thanks for making me a fighter

♣ Chaos ja hullu härkä tänne♥ Ja otsikko on Christina Aguileran biisistä Fighter <:♣

Aulan nurkassa oli sohva. Sohvan päällä oli kyykyssä tyttö jonka oranssit hiukset oli pörrötetty, ja kauniit siniset silmät tuijottivat tyhjyyteen. Tytöllä oli valkoinen korsetti joka oli kiristetty hyvin tiukalle niin että rintavarustus ja todella kapea vyötärö korostuivat. Kapeita jalkoja peitti valkoiset sukkahousut ja polvipituinen, punamusta skottiruudullinen tyllihame. Kenkiä tuolla ei ollut lainkaan, vaan ne lojuivat jossakin sohvan alla, mustat korkokengät.
Tämä Dawniksi kutsuttu friikkityttö näytti tuijottavan seinää ja kuiskailevan itsekseen, jonka takia kaikki kiersivät hänet kaukaa. Kuten aina, kukapa hullun friikkitytön seuraan olisi halunnut.

Dawn ei oikeasti, omasta mielestään, puhunut yksikseen. Hän kuuli kuinka joku puhui hänelle, kuiskaili piilosta. Hänelle kuiskittiin useastikin piilosta, ja tyttö oli monesti kysynyt Kuiskailijoiksi kutsumiltaan henkilöiltä, mikseivät he näyttäydy. Joskus Dawn näki Kuiskailijoita, joskus ei. Joskus ne eivät olleet Kuiskailijoita vaan joitakin muita.
Oranssipäinen friikki havahtui keskustelustaan kun huomasi jonkun bruneten kävelevän normaalia lähempää kuin muut. Kun Dawn tajusi tuon olevan tyttö, friikki sähähti kuin vihainen kissa, hypähti alas sohvalta ja meinasi käydä tytön kimppuun mutta tuo kerkesi karata kiljuen kauhusta.

Dawn tuhahti, käyden istumaan sohvalle laittaen jalat alleen. Hän kuulosteli, Kuiskailijat olivat kadonneet.
"Pelästytit ne, typerä lehmä..." oranssipää jupisi ja mulkoili kauniilla silmillään bruneten perään. Kasvot oli meikattu kevyesti, mutta silmien ympärillä oli vahvat rajaukset, oranssia luomiväriä ja pitkät, kaarevat tekoripset.
Hänellä olisi ollut varmasti paljonkin vientiä, jos hän olisi ollut aivan normaali tyttö, ilman sairauttaan ja käytöstään; olihan Dawn hyvin kaunis, vetävän näköinen nuori nainen. Mutta normaalisti miespuoliset olennot kiersivät tytön kaukaa, sillä yksinään puhuva, naisten kimppuun hyökkäilevä ja pienin vampyyrinhampain varustettu kummajainen pelotti ihmisiä.

Vihellellen ja kitarakotelo selässään käytävällä raskain askelin käveli nahkahousuinen saksalaispoika. Musta harjas oli tavan mukaisesti tupeerattu pystyyn ja silmät mustatut, mitä ei tietenkään nähnyt suurien aurinkolasien takaa.
Käsissä oli mustat kynsikkäät, jotka ulottuivat kyynärpäihin ja joissa rystysten kohdalla oli niitit.
Viheltelyllä raiskattu biisi oli rammsteinia. Se tuli jotenkin niin luonnostaan ja osittain vittuiluna, että saksasta jenkkilään muuttanut poika kuunteli tottakai juuri saksalaista musiikkia. Kieli oli siis tuttu ja sujuikin Oxilta kuten oletettavaakin, koska olihan kyseessä kuitenkin tuon äidinkieli. Tai toinen niistä, olihan hänen isänsä kuitenkin paljasjalkainen San Diegolainen.

Maddox päätyi lopulta aulaan ja jäi tuijottamaan kohtausta sen eräässä nurkassa. oranssi hiuksinen kaunotar rähisi jotain brunetelle, joka katosi paikalta. Ja sitten tyttö puheli itsekseen. Mielenkiintoista, ehkä jopa pelottavaakin. Sekös olisi pitänyt Oxin poissa tuon luota? Tuskimpa vain, poika harppoi kohti nurkkaa sohvineen housuihin ripustetut ketjut toisiinsa kilisten, musta paita julisti vallankumousta.

"Gruß, sonne", Maddox tervehti päivänsä aurinkoa saksaksi. Tänään näytti olevan erityisen isänmaallisen päivä. Tiedä sitten minkä vuoksi.
"Huono päivä, vai onko sinulle täysin normaalia hyökätä ihmisten kimppuun tuosta noin vain?" Kysymys ei ollut syyllistävä, pikemmin vain huvittuneen sävyinen.

Maddoxilla oli jonkin näköinen pakkomielle friikkeihin, hän osasi arvostaa goottityylistä kauneutta. Se oli jotenkin aidompaa kuin muovinen kauneus. Vaikkapa nyt kerman tytöt, pelkkää blastiikkia.

Dawn hymisi itsekseen, näpräten hameensa helmaa katse laskettuna alas. Hän tutki hameensa skottiruutuja kiinnostuneena, aivan kuin odottaen niidenkin alkavan puhua tai liikkua. Sitten hän kuuli kilinää, mutta jätti sen aluksi huomiotta; ääni ei ollut niin lähellä että hänen olisi pitänyt reagoida siihen. Mutta yhtäkkiä hän kuuli äänen, miesäänen (luojan kiitos!), läheltään. Friikkityttö nosti kasvojaan, luoden puoleensavetävien sinisten silmien katseen tuohon harjastukkaiseen olentoon. Nopea tarkastus ettei tuo vain ollut naispuolinen, ja sitten hän soi pojalle viehättävän hymyn paljastaen niin pienet vampyyrihampaansa jotka saivat kauniiseen hymyyn friikille sopivan karmivan sävyn.

