I like it rough

Leopardikuvioisen liikkuvan skeittilaudan päällä seisoi tukevasti lyhyemmän puoleinen tyttö, joka oli yrittänyt saada lisää pituutta kuuden sentin korkokengillään. Nyt pituutta löytyi jopa 163 senttimetriä, mutta sekin oli vielä varsin lyhyt verrattuna tytön kavereihin, jotka olivat reilusti yli 170 senttisiä. Niin, nyt puhuttiin siis jätkäkavereista. Eihän tämä aasialaispiirteinen tyttö kovinkaan usein viettänyt aikaa saman sukupuolen kanssa. Hän piti jätkäseurasta, koska oli kasvanut siinä koko ikänsä. Hänen kaveripiiriinsä kuului useimmiten hänen veljensä ja pari muuta. Mutta sitten oli vielä yksi poika, joka ei tosin samassa porukassa tytön veljien kanssa hengannut.

Akemi Rayworth pysähtyi äkillisesti lautansa kanssa ja potkaisi laudan toista reunaa, jotta lauta hypähti ilmaa. Tyttö nappasi lautansa ketterästi kainaloonsa ja alkoi katsella ympärilleen. Kello oli jo puoli seitsemän illalla ja aurinko alkoi pikkuhiljaa tehdä laskua. Kyllä se vielä oikein kirkkaasti paistoi, tosin hieman oranssihtava. Oli hienoa katsella, kun rakennuksista jäi suuria varjoja.
Aki heilautti aaltoilevia hiuksiaan selälleen ja vaihtoi painoa toiselle jalalleen. Hänellä oli päässään valkoinen huivi, mikä erotti etuhiukset muista hiuksista. Tytöllä oli yllään musta tunika ja vyötäröä korosti leopardikuvioinen vyö. Tunika ei ollut kovin pitkä, se ylettyi vähän yli puolireiteen. Jaloissa tytöllä oli vielä valkoiset legginssit. Kenkinä olivat siis kuuden sentin korkokengät, jotka olivat väreiltään kirkkaanpunaiset. Mielenkiintoinen kenkävalinta. Tästä saattoi tajuta sen, ettei tämä tyttö paljoa välittänyt siitä, mitä hän puki ylleen. Kunhan oli vaatetta yllä.

Aasialaispiirteinen tyttö seisoi vielä hetken aikaa paikoillaan, mutta kärsimätön kuin hän oli, pian hän hyppäsi taas lautansa päälle. Hän alkoi liikutella lautaa niin, että liikkui pian edestakaisin samalla alueella. Kädet hän oli tunkenut taskuunsa ja katse oli nauliintunut asfalttiin. Siitä olikin jo jonkin verran aikaa, kun hän ja Elroy olivat viettäneet tällä lailla aikaa yhdessä. Elroy ei oikein viihtynyt Akin suuremmassa porukassa, joten tietenkin se vaikeutti näkemistä. Tyttö kyllä teki aina parhaansa, jotta saisi järjestettyä aikaa ystävänsä kanssa, johon oli tutustunut ala-asteella. Heh, sekin oli mennyt niin, että Aki oli vain tullut purkamaan toiselle turhautumistaan, kun hänen isoveljensä olivat molemmat yläasteella. Siitä se oli lähtenyt, he olivat tutustuneet toisiinsa paremmin ja tässä sitä sitten oltiin. Akemi oli yleensä heistä se äänekkäin ja puheliain, mutta muuten he tulivat oikein hyvin juttuun toistensa kanssa. Akin ei tarvinnut koko ajan olla niin jätkämäinen kuin toisessa kaveriporukassaan. Seura tosiaan muutti, varsinkin Akemia. Elroyn seurassa hän ei ollut laisinkaan niin 'kovapäinen' kuin veljiensä kanssa.

Tyttö potkaisi jälleen lautansa niin, että Akin hypätessä lauta pyörähti hienosti ympäri ja Aki laskeutui jälleen tukevasti sen päälle. Tulisi jo se Elroy tai muuten toinen saisi kuulla kunniansa.

//Plaaplaaplaa :--)

(( Here we come. ))

Ilta oli laskeutumassa San Diegon ylle ja laskeva aurinko sai keskustan talot näyttämään entistä suuremmilta kuin yleensä. Nuoriso lähti tähän aikaan illasta liikkeelle ja suuntasivat milloin mihinkin. Jotkut lähtivät baareihin, jotkut taas kaljottelemaan puistoon, kun ikä ei riittänyt baareihin sisään pääsyyn.
Kaduilla kuljeskeli myös muutan tummatukkainen poika, jonka täytyi ulkonäkönsä puolesta olla klikitetty emoihin. Ja niin hän olikin, vaikka klikki nyt oli vain pelkkää ryhmittelyä. Ei Elroy kovinkaan kauheasti aikaansa viettänyt muiden kaltaistensa kanssa, ehkä toisinaan, mutta ei kovinkaan usein. Hänen muut kaverinsa kuuluivat täysin eri klikkeihin, mutta eipä se poikaa haitannut. Vai pitäisiköhän tässä tapauksessa puhua yksikössä. Eihän emopojan elämässä ollut kuin yksi ihminen, jota hän saattoi kutsua ystäväkseen. Ja se ihminen oli nimittäin Akemi. Tälle tytölle Elroy pystyi kertomaan ihan mitä vain ilman, että tämä pitäisi häntä pienenä angstilapsena, joka vain kerjäsi huomiota tekeytymällä masentuneeksi tai jotain muuta sen tapaista. Ei Elroy todellakaan kerjännyt huomiota, sillä hän oli ihan oikeasti masentunut. Tai no... Niin. Kai sitä voi siksi kutsua, mutta toki Elroyn mielentila oli muuttumassa parempaan suuntaan. Oli oikeastaan ihan hyvä, että poika vietti aikaansa juuri Akemin kanssa. Tyttö sai tosiaankin hänet paljon paremmalle tuulelle ja unohtamaan ne kauhunkuvat hetkeksi mielestään.

Elroy huokaisi ja tihensi hivenen askeliaan. Hän oli vetänyt tänään ylleen valkoisen t-paidan, jonka päälle vielä värikkään kauluspaidan, jonka hihat oli kääritty kyynärtaipeeseen asti. Housuiksi oli valittu haaleansiniset, jokseenkin rikkinäiset pillifarkut, joihin oli piirretty muuama hymiö sekä peace-merkki. Kenkinä toimivat tälläkertaa mustat skeittikengät ja ruskeat hiukset oli laitettu hivenen pörrölleen.
Syy tähän Elroyn kiirehimiseen oli täysin yksinkertainen; hän oli nimittäin myöhässä. Se ei todellakaan ollut hänelle tavallista, mutta niin oli nyt päässyt käymään. Ja syy oli niinkin yksinkertainen, että hänen oli käytävä kaupassa ennen lähtöään. Hänen isänsä oli näet vielä töissä ja Laura taas oli kipeänä, joten Elroyhan se kauppareissu oli hoidettava. Ei siinä kovinkaan kauaa mennyt, sillä heidän kotinsa lähistöllä oli pienehkö kauppa, mutta sen jälkeen Elroyn oli vielä käytävä suihkussa, ruokittava Madonna, laittauduttava ja... Nielisiköhän Aki tuon selityksen? Nimittäin Elroy olisi ihan hyvin voinut antaa siskonsa ruokkia kissan, mutta... Elroy oli liian kiintynyt siihen, että halusi tehdä sen itse.

Elroy pudisti päätään ja vilkaisi tummansinisestä kännykästään kelloa. Se oli jo aika reilusti sovitun ajan, mutta onneksi heidän sovittu tapaamispaikka ei ollut enää kaukana. Helvetin helvetti. Ei ollut lainkaan Elroyn tapaista myöhästyä.
Viimein emo erotti hivenen kauempaa tutunnäköisen hahmon, joka temppuili skeittilautansa kanssa. Pojan suupielille kohosi hymy, kun hän käveli tytön luokse. Hän ei todellakaan ollut nähnyt Akia pitkiin aikoihin tällaisissa merkeissä. Oli ollut liikaa kouluhommia ja tyttö liikkui sellaisessa kaveriporukassa, jossa Elroy ei oikein viihtynyt. Ei toki näissä mitään vikaa ollut, mutta... Niin.
"Sori, että olen myöhässä. Isä on taas ylitöissä ja Laura kipeenä, joten mun piti käydä kaupassa, sit sen jälkeen käydä suihkussa, laittautua, valita vaatteet, syöttää Madonna ja tolleen", Elroy aloitti heti kun oli pysähtynyt. Tuo kuulosti hivenen huonolta selittelyltä, mutta niin se oli. "Ai niin moi vaan", poika viimein tajusi sanoa ja hymyili ystävälleen lämpimästi.

Aki ehti jo siinä lyhyessä ajassa kyllästymään lautansa kanssa temppuilemiseen, joten taas tyttö potkaisi lautaa niin, että sai napattua sen helposti käsiinsä. Mutta sitten lauta kuitenkin laskettiin takaisin maahan ja tyttö istuutui sen päälle. Hän heilautti etuhiuksiaan pois silmiensä edestä ja katseli kärsimättömänä ympärilleen. Juuri kun hän oli alkamassa kirota Elroyn myöhästymistä kovaan ääneen, hän näki hahmon kävelevän häntä kohti. Kiroaminen unohdettiin sen sileän tien ja tyttö oli nousemassa ylös laudaltaan, mutta ei sitten nopean pohdinnan jälkeen noussutkaan. Hän aikoisi hetken aikaa murjottaa nuorukaiselle, koska Akin mielestä toinen ansaitsi sen. Vaikkakin murjottamista ei tarkoitettu pahalla, vaan pikemminkin vain tunnelman kohottajana.
"Feidari", Aki totesi suu mutrulla ja katsoi Elroyta silmiin. "Mut voi noin vain unohtaa, mutta Madonnaa ei? Kiitti vaa vitusti", tyttö tokaisi muka happamana ja ponnahti seisomaan. Hetken aikaa hän vielä piti suutaan mutrulla, kunnes kasvoille kuitenkin ilmestyi hyväntuulinen virnistys. Aasialaistyttö löi ystäväänsä hellästi rintakehään ja naurahti heleästi. "Moi", tummatukka tervehti sitten viimein toista ja hymyili iloisesti.

"Mikäs Lauraan on iskenyt?" tyttö kysyi sitten uteliaana, kun muisti toisen maininneen siskonsa olevan kipeänä. Hän lähti hiljakseen kävelemään eteenpäin, rullalauta kainalossaan. "Hei muuten, ens viikolla pidetään taas skeittauspäivä, jonne tulee paljon skeittaajia. Oisitko lähteny sinne mun kanssa? Mä voisin kans näyttää sulle uusia temppuja, mitä oon oppinut", Aki kysyi sitten ja katsahti Elroyhin 'ole niin kiltti' -ilmeellä. "Kun Akio ja Arata menee jonneki yhteiselle matkalle niiden tyttöystävien kanssa, nii ne ei tuu mun mukaa. Eikä Asao oo pahemmin skeittaamisesta innostunut", tyttö selitti ja näytti nyrpeää naamaa. Hänen puheistaan sai sellaisen kuvan, ettei hän pitänyt veljiensä tyttöystävistä. Se oli kyllä totta. Ne tytöt eivät edes skeitanneet tai harrastaneet parkouria, vaan he olivat jotain... Jotain typeriä kaupanmyyjiä! Okei, ei Aki tiennyt, mitä hänen veljiensä tyttöystävät harrastivat, mutta tyttö ei siltikään pitänyt heistä. He olivat varastaneet hänen veljensä, keiden kanssa Aki yleensä oli viettänyt suurimman osan ajastaan, jos ei ollut Elroyn seurassa.
"Joten... Pliis?" Aki ruinasi ja räpsytti vilpittömästi silmiään. Ei Elroy voisi häntä hylätä, ei ainakaan tämän silmien räpsyttelyn jälkeen, mitä Aki ei todellakaan usein tehnyt.

"Mitä sulle muuten kuuluu? Ei ollaka pariin päivään nähty kunnolla."

