, joo, tuttu homma", hän virnisti. Olipa tytölläkin tullut oltua koko yön bilettämässä, tosin siitä ei koskaan seurannut hyvää kotona. Aina saatiin kuulla se sama saarna, jonka mukaan jotakin olisi voinut sattua. No, eipä ollut sattunut ainakaan tähän mennessä.
"Koulujuttuja ehtinyt puuhailla tällä viikolla, enpä siis paljon mitään merkittävää... Joutunut taas jumittamaan kotona ja niin", tyttö kertoi ja harmitteli sitä, miten toinen saattoi saada kuvan siitä, että hänellä olisi jotenkin tylsä elämä - ja olisi tylsä ihminen.

Gillian mutusteli vähän lisää pitsaa ja hörppäsi hieman juotavaa, jotta sai pitsan paremmin alas.
"En mä mitään ota, yleensä juotavat riittää siihen asti minkä yleensä jaksankin syödä", tyttö kertoi. Pitsasta oli syöty noin puolet, ja yleensä syömättä jäi ehkä kolmasosa. Yleensä oli joku senkin osan syömässä, mutta ilmeisesti Justin ei tekisi sitä nyt.

"Voisi keksiä jotain tekemistä viikonlopulle, en jaksa olla vaan kotona", Gillian heitti sitten, kun sai suunsa tyhjäksi. "Onko sulla tiedossa mitään bileitä täällä päin, menossa johonkin tai kuullut jostakin ehkä?" hän halusi tietää. Kyllähän sitä tuollaisen mukavan pojan kanssa samoissa bileissä aina olisi, vaikka tuskin sitä nyt yhdessä roikkuisikaan.

Justin nyökkäili toisen sanoille ja virnisti takaisin. Kenelleppä nuorelle ei hurjat bileyöt olleet tuttuja. Tai niin ainakin Justin ajatteli, vaikka varmasti oli melkein enemmistö sellaisia, jotka osasivat ottaa kohtuudella. Kai? No ei ainakaan Jusin kaveripiirissä, nimittäin lähes kaikki juhlivat enemmän tai vähemmän. Sieltä kai poika oli vaikutteitakin saanut.
"Kuullostaa tylsältä, mä en jaksais vaan jumittaa kotona", Justin sanoi sitten rennosti, ei lainkaan loukkaavasti. Ainakin se oli tarkoitus, olla ystävällinen kuitenkin.
"Mutta pakkohan kai niitä koulujuttujakin on joskus tehdä. Että pääsee pois tuolta", nuorukainen jatkoi sitten vielä korjakseen sanojaan varmuuden vuoksi.

Tarjoilija häipyi ja toi limsan vielä Justinille. Nuorukainen joi limsaansa ja katseli hetken Gilliania. Poika katsoi pientä pitsan jämäänsä lautasella ja sörkki sitä haarukalla. Okei, ei menisi loppuun asti. Limsa vain pitäisi jaksaa juoda kun sen kerta tilasi.
"Öö, en itseasiassa oo varma, kyl mut yksiin kotibileisiin kutsuttiin, mutten oo varma meenkö. Ehkä sieläkin käväsee", Justin vastasi sitten tytön kysymykseen naurahtaen.

Juotuaan limsansa poika katsahti kännykästään kelloa ja vilkaisi ulos. Aika oli vierähtänyt nopeasti. Ainakin siltä Justinista oli tuntunut.
"Mutta hei, mä maksan nää nyt sitten", poika jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja pyysi laskua tarjoilijalta ja maksoi sen kortilla.
"Oli mukava tavata, ja ehkä me koulussa törmäillään nyt, kun toisemme tunnistetaan? Onko sulla muuten minne päin matka, et mennäänkö samaa matkaa sitten?", Justin vielä kysäisi ja alkoi tehdä lähtöään pois pitseriasta. Jääden odottamaan vastausta kuitenkin.

//Eiköhän tää ollu tässä? : ) Ku ajattelin tässä Justinin heittää (:<) mäkeen, niin en viitti pitkittää enää peliä. Heitä joku lopetusvuoro jos jaksat.