"Leijonanharjaspoika, en puhu saksaa", Dawn sanoi hymyillen suloisesti, suun kuitenkin mennessä mutruun kun poika mainitsi hänen äskettäisestä puolustautumisesta olemattomaan hyökkäykseen.
"Ne vainoaa mua..." oranssipää mutisi, katsoen kitarakoteloa kantavaa poikaa sitten aurinkoisesti. Tyttö nousi ylös sohvalta, sipsutteli sukkahousuineen aivan tummiin pukeutuneen pojan viereen, kymmenisen sentin päähän ehkä. Poika oli huimasti Dawnia pidempi, yli viisitoista senttiä ainakin, lähemmäs kahtakymmentä. Dawn kohotti siron kätensä, sipaisi sormenpäillään pojan kasvoja ja kosketti mustaa harjasta. Katse oli keskittynyt, lumoutunut kuten aina kun hän tutki ihmisiä katseellaan ja kosketuksellaan. Täyteläiset, vaaleat huulet olivat hivenen raollaan.

"Leijonanharjaspoika... Onko sulla muuta nimeä?" friikki kysyi hiljaa, ja katsoi nyt suoraan toisen vihertävän siniharmaisiin, rajattuihin silmiin, kasvot ehkä kymmenen sentin päässä toisesta. Tosin hänen täytyi katsoa poikaa ylöspäin, niin pitkä tuo oli, vaikka ei Dawn mikään hirvittävän lyhyt ollutkaan. Tytön käsi sipaisi leijonanharjaspojan poskea, laskeutui tuon rintakehää pitkin Dawnin kylkeä vasten, ja kasvoille tuli hunajaisen suloinen hymy.
Hänelle oli täysin normaalia tutkiskella miespuolisia henkilöitä katseellaan ja etenkin kosketuksellaan, se saattoi johtua siitäkin että naisia hän vihasi eikä hänellä ollut muita miespuolisia elämässään kuin oma isänsä joka vain hakkasi häntä. Dawn oli hyvin hellyydenkipeä, mutta halusi myös lapsenomaisesti tutustua lähietäisyydeltä. Ja oli eräs toinenkin asia joka usein liitettiin lapsiin mutta päti myös Dawniin; kaikkea piti maistaa.

Vai leijonanharjaspoika? Tyttö taisi olla jopa suloisempi, kun mitä ulkoisesti antoi ymmärtää... Ja Maddox ei olisi osannut edes ulkoisia ominaisuuksia pelätä, Oscarkin oli hänelle vain pieni ja viaton pentu. Eiköhän sekin antanut hieman esimakua pojan mielenterveydestä.

"Harmillista, sonne", Maddox virnisti. Hän kutsuisi tyttöä auringoksi, ei sen pitäisi tuota pahastuttaa. "Voi sua pientä, ilkeät ämmät." Ox lopetti kuitenkin puhumisen ja kohotti hivenen hämillään toista kulmaansa tytön tullessa lähemmäs ja koskevan. Ei sillä, että se mitään haittasi, mutta olihan se hieman omituista. Maddox kuitenkin virnuili tytölle, hassu otus.
Sonne oli kuin pikkutyttö, näytti siltä. Ei siihen tehnyt mieli kajota, Maddox suorastaan tunsi isällisen suojelemisen velvollisuuden tuohon. Tyttö kun vaikutti niin haavoittuvaiselta ja nuorelta. Ja silti, Ox ei tiennyt mitään.

"On", poika virnisti. Tyttö tuijotteli häpeilemättä suoraan silmiin. Ja silti se ei ollut lainkaan häiritsevää. "Maddox Smith."
Käsi, joka kosketti hänen poskeaan tuntui niin pehmeältä, Ox ei pistänyt sitä pahakseen. Toinen käsi kiskaisi tyttöä vielä lähemmäs tuon hameen vyötäröltä.
"Entä sinulla, neitiseni?"

Typerä kysymys sinänsä, olihan oikeastaan itsestäänselvää, että toiseltakin nimi löytyi. Eri asia sitten, mikä se nimi oli.
"Tosin, ei minua haittaisi kutsua sinua auringoksikaan, Sonne", Maddox lipaisi huuliaan.

♣ .........KUOLINOXONIHANAAAAWWSS♥ ♣

"Maddox..." Dawn toisti hiljaa, maistellen nimeä suussaan, pyöritellen sitä kielensä päällä.
"Sun nimi maistuu hyvälle mun suussa", tyttö sanoi leikkisästi, ja pojan vetäessä hänet lähemmäs, Dawn huomasi olevansa jo kiinni tuon kehossa. Automaattisesti friikki vei kätensä pojan kaulaan, katseen silti pysyessä tuon kasvoissa. Kaunis poika, kerrassaan syötävän suloinen poika. Hän maistaisi vielä tuota vaaleaa ihoa, takuulla maistaisi.
"Vai aurinkoakos se sonne tarkoittaa", tyttö sanoi, hymyillen suloista hymyään. Aika lähellehän leijonanharjaspoika osui, koska tytön nimi kun tarkoitti auringonnousua.
"Dawn Rowena. Dawniksi saa sanoa", oranssipää sanoi, vieden kasvonsa hetkeksi Maddoxin poskelle, nuuhkaisten kevyesti toista niin läheltä että hänen nenänpäänsä sipaisi ihoa.

Dawn siirsi kasvonsa jälleen kymmenen sentin päästä Oxin kasvoista, sininen katse intensiivisenä pojan silmissä. Kädellään hän sipaisi pojan hiusharjasta niskasta.
"Oletko saksasta, vai huviksesiko puhut niin kaunista kieltä?" friikkityttö kysyi, kallistaen päätään. Maddoxin kaulan iho oli houkuttelevan näköinen, ja niin helposti tavoitettavissa koska hän oli kertakaikkiaan niin lyhyt poikaan verrattuna.
Jotkut ihmiset kauempana aulassa katselivat kaksikkoa uteliaina, sillä mitä nyt tiedettiin, Ox ja Dawn eivät olleet aiemmin olleet tekemisissä keskenään ja nyt oranssitukkainen friikkityttö kuitenkin oli kietonut kätensä rokkarin kaulaan ja siveli takaharjasta hellästi. Kieltämättä he näyttivät parilta, jos ulkopuolisen silmin katsoi.

Dawn ei huomannut enää, ei ollut vähään aikaan huomannut, muita aulan ihmisiä. Aivan kuin kaksikko olisi ollut tyhjässä aulassa, vain kahdestaan. Friikki oli kiinnittänyt kaiken huomionsa tähän uuteen ihmiseen joka oli hyvin kiinnostava. Ja herkullisen näköinen, kaulavaltimon syke näkyi heikosti, niin houkuttelevana... Mutta vampyyrityttö ei halunnut säikäyttää Oxia, toinen oli liian kaunis ja suloinen.
"Hullu härkä... Pitääkö nimesi paikkaansa? Vai oletko vain pieni, hellyttävä leijonanpentu jolle on kasvanut harjas? Ja kaunis harjas onkin..." Dawn sanoi suloisella äänellä, herttainen ilme kasvoillaan. Tällä hetkellä hänestä ei näkynyt jälkeäkään sairaudesta, hän oli vain hivenen omituinen friikkityttö.

♣ awws♥ ♣

- Sonne on ihana♥ (miten niin muka jäi jo päälle? <x) -

Tyttö oli hassu, mutta sekös tuosta tekikin aina vain mielenkiintoisemman otuksen. Vai maistui nimi hyvälle, no, tyttö ei tiennytkään sitten mitä muuta oli odotettavissa Maddoxin kanssa. Ja poika ei edes osannut hävetä ajatuksiaan.
"Sitäpä juuri." Tyttö oli aivan syötävän näköinen, Maddoxin todellakin teki mieli maistaa tuota. Vähän vain, ihan vähän... Tai ehkä enemmänkin.

"Dawn, lieblich." Eipä Maddox todellakaan kovin kauas ollut osunut. Tosin, Sonnen korvaaminen Dawnilla tulisi ehkä olemaan hieman haastavaa, kun oppi jo ajattelemaan tyttöä aurinkona.
Tyttö oli todella lähellä, eikä Ox pistänyt sitä pahakseen. Ei vaikka kyseessä oli suhteellisen suosittu ja julkinen paikka. Tuo vain hymyili oikein tyytyväisenä oloonsa.

"Saksasta, ja huviksenikin puhun." Sonne oli todellakin erittäin hauskan oloinen tyttönen. Neito oli mielenkiintoinen ja Maddox taisikin jo olla täysin tuon pauloissa. Eikä Smith osannut pistää sitä edes pahakseen! No, kai se oli hänelle ihan luonnollista.

"Siitä sun pitää ottaa selvää ihan itse, aamunkoitto", Maddox nuolaisi jälleen huuliaan, kädet vaelsivat tytön lanteille, huulet kokeilivat poskea. Ei se ollut lainkaan pahemman makuinen tyttö. Ei sitten lainkaan.

♣ .... IHIHII rakastan tätä peliä ja rakastan dawnia ja rakastan oxia ja voisin joskus mennä nukkumaan ihmisten aikoihin ja herätä ihmisten aikoihin niin en olis näin sekasin... TÄÄPELIONVAANNIINIHANA♥ hihi ne on söpöin pari everrrr♥
ainiin, hittaan pikkusen <: ♣

Taas poika puhui saksaa. Kieli kuulosti kauniilta ja erikoiselta, mutta sopi hyvin Maddoxin suuhun. Kyllä sinne varmasti sopisi paljon muutakin, Dawn mietiskeli ohimennen.
Hänestä tuntui hyvältä olla niin lähellä poikaa, vaikka he olivatkin tunteneet vain viisitoista minuuttia, tai jotakin siihen suuntaan. Ehkä Ox olikin vain yksi Kuiskijoista. Niin, niin se varmasti oli. Kuiskijat eivät vältelleet häntä, kuten kaikki muut; siitä hän yleensä ne erotti. Mutta Kuiskijat näyttäytyessään eivät olleet koskaan näyttäneet Oxilta. Tai puhuneet saksaa... Dawn mietiskeli kulmat aavistuksen rypyssä. Useimmiten Kuiskijat olivat kauniita nuoria poikia, kuin enkeleitä vaaleine kiharoineen ja sinisilmineen. Tällaista harjastukkaa ei ollut ennen näkynytkään.

"Pitääkö leijonanharjaspoika puremisesta?" Dawn kysyi silmät tuikkien, väläyttäen suloisella hymyllään kauniita kulmahampaitaan. Jos poika vastaisi myöntävästi, saisi varautua puremiin ja myös vuotaviin haavoihin; vampyyrin hampaat olivat terävät. Hmm, Kuiskijat eivät koskaan antaneet hänen purra, sanoivat että jos Dawn purisi väkisin, häneen sattuisi. Sanoisikohan leijonanharjaspoikakin niin? Jos ei, tuo taitaisi olla ihan oikea, vallan suloinen poika. Näin hän selvittäisi myös ongelman hullun härän ja leijonanpennun välillä, tyttö ajatteli, olevinaan loogisesti.
Maddoxin käsien liikkuessa lantiolle, ja tuon huulet käväisivät hänen poskellaan, hymisi Dawn tyytyväisenä, ikäänkuin kehräten.

Friikki hyväili hellästi Oxin niskassa olevia hiustupsuja, pyöritteli sormensa ympärille. Hänen jalkansa alkoivat väsyä paikallaan seisomisesta, jonka takia hän pehmeästi ohjaili rokkarin istumaan sohvalle jossa hän oli hetki sitten istuskellut. Itse hän kävi rohkeasti sivuttain toisen syliin, pitäen kätensä yhä Oxin kaulassa.
"Sun sukunimes oli siis Smith... Onkos Oscar sulle jotain sukua?" Dawn kysyi tutkaillen yhä toisen silmiä lähietäisyydeltä. Kyllähän hän Oscarin tiesi, vaikkei koskaan ollutkaan ollut tekemisissä tuon kanssa; friikkipoika oli myös erittäinkin kiinnostava tapaus, ja hän olisi voinut haluta vaikka tehdä lähempääkin tuttavuutta tuon kanssa. Oscarin käyttäytyminen ja verenhimo olivat Dawnille hyvinkin uteliaisuutta kiihottavia aiheita, eipä neito tiennyt kovinkaan useita verestä pitäviä tässä koulussa.
"Se on vampyyripoika, se Oscar..." oranssipää sanoi, ja äänestä kuulsi kiinnostus. Olihan hän itse vampyyrityttö.

Jaa että pitikö hän puremisesta? Dawn oli todellakin erikoinen tapaus. Mitähän Sonnen päässä liikkui? Jotain pelottavaa kenties, joku normaali olisi juossut jo karkuun eikä edes tahtonut tietää, mutta Maddox nyt oli muutenkin hieman erikoisempi olento.
"Mitäpä mä muka osaisin sulta kieltää, Sonne? Siitä vaan, pure, en mä pienestä kuole..." Sonnen purukalusto oli kehuttavassa kunnossa, tuolla oli hyvin kauniit kulmahampaat. Ihan kateeksi kävi.
Maddox itse oli haaveillut, että kun rahatilanne sen salli niin hän kävisi hiouttamassa kaikki hampaansa teräviksi. Tosin, sitä kikkaa ei kannattaisi ehkä Oscarille paljastaa. Ties miten pahaa jälkeä serkkupoika sitten saisi aikaan, jos toteuttaisi Oxin haaveen.

Tyttö ajoi hänet sohvalle istumaan ja istui itse poikittain syliin, mikä ei haitannut sekään yhtään. Mikään ei tuntunut tänään haittaavan, ei ainakaan mikään, mitä Sonne teki.
"Onhan se." Maddoxia huvitti, kukapa nyt ei Oscaria olisi tuntenut. Jotenkin tuntui, että tuo oli yksi koulun kammotuimmista otuksista. Väärin ymmärretty pikkupoika, ihan sääliksi kävi. "Serkku."

Maddox nauroi, vampyyri tosiaan. Sen hampaista sai aina välillä käydä pelastamassa ihmisiä. Jotenkin velvollisuutena, jonkunhan sekin oli kai tehtävä. Ja Ivan, no ei hän ollut nähnyt tuon koskaan koulussa Oscarin perään katsovan. Kotona oli tietenkin hieman eri juttu, Ivan oli hyvä emäntä. laittoi ruokaa ja joskus jopa siivosi. Siihen ei Ox itse koskaan vaivautunut.
"Onhan se, pieni pirulainen sen purukalustonsa kanssa. Ja aina ongelmissa..."

Leijonanharjaspojan myöntyessä puremiseen, Dawnin kasvoille levisi hieman karmivan riemastunut ilme, hymy leveni niin että vampyyrinhampaat tulivat esille entistä paremmin. Tyttö lipaisi huuliaan, kallistaen päätään, tutkaillen pojan kaulaa katseellaan. Valtimon syke erottui yhä kevyenä, mutta ehkä hän ei aivan siitä puraisisi; ei hän tietenkään halunnut leijonapojan saavan verenhukkaa ja vuotavan kuiviin. Vain pieni maistiainen... Mutta vastalahjaksi Ox saisi puraista häntä, tietenkin, sehän olisi kohteliasta. Ja tyttö ei kyllä pistäisi lainkaan pahakseen jos saisi rokkarin hampaat kaulansa iholle, ei, se olisi varsin mukavaa.
"En uskonutkaan leijonapojan pienestä hätkähtävän... Mutta jos sä haluat, sä saat purra mua", friikki kehräsi, vieden toisen kätensä Oxin kasvoille, sivellen hellästi sormenpäillään pojan poskea. Katse liikuskeli Maddoxin kasvoilla, käyden välillä silmissä, välillä seurasi omien sormiensa liikettä pojan iholla.
"Anna mennä, auringonnousu, pure poikaa", kuiskasi ääni piiloista, todellisuudessa vain Dawnin mielessä.

"Vai serkku. Oscar on hyvin mielenkiintoinen. Siinä on vähän samoja piirteitä kuin mussa. Paitsi en tajua miten se sietää sitä tyttöä", Dawn sanoi ensin uteliaisuus äänessään, mutta viimeinen sana tuli sähähtäen ja pelkkä puhdas halveksunta äänessä. Hänen sanoistaan saattaisi ensin saada kuvan, että hän ei pitäisi kyseisestä henkilöstä, ei, vaan kyse oli sukupuolesta. Kaikki naisolennot olivat läpikotaisin pahoja, mätääntyneitä sisältä. Kaksinaamaisia, kieroja ja vaarallisia. Tyttö ei vain ymmärtänyt miksi kukaan muu ei ollut huomannut sitä.
"Se tyttö on pahaksi Oscarille", sanottiin äänellä josta kuului että Dawn oli tosissaan, että Oscar oli vaarassa ollessaan sen tytön seurassa. Mutta miksi Dawn tiesi näin paljon Oscarista ja siitä tytöstä? Siksi, koska hän seurasi ihmisiä, tarkkaili syrjemmältä. Kiinnostavat ihmiset, kuten Oscar, jäivät hänen mieleensä ja hän pisti sellaisten olentojen teot ja puheet mieleensä.
"Oscar käyttää hampaitaan hyvin, sillä on oikeat ajattelutavat"

♣ ei se ihan vielä purase ;> ♣

Sonne näytti olevan erittäin hyvillään Maddoxin antaessa tuolle luvan purra. Suloinen, erikoinen, mielenkiintoinen, muilla sanoin Ox ei oikein tyttöä osannut kuvailla. Omallatavallaan tuo oli myös hyvin kaunis. Kuin joku keijukainen tai jotain siihen suuntaan.
"oi..." Maddox kuljettä kättään toisen käsivartta pitkin ja sipaisi tytön kaulaa.

"Oscar on aina ollut ihan omaa luokkaansa... Oikeastaan omalla tavallaan hyvinkin suloinen pikkuotus, mutta mikä siinä tytössä sitten on vikana?", Ox kohotti toista kulmaansa hivenen. Sonne ei tuntunut Ionasta pahemmin pitävän. No, olihan Ionakin tuota... Lievästi ilmaistuna omaaluokkaansa. Ja siksipä ne niin hyvin Oscarin kanssa taisivat toimeen tullakin.
Ox naurahti, Dawn tuntui olevan niin tosissaan mielipiteensä kanssa. Sillä taisi olla Ionan kanssa jotain todella pielessä...

"Oscar todellakin osaa käyttää hampaitaan..." Maddox oli nähnyt monia arpia, joita serkkupoika oli saanut aikaan. Eivätkä ne todellakaan oolleet mitään kovin nättejä. Näyttäviä sitten senkin edestä...

"Oscar on kuin koiranpentu, sille pitää vaan osata pistää oikeat rajat niin se on kiltisti..."

Kun Maddox kysyi mikä siinä tytössä oli vikana, Dawn tuijotti poikaa hämillään. Aivan kuin joku olisi kysynyt tavalliselta ihmiseltä, mitä vikaa oli deittailla kasaa mätääntyneitä toukkia. Tämä oli taas tätä, kun muut eivät ymmärtäneet miksi naissukupuoli oli niin... sanoinkuvaamattoman kamala. Dawn tuntui olevan tämän maapallon ainoa ihminen joka tajusi sen kuinka vaarallisia naiset olivat.
"Mikä siinä ei olisi vikana? Se on tyttö", friikki sanoi siihen sävyyn ikäänkuin tuo selitys kertoisi kaiken.
"Oscar on fiksu poika. Suloinen? Ehkäpä, mutta leijonanharjaspoika vie voiton", tyttö sanoi suloisesti, äänensävyn ja ilmeen palautuessa ennalleen lähes sokeriseksi. Hän jätti Oscarista ja siitä tytöstä ja muustakin puhumisen sikseen, kun hänen itsehillintänsä ei enää kestänyt. Hänen olisi pakko maistaa Maddoxia.

Dawn nuolaisi huuliaan, nojautuen Oxin kaulalle, sipaisten ihoa huulillaan. Hän mietiskeli hetken sopivaa kohtaa, välttäen silti kaulavaltimon läheisyyttä vaikka se houkuttelikin. Sitten tyttö painoi ensin huulensa kaulan iholle, ja vaikutti aivan kuin hän olisi vain suukottanut, mutta sitten hän upotti hampaansa Oxin ihoon. Toisella kädellä hän piteli hellästi leijonapoikaa niskasta, toinen otti tukea tuon olkapäästä. Vampyyrinhampaat upposivat lähes kevyesti ihoon, jota Dawn näykki terävästi, jättäen jälkeensä muutamia haavoja ja useita punoittavia hampaanjälkiä jotka luultavasti muuttuisivat mustelmiksi tämän päivän myötä. Veripisaroita valui Maddoxin kaulaa pitkin, mutta Dawn keräsi ne talteen kevyillä kielenkärjen sipaisuilla. Friikki painoi täyteläiset huulensa suurimmalle haavalle jonka oli hetki sitten saanut aikaan, kirjaimellisesti juoden verta jota siitä valui.

He olivat huomaamattaan saaneet vähäsen yleisöä, jotka tosin eivät tulleet lähelle vaan tuijottivat parivaljakkoa kauempaa, supisten keskenään. Eipä kukaan nähnyt että Dawn lipoi verta Maddoxin kaulasta, mutta oli se silti mielenkiintoinen näky.
Dawn oli paljon siistimpi tavoissaan kuin mitä oli nähnyt Oscarin purevan ja lipittävän verta; Oscarhan oli varsinainen sottapytty ja sotki joka paikan vereen. Dawn oli paljon siistimpi, kun hän nosti kasvonsa Oxin kaulalta, hän nuolaisi viimeisen pisaran huuliltaan ja mitään muuta ei hänen verenjuonnistaan ja puremisestaan näkynyt kuin jäljet leijonanharjaspojan kaulalla; tosin niitä oli useampia kuin pari.
"Sun nimi ei oo ainoa susta mikä maistuu hyvälle mun suussa", oranssipää sanoi hymyillen, sipaisten nenänpäällään Maddoxin nenää. Eskimopusu.

Sonne oli uskomattoman kaunis siinä vain tuijotellessaan Oxia kuin vähäjärkistä. Se oli, kun olisi kalautettu täydellä voimalla takaraivoon pesäpallomailalla. Uskomaton tunne, jotenkin... No, uskomaton. Maddoxilla ei ollut hajuakaan siitä mitä Dawn ajatteli, kun poika uhrasi kaikki ajatuksensa sille kuinka uskomattoman näköinen Sonne oli.
Sanat kirvoittivat Oxista hieman epätodellisen naurahduksen, kaikki vain kun Iona oli tyttö? Järjetöntä, mutta eipä poika tajunnut, ettei voinut käsittääkään kun ei tiennyt mitään toisen ajattelutavoista.
Dawn sulatti jälleen Maddoxin hymyyn ja poika unohti kysyä kokonaan mitä toinen oli edellisellä tarkoittanut.
"Mieluummin minä kuitenkin sinua katselen kuin peiliä..."

Toinen kulma kohosi hivenen, kunnes Ox tajusi, että toinen aikoi purra. ja hän oli antanut siihen jo luvankin... Tyttö sai hänet ihan sijoiltaan ja totaalisen sekaisin. Eihän se kuitenkaan niin paha asia voinut olla...
Terävä kipu sai Oxin vain ynähtämään mielihyvästä, Sonne sai hänessä heräämään kaiken. jopa sen piilossa olleen masokistin. Eihän hän koskaan kipua ollut pelännyt, muttei siitä suuremmin nauttinut. Tai koskaan hän ei ollut nauttinut siitä niin suuresti kuin nyt. Dawn oli kuin huumetta Maddoxille.
Kun tyttö irrottautui hänen kaulastaan Maddox ei voinut kuin todeta toisen siistiksi. Oscarista näki aina milloin tuo oli kirjaimellisesti iskenyt kiinni johonkuhun. Sonnesta ei huomannut jälkeäkään siitä, että tuo oli juuri juonut hänen vertaan.

"Sonne, sä olet mahtava otus", Ox suorastaan kehräsi. Hän ei mahtanut mitään sille, että suuteli tyttöä siinä aulassa. Dawn maistui hyvälle, vaikka Maddox kykenikin vielä maistamaan oman verensä. Se oli tietenkin ihan luonnollista, jos sattui suutelemaan vampyyria.

Oranssitukkainen tyttö katsoi Maddoxia pää kallellaan, räpäyttäen syvänsinisiä silmiään ympäröiviä tekoripsiä. Mitä tuo hassu poika oikein tuijotti, napitti vain noilla kauniilla silmillään häntä? Johtuikohan se siitä että hän oli juuri juonut tuon verta ja purrut kaulan mustelmille ja haavoille... Mutta eihän siinä mitään outoa ollut, jotakin muuta oli nyt kyseessä. Tosin, eipä hän pistänyt pahakseen että pojan katse liikkui hänessä, se tuntui kihelmöivänä iholla. Kaikki aistit tuntuivat herkistyneen kun hän oli saanut maistaa Oxia, ja adrenaliini tuntui kiehuvan hänen ihonsa alla. Sininen katse oli polttava kun hän tuijotti Maddoxia takaisin, ja hän tajusi että leijonapoika ei ollut vastustellut tai osoittanut mitään eleitä kivusta kun hän puri. Tarkemmin ajatellen, hän huomasi että leijonanharjainen oli äännähtänyt mielihyvästä.

Ajatus sai Dawnin vatsanpohjan polttelemaan, ja tunnetta ihmetellessään hän kuuli pojan sanat. Hän ei kerennyt edes sisäistää niitä kun tunsi yhtäkkiä huulet huulillaan. Nanosekunnin, huomaamattoman ajan porkkanapäällä meni kaikki pasmat sekaisin ja hän mietti mitä varten tuo koitti purra hänen huuliaan, tai siis kyllähän hän antoi toiselle luvan purra itseään, mutta että huulia... Sitten friikillä välähti, kun kummalliset ajatukset leijuivat pois, että mitä nyt oikein tapahtui. Tokihan hän oli suudellut ja monesti olikin, tosin useimmiten hän itse suuteli yllättyneitä poikia aivan varoittamatta, ja siksi hän olikin itse mennyt alle sekunniksi hämilleen.

Dawn vastasi nälkäisesti suudelmaan, hamuillen huulillaan Maddoxin huulia. Silmät olivat sulkeutuneet, ja kädet olivat kietoutuneet tuon niskaan. Leijonanharjaspojan oman veren maku sekoittui tuon huumaavaan ominaismakuun, ja sekoitus sai friikin ajatukset sekoamaan ja pään tyhjenemään kokonaan. Oli enää vain he kaksi ja heidän suudelmansa.
Hän vetäytyi muutaman sentin kauemmas, niin että he olivat yhä hyvin lähekkäin mutta täytyihän hänen saada vedettyä henkeä välissä. Neito nojasi päätään Oxin otsaan.
"Leijonanharjaspoika, mä voisin syödä sut", Dawn sanoi hiljaa, näykäten kevyesti rokkipojan alahuulta. Tästähän voisi kehkeytyä vaikka mitä kaunista ja syötävän suloista.

Sonne vastasi suudelmaan, mikä sai aikaan lämpimän tunteen, miltei hymyn, mutta se oli hankalaa, jos sattui olemaan kiinni nälkäisessä suudelmassa. Toinen oli mahtava olento, kaunis kaikessa friikkiydessään. Ja vaikkei hän tajunnutkaan sen ajatusmaailmasta kaikkea vaikutti Dawn luonteensakin puolesta mahtavalta. Mitä kyllä varmasti olikin, ainakin Maddoxille.
Tyttö irrottautui suudelmasta, mikä sai sulkeutuneet silmät avautumaan ja katsomaan toista viekkaasti, huulille pyrki leikkivä virne, joka kertoi ettei tämä jäänyt tähän.

“Mä en epäile tota...” Maddox hymähti ja hiveli sormillaan tytön selkää. “Enkä pistä ees vastaan”, Maddox iski silmää. Normaalisti Maddoxilla ei ollut taipumusta näin nopeaan toimintaan, mutta... Normaalisti hän myös tykästyi poikiin. No jaa, Dawn oli ainut joka herätti kiinnostusta sillä saralla. Eikä Oxilla ollut muuta varmuutta mahdollisuuksistaan kuin se, että tyttö vastasi suudelmaan eikä ollut ainakaan vielä karannut mihinkään. Hän ei tosin edes tuntenut toista...

No, sen asian hän korjaisi kyllä mielellään.
“Kerro mulle jotain susta.” Kiusoitteleva virne oli yhä kasvoilla.

"Onko sulla aavistustakaan mihin sä myönnyt?" Dawn sanoi virnistäen silmät kiiluen, ja ilmeestä päätellen voisi olla hyvinkin mahdollista että tyttö alkaisi syödä Maddoxia elävältä. No, ei välttämättä ihan kokonaan mutta jos hän maistelisi palan tai toisen, ei siihen kuolisi.
Tytöstä oli mukava istuksia siinä Maddoxin sylissä, ja hymisi hiljaa kuin kehräten kun poika hiveli hänen selkäänsä. Se laittoi ihon kananlihalle, pisti mukavia kylmiä väreitä kulkemaan pitkin selkää. Dawn kaartui hieman kauemmas pojasta, niin että pystyi katsomaan tuota kunnolla silmiin, sivellen Oxin kasvoja sormenpäillään.
"Mitä mun pitää kertoa?" Dawn sanoi suloisesti, hymyillen silmät tuikkien. Ei hän tiennyt mitä pitäisi sanoa, koittaisiko selittää miksi naiseläjät ovat niin pahoja, vai kertoa lempivärinsä.

"Leijonanharjaspoika, kasvaako sun tukka oikeasti näin?" friikki kysyi lapsekkaasti, silmät pyöreinä, katsoen pojan hiuksia ihaillen. Dawn kosketti varovaisesti harjasta sormenpäillään, katsahtaen sitten uteliaana Maddoxia. Sitten hän pörrötti hieman omia oransseja hiuksiaan tavalliseen tapaansa.
Hän ei ollut kuullut Kuiskailijoita hetkeen, ne olivat varmaankin pelästyneet leijonapoikaa. Ja ehkä jos Kuiskailijat suuttuisivat hänelle, leijonapoika pelästyttäisi ne uudelleen pois. Ja sanoisi mur niin kuin leijona ainakin.
Dawn siveli kevyesti Maddoxin huulia sormenpäällään, ja toinen kuljeksi pojan niskassa. Hän oli tottunut siihen että tutustui miespuolisiin koskettelemalla, silittelemällä ja tunnustelemalla; friikistä se oli hyvin kiehtovaa.

Ehkä ei. Jostain syystä tietämättömyys ei ollut lainkaan piinaavaa. Pikemminkin, Maddox nautti siitä? No, hän oli hieman omituinen. Ja kyllähän poika tiesi, wettä rokkari klikistään huolimatta häntä kutsuttiin seläntakana friikiksi. Kai se johtui jotenkin siitä 'Smith klaani' -jutusta? Tiedä nyt sitten.
"Kerro vain jotain... Miksi sun nimes on Dawn?", Maddox kysäisi hetken mielijohteesta. Hullua sinänsä, sillä ei hän ainakaan tiennyt miksi itse oli juuri Maddox. No, hän oli hieman erikoinen...

"Kasvaa se, sitä pitää vaan välillä vähän leikata", Maddox hymähti vinkaten Sonnelle silmää. Maddox ei vieläkään osannut pistää pahakseen tytön tekemisiä, ja antoi tuon sormien leikkiä harjaksessaan täysin vapaasti.
"Sussa on jotain erilaista... Lumoavaa ja vangitsevaa tai niin, tiedätkös?"

- lyhyyttäh :< -

+ se mitää haittaa 8> +

Maddoxin kysymyksen kuullessaan Dawn kallisti päätään, mutristaen huuliaan. Hänen nimensä alkuperä oli periaatteessa herttainen, mutta se muistutti häntä liikaa perheestä. Nimestään hän kyllä piti.
"No se meni jotenkin niin että mä olin äidille ja sille toiselle joku auringonnousu, sellanen toivonpilkahdus tai jotain sellasta. Kun äiti sai pari keskenmenoa ennen mua ja se pelkäs ettei voi saada enää lapsia ja näin", Dawn sanoi olkiaan kohauttaen. Äidistä puhuminen kirveli yhä, vaikka tapahtuneesta oli jo monia vuosia. Ehkä isän väkivaltaisuus ja siskon viha vain korostivat sitä, että tyttö kaipasi äitiään ja halusi jonkun turvallisen sylin itselleen josta oli jäänyt paitsi.
"Miksi susta on tullut Maddox?" porkkanapää kysyi.

Dawn nyökytteli Oxille luottavaisen näköisenä kun poika kertoi harjaksen kasvavan sellaisena, totta kai hän uskoisi tuon. Mikään ei olisi mahdotonta, vaikka muiden tukka kasvoikin toiseen suuntaan, tuollaisella jännittävällä leijonapojalla se kasvoi aivan varmasti juuri noin kuten poika oli myöntänytkin.
Friikki kuunteli leijonapoikaa, hymyillen hyvillään. Maddox osasi ihmeellisesti valita aina oikeita sanoja, niitä jotka saivat hassun lämmöntunteen hänen vatsanpohjaansa. Tai jonnekin sisäpuolelle kuitenkin, ja sama tunne sai hänen kasvojensa lihakset välittömästi, refleksin lailla tekemään hymyn kasvoille.
"Ja sä puhut musta noin nätisti, kun muut sanoo mua hulluks", Dawn sanoi hiljaa hymyillen, kaartuen lähemmäs Maddoxia ja suukotti tuota poskelle.

Maddox nyökytteli Sonnen selitykselle. Järkeenkäypä, mutta eipä hän olisi tyttöä alkanutkaan tenttaamaan, vaikka selitys olisi ollut ihan päin seiniä. Ox naurahti kysymystä, hän ei todellakaan tiennyt.
"Ei mulle oo koskaan kerrottu. Kai Madcroc ois ollu liian ilkee..." Poika virnisti ja sipaisi tytön poskea.

Maddox hymähti. "Nätti, hullu tyttö. Uskomaton, sussa on jotain syvää, siihen uppoaa. Eikä pääse irti, mä oon jo nyt koukussa. Sonne, sä olet mulle pahempaa huumetta kuin heroiini koskaan. Usko, en mä tuntenut sitäkään enkä mä tunne sua..." Maddoxin ääni oli pehmeä, käheä. Poika katsoi suoraan tytön silmiin, niihin joihin jo sanoi hukkuvansa. Vaikkakin ilmaisi sen epäsuorasti. "Enkä mä epäile yhtään ettetkö sä olisi yhtä vaarallinen kuin heroiini.."

Poika nuolaisi huuliaan, joilla paistoi autuas hymy. Ox oli kaksin Dawnin kanssa, muita paikalla olijoita ei ollut. Ei Ox niitä muistanut, ja vaikka välin muistikin ei huomioinut.

Dawn tutkaili Maddoxin kasvonpiirteitä sormenpäällään, kun kuunteli toisen sanoja nimestään.
"Maddox on täydellinen", tyttö sanoi tarkoittaen sekä nimeä että persoonaa, Ox todellakin vaikutti liian täydelliseltä ollakseen totta. Tuo karkotti Kuiskailijat, puhui hänelle kauniisti, toinen oli niin ihmeellinen että Dawn ei malttanut olla koskettelematta poikaa. Jos härkäpoika paljastuisi Kuiskailijaksi ja häviäisi kuin tuhka tuuleen, friikki ei kestäisi. Hänen sisimpäänsä viilsi pelkkä ajatus, ja kun hän katsoi toista, olosta tuli leijuva ja utuinen, vatsanpohja täyttyi perhosista.

Dawn kuunteli hiljaisena Maddoxin sanoja, pitäen katseensa pojan silmissä koko ajan vaikka yhä hyväilikin kevyesti tuon kasvoja sormenpäillään.
"Mä en taida kestää jos sä katoat", porkkanapää kuiskasi, laskien kätensä leijonapojan poskille. Dawn kaartui lähemmäs ja kosketti Oxin huulia höyhenenkevyesti omillaan, suudellen poikaa pitkään, pehmeästi ja hellästi silmät suljettuina.

Hän ei tajunnut mikä tämä tunne oli, se sai hänen olonsa todella hyväksi ja eläväiseksi, täydelliseksi. Ja hän janosi koko ajan enemmän ja enemmän Maddoxin läheisyyttä.

Poika huokaisi hieman dramaattisesti, joskin myös tyytyväisenä Dawnin sanoille. Täydellinen, hänkö? Tuskimpa sentään, mutta eihän Sonne tiennyt hänestä oikeastaan mitään. Surullista, mutta totta kuitenkin.

Maddox kohotti hieman kulmiaan ja hymähti. "Enhän mä ole menossa mihinkään", poika lausui kiehnäten hieman itseään tytön kasvoihin. Tuoksu oli huumaava, koko tyttö tuntui olevan sitä. suudelma ei ollut kiihkeä, mutta sitäkin enemmän täynnä tunteita. Minkä Ox tietenkin päätteli siitä, että hänen päässään tuntui räjähtäneen ydinpommi.
Poika siveli Sonnen selkää, niskaa ja upottaen lopulta käden hiuksiin. Katse oli jotenkin utuinen, Maddoxin olisi voinut luulla olevan pilvessä, mutta ei tuo ollut.

"Paitsi varmaan tunnille kohta, mutta mehän nähdään taas", poika totesi huomatessaan ajan vierähtäneen, hänellä oli syventävää liikuntaa. Yksi pojan lempiaineita, joskin tuntui paremmalta idealta jäädä aulaan istumaan tuo tyttö sylissään...

"Ei sitä koskaan tiedä, jos sä vaikka haihdut ilmaan. Tai jos sä kävelet pois etkä koskaan kävele takas", Dawn sanoi ja veti pojan tuoksua keuhkoihinsa kun tuo kiehnäsi kasvojaan vasten hänen omiaan.
"Mulle on käynyt niin ennenkin", tyttö sanoi ja suukotti keveästi toisen poskipäätä. Tosiaan, hän oli ennenkin tavannut kiehtovia ihmisiä jotka olivat kuitenkin kadonneet, tosin ketään kohtaan hän ei ollut ennen kokenut näin voimakkaita tunteita ensisilmäyksellä.

Siinä kun he istuivat sylikkäin ja ainakin Dawn oli täysin uppoutunut tähän taianomaiseen pikku maailmaansa jonka tuottamus Maddox luultavasti oli, koulun kello alkoi soida tunnin alkamisen merkiksi. Se sai porkkanapään hätkähtämään ja palautumaan takaisin maanpinnalle, ja hän muisti sillon että hänellä olisi kaksoistunti kuvista! Ja ne olivat hänen suosikkituntinsa musiikin lisäksi.
"Leijonapoika, mun pitää lähteä piirtämään sua", friikkityttö sanoi hymyillen hurmaavasti ja hypähti pois rokkarin sylistä. Dawn nappasi kenkänsä ja laukkunsa, katsahti suloisesti Maddoxiin suukottaen tuota poskelle ja hypähteli sitten luokkaansa kohti kengät heiluen toisessa kädessä. Aulan toisella puolen hän vielä katsoi poikaa hymyillen, kuin varmistaen että Ox oli vielä siellä, mutta sitten hänen piti lähteä käytävään etsimään luokkaansa.

+ kiitos ihanasta pelistä nessukulta♥ +

- Kiitos itsellesi vaan, Ruoskaseni♥ Ja koeta saada inspis nopeesti takas, et päästään jatkamaan <;; -

"Sellainen olisi huolestuttavaa... Varsinkin, jos kukaan ei kysy minulta lupaa, ennen kuin häivyttää mut", Ox tokaisi vakavalla naamalla katse porkkanapäisessä tytössä. Että se osasikin näyttää somalta ja viattomalta pikkutytöltä. Ja Harjapää oli ihan rakastunut. Eikä hän todellakaan ennen ollut uskonut rakkauteen ensi silmäyksellä. Nyt hän tiesi mitä se konkreettisesti tarkoitti ja oli joutunut sen uhriksi. Eikä asia tuntunut saksalaispoikaa lainkaan haittaavan.
"Mut mä lupaan sulle, etten mä haihdu. Kai se riittää sulle?", poika hymähti. Tyttö suukotti hänen poskeaan, mikä tuntui hyvälle, vaikkei se kovin intiimiä ollutkaan. Ehkä juuri siksi, tiedä sitä niin.

Kellon sointi rikkoi kuplan, joka oli kerennyt Oxin mielessä koostua heidän ympärilleen. Vaaleanpunainen kupla, kai niin kärsi sanoa? Ox hymähti neidon sanoille, ne olivat imartelevia. Hän piti niitä niin julmetun suloisina ja ihastuttavina, kuten koko tyttöä. Kuka tahansa hänen ystävistään, jos olisi ollut näkemässä olisi nauranut räkäisesti tytön sanoille ja Maddoxin ilmeelle. Minkäpä rakastunut mies itselleen mahtoi?
Ox jäi vielä istumaan sohvalle katsellen tytön katoamisen matkoihinsa. Hän ei ollut tajunnut edes pyytää neidon puhelinnumeroa tai mitään! Millä hän tuon nyt tavoittaisi..? No, kyllä Ox osaisi neidin käsiinsä uudemmankin kerran metsästää. Jokin vaisto kivenkovaa väitti, että he tulisivat tapaamaan vielä...
Ox nousi itsekin sohvalta, noukki mukaansa mustan kassinsa, johon oli harsittu kiinni kirkkaan punainen härkä, hullu härkä. Mad ox.
Poika lähti seikkailemaan ympäri koulua, sillä hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa siitä, missä hänen tulisi nyt olla. Aulassa olevalle puolitutulle poika irvisti ohimennen, tuon ilme kuin kieli suoraa ja peittelemätöntä huvittuneisuutta.