Ei ollut todellakaan Elroyn tapaista myöhästyä näinkin pahasti ja jos niin tapahtui, poikaa hävetti aivan kunnolla. Niin kuin nyt tapahtui ja emopoika pitikin katsetta hivenen häpeillen kengissään. Ja uskoisi Akeminkin tietävän sen, ettei todellakaan ollut hänen tapaistaan myöhästyä näin, sillä poika oli ehkä sitä täsmällisimpää sorttia. Mutta nyt sen sijaan... Ainakin emolla oli äärimmäisen hyvä selitys ja luultavasti tyttökin sen uskoi. Ainakin luultavasti, sillä tämän huulet olivat joskeenkin loukkaantuneesti mutrussa ja saivat Elroyta puraisemaan alahuultaan.
"No siis.. Isä nyt kuitenkin jäi ylitöihin, joka olisi tullut vasta parin tunnin päästä ja Laura nyt ei ole ikinä ole ollut järin kiinnostunut huolehtimaan Madonnasta, joten munhan se oli pakko ruokkia", Elroy kertoi nopeasti ja väläytti tytölle hivenen pahoittelevan hymyn. Ei hän nyt tahallaan ollut myöhästynyt, mutta kun... Niin.
Pojan onneksi, Aki ei ollut vihainen ja löikin Elroyta leikkisästi rintaan. Onneksi Aki ei nyt ollut sitä pahinta sorttia, että kantaisi kaunaa pienestä myöhästymisestä. Kun ei Elroy edes myöhästellyt kovinkaan usein. Vaikka, eiväthän he olekaan nähneet pitkiin aikoin tällaisessa tilanteessa vapaa-ajalla.

"Lauralla on vähäsen flunssaa ja neiti valittaa päätään aika rajusti. Mutta kai sä nyt sen tiiät. Vetää joskus ihan yli noi vaivat, mitä sillä on ja haluaa, että kaikki palvelee häntä", Elroy kohautti olkiaan naurahtaen ja lähti kävelemään Akin perässä pitkin jalkakäytävää. Oli totta, että Laura joskus halutessaan osasi heittäytyä martyyriksi ja saada näin sääliä ihmisiltä mikäli vain näin halusi. Hivenen ärsyttävää Elroyn mielestä, sillä hänhän oli juuri päinvastainen ihminen tästä. Hän ei koskaan suurennellut omia vaivojaan vain sen takia, että saisi ihmisiltä huomiota. Ja muutenkin. Hän oli todella vaatimaton ja jos esimerkiksi häntä vedettiin pahasti turpaan, niin ei poika siitä mielellään muille ihmisille kertoisi. No, siinä saattoi olla monia muitankin syitä, mutta ainakin vaatimattomuus oli yksi syy niistä.
Seuravaksi Elroy kuitenkin kuuli tytön kysymyksen, joka koski skeittauspäivää ja se sai Elroyn hymyilemään hivenen. Tietenkin, aina vain skeittaamista, vaikka eihän siinä tietenkään mitään pahaa ole. Elroy ei nyt melkein ikinä ole ollut kiinnostunut skeittaamisesta ja joistain voi tuntua hassulta, että hän ja Aki tulivat näin hyvin toimeen. Olihan toinen kuitenkin skeittari ja Elroy oli emo.
"Tottakai voin tulla", poika vastasi, sillä voisihan se olla ihan hauskaakin. Ja jotain hauskaa Elroy elämäänsä, sillä tuntui, että nyt viimeisen viikon aikana pojan elämä on ollut pelkkää alamäkeä. Hän oli näet saanut yhdeltä urheilijalta pahasti turpaansa ja tuntui, että painajaiset olivat yltyneet entisestään. Ennen Elroy oli nähnyt niitä silloin tällöin, mutta nyt hän on nähnyt niitä melkein joka yö.

Akemi kuitenkin kysyi, mitä Elroylle kuului, vaikka poika oli ajatellut, ettei kertoisi tuolle yhtikäs mitään siitä miten hänellä oli viimeisin viikko mennyt. Hän ei vain halunnut huolestuttaa tyttöä turhaan, vaikka pystyikin tuon kanssa puhumaan ihan mistä vain. Emo ei vain ollut sitä tyyppiä, että kertoi sellaisia asioita muille, jotka voisivat saada ihmiset huolestumaan. Huono homma vain oli se, että poika oli todella huono valehtelemaan, että jäisi heti kiinni..
"No ei kait mulle mitään. Ihan sellaista normaalia, mitä ennenki. Tosin, ei tää viikko mikään kaikkein helpoin ole ollut, kun satuin tossa pari päivää sitten törmäämään yhteen kermalaiseen ja se päättyikin aika... Negatiivisesti se juttu. Sitten muutenkin... En mä tiedä", Elroy kertoi, kunnes tajusi painaa huulensa tiukasti toisiaan vasten, ettei vain lipsauttaisi liikaa. Se oli todella vaikeaa, sillä Aki nyt kuitenkin oli sellainen ihminen, jolle hän pystyi kertomaan ihan mitä vain ja kun hän ei ole päässyt juttelemaan tytön kanssa kunnolla pitkään aikaan, niin ei ihmekkään miksi Elroy halusi kertoa tuolle kaiken. "Mutta mitäs sulle? Sun veljes sitten menevät mielummin tyttöystäviensä kanssa jonnekkin matkalle, kuin olisi siskonsa kanssa, vai?" Elroy kysyi nopeasti ja yritti näin vaihtaa nopeasti puheenaiheen.

Kun Elroy alkoi selitellä myöhästymisen syitä, Aki tuhahti paheksuvasti ja asetti kätensä pojan molemmille poskille niin, että siitä teosta kuului vaimea 'läps'. "Ja plaaplaaplaa. Ei sun tarvi selitellä, en mä sua tapa. Ainakaan vielä. Kunhan tää ei tule tavaks, niin sä oot turvassa. Joten no big deal, okei?" aasilaispiirteinen tyttö totesi ja katsoi poikaa hetken aikaa hyväntuulisesti virnuillen. Sitten hän otti kätensä pois nuorukaisen kasvoilta ja naurahti. "Jätkä ressaa taas ihan liikaa. Rentoudu vähän", tyttö lisäsi vielä ja vinkkasi toiselle kepeästi silmää.

"Laura, Laura, Laura... Draamakuningattaren paluu", Akemi totesi hiljaa ivaillen ja nyrpisti nenäänsä. Hän ei oikein koskaan ollut pitänyt Laurasta, ja oli sen tehnyt Elroyllekin selväksi aika hyvin. Toisen siskoa oli nyt vain valitettavasti siedettävä. Laurakaan ei tainnut Akistakaan pitää, jos totta puhuttiin. Noh, mikäs tässä. Ei Akemin tarvitsisikaan ystävä olla Elroyn siskon kanssa. Kerran, kun Elroy ei ollut nähnyt, Aki oli näyttänyt keskisormea Lauralle, kun tämä oli alkanut ärsyttää. Heh, että Akilla oli ikävä niitä aikoja. "Kyllä sä oot ihmeellinen, kun kestät sitä. Mä en kestäis Lauraa samassa huoneessa yli varttia. Yhh, heti alko kulkea kylmät väreet niskassa", skeittari yökki ja ravisteli käsiään. Aki itse kuului niihin ihmisiin, jotka eivät valittaneet kivusta. Oikeastaan tyttö nautti kivusta. Ei hän kuitenkaan sadisti ollut, adrenaliiniriippuvainen vain. Parkouriin ja skeittaamiseen kuuluivat erilaiset vaarat ja onnettomuudet. Kun sattui tavallistakin enemmän, sitä vain naurettiin vedet silmissä ja yritettiin näytellä kovanaamaa. Sitten myöhemmin pystyi mahtailemaan mustelmilla ja haavoilla, jotka olivat jääneet vartaloon.
"Seuraavan kerran, kun se taas inisee, niin sanot sille vaan suoraan, että 'sori sisko, mut mua ei vois paskaaka kiinnostaa sun valitukset'. Johan pitäis tytön hiljentyä kertaheitolla", Aki neuvoi ystäväänsä ja väläytti ilkikurisen virneen Elroylle. Hän ei tahtonut Elroyn olevan ikuisesti Lauran SUUREN jalan alla, vaan tyttö tahtoi Elroyn ottavan itse ohjat. Jos Elroylla vain olisi pokkaa, niin poika ei antaisi Lauran pompotella itseään. Oppisi Laurakin, ettei elämä pyöri vain oman napansa ymärillä.
Jep, Akemi oli joskus vähän ilkeä, mutta hän ei vain pitänyt ihmisistä, jotka pitivät itseään tärkeämpinä kuin muita. Elroy kuului niihin ihmisiin, joita Aki puolustaisi henkeen ja vereen. Hän ei vain yksinkertaisesti sietäisi sitä, jos joku tekisi jotain ilkeää tai jotain muuta samankaltaista tytölle tärkeille ihmisille. Hän osasi puhua ja käyttäytyä kuin jätkä, hän saisi jätkän kuin jätkänkin hiljenemään. Hän osasi jopa tapella kuin jätkät, joten... Niin. Tätä tyttöä ei kannattaisi luokitella tavalliseksi tytöksi, joka ei osaisi lyödä.
"Jeii!" Aki hihkaisi innoissaan, kun Elroy suostui tulemaan hänen seuraksi skeittaustapahtumaan. Iloinen hymy kaunisteli hänen huuliaan. "Oot paras!" tyttö lisäsi vielä ja läimäytti poikaa ehkä hitusen liian kovaa selkään. Tyttö kun oli niin iloinen, ettei hän enää hallinnut omia voimiaan.

Elroyn kertoessa kuulumisiaan tyttö oli jo naurahtamassa pilkallisesti. Elroyn elämä ei tosiaankaan ollut sitä normaalia juuri nähnytkään, joten toisen sanat menettivät uskottavuutensa melkeinpä heti alussa. Aki tiesi, mitä Elroylle oli tapahtunut kolme vuotta sitten ja tyttö tiesi sen, ettei Elroy kuulunut näihin posiitiivisimpiin ihmisiin. Tytön seurassa Elroy kuitenkin oli iloinen (ainakin Akemin silmissä) ja tummatukka iloitsi siitä. Hän ei tahtonut nähdä toista murheellisena.
"Kuka", Aki lausahti ajattelemattomasti ja pysähtyi aloilleen. "Kuka kermaperse, mä vittu käyn hakkaa sen. Älä viitti, olitko se sä! Mä kuulin, kun jotkut urheilijapaskat naureskeli räkäsesti, kun joku niistä oli kuulemma käynyt vähän 'näyttämässä' jollekulle. Voi helvetti!" tyttö sihahti vihaisesti ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet kiukkuiseen irveeseen. Hänen teki mennä siltä samalta seisomalta niiden urheilijapoikien luo ja vetäistä jokaista niitä turpaan. Ne ansaitsivat sen, kun olivat tehneet pilkkaa hänen ystävälleen!
"Älä yritä vaihtaa aihetta, Elroy Owen. Sä tiedät, että mä en pidä siitä", tyttö muistutti ja katsoi vakavana ystäväänsä. Nopeasti hänen kasvoilleen kuitenkin ilmestyi pieni huoli. "Ootko sä kunnossa?"

Elroyn huonoihin tapoihin kuuluivat kyllä ehdottomasti muun muassa ne seikat, että hän toisinaan selitteli juuri tapahtuneita asioita liikaa, vaikka ne sitten olisivatkin olleet totta ja stressasi asioista toisinaan ihan liikoja. Ja Aki tiesi sen ilmeisesti varsin hyvin, kun vaiensi Elroyn ihan suhteellisen nopeasti läiskäyttämällä kätensä pojan poskia vasten, vakuutellen samalla, ettei ollut vihainen.
"En mä mitään stressaa", Elroy yritti väittää vastaan, vaikka varsin epäuskottavasti. Kaikkihan tiesivät, että poika toisinaan stressasi pienistäkin asioista ihan liikaa ja se sitten aiheutti hänelle todella huonoa oloa. Elroyn olisi hyvä yrittää vähentää tätä, mutta ei hän vain yksinkertaisesti pystynyt. Kyllä hän yritti, mutta ei se vain aina onnistunut ja sitten hän sai kuulla siitä ihmisiltä, joiden mielestä pojan olisi aika oppia ottamaan hivenen rennommin. "No, kait mä sitten vähäsen", poika hetken päästä myönsi ja vilkuili jälleen kenkien kärkiään.

Akemin alkaessa paheksua Elroyn siskon touhuja ja niihin emopoika naurahti hivenen. Kyllä hän tiesi varsin hyvin, etteivät Laura ja Aki todellakaan olleet mitään ylimpiä ystävyksiä, mutta ei se - kumma kyllä - Elroyta kamalasti haitannut. Mitä nyt joskus näiden välillä salamoi todella uhkaavasti, mutta ei muuten. Onneksi Laura oli tajunnut jättää Elroyn sekä Akin rauhaan melkeinpä aina, joten pahemmilta konflikteilta säästyttiin. Elroy ei nyt pitänyt kovinkaan hyvänä ajatuksena sitä, että saisi alkaa tyttöjen välisen tappelun erätuomariksi, sillä siihen pojasta ei todellakaan ollut. Hän nimittäin piti molemmista, eikä todellakaan haluaisi kummankaan vihoja päälleen. Laura osasi olla halutessaan todella hankala ja vihaisena tämä oli niinkin pelottava, että Elroyn oli pakko lähteä ulos talosta siksi aikaa, kunnes sisko oli rauhoittunut. Akemi taas... Siitä Elroy ei halunnut edes puhua. Jos kerta oman siskonsa suuttuminen oli kamalaa niin entäs sitten parhaan ystävän? Mikäli tämä vielä suuttuisi Elroylle jostain, niin poika olisi suurin piirtein siinä pisteessä, että alkaisi itkemään. No, ei ihan, mutta melkein.
"Se on kyllä huomattu", Elroy tokaisi, kun Akemi ilmoitti, ettei luultavasti kestäisi Lauraa samassa huoneessa viittätoista minuuttia kauempaa. No, se tarvitsi vain harjoitusta ja kyllä Elroy oli ajan myötä oppinut kestämään. Ja lisänä tähän tietenkin pojan epätavallisen alistuva luonne, niin se vain helpotti asiaa. Ainakin joissain määrin, mutta joskus se oli taas sitä, että Laura hyppi Elroyn varpaille sen minkä ehti ja sai pojan tekemään lähes mitä vain. Oli ihan suhteellisen julmaa käyttää veljensä arkaa luonnetta hyväkseen ja vetää tätä kuin pässiä narussa.
"Mut kyllä Laura ihan mukavakin osaa olla... Kun se itse sitä haluaa", Elroy sanoi vielä ja hymyili hivenen arasti. Oli ihan sama, uskoisiko Akemi tuota, mutta se nyt oli tässä ihan samantekevää.

Elroy puraisi huultaan, kun Aki oli päättänyt takertua hänen lipsautukseen tarkemmin ja katui omaa tyhmyyttään, kun oli edes avannut suunsa tämän asian suhteen. Ei tuo tietenkään jättänyt asiaa sikseen, varsinkaan kun kyse oli jostain kermalaisesta, joiden kanssa Elroylla oli tapana joutua vaikeuksiin. Hän ei vain... Halunnut huolestuttaa tyttöä turhaan, sillä eihän se nyt mitään kuolemanvakavaa ollut. Poika ei saanut mitään näkyviä vammoja - vain muutamia mustelmia ympäri yläkroppaa.
Elroy ei yllättynyt yhtään siitä seikasta, että se urheilija oli leveillyt asialla ympäriinsä, sillä ehkäpä näistä oli jotenkin hienoa antaa vähempiarvoisille turpaan. "Joo. Mä se varmaan sitten olin..." poika mutisi ja pysähtyi tytön eteen. Ei hän todellakaan halunnut, että tästä asiasta nousisi hirveää haloota tai varsinkaan sitä, että Aki kävisi vähän kouluttamassa tätä urheilijaa.
"En mä muista tarkalleen sen nimeä. Joku Christian se luultavasti oli, en tiedä", Elroy sitten kertoi, sillä mitäpä sitä enää nyt salaamaan. Tyttö olisi kuitenkin kiskonut sen hänestä vielä jossakin vaiheessa irti. "Ja mä olen ihan kunnossa. Ei siitä jäänyt muuta kuin... Pari hassua mustelmaa, jotka nekään ei näy vaatteiden läpi. Ja ne kyllä häviää, älä huolehdi", Elroy sanoi ja yritti hymyillä, mutta se jäi vain onnettomaksi yritykseksi.

"Niin, kun se haluaa olla", Aki huomautti piikittelevästi ja huokaisi nopeasti. Laura ei koskaan ollut mukava hänen seurassaan, joten kaipa Laura ei halunnut olla mukava Akemille. Mitä muka tummatukka oli toiselle tehnyt?
... No okei, myönnettäköön! Kun Aki ja Laura ensimmäisen kerran tapasivat, kun Aki oli käymässä Elroyn kotona ensimmäistä kertaa, japanilaistyttö oli julmasti astunut Lauran Barbin päälle. Vaikka Aki väittikin sen olleen pelkkä vahinko. Tyttö ei koskaan ollut pitänyt barbeista, autot ja muut lelut kyllä kelpasivat. Kaipa Laura sitten näki Akemin läpi. Ehehe. Siitä heidän viharakkaus-suhteensa oli saanut alkunsa.

Aki katsoi ystäväänsä murheellisena, vaikkakin se murhe ei kovin suuresti hänen kasvoiltaan näkynyt. Tyttö oli huono näyttämään tunteitaan, mutta yleensä hänen silmänsä paljastivat ne. Skeittari ei pitänyt lainkaan Elroyn tilanteesta, ei alkuunkaan. Elämä oli toiselle liian epäreilua. Akemin elämä tuntui olevan niin helpompaa kuin Elroyn elämä. Miksei tyttö vain voisi antaa oman elämänsä iloa ja huolettomuutta Elroylle, ei Aki niitä nyt niin paljoa kaipaisi. Elroy sen sijaan... Toinen tarvitsi enemmän iloa elämäänsä, koska elämä oli kohdellut poikaa julmasti, HYVIN julmasti. Mitä muka Elroy oli tehnyt, että oli ansainnut huonoa onnea? Akista Elroy oli ehkä maailman kiltein ja suloisin poika ikinä!
... Okei, sovitaan ettei Aki juuri sanonut Elroyta suloiseksi. Yäk, mikä sana. Onneksi Elroy ei kuullut hänen ajatuksiaan.

Pari hassua mustelmaa, vitsailiko Elroy? Vain pari hassua mustelmaa! Se, mikä lie Christian nyt olikaan, oli kuitenkin käyttänyt väkivaltaa! Ja väkivaltaa ei saanut käyttää Elroyn kaltaiseen ihmiseen, miksi se ei mennyt kenellekään jakeluun!
Siinä he seisoivat, keskellä katua. Akemilla lauta kainalossaan tuijottamassa Elroyta, joka yritti hymyillä. Tosin toisen hymy kyllä epäonnistui totaalisesti. "Sä tiedät, että mä en pidä siitä, että sä teeskentelet kaiken olevan okei", tyttö sanoi suoraan, ehkä hiukan liian jäätävästi. "Mä tunnen sut. Mä tiedän, että sulla on vaikeaa. Sä voit puhua mulle ihan kaikesta. Mutta helvetti, älä yritä valehdella mulle", tyttö mutisi viimeiset sanansa ja laski katseensa surumielisenä alas maahan. "Ja kyllä mä huolehdin silti.."

Seuraavaa elettä tyttö harvemmin teki. Oikeastaan, hän oli viimeksi tehnyt niin pari vuotta sitten, kun äiti oli täyttänyt 45 vuotta. Se ei kuulunut Akin tapoihin, koska tyttö jokseekin kammosi sellaista läheisyyttä. Mutta nyt hänestä oli tuntunut, että oli aika käyttää tätä keinoa toisen lohduttamiseen.
Aasialaispiirteinen, lyhyt tyttö, kietoi kätensä nopeasti Elroyn ympärille ja rutisti toisen tiukkaan halaukseen. Ja nopeasti halaus oli ohi. Hyvä kun se kesti edes kaksi sekuntia. Mutta jos Elroy yhtään Akemia tunsi, niin poika saisi olla melko ylpeä tytön äskeisestä eleestä.
"Onko sulla jotain muuta kerrottavaa?" kysyttiin sitten vaativalla äänellä, katse tiiviisti Elroyn silmissä.

(( Awwws, toi Akemi on niin sulo.. ^^ ))

Elroy naurahti hivenen.
"Niin. Se on varmaan vielä vihanen sulle siitä barbi-jutusta. Luuli kai, että astuit tahalleen sen päälle, mut etkai sä nyt sellaista tekis", emo tokaisi, vilkaisi ystäväänsä ja hymähti. No, mistäpä Elroy tiesi, että tekikö Aki sen tahalleen vai ei. Tyttö kun ei ikinä ole ollut kiinnostunut leikkimään nukeilla tai barbeilla, joten ehkä sen takia tämä oleskeli enemmän poikien kanssa kuin tyttöjen. Ja olihan Elroykin leikkinyt pienempänä enemmän autoilla, kuin nukeilla (paitsi joskus monia vuosia sitten Lauran kanssa, mutta sitä ei laskettu..). Mutta hyvähän asia se oli. Nyt Elroylla ainakin oli kaveri, jollaista hän tuskin olisi muista pojista saanut. Tai, ehkei hän olisi edes halunnut, sillä ei tuntenut itseään kamalan rennoksi näiden seurassa. Ehkä oli sitten vähän ristiriitaista, että Elroy sitten saattoi jopa kiinnostua toisista pojista siinä mielessä. Sitä hän ei tosin ikinä uskaltaisi myöntää ääneen - ei edes Akemille, vaikka tälle hän pystyisi puhumaan ihan mistä vain. Oli sitten eriasia, että epäilikö tämä jotain. Nimittäin niitä vaikeita paikkojakin on monesti tullut ja muutaman kerran Elroy on jäänyt ihan häpeilemättä tuijottamaan jotakuta, joka oli ihan rikollisen komea tai jotain. Ei sitä voinut olla huomaamatta, mikäli pojan seurassa oli. Ei hän kuitenkaan ikinä halunnut ottaa puheeksi seksuaalisuuttaan, sillä se oli muutenkin todella arka puheenaihe.

Elroy laski katseensa häpeillen jalkoihinsa, kuin hän olisi saanut kuulla joitain suurempiakin nuhteita - ja niin hän oikeastaan saikin. Poika oli vain sellainen, ettei hän halunnut puhua itsestään kauheasti, varsinkaan niistä kipeistä asioista. Hän ei vain halunnut saada ihmisiä huolestumaan turhaan hänen takiaan, mutta niin vain nyt sattui käymään. Aki vaikutti olevan aidosti huolissaan ja oli vihainen Elroylle siitä, että hän vähätteli ongelmiaan, joita pojalla oli vaikka muille jakaa. Tuntui vain, että jokainen ongelma oli pelkästään jatkoa toiselle ja se jono olisi aivan loputon. Elroy tiesi, ettei hän siitä kolmen vuoden takaisesta raiskauksesta tulisi koskaan pääsemään yli, mutta kun... Tuntui, ettei se edes ole helpottunut yhtään. Tai no, oli kyllä, mutta edelleen poikaa vaivasivat ne painajaiset sekä todella vaivautuneet tilanteet miespuolisten ihmisten kanssa. Elroy todellakin odotti sitä päivää kun hän pystyisi viimein elämään normaalisti, ilman minkäänlaisia pelkoja.
"Mä tiedän... Anteeksi", Elroy mutisi ja vilkaisi tyttöä nopeasti, kuitenkin laskien katseensa takaisin maahan.

Elroy luultavasti yllättyi tästä Akin seuraavasta teosta yhtä paljon, kuin tyttö itsekin. Ei ollut todellakaan Akemin tapaista halailla ihmisiä ihan noin vain. Ei edes Elroyta, vaikka he parhaita ystäviä olivatkin. Elroy sen sijaan piti melko paljon toisen ihmisen läheisyydestä, vaikka ei sitä uskaltanut ääneen sanoakaan. Hän oli toisinaan valtavan hellyydenkipeä ja yleensä turvautui Lauraan, sillä eipä hänellä muitakaan ollut.
Tyttö kysyi uuden kysymyksen ja Elroy kohotti katseensa tähän, miettien haluaisko sanoa enää mitään, mikä voisi huolestuttaa toista.
"No... Näitä normaaleja vaivoja vaan.." Elroy sanoi hiljaa ja katsoi tyttöä silmiin. "Oon alkanu taas näkee painajaisia. Nää on musta paljon pahempia, kuin ne aiemmat ja nää tuntuu oikeasti tosi todenmukaisilta", hän kertoi nielaisten ja puri huultaan, yrittäen näin pyyhkiä unet pois mielestään. Ei luultavasti ole ollut ainuttakaan yötä, milloin Elroy oli oikeasti saanut nukuttua ihan rauhassa ilman, että säpsähti kello kolme hiestä märkänä hereille.
"Mua oikeasti alkaa pelottaa, että menetän järkeni tän takia. Ja olin jopa hetken ehtinyt toivoa, että alan päästä siitä yli. Nyt vaan pelkään, että se tapahtuu uudestaan tai että nään sen tyypin taas jossakin", Elroy kertoi ja hänen äänensä kieli siitä, ettei itku alkanut olla kaukana. Helvetin helvetti, ei Elroy halunnut alkaa itkeä nyt, kun he olivat vasta tavanneet pitkän ajan päästä. Miksi hänen täytyi latistaa tunnelma alkamalla kertoa jälleen kerran siitä, että elämä potki päähän - ja pahasti.
"Mua pelottaa, Akemi", Elroy sanoi ja sitten otti askeleen lähemmäs tyttöä, kiersi kätensä tämän hartioiden yli ja halasi tätä lujasti. Oli aivan sama, että pitikö Aki siitä vai ei, mutta Elroy oikeasti halusi jonkun lähelleen.
Ensimmäistä kertaa koko viikon aikana Elroy tunsi olonsa turvalliseksi.

//Hyvä, että miellyttää XD

Elroy pyysi anteeksi, jälleen kerran. Aki ei voinut olla huokaisematta turhautuneisuudesta. Elroy se jaksoi aina pyydellä anteeksi, vaikka joskus moiseen ei ollut edes tarvetta. Ei tyttö tahtonut olla heistä se pahis, jota olisi kuunneltava ja jota olisi palvottava. Elroy nyt vain sattui olemaan hänelle tärkeä ja Akemi tahtoikin toisen olevan onnellinen. Välillä tytön teki jopa mieli alkaa kouluttaa toisesta vahvempaa ja suorasanaista ihmistä, mutta eihän Aki voisi moista tehdä. Hän piti siitä, millainen Elroy nyt oli; ystävällinen, luotettava, ehkä hieman nössö, mutta... Aki tykkäsi kokonaisuudesta. Jos Elroy olisi jonkin toisenlainen, ei Akemi välttämättä toisesta pitäisi niin paljon kuin nyt. Joten sen takia Akemi ei ollut yrittänyt kouluttaa toisesta mitään toista. Vaikka rehellisesti sanoen Elroyn olisi opittava pitämään puoliaan. Ei kukaan saisi antaa kenenkään hyppiä noin vain nenilleen. "Mä vaan haluan, että sä alat pitämään omia puoliasi. Mä en tykkää siitä, kun sä aina vaan alennut ja... Pidät itteäs mitättömänä. Sä et oo mitätön, Elroy, sä... Sä olet yhtä lailla ihminen kuin mäkin. Kenenkään ei pitäis antaa käskytellä tai..." tyttö kuitenkin lopetti kesken, kun hän ei enää tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Hän olisi lopettanut sanansa 'pakottaa tekemään jotain', mutta Aki pelkäsi Elroyn saavan jonkin kohtauksen moisista sanoista. Hän ei tahtonut muistuttaa poikaa tämän kauheasta menneisyydestä, ei todellakaan tahtonut.

Aki kuunteli keskeyttämättä, kun Elroy alkoi puhua hänelle kunnolla. Tyttö tunsi itsensä niin mitättömäksi, kun tunsi, ettei osannut auttaa ystäväänsä mitenkään. Elroyn ongelmat, ne... Ne olivat niin erilaisia kuin Akemin ongelmat. Tyttö ei koskaan ollut esimerkiksi nähnyt painajaisia jatkuvasti. Hänelle ei ollut koskaan tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi jättänyt häneen syvät arvet. Hän oli henkisesti kunnossa, toisin kuin puhuva Elroy, joka pelkäsi menettävänsä jonain päivänä järkensä. Ne sanat riipaisivat Akemin sisuksia ja tyttö yritti parhaansa pidätelläkseen silmiään kostumasta. Hän itki harvoin, mutta silloin kun hän itki, hän itki läheistensä takia. Hän oli oikeasti huolissaan Elroysta ja tämän jaksamisesta. Hän ei todellakaan tahtoisi kuulla mitään sellaisia uutisia, mitkä koskisivat Elroyta ja sitä, mitä tälle olisi käynyt. Sitä Akemi pelkäsi eniten, sitä, että Elroy tekisi itselleen jotain kamalaa. Aki ei tiennyt mitään sen pelottavampaa kuin läheistensä menettämistä. Hänen ihmissuhteensa olivat sen verran läheisiä, että hän ei halunnut koskaan menettää ketään hänelle tärkeäää ihmistä.

Aluksi tyttö ei edes tajunnut sitä, että Elroy oli kietonut kätensä hänen hartioidensa yli ja halannut tätä. Aki havahtui hetken kuluttua pelottavista ajatuksistaann ja nyt hänen silmänsä kostuivat. Hän yritti olla räpyttämättä silmiään ja hän tuijotteli ties minne, kun Elroy halasi häntä. Hän ei osannut tehdä tai sanoa yhtikäs mitään, hän vain seisoi toimeettomana paikoillaan. Hän tahtoi lohduttaa ystäväänsä, hän tahtoi rohkaista tätä jatkamaan eteenpäin. Mutta... Ne sanat tuntuivat jotenkin niin tyhjiltä. Elroylla oli vakavia ongelmia ja tyttö tunsi, ettei hänestä olisi niitä ratkomaan.

Akin tahtoi siis auttaa Elroyta. Joten hän antoi toisen olla siinä, häntä halaamassa. Tyttö ei työntänyt toista pois läheltään, vaikka välillä hänelle tulikin sellaisia mielialoja, että nyt oli saatu liikaa läheisyyttä. Hän tahtoi olla Elroyn apuna edes jotenkin, ja pojasta tuntui huokuvan se, että Elroy tarvitsi tätä.
Tyttö oli onnistunut kuivattamaan silmiään, joten kyyneleiden tulo ei enää ollut mahdollista. Hän ei aikonut itkeä, koska silloin hän olisi ollut heistä se heikompi. Nyt hänen olisi oltava vahva, Elroyn vuoksi. Pojalla oli oltava edes yksi ainoa tukipilari, joka ei sortuisi vaikeimpienkin aikojen tullessa.

"Tota... Mä en saa kohta enää henkeä", Aki totesi sitten hiljaa, kun halaus oli kestänyt jo jonkin aikaa, ainakin parisen minuuttia. Totta, Akemilla alkoi olla jo vaikea hengittää siinä, kun Elroy rutisti häntä niin tiukasti.

(( Sori tämä todella laittoman pitkä kesto! On ollut vähän saamaton olo, mutta eiköhän se siitä, kun lomakin alkaa kohta <: ))

Elroyta hävetti aivan suunnattomasti juuri nyt, mutta ei hän vain mahtanut itselleen mitään. Poika nyt vain sattui olemaan äärimmäisen herkkä sekä ujo ihminen, joka kyllä vaikeutti hänen elämäänsä melkoisen paljon. Ei ollut todellakaan helppoa olla äärimmäisen ujo ihminen tässä kaupungissa - varsinkaan Astonissa. Näet silloin altistui melko helposti kiusaamiselle, koska ei vain yksinkertaisesti uskaltanut sanoa yhtikäs mitään vastaan. Ja niinhän oli tapahtunut Elroyllekin. Yleensä häntä ei edes noteerattu koulun käytävillä, sillä niin huomaamaton hän oli, mutta joskus taas... Joku idiootti kermalainen saattoi ihan tylsyyttään tulla haistattelemaan hänelle sekä härnäämään ihan tahalleen, koska tiesi Elroyn pysyvän tästä kaikesta vaiti. Voi, miten nössö hän osasikaan olla...
"Niin mä tiedän... Mutta ei se ole oikeesti niin helppoa..." Elroy nyyhkäisi ja tunsi, kuinka kyyneleet pyrkivät hänen silmäkulmistaan ulos. Eikä poika oikeastaan jaksanut edes ajatella asiaa, kunnes kyyneleet lopulta valuivat hänen poskiaan pitkin. Oli tämäkin sitten noloa. Vaikka Akemi tiesi Elroyn olevan herkkä, eikä hänen itsetuntoa tarvinnut paljoakaan murentaa, kunnes hän jo puhkesi kyyneliin. Mutta silti tämä oli noloa näin vain itkeä toisen olkapäätä vasten ja vieläpä keskellä yleistä katua! Saisivatpa nyt ohikulkijat vielä paremman vahvistuksen siitä, että Elroy todellakin oli pelkkä raukka.

Elroyn kädet kietoutuivat ihan huomaamatta yhä tiukemmin aasialaispiirteisen tytön ympärille, sillä poika ihan oikeasti kaipasi jonkun ihmisen läheisyyttä juuri nyt. Kyllä hän tiesi, mitä Akemi mahdollisesti ajatteli liiasta läheisyydestä, mutta ei Elroy vain ehtinyt ajatella sitä. Ehkäpä hän oli nyt ensimmäistä kertaa elämässään itsekäs ja ajatteli vain omaa jaksamistaan. Yleensä se ei niin ollut, sillä Elroy laittoi todella usein muiden tarpeet sekä hyvinvoinnin itsensä edelle. Kummallista sinänsä, mutta niin se vain oli.

Nopeasti poika kuitenkin kuuli Akemin lauseen ja havahtui omista ajatuksistaan takaisin tähän maailmaan. Niin tosiaan... Hän saattoi puristaa tyttöä aivan liian lujaa halauksessaan, että tältä loppuisi henki.
Elroy otti muutaman askeleen tästä kauemmas ja pyyhki silmiään. "Sori." Siinä se taas tuli. Juuri se sana, jota Elroy luultavasti käytti kaikkein eniten, vaikkei poika sitä osannut ajatellakaan. Oli sitten toinen asia, mitä muut siitä ajattelivat ja huomauttaisivatko he mahdollisesti tästä.
"Nii sori. Ei mulla ollut tarkoitus päästää tuollaista... Tai noin isoa tunteiden purkausta", Elroy naurahti hivenen itkunsekaisella äänellä ja pyyhki uhkaavasti punoittavia silmiään paitansa hihaan. Toki hän tiesi sen, että olihan se välillä hyvä päästä purkamaan itseään, mutta se oli Elroysta aina vain niin outoa.

//Eip mittään ! :--)

Elroy päästi tytöstä melkein heti irti, kun Aki oli asiasta huomattanut. Tummatukan suusta pääsi pienoinen henkäys, olipa ihanaa tuntea itsensä jälleen 'vapaaksi'. Vaikka kyllä tyttö ystäväänsä auttaisi kaikin keinoin, ja jos halaaminen olisi se auttava asia, niin Elroy saisi halata häntä milloin halusi. Ehkä. Jos Akemilla oli hyvä päivä.
"Että sä jaksat..." tyttö mutisi pettyneen ja happaman äänen sekoituksella, kun oli kuullut pojan jälleen pahoittelevan. Eikö Elroy tosiaankaan osannut muuta sanaa kuin 'sori'?`"Pitääkö mun alkaa opettaa sulle vähän muitakin sanoja?" Aki kysyi vaativasti ja asetti kätensä lantiolleen. Tietenkin hänen sanojensa oli tarkoitus vain piristää toista, mutta nyt tyttö ei ollut lainkaan varma, oliko onnistunut hankkeessaan.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Aki oli jo keksinyt heille tekemistä. Hänen ei ollut tapana vain seisoa hämmentyneenä aloillaan, vaan hän oli enemmänkin sitä menevämpää ihmistyyppiä.
Tyttö tarttui Elroyta kädestä ja alkoi vetää tätä mukaansa. "Liikkelle, mars!" tyttö hihkaisi pirteästi ja asetti lautansa maahan. Pian Aki jo seisoi lautansa päällä ja katsoi odottavasti Elroyta. Hän viittasi katseellaan lautaansa. Niin, Akemi tahtoi Elroyn myös lautansa päälle, jotta he voisivat liukua sulavasti ja vaivattomasti sen päällä eteenpäin. Heillähän oli edessään loivaa alamäkeä, joten laudan päällä kulkeminen sujuisi vaivatta. Tietenkin Elroyn paikka kuuluisi Akin taakse, sillä Akihan heitä ohjaisi. "Mennää meijän vakiokahvilaan! Mulle ainakin maistuisi nyt kunnon donitsi!" Akemi suorastaan hehkui sanojensa aikana ja nyt hänen ajatuksensa alkoivat ajatella vain sitä mehevää donitsia, joka odottaisi häntä varmasti kahvilassa.

Elroy arveli ja tiesi, että Akemista hänen jatkuva anteeksipyytely oli täysin turhaa sekä jokseenkin raivostuttavaa, mutta... Minkäs Elroy sille mahtoi? Joistain tavoista oli todella vaikea päästä eroon, mikäli niitä oli noudattanut jo vaikka kuinka kauan. Ja tässä tapauksessa se oli tämä Elroyn jatkuva anteeksipyytely. Akemi ei todellakaan ollut ainoa, joka oli tästä tavasta huomauttanut, mutta ehkä tämä oli ainoa, joka voisi saada pojan luopumaan tavastaan. Ainakin Elroy itse uskoi niin.
"Joo, ehkäpä", Elroy naurahti ensimmäistä kertaa vähään aikaan ja pyyhkäisi silmiään hivenen. Ne eivät olleen enää märät, mutta suhteellisen turvonneet kuitenkin. No, se menisi luultavasti ajan kanssa ohitse, kunhan Elroy pääsisi ajattelemaan jotain muuta. Jotain sellaista, mistä hän ei tulisi surulliseksi, eikä näin ollen alkaisi itkemään uudestaan. Ja Akin kanssa se aivan varmasti onnistuisi.

Elroy huokaisi tyytyväisenä ja raapaisi sitten hivenen häpeissään niskaansa. Miksi hänen täytyi alkaa itkeä niin? Ihan kuin hän ei olisi jo tarpeeksi nössö Akemin silmissä, mutta tämä kaikki vain vahvisti sitä. Emo puraisi huultaan. Miksi hän edes ajatteli moista? Ei Akemi häntä tuomitsisi, vaikka silloin tällöin purskahtaisi itkuun ja purkaisi näin paineita. Tyttö aivan varmasti ymmärsi sen, sillä Elroyn elämä ei ehkä ollut yhtä helppoa kuin kaikilla muilla.
Nopeasti Elroy kuitenkin havahtui siihen, kun Akemi tarttui häntä kädestä ja käveli sitten muutamia askelia eteenpäin. No, eiköhän sitä oltu ihan tarpeeksi kauan seisoskeltu siinä paikoillaan, joten ehkä nyt voitaisiin tehdä jotain. Mutta mitä, se oli vielä täysin arvoitus pojalle.

Akemi kuitenkin pysähtyi, laski skeittilautansa maahan, nousi siihen päälle ja viittoi Elroyta tulemaan siihen myös. Ehkä tämä ajatteli, että matka taittuisi paljon nopeammin, jos kummatkin liukuisivat skeittilaudan päällä, mutta... Elroy ei ollut niinkään varma asiasta. Ensinnäkin, hänellä oli äärimmäisen huono tasapaino ja aivan varmasti kaataisi heidät kummatkin maahan. Ja toiseksi, pojalla nyt sattui olemaan jonkinmoisia huonoja kokemuksia skeittilaudoista, sillä oli kerran onnistunut moisella kaatumaan ja murtamaan näin oikean kätensä. Joten ei ihmekkään, miksi Elroy epäili.
"Aki, kuule... En mä tiedä. Kaadutaan kumminkin, kun... Mä painan ihan liikaa ja kumminkin alan panikoida ja..." Elroy selitteli ja katsoi mietteliäänä lautaa. Hän oli ikuinen pessimisti ja tottakai uskoi heidän kaatuvan. Mutta entä jos niin ei tapahtuisikaan? Jos hän vain yrittäisi pysyä mahdollisimman rauhallisena ja pitäisi Akemista kiinni, niin...
Elroy puraisi huultaan ja hän kuunteli sitten vielä se, mitä tyttö sanoi seuraavaksi. Emon vaaleanvihreät silmät kirkastuivat kuin taikaiskusta ja hänen suupielillä käväisi vino hymy. Tosiaan, heidän vakiokahvilansa. Siellä he olivat varsin usein viettäneet aikaansa, juoden kahvia ja jutellen. Elroy halusi melkein aina käydä siellä Akemin kanssa ollessaan, sillä sieltä sai aivan tajuttoman hyvät donitsit ja... Niin. Ei poika siellä pelkästään niiden hyvien donitsien takia halunnut käydä, vaan... Siellä nyt vain sattui olemaan eräs hyvännäköinen myyjä, jonka hymy sai Elroyn polvet notkahtelemaan ja oli hyvä jos hän pysyi pystyssä. Tämä myyjä oli sukupuoleltaan mies, joka tässä asiassa hassua olikin ja sen takia Elroy tästä vaikenikin. Oli jo suhteellisen pelottavaa, että Elroy tunsi johonkuhun edes jonkinmoista vetoa, mutta että mieheen...
"O-okei", Elroy sanoi sitten ja astui varovasti Akemin taakse laudalle. Hän nielaisi kuuluvasti ja asetti sitten kätensä tytön olkapäille, kuitenkin varoen, ettei painaisi tätä kasaan. Poika nyt kuitenkin oli kooltaan hivenen suurempi, kuin keijumainen Akemi. "Sano, jos mä meinaan murskaa sut tai jotain", poika vielä sanoi ja puraisi nopeasti alahuultaan.

Tietenkin Elroy alkoi esittää vastalauseita Akin ehdotukselle, sehän nyt oli päivänselvää. Aasialaispiirteinen tyttö oli kuitenkin jo tottunut ystävänsä eri piirteisiin ja oli valmistautunut kuuntelemaan jotain tällaista. Joten tyttö ei siis tehnyt elettäkään noustakseen pois lautansa päältä, vaan odotti kärsivällisesti Elroyn muuttavan mieltäänsä. Aivan, Aki tiesi, että Elroy muuttaisi vielä mielensä, kun poika saisi hetken aikaa miettiä vaihtoehtojaan.
Ja pian Elroy nousikin laudalle Akemin taakse ja asetti kätensä tytön olkapäille. Aki ei voinut olla tuhahtamatta ja pudistamatta päätään, kun Elroy pelkäsi satuttavansa tyttöä jollakin lailla. "Jos jonku pitäis pelätä jotain, niin sun", tyttö vastasi sitten happamasti takaisin ja käänsi päätään niin, jotta pystyi virnistämään ystävälleen pirullisesti.
"Eikun menoks!"

Nopeasti lauta saatiin liikkelle, vaikka sitä ei olisi ehkä uskonut Akin kaltaiselta pieneltä tytöltä. Hän potki vauhtia yllättävän nopeaan tahtiin, eikä missään vaiheessa näyttänyt siltä, että tyttö olisi hengästynyt. Hän antoi laudan luisua loivaa alamäkeä alas ja vaihtoi omaa painoaan laudan molemmilla puolilla, jotta he pysyisivät tasapainossa. Akemi hallitsi lautailun hyvin, kukaan ei voisi sanoa toisin. Hän väisteli asfaltilla olevia epämääräisiä kuoppia taidokkaasti ja onnistui pitämään heidät pystyssä pelotta. Akia ei itse pelottanut ollenkaan, mutta Elroysta hän ei olisi niinkään varma. Elroy kun ei oikein tällaistä lautailua harrastanut.

Lautailua kesti sellaiset viitisen minuuttia, ennen kuin Aki edes alkoi hidastaa heidän vauhtiaan. Edessä nimittäin alkoi häämöttää kahvila, josta oli vuosien mittaan tullut heidän niin sanottu vakiokahvila.
"Pidä kii", tyttö kehotti Elroylle, ennen kuin alkoi jarruttaa voimakkaammin kuin äsken. Ei Aki toivonut Elroyn lentävän laudalta ja satuttavansa itsensä, ei todellakaan toivonut. Joten siksi hän oli ajatellut varoittaa poikaa seuraavista liikkeistään.
Lopulta lauta pysähtyi täysin ja Aki virnisti tyytyväisenä. Hän kääntyi katsomaan takana ollutta Elroyta ja katseli tätä nyt odottavasti. "No, eiks olluki siistiä!" tyttö hihkaisi riemuissaan ja odotti Elroylta samanlaista reaktiota. Vaikka jos Aki Elroyta yhtään tunsi, niin poika olisi luultavasti pelosta suunniltaan. No, aina ei mennyt nallekarkit tasan, eikä Aki aina voinut saada samanlaista reaktiota toiselta.

Elroy puri huultaan ja nieleskeli, yrittäen näin pysyä mahdollisimman rauhallisena. Hän ei todellakaan halunut alkaa panikoida juuri nyt, vaikka juuri sehän olisi hänelle tyypillisintä juuri nyt. Poika todellakin vierasti melkein kaikkia kadulla liikkuvia liikkumisvälineitä, pyörää ja autoa lukuunottamatta. Ja skeittilauta oli luultavasti niistä pahin. No, ei hän todellakaan epäillyt, etteikö Aki olisi moisella osannut lautailla, mutta lähinnä poikaa arvelutti tässä hän itse. Poika kun ei todellakaan omannut mitään maailman parasta tasapainoa ja sitähän skeittauksessa tarvittiin, eikö niin? Ja jos he kaatuisivat, niin siinä ei sattuisi ainoastaan Elroyhyn, vaan myös Akemiin, jota hän ei todellakaan halunnut.

Tyttö kuitenkin vaikutti todella itsevarmalta, joten Elroyn oli parempi olla hiljaa. Hän ei jaksanut alkaa vääntämään kättä tämän asian suhteen, sillä hän siinä kuitenkin häviäisi. Ja muutenkin. Ehkä Elroyn olisi jo aika kokeilla jotain uutta ja vain unohtaa se kaikki, mitä siitä voisi mahdollisesti seurata.
Akemin kehoitti poikaa pitämään kiinni ja niin Elroy todellakin teki. Hän näet piti ihan suhteellisen tiukasti kiinni tytön olkapäistä - ei kuitenkaan niin tiukasti, että olisi puristanut tästä ilmat pihalle - ja yritti rentoutua. Sydän ihan tahtomatta hakkasi tuhatta ja sataa, ja hengitys oli kiihtynyt hivenen. 'Kyllä mä tästä selviän. Aki on hyvä lautailija. Ei me kaaduta...' Elroy hoki mielessään, kunnes lauta sitten tosiaankin lähti liikkeelle.
Elroy yritti parhaansa mukaan estää jalkojaan tärisemästä, jotta he olisivat pitäneet tasapainon. Vaikka tyttö olikin taitava lautailija, niin Elroy voisi silti pilata kaiken ja saada heidän kaatumaan. Lauta liukui alas loivaa alamäkeä ja Elroyn ote tytön olkapäistä tiukentui aavistuksen. Poika hoki mielessään, että kyllä he selviäisivät, eikä häneltä murtuisi yhtään luuta tälläkertaa, joka jopa auttoi hivenen. Ei se kuitenkaan vienyt pois sitä pienoista pakokauhua, joka johtui siitä, että Akemi alkoi yllättäen hidastaa vauhtia. Toki tämä käski poikaa pitämään kiinni, mutta eipä hän ollut mitään muuta tehnytkään tämän viiden minuutin aikana.

Lauta kuitenkin pysähtyi ihan suhteellisen hyvin, eikä edes Elroy kaatunut. No, horjahti kyllä vähäsen, mutta muutaman tukiaskeleen avulla taaksepäin, hän pysyi pystyssä. Suusta karkasi pieni voihkaisu ja jalat olivat vielä erittäin jäykät. Akemi jo hekutti, kuinka siistiä äskeinen oli, mutta Elroy ei saanut suustaan sanaakaan. Olihan se ollut erilaista, mutta... Ei poika sitä ihan siistiksi voinut sanoa.
"Niin tota... Aika helvetin pelottavaa", Elroy päätti viimein sanoa ja olihan se totta. "Hyvin sä kuitenkin ton lautailun hallitset, pakko myöntää", hän vielä päätti vielä lisätä, ettei vain kuulostaisi jälleen liian negatiiviselta ja väläytti ystävälleen pienehkön hymyn. Hetken aikaa Elroy vielä seisoi paikoillaan ja kroppa oli jopa suurimmasta jännityksestä päässyt yli, kun hän asteli sitten ystävänsä luokse.
"Mennäänkö sisälle? Mun on pakko saada jotain hyvää, että tää shokki laantuu", hän naurahti ja vilkuili sitten kahvilan ikkunasta sisälle.

Aki alkoi nauraa hervottomasti Elroylle nähtyään tämän kauhistuneen ilmeen. Voi Elroy rukkaa, kaikkea toinen joutuikaaan kestämään huimapää Akemin seurassa. "No mähän oon harrastanu tätä kyseistä lajia jo ihan kivan monta vuotta, että mun ois parasta ollaki taitava", Aki kettuili lempeästi takaisin ja iski leikkisästi silmää ystävälleen. Hän huomasi toisen olevan jännityksestä jäykkänä. Hupsista, ehkä tytön pitäisi jatkossa olla hieman hellempi Elroyta kohtaan.

Aasialaispiirteinen tyttö nappasi lautansa kainaloon ja syöksähti Elroyn vierelle, kun tämä jo tahtoi mennä kahvilaan. Aki pisti merkille sen, miten poika katseli kahvilan ikkunoista sisään. Tytön kasvoille syntyi ilkikurinen virne, kun hän hyppäsi Elroyn eteen. "Hmm, onko siellä joku kivannäköinen tyyppi?" Aki kiusasi ja taputti ystäväänsä rohkaisevasti poskille. "Mennäänpä sitten sisälle, niin sä varmaan tarjoot mulle jotain hyvää. Mulla kun ei taida olla rahaa mukana..." Aivan niin, Akin kaikki ylimääräiset rahat olivat menneet siihen, kun hän oli maksanut Jimmylle, skeittilautojen huoltajalle ja korjaajalle, maksun siitä, kun mies oli korjannut hänen lautansa pyörät.

Tyttö avasi sitten kahvilan oven ja odotti, että Elroy astuisi myös sisälle. Kahvilassa oli lämmintä ja heti nenään tulvahti tuoreen kahvin ja pullan tuoksu. Mmm, oikein mukava tuoksu kertakaikkiaan.
Aki suunnisti suoraan heidän vakiopöydälle, mikä sijaitsi hieman syrjäisemmässä muista pöydistä. Se sijaitsi syrjemmässä sen takia, koska aivan ensimmäisinä kertoina, kun Aki ja Elroy olivat kahvilassa käyneet, tyttö oli siirtänyt pöytää aina kauemmas muista, koska hän halusi rauhaa muista ihmisistä. Ensiksi kahvilan tarjoilijat olivat siirtäneet pöydän joka kerta takaisin paikoilleen, mutta he lopulta jättivät pöydän sinne, minne se oltiin siirretty. Oli turhaa siirrellä pöytää aina takaisin, kun kerta Aki siirsi sen aina syrjempään. Eivätkä kahvilan väki tahtoneet luopua vakioasiakkaistaan.

"Kävisitkö sä ostaa mulle yhden... Latten ja donitsin? Pretty please?" tyttö anoi säihkysilmin, kun oli istuutunut omalle paikalleen ja katseli nyt Elroyta silmiä räpsytellen.

Elroy tiesi, että tällainen pieni jännittäminen ja adrenaliiniryöpsähdys teki kaikille ihmisille ihan hyvää. Kuten esimerkiksi pojalle itselleen. Hänen äitinsä oli joskus muinoin sanonut, että toisinaan pieni säikähdys oli hyväksi, sillä muuten elämä olisi ollut ihan äärettömän tylsää ja tasapaksua. Elämästä piti osata nauttia ja joskus se vaati tällaisia järjettömiä tempauksia, kuten tämä Akemin ja Elroyn kahdestaan rullalautailu. Siinä olisi voinut käydä hullusti ja molemmat tiesivät sen, mutta tekivät sen silti. Ja loppujen lopuksi tässä kävi ihan hyvin, joten kyllä pelon voittaminen kannatti.
Elroy virnisteli hetken ajatuksilleen, sillä hänhän oli kuulostanut ihan joltain psykologilta, joka selitti, mikä teki ihmiselle hyvää ja mikä ei. Ehkäpä tämä sitten johtui siitä, että poika oli elämänsä aikana joutunut käymään eri psykologien juttusilla, jotta olisi vain päässyt pahemmasta masennuksestaan eroon. Elroyn oli kuitenkin pakko sanoa, ettei yksikään psykologi ollut hoitanut hänen mieltään yhtä paljon, kuin Akemi. Jo pelkkä tytön läsnäolo sai pojan mielen rauhoittumaan ja hän sai jotain muuta, paljon mukavempaa ajateltavaa.

Elroy havahtui siihen, kun Akemi yhtäkkiä hyppäsi hänen eteensä ja puhui jokseenkin kiusoittelevalla äänellä. Pojan poskia alkoi kuumottaa ihan ruhtinaallisesti, eikä hän ihmetellyt sitä, vaikka nyt muistuttaisikin väritykseltään enemmänkin paloautoa.
"Mitä? Tai siis... En mä usko. Katoin vaan, et onko siel paljoo porukka", Elroy tokaisi nopeasti ja se kieltämättä kuulosti ihan hätävalheelta. Eikä hän edes ollut varma, oliko se sitä. Sillä tottakai hän toivoi, että se yksi komistus olisi siellä töissä tänään, mutta toisaalta hän oli myös vilkaissut ikkunasta sisään katsoakseen, oliko siellä paljonkin porukkaa tänään.

Juttu kuitenkin jäi siltäosin ja Elroy seurasi sitten Akemia sisälle. Tyttö oli sanonut, ettei tällä ollut rahaa mukanaan ja sepä sai pojan pyöräyttämään silmiään. Luultavasti kaikki käteinen oli jälleen mennyt taas laudan huoltamiseen - ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Eikä sekään ollut ensimmäinen kerta, että Elroy tarjosi Akemille, koska oli heistä ainoa, joka oli rahoissaan. No, kaiketi poika ihan mielellään tytölle tarjoaisi, mutta se takaisinmaksu olisi sitten vähän eriasia. Elroy pyöritteli hymyillen päätään, kun he astelivat sisälle kahvilaan ja suuntasivat heti sinne heidän vakiopöydälleen, joka oli sopivasti vedetty hivenen erilleen muista pöydistä. Elroy ei todellakaan tiennyt, mitä kahvilan henkilökunta asiasta tykkäsi, mutta ei kai sillä ollut niinkään väliä. Eivät nämä mahtaneet sille mitään, että he vain sattuivat (tai oikeastaan Akemi) haluamaan pöydän hivenen syrjemmästä ja vetivät siksi sen itse kauemmas. Ilmeisesti, työntekijät olivat huomanneet, että he kaipasivat yksityisyyttä ja olivat jättäneet pöydän rauhaan.
Elroy saapui pöydän luokse, minne Akemi oli jo asettunut ja kuunteli hivenen virnistellen tuon tilausta.
"Aijaa. Mäkö nyt oon sun tarjoilija vai? Vaikka sä itse aiheutit mulle melkein ikuiset traumat. Sunhan se tässä pitäisi tarjota mulle", Elroy tokaisi ja risti kätensä rinnalleen, leikkien näin loukkaantunutta. Kyllä Akemi tiesi, ettei hän oikeasti suuttunut, vaikka ehkä hivenen näreissään hän oli tuolle. Ehkäpä hän joku kerta ottaisi vain sen verran rahaa mukaan, että saisi ostettua vain itselleen syötävää ja Akemi saisi jäädä nuolemaan näppejään. Olisikohan Elroylla sydäntä siihen? Poika vilkaisi nopeasti ystäväänsä ja tämän säihkysilmiä. Ei... Ei todellakaan olisi. Niinpä poika vain kääntyi ja lähti tiskille. Onneksi hän oli juuri saanut isältään rahaa, että hänellä olisi varaa kustantaa kummankin syömiset.

"No moikka. Kiva nähdä taas!" Elroy hätkähti hivenen kuullessaan tutun äänen, kun oli päässyt tiskille asti. Suuta alkoi kuivaa oitis, vaikka poika nieleskelikin ihan suhteellisen tiuhaan. Kyllä, hän oli aavistellut oikein. Se ruskeatukkainen komistus olisi tänään töissä ja hymyili nyt Elroylle valloittavaa hymyään.
"Öhh.. Nii, moi", Elroy sai viimein sanottua ja vilkaisi nopeasti kassan takana seisovan silmiä, kunnes kiinnitti huomionsa vitriinin takana olevaan tarjontaan. "Mä voisin ottaa tänään vanilja teen sekä tollasseen donitsin. Ja sit tolle yhelle otetaan latte ja kans donitsi", Elroy lateli jo aika tottuneesti, joka sai komistuksen virnistämään hivenen. Ehkä tällekin oli tullut tutuksi se, mitä he yleensä tilasivat. Tuo kuitenkin nappasi lautaset ja otti niihin kummallekin yhden herkullisen näköisen donitsin, kiiruhtaen sitten laittamaan laten sekä teen. Sillä välin Elroy kaivoi takataskustaan risaisen lompakon ja tarkasteli sen sisältöä. Painoa vaihdeltiin hermostuneena jalalta toiselle, eikä Elroy vilkaissutkaan Akemiin päin koko sinä aikana.
"No niin. Tässäpä ovat teidän latte ja tee", toinen poika palasi hymyillen takaisin ja asetti höyryävät mukit tarjottimelle. "Eli se sitten tekis yhteensä... Kuus ja kolkyt", tämä sanoi, kun oli naputellut muutaman luvun kassakoneeseen. Elroy ojensi tuolle ujosti tasarahan, otti tarjottimen käsiinsä ja lähti takaisin pöytään. Helvetin helvetti! Hänhän käyttäytyi kuin ujo koulutyttö ihastuksensa edessä! Onneksi tuokin oli luultavasti ymmärtänyt sen, että Elroy oli sitä ujompaa sorttia ihan kaikkien ihmisten kanssa. 'Varsinkin sun...' Elroy huokaisi mielessään, laski tarjottimen pöydän keskelle ja istui sitten Akemia vastapäätä.
"Oot sitten velkaa mulle kolme viistoista", poika ilmoitti heti ja otti oman teensä käsiinsä, virnistäen tytölle hivenen.

Aki vain nyökytteli vimmatusti päätään ja räpsytteli yhä säikyvin silmin silmiään, kun Elroy harasi vastaan. "Kato mun silmiä, Elroy. Mä todellakin räpsyttelen niitä. Et sä voi vastustaa mun vetovoimaa, ethän", tyttö osoitti sormella silmiään puhuessaan ja virnisti sanojensa jälkeen leveästi.
Elroy sitten lähti hakemaan heille syömisiä ja juotavia. Akemi pyöräytti kuitenkin silmiään. Miksi toinen ei vain osannut sanoa ei? Totta puhuen Akilla kyllä oli mukanaan rahaa, mutta hän oli halunnut testata Elroyn kykyjä vastustella Akemia. Ja Elroy oli epäonnistunut. Aki varmaan saisi pojan hyppäämään vaikka katolta, jos tyttö sitä oikein kauniisti pyysi.

Tummat silmät kävivät läpi sitten muita kahvilassa olevia pöytiä ja Aki bongasi hylätyn lehden eräältä pöydältä. Tyttö suorastaan syöksyi hakemaan sitä ja palaisi sitten takaisin paikoilleen. Hän avasi heti ensimmäisenä nuorille tarkoitetun alueen ja silmäili sitä kiinnostuneena. Aki oli nimittäin kuullu, että jossain lähiaikojen lehdessä pitäisi olla juttu Akemin parkour-kavereista Michaelista, Laurentista ja Jacksonista, jotka tietenkin kertoisivat lukijoille parkourista.
Tässä lehdessä heistä ei kuitenkaan ollut mitään ja tyttö nyrpisti pettyneenä nenäänsä. Aki ei jaksaisi joka tämän viikon lehteä katsoa läpi, mutta kaipa se olisi sitten pakko, jos hän halusi nähdä kaverinsa lehdessä.

Tyttö ehti sulkea lehden ja ujuttaa sen viereiselle pöydälle, kun Elroy jo tulikin takaisin juomien ja syömisten kera. Akemin ilme muuttui sen verran, että nyt hän mulkoili ystäväänsä toinen kulma koholla ja oli supistanut huulensa tiiviisti yhteen. Kun Elroy kertoi tytölle, paljon hän oli toiselle velkaa, kaivoi Aki taskustaan rahat ja asetti ne pöydälle pojan eteen.
"Hyppäisitkö sä katolta, jos mä räpsyttelisin silmiäni näin", tyttö esitti kysymyksensä ja alkoi räpsytellä viattomasti silmiään. Taas sormi kohosi osoittamaan omia silmiään. "Varo näitä silmiä. Ne voi koituu vielä sun turmioksi", Akemi varoitteli vakavalla äänensävyllä ja näytti hetken aikaa vielä nyrpeältä. Kasvoilla oleva ilme sitten pehmeni hiukan. "Mä vaa testasin sua, höpsö", tyttö totesi ja hymyili pienesti ystävälleen. "Mä aion vielä opettaa sulle sen, miten sanotaan 'ei'. Ihan oikeesti muuten opetan. Mä en anna ihmisten enää pompotella sua. Annapa mulle toi sun donitsis."
Koe numero toinen käyntiin.

Elroy kyllä huomasi, että tytön ilme oli jokseenkin nyreältä ja poika tietenkin ihmetteli, että miksi. Olihan hän sentään hakenut tuolle laten sekä donitsin - aivan niin kuin tämä oli pyytänyt. Mutta miksi sitten tuollainen ilme? Elroy ei voinut käsittää tyttöä yhtään. Eivät ihmiset yleensä näyttäneet tuolta, kun hän teki juuri kuin käskettiin. Ei ainakaan yleensä. Kaikistahan oli kivaa, että tehtiin niin kuin käskettiin ja Elroy teki melkeinpä aina. Tosin, joistain moinen saattoi pidemmän päälle ottaa hivenen aivoon, mutta ei Elroy mahtanut sille yhtään mitään. Kyllä. Poika oli liian taipuvainen ja teki yleensä sen, mitä muut käskivät hänen tehdä. Hänen oli äärettömän vaikea sanoa ihmisille vastaan yhtään missään asiassa - ei edes Akemille, jonka hän oli tuntenut jo useita vuosia.
Pian hänelle kuitenkin selvisi, miksi tämä näytti hivenen hapanta naamaa. Akemin oli testannut häntä tässä kyseisessä asiassa ja ilmeisesti Elroy oli reputtanut kokeen todella komeasti. Tummatukkainen vääntelehti hermostuneesti tuolillaan ja laski katseensa pöydän pintaan. Hävettikö häntä? Voi, kyllä hävetti! Poika ei edes itse ymmärtänyt, miksi hän oli tällainen. Taipui ihmisten tahtoon todella helposti, eikä yleensä sanonut vastaan yhtikäs mistään.
"Ilkeetä. Kun... Sä tiedät varsin hyvin, etten mä osaa sanoo ikinä mitään vastaan..." Elroy sitten mutisi ja nosti katseensa vastapäätä istuvaan tyttöön. Akemi ei vaikuttanut onnelliselta, joka sai Elroyn häpeämään itseään entistä enemmän. Mutta minkäs hän olisi itselleen mahtanut? Ei hän mahtanut sille mitään, ettei osannut sanoa 'ei'.

Elroy puraisi huultaan ja otti sitten varovasti teemukinsa käsiinsä, vieden sen huulilleen. Tyttö kuitenkin vakuutteli opettavansa Elroyn sanomaan 'ei', mutta poika ei mennyt siitä niin takuuseen. Minkäs seepra raidolleen mahtoi? Elroy oli kangistunut vanhoihin tapoihinsa, ettei niistä ihan noin vain pääsisi eroon. Ei, vaikka niitä tapoja yritettäisiin kuinka hänestä kitkeä pois.
"Kun sä kuitenkin tiiät mut. Ei se 'ein' sanominen mulla niin kauhean helppoa ole", Elroy huokaisi ja katseli sitten pöydällä olevia donitseja. Tytön seuraava käsky kuitenkin oli jo paljon oudompi, josta johtuen poika nosti hämmästyneet silmänsä tähän. Mitä tuo nyt aikoi? Elroy ei ymmärtänyt yhtään.
"M-miksi ihmeessä?" poika älähti ja katsoi toista kummissaan.

Aki vain nyökkäsi syvään, kun Elroyllekin oli selvinnyt Akemin äskeinen temppu. "Joo, kyllä mä tiedän, kun oon tuntenu sut jo aika monta vuotta", tummatukka vastasi, eikä voinut mitään sille pienelle huvittuneelle hymylle, joka alkoi pakostakin kipuamaan hänen huulenpielelleen. Elroy rukka, toinen joutuisi nyt Akin koulutuksen alaiseksi. Ja tämä tyttö tunnettiin siitä, ettei hän koskaan antanut periksi. Aki käyttäysi vaikka mitä keinoja, hän piru vie antaisi kaikkensa, jotta saisi parhaasta ystävästään edes astetta vahvemman persoonan! Kyllä, se oli hänen kunniahimoinen tavoitteensa.

"Eihän kieltäytyminen ookaan koskaan helppoa, mutta välillä se on pakollista", Akemi selvensi ystävälleen ja hänen kasvoilleen oli kohonnut jälleen tiukka ilme kuin opettaja Hamshirellä konsanaan. Elroyn reaktio kuitenkin oli saada Akemin purskahtamaan naurun, kun poika oli ihmetellyt, miksi tyttö tahtoi tämän donitsin. Kohta nähtäisiin, miten Elroy selviäisi tästä tehtävästä. Sano ei -opetaario oli virallisesti käynnistynyt, eikä Aki luovuttaisi kuin vasta sitten, kun Elroy osaisi sanoa hänelle oikeasti vastaan.
"Mä haluan sun donitsis, koska se näyttää paremmalta kuin mun", tyttö taas sanoi vakavalla naamalla ja katsoi Elroyta niin päättäväisesti kuin vain osasi. "Anna se tai mä suutun."

Elroy kurtisti ihmeissään kulmian ja katseli ystäväänsä hämmentyneenä. Mitä tämä oikein aikoi? Siis... Miksi ihmeessä pojan oli annettava oma donitsinsa tuolle, vaikka tällä oli jo oma? Mitä se hyödyttäisi? Miten tämä kaikki Elroyn opettamiseen muka liittyisi? Poika pyöritteli päätään epäuskoisena ja puraisi huultaan.
"Akemi... Ei tää oo enää kivaa", Elroy tokaisi, mutta tuskinpa se tyttöä pysäyttäisi. Tuo kun oli ilmeisesti vakaasti päättänyt, että opettaisi poikaa sanomaan 'ei', joka nyt vain sattui olemaan hänelle ihan äärettömän vaikeaa. Mutta silti... Ei tämä enää todellakaan ollut kivaa ja poika tunsi olonsa tosi ahdistuneeksi.

Oli ärsyttävää, ettei hän kelvannut ihmisille sellaisena kuin oli - vaikka nyt sattuikin olemaan melko ujo ja hänen oli vaikea sanoa kenellekään 'ei'. Ja tällä hän tarkoitti ihan kaikkia. Jopa niitä ihmisiä, jotka Elroy oli tuntenut vaikka kuinka kauaa. Kuten nyt tässä huomattiin, ettei hän todellakaan osannut sanoa 'ei' Akemille. Ja sekös tyttöä luultavasti ärsytti, sillä tuon mielestä ihmiset käyttivät poikaa vain hyväkseen tämän liiallisuuksiin venyvän ystävällisyyden takia. Ja niin ne jotkut luultavasti käyttivätkin, mutta eipä Elroy mahtanut sille yhtään mitään.
"Hei, mä en oikeesti tajuu sua. Miksi sä teet näin?" Elroy älähti kun tyttö käski poikaa edelleen antamaan donitsinsa tälle, tai muuten tämä suuttuisi. Eihän tuo oikeasti voinut? "Kun... E-en mä haluu. K-kun sulla on kuitenki toi o-o-omas ja se näyttää i-ihan yhtä h-hyvältä ku m-mun." Kyllä. Aina kun Elroy oli vähänkin epävarma ja kuin nurkkaan ahdistettu eläin, hän alkoi änkyttää. Ja niin kävi ilmeisesti nytkin, mutta olipahan hän ainakin kieltäytynyt. Tosin, tuo äskeinen tuskin kuulosti kamalan vakuuttavalta, mutta... Sai nyt luvan kelvata Akemille!

Akemi katsoi ystäväänsä pää hieman kallellaan. Hänen kasvoilleen alkoi syntyä koko ajan yhä epätoivoisempi ilme, kun hän kuunteli Elroyn sanomisia. Taisi olla turhaa yrittää kouluttaa toista vahvempaa ihmistä, sillä Elroy oli aivan liian pehmo sellaiseen. Aki tunsi Elroyn, oli tuntenut tämän jo monia vuosia. Kyllä tytön nyt olisi pitänyt tajuta, että ei hän voisi näin kiduttaa toista.
Tummatukka huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä. "Eiköhän tää koulutus ollu tässä", Aki totesi sitten luovuttaneesti ja avasi silmänsä kohdatakseen Elroyn silmät. "Mun täytyy kai sitte tulla aina vetää turpaa niitä, ketkä pompottelee sua", tyttö virnuili sitten tavalliseen tapaansa ja väläytti valkoiset hampaansa hymyillessään leveästi.

Tyttö nappasi sitten oman donitsinsa käsiinsä ja puraisi siitä ison palan. Oi nam, donitsi oli aina niin hyvää. Miten kukaan muka voisi elää ilman tällaistä nautintoa? Ei ainakaan Aki. Aki rakasti kaikenlaisia herkkuja ja söi melkein yhtä paljon kuin hänen kaverijätkänsä. Tyttö oli pieniluinen ja muutenkin pieni ihminen sekä hänen aineenvaihduntansa huippuluokkaa, joten lihoamista ei tarvinnut pelätä. Eikä Akemi olisi siitä edes murehtinut, vaikka hänelle tulisikin kymmenen kiloa lisää.

Kun tyttö oli syönyt donitsinsa loppuun (siinä ei kestänyt kuin minuutti korkeintaan), hän hörppäsi kuumasta juomastaan ja alkoi hymyillä onnellisesti. "Mä niin rakastan donitseja, mä niin rakastan lattea!" Aki hehkui ja hörppäsi jälleen latestaan. Mutta nopeasti hänen huulensa vääntyivät mutrulle ja tyttö näytti muutenkin nyrpeältä. "Vittu kun pitää olla nainen. Mulla pitäis alkaa menkat ihan kohta ja arvaa pääsenkö mä sitten ylös sängystä", aasialaistyttö vikisi turhautuneena ja ärähti sitten vihaisesti ääneen. Hänen kuukautiskipunsa oli joka kerta hyvin kivuliaita ja voimaa vieviä. Yleensä Aki ei pystynyt tekemään muuta kuin kävelemään, istumaan ja makoilemaan.
Ja kyllä, Aki ei häpeillyt puhua naisongelmistaan Elroyn kuullen. Olihan tyttö aikaisemminkin niitä Elroylle manannut.

Elroy katseli häpeillen pöydän pintaa ja huokaisi raskaasti. Vaikka Aki näytti luovuttavan hänen sekä sen koulutus-suunnitelmansa suhteen, niin poikaa silti ahdisti. Hän oli mokannut - jälleen kerran. Ja näyttänyt näin sitten, ettei hänestä ollut sanomaan 'ei' kenellekään. Elroy oli liian hyvin käskytettävissä, eikä siihen oikeastaan tarvinnut kuin muutama sana ja poika jo teki. Niin, se riippui kyllä aika paljolti myös käskyttäjästä. Tutuille se kävi helpommin, mutta vieraille ihmisille sitten hivenen vaikeammin. Noh, helpommin ja helpommin, sillä eihän Elroy äskenkään osannut sanoa Akemille kunnolla vastaan, vaikka tämä hänen paras ystävä olikin. Siinä pojan pitäisi vielä harjoitella, jotta ei vain tuottaisi Akemille pettymystä. Poika oli kuitenkin sitä mieltä, että parhaiten hän osasi sanoa siskolleen Lauralle vastaan. Joskus tilanne jopa kehittyy siihen suuntaan, että molemmat osapuolet huutavat ja melkeinpä paiskovat tavaroita. Jos edes joku Elroyn tunteva ihminen näkisi hänet silloin, alkaisi suhtautua häneen ihan eri tavalla. Akemi nyt ei koskaan ole sattunut tulemaan heille, kun Lauralla ja Elroylla oli kunnon Maailmansota käynnissä. Oli siinä varmaan isällä kestämistä...

"Niin kai sitten", Elroy totesi, kun Akemi sanoi sitten tulevansa vetämään kaikkia pojan pompottelijoita turpaan. Poika nyt ei sinänsä kannattanut väkivaltaa, mutta hän huomasi tytön ilmeestä, että tämä heitti huulta. Ainakin toivottavasti. Olisi kyllä hauska nähdä, kun 157 senttiä pitkä Akemi menisi vetämään turpaan jotain päälle 185 senttistä kermalaispoikaa, jotka yleensä Elroyta pompottelivat. Poika ei olisi edes varma, että kummalle osapuolelle kävisi siinä huonosti; Akemille vai sille kermalaiselle. Tytön tuntien Elroy kuitenkin tiesi, että Akemi omasi ihan suhteellisen kovan temperamentin ja oli ajoittain hyvin jätkämäinen tyyppi, joten se kermalainen saisi kyllä pitää varansa. Poika puraisi huultaan. Olisi tosin erittäin noloa, jos tuollainen pikkuinen keijumainen tyttö menisi puolustamaan hänen oikeuksiaan joillekin kermalaisille. Ihan kun hänessä ei olisi jo ihan tarpeeksi vikoja, joista poikaa pystyi nälvimään.
Sitten oli nämä tytöt. Ei jumalauta. Nämä olivat joskus paljon pahempia, kuin pojat - oikeastaan aika usein. Nämä eivät niinkään turvautuneet fyysiseen väkivaltaan, mutta henkiseen sitten sen edestä. Kermalaisissa oli vaikka kuinka paljon ylimielisiä sekä koppavia yksilöitä, joita osa ihaili ja osa taas pelkäsi. Elroy selvästi kuului tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ei hän tietenkään kieltänyt sitä, etteikö osa näistä olisi ollut aika vetäviä ulkonäkönsä puolesta. Huolitellut hiukset, meikki ja merkkivaatteet tekivät osasta kauniita. Osasta taas liian epäaidon näköisiä, mutta kuitenkin.

Akemi kuitenkin vaihtoi puheenaihetta ja tälläkertaa se liittyi näihin tavanomaisiin naisten vaivoihin. Ei Elroy enää moista puheenaihetta kavahtanut, sillä olihan tyttö hänelle useinkin näistä asioista valittanut. Joskus se oli hämmentänyt, mutta ei todellakaan enää. Ja olihan Elroyllakin murrosikäinen sisko, jolla oli luultavasti samoja vaivoja kuin Akilla. Ja niin olikin.
"Auts. Tota, joo. Nyt mä ainakin tiiän, että ei kannata heittää mitään tyhmää läppää paljon mistään", Elroy tokaisi hymähtäen ja haukkasi hänkin donitsistaan. "Mä en kyl tajuu tota systeemiä sitten yhtään. Siis joo, kyl mä sen tiiän, että se jotenkin lapsiin liittyy, mutta että tollasseet kivut sitten? Ei oo mitään tervettä tollanen. Tai varsinkaan se, että niiden aikana useat naiset on ihan helvetin vihasia. Esimerkiksi Laura. Siitä tietää ainakin viikkoa ennen, millon sen menkat alkaa, kun se on kuin perseeseen ammuttu karhu ihan koko ajan. Hädin tuskin siinä uskaltaa kelloa kysyä", Elroy puheli nyt tavalliseen malliin ja hörppäsi teestään. Laura omasi ihan suhteellisen vahvan temperamentin jo muutenkin, mutta sitten siihen vielä lisättynä naisten vaivojen aiheuttamat mielialanmuutokset ja murrosikä. Oli siinä Elroylla ja isällä kestämistä.

//... En voi vaa olla nauramatta XDDD NÄÄ PUHUU MENKOISTA XDDDDDDDD

Aki mulkaisi Elroyta hivenen happamesti, kun tämä oli puhunut läpän heittämisestä. Kun Akemilla oli naistenvaivat meneillään, hänen lähellään uskalsi harva olla. No kuka muka olisi iloinen, kun vatsaa väänsi niin pirusti ja pelkkä käveleminenkin oli vaikeaa! Niinpä, alapa siinä sitten nauraa hekottamaan muiden vitseille.
"Oikeesti, Jumalaa ei oo olemassa. Koska ei Jumala antais meijän naisten kärsiä tällä tavoin joka helvetin kuukaus!" Aki tuhahti vihaisesti ja hänen kasvoillaan oli happama ilme. Aasialaistytön perhe oli uskovaista sorttia, ja kyllä, Akikin eli jonkinlaisessa uskossa. Mutta hän ei vain voinut ymmärtää kuukautisia ja niiden tuomaa kipua. Akin kivut olivat jotain niin kovaa sorttia, ettei ollut tottakaan. Yleensä naiset tunsivat kuukautisten aikana lievää kipua, mutta tummatukan kivut eivät olleet lainkaan lievät. Ehei, aina kuukautisten aikana Aki toivoi kuolevansa pois, jottei hänen tarvitsisi enää kärsiä niistä aiheutuvista kivuista. Ja ensimmäisinä kuukautispäivinä hän ei oikeasti päässyt ylös sängystä. Äiti ei uskonut tyttärensä potevan niin suuria kipuja, joten lääkärin vastaanotolla ei oltu vielä käyty. Tästä Akemi oli katkera äidilleen, koska tämä ei uskonut omaa tytärtään.

"Jos sä kärsisit menkoista, niin säkin olisi yhtä äreä kuin perseeseen ammutt karhu", Aki ei säästellyt turhautumistaan ja pyöritteli lusikkaa latessaan. "Sulla ei oo oikeesti hajuakaan siitä, mitä mä joudun kestämään kerran kuukaudessa. Sun pitäis kokee se ihanuus ihan itse, jotta tietäisit miltä musta kerran kuukaudessa tuntuu, saatana", tyttö irvisti sanan 'ihanuus' aikana ja murjotti. Oli ihan epäreilua, että parina päivänä kuukaudessa hän ei voinut tehdä yhtikäs mitään. "Miksen mä vaa voinu syntyy pojaks!" aasialaistyttö sihahti kateellisena ja katsoi Elroyta nyt kateellisena.
"Sä oot niin onnekas ainakin tässä asiassa", Akemi totesi katkerasti ja huokaisi syvään. Ehkä tämä kuukautiskeskustelu oli jälleen saanut päätöksensä näihin katkeriin sanoihin. Akihan toisti saman keskustelun melkein tasan kuukauden väliin, pari päivää ennen kuukautisten alkua.

Tyttö joi lattensa sitten loppuun ja odotti, milloin Elroykin viimeistelisi syömisensä. "Mitäs seuraavaks?" Aki kysyi sitten ja hän oli palautunut äskeistä kiukkupuuskastaan. Nyt hänen kasvoillaan koreili leveä virne. "Mennäänkö hengaa torille? Voin näyttää sulle yhden uuden tempun laudalla, minkä jätkät opetti mulle toissapäivänä!"
Ah, skeittaaminen oli aina yhtä mukavaa.

(( Nooh, puheenaihe kai sekin on! XDD Vaikka, ei mulla ole koskaan käynyt mielessä, että alkaisin miun kaveripoikien kanssa juttelee menkoista x3 Mutta Elroy onkin aina ollu yksi tytöistä, vaikka sillä ei olekaan moisia vaivoja :'DD ))

Elroy nyökytteli toiselle tiuhaan. Kyllä Akemi tiesi, että poika oli samaa mieltä tuon kanssa niistä menkoista. Tuo tiesi varsin hyvin myös sen, että emo oli aina ollut sitä mieltä, ettei Jumalaa ollut olemassa. Hän ei todellakaan uskonut mihinkään tuollaiseen 'suurempaan voimaan', joka ihan noin vain hallitsi sekä ohjaili ihmisten elämää. Ei se voinut mennä niin, sillä olisiko maailmassa sitten muka niin paljon kärsimystä ja muuta sellaista? Mikäli Jumala oli sitten olemassa, niin miksei tuo auttanut ihmisiä ja lopettanut kaiken tuskan? Silloin ei ei olisi sotia, köyhyyttä eikä edes niitä Akemin tuskailemia kuukautiskipuja. Eikä Elroyta olisi todellakaan silloin... Ei sitä olisi tapahtunut, jos Jumala olisi ollut olemassa. Mitä pahaa hän oli tehnyt, että juuri hänen tarvitsi kestää kaikki se tuska, mitä se aiheutti. Varsinkin kaikki sen tapahtuman jälkeiset hetket. Kaikki ne painajaiset ja pelkotilat, joita hän koki muiden miesten seurassa. Elroylle oli selitetty vaikka kuinka monta kertaa, ettei se todellakaan ollut hänen syynsä, mutta ei poika vain yksinkertaisesti osannut sisäistää sitä.
"Sä tiiät varsin hyvin, mitä mieltä mä oon tosta asiasta. Ei Jumala oikeasti antais ihmisten kärsiä näin, jos se olisi olemassa", Elroy sitten sanoi ja söi hänkin donitsinsa loppuun. Teemukista hörpättiin vielä muutaman kerran ja niin sekin oli tyhjä. Akemille suotiin erittäin lämmin ja Elroymainen hymy, kun tuo tuskaili edelleen kuukautisten aiheuttamista kivuista ja toivoi, että olisi syntynyt pojaksi.

"Äh. Kaiketi sitten niin." Elroy ei osannut sanoa tuohon mitään muuta, sillä eipä hän todellakaan voinut tietää. Tytöt ja pojat nyt kuitenkin olivat loppujen lopuksi melko erilaisia ja näillä oli erilaisia fyysisiä vaivoja. Tytöillä ehkä oli pahemmat, mutta silti. Ei poikanakaan oleminen aina mitään ruusuilla tanssimista ollut. Elroy tiesi sen varsin hyvin, sillä pojilta tietenkin odotettiin sellaista tiettyä kovuutta, jolla nämä osasivat puolustaa itseään, mutta sitäkös Elroylla ei ollut. Hän ei osannut puolustaa itseään ollenkaan ja siksi jäi aina kovempien jalkoihin. Ja sai sitten otsaansa nyhverön leiman, niin kuten Elroy. Ei hän ollut nyhverö! Hän vain... Okei, ehkä hän oli vähän, mutta ei siinä pitäisi olla mitään pahaa! Tytöt toisinaan saattoivat olla paljon julmempia kuin pojat, kun nämä puukottivat selkään ja levittelivät juoruja. Silti, suurin osa Elroyn tuntemista tytöistä oli mukavia ja hän piti niitä kavereinaan. Ei pojissa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta näillä vain oli jokin hinku saada todistettua, että oli toista parempi.
"Mä varmaan sitten oon tyhmä, ku joskus toivon, että oisin syntyny tytöksi", Elroy paljasti ja katsoi Akemia arasti hymyillen. Tyttöjä pojat eivät ainakaan lyöneet. Ja jos löivät, niin se oli raukka ja tyttöä puolustettiin ihan kunnolla. Elroylla ei ollut muita kuin Akemi, joka saattoi puolustaa häntä tuossa asiassa, mutta eihän aasialaistyttö ihan joka paikkaankaan kerennyt.

Elroykin vaikeni asiasta ja katseli sitten hetken ympärilleen, kunnes käänsi katseensa vastapäätä istuvaan tyttöön. Tuo ehdottikin pian, että he lähtisivät torille, jossa tuo voisi näyttää jonkun uuden tempun skeittilaudalla. Elroy hymähti. Aina yhtä innoissaan skeittaamisesta. Poika oli iloinen siitä, ettei jotkut asiat ikinä muuttuneet.
"Sopii. Kunhan et nyt mitään ruumiinosaas murra tai mitään", poika hymähti ja nousi tuolilta. Hän tiesi, että torilla alkoi olla tähän aikaan useita nuoria viettämässä iltaansa ja joukossa oli varmaan todella paljon Astonista olevia oppilaita. Ja joukossa saattoi myös olla niitä kännisiä ei-niin-kivoja tuttavia, mutta ei kaiketi sille mitään voinut.

... Shit. Olisi ehkä pitänyt valita sanansa oikein tai vain pysyä hiljaa. Aki oli kiistänyt Jumalan olemassaolon ja Elroy oli tarttunut tähän. Voi ei, toivottavasti tyttö ei ollut onnistunut pilaamaan Elroyn päivää typerän toteamuksensa takia! Aki ei vain yksinkertaisesti ollut säästellyt sanojaan, kun hän oli puhunut kuukautisistaan. Tyttö ei tahtonut, että Elroy muistelisi omaa menneisyyttänsä, mutta... Miten Akemi muka voisi tilanteen korjata? Vahinko oli jo sattunut.
Mutta Elroy ei tosin näyttänyt olevan kovinkaan murheissaan, kun toinen jo hymyili tytölle. Aki yritti hymyillä takaisin, mutta hän oli saanut aikaiseksi vain epämääräisen irvistyksen. Pitäisikö tytön sanoa tähän vielä jotain? Jos hän jotain sanoisi, niin mitä? Olisiko olemassa joitain sanoja, joilla hän voisi kertoa olevansa pahoillaan, mutta samalla kehoittaa toista olemaan miettimättä tytön sanoja?
Aasialaispiirteinen tyttö päätti kuitenkin olla hiljaa. Ei hän osannut pahoitella tekemisiään ja Elroy kyllä tiesi sen. Ehkä toinen tietäisi senkin pelkästä Akin olemuksesta, että tyttö katui sanojaan Jumalasta?
Aina sai toivoa parasta.

Elroy sanoi halunneensa syntyä tytöksi, jolloin tytön huulilta karkasi tahtomattakin heleä naurahdus. Okei, tämä oli pelastanut tilanteen. Akemi ei vain voinut olla hymyilemättä piruilevasti edessä istuvalle ystävälleen.
"Mulle sä oot tyttö", tyttö nauroi ja hymyili leveästi. "Sellanen pikkutyttö, joka ei osaa pitää huolen itestään ja tarvii aina huolenpitoa", Aki vitsaili ja nauroi hieman äänekkäämmin.
Tyttö piti mielellään Elroyta silmällä, ei siitä ollut lainkaan vaivaa. Hän oli niin kiintynyt poikaan, ettei tahtonut tälle tapahtuvan enää mitään kamalaa. Se oli kuin Akemin tehtävä, pitää Elroy poissa hankaluuksista. Akemista Elroy kyllä oli enemmän 'tyttömäinen' kuin Aki itse. Aki oli kovaääninen, varomaton, rääväsuu... Ja nämä piirteet eivät olleet lainkaan tyttömäisiä. Eikä tyttö myöskään häpeillyt tekemisiään.
"Jos mä saisin nää pois", Aki nosti kätensä huolettomasti rinnoilleen ja laski katseensa niihin. "Niin mä menisi varmaan aika hyvin pojasta. Enkö meniski?"
Vieressä pöydässä istuva pariskunta katsoi aasialaistyttöä nyt silmät suurina, kun tyttö noin vain rintojaan kosketteli.

Aki hihkaisi innoissaan, kun Elroy oli halukas näkemään tytön oppiman uuden tempun. Toisen varoittaessa itsensä satuttamisesta, Aki irvisti silloin hieman pahoitellen. "Tosta tulikin mieleen.." tyttö ojensi toisen jalkansa suoraksi ja tämän jalan polvessa oli kunnon sidekerros. "Mä satutin tän jalan... Pari päivää sitten. Hehe, mut ei siihen enää satu!" Aki kiirehti sanomaan ja virnisti leveästi.
Nyt tyttökin nousi ylös tuoliltaan ja lähti Elroyn kanssa suuntamaan ulos.