Are you afraid of ghost trains? How about ferris wheels?

''Alahan tulla jo, paikka menee vielä kiinni!'' vaaleiksi hiuksensa blondannut rokkari huudahti siskolleen ja meni jo edeltä kojulle maksamaan hänen kukkarolleen tolkuttoman kalliit liput. Helppohan se niiden rikkaiden paskojen oli kun satasia käytettiin pehmeiden perseiden pyyhkimiseen ja viikkorahat olivat tuhansien luokkaa, mutta entäs sitten kun ei ollut tynnyrillisiä rahaa? Kun jokainen dollari oli kovan tekemisen takana ja siitäkin kaikki menisivät vanhemmille, ellei Caden näpistäisi ansaituista rahoista hieman itselleen ja tietenkin Roselle.
Myyjälle ojennettiin rahat ja vastineeksi hän sai kahdet rannekkeet joista toinen oli vierelle kipittäneelle Rosalielle, siinä yhtään kauemmin jumittamatta sisarukset suuntasivat portista sisälle, itse huvipuistoon. Tälläinen oli molemmille harvinaista herkkua, kuinkahan monta kertaa he oikeasti pääsivät viettämään hauskaa tällä tavalla?

Caden virnuili tuttuun tyyliinsä ja vinkkasi kummitujunaa päin, ''Uskallatko mennä? Ehkä Toinen Äiti coralinesta on siellä ja haluaa ommella napit silmillesi'' törppö puhui mukamas pelottavaan sävyyn ja kiusasi näin toista.
''No, ei, mennään vaikka ensin sinne minne sinä haluat, onko mitään ehdotuksia?'' Sinisilmät käännettiin pikkusiskoon päin ja vastausta odoteltiin. Kunhan ei ainakaan maailmanpyörään tai johonkin vuoristorataan, sillä poika oli juurikin syönyt ja siinä vaiheessa kun moisiin tappolaitteisiin astuttaisiin niin saattaisi laatta lentää.
Normaalisti hän pukeutuisi bändipaidan ja revittyjen farkkujen lisäksi pipoon, hanskoihin tai joihinkin muihin lisä härpäkkeisiin, mutta tänään oli niin pahuksen kuuma, että Caden olisi ollut idiootti mikäli olisi sellaisetkin kiskonut päälleen.

Kämmenillään reisiään hiljaan taputteleva rokkari odotteli mitä sisko päättäisi, oli vaihteeksi mukavaa viettää aikaa näin eikä pelkästään nurmikkoa leikaten tai lehtiä haravoiden. Tämän touhut keskeytti iso tuulenpuuska joka toi mukanaan jonkun pois heittämän sanomalehden ja tottahan toki se lensi suoraan päin Cadenin naamaa.
Kuinkas ollakaan?
Hiljaa muristen poika repäisi lehden naamaltaan ja kävi tunkemassa sen lähimpään roskakoriin. Ja pysykööt siellä. ''Joko olet päättänyt minne mennään?'' Kysyttiin kun oltiin harpottu takaisin.

--Anteeks säälittävän kämänen alotus :'''<

Vihdoinkin sisarusten kova työ palkittiin, heillä oli vihdoin ja viimein aikaa ja rahaa mennä viettämään hauska päivä huvipuistossa, jossa ainakin Rose oli ollut viimeksi monta vuotta sitten. Silloin kun vanhemmilla oli vielä aikaa lapsilleen. Mutta tässä isässä oli paljon mukavempaa ja hauskempaa mennä veljen kanssa viettämään yhteinen päivä, kuin höösäävän äidin tai tylsän isän kanssa.
Oikeastaan, aluksi kukkaistyttö oli pyytänyt ystäviään mukaan, mutta kukaan ei ollut päässyt mukaan, joten veli nyt sattui olemaan seuraava ihminen, jota pyydettiin mukaan. Sitä vanhinta veljeä ei kuitenkaan haluttu pyytää mukaan, ei tuolla edes olisi varaa, kun tuhlaa kaiken kiiltävän uhkapeleihin ja ties mihin.
Valkoiseen mekkoon sonnustautunut tyttö ojensi kiltisti ranteensa, johon lipunmyyjä laittoi rannekkeen, joka olisi pääsy moniin ihaniin laitteisiin, joissa hänen suuret hattunsa lentäisivät karkuun, joten tällä kertaa niitä ei oltu otettu mukaan.

"Älä viitsi! Tuo ei ole yhtään hauskaa.." inisi Rosalie veljelleen läppäistyään toista käteen. Tarvitsee nyt vielä pelotella sillä Coralinen toisella äidillä! Kaikkihan tietävät, ettei sellainen tarina voi oikeasti tapahtua! ..... Eihän?
Vaaleansiniset silmät suunnattiin seuraamaan hurjaa vauhtia menevään vuoristoradan vaunuun, jossa ihmiset kiljuivat kuin karhu olisi syömässä heidät. Ei ainakaan siihen, hän ei pitänyt liian hurjista laitteista. Maailmanpyörä? Sitten katse luotiin koooorkeaan maailmanpyörään ja todettiin, ettei siihen kannattaisi mennä ainakaan vielä, sillä isoveli oli juuri syönyt, eikä hän haluaisi katsoa kuinka toinen oksentaisi. Yh..

Vaihtoehdot hupenivat sitä mukaa, kun Rose keksi koko ajan jonkin syyn, miksi kyseiseen laitteeseen ei kannattaisi mennä. Eli enää jäljelle jäi kummitusjuna, jossa hän ei enää ikinä niin hurjasti kiljuisi kuin vuoristoradassa ollessaan 12 -vuotias.
"Mennään kummitusjunaan!" ja isoveli vedettiin mukaan jonoon, joka eteni hyvin nopeasti. Toivottavasti se oli yhtä ei-niin-pelottava kuin vuosia sitten.

//Otin itteäni niskasta kiinni ja vastasin u.u Pahoittelen viivästystä~

Caden virnuili ilkeästi ja jatkoi hiukan vielä, ennen kuin lopetti, ''mistä voit olla varma, etten puhu totta?'' hän koitti kuullostaa mahdollisimman uskottavalta ja pelottavalta, vaikka oli täydellisen sataprosenttisen varma, että se oli vain vitsi, eihän sellaisia ollut olemassakaan, mutta ainahan sai härnätä hiukan.
''Haha–auh!'' ja nauroi edelleen, vaikka olikin saanut läpsäisyn käteensä, mutta luovutti sitten Rosalielle voiton ja antoi asian vain olla.
Blondi pörrötti hieman pystyssä olevia hiuksiaan ja niiskaisi, pyyhkäisten nenäänsä kämmeneen. Ilman, että räkää jäi hanskoihin.

Omasta puolestaan Caden olisi voinut mennä -melkein- mihin vaan laitteeseen, hänellä oli yksi kriteeri joka estäisi laitteisiin menon, tai pikemminkin rajoite. Sitä heikkoa kohtaa hän ei tosian haluaisi paljastaa, ellei olisi sitten äärimmäinen pakko.
Kun valinnaksi osottoittautui kummitusjuna, blondi toivoi, ettei se olisi sellainen tappotylsä lasten juna, joka kestäisi jotain 30 sekunttia?
Rose sai vetää hänet jonoon ja samalla kun he jonottivat, poika mietti minne menisi seuraavaksi töihin, jotta saisi edes hiukan lisää rahaa. Oli perseestä olla köyhä paska.

Kun vihdoin tuli heidän vuoronsa, Caden näytti rannekettaan ja sisko perässä, hän hyppäsi laitteen kyytiin ja kun Rosalie oli myöskin istuuntunut, se lähti muutaman sekunnin viiveellä liikkeelle. Samalla hän valmistautui johonkin unettavan tylsään reissuun joka toivon mukaan, olisi edes hitusen pelottava.
Tuskimpa.
Lisäksi hän oli niin paksunahkainen, ettei voisi myöntää vaikka olisikin pelästynyt esimerkiksi jotain kumisutta joka hyppää narujen varassa niskaan.

Piti kyllä myöntää, että sitä oli uudistettu, enää ei seinillä roikkunut aataminaikaisia vaahtomuovi-vampyyreitä tai huojuvia dynamiittilaatikoita. Näissä oli jopa jotain uusia tehosteita, tosin kauhunväreitä näistä ei saatu, hän vain katseli ympärilleen ja katseli laiteita, sekä välillä vilkaisi Rosalieta.

Rosalie oli enemmän kuin hämmästynyt; hän ei missään vaiheessaan päässyt käyttämään ääntään tai säikähtänyt niin, että joutui tarrautumaan veljeensä kiinni, niin kuin silloin joskus aikoinaan. Koko ajelun ajan hän istui hiljaa ja liikahtamatta, edes pientä säikähtämistä ei tapahtunut. Kai hän sitten oli kasvanut jo yli moisesta pelottelusta.
Tosin koko ajan hän kyllä odotti kauhuissaan, että toinen äiti tulisi ja ompelisi napit hänen silmilleen. Typerä Caden kun oli mennyt pelottelemaan häntä!
Ajelun loputtua kukkaistyttö nousi veljensä kanssa vaunusta ja meni peräkanaa tämän kanssa sivummalle.
"Ei se ollutkaan niin pelottavaa kuin muistin..." sanottiin puoliääneen ja katsottiin otsa rypyssä rakennusta, joka oli olevinaan pelottava. Eli oli siis siirryttävä rajumpiin laitteisiin. Miten olisi vaikka.... Noh, kyllä hän nyt voisi koittaa vuoristorataa, vai mitä? Ystävät olivat niin ylistäneet sitä maasta taivaisiin, että pakkohan sitä oli jossain vaiheessa mennä kokeilemaan, joten miksei nyt?

"Mennään vuoristorataan", diktaattorin valtuuksin Rose päätti asian ja lähtikin jo kipittämään vuoristoradan luokse. Ja totta kai veljeä taas vedettiin mukana. Jono näytti ikävän pitkältä, mutta se etenisi hujauksessa, olihan vuoristoradan junassa paljon vaunuja, joten yhteen junaan mahtui monta henkeä.
Sitten yksi juna ajoi ohitse ja ihmiset kiljuivat täyttä häkää, joka sai Rosalien pienen hymyn muuttumaan leveäksi, ihastuneeksi hymyksi. Voih, hänen oli NIIIN pakko päästä kyytiin! Ja tämän ajatuksen kannustamana tyttö asettui seisomaan jonoon ja suorastaan pihisi intoa täynnä.

Caden oikastaan kuvitteli, että pikkusysteri olisi säikynyt edes hieman, mutta paskan marjat. Toinen reagoi samalla tavalla kuin hänkin, eikä ollut moksiskaan, harmi ettei hänellä ollut nappeja taskussa, silloin hän olisi voinut laittaa ne silmilleen ja pelleillä hiukan.
Yhdessä vaiheessa ajelua, koko paikka meni pimeäksi ja tiedä sitten mistä sumuttimista puhallettiin kylmää ilmaa, tai sitten se oli höyryä.. Tiedä sitä sitten, mutta kuinka vain, sitä puhallettiin niin niskaan kuin kasvoille. Moinen ei säikäyttänyt häntä, mutta sai aikaan nenän nyrpistämisen.
Hän odotti junan pysähdyttyä rauhassa, että Rose nousisi ensin ja hyppäsi itse heti perässä pois kyydistä. Päätä nyökytettiin myöntelevästi, hän oli samaa mieltä siinä asiassa, ettei se ollut enää pelottava. ''Mä olisin luullu, että olisit pelästynyt edes hiukan'' virnistys levisi huulille, ''mutta ei se kyllä ollut niin pelotava.''

Jostain syystä hänen teki kovasti mieli ottaa aski taskusta ja sytyttää yksi tupakka, mutta ei kuitenkaan viitsinyt alkaa polttamaan Rosalien edessä.
Kuvitellessaan polttavansa pikkusisko ehdotti vuoristorataa. Voihan paska. Kahdesta syystä hänen ei todellakaan tehnyt mieli kavuta vuoristoradan kyytiin ja roikkua sen kyydissä.
Tosin hänen mielipidettään ei taidettu paljoa kysellä, sillä Rose paineli jo sitä maha-kieputus laitetta kohden, raahaten häntä mukanaan.

Voihan rähmä.

Ja hänhän oli aivan liian jääräpäinen jäädäkseen siitä huvista paitsi, joten vastaan mukisematta tuo lähti perään ja asteli kiltisti vierellä.
Kun he olivat perillä jonottamassa, näytti hetken aikaa siltä kuin jouduttaisiin odottamaan koko päivä, että he pääsisivät siihen, mutta jono liikkuikin odotettua nopeammin mikä oli samalla hyvä ja huono asia. Rose näytti riemastuneelta kun liikkeellä oleva juna kiisi ohi siinä olevat ihmiset kiljuen kurkut suorina. Cadence ei ollut niinkään innostunut.

Jono liukui sutjakkaasti eteenpäin ja noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua tuli heidän vuoronsa istua laitteeseen, jonka jälkeen turvatanko laskeutui alas.
Perkeles.
Hiljalleen se lähti liikkeelle ja rokkari tosiaankin toivoi, ettei antaisi ylen kesken matkaa jonkun päähän. 'juna' jossa he istuivat tössytteli metri kerrallaan rataa ylöspäin ja mäen päälle päästessään alkoi se jumalaton vauhti alaspäin, jolloin Caden tarrasi turvatankoonsa kiinni ja karjaisi.

Koko jonottamisen ajan Rosen huomio oli vain ja ainostaan suuntautunut vierestä kiitäviin juniin ja kiljuviin ihmisiin. Voih, hän TODELLAKIN halusi päästä kyytiin! Etenisipä se jono nopeasti, jotta hän pääsisi pian kyytiin kiljumaan ja nauttimaan kovasta vauhdista!
Levottomat silmät tiirailivat edessä jonottavia ihmisiä, jotka hupenivat mukavan vikkelään. Ja hehän pääsisivät jo seuraavaan junaan! Olivatpahan he valinneet hyvän päivän mennä huvipuistoon, joka näytti melkeinpä kärsivän ihmiskadosta, jos nyt verrattiin sitä siihen päivään, jolloin hän viimeksi oli ollut täällä. Paljoa ei tyttö siitä päivästä tosin muistanut, sen vain, että oli pelännyt kuollakseen kummitusjunassa, joka oli nyt vanhemmalla iällä ollut oikea pohjannoteeraus, ja tönivät ihmiset. Onneksi kädestä pitävä isoveli oli raivannut hänelle tietä samalla, kun he seurasivat edellä meneviä vanhempia.

Juna saapui paikalleen ja kyydissä olleet ihmiset päästettiin pois, jolloin seuraavat pääsivät kyytiin. Rose nappasi kiinni veljensä kädestä ja vetäisi tämän mukanaan yhden vaunun luokse ja istahti siihen. Kun isoveli oli päässyt istahtamaan, painoi kukkaistyttö turvatangon tarpeeksi alas, ettei hän varmastikaan pääsisi lentämään kyydistä.
Ja pian juna lähtikin liikkeelle ja kapusi mäen päälle. Hidasteltuaan siinä se lähti sitten syöksymään huimaa vauhtia alas, jolloin Rosalie nosti vaistomaisesti kätensä ylös ja kiljui haltioissaan muiden kanssaihmisten kanssa. Sivusilmällään hän huomasi veljensä pitelevän kiinni turvatangosta, aivan kuin toinen pelkäisi lentävänsä kyydistä.
Sen enempää ei tyttö kuitenkaan ehtinyt ajatella, kun hän jo keskittyi kiljumiseen ja hauskanpitoon, joka kesti vain sen pienen hetken ajan, kun kyyti jo olikin loppunut. Neito lähti ihmismassan mukana pois, mutta heti kun oli päässyt porteista ulos, ryntäsi hän uudestaan jonoon.

Caden kiljui ihan yhtä paljon kuin muutkin ihmiset, varsinkin kun laite välillä kiisi ihan järjetöntä vauhtia ensin alaspäin ja sitten vielä kiersi ympäri kolmeen kertaan ja sitten taas ylös, alas, mutka.. yrgh.. Kyllä siinä nyt väkisinkin alkoi karjumaan!
Tuuli puski silmille niin, että hyvä jos näki eteensä, kyllähän silloin kun juna puksutti hitaammin 'mäkeä' ylös, mutta alas syöksyttäessä olikin sitten eri juttu. He olivat myös korkealla, vähän turhankin korkealla..
Ei siinä mitään, kyllähän Cadence ihan nautti vauhdista, mutta tuhti lounas ennen tätä ja korkeus eivät olleet pojan mieleen, ei sitten ollenkaan. Välillä vilkuiltiin pikkusysterin suuntaan, se että Rosella oli hauskaa oli pääasia. Hän ajatteli ennemmin tämän hyvinvointia ja viihtyvyyttä kuin omaansa, perinteinen ylisuojeleva veli.

Kun kyyti loppui rokkari nousi junan kyydistä ja kiitteli päänsä sisällä luojaa siitä, ettei oksentanut ateriaansa ylös, mutta minnekäs sitten sisko meni? Poika ryhtyi kääntämään päätään ja spottasi tämän jonottamassa uudelleen siihen samaan laitteeseen, voihan nyt kiesis.. Noh, Rosalie selvästikin piti laitteesta, joten kiltisti ja mutisematta isoveli löntysteli takaisin jonoon uusintaa varten, Rosen viereen.
''Se oli hauskaa vai?'' tämä virnuili hieman ja vilkaisi kysyvästi tähän. Kädet ristittiin ensin puuskaan, muttei jaksanut niitä kauaa sillä tavalla pitää vaan laski kätensä sivuilleen, peukalot taskuihin.

Rauhaisa jonottaminen tosin häiriintyi hetkeksi, kun joku parrakas mies hänen takanaan otti asiakseen häiritä heitä ja taputti Cadenia olkapäähän, jolloin vaaleaverikkö tietenkin kääntyi katsomaan kenellä oli jotain asiaa. ''Niin?'' tokaistiin suoraan. ''Jonossa ei saa ohittaa, olimme ennen sinua.'' Tuo valitti viitaten kolmeen muuhun ihmiseen partajeesuksen lisäksi, se oli tämän asia, eikä se ollut edes mikään tärkeä. ''Olen siskoni kanssa ja hän ehti ensin jonoon, jotain ongelmaa siinä, että tulin perässä hetken viiveellä?'' blondi katsoi välinpitämättömästi miekkosta, jota selkeästi ärsytti hänen asenteensa. Koska tällä ei ollut mitään järkevää sanottavaa, Cadence käänsi katseensa takaisin eteenpäin.

-- höttöö